SUOSITUS esityksestä neuvoston päätökseksi vastuusta ja vahingonkorvauksesta vaarallisten ja haitallisten aineiden merikuljetusten yhteydessä tehdyn kansainvälisen sopimuksen vuoden 2010 pöytäkirjan ratifioinnista ja siihen liittymisestä jäsenvaltioiden toimesta Euroopan unionin edun mukaisesti, lukuun ottamatta oikeudelliseen yhteistyöhön siviilioikeudellisissa asioissa liittyviä seikkoja

27.3.2017 - (13806/2015 – C8-0410/2015 – 2015/0135(NLE)) - ***

Oikeudellisten asioiden valiokunta
Esittelijä: Pavel Svoboda

LUONNOS EUROOPAN PARLAMENTIN LAINSÄÄDÄNTÖPÄÄTÖSLAUSELMAKSI

esityksestä neuvoston päätökseksi vastuusta ja vahingonkorvauksesta vaarallisten ja haitallisten aineiden merikuljetusten yhteydessä tehdyn kansainvälisen sopimuksen vuoden 2010 pöytäkirjan ratifioinnista ja siihen liittymisestä jäsenvaltioiden toimesta Euroopan unionin edun mukaisesti, lukuun ottamatta oikeudelliseen yhteistyöhön siviilioikeudellisissa asioissa liittyviä seikkoja

(13806/2015 – C8-0410/2015 – 2015/0135(NLE))

(Hyväksyntä)

Euroopan parlamentti, joka

–  ottaa huomioon esityksen neuvoston päätökseksi (13806/2015),

–  ottaa huomioon vuoden 1996 kansainvälisen yleissopimuksen vastuusta ja vahingonkorvauksesta vaarallisten ja haitallisten aineiden merikuljetusten yhteydessä (”vuoden 1996 HNS-yleissopimus”),

–  ottaa huomioon vuoden 1996 HNS-yleissopimukseen vuonna 2010 tehdyn pöytäkirjan,

–  ottaa huomioon neuvoston Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen 100 artiklan 2 kohdan ja 218 artiklan 6 kohdan toisen alakohdan a alakohdan v alakohdan mukaisesti esittämän hyväksyntää koskevan pyynnön (C8-0410/2015),

–  ottaa huomioon jäsenvaltioiden valtuuttamisesta ratifioimaan yhteisön puolesta vuoden 1996 kansainvälinen yleissopimus vastuusta ja vahingonkorvauksesta vaarallisten ja haitallisten aineiden merikuljetusten yhteydessä (HNS-yleissopimus) tai liittymään siihen yhteisön puolesta 18. marraskuuta 2002 tehdyn neuvoston päätöksen 2002/971/EY[1],

–  ottaa huomioon unionin tuomioistuimen 14. lokakuuta 2014 antaman lausunnon[2],

–  ottaa huomioon 8. kesäkuuta 2016 antamansa väliaikaisen päätöslauselman esityksestä neuvoston päätökseksi[3],

–  ottaa huomioon komission 4. lokakuuta 2016 esittämät jatkotoimet väliaikaisen päätöslauselman johdosta,

–  ottaa huomioon oikeudellisten asioiden valiokunnan kirjeen muodossa 19. helmikuuta 2016 antaman, oikeudellisten asioiden valiokunnan väliaikaisen mietinnön (A8‑0191/2016) liitteenä olevan lausunnon kyseisen esitetyn neuvoston päätöksen asianmukaisesta oikeusperustasta[4],

–  ottaa huomioon työjärjestyksen 99 artiklan 1 ja 4 kohdan ja 108 artiklan 7 kohdan,

–  ottaa huomioon oikeudellisten asioiden valiokunnan suosituksen (A8-0076/2017),

1.  antaa hyväksyntänsä vastuusta ja vahingonkorvauksesta vaarallisten ja haitallisten aineiden merikuljetusten yhteydessä tehdyn kansainvälisen sopimuksen vuoden 2010 pöytäkirjan ratifioinnille ja siihen liittymiselle jäsenvaltioiden toimesta Euroopan unionin edun mukaisesti, lukuun ottamatta oikeudelliseen yhteistyöhön siviilioikeudellisissa asioissa liittyviä seikkoja;

2.  kehottaa puhemiestä välittämään parlamentin kannan neuvostolle ja komissiolle sekä jäsenvaltioiden hallituksille ja parlamenteille.

• [1]  EYVL L 337, 13.12.2002, s. 55.
• [2]  Unionin tuomioistuimen lausunto, 14. lokakuuta 2014, 1/13, ECLI:EU:C:2014:2303.
• [3]  Hyväksytyt tekstit, P8_TA(2016)0259.
• [4]  PE576.992.

PERUSTELUT

Vuonna 1996 tehty kansainvälinen yleissopimus vastuusta ja vahingonkorvauksesta vaarallisten ja haitallisten aineiden merikuljetusten yhteydessä käsittelee vastuuta ja vahingonkorvausta vaarallisten ja haitallisten aineiden, nesteytetty maakaasu (LNG) ja nestekaasu (LPG) mukaan lukien, merikuljetusten aiheuttamista vahingoista. Vuoden 1996 HNS-yleissopimukseen liitetty vuoden 2010 pöytäkirja sisälsi muutoksia, joilla puututtiin vuoden 1996 HNS-yleissopimuksessa havaittuihin ongelmiin, ja sitä on luettava, tulkittava ja sovellettava yhdessä yleissopimuksen määräysten kanssa yhtenä ainoana välineenä, johon viitataan nimellä ’vuoden 2010 HNS-yleissopimus’. Vuoden 1996 HNS-yleissopimus ja HNS-yleissopimuksen vuoden 2010 pöytäkirja eivät kumpikaan ole vielä tulleet voimaan.

Vuoden 2010 HNS-yleissopimuksessa HNS-lastia kuljettavan aluksen omistajalle määrätään ankara vastuu kaikista kyseisellä aluksella HNS-lastin merikuljetusten yhteydessä tapahtuneista vahinkotapahtumista. Omistajan ankaraan vastuuseen on olemassa rajallisia poikkeuksia. Tämä on yhdistetty omistajan velvollisuuteen ottaa vakuutus tai muu rahavakuus, joka kattaa omistajalle yleissopimuksen mukaan kuuluvan korvausvastuun. Vieläkin tärkeämpää on, että perustetaan erityinen korvausrahasto, jonka tarkoituksena on maksaa korvauksia henkilöille, jotka ovat kärsineet vahinkoa HNS-lastin merikuljetusten yhteydessä, kun he eivät ole voineet saada aluksen omistajalta ja aluksen vakuutusyhtiöltä täyttä ja riittävää korvausta vahingosta. Käytettävissä oleva korvausmäärä on yhteensä 250 miljoonaa laskentayksikköä (nykyisen vaihtokurssin mukaan noin 310 miljoonaa euroa). Määrä perustuu monimutkaiseen järjestelmään, jossa kussakin sopimusvaltiossa HNS-lastia vastaanottavat henkilöt maksavat osuuden HNS-rahastoon.

Sekä vuoden 1996 että vuoden 2010 HNS-yleissopimukset ovat direktiivin 2004/35/EY[1] soveltamisalan kanssa päällekkäisiä ammattitoimintaa (merenkulku mukaan lukien) harjoittavien vastuun osalta siltä osin kuin on kyse seuraavista: i) sopimusvaltion alueeseen, aluemeri mukaan luettuna, kohdistunut ympäristövahinko, ii) sopimusvaltion talousvyöhykkeellä tai vastaavalla alueella aiheutunut ympäristön pilaantumisesta johtuva vahinko (enintään 200 meripeninkulman sisällä niiden perusviivoista lukien) ja iii) vahingon estämiseen ja minimoimiseen tarkoitetut torjuntatoimet riippumatta siitä, missä toimiin ryhdytään.

Direktiivissä ei kuitenkaan ole mitään säännöstä, jonka nojalla HNS-lastin merellä aiheuttaman pilaantumisen uhreille voitaisiin maksaa aluksen omistajan vastuun rajat ylittäviä korvauksia, eikä siinä myöskään ole pakollista vakuutusta koskevia vaatimuksia. Lisäksi direktiivissä 2004/35/EY nimenomaisesti viitataan vuoden 1996 HNS-yleissopimukseen ja jätetään sen soveltamisalan ulkopuolelle sellaiset vahingot, jotka johtuvat yleissopimuksen tai siihen myöhemmin tehtävien muutosten kattamista vahinkotapahtumista, edellyttäen, että yleissopimus on kyseisessä jäsenvaltiossa voimassa. Tämä mahdollistaa sen, että erityistä ammatillista toimintaa koskevan siviilioikeudellisen vastuun kattavat erityiset kansainväliset järjestelyt voivat olla ensisijaisia direktiiviin nähden, sillä niiden katsotaan tehokkaammin tarjoavan asianmukaisen ja riittävän korvauksen ympäristövahingosta sekä vastaavan paremmin tällaisen ammatillisen toiminnan luonnetta.

Parlamentti vastaanotti 17. joulukuuta 2015 kirjeen, jossa sitä pyydettiin hyväksymään esitys neuvoston päätökseksi vuoden 2010 HNS-yleissopimuksen pöytäkirjan ratifioinnista. Ottaen huomioon huomattavat erot esityksen neuvoston päätökseksi ja alkuperäisen komission ehdotuksen välillä ja kuultuaan komissiota ja neuvostoa (28. tammikuuta 2016) sekä keskusteltuaan parlamentin oikeudellisen yksikön kanssa (15. maaliskuuta 2016) oikeudellisten asioiden valiokunta päätti turvautua työjärjestyksen 99 artiklan 5 kohtaan ja laatia väliaikaisen mietinnön, jossa annetaan suosituksia kyseisen esityksen neuvoston päätökseksi muuttamisesta.

Tärkeimmät erot esityksen neuvoston päätökseksi ja komission ehdotuksen välillä koskivat seuraavia: unionin yksinomaisen toimivallan rajat SEUT-sopimuksen 3 artiklan 2 kohdan nojalla, tarve asettaa jäsenvaltioille velvoite ratifioida yleissopimus tiettyyn määräaikaan mennessä sekä asianmukainen oikeusperusta neuvoston päätökselle, lukuun ottamatta siviilioikeudellista yhteistyötä koskevia asioita, nimittäin joko SEUT-sopimuksen 192 artikla, tärkein ympäristövastuuta koskeva määräys, tai 100 artiklan 2 kohta, liikennettä koskeva määräys, yhdessä SEUT-sopimuksen 218 artiklan 6 kohdan kanssa.

Valiokunta katsoi, että kun otetaan huomioon vuoden 2010 HNS-yleissopimuksen ja toisaalta ympäristövastuudirektiivin päällekkäisyys yhdessä sen kanssa, että esityksestä neuvoston päätökseksi puuttuvat sitovat määräajat ja selkeät jäsenvaltioille asetetut velvoitteet ratifioida yleissopimus tai liittyä siihen, voitaisiin luoda epäedullinen kilpailuasema niille valtioille, jotka ovat valmiita liittymään HNS-yleissopimukseen, verrattuna niihin valtioihin, jotka viivyttävät tätä prosessia.

Lisäksi niin pitkään kuin kaikki 28 jäsenvaltiota eivät ratifioi yleissopimusta, ei voida taata, että ympäristövastuudirektiivin ja HNS-yleissopimuksen soveltaminen ovat toisensa poissulkevia, ja näin ollen syntyisi riski, että toimiala olisi kahden eri järjestelmän alaisuudessa samanaikaisesti, EU:n järjestelmän ja kansainvälisen järjestelmän, mikä voisi aiheuttaa myös saastumisen uhrien (kuten rannikkoyhteisöt ja kalastajat) kohtelun eroja.

Lopuksi mainittakoon, että 17. helmikuuta oikeudellisten asioiden valiokunta tutki omasta aloitteestaan esityksen neuvoston päätökseksi, lukuun ottamatta siviilioikeudellista yhteistyötä koskevia asioita, oikeusperustan muutosta ja päätyi siihen, että kolminkertainen oikeusperusta oli tarkoituksenmukaisin ratkaisu:

”koska ehdotetun neuvoston päätöksen tarkoitus on valtuuttaa jäsenvaltiot ratifioimaan vuoden 2010 HNS-pöytäkirja tai liittymään siihen unionin puolesta ja näin ollen sitoutumaan vuoden 2010 HNS-yleissopimuksen sääntöihin ja koska kyseinen yleissopimus kattaa paitsi ympäristön pilaantumisesta johtuvat vahingot (pannen täytäntöön periaatteet, joiden mukaan ennalta ehkäiseviin toimiin olisi ryhdyttävä ja saastuttajan olisi maksettava), myös muut kuin ympäristön pilaantumisesta johtuvat vahingot, jotka molemmat johtuvat tiettyjen aineiden merikuljetuksista, SEUT‑sopimuksen 100 artiklan 2 kohta, 192 artiklan 1 kohta ja 218 artiklan 6 kohdan a alakohdan v alakohta ovat asianmukainen oikeusperusta ehdotukselle.”

Tätä taustaa vasten esittelijä ehdotti väliaikaista mietintöä, jotta voidaan työskennellä neuvoston ja komission kanssa sellaisen myönteisen lopputuloksen aikaansaamiseksi, joka turvaisi unionin lainsäädännön yhtenäisyyden, loukkaamattomuuden ja vaikuttavuuden sekä EU-toimivallan jakoa koskevan perusperiaatteen. Komissio suhtautui myönteisesti siihen, että parlamentti antoi tämän päätöslauselman, ja vahvisti, että se olisi ollut valmis hyväksymään kompromissiratkaisun ehdotuksen oikeusperustasta ja vuoden 2010 HNS-yleissopimuksen ratifiointia koskevan määräajan kohtuullisesta jatkamisesta.

Neuvosto pani parlamentin päätöslauselman merkille merenkulkutyöryhmässä sen 15. heinäkuuta pidetyssä kokouksessa ja totesi, ettei keskustelun avaamiseen uudelleen neuvoston päätösesityksen tekstistä ollut aihetta, koska se kuului hyväksyntämenettelyn eikä yhteispäätösmenettelyn piiriin.

Kun otetaan huomioon neuvoston ehdoton kieltäytyminen vuoropuhelun käynnistämisestä parlamentin ja komission kanssa sekä tarve edistää kansainvälistä järjestelmää alueellisten ratkaisujen sijasta ja kun pyritään varmistamaan vastuuta ja vahingonkorvausta koskevien sääntöjen yhdenmukainen noudattaminen meritse HNS-lastia EU:n alueella kuljettavien alusten aiheuttamien onnettomuuksien yhteydessä, esittelijä suosittelee, että parlamentti antaa hyväksyntänsä vastuusta ja vahingonkorvauksesta vaarallisten ja haitallisten aineiden merikuljetusten yhteydessä tehdyn kansainvälisen sopimuksen vuoden 2010 pöytäkirjan ratifioinnille ja siihen liittymiselle jäsenvaltioiden toimesta Euroopan unionin edun mukaisesti, lukuun ottamatta oikeudelliseen yhteistyöhön siviilioikeudellisissa asioissa liittyviä seikkoja.

• [1]  EUVL L 143, 30.4.2004, s. 56.

ASIAN KÄSITTELYASIASTA VASTAAVASSA VALIOKUNNASSA

Otsikko	Vastuusta ja vahingonkorvauksesta vaarallisten ja haitallisten aineiden merikuljetusten yhteydessä tehdyn kansainvälisen sopimuksen vuoden 2010 pöytäkirjan ratifiointi jäsenvaltioiden toimesta ja siihen liittyminen unionin puolesta, lukuun ottamatta oikeudelliseen yhteistyöhön siviilioikeudellisissa asioissa liittyviä seikkoja
Viiteasiakirjat	13806/2015 – C8-0410/2015 – COM(2015)0304 – 2015/0135(NLE)
Kuuleminen / hyväksyntäpyyntö (pvä)	18.1.2016
Asiasta vastaava valiokunta        Ilmoitettu istunnossa (pvä)	JURI 18.1.2016
Valiokunnat, joilta on pyydetty lausunto        Ilmoitettu istunnossa (pvä)	ENVI 18.1.2016	TRAN 18.1.2016	PECH 18.1.2016
Valiokunnat, jotka eivät antaneet lausuntoa        Päätös tehty (pvä)	ENVI 16.7.2015	TRAN 15.9.2015	PECH 15.7.2015
Esittelijä(t)        Nimitetty (pvä)	Pavel Svoboda 13.7.2015
Oikeusperustan kyseenalaistaminen        JURI-lausunto annettu (pvä)	JURI 17.2.2016
Valiokuntakäsittely	28.1.2016	15.3.2016	21.4.2016	28.2.2017
Hyväksytty (pvä)	23.3.2017
Lopullisen äänestyksen tulos	+: –: 0:	20 0 1
Lopullisessa äänestyksessä läsnä olleet jäsenet	Max Andersson, Joëlle Bergeron, Marie-Christine Boutonnet, Jean-Marie Cavada, Kostas Chrysogonos, Lidia Joanna Geringer de Oedenberg, Mary Honeyball, Sajjad Karim, Sylvia-Yvonne Kaufmann, António Marinho e Pinto, Jiří Maštálka, Emil Radev, Julia Reda, Pavel Svoboda, Tadeusz Zwiefka
Lopullisessa äänestyksessä läsnä olleet varajäsenet	Isabella Adinolfi, Daniel Buda, Angelika Niebler, Virginie Rozière, Rainer Wieland
Lopullisessa äänestyksessä läsnä olleet sijaiset (200 art. 2 kohta)	Eugen Freund, Maria Noichl
Jätetty käsiteltäväksi (pvä)	27.3.2017

LOPULLINEN ÄÄNESTYS NIMENHUUTOÄÄNESTYKSENÄ ASIASTA VASTAAVASSA VALIOKUNNASSA

20	+
PPE S&D ALDE GUE/NGL Verts/ALE EFDD ENF	Daniel Buda, Angelika Niebler, Emil Radev, Pavel Svoboda, Rainer Wieland, Tadeusz Zwiefka Eugen Freund, Lidia Joanna Geringer de Oedenberg, Mary Honeyball, Sylvia-Yvonne Kaufmann, Maria Noichl, Virginie Rozière Jean-Marie Cavada, António Marinho e Pinto Kostas Chrysogonos Max Andersson, Julia Reda Isabella Adinolfi, Joëlle Bergeron Marie-Christine Boutonnet

0	-

1	0
ECR	Sajjad Karim

Symbolien selitys:

+  :  puolesta

-  :  vastaan

0  :  tyhjää