MIETINTÖ valtiottomuudesta Etelä- ja Kaakkois-Aasiassa

4.5.2017 - (2016/2220(INI))

Ulkoasiainvaliokunta
Esittelijä: Amjad Bashir

Menettely : 2016/2220(INI)

Elinkaari istunnossa

Asiakirjan elinkaari :

A8-0182/2017

Käsiteltäväksi jätetyt tekstit :

A8-0182/2017

Keskustelut :

PV 12/06/2017 - 19
CRE 12/06/2017 - 19

Äänestykset :

PV 13/06/2017 - 5.3
Äänestysselitykset

Hyväksytyt tekstit :

P8_TA(2017)0247

EUROOPAN PARLAMENTIN PÄÄTÖSLAUSELMAESITYS
PERUSTELUT
KEHITYSVALIOKUNNAN LAUSUNTO
TIEDOT HYVÄKSYMISESTÄASIASTA VASTAAVASSA VALIOKUNNASSA
LOPULLINEN ÄÄNESTYS NIMENHUUTOÄÄNESTYKSENÄASIASTA VASTAAVASSA VALIOKUNNASSA

EUROOPAN PARLAMENTIN PÄÄTÖSLAUSELMAESITYS

valtiottomuudesta Etelä- ja Kaakkois-Aasiassa

(2016/2220(INI))

Euroopan parlamentti, joka

– ottaa huomioon YK:n ihmisoikeusvälineet, mukaan luettuna ne, jotka koskevat oikeutta kansalaisuuteen, kuten YK:n peruskirjan, ihmisoikeuksien yleismaailmallisen julistuksen, kansalaisoikeuksia ja poliittisia oikeuksia koskevan kansainvälisen yleissopimuksen, lapsen oikeuksia koskevan yleissopimuksen, kaikkinaisen rotusyrjinnän poistamista koskevan yleissopimuksen, valtiottomien henkilöiden oikeusasemaa koskevan vuoden 1954 yleissopimuksen, valtiottomuuden poistamista koskevan vuoden 1961 yleissopimuksen, kaikkinaisen naisten syrjinnän poistamista koskevan yleissopimuksen ja sen valinnaisen pöytäkirjan, vammaisten henkilöiden oikeuksia koskevan yleissopimuksen ja kansainvälisen yleissopimuksen siirtotyöläisten ja heidän perheenjäsentensä oikeuksista,

– ottaa huomioon valtiottomuutta ja oikeutta kansalaisuuteen koskevat YK:n välineet, kuten YK:n pakolaisasioiden päävaltuutetun (UNHCR) toimeenpanevan komitean päätelmän n:o 106 Identification, Prevention and Reduction of Statelessness and Protection of Stateless Persons[1], jota YK:n yleiskokous tuki päätöslauselmassaan 61/137/ 2006,

– ottaa huomioon UNHCR:n kampanjan valtiottomuuden poistamiseksi vuoteen 2024 mennessä[2] ja UNHCR:n, YK:n naisjärjestön ja muiden toimijoiden tukeman ja YK:n ihmisoikeusneuvoston kannattaman maailmanlaajuisen kampanjan yhtäläisistä kansalaisuusoikeuksista (Global Campaign for Equal Nationality Rights),

– ottaa huomioon YK:n ihmisoikeusneuvoston 15. heinäkuuta 2016 antaman päätöslauselman ihmisoikeuksista ja kansalaisuuden mielivaltaisesta viemisestä[3],

– ottaa huomioon maailman ihmisoikeuskonferenssin 25. kesäkuuta 1993 hyväksymän Wienin julistuksen ja toimintaohjelman[4],

– ottaa huomioon naisten syrjinnän poistamista käsittelevän komitean 14. marraskuuta 2014 hyväksymän yleisen suosituksen N:o 32 pakolaisaseman, turvapaikan ja kansalaisuuden sukupuoliulottuvuudesta sekä naisten kansalaisuudettomuudesta[5],

– ottaa huomioon Kaakkois-Aasian maiden liiton (ASEAN) ihmisoikeusjulistuksen[6],

– ottaa huomioon Euroopan unionista tehdyn sopimuksen (SEU) 3 artiklan 5 kohdan, jonka mukaan EU:n on "kansainvälisissä suhteissaan" edistettävä osaltaan "köyhyyden poistamista ja ihmisoikeuksien, erityisesti lapsen oikeuksien, suojelua, sekä kansainvälisen oikeuden tarkkaa noudattamista ja kehittämistä, etenkin Yhdistyneiden Kansakuntien peruskirjan periaatteiden kunnioittamista",

– ottaa huomioon 20. heinäkuuta 2015 annetut neuvoston päätelmät ihmisoikeuksia ja demokratiaa koskevasta EU:n toimintasuunnitelmasta 2015–2019[7],

– ottaa huomioon 25. kesäkuuta 2012 annetun ihmisoikeuksia ja demokratiaa koskevan EU:n strategiakehyksen ja toimintasuunnitelman[8],

– ottaa huomioon 4. joulukuuta 2015 annetut neuvoston päätelmät valtiottomuudesta[9],

– ottaa huomioon 20. kesäkuuta 2016 annetut neuvoston päätelmät Myanmaria/Burmaa koskevasta unionin strategiasta[10],

– ottaa huomioon 25. lokakuuta 2016 antamansa päätöslauselman ihmisoikeuksista ja muuttoliikkeestä kolmansissa maissa[11],

– ottaa huomioon 7. heinäkuuta 2016 antamansa päätöslauselman Myanmarista, [12],

– ottaa huomioon 12. maaliskuuta 2015 antamansa päätöslauselman EU:n vuosikertomuksesta ihmisoikeuksista ja demokratiasta maailmassa 2013 ja Euroopan unionin toiminnasta tällä alalla[13],

– ottaa huomioon Euroopan parlamentin ulkoasioiden pääosaston marraskuussa 2014 julkaiseman tutkimuksen ”Addressing the Human Rights impact of statelessness in the EU’s External action”,

– ottaa huomioon työjärjestyksen 52 artiklan,

– ottaa huomioon ulkoasiainvaliokunnan mietinnön ja kehitysvaliokunnan lausunnon (A8‑0182/2017),

A. toteaa, että Etelä- ja Kaakkois-Aasian alue koostuu seuraavista valtioista: Afghanistan, Bangladesh, Bhutan, Brunei, Kambodža, Intia, Indonesia, Laos, Malesia, Malediivit, Myanmar, Nepal, Pakistan, Filippiinit, Singapore, Sri Lanka, Thaimaa, Itä-Timor ja Vietnam; toteaa, että nämä kaikki kuuluvat jäseninä tai tarkkailijoina joko Kaakkois‑Aasian maiden liittoon (ASEAN) tai Etelä-Aasian alueellisen yhteistyön järjestöön (SAARC);

B. toteaa, että ihmisoikeuksien yleismaailmallinen julistus vahvistaa, että kaikki ihmiset syntyvät tasa-arvoisina arvoltaan ja oikeuksiltaan; toteaa, että ihmisoikeuksien yleismaailmallisen julistuksen 15 artiklaan ja muihin kansainvälisiin ihmisoikeusvälineisiin on kirjattu, että jokaisella ihmisellä on oikeus kansalaisuuteen ja että kenenkään kansalaisuutta ei saa mielivaltaisesti viedä; toteaa kuitenkin, että kansainväliset oikeudelliset välineet eivät ole saavuttaneet pääasiallista tavoitettaan, jonka mukaan jokaiselle ihmiselle on varmistettava kansalaisuus;

C. ottaa huomioon, että ihmisoikeudet ovat yleismaailmallisia, jakamattomia, toisistaan riippuvaisia ja toisiinsa liittyviä; toteaa, että ihmisoikeudet ja perusvapaudet ovat jokaisen ihmisen synnynnäinen oikeus ja niiden suojeleminen ja edistäminen on hallituksen tärkein tehtävä;

D. toteaa, että kaikkien Etelä- ja Kaakkois-Aasian maiden ratifioiman lasten oikeuksia koskevan yleissopimuksen mukaan lapsi on rekisteröitävä välittömästi syntymän jälkeen, ja hänellä on oltava oikeus kansalaisuuteen; toteaa, että arvioiden mukaan puolet maailman valtiottomista henkilöistä on lapsia ja että monet heistä ovat olleet valtiottomia syntymästään lähtien;

E toteaa, että ASEANin ihmisoikeusjulistuksessa vahvistetaan, että jokaisella ihmisellä on oikeus kansalaisuuteen lain edellyttämällä tavalla ja että kenenkään kansalaisuutta ei saa mielivaltaisesti viedä tai evätä pyyntöä kansalaisuuden vaihtamiseksi;

F. toteaa, että valtiottomalla henkilöllä tarkoitetaan valtiottomien henkilöiden oikeusasemaa koskevassa vuoden 1954 yleissopimuksessa henkilöä, ”jota ei mikään valtio lainsäädäntönsä perusteella pidä kansalaisenaan”; toteaa, että valtiottomuuden syyt voivat vaihdella ja niitä voivat olla muun muassa: valtioseuraanto ja valtioiden hajoaminen, tietyissä tapauksissa pakenemaan pakottavat olosuhteet, muuttoliike ja ihmiskauppa sekä kansalaisuuslakien muutokset ja puutteet, kansalaisuuden päättyminen pitkäaikaisen ulkomailla asumisen vuoksi, kansalaisuuden mielivaltainen vieminen, syrjintä sukupuolen, rodun, alkuperän tai muiden syiden perusteella, hallinnolliset ongelmat, mukaan luettuna syntymätodistusten saamisen tai rekisteröinnin ongelmat; toteaa, että useimmat tai jopa kaikki näistä tapauksista voidaan löytää Etelä- ja Kaakkois-Aasian valtiottomien ihmisten joukosta;

G. pitää tärkeänä panna merkille, että kysymys henkilön valtiottomuudesta on eri asia kuin kysymys henkilön pakolaisuudesta; toteaa, että useimmat valtiottomat ihmiset eivät ole koskaan lähteneet synnyinpaikastaan tai ylittäneet valtakunnanrajaa;

H. toteaa, että valtiottomuus on monitahoinen ongelma ja se johtaa erilaisiin ihmisoikeusrikkomuksiin, joita voivat olla muun muassa syntymätodistuksiin ja muihin henkilöasiakirjoihin liittyvät ongelmat tai ongelmat, jotka koskevat omistusoikeutta, jäämistä lasten terveysohjelmien ja julkisen koulujärjestelmän ulkopuolelle, liikeyrityksen omistusta, poliittista edustusta ja äänioikeutta, oikeutta sosiaaliturvaan ja julkisiin palveluihin; toteaa, että valtiottomuus voi osaltaan edistää ihmiskauppaa, mielivaltaisia vangitsemisia, vapaan liikkuvuuden rikkomista, lasten hyväksikäyttöä ja naisten syrjintää;

I. toteaa, että valtiottomuuteen ei juurikaan kiinnitetä kansainvälistä huomiota, vaikka sen maailmanlaajuiset ja alueelliset ihmisoikeusvaikutukset ovat erittäin huolestuttavia, sillä valtiottomuus nähdään edelleen valtioiden sisäisenä asiana; toteaa, että valtiottomuuden vähentämisestä ja viime kädessä poistamisesta olisi tehtävä ihmisoikeuksia koskeva painopiste kansainvälisellä tasolla;

J. toteaa, että lainsäädännöllinen syrjintä sukupuolen perusteella vaikkapa haettaessa tai siirrettäessä kansalaisuutta omalle lapselle tai puolisolle on edelleen olemassa Etelä- ja Kaakkois-Aasiassa esimerkiksi Nepalissa, Malesiassa ja Bruneissa;

K. toteaa, että UNHCR:n arvion mukaan alueella on 135 miljoonaa alle viisivuotiasta lasta, joiden syntymää ei ole rekisteröity ja jotka ovat vaarassa päätyä valtiottomiksi henkilöiksi;

L. toteaa, että valtiottomuuden poistaminen johtaa myös demokratian lisääntymiseen, kun entiset valtiottomat henkilöt pääsevät mukaan demokraattiseen prosessiin ja voivat osallistua siihen;

M. toteaa, että valtiottomuuden monitahoinen ongelma kuuluu kansainvälisen oikeuden ja politiikan reuna-alueille mutta se ei kuitenkaan ole marginaalinen kysymys;

N. toteaa, että valtiottomuus vaarantaa asianomaisten väestöryhmien kehitysnäkymät ja kestävän kehityksen toimintaohjelman 2030 tehokkaan täytäntöönpanon;

O. toteaa, että UNHCR:n maailmanlaajuisessa toimintasuunnitelmassa valtiottomuuden poistamiseksi 2014–2024 pyritään tukemaan hallituksia, jotta ne voivat ratkaista keskeisimmät olemassa olevat valtiottomuusongelmat, estää uusien tapausten syntymisen sekä havaita paremmin valtiottomat väestöryhmät ja suojella niitä; toteaa, että toimintasuunnitelman 10 kohdassa pidetään tärkeänä parantaa valtiottomuutta koskevaa kvalitatiivista ja kvantitatiivista tietoa; toteaa, että EU on sitoutunut tukemaan toimintasuunnitelmaa aktiivisesti;

P. toteaa, että neuvoston päätelmissä ihmisoikeuksia ja demokratiaa koskevasta EU:n toimintasuunnitelmasta (2015–2019) muistutetaan, että valtiottomuuskysymystä on pidettävä esillä prioriteettimaiden kanssa ja että on panostettava toimiin, joilla estetään valtiottomien väestöryhmien syntyminen konfliktin, pakkosiirtymisen tai valtioiden hajoamisen seurauksena;

Q. ottaa huomioon, että 20. syyskuuta 2016 julkaistussa EU:n vuosikertomuksessa ihmisoikeuksista ja demokratiasta maailmassa (maa- ja aluekohtaiset kysymykset) todetaan, että EU:n tavoitteena on lisätä ihmisoikeuskysymysten johdonmukaisuutta, vaikuttavuutta ja näkyvyyttä EU:n ulkopolitiikassa ja nostaa EU:n profiilia sitoutumisessa alueellisen vastuullisuuden ja ihmisoikeuksien yleismaailmallisuuden edistämiseen YK:n ja alueellisten ihmisoikeusmekanismien puitteissa; toteaa erityisesti, että tähän sisältyy ensimmäisen poliittisen vuoropuhelun käynnistäminen ihmisoikeuksista Kaakkois-Aasian maiden liiton (ASEAN) ihmisoikeusmekanismien kanssa;

R. toteaa, että EU on päättänyt asettaa ihmisoikeudet keskiöön suhteissaan kolmansiin maihin;

S. toteaa, että valtiottomuus edistää väestön liikkeitä, maastamuuttoa ja ihmiskauppaa sekä horjuttaa kokonaisten alueiden vakautta;

T. toteaa, että monet maailman 10 miljoonasta valtiottomasta ihmisestä asuvat Etelä- ja Kaakkois-Aasiassa ja Myanmarin rohingyaväestö on maailman suurin valtioton väestöryhmä, johon kuuluu yli miljoona ihmistä UNHCR:n valtiottomuutta koskevan määritelmän mukaan; toteaa, että myös Thaimaassa, Malesiassa, Bruneissa, Vietnamissa, Filippiineillä ja muualla on suuria valtiottomia väestöryhmiä; toteaa, että valtiottomia tiibetiläisiä asuu esimerkiksi Intiassa ja Nepalissa; toteaa, että jotkut näistä ryhmistä kuuluvat UNCHR:n valtiottomuutta koskevan määritelmän piiriin, mutta toiset taas eivät; toteaa, että maailman valtiottomista ihmisistä ei ole olemassa kattavia tilastollisia selvityksiä eikä raportteja, koska kaikki valtiot eivät pidä tilastoja tästä asiasta; toteaa, että Etelä- ja Kaakkois-Aasiassa on pitkittyneitä ja ratkaisemattomia tapauksia, mutta myös tapauksia, joissa on saavutettu edistystä;

U. toteaa, että Etelä- ja Kaakkois-Aasiassa on viime vuosina saavutettu edistystä kansalaisuuslakeihin tehtyjen tarkistusten myötä, sillä valtiottomuuden estämiseksi on otettu käyttöön asianmukaisia säännöksiä ja valtiottomat henkilöt ovat saaneet mahdollisuuden kansalaisuuden hankkimiseen; toteaa, että näitä toimia on vahvistettava ja että hyväksyttyjä lakeja on noudatettava myös käytännössä;

V. toteaa, että rohingyat kuuluvat maailman vainotuimpien vähemmistöjen joukkoon ja ovat yksi suurimmista valtiottomien ihmisten ryhmistä; toteaa myös, että he ovat olleet virallisesti valtiottomia Burman vuoden 1982 kansalaisuuslain hyväksymisestä lähtien; ottaa huomioon, että Myanmarin viranomaiset ja naapurimaat hyljeksivät rohingyaväestöä, vaikka joissakin naapurimaista on suuret pakolaisväestöt; toteaa, että Rakhinen osavaltiossa on meneillään kahnauksia; toteaa, että tuhannet Bangladeshin rajan yli päässeet pakolaiset tarvitsevat epätoivoisesti humanitaarista apua ja että heitä työnnetään takaisin väkipakolla, mikä on kansainvälisen oikeuden vastaista; toteaa, että rohingyat pakenevat Rakhinen osavaltion kollektiivisen rankaisemisen politiikkaa, jossa turvallisuusjoukot tekevät summittaisesti kohdistettuja kostohyökkäyksiä ja niiden kerrotaan tulittaneen kyläläisiä taisteluhelikoptereista, polttaneen koteja, pidättäneen ihmisiä mielivaltaisesti ja raiskanneen naisia ja tyttöjä; toteaa, että tähän mennessä kotimaiset ja kansainväliset vastaukset rohingyaväestön ihmisoikeuksien heikentymiseen ja humanitaariseen kriisiin ovat olleet pitkälti riittämättömiä ja monia asian ratkaisemiseen tarkoitettuja välineitä ei ole edes käytetty;

W. toteaa, että satoja tuhansia bihareja ei kohdeltu Bangladeshin kansalaisina maan itsenäisyyssodan jälkeen, kun Pakistan kieltäytyi myöntämästä ottamasta heitä takaisin; toteaa, että vuodesta 2003 lähtien useat tuomioistuimet ovat kuitenkin vahvistaneet, että biharit ovat Bangladeshin kansalaisia; toteaa, että lukuisat biharit eivät ole täysin kotoutuneet Bangladeshin yhteiskuntaan ja eivätkä osallistu kehitysohjelmiin ja monet eivät ole voineet hyödyntää uudelleen vahvistettuja oikeuksiaan täysipainoisesti;

X. toteaa, että Etelä- ja Kaakkois-Aasiassa on paljon muitakin valtiottomia väestöryhmiä; toteaa kuitenkin, että viime vuosina on tapahtunut myönteistä kehitystä esimerkiksi Indonesiassa, jossa sukupuoleen perustuva syrjintä poistettiin kansalaisuuden hakemista koskevasta menettelystä ja kansalaisuuslakia uudistettiin vuonna 2006 siten, että Indonesiasta ulkomaille yli viideksi vuodeksi muuttavat henkilöt eivät enää menetä Indonesian kansalaisuutta, jos se johtaisi valtiottomuuteen; toteaa, että Kambodžassa syntymän rekisteröinnistä on tehty maksutonta ensimmäisen 30 päivän ajan syntymän jälkeen; toteaa myös, että Vietnamissa helpotettiin vuonna 2008 kansalaisuuden myöntämistä kaikille valtiottomille henkilöille, jotka olivat oleskelleet Vietnamissa yli 20 vuoden ajan ja Thaimaassa kansalaisuus- ja väestörekisterilainsäädännön uudistamisen jälkeen 23 000 valtiotonta henkilöä on saanut kansalaisuuden vuoden 2011 jälkeen;

Y. pitää erityisen tärkeänä, että kaikki alueen maiden hallitukset ja asiasta vastaavat viranomaiset noudattavat täysin palauttamiskiellon periaatetta ja suojelevat pakolaisia niiden kansainvälisiä velvoitteita vastaavasti ja kansainvälisten ihmisoikeusnormien mukaisesti;

Z. toteaa, että valtiottomien ryhmien olisi voitava hyödyntää humanitaarisia ohjelmia, jotka tarjoavat terveyspalveluja, ruokaa, koulutusta ja ravitsemusapua;

1. on huolissaan miljoonista valtiottomista ihmisistä eri puolilla maailmaa ja erityisesti Etelä- ja Kaakkois-Aasiassa ja ilmaisee solidaarisuutensa kansalaisuudettomille ihmisille;

2. on erityisen huolestunut rohingyavähemmistön tilanteesta Myanmarissa; on tyrmistynyt laajamittaisista ihmisoikeusrikkomuksista ja rohingyaväestön jatkuvasta sorrosta ja syrjinnästä sekä siitä, ettei heitä vieläkään tunnusteta Myanmarin yhteiskunnan osaksi ja katsoo, että tilanne näyttää ennakolta suunnitellulta etniseltä puhdistukselta; korostaa, että rohingyat ovat eläneet Myanmarin alueella monien sukupolvien ajan ja ovat täysin oikeutettuja Myanmarin kansalaisuuteen, joka heillä on ollut aikaisemmin, ja kaikkiin sen myötä tuleviin oikeuksiin ja velvollisuuksiin; vaatii Myanmarin hallitusta ja viranomaisia palauttamaan Myanmarin kansalaisuuden rohingyavähemmistölle; vaatii lisäksi välittömästi antamaan humanitaarisille järjestöille, kansainvälisille tarkkailijoille, valtiosta riippumattomille järjestöille ja toimittajille pääsyn Rakhinen osavaltioon; katsoo, että tarvitaan puolueettomia tutkimuksia, jotta ihmisoikeuksien rikkomiseen syyllistyneet henkilöt saadaan vastaamaan teoistaan; katsoo lisäksi, että tarvitaan pikaisia toimenpiteitä estämään jatkossa vähemmistöihin kohdistuvaa syrjintää, vihamielisyyttä ja väkivaltaa tai yllytystä niihin; toivoo, että Nobelin rauhanpalkinnon ja Saharov-palkinnon saanut Aung San Suu Kyi käyttäisi hyväksi eri roolejaan Myanmarin hallituksessa ratkaisun löytämiseen;

3. pitää valitettavana, että valtiottomuutta käytetään joissakin tapauksissa väärin tiettyjen yhteisöjen marginalisoimiseen ja heidän oikeuksiensa viemiseen; katsoo, että vähemmistöjen oikeudellinen, poliittinen ja sosiaalinen osallistaminen on tärkeä osa demokratiaan siirtymistä ja että valtiottomuutta koskevien kysymysten ratkaisemisella parannettaisiin osaltaan sosiaalista yhteenkuuluvuutta ja poliittista vakautta;

4. kiinnittää huomiota siihen, että valtiottomuus voi aiheuttaa merkittäviä humanitaarisia kriisejä, ja toistaa, että valtiottomilla henkilöillä olisi oltava pääsy humanitaarisiin ohjelmiin; tähdentää, että valtiottomuus merkitsee usein koulutusta, terveydenhoitoa, työllistymistä, liikkuvuutta ja turvallisuutta koskevien mahdollisuuksien kariutumista;

5. on huolestunut valtiottomuutta Etelä- ja Kaakkois-Aasian maissa koskevan tiedon puutteesta, sillä esimerkiksi Bhutanin, Intian, Nepalin ja Itä-Timorin tilanteesta ei juurikaan ole tietoja saatavilla; on lisäksi huolestunut siitä, että silloinkin kun kokonaislukumäärät ovat saatavilla, esimerkiksi naisista, lapsista ja muista heikommassa asemassa olevista ryhmistä ei ole olemassa eriteltyjä tietoja; huomauttaa, että tämä tiedonpuute vaikeuttaa kohdennettujen toimien määrittelyä esimerkiksi valtiottomuuden poistamiseen vuoden 2014 mennessä tähtäävän UNHCR:n kampanjan puitteissa; kannustaa voimakkaasti Etelä- ja Kaakkois-Aasian maita tuottamaan luotettavaa ja julkista eriytettyä tietoa valtiottomuudesta;

6. toteaa, että on myös olemassa myönteisiä esimerkkejä, kuten Filippiinien toukokuussa 2016 tekemä aloite toimiin ryhtymisestä tietojen saamiseksi alueen valtiottomien lasten määrästä ja tilanteesta; kehottaa EU:ta tarjoamaan yhteistyötä ja tukea valtiottomuuden kattavaan kartoittamiseen ja sellaisten hankkeiden määrittelemiseen, joilla valtiottomuus alueella voidaan poistaa;

7. on syvästi huolestunut siitä, että Brunein, Malesian ja Nepalin lainsäädännöissä on sukupuoleen perustuvaa syrjintää; pitää tärkeänä tarkastella uudelleen kansalaisuuslakeihin liittyviä säännöksiä, erityisesti lapsen oikeuksia koskevan yleissopimuksen ja kaikkinaisen naisten syrjinnän poistamista koskevan yleissopimuksen (CEDAW) osalta;

8. pitää tervetulleena alueen myönteistä kehitystä ja Filippiinien, Vietnamin ja Thaimaan toimia ja kannustaa alueen maita yhteistyöhön ja hyvien käytäntöjen vaihtamiseen sekä pyrkimyksiin poistaa valtiottomuus koko alueella;

9. muistuttaa tilanteesta valtiottomuuden poistamisen jälkeen alueella ja ihmisoikeuksiin kuuluvasta osallistumisperiaatteesta; kannattaa valtiottomuutta kokeneiden yhteisöjen ja aiemmin valtiottomien ihmisten ottamista mukaan kehityshankkeisiin ja suunnitteluun; kannustaa hallituksia ja kehityshankkeita tarkastelemaan valtiottomuuden jälkeistä syrjintää käytännön tasa-arvon nopeuttamiseksi tarkoitetun CEDAW-yleissopimuksen 4 artiklan 1 kohdan innoittamana;

10. tunnustaa kansallisen itsemääräämisoikeuden kansalaisuutta koskevissa asioissa, mutta vaatii maita, joissa asuu valtiottomia väestöryhmiä, ryhtymään konkreettisiin toimiin valtiottomuuden ongelman ratkaisemiseksi kaikkien maiden ratifioimien kansainvälisten sopimusten ja ennen kaikkea lapsen oikeuksia koskevan yleissopimuksen edellyttämällä tavalla; toteaa, että alueella on tapahtunut paljon myönteistä kehitystä;

11. kehottaa Bangladeshin hallitusta sitoutumaan selkeään etenemissuunnitelmaan vuonna 1997 allekirjoitetun Chittagong Hills Tractsin rauhansopimuksen panemiseksi kokonaan täytäntöön, jolloin nykyisin Intiassa valtiottomana asuvalle jumma-väestölle voitaisiin palauttaa heidän oikeutensa;

12. kannustaa jäsenvaltioita voimakkaasti panemaan täytäntöön valtiottomuuden poistamista koskevaan vuoden 1961 yleissopimukseen kirjatun varotoimen, jonka mukaan tietyssä valtiossa syntynyt henkilö saa myös kyseisen valtion kansalaisuuden, jos hän muussa tapauksessa olisi valtioton;

13. korostaa valtiottomuuden ja sosiaalisen ja taloudellisen suojattomuuden välistä yhteyttä; kehottaa kehitysmaiden hallituksia estämään kansalaisuuden epäämisen, menettämisen tai viemisen syrjivillä perusteilla, laatimaan tasa-arvoisia kansalaisuuslakeja ja ottamaan käyttöön saatavilla olevia, kohtuuhintaisia ja syrjimättömiä menettelyjä kansalaisuutta koskevassa dokumentoinnissa;

14. pitää myönteisenä, että ihmisoikeuksia ja demokratiaa koskevaa EU:n toimintasuunnitelmaa 2015–2019 koskevissa päätelmissään neuvosto sitoutuu pitämään kysymystä esillä prioriteettimaiden kanssa; suhtautuu lisäksi myönteisesti neuvoston sitoumukseen vahvistaa suhteitaan ASEANin kanssa; suosittaa, että toiminnan painopiste ulotetaan konflikteista, asuinsijoilta siirtymisestä ja valtioiden hajoamisesta syntyneistä valtiottomista väestöistä kattamaan myös muita asiaankuuluvia näkökohtia, kuten valtiottomuus syrjinnän johdosta tai syntymän rekisteröimättömyyden ja väestörekisteröinnin puuttumisen perusteella;

15. muistuttaa, että ihmisoikeuksia ja demokratiaa koskevassa EU:n toimintasuunnitelmassa (2015–2019) luvattiin toimenpiteitä yhteisen kehyksen rakentamiseksi komissiolle ja Euroopan ulkosuhdehallinnolle valtiottomuutta koskevien kysymysten nostamiseksi esiin kolmansien maiden kanssa; korostaa, että virallisen kehyksen laatiminen ja levittäminen olisi olennainen osa Euroopan unionin tukea UNCHR:lle tavoittelee valtiottomuuden poistamista vuoteen 2024 mennessä;

16. kehottaa EU:ta edistämään maailmanlaajuisten ratkaisujen kehittämistä valtiottomuuteen sekä kehittämään samalla alueellisia tai paikallisia strategioita, sillä ”yhden koon” lähestymistapa ei ole riittävän tehokas valtiottomuuden torjumisessa;

17. katsoo, että EU:n olisi korostettava voimakkaammin valtiottomuuden vaikutuksia globaaleihin kysymyksiin, kuten köyhyyden poistamiseen, kestävän kehityksen toimintaohjelman 2030 ja kestävän kehityksen tavoitteiden täytäntöönpanoon, lasten oikeuksien edistämiseen sekä laittoman muuttoliikkeen ja ihmiskaupan edellyttämiin toimiin;

18. pitää myönteisenä kestävän kehityksen tavoitteen 16.9 hyväksymistä, sillä siihen sisältyy laillisen henkilöllisyyden ja syntymän rekisteröimisen takaaminen kaikille; pitää kuitenkin valitettavana, ettei valtiottomuutta mainita selvästi kestävän kehityksen toimintaohjelmassa 2030 syrjintäperusteena eikä köyhyyden vähentämistavoitteena; kehottaa unionia ja sen jäsenvaltioita harkitsemaan valtiottomuusindikaattoreiden lisäämistä kestävän kehityksen tavoitteiden täytäntöönpanoa koskeviin seuranta- ja raportointimekanismeihinsa;

19. pitää tärkeänä valtiottomuutta koskevaa tehokasta viestintästrategiaa tietoisuuden lisäämiseksi asiasta; kehottaa EU:ta tiedottamaan valtiottomuudesta enemmän ja paremmin yhteistyössä UNCHR:n kanssa sekä kyseisissä kolmansissa maissa toimivien edustustojensa kautta sekä keskittymään ihmisoikeusrikkomuksiin, jotka ovat tapahtuneet valtiottomuuden seurauksena;

20. kehottaa EU:ta kehittämään kattavan strategian, joka perustuu kahteen toimenpidekokonaisuuteen; toteaa, että ensimmäisillä toimenpiteillä olisi käsiteltävä kiireellisiä tilanteita ja toisilla olisi määriteltävä pitkän aikavälin toimenpiteet valtiottomuuden poistamiseksi; katsoo, että strategiassa olisi keskityttävä muutamiin painopisteisiin ja että EU:n olisi otettava johtoasema kiireellisissä tilanteissa, jotta valtiottomuutta koskevaa tietoisuutta lisättäisiin kansainvälisellä tasolla;

21. korostaa, että valtiottomuutta koskevan EU:n kattavan strategian olisi oltava mukautettavissa valtiottomien henkilöiden kohtaamiin tilanteisiin; korostaa, että asiaankuuluvien toimien määrittelemiseksi on erotettava toisistaan hallinnollisten valmiuksien puuttumisesta johtuva valtiottomuus ja tiettyjä väestöryhmiä tai vähemmistöjä syrjivästä valtiollisesta politiikasta johtuva valtiottomuus;

22. suosittelee, että jäsenvaltiot asettavat painopisteekseen Etelä- ja Kaakkois-Aasian valtiottomuutta koskevan myönteisen kehityksen tukemisen, ja ehdottaa uutta kattavaa toimintalinjaa, jossa

– kannustetaan valtioita liittymään valtiottomuutta koskeviin yleissopimuksiin korostamalla niiden etuja kahdenvälisissä suhteissa parlamenttien ja ministeriöiden tasoilla ja muilla tasoilla;

– tuetaan ASEANin alakohtaisia elimiä ja SAARCia niiden tukiessa jäsenvaltioitaan, jotka jatkavat kansalaisuutta koskevan oikeuden toteuttamista ja valtiottomuuden poistamista;

– korostetaan valtiottomuutta koskevien sopimusten arvoa monenvälisillä foorumeilla;

– toimitaan yhteistyössä valtioiden kanssa ja tuodaan esille niitä hyötyjä, joita valtiottomia ja kansallisuudeltaan määrittelemättömiä ihmisiä koskevien monialaisten, eriytettyjen ja todennettavien maanlaajuisten tietojen keräämisestä aiheutuu, sillä valtiottomien henkilöiden tunnistaminen on kyseisille valtioille ensimmäinen askel valtiottomuuden poistamiseksi tarvittaviin toimiin ryhtymiseksi; kerätyt tiedot käytetään sitten rekisteröintiin, dokumentointiin, julkisten palvelujen tarjoamiseen, lain ja järjestyksen ylläpitämiseen ja kehityssuunnitteluun;

– korostetaan toistuvasti, että syntymien rekisteröinnin on oltava maksutonta, helposti kaikkien saatavilla olevaa ja luonteeltaan syrjimätöntä;

– korostetaan toistuvasti, että kansallisessa henkilötietojen hallintojärjestelyssä on oltava kaikkien alueella asuvien henkilöiden henkilötiedot, mukaan luettuna vaikeasti tavoitettavat ja marginalisoidut ryhmät, jotka saattavat olla joutumassa valtiottomiksi tai joilta puuttuu kansalaisuus;

– tuetaan Etelä- ja Kaakkois-Aasian maita niiden huolehtiessa, että myös valtiottomilla lapsilla on mahdollisuus päästä kouluun, sillä valtiottomuus on merkittävä este lasten yhtäläisille mahdollisuuksille koulutuksessa;

– tuetaan innovatiivisen teknologian merkitystä käyttämällä digitaalisia syntymän rekisteröimiseen tarkoitettuja ohjelmia parantamaan rekisteröintiä ja arkistointia;

– puututaan kansalaisuuslakien sisältöön ja soveltamiseen sekä kansalaisuutta koskevan oikeuden mielivaltaiseen viemiseen tai kieltämiseen etnisen alkuperän perusteella, sillä se on tärkein valtiottomuuden syy alueella;

– kannustetaan alueen valtioita kiinnittämään ihmisoikeus- ja yhteisöperustaisilla lähestymistavoilla huomiota naisten tarpeisiin ja kysymyksiin, jotka koskevat seksuaalista ja sukupuoleen perustuvaa väkivaltaa, etenkin ihmiskaupan uhrien osalta;

– otetaan kantaa kansalaisuuslakien ja sukupuoleen perustuvan syrjinnän ongelmaan, sillä eräissä maissa äitien on vaikeaa tai jopa mahdotonta siirtää omaa kansalaisuuttaan lapsilleen;

– varmistetaan, että kaikki EU:n rahoittamat kehityshankkeet ja humanitaarinen apu laaditaan niin, että valtiottomuutta koskevaan kysymykseen puututaan aina tarvittaessa;

– kehitetään asiaankuuluvien EU:n toimielinten ja toimijoiden valmiuksia, jotta voidaan ymmärtää, arvioida ja suunnitella valtiottomuutta koskevia kysymyksiä sekä tiedottaa niistä; ryhdytään tiedottamaan säännöllisesti EU:n saavutuksista valtiottomuuden torjunnassa ja sisällytetään valtiottomuutta koskeva luku EU:n vuosikertomukseen ihmisoikeuksista ja demokratiasta maailmassa;

– varmistetaan, että valtiottomuutta, kansallisuutta ja kansalaisuutta käsitellään asianmukaisella tavalla ihmisoikeuksia ja demokratiaa koskevissa maakohtaisissa strategioissa ja että viime mainittu perustuu periaatteeseen, jonka mukaan jokaisella on sukupuolesta, rodusta, ihonväristä, uskonnosta tai vakaumuksesta, alkuperästä tai kansalliseen tai etniseen vähemmistöön kuulumisesta riippumatta oikeus kansalaisuuteen; tarkastellaan valtiottomuuden ongelmaa kaikissa poliittisissa ja ihmisoikeuksia koskevissa vuoropuheluissa kyseisten maiden kanssa;

– laaditaan EU:lle ihmisoikeusohjeet valtiottomuutta varten, jotta EU:n toimia voidaan mitata konkreettisesti sen tavoitellessa valtiottomuuden poistamista kaikkialla maailmassa;

– lisätään Etelä- ja Kaakkois-Aasiassa esiintyvää valtiottomuutta koskevaa vuoropuhelua asianomaisten alueellisten ja kansainvälisten järjestöjen kanssa, Etelä- ja Kaakkois‑Aasian maiden naapureiden kanssa sekä alueen muiden aktiivisten valtioiden kanssa;

– varmistetaan, että vaalitarkkailuvaltuuskuntien jäsenet ovat tarvittaessa tietoisia valtiottomuutta koskevista kysymyksistä;

– pidetään tärkeänä alueellisten ihmisoikeuselinten vahvistamista, jotta ne voivat omaksua aktiivisemman roolin valtiottomuuden määrittelyssä ja poistamisessa;

– varataan kehitysyhteistyövälineestä, Euroopan kehitysrahastosta sekä demokratiaa ja ihmisoikeuksia koskevasta eurooppalaisesta rahoitusvälineestä riittävä rahoitus kansalaisjärjestöille ja muille organisaatioille, jotka pyrkivät tavoittamaan valtiottomia väestöryhmiä; edistetään kumppanuuksia kansalaisyhteiskunnan järjestöjen ja valtiottomien yhteisöjen välillä, jotta ne saavat valmiuksia taistella oikeuksiensa puolesta;

– kannustetaan hallitusten välistä koordinointia valtiottomuuden torjumiseksi, etenkin jos sillä on rajatylittäviä vaikutuksia, ja sisällytetään siihen valtiottomuuden torjuntaa koskevien kansainvälisten normien täytäntöönpanoon liittyvien parhaiden käytäntöjen vaihtaminen;

– varmistetaan myönteisen kehityksen jatkotoimet käytännön täytäntöönpanon varmistamiseksi esimerkiksi tietoisuutta parantamalla ja teknisen tuen myöntämisellä paikallisen tason julkishallinnolle valmiuksien parantamiseksi esimerkiksi Thaimaassa, Filippiineillä, Vietnamissa ja Bangladeshissä, jossa bihareille on palautettu kansalaisuus ja äänioikeus;

23. kehottaa Brunein, Malesian ja Nepalin hallituksia torjumaan kansallisuuslainsäädäntönsä sisältämiä sukupuolisyrjinnän muotoja ja edistämään lasten oikeutta kansalaisuuteen;

24. panee merkille valtiottomuuden ja pakkomuuton välisen yhteyden, erityisesti konfliktialueilla; muistuttaa, että ainakin 1,5 miljoonaa valtiotonta henkilöä maailmassa on pakolaisia tai entisiä pakolaisia ja heidän joukossaan on paljon nuoria naisia ja tyttöjä;

25. muistuttaa, että valtiottomuus maailmassa on pääosin kartoittamatta ja siitä ei juurikaan raportoida ja että nykyiset tiedot perustuvat erilaisiin määritelmiin; kehottaa kansainvälistä yhteisöä hyväksymään yhdenmukaisen määritelmän ja korjaamaan valtiottomuuden mittaamista koskevaan tiedonkeruuseen liittyviä puutteita kehitysmaissa, erityisesti auttamalla paikallisviranomaisia ottamaan käyttöön asianmukaisia menetelmiä, joilla valtiottomien henkilöiden määrä voidaan selvittää, heidät voidaan tunnistaa ja rekisteröidä ja maiden tilastollisia valmiuksia voidaan vahvistaa;

26. kehottaa komissiota käynnistämään hyvien käytäntöjen vaihdon jäsenvaltioiden kesken; kannattaa valtiottomuutta koskevien kansallisten yhteyspisteiden aktiivista koordinointia ja suhtautuu myönteisesti #IBelong-kampanjaan;

27. korostaa, että valtiottomien henkilöiden oikeusasemaa koskevalla vuoden 1954 yleissopimuksessa ja valtiottomuuden poistamista koskevalla vuoden 1961 yleissopimuksessa vaaditaan oikeudellisten kehysten perustamista valtiottomien henkilöiden tunnistamiseksi ja suojelemiseksi ja ne voivat toimia tärkeänä lähtökohtana niille maille, jotka haluavat edistyä valtiottomuutta koskevan ongelman ratkaisemisessa;

28. pitää myönteisenä sitä, että unioni on tukenut valtiottomia henkilöitä Etelä- ja Kaakkois-Aasiassa eri välineiden avulla, ja kannustaa unionia jatkamaan ponnistelujaan ja puuttumaan valtiottomuuden vaikutuksiin kehitykseen, rauhaan ja vakauteen keskeisenä osana kehitysyhteistyöohjelmiaan ja laajemmin ulkoista toimintaansa.

29. kehottaa puhemiestä välittämään tämän päätöslauselman neuvostolle ja komissiolle sekä jäsenvaltioiden hallituksille.

[1] http://www.unhcr.org/excom/exconc/453497302/conclusion-identification-prevention-reduction-statelessness-protection.html
[2] http://www.unhcr.org/protection/statelessness/54621bf49/global-action-plan-end-statelessness-2014-2024.html
[3] http://www.refworld.org/docid/57e3dc204.html
[4] http://www.ohchr.org/Documents/ProfessionalInterest/vienna.pdf
[5] http://www.refworld.org/docid/54620fb54.html
[6] http://www.asean.org/wp-content/uploads/images/ASEAN_RTK_2014/6_AHRD_Booklet.pdf
[7] http://data.consilium.europa.eu/doc/document/ST-10897-2015-INIT/fi/pdf
[8] http://data.consilium.europa.eu/doc/document/ST-11855-2012-INIT/fi/pdf
[9] http://www.consilium.europa.eu/fi/press/press-releases/2015/12/04-council-adopts-conclusions-on-statelessness/
[10] http://www.consilium.europa.eu/fi/press/press-releases/2016/06/20-fac-conclusions-myanmar-burma/
[11] Hyväksytyt tekstit, P8_TA(2016)0404.
[12] Hyväksytyt tekstit, P8_TA(2016)0316.
[13] Hyväksytyt tekstit, P8_TA(2015)0076.

PERUSTELUT

Oikeus kansalaisuuteen on kirjattu ihmisoikeuksien yleismaailmalliseen julistukseen jo lähes seitsemänkymmenen vuoden ajan, mutta se on silti lähes saavuttamaton haave miljoonille ihmisille.

Valtiottoman henkilön kansainvälinen määritelmä on ”henkilö, jota ei mikään valtio lainsäädäntönsä perusteella pidä kansalaisenaan”.

On tärkeää pitää mielessä, että useimmat valtiottomat ihmiset eivät ole pakolaisia. Toisin sanoen he eivät ole jättäneet synnyinpaikkaansa vapaaehtoisesti. Tästä huolimatta eräistä valtiottomista ihmisistä on tullut pakolaisia jouduttuaan pakenemaan synnyinmaastaan.

Valtiottomuuden syyt voivat olla vähemmän synkkiä, mutta silti ongelmallisia, kuten kansallisuuden raukeaminen pitkäaikaisen ulkomailla asumisen jälkeen.

Toiset syyt ovat kuitenkin vakavampia.

Kansallisuuslakeja käytetään hyväksi valtiottomien väestöryhmien syrjimiseksi (esimerkiksi Myanmarin rohingyaväestö, joka jätettiin niiden 135 etnisen vähemmistön ulkopuolelle, jotka maan hallitus virallisesti tunnustaa). Sukupuoleen perustuva syrjintä on myös huomattava este, kun naisille ei anneta oikeutta siirtää omaa kansalaisuuttaan lapsilleen yhtäläisin ehdoin miesten kanssa tai kun he menettävät kansalaisuutensa avioliiton solmimisen jälkeen. On olemassa myös hallinnollisia esteitä, jotka johtuvat siitä, että syrjäisillä alueilla asuvilla ihmisillä ei ole mahdollisuuksia rekisteröidä syntymiä, mikä johtaa myöhemmin ongelmiin.

Valtiottomuuteen liittyy myös laajempia huolenaiheita, sillä se luo epäoikeudenmukaisia esteitä työpaikoille, voi estää ihmisiä menemästä naimisiin, haittaa terveyspalvelujen saantia, koulutusta ja estää omistusoikeuden. Se vaikuttaa osaltaan ihmiskaupan jatkumiseen ja tekee lapsista erityisen haavoittuvia.

Valtiottomuus on valitettavasti ongelma noin kymmenelle miljoonalle ihmiselle eri puolilla maailmaa, mutta esittelijä haluaisi selkeyden vuoksi nostaa esille erityisesti kaksi väestöryhmää, rohingyat ja biharit, jotka monella tavalla symboloivat maailman kaikkien valtiottomien ihmisten kurjaa kohtaloa.

Esittelijä haluaisi kiinnittää huomiota siihen, miten kansainväliset järjestöt ja yhteistyö voivat auttaa valtiottomien henkilöiden mahdollisuuksia saada kansalaisuus ja estää uusien valtiottomuustapausten vyöryn tulevaisuudessa.

EU:n roolia valtiottomuuden torjunnassa olisi tarkasteltava etenkin rahoitettujen hankkeiden valinnan ja onnistumisen suhteen, myös monenvälisten toimien osalta.

Esittelijä haluaisi päätteeksi vielä tuoda esiin esimerkkejä hyvistä käytännöistä, jotta kolmannet maat (Indonesia, Kambodža, Vietnam) voivat panna täytäntöön toimia, jotka vievät oikeaan suuntaan.

Esimerkkejä hyvistä käytännöistä

Indonesia uudisti kansalaisuuslainsäädäntönsä vuonna 2006 siten, että yli viisi vuotta ulkomailla asuneet indonesialaiset maastamuuttajat eivät enää automaattisesti menetä kansalaisuuttaan.

Kambodžassa syntymän rekisteröinnistä tuli maksutonta ensimmäisen 30 päivän ajan. Unicef on työskennellyt pitkään syntymien rekisteröimisen ja väestörekistereiden parantamiseksi.

Vietnam hyväksyi Vietnamin kansalaisuuslain vuonna 2008 maassa pitkään oleskelleiden kansalaisuudettomien henkilöiden tilanteen ratkaisemiseksi. Se myönsi kansalaisuuden kaikille valtiottomille henkilöille, jotka ovat oleskelleet Vietnamissa yli 20 vuoden ajan.

Erityisesimerkit

Burma/Myanmar

Jännitteillä on syvät ja pitkään jatkuneet syynsä, ja ne juontavat juurensa vuodesta 1826 päättyneestä ensimmäisestä Englannin ja Burman välisestä sodasta. Britit voittivat sodan, saivat valvontaansa Arakanin ja kannustivat Bengalin väestöä, myös rohingyaväestöä, muuttamaan brittiläisestä Intiasta Arakaniin. Tämä muslimiuskoisen rohingyaväestön äkillinen maahanmuutto aiheutti jännitteitä buddhalaisessa Arakanissa. Burma/Myanmar itsenäistyi vuonna 1948. Myanmar oli uusi demokraattinen valtio, kunnes sotilasvallankaappaus vuonna 1962 muutti sen diktatuuriksi. Rohingyat ovat väestöryhmä, joka on kotoisin Burman Arakanin osavaltiosta Bangladeshin vastaiselta rajalta. He ovat vähemmistö Myanmarissa islamilaisen uskonnon, kulttuurin ja kielen perusteella. Myanmarilaisten enemmistö on buddhalaisia. Toisen maailmansodan ja vuoden 1962 vallankaappauksen välillä rohingyaväestö halusi oman valtionsa Arakaniin. Vallankaappauksessa valtaan tullut diktaattori murskasi rohingyaväestön kapinan ja heistä tuli virallisesti valtiottomia vuoden 1982 kansalaisuuslain myötä.

Arvioiden mukaan Myanmarissa asuu 800 000 – 1,2 miljoonaa valtiotonta rohingyaa, ja he muodostavat 80–98 prosenttia Rakhinen osavaltion väestöstä. Heillä ei kuitenkaan ole edelleenkään kansalaisuutta, ja hallitus kutsuu heitä ”valtiottomiksi bengaleiksi”. Rohingyaväestöä pidetään yhtenä maailman sorretuimmista vähemmistöistä, sillä he ovat käytännössä pakkotöissä ilman perusihmisoikeuksia.

Monet ovat muuttaneet maasta ja paenneet Myanmarin sortoa ja kurjuutta. Naapurimaahan Bangladeshiin on päätynyt pakolaisina 200 000 – 400 000 rohingyaa, ja he ovat yhä ilman humanitaarista apua ja Bangladeshin hallituksen tunnustusta, joten heillä ei ole kansalaisuutta. He elävät leireillä, ja vain 33 000 saa Bangladeshiltä avustusta harvoilla rekisteröidyillä leireillä, joille saadaan vähäistä humanitaarista apua, kuten saippuaa lasten peseytymiseen. Leirejä vartioidaan tiukasti, vartijat saattavat tappaa pakoa yrittävän. Yli 200 000 valtiotonta rohingyaa elää kammottavissa oloissa eri puolilla Bangladeshiä sijaitsevissa epävirallisissa leireissä.

Vuonna 2015 pidetyt vaalit toivat hetkeksi toivoa Myanmariin, kun diktatuuri kumottiin ja Aung San Suu Kyi valittiin johtamaan maata. Uusi hallitus on kuitenkin ollut kovin hiljaa asiasta, vaikka se ilmoitti huolehtivansa vähemmistöjen oikeuksista.

Vuonna 2015 Bangladeshin pääministeri Sheikh Hasina ilmoitti suunnitelmista siirtää rohingyaväestön leirit Bengalinlahdella sijaitsevalle saarelle, koska turismin pelättiin kärsivän rohingyaväestön läsnäolosta. Pääministeri totesi, että emme voi enää jatkaa heidän elättämistään. Ei Myanmar eikä Bangladesh halua rohingyaväestöä omaan maahansa ja myöntää heille kansalaisuutta. Tälle on vielä vähemmän mahdollisuuksia Thaimaassa ja Malesiassa, joihin rohingyaväestöä on myös paennut.

Rohingyaväestön kohtelu on saanut lisää huomiota tiedotusvälineissä Rakhinen vuoden 2012 mellakoiden ja vuoden 2015 pakolaiskriisin jälkeen. Vuonna 2012 Rakhinen osavaltiossa rohingyaväestön muslimien ja Rakhinen buddhalaisten välillä puhkesi taisteluja, joissa kuoli tai haavoittui 88 henkilöä ja tuhansia koteja poltettiin. Kansalaisjärjestöt ovat arvostelleet Myanmaria ja väittäneet, että mellakoiden syynä on vuosikymmeniä jatkunut rohingyaväestön syrjintä. Kesällä 2015 rohingyaväestö sai jälleen huomiota ”venepakolaisina”, kun heitä kuljetettiin orjatroolareilla Myanmarista ja Bangladeshistä Indonesiaan ja Thaimaahan ja myytiin pakkotyöhön. Rohingyaväestön joukkohautoja on löydetty Thaimaasta. Myanmar pyrkii yhä saamaan rohingyat määrittelemään itsensä bengalilaisiksi, jolloin kansa käytännössä katoaisi. Akateemiset tutkijat ja rikosalan asiantuntijat ovat väittäneet, että Myanmarin hallitus suunnittelee järjestelmällistä kansanmurhaa rohingyaväestön hävittämiseksi. UNHCR:n mukaan vuoden 2015 ensimmäisellä neljänneksellä 25 000 rohingyaa pakeni kodeistaan (lähinnä Myanmarista) salakuljetusaluksilla.

Miksi juuri Myanmarin rohingyaväestö on nostettava esiin?

He ovat maailman suurin valtioton väestöryhmä. He edustavat noin 20 prosenttia kaikista maailman valtiottomista ihmisistä, sillä rohingyaväestöä on noin kaksi miljoonaa ja valtiottomia 10 miljoonaa. He ovat myös yksi maailman vainotuimmista vähemmistöistä.

Onko Myanmarin hallituksen ja kansainvälisten organisaatioiden välillä ollut keskusteluja tai yhteistyötä rohingyaväestön auttamiseksi?

Kesäkuussa 2015 pidettiin 17 valtion kokous Kaakkois-Aasian kriisin ratkaisemiseksi. Sitä ei pidetty ministeritasolla, ja se kesti vain yhden päivän. Myanmarin edustaja, ulkoministeriön kansliapäällikkö Htin Lynn totesi, että Myanmaria ei voi yksistään asettaa vastuuseen venepakolaisten laittomasta muuttoliikkeestä. Hän vastasi UNHCR:n pyyntöön puuttua meneillään olevaan muuttoliikekriisiin, johon valtiottomuus liittyi.

The National -lehti 18. kesäkuuta 2015: Euroopan malli?

Pysyvä ratkaisu, jossa rohingyaväestön pako Myanmarista loppuu, ei kuitenkaan ole mahdoton. Euroopan maat joutuvat kohtaamaan paljon suuremman maahanmuuttokriisin. Euroopan komissio onkin laatinut pakolaisten uudelleensijoittamiseksi suunnitelman, jossa maahanmuuttajat jaetaan EU:n jäsenvaltioihin niiden varakkuuden, jo otettujen pakolaisten lukumäärän, työttömyysprosentin ja muiden tekijöiden perusteella. Kaakkois-Aasian maat voisivat ottaa pakolaisten uudelleensijoittamiseksi käyttöön vastaavan mallin, joka perustuisi BKT:hen, työttömyysprosenttiin ja muihin tekijöihin.

Tässä suunnitelmassa on vielä paljon yksityiskohtia hiottavana, ja eurooppalaiset johtajat saavat kotimaissaan vastaansa monia ryhmiä, jotka vastustavat maahanmuuttajien uudelleensijoittamista. Kyseessä on kuitenkin suunnitelma, joka saattaisi toimia. Kaakkois‑asiassa ei ole edes sitä. Suurvallat voisivat myös luvata uudelleensijoittaa tietyn määrän rohingyaväestöä vuosittain seuraavan vuosikymmenen aikana. Julkisesta lupauksesta ei voisi lipsua. Vaikka rohingyaväestön tottuminen Yhdysvaltoihin voisikin viedä aikaa, Yhdysvaltojen johto on ennenkin ottanut maahan suuria maahanmuuttajamääriä hyvin erilaisista kulttuureista: hmongit 1970–80 -luvuilla ja bhutanilaiset viimeisen vuosikymmenen aikana.

Bangladesh

Bangladeshin tilanteen historia

Bangladesh itsenäistyi vuonna 1971, kun Itä-Pakistan irtautui Länsi-Pakistanista, ja uusi valtio Bangladesh perustettiin. Pakistan irtautui Intiasta vuonna 1947. Monet urdunkieliset muslimit Biharin seudulta Intiasta muuttivat Itä-Pakistaniin, ja heitä kutsuttiin bihareiksi. Itsenäisyysliikkeen aikana he kuitenkin tukivat Länsi-Pakistania, koska he kokivat sen arvot läheisemmiksi. Bangladeshin itsenäistyttyä 1971 biharit eivät olleet Bangladeshin eivätkä Pakistanin kansalaisia. Heitä ei myöskään tuettu Bangladeshissä, koska heitä pidettiin vihollista tukevana vähemmistönä. Nimi ”bihari” tarkoittaa rannalle jäänyttä pakistanilaista. Itsenäisyysliikehdinnän aikana vuonna 1971 bihareihin kohdistui monia hirmutekoja, kuten murhia, raiskauksia ja ryöstöjä. Heitä kohdellaan nykyisinkin huonosti Bangladeshissä, ja he joutuvat asumaan tuhansien muiden joukossa ahtailla leireillä, joiden hygienia on hirvittävää. Monet eivät voi tehdä työtä, avata pankkitiliä tai saada passia. Biharilapset eivät pääse hallituksen kouluihin, jos he asuvat leireillä, joten monet ovat joutuneet muuttamaan henkilöllisyytensä. Taudit ovat yleisiä. Terveyspalveluja ei ole, syntyvyys on korkea, samoin kuolleisuus.

Valtiottomuuden parantaminen: Monet biharit haluaisivat palata Pakistaniin. Vuoden 1971 jälkeen 170 000 biharia muutti takaisin Pakistaniin. Kyseessä oli kuitenkin vain kolmannes kaikista. Pakistanin viranomaiset asettivat ehtoja kotiinpalaamiselle, mikä on perustuslain vastaista ja moraalitonta. Viranomaiset väittivät, että he eivät halunneet väestön joukkoliikehdinnän leviämistä Pakistaniin, sillä se järkyttäisi maan tasapainoa. Kuitenkin noin 100 000 ihmistä palasi Pakistaniin ilman hallituksen tukea. Tällä hetkellä he ovat valtiottomia. Tämä jätti noin 250 000 valtiotonta biharia Bangladeshiin vuoteen 2006 mennessä.

Käännekohta oli vuosi 2008. Korkeimman oikeuden päätöksellä hallitus myöntäisi kansalaisuuden kaikille urdunkielisille bihareille. Nyt kaikilla leirin asukkailla on henkilökortit ja äänioikeus. Tämä on lopettanut lähes 300 000 bangladeshiläisen kansalaisuudettomuuden.

Bihareilla on kuitenkin vielä jokapäiväisiä ongelmia. Leirillä eläminen tarkoittaa, että tuhannet ihmiset eivät voi saada passia. He joutuvat maksamaan hallinnollisia maksuja eivätkä siksi voi saada monia heille kuuluvia palveluja. Tuhannet elävät vielä köyhyydessä.

KEHITYSVALIOKUNNAN LAUSUNTO (31.1.2017)

ulkoasiainvaliokunnalle

valtiottomuudesta Etelä- ja Kaakkois-Aasiassa
(2016/2220(INI))

Valmistelija: Maria Heubuch

EHDOTUKSET

Kehitysvaliokunta pyytää asiasta vastaavaa ulkoasiainvaliokuntaa sisällyttämään seuraavat ehdotukset päätöslauselmaesitykseen, jonka se myöhemmin hyväksyy:

A. ottaa huomioon, että valtiottomat henkilöt, joita arvioidaan olevan 10–15 miljoonaa mutta joista vain 3,5 miljoonaa on otettu UNHCR:n tilastoihin, jakautuvat epätasaisesti maailmassa; ottaa huomioon, että 20 valtiosta, joissa on yli 10 000 valtiotonta henkilöä, viisi sijaitsee Etelä- ja Kaakkois-Aasiassa;

B. ottaa huomioon, että valtiottomuudella on ihmisoikeuksia, muun muassa kansalaisoikeuksia, poliittisia oikeuksia sekä taloudellisia oikeuksia, samoin kuin kehitystä ja kansainvälistä vakautta horjuttavia seurauksia sekä huomattava vaikutus kansalaisvelvollisuuksiin, maan ja omaisuuden hankintaan, sosiaaliturvaan ja palveluihin, kuten terveydenhuoltoon ja koulutukseen, ja se myös heikentää ihmisten yhteiskunnallista asemaa; toteaa, että valtiottomuus vaarantaa asianomaisten väestöryhmien kehitysnäkymät ja kestävän kehityksen toimintaohjelman 2030 tehokkaan täytäntöönpanon;

C. toteaa, että valtiottomuuden monitahoinen ongelma kuuluu kansainvälisen oikeuden ja politiikan reuna-alueille mutta se ei kuitenkaan ole marginaalinen kysymys;

1. korostaa valtiottomuuden ja sosiaalisen ja taloudellisen suojattomuuden välistä yhteyttä; kehottaa kehitysmaiden hallituksia estämään kansallisuuden epäämisen, menettämisen tai riistämisen syrjivillä perusteilla, laatimaan tasa-arvoisia kansalaisuuslakeja ja ottamaan käyttöön helppopääsyisiä, kohtuuhintaisia ja syrjimättömiä menettelyjä kansalaisuutta koskevassa dokumentoinnissa;

2. pitää myönteisenä kestävän kehityksen tavoitteen 16.9 hyväksymistä, sillä siihen sisältyy laillisen henkilöllisyyden ja syntymän rekisteröimisen takaaminen kaikille; pitää kuitenkin valitettavana, ettei valtiottomuutta mainita selvästi Agenda 2030 -ohjelmassa syrjintäperusteena eikä köyhyyden vähentämistavoitteena; kehottaa unionia ja sen jäsenvaltioita harkitsemaan valtiottomuusindikaattoreiden lisäämistä kestävän kehityksen tavoitteiden täytäntöönpanoa koskeviin seuranta- ja raportointimekanismeihinsa;

3. kehottaa Brunei Darussalamin, Malesian ja Nepalin hallituksia torjumaan kansallisuuslainsäädäntönsä sisältämiä sukupuolisyrjinnän muotoja ja edistämään lasten oikeutta kansalaisuuteen;

4. panee merkille valtiottomuuden ja pakkomuuton välisen yhteyden, erityisesti konfliktialueilla; muistuttaa, että ainakin 1,5 miljoonaa valtiotonta henkilöä maailmassa on pakolaisia tai entisiä pakolaisia, joiden joukossa on paljon nuoria naisia ja tyttöjä;

5. muistuttaa, että valtiottomuus maailmassa on pääosin kartoittamatta ja aliraportoitu ja että nykyiset tiedot perustuvat erilaisiin määritelmiin; kehottaa kansainvälistä yhteisöä hyväksymään yhdenmukaisen määritelmän ja korjaamaan valtiottomuuden mittaamista koskevaan tiedonkeruuseen liittyviä puutteita kehitysmaissa, erityisesti auttamalla paikallisviranomaisia ottamaan käyttöön asianmukaisia menetelmiä, joilla valtiottomien henkilöiden määrä voidaan selvittää, heidät voidaan tunnistaa ja rekisteröidä ja maiden tilastollisia valmiuksia voidaan vahvistaa;

6. kehottaa komissiota käynnistämään hyvien käytäntöjen vaihdon jäsenvaltioiden kesken; kannattaa valtiottomuutta koskevien kansallisten yhteyspisteiden aktiivista koordinointia ja suhtautuu myönteisesti #IBelong-kampanjaan;

7. kehottaa jäsenvaltioita myöntämään suojeluaseman valtiottomille muuttajille;

8. pitää myönteisenä sitä, että unioni on tukenut valtiottomia henkilöitä Etelä- ja Kaakkois-Aasiassa eri välineiden avulla, ja kannustaa unionia jatkamaan ponnistelujaan ja puuttumaan valtiottomuuden vaikutuksiin kehitykseen, rauhaan ja vakauteen elimellisenä osana kehitysyhteistyöohjelmiaan ja laajemmin ulkoista toimintaansa.

LOPULLISEN ÄÄNESTYKSEN TULOS LAUSUNNON ANTAVASSA VALIOKUNNASSA

Hyväksytty (pvä)	25.1.2017
Lopullisen äänestyksen tulos	+: –: 0:	19 0 2
Lopullisessa äänestyksessä läsnä olleet jäsenet	Doru-Claudian Frunzulică, Enrique Guerrero Salom, Heidi Hautala, Maria Heubuch, György Hölvényi, Stelios Kouloglou, Arne Lietz, Linda McAvan, Norbert Neuser, Maurice Ponga, Cristian Dan Preda, Lola Sánchez Caldentey, Elly Schlein, Eleni Theocharous, Paavo Väyrynen, Bogdan Brunon Wenta, Anna Záborská, Joachim Zeller
Lopullisessa äänestyksessä läsnä olleet varajäsenet	Agustín Díaz de Mera García Consuegra, Adam Szejnfeld, Jan Zahradil

TIEDOT HYVÄKSYMISESTÄASIASTA VASTAAVASSA VALIOKUNNASSA

Hyväksytty (pvä)	11.4.2017
Lopullisen äänestyksen tulos	+: –: 0:	54 2 3
Lopullisessa äänestyksessä läsnä olleet jäsenet	Lars Adaktusson, Francisco Assis, Amjad Bashir, Bas Belder, Mario Borghezio, Elmar Brok, Fabio Massimo Castaldo, Lorenzo Cesa, Javier Couso Permuy, Andi Cristea, Arnaud Danjean, Georgios Epitideios, Knut Fleckenstein, Eugen Freund, Michael Gahler, Sandra Kalniete, Karol Karski, Tunne Kelam, Janusz Korwin-Mikke, Eduard Kukan, Arne Lietz, Barbara Lochbihler, Sabine Lösing, Ulrike Lunacek, Andrejs Mamikins, Alex Mayer, David McAllister, Francisco José Millán Mon, Javier Nart, Pier Antonio Panzeri, Demetris Papadakis, Ioan Mircea Paşcu, Alojz Peterle, Tonino Picula, Kati Piri, Julia Pitera, Cristian Dan Preda, Jozo Radoš, Jordi Solé, Charles Tannock, László Tőkés, Ivo Vajgl, Elena Valenciano, Geoffrey Van Orden, Anders Primdahl Vistisen, Boris Zala
Lopullisessa äänestyksessä läsnä olleet varajäsenet	María Teresa Giménez Barbat, Andrzej Grzyb, Antonio López-Istúriz White, Norica Nicolai, Urmas Paet, José Ignacio Salafranca Sánchez-Neyra, Helmut Scholz, Igor Šoltes, Marie-Christine Vergiat
Lopullisessa äänestyksessä läsnä olleet sijaiset (200 art. 2 kohta)	Ramona Nicole Mănescu, Josef Weidenholzer, Jaromír Štětina, Dubravka Šuica

LOPULLINEN ÄÄNESTYS NIMENHUUTOÄÄNESTYKSENÄASIASTA VASTAAVASSA VALIOKUNNASSA

54	+
ALDE	María Teresa Giménez Barbat, Javier Nart, Norica Nicolai, Urmas Paet, Jozo Radoš, Ivo Vajgl
ECR	Amjad Bashir, Bas Belder, Karol Karski, Charles Tannock
EFDD	Fabio Massimo Castaldo
GUE/NGL	Javier Couso Permuy, Sabine Lösing, Helmut Scholz, Marie-Christine Vergiat
PPE	Lars Adaktusson, Elmar Brok, Lorenzo Cesa, Arnaud Danjean, Michael Gahler, Andrzej Grzyb, Sandra Kalniete, Tunne Kelam, Eduard Kukan, Antonio López-Istúriz White, David McAllister, Francisco José Millán Mon, Ramona Nicole Mănescu, Alojz Peterle, Julia Pitera, Cristian Dan Preda, José Ignacio Salafranca Sánchez-Neyra, Jaromír Štětina, Dubravka Šuica, László Tőkés,
S&D	Francisco Assis, Andi Cristea, Knut Fleckenstein, Eugen Freund, Arne Lietz, Andrejs Mamikins, Alex Mayer, Pier Antonio Panzeri, Demetris Papadakis, Ioan Mircea Paşcu, Tonino Picula, Kati Piri, Elena Valenciano, Josef Weidenholzer, Boris Zala
Verts/ALE Group	Barbara Lochbihler, Ulrike Lunacek, Jordi Solé, Igor Šoltes

2	-
NI	Georgios Epitideios, Janusz Korwin-Mikke

3	0
ECR	Mario Borghezio, Geoffrey Van Orden, Anders Primdahl Vistisen

Symbolien selitys:

+ : puolesta

- : vastaan

0 : tyhjää

Oikeudellinen huomautus - Tietosuojakäytäntö