MIETINTÖ Euroopan parlamentin suosituksesta neuvostolle, komissiolle ja komission varapuheenjohtajalle / unionin ulkoasioiden ja turvallisuuspolitiikan korkealle edustajalle jihadistien tulonlähteiden katkaisemisesta – terrorismin rahoittamiseen puuttuminen

26.2.2018 - (2017/2203(INI))

Ulkoasiainvaliokunta
Esittelijä: Javier Nart


Menettely : 2017/2203(INI)
Elinkaari istunnossa
Asiakirjan elinkaari :  
A8-0035/2018
Käsiteltäväksi jätetyt tekstit :
A8-0035/2018
Äänestykset :
Hyväksytyt tekstit :

LUONNOS EUROOPAN PARLAMENTIN SUOSITUKSEKSI

neuvostolle, komissiolle ja komission varapuheenjohtajalle / unionin ulkoasioiden ja turvallisuuspolitiikan korkealle edustajalle jihadistien tulonlähteiden katkaisemisesta – terrorismin rahoittamiseen puuttuminen

(2017/2203(INI))

Euroopan parlamentti, joka

–  ottaa huomioon vuonna 1999 tehdyn terrorismin rahoituksen torjumista koskevan kansainvälisen yleissopimuksen,

–  ottaa huomioon 27. lokakuuta 2016 antamansa päätöslauselman Pohjois-Irakin/Mosulin tilanteesta[1] ja 30. huhtikuuta 2015 antamansa päätöslauselman ISIS/Daesh-järjestön harjoittamasta kulttuurikohteiden tuhoamisesta[2],

–  ottaa huomioon Euroopan unionin ulko- ja turvallisuuspoliittisen globaalistrategian,

–  ottaa huomioon tietyistä Euroopan yhteisön ja Irakin talous- ja rahoitussuhteita koskevista erityisrajoituksista ja asetuksen (EY) N:o 2465/1996 kumoamisesta 7. heinäkuuta 2003 annetun neuvoston asetuksen (EY) N:o 1210/2003[3],

–  ottaa huomioon Yhdistyneiden kansakuntien (YK) maailmanlaajuisen terrorisminvastaisen strategian ja YK:n turvallisuusneuvoston päätöslauselmat 1267 (1999), 1373 (2001), 1989 (2011), 2133 (2014), 2199 (2015), 2253 (2015) ja 2368 (2017),

–  ottaa huomioon rahoitusjärjestelmän käytön estämisestä rahanpesuun tai terrorismin rahoitukseen, Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) N:o 648/2012 muuttamisesta sekä Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2005/60/EY ja direktiivin 2006/70/EY kumoamisesta 20. toukokuuta 2015 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin (EU) 2015/849[4],

–  ottaa huomioon ehdotuksen Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiiviksi (EU) 2015/849 rahoitusjärjestelmän käytön estämisestä rahanpesuun tai terrorismin rahoitukseen 5. heinäkuuta 2016 annetun direktiivin 2009/101/EY muuttamisesta (COM(2016)0450),

–  ottaa huomioon 9. marraskuuta 2014 annetun Manaman julistuksen terrorismin rahoittamisen torjunnasta,

–  ottaa huomioon rahanpesun ja terrorismin rahoittamisen vastaisen toimintaryhmän (FATF) terrorismiin ja terrorismin rahoitukseen liittyviä kohdennettuja talouspakotteita koskevat parhaat käytännöt,

–  ottaa huomioon FATF:n 24. lokakuuta 2014 antaman lausunnon ISILin rahoituksen torjumisesta sekä sen helmikuussa 2015 antaman raportin Irakin ja Levantin islamilaisen valtion (ISIL) terroristijärjestön rahoituksesta,

–  ottaa huomioon yhdennentoista raportin turvallisuusunionin edistymisestä, jonka komissio julkaisi 18. lokakuuta 2017,

–  ottaa huomioon maailmanlaajuisen terrorisminvastaisen foorumin (GCTF) syyskuussa 2015 antaman lisäyksen Algerin muistioon hyvistä käytännöistä terroristien tekemistä kaappauksista lunnaiden saamiseksi hyötymisen ehkäisemiseksi ja estämiseksi,

–  ottaa huomioon G7-ryhmän 26. toukokuuta 2017 antaman Taorminan julkilausuman terrorismin ja väkivaltaisten ääriliikkeiden torjunnasta,

–  ottaa huomioon hiljattain perustetun terrorismia käsittelevän erityisvaliokunnan,

–  ottaa huomioon Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen (SEUT) 16 artiklan,

–  ottaa huomioon Euroopan unionin perusoikeuskirjan 7 artiklan ja henkilötietojen suojaa koskevan 8 artiklan,

–  ottaa huomioon Syyrian tilanteen johdosta määrättävistä rajoittavista toimenpiteistä annetun asetuksen (EU) N:o 36/2012 muuttamisesta 28. toukokuuta 2015 annetun neuvoston asetuksen (EU) 2015/827[5],

–  ottaa huomioon helmikuussa 2016 julkaistun komission toimintasuunnitelman terrorismin rahoituksen torjunnan vahvistamiseksi,

–  ottaa huomioon Europolin julkaiseman vuoden 2017 selvityksen terrorismitilanteesta ja -suuntauksista Euroopassa (TE-SAT),

–  ottaa huomioon sisämarkkinoihin vaikuttavia ja rajat ylittäviin toimiin liittyviä rahanpesun ja terrorismin rahoituksen riskejä koskevasta arvioinnista 26. kesäkuuta 2017 annetun komission kertomuksen Euroopan parlamentille ja neuvostolle (COM(2017)0340),

–  ottaa huomioon terrorismin torjumisesta sekä neuvoston puitepäätöksen 2002/475/YOS korvaamisesta sekä neuvoston päätöksen 2005/671/YOS muuttamisesta 15. maaliskuuta 2017 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin (EU) 2017/541[6],

–  ottaa huomioon luonnollisten henkilöiden suojelusta toimivaltaisten viranomaisten suorittamassa henkilötietojen käsittelyssä rikosten ennalta estämistä, tutkimista, paljastamista tai rikoksiin liittyviä syytetoimia tai rikosoikeudellisten seuraamusten täytäntöönpanoa varten sekä näiden tietojen vapaasta liikkuvuudesta ja neuvoston puitepäätöksen 2008/977/YOS kumoamisesta 27. huhtikuuta 2016 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin (EU) 2016/680[7],

–  ottaa huomioon 13. heinäkuuta 2017 annetun ehdotuksen Euroopan parlamentin ja neuvoston asetukseksi kulttuuriesineiden tuonnista (COM(2017)0375),

–  ottaa huomioon yhdeksännen raportin turvallisuusunionin edistymisestä, jonka komissio julkaisi 27. heinäkuuta 2017,

–  ottaa huomioon 18. lokakuuta 2017 julkaistun komission tiedonannon Euroopan parlamentille, Eurooppa-neuvostolle ja neuvostolle ”Yhdestoista raportti edistymisestä kohti toimivaa ja todellista turvallisuusunionia” (COM(2017)0608),

–  ottaa huomioon työjärjestyksen 113 artiklan,

–  ottaa huomioon ulkoasiainvaliokunnan mietinnön (A8-0035/2018),

A.  ottaa huomioon, että yksi terrorismin torjunnan keskeisimmistä elementeistä on tyrehdyttää terrorismin rahoituslähteet, joita ovat muun muassa salaiset rahavirrat petosten ja veronkierron, rahanpesun ja veroparatiisien kautta;

B.  toteaa, että osa rahoituksesta voi olla peräisin Euroopan maista ja olla tarkoitettu terroristijärjestöjen käyttöön muualla ja että osa rahoituksesta taas tulee Euroopan ulkopuolelta ja on tarkoitettu radikalisoitumisen ja varsinaisten terroritekojen rahoittamiseen; toteaa, että terrorismin torjunnan ulkoinen ja sisäinen ulottuvuus ovat toisiinsa kietoutuneet; katsoo, että terrorismin rahoituslähteiden tyrehdyttämisen olisi oltava osa EU:n laajempaa strategiaa, joka kattaisi sekä ulkoisen että sisäisen turvallisuusulottuvuuden;

C.  toteaa, että nykyaikaiset viestintäverkot ja erityisesti joukkorahoitus ovat osoittautuneet halvaksi ja tehokkaaksi keinoksi kerätä varoja terrorismin rahoitukseen tai jihadistiverkoston hallintaan; toteaa, että terroristiryhmät ovat onnistuneet keräämään lisävaroja toiminnalleen verkkourkinnalla, identiteettivarkauksilla tai ostamalla sähköisiltä foorumeilta varastettujen luottokorttien tietoja;

D.  ottaa huomioon, että tätä rahoitusta käytetään kolmenlaiseen terroristiseen toimintaan: terrori-iskuihin, joihin tarvitaan mittavaa rahoitusta; muihin iskuihin, joiden tulokset ovat yhtä raakoja mutta joihin tarvitaan kuitenkin vähemmän rahoitusta, sekä propagandaan, jolla voidaan yllyttää ”yksinäisiä susia” iskuihin, joihin saatetaan tarvita vain hyvin vähän etukäteissuunnittelua tai varoja; katsoo, että vastatoimien on oltava tehokkaita kaikissa näissä tapauksissa;

E.  ottaa huomioon, että laillisista lähteistä peräisin olevan rahoituksen saaja voi ohjata varat terroristiseen toimintaan liittyville kolmansille osapuolille, henkilöille, ryhmille, yrityksille tai yhteisöille;

F.  ottaa huomioon, että terrorismi on maailmanlaajuista rikollista toimintaa, minkä vuoksi myös sen tehokkaan torjunnan on oltava maailmanlaajuista ja kokonaisvaltaista; toteaa, että tämän vuoksi rahoituslaitosten, lainvalvontaviranomaisten ja oikeusviranomaisten välinen tiivis koordinointi sekä luonnollisia henkilöitä, oikeushenkilöitä ja epäilyttävää toimintaa koskevien merkityksellisten tietojen jakaminen on erittäin tärkeää, joskin on pidettävä mielessä, että henkilötietojen suojaaminen ja yksityisyyden kunnioittaminen ovat tärkeitä perusoikeuksia;

G.  ottaa huomioon, että viime vuosien tietovuodot ovat lisänneet huomattavasti tietoisuutta rahanpesun ja veronkierron yhteyksistä järjestäytyneeseen rikollisuuteen ja terrorismin rahoitukseen ja että näistä kysymyksistä on tullut kansainvälisen politiikan keskeinen huolenaihe; toteaa komission lailla tiedotusvälineiden viimeaikaisten raporttien yhdistäneen myös laajamittaiset alv- ja valmisteveropetokset järjestäytyneeseen rikollisuuteen ja terrorismiin[8];

H.  toteaa, että lähes kaikkien jäsenvaltioiden oikeudenkäyttöalueilla terrorismin rahoitus on kriminalisoitu erillisenä rikoksena;

I.  toteaa, että taloudelliset tiedot ovat olennainen osa kerättäviä tiedustelutietoja, joiden avulla voidaan analysoida terroristiverkostoja ja puuttua paremmin niiden toimintaan; toteaa, että tarvitaan lainsäädännön asianmukaista täytäntöönpanoa rahanpesun ja terrorismin rahoituksen ehkäisemiseksi; katsoo, että tarvitaan kattavia ennaltaehkäiseviä strategioita, jotka perustuvat perustietojen vaihtoon ja yhteistyön parantamiseen rahanpesun selvittelykeskusten, tiedustelupalvelujen ja terrorismin rahoituksen torjunnan alalla työskentelevien lainvalvontaviranomaisten välillä; katsoo, että näiden tietojen olisi katettava kansainvälisen rahoituksen kehittymässä olevat suuntaukset, kuten bittikartta, SWIFT-koodit, kryptovaluutta ja siihen liittyvät sääntelymekanismit; toteaa, että terrorismin rahoituksen maailmanlaajuiseen torjuntaan on liityttävä maailmanlaajuiset avoimuusnormit, jotka koskevat yritysten, trustien ja vastaavien oikeudellisten järjestelyjen tosiasiallisia omistajia ja edunsaajia, sellaisen taloudellisen salailun poistamiseksi, jolla helpotetaan rikoksen tuoton pesua sekä terroristijärjestöjen ja terroristien rahoitusta;

J.  ottaa huomioon, että nykyisissä rakenteissa tarvitaan vakiintunut eurooppalainen foorumi, jollainen on tähän asti ollut olemassa epävirallisessa muodossa ja jonka avulla keskitetään nykyisin 28 jäsenvaltioissa hajallaan olevien tietojen vastaanottaminen ja jonka kautta jäsenvaltiot voivat esittää tietoja toimintatasostaan terrorismin rahoituksen torjunnassa sekä kyseisen torjunnan edistymisestä; katsoo, että tietojen vaihdon olisi oltava ennakoivaa;

K.  ottaa huomioon, että tietyillä kansainvälisillä voittoa tavoittelemattomilla organisaatioilla, hyväntekeväisyysjärjestöillä, muilla säätiöillä, verkostoilla ja yksityisillä lahjoittajilla, joilla on tai joilla ilmoitetaan olevan sosiaalisia tai kulttuurisia tavoitteita, on luotu perusta ISIS/Da'esh-järjestön, al-Qaidan ja muiden jihadistijärjestöjen rahoitusvalmiuksille ja peitellään väärinkäytöksiä; toteaa, että siksi on erittäin tärkeää seurata näitä organisaatioita ja niiden rahoittajia ja toimintaa sekä niiden usein laajamittaisia yhteyksiä EU:ssa oleviin toimijoihin ja kerätä niistä tiedustelutietoa; toteaa, että näiden verkostojen radikaalin jihadismin leviämiselle Afrikassa, Lähi-idässä, Aasiassa ja Euroopassa antama tuki olisi torjuttava; toteaa, että tällainen laajentuminen EU:n rajoille sekä naapuri- ja kumppanimaihimme on erityisen huolestuttavaa; pitää maailmanlaajuisen terrorismin torjumisen kannalta erittäin tärkeänä, että Persianlahden yhteistyöneuvosto ja sen jäsenvaltiot panevat FATF:n suositukset täytäntöön kaikilta osin;

L.  toteaa, että al-Qaidan maailmanlaajuinen varankeräysverkosto perustuu hyväntekeväisyysjärjestöille ja kansalaisjärjestöille tehtyihin lahjoituksiin ja että viestintä lahjoittajien kanssa tapahtuu sosiaalisessa mediassa ja sähköisillä foorumeilla; toteaa, että sovellustilejä on käytetty myös lahjoitusten pyytämiseen tukijoilta jihadismille; toteaa, että terroristijärjestöt ovat viime vuosina kehittäneet useita älypuhelinsovelluksia maksimoidakseen tavoittamiensa ihmisten määrän ja rohkaistakseen useimmiten Persianlahden maissa olevia tukijoita lahjoituksiin;

M.  painottaa mikrovaltioiden ja sellaisten valtioiden, joissa oikeusvaltio toteutuu huonosti, olevan erityisen alttiita ja vaarassa päätyä terrorismin rahoituksen pesäkkeiksi;

N.  toteaa tiedustelutietojen antavan ymmärtää, että Persianlahden instituutiot ja yksityishenkilöt antavat taloudellista ja logistista tukea ISIS/Da’esh-järjestölle, al‑Qaidalle ja muille radikaaleille ryhmille; toteaa, että ilman tätä rahoitusta monet näistä terrorijärjestöistä eivät olisi omavaraisia;

O.  toteaa, että ISIS/Da'esh-järjestöstä ja al-Qaidasta on tullut taloudellisesti omavaraisia; toteaa, että ISIS/Da'esh-järjestö ja al-Qaida pyrkivät ohjaamaan varojaan Syyriaan ja Irakiin öljynviennin ja yrityssijoittamisen avulla, muun muassa rahakuriiriren ja ammattimaisten kuriirien, liattomien varainsiirtojen sekä rahapalvelujen ja ammattimaisten palvelujen kautta; ottaa huomioon, että ISIS/Da'esh-järjestö ja al-Qaida pesevät rikollisesta toiminnasta saamiaan tuottoja ostamalla erilaisia yrityksiä ja omaisuutta eri muodoissa; toteaa, että ISIS/Da'esh-järjestö ja al-Qaida harjoittavat myös varastetun antiikin ja salakuljetettujen taide-esineiden ja artefaktien myynnistä saatujen varojen rahanpesua myymällä niitä ulkomailla, myös unionin jäsenvaltioiden markkinoilla; toteaa, että terroristiryhmät hankkivat nykyisin rahoitusta myös muun muassa tavaroiden, tuliaseiden, öljyn, huumeiden, savukkeiden ja kulttuuriesineiden laittomasta kaupasta sekä harjoittamalla ihmiskauppaa, orjuutta, lasten hyväksikäyttöä, ryöstön tapaista kiristystä ja kiristystä; toteaa, että järjestäytyneen rikollisuuden ja terroristiryhmien voimistuvat yhteydet lisäävät unionin turvallisuuteen kohdistuvaa uhkaa; katsoo, että nämä lähteet voivat antaa ISIS/Da’esh-järjestölle ja al-Qaidalle tilaisuuden jatkaa tulevien rikosten rahoittamista niiden menetettyä Syyrian ja Irakin alueiden hallinnan;

P.  ottaa huomioon, että kansainvälinen lunnaiden maksamista koskeva kielto on otettu käyttöön usein kansanvälisin sitoumuksin, jotka perustuvat YK:n turvallisuusneuvoston päätöslauselmiin ja kansallisiin lakeihin; toteaa, että käytännössä YK:n kiellolla ei ole keskeisten allekirjoittajavaltioiden tukea, sillä nämä asettavat elämän välittömän suojelun terrorismin vastaisten sitoumustensa edelle ja mahdollistavat siten terroristijärjestöjen rahoituksen;

1.  esittää neuvostolle, komissiolle ja komission varapuheenjohtajalle / unionin ulkoasioiden ja turvallisuuspolitiikan korkealle edustajalle seuraavat suositukset:

a)  kehottaa jäsenvaltioita ja komissiota pitämään terroristiverkostojen rahoituslähteiden tyrehdyttämistä keskeisenä tavoitteena, koska se on toimiva keino estää näitä verkostoja toimimasta tehokkaasti; katsoo, että terrorismin rahoituksen ja yleisemmin terrori-iskujen torjunnassa on erittäin tärkeää noudattaa ennaltaehkäiseviä strategioita, jotka perustuvat parhaiden käytäntöjen jakamiseen ja asiaan liittyvää epäilyttävää toimintaa koskevien tietojen vaihtoon tiedustelupalvelujen kesken; kehottaa jäsenvaltioiden tiedustelupalveluja parantamaan näin ollen koordinointia ja yhteistyötä perustamalla terrorismin rahoituksen vastaisen unionin pysyvän tiedustelufoorumin nykyisten rakenteiden yhteyteen (esimerkiksi Europoliin), jotta ei perustettaisi jälleen uutta virastoa, ja keskittymään tällä foorumilla terrorismin rahoitusta koskevien tietojen ennakoivaan vaihtoon; katsoo, että tämän foorumin avulla voitaisiin luoda yhteinen tietokanta, johon tallennettaisiin tietoja luonnollisista henkilöistä, oikeushenkilöistä ja epäilyttävästä toiminnasta; tähdentää, että kansallisten turvallisuusviranomaisten keräämät tärkeät tiedot olisi välitettävä heti, kun ne tallennetaan keskitettyyn järjestelmään, johon olisi voitava sisällyttää tietoja muista kuin unionin kansalaisista, ja että erityisesti on otettava huomioon mahdolliset vaikutukset perusoikeuksiin ja erityisesti henkilötietojen suojaan ja käyttötarkoituksen rajoittamisen periaatteeseen; korostaa, että kyseisiin tietoihin on sisällytettävä muun muassa luettelo unionissa toimivista ja unionin ulkopuolisista pankeista, rahoituslaitoksista ja kaupallisista toimijoista sekä kolmansista maista, joiden terrorismin rahoituksen torjunta on puutteellista; kehottaa komissiota laatimaan mahdollisimman nopeasti tällaisen omiin kriteereihinsä ja analyyseihinsä pohjautuvan luettelon direktiivin (EU) 2015/849 vaatimusten mukaisesti; muistuttaa, että terroristisesta toiminnasta tai sen organisoinnista tai tukemisesta suoraan tai epäsuorasti vastuussa olevat tahot on saatettava vastuuseen teoistaan;

b)  kehottaa sekä unionin jäsenvaltioita että muita Euroopan maita rahoittamaan ohjelmia, joilla edistetään parhaiden käytäntöjen jakamista niiden tiedustelupalvelujen kesken muun muassa tutkimuksista ja analyyseista, joissa tarkastellaan terroristien ja terroristijärjestöjen rekrytointi- ja varainsiirtomenetelmiä; suosittaa toteuttamaan neljännesvuosittain tehtäviä julkisia uhka-arvioita, joissa yhdistetään Europolin ja EU:n tiedusteluanalyysikeskuksen keräämät tiedustelu- ja muut tiedot; kehottaa jäsenvaltioita varmistamaan tiedusteluyksiköiden riittävän rahoituksen ja henkilöresurssit;

c)  muistuttaa, että rahanpesun ja terrorismin rahoittamisen vastainen toimintaryhmä (FATF), joka on kehittänyt terrorismin rahoituksen torjuntastrategian, on toistuvasti todennut, että olisi äärimmäisen tärkeää parantaa ja nopeuttaa tietojen jakamista rahanpesun selvittelykeskusten kesken ja näiden keskusten, turvallisuusjoukkojen ja lainvalvonta- ja tiedusteluviranomaisten välillä asianomaisella oikeudenkäyttöalueella, oikeudenkäyttöalueiden välillä sekä yksityisellä sektorilla, etenkin pankkialalla;

d)  on tyytyväinen Persianlahden yhteistyöneuvoston sitoutumiseen FATFiin; kehottaa komissiota ja ulkosuhdehallintoa rohkaisemaan aktiivisesti unionin kumppaneita, erityisesti Persianlahden yhteistyöneuvostoa ja sen jäsenvaltioita, panemaan täysimääräisesti täytäntöön FATFin suositukset puuttuakseen rahanpesun torjunnassa ja terrorismin rahoituksen torjunnassa havaittuihin puutteisiin ja kehottaa niitä tarjoamaan teknistä apua, jotta näillä aloilla päästäisiin eteenpäin;

e)  kehottaa varapuheenjohtajaa / korkeaa edustajaa tukemaan FATFin pyrkimyksiä ja asettamaan etusijalle terrorismin rahoituksen torjunnan erityisesti määrittämällä ne YK:n jäsenvaltiot, joilla on strategisia ongelmia rahanpesun ja terrorismin rahoituksen torjunnassa, ja tekemällä niiden kanssa yhteistyötä;

f)  kehottaa lujittamaan yhteistyötä Europolin ja niiden unionin keskeisten strategisten kumppanien välillä, jotka ovat ratkaisevassa asemassa terrorismin maailmanlaajuisessa torjunnassa; katsoo, että tiiviimpi yhteistyö tarjoaisi mahdollisuuden torjua ja jäljittää paremmin terrorismin rahoituskeskuksia ja puuttua niiden toimintaan; kehottaa jäsenvaltioita hyödyntämään tehokkaammin epävirallista rahanpesun selvittelykeskusten verkostoa (FIU.net) Europolin tekemän työn pohjalta panemalla täytäntöön viidennen rahanpesunvastaisen direktiivin ja hyväksymällä sääntelytoimenpiteitä, jotta ratkaistaisiin rahanpesun selvittelykeskusten erilaisista asemista ja toimivaltuuksista johtuvat muut ongelmat ja jotta erityisesti helpotettaisiin koordinointia ja tietojen vaihtoa rahanpesun selvittelykeskusten kesken ja niiden ja lainvalvontaviranomaisten välillä näiden tietojen jakamiseksi terrorismin vastaisen eurooppalaisen tiedustelufoorumin kanssa;

g)  muistuttaa, että lujitettu poliittinen vuoropuhelu, lisätty taloudellinen tuki ja tuki terrorismin torjuntavalmiuksien kehittämiselle unionin kumppanimaissa, jotka sijaitsevat terrorismin torjunnan eturintamassa, ovat äärimmäisen tärkeitä;

h)  kehottaa unionin jäsenvaltioita seuraamaan tarkemmin epäilyttäviä järjestöjä, jotka harjoittavat tällaista toimintaa, kuten laitonta kauppaa, salakuljetusta, väärentämistä ja vilpillisiä käytäntöjä, ja perustamaan yhteisiä tutkimusryhmiä Europolin kanssa, mikä auttaisi lainvalvontaviranomaisia saamaan tietoa epäilyttävistä liiketoimista, ottaen huomioon suhteellisuusperiaatteen ja kunnioittaen oikeutta yksityisyyteen; kehottaa jäsenvaltioita lisäämään tutkijoiden kouluttamista ja erikoistumista tässä tarkoituksessa; kehottaa komissiota tukemaan ja rahoittamaan asianmukaisesti jäsenvaltioiden lainvalvonta- ja oikeusviranomaisten koulutusohjelmien kehittämistä;

i)  kehottaa jäsenvaltioita ja komissiota toimittamaan vuosittain kertomuksen terrorismin rahoituksen torjunnassa aikaan saadusta edistymisestä ja toteutetuista toimenpiteistä sekä erityisesti ISIS/Da’esh-järjestön ja al-Qaidan rahoituksen torjuntatoimista; muistuttaa, että jotkut jäsenvaltiot ovat varautuneet muita paremmin terrorismin rahoituksen torjuntaan, joten paras ratkaisu olisi jakaa enemmän tietoa erityisesti nykyisten toimenpiteiden tehosta;

j)  on tyytyväinen komission ehdotukseen pankkitilirekisterien perustamisesta ja rahanpesun selvittelykeskuksille ja muille rahanpesun ja terrorismin rahoitusta torjuville toimivaltaisille viranomaisille tästä rekisteristä käyttöön annettavien tietojen saannin helpottamisesta; panee merkille, että komissio tulee pian esittelemään aloitteensa, joka koskee rekisteritietojen lainvalvontaviranomaisten käyttöön antamisen helpottamista; korostaa, että pankkitilejä koskevassa tietojenvaihdossa on välttämätöntä noudattaa poliisiyhteistyön ja oikeudellisen yhteistyön sääntöjä erityisesti rikosoikeudellisten menettelyjen yhteydessä; kehottaa tähän liittyen niitä jäsenvaltioita, jotka eivät vielä ole saattaneet rikosasioita koskevasta eurooppalaisesta tutkintamääräyksestä 3. huhtikuuta 2014 annettua Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiiviä 2014/41/EU osaksi kansallista lainsäädäntöään, tekemään niin mahdollisimman pian;

k)  pyytää jäsenvaltioita toteuttamaan tarvittavat lainsäädäntötoimenpiteet taatakseen, että pankit valvovat tarkasti ennalta maksettujen pankkikorttien käyttöä ja varmistavat, että niille voidaan ladata rahaa vain pankkisiirroin pankkitileiltä, joiden haltijat ovat tunnistettavissa henkilökohtaisesti; korostaa sellaisen vastuuketjun tärkeyttä, jonka avulla tiedustelupalvelut voivat määrittää, liittyykö transaktioon vakava riski sen käyttämisestä terrorismiin tai muuhun vakavaan rikokseen; kehottaa lisäksi jäsenvaltioita toteuttamaan tarvittavat toimet helpottaakseen kaikin tavoin pankkitilin avaamista kaikille niiden alueella oleskeleville;

l)  korostaa tarvetta tehdä loppu kaikenlaisista veroparatiiseista, jotka mahdollistavat rahanpesun, verojen välttelyn ja veronkierron, joita voidaan käyttää hyväksi terroristiverkostojen rahoituksessa; kehottaa tässä yhteydessä jäsenvaltioita torjumaan verojen välttelyä ja vaatii komissiota ehdottamaan ja toteuttamaan rahavirtojen ja veroparatiisien tiukkaa valvontaa koskevia toimenpiteitä;

m)  panee merkille, että Yhdysvaltojen terrorismin rahoituksen jäljittämisohjelmasta (TFTP) saatujen tietojen jakamisesta tehdyn unionin ja Yhdysvaltojen välisen sopimuksen yhteydessä on tehty onnistunutta yhteistyötä Yhdysvaltojen ja muiden kumppanien kanssa ja että sen avulla saadut tiedot ovat olleet hyödyllisiä; kehottaa komissiota ehdottamaan erityistä tätä alaa koskevaa unionin järjestelmää, jolla täydennetään nykyistä kehystä ja korjataan nykyiset puutteet erityisesti SEPA-maksujen alalla ja varmistetaan samalla tasapaino turvallisuuden ja yksilön vapauksien välillä; tähdentää, että tässä unionin sisäisessä järjestelmässä olisi sovellettava unionin tietosuojanormeja;

n)  kehottaa varapuheenjohtajaa / korkeaa edustajaa ja jäsenvaltioita laatimaan yhteistyössä EU:n terrorismintorjunnan koordinaattorin kanssa luettelon henkilöistä ja elimistä, jotka toimivat organisaatioissa, joiden avoimuus on vähäistä ja joilla on paljon epäilyttävää rahaliikennettä, jos on näyttöä siitä, että asiasta vastaavat viranomaiset eivät ole onnistuneet toimissaan, ja erityisesti jos nämä henkilöt ja elimet ovat yhteydessä radikaalijihadistien kanssa; kehottaa varapuheenjohtajaa / korkeaa edustajaa ja jäsenvaltioita ottamaan huomioon valtion osallisuuden terrorismin rahoitukseen suhteissaan kyseiseen valtioon;

o)  kehottaa EU:n neuvostoa tehostamaan valikoivien pakotteiden ja muiden rajoittavien toimenpiteiden määräämistä henkilöille ja yhteisöille, jotka millä tahansa tavalla antavat ISIS/Da’esh-järjestön, al-Qaidan tai muiden jihadistiryhmien saataville rahoitusvaroja; kehottaa jäädyttämään näiden henkilöiden, ryhmien, yritysten ja yhteisöjen varat ja muun omaisuuden tai taloudelliset resurssit (mukaan lukien suoraan tai välillisesti niiden omistuksessa tai määräysvallassa taikka niiden puolesta tai niiden johdolla toimivien henkilöiden omistuksessa tai määräysvallassa olevasta omaisuudesta johtuvat varat); on tyytyväinen, että YK:n turvallisuusneuvostoon perustettiin komitea, jonka tehtävänä on valvoa pakotteiden soveltamista; toteaa, että kaikkia jäsenvaltioita velvoittaa YK:n turvallisuusneuvoston päätöslauselma 2253 (2015), jonka perusteella ISISin/Da’eshin, al-Qaidan ja niihin liittyvien henkilöiden, ryhmien, yritysten ja yhteisöjen varat ja taloudelliset resurssit on jäädytettävä ripeästi; kehottaa varapuheenjohtajaa / korkeaa edustajaa tukemaan YK:n turvallisuusneuvoston YK:n jäsenvaltioille esittämää kehotusta toimia ripeästi ja päättäväisesti katkaistakseen rahoitusvirrat ISIS/Da’esh-järjestöä ja al-Qaidaa koskevassa pakoteluettelossa olevilta henkilöiltä ja yhteisöiltä sekä estämään näitä saamasta käyttöönsä rahoitusomaisuutta ja taloudellisia resursseja;

p)  kehottaa unionin jäsenvaltioita luomaan valvonta- ja selvitysjärjestelmän varmistaakseen, että uskonnonharjoittamis- ja opetuspaikat, laitokset, keskukset, hyväntekeväisyysjärjestöt, kulttuuriyhdistykset ja vastaavat elimet, joita on aihetta epäillä yhteyksistä terroristiryhmiin, tekevät tarkkaa selkoa rahoituslähteistään ja saamansa rahoituksen jakautumisesta sekä unionissa että sen ulkopuolella, ja kehottaa tallentamaan tiedot kaikista rahalähetyksiin liittyvistä liiketoimista keskitettyyn tietokantaan, jossa noudatetaan kaikkia asianmukaisia takeita; kehottaa ottamaan hyväntekeväisyysjärjestöjen kohdalla käyttöön pakollisen varojen alkuperän ja kohteen ennakkotarkastuksen, kun on perusteltu syy epäillä yhteyksiä terrorismiin, jottei varoja jaettaisi vahingoittamistarkoituksessa tai tuottamuksellisesti terroristiseen toimintaan; vaatii toteuttamaan kaikki tällaiset toimenpiteet erityisten islaminpelkoa torjuvien ohjelmien puitteissa, jotta vältytään viharikosten ja muslimeja vastaan kohdistuvien hyökkäysten sekä kaikenlaisten uskonnosta tai etnisestä alkuperästä johtuvien rasististen ja muukalaisvihamielisten hyökkäysten lisääntymiseltä;

q)  kehottaa jäsenvaltioita valvomaan paremmin ja sääntelemään perinteisiä rahansiirtokeinoja (muun muassa hawala-järjestelmää tai kiinalaista fei ch’ieniä) tai epävirallisia varainsiirtojärjestelmiä erityisesti käynnissä olevan Euroopan unioniin saapuvien tai sieltä poistuvien käteisvarojen valvonnasta annettavan asetuksen (2016/0413(COD)) hyväksymismenettelyn yhteydessä ottamalla käyttöön velvoitteen ilmoittaa asiasta vastaaville viranomaisille kaikista näiden järjestelmien kautta suoritettavista merkittävistä liiketoimista ja korostamalla ryhmille, joita nämä toimenpiteet koskevat, ettei tarkoituksena ole seurata perinteisiä epävirallisia rahasiirtoja vaan järjestäytyneen rikollisuuden ja terroristien rahaliikennettä tai pimeällä rahalla saatuja teollisia tai kaupallisia etuja; kehottaa siksi seuraaviin toimiin:

i)  kaikkien kyseiseen toimintaan osallistuvien välittäjien/henkilöiden (tarkastajien tai pörssivälittäjien, välittäjien ja järjestäjien, koordinaattoreiden, varojen kerääjien ja rahansiirtopalveluiden tarjoajien) on rekisteröidyttävä toimivaltaiselle kansalliselle viranomaiselle;

ii)  kaikista liiketoimista on ilmoitettava ja ne on dokumentoitava tavalla, joka helpottaa tiedon siirtoa tarvittaessa;

iii)  on otettava käyttöön varoittavia seuraamuksia sellaiseen toimintaan osallistuville välittäjille ja/tai henkilöille, josta ei ole ilmoitettu;

r)  pyytää komissiota ehdottamaan tarvittavaa lainsäädäntöä, jotta voidaan paremmin seurata kaikkea sähköistä rahaliikennettä ja sähköistä rahaa tarjoavia ja välittäviä yrityksiä ja ehkäistä tällä tavoin varojen muuntaminen sellaisia käyttäjiä varten, joita ei täysin tunnisteta, esimerkiksi kun on kyse julkisista verkoista tai anonyymeistä selausjärjestelmistä; korostaa tässä mielessä, että sähköisen valuutan muuntamisen käteisrahaksi ja päinvastoin on ehdottomasti tapahduttava tunnistettavissa olevan pankkitilin kautta; kehottaa komissiota arvioimaan verkossa pelattavien rahapelien, virtuaalivaluuttojen, kryptovaluuttojen ja lohkoketju- ja innovatiivisten rahoitustekniikoiden vaikutusta terrorismin rahoitukseen; kehottaa lisäksi komissiota harkitsemaan mahdollisia toimenpiteitä, myös lainsäädäntöä, sääntelykehyksen luomiseksi tällaisille toiminnoille terrorismin rahoituskeinojen rajoittamiseksi;

s)  kehottaa komissiota ja jäsenvaltioita lisäämään kullan, jalokivien ja jalometallien kaupan sääntelemistä ja valvontaa koskevaa seurantaansa, jotta näitä hyödykkeitä ei käytetä keinona rahoittaa terroristien toimintaa; kehottaa vahvistamaan jäsenvaltioiden hyväksymät ja noudattamat kriteerit; kehottaa komissiota ja jäsenvaltioita kieltämään kaiken kaupankäynnin (sekä viennin että tuonnin) jihadistien valvonnassa olevien alueiden kanssa ja määräämään siitä seuraamuksia, poikkeuksena ainoastaan hädässä olevan väestön tarvitsema humanitaarinen tarvikeapu; kehottaa nostamaan syytteitä ja määräämään seuraamuksia kaikkien tällaiseen kaupankäyntiin missä muodossa tahansa (muun muassa myyminen, ostaminen, jakelu ja välittäminen) osallistuvien (fyysisten henkilöiden tai oikeushenkilöiden) varomattomuuttaan tai vahingoittamistarkoituksessa toteuttamista toimista; toteaa, että rahansiirtopalveluihin liittyy erityinen terrorismin rahoitusta koskeva riski; kehottaa jäsenvaltioita vahvistamaan kumppanuutta ja yhteistyötä rahansiirtopalveluiden välittäjien ja unionin lainvalvontaviranomaisten välillä sekä laatimaan ohjeet sellaisten mahdollisten erityisten esteiden havaitsemiseksi ja poistamiseksi, jotka estävät jakamasta tietoa epäilyttävistä rahansiirroista;

t)  on tyytyväinen kulttuuriesineiden tuontia koskevaan asetusehdotukseen ja painottaa sen merkitystä näiden esineiden terrorismin rahoitukseen tähtäävän laittoman tuonnin torjumisessa; kehottaa komissiota ottamaan käyttöön jäljitettävyystodistuksen sellaisia unionin markkinoille tulevia taide- ja antiikkiesineitä varten, jotka ovat peräisin etenkin aseistettujen valtiosta riippumattomien toimijoiden hallinnassa olevilta alueilta tai paikkakunnilta ja unionin terroristijärjestöjen luettelossa olevilta organisaatioilta, ryhmiltä tai henkilöiltä; kehottaa komissiota lujittamaan yhteistyötään kansainvälisten organisaatioiden, kuten YK:n, Unescon, Interpolin, Maailman tullijärjestön ja Kansainvälisen museoneuvoston, kanssa, jotta voidaan torjua tehokkaammin kulttuuriomaisuuden laitonta kauppaa keinona rahoittaa terrorismia; kehottaa jäsenvaltioita kehittämään poliisiyksiköitä, jotka ovat erikoistuneet kulttuuriesineiden kauppaan, ja varmistamaan eri jäsenvaltioiden yksiköiden välinen koordinointi; kehottaa jäsenvaltioita velvoittamaan taidekauppaa käyvät yritykset ilmoittamaan kaikista epäilyttävistä liiketoimista ja määräämään tehokkaita, oikeasuhteisia ja varoittavia seuraamuksia, tarvittaessa myös rikosoikeudellisia seuraamuksia, terrorismin tuottamuksellisesta rahoittamisesta taide- ja antiikkiesineiden kauppaa harjoittavien yritysten omistajille, jotka osallistuvat tällaisten esineiden kauppaan; kehottaa komissiota vahvistamaan tukeaan kolmansille maille, erityisesti naapurimaille, jotka pyrkivät torjumaan rikoksia ja salakuljetusta terrorismin rahoituslähteenä;

u)  kehottaa komissiota ehdottamaan toimenpiteitä lisätäkseen hyödykkeiden, erityisesti petrokemian tuotteiden, alkuperää, kuljetusta ja välitystä koskevaa avoimuutta, jotta voidaan parantaa jäljitettävyyttä ja lopettaa terroristijärjestöjen tahaton rahoittaminen;

v)  kehottaa komissiota tutkimaan mahdollisuutta uudistaa asiaa koskevia asetuksia ja direktiivejä siten, että rahoituslaitosten on pyydettävä tietoa epäilyttävien pienten ja suurten liiketoimien syistä, jotta voidaan valvoa lunnaiden maksua terroristijärjestöille; kehottaa jäsenvaltioita toteuttamaan ennaltaehkäiseviä toimia, jotta riskialueiden talouden toimijoita autetaan harjoittamaan toimintaansa;

w)  kehottaa ulkosuhdehallintoa nimittämään uuteen YTPP-operaatioon Irakissa rahanpesun selvittelyn asiantuntijan ja tukemaan näin Irakin hallitusta, jotta estetään ISIS/Da’esh-järjestöä ja al-Qaidaa siirtämästä varojaan pois maasta, sekä avustamaan Irakin viranomaisia rahanpesun torjuntaa koskevien ohjelmien kehittämisessä;

x)  pyytää komissiota ja jäsenvaltioita keskittämään toimensa, jotka liittyvät terrorismin torjuntaa koskevaan vuoropuheluun kolmansien kumppanimaiden kanssa, poliisi- ja oikeusyhteistyöhön sekä tietojen ja hyvien käytäntöjen vaihtoon ja vahvistamaan näin terrorismin torjunnassa maailmanlaajuisia yhteisvaikutuksia;

y)  on tyytyväinen, että unionin edustustoihin on perustettu terrorismin torjunnan asiantuntijaverkosto; kehottaa vahvistamaan verkostoa ja laajentamaan sitä uusille alueille ja erityisesti Afrikan sarveen ja Kaakkois-Aasiaan; painottaa, että on tärkeää sisällyttää terrorismin torjunnan tavoitteet unionin YTPP-operaatioiden toimeksiantoihin varsinkin Libyassa, Sahelin ja Afrikan sarven alueilla ja Lähi‑idässä; kehottaa ulkosuhdehallintoa nimittämään rahanpesun selvittelyn asiantuntijan uusiin YTPP-operaatioihin maissa, joissa voi olla terroristikeskuksia, ja Sahelin alueella sekä kehittämään tehokkaasti tiivistä yhteistyötä kyseisten alueiden hallitusten kanssa;

z)  kehottaa komissiota ja jäsenvaltioita lisäämään toimia kannustaakseen kolmansia kumppanimaita allekirjoittamaan ja ratifioimaan vuonna 1999 tehdyn terrorismin rahoituksen torjumista koskevan kansainvälisen yleissopimuksen, jossa määritetään terrorismin rahoituksen poistamista koskevia tiettyjä periaatteita ja normeja, ja panemaan sen tosiasiallisesti täytäntöön;

aa)  painottaa, että alueen sosioekonomiseen hätään puuttuminen ja sen lievittäminen, elinkelpoisten valtioiden tukeminen ja ihmisoikeuksien kunnioittamisen varmistaminen ovat olennaisia, jotta ISIS/Da’esh-järjestölle, al-Qaidalle ja muille jihadistiryhmille ei luoda kasvualustaa, ja että näihin toimiin kuuluu myös niiden taloudellisen riippumattomuuden valmiuksien rajoittaminen;

ab)  kehottaa varapuheenjohtajaa / korkeaa edustajaa ja ulkosuhdehallintoa tiivistämään yhteistyösuhteita maihin, joissa säilytetään huumekaupasta, ihmiskaupasta tai tavarakaupasta peräisin olevia varoja, ja maihin, joista salakuljetetaan savukkeita, näiden varojen takavarikoimiseksi;

ac)  kehottaa varapuheenjohtajaa / korkeaa edustajaa ja ulkosuhdehallintoa johtamaan kansainvälisillä foorumeilla aloitteita yritysten omistajuutta koskevan avoimuuden lisäämiseksi erityisesti perustamalla julkisia rekistereitä oikeushenkilöistä, myös yrityksistä, trusteista ja säätiöistä, sekä keskusrekisterin pankkitileistä, rahoitusvälineistä, kiinteistöomaisuudesta, henkivakuutussopimuksista ja muista merkityksellisistä varoista, joita voidaan väärinkäyttää rahanpesuun ja terrorismin rahoitukseen;

ad)  kehottaa neuvostoa ja komissiota laatimaan ja panemaan täytäntöön vuotuisen vertailutietojen raportointimekanismin, jonka avulla parlamentille ilmoitetaan jäsenvaltioiden ja komission toteuttamista toimenpiteistä terrorismin rahoituksen estämiseksi;

ae)  kehottaa varapuheenjohtajaa / korkeaa edustajaa ja ulkosuhdehallintoa tukemaan ulkomaisia kumppaneitamme niiden pyrkiessä estämään rahoituksen yksityishenkilöiltä järjestöille, joiden katsotaan tarjoavan tukea ja varoja terroristeille;

af)  kehottaa jäsenvaltioita hyväksymään nopeasti alv-uudistusta koskevat komission ehdotukset, jotta voidaan estää rikollisjärjestöjä hyödyntämästä eurooppalaisen arvonlisäverojärjestelmän puutteita terrorismin ja muun rikollisen toiminnan rahoitukseen;

ag)  suhtautuu myönteisesti komission ehdotukseen jäädyttämistä ja menetetyksi tuomitsemista koskevien päätösten vastavuoroisesta tunnustamisesta;

ah)  muistuttaa kannastaan, jonka mukaan ISIS/Da’esh-järjestön, al-Qaidan ja muiden jihadistiryhmien haastamisen ja voittamisen taloudellisesti, sotilaallisesti tai ideologisesti on oltava edelleen turvallisuus- ja puolustusagendan ensisijainen tavoite; kehottaa ulkosuhdehallintoa hyödyntämään diplomaattisia suhteitaan alueen valtioihin painottaakseen tätä unionin ja alueellisten toimijoiden yhteistä etua;

2.  kehottaa puhemiestä välittämään tämän suosituksen neuvostolle, komissiolle, komission varapuheenjohtajalle / unionin ulkoasioiden ja turvallisuuspolitiikan korkealle edustajalle ja jäsenvaltioille.

  • [1]  Hyväksytyt tekstit, P8_TA(2016)0422.
  • [2]  Hyväksytyt tekstit, P8_TA(2015)0179.
  • [3]  EUVL L 169, 8.7.2003, s. 6.
  • [4]  EUVL L 141, 5.6.2015, s. 73.
  • [5]  EUVL L 132, 29.5.2015, s. 1.
  • [6]  EUVL L 88, 31.3.2017, s. 6.
  • [7]  EUVL L 119, 4.5.2016, s. 89.
  • [8]  http://europa.eu/rapid/press-release_IP-17-3441_fi.htm; https://www.euractiv.com/section/economy-jobs/news/eu-targets-terror-financing-with-vat-fraud-crackdown/

TIEDOT HYVÄKSYMISESTÄASIASTA VASTAAVASSA VALIOKUNNASSA

Hyväksytty (pvä)

21.2.2018

 

 

 

Lopullisen äänestyksen tulos

+:

–:

0:

55

1

5

Lopullisessa äänestyksessä läsnä olleet jäsenet

Lars Adaktusson, Michèle Alliot-Marie, Nikos Androulakis, Francisco Assis, Petras Auštrevičius, Amjad Bashir, Goffredo Maria Bettini, Mario Borghezio, Victor Boştinaru, Elmar Brok, Klaus Buchner, Javier Couso Permuy, Andi Cristea, Georgios Epitideios, Knut Fleckenstein, Eugen Freund, Michael Gahler, Iveta Grigule-Pēterse, Sandra Kalniete, Manolis Kefalogiannis, Tunne Kelam, Wajid Khan, Janusz Korwin-Mikke, Andrey Kovatchev, Eduard Kukan, Ilhan Kyuchyuk, Arne Lietz, Barbara Lochbihler, Andrejs Mamikins, Francisco José Millán Mon, Clare Moody, Javier Nart, Pier Antonio Panzeri, Ioan Mircea Paşcu, Alojz Peterle, Tonino Picula, Kati Piri, Julia Pitera, Cristian Dan Preda, Jozo Radoš, Sofia Sakorafa, Alyn Smith, Jordi Solé, Jaromír Štětina, Dubravka Šuica, Charles Tannock, László Tőkés, Miguel Urbán Crespo, Ivo Vajgl, Elena Valenciano, Hilde Vautmans, Anders Primdahl Vistisen

Lopullisessa äänestyksessä läsnä olleet varajäsenet

Laima Liucija Andrikienė, Neena Gill, Rebecca Harms, Patricia Lalonde, Peter Liese, José Ignacio Salafranca Sánchez-Neyra, Renate Sommer, Bodil Valero, Janusz Zemke

LOPULLINEN ÄÄNESTYS NIMENHUUTOÄÄNESTYKSENÄ ASIASTA VASTAAVASSA VALIOKUNNASSA

55

+

ALDE

Petras Auštrevičius, Iveta Grigule-Pēterse, Ilhan Kyuchyuk, Patricia Lalonde, Javier Nart, Jozo Radoš, Ivo Vajgl, Hilde Vautmans

ECR

Charles Tannock, Anders Primdahl Vistisen

ENF

Mario Borghezio

PPE

Lars Adaktusson, Michèle Alliot-Marie, Laima Liucija Andrikienė, Elmar Brok, Michael Gahler, Sandra Kalniete, Manolis Kefalogiannis, Tunne Kelam, Andrey Kovatchev, Eduard Kukan, Peter Liese, Francisco José Millán Mon, Alojz Peterle, Julia Pitera, Cristian Dan Preda, José Ignacio Salafranca Sánchez-Neyra, Renate Sommer, László Tőkés, Jaromír Štětina, Dubravka Šuica

S&D

Nikos Androulakis, Francisco Assis, Goffredo Maria Bettini, Victor Boştinaru, Andi Cristea, Knut Fleckenstein, Eugen Freund, Neena Gill, Wajid Khan, Arne Lietz, Andrejs Mamikins, Clare Moody, Pier Antonio Panzeri, Ioan Mircea Paşcu, Tonino Picula, Kati Piri, Elena Valenciano, Janusz Zemke

VERTS/ALE

Klaus Buchner, Rebecca Harms, Barbara Lochbihler, Alyn Smith, Jordi Solé, Bodil Valero

1

-

NI

Georgios Epitideios

5

0

ECR

Amjad Bashir

GUE/NGL

Javier Couso Permuy, Sofia Sakorafa, Miguel Urbán Crespo

NI

Janusz Korwin-Mikke

Symbolien selitys:

+  :  puolesta

-  :  vastaan

0  :  tyhjää

Päivitetty viimeksi: 28. helmikuuta 2018
Oikeudellinen huomautus - Tietosuojakäytäntö