MIETINTÖ 30. ja 31. vuosikertomuksesta Euroopan unionin oikeuden soveltamisen valvonnasta (2012–2013)

23.7.2015 - (2014/2253(INI))

Oikeudellisten asioiden valiokunta
Esittelijä: Kostas Chrysogonos

Menettely : 2014/2253(INI)

Elinkaari istunnossa

Asiakirjan elinkaari :

A8-0242/2015

Käsiteltäväksi jätetyt tekstit :

A8-0242/2015

Keskustelut :

PV 10/09/2015 - 3
CRE 10/09/2015 - 3

Äänestykset :

PV 10/09/2015 - 8.9
Äänestysselitykset

Hyväksytyt tekstit :

P8_TA(2015)0322

EUROOPAN PARLAMENTIN PÄÄTÖSLAUSELMAESITYS
YMPÄRISTÖN, KANSANTERVEYDEN JA ELINTARVIKKEIDEN TURVALLISUUDEN VALIOKUNNAN LAUSUNTO
KANSALAISVAPAUKSIEN SEKÄ OIKEUS- JA SISÄASIOIDEN VALIOKUNNAN LAUSUNTO
PERUSSOPIMUS-, TYÖJÄRJESTYS- JA TOIMIELINASIOIDEN VALIOKUNNAN LAUSUNTO
VETOOMUSVALIOKUNNAN LAUSUNTO
VALIOKUNNAN LOPULLISEN ÄÄNESTYKSEN TULOS

EUROOPAN PARLAMENTIN PÄÄTÖSLAUSELMAESITYS

30. ja 31. vuosikertomuksesta Euroopan unionin oikeuden soveltamisen valvonnasta (2012–2013)

(2014/2253(INI))

Euroopan parlamentti, joka

– ottaa huomioon 30. vuosikertomuksen Euroopan unionin oikeuden soveltamisen valvonnasta (2012) (COM(2013)0726),

– ottaa huomioon 31. vuosikertomuksen Euroopan unionin oikeuden soveltamisen valvonnasta (2013) (COM(2014)0612),

– ottaa huomioon komission kertomuksen "EU Pilot -hankkeen arviointikertomus" (COM(2010)0070),

– ottaa huomioon komission kertomuksen "EU Pilot -hankkeen toinen arviointikertomus" (COM(2011)0930),

– ottaa huomioon 20. maaliskuuta 2002 annetun komission tiedonannon kantelijan asemasta yhteisön oikeuden rikkomista koskevissa asioissa (COM(2002)0141),

– ottaa huomioon 2. huhtikuuta 2012 annetun komission tiedonannon ”Kantelijan asema unionin oikeuden soveltamista koskevissa asioissa – menettelyn päivittäminen” (COM(2012)0154),

– ottaa huomioon puitesopimuksen Euroopan parlamentin ja komission välisistä suhteista[1],

– ottaa huomioon 4. helmikuuta 2015 antamansa päätöslauselman 29. vuosikertomuksesta Euroopan unionin oikeuden soveltamisen valvonnasta (2011)[2],

– ottaa huomioon tutkimuksen ”The impact of the crisis on fundamental rights across Member States of the EU - Comparative analysis”[3],

– ottaa huomioon komission 19. toukokuuta 2015 hyväksymän parempaa sääntelyä koskevan paketin;

– ottaa huomioon työjärjestyksen 52 ja 132 artiklan 2 kohdan,

– ottaa huomioon oikeudellisten asioiden valiokunnan mietinnön sekä ympäristön, kansanterveyden ja elintarvikkeiden turvallisuuden valiokunnan, kansalaisvapauksien sekä oikeus- ja sisäasioiden valiokunnan, perussopimus-, työjärjestys- ja toimielinasioiden valiokunnan sekä vetoomusvaliokunnan lausunnot (A8-0242/2015),

A. ottaa huomioon, että Euroopan unionista tehdyn sopimuksen (SEU) 17 artiklassa määritetään komission päätehtäväksi toimia perussopimusten valvojana;

B. ottaa huomioon, että SEU-sopimuksen 6 artiklan 1 kohdan mukaan Euroopan unionin perusoikeuskirjalla on sama oikeudellinen arvo kuin perussopimuksilla ja se koskee unionin toimielimiä, elimiä, virastoja ja yksiköitä sekä jäsenvaltioita silloin, kun ne soveltavat unionin oikeutta (perusoikeuskirjan 51 artiklan 1 kohta);

C. ottaa huomioon, että SEUT-sopimuksen 258 artiklan 1 ja 2 kohdan mukaan siinä tapauksessa, että komissio katsoo, että jäsenvaltio on jättänyt täyttämättä sille perussopimusten mukaan kuuluvan velvollisuuden, se antaa asiasta lausunnon perusteluineen, ja se voi saattaa asian Euroopan unionin tuomioistuimen käsiteltäväksi, jos valtio, jota asia koskee, ei noudata lausuntoa komission asettamassa määräajassa;

D. ottaa huomioon, että Euroopan parlamentin ja komission välisiä suhteita koskevassa puitesopimuksessa määrätään kaikkia muodolliseen ilmoitukseen perustuvia rikkomismenettelyjä koskevan tiedon jakamisesta, mutta se ei kata epävirallista EU Pilot -menettelyä, joka edeltää muodollisen rikkomismenettelyn käynnistämistä;

E. ottaa huomioon, että perusoikeuskirjan 41 artiklassa määritellään hyvä hallinto henkilön oikeudeksi saada asiansa käsitellyksi unionin toimielimissä puolueettomasti, oikeudenmukaisesti ja kohtuullisessa ajassa, ja SEUT-sopimuksen 298 artiklassa määrätään, että unionin toimielinten on tehtäviään hoitaessaan tukeuduttava avoimeen, tehokkaaseen ja riippumattomaan eurooppalaiseen hallintoon;

F. ottaa huomioon, että perusoikeuskirjan 51 artiklassa rajataan jäsenvaltioiden velvollisuus noudattaa perusoikeuskirjaa tilanteisiin, joissa ne soveltavat unionin oikeutta, mutta siinä ei vastaavasti rajoiteta velvollisuuksia, joita perusoikeuskirjasta aiheutuu unionin toimielimille, laitoksille, virastoille tai yksiköille;

G. ottaa huomioon, että viimeaikaisen talouskriisin yhteydessä jäsenvaltiot ovat joutuneet toteuttamaan toimenpiteitä, jotka vaarantavat unionin primaarioikeuden ja erityisesti sosiaalisten ja taloudellisten oikeuksien suojelua koskevat säännökset;

1. panee merkille, kuten todetaan Euroopan parlamentin, neuvoston ja komission 27. lokakuuta 2011 antamassa yhteisessä poliittisessa lausumassa selittävistä asiakirjoista, että komissio on ilmoittanut molemmille lainsäätäjille julkilausuman täytäntöönpanosta;

2. suhtautuu myönteisesti komission 30. ja 31. vuosikertomukseen Euroopan unionin oikeuden soveltamisen valvonnasta ja panee merkille, että näiden kertomusten mukaan neljä alaa, joilla jäsenvaltioihin useimmin kohdistettiin täytäntöönpanon laiminlyöntiä koskevia menettelyjä vuonna 2012, olivat liikenne, terveyden ja kuluttajien suojelu, ympäristönsuojelu sekä sisämarkkinoihin ja palveluihin liittyvät kysymykset, kun taas vuonna 2013 ongelmallisimmat alat olivat ympäristö, terveyden ja kuluttajien suojelu, sisämarkkinat ja palvelut sekä liikenne; muistuttaa kuitenkin, että tämä jälkikäteisarviointi ei korvaa komission velvollisuutta valvoa tehokkaasti ja oikea-aikaisesti unionin lainsäädännön soveltamista ja täytäntöönpanoa, ja panee merkille, että parlamentti voisi avustaa lainsäädännön täytäntöönpanon valvonnassa, kun se tarkastelee komission toimintaa;

3. toteaa, että oikeusvaltion periaatteelle ja lainsäädännön varmuudelle ja ennakoitavuudelle perustuvassa Euroopan unionissa unionin kansalaisten oikeutena on ensimmäisten joukossa saada tietää selkeällä, helposti saatavalla, avoimella ja oikea-aikaisella tavalla (internetin ja muiden välineiden kautta), onko unionin lainsäädännön nojalla saatettu voimaan kansallista lainsäädäntöä ja millaista, sekä mitkä kansalliset viranomaiset vastaavat tämän lainsäädännön oikeasta täytäntöönpanosta;

4. toteaa, että kansalaiset ja yritykset odottavat sääntelyn olevan yksinkertaista, ennakoitavissa olevaa ja luotettavaa;

5. kehottaa komissiota kiinnittämään lainsäädännön laatimisessa ja arvioinnissa enemmän huomiota siihen, mitä rasitteita siitä voi aiheutua pk-yrityksille;

6. kehottaa komissiota ja jäsenvaltioita sovittamaan yhteen toimensa lainsäädäntömenettelyn varhaisemmassa vaiheessa, jotta varmistetaan, että lopputulos voidaan panna täytäntöön tehokkaammin;

7. toteaa, että unionin oikeuden myöhäinen tai epäasianmukainen saattaminen osaksi kansallista lainsäädäntöä tai sen virheellinen soveltaminen voi johtaa jäsenvaltioiden välisiin eroihin ja vääristää tasapuolisia toimintaedellytyksiä koko EU:ssa;

8. kehottaa komissiota kohtelemaan kaikkia jäsenvaltioita tasapuolisesti riippumatta niiden koosta tai siitä, milloin ne liittyivät EU:n jäseniksi;

9. panee merkille, että unionin oikeuden täytäntöönpano ja saattaminen osaksi kansallista lainsäädäntöä vaihtelee eri jäsenvaltioissa, mikä yhdistettynä kieliongelmiin, liialliseen byrokratiaan ja tiedon puutteeseen on tehnyt unionista kansalaisten kannalta vaikeaselkoisen; panee merkille, että kansalaiset, jotka haluavat elää, työskennellä tai harjoittaa liiketoimintaa toisessa jäsenvaltiossa, kohtaavat päivittäin erilaisia vaikeuksia, jotka johtuvat unionin oikeuden vaihtelevasta täytäntöönpanosta jäsenvaltioiden oikeusjärjestelmissä;

10. muistuttaa, että komissio on SEU-sopimuksen 17 artiklan mukaan vastuussa unionin oikeuden soveltamisesta, mukaan luettuna Euroopan unionin perusoikeuskirja (SEU-sopimuksen 6 artiklan 1 kohta), jonka määräykset koskevat unionin toimielimiä, elimiä, virastoja ja yksiköitä sekä jäsenvaltioita silloin, kun ne soveltavat unionin oikeutta (perusoikeuskirjan 51 artiklan 1 kohta); muistuttaa, että komissiolla on valtuudet käynnistää SEUT-sopimuksen 258–260 artiklan mukaisia rikkomismenettelyjä unionin oikeuden noudattamisen varmistamiseksi; kehottaa komissiota kuitenkin mahdollistamaan sen, että parlamentti täyttää sillä toisena lainsäätäjänä olevan tehtävän, ja antamaan sille riittävästi tietoa ja olemaan edelleen vastuussa sille;

11. toteaa, että yhteensä 731 rikkomustapauksen käsittely päätettiin, koska jäsenvaltio oli osoittanut noudattavansa unionin lainsäädäntöä; toteaa, että vuonna 2013 unionin tuomioistuin antoi 52 tuomiota SEUT-sopimuksen 258 artiklan nojalla ja että näistä tuomioista 31:ssä (59,6 prosenttia) jäsenvaltiot katsottiin syyllisiksi; huomauttaa näiden tilastojen mittasuhteiden osoittamiseksi, että tähän mennessä 3 274 rikkomusmenettelyssä (87,3 prosenttia) tuomio annettiin komission hyväksi; pyytää komissiota kiinnittämään erityistä huomiota kaikkien näiden tuomioiden varsinaiseen täytäntöönpanoon;

12. pitää myönteisenä, että komissio hyödyntää entistä enemmän jäsenvaltioille suunnattuja uutta lainsäädäntöä koskevia täytäntöönpanosuunnitelmia, sillä niiden avulla lisätään lainsäädännön oikea-aikaisen ja asianmukaisen täytäntöönpanon todennäköisyyttä, ennakoidaan ongelmia, jotka liittyvät saattamiseen osaksi kansallista lainsäädäntöä ja soveltamiseen, sekä osaltaan vähennetään asiaa koskevien vetoomusten määrää;

13. katsoo, että komission olisi keskityttävä tehokkaaseen ongelmanratkaisuun, toimivaan hallinnointiin ja ehkäiseviin toimenpiteisiin, mutta ehdottaa, että etsittäisiin myös uusia ajattelutapoja ja muita kuin muodollisia rikkomusmenettelyjä, joilla parannettaisiin unionin oikeuden saattamista osaksi kansallista lainsäädäntöä ja sen täytäntöönpanoa;

14. toteaa, että EU:n lainsäädäntö on saatettava asianmukaisesti ja oikea-aikaisesti osaksi jokaisen jäsenvaltion kansallista lainsäädäntöä; vaatii jäsenvaltioiden viranomaisia välttämään ylisääntelyä, koska se usein aiheuttaa eroja jäsenvaltioiden täytäntöönpanomenettelyissä, mikä puolestaan heikentää kunnioitusta unionin oikeutta kohtaan, kun kansalaiset tulevat tietoisiksi merkittävistä eroista eri puolella unionia; toteaa, että Euroopan parlamentin jäsenten sekä kansallisten ja alueellisten parlamenttien Eurooppa-asioista vastaavien valiokuntien yhteistyötä olisi tiivistettävä; pitää erityisen myönteisenä Lissabonin sopimukseen sisältyvää innovaatiota, että Euroopan unionin tuomioistuin voi komission pyynnöstä ja ilman toista oikeuden päätöstä langettaa rangaistuksia jäsenvaltioille, jos ne viivyttelevät direktiivien saattamisessa osaksi kansallista lainsäädäntöä; vaatii EU:n toimielimiä (neuvosto, komissio, EKP) noudattamaan unionin primaarioikeutta (perussopimukset ja perusoikeuskirja), kun ne laativat johdetun oikeuden säännöksiä tai hyväksyvät talous- ja sosiaalialan toimintapolitiikkoja, jotka vaikuttavat ihmisoikeuksiin tai yleiseen etuun;

15. panee merkille, että komissio käyttää englanniksi käsitettä "gold plating", jolla tarkoitetaan unionin vaatimuksia pitemmälle meneviä velvoitteita eli kansallisella, alueellisella ja paikallisella tasolla sovellettavia liiallisia normeja, suuntaviivoja ja menettelyjä, jotka haittaavat odotettuja toimintapoliittisia tavoitteita; kehottaa komissiota määrittelemään käsitteen selvästi; korostaa, että määritelmässä on selvästi ilmaistava, että jäsenvaltioilla on oikeus tarvittaessa soveltaa tiukempia normeja samalla kun niiden on otettava huomioon, että EU:n ympäristölainsäädännön yhdenmukaisempi täytäntöönpano on tärkeää sisämarkkinoiden toiminnan kannalta;

16. panee merkille, että vuonna 2012 esiintyi edellisvuosia vähemmän rikkeitä, jotka muodostuivat viivytyksistä siinä, miten yhteisön oikeutta saatettiin osaksi kansallista lainsäädäntöä, ja tämä johtui pääasiassa siitä, että vuonna 2012 oli aikaisempia vuosia vähemmän direktiivejä, jotka oli saatettava osaksi kansallista lainsäädäntöä; panee kuitenkin merkille, että vuotta 2013 koskevat tilastot osoittavat, että kansallisen lainsäädännön osaksi saattamiseen liittyvät viivytykset ovat todella vähentyneet, kun tällaisten rikkeiden määrä saavutti kyseisen vuoden lopussa alhaisimman tason viiteen vuoteen, mitä voidaan pitää myönteisenä tuloksena SEUT-sopimuksen 260 artiklan 3 kohdassa käyttöön otetusta ”nopeutetusta” uhkasakkomenettelystä, jota sovelletaan silloin, kun direktiiviä ei saateta osaksi kansallista lainsäädäntöä;

17. panee merkille, että EU Pilot -hanke ja muut mekanismit (mukaan luettuna SOLVIT 2) sekä SEUT-sopimuksen 260 artiklan 3 kohdassa käyttöön otettu ”nopeutettu” uhkasakkomenettely, jota sovelletaan silloin, kun direktiiviä ei saateta osaksi kansallista lainsäädäntöä, voivat selittää sen, miksi rikkomukset, jotka liittyvät viivytyksiin unionin oikeuden saattamisessa osaksi kansallista lainsäädäntöä, ovat vähentyneet vuosina 2013, 2012 ja viiden viime vuoden aikana; painottaa, että direktiivien oikea-aikaisen saattamisen osaksi kansallista lainsäädäntöä on oltava yksi komission tärkeimpiä tavoitteita ja että määräaikojen noudattamista on valvottava tehokkaasti;

18. toteaa, että erityisesti ympäristöön, verotukseen, oikeusasioihin ja tulliliittoon liittyvien uusien EU Pilot -tapausten määrän kasvu tarkastelujaksolla sekä avoimien rikkomismenettelyjen määrän supistuminen osoittavat, että jäsenvaltioissa vallitsee myönteinen suuntaus unionin oikeuden täytäntöönpanon alalla, mikä on osoitus siitä, että EU Pilot on osoittautunut tehokkaaksi keinoksi löytää nopeita ratkaisuja mahdollisiin rikkomuksiin; katsoo kuitenkin, että unionin oikeuden täytäntöönpanon alalla olisi ponnisteltava edelleen, jotta voidaan vahvistaa sen avoimuutta sekä kantelijoiden ja osapuolten valvontamahdollisuuksia, ja pitää valitettavana, että parlamentilla on toistuvista pyynnöistä huolimatta edelleenkin vain rajallinen mahdollisuus saada tietoa EU Pilot -menettelystä ja vireillä olevista asioista; panee merkille tarpeen vahvistaa EU Pilot -hankkeen oikeudellista asemaa ja legitiimiyttä, ja katsoo, että tämä voidaan saavuttaa lisäämällä avoimuutta ja laajentamalla kantelijoiden ja Euroopan parlamentin osallistumista;

19. kehottaa tämän vuoksi jälleen kerran komissiota ehdottamaan SEUT-sopimuksen 298 artiklan uuden oikeusperustan nojalla asetuksen muodossa sitovia sääntöjä, jotta varmistetaan, että perusoikeuskirjan 41 artiklassa esitettyä kansalaisten oikeutta hyvään hallintoon noudatetaan täysimääräisesti;

20. tunnustaa, että ensisijainen vastuu unionin oikeuden asianmukaisesta täytäntöönpanosta ja soveltamisesta on jäsenvaltioilla, ja korostaa Euroopan unionin toimielinten velvollisuutta noudattaa ensisijaista unionin oikeutta, kun ne tuottavat toissijaista unionin oikeutta tai laativat, panevat täytäntöön tai määräävät jäsenvaltioille sosiaalisia, taloudellisia tai muita toimintapolitiikkoja, ja korostaa myös niiden velvollisuutta auttaa jäsenvaltioita kaikin käytettävissä olevin keinoin niiden pyrkimyksissä kunnioittaa demokraattisia ja sosiaalisia arvoja ja saattaa unionin lainsäädäntöä osaksi kansallista lainsäädäntöä säästöjen ja taloudellisten rajoitteiden aikana, ja muistuttaa, että toissijaisuusperiaate ja jäsenvaltioiden oikeudet sitovat unionin toimielimiä;

21. on huolissaan siitä, että ylivelkaantuneille EU:n jäsenvaltioille määrätyt säästötoimenpiteet, jotka sittemmin sisällytettiin toissijaiseen unionin oikeuteen ennen kuin ne saatettiin osaksi kansallista lainsäädäntöä tarkasteltavana olevien kahden vuosikertomuksen kattamalla jaksolla, ja erityisesti ankarat julkisten menojen leikkaukset, ovat merkittävästi vähentäneet jäsenvaltioiden hallinto- ja oikeusviranomaisten kykyä hoitaa niiden tehtävää panna unionin oikeus asianmukaisesti täytäntöön;

22. katsoo, että taloudellisten mukautusohjelmien piirissä olevien jäsenvaltioiden olisi edelleen voitava täyttää velvollisuutensa kunnioittaa sosiaalisia ja taloudellisia oikeuksia;

23. muistuttaa, että perussopimukset ja Euroopan unionin perusoikeuskirja sitovat unionin toimielimiä myös silloin, kun ne toimivat kansainvälisten lainanantajien ryhminä ("troikka");

24. korostaa, että on äärimmäisen tärkeää, että unionin toimielimet kunnioittavat perussopimuksia; toteaa, että komission on autettava jäsenvaltioita panemaan unionin oikeutta asianmukaisesti täytäntöön, jotta voidaan lisätä unionin kannatusta ja luottamusta sen legitiimiyteen; kehottaa komissiota julkistamaan jäsenvaltioiden täytäntöönpanomenettelyn aikana esittämät huolenaiheet; painottaa, että kansallisten parlamenttien tuki unionin lainsäädännön saattamisessa osaksi kansallista lainsäädäntöä on ratkaisevan tärkeää unionin lainsäädännön soveltamisen parantamiseksi, ja kehottaa tämän vuoksi lisäämään vuoropuhelua kansallisten parlamenttien kanssa, myös silloin, kun toissijaisuusperiaatteen noudattamiseen liittyy epäilyjä; painottaa säännöllisten jälkiarviointien ratkaisevaa merkitystä ja sitä, että on tärkeää kysyä kansallisten parlamenttien mielipidettä käsiteltäessä lainsäädäntöön liittyviä huolenaiheita tai kysymyksiä, jotka eivät ole tulleet aiemmin ilmi;

25. toteaa, että oikeus vedota Euroopan parlamenttiin on yksi unionin kansalaisuuden peruselementeistä sellaisena kuin siitä määrätään Euroopan unionin perusoikeuskirjan 44 artiklassa ja SEUT-sopimuksen 227 artiklassa; toteaa, että tämä oikeus antaa tarpeellisia vaikkakin riittämättömiä välineitä, joilla voidaan lisätä kansalaisten osallistumista unionin päätöksentekoprosessiin, ja se on keskeisessä asemassa, kun todetaan ja arvioidaan mahdollisia porsaanreikiä ja tapauksia, joissa jäsenvaltiot ovat syyllistyneet rikkomuksiin unionin oikeuden täytäntöönpanossa, ja kun niistä tiedotetaan unionin toimielimille; korostaa edellä esitetyn perusteella vetoomusvaliokunnan erittäin tärkeää asemaa tehokkaana välittäjänä unionin kansalaisten, parlamentin, komission ja kansallisten parlamenttien välillä;

26. pitää myönteisenä, että komissio on tuonut esiin kantelijan merkityksen pyrittäessä löytämään unionin oikeuden rikkomuksia;

27. muistuttaa, että unionin toimielinten ja erityisesti komission ja neuvoston on sovellettava ja noudatettava tinkimättömästi EU:n lainsäädäntöä ja oikeuskäytäntöä avoimuuden ja asiakirjojen julkisuuden alalla; kehottaa tässä mielessä soveltamaan tehokkaasti Euroopan parlamentin, neuvoston ja komission asiakirjojen saamisesta yleisön tutustuttavaksi annettua asetusta (EY) N:o 1049/2001[4] ja Euroopan unionin tuomioistuimen asiaa koskevia tuomioita;

28. korostaa, että EU on perustettu unioniksi oikeusvaltion ja ihmisoikeuksien kunnioittamisen perustalle (SEU-sopimuksen 2 artikla); toistaa, että jäsenvaltioiden ja unionin instituutioiden ja toimielinten toimien ja laiminlyöntien huolellinen valvonta on äärimmäisen tärkeää, ja korostaa, että parlamentille osoitetut lukuisat vetoomukset ja komissiolle osoitetut lukuisat kantelut osoittavat, että kansalaiset kiinnittävät yhä enemmän huomiota unionin oikeuden paremman soveltamisen tarpeeseen; kehottaa komissiota reagoimaan nopeammin ja selkeämmin kansalaisten ilmoituksiin, jotka liittyvät unionin oikeuden rikkomisiin;

29. panee merkille, että vuonna 2013 huomattava määrä rikkomistapauksia saatiin käsiteltyä valmiiksi ennen siirtämistä unionin tuomioistuimen ratkaistavaksi ja ainoastaan noin 6,6 prosenttia kaikista tapauksista päättyi tuomioistuimen päätökseen; pitää siksi tärkeänä jatkaa jäsenvaltioiden toiminnan huolellista seurantaa, kun otetaan huomioon, että eräät vetoomukset koskevat ongelmia, jotka jatkuvat, vaikka asian käsittely on päättynyt;

30. toteaa, että komissio kiinnittää entistä enemmän huomiota vetoomuksiin, mistä on osoituksena vetoomusten saama erityishuomio komission kahdessa viimeisessä vuosikertomuksessa; pitää tätä suuntausta myönteisenä ja toteaa, että komissio käyttää vetoomuksia tietolähteinä, joiden kautta se saa tietoa kansalaisten viranomaisiin ja myös Euroopan unioniin kohdistuvista kanteluista ja mahdollisista unionin oikeuden rikkomuksista, jotka liittyvät lainsäädännön täytäntöönpanoon käytännössä; toteaa, että samanaikaisesti vetoomusvaliokunnan komissiolle tietopyyntöjen kera toimittamien vetoomusten määrä on lisääntynyt vastaavasti; pitää kuitenkin valitettavana sitä, että vastausten saaminen komissiolta lausuntopyyntöihin kestää usein pitkään;

31. panee myös merkille, että vetoomusvaliokunnassa tarvitaan rakentavaa vuoropuhelua jäsenvaltioiden kanssa, ja pyytää kulloisiinkin vetoomuksiin liittyviä jäsenvaltioita lähettämään edustajiaan valiokunnan kokouksiin;

32. panee merkille, että unionin kansalaisten tai jäsenvaltioiden asukkaiden jättämät vetoomukset koskevat unionin oikeuden rikkomuksia erityisesti perusoikeuksien, sisäasioiden, oikeuden, sisämarkkinoiden, terveyden, kuluttaja-asioiden, liikenteen, verotuksen, maanviljelyn ja maaseudun kehityksen sekä ympäristön aloilla; katsoo, että vetoomukset osoittavat, että unionin lainsäädännön puutteellinen saattaminen osaksi kansallista lainsäädäntöä ja riittämätön täytäntöönpano, jotka johtavat unionin oikeuden virheelliseen soveltamiseen, on edelleen yleistä ja laajalle levinnyttä; korostaa, että tämä vaatii enemmän toimia jäsenvaltioilta ja jatkuvaa seurantaa komissiolta; painottaa erityisesti, että vammaisten syrjinnästä ja heidän kohtaamistaan esteistä esitetään runsaasti vetoomuksia;

33. huomauttaa, että vuoropuhelu joidenkin jäsenvaltioiden ja alueiden kanssa on edelleen vaikeaa, sillä ne ovat haluttomia antamaan pyydettyjä asiakirjoja tai selvityksiä;

34. pitää myönteisenä, että komission yksiköt ovat sitoutuneet tehostamaan tiedonvaihtoa vetoomusvaliokunnan kanssa, ja toistaa pyyntönsä, jotka koskevat seuraavia asioita:

a) osapuolten välisen viestinnän parantaminen, erityisesti komission vastuulla olevien rikkomusmenettelyjen käynnistämisestä ja niiden etenemisestä, EU Pilot -menettely mukaan lukien, jotta parlamentilla on tarvittavat tiedot lainsäädäntötyönsä jatkuvaa parantamista varten

b) toimet kaikkien mahdollisten merkityksellisten tietojen antamiseksi tutkimuksista ja rikkomusmenettelyistä vetoomusvaliokunnalle kohtuullisessa ajassa siten, että valiokunta voi vastata kansalaisten tiedusteluihin tehokkaammin

c) vetoomusvaliokunnan mietintöjen ja erityisesti niihin sisältyvien tulosten ja suositusten huomioon ottaminen komission tiedonantojen laadinnan yhteydessä ja valmisteltaessa lainsäädännön muuttamista;

35. pitää valitettavana, että Euroopan parlamentti, joka edustaa suoraan unionin kansalaisia ja on tätä nykyä täysimääräinen lainsäätäjä ja läheisesti tekemisissä kantelumenettelyjen kanssa etenkin parlamentaaristen kysymysten ja vetoomusvaliokunnan toiminnan kautta, ei vielä automaattisesti saa avoimia ja oikea-aikaisia tietoja unionin lainsäädännön täytäntöönpanosta, vaikka nämä tiedot ovat välttämättömiä unionin kansalaisten oikeuskeinojen saatavuuden ja oikeusvarmuuden parantamisen kannalta sekä lainsäädännön parantamiseen tähtäävien muutosten kannalta; katsoo, että Euroopan parlamentin ja kansallisten parlamenttien välisen viestinnän kohentuminen voisi olla askel oikeaan suuntaan tässä asiassa; vaatii vaikuttavampaa ja tehokkaampaa yhteistyötä EU:n toimielinten välille, ja odottaa komission soveltavan hyvässä uskossa suhteista parlamenttiin tehdyn tarkistetun puitesopimuksen lauseketta, jossa se lupaa antaa parlamentille yhteenvetona tiedot kaikista rikkomusmenettelyistä alkaen virallisista ilmoituksista ja parlamentin niin pyytäessä myös asioista, joita rikkomusmenettely koskee;

36. kehottaa perustamaan Euroopan parlamentin asiaankuuluvien pääosastojen (DG IPOL, DG EXPO ja DG Research) yhteyteen itsenäisen järjestelmän Euroopan parlamentin yhteispäätösmenettelyllä ja tavallisessa lainsäätämisjärjestyksessä sekä myös yhteistyössä kansallisten parlamenttien kanssa hyväksymien tärkeimpien EU:n säädösten vaikutusten jälkikäteisarviointia varten;

37. panee merkille, että tuomioistuin on huomauttanut, että "[k]ansalliset toimielimet vastaavat [...] aiheuttamiensa vahinkojen korvaamisesta itse ja vain kansalliset tuomioistuimet ovat toimivaltaisia varmistamaan sen, että näin tapahtuu"[5]; korostaa tästä syystä kansallisella tasolla käytettävissä olevien muutoksenhakukeinojen vahvistamisen merkitystä, sillä niiden avulla kantelijoilla on yleensä mahdollisuus puolustaa oikeuksiaan suoremmin ja henkilökohtaisemmin;

38. panee merkille, että useimmat kansalaisten kanteluista oikeudellisten asioiden alalla liittyvät vapaaseen liikkuvuuteen ja henkilötietojen suojaan; palauttaa mieleen, että oikeus vapaaseen liikkuvuuteen on yksi Euroopan unionin toiminnasta tehdyssä sopimuksessa vahvistetuista EU:n neljästä perusvapaudesta ja että se on taattu jokaiselle EU:n kansalaiselle; muistuttaa, että yksi Euroopan unionin perusvapauksista on EU:n kansalaisten oikeus liikkua vapaasti sekä oleskella ja työskennellä muiden jäsenvaltioiden alueella, ja katsoo, että se on taattava ja sitä on suojeltava;

39. tähdentää, että ehdottomana prioriteettina on saattaa unionin yhteinen turvapaikkajärjestelmä kokonaisuudessaan osaksi kansallista lainsäädäntöä ja panna se tehokkaasti täytäntöön; kehottaa jäsenvaltioita tekemään kaikkensa uuden turvapaikkapaketin saattamiseksi osaksi kansallista lainsäädäntöä asianmukaisesti, oikea-aikaisesti ja täysimääräisesti;

40. toteaa, että sisäasioiden alalla vireillä olevia rikkomustapauksia oli 22 vuonna 2012 ja 44 vuonna 2013; pitää valitettavana, että vuonna 2013 suurin osa kansallisen lainsäädännön osaksi saattamisen myöhästymistä koskevista rikkomusmenettelyistä aloitettiin sen vuoksi, että ihmiskaupan ehkäisemistä ja torjumista koskevan direktiivin 2011/36/EU saattaminen osaksi kansallista lainsäädäntöä oli myöhästynyt; panee merkille, että turvapaikka-asioiden alalla on edelleen esitetty lukuisia kanteluja;

41. toteaa, että oikeudellisten asioiden alalla vireillä olevia rikkomustapauksia oli 61 vuonna 2012 ja 67 vuonna 2013; huomauttaa, että suurin osa näistä tapauksista koski kansalaisuutta ja henkilöiden vapaata liikkuvuutta; pitää valitettavana, että suurin osa rikkomusmenettelyistä aloitettiin sen vuoksi, että oikeutta tulkkaukseen ja käännöksiin rikosoikeudellisissa menettelyissä koskevan direktiivin 2010/64/EU saattaminen osaksi kansallista lainsäädäntöä oli myöhästynyt; on huolestunut kantelujen määrän merkittävästä lisääntymisestä oikeudellisten asioiden alalla vuonna 2013;

42. suhtautuu myönteisesti siihen, että unionissa on onnistuttu viime vuosina vahvistamaan huomattavasti epäiltyjen tai syytettyjen henkilöiden oikeutta puolustukseen; korostaa, että on ratkaisevan tärkeää saattaa oikea-aikaisesti, kokonaisuudessaan ja asianmukaisesti osaksi kansallista lainsäädäntöä kaikki toimenpiteet, jotka mainitaan neuvoston etenemissuunnitelmassa epäiltyjen tai syytettyjen henkilöiden prosessuaalisten oikeuksien vahvistamiseksi rikosoikeudellisissa menettelyissä; painottaa, että nämä toimenpiteet ovat ratkaisevan tärkeitä rikosoikeudellisissa asioissa harjoitettavan unionin oikeudellisen yhteistyön moitteettomalle toiminnalle;

43. korostaa, että ihmiskauppa on vakava rikos ja loukkaa ihmisoikeuksia ja ihmisarvoa, eikä unioni suvaitse tätä; pitää valitettavana, että ihmiskaupan uhrien määrä unionissa kasvaa; painottaa, että vaikka oikeudellinen kehys on riittävä, sen käytännön täytäntöönpano jäsenvaltioissa on edelleen puutteellista; korostaa, että tämänhetkinen tilanne Välimerellä on lisännyt ihmiskaupan riskiä, ja pyytää jäsenvaltioita kohtelemaan äärimmäisen ankarasti tällaisiin rikoksiin syyllistyneitä ja suojelemaan mahdollisimman tehokkaasti ihmiskaupan uhreja;

44. muistuttaa, että Lissabonin sopimuksen pöytäkirjan N:o 36 mukainen siirtymäaika päättyi 1. joulukuuta 2014; korostaa, että siirtymäkauden päättymisen jälkeen on suoritettava perusteellinen arviointi entisen kolmannen pilarin toimenpiteistä ja niiden täytäntöönpanosta jäsenvaltioiden kansallisissa lainsäädännöissä; huomauttaa, että huhtikuuhun 2015 mennessä parlamentti ei ollut saanut tietoja kaikkien ennen Lissabonin sopimusta käyttöönotettujen oikeudellista yhteistyötä ja poliisiyhteistyötä koskevien oikeudellisen välineiden nykytilanteesta; kehottaa komissiota noudattamaan vilpittömän yhteistyön periaatetta ja antamaan nämä tiedot parlamentin käyttöön mahdollisimman pian;

45. muistuttaa, että Eurooppa-neuvoston kesäkuussa 2014 antamissa päätelmissä määritettiin vapauden, turvallisuuden ja oikeuden alueen yleiseksi painopisteeksi seuraaviksi viideksi vuodeksi voimassa olevien oikeudellisten välineiden ja toimenpiteiden saattaminen johdonmukaiseksi osaksi kansallista lainsäädäntöä, niiden tehokas täytäntöönpano ja niiden vakiinnuttaminen; pyytää komissiota valvomaan ja varmistamaan tehokkaammin unionin lainsäädännön käytännön täytäntöönpanon jäsenvaltioissa; katsoo, että tämän on oltava poliittinen prioriteetti, kun otetaan huomioon usein havaittu leveä kuilu unionin tasolla hyväksyttyjen toimien ja niiden kansallisen tason täytäntöönpanon välillä; kannustaa kansallisia parlamentteja osallistumaan tiiviimmin eurooppalaiseen keskusteluun ja EU:n lainsäädännön soveltamisen valvontaan erityisesti sisäasioissa;

46. korostaa, että uhanalaisista eurooppalaisista kielistä ja kielellisestä monimuotoisuudesta Euroopan unionissa 11. syyskuuta 2013 antamassaan päätöslauselmassa Euroopan parlamentti muistutti, että komission olisi kiinnitettävä huomiota siihen, että eräät jäsenvaltiot ja alueet vaarantavat omalla politiikallaan kielten säilymisen omien rajojensa sisällä, vaikka kyseiset kielet eivät olisikaan uhattuina Euroopassa, ja kehotti komissiota tarkastelemaan uhanalaisiin kieliin liittyville hankkeille asetettuja hallinnollisia ja lainsäädännöllisiä esteitä, jotka johtuvat asianomaisten kieliyhteisöjen pienestä koosta; kehottaa komissiota tässä mielessä tarkastelemaan perinpohjaisesti vähemmistöihin kuuluvien ihmisten oikeuksia arvioidessaan EU:n oikeuden soveltamista;

47. korostaa, ettei ainoastaan vapauden, turvallisuuden ja oikeuden alueella vaan myös muilla politiikanalueilla on edistettävä kansalaisten oikeutta saada tietoja ja asiakirjoja unionin lainsäädännön soveltamisesta; kehottaa komissiota määrittämään parhaat mahdolliset tavat tämän toteuttamiseksi, käyttämään olemassa olevia viestintävälineitä avoimuuden lisäämiseksi ja varmistamaan asianmukaisen oikeuden saada tietoja ja asiakirjoja unionin lainsäädännön soveltamisesta; kehottaa komissiota ehdottamaan oikeudellisesti sitovaa välinettä kansalaisten kantelujen käsittelyä koskevalle hallinnolliselle menettelylle;

48. muistuttaa, että todellisen eurooppalaisen oikeusalueen sujuva toiminta jäsenvaltioiden erilaisia oikeusjärjestelmiä ja perinteitä kunnioittaen on unionille elintärkeää ja että EU:n lainsäädännön täydellinen, asianmukainen ja oikea-aikainen täytäntöönpano on edellytyksenä tämän tavoitteen saavuttamiselle.

49. korostaa, että täytäntöönpanon parantaminen on yksi seitsemännen ympäristöalan toimintaohjelman prioriteeteista;

50. pitää valitettavana sitä, että EU:n ympäristö- ja terveyslainsäädäntö saatetaan monissa tapauksissa yhä myöhässä tai virheellisesti osaksi kansallista lainsäädäntöä ja jäsenvaltiot usein soveltavat sitä virheellisesti; toteaa, että Euroopan unionin oikeuden soveltamisen valvontaa koskevasta komission 31. vuosikertomuksesta käy ilmi, että vuonna 2013 suurin osa rikkomusmenettelyistä koski ympäristöasioita; muistuttaa, että ympäristötoimien täytäntöön panematta jättämisestä aiheutuvat kustannukset, rikkomusmenettelyistä aiheutuvat kustannukset mukaan luettuina, ovat suuret ja niiden arvioidaan olevan noin 50 miljardia euroa vuodessa (COWI et al., 2011); korostaa lisäksi, että ympäristötoimien täytäntöönpanosta koituisi lisäksi monia sosioekonomisia hyötyjä, joita ei aina oteta huomioon kustannus-hyötyanalyyseissä;

51. kehottaa komissiota olemaan tinkimättömämpi EU:n ympäristölainsäädännön soveltamisessa ja tutkimaan ympäristön saastumiseen liittyvät rikkomukset nopeammin ja tehokkaammin;

52. kehottaa komissiota ryhtymään jämerämpiin toimenpiteisiin, kun on kyse ympäristödirektiivien myöhäisestä saattamisesta osaksi kansallista lainsäädäntöä, ja käyttämään enemmän rangaistusmaksuja;

53. kehottaa komissiota tekemään uuden ehdotuksen muutoksenhaku- ja vireillepano-oikeudesta ympäristöasioissa sekä ehdotuksen ympäristötarkastuksista, mahdollisuuksien mukaan lisäämättä byrokratiaa ja hallinnollisia kustannuksia;

54. korostaa tarvetta ylläpitää korkeatasoista ympäristönsuojelua ja varoittaa liittämästä rikkomusten suurta määrää tarpeeseen laskea ympäristölainsäädännön tavoitetasoa;

55. pitää huolestuttavana sitä, että sääntelyn toimivuutta ja tuloksellisuutta koskevaan ohjelmaan (REFIT) liittyvässä komission viestintäpolitiikassa liioitellaan ympäristö- ja terveyslainsäädännön täytäntöönpanon vaikeutta; korostaa, että ympäristö-, elintarviketurvallisuus- ja terveysnormeja ei saa heikentää REFIT-ohjelman yhteydessä; toteaa, että tarvitaan parempaa sääntelyä, ja katsoo, että sääntelyn yksinkertaistamisella olisi ratkaistava muun muassa täytäntöönpanon yhteydessä ilmenneitä ongelmia; katsoo, että REFIT-ohjelman olisi tuotettava tuloksia kansalaisille ja yrityksille niitä vähiten rasittavalla tavalla;

56. pitää myönteisenä uutta käytäntöä, jossa komissio voi pyytää jäsenvaltioita perustelluissa tapauksissa sisällyttämään perusteluasiakirjoja komissiolle antamaansa ilmoitukseen direktiivin saattamisesta osaksi kansallista lainsäädäntöä; toistaa kuitenkin vaatimuksensa pakollisista vastaavuustaulukoista saatettaessa direktiivejä osaksi kansallista lainsäädäntöä ja katsoo, että nämä taulukot olisi julkaistava kaikilla EU:n kielillä; pitää valitettavana, että REFIT oli seurausta komission yksipuolisesta päätöksestä, josta ei keskusteltu työmarkkinaosapuolten kanssa tai parlamentaarisesti;

57. toteaa REFIT-aloitteen osalta, että komission on edistettävä kansalaisten, jäsenvaltioiden, yritysten ja laajemmin kansalaisyhteiskunnan kanssa sääntelyn toimivuudesta käytävää vuoropuhelua, jotta varmistetaan unionin lainsäädännön laatu ja sosiaalisten näkökohtien huomioonottaminen ja se, että yhtä ihannetta ei edistetä muiden kustannuksella.

o o

58. kehottaa puhemiestä välittämään tämän päätöslauselman neuvostolle ja komissiolle.

[1] EUVL C 304, 20.11.2010, s. 47.
[2] EUVL C 51 E, 22.2.2013, s. 66.
[3] Kansalaisten oikeuksista ja toimielinasioista vastaavan politiikkayksikkö C:n tutkimus kansalaisvapauksien sekä oikeus- ja sisäasioiden valiokunnalle (2015).
[4] Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EY) N:o 1049/2001, annettu 30 päivänä toukokuuta 2001, Euroopan parlamentin, neuvoston ja komission asiakirjojen saamisesta yleisön tutustuttavaksi (EYVL L 145, 31.5.2001, s. 43).
[5] Asiassa 175/84 annettu tuomio.

YMPÄRISTÖN, KANSANTERVEYDEN JA ELINTARVIKKEIDEN TURVALLISUUDEN VALIOKUNNAN LAUSUNTO (18.6.2015)

oikeudellisten asioiden valiokunnalle

30. ja 31. vuosikertomuksesta Euroopan unionin oikeuden soveltamisen valvonnasta (2012–2013)
(2014/2253(INI))

Valmistelija: Jytte Guteland

EHDOTUKSET

Ympäristön, kansanterveyden ja elintarvikkeiden turvallisuuden valiokunta pyytää asiasta vastaavaa oikeudellisten asioiden valiokuntaa sisällyttämään seuraavat ehdotukset päätöslauselmaesitykseen, jonka se myöhemmin hyväksyy:

1. korostaa, että täytäntöönpanon parantaminen on yksi seitsemännen ympäristöalan toimintaohjelman prioriteeteista;

2. painottaa, että komissiolla on valta ja velvollisuus valvoa unionin oikeuden soveltamista ja aloittaa rikkomusmenettely sellaista jäsenvaltiota vastaan, joka ei ole noudattanut perussopimusten mukaista velvoitetta;

3. toteaa, että kansalaiset ja yritykset odottavat sääntelyn olevan yksinkertaista, ennakoitavissa olevaa ja luotettavaa;

4. kehottaa komissiota ja jäsenvaltioita sovittamaan yhteen toimensa lainsäädäntömenettelyn varhaisemmassa vaiheessa, jotta varmistetaan, että lopputulos voidaan panna täytäntöön tehokkaammin;

5. toteaa, että unionin oikeuden myöhäinen tai epäasianmukainen saattaminen osaksi kansallista lainsäädäntöä tai sen virheellinen soveltaminen voi johtaa jäsenvaltioiden välisiin eroihin ja vääristää tasapuolisia toimintaedellytyksiä koko EU:ssa;

6. pitää valitettavana sitä, että EU:n ympäristö- ja terveyslainsäädäntö saatetaan monissa tapauksissa yhä myöhässä tai virheellisesti osaksi kansallista lainsäädäntöä ja jäsenvaltiot usein soveltavat sitä virheellisesti; toteaa, että Euroopan unionin oikeuden soveltamisen valvontaa koskevasta komission 31. vuosikertomuksesta käy ilmi, että vuonna 2013 suurin osa rikkomusmenettelyistä koski ympäristöasioita; muistuttaa, että ympäristötoimien täytäntöön panematta jättämisestä aiheutuvat kustannukset, rikkomusmenettelyistä aiheutuvat kustannukset mukaan luettuina, ovat suuret ja niiden arvioidaan olevan noin 50 miljardia euroa vuodessa (COWI et al., 2011); korostaa lisäksi, että ympäristötoimien täytäntöönpanosta koituisi lisäksi monia sosioekonomisia hyötyjä, joita ei aina oteta huomioon kustannus-hyötyanalyyseissä;

7. kehottaa komissiota olemaan tinkimättömämpi EU:n ympäristölainsäädännön soveltamisessa ja tutkimaan ympäristön saastumiseen liittyvät rikkomukset nopeammin ja tehokkaammin;

8. kehottaa komissiota kohtelemaan kaikkia jäsenvaltioita tasapuolisesti riippumatta niiden koosta tai siitä, milloin ne liittyivät EU:n jäseniksi;

9. huomauttaa, että ne neljä alaa, joilla aloitettiin vuonna 2013 eniten rikkomusmenettelyjä siitä syystä, ettei unionin oikeutta ollut saatettu ajoissa osaksi kansallista lainsäädäntöä, olivat ympäristö (168 menettelyä), terveydenhuolto ja kuluttajansuoja (58 menettelyä), sisämarkkinat ja palvelut (47 menettelyä) ja liikenne (36 menettelyä); toteaa lisäksi, että parlamentti on vetoomusten avulla kyennyt kiinnittämään komission huomiota jäsenvaltioissa ilmeneviin puutteisiin EU:n ympäristölainsäädännön soveltamisessa;

10. kehottaa komissiota ryhtymään jämerämpiin toimenpiteisiin, kun on kyse ympäristödirektiivien myöhäisestä saattamisesta osaksi kansallista lainsäädäntöä, ja käyttämään enemmän rangaistusmaksuja;

11. pitää myönteisinä komission pyrkimyksiä ratkaista täytäntöönpanon ongelmat epävirallisesti; kehottaa komissiota parantamaan EU Pilot -järjestelmän vaikuttavuutta ja avoimuutta sekä vahvistamaan järjestelmän avulla kansallisten, alueellisten ja paikallisten viranomaisten monitasoista yhteistyötä unionin oikeuden asianmukaisen ja kokonaisvaltaisen soveltamisen helpottamiseksi; vaatii komissiota omaksumaan mahdollisimman suureen avoimuuteen perustuvan lähestymistavan ja antamaan asiasta kiinnostuneille kansalaisille kaiken käytettävissä olevan tiedon, rikkomusmenettelyä edeltävää menettelyä koskevat tiedot mukaan luettuina; vaatii komissiota käynnistämään virallisen rikkomusmenettelyn, mikäli jäsenvaltiot eivät pane epävirallisia sopimuksia asianmukaisesti täytäntöön;

12. kehottaa komissiota rikkomusmenettelyjen ennalta ehkäisemiseksi tekemään epävirallisista säännöistä mahdollisuuksien mukaan jäsenvaltioiden kuulemista koskevan vakiomenettelyn, jotta valvonta ja täytäntöönpano olisivat ennakoitavampia;

13. pitää myönteisenä kansalaisten sekä yritysten ja järjestöjen roolia huomion kiinnittämisessä mahdollisiin unionin oikeuden rikkomisiin ja painottaa sen merkitystä;

14. korostaa parlamentin tärkeää roolia huomion kiinnittämisessä, vetoomusten ja kysymysten avulla, puutteisiin unionin oikeuden soveltamisessa jäsenvaltioissa;

15. toteaa, että tapauksissa, joissa EU:n lainsäädäntöä sovelletaan virheellisesti, komissio tukeutuu pääasiassa kanteluihin; pitää valitettavana sitä, että yksittäisten kanteluiden käsittely usein viivästyy huomattavan paljon; kehottaa komissiota käsittelemään kaikki tapaukset antaen etusijan strategisesti tärkeille tapauksille ja ennakkotapauksille, joilla voidaan olettaa olevan erittäin suuri merkitys suunniteltujen ympäristötavoitteiden saavuttamisessa, ja valvomaan tiiviisti tapauksia, joilla on rajat ylittävä ulottuvuus; kehottaa lisäksi komissiota tiedottamaan kantelun tekijöille asianmukaisesti, avoimesti ja oikea-aikaisesti asianomaisten jäsenvaltioiden kanteluun vastauksena esittämistä perusteluista;

16. kehottaa komissiota tekemään uuden ehdotuksen muutoksenhaku- ja vireillepano-oikeudesta ympäristöasioissa sekä ehdotuksen ympäristötarkastuksista, mahdollisuuksien mukaan lisäämättä byrokratiaa ja hallinnollisia kustannuksia;

17. pitää huolestuttavana sitä, että sääntelyn toimivuutta ja tuloksellisuutta koskevaan ohjelmaan (REFIT) liittyvässä komission viestintäpolitiikassa liioitellaan ympäristö- ja terveyslainsäädännön täytäntöönpanon vaikeutta; korostaa, että ympäristö-, elintarviketurvallisuus- ja terveysnormeja ei saa heikentää REFIT-ohjelman yhteydessä; toteaa, että tarvitaan parempaa sääntelyä, ja katsoo, että sääntelyn yksinkertaistamisella olisi ratkaistava muun muassa täytäntöönpanon yhteydessä ilmenneitä ongelmia; katsoo, että REFIT-ohjelman olisi tuotettava tuloksia kansalaisille ja yrityksille niitä vähiten rasittavalla tavalla;

18. kehottaa komissiota kiinnittämään lainsäädännön laatimisessa ja arvioinnissa enemmän huomiota siihen, mitä rasitteita siitä voi aiheutua pk-yrityksille;

19. panee merkille, että komissio käyttää termiä ”kultaaminen”, jolla viitataan EU:n vaatimuksia pitemmälle menevään sääntelyyn, toisin sanoen liialliseen määrään kansalliselle, alueelliselle ja paikalliselle tasolle kasautuvia normeja, suuntaviivoja ja menettelyjä, jotka estävät asetettujen poliittisten tavoitteiden saavuttamisen; kehottaa komissiota määrittelemään kultaamisen käsitteen selvästi; korostaa, että määritelmässä on selvästi ilmaistava, että jäsenvaltioilla on oikeus tarvittaessa soveltaa tiukempia normeja samalla kun niiden on otettava huomioon, että EU:n ympäristölainsäädännön yhdenmukaistamisen parantaminen on tärkeää sisämarkkinoiden toiminnan kannalta;

20. korostaa tarvetta ylläpitää korkeatasoista ympäristönsuojelua, ja varoittaa liittämästä rikkomusten suurta määrää tarpeeseen laskea ympäristölainsäädännön tavoitetasoa.

VALIOKUNNAN LOPULLISEN ÄÄNESTYKSEN TULOS

Hyväksytty (pvä)	17.6.2015
Lopullisen äänestyksen tulos	+: –: 0:	56 0 3
Lopullisessa äänestyksessä läsnä olleet jäsenet	Marco Affronte, Pilar Ayuso, Zoltán Balczó, Lynn Boylan, Nessa Childers, Alberto Cirio, Birgit Collin-Langen, Mireille D’Ornano, Miriam Dalli, Seb Dance, Angélique Delahaye, Stefan Eck, Bas Eickhout, Eleonora Evi, José Inácio Faria, Karl-Heinz Florenz, Iratxe García Pérez, Elisabetta Gardini, Gerben-Jan Gerbrandy, Jens Gieseke, Julie Girling, Sylvie Goddyn, Matthias Groote, Françoise Grossetête, Anneli Jäätteenmäki, Jean-François Jalkh, Benedek Jávor, Karin Kadenbach, Kateřina Konečná, Giovanni La Via, Peter Liese, Norbert Lins, Susanne Melior, Miroslav Mikolášik, Massimo Paolucci, Gilles Pargneaux, Piernicola Pedicini, Pavel Poc, Marcus Pretzell, Frédérique Ries, Annie Schreijer-Pierik, Davor Škrlec, Renate Sommer, Dubravka Šuica, Jadwiga Wiśniewska, Damiano Zoffoli
Lopullisessa äänestyksessä läsnä olleet varajäsenet	Nikos Androulakis, Renata Briano, Nicola Caputo, Fredrick Federley, Anthea McIntyre, James Nicholson, Jens Nilsson, Marijana Petir, Sirpa Pietikäinen, Gabriele Preuß, Bart Staes, Tibor Szanyi, Tom Vandenkendelaere

KANSALAISVAPAUKSIEN SEKÄ OIKEUS- JA SISÄASIOIDEN VALIOKUNNAN LAUSUNTO (30.6.2015)

oikeudellisten asioiden valiokunnalle

30. ja 31. vuosikertomuksesta Euroopan unionin oikeuden soveltamisen valvonnasta (2012–2013)
(2014/2253(INI))

Valmistelija: Traian Ungureanu

EHDOTUKSET

Kansalaisvapauksien sekä oikeus- ja sisäasioiden valiokunta pyytää asiasta vastaavaa oikeudellisten asioiden valiokuntaa sisällyttämään seuraavat ehdotukset päätöslauselmaesitykseen, jonka se myöhemmin hyväksyy:

1. toteaa, että sisäasioiden alalla vireillä olevia rikkomustapauksia oli 22 vuonna 2012 ja 44 vuonna 2013; pitää valitettavana, että vuonna 2013 suurin osa kansallisen lainsäädännön osaksi saattamisen myöhästymistä koskevista rikkomusmenettelyistä aloitettiin sen vuoksi, että ihmiskaupan ehkäisemistä ja torjumista koskevan direktiivin 2011/36/EU[1] saattaminen osaksi kansallista lainsäädäntöä oli myöhästynyt; panee merkille, että turvapaikka-asioiden alalla on edelleen esitetty lukuisia valituksia;

2. toteaa, että oikeudellisten asioiden alalla vireillä olevia rikkomustapauksia oli 61 vuonna 2012 ja 67 vuonna 2013; huomauttaa, että suurin osa näistä tapauksista koski kansalaisuutta ja henkilöiden vapaata liikkuvuutta; pitää valitettavana, että suurin osa rikkomusmenettelyistä aloitettiin sen vuoksi, että oikeutta tulkkaukseen ja käännöksiin rikosoikeudellisissa menettelyissä koskevan direktiivin 2010/64/EU[2] saattaminen osaksi kansallista lainsäädäntöä oli myöhästynyt; on huolestunut valitusten määrän merkittävästä lisääntymisestä oikeudellisten asioiden alalla vuonna 2013;

3. suhtautuu myönteisesti siihen, että unionissa on onnistuttu viime vuosina vahvistamaan huomattavasti epäiltyjen tai syytettyjen henkilöiden oikeutta puolustukseen; korostaa, että on ratkaisevan tärkeää saattaa oikea-aikaisesti, kokonaisuudessaan ja asianmukaisesti osaksi kansallista lainsäädäntöä kaikki toimenpiteet, jotka mainitaan neuvoston etenemissuunnitelmassa epäiltyjen tai syytettyjen henkilöiden prosessuaalisten oikeuksien vahvistamiseksi rikosoikeudellisissa menettelyissä[3]; painottaa, että nämä toimenpiteet ovat ratkaisevan tärkeitä rikosoikeudellisissa asioissa harjoitettavan unionin oikeudellisen yhteistyön moitteettomalle toiminnalle;

4. panee merkille, että useimmat kansalaisten valituksista oikeudellisten asioiden alalla liittyvät vapaaseen liikkuvuuteen ja henkilötietojen suojaan; palauttaa mieleen, että oikeus vapaaseen liikkuvuuteen on yksi Euroopan unionin toiminnasta tehdyssä sopimuksessa vahvistetuista EU:n neljästä perusvapaudesta ja että se on taattu jokaiselle EU:n kansalaiselle; muistuttaa, että yksi Euroopan unionin perusvapauksista on EU:n kansalaisten oikeus liikkua vapaasti sekä oleskella ja työskennellä muiden jäsenvaltioiden alueella, ja katsoo, että se on taattava ja sitä on suojeltava;

5. tähdentää, että ehdottomana prioriteettina on saattaa Euroopan yhteinen turvapaikkajärjestelmä kokonaisuudessaan osaksi kansallista lainsäädäntöä ja panna se tehokkaasti täytäntöön; kehottaa jäsenvaltioita tekemään kaikkensa uuden turvapaikkapaketin saattamiseksi osaksi kansallista lainsäädäntöä asianmukaisesti, oikea-aikaisesti ja täysimääräisesti;

6. korostaa, että ihmiskauppa on vakava rikos ja loukkaa ihmisoikeuksia ja ihmisarvoa, eikä unioni suvaitse tätä; pitää valitettavana, että ihmiskaupan uhrien määrä unionissa kasvaa; painottaa, että vaikka oikeudellinen kehys on riittävä, sen käytännön täytäntöönpano jäsenvaltioissa on edelleen puutteellista; korostaa, että tämänhetkinen tilanne Välimerellä on lisännyt ihmiskaupan riskiä, ja pyytää jäsenvaltioita kohtelemaan äärimmäisen ankarasti tällaisiin rikoksiin syyllistyneitä ja suojelemaan mahdollisimman tehokkaasti ihmiskaupan uhreja;

7. korostaa, että jäsenvaltioiden on käytettävä tehokkaasti viisumisäännöstön humanitaarista viisumia koskevia nykyisiä sääntöjä, jotka voisivat muodostaa yhden vaihtoehdon laittomille maahantuloreiteille tarjoamalla kolmansien maiden kansalaisille turvallisen ja laillisen maahanpääsyn ;

8. muistuttaa, että Lissabonin sopimuksen pöytäkirjan N:o 36 mukainen siirtymäaika päättyi 1. joulukuuta 2014; korostaa, että siirtymäkauden päättymisen jälkeen on suoritettava perusteellinen arviointi entisen kolmannen pilarin toimenpiteistä ja niiden täytäntöönpanosta jäsenvaltioiden kansallisissa lainsäädännöissä; huomauttaa, että huhtikuuhun 2015 mennessä parlamentti ei ollut saanut tietoja kaikkien ennen Lissabonin sopimusta käyttöönotettujen oikeudellista ja poliisiyhteistyötä koskevien oikeudellisen välineiden nykytilanteesta; kehottaa komissiota noudattamaan vilpittömän yhteistyön periaatetta ja antamaan nämä tiedot parlamentin käyttöön mahdollisimman pian;

9. korostaa, että SEUT-sopimuksen 80 artiklan mukaisesti EU:n rajavalvonta-, turvapaikka- ja maahanmuuttopolitiikassa "noudatetaan jäsenvaltioiden yhteisvastuun ja oikeudenmukaisen vastuunjaon periaatetta" ja huomauttaa, että SEUT-sopimuksen 80 artiklaa ei ole aina sovellettu asianmukaisesti, mikä voitaisiin tulkita perussopimuksen määräysten rikkomiseksi;

10. muistuttaa, että Euroopan unionin perusoikeuskirja on juridisesti sitova; kehottaa komissiota perussopimusten valvojana tehokkaasti valvomaan SEU-sopimuksen 2 artiklan ja EU:n perusoikeuskirjan oikeudellisten periaatteiden noudattamista ja varmistamaan EU:n lainsäädännön täytäntöönpanon jäsenvaltioissa perusoikeuskirjan mukaisesti; kehottaa komissiota käyttämään Euroopan unionin perusoikeusviraston asiantuntemusta SEU-sopimuksen 2 artiklan ja perusoikeuskirjan loukkausten tunnistamiseen ja aloittamaan rikkomusmenettelyjä, mikäli kyseisiä loukkauksia tapahtuu;

11. muistuttaa, että Eurooppa-neuvoston kesäkuussa 2014 antamissa päätelmissä määritettiin vapauden, turvallisuuden ja oikeuden alueen yleiseksi painopisteeksi seuraaviksi viideksi vuodeksi voimassa olevien oikeudellisten välineiden ja toimenpiteiden saattaminen johdonmukaiseksi osaksi kansallista lainsäädäntöä, niiden tehokas täytäntöönpano ja niiden vakiinnuttaminen; pyytää komissiota valvomaan ja varmistamaan tehokkaammin unionin lainsäädännön käytännön täytäntöönpanon jäsenvaltioissa; katsoo, että tämän on oltava poliittinen prioriteetti, kun otetaan huomioon usein havaittu leveä kuilu unionin tasolla hyväksyttyjen toimien ja niiden kansallisen tason täytäntöönpanon välillä; kannustaa kansallisia parlamentteja osallistumaan tiiviimmin eurooppalaiseen keskusteluun ja EU:n lainsäädännön soveltamisen valvontaan erityisesti sisäasioissa;

12. korostaa, että uhanalaisista eurooppalaisista kielistä ja kielellisestä monimuotoisuudesta Euroopan unionissa 11. syyskuuta 2013 antamassaan päätöslauselmassa[4] Euroopan parlamentti muistutti, että komission olisi kiinnitettävä huomiota siihen, että eräät jäsenvaltiot ja alueet vaarantavat omalla politiikallaan kielten säilymisen omien rajojensa sisällä, vaikka kyseiset kielet eivät olisikaan uhattuina Euroopassa, ja kehotti komissiota tarkastelemaan uhanalaisiin kieliin liittyville hankkeille asetettuja hallinnollisia ja lainsäädännöllisiä esteitä, jotka johtuvat asianomaisten kieliyhteisöjen pienestä koosta; kehottaa komissiota tässä mielessä tarkastelemaan perinpohjaisesti vähemmistöihin kuuluvien ihmisten oikeuksia arvioidessaan EU:n oikeuden soveltamista;

13. korostaa, ettei ainoastaan vapauden, turvallisuuden ja oikeuden alueella vaan myös muilla politiikanalueilla on edistettävä kansalaisten oikeutta saada tietoja ja asiakirjoja unionin lainsäädännön soveltamisesta; kehottaa komissiota määrittämään parhaat mahdolliset tavat tämän toteuttamiseksi, käyttämään olemassa olevia viestintävälineitä avoimuuden lisäämiseksi ja varmistamaan asianmukaisen oikeuden saada tietoja ja asiakirjoja unionin lainsäädännön soveltamisesta; kehottaa komissiota ehdottamaan oikeudellisesti sitovaa välinettä kansalaisten valitusten käsittelyä koskevalle hallinnolliselle menettelylle;

14. muistuttaa, että EU:n toimielinten ja erityisesti komission ja neuvoston on sovellettava ja noudatettava tinkimättömästi EU:n lainsäädäntöä ja oikeuskäytäntöä avoimuuden ja asiakirjojen julkisuuden alalla; kehottaa tässä mielessä soveltamaan tehokkaasti Euroopan parlamentin, neuvoston ja komission asiakirjojen saamisesta yleisön tutustuttavaksi annettua asetusta (EY) N:o 1049/2001[5] ja Euroopan unionin tuomioistuimen asiaa koskevia tuomioita;

15. suhtautuu erittäin myönteisesti komission viime vuosien ponnisteluihin ja panee merkille lukuisat toimenpiteet, jotka on toteutettu jäsenvaltioiden avustamiseksi täytäntöönpanossa (vastaavuustaulukot, vaatimustenmukaisuuden tarkistaminen, tulostaulukot ja barometrit, suuntaviivat jne.); toteaa kuitenkin, että unionin lainsäädännön täytäntöönpanoa vapauden, turvallisuuden ja oikeuden alueella koskevien tietojen olisi oltava jäsennellympiä, yksityiskohtaisempia, avoimempia ja helpommin saatavilla; huomauttaa, että vuotuinen seurantakertomus voitaisiin korvata muilla toimenpiteillä, joiden avulla parlamentti saisi säännöllisemmin ja perinpohjaisemmin tietoa täytäntöönpanon tilasta, viivästyksistä, lainsäädännön virheellisestä saattamisesta osaksi kansallista lainsäädäntöä, virheellisestä täytäntöönpanosta ja rikkomusmenettelyistä, jotka liittyvät kaikkiin oikeus- ja sisäasioiden alalla sekä muilla aloilla hyväksyttyihin oikeudellisiin välineisiin; pyytää komissiota toimittamaan Euroopan parlamentin ja komission välisiä suhteita koskevan puitesopimuksen[6] 44 kohdan toisen alakohdan mukaisesti parlamentille yhteenvedon entisen kolmannen pilarin välineiden mukaisesti käynnistetyistä rikkomusmenettelyistä ja asioista, joihin ne liittyvät;

16. muistuttaa, että todellisen eurooppalaisen oikeusalueen sujuva toiminta jäsenvaltioiden erilaisia oikeusjärjestelmiä ja perinteitä kunnioittaen on unionille elintärkeää ja että EU:n lainsäädännön täydellinen, asianmukainen ja oikea-aikainen täytäntöönpano on edellytyksenä tämän tavoitteen saavuttamiselle.

VALIOKUNNAN LOPULLISEN ÄÄNESTYKSEN TULOS

Hyväksytty (pvä)	25.6.2015
Lopullisen äänestyksen tulos	+: –: 0:	47 6 0
Lopullisessa äänestyksessä läsnä olleet jäsenet	Jan Philipp Albrecht, Malin Björk, Caterina Chinnici, Ignazio Corrao, Laura Ferrara, Lorenzo Fontana, Kinga Gál, Ana Gomes, Nathalie Griesbeck, Monika Hohlmeier, Filiz Hyusmenova, Sophia in ‘t Veld, Iliana Iotova, Eva Joly, Sylvia-Yvonne Kaufmann, Timothy Kirkhope, Barbara Kudrycka, Kashetu Kyenge, Marju Lauristin, Juan Fernando López Aguilar, Monica Macovei, Vicky Maeijer, Roberta Metsola, Louis Michel, Claude Moraes, Alessandra Mussolini, József Nagy, Péter Niedermüller, Judith Sargentini, Birgit Sippel, Csaba Sógor, Helga Stevens, Traian Ungureanu, Bodil Valero, Cecilia Wikström, Tomáš Zdechovský
Lopullisessa äänestyksessä läsnä olleet varajäsenet	Hugues Bayet, Kostas Chrysogonos, Carlos Coelho, Pál Csáky, Daniel Dalton, Marek Jurek, Petra Kammerevert, Jeroen Lenaers, Andrejs Mamikins, Emil Radev, Christine Revault D’Allonnes Bonnefoy, Barbara Spinelli, Róża Gräfin von Thun und Hohenstein, Axel Voss, Elissavet Vozemberg
Lopullisessa äänestyksessä läsnä olleet sijaiset (200 art. 2 kohta)	Franc Bogovič, Eugen Freund

[1] Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 2011/36/EU, annettu 5 päivänä huhtikuuta 2011, ihmiskaupan ehkäisemisestä ja torjumisesta sekä ihmiskaupan uhrien suojelemisesta ja neuvoston puitepäätöksen 2002/629/YOS korvaamisesta (EUVL L 101, 15.4.2011, s. 1).
[2] Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 2010/64/EU, annettu 20 päivänä lokakuuta 2010 , oikeudesta tulkkaukseen ja käännöksiin rikosoikeudellisissa menettelyissä (EUVL L 280, 26.10.2010, s. 1).
[3] Neuvoston päätöslauselma, annettu 30 päivänä marraskuuta 2009, etenemissuunnitelmasta epäiltyjen tai syytettyjen henkilöiden prosessuaalisten oikeuksien vahvistamiseksi rikosoikeudellisissa menettelyissä (EUVL C 295, 4.12.2009, s. 1).
[4] Hyväksytyt tekstit, P7_TA(2013)0350.
[5] Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EY) N:o 1049/2001, annettu 30 päivänä toukokuuta 2001, Euroopan parlamentin, neuvoston ja komission asiakirjojen saamisesta yleisön tutustuttavaksi
(EYVL L 145, 31.5.2001, s. 43).
[6] EUVL L 304, 20.11.2010, s. 47.

PERUSSOPIMUS-, TYÖJÄRJESTYS- JA TOIMIELINASIOIDEN VALIOKUNNAN LAUSUNTO (18.6.2015)

oikeudellisten asioiden valiokunnalle

30. ja 31. vuosikertomuksesta Euroopan unionin oikeuden soveltamisen valvonnasta (2012–2013)
(2014/2253(INI))

Valmistelija: Fabio Massimo Castaldo

EHDOTUKSET

Perussopimus-, työjärjestys- ja toimielinasioiden valiokunta pyytää asiasta vastaavaa oikeudellisten asioiden valiokuntaa sisällyttämään seuraavat ehdotukset päätöslauselmaesitykseen, jonka se myöhemmin hyväksyy:

1. panee merkille, kuten todetaan Euroopan parlamentin, neuvoston ja komission 27. lokakuuta 2011 antamassa yhteisessä poliittisessa lausumassa selittävistä asiakirjoista[1], että komissio on ilmoittanut molemmille lainsäätäjille julkilausuman täytäntöönpanosta;

2. toteaa, että oikeusvaltion periaatteelle ja lainsäädännön varmuudelle ja ennakoitavuudelle perustuvassa Euroopan unionissa unionin kansalaisten oikeutena on ensimmäisten joukossa saada tietää selkeällä, helposti saatavalla, avoimella ja oikea-aikaisella tavalla (internetin ja muiden välineiden kautta), onko unionin lainsäädännön nojalla saatettu voimaan kansallista lainsäädäntöä ja millaista sekä mitkä kansalliset viranomaiset vastaavat tämän lainsäädännön oikeasta täytäntöönpanosta;

3. toteaa, että EU:n lainsäädäntö on saatettava asianmukaisesti ja oikea-aikaisesti osaksi jokaisen jäsenvaltion kansallista lainsäädäntöä; vaatii jäsenvaltioiden viranomaisia välttämään ylisääntelyä, koska se usein aiheuttaa eroja jäsenvaltioiden täytäntöönpanomenettelyissä, mikä puolestaan heikentää kunnioitusta Euroopan unionin oikeutta kohtaan, kun kansalaiset tulevat tietoisiksi merkittävistä eroista eri puolella unionia; toteaa, että Euroopan parlamentin jäsenten sekä kansallisten ja alueellisten parlamenttien Eurooppa-asioista vastaavien valiokuntien yhteistyötä olisi tiivistettävä; pitää erityisen myönteisenä Lissabonin sopimukseen sisältyvää innovaatiota, että Euroopan unionin tuomioistuin voi komission pyynnöstä ja ilman toista oikeuden päätöstä langettaa rangaistuksia jäsenvaltioille, jos ne viivyttelevät direktiivien saattamisessa osaksi kansallista lainsäädäntöä; vaatii EU:n toimielimiä (neuvosto, komissio, EKP) noudattamaan unionin primaarioikeutta (perussopimukset ja perusoikeuskirja), kun ne laativat johdetun oikeuden säännöksiä tai hyväksyvät taloudellisten tai sosiaalisten alojen toimintapolitiikkoja, jotka vaikuttavat ihmisoikeuksiin tai yleiseen etuun;

4. panee kiinnostuneena merkille EU Pilot -mekanismin, joka verkkofooruminsa avulla sujuvoittaa viestintää komission ja jäsenvaltioiden välillä, jotta voidaan aina kun mahdollista välttää rikkomismenettelyjen aloittaminen; muistuttaa kuitenkin, että EU Pilot on yhteistyöväline, jolla ei ole oikeudellista asemaa ja jolla komissiolle annetaan sellaista harkintavaltaa, joka ei ole asianmukaisten avoimuus- ja vastuuvelvollisuusvaatimusten mukaista; muistuttaa myös, että jäsenvaltioiden kanssa tapahtuvan viestinnän sisällössä ja tietojen vaihdossa mahdollisesti ilmenevä avoimuuden puute ei saisi heikentää oikeusvaltioperiaatteen mukaisia EU:n kansalaisten oikeuksia tai oikeuttaa suoraan tai epäsuoraan syrjintään Euroopan unionista tehdyn sopimuksen 9 artiklassa tarkoitetussa merkityksessä, ja kehottaa komissiota

a) tiedottamaan kansalaisille asianmukaisella, ymmärrettävällä ja oikea-aikaisella tavalla neuvottelujen tilanteesta ja seurannasta mahdollista noudattamatta jättämistä koskevien raporttien osalta;

b) ehdottamaan oikeudellisesti sitovaa säädöstä, jolla selkeytettäisiin yksittäisten valituksen tekijöiden ja komission juridiset oikeudet ja velvollisuudet, jotta lisäksi turvataan kansalaisten oikeus tehokkaisiin oikeussuojakeinoihin myös ennen oikeuskäsittelyvaihetta ja varmistetaan, että perusoikeuskirjan 41 artiklassa esitettyä kansalaisten oikeutta hyvään hallintoon noudatetaan täysimääräisesti;

5. pitää myönteisenä uutta käytäntöä, jossa komissio voi pyytää jäsenvaltioita perustelluissa tapauksissa sisällyttämään perusteluasiakirjoja komissiolle antamaansa ilmoitukseen direktiivin saattamisesta osaksi kansallista lainsäädäntöä; toistaa kuitenkin vaatimuksensa pakollisista vastaavuustaulukoista saatettaessa direktiivejä osaksi kansallista lainsäädäntöä ja katsoo, että nämä taulukot olisi julkaistava kaikilla EU:n kielillä; pitää valitettavana, että REFIT oli seurausta komission yksipuolisesta päätöksestä, johon ei sovellettu työmarkkinaosapuolten tai parlamentin vuoropuhelua;

6. pitää valitettavana, että Euroopan parlamentilla, joka edustaa suoraan Euroopan kansalaisia ja on tätä nykyä täysimääräinen lainsäätäjä ja läheisesti tekemisissä valitusmenettelyjen kanssa etenkin parlamentaaristen kysymysten ja vetoomusvaliokunnan toiminnan kautta, ei vielä automaattisesti saa avoimia ja oikea-aikaisia tietoja unionin lainsäädännön täytäntöönpanosta, vaikka nämä tiedot ovat välttämättömiä Euroopan kansalaisten oikeuskeinojen saatavuuden ja oikeusvarmuuden parantamisen kannalta sekä lainsäädännön parantamiseen tähtäävien muutosten kannalta; katsoo, että Euroopan parlamentin ja kansallisten parlamenttien välisen viestinnän kohentuminen voisi olla askel oikeaan suuntaan tässä asiassa; vaatii vaikuttavampaa ja tehokkaampaa yhteistyötä EU:n toimielinten välille ja odottaa komission soveltavan hyvässä uskossa suhteista parlamenttiin tehdyn tarkistetun puitesopimuksen lauseketta, jossa se lupaa antaa parlamentille yhteenvetona tiedot kaikista rikkomusmenettelyistä alkaen virallisista ilmoituksista ja parlamentin niin pyytäessä myös asioista, joita rikkomusmenettely koskee;

7. kehottaa perustamaan asiaankuuluvien pääosastojen (DG IPOL, DG EXPO ja DG Research) yhteyteen itsenäisen järjestelmän Euroopan parlamentin yhteispäätösmenettelyllä ja tavallisessa lainsäätämisjärjestyksessä sekä myös yhteistyössä kansallisten parlamenttien kanssa hyväksymien tärkeimpien EU:n säädösten vaikutusten jälkikäteisarviointia varten;

8. korostaa, että parlamentilla ja muilla EU:n toimielimillä olisi oltava hallussaan yksityiskohtaiset tiedot direktiivien täytäntöönpanosta yksittäisissä jäsenvaltioissa, mukaan luettuna tiedot viivytyksistä niiden saattamisessa osaksi kansallista lainsäädäntöä;

9. korostaa, että direktiivien saattamisessa osaksi kansallista lainsäädäntöä tarvitaan tietty määrä yhdenmukaisuutta, tämän kuitenkaan rajoittamatta sen soveltamiseen tarvittavaa aikaa;

10. toivoo tiiviimpää yhteistyötä komission, jäsenvaltioiden, Euroopan parlamentin ja kansallisten parlamenttien välille.

VALIOKUNNAN LOPULLISEN ÄÄNESTYKSEN TULOS

Hyväksytty (pvä)	17.6.2015
Lopullisen äänestyksen tulos	+: –: 0:	21 2 0
Lopullisessa äänestyksessä läsnä olleet jäsenet	Mercedes Bresso, Fabio Massimo Castaldo, Richard Corbett, Pascal Durand, Esteban González Pons, Danuta Maria Hübner, Ramón Jáuregui Atondo, Maite Pagazaurtundúa Ruiz, György Schöpflin, Barbara Spinelli, Josep-Maria Terricabras, Kazimierz Michał Ujazdowski, Rainer Wieland
Lopullisessa äänestyksessä läsnä olleet varajäsenet	Max Andersson, Charles Goerens, Enrique Guerrero Salom, Sylvia-Yvonne Kaufmann, David McAllister, Andrej Plenković, Marcus Pretzell, Helmut Scholz
Lopullisessa äänestyksessä läsnä olleet sijaiset (200 art. 2 kohta)	Adam Szejnfeld, Csaba Sógor, Dario Tamburrano

[1] EUVL C 369, 17.12.2011, s. 15.

VETOOMUSVALIOKUNNAN LAUSUNTO (20.5.2015)

oikeudellisten asioiden valiokunnalle

30 ja 31. vuosikertomuksesta Euroopan unionin oikeuden soveltamisen valvonnasta (2012–2013)
(2014/2253(INI))

Valmistelija: Rosa Estaràs Ferragut

EHDOTUKSET

Vetoomusvaliokunta pyytää asiasta vastaavaa oikeudellisten asioiden valiokuntaa sisällyttämään seuraavat ehdotukset päätöslauselmaesitykseen, jonka se myöhemmin hyväksyy:

1. panee merkille, että unionin oikeuden täytäntöönpano ja saattaminen osaksi kansallista lainsäädäntöä vaihtelee eri jäsenvaltioissa, mikä yhdistettynä kieliongelmiin, liialliseen byrokratiaan ja tiedon puutteeseen on tehnyt unionista kansalaisten kannalta vaikeaselkoisen; panee merkille, että kansalaiset, jotka haluavat elää, työskennellä tai harjoittaa liiketoimintaa toisessa jäsenvaltiossa, kohtaavat päivittäin erilaisia vaikeuksia, jotka johtuvat unionin oikeuden vaihtelevasta täytäntöönpanosta jäsenvaltioiden oikeusjärjestelmissä;

2. muistuttaa, että Euroopan unionista tehdyn sopimuksen (SEU) 17 artiklassa määritetään komission päätehtäväksi toimia perussopimusten valvojana; kehottaa komissiota jatkamaan unionin oikeuden soveltamisen aktiivista seurantaa, jotta varmistetaan sen oikea-aikainen ja asianmukainen täytäntöönpano ja saattaminen osaksi kansallista lainsäädäntöä;

3. toteaa, että jotta voitaisiin parantaa unionin oikeuden saattamista osaksi kansallista lainsäädäntöä, soveltamista ja täytäntöönpanoa, komission olisi tehtävä unionin oikeuden noudattamisesta todellinen poliittinen painopiste kehittämällä vahvoja kumppanuuksia ja yhteistyötä kaikkien unionin lainsäädännön laatimiseen, täytäntöönpanoon ja sen valvontaan osallistuvien kesken ja erityisesti Euroopan parlamentin ja jäsenvaltioiden kanssa;

4. toteaa, että oikeus vedota Euroopan parlamenttiin on yksi EU:n kansalaisuuden peruselementeistä, kuten on määrätty Euroopan unionin perusoikeuskirjan 44 artiklassa ja Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen (SEUT) 227 artiklassa; toteaa, että tämä oikeus antaa tarpeellisia vaikkakin riittämättömiä välineitä, joilla voidaan lisätä kansalaisten osallistumista unionin päätöksentekoprosessiin, ja on keskeisessä asemassa mahdollisten porsaanreikien ja unionin lainsäädännön täytäntöönpanoa koskevien rikkomusten tunnistamisessa ja arvioinnissa jäsenvaltioissa sekä niistä tiedottamisessa unionin toimielimille; korostaa edellä esitetyn perusteella vetoomusvaliokunnan erittäin tärkeää asemaa tehokkaana välittäjänä unionin kansalaisten, parlamentin, komission ja kansallisten parlamenttien välillä;

5. korostaa kansalaisten, yritysten, kansalaisjärjestöjen ja muiden sidosryhmien keskeistä roolia valvottaessa puutteita siinä, miten jäsenvaltioiden viranomaiset saattavat osaksi kansallista lainsäädäntöä ja soveltavat unionin oikeutta; toteaa, että parlamentille esitetyt vetoomukset sekä komissiolle esitetyt kantelut ja parlamentin jäsenten esittämät kysymykset ovat tässä suhteessa tärkeitä, sillä ne ovat ensimmäisiä merkkejä siitä, että unionin oikeuden täytäntöönpanossa on ongelmia, ja auttavat kiinnittämään huomion unionin oikeuden virheelliseen soveltamiseen ja mahdollisiin rikkomuksiin;

6. huomauttaa, että kansalaiset, yritykset, kansalaisjärjestöt ja muut organisaatiot tekevät usein kanteluita komissiolle ja että vuonna 2013 komissio vastaanotti enemmän uusia kanteluita (3 505) kuin yhtenäkään edellisistä kolmesta vuodesta, niin että vireillä olleiden kantelujen määrä kasvoi noin 19 prosenttia; kehottaa komissiota parantamaan nykyisiä käytäntöjään ja tiedottamaan kansalaisille ripeästi ja asianmukaisesti toimista, joihin se on ryhtynyt heidän kantelujaan käsitellessään, mihin kuuluu myös ilmoittaminen ennalta kantelijalle, kun kantelun käsittely päätetään;

7. toteaa, että komissio kiinnittää entistä enemmän huomiota vetoomuksiin, mistä on osoituksena vetoomusten saama erityishuomio komission kahdessa viimeisessä vuosikertomuksessa; pitää tätä suuntausta myönteisenä ja toteaa, että komissio käyttää vetoomuksia tietolähteinä, joiden kautta se saa tietoa kansalaisten viranomaisiin ja myös Euroopan unioniin kohdistuvista valituksista ja mahdollisista unionin oikeuden rikkomuksista, jotka liittyvät lainsäädännön täytäntöönpanoon käytännössä; toteaa, että samanaikaisesti vetoomusvaliokunnan komissiolle tietopyyntöjen kera toimittamien vetoomusten määrä on lisääntynyt vastaavasti; pitää kuitenkin valitettavana sitä, että vastausten saaminen komissiolta lausuntopyyntöihin kestää usein pitkään;

8. panee myös merkille, että vetoomusvaliokunnassa tarvitaan rakentavaa vuoropuhelua jäsenvaltioiden kanssa, ja pyytää kulloisiinkin vetoomuksiin liittyviä jäsenvaltioita lähettämään edustajiansa valiokunnan kokouksiin;

9. panee merkille, että unionin kansalaisten tai jäsenvaltioiden asukkaiden jättämissä vetoomuksissa viitataan unionin oikeuden rikkomuksiin erityisesti perusoikeuksien, sisäasioiden, oikeuden, sisämarkkinoiden, terveyden, kuluttaja-asioiden, liikenteen, verotuksen, maanviljelyn ja maaseudun kehityksen sekä ympäristön aloilla; katsoo, että vetoomukset osoittavat, että unionin lainsäädännön puutteellinen saattaminen osaksi kansallista lainsäädäntöä ja riittämätön täytäntöönpano, jotka johtavat unionin oikeuden virheelliseen soveltamiseen, on edelleen yleistä ja laajalle levinnyttä; korostaa, että tämä vaatii enemmän toimia jäsenvaltioilta ja jatkuvaa seurantaa komissiolta; painottaa erityisesti sellaisten vetoomusten suurta määrää, joiden aiheena on vammaisten syrjintä ja heidän kohtaamansa esteet;

10. huomauttaa, että vuoropuhelu joidenkin jäsenvaltioiden ja alueiden kanssa on edelleen vaikeaa, sillä ne ovat haluttomia antamaan pyydettyjä asiakirjoja tai selvityksiä;

11. pitää myönteisenä, että komissio on tuonut esiin vetoomuksen esittäjän merkityksen pyrittäessä löytämään unionin oikeuden rikkomuksia[1];

12. toteaa, että yksi komission tärkeimmistä painopisteistä on jo pitkään ollut ja olisi oltava jatkossakin se, että vähennetään myöhässä tapahtuvaa osaksi kansallista lainsäädäntöä saattamista; toteaa, että kansallisen lainsäädännön osaksi saatettavien direktiivien määrä oli pienempi vuonna 2013 (74) kuin vuonna 2011 (131); painottaa kuitenkin, että kansallisen lainsäädännön osaksi saatettavia direktiivejä oli enemmän vuonna 2013 (74) kuin vuonna 2012 (56);

13. huomauttaa, että vähäisestä määrästä huolimatta myöhässä tapahtuva direktiivien saattaminen osaksi kansallista lainsäädäntöä on edelleen ongelma, joka rajoittaa kansalaisille koituvaa konkreettista hyötyä; toteaa, että vaikka direktiivien oikea-aikainen saattaminen osaksi kansallista lainsäädäntöä on edelleen suuri haaste useille jäsenvaltioille, Tanskalla, Latvialla ja Maltalla on ollut erittäin vähän kansallisen lainsäädännön osaksi saattamisen myöhästymisestä aiheutuneita rikkomustapauksia viimeisten kolmen vuoden aikana;

14. panee merkille, että viimeisimmät rikkomusmenettelyt kansallisen lainsäädännön osaksi saattamisen myöhästymisen vuoksi aloitettiin jo mainituilla ympäristön, terveyden ja kuluttajien oikeuksien, sisämarkkinoiden ja palvelujen sekä liikenteen aloilla; katsoo, että kun ongelmalliset alat on määritelty, komission ja jäsenvaltioiden olisi ryhdyttävä toimiin sen varmistamiseksi, että unionin oikeus saatetaan kattavasti ja ripeästi osaksi kansallista lainsäädäntöä kaikilla aloilla;

15. korostaa, että komission olisi seurattava tarkemmin direktiivien saattamista osaksi kansallista lainsäädäntöä ennen sen määräaikaa ja jos on olemassa myöhästymisen riski, selkeytettävä oikeuspuitteita näillä aloilla auttaakseen jäsenvaltioita parantamaan täytäntöönpanoa tavoilla, jotka tuovat kansalaisten jokapäiväiseen elämään konkreettista hyötyä;

16. toteaa, että unionin lainsäädännön saattaminen ajoissa osaksi kansallista lainsäädäntöä on olennaisen tärkeää unionin sujuvalle toiminnalle mutta niin on myös unionin oikeuden asianmukainen täytäntöönpano; painottaa, että hyvin usein puutteet ja epäjohdonmukaiset vaatimukset johtuvat siitä, että jäsenvaltiot saattavat unionin säädökset osaksi kansallista lainsäädäntöä eri tavoin; kehottaa näin ollen komissiota ottamaan käyttöön paremman arviointijärjestelmän, jolla tutkitaan, kuinka unionin sääntöjä sovelletaan käytännössä kaikilla tasoilla jäsenvaltioissa ja kuinka kansalaisille ja yrityksille annetaan mahdollisuus käyttää oikeuksiaan;

17. toteaa, että yhteensä 731 rikkomustapauksen käsittely päätettiin, koska jäsenvaltio oli osoittanut noudattavansa unionin lainsäädäntöä; toteaa, että vuonna 2013 unionin tuomioistuin antoi 52 tuomiota SEUT-sopimuksen 258 artiklan nojalla ja että näistä tuomioista 31:ssä (59,6 prosenttia) jäsenvaltiot katsottiin syyllisiksi; huomauttaa näiden tilastojen mittasuhteiden osoittamiseksi, että tähän mennessä 3 274 rikkomusmenettelyssä (87,3 prosenttia) tuomio annettiin komission hyväksi; pyytää komissiota kiinnittämään erityistä huomiota kaikkien näiden tuomioiden varsinaiseen täytäntöönpanoon;

18. panee merkille, että viimeisimmät rikkomusmenettelyt kansallisen lainsäädännön osaksi saattamisen myöhästymisen vuoksi käynnistettiin vuonna 2013 ympäristön (168 menettelyä), terveyden ja kuluttajien oikeuksien (58 menettelyä), sisämarkkinoiden ja palvelujen (47 menettelyä) sekä liikenteen (36 menettelyä) aloilla; painottaa suoraa ja suhteellista yhteyttä vastaanotettujen vetoomusten määrän ja komission aloittamien rikkomusmenettelyjen määrän välillä;

19. panee merkille niiden rikkomustapausten korkean määrän vuonna 2013, joiden käsittely päätettiin ennen niiden siirtämistä unionin tuomioistuimen ratkaistavaksi, ja että ainoastaan noin 6,6 prosenttia kaikista tapauksista päättyi tuomioistuimen päätökseen; pitää siksi tärkeänä jatkaa jäsenvaltioiden toiminnan huolellista seurantaa ottaen huomioon, että eräät vetoomukset koskevat ongelmia, jotka jatkuvat, vaikka asian käsittely on päättynyt;

20. katsoo, että komission olisi keskityttävä tehokkaaseen ongelmanratkaisuun, toimivaan hallinnointiin ja ehkäiseviin toimenpiteisiin, mutta ehdottaa, että etsittäisiin myös uusia ajattelutapoja ja muita kuin muodollisia rikkomusmenettelyjä, joilla parannettaisiin unionin oikeuden saattamista osaksi kansallista lainsäädäntöä ja sen täytäntöönpanoa;

21. panee merkille, että jäsenvaltioiden asteittainen siirtyminen EU Pilot -järjestelmän käyttäjiksi saatiin loppuun kesäkuussa 2012, kun Luxemburg ja Malta liittyivät mukaan, ja että sen jälkeen EU Pilot -menettely on toiminut täydessä laajuudessa kaikissa jäsenvaltioissa; korostaa, että uusien EU Pilot -menettelyjen määrä on asteittain lisääntynyt kolmen viime vuoden aikana ja että EU Pilotilla on tähän mennessä saatu aikaan huomattavia tuloksia, erityisesti tiedonkeruussa ja kansalaisille huolta aiheuttavien tilanteiden korjaamisessa, kuten viiden viime vuoden aikana aloitettujen rikkomusmenettelyjen määrän väheneminen (2 900 menettelystä 1 300 menettelyyn) osoittaa; kehottaa kuitenkin jatkamaan tehokkaita toimia, jotta kansalaiset olisivat tietoisia EU Pilot -järjestelmästä; kehottaa komissiota ottamaan vetoomuksen esittäjät mukaan sellaisten EU Pilot -tapausten käsittelyyn, jotka saavat alkunsa vetoomuksista, jotta helpotetaan vuoropuhelua vetoomuksen esittäjien ja asianomaisten kansallisten viranomaisten välillä; ehdottaa, että lyhennetään määräaikoja kiireisiksi katsotuissa tapauksissa ja silloin kun komission olisi toimittava nopeasti;

22. suhtautuu myönteisesti siihen, että jäsenvaltiot pyrkivät selvittämään rikkomustapauksia ilman tuomioistuinkäsittelyä EU Pilot -menettelyn avulla, mikä on johtanut muodollisten rikkomusmenettelyjen vähenemiseen; panee merkille, että edellä mainitun menettelyn oikeudellista asemaa on selkeytettävä ja että komission ja jäsenvaltioiden välillä tarvitaan hedelmällistä ja nopeutettua tiedonvaihtoa, sillä vastausten puuttumisella tai viivytyksillä tiedonkulussa jäsenvaltioilta komissiolle on vaikutusta myös vetoomusten käsittelyn tehokkuuteen vetoomusvaliokunnassa;

23. panee merkille, että tuomioistuin on huomauttanut, että ”[k]ansalliset toimielimet vastaavat [...] aiheuttamiensa vahinkojen korvaamisesta itse ja vain kansalliset tuomioistuimet ovat toimivaltaisia varmistamaan sen, että näin tapahtuu”[2]; korostaa tästä syystä kansallisella tasolla käytettävissä olevien muutoksenhakukeinojen vahvistamisen merkitystä, sillä niiden avulla kantelijoilla on yleensä mahdollisuus puolustaa oikeuksiaan suoremmin ja henkilökohtaisemmin[3];

24. toteaa, että tarvitaan enemmän avoimuutta, oikeudellista selkeyttä ja parempaa tiedon saatavuutta koko rikkomusmenettelyn ja sitä edeltävän menettelyn aikana EU Pilot -järjestelmän sekä Euroopan unionin oikeuden soveltamisen valvonnasta annetun vuosikertomuksen yhteydessä, erityisesti kantelijoiden suhteen;

25. pitää myönteisenä komission yksiköiden sitoumusta tehostaa tiedonvaihtoa vetoomusvaliokunnan kanssa ja toistaa pyyntönsä, jotka koskevat seuraavia asioita:

(a) osapuolten välisen viestinnän parantaminen, erityisesti komission vastuulla olevien rikkomusmenettelyjen käynnistämisestä ja niiden etenemisestä, EU Pilot -menettely mukaan lukien, jotta parlamentilla on tarvittavat tiedot lainsäädäntötyönsä jatkuvaa parantamista varten

(b) toimet kaikkien mahdollisten merkityksellisten tietojen antamiseksi tutkimuksista ja rikkomusmenettelyistä vetoomusvaliokunnalle kohtuullisessa ajassa siten, että valiokunta voi vastata kansalaisten tiedusteluihin tehokkaammin

(c) vetoomusvaliokunnan mietintöjen ja erityisesti niihin sisältyvien tulosten ja suositusten huomioon ottaminen komission tiedonantojen laadinnan yhteydessä ja valmisteltaessa lainsäädännön muuttamista;

26. pitää myönteisenä, että komissio hyödyntää entistä enemmän täytäntöönpanosuunnitelmia jäsenvaltioille suunnatun uuden lainsäädännön yhteydessä, sillä niiden avulla vähennetään riskejä, jotka kohdistuvat lainsäädännön oikea-aikaiseen ja asianmukaiseen täytäntöönpanoon, ja ennakoidaan ongelmia, jotka liittyvät saattamiseen osaksi kansallista lainsäädäntöä ja soveltamiseen, minkä lisäksi ne vähentävät asiaa koskevien vetoomusten määrää;

27. toteaa komission unionin sääntelyn toimivuutta ja tuloksellisuutta koskevaa ohjelmaa koskevasta aloitteesta (”REFIT”), että komission on edistettävä kansalaisten, jäsenvaltioiden, yritysten ja laajemmin kansalaisyhteiskunnan kanssa sääntelyn toimivuudesta käytävää vuoropuhelua, jotta varmistetaan unionin lainsäädännön laatu ja sosiaalisten näkökohtien huomioonottaminen ja se, että yhtä ihannetta ei edistetä muiden kustannuksella.

VALIOKUNNAN LOPULLISEN ÄÄNESTYKSEN TULOS

Hyväksytty (pvä)	5.5.2015
Lopullisen äänestyksen tulos	+: –: 0:	27 0 3
Lopullisessa äänestyksessä läsnä olleet jäsenet	Margrete Auken, Beatriz Becerra Basterrechea, Alberto Cirio, Andrea Cozzolino, Pál Csáky, Miriam Dalli, Rosa Estaràs Ferragut, Eleonora Evi, Lidia Joanna Geringer de Oedenberg, Peter Jahr, Rikke Karlsson, Notis Marias, Edouard Martin, Marlene Mizzi, Julia Pitera, Laurenţiu Rebega, Sofia Sakorafa, Jarosław Wałęsa, Cecilia Wikström, Tatjana Ždanoka
Lopullisessa äänestyksessä läsnä olleet varajäsenet	Anja Hazekamp, György Hölvényi, Jérôme Lavrilleux, Demetris Papadakis, Josep-Maria Terricabras, Ángela Vallina
Lopullisessa äänestyksessä läsnä olleet sijaiset (200 art. 2 kohta)	Paul Brannen, Norbert Lins, Dario Tamburrano, Martina Werner

[1] COM(2012)0154.
[2] Ks. asiassa 175/84 annettu tuomio.
[3] Ks. asiassa 175/84 annettu tuomio ja tähän liittyvät ehdotukset asiakirjassa COM(2012)0095.

VALIOKUNNAN LOPULLISEN ÄÄNESTYKSEN TULOS

Hyväksytty (pvä)	13.7.2015
Lopullisen äänestyksen tulos	+: –: 0:	20 3 0
Lopullisessa äänestyksessä läsnä olleet jäsenet	Max Andersson, Joëlle Bergeron, Marie-Christine Boutonnet, Jean-Marie Cavada, Kostas Chrysogonos, Rosa Estaràs Ferragut, Dietmar Köster, Gilles Lebreton, António Marinho e Pinto, Emil Radev, Julia Reda, Evelyn Regner, Pavel Svoboda, József Szájer, Axel Voss, Tadeusz Zwiefka
Lopullisessa äänestyksessä läsnä olleet varajäsenet	Angel Dzhambazki, Evelyne Gebhardt, Heidi Hautala, Sylvia-Yvonne Kaufmann, Virginie Rozière
Lopullisessa äänestyksessä läsnä olleet sijaiset (200 art. 2 kohta)	Ángela Vallina, Bogdan Brunon Wenta

Oikeudellinen huomautus - Tietosuojakäytäntö