Menettely : 2015/2352(INI)
Elinkaari istunnossa
Asiakirjan elinkaari : A8-0308/2016

Käsiteltäväksi jätetyt tekstit :

A8-0308/2016

Keskustelut :

PV 30/11/2016 - 18
CRE 30/11/2016 - 18

Äänestykset :

PV 01/12/2016 - 6.23
Äänestysselitykset

Hyväksytyt tekstit :

P8_TA(2016)0478

MIETINTÖ     
PDF 404kWORD 66k
19.10.2016
PE 582.416v02-00 A8-0308/2016

merellä tapahtuvaan öljyn- ja kaasunporaustoimintaan liittyvästä vastuusta, korvauksista ja taloudellisista turvajärjestelyistä

(2015/2352(INI))

Oikeudellisten asioiden valiokunta

Esittelijä: Kostas Chrysogonos

EUROOPAN PARLAMENTIN PÄÄTÖSLAUSELMAESITYS
 PERUSTELUT
 OPINION of the Committee on the Environment, Public Health and Food Safety
 LOPULLISEN ÄÄNESTYKSEN TULOS ASIASTA VASTAAVASSA VALIOKUNNASSA

EUROOPAN PARLAMENTIN PÄÄTÖSLAUSELMAESITYS

merellä tapahtuvaan öljyn- ja kaasunporaustoimintaan liittyvästä vastuusta, korvauksista ja taloudellisista turvajärjestelyistä

(2015/2352(INI))

Euroopan parlamentti, joka

  ottaa huomioon komission kertomuksen Euroopan parlamentille ja neuvostolle merellä tapahtuvaan öljyn- ja kaasunporaustoimintaan liittyvästä vastuusta, korvauksista ja taloudellisista turvajärjestelyistä direktiivin 2013/30/EU 39 artiklan mukaisesti (COM(2015)0422),

–  ottaa huomioon merellä tapahtuviin onnettomuuksiin liittyvää vastuuta, korvauksia ja taloudellisia turvajärjestelyjä Euroopan talousalueella käsittelevän komission yksiköiden valmisteluasiakirjan, joka on komission tätä asiaa koskevan kertomuksen liitteenä (SWD(2015)0167),

–  ottaa huomioon merellä tapahtuvan öljyn- ja kaasunporaustoiminnan turvallisuudesta ja direktiivin 2004/35/EY muuttamisesta 12. kesäkuuta 2013 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2013/30/EU (meriturvallisuusdirektiivi)(1),

–  ottaa huomioon vaikutustenarvioinnin, joka on liitetty asiakirjaan, jossa käsitellään ehdotusta Euroopan parlamentin ja neuvoston asetukseksi öljyn ja kaasun etsintä-, hyödyntämis- ja tuotantotoiminnan turvallisuudesta avomerellä (SEC(2011)1293),

–  ottaa huomioon ympäristönsuojelusta rikosoikeudellisin keinoin 19. marraskuuta 2008 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2008/99/EY(2),

–  ottaa huomioon ympäristövastuusta ympäristövahinkojen ehkäisemisen ja korjaamisen osalta 21. huhtikuuta 2004 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2004/35/EY (ympäristövastuudirektiivi)(3),

–  ottaa huomioon kansainvälisen ja alueellisen säännöstön, joka koskee korvausvaatimuksia merellä tapahtuneista öljy- tai kaasuvahingoista, ja erityisesti 27. marraskuuta 1992 tehdyn kansainvälisen yleissopimuksen öljyn aiheuttamasta pilaantumisvahingosta johtuvasta siviilioikeudellisesta vastuusta (vastuuyleissopimus), 27. marraskuuta 1992 tehdyn kansainvälisen yleissopimuksen öljyn aiheuttamien pilaantumisvahinkojen kansainvälisen korvausrahaston perustamisesta (rahastoyleissopimus), 23. maaliskuuta 2011 tehdyn kansainvälisen yleissopimuksen aluksen polttoaineen aiheuttamasta pilaantumisvahingosta johtuvasta siviilioikeudellisesta vastuusta (bunkkeriyleissopimus), Tanskan, Suomen, Norjan ja Ruotsin välisen ympäristönsuojelusta tehdyn pohjoismaisen yleissopimuksen ja Välimeren merellisen ympäristön ja rannikkoalueiden suojelemisesta tehdyn Barcelonan yleissopimuksen offshore-pöytäkirjan (offshore-pöytäkirja),

–  ottaa huomioon Euroopan unionin tuomioistuimen 13. syyskuuta 2005 antaman päätöksen(4),

–  ottaa huomioon Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen 83 artiklan 2 kohdan,

–  ottaa huomioon tuomioistuimen toimivallasta sekä tuomioiden tunnustamisesta ja täytäntöönpanosta siviili- ja kauppaoikeuden alalla 12. joulukuuta 2012 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) N:o 1215/2012 (Bryssel I ‑asetuksen uudelleenlaadinta)(5),

–  ottaa huomioon tuomioistuimen toimivallasta sekä tuomioiden tunnustamisesta ja täytäntöönpanosta siviili- ja kauppaoikeuden alalla tehdyn yleissopimuksen (vuoden 2007 Luganon yleissopimus)(6),

–  ottaa huomioon sopimukseen perustumattomiin velvoitteisiin sovellettavasta laista 11. heinäkuuta 2007 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EY) N:o 864/2007 (Rooma II -asetus)(7),

–  ottaa huomioon BIO by Deloitte -konsulttiyrityksen komissiolle laatiman loppuraportin ”Civil liability, financial security and compensation claims for offshore oil and gas activities in the European Economic Area”(8),

–  ottaa huomioon öljyn- ja kaasunporaustoiminnan turvallisuudesta avomerellä 13. syyskuuta 2011 antamansa päätöslauselman(9),

–  ottaa huomioon Meksikonlahdella huhtikuussa 2010 tapahtuneen Deepwater Horizon ‑öljynporauslautan onnettomuuden,

–  ottaa huomioon Espanjan Castellónin ja Tarragonan maakuntien rannikolla sijaitsevan Castorin kaasunporauslautan vaaratilanteet, kuten yli 500 maanjäristystä, joista joutuivat kärsimään suoraan tuhannet Euroopan kansalaiset,

–  ottaa huomioon työjärjestyksen 52 artiklan,

–  ottaa huomioon oikeudellisten asioiden valiokunnan mietinnön sekä ympäristön, kansanterveyden ja elintarvikkeiden turvallisuuden valiokunnan lausunnon (A8-0308/2016),

A.  ottaa huomioon, että Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen (SEUT) 194 artiklassa nimenomaisesti säilytetään jäsenvaltion oikeus määritellä energiavarojensa hyödyntämisen ehdot ja korostetaan solidaarisuuden ja ympäristönsuojelun huomioon ottamista;

B.  ottaa huomioon, että eurooppalaiset öljy- ja kaasulähteet voivat auttaa merkittävällä tavalla tyydyttämään Euroopan nykyisiä energiatarpeita ja ovat erityisen tärkeitä energiaturvallisuuden ja energian monimuotoisuuden kannalta;

C.  panee merkille, että avomerellä tapahtuvaa öljyn- ja kaasunporaustoimintaa harjoitetaan yhä enenevässä määrin äärimmäisissä olosuhteissa ja että sillä voisi olla merkittäviä ja tuhoisia vaikutuksia meri- ja rannikkoalueiden ympäristöön ja talouteen;

D.  ottaa huomioon, että vaikka Pohjanmeren öljyn- ja kaasuntuotanto on viime vuosina vähentynyt, merellä käytettävien laitteistojen määrä kasvaa todennäköisesti Euroopassa tulevaisuudessa varsinkin Välimerellä ja Mustallamerellä;

E.  panee merkille, että öljyn- ja kaasunporauslauttojen aiheuttamilla onnettomuuksilla on vahingollisia rajatylittäviä seurauksia, minkä vuoksi EU:n toimet tällaisten onnettomuuksien ehkäisemiseksi ja lieventämiseksi sekä niiden seurausten torjumiseksi ovat välttämättömiä ja perusteltuja;

F.  muistaa niitä 167 öljytyöntekijää, jotka menehtyivät traagisesti Skotlannissa Aberdeenin edustalla 6. heinäkuuta 1988 tapahtuneessa Piper Alpha -onnettomuudessa;

G.  huomauttaa, että Euroopan parlamentin tutkimuspalvelun tutkimuksen, Yhteisen tutkimuskeskuksen tutkimuksen sekä eräiden muiden tutkimusten mukaan EU:n öljyn- ja kaasunporausalalla on sattunut useita tuhansia vaaratilanteita (tarkalleen ottaen 9 700 vuosina 1990–2007); huomauttaa lisäksi, että näiden vaaratilanteiden, vaikka ne olisivat vähäisiäkin, kumulatiivisella vaikutuksella on vakavia ja pitkäaikaisia seurauksia meriympäristölle ja että tämä vaikutus olisi otettava huomioon direktiivissä;

H.  toteaa, että SEUT-sopimuksen 191 artiklan mukaan kaiken EU:n tällä alalla toteuttaman toiminnan tukena on oltava suojelun korkea taso, joka perustuu muun muassa ennalta varautumisen ja ennalta ehkäisemisen periaatteisiin, saastuttaja maksaa -periaatteeseen ja kestävän kehityksen periaatteeseen;

I.    ottaa huomioon, että EU:ssa ei ole sattunut yhtään suurta merellä tapahtunutta onnettomuutta vuoden 1988 jälkeen ja että 73 prosenttia EU:ssa tuotetusta öljystä ja kaasusta tulee Pohjanmeren rannikkojäsenvaltioista, joilla katsotaan jo olevan maailman parhaiten toimivat meriturvallisuusjärjestelmät; painottaa, että EU:lla on noin 68 000 kilometriä rantaviivaa ja että merellä käytettävien laitteistojen määrä lisääntyy todennäköisesti merkittävästi tulevaisuudessa varsinkin Välimerellä ja Mustallamerellä, minkä vuoksi on kiireellisesti pantava täytäntöön direktiivi 2013/30/EU ja varmistettava kaiken merellä tapahtuvan toiminnan kattava asianmukainen lainsäädäntökehys, ennen kuin tapahtuu vakava onnettomuus; huomauttaa, että SEUT-sopimuksen 191 artiklan mukaan unionin ympäristöpolitiikka perustuu ennalta varautumisen ja ennalta ehkäisevien toimien toteuttamisen periaatteisiin;

J.  toteaa, että vahinkovastuujärjestelmät ovat pääasiallinen keino, jolla saastuttaja maksaa -periaatetta sovelletaan, ja niillä varmistetaan, että yritykset asetetaan vastuuseen kaikista liiketoiminnasta aiheutuvista vahingoista ja niitä kannustetaan ottamaan käyttöön ennaltaehkäiseviä toimenpiteitä, kehittämään käytäntöjä ja toteuttamaan toimia, joilla tällaisten vahinkojen riski minimoidaan;

K.  toteaa, että vaikka meriturvallisuusdirektiivi asettaa merellä tapahtuvaa toimintaa harjoittavat luvanhaltijat ehdottomasti vastuuseen kaikkien niiden toiminnasta aiheutuvien ympäristövahinkojen ehkäisemisestä ja korjaamisesta (7 artikla yhdessä 38 artiklan kanssa – jolla ympäristövastuudirektiivin soveltamisala laajennetaan käsittämään myös jäsenvaltioiden mannerjalusta), sen avulla ei ole onnistuttu vahvistamaan vastuuta koskevia kattavia unionin puitteita;

L.  katsoo, että on äärimmäisen tärkeää, että on käytettävissä tehokkaita ja riittäviä korvausmekanismeja ja nopeita ja asianmukaisia korvausvaatimusten käsittelymekanismeja korvausten hakemiseksi merellä tapahtuvasta öljyn- ja kaasunporaustoiminnasta ihmisille sekä eläimille ja ympäristölle aiheutuneista vahingoista ja että on myös käytettävissä riittävästi resursseja tärkeiden ekosysteemien ennalleen palauttamiseksi;

M.  toteaa, että meriturvallisuusdirektiivissä ei säädetä merellä tapahtuviin onnettomuuksiin liittyviä siviilioikeudellisia vahingonkorvauksia koskevasta yhdenmukaistamisesta ja että nykyinen kansainvälinen oikeudellinen kehys tekee rajat ylittävien korvausvaatimusten menestyksellisen läpiviemisen vaikeaksi siviilioikeuden alalla;

N.  ottaa huomioon, että meriturvallisuusdirektiivissä säädetään lupien myöntämiselle ehdot, joiden tarkoituksena on varmistaa, että luvanhaltijat eivät koskaan päädy tilanteeseen, jossa niillä ei ole teknisiä tai taloudellisia edellytyksiä vastata merellä tapahtuvan toimintansa seurauksista, ja joissa myös vaaditaan, että jäsenvaltiot ottavat käyttöön menettelyt korvausvaatimusten nopean ja asianmukaisen käsittelyn varmistamiseksi, myös rajat ylittäviin tapahtumiin liittyvien korvausten osalta, sekä kestävien rahoitusvälineiden käytön helpottamiseksi (4 artikla);

1.  suhtautuu myönteisesti ympäristövastuudirektiiviä 2004/35/EY ja ympäristövaikutusten arviointia koskevaa direktiiviä 2011/92/EU täydentävän meriturvallisuusdirektiivin 2013/30/EU hyväksymiseen sekä Barcelonan yleissopimukseen sisältyvän offshore-pöytäkirjan ratifiointiin neuvostossa ja pitää niitä ensimmäisenä askeleena ympäristön, ihmisen toiminnan ja työntekijöiden turvallisuuden suojelussa; kehottaa jäsenvaltioita, jotka eivät ole vielä saattaneet edellä mainittuja direktiivejä osaksi kansallista lainsäädäntöään, tekemään tämän mahdollisimman pian; kehottaa lisäksi jäsenvaltioita takaamaan toimivaltaisten viranomaisten riippumattomuuden meriturvallisuusdirektiivin 8 artiklan mukaisesti ja kehottaa komissiota arvioimaan, onko asianmukaista ottaa käyttöön vastuuta, korvauksia ja taloudellisia turvajärjestelyjä koskevat yhdenmukaistetummat säännöt sellaisten onnettomuuksien estämiseksi tulevaisuudessa, joilla on rajat ylittäviä vaikutuksia;

2.  pitää valitettavana, että direktiiveissä 2013/30/EU ja 2004/35/EU onnettomuudet määritellään vakaviksi vain, jos niistä aiheutuu kuolonuhreja tai vakavia vammoja, eikä niissä viitata lainkaan ympäristövaikutuksiin; korostaa, että vaikka onnettomuudesta ei aiheutuisi kuolonuhreja tai vakavia vammoja, sillä voi olla vakavia ympäristövaikutuksia sen laajuuden vuoksi tai siksi, että se vaikuttaa esimerkiksi suojelualueisiin, suojeltuihin lajeihin tai erityisen haavoittuviin elinympäristöihin;

3.  korostaa, että saastuttaja maksaa -periaatteen tehokasta soveltamista merellä tapahtuvaan öljyn- ja kaasunporaustoimintaan olisi laajennettava niin, että se koskisi paitsi ympäristövahinkojen ehkäisemisen ja korjaamisen kustannuksia – mikä nyt on saavutettu tietyssä määrin meriturvallisuusdirektiivin ja ympäristövastuudirektiivin avulla – myös tavanomaisten vahingonkorvausvaatimusten kustannuksia ennalta varautumisen periaatteen ja kestävän kehityksen periaatteen mukaisesti; kehottaa siksi komissiota harkitsemaan Norjan öljynporaustoimintaa koskevan lain mallin mukaisen lakisääteisen korvausmekanismin perustamista merellä tapahtuvia onnettomuuksia varten ainakin kalastuksen ja rannikkomatkailun kaltaisilla aloilla, joille onnettomuuksista voisi olla vakavia seurauksia, sekä muilla sinisen talouden aloilla; suosittaa, että yhtiöiden toiminnanharjoittamiseen liittyvät väärinkäytökset ja vaaratilanteet arvioidaan määrällisesti ja laadullisesti siten, että arvio kattaa kaikki yhteisöille aiheutuneet sivuvaikutukset; korostaa ympäristövahinkoja koskevan vastuun osalta myös eroja ja puutteita ympäristövastuudirektiivin saattamisessa osaksi kansallista lainsäädäntöä ja soveltamisessa, kuten komissiokin teki toisessa täytäntöönpanokertomuksessaan; kehottaa komissiota varmistamaan, että ympäristövastuudirektiivi pannaan täytäntöön tehokkaasti ja että merellä tapahtuvien onnettomuuksien ympäristövahinkoja koskevaa vastuuta sovelletaan asianmukaisesti koko unionissa;

4.  pitää tässä yhteydessä valitettavana, ettei meriturvallisuusdirektiivissä käsitellä luonnollisille henkilöille tai oikeushenkilöille kuuluvaa siviilioikeudellista vahingonkorvausvastuuta, kun vahingot ovat esimerkiksi ruumiinvammoja, omaisuusvahinkoja tai taloudellisia vahinkoja, jotka ovat aiheutuneet sekä suoraan että epäsuorasti;

5.  pitää valitettavana myös sitä, että siviilioikeudellista vastuuta käsitellään eri tavoin eri jäsenvaltioissa; korostaa, että monissa merellä tapahtuvaa kaasuun liittyvää toimintaa harjoittavissa jäsenvaltioissa ei ole useimpiin kolmannen osapuolen esittämiin kanteisiin onnettomuuden aiheuttaman tavanomaisen vahingon korvaamisesta sovellettavia vastuuvelvollisuussäännöksiä; ottaa huomioon, että useimmissa jäsenvaltioissa ei ole korvausjärjestelmää eikä monissa jäsenvaltioissa ole vakuutuksia, joista toiminnanharjoittajat ja muut vastuussa olevat osapuolet saisivat riittävät varat kyetäkseen maksamaan vaaditut vahingonkorvaukset; korostaa lisäksi, että usein vallitsee epävarmuutta siitä, millä tavoin jäsenvaltioiden oikeusjärjestelmät käsittelisivät erilaisia siviilioikeudellisia vahingonkorvausvaatimuksia, joita merellä tapahtuvaan öljyn- ja kaasunporaukseen liittyvistä vaaratilanteista voisi seurata; katsoo siksi, että tarvitaan EU:n sääntelykehys, joka perustuu edistyneimpien jäsenvaltioiden lainsäädäntöön ja kattaa ruumiinvammojen ja omaisuusvahinkojen lisäksi myös puhtaasti taloudelliset menetykset; toteaa, että sääntelykehyksellä on lisäksi varmistettava tehokkaat korvausmekanismit uhreille ja aloille (esimerkiksi kalastus ja rannikkomatkailu), joihin onnettomuuksilla voi olla merkittäviä vaikutuksia; kehottaa siksi komissiota arvioimaan, olisiko horisontaalinen EU:n sääntelykehys kollektiivisiksi oikeussuojakeinoiksi mahdollinen ratkaisu; pyytää komissiota kiinnittämään erityistä huomiota tähän seikkaan sen laatiessa meriturvallisuusdirektiivin täytäntöönpanoa koskevaa kertomusta;

6.  painottaa tältä osin, että tavanomaisia vahinkoja koskevia korvaus- ja korjausvaatimuksia vaikeuttavat lisäksi lainkäytöstä riita-asioissa annettujen säännösten aikarajoja koskevat säännökset, taloudelliset kustannukset, se, ettei kannetta voi nostaa yleisen edun perusteella eikä ole käytettävissä vahingonkorvausta koskevaa ryhmäkannetta, ja todisteita koskevat säännökset, jotka ovat hyvin erilaisia eri jäsenvaltioissa;

7.  korostaa, että korvausjärjestelmien on pystyttävä käsittelemään rajat ylittäviä korvausvaatimuksia tehokkaasti, nopeasti, kohtuullisessa ajassa ja ilman eri ETA-maihin sijoittautuneiden asianomistajien välistä syrjintää; suosittaa, että järjestelmät kattavat sekä ensisijaiset että toissijaiset vahingot kaikilla kyseisillä aloilla, koska tällaiset onnettomuudet vaikuttavat laajempiin alueisiin ja niillä voi olla pitkäaikaisia vaikutuksia; korostaa, että myös muiden naapurivaltioiden kuin ETA-maiden on noudatettava kansainvälistä oikeutta;

8.  katsoo, että olisi vahvistettava merellä tapahtuviin onnettomuuksiin sovellettavat tiukat siviilioikeudellista vastuuta koskevat säännöt, jotta parannetaan merellä tapahtuvien onnettomuuksien uhrien (luonnollisten henkilöiden ja oikeushenkilöiden) mahdollisuuksia käyttää oikeussuojakeinoja, koska se voi kannustaa merellä tapahtuvan toiminnan harjoittajia asianmukaiseen riskinhallintaan; katsoo, että taloudelliselle vastuulle ei tulisi vahvistaa enimmäismääriä;

9.  kehottaa jäsenvaltioita ja komissiota ottamaan huomioon erityisesti pienissä ja keskisuurissa yrityksissä (pk-yrityksissä) merellä öljy- ja kaasuteollisuudessa työskentelevien työntekijöiden erityistilanteen; huomauttaa, että merellä tapahtuvaan öljyn- ja kaasunporaukseen liittyvillä vaaratilanteilla voi olla erityisen vakavia vaikutuksia kalastus- ja matkailualaan ja muihin aloihin, joilla liiketoiminta on riippuvaista yhteisen meriympäristön hyvästä tilasta, koska nämä alat, joilla toimii myös monia pk-yrityksiä, voisivat kärsiä huomattavia taloudellisia vahinkoja, jos merellä sattuisi suuronnettomuus;

10.  korostaa näin ollen, että on äärimmäisen tärkeää ajantasaistaa nykyiset vahinkovastuujärjestelmät jäsenvaltioissa sen varmistamiseksi, että jos näiden valtioiden vesillä sattuu vaaratilanne, se ei vaikuta kielteisesti kyseisen valtion eikä koko unionin merellä tapahtuvan öljyn- ja kaasunporaustoiminnan tulevaisuuteen, jos vaaratilanne ilmenee alueella, joka on suuressa määrin riippuvainen matkailutuloista; kehottaa näin ollen komissiota tarkastelemaan uudelleen tarvetta ottaa käyttöön korjaus- ja korvausvaatimusjärjestelmiä koskevat unionin yhteiset standardit;

11.  korostaa, että merellä käytettävien laitteistojen kartoittamisesta, tutkimisesta ja toiminnasta aiheutuneiden oheisvaurioiden uhrit on määriteltävä tahoiksi, jotka voivat saada korvauksia;

12.    panee merkille, että komissio aikoo ryhtyä järjestelmälliseen tiedonkeruuseen avomerellä tapahtuvasta öljyn- ja kaasunporauksesta unionissa vastaavien viranomaisten ryhmän (EUOAG) avulla voidakseen analysoida kattavammin vastuuta koskevien kansallisten säännösten vaikuttavuutta ja soveltamisalaa;

13.  painottaa, että komission on tarkastettava säännöllisesti, ovatko kansalliset oikeusjärjestelmät ja yritykset meriturvallisuusdirektiivin vastuu- ja korvaussäännösten vaatimusten mukaisia, mukaan lukien merellä toimivien yritysten tilinpäätösten tarkastaminen, ja ryhdyttävä toimiin, jos sääntöjä rikotaan, jotta voidaan estää vakavat onnettomuudet ja rajoittaa niiden vaikutusta ihmisiin ja ympäristöön; suosittelee luomaan yhteisen EU-tason mekanismin vaara- ja väärinkäytöstilanteita varten;

14.  korostaa, että on löydettävä tasapaino kahden näkökohdan välillä, eli sen, että riittävät korvaukset maksetaan uhreille nopeasti, ja toisaalta sen, että lainvastaisten korvausten maksaminen estetään (niin kutsuttu ”tulvaporttiongelma”), lisäämällä varmuutta monien merellä toimivien yritysten taloudellisen vastuun tasosta ja välttämällä pitkäkestoisia ja kalliita oikeudenkäyntejä;

15.  pitää valitettavana, ettei mikään jäsenvaltio nimenomaisesti käytä taloudellisia turvajärjestelyjä, jotka koskevat korvausta merellä tapahtuvaan öljyn- ja kaasunporaukseen liittyvistä vaaratilanteista seuraavia tavanomaisia vahinkoja koskevista vaateista; korostaa tässä yhteydessä, että liiallinen riippuvuus vakuutuksesta voisi mahdollisesti johtaa taloudellisten turvajärjestelyjen suljettuihin markkinoihin, mistä ehkä seuraisi kilpailun puutetta ja korkeampia kustannuksia;

16.  pitää valitettavana, että taloudellisia turvajärjestelyjä ei käytetä EU:ssa riittävästi kaikkein kalliimmiksi tulleista merellä tapahtuvista onnettomuuksista aiheutuvien vahinkojen kattamiseksi; toteaa, että yksi syistä voi olla se, että vahinkovastuun laajuus ei ehkä joissakin jäsenvaltioissa edellytä tällaisia järjestelyjä;

17.  kehottaa jäsenvaltioita antamaan yksityiskohtaisia tietoja siitä, mitä rahoitusvälineitä on käytetty ja onko merellä tapahtuneiden onnettomuuksien, myös kaikkein kalliimmiksi tulleiden, aiheuttamat kustannukset katettu riittävällä tavalla;

18.  katsoo, että kaikki toteennäytettyä vastuuta sekä sovellettuja seuraamuksia koskevat yksityiskohdat olisi julkistettava, jotta ympäristövahinkojen todelliset kustannukset tulevat kaikkien tietoon;

19.  kehottaa komissiota kannustamaan jäsenvaltioita kehittämään taloudellisia turvajärjestelyjä, jotka koskevat korvausta merellä tapahtuvaan öljyn- ja kaasunporaukseen tai kuljetukseen liittyvistä vaaratilanteista johtuvista tavanomaisia vahinkoja koskevista vaateista, myös maksukyvyttömyystapauksissa; katsoo, että tämä voisi rajoittaa toiminnanharjoittajien satunnaispäästöä koskevan vastuun ulkoistamista julkisista varoista maksettavaksi, mikä muutoin olisi tehtävä korvauskustannusten kattamiseksi, jos säännöt pysyvät sellaisina kuin ne ovat; katsoo, että tällaisissa tapauksissa olisi harkittava avomeriteollisuuden suorittamiin maksuihin perustuvan rahaston perustamista;

20.  katsoo, että on välttämätöntä tutkia, missä määrin rikosoikeudellisen vastuun käyttöönotto EU:n tasolla lisää siviilioikeudellisten seuraamusten jatkeeksi varoittavan tason, joka edistää ympäristönsuojelua ja turvatoimien noudattamista; suhtautuu siksi myönteisesti siihen, että EU ottaa käyttöön ympäristörikosdirektiivin, jolla yhdenmukaistetaan tietyistä EU:n ympäristölainsäädännön rikkomisista määrättäviä seuraamuksia; pitää kuitenkin valitettavana, että ympäristörikosdirektiivin soveltamisala ei kata kaikkia meriturvallisuusdirektiivin sisältämiä toimia; pitää myös valitettavana, ettei rikosten määritelmiä eikä merellä tapahtuvan öljyn- ja kaasunporaustoiminnan turvallisuuden rikkomisesta määrättäviä vähimmäisseuraamuksia ole yhdenmukaistettu EU:ssa; kehottaa komissiota sisällyttämään vakavat öljyonnettomuudet ympäristörikosdirektiivin soveltamisalaan ja toimittamaan parlamentille ensimmäisen meriturvallisuusdirektiivin täytäntöönpanoa koskevan kertomuksensa hyvissä ajoin ja viimeistään 19. heinäkuuta 2019;

21.  kehottaa komissiota tekemään tarvittavat tutkimukset, jotta voitaisiin määritellä yksittäisten jäsenvaltioiden ja näiden rannikkoalueiden altistuminen taloudellisille riskeille ottamalla huomioon alueiden taloudellisen ja alakohtaisen painotuksen, öljyn- ja kaasunporaustoiminnan merkityksellisyyden, näiden toimintaolosuhteet, meriveden ja tuulen virtausnopeuden kaltaiset ilmasto-olosuhteisiin vaikuttavat tekijät sekä sovellettavat ekologiset normit; suosittaa siksi, että laitosten lopettaessa toimintansa otetaan käyttöön suojamekanismeja ja turvavyöhykkeitä, ja panee tyytyväisenä merkille, että alalla on rakennettu neljä porauskaivon peittämiseen tarkoitettua laitetta, joilla voidaan vähentää öljyvuotoja merellä tapahtuvassa onnettomuustilanteessa;

22.  kehottaa toteuttamaan arktista aluetta varten räätälöidyn ympäristövaikutusten arvioinnin kaikesta arktisella alueella toteutettavasta toiminnasta, koska alueen ekosysteemit ovat erityisen haavoittuvia ja läheisesti yhteydessä globaaliin biosfääriin;

23.  pyytää komissiota ja jäsenvaltioita tarkastelemaan mahdollisuutta ottaa käyttöön uusia toimenpiteitä, jotka turvaisivat tehokkaasti merellä tapahtuvan öljyn- ja kaasunporaustoiminnan ennen kuin tapahtuu vakava onnettomuus;

24.  pyytää komissiota ja jäsenvaltioita tutkimaan edelleen mahdollisuutta kansainvälisen ratkaisun löytämiseen, kun otetaan huomioon, että monet EU:ssa toimivat öljy- ja kaasuyhtiöt harjoittavat toimintaa kaikkialla maailmassa ja että globaali ratkaisu varmistaisi maailmanlaajuisesti tasapuoliset toimintaedellytykset vahvistamalla alan yhtiöiden valvontaa unionin rajojen ulkopuolella; kehottaa jäsenvaltioita ratifioimaan pikaisesti joulukuussa 2015 tehdyn Pariisin ilmastosopimuksen;

25.  kehottaa puhemiestä välittämään tämän päätöslauselman neuvostolle ja komissiolle sekä jäsenvaltioiden hallituksille ja parlamenteille.

(1)

EUVL L 178, 28.6.2013, s. 66.

(2)

EUVL L 328, 19.11.2008, s. 28.

(3)

EUVL L 143, 30.4.2004, s. 56.

(4)

Asia C-176/03, komissio v. neuvosto, ECLI:EU:C:2005:542.

(5)

EUVL L 351, 20.12.2012, s. 1.

(6)

EUVL L 339, 21.12.2007, s. 3.

(7)

EUVL L 199, 31.7.2007, s. 40.

(8)

BIO by Deloitte (2014): ”Civil liability, financial security and compensation claims for offshore oil and gas activities in the European Economic Area”, Euroopan komission energian pääosastolle laadittu loppuraportti.

(9)

EUVL C 51 E, 22.2.2013, s. 43.


PERUSTELUT

Taustaa

Merellä tapahtuvaa öljyn- ja kaasunporaustoimintaa harjoitetaan kauempana maasta ja usein paljon syvemmillä vesillä kuin aikaisemmin. Jotkin toiminnot tapahtuvat vaikeissa ympäristöissä, esimerkiksi arktisella alueella, ja paikoissa, jotka saavat suuren osan tuloistaan matkailusta, esimerkiksi Välimeren ja Egeanmeren alueella. Yli 90 prosenttia öljystä ja 60 prosenttia kaasusta, jotka tuotetaan Euroopassa (EU:ssa ja Norjassa tai Islannissa), saadaan merellä tapahtuvasta toiminnasta. Merellä tapahtuva toiminta (tutkiminen ja hyväksikäyttö) on käynnissä tai aiotaan aloittaa 18 jäsenvaltion aluevesillä.

Sen jälkeen kun Deepwater Horizonilla tapahtui räjähdys ja öljyvuoto 20. huhtikuuta 2010, annettiin meriturvallisuusdirektiivi, jonka tarkoituksena on vahvistaa vähimmäisvaatimukset suuronnettomuuksien estämiseksi merellä tapahtuvassa öljyn- ja kaasunporaustoiminnassa EU:ssa ja rajoittaa tällaisten onnettomuuksien seurauksia. Jäsenvaltioilla oli 19. heinäkuuta 2015 asti aikaa ajantasaistaa merellä tapahtuvaa öljyn- ja kaasunporaustoimintaa koskevat kansalliset lainsäädäntökehyksensä meriturvallisuusdirektiivin mukaisiksi. Koska tämä määräaika on kulunut umpeen kauan sitten, suuronnettomuuksien estämiseksi ja niiden seurausten rajoittamiseksi luodun EU:n laajuisen kattavan kehyksen perusosien olisi nyt oltava käytössä.

Meriturvallisuusdirektiivin 7 artikla yhdessä 38 artiklan kanssa asettaa merellä tapahtuvaa toimintaa harjoittavat luvanhaltijat ehdottomasti vastuuseen kaikkien niiden toiminnasta aiheutuvien ympäristövahinkojen ehkäisemisestä ja korjaamisesta. Asianomaisten viranomaisten, joille ympäristönsuojeluintressien edustus on uskottu jäsenvaltioissa, on varmistettava vastuussa olevan toiminnanharjoittajan määrittäminen. Kun syy-yhteys on osoitettu, korjaamissuunnitelma laadittu ja hyväksytty, toteutetaan tarvittavat ehkäisevät tai korjaavat toimet jne. Meriturvallisuusdirektiivin 4 artiklassa säädetään lupien myöntämisen ehdot, joiden tarkoituksena on varmistaa, etteivät luvanhaltijat koskaan päädy tilanteeseen, jossa niillä ei ole teknisiä tai taloudellisia edellytyksiä vastata merellä tapahtuvan toimintansa seurauksista. Siinä myös vaaditaan jäsenvaltioilta, että ne perustavat menettelyt korvausvaatimusten nopean ja asianmukaisen käsittelyn varmistamiseksi, myös rajat ylittäviin tapahtumiin liittyvien korvausten osalta, sekä kestävien rahoitusvälineiden käytön helpottamiseksi.

Siviili- ja rikosoikeudellinen vastuu

Direktiivissä ei kuitenkaan käsitellä luonnollisille henkilöille tai oikeushenkilöille kuuluvaa siviilioikeudellista vahingonkorvausvastuuta, kun vahingot ovat esimerkiksi ruumiinvammoja, omaisuusvahinkoja tai taloudellisia vahinkoja – joko välillisesti tai suoraan aiheutuneita. Siinä ei myöskään käsitellä rikosoikeudellista vastuuta merellä tapahtuneista onnettomuuksista, mahdollisia seuraamuksia eikä muita ilman vapaudenriistoa toteutettavia rangaistuksia. Vaikka meriturvallisuusrikkomuksista on säädetty monien valtioiden rikoslainsäädännössä(1), sen paremmin rikosten määritelmää kuin seuraamusten vähimmäistyyppiä ja tasoa ei kuitenkaan ole EU:ssa yhdenmukaistettu. Rikosoikeudellisen vastuun käyttöönotto EU:n tasolla voisi lisätä siviilioikeudellisten seuraamusten jatkeeksi varoittavan tason, joka voisi edistää ympäristönsuojelua ja turvallisuustoimenpiteiden noudattamista. Tämä olisi EU:n lainsäädännön mukaista siltä osin kuin rikosoikeudellisia toimenpiteitä otetaan käyttöön EU:n ympäristöpolitiikan tehokkaan toteuttamisen varmistamiseksi(2). Lisäksi SEUT-sopimuksen 83 artiklan 2 kohdan mukaan rikosten ja seuraamusten määrittelyä koskevista vähimmäissäännöistä voidaan säätää EU:n tasolla, jos ne ovat välttämättömiä jonkin unionin politiikan tehokkaan täytäntöönpanon varmistamiseksi. Tämä puolestaan merkitsee, että meriturvallisuusdirektiivin rikkomisten katsominen rikoksiksi edellyttää tarpeellisuutta ja oikeasuhteisuutta koskevan testin suorittamista.

Siviilioikeudellinen vastuu voidaan jakaa kolmeen ryhmään: ruumiinvammat, omaisuusvahingot ja taloudelliset vahingot. BIO by Deloitte -konsulttiyrityksen Euroopan talousalueella merellä tapahtuvaan öljyn- ja kaasunporaustoimintaan liittyvästä siviilioikeudellisesta vastuusta, taloudellisista turvajärjestelyistä ja korvausvaatimuksista komissiolle laatiman loppuraportin mukaan kaikki kohdevaltiot ovat säätäneet merellä tapahtuneista onnettomuuksista aiheutuneita ruumiinvammoja ja omaisuusvahinkoja koskevista korvausvaatimuksista. Tämä vastuu on lähes aina taloudellisesti rajaamaton Euroopan talousalueella.(3) Valtiot käsittelevät kuitenkin tällaisiin onnettomuuksiin liittyvää siviilioikeudellista vastuuta hyvin erilaisin tavoin. Siviilioikeudellista vastuuta merellä tapahtuvista onnettomuuksista rajoittavat useimmissa tarkastelluissa valtioissa huolimatonta menettelyä koskevat lailliset todisteet, vaatimukset siitä, että kärsitty taloudellinen vahinko seuraa onnettomuudesta suoraan, ja/tai taloudellista vahinkoa koskevan korvauksen maksamisen suoranainen kieltäminen, ellei ruumiinvammoja tai omaisuusvahinkoja ole tuotettu (nk. poissulkemissäännöt).

Kaupallinen kalastus ja vesi-/meriviljelyn alalla toimivat henkilöt voivat kärsiä suoria taloudellisia vahinkoja, jotka aiheutuvat merellä tapahtuvaan öljyn- tai kaasunporaustoimintaan liittyvästä öljy- tai kemikaalivuodosta tai dispergointiaineiden epäasianmukaisesta käytöstä, jos he eivät pysty jatkamaan kaupallista toimintaansa kalastuksen ja simpukoiden myynnin kieltämisen tai markkinoiden kutistumisen tai menettämisen vuoksi. Matkailualan yritykset voisivat myös kärsiä suoria taloudellisia vahinkoja, jotka johtuvat voittojen menettämisestä sen vuoksi, että asiakkaiden määrä on vähentynyt tai asiakkaat ovat kadonneet rannoille huuhtoutuneiden öljy- ja kemikaalivuotojen seurauksena. Vahinkoa voisivat kärsiä erilaiset matkailuyritykset hotelleista, ravintoloista ja risteilyaluksista kahviloihin ja matkamuistomyymälöihin. Vastaavasti kielteisiä vaikutuksia voisi kohdistua muihinkin rannikoilla harjoitettavan toiminnan aloihin, esimerkiksi voimaloihin ja suolanpoistolaitoksiin, jotka käyttävät suuria määriä merivettä ja joille aiheutuu toimintahäiriöitä, jos niihin pääsee öljyistä vettä.

Ainoa ETA-valtio, jonka lainsäädännössä määrätään korvausvastuu erityisesti merellä tapahtuvaan öljyn- tai kaasunporaukseen liittyvän vaaratilanteen aiheuttamasta saastuttamistapauksesta, on Norja, jossa on tällaisia säännöksiä kalastusalan osalta. Tanska on säätänyt ankaran vastuun hiilivetyjen etsinnän ja tuotannon aiheuttamista ruumiinvammoista, omaisuusvahingoista ja taloudellisista vahingoista. Kreikka ja Kypros näyttävät määränneen luvanhaltijoille/vuokraajille vastuun suorasta taloudellisesta vahingosta, edellinen tuotannonjakoa ja jälkimmäinen vuokrausta koskevan mallisopimuksensa yhteydessä yleisen vahingonkorvauksia koskevan lainsäädäntönsä lisäksi. Koska velvoitteet maksaa korvauksia henkilöille, joille on aiheutunut vahinkoa merellä tapahtuvasta öljyn- tai kaasunporaustoiminnasta, on kuitenkin sisällytetty sopimuksiin, ainoastaan valtiolla on oikeus vaatia luvanhaltijaa/vuokraajaa täyttämään sopimuksen mukaiset velvoitteensa. Korvauksenhakijoiden olisi näin ollen suostuteltava valtio toimimaan heidän puolestaan.

Bryssel I- ja Rooma II -asetus edistävät korvauksenhakijoiden etujen turvaamista, kun kyse on onnettomuuksista, jotka saavat alkunsa lainkäyttöalueilla, joilla siviilivastuuta koskevat säännöt ovat löyhempiä kuin korvauksenhakijan omalla lainkäyttöalueella, mutta olisi syytä tutkia enemmän sitä, missä määrin tämä tilanne riittää turvaamaan oikeussuojan toteutumisen ja tasapuoliset kilpailuhenkiset toimintaedellytykset. Vahinkovastuujärjestelmien väliset erot lisäävät mahdollisuuksia oikeuspaikkakeinotteluun merellä tapahtuvan öljyn- tai kaasunporausonnettomuuden aiheuttaman öljy- tai kaasuvuodon tai muun vaarallisen aineen vuodon sattuessa.

Esittelijä katsoo näin ollen, että on äärimmäisen tärkeää ajantasaistaa nykyiset vahinkovastuujärjestelmät jäsenvaltioissa sen varmistamiseksi, että jos näiden valtioiden vesillä sattuu vaaratilanne, se ei vaikuta kielteisesti kyseisen valtion eikä koko unionin merellä tapahtuvan öljyn- ja kaasunporaustoiminnan tulevaisuuteen, jos vaaratilanne ilmenee alueella, joka on suuressa määrin riippuvainen matkailutuloista. Kun otetaan huomioon taloudellinen taantuma ja se, että merellä tapahtuvan öljyn- ja kaasunporaustoiminnan edistämistä käytetään myös valtioiden velkaantumisen ja vajeiden korjauskeinona, korvausvaatimukset kattavan tehokkaan vahinkovastuujärjestelmän ja taloudellisten turvajärjestelyjen puuttuminen merkitsee suurta riskiä tällaisille valtioille.

Taloudelliset turvajärjestelyt

Meriturvallisuusdirektiivin johdanto-osan 63 kappaleen mukaan komission olisi toimitettava Euroopan parlamentille ja neuvostolle kertomus soveltuvista toimenpiteistä, ”joilla varmistetaan riittävän vankka vahinkovastuujärjestelmä merellä tapahtuvaan öljyn- ja kaasunporaustoimintaan liittyvien vahinkojen varalta, sekä taloudellista valmiutta koskevia vaatimuksia, tarvittavien taloudellisten turvajärjestelyjen tai muiden järjestelyjen käytettävyys mukaan luettuna. Tähän voi sisältyä keskinäisen korvausjärjestelmän toteutettavuuden tarkastelu.”

Nykyisin enemmistö valtioista on säätänyt vain yhden korvausmekanismin, nimittäin vakuutuksen. Tämä tilanne eroaa jyrkästi tilanteesta niiden mekanismien suhteen, joita merellä tapahtuvan öljyn- ja kaasunporaustoiminnan luvanhaltija voi valita täyttääkseen lupaan liittyvät tai sopimuksessa määrätyt velvoitteet – niihin kuuluvat useimmiten pankkitakuut, suoritustakuut, vakuutus ja mahdollisesti emoyhtiön antamat takuut. Ei ole selvää, sisältyykö eri valtioiden toimivaltaisten viranomaisten hyväksymiin vakuutuksiin suoran taloudellisen vahingon kattaminen – otaksuttavasti siinä ei olisi järkeä, että merellä tapahtuvan öljyn- ja kaasunporaustoiminnan luvanhaltija huolehtisi taloudellisesta turvallisuusjärjestelystä sellaisen vastuun varalta, jota ei ole olemassa lainkäyttöalueella, jolla hän toimii.

Esittelijä katsoo siksi, että pakollisia taloudellisia turvajärjestelyjä koskevien vaatimusten osalta on edistettävä tasapainottavaa ratkaisua, jotta öljy-yhtiöitä ei ajeta pois merellä tapahtuvan öljyn- ja kaasunporauksen alalta. Tämä olisi toteutettava siten, että saastuttaja maksaa -periaatteen tehokkuutta ei heikennetä asettamalla kohtuuttoman alhaiset vakuuksien vähimmäismäärät eikä rajoittamalla pakollinen vakuus koskemaan vain vakuutustuotteita.

Johtopäätökset

Merellä tapahtuvan öljyn- ja kaasunporaustoiminnan aiheuttamia tavanomaisia vahinkoja koskevien vahinkovastuujärjestelmien tehokkuus valtioissa, vahingonkorvausvaatimusten käsittelyjärjestelmät, taloudellisten turvajärjestelyjen saatavuus ja taloudellista vakuutta koskevat vaatimukset liittyvät läheisesti toisiinsa. Suurin osa merellä tapahtuvan öljyn- ja kaasunporaustoiminnan aiheuttamia tavanomaisia vahinkoja koskevista korvausvaateista koskee todennäköisesti suoraa taloudellista vahinkoa. Jos jäsenvaltion vahinkovastuujärjestelmä ei tunne tämäntyyppistä vahinkoa tai on omaksunut konservatiivisen suhtautumistavan korvausvaatimuksiin, jotka koskevat suoraa taloudellista vahinkoa, on merkityksetöntä, onko olemassa tehokas korvausvaatimusten käsittelyjärjestelmä tai onko tällaisten vaatimusten katteena taloudelliset turvajärjestelyt.

Kun otetaan huomioon jäsenvaltioissa käytettävissä olevat vahinkovastuujärjestelmät, ratkaiseva kysymys lienee, käsitelläänkö suurin osa laaja-alaista saastumista aiheuttaneita onnettomuuksia koskevista siviilioikeudellisista vaateista nykyisissä lainsäädännöllisissä tai muissa järjestelmissä ja tilapäisissä tai lainkäyttöjärjestelmissä, joita on käytössä näissä valtioissa. Monissa jäsenvaltioissa (poikkeuksena kuitenkin Ranska, Alankomaat ja Tanska) on epätodennäköistä, että korvauksenhakijat, varsinkaan yritykset, jotka ovat kärsineet välillisiä vahinkoja, esimerkiksi autolautat, kalanjalostusyritykset jne., saisivat oikeuden muutoksenhakuun. Tällaisia vaateita on esitetty EU:ssa, pääasiassa alusten öljyvuotojen tapauksessa ja vastuuyleissopimuksella sekä rahastoyleissopimuksella perustetun kansainvälisen järjestelyn puitteissa, joka kattaa tulonmenetykset, kun kyseessä on suoraan onnettomuudesta aiheutunut vahinko. Tällaisia yleissopimuksia ei kuitenkaan ole tehty sellaisista korvauksista, jotka koskevat merellä tapahtuvasta öljyn- tai kaasunporaustoiminnasta aiheutuneita vahinkoja, eivätkä mainitut yleissopimukset todennäköisesti kattaisi tällaisia onnettomuuksia, koska merellä toimivia öljyn- ja kaasunporauslaitteistoja ei todennäköisesti katsottaisi näissä yleissopimuksissa tarkoitetuiksi ”aluksiksi”.

Esittelijä on näin ollen sitä mieltä, että komission on tehtävä tiivistä yhteistyötä jäsenvaltioiden kanssa ja varmistettava, että merellä tapahtuvaa öljyn- ja kaasunporaustoimintaa koskevat EU:n korvausjärjestelmät ja taloudelliset turvajärjestelyt ajantasaistetaan ja erityisesti i) säädetään korvaukset kolmansien osapuolten esittämistä vaateista, jotka koskevat merellä tapahtuvassa öljyn- tai kaasunporaustoiminnassa sattuneen onnettomuuden aiheuttamaa tavanomaista vahinkoa, ii) perustetaan tehokas korvausjärjestelmä asianomaisten maksujen maksamiseksi ja iii) varmistetaan, että toiminnanharjoittajilla tai muilla vastuussa olevilla osapuolilla on riittävät taloudelliset varat, jotta ne kykenevät maksamaan niiltä vaaditut vahingonkorvaukset.

(1)

Esimerkiksi Tanska, Yhdistynyt kuningaskunta ja Norja.

(2)

Asia C-176/03, komissio v. neuvosto, tuomio 13. syyskuuta 2005.

(3)

Saksa saattaa rajata vastuuta, kun kyse on vahingonkorvaukseen liittyvästä kanneperusteesta, jossa sovelletaan ankaraa vastuuta.


OPINION of the Committee on the Environment, Public Health and Food Safety (12,72016)

for the Committee on Legal Affairs

on liability, compensation and financial security for offshore and gas operations

(2015/2352(INI))

Rapporteur: Nikos Androulakis

SUGGESTIONS

The Committee on the Environment, Public Health and Food Safety calls on the Committee on Legal Affairs, as the committee responsible, to incorporate the following suggestions into its motion for a resolution:

1.  Recalls the environmental damage caused by the Deepwater Horizon accident; also draws attention to the fact that the Castor project caused about 500 earthquakes off the coast of Tarragona and Castellon in 2013 and that these directly affected thousands of European citizens;

2.  Remembers the tragic loss of 167 oil workers who died in the Piper Alpha disaster off the coast of Aberdeen, Scotland on 6 July 1988;

3.  Notes that there has not been a major offshore accident in the EU since 1988 and that 73 % of oil and gas production in the EU comes from North Sea Member States, which are already recognised as having the world’s best performing offshore safety systems; underlines that the EU has roughly 68 000 kilometres of coastline and the number of offshore facilities is likely to rise significantly in the future, especially in the Mediterranean and the Black Sea, which makes it a matter of urgency to fully implement and enforce Directive 2013/30/EU and to ensure a proper legal framework to govern all offshore activities is in place before a serious accident happens; points out that, as laid down in Article 191 of the Treaty on the Functioning of the European Union, Union environmental policy has to be based on the precautionary principle and the principle of preventive action;

4.  Deplores the fact that under Directives 2013/30/EU and 2004/35/EU, incidents are defined as ‘serious’ only if they give rise to deaths or serious injuries, with no reference to the consequences for the environment; emphasises that even if it does not give rise to deaths or serious injuries, an incident may have a serious impact on the environment, by virtue of its scale or because it affects, for example, protected areas, protected species or particularly vulnerable habitats;

5.  Points out that a number of studies, including one by the European Parliament Research Service and one by the Joint Research Centre, put at several thousand, and more precisely 9 700 between 1990 and 2007, the number of incidents in the EU oil and gas sector; points out, further, that the cumulative impact of these incidents, including those which are only small in scale, has serious and lasting repercussions for the marine environment and should be taken into account in the directive;

6.  Welcomes the adoption of the Offshore Safety Directive 2013/30/EU (OSD) which complements the Environmental Liability Directive 2004/35/EC (ELD) and the Environmental Impact Assessment Directive 2011/92/EU (IEA), as well as the ratification of the Offshore Protocol of the Barcelona Convention by the Council as a first step for the protection of the environment and the health and safety of workers; recalls that the deadline for the transposition of the directive was 19 July 2015; notes that most Member States have not yet implemented the pertinent provisions of the OSD; calls on the Commission to ensure the close monitoring of its implementation with a view to assessing the appropriateness of introducing further harmonised rules on liability, compensation and financial security to improve compliance with the Offshore Safety Directive as soon as possible in order to effectively prevent any future accidents from happening;

7.  Reiterates the need to carry out and publish regular risk analysis and environmental impact assessment of every offshore operation, in line with other EU legislation and policy areas, such as biodiversity, climate change, sustainable soil use, protection of the marine environment and vulnerability to, and resilience against, incidents and natural disasters, and for the appropriate training of staff prior to any licensing of operations; calls on the European Maritime Safety Agency to assist the Commission and the Member States on the drafting of emergency response plans; welcomes the building by the industry of four well capping stacks, which can reduce the oil spill in the event of an accident;

8.  Calls for a tailor-made Arctic environmental impact assessment for all operations taking place in the Arctic region, where the ecosystems are especially fragile and connected to the global biosphere;

9.  Underlines the need to ensure rapid and effective remedial action including adequate compensation for all victims of pollution and any environmental damage caused by offshore accidents, in accordance with the polluter pays principle;

10.  Emphasises the need to ensure that offshore operations are subject to constant, expert monitoring by the Member States in respect of compliance with EU law, in order to guarantee that effective checks are carried out with the aim of preventing serious incidents and limiting their impact on persons and the environment;

11.  Notes that although the OSD contains some specific provisions on liability and compensation-related issues, it does not establish a comprehensive EU framework for liability; stresses the need to ensure equal access to justice and compensation for damage in the event of any accidents with cross-border consequences, taking into account that under Article 41(3) and (5) of the OSD some Member States are partially exempt;

12.  Regrets that criminal liability rules related to offshore safety breaches are not harmonised in the EU; calls on the Commission to come forward with a proposal to add the offences under the OSD to the scope of the Environmental Crime Directive 2008/99/EC as this would add a separate layer of deterrence;

13.  Notes that the Commission intends to undertake systematic data gathering through the EU Offshore Authorities Group (EUOAG) in order to carry out a more comprehensive analysis of the effectiveness and scope of national liability provisions;

14.  Deplores the fact that the scope of liability for damages and economic loss that will be an essential instrument to ensure effective offshore safety in the Union, differs among Member States; asks the Commission to assess the need to harmonise liability at Union level noting the transboundary character of these operations;

15.  Is of the opinion that strict civil liability rules should be established for offshore accidents in order to facilitate access to justice for victims (both legal and natural persons) affected by offshore accidents, as it can provide an incentive for the offshore operator to properly manage the risk of operations; believes that financial liability caps should be avoided;

16.  Considers that all cases of proven liability, as well as the details of penalties applied, should be made public in order to make the true cost of environmental damage transparent to all;

17.  Calls on the Member States to provide detailed data regarding the uptake of financial instruments and adequate coverage for offshore accidents, including the most costly ones;

18.  Regrets the lack of uptake of financial security instruments in the EU to cover the damage caused by the most costly offshore accidents; notes that one of the reasons may be that the scope of liability for damages may not make such instruments necessary in certain Member States;

19.  Notes the lack of regulatory requirements for specific levels of coverage in many Member States; while it could be unproductive to have specific amounts on an EU-wide basis, stresses the need for an EU methodology for calculating the amounts to be required by the national authorities that respects the specificities of the activities, the local operating conditions and the surrounding area of the installation, in order to provide adequate coverage for accidents with cross-border impact;

20.  While recognising the need to allow sufficient flexibility with regard to financial security instruments, underlines the need for more harmonised rules on verifying that the form and amount of the financial security offered would be adequate to cover the potential damage and that financial security entities can meet the demand for cover, thereby encouraging the uptake of such instruments in a proportionate manner; calls for the Commission to come forward with proposals as it is particularly essential given the cross-border nature of these type of accidents;

21.  Notes that a variety of financial security products can be used to hedge the risks for the most costly and infrequent offshore accidents; calls on Member States to widen the scope of financial security mechanisms accepted for offshore licensing and operations while ensuring an equivalent level of coverage;

22.  Calls on the Commission and the Member States to consider the establishment of a legislative compensation mechanism for offshore accidents, along the lines of the one provided for in the Petroleum Activities Act in Norway, at least for sectors that may be severely affected like fisheries and coastal tourism and other sectors of the blue economy;

23.  Calls on the Commission, whenever infringement proceedings have been instituted against a Member State, to appear before Parliament’s Committee on the Environment, Public Health and Food Safety for the purpose of reporting on the case and on the measures to be taken to remedy the actions of the Member State concerned.

RESULT OF FINAL VOTE IN COMMITTEE ASKED FOR OPINION

Date adopted

12.7.2016

 

 

 

Result of final vote

+:

–:

0:

58

7

0

Members present for the final vote

Marco Affronte, Margrete Auken, Pilar Ayuso, Zoltán Balczó, Catherine Bearder, Ivo Belet, Simona Bonafè, Biljana Borzan, Lynn Boylan, Cristian-Silviu Buşoi, Soledad Cabezón Ruiz, Nessa Childers, Alberto Cirio, Birgit Collin-Langen, Mireille D’Ornano, Miriam Dalli, Seb Dance, Jørn Dohrmann, Ian Duncan, Stefan Eck, Bas Eickhout, Eleonora Evi, José Inácio Faria, Karl-Heinz Florenz, Francesc Gambús, Elisabetta Gardini, Gerben-Jan Gerbrandy, Jens Gieseke, Julie Girling, Sylvie Goddyn, Françoise Grossetête, Andrzej Grzyb, György Hölvényi, Anneli Jäätteenmäki, Jean-François Jalkh, Karin Kadenbach, Kateřina Konečná, Giovanni La Via, Peter Liese, Norbert Lins, Valentinas Mazuronis, Susanne Melior, Miroslav Mikolášik, Massimo Paolucci, Gilles Pargneaux, Piernicola Pedicini, Pavel Poc, Frédérique Ries, Michèle Rivasi, Annie Schreijer-Pierik, Renate Sommer, Dubravka Šuica, Tibor Szanyi, Nils Torvalds, Jadwiga Wiśniewska, Damiano Zoffoli

Substitutes present for the final vote

Nikos Androulakis, Paul Brannen, Nicola Caputo, Martin Häusling, Merja Kyllönen, Christel Schaldemose, Keith Taylor

Substitutes under Rule 200(2) present for the final vote

Jiří Maštálka, Maurice Ponga


LOPULLISEN ÄÄNESTYKSEN TULOS ASIASTA VASTAAVASSA VALIOKUNNASSA

Hyväksytty (pvä)

13.10.2016

 

 

 

Lopullisen äänestyksen tulos

+:

–:

0:

18

2

0

Lopullisessa äänestyksessä läsnä olleet jäsenet

Max Andersson, Joëlle Bergeron, Marie-Christine Boutonnet, Jean-Marie Cavada, Kostas Chrysogonos, Therese Comodini Cachia, Mady Delvaux, Rosa Estaràs Ferragut, Enrico Gasbarra, Gilles Lebreton, António Marinho e Pinto, Julia Reda, Evelyn Regner, Pavel Svoboda, József Szájer, Tadeusz Zwiefka

Lopullisessa äänestyksessä läsnä olleet varajäsenet

Daniel Buda, Sergio Gaetano Cofferati, Pascal Durand, Evelyne Gebhardt, Constance Le Grip, Virginie Rozière.

Oikeudellinen huomautus - Tietosuojakäytäntö