MIETINTÖ kehityksen edistämisestä kaupan kautta

4.4.2013 - (2012/2224 (INI))

Kehitysyhteistyövaliokunta
Esittelijä: Alf Svensson
Lausunnon valmistelija (*) Tokia Saifi, kansanvälisen kaupan valiokunta
(*) Valiokuntien yhteistyömenettely – työjärjestyksen 50 artikla

Menettely : 2012/2224(INI)

Elinkaari istunnossa

Asiakirjan elinkaari :

A7-0054/2013

Käsiteltäväksi jätetyt tekstit :

A7-0054/2013

Keskustelut :

PV 15/04/2013 - 22
CRE 15/04/2013 - 22

Äänestykset :

PV 16/04/2013 - 8.18
CRE 16/04/2013 - 8.18
Äänestysselitykset

Hyväksytyt tekstit :

P7_TA(2013)0119

EUROOPAN PARLAMENTIN PÄÄTÖSLAUSELMAESITYS
PERUSTELUT
KANSAINVÄLISEN KAUPAN VALIOKUNNAN LAUSUNTO
VALIOKUNNAN LOPULLISEN ÄÄNESTYKSEN TULOS

EUROOPAN PARLAMENTIN PÄÄTÖSLAUSELMAESITYS

kehityksen edistämisestä kaupan kautta

(2012/2224(INI))

Euroopan parlamentti, joka

– ottaa huomioon 27. tammikuuta 2012 annetun komission tiedonannon kaupasta, kasvusta ja kehityksestä (COM(2012)0022), jolla päivitetään samasta aiheesta 18. syyskuuta 2002 annettua tiedonantoa,

– ottaa huomioon Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen 207 ja 208 artiklan ja Euroopan unionista tehdyn sopimuksen 3 artiklan,

– ottaa huomioon muut viime vuosina tästä aiheesta annetut komission tiedonannot ja komission yksiköiden valmisteluasiakirjat, kuten ”Kehitykseen vaikuttavien politiikkojen johdonmukaisuus” (COM(2009)0458, SEK(2010)0421, SEC(2011)1627), EU:n toimintasuunnitelma vuosiksi 2010–2015 sukupuolten tasa-arvon edistämisestä ja naisten vaikutusvallan lisäämisestä kehitysyhteistyössä (SEC(2010)0265, ”EU:n kehitysyhteistyöpolitiikan vaikutuksen lisääminen: muutossuunnitelma” (COM(2011)0637), ”Kehitysrahoitustuki” (COM (2012)0366), ”EU:n lähestymistapa: selviytymiskyky” (COM(2012)0586), ”Sosiaalinen suojelu Euroopan unionin kehitysyhteistyössä (COM(2012)0446), EU:n suhtautuminen kansalaisyhteiskuntaan ulkosuhteissa” (COM(2012)0492), sekä komission tiedonannon kauppaa tukevasta avusta (COM(2007)0163) ja kyseistä apua koskevat vuosittaiset seurantaraportit,

– ottaa huomioon 16. maaliskuuta 2012 annetut neuvoston päätelmät EU:n lähestymistavasta kauppaan, kasvuun ja kehitykseen seuraavalla vuosikymmenellä sekä muut tähän aiheeseen liittyvät neuvoston päätelmät,

– ottaa huomioon Cotonoun sopimuksen[1],

– ottaa huomioon kehitysyhteistyön rahoitusvälinettä (DCI) koskevan asetuksen[2] ja Euroopan kehitysrahastoa (EKR) koskevan asetuksen sekä niiden täytäntöönpanon,

– ottaa huomioon ihmisoikeuksia ja demokratiaa koskevan EU:n strategiakehyksen ja siihen liittyvässä toimintasuunnitelmassa olevan kaupankäyntiä koskevan 11 kohdan[3],

– ottaa huomioon Maailmanpankin johdolla valmistellun EIF-ohjelman (Enhanced Integrated Framework), joka koskee vähiten kehittyneiden maiden kauppaan liittyvää tukea,

– ottaa huomioon ihmisarvoista työtä koskevan ILO:n ohjelman ja sosiaalista perusturvaa koskevan YK-aloitteen,

– ottaa huomioon Pekingissä syyskuussa 1995 pidetyn neljännen naisten maailmankonferenssin sekä Pekingissä hyväksytyn julistuksen ja toimintaohjelman,

– ottaa huomioon kauppaa ja kehitystä koskevat päätöslauselmansa, muun muassa kauppaa ja köyhyyttä[4], kauppaa tukevaa apua[5], talouskumppanuussopimuksia[6], EU:n yleistä tullietuusjärjestelmää[7], yritysten yhteiskuntavastuuta[8], verotusalaan liittyvää yhteistyötä kehitysmaiden kanssa[9], EU:n ja Afrikan suhteita[10], elintarviketurvaa[11], EU:n kehitysyhteistyöpolitiikan yleistä kehitystä[12] ja johdonmukaista kehitysyhteistyöpolitiikkaa[13] koskevat päätöslauselmat,

– ottaa huomioon työjärjestyksen 48 artiklan,

– ottaa huomioon kehitysyhteistyövaliokunnan mietinnön sekä kansainvälisen kaupan valiokunnan lausunnon (A7-0054/2013),

A. katsoo, että Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen 207 ja 208 artikla ovat selvästi yhteydessä toisiinsa; ottaa huomioon, että 207 artiklassa todetaan, että EU:n kauppapolitiikka perustuu unionin ulkoista toimintaa koskeviin periaatteisiin ja tavoitteisiin, ja että 208 artiklassa edellytetään, että sellaisessa unionin politiikassa, joka todennäköisesti vaikuttaa kehitysmaihin, otetaan huomioon kehitysyhteistyön tavoitteet;

B. ottaa huomioon, että Pekingin julistuksessa ja toimintaohjelmassa jäsenvaltiot ja komissio ovat hyväksyneet strategian, jonka mukaan sukupuolten tasa-arvon valtavirtaistamisesta tehdään osa niiden kehitysyhteistyöpolitiikkaa;

C. katsoo, että köyhyyden vähentäminen ja vuosituhannen kehitystavoitteiden toteuttamispyrkimykset ovat EU:n kehityspolitiikan kulmakiviä ja että niiden pitäisi olla myös EU:n kehitysmaihin soveltaman kauppapolitiikan perustana; katsoo, että ihmisoikeuksien edistämisen olisi oltava osa tätä politiikkaa ja EU:n olisi sen tuloksena otettava käyttöön oikeuksiin perustuva lähestymistapa kehitykseen;

D. ottaa huomioon, ettei kaupan vapauttamisen ja köyhyyden vähentämisen välinen yhteys ole automaattinen, mutta kaupan avaaminen voi olla yksi tehokkaimmista talouskasvun ja kehityksen vauhdittajista, jos ja kun olosuhteet ovat oikeat;

E. katsoo, että kauppaan perustuvan kehityksen menestysmahdollisuudet riippuvat muun muassa toimielinten moitteettomasta toiminnasta, tehokkaasta korruption torjunnasta, terveestä yksityisestä sektorista ja laaja-alaisesta ja osallistumista edistävästä talouskehityksestä, monipuolistumisesta ja lisäarvon asteittaisesta kasvattamisesta;

F. katsoo, että vaikka EU:n kehitysmaihin soveltamassa kauppapolitiikassa pyritään integroimaan kehitysmaat entistä paremmin kansainväliseen kauppajärjestelmään, siinä ei ole selvästi määritelty kehitystavoitteita, minkä vuoksi vaarana on, että paikallinen tuotanto syrjäytetään ja riippuvuus raaka-aineiden viennistä lisääntyy; ottaa huomioon, että merkittävistä vapauttamisponnisteluista huolimatta eräät kehitysmaat ja etenkään vähiten kehittyneet maat eivät ole onnistuneet monipuolistamaan tuotantoa ja vientiä;

G. ottaa huomioon, että globalisaatio vähentää köyhyyttä epätasaisesti; ottaa huomioon, että suuri osa kehitysmaiden sekä erityisesti vähiten kehittyneiden maiden väestöstä elää edelleen äärimmäisessä köyhyydessä ja että vuonna 1990 vain 18 prosenttia äärimmäisen köyhistä ihmisistä asui vähiten kehittyneissä maissa, mutta vuoteen 2007 mennessä heidän osuutensa oli kaksinkertaistunut 36 prosenttiin;

H. ottaa huomioon, että neuvottelut talouskumppanuussopimuksista ovat selvästi jäljessä aikataulusta, yleinen edistyminen on edelleen puutteellista, kehitystavoitteita ei ole selvästi määritelty EU:n talouskumppanuussopimuksia koskevassa strategiassa eikä tilannetta korjaa pelkkä määräajan asettaminen vaan neuvottelujen uutena painopisteenä on pikemminkin oltava kehitys;

I. ottaa huomioon, että köyhillä mailla on vaikeuksia saada korvaavia tuloja elinkeinoverojen vähetessä nykyisen maailmanlaajuisen kaupan vapauttamisen seurauksena; ottaa huomioon, että kun jalostetuista tuotteista peritään enemmän tullia kuin raaka-aineista, vaarana on, että kehitysmaat jämähtävät pelkästään raaka-aineiden tuottajiksi;

J. katsoo, että yhteisen maatalouspolitiikan kehitysmaihin kohdistuvat kauppaa ja kehitystä koskevat haittavaikutukset on torjuttava;

K. toteaa, että maatalousperäisten polttoaineiden tuotannon lisääminen on suurelta osin perustunut laajamittaiseen teolliseen yhden lajin viljelemiseen, mikä on lisännyt ympäristön, luonnon monimuotoisuuden, maaperän hedelmällisyyden ja veden saatavuuden kannalta haitallisia viljelykäytäntöjä; toteaa myös, että maatalousperäisten polttoaineiden tuotannon lisäämisellä voi olla vakavia seurauksia, kuten maata koskevien oikeuksien rikkominen, elintärkeiden luonnonvarojen saatavuuden heikkeneminen, metsäkato ja ympäristön pilaantuminen;

L. katsoo, että on epävarmaa, missä määrin ylemmän keskitulotason maiden jääminen EU:n yleisen tullietuusjärjestelmän ulkopuolelle 1. tammikuuta 2014 alkaen avaa uusia vientimahdollisuuksia vähiten kehittyneille maille;

M. katsoo, että kauppaa tukevaa apu on suunniteltu auttamaan kehitysmaita muun muassa parantamaan kaupankäyntivalmiuksia, vähentämään kaupan hallinnollisia esteitä, ottamaan käyttöön tehokasta tavaraliikenteen infrastruktuuria ja vahvistamaan paikallisten yritysten kilpailuvalmiuksia ja kykyä hyötyä uusista markkinamahdollisuuksista; katsoo, että kauppaa tukevalla avulla olisi edistettävä jalostustoimintaa ja tuotannon monipuolistamista, tuettava alueellista yhdentymistä ja teknologian siirtoja ja edistettävä kotimaisen tuotantokapasiteetin rakentamista tai kehittämistä ja vähennettävä tuloeroja;

N. katsoo, että alueellinen yhdentyminen on tehokas keino saavuttaa hyvinvointi, rauha ja turvallisuus; katsoo, että maan sisäisen ja alueellisen kaupan toimivuuden parantamisesta kehitykselle koituva hyöty voi olla yhtä huomattava tai huomattavampi kuin ulkomaankaupan kasvusta koituva hyöty etenkin ilmastonmuutoksen yhteydessä; ottaa huomioon, että Afrikassa alueellista kauppaa käydään yhä useammin jalostetuilla tuotteilla, kun taas ulkomaankauppaa käydään lähinnä raaka-aineilla;

O. katsoo, että luonnonvarojen vientiin liittyy usein korruptiota sekä kasvun pysähtymistä muilla talouden aloilla; katsoo, että ”luonnonvarakirouksen” olemassaolo tunnustetaan nyt laajalti ja että EU:n kauppapolitiikassa on pyrittävä ehkäisemään ja torjumaan tätä ilmiötä;

P. ottaa huomioon, että ”konfliktiresurssit” ovat luonnonvaroja, joiden järjestelmällinen hyödyntäminen ja kauppa konfliktin yhteydessä voi edistää vakavia ihmisoikeusrikkomuksia, kansainvälisen humanitaarisen oikeuden rikkomuksia tai kansainvälisen oikeuden alaisia rikoksia tai hyötyä niistä tai aiheuttaa niitä;

Q. katsoo, että EU:n politiikoilla on tuettava elintarviketurvaa ja vältettävä aiheuttamasta sille haittaa; katsoo, että on myös välttämätöntä pysäyttää maatalousmaiden ohjaaminen muuhun kuin maatalouskäyttöön ruokapulasta kärsivissä kehitysmaissa ja alueilla, jotka ovat kaukana elintarvikkeiden tuotannosta paikallisiin tai alueellisiin tarpeisiin (”maiden haltuunoton” ongelma);

R. katsoo, että erityisesti tuki biopolttoaineille on johtanut välilliseen maankäytön muutokseen ja elintarvikkeiden hintojen heilahteluun kehitysmaissa;

S. katsoo, että maanomistuksen turvaaminen pientilallisille, jotka muodostavat maanomistajien enemmistön kehitysmaissa ja ovat kaikkein haavoittuvimpia, luo perustan toimiville kiinteistö- ja luottomarkkinoille, jotka ovat välttämättömät vakaalle ja kestävälle kehitykselle;

T. katsoo, että naisille tarjottaviin mahdollisuuksiin, erityisesti mikroluottoihin, investointi on keskeisen tärkeää, jotta saadaan hyötyä taloudellisena ja sosiaalisena kehityksenä;

Kauppa kasvun ja kehityksen sekä köyhyyden vähentämisen tehokkaana vauhdittajana

1. vahvistaa kantansa, jonka mukaan kestävän kehityksen edistämisen on oltava EU:n kehitysmaihin soveltaman kauppapolitiikan tärkeimpänä tavoitteena; katsoo, että kaikille tähän politiikkaan liittyville aloitteille olisi määriteltävä konkreettiset ja kestävät kehitystavoitteet;

2. korostaa, että koska ei ole itsestään selvää, että kaupan vapauttaminen johtaa kasvuun ja köyhyyden vähenemiseen, kauppapolitiikka ja kauppaa tukevaa apua koskeva politiikka on johdonmukaisesti laadittava avoimissa ja osallistavissa prosesseissa, joihin osallistuvat kaikki sidosryhmät, kiinnittäen erityishuomiota kaikkein vähäosaisimpiin ja erityisesti naisiin;

3. huomauttaa, että EU:n ja kehitysmaiden välisen reilun kaupan on perustuttava ILO:n työstandardien ja työolojen täydelliseen kunnioittamiseen ja takaamiseen ja että reilulla kaupalla on varmistettava mahdollisimman tiukkojen sosiaalisten normien ja ympäristönormien noudattaminen; korostaa, että tähän kuuluu oikeudenmukaisten hintojen maksaminen kehitysmaiden luonnonvaroista ja maataloustuotteista;

4. kehottaa kiinnittämään erityistä huomiota sukupuolten tasa-arvon edistämiseen ja naisten vaikutusvallan lisäämiseen;

5. pitää myönteisenä, että muutossuunnitelmassa (COM(2011)0637) keskitytään yritysten toimintaympäristöön, alueelliseen yhdentymiseen ja maailmanmarkkinoihin sekä sosiaaliturvaan, terveyteen, koulutukseen ja työpaikkoihin;

6. vaatii johdonmukaisen kehitysyhteistyöpolitiikan täysimääräistä täytäntöönpanoa, johon kuuluu muun muassa epäoikeudenmukaisten tuotanto- ja kauppatapojen, liikakalastuksen sekä kehitystä haittaavien ja elintarviketurvaa uhkaavien maataloustukien lopettaminen;

7. korostaa, että kehitysmailla on seuraavat kaksi investointipolitiikkaan liittyvää päähaastetta: kansallisen tason haasteena on sisällyttää investointipolitiikka kehitysstrategiaan ja sisällyttää siihen kestävän kehityksen tavoitteita ja kansainvälisellä tasolla on puolestaan tarpeen vahvistaa kansainvälisten investointisopimusten kehityspoliittista ulottuvuutta ja saattaa valtioiden ja investoijien oikeudet ja velvollisuudet tasapainoon;

8. pitää valitettavana, että YK:n kauppa- ja kehityskonferenssin UNCTADin World Investment Report 2012 -julkaisun mukaan osa vuonna 2011 tehdyistä kansainvälisistä investointisopimuksista on laadittu perinteisen sopimusmallin mukaan, jossa sopimuksen ainoana tarkoituksena on suojata investointeja; pitää kuitenkin myönteisenä, että joihinkin kansainvälisiin investointisopimuksiin on sisällytetty määräyksiä, joilla varmistetaan, että sopimus ei vaikeuta vaan edistää maiden kestävän kehityksen strategioita, joissa keskitytään investointien ympäristövaikutuksiin ja sosiaalisiin vaikutuksiin;

9. panee huolestuneena merkille, että kansainvälisten investointisopimusten nojalla on pantu vireille yhä useammin sijoittajien ja valtion välisiä riidanratkaisumenettelyjä, joiden yhteydessä sijoittajat ovat kyseenalaistaneet keskeiset julkiset toimintaperiaatteet ja väittäneet, että nämä periaatteet ovat vaikuttaneet kielteisesti heidän liiketoimintamahdollisuuksiinsa; huomauttaa tässä yhteydessä, että UNCTADin World Investment Report -julkaisussa (2012) todetaan, että kansainväliset investointisopimukset ovat entistä kiistanalaisempia ja poliittisesti arkaluontoisempia, mikä johtuu ennen kaikkea yhä useammista kansainvälisiin investointisopimuksiin perustuvista sijoittajien ja valtioiden välisistä välimiesmenettelyistä, jotka lisäävät tyytymättömyyttä (esimerkiksi Australian kauppapoliittinen lausunto, jonka mukaan se ei enää sisällytä sijoittajien ja valtion välistä riidanratkaisua koskevia lausekkeita tuleviin kansainvälisiin investointisopimuksiinsa) ja ovat muun muassa osoitus järjestelmän puutteista (esimerkiksi monet määräykset kuten pakkolunastus, välimiesten pätevyyttä koskevat kysymykset, avoimuuden puute ja menettelyn korkeat kustannukset sekä sijoittajien ja valtion sekä kahden valtion välisten menettelyjen suhde); vaatii näin ollen, että tulevissa unionin investointisopimuksissa on varmistettava, että kansainväliset sijoittajien ja valtion väliset riidanratkaisumenettelyt eivät heikennä valtioiden mahdollisuutta säätää yleisen edun mukaisia lakeja;

10. muistuttaa, että kestävään kehitykseen tehtävien investointien houkutteleminen on edelleen kehitysmaiden ja erityisesti vähiten kehittyneiden maiden suurimpia haasteita; korostaa tässä yhteydessä, että UNCTAD on laatinut kattavan kestävää kehitystä koskevan investointipolitiikan kehyksen (IPFSD), jossa painotetaan erityisesti ulkomaisten investointien ja kestävän kehityksen välistä suhdetta;

11. kehottaa EU:ta käyttämään aktiivisesti hyväksi käytettävissään olevia monia välineitä tukeakseen rauhaa, ihmisoikeuksien kunnioittamista, demokratiaa, oikeusvaltioperiaatetta, hyvää hallintotapaa, vakaata julkista taloutta, infrastruktuuriin kohdistuvia investointeja, sosiaalisten normien noudattamista eurooppalaisissa yrityksissä ja niiden tytäryhtiöissä, peruspalvelujen luotettavaa saantia, osallistavaa kasvua ja köyhyyden vähentämistä koskevia pyrkimyksiä kehitysmaissa sekä samalla myös avustamaan kauppaa tukevaa tehokasta apua ja kaupan kestävää kehittämistä edistävän ympäristön luomisessa;

12. korostaa, että kehitysmaiden onnistunut integrointi maailmankauppaan edellyttää muutakin kuin hyvää markkinoille pääsyä ja entistä vahvempia kansainvälisen kaupan sääntöjä; korostaa näin ollen, että kauppaa tukevaa apua koskevissa ohjelmissa olisi tuettava kehitysmaita niiden sisäisissä toimissa, jotka koskevat paikallisen kaupan edistämistä, tarjontapuolen rajoitusten poistamista ja rakenteellisten heikkouksien korjaamista, joka voidaan toteuttaa kauppaan liittyvän politiikan sisäisillä uudistuksilla, kaupan helpottamisella, lisäämällä tullin voimavaroja, parantamalla infrastruktuuria, lisäämällä tuotantokapasiteettia ja kehittämällä sisäisiä ja alueellisia markkinoita;

13. muistuttaa, ettei kansainvälisen kaupan ja köyhyyden vähentämisen välinen yhteys ole automaattinen; panee tässä suhteessa merkille, että UNCTAD on todennut, että vähiten kehittyneiden maiden keskimääräinen kaupan integraation taso mitattuna tavaroiden ja palvelujen viennin ja tuonnin suhteena BKT:hen on itse asiassa ollut korkeampi kuin teollisuusmailla 1990-luvun alun jälkeen; katsoo näin ollen, että sitkeä laajamittainen köyhyys vähiten kehittyneissä maissa on pikemminkin seurausta alikehittyneisyydestä ja kyseisten maiden epäonnistumisesta rakenteellisen muutoksen edistämisessä, tuotantokapasiteetin rakentamisessa ja tuottavien työpaikkojen luomisessa kansallisella tasolla;

14. korostaa myös sitä, että UNCTAD toteaa, että ennenaikainen ja nopea kaupan vapauttaminen, joka monet alhaisen tulotason kehitysmaat kannustettiin toteuttamaan 1980- ja 1990-luvulla, johti deindustrialisaatioon ja sellaiseen integraatioon, joka lisäsi niiden riippuvuutta ulkoisista markkinoista ja siihen liittyvää haavoittuvuutta; katsoo sitä vastoin, että ne maat, jotka ovat hyötyneet eniten kaupan vapauttamisesta ja ovat onnistuneet vähentämään eniten absoluuttista köyhyyttä, ovat maita, jotka ovat avanneet talouksiaan kohtuullisesti ja asteittain tuotantokapasiteettinsa mukaan ja ovat edistyneet rakenteellisen muutoksen alalla;

15. korostaa, että jos kasvun ja vaurauden luomisen halutaan olevan osallistavaa, kestävää ja köyhyyttä tehokkaasti vähentävää, niitä olisi tavoiteltava aloilla, joilla on eniten köyhyyttä ja joilla köyhät ihmiset toimivat; huomauttaa, että kasvun olisi hyödytettävä ja autettava myös naisia ja siinä olisi keskityttävä parantamaan yleistä yritysilmastoa, jossa pk-yritykset voivat menestyä, sekä luomaan mikrorahoitusta ja mikroluottoja koskevia kestäviä mahdollisuuksia; korostaa, että kyseisen alan kehitysyhteistyö- ja kauppapolitiikassa olisi annettava etusija innovoinnille, luovuudelle ja kilpailukyvylle, niin että voidaan luoda työpaikkoja ja lisätä heikoimmassa asemassa olevien vaikutusvaltaa;

16. on tyytyväinen siihen, että komissio on tunnustanut tarpeen tukea pienten tuottajien ja yritysten osallistumista; muistuttaa reilun kaupan järjestelmien markkinapotentiaalista ja tällaisten ohjelmien tehokkuudesta sosiaalisen kehityksen edistämisessä;

17. ehdottaa, että komissio vauhdittaa kestäviä julkisia hankintoja kansainvälisellä tasolla;

18. kehottaa EU:ta, sen jäsenvaltioita ja muita avunantajia tunnustamaan, että naisilla on talouskehityksen kannalta keskeinen rooli, ja parantamaan naisten yhteiskunnallisia ja taloudellisia vaikutusmahdollisuuksia mukauttamalla avustustoimia muun muassa siten, että erityisesti naisille annetaan kohdennettua tukea yritystoiminnan kehittämiseen ja mahdollisuuksia mikroluottopalvelujen käyttöön;

19. muistuttaa komissiota ja jäsenvaltioita EU:n toimintaohjelmasta sukupuolten tasa-arvon ja naisten vaikutusvallan lisäämiseksi kehitysyhteistyössä sekä toimintaohjelmassa ehdotetuista toimista;

20. toistaa EU:n velvoitteen soveltaa poliittista johdonmukaisuutta ihmisoikeuksien ja sukupuolten tasa-arvon kehittämiseen, kunnioittamiseen, edistämiseen ja suojeluun kaikessa ulkopolitiikassa, kansainvälinen kauppa mukaan luettuna; odottaa ihmisoikeuksia ja demokratiaa koskevaan EU:n strategiakehykseen liittyvässä toimintasuunnitelmassa olevien kaupankäyntiä koskevien kohtien täysimääräistä täytäntöönpanoa;

21. katsoo, että kestävää talouskehitystä koskevissa strategioissa olisi edellytettävä muun muassa yksityissektorin osallistumista reaalitalouteen, alueellista yhteenkuuluvuutta ja markkinoiden yhdentymistä rajat ylittävän yhteistyön avulla, avoimen ja oikeudenmukaisen kaupan kehittämistä sääntöihin perustuvassa monenvälisessä kaupankäyntikehyksessä;

22. muistuttaa, että investoinnit, joilla pyritään luomaan, kehittämään ja vahvistamaan satamien, liikenteen, energian ja tietoliikenteen keskeisiä ja erityisesti rajat ylittäviä infrastruktuureja, ovat ratkaisevassa asemassa;

23. kannustaa kaupan kautta annettavaa kehitysapua saavia maita ottamaan käyttöön myös omat sisäiset varansa, kuten budjettitulot asianmukaisen veronkannon kautta sekä inhimillinen pääoma; kehottaa komissiota tukemaan luonnonvarojen avointa ja kestävää hallinnointia tapauksissa, joissa maat saavat tuloja niiden hyödyntämisestä; korostaa tarvetta tehdä täysin avoimiksi maksut, joita eurooppalaiset yritykset maksavat hallituksille; kehottaa komissiota tukemaan kehitysmaissa kestäviä teollistamisstrategioita, joilla pyritään käymään kauppaa lisäarvoa tuovilla tuotteilla;

24. katsoo, että unionin kehittämät kaupan ja sijoitusten kautta välitettävän kehitysavun välineet, erityisesti tarkistettu yleinen tullietuusjärjestelmä ja talouskumppanuussopimukset, ovat tehokkaita; korostaa kuitenkin, että kauppaa voidaan auttaa muutenkin kuin näillä yksittäisillä välineillä; muistuttaa unionia sen tavoitteesta nostaa sen kehitysapuun osoittamat kokonaisvarat 0,7 prosenttiin BKT:stä vuoteen 2015 mennessä; kehottaa komissiota lisäämään teknisen avun osuutta kokonaisavuntarjonnastaan, myös standardoinnin alalla; kehottaa unionia lisäämään johdonmukaisuutta sen toteuttaessa kauppa-, maatalous-, ympäristö-, energia- ja kehityspolitiikkojaan;

25. katsoo, että kaupan kautta välitettävään unionin kehitysapuun on sisällytettävä kaikki innovoinnin ulottuvuudet (rahoitusta koskeva mutta myös tekninen ja organisatorinen innovointi) parhaiden käytänteiden pohjalta;

26. suosittaa, että komissio neuvottelee tosiasiallisesti täytäntöönpanokelpoisten ihmisoikeuslausekkeiden sisällyttämisestä kaikkiin tuleviin kahdenvälisiin kauppa- ja yhteistyösopimuksiin, jotta todella voidaan ottaa käyttöön oikeuksiin perustuva lähestymistapa kehitysyhteistyössä;

27. painottaa kohtuullisen palkkatason ja asianmukaisten työturvallisuusnormien tärkeyttä maailmanlaajuisen kestävän kauppajärjestelmän ja uusien globaalien tuotantoketjujen kannalta; muistuttaa tässä yhteydessä komissiota sen tiedonannosta nimeltä ”Ihmisarvoista työtä kaikille”;

28. toivoo, että unionin politiikkojen johdonmukaisuutta ajatellen tehostetaan komission ja Euroopan ulkosuhdehallinnon eri yksiköiden välistä yhteistyötä, samoin kuin yhteistyötä kolmen toimielimen eli komission, neuvoston ja Euroopan parlamentin välillä;

29. katsoo, että kauppaa ja investointeja koskevien politiikkojen ja ohjelmien välityksellä toteutettavan kehitysyhteistyön arviointiperusteisiin on sisällytettävä kasvua ja kauppaa koskevien tilastotietojen lisäksi myös luotujen työpaikkojen määrää ja kehitysmaiden asukkaiden elämänlaadun parantamista koskevat tilastot, jotta voidaan ottaa huomioon inhimillinen ja sosiaalinen sekä kulttuuria ja ympäristöä koskeva kehitys;

Kauppaneuvottelujen ja -sopimusten sisällyttäminen kehitysyhteistyötä koskevaan selkeään kehykseen

30. korostaa sitä, että on tärkeää yhdistää kaupan uudistukset hyvin suunniteltuun julkiseen politiikkaan sekä erityisesti sosiaaliturvaan; korostaa yleisemmällä tasolla, että on tärkeää laatia oikea-aikaiset ja huolelliset kansalliset kehitysstrategiat sekä sovellettavasta kauppapolitiikasta systemaattisesti tehdyt vaikutustenarvioinnit köyhyyden näkökulmasta; kehottaa komissiota panemaan täytäntöön oikeutta ruokaan käsittelevän YK:n erityisraportoijan ohjeet, joissa kehotetaan käyttämään ihmisoikeuksia koskevia vaikutustenarviointeja (”kauppa- ja investointisopimuksista tehtävien ihmisoikeuksia koskevien vaikutustenarviointien ohjaavat periaatteet”) kauppa- ja investointisopimuksia tehtäessä sen varmistamiseksi, että ne täyttävät kansainvälisten ihmisoikeussäännösten velvoitteet; kehottaa myös EU:ta sisällyttämään ihmisoikeuksia ja demokratiaa koskevat selvät ehdot ja lausekkeet kaikkiin kauppasopimuksiin;

31. korostaa, että yritysten yhteiskuntavastuu on kytkettävä kehitysmaiden kanssa tehtäviin vapaakauppasopimuksiin, jotta voidaan edistää ihmisoikeuksia sekä sosiaali- ja ympäristönormeja; ehdottaa, että kaikkiin tuleviin vapaakauppasopimuksiin sisällytetään kattava ihmisoikeuksia koskeva luku sosiaali- ja ympäristöalaa koskevien lukujen lisäksi;

32. kehottaa komissiota kannustamaan kehitysmaiden hallituksia järjestämään kauppapolitiikan valmisteluun liittyviä laajoja kuulemisia, joihin osallistuu myös valtiosta ja yrityksistä riippumattomia toimijoita; kehottaa komissiota myös parantamaan neuvottelujen avoimuutta, jolla edistetään sidosryhmien jatkuvaa, laajaa ja tehokasta osallistumista ja tuetaan kehitystulosten saavuttamista;

33. vaatii, että EU:n ja kolmansien maiden välillä neuvoteltujen monen- ja kahdenvälisten kauppasopimusten tuloksista tehdään perusteelliset ilmastoa, sukupuolten tasa-arvoa ja kestävyyttä koskevat vaikutustenarvioinnit; kehottaa komissiota valtuuttamaan erityisen tuen ilmastonmuutoksen hallintaan osana kaikkea kauppaa tukevaa apua ja muuta aiheeseen liittyvää kehitysapua;

34. uskoo, että kauppasopimusneuvotteluissa olisi asetettava kehityksen edistymistä mittaavia vertailuarvoja, joiden avulla voidaan valvoa ja tarvittaessa muuttaa toimenpiteiden toteuttamisaikataulua sekä muuttaa liitännäistoimenpiteitä, kuten kauppaa tukevaa apua ja sopeuttamistukea, sekä laatia uusia aloitteita silloin, kun kehitystavoitteiden saavuttaminen edellyttää sitä; tähdentää, että kauppaneuvottelujen kannalta on olennaista, että kehitysmaille tarjotaan oikeudellista ja muuta asiantuntemusta, jota tarvitaan tehokkaaseen työskentelyyn WTO:ssa ja muissa vastaavissa järjestöissä;

35. kehottaa EU:ta edelleen vähentämään kaupan esteitä ja kauppaa vääristäviä tukia, jotta kehitysmaat voisivat lisätä osuuttaan maailmankaupasta; vaatii poistamaan mahdollisimman pian maatalouden vientituet, mihin sitouduttiin WTO:n Dohan kehityskierroksella;

36. kehottaa komissiota tukemaan oikeutta ruokaan käsittelevän YK:n erityisraportoijan vaatimusta luoda kannustinjärjestelmä, jolla tuetaan sellaisten maataloustuotteiden tuontia EU:hun, jotka täyttävät erityiset ympäristö-, sosiaali- ja ihmisoikeusnormit, erityisesti takaamalla oikeudenmukaiset tulot tuottajille ja vähimmäistoimeentulo maataloustyöntekijöille;

37. kehottaa EU:ta aina varmistamaan, että sen kauppaneuvotteluihin soveltama laaja-alainen lähestymistapa, johon sisältyvät esimerkiksi investoinnit, julkiset hankinnat, kilpailu, palvelukauppa ja teollis- ja tekijänoikeudet, vastaa kumppanimaiden tarpeita ja kehitysstrategioita; toteaa erityisesti, että vastavuoroisuuden periaatteen käyttöönotto julkisten hankintojen osalta voi olla kehitysmaille erittäin haitallista, koska se muun muassa haittaa kehittyvien teollisuudenalojen ja jatkojalostuksen edistymistä; kehottaa siksi EU:ta määrittelemään politiikkansa siten, että kunnioitetaan täysin kehitysmaille myönnettyä erityis- ja erilliskohtelua; vahvistaa samoin, että hallitusten ja parlamenttien on säilytettävä oikeus säännellä investointeja eli niiden on voitava sekä antaa etua sijoittajille, jotka tukevat maan kehitystä, että varmistaa, että kaikkiin sijoittajiin (ulkomaiset sijoittajat mukaan luettuna) sovelletaan velvoitteita ja vaatimuksia, joilla taataan työmarkkina-, ympäristö- ja ihmisoikeusnormien sekä muiden normien noudattaminen;

38. panee tyytyväisenä merkille, että kauppaneuvotteluihin liittyviin kestävää kehitystä koskeviin vaikutustenarviointiin sisällytetään sukupuolinäkökulma; kehottaa komissiota ottamaan kyseiset arvioinnit huomioon ja varmistamaan, että kauppaneuvotteluihin liittyvissä poliittisissa toimissa todella käsitellään määriteltyjä sukupuolikysymyksiä;

39. katsoo, että painopisteenä olisi oltava talouskumppanuussopimuksia koskevien neuvottelujen sisältö, ei aikaraja; katsoo, että EU:n on sovellettava aiempaa joustavampaa lähestymistapaa, jonka avulla edistetään AKT-maiden talouksien monipuolistumista sekä lisätään jalostustoimintaa ja alueellista kauppaa, jotta sopimuksilla voidaan aikaansaada kehitystä;

Kauppaa tukeva apu

40. tukee komission ehdotusta sen kauppaa tukevan avun eriyttämisestä ja toimien kohdistamisesta maihin, jotka ovat eniten avun tarpeessa, kuten erityisesti vähiten kehittyneisiin maihin ja alhaisen tulotason maihin;

41. vaatii, että kauppaa tukevan avun välineiden painopisteenä ei saa olla vain EU:n ja kehitysmaiden välinen kauppa vaan niillä on tuettava myös kehitysmaiden välistä, alueellista ja etelä-etelä-suuntaista kauppaa sekä AKT-maiden välistä kolmivaihekauppaa edistämällä rajat ylittäviä arvoketjuja, lisäämällä keskeisten palvelujen tehokkuutta ja vähentämällä kuljetuskustannuksia, millä voidaan samalla auttaa vahvistamaan kehitysmaiden yhteyksiä maailmanmarkkinoille;

42. rohkaisee kehittämään entistä tehokkaampia välineitä, joilla tuetaan tuotannon mukauttamista ja monipuolistamista sekä jalostusteollisuuden ja pk-yritysten vastuullista ja kestävää kehittämistä kehitysmaissa;

43. tähdentää, että sukupuolten epätasa-arvoiset mahdollisuudet käyttää resursseja, kuten mikrolainat, luotto, tieto ja tekniikka, olisi otettava huomioon, kun määritellään strategioita kauppaa tukevalle avulle ja muulle keskeiselle kehitysavulle;

44. kehottaa komissiota poistamaan vaatimuksen, jonka mukaan AKT-maat eivät saa asettaa raaka-aineiden vientirajoituksia talouskumppanuussopimuksia koskevissa neuvotteluissa, sillä vaarana on, että se lisää riippuvuutta raaka-aineiden viennistä sekä vähentää jalostustoiminnan ja näiden maiden talouksien monipuolistamisen kannustimia; katsoo, että vientirajoituksia voidaan käyttää kehityksen välineenä, jonka avulla voidaan edistää raaka-aineiden jalostusta ja vähentää riippuvuutta jalostamattomien raaka-aineiden viennistä;

45. tukee komission tiedonannossa esitettyä pakettia, jolla edistetään kehitysmaiden pienten toimijoiden kauppaa; kehottaa komissiota kehittämään kyseistä pakettia ja kaikkia rahoittajia osoittamaan riittävästi rahoitusta paketin täytäntöönpanoa varten sekä tukemaan erityisesti pienten yritysten osallistumista kauppajärjestelmiin, joilla varmistetaan lisäarvo tuottajille, mukaan luettuna sellaiset järjestelmät, joilla tuetaan kestävää kehitystä (esimerkiksi reilu kauppa); pyytää saada säännöllisesti tietoa paketin täytäntöönpanosta;

46. toteaa, että kaupan kapasiteetti riippuu sekä aineellisista tuotteista (infrastruktuuri) että aineettomista tuotteista (osaaminen); kehottaa siksi EU:ta investoimaan tukensa kummankin kokonaisuuden vahvistamiseen monessa maassa, ja erityisesti vähiten kehittyneiden maiden kanssa;

47. kehottaa EU:ta varmistamaan, että kauppaa tukevalla avulla edistetään köyhyyden vähentämistä sekä osallistumista edistäviä välineitä, joten sen pääpainon olisi oltava pienten toimijoiden tarpeissa; korostaa, että kauppaa tukevaa apua olisi käytettävä kestävien arvoketjujen kehittämiseen ja painopiste pitäisi asettaa köyhien tukemiseen, jotta voidaan päästä lähemmäs kestävän toimitusketjun toteutumista;

48. kehottaa EU:ta keskittymään kauppaa tukevan avun ohjelmissa esiintyvien ongelmien ja etenkin täytäntöönpano- ja valvontavalmiuksien korjaamiseen; kehottaa myös vaihtamaan näkökulmaa, jotta keskitytään tuloksiin ja tuottoihin panosten sijasta, mutta tunnustaa, että tarvitaan huolellista ja yhtenäistä ulkoista valvontaa, jolla varmistetaan avoimet kauppatavat;

49. kehottaa EU:ta integroimaan yksityisen sektorin entistä tehokkaammin kauppaa tukevan avun hankkeisiin, jotta kehitysmaiden yritykset saavat mahdollisuuden edistää kauppaa;

Kehitys ja yksityisen sektorin rooli

50. ottaa huomioon kansainvälisen kaupan sekä pohjoisen ja etelän kauppavaihdon rakenteen muutoksen ja katsoo, että edunsaajamaiden omavastuullisuus avustusohjelmista, samoin kuin avoimuus, tilintekovelvollisuus ja riittävät resurssit, ovat ratkaisevan tärkeitä tekijöitä ohjelmien tehokkuuden ja menestymisen kannalta, sillä pyrkimyksenä on vähentää tuloeroja, jakaa vaurautta ja saavuttaa alueellinen yhdentyminen; pitää myös tärkeänä, että näiden ohjelmien kehittämiseen ja seurantaan otetaan järjestelmällisesti mukaan kansalliset, alueelliset ja paikalliset elimet sekä kansalaisyhteiskunta ja että avunantajat valvovat näitä toimia;

51. pyytää komissiota ottamaan paremmin huomioon kaupan kautta välitettävän kehitysavun uudet haasteet, kuten kehitystasojen erot, paikallistuotannon tukeminen ja sen monipuolistaminen sekä sosiaali- ja ympäristönormien edistäminen;

52. kehottaa avunantajien yhteisöä – sekä julkista että yksityistä sektoria – koordinoimaan toimiaan edelleen ja mukauttamaan niitä tarjonnan mukaan, erityisesti nykyiset talousarviorajoitukset huomioon ottaen; muistuttaa, että BRICS-maat ovat nykyään sekä avunsaajia että avunantajia; kehottaa niitä toimimaan yhteistyössä unionin kanssa kokemusten jakamiseksi ja asiaa koskevien toimien optimoimiseksi sekä kantamaan vastuunsa vähemmän kehittyneistä maista ja osana avunantajien yhteisöä; on huolestunut tukien sitomista koskevien käytäntöjen yleistymisestä ja kehottaa kehittyneitä maita ja suuria kehittyviä talouksia olemaan turvautumatta näihin käytäntöihin;

53. pyytää komissiota ja kaikkia avunantajia tutkimaan kehitysavun innovatiivisia rahoitusmuotoja ja kumppanuuksia; muistuttaa tässä yhteydessä, että vertaislainauksella voidaan myös myötävaikuttaa kehityksen edistämiseen kaupan välityksellä; kehottaa koordinoimaan paremmin alueellisten kehityspankkien ja Maailmanpankin / Kansainvälisen rahoitusyhtiön (IFC) rahoittamia kehityshankkeita sekä ottamaan laajemmin käyttöön alueiden välisiä rahoitusjärjestelmiä, kuten EU:n ja Afrikan infrastruktuurirahasto;

54. kehottaa EU:hun sijoittautuneita yrityksiä, joilla on tuotantolaitoksia kehitysmaissa, noudattamaan tiukasti velvoitteita, jotka koskevat ihmisoikeuksien ja perusvapauksien kunnioittamista sekä sosiaali- ja ympäristönormien, naisten ja miesten tasa-arvon, työelämän perusnormien ja kansainvälisten sopimusten noudattamista, sekä maksamaan aiheelliset verot avoimesti; kehottaa soveltamaan poikkeuksetta oikeutta vapauteen pakkotyöstä ja erityisesti lapsityövoiman käytöstä;

55. on vakuuttunut siitä, että yksityinen sektori voi toimia kehityksen moottorina, ja korostaa, että potentiaalin toteutumiseksi prosessin on palveltava paikallisia yhteisöjä ja tarjottava osallistavia ja oikeudenmukaisia toimitusketjuja koskevan periaatteen mukaisesti mahdollisuuksia kaikille mukana oleville toimijoille tuottajasta/työntekijästä aina kuluttajaan;

56. pitää myönteisenä, että monet elinkeinoalat ja monikansalliset yhtiöt ovat luoneet käytännesäännöt, joissa kuvataan niiden maailmanlaajuisia toimitusketjuja koskevat sosiaaliset ja ympäristönormit; muistuttaa kuitenkin, että yritysten yhteiskuntavastuun leviäminen ja epäyhtenäisyys tarjoaa haasteita; panee erityisesti merkille, että yritysten yhteiskuntavastuun tasoa on vaikea vertailla, mikä johtuu käsitteen epäyhtenäisestä tulkinnasta ja siitä, että eri yritykset ovat laatineet eri normeja kirjanpidolle, tilintarkastukselle ja raportoinnille; kehottaa näin ollen jälleen EU:ta pyrkimään selkeään kansainväliseen oikeuskehykseen, joka koskee ihmisoikeuksiin liittyviä yritysten vastuuta ja velvoitteita;

57. kehottaa EU:hun sijoittautuneita ja muita yrityksiä noudattamaan myös YK:n Global Compact -aloitteen kymmentä keskeistä periaatetta sekä elinkeinoelämään ja ihmisoikeuksiin liittyviä ohjaavia periaatteita;

58. kehottaa komissiota sisällyttämään kaikkiin unionin tekemiin kahdenvälisiin kauppa- ja investointisopimuksiin sitovat yritysten yhteiskuntavastuuta koskevat lausekkeet, jotka perustuvat monikansallisia yhtiöitä koskeviin OECD:n toimintaohjeisiin, OECD:n valitusmenettely mukaan luettuna;

59. vaatii EU:lta vahvempia verokeitaisiin ja pääomapakoon kohdistuvia toimia, koska ne vähentävät EU:n ja kehitysmaiden tuloja ja haittaavat köyhien maiden köyhyyden lievittämistä ja vaurauden lisäämistä; korostaa, että laiton pääomapako kehitysmaista vastaa 6–8,7 prosenttia niiden BKT:stä ja on määrältään 10 kertaa niiden saama kehitysapu yhteenlaskettuna; kehottaa näin ollen komissiota etsimään ennakoivasti uusia mahdollisuuksia yhteistyölle kehitysmaiden kanssa tässä asiassa; kehottaa erityisesti tekemään kansainvälisen yleissopimuksen, jolla pyritään torjumaan haitalliset verorakenteet (mallina monenvälinen mekanismi automaattisesta verotietojen vaihdosta) ja joka sisältää seuraamuksia yhteistyöhaluttomille oikeudenkäyttöalueille ja rahoituslaitoksille, jotka toimivat verokeitaissa (eli mahdollisuus perua pankkiluvat rahoituslaitoksilta, jotka toimivat verokeitaiden kanssa, Yhdysvaltojen Stop Tax Haven Abuse Act -lain mallin mukaan);

60. kehottaa EU:ta, muita avunantajia, kumppanimaiden viranomaisia sekä kehitysmaiden paikallisia ja kansainvälisiä yksityisiä toimijoita selvittämään yhteistyömahdollisuuksia kestävän kehityksen alalla, jotta voidaan maksimoida liiketoiminnan aikaansaamat kehitystulokset ja ottaa kansalaisjärjestöt mukaan keskusteluihin kaikilla tasoilla;

61. korostaa, että on erittäin tärkeää edistää julkisen ja yksityisen sektorin kasvualoitekumppanuuksia EU:n kehitysyhteistyöpolitiikassa ja hyödyntää yksityisen sektorin kokemusta, asiantuntemusta ja hallintojärjestelmiä yhdessä julkisten resurssien kanssa; kehottaa tukemaan EU:n jäsenvaltioiden paikallisviranomaisia, joilla on kokemusta esimerkiksi infrastruktuurin rakentamisesta, kumppanuuksien luomisessa ja yhteistyön tekemisessä kehitysmaiden paikallisviranomaisten kanssa;

62. katsoo, että suora ulkomainen investointi myös edistää voimakkaasti kestävää talouskasvua, taitotiedon siirtoa, yrittäjähenkeä sekä teknologiaa ja työpaikkojen luomista ja on siten elintärkeää kehityksen kannalta; katsoo, että kehitysyhteistyöohjelmassa olisi keskityttävä tukemaan kehitysmaiden kapasiteetin rakentamista, niin että voidaan luoda avoin, ennustettava ja suotuisa sijoitusilmasto, jossa yritysten byrokratia supistetaan minimiin, omistusoikeuksia kunnioitetaan, kilpailua edistetään ja jossa tavoitellaan vakaata makrotalouspolitiikkaa;

Raaka-aineet ja kaivannaisteollisuus

63. panee merkille, että luonnonvarojen kauppa synnyttää kiistoja ja ihmisoikeuksia loukataan kaivosteollisuusalueilla edelleen, vaikka konfliktialueilta vietävien timanttien sertifiointia koskeva Kimberleyn prosessi on pantu täytäntöön; korostaa siksi että on otettava pikaisesti käyttöön jalokivien ja arvomineraalien, kuten niin kutsuttujen konfliktimineraalien, tarkastusjärjestelmä; katsoo, että tällaisella toimella voidaan käsitellä luonnonvaroihin liittyvän kirouksen katkaisemista ja parantaa kehitysmaiden hyödykkeillä käytävän kaupan kannattavuutta niiden kannalta; suhtautuu tässä yhteydessä myönteisesti siihen, että komissio aikoo julkaista tiedonannon konfliktimineraaleista;

64. kehottaa EU:ta kunnioittamaan täysin kehitysmaiden oikeutta käyttää vientirajoituksia yleisen edun vuoksi; korostaa, että raaka-aineiden paikallisen jalostuksen lisääminen ja arvonlisän kasvattaminen ovat keskeisiä tekijöitä vähennettäessä riippuvuutta raaka-aineiden viennistä; katsoo, että raaka-aineviennistä voimakkaasti riippuvaisten kehitysmaiden on annettava käyttää vientiveroja ja -rajoituksia niiden pyrkiessä edellä mainittuihin tavoitteisiin;

65. pitää myönteisenä, että komissio on mukana kaivos- ja kaivannaisteollisuuden avoimuutta edistävässä EITI-aloitteessa (Extractive Industries Transparency Initiative); kehottaa komissiota ja kaivosteollisuuden toimijoita kannustamaan aktiivisesti yhä useampia tuottajamaita osallistumaan aloitteeseen;

66. korostaa, että teollisuus- ja kehitysmailla on seuraavat kaksi luonnonvaroihin liittyvää päähaastetta: ympäristöhaaste, joka koskee resurssien käytöstä niiden elinkaaren aikana aiheutuvia vaikutuksia, ja sosiaalis-poliittinen haaste, joka koskee ihmisoikeuksia ja köyhyyttä kansainvälisesti;

67. tukee voimakkaasti lainsäädäntöehdotusta maakohtaisesta raportoinnista kirjanpitoa ja avoimuutta koskevan direktiivin tarkistuksen yhteydessä, jotta voidaan hillitä korruptiota ja torjua veronkiertoa; kehottaa lisäksi kehitysmaissa toimivia kaivannaisteollisuuden eurooppalaisia toimijoita olemaan esimerkkinä yhteiskuntavastuullisuudesta ja ihmisarvoisen työn edistämisestä;

68. huomauttaa, että luonnonvara-alan hallinnollista ongelmaa on käsitelty lähes ainoastaan vapaaehtoisin aloittein, joista tunnetuin on kaivos- ja kaivannaisteollisuuden avoimuutta koskeva EITI-aloite, jolla pyritään parantamaan tietojen avoimuutta; toteaa kuitenkin, että, vaikka aloite onkin tarpeellinen, se ei riitä torjumaan laajempaa korruption ja lahjonnan ongelmaa kaivannaisalalla; toteaa myös, että liiketoimintaa ja ihmisoikeuksia koskeva YK:n kehys (Protect, Respect and Remedy) ei koske vielä erityisesti kaivannaisalaa ja luonnonvaroja; katsoo tässä suhteessa, että YK:n elinkeinoelämää ja ihmisoikeuksia koskevaan kehykseen tarvitaan erityisiä kaivannaisalaa koskevia määräyksiä ja että ensimmäiseksi voitaisiin nimittää YK:n ihmisoikeusneuvoston erityisraportoija, jolla on valtuudet arvioida ja kehittää suosituksia;

69. katsoo, että avoimuutta ja sertifiointia koskevia normeja on laajennettava ajan mittaan niin, että niillä voidaan käsitellä täysimääräisesti lahjontaa ja korruptiota kaivannaisalalla ja muillakin aloilla; kehottaa EU:ta myös tukemaan vahvoja hallintomekanismeja, joilla käsitellään luonnonvarojen hyödyntämisen ympäristö- ja ihmisoikeusulottuvuutta; katsoo erityisesti, että tarvitaan kestävää resurssienhallintaa koskeva kansainvälinen yleissopimus, jotta voidaan vahvistaa oikeudelliset perusperiaatteet kestävää resurssienhallintaa varten;

70. korostaa, että kestävä kaivostoiminta edellyttää lähestymistapoja, joissa käsitellään resurssien koko elinkaarta; huomauttaa, että maailmanlaajuisten toimitusketjujen monimutkaisuus haittaa avoimuutta; katsoo näin ollen, että nykyisiin avoimuutta koskeviin aloitteisiin olisi yhdistettävä sertifiointitoimia tuotteiden merkinnän muodossa mineraalien toimitusketjuissa;

71. vaatii, että kaivannaisteollisuuden tuotteiden kaupan tai jalostuksen alan yksityisten toimijoiden on ryhdyttävä toimiin, joilla varmistetaan yritysten yhteiskuntavastuuta koskevien periaatteiden säännöllinen, moitteeton ja tinkimätön noudattaminen toimitusketjussa;

72. kehottaa komissiota ja Euroopan ulkosuhdehallintoa käyttämään pohjana äskettäin vahvistettua Yhdysvaltojen arvopaperi- ja pörssikomitean Dodd-Frank-lakia, jossa resurssien louhintalupien myöntäjiä vaaditaan julkaisemaan tietyt valtioille suoritetut maksut; kehottaa komissiota laajentamaan kaivannaisteollisuuden raportointivaatimuksia muillekin aloille ja arvioimaan, pitäisikö tiedot antaa riippumattoman tahon tarkastettavaksi;

73. katsoo, että kahdenvälisessä kaupassa ja investointipolitiikassa olisi viitattava yhteisiin periaatteisiin, kuten luonnonvaroja koskevan peruskirjan periaatteisiin; toteaa, että tähän voitaisiin lisätä alakohtaisia määräyksiä aloilla, jotka liittyvät sulattoihin ja jalostamoihin, sekä metalli- ja kierrätysalalla, samalla kun pyritään asianmukaiseen huolellisuuteen toimitusketjua koskevissa toimissa;

74. korostaa, että EU:n pyrkimykset kieltää raaka-aineiden vientiverot tai rajoittaa niitä ovat vastoin tavoitetta, jonka mukaan maiden olisi voitava saada riittävästi verotuloja, jotta ne voivat täyttää vuosituhattavoitteet ja yleisesti ottaen turvata kotoperäisen kehityksen; kehottaa näin olleen EU:ta hyväksymään, että vientirajoitukset voivat olla osa joidenkin maiden kehitysstrategiaa tai ympäristösyistä perusteltuja;

Elintarviketurva ja biopolttoaineet

75. vaatii, että EU:n ja muiden avunantajien on pidättäydyttävä sellaisen toiminnan helpottamisesta tai edistämisestä, jolla ohjataan viljelysmaata muuhun kuin elintarviketuotantoon maissa ja alueilla, jotka kärsivät ruokapulasta, ja niiden on luotava hyviä toimintatapoja koskevia lähestymistapoja maan ja resurssien hallintaan biopolttoaineiden ja muiden kaupallisten viljelykasvien osalta;

76. korostaa, että on lopetettava ruokapulasta kärsivien maiden viljelijöiden kannustaminen käyttämään maataan muihin tarkoituksiin kuin elintarviketuotantoon, esimerkiksi biopolttoaineiden tuotantoon; katsoo, että tutkimus ja innovointi sekä niiden tukemiseen käytettävät ennakoivat politiikat voivat sekä kehitysmaissa että kehittyvissä maissa auttaa lieventämään elintarviketurvan ja energiaintressien välistä ristiriitaa;

* *

77. kehottaa puhemiestä välittämään tämän päätöslauselman neuvostolle ja komissiolle.

[1] Cotonoun sopimus, sellaisena kuin se on muutettuna vuonna 2005 ja 2010.
[2] Asetus (EY) N:o 1905/2006, EUVL L 378, 27.12.2006, s. 41.
[3] Neuvoston lehdistöpalveluiden asiakirja 11855/12.
[4] EUVL C 298 E, 8.12.2006, s. 261.
[5] EUVL C 102 E, 24.4.2008, s. 291.
[6] EUVL C 102 E, 24.4.2008, s. 301; EUVL C 323 E, 18.12.2008, s. 149; EUVL C 117 E, 6.5.2010, s. 101; EUVL C 117 E, 6.5.2010, s. 124.
[7] EUVL C 284 E, 20.9.2012, s. 69.
[8] EUVL C 301 E, 13.12.2007, s. 45; EUVL C 99 E, 3.4.2012, s. 101.
[9] EUVL C 199 E, 7.7.2012, s. 37.
[10] EUVL C 169 E, 15.6.2012, s. 45.
[11] EUVL C 56 E, 26.2.2013, s. 75.
[12] Hyväksytyt tekstit, P7_TA(2011)0320; Hyväksytyt tekstit P7_TA(2012)0386.
[13] EUVL C 161 E, 31.5.2011; Hyväksytyt tekstit P7_TA(2012)0399.

PERUSTELUT

Kauppapolitiikka kehitysyhteistyötavoitteiden saavuttamisvälineenä

Kaupan ala on yksi kaikkein merkittävimmistä politiikan aloista kehityspolitiikan johdonmukaisuuden kannalta. Kauppapolitiikan välineet saattavat oikein käytettyinä vaikuttaa merkittävästi köyhien maiden kehitykseen. EU:n kehitysmaihin soveltamalla kauppapolitiikalla on ensisijaisesti pyrittävä täydentämään tukipolitiikkaa ja voimistamaan sen tuloksia. Kehityksen tukeminen koko maailmassa myös muilla keinoin kuin tuen avulla merkitsee EU:n perusarvojen vaalimista ja sopimusvelvoitteiden täyttämistä.

Jotta EU:n kauppapolitiikalla voidaan edistää tehokkaammin kehitystavoitteen saavuttamista, siinä on tuotettava myönteisiä heijastevaikutuksia paikalliseen, kansalliseen ja alueelliseen talouteen, edistettävä kehitysmaiden talouksien monipuolistumista ja kannustettava siirtymään edistyksellisempään ja tuloja enemmän luovaan tuotantoon. Kun jalostetuista tuotteista peritään enemmän tullia kuin raaka-aineista, vaarana on, että kehitysmaat jämähtävät pelkästään raaka-aineiden tuottajiksi.

EU:n kauppapolitiikan vaikutukset kehitysmaihin

On tärkeää korostaa vauraiden maiden ja EU:n vastuuta globaalista taloudesta. Meillä on moraalinen velvollisuus vähentää köyhyyttä ja kärsimystä koko maailmassa. Tähän päästään tehokkaasti esimerkiksi laatimalla kauppasopimuksia siten, että kehitysmaat voivat osallistua aidosti kansainväliseen talouteen ja hyödyntää globalisaation etuja.

EU:lla ja yksittäisillä EU:n jäsenvaltioilla ei ole varaa protektionismiin kauppasuhteissa kehitysmaiden kanssa. EU:n olisi oltava valmis myös tiettyihin uhrauksiin samalla tavalla kuin muiden kauppakumppanien kanssa solmittavien kauppasopimuksien yhteydessä.

Yksityisen sektorin kehitys, kaupankäyntikapasiteetin lisääminen, kauppaa tukeva apu, hyvä hallintotapa, korruption torjuminen ja budjettivarojen tehokas käyttö

Kauppaa tukeva apu lanseerattiin käsitteenä vuonna 2005, ja se on osoittautunut menestykseksi. WTO:n arvion mukaan jokainen kehitysmaiden kauppakapasiteettiin investoitu tukidollari lisää kehitysmaiden vientiä keskimäärin 42 dollarilla. Kaupan kapasiteetti riippuu sekä aineellisista tuotteista (infrastruktuuri) että aineettomista tuotteista (osaaminen), ja meidän on investoitava tukeamme kummankin kokonaisuuden vahvistamiseen monessa maassa, ja yhteistyötä on tehtävä erityisesti vähiten kehittyneiden maiden kanssa.

Hyvä hallintotapa on välttämätön edellytys sille, että maa voi kehittyä ja hyötyä kaupasta. Laaja korruptio haittaa yhteiskunnan kehitystä kaikilla tasoilla. EU voi ja sen pitää myötävaikuttaa kauppapolitiikallaan hyvän hallintotavan kehittymiseen siten, että korruptoituneilta järjestelmiltä ei ummisteta silmiä vaan vaaditaan avoimuutta ja asianmukaisia menettelyjä ennen yhteistyön käynnistämistä.

Sekä yhteiskunnan kehityksen että talouskehityksen kannalta on tärkeää, että todellinen muutos käynnistyy itse maasta ja että sitä tuetaan ruohonjuuritasolla. On tärkeää suunnata tukea kehitysmaiden pienille ja keskisuurille yrityksille ja kannustaa niitä kasvuun.

EU:hun sijoittautuneiden yritysten ja muiden kansainvälisten yritysten toiminta ja yhteiskuntavastuu kehitysmaissa

Poliitikot voivat saada paljon aikaan laatiessaan kansainvälisiä kauppasopimuksia, mutta myös yrityksillämme on suuri vastuu. Kehitysmaissa monikansallisilla yrityksillä on usein suuri vaikutus yhteiskuntaan ja ympäristöön, ja ne ovat vastuussa paikalliseen yhteiskuntaan kohdistuvasta vaikutuksestaan: ne voivat joko edistää tai haitata kehitystä.

Eurooppalaisten yritysten on sovellettava kehitysmaissa työskenteleviin alaisiinsa ehdottomasti ainakin seuraavia vähimmäisvaatimuksia: kohtuullinen palkka, terveelliset työolot sekä oikeus perustaa ammattiyhdistys tai liittyä sellaiseen. Suuryritykset voivat kuitenkin usein kantaa alaisistaan enemmän vastuuta kuin edellyttämällä vähimmäisvaatimusten tinkimätöntä täyttämistä. On runsaasti hyviä esimerkkejä, joiden merkitys olisi tunnustettava, ja meidän on kartoitettava mahdollisuuksia luoda kytköksiä yritysten panostuksen ja näille aloille kohdennettavan virallisen avun kanssa.

KANSAINVÄLISEN KAUPAN VALIOKUNNAN LAUSUNTO (17.1.2013)

kehitysyhteistyövaliokunnalle

kehityksen edistämisestä kaupan kautta
(2012/2224(INI))

Valmistelija (*): Tokia Saïfi

(*) Valiokuntien yhteistyömenettely – työjärjestyksen 50 artikla

EHDOTUKSET

Kansainvälisen kaupan valiokunta pyytää asiasta vastaavaa kehitysyhteistyövaliokuntaa sisällyttämään seuraavat ehdotukset päätöslauselmaesitykseen, jonka se myöhemmin hyväksyy:

1. tukee komission ehdotusta sen kauppaa tukevan avun eriyttämisestä ja toimien kohdistamisesta maihin, jotka ovat eniten avun tarpeessa, kuten erityisesti vähiten kehittyneisiin maihin ja alhaisen tulotason maihin;

2. ottaa huomioon kansainvälisen kaupan sekä pohjoisen ja etelän kauppavaihdon rakenteen muutoksen ja katsoo, että edunsaajamaiden omavastuullisuus avustusohjelmista, samoin kuin avoimuus, tilintekovelvollisuus ja riittävät resurssit, ovat ratkaisevan tärkeitä tekijöitä ohjelmien tehokkuuden ja menestymisen kannalta, sillä pyrkimyksenä on vähentää tuloeroja, jakaa vaurautta ja saavuttaa alueellinen yhdentyminen; pitää myös tärkeänä, että näiden ohjelmien kehittämiseen ja seurantaan otetaan järjestelmällisesti mukaan kansalliset, alueelliset ja paikalliset elimet sekä kansalaisyhteiskunta ja että avunantajat valvovat niitä;

3. pyytää komissiota ottamaan paremmin huomioon kaupan kautta välitettävän kehitysavun uudet haasteet, kuten kehitystasojen erot, paikallistuotannon tukeminen ja sen monipuolistaminen sekä sosiaali- ja ympäristönormien edistäminen;

4. kehottaa kehitysmaita lisäämään kestävän taloudellisen kehityksen tavoitteen kansallisen tason politiikkoihin, strategioihin ja hankkeisiin siinä tarkoituksessa, että ne monipuolistaisivat talouksiaan; pyytää komissiota toimimaan hallitusten valmiuksien vahvistamiseksi, jotta ne sisällyttävät kestävän talouskehityksen kansallisiin kauppaa koskeviin strategioihinsa ja ohjelmiinsa;

5. katsoo, että kestävää talouskehitystä koskevissa strategioissa olisi edellytettävä muun muassa

– yksityissektorin osallistumista reaalitalouteen

– alueellista yhteenkuuluvuutta ja markkinoiden yhdentymistä rajat ylittävän yhteistyön avulla

– avoimen ja oikeudenmukaisen kaupan kehittämistä sääntöihin perustuvassa monenvälisessä kaupankäyntikehyksessä;

6. muistuttaa, että investoinnit, joilla pyritään luomaan, kehittämään ja vahvistamaan satamien, liikenteen, energian ja tietoliikenteen keskeisiä ja erityisesti rajat ylittäviä infrastruktuureja, ovat ratkaisevassa asemassa;

7. kannustaa kaupan kautta annettavaa kehitysapua saavia maita ottamaan käyttöön myös omat sisäiset varansa, kuten budjettitulot asianmukaisen veronkannon kautta sekä inhimillinen pääoma; kehottaa komissiota tapauksissa, joissa maat saavat tuloa luonnonvarojen hyödyntämisestä, tukemaan niiden avointa ja kestävää hallinnointia; korostaa tarvetta tehdä täysin avoimiksi maksut, joita eurooppalaiset yritykset maksavat hallituksille; kehottaa komissiota tukemaan kehitysmaissa kestäviä teollistamisstrategioita, joilla pyritään käymään kauppaa lisäarvoa tuovilla tuotteilla;

8. katsoo, että unionin kehittämät kaupan ja sijoitusten kautta välitettävän kehitysavun välineet, erityisesti tarkistettu yleinen tullietuusjärjestelmä ja talouskumppanuussopimukset, ovat tehokkaita; korostaa kuitenkin, että kauppaa voidaan auttaa muutenkin kuin näillä yksittäisillä välineillä; muistuttaa unionia sen tavoitteesta nostaa sen kehitysapuun osoittamat kokonaisvarat 0,7 prosenttiin BKT:stä vuoteen 2015 mennessä; kehottaa komissiota lisäämään teknisen avun osuutta kokonaisavuntarjonnastaan, myös standardoinnin alalla; kehottaa unionia osoittamaan suurempaa johdonmukaisuutta sen toteuttaessa kauppa-, maatalous-, ympäristö-, energia- ja kehityspolitiikkojaan;

9. katsoo, että kaupan kautta välitettävään unionin kehitysapuun on sisällytettävä kaikki innovoinnin ulottuvuudet (rahoitusta koskeva mutta myös tekninen ja organisatorinen innovointi) parhaiden käytänteiden pohjalta;

10. suosittaa, että komissio neuvottelee tosiasiallisesti täytäntöönpanokelpoisten ihmisoikeuslausekkeiden sisällyttämisestä kaikkiin tuleviin kahdenvälisiin kauppa- ja yhteistyösopimuksiin, jotta todella voidaan ottaa käyttöön oikeuksiin perustuva lähestymistapa kehitysyhteistyössä;

11. painottaa kohtuullisen palkkatason ja asianmukaisten työturvallisuusnormien tärkeyttä maailmanlaajuisen kestävän kauppajärjestelmän ja uusien globaalien tuotantoketjujen kannalta; muistuttaa tässä yhteydessä komissiota sen tiedonannosta ”Ihmisarvoista työtä kaikille”;

12. kehottaa avunantajien yhteisöä – sekä julkista että yksityistä sektoria – koordinoimaan toimiaan edelleen ja mukauttamaan niitä tarjonnan mukaan, erityisesti nykyiset talousarviorajoitukset huomioon ottaen; muistuttaa, että BRICS-maat ovat nykyään sekä avunsaajia että avunantajia; kehottaa niitä toimimaan yhteistyössä unionin kanssa kokemusten jakamiseksi ja asiaa koskevien toimien optimoimiseksi sekä kantamaan vastuunsa vähemmän kehittyneistä maista ja osana avunantajien yhteisöä; on huolestunut tukien sitomista koskevien käytäntöjen yleistymisestä ja kehottaa kehittyneitä maita ja suuria kehittyviä talouksia olemaan turvautumatta näihin käytäntöihin;

13. toivoo, että unionin politiikkojen johdonmukaisuutta ajatellen tehostetaan komission eri yksiköiden ja Euroopan ulkosuhdehallinnon välistä yhteistyötä, samoin kuin yhteistyötä kolmen toimielimen – komission, neuvoston ja Euroopan parlamentin – välillä;

14. korostaa, että koska eurooppalaisilla yrityksillä, niiden tytäryhtiöillä ja alihankkijoilla on huomattava painoarvo kansainvälisessä kaupassa, ne voivat edistää merkittävästi sosiaalisia ja työelämän normeja koko maailmassa; katsoo, että eurooppalaiset yritykset, jotka siirtävät tuotantoaan maihin, joissa sosiaaliset velvoitteet ovat löyhemmät, voitaisiin asettaa vastuuseen esimerkiksi unionin tuomioistuimissa mahdollisista paikalliseen väestöön vaikuttaneista vahingoista ja kielteisistä ulkoisvaikutuksista;

15. kehottaa komissiota lisäämään kauppapolitiikkansa ja kehitystavoitteidensa välistä johdonmukaisuutta ja varmistamaan, että kehitysmaiden kanssa tehtäviin kauppasopimuksiin sisältyvillä määräyksillä ei estetä sitä, että kaikilla on mahdollisuus hyödyntää vettä, maata tai muita olennaisen tärkeitä luonnonvaroja, eikä haitata julkisten palvelujen kehitystä ja paikallisten pk-yritysten tilaisuuksia hyödyntää julkisten hankintojen tarjoamia mahdollisuuksia;

16. pyytää komissiota ja kaikkia avunantajia tutkimaan kehitysavun innovatiivisia rahoitusmuotoja ja kumppanuuksia; muistuttaa tässä yhteydessä, että julkisen ja yksityisen sektorin kumppanuuksilla, mikroluotoilla, finanssitransaktioverosta saatavilla tuloilla ja vertaislainauksella voidaan myös myötävaikuttaa kehityksen edistämiseen kaupan välityksellä; kannattaa muun muassa etelä–etelä- ja kolmikantakehitysyhteistyön soveltamista; kehottaa koordinoimaan paremmin alueellisten kehityspankkien ja Maailmanpankin / Kansainvälisen rahoitusyhtiön rahoittamia kehityshankkeita sekä ottamaan laajemmin käyttöön alueiden välisiä rahoitusjärjestelmiä, kuten EU:n ja Afrikan infrastruktuurirahasto; kannustaa avunsaajamaita luomaan oikeudenmukaiset, avoimet ja kattavat kansalliset verojärjestelmät, joilla varmistetaan rahoitusvarojen kestävä saatavuus;

17. katsoo, että kauppaa ja investointeja koskevien politiikkojen ja ohjelmien välityksellä toteutettavan kehitysyhteistyön arviointiperusteisiin on sisällytettävä kasvua ja kauppaa koskevien tilastotietojen lisäksi myös luotujen työpaikkojen määrää ja kehitysmaiden asukkaiden elämänlaadun parantamista koskevat tilastot, jotta voidaan ottaa huomioon inhimillinen ja sosiaalinen sekä kulttuuria ja ympäristöä koskeva kehitys.

VALIOKUNNAN LOPULLISEN ÄÄNESTYKSEN TULOS

Hyväksytty (pvä)	23.1.2013
Lopullisen äänestyksen tulos	+: –: 0:	20 1 8
Lopullisessa äänestyksessä läsnä olleet jäsenet	William (The Earl of) Dartmouth, Maria Badia i Cutchet, Nora Berra, Daniel Caspary, George Sabin Cutaş, Christofer Fjellner, Yannick Jadot, Metin Kazak, Franziska Keller, Bernd Lange, Vital Moreira, Paul Murphy, Franck Proust, Helmut Scholz, Peter Šťastný, Robert Sturdy, Gianluca Susta, Henri Weber, Iuliu Winkler, Jan Zahradil, Paweł Zalewski
Lopullisessa äänestyksessä läsnä olleet varajäsenet	Josefa Andrés Barea, Catherine Bearder, Emma McClarkin, Marietje Schaake
Lopullisessa äänestyksessä läsnä olleet sijaiset (187 art. 2 kohta)	Monika Hohlmeier, Peter Skinner, Nuno Teixeira, Sabine Verheyen

VALIOKUNNAN LOPULLISEN ÄÄNESTYKSEN TULOS

Hyväksytty (pvä)	19.2.2013
Lopullisen äänestyksen tulos	+: –: 0:	25 3 0
Lopullisessa äänestyksessä läsnä olleet jäsenet	Thijs Berman, Michael Cashman, Ricardo Cortés Lastra, Véronique De Keyser, Nirj Deva, Leonidas Donskis, Charles Goerens, Mikael Gustafsson, Filip Kaczmarek, Michał Tomasz Kamiński, Miguel Angel Martínez Martínez, Gay Mitchell, Norbert Neuser, Jean Roatta, Birgit Schnieber-Jastram, Michèle Striffler, Alf Svensson, Keith Taylor, Eleni Theocharous, Patrice Tirolien, Anna Záborská
Lopullisessa äänestyksessä läsnä olleet varajäsenet	Philippe Boulland, Agustín Díaz de Mera García Consuegra, Enrique Guerrero Salom, Isabella Lövin, Gesine Meissner, Judith Sargentini
Lopullisessa äänestyksessä läsnä olleet sijaiset (187 art. 2 kohta)	George Lyon

Oikeudellinen huomautus - Tietosuojakäytäntö