Mietintö - A7-0459/2013Mietintö
A7-0459/2013
Euroopan parlamentti

MIETINTÖ sosiaalisesta suojelusta kaikille, myös itsenäisille ammatinharjoittajille

12.12.2013 - (2013/2111(INI))

Työllisyyden ja sosiaaliasioiden valiokunta
Esittelijä: Vilija Blinkevičiūtė

Menettely : 2013/2111(INI)
Elinkaari istunnossa
Asiakirjan elinkaari :  
A7-0459/2013
Käsiteltäväksi jätetyt tekstit :
A7-0459/2013
Keskustelut :
Äänestykset :
Hyväksytyt tekstit :

EUROOPAN PARLAMENTIN PÄÄTÖSLAUSELMAESITYS

sosiaalisesta suojelusta kaikille, myös itsenäisille ammatinharjoittajille

(2013/2111(INI))

Euroopan parlamentti, joka

–   ottaa huomioon Euroopan unionista tehdyn sopimuksen (SEU) 3 artiklan 3 kohdan ja 6 artiklan 3 kohdan,

–   ottaa huomioon Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen (SEUT) 9, 53 ja

151–157 artiklan,

–   ottaa huomioon Euroopan unionin perusoikeuskirjan 5, 15, 16, 27, 31, 34 ja 35 artiklan,

–   ottaa huomioon Euroopan sosiaalisen peruskirjan (tarkistettu) 1, 2, 3, 4, 11, 12, 13, 19 ja 23 artiklan,

–   ottaa huomioon Kansainvälisen työjärjestön (ILO) yleissopimuksen nro 102 (1952) sosiaaliturvan vähimmäistasosta,

–   ottaa huomioon ILO:n yleissopimuksen nro 117 (1962) sosiaalipolitiikan perustavoitteista ja -vaatimuksista,

–   ottaa huomioon ILO:n yleissopimuksen nro 121 (1964) työvammatapauksissa myönnettävistä eduista, yleissopimuksen nro 128 (1967) työkyvyttömyys-, vanhuus- ja jälkeenjääneiden etuuksista, yleissopimuksen nro 130 (1969) lääkintähuollosta ja päivärahasta, yleissopimuksen nro 168 (1988) työllisyyden edistämisestä ja työttömyysturvasta ja yleissopimuksen nro 183 (2000) äitiyssuojelusopimuksen (muutettu) uudistamisesta,

–   ottaa huomioon ILO:n vuonna 2012 antaman suosituksen sosiaalisen suojelun vähimmäistasoista,

–   ottaa huomioon ILO:n raportin ”World Social Security Report 2010/11 – Providing coverage in times of crisis and beyond”[1],

–   ottaa huomioon ILO:n marraskuussa 2003 julkaiseman raportin ”Social protection: A life cycle continuum investment for social justice, poverty reduction and development”[2],

–   ottaa huomioon 29. huhtikuuta 2004 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EY) N:o 883/2004 sosiaaliturvajärjestelmien yhteensovittamisesta[3],

–   ottaa huomioon 7. heinäkuuta 2010 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2010/41/EU miesten ja naisten tasa-arvoisen kohtelun periaatteen soveltamisesta itsenäisiin ammatinharjoittajiin sekä direktiivin 86/613/ETY kumoamisesta[4],

–   ottaa huomioon 27. marraskuuta 2000 annetun neuvoston direktiivin 2000/78/EY yhdenvertaista kohtelua työssä ja ammatissa koskevista yleisistä puitteista[5],

–   ottaa huomioon 24. kesäkuuta 1992 annetun neuvoston suosituksen yhteisistä perusteista liittyen riittäviin resursseihin ja sosiaaliavustukseen sosiaalisen suojelun järjestelmissä (92/441/ETY)[6],

–   ottaa huomioon 27. heinäkuuta 1992 annetun neuvoston suosituksen sosiaalisen suojelun tavoitteiden ja politiikkojen lähentämisestä (92/442/ETY)[7],

–   ottaa huomioon 17. joulukuuta 1999 annetut neuvoston päätelmät yhteistyön lujittamisesta sosiaalisen suojelun uudistamiseksi ja parantamiseksi[8],

–   ottaa huomioon 10. helmikuuta 2011 julkaistun sosiaalisen suojelun komitean raportin ”SPC Assessment of the social dimension of the Europe 2020 Strategy”[9],

–   ottaa huomioon 3. maaliskuuta 2010 annetun komission tiedonannon ”Eurooppa 2020: Älykkään, kestävän ja osallistavan kasvun strategia” (COM(2010)2020),

–   ottaa huomioon 16. helmikuuta 2012 annetun komission tiedonannon ”Valkoinen kirja – Toimintasuunnitelma riittäviä, turvattuja ja kestäviä eläkkeitä varten” (COM(2012)0055),

–   ottaa huomioon 8. tammikuuta 2013 julkaistun komission raportin ”Employment and Social Developments in Europe 2012”[10],

–   ottaa huomioon 20. elokuuta 2012 annetun komission tiedonannon ”Sosiaalinen suojelu Euroopan unionin kehitysyhteistyössä” (COM(2012)0446),

–   ottaa huomioon 22. marraskuuta 2006 julkaistun komission vihreän kirjan ”Työlainsäädäntö 2000-luvun haasteiden tasalle” (COM(2006)0708),

–   ottaa huomioon 29. huhtikuuta 2010 annetun Euroopan talous- ja sosiaalikomitean lausunnon ”Itsenäisen ammatinharjoittamisen uudet kehityssuunnat: taloudellisesti riippuvaisen itsenäisen ammatinharjoittamisen erityistapaus”[11],

–   ottaa huomioon 21. maaliskuuta 2013 annetun Euroopan talous- ja sosiaalikomitean lausunnon ”Itsenäisen ammatinharjoittajan aseman väärinkäyttö” [12],

–   ottaa huomioon 3. lokakuuta 2008 annetun komission tiedonannon komission suosituksesta työmarkkinoilta syrjäytyneiden aktiivisen osallisuuden edistämiseksi (COM(2008)0639) ja 6. toukokuuta 2009 antamansa päätöslauselman työmarkkinoilta syrjäytyneiden aktiivisen osallisuuden edistämisestä[13],

–   ottaa huomioon 14. lokakuuta 2009 annetun komission tiedonannon julkisen talouden pitkän aikavälin kestävyydestä elpyvässä taloudessa (COM(2009)0545)[14],

–   ottaa huomioon 6. heinäkuuta 2010 antamansa päätöslauselman epätyypillisistä työsuhteista, turvatusta työurasta, joustoturvasta ja työmarkkinaosapuolten vuoropuhelun uusista muodoista[15],

–   ottaa huomioon 15. maaliskuuta 2006 antamansa päätöslauselman sosiaalisesta suojelusta ja sosiaalisesta osallisuudesta[16],

–   ottaa huomioon 20. lokakuuta 2010 antamansa päätöslauselman vähimmäistulon asemasta köyhyyden torjunnassa ja osallistavan yhteiskunnan edistämisessä Euroopassa[17],

–   ottaa huomioon 11. syyskuuta 2013 antamansa päätöslauselman ”Nuorisotyöttömyyden torjunta: selviytymiskeinot”[18],

–   ottaa huomioon 9. lokakuuta 2008 antamansa päätöslauselman aiheesta ”Tehokkaammin pimeää työtä vastaan”[19],

–   ottaa huomioon 23. toukokuuta 2007 antamansa päätöslauselman ihmisarvoisesta työstä kaikille[20],

–   ottaa huomioon 11. heinäkuuta 2007 antamansa päätöslauselman työlainsäädännön uudistamisesta 2000-luvun haasteita vastaavaksi[21],

–   ottaa huomioon 5. heinäkuuta 2011 antamansa päätöslauselman yleishyödyllisten sosiaalipalvelujen tulevaisuudesta[22],

–   ottaa huomioon 15. marraskuuta 2011 antamansa päätöslauselman köyhyyden ja sosiaalisen syrjäytymisen torjunnan eurooppalaisesta foorumista[23],

–   ottaa huomioon 21. toukokuuta 2013 antamansa päätöslauselman toimintasuunnitelmasta riittäviä, turvattuja ja kestäviä eläkkeitä varten[24],

–   ottaa huomioon 12. kesäkuuta 2013 antamansa päätöslauselman komission tiedonannosta ”Kasvua ja yhteenkuuluvuutta tukevat sosiaaliset investoinnit, mukaan luettuna Euroopan sosiaalirahaston täytäntöönpano vuosina 2014–2020”[25],

–   ottaa huomioon työllisyyden ja sosiaaliasioiden valiokunnan tutkimuksen aiheesta ”Social protection rights of economically dependent self-employed workers” (toukokuu 2013)[26],

–   ottaa huomioon Euroopan elin- ja työolojen kehittämissäätiön (Eurofound) vuonna 2013 teettämän raportin ”Self-employed or not self-employed? Working conditions of ’economically dependent workers’”[27],

–   ottaa huomioon 2. maaliskuuta 2009 julkaistun Eurofoundin raportin ”Self-employed workers: industrial relations and working conditions”[28],

–   ottaa huomioon huhtikuussa 2013 julkaistun Eurofoundin vertailevan raportin ”Social partners’ involvement in unemployment benefit regimes in Europe”[29],

–   ottaa huomioon työjärjestyksen 48 artiklan,

–   ottaa huomioon työllisyyden ja sosiaaliasioiden valiokunnan mietinnön sekä naisten oikeuksien ja sukupuolten tasa-arvon valiokunnan lausunnon (A7-0459/2013),

A. toteaa, että sosiaaliturva on perusoikeus, joka on unionin lainsäädännön sekä kansallisten lakien ja käytäntöjen mukaisesti eurooppalaisen sosiaalisen mallin keskeinen tekijä; ottaa huomioon, että Kansainvälinen työjärjestö (ILO) on hyväksynyt suositukset, jotka koskevat sosiaalisen suojelun vähimmäistasoja, joilla pyritään takaamaan jokaiselle oikeus sosiaaliturvaan ja ihmisarvon mukaiseen elintasoon;

B.  ottaa huomioon, että sosiaaliturva kuuluu jäsenvaltioiden toimivaltaan ja sitä koordinoidaan EU:n tasolla;

C. toteaa, että sosiaalisella suojelulla helpotetaan sopeutumista työmarkkinoiden kehitykseen, torjutaan köyhyyttä ja sosiaalista syrjäytymistä, varmistetaan työmarkkinoille osallistuminen ja investoidaan ihmiseen; katsoo, että sosiaaliturva vakauttaa taloutta ja on suhdanteita tasoittava tekijä, jonka ansiosta kotimainen kysyntä ja kulutus voisivat kasvaa;

D. ottaa huomioon, että kriisin voittamiseksi tietyt jäsenvaltiot ovat supistaneet rajusti julkista talouttaan juuri samaan aikaan, kun sosiaalisen suojelun tarve on lisääntynyt työttömyyden kasvun vuoksi; toteaa, että kansallisia sosiaaliturvamäärärahoja on vähennetty entisestään, sillä maksut ovat vähentyneet sen jälkeen kun monet ovat jääneet työttömiksi tai palkkoja on alennettu, joten eurooppalainen sosiaalinen malli on todella vaarassa;

E.  katsoo, että sosiaalinen suojelu on tietyissä jäsenvaltioissa riittämätön ja sitä voitaisiin parantaa; toteaa, että EU:ssa heikossa asemassa oleviin työntekijöihin kohdistuu edelleen usein väärinkäytöksiä ja että työmarkkinoiden jakautumisen vuoksi suojelun taso vaihtelee suuresti erityyppisten työsopimusten ja -suhteiden mukaan, mistä seuraa ongelmia yhteiskuntaan integroitumisessa ja yhteiskunnallista eriarvoisuutta;

F.  toteaa, että suurin osa perinteisistä sosiaalisen suojelun malleista ja erityisesti sosiaaliturva sekä työlainsäädäntöjärjestelmät on suunniteltu takaamaan palkansaajien sosiaaliset ja työhön liittyvät oikeudet; katsoo, että uusien työllisyyden muotojen syntyessä ja itsenäisen ammatinharjoittamisen lisääntyessä on vaarana, että uusien työntekijäryhmien sosiaalinen suojelu saattaa heiketä;

G. ottaa huomioon, että yrittäjyyden valitsevat naiset ilmoittavat miehiä useammin päätöksensä tärkeimmäksi vaikuttimeksi työn ja perhe-elämän välisen tasapainon ja/tai taloudellisen välttämättömyyden;

H. ottaa huomioon, että itsenäisinä ammatinharjoittajina toimivat naiset ovat itsenäisten työntekijöiden keskuudessa vähemmistönä mutta ajautuvat köyhyyteen muita todennäköisemmin;

I.   ottaa huomioon, että se, että itsenäiset ammatinharjoittajat jäävät ilman asianmukaisia eläkeoikeuksia, sairauspäivärahaa, palkallista vapaata ja muita sosiaaliturvan muotoja, pahentaa sukupuolten välistä palkkakuilua itsenäisinä ammatinharjoittajina toimivien naisten osalta etenkin heidän eläkkeelle siirtymisensä jälkeen;

J.   ottaa huomioon, että yhä suurempi määrä itsenäisiä ammatinharjoittajia tai henkilöitä, joilla on vähän tai huonosti palkattua työtä, erityisesti naisia, putoaa köyhyysrajan alapuolelle, mutta heitä ei virallisesti rekisteröidä työttömiksi;

K. katsoo, että voisi olla hyödyllistä määritellä selkeästi näennäisesti itsenäinen ammatinharjoittaminen ja torjuttava ennakolta mahdollisia väärinkäytöksiä, jotta vältetään työntekijöiden sosiaalisten oikeuksien loukkaaminen, kilpailun vääristyminen ja sosiaalisen polkumyynnin riski;

L.  katsoo, että näennäisesti itsenäinen ammatinharjoittaminen on pohjimmiltaan maksujen osittaista välttämistä, jota on vaikea havaita ja jolla heikennetään eläkejärjestelmien kestävyyttä ja riittävyyttä, koska niihin tarvittavat varat menetetään;

M. katsoo, että erittäin korkea työttömyys monissa jäsenvaltioissa ja jatkuva paine vähentää työvoimakustannuksia (yksikkötyökustannuksia) johtavat sellaisiin kansallisten työmarkkinoiden suuntauksiin ja käytäntöihin, joilla kannustetaan kehittämään edelleen näennäistä itsenäistä ammatinharjoittamista ja vahvistamaan tätä ilmiötä;

N. katsoo, että niiden itsenäisten ammatinharjoittajien, jotka ovat taloudellisesti riippuvaisia, työolot eivät eroa merkittävästi palkansaajien työoloista, joten heidän sosiaaliturvaan ja työhön liittyvien oikeuksiensa olisi tarvittaessa oltava lähempänä palkansaajien vastaavia oikeuksia;

O. katsoo, että itsenäisten ammatinharjoittajien tilanteesta, työoloista, sosiaaliturvajärjestelyistä ja työ- ja hoitotehtävien yhteensovittamisesta ei ole riittävästi luotettavaa, tarkkaa ja vertailukelpoista tietoa;

P.  toteaa, että vuonna 2012 itsenäisen ammatinharjoittamisen osuus EU:n kokonaistyöllisyydestä oli yli 15 prosenttia, mutta joissakin tapauksissa se ei ole asianomaiselle henkilölle mieluisin vaihtoehto vaan pikemminkin välttämättömyys, koska hänellä ei ole muita työllistymisvaihtoehtoja tai mahdollisuutta riittävän joustaviin työjärjestelyihin työn ja huollettavien hoitamisen yhdistämiseksi; toteaa, että monessa jäsenvaltiossa itsenäisten ammatinharjoittajien on vaikea saavuttaa riittäviä eläkeoikeuksia, mikä lisää asianomaisten tulevaa köyhyysriskiä; toteaa, että taloudellisesti riippuvaiset itsenäiset ammatinharjoittajat ovat harvoin järjestäytyneitä tai ammattiliittojen jäseniä, vaikka heistä tulee todennäköisemmin työaikaan liittyvien tai muunlaisten väärinkäytösten uhreja;

Sosiaaliturva kaikille

1.  korostaa, että on välttämätöntä jatkuvasti optimoida ja uudenaikaistaa jäsenvaltioiden sosiaalisen suojelun järjestelmiä, jotta voidaan taata kaikille kunnollinen, kestävä ja riittävä sosiaalinen suojelu, joka perustuu yleisen saatavuuden ja syrjimättömyyden periaatteille ja kykyyn vastata joustavasti väestökehitykseen ja työmarkkinoiden muutoksiin;

2.  kehottaa jäsenvaltioita varmistamaan pitkällä aikavälillä sosiaaliturvajärjestelmien vastuullisen ja kestävän rahoituksen erityisesti talouskriisien aikana sekä kehittämään sosiaaliturvajärjestelmien ennaltaehkäisevää osa-aluetta ja korostamaan aktivoivia toimenpiteitä unohtamatta sitä, että yksi tärkeimmistä sosiaalisten investointien vaikuttimista on se, että niiden avulla voidaan sovittaa yhteen sosiaaliset ja taloudelliset tavoitteet ja että ne voivat pitkällä aikavälillä myötävaikuttaa talouden ylläpitämiseen ja kehittämiseen; katsoo tässä yhteydessä, että sosiaaliset investoinnit olisi nähtävä juuri investointeina eikä menoina;

3.  kiinnittää huomiota siihen, että eräissä jäsenvaltioissa ikääntyvä väestö, alhainen syntyvyys ja muuttuvat työmarkkinat saattavat lisätä tarvetta pikaisesti uudistaa sosiaaliturvajärjestelmiä, mukaan lukien eläkejärjestelmiä, jotta voidaan varmistaa niiden kestävyys; painottaa, että naiset keskeyttävät miehiä useammin työuransa tai tekevät osa‑aikatöitä voidakseen hoitaa lapsia ja muita hoitoa tarvitsevia, mikä voi vaikuttaa kielteisesti heidän eläkkeeseensä ja altistaa heidät miehiä enemmän köyhyysriskille; kehottaa tässä yhteydessä jäsenvaltioita huomioimaan nämä työskentelyn keskeytymisjaksot todellisina vakuutusjaksoina eläkeoikeuksien määrittelemisessä ja laskemisessa; korostaa, että uudistukset olisi toteuttava kansallisen lainsäädännön ja käytäntöjen mukaisesti yhteistyössä työmarkkinaosapuolten ja asiaankuuluvien sidosryhmien kanssa ja uudistuksista olisi tiedotettava asianmukaisesti kansalaisille;

4.  kehottaa jäsenvaltioita takaamaan kansallisen sosiaalisen suojelun, jolla turvataan kaikissa maissa kohtuulliset tulot ja perussosiaalietuuksien saatavuus, erityisesti sairauden, työttömyyden, äitiyden, vammaisuuden ja eläkkeelle jäämisen yms. yhteydessä köyhyyden ja sosiaalisen syrjäytymisen torjumiseksi jäsenvaltioissa; kannustaa jäsenvaltioita laatimaan strategioita sosiaaliturvan kehittämiseksi ILO:n ehdotusten mukaisesti;

5.  korostaa, että riittävän korkealaatuisen ja tehokkaan sosiaalisen suojelun olisi perustuttava toimiin, joilla edistetään työelämään osallistumista, mikä edistää työterveyttä ja ‑turvallisuutta ja lisää tuottavuutta ja on siten huomattava kilpailuetu; korostaa, että sosiaalisen suojelun tason alentamista ei pitäisi nähdä työllisyyttä lisäävänä ratkaisuna;

6.  kehottaa komissiota ja jäsenvaltioita takaamaan kaikille työntekijöille ja itsenäisille ammatinharjoittajille mahdollisuuden elinikäiseen oppimiseen jakamalla olemassa oleva EU:n rahoitus ja kansallinen rahoitus uudelleen siten, ettei se koske vain vakinaisia työtekijöitä, vaan kaikkia työntekijöitä sopimustyypistä riippumatta, itsenäiset ammatinharjoittajat mukaan luettuina;

7.  kehottaa jäsenvaltioita ponnistelemaan enemmän rakenteellisten uudistusten ja toimenpiteiden toteuttamiseksi, jotta nuorille luodaan työpaikkoja ja varmistetaan, että nuoria työntekijöitä ei syrjitä rajoittamalla heidän oikeuksiaan sosiaaliturvaan; kehottaa jäsenvaltioita yhteistyössä komission kanssa myös varmistamaan nuorten riittävän sosiaalisen suojelun työkokemuksen tarjoamiseen suunnitelluissa harjoittelu- ja oppisopimuskoulutusohjelmissa;

8.  korostaa, että ikääntyneet ihmiset eivät ole taloudellinen ja sosiaalinen taakka vaan heidän elämänkokemuksensa ja tietämyksensä ovat hyödyksi taloudelle ja yhteiskunnalle; ehdottaa, että yli 60-vuotiaita työntekijöitä kannustetaan sukupolvien välisen solidaarisuuden puitteissa pysymään työmarkkinoilla myös siksi, että heidän tietämyksensä ja kokemuksensa välittyvät seuraaville sukupolville;

9.  kehottaa jäsenvaltioita varmistamaan kohtuuhintaisten lastenhoito- ja koulutuspalvelujen saannin sekä varmistamaan itsenäisten ammatinharjoittajien mahdollisuudet hyötyä julkisista palveluista ja asiaankuuluvista vero- ja sosiaalietuuksista, jotka liittyvät lastenhoitoon;

10. kehottaa jäsenvaltioita edistämään kaikkien työntekijöiden, myös itsenäisten ammatinharjoittajien ja heidän toimintaansa mahdollisesti osallistuvien puolisoiden tai kumppanien, mahdollisuutta yhdistää työhön ja perheeseen liittyvät velvollisuudet esimerkiksi siten, että nopeutetaan 7. heinäkuuta 2010 annetun direktiivin 2010/41/EU 7 ja 8 artiklan soveltamista ja tarjotaan työntekijöille heidän pyynnöstään joustava työaika, etätyö tai osa-aikatyö, jotta työntekijät voivat hoitaa alaikäisiä ja huollettavia, sekä huolehtimaan tässä yhteydessä siitä, että työntekijät eivät menetä sosiaalietujaan ja että vältetään tilanne, jossa ainoa mahdollisuus joustavuuden saamiseksi on ryhtyä taloudellisesti riippuvaiseksi tai vastoin tahtoaan toimivaksi itsenäiseksi ammatinharjoittajaksi;

11. korostaa, että palkatuilla työntekijöillä, itsenäisillä ammatinharjoittajilla ja niillä, jotka ovat siirtymässä työsuhteesta itsenäiseen ammatinharjoittamiseen, on oltava mahdollisuuksia täydennyskoulutukseen ja uudelleenkoulutukseen; kehottaa jäsenvaltioita tässä yhteydessä poistamaan täydennyskoulutusta ja uudelleenkoulutusta haittaavat esteet sekä edistämään kaikkien ihmisten elinikäistä oppimista;

12. kehottaa jäsenvaltioita edistämään ja helpottamaan itsenäisten ammatinharjoittajien ja erityisesti naisten järjestäytymistä, jotta voidaan lisätä heidän mahdollisuuksiaan puolustaa yhteisiä etujaan;

13. kehottaa jäsenvaltiota takaamaan riittävän sosiaaliturvan myös heikoimmassa asemassa oleville ryhmille, jollaisia ovat työttömät, vammaiset, yksinhuoltajaperheet, nuoret perheet, nuoret, ikääntyneet ja eläkeläiset; kehottaa lisäksi jäsenvaltioita varmistamaan, että sosiaalipalvelujen saatavuutta parannetaan heikoimmassa asemassa oleville henkilöille ja pitkäaikaista hoitoa tarvitseville henkilöille erityisesti maaseutualueilla ja heikommassa asemassa olevilla alueilla;

14. kehottaa jäsenvaltioita ja komissiota toteuttamaan toimivaltansa mukaisesti toimia, joilla torjutaan kaikkia syrjinnän muotoja työmarkkinoilla, myös naisiin kohdistuvaa syrjintää, sekä sosiaalista suojelua koskevia toimia, jotta naisten palkat samasta työstä ja heidän sosiaalietuutensa, eläkkeet mukaan luettuina, eivät olisi alempia kuin miesten palkat ja sosiaalietuudet ja jotta varmistettaisiin äitiyden suojelu, sekä toteuttamaan toimia työntekijöiden epäoikeudenmukaisen irtisanomisen estämiseksi raskauden aikana ja suojelemaan huollettavista vastuussa olevia naisia ja miehiä epäoikeudenmukaiselta irtisanomiselta; kehottaa neuvostoa myös nopeuttamaan raskaana olevien, äskettäin synnyttäneiden ja imettävien työntekijöiden turvallisuuden ja terveyden parantamista edistävien toimenpiteiden täytäntöönpanoa koskevan direktiivin hyväksymistä;

15. korostaa, että miesten ja naisten tasa-arvoisen kohtelun periaatteen soveltamisesta itsenäisiin ammatinharjoittajiin annetussa direktiivissä 2010/41/EU edellytetään, että jäsenvaltiot poistavat kaikki esteet, jotka estävät naisia ja heidän puolisoitaan tai kansallisessa lainsäädännössä tunnustettuja kumppaneitaan saamasta sosiaalista suojelua, johon heillä kyseisen lainsäädännön mukaan on oikeus;

16. kehottaa jäsenvaltioita puuttumaan tehokkaasti tapauksiin, jotka koskevat pienissä ja erittäin pienissä perheyrityksissä toimivien palkattujen perheenjäsenten ja myös heidän puolisoidensa (kumppaneidensa) sosiaalisen suojelun puuttumista heidän epäselvien ja epävirallisten työsuhteidensa vuoksi tai siksi, että he ovat itsenäisiä ammatinharjoittajia;

17. kehottaa jäsenvaltioita toteuttamaan konkreettisia toimia köyhyyden ja sosiaalisen syrjäytymisen torjumiseksi ja tarjoamaan riittävän vähimmäistulon ja sosiaaliturvajärjestelmän, jossa otetaan huomioon syrjäytyneet ja köyhyyden vaarassa olevat väestöryhmät ja joka perustuu valtioiden omiin kansallisiin käytäntöihin, työehtosopimuksissa tai kansallisessa lainsäädännössä vahvistetut määräykset mukaan luettuina;

18. kehottaa jäsenvaltioita tehostamaan pimeän työn ja epävarmojen työsuhteiden torjuntaa, ”minityöpaikat” ja näennäisesti osa-aikaiset työpaikat mukaan luettuina, ja takaamaan riittävän sosiaalisen suojelun kaikille työntekijöille; katsoo lisäksi, että on tuomittava epätyypillisten työsuhteiden väärinkäyttö siinä tarkoituksessa, että voidaan välttää työsuhteeseen perustuvien ja sosiaaliturvaan liittyvien velvoitteiden noudattaminen;

19. kehottaa jäsenvaltioita tehostamaan hallinnollista yhteistyötä eri elinten (työsuojeluviranomaisten, verotoimistojen, kunnallisviranomaisten ja sosiaaliturvalaitosten) välillä sekä jäsenvaltioiden että unionin tasolla, jotta tällä tavoin voidaan helpottaa EU:n työvoimalainsäädännön täytäntöönpanoa, vähentää pimeää työtä ja ratkaista tehokkaammin niitä ongelmia, joita aiheutuu eri jäsenvaltioiden työmarkkinalainsäädäntöjen välisistä eroista;

20. kehottaa komissiota tarkistamaan lainsäädäntöä sekä valvomaan sosiaaliturvajärjestelmien täytäntöönpanon yhteensovittamista tarvittaessa toissijaisuusperiaatetta noudattaen ja kiinnittää jäsenvaltioiden huomion siihen, että toisessa jäsenvaltiossa työskentelevien EU:n siirtotyöläisten sosiaaliseen suojeluun ei saa soveltaa syrjiviä toimenpiteitä; katsoo, että kaikilla EU:n siirtotyöläisillä olisi oltava samat oikeudet sosiaaliturvaan ja mahdollisuus vakuutuksen saantiin toisessa jäsenvaltiossa työskennellessään; katsoo, että palveluiden vapaan liikkumisen yhteydessä siirrettyjen työntekijöiden työnantajan olisi ilmoitettava työntekijöille heidän palkkauksestaan ja muista työhön sovellettavista ehdoista direktiivin 96/71/EY säännösten mukaisesti ennen heidän siirtämistään;

21. kehottaa komissiota ja jäsenvaltioita pyrkimään riittävään tasapainoon työmarkkinaturvan ja työmarkkinoiden joustavuuden välillä esimerkiksi soveltamalla yleisesti joustoturvaa koskevia periaatteita sekä puuttumaan työmarkkinoiden lohkoutumiseen tarjoamalla riittävän sosiaaliturvan uuteen työpaikkaan siirtymässä oleville henkilöille tai määräaikaisessa tai osa-aikaisessa työsuhteessa oleville henkilöille sekä takaamaan samalla, että heillä on mahdollisuus saada koulutusta; korostaa, että joustoturvan varmistamisen laiminlyönti heikentäisi sosiaaliturvajärjestelmien kestävyyttä ja etuuksien, työtulojen ja tuottavuuden laatua sekä reaalitaloutta ja sosiaalista yhteenkuuluvuutta, millä heikennettäisiin Eurooppa 2020 -strategian työllisyyden ylläpitämistä ja lisäämistä koskevia toimia;

22. kehottaa komissiota tarkastelemaan koko unionin laajuisesti, onko työntekijöiden sosiaaliturva heikentynyt ja onko joustoturvaa koskevia periaatteita noudatettu sen jälkeen kun jäsenvaltioiden työlainsäädäntöihin on tehty hiljattain muutoksia, joilla pyrittiin lisäämään työmarkkinoiden joustavuutta;

23. kannattaa vahvasti ehdotettua keskeisten työllisyys- ja sosiaali-indikaattoreiden tulostaulun perustamista, joka voisi olla ensimmäinen askel kohti konkreettisten vertailuarvojen määrittämistä;

24. vaatii komissiota sisällyttämään ehdotuksiinsa tarvittaessa ihmisarvoista työtä koskevassa ILO:n ohjelmassa asetetut neljä tavoitetta ja ottamaan huomioon sosiaalisen suojelun vähimmäistasoja koskevassa ILO:n suosituksessa asetetut tavoitteet vuotuisessa kasvuselvityksessä, jotta sosiaalinen suojelu taattaisiin kaikille työntekijöille EU:ssa;

Itsenäisten ammatinharjoittajien sosiaaliturva

25. korostaa, että itsenäinen ammatinharjoittaminen on epäilemättä nähtävä työn muotona, jolla edistetään työpaikkojen luomista ja työttömyyden vähentämistä, ja että itsenäiseen ammatinharjoittamisen yleistymiseen olisi liityttävä sitä harjoittavien asianmukainen sosiaalinen suojelu sellaisena kuin se määritellään jäsenvaltioiden kansallisessa lainsäädännössä;

26. kehottaa jäsenvaltioita edistämään työhön ja perheeseen liittyvien velvollisuuksien yhdistämistä siten, että työntekijöille mahdollistetaan joustava työaika ja työskentelypaikka, jotta vältetään tilanne, että ainoa mahdollisuus joustavuuteen on ryhtyä taloudellisesti riippuvaiseksi itsenäiseksi ammatinharjoittajaksi;

27. korostaa, että on tarpeen saada käyttöön tilastotietoja, jotka ovat ajantasaisia ja yksityiskohtaisempia kuin tällä hetkellä käytettävissä olevat tilastotiedot ja joita voitaisiin hyödyntää analysoitaessa eri näkökohdista itsenäisten ammatinharjoittajien ja heihin kuuluvien erilaisten ryhmien taloudellista merkitystä; kehottaa myös sisällyttämään itsenäisiä ammatinharjoittajia koskevia kysymyksiä Euroopan unionin työvoimatutkimukseen;

28. kiinnittää huomiota siihen, että itsenäistä ammatinharjoittamista koskevan yksiselitteisen kansallisen määritelmän puuttuminen lisää näennäisesti itsenäisen ammatinharjoittamisen riskiä EU:n työntekijöiden keskuudessa ja voi heikentää heidän mahdollisuuksiaan saada riittävää sosiaaliturvaa; huomauttaa, että itsenäisille ammatinharjoittajille myönnetyt erilaiset asemat jäsenvaltioissa edellyttävät ratkaisuja, jotka parantavat itsenäisten työntekijöiden sosiaaliturvan koordinointia, jotta työntekijöiden vapaata liikkuvuutta ei rajoiteta;

29. kehottaa komissiota edistämään jäsenvaltioiden välistä tiedonvaihtoa, jotta voidaan antaa ohjeita epätyypillisen työsuhteen erilaisista muodoista ja itsenäisestä ammatinharjoittamisesta ja avustaa jäsenvaltioita soveltamaan asianmukaisella tavalla asiaankuuluvaa työlainsäädäntöä ja sosiaalista suojelua koskevia toimia tällaisessa työsuhteessa oleviin työntekijöihin; pitää myös tarpeellisena, että jäsenvaltiot tunnistavat selvästi näennäisesti itsenäinen ammatinharjoittaminen ja asettavat seuraamuksia työnantajille, jos tällaisia tapauksia ilmenee ja ne näytetään toteen; korostaa kuitenkin, että työntekijän aseman määrittämisen olisi oltava sen vastaanottavan jäsenvaltion lakisääteinen velvollisuus, jossa työ tehdään;

30. kehottaa eurooppalaisia työmarkkinaosapuolia, komissiota ja jäsenvaltioita tarkastelemaan taloudellisesti riippuvaisen itsenäisen ammatinharjoittamisen ongelmaa ja etsimään siihen käytännön ratkaisuja erityisesti niillä aloilla, joilla rajat ylittävillä toiminnoilla on suuri merkitys, sekä heikossa asemassa olevia ryhmiä, kuten kotitaloustyöntekijöitä ja matalapalkkaisia työntekijöitä ajatellen;

31. vaatii jäsenvaltioita varmistamaan, että itsenäisestä ammatinharjoittamisesta ei tule keinoa, jolla estetään työntekijöitä saamasta sosiaaliturvaa ja työsuhdeturvaa tai jolla työnantajat kiertävät työ- ja sosiaaliturvalainsäädäntöä; vaatii myös, että itsenäisten ammatinharjoittajien ja palkansaajien ryhmittämistä vältetään, jotta voidaan säilyttää itsenäisen ammatinharjoittamisen ja senkaltaisen taloudellisen toiminnan edut ja myötävaikuttaa yrittäjähengen ja palvelujen laadun kehittämiseen;

32. kehottaa jäsenvaltioita kehittämään tarvittaessa eläkkeisiin, vammaisuuteen, äitiys- ja isyysvapaaseen ja työttömyyteen liittyvää sosiaalista suojelua, jotta itsenäisiä ammatinharjoittajia koskevat sosiaalisen suojelun määräykset voidaan paremmin mukauttaa näiden työntekijöiden tarpeisiin ja jotta ne vastaavat palkattuihin työntekijöihin sovellettavia normeja;

33. kehottaa komissiota ja jäsenvaltioita kytkemään sosiaaliturvaan ja sosiaaliseen suojeluun liittyvät oikeudet työsopimuksen sijasta yksilöön, jolloin kaikki, myös itsenäiset ammatinharjoittajat ja palkatut työntekijät sopimustyypistä tai asemasta riippumatta, voivat hyötyä riittävästä sosiaalisesta suojelusta;

34. kehottaa jäsenvaltioita edistämään työtapaturmia ja ammattitauteja koskevia ryhmävakuutuksia ja tukemaan niitä; kehottaa jäsenvaltioita varmistamaan, että itsenäiset ammatinharjoittajat voivat hyödyntää kollektiivisia ja solidaarisuuteen perustuvia vakuutus- ja eläkejärjestelmiä;

35. kehottaa jäsenvaltioita tiedottamaan kaikille kansalaisille sosiaalista suojelua koskevista oikeuksista ja myös antamaan itsenäisiksi ammatinharjoittajiksi haluaville tietoa heidän sosiaalista suojeluaan koskevista muutoksista ja aseman muuttumisen vuoksi heihin sovellettavasta työlainsäädännöstä sekä heidän taloudelliseen toimintaansa liittyvistä muista oikeuksien ja velvollisuuksien muutoksista; kehottaa myös komissiota tiedottamaan itsenäisille ammatinharjoittajille ja liikkuville työntekijöille heidän oikeuksistaan ja velvollisuuksistaan, kun kyseessä on siirtotyöläisyys, maahanmuutto ja rajat ylittävä työnteko;

36. kehottaa jäsenvaltioita ja komissiota ottamaan mukaan työmarkkinaosapuolet sosiaalisen suojelun kehittämistä ja uudenaikaistamista koskevaan prosessiin kansallisten käytäntöjensä mukaisesti ja kehittämään työmarkkinaosapuolten vuoropuhelua EU:n ja kansallisella tasolla; kehottaa lisäksi työmarkkinaosapuolia ottamaan asialistalle kysymykset, jotka liittyvät itsenäisiin ammatinharjoittajiin sovellettavaan työlainsäädäntöön ja sosiaaliseen suojeluun, jotta itsenäisiä ammatinharjoittajia varten voidaan ottaa käyttöön sellainen riittävä sosiaalisen suojelun kehys, joka perustuu vastavuoroisuuteen ja syrjimättömyysperiaatteeseen, ja tarkastelemaan, olisiko itsenäiset ammatinharjoittajat otettava mukaan työehtosopimusneuvotteluihin ja miten se toteutettaisiin, sekä kiinnittämään huomiota erityisiin strategioihin, joiden avulla itsenäisten ammatinharjoittajien huolenaiheet voidaan ottaa huomioon myös silloin, kun kansallinen lainsäädäntö ei mahdollista sitä, että ammattijärjestöt edustavat itsenäisiä ammatinharjoittajia; kehottaa työmarkkinaosapuolia vaihtamaan ammattijärjestöjen keskuudessa hyviä käytäntöjä itsenäisille ammatinharjoittajille tarjottavista palveluista, näennäisesti itsenäisen ammatinharjoittamisen torjumisesta ja omaan lukuunsa työskentelevien itsenäisten ammatinharjoittajien järjestäytymisestä;

37. kehottaa puhemiestä välittämään tämän päätöslauselman neuvostolle, komissiolle sekä jäsenvaltioiden parlamenteille.

  • [1]  http://www.ilo.org/global/publications/books/WCMS_142209/lang--en/index.htm
  • [2]  http://www.ilo.org/public/english/protection/download/lifecycl/lifecycle.pdf
  • [3]  EUVL L 166, 30.4.2004, s. 1.
  • [4]  EUVL L 180, 15.7.2010, s. 1.
  • [5]  EUVL L 303, 2.12.2000, s. 16.
  • [6]  EUVL L 245, 26.8.1992, s. 46.
  • [7]  EUVL L 245, 26.8.1992, s. 49.
  • [8]  EYVL C 8, 12.1.2000, s. 7.
  • [9]  http://register.consilium.europa.eu/pdf/en/11/st06/st06624-ad01.en11.pdf
  • [10]  http://ec.europa.eu/social/main.jsp?catId=738&langId=en&pubId=7315
  • [11]  EUVL C 18, 19.1.2011, s. 44
  • [12]  EUVL C 161, 6.6.2013, s. 14
  • [13]  EUVL C 212 E, 5.8.2010, s. 23.
  • [14]  EUVL L 161 E, 31.5.2011, s. 112.
  • [15]  EUVL C 351 E, 2.12.2011, s. 39.
  • [16]  EUVL C 291 E, 30.11.2006, s. 304.
  • [17]  EUVL C 70 E, 8.3.2012, s. 8.
  • [18]  Hyväksytyt tekstit, P7_TA(2013)0365
  • [19]  EUVL C 9 E, 15.1.2010, s. 1.
  • [20]  EUVL C 102 E, 24.4.2008, s. 321.
  • [21]  EUVL C 175 E, 10.7.2008, s. 401.
  • [22]  EUVL C 33 E, 5.2.2013, s. 65.
  • [23]  Hyväksytyt tekstit, P7_TA(2011)0495.
  • [24]  Hyväksytyt tekstit, P7_TA(2013)0204.
  • [25]  Hyväksytyt tekstit, P7_TA(2013)0266.
  • [26]  http://www.europarl.europa.eu/committees/en/studiesdownload.html?languageDocument=EN&file=92570
  • [27]  http://www.eurofound.europa.eu/publications/htmlfiles/ef1366.htm
  • [28]  http://www.eurofound.europa.eu/comparative/tn0801018s/tn0801018s.htm
  • [29]  http://www.eurofound.europa.eu/eiro/studies/tn1206018s/tn1206018s_3.htm

PERUSTELUT

I. Sosiaaliturva kaikille

Sosiaalinen suojelu on eurooppalaisen sosiaalisen mallin ytimessä. Sen keskeisenä tehtävänä on edistää sosiaalista osallisuutta ja oikeudenmukaisuutta, turvata toimeentulo ja taata kaikille korkealaatuiset koulutus- ja terveyspalvelut. Sosiaalisen suojelun politiikka kuuluu toissijaisuusperiaatteen mukaisesti kunkin jäsenvaltion vastuualueeseen. EU:n tasolla on kuitenkin perustettu avoin koordinointimenetelmä, joka on yhteisten tavoitteiden ja indikaattoreiden sopimiseen perustuva vapaaehtoinen poliittinen yhteistyöprosessi. Yksi sosiaalisen suojelun keskeisistä tavoitteista on lisätä palvelujen tasapuolisuutta ja tehokkuutta ja tukea samalla sosiaalista osallisuutta ja yhteenkuuluvuutta pohjana, jolle osallistava ja kestävä kasvu sekä köyhyyden vähentäminen perustuvat. Nämä tavoitteet kumpuavat luonnollisella tavalla Euroopan unionin perusarvoista[1].

Yhteiskunnissa tarvitaan tehokasta sosiaalista suojelua, jotta voidaan vastata globalisaation haasteisiin ja sopeutua muutoksiin. Työntekoon perustuva sosiaalivakuutus on edelleen sosiaaliturvajärjestelmien keskeinen osio, mutta sitä ei vielä taata kaikille. Kansainvälisen työjärjestön (ILO) sosiaalista suojelua (vähimmäistasoja) koskevan yleissopimuksen nro 102 mukainen yleinen sosiaalinen suojelu, joka kattaa kaikki sosiaaliturvan osa-alueet etuuksien vähimmäistasolla, ei ole vielä kaikkien saatavilla. Siksi on välttämätöntä taata jokaiselle sosiaalisen suojelun kansallinen vähimmäistaso. Sosiaalisen suojelun vähimmäistasoilla (englanniksi Social Protection Floors) pyritään yhdennetyn sosiaalipolitiikan mukaisesti takaamaan toimeentulo ja perussosiaalipalvelujen saatavuus kaikille kiinnittämällä erityistä huomiota heikoimmassa asemassa oleviin ryhmiin (työttömät, vammaiset, yksinhuoltajaperheet, nuoret, eläkeläiset, nuoret perheet jne.). Lisäksi on taattava vähimmäistulo, jolla on keskeinen merkitys varallisuuden uudelleenjaossa yhteisvastuullisuuden ja sosiaalisen oikeudenmukaisuuden varmistajana ja jolla on etenkin kriisiaikoina suhdanteita tasoittava tehtävä, sillä se tarjoaa lisävaroja kotimaisen kysynnän ja kulutuksen lisäämiseen.

Sosiaalietuuksia voidaan pitää riittävinä, jos ne mahdollistavat odotettujen sosiaalipolitiikan tulosten saavuttamisen esimerkiksi siten, että niiden avulla voidaan vastata henkilöiden tarpeisiin torjumalla keskeisiä riskejä, ja siten, että niiden avulla voidaan määritellä koko elämän ajan maksettujen etuuksien ja verojen tai maksujen tason välinen suhde, jonka katsottaisiin olevan kohtuullinen sosiaalinen riittävyys.

EU:ssa sosiaaliturvajärjestelmillä olisi edistettävä riskeiltä suojautumista ja tuettava pienituloisia sekä vähennettävä eriarvoisuutta EU:n jäsenvaltioissa. Talouskriisiin liittyvien pysyvien taloudellisten vaikeuksien vuoksi on kuitenkin tarpeen käsitellä järjestelmien rahoitusta koskevia vaikeita kysymyksiä. Talouskriisin aikana EU:n jäsenvaltioiden julkista taloutta on supistettu, kun taas sosiaalitukea tarvitsevien työttömien määrä on noussut. Lisäksi työttömyyden voimakas kasvu ja palkkojen aleneminen ovat johtaneet sosiaaliturvamaksujen alenemiseen ja muodostavat näin uhkan eurooppalaiselle sosiaaliselle mallille. On myös pantava merkille, että kansallisiin määrärahoihin kohdistuvan paineen sekä eläkkeiden ja muiden sosiaalietuuksien pienenemisen vuoksi vaikutukset ovat kohdistuneet heikoimmassa asemassa oleviin henkilöihin, jotka ovat pudonneet köyhyysrajan alapuolelle. Kun kriisin voittamiseksi toteutetuissa toimissa asetettiin etusijalle talousarvion tervehdyttäminen, sosiaalipolitiikan ulottuvuutta ei otettu riittävästi huomioon, eivätkä jäsenvaltiot ole kiinnittäneet riittävästi huomiota Eurooppa 2020 -strategiassa määriteltyihin sosiaalisiin tavoitteisiin työllisyyden ja koulutuksen alalla eivätkä etenkään köyhyyden ja sosiaalisen syrjäytymisen vähentämiseen.

Taatakseen kestävän ja tehokkaan sosiaalisen suojelun, jossa otetaan huomioon ILO:n ehdotukset, jäsenvaltioiden olisi laadittava ja toteutettava sosiaaliturvan kehittämistä koskevia kansallisia strategioita. Yhtenä sosiaaliturvan kehittämistä koskevan strategian keskeisimmistä tavoitteista olisi oltava sosiaalisten investointien ja niiden vaikuttavuuden takaamisen, sillä ne edistävät sosiaalisten ja taloudellisten tavoitteiden yhteensovittamista. Sen vuoksi niitä ei saisi pitää menoina vaan pikemminkin investointeina, joilla edistetään parhaita tuloksia ja kestävää taloudellista kasvua.

II. Itsenäisten ammatinharjoittajien sosiaalinen suojelu

1. Itsenäisen ammatinharjoittamisen merkitys työnteon muotona, sen kehittyminen ja sen             uudet muodot

Eurooppa 2020 -strategian lippulaivahankkeessa ”Uuden osaamisen ja työllisyyden ohjelma” todetaan, että itsenäinen ammatinharjoittaminen on keskeinen tekijä työpaikkojen luomisessa, ja velvoitetaan jäsenvaltiot poistamaan itsenäistä ammatinharjoittamista rajoittavat toimenpiteet.

Itsenäinen ammatinharjoittaminen lisääntyy nopeasti, ja siitä on syntynyt lukuisia uudenlaisia muotoja. Vuonna 2012 EU:ssa oli 32,8 miljoonaa itsenäistä ammatinharjoittajaa. Määrä vastasi noin 15 prosenttia EU:n kaikista työpaikoista. Itsenäinen ammatinharjoittaminen on yleisintä Kreikassa, Italiassa, Portugalissa ja Romaniassa. Harvinaisinta tämä työnteon muoto on Luxemburgissa, Tanskassa, Virossa ja Liettuassa[2]. Parlamentti korosti 6. heinäkuuta 2010 antamassaan päätöslauselmassa, että itsenäisen työskentelyn suosio kasvaa erityisesti nuorten työntekijöiden ja naisten keskuudessa sekä siirtymänä työstä eläkkeelle[3].

Viimeksi kuluneiden vuosikymmenten aikana itsenäisten ammatinharjoittajien luokan koostumus on muuttunut huomattavasti. Itsenäisten ammatinharjoittajien luokka on erittäin epäyhtenäinen, mikä johtuu heidän asemastaan työmarkkinoilla ja toiminnan luonteesta. Taloudellisesti riippuvaisten itsenäisten ammatinharjoittajien luokka on erotettava muista, jotta voidaan ymmärtää paremmin itsenäisen ammatinharjoittamisen kehityssuuntia, sillä suurten yhteiskunnallisten ja taloudellisten muutosten vuoksi itsenäinen ammatinharjoittaminen ylittää EU-maissa vakiintuneet perinteiset itsenäisen ammatinharjoittamisen muodot[4].

3. Itsenäiselle ammatinharjoittamiselle ei ole EU:n tasolla vakiintunutta yksiselitteistä määritelmää

Sen lisäksi, että itsenäiselle ammatinharjoittamiselle ei ole yleisesti hyväksyttyä määritelmää EU:n tasolla, tilannetta sekavoittaa entisestään itsenäisen ammatinharjoittamisen lukuisat muodot. ILO on määritellyt kansainvälisessä ammattiluokituksessa itsenäisen ammatinharjoittamisen työnteoksi, jonka ansiotulo on suoraan riippuvainen tuotetuista tavaroista tai palveluista saatavasta hyödystä. Historiallisesti erotetaan toisistaan kolme itsenäisten ammatinharjoittajien ryhmää: mikroyritykset, pienyritykset ja freelancerit.

Kirjaimellisesti ottaen itsenäiset ammatinharjoittajat ovat niitä, jotka työskentelevät enemmän itselleen kuin kolmannelle osapuolelle. Vaikka tämä määritelmä tuntuu varsin yksinkertaiselta, on huomattava, että itsenäinen ammatinharjoittaminen käsittää paljon laajemman valikoiman sosiaalisia ja taloudellisia asemia, joita ei voida käsitellä samalla tavalla.

Tällä hetkellä ei ole yksiselitteistä EU:n laajuista määritelmää, jossa erotettaisiin selvästi toisistaan aidosti itsenäiset ammatinharjoittajat, jotka työskentelevät omaan lukuunsa, ja näennäisesti itsenäiset ammatinharjoittajat. Kukin toimivaltainen viranomainen ja kukin yksittäinen elin käyttää omia oikeudellisia tai sääntelypuitteitaan, jotka voivat vaihdella niiden lainkäyttö- ja politiikanalan mukaan (verolainsäädäntö, sosiaaliturva, kauppaoikeus, työmarkkinat, vakuutusala)[5].

Taloudellisesti riippuvaisesta itsenäisestä ammatinharjoittamisesta ei ole yksiselitteistä määritelmää. Ainoastaan joissakin Euroopan maissa on hyväksytty itsenäisten ammatinharjoittajien ja palkansaajien väliin sijoittuva luokka. Tällaisen sääntelyn keskeisenä tavoitteena on taata parempi suojelu tälle väliin sijoittuvalle luokalle ilman että se samaistetaan palkansaajiin.

4. Itsenäisten ammatinharjoittajien sosiaaliturva – ongelman yleiskäsittely

Itsenäisen ammatinharjoittamisen kehittymiseen liittyy joitakin ongelmia, jotka koskevat itsenäisiin ammatinharjoittajiin sovellettavaa työlainsäädäntöä ja sosiaalista suojelua. Euroopassa perinteiset sosiaaliturvajärjestelmät on aina suunniteltu palkansaajien suojaamiseksi ja soveltuvat siihen osittain edelleenkin. Niitä on siis vaikea mukauttaa itsenäisten ammatinharjoittajien tarpeisiin.

Yhteenvetona EU:n jäsenvaltioiden itsenäisiin ammatinharjoittajiin soveltamasta politiikasta voidaan todeta, että itsenäisiin ammatinharjoittajiin kohdistuu syrjintää ja/tai he saavat tietyissä maissa heikomman suojelun suurempien sosiaalimaksujen vuoksi tai päinvastoin heidän sosiaaliturvansa on heikompi pienempien maksujen vuoksi. Yksi parhaimmista poikkeuksista on kaiketi Tanska, jossa itsenäisillä ammatinharjoittajilla on samat oikeudet kuin palkansaajilla[6].

Sosiaalisen suojelun politiikan soveltaminen itsenäisiin ammatinharjoittajiin on hankalaa siksi, että tämä ryhmä on erittäin epäyhtenäinen, kuten edellä on todettu. Sen vuoksi yhteen tämän ryhmän osaan sovellettavat sosiaaliturvaa koskevat toimet voivat olla toisen osan kohdalla mielettömiä ja mahdottomia hyväksyä. Itsenäisten ammatinharjoittajien ryhmään kuuluu henkilöitä, jotka kykenevät huolehtimaan itsestään, tai tiettyjen alojen ammattilaisia, jotka saavat huomattavan ansiotulon, sekä henkilöitä, joiden toiminta tai joiden tarjoamat palvelut ovat riippuvaisia yhdestä ainoasta asiakkaasta, ja henkilöitä, joiden työ ei eroa palkansaajan työstä. Ensimmäisessä tapauksessa palkansaajiin sovellettavat sosiaaliturvaa koskevat toimet voivat olla liiallisia ja niitä ei voida hyväksyä, ja toisessa tapauksessa on vaarana, että palkansaajia ei suojella riittävästi sosiaalisilta riskeiltä.

5. Itsenäisen ammatinharjoittajan aseman väärinkäyttö

ILO on varoittanut jo varhain tiettyjen itsenäisen ammatinharjoittamisen muotojen mahdollisesta väärinkäytöstä, joka johtaa työntekijöiden ja yleensä työsuhteeseen kuuluvan oikeudellisen suojan kiertämiseen. Väärinkäytön muodot vaihtelevat sosiaaliturvamaksujen ja verojen välttämisestä työntekijöiden oikeuksien rikkomiseen ja pimeään työhön. Kyseessä on aidosti itsenäisten ammatinharjoittajien, mikroyritysten ja pk-yritysten kannalta vakava kilpailun vääristymä.

Itsenäisellä ammatinharjoittajalla on oikeus päättää vapaasti itsenäisestä ammatinharjoittamisesta, mutta hänen täytyy saada tietoa sosiaalisen suojelun mahdollisesta heikentymisestä. On otettava huomioon yhä useammin esiintyvä ongelma, joka koskee näennäisesti itsenäisiä ammatinharjoittajia, jotka työnantajat pakottavat usein työskentelemään surkeissa oloissa. On siis tarpeen muistuttaa parlamentin 6. heinäkuuta 2010 antamasta päätöslauselmasta, jossa korostetaan, että kaikkien työntekijöiden tietyt keskeiset oikeudet on taattava riippumatta työntekijän asemasta.

6. Itsenäisten ammatinharjoittajien oikeudet sosiaaliturvaan ovat heikommat

Monissa maissa itsenäiset ammatinharjoittajat kuuluvat eläkejärjestelmän piiriin ainoastaan osittain. Tätä säännöstä voidaan pitää järkevänä, kun sitä sovelletaan sellaisten ammattilaisten ryhmään, jotka saavat huomattavan ansiotulon ja jotka kykenevät huolehtimaan itsestään, mutta kun on kyse taloudellisesti riippuvaisista itsenäisistä ammatinharjoittajista tai jopa näennäisesti itsenäisistä ammatinharjoittajista, siitä aiheutuu köyhyysriski myöhemmässä iässä, koska pienistä maksuista seuraa pienet eläkkeet. Samat perustelut pätevät työkyvyttömyyseläkkeeseen.

Itsenäisiä ammatinharjoittajia suojellaan heikommin myös äitiyden tai isyyden yhteydessä. Heillä ei ole aina riittäviä oikeuksia äitiys- ja isyysvapaaseen ja muihin tähän liittyviin oikeuksiin (esimerkiksi Kyproksella, Alankomaissa, Yhdistyneessä kuningaskunnassa ja Puolassa)[7]. Tässä yhteydessä olisi kiinnitettävä erityistä huomiota itsenäisten ammatinharjoittajien sosiaaliseen suojeluun. Viimeaikaisissa tutkimuksissa ja analyyseissä[8] vahvistetaan suositus, jossa kehotetaan yhdenmukaistamaan itsenäisten ammatinharjoittajien äitiyden ja isyyden suojelua palkansaajien vastaavan suojelun kanssa.

Itsenäisten ammatinharjoittajien suojelu on vielä heikompaa työttömyyden yhteydessä. Työttömyysturvaa koskevia maksuja sovelletaan pääasiassa palkansaajiin. Vain tietyt maat, joissa sosiaalinen suojelu on erittäin kehittynyt, tarjoavat työttömyysturvan itsenäisille ammatinharjoittajille[9].

7. Yhteistoiminta on välttämättömyys

Monet itsenäiset ammatinharjoittajat tietävät olevansa haavoittuvampia kuin palkansaajat. He tietävät, että työehtosopimukset eivät suojaa heitä ja että markkinat kykenevät ratkaisemaan heidän ongelmansa vain osittain. Tämä voisi olla perusta heidän yhteisille sitoumuksilleen pakollisen yhteisvastuun alalla. Ammattiyhdistysten on myös otettava haaste vastaan ja suunniteltava toimintaansa uudelleen ja yhdistyttävä kaikkien työntekijöiden edun nimissä, olivatpa he vakituisessa tai joustavassa, tyypillisessä tai epätyypillisessä työsuhteessa, palkansaajia tai palkansaajien kaltaisia työntekijöitä tai itsenäisiä ammatinharjoittajia[10].

8. Sosiaaliturvan yhteensovittamisesta aiheutuvat ongelmat

Määritelmät eivät vaihtele ainoastaan jäsenvaltiosta toiseen vaan myös EU:n oikeudessa. Selkeyden puute aiheuttaa suuria ongelmia rajat ylittävissä tilanteissa. Koska kansallisten ja unionin oikeudellisten puitteiden välillä ei ole selvyyttä palkkatyön tekemisen ja palvelujen tarjoamisen välisestä erosta, itsenäinen ammatinharjoittaminen on ongelmallinen aihe etenkin rajat ylittävän työn osalta[11].

  • [1]  Komission 20. elokuuta 2012 annettu tiedonanto sosiaalisesta suojelusta Euroopan unionin kehitysyhteistyössä (COM(2012)0446).
  • [2]  Euroopan unionin työvoimaa koskeva tutkimus, 2012.
  • [3]  Hyväksytyt tekstit, P7_TA(2010)0263.
  • [4]  Euroopan talous- ja sosiaalikomitean 29. huhtikuuta 2013 antama lausunto ”Itsenäisen ammatinharjoittamisen           uudet kehityssuunnat: taloudellisesti riippuvaisen itsenäisen ammatinharjoittamisen erityistapaus” (SOC/344).
  • [5]  Euroopan talous- ja sosiaalikomitean lausunto itsenäisen ammatinharjoittajan aseman väärinkäytöstä         (INT/628).
  • [6]  Euroopan työllisyyden seurantakeskuksen katsaus (2010).
  • [7]  Komission kertomus ”Fighting Discrimination on the Grounds of Pregnancy, Maternity and Parenthood”,  Euroopan komissio, oikeusasioiden PO, marraskuu 2012, s. 29.
  • [8]  ”Self-employed workers: industrial relations and working conditions”, Eurofound 2009, s. 76.
  • [9]  “World Social Security Report 2010/11: Providing coverage in times of crisis and beyond”, Kansainvälinen               työjärjestö – Geneve: ILO, 2010, s. 59.
  • [10]  Westerveld M., ‘The “New” Self-Employed: an issue for social policy? European Journal of Social Security,              Osa 14 (2012), nro 3, s. 170-171.
  • [11]  Euroopan talous- ja sosiaalikomitean lausunto itsenäisen ammatinharjoittajan aseman väärinkäytöstä         (INT/628).

NAISTEN OIKEUKSIEN JA SUKUPUOLTEN TASA-ARVON VALIOKUNNAN LAUSUNTO (26.11.2013)

työllisyyden ja sosiaaliasioiden valiokunnalle

sosiaalisesta suojelusta kaikille, myös itsenäisille ammatinharjoittajille
(2013/2111(INI))

Valmistelija: Marije Cornelissen

EHDOTUKSET

Naisten oikeuksien ja sukupuolten tasa-arvon valiokunta pyytää asiasta vastaavaa työllisyyden ja sosiaaliasioiden valiokuntaa sisällyttämään seuraavat ehdotukset päätöslauselmaesitykseen, jonka se myöhemmin hyväksyy:

A. ottaa huomioon, että yrittäjyyden valitsevat naiset ilmoittavat miehiä useammin päätöksensä tärkeimmäksi vaikuttimeksi työn ja perhe-elämän välisen tasapainon ja/tai taloudellisen välttämättömyyden;

B.  ottaa huomioon, että itsenäinen ammatinharjoittaminen ei monissa tapauksissa ole kyseisen henkilön ensisijainen valinta, vaan pikemminkin välttämättömyys, koska muita työmahdollisuuksia ei ole tai ei ole käytettävissä riittävän joustavia työjärjestelyjä työ- ja hoitotehtävien yhdistämiseksi; katsoo, että mainitunlaiset olosuhteet ovat pahentuneet kriisiaikoina, mikä on johtanut olosuhteiden pakosta itsenäisiksi ammatinharjoittajiksi ryhtyneiden henkilöiden määrän lisääntymiseen erityisesti naisten keskuudessa;

C. ottaa huomioon, että itsenäisinä ammatinharjoittajina toimivat naiset ovat itsenäisten työntekijöiden keskuudessa vähemmistönä mutta ajautuvat köyhyyteen muita todennäköisemmin;

D. ottaa huomioon, että se, että itsenäiset ammatinharjoittajat jäävät ilman asianmukaisia eläkeoikeuksia, sairauspäivärahaa, palkallista vapaata ja muita sosiaaliturvan muotoja, pahentaa sukupuolten välistä palkkakuilua itsenäisinä ammatinharjoittajina toimivien naisten osalta etenkin heidän eläkkeelle siirtymisensä jälkeen;

E.  ottaa huomioon, että yhä suurempi määrä itsenäisiä ammatinharjoittajia, erityisesti naisia, joilla on liian vähän työtä tai työtä, joka on huonosti palkattua, putoaa köyhyysrajan alapuolelle, mutta heitä ei virallisesti rekisteröidä työttömiksi;

F.  katsoo, että itsenäisten ammatinharjoittajien tilanteesta, työoloista, sosiaaliturvajärjestelyistä ja työ- ja hoitotehtävien yhteensovittamisesta ei ole riittävästi luotettavaa, tarkkaa ja vertailukelpoista tietoa;

1.  korostaa, että olisi parannettava sosiaaliturva- ja terveydenhuoltojärjestelmiä ja edistettävä itsenäisten ammatinharjoittajien sosiaaliturvaa; kehottaa jäsenvaltioita kytkemään sosiaaliturvan ja sosiaaliseen suojeluun liittyvät oikeudet työsopimuksen sijasta yksilöön ja siten turvaamaan riittävän sosiaalisen suojelun tason kaikille, myös itsenäisille ammatinharjoittajille ja itsenäisen ammatinharjoittajan toimintaan mahdollisesti osallistuville puolisoille tai kumppaneille sekä muille työntekijöille sopimustyypistä tai asemasta riippumatta;

2.  korostaa, että naisten työllisyydestä saatavilla olevien tilastotietojen mukaan naiset ovat todennäköisemmin epävarmoissa työolosuhteissa ja ovat alttiimpia irtisanomisille, minkä vuoksi naisten nauttima sosiaaliturvajärjestelmien suoja on heikompi;

3.  kehottaa komissiota ja jäsenvaltioita takaamaan kaikille työntekijöille ja itsenäisille ammatinharjoittajille mahdollisuuden elinikäiseen oppimiseen jakamalla olemassa oleva EU:n rahoitus ja kansallinen rahoitus uudelleen siten, ettei se kata vain vakinaisia työtekijöitä, vaan kaikentyyppisissä työsuhteissa olevat työntekijät ja itsenäiset ammatinharjoittajat;

4.  korostaa, että naisten ja miesten työllisyyden ero on Euroopassa yhä huomattava, ja katsoo, että naisten itsenäisenä ammatinharjoittajana toimimisen edistämisellä voi olla suuri merkitys köyhyyden vähentämisessä;

5.  korostaa, että tiettyjen jäsenvaltioiden sosiaaliturvajärjestelmiä on tarpeen parantaa ja saattaa ne avoimiksi, jotta voidaan luoda itsenäisten ammatinharjoittajien tukea koskevat oikeudenmukaisemmat normit erityisesti raskauden ja äitiysloman osalta;

6.  pitää valitettavana, että useiden jäsenvaltioiden julkisissa terveydenhuoltojärjestelmissä parhaillaan toteutettavat talousarvioleikkaukset ja yksityistämiset vahingoittavat julkisia sosiaaliturvajärjestelmiä ja vaarantavat työntekijöiden ja tavallisten kansalaisten oikeuden sosiaaliseen suojeluun; pitää erityisen valitettavina seksuaali- ja lisääntymisterveyteen kohdistuvia leikkauksia, jotka vaikuttavat erityisesti naisiin, joiden papa-kokeet, mammografiatutkimukset ja gynekologiset tarkastukset viivästyvät eikä niitä enää toteuteta vuosittain;

7.  kiinnittää huomiota siihen, että eräissä jäsenvaltioissa ikääntyvä väestö, alhainen syntyvyys ja muuttuvat työmarkkinat saattavat lisätä tarvetta pikaisesti uudistaa sosiaaliturvajärjestelmiä, mukaan lukien eläkejärjestelmiä, jotta voidaan varmistaa niiden kestävyys; painottaa, että naiset keskeyttävät miehiä useammin työuransa tai tekevät osa-aikatöitä voidakseen hoitaa lapsia ja muita hoitoa tarvitsevia, mikä voi vaikuttaa kielteisesti heidän eläkkeeseensä ja altistaa heidät miehiä enemmän köyhyysriskille; kehottaa siksi jäsenvaltioita huomioimaan nämä työskentelyn keskeytymisjaksot todellisina vakuutusjaksoina eläkeoikeuksien määrittelemisessä ja laskemisessa; korostaa, että uudistukset olisi toteuttava kansallisen lainsäädännön ja käytännön mukaisesti yhteistyössä työmarkkinaosapuolten ja asiaankuuluvien sidosryhmien kanssa ja uudistuksista on tiedotettava asianmukaisesti kansalaisille;

8.  korostaa, että miesten ja naisten tasa-arvoisen kohtelun periaatteen soveltamisesta itsenäisiin ammatinharjoittajiin annetussa direktiivissä 2010/41/EU edellytetään, että jäsenvaltiot poistavat kaikki esteet, jotka estävät naisia ja heidän puolisoitaan tai kansallisessa lainsäädännössä tunnustettuja kumppaneitaan saamasta sosiaaliturvaa, johon heillä kyseisen lainsäädännön mukaan on oikeus;

9.  palauttaa mieliin, että pidempi ja paremmin palkittu miesten ja naisten jakama vanhempainloma, joka luokiteltaisiin sosiaaliturvamaksujen osalta kokopäivätyöksi, voisi olla merkittävä kannustin syntyvyyden lisäämiseksi;

10. kehottaa eurooppalaisia työmarkkinaosapuolia, komissiota ja jäsenvaltioita tutkimaan taloudellisesti riippuvaisen itsenäisen ammatinharjoittamisen ongelmaa ja etsimään käytännön ratkaisuja erityisesti niillä aloilla, joilla rajat ylittävillä toiminnoilla on suuri merkitys, sekä heikossa asemassa olevia ryhmiä, kuten kotitaloustyöntekijöitä ja matalapalkkaisia työntekijöitä ajatellen;

11. kehottaa jäsenvaltioita edistämään ja helpottamaan itsenäisten ammatinharjoittajien ja erityisesti naisten järjestäytymistä, jotta voidaan lisätä heidän mahdollisuuksiaan puolustaa yhteisiä etujaan;

12. kehottaa jäsenvaltioita varmistamaan kohtuuhintaisten lastenhoito- ja koulutuspalvelujen saannin sekä varmistamaan itsenäisten ammatinharjoittajien mahdollisuudet hyötyä julkisista palveluista ja asiaankuuluvista vero- ja sosiaalietuuksista, jotka liittyvät lastenhoitoon;

13. kehottaa komissiota ehdottamaan miesten ja naisten tasa-arvoisen kohtelun periaatteen soveltamisesta itsenäisiin ammatinharjoittajiin annetun direktiivin 2010/41/EU kunnianhimoista tarkistamista, jotta taataan paremmat äitiys-, isyys-, adoptio-, hoito- ja omaishoitovapaaseen liittyvät vähimmäisoikeudet, ja antamaan jäsenvaltioiden tehtäväksi taata sosiaaliturvan avulla itsenäisten ammatinharjoittajien oikeus näihin vapaisiin; kehottaa neuvostoa hyväksymään yhteisen kannan parlamentin hyväksymästä ehdotuksesta tarkistaa toimenpiteistä raskaana olevien ja äskettäin synnyttäneiden tai imettävien työntekijöiden turvallisuuden ja terveyden parantamisen kannustamiseksi työssä annettu neuvoston direktiivi 92/85/ETY; palauttaa mieliin, että parlamentin hyväksymä ehdotus sisältää tärkeitä tähän alaan liittyviä toimenpiteitä, joilla edistetään miesten ja naisten perhe- ja työelämän yhteensovittamista;

14. kehottaa jäsenvaltioita edistämään kaikkien työntekijöiden, myös itsenäisten ammatinharjoittajien ja heidän toimintaansa mahdollisesti osallistuvien puolisoiden tai kumppanien mahdollisuutta yhdistää työhön ja perheeseen liittyvät velvollisuudet esimerkiksi siten, että nopeutetaan 7. heinäkuuta 2010 annetun direktiivin 2010/41/EU 7 ja 8 artiklan soveltamista ja tarjotaan työntekijöille heidän pyynnöstään joustava työaika, etätyö tai osa-aikatyö, jotta työntekijät voivat hoitaa alaikäisiä ja huollettavia, sekä huolehtimaan tässä yhteydessä siitä, että työntekijät eivät menetä sosiaalietujaan ja että vältetään tilanne, jossa ainoa mahdollisuus joustavuuden saamiseksi on ryhtyä taloudellisesti riippuvaiseksi tai vastoin tahtoaan toimivaksi itsenäiseksi ammatinharjoittajaksi;

15. kehottaa jäsenvaltioita hyväksymään lainsäädäntöä, jolla torjutaan näennäisesti itsenäisten ammatinharjoittajien käyttöä, joka on eräs erityisesti naisiin kohdistuvista epävarman työllisyyden muodoista, ja kehottaa työmarkkinaosapuolia vaihtamaan itsenäisille ammatinharjoittajille tarjottuja palveluja koskevia parhaita käytäntöjä, joilla voidaan torjua näennäistä itsensä työllistämistä ja antaa aidoille itsenäisille ammatinharjoittajille mahdollisuus järjestäytyä;

16. kehottaa jäsenvaltioita kehittämään sosiaalitoimia ja -palveluja, jotka koskevat lapsista, iäkkäistä ja muista hoivaa tarvitsevista ihmisistä huolehtimista, jotta miehet ja naiset voivat jatkaa ansiotyötä, mikäli he näin toivovat;

17. korostaa, että palkatuilla työntekijöillä, itsenäisillä ammatinharjoittajilla ja niillä, jotka ovat siirtymässä työsuhteesta itsenäiseen ammatinharjoittamiseen, on oltava mahdollisuuksia täydennyskoulutukseen ja uudelleenkoulutukseen; kehottaa jäsenvaltioita sen vuoksi poistamaan täydennyskoulutusta ja uudelleenkoulutusta haittaavat esteet sekä edistämään kaikkien ihmisten elinikäistä oppimista;

18. kehottaa jäsenvaltioita varmistamaan naimattomien naisten ja lesbojen pääsyn hedelmöityshoitoihin ja avusteisiin lisääntymishoitoihin;

19. kehottaa komissiota ja jäsenvaltioita keräämään sukupuoleen perustuvia luotettavia, tarkkoja ja vertailukelpoisia tietoja ja seuraamaan tarkasti itsenäisten ammatinharjoittajien tilannetta ja sosiaalista suojelua sekä itsenäiseen ammatinharjoittamiseen ja muun tyyppiseen työhön vaikuttavia työmarkkinasuuntauksia muun muassa siten, että Euroopan työvoimatutkimukseen sisällytetään itsenäistä ammatinharjoittamista koskevia kysymyksiä.

VALIOKUNNAN LOPULLISEN ÄÄNESTYKSEN TULOS

Hyväksytty (pvä)

26.11.2013

 

 

 

Lopullisen äänestyksen tulos

+:

–:

0:

19

8

2

Lopullisessa äänestyksessä läsnä olleet jäsenet

Regina Bastos, Andrea Češková, Edite Estrela, Iratxe García Pérez, Zita Gurmai, Mikael Gustafsson, Mary Honeyball, Sophia in ‘t Veld, Silvana Koch-Mehrin, Rodi Kratsa-Tsagaropoulou, Constance Le Grip, Astrid Lulling, Barbara Matera, Elisabeth Morin-Chartier, Angelika Niebler, Antonyia Parvanova, Marc Tarabella, Britta Thomsen, Marina Yannakoudakis, Anna Záborská, Inês Cristina Zuber

Lopullisessa äänestyksessä läsnä olleet varajäsenet

Iñaki Irazabalbeitia Fernández, Kent Johansson, Nicole Kiil-Nielsen, Doris Pack, Zuzana Roithová

Lopullisessa äänestyksessä läsnä olleet sijaiset (187 art. 2 kohta)

Birgit Collin-Langen, Jill Evans, María Irigoyen Pérez

VALIOKUNNAN LOPULLISEN ÄÄNESTYKSEN TULOS

Hyväksytty (pvä)

5.12.2013

 

 

 

Lopullisen äänestyksen tulos

+:

–:

0:

29

4

1

Lopullisessa äänestyksessä läsnä olleet jäsenet

Regina Bastos, Edit Bauer, Heinz K. Becker, Phil Bennion, Pervenche Berès, Vilija Blinkevičiūtė, Alejandro Cercas, Ole Christensen, Minodora Cliveti, Emer Costello, Frédéric Daerden, Sari Essayah, Richard Falbr, Thomas Händel, Marian Harkin, Stephen Hughes, Ádám Kósa, Jean Lambert, Patrick Le Hyaric, Olle Ludvigsson, Elisabeth Morin-Chartier, Csaba Őry, Siiri Oviir, Licia Ronzulli, Elisabeth Schroedter, Joanna Katarzyna Skrzydlewska, Gabriele Stauner, Jutta Steinruck, Traian Ungureanu, Inês Cristina Zuber

Lopullisessa äänestyksessä läsnä olleet varajäsenet

Georges Bach, Anthea McIntyre, Evelyn Regner, Csaba Sógor
Oikeudellinen huomautus - Tietosuojakäytäntö