Menettely : 2019/0818(NLE)
Elinkaari istunnossa
Asiakirjan elinkaari : A9-0046/2019

Käsiteltäväksi jätetyt tekstit :

A9-0046/2019

Keskustelut :

Äänestykset :

Hyväksytyt tekstit :

P9_TA(2019)0094

<Date>{06/12/2019}6.12.2019</Date>
<NoDocSe>A9-0046/2019</NoDocSe>
PDF 325kWORD 107k

<TitreType>MIETINTÖ</TitreType>

<Titre>neuvoston suosituksesta Euroopan keskuspankin johtokunnan jäsenen nimittämisestä</Titre>

<DocRef>(C9‑0173/2019 – 2019/0818(NLE))</DocRef>


<Commission>{ECON}Talous- ja raha-asioiden valiokunta</Commission>

Esittelijä: <Depute>Irene Tinagli</Depute>

EUROOPAN PARLAMENTIN PÄÄTÖSEHDOTUS
 LIITE 1: ISABEL SCHNABELIN ANSIOLUETTELO
 LIITE 2: ISABEL SCHNABELIN VASTAUKSET KYSYMYSLOMAKKEESEEN
 ASIAN KÄSITTELY ASIASTA VASTAAVASSA VALIOKUNNASSA

EUROOPAN PARLAMENTIN PÄÄTÖSEHDOTUS

neuvoston suosituksesta Euroopan keskuspankin johtokunnan jäsenen nimittämisestä

(C9‑0173/2019 – 2019/0818 (NLE))

(Kuuleminen)

Euroopan parlamentti, joka

 ottaa huomioon 8. marraskuuta 2019 päivätyn neuvoston suosituksen (13651/2019)[1],

 ottaa huomioon Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen 283 artiklan 2 kohdan toisen alakohdan, jonka mukaisesti Eurooppa-neuvosto on kuullut parlamenttia (C9‑0173/2019),

 ottaa huomioon 14. maaliskuuta 2019 antamansa päätöslauselman sukupuolten tasa‑arvosta nimettäessä ehdokkaita talous- ja rahapolitiikkaa koskeviin EU-tehtäviin[2],

 ottaa huomioon työjärjestyksen 130 artiklan,

 ottaa huomioon talous- ja raha-asioiden valiokunnan mietinnön (A9-0046/2019),

A. ottaa huomioon, että Eurooppa-neuvosto kuuli 14. marraskuuta 2019 päivätyllä kirjeellä Euroopan parlamenttia Isabel Schnabelin nimittämisestä Euroopan keskuspankin johtokunnan jäseneksi kahdeksan vuoden pituiseksi toimikaudeksi 1. tammikuuta 2020 alkaen;

B. ottaa huomioon, että talous- ja raha-asioiden valiokunta arvioi ehdokkaan pätevyyttä ja etenkin Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen 283 artiklan 2 kohdassa vahvistettujen edellytysten ja 130 artiklassa asetetun EKP:n täydellisen riippumattomuuden vaatimuksen täyttymistä; ottaa huomioon, että arviointia varten valiokunta sai ehdokkaalta ansioluettelon sekä vastaukset hänelle toimitettuun kysymyslomakkeeseen;

C. ottaa huomioon, että tämän jälkeen valiokunta järjesti 3. joulukuuta 2019 kuulemisen, jossa ehdokas antoi lausuman ja vastasi valiokunnan jäsenten esittämiin kysymyksiin;

D. ottaa huomioon, että Euroopan keskuspankin neuvoston muodostavat Euroopan keskuspankin johtokunnan jäsenet sekä niiden yhdeksäntoista jäsenvaltion kansallisten keskuspankkien pääjohtajat, joiden rahayksikkö on euro; ottaa huomioon, että tällä hetkellä kaikki kansallisten keskuspankkien pääjohtajat ovat miehiä;

E. ottaa huomioon, että parlamentti on toistuvasti ilmaissut tyytymättömyytensä Euroopan keskuspankin johtokunnan jäsenten nimitysmenettelyyn ja kehottanut parantamaan tähän liittyviä menettelyjä; ottaa huomioon, että parlamentti on pyytänyt saavansa ajoissa vähintään kaksi nimeä sisältävän ehdokasluettelon, jossa sukupuolet ovat tasapuolisesti edustettuina;

F. ottaa huomioon, että parlamentti antoi 17. syyskuuta 2019 myönteisen lausunnon neuvoston suosituksesta nimittää Christine Lagarde Euroopan keskuspankin johtokunnan ensimmäiseksi naispuoliseksi puheenjohtajaksi;

G.  ottaa huomioon, että naiset ovat edelleen aliedustettuina Euroopan keskuspankin neuvostossa; ottaa huomioon, että parlamentti pitää valitettavana, että jäsenvaltiot eivät ole suhtautuneet tähän pyyntöön vakavasti, ja kehottaa jäsenvaltioiden ja EU:n toimielimiä pyrkimään aktiivisesti sukupuolten tasapuoliseen edustukseen seuraavissa nimityksissä;

H. katsoo, että kaikkien EU:n ja kansallisten toimielinten ja elinten olisi toteutettava konkreettisia toimenpiteitä sukupuolten tasapuolisen edustuksen varmistamiseksi;

1. antaa myönteisen lausunnon neuvoston suosituksesta nimittää Isabel Schnabel Euroopan keskuspankin johtokunnan jäseneksi;

2. kehottaa puhemiestä välittämään tämän päätöksen Eurooppa-neuvostolle, neuvostolle ja jäsenvaltioiden hallituksille.

 


 

LIITE 1: ISABEL SCHNABELIN ANSIOLUETTELO

Marraskuu 2019

Täydellinen versio ansioluettelosta: https://www.finance.uni-bonn.de/members/schnabel/vita/

 

Rahoituksen taloustieteen professori

Rahoituksen taloustieteen ja tilastotieteen instituutti

Bonnin yliopisto

53012 Bonn

Saksa
Puhelin: +49 (0)228 739 202

Sähköposti:  isabel.schnabel@uni-bonn.de

Internet:   http://www.finance.uni-bonn.de/schnabel
Twitter: @Isabel_Schnabel

Henkilötiedot

Syntymäaika 9. elokuuta 1971

Syntymäpaikka Dortmund (Saksa)

Alkuperäinen sukunimi Gödde

Kansalaisuus saksalainen

Lapset kolme lasta (2004, 2006, 2008)

 

Nykyiset tehtävät Rahoituksen taloustieteen professori (palkkaluokka W3), taloustieteen laitos, Bonnin yliopisto, joulukuusta 2015 lähtien

Saksan talousasiantuntijoiden neuvoston (Sachverständigenrat zur Begutachtung der gesamtwirtschaftlichen Entwicklung) jäsen kesäkuusta 2014 lähtien

Cluster of Excellence 2126 ”ECONtribute – Markets & Public Policy” -osaamiskeskittymän (Bonnin ja Kölnin ylipistot) edustaja tammikuusta 2019 lähtien

Ranskalais-saksalaisen talousasiantuntijoiden neuvoston toinen puheenjohtaja lokakuusta 2019 lähtien

Bonnissa toimivan julkisia hyödykkeitä tutkivan Max Planck -instituutin Research Affiliate -tutkija syyskuusta 2007 lähtien

 Centre for Economic Policy Research -tutkimuslaitoksen (CEPR) Research Fellow -tutkija, rahoituksen taloustieteen ohjelma-alue, tammikuusta 2015 lähtien (Affiliate-tutkija joulukuusta 2006 lähtien)

Reinhard Selten -instituutin Research Affiliate -tutkija ja johtokunnan jäsen, Bonn ja Köln, huhtikuusta 2017 lähtien

Tutkimuskohteet Pankkiala (pankkialan vakaus ja sääntely, ”liian suuri kaatumaan”, systeeminen riski)

Kansainvälinen rahoitus (rahoituskriisit, rahoitusalan yhdentyminen, pääomavirrat)

Taloushistoria (rahoituskriisit ja toimielimet)

Finanssioikeus ja taloustiede

Akateeminen ura ja koulutus

Maaliskuu 2009 – marraskuu 2015 Rahoituksen taloustieteen professori (palkkaluokka W3), oikeustieteen tiedekunta, johtamistieteen ja taloustieteen laitos, Mainzin Johannes Gutenberg -yliopisto

Huhtikuu 2007 – helmikuu 2009  Rahoituksen taloustieteen professori (palkkaluokka W2), oikeustieteen tiedekunta, johtamistieteen ja taloustieteen laitos, Mainzin Johannes Gutenberg -yliopisto

Toukokuu 2004 – elokuu 2007  Bonnissa toimivan julkisia hyödykkeitä tutkivan Max Planck -instituutin vanhempi Research Fellow -tutkija (post-doc)

Syyskuu 2004 – maaliskuu 2005 Vieraileva tutkijatohtori, Harvardin yliopiston taloustieteen laitos, Cambridge, Yhdysvallat

Helmikuu 2003 – huhtikuu 2004 Taloustieteen apulaisprofessori, Mannheimin yliopiston taloustieteen laitos

Helmikuu 2003 Väitöskirja (valtio- ja taloustieteiden tohtori), Mannheimin yliopiston taloustieteen laitos (arvosana summa cum laude), väitöskirjan otsikko: ”Macroeconomic Risks and Financial Crises – A Historical Perspective,” pääohjaaja: Martin Hellwig

1998–2003 Tutkijaopintoja loppututkinnon suorittaneille tarkoitetussa DFG:n opinto-ohjelmassa ”Allocation on financial markets”, Mannheimin yliopiston taloustieteen laitos

 Tutkimus- ja opetusassistentti, talousteoria (Martin Hellwig), Mannheimin yliopiston taloustieteen laitos

Marraskuu 1998  Taloustieteen loppututkinto (”Diplom-Volkswirtin”), Mannheimin yliopisto (kurssin paras)

1997–1998 Tohtoriopintoja, taloustieteen laitos, Berkeley-yliopisto Kaliforniassa, Yhdysvallat (yksi vuosi)

1995–1997 Taloustieteen opintoja, Mannheimin yliopiston taloustieteen laitos

1995 Venäjän kielen opintoja, Pietari, Venäjä (yksi lukukausi)

1994–1995 Taloustieteen opintoja, Paris-Sorbonnen yliopisto (Paris I), Pariisi, Ranska (yksi lukukausi)

1992–1994 Taloustieteen opintoja, Mannheimin yliopiston taloustieteen laitos

1990–1992  Ammatillinen koulutus (”Banklehre”), Deutsche Bank, Dortmund

1990 Toisen asteen koulutuksen päättötodistus (”Abitur”)

Muu ammatillinen toiminta (vain nykyinen toiminta)

Syyskuusta 2019 lähtien IZA Institute of Labor Economics -instituutin ja Deutsche Post Stiftung -säätiön neuvoa-antavan tiedekomitean jäsen

Kesäkuusta 2019 lähtien Euroopan järjestelmäriskikomitean (EJRK) neuvoa-antavan tiedekomitean varapuheenjohtaja (jäsen maaliskuusta 2015 lähtien)

Tammikuusta 2017 lähtien Saksan keskuspankin tutkimustieto- ja palvelukeskuksen (Forschungsdaten- und Servicezentrum, FDSZ) neuvoa-antavan tiedekomitean varapuheenjohtaja (jäsen kesäkuusta 2016 lähtien)

Huhtikuusta 2016 lähtien Rahoituspalvelujen valvonnasta vastaavan liittovaltion viraston (Bundesanstalt für Finanzdienstleistungsaufsicht, BaFin) neuvoa-antavan komitean (Fachbeirat) puheenjohtaja (jäsen tammikuusta 2008 lähtien)

Maaliskuusta 2014 lähtien CESifo-verkoston jäsen

Toukokuusta 2013 lähtien Rahoituspalvelujen valvonnasta vastaavan liittovaltion viraston (Bundesanstalt für Finanzdienstleistungsaufsicht, BaFin) hallintoneuvoston (Verwaltungsrat) jäsen

Heinäkuusta 2012 lähtien Mannheimissa toimivan eurooppalaisen taloustutkimuskeskuksen (ZEW) neuvoa-antavan tiedekomitean jäsen (ei tällä hetkellä toiminnassa)

Valikoidut palkinnot 

Vuodesta 2019 lähtien Nordrhein-Westfalenin tieteiden, humanististen tieteiden ja taiteiden akatemian jäsen

Vuodesta 2018 lähtien Berliinin ja Brandenburgin tieteiden ja humanististen tieteiden akatemian jäsen

2018 Stolper-palkinto, Verein für Socialpolitik

2018 Monetary Workshop -työpajan palkinto rahoitusmarkkinoiden teoriaa ja pankkialan sääntelyä edistävästä panoksesta sekä systeemisten rahoituskriisien analyyseista

2010 Parhaan opettajan palkinto, Frankfurtin Goethe-yliopiston taloustieteen laitos

2000 Parhaan opettajan palkinto, Mannheimin yliopiston taloustieteen laitos

1993–1998 Saksan kansallisen opintosäätiön (”Studienstiftung des Deutschen Volkes”) apuraha

 

Kielitaito  Saksa (äidinkieli), englanti (sujuva taito), ranska (erittäin hyvä taito), venäjä (perustaidot)

VALIKOIDUT JULKAISUT

Julkaisut vertaisarvioiduissa tieteellisissä julkaisuissa (valikoima)

”Asset Price Bubbles and Systemic Risk”, yhdessä Markus K. Brunnermeierin ja Simon Rotherin kanssa, Review of Financial Studies, ei vielä julkaistu.

”Foreign banks, financial crises and economic growth in Europe”, yhdessä Christian Seckingerin kanssa, Journal of International Money and Finance, 2019, 95, s. 70–94.

”A new IV approach for estimating the efficacy of macroprudential measures”, yhdessä Niklas Gadatschin ja Lukas Mannin kanssa, Economics Letters, 2018, 168, s. 107–109.

”Financial Sector Reform After the Crisis: Has Anything Happened?”, yhdessä Alexander Schäferin ja Beatrice Weder di Mauron kanssa, Review of Finance, 2016, 20(1), s. 77–125.

”Financial Integration and Growth – Why Is Emerging Europe Different?”, yhdessä Christian Friedrichin ja Jeromin Zettelmeyerin kanssa, Journal of International Economics, 2013, 89, s. 522–538.

”Competition, Risk-Shifting, and Public Bail-out Policies”, yhdessä Reint Groppin ja Hendrik Hakenesin kanssa, Review of Financial Studies, 2011, 24(6), s. 2084–2120.

”Bank Size and Risk-Taking under Basel II,” yhdessä Hendrik Hakenesin kanssa, Journal of Banking and Finance, 2011, 35, s. 1436–1449.

”The Threat of Capital Drain: A Rationale for Regional Public Banks?”, yhdessä Hendrik Hakenesin kanssa, Journal of Institutional and Theoretical Economics, 2010, 166(4), s. 662–689.

”How Do Official Bailouts Affect the Risk of Investing in Emerging Markets?”, yhdessä Giovanni dell’Ariccian ja Jeromin Zettelmeyerin kanssa, Journal of Money, Credit, and Banking, 38(7), lokakuu 2006, s. 1689–1714.

”Liquidity and Contagion: The Crisis of 1763”, yhdessä Hyun Song Shinin kanssa, Journal of the European Economic Association, 2(6), joulukuu 2004, s. 929–968.

”The German Twin Crisis of 1931,” Journal of Economic History, 64(3), syyskuu 2004, s. 822–871.

Politiikkaan liittyvät julkaisut (valikoima)

Target-Salden, Leistungsbilanzsalden, Geldschöpfung, Banken und Kapitalmärkte [target-saldot, vaihtotaseet, rahan luonti, pankit ja pääomamarkkinat], yhdessä Martin Hellwigin kanssa, Wirtschaftsdienst, 99(9), 2019, s. 632–640.

Verursachen Target-Salden Risiken für die Steuerzahler? [Aiheuttavatko target-saldot riskejä veronmaksajille?], yhdessä Martin Hellwigin kanssa, Wirtschaftsdienst, 99(8), 2019, s. 553–561.

Completing Europe’s Banking Union means breaking the bank-sovereign vicious circle, yhdessä Nicolas Véronin kanssa, VoxEU-kolumni, 16. toukokuuta 2018, saatavilla osoitteessa http://www.voxeu.org

Breaking the stalemate on European deposit insurance, yhdessä Nicolas Véronin kanssa, VoxEU-kolumni, 6. huhtikuuta 2018, saatavilla osoitteessa http://www.voxeu.org

Reconciling risk sharing with market discipline: A constructive approach to euro area reform, yhdessä Agnès Bénassy-Quérén, Markus K. Brunnermeierin, Henrik Enderleinin, Emmanuel Farhin, Marcel Fratzscherin, Clemens Fuestin, Pierre-Olivier Gourinchasin, Philippe Martinin, Jean Pisani-Ferryn, Hélène Reyn, Nicolas Véronin, Beatrice Weder di Mauron ja Jeromin Zettelmeyerin kanssa, CEPR Policy Insight No. 91.


 

LIITE 2: ISABEL SCHNABELIN VASTAUKSET KYSYMYSLOMAKKEESEEN

A. Henkilökohtainen ja ammatillinen tausta

1. Kuvailkaa rahapolitiikkaan, rahoitukseen ja liiketoimintaan liittyvää ammattitaitoanne sekä Euroopan tasolla ja kansainvälisellä tasolla hankkimaanne kokemusta pääpiirteittäin.

Olen toiminut rahoituksen taloustieteen professorina vuodesta 2007, ensin Mainzin yliopistossa ja sen jälkeen tähän asti Bonnin yliopistossa. Tutkimukseni on aina liittynyt läheisesti rahapolitiikkaa ja rahoitusta koskeviin aiheisiin.

Olen muun muassa tutkinut rahoituskriisien syitä ja vastatoimia ja keskittynyt erityisesti siihen, että jotkin pankit ovat liian suuria kaatumaan, ja tämän seurauksiin pankkien sääntelyn kannalta. Lisäksi olen analysoinut rahoituskuplien syntymistä ja seurauksia ja osoittanut, miten rahoitusalan epävakaus on edistänyt varallisuushintakuplista johtuvia haavoittuvuuksia. Olen myös käsitellyt keskuspankkien sekä makrotason vakavaraisuuspolitiikan mahdollista roolia rahoituskupliin reagoimisessa. Muissa julkaisuissani olen käsitellyt omaisuuserien pikaisen myynnin aiheuttamaa rahoituksellisten häiriöiden laajentumista ja sitä, miten keskuspankit voivat vastata tällaiseen ei-toivottuun markkinadynamiikkaan. Toinen tutkimusalani koskee rahoitusalan yhdentymisen vaikutusta talouskasvuun. Yksi julkaisuistani käsitteli taloudellisia vahinkoja, jotka aiheutuivat rahoitusalan yhdentymisen keskeytymisestä euroalueen kriisissä. Lisäksi olen osassa tutkimustyötäni keskittynyt pankkiunioniin läheisesti liittyviin aiheisiin, kuten valtion ja pankkien väliseen yhteyteen vaikuttaviin tekijöihin ja pankkien kriisinratkaisujärjestelmien vaikutukseen systeemiseen riskiin.

Työni on ollut sekä teoreettista että empiiristä, mutta painottunut voimakkaasti jälkimmäiseen. Osassa työtäni olen tarkastellut aina 1600-luvulle asti ulottuvia historiallisia ajanjaksoja ja tutkinut esimerkiksi ensimmäisten pankkien ja keskuspankkien roolia raha- ja finanssimarkkinoiden vakauden kannalta. Tutkimuksiani, joita olen kirjoittanut yhdessä monien kansallisesti ja kansainvälisesti ansioituneiden tutkijoiden kanssa, on julkaistu kansainvälisesti tunnetuissa tieteellisissä julkaisuissa, ja ne ovat saaneet akateemista rahoitusta kolmansilta osapuolilta, kuten ”ECONtribute – Markets & Public Policy” ‑huippuosaamisklusterilta, jota Saksan tutkimussäätiö rahoittaa Saksan huippuosaamisstrategian puitteissa.

Lisäksi olen hankkinut runsaasti poliittista kokemusta toimiessani Saksan talousasiantuntijoiden neuvostossa, joka on Saksan hallituksen riippumaton talouspoliittinen neuvoa-antava elin ja jonka jäsen olen ollut vuodesta 2014 lähtien. Tässä ominaisuudessa olen työskennellyt intensiivisesti finanssi- ja rahamarkkinoiden vakauteen liittyvien aiheiden, erityisesti euroalueen rakenteen uudistuksen (pankkiunioni, pääomamarkkinaunioni ja EVM:n uudistus), parissa. Olemme esimerkiksi laatineet ehdotuksia siitä, miten valtiovastuita voitaisiin säännellä, mikä näyttää olevan yksi pankkiunionin toteuttamiseen johtavan paketin keskeisistä ainesosista. Muut aiheet liittyivät Saksan ja Euroopan pankkialojen haasteisiin, jotka johtuvat muun muassa digitalisaation mukanaan tuomasta rakennemuutoksesta.

Olen ollut monien muiden komiteoiden jäsen rahapolitiikkaa ja rahoitusta käsittelevän taloustieteen alalla. Olen ollut Euroopan järjestelmäriskikomitean (EJRK) neuvoa-antavan tiedekomitean jäsen vuodesta 2015 ja sen varapuheenjohtaja vuodesta 2019. Tässä ominaisuudessa osallistuin matalia korkoja käsittelevään työryhmään ja olin mukana laatimassa neuvoa-antavan tiedekomitean äskettäin julkaistua raporttia rahoitusalan sääntelyn (mahdollisesti liiallisesta) monitahoisuudesta. Olen ollut tammikuusta 2016 lähtien Saksan keskuspankin tutkimustieto- ja palvelukeskuksen (FDSZ) neuvoa-antavan tiedekomitean jäsen ja vuodesta 2017 sen varapuheenjohtaja. Olen ollut rahoituspalvelujen valvonnasta vastaavan liittovaltion viraston (Bundesanstalt für Finanzdienstleistungsaufsicht, BaFin) neuvoa-antavan komitean (Fachbeirat) jäsen vuodesta 2008, ja vuodesta 2016 lähtien olen toiminut sen puheenjohtajana. Näissä ja muissa tehtävissä olen voinut luoda keskuspankkitoiminnan ja valvonnan alalla laajan verkoston, joka ulottuu koko Eurooppaan ja sen ulkopuolelle.

Olen myös osallistunut lukuisien politiikkaan liittyvien julkaisujen laatimiseen. Painotan osallistumistani ranskalais-saksalaiseen ”7 plus 7” -raporttiin, jossa ehdotetaan useita erilaisia euroalueen uudistuksia ja joka on saanut hyvän vastaanoton sekä tutkijoiden että poliittisten päättäjien keskuudessa. Tämä raportti korostaa sitoutumistani Eurooppaan, joka näkyy myös monissa muissa politiikkaan liittyvissä julkaisuissani. Olen esimerkiksi laatinut eurooppalaisen talletussuojan mallin (yhdessä Nicolas Véronin kanssa). Euroopan laajuisiin aiheisiin liittyvän aiemman työni perusteella minut nimitettiin äskettäin Ranskan ja Saksan hallitusten Aachenin sopimuksen nojalla perustaman ranskalais-saksalaisen talousasiantuntijoiden neuvoston jäseneksi ja valittiin sen toiseksi puheenjohtajaksi.

Olen saanut useita palkintoja tieteellisestä ja politiikkaa koskevasta työstäni, muun muassa jäsenyyden Nordrhein-Westfalenin tieteiden, humanististen tieteiden ja taiteiden akatemiassa sekä Berliinin ja Brandenburgin tieteiden ja humanististen tieteiden akatemiassa, saksankielisten ekonomistien Verein für Socialpolitik -järjestön Stolper-palkinnon tutkimustyöni talouspolitiikkaan antamasta panoksesta sekä Monetary Workshop -työpajan palkinnon, joka myönnetään vuosittain erinomaisista tieteellisistä tai käytännön saavutuksista rahapolitiikan alalla.

Olen aina osallistunut julkiseen keskusteluun, mistä osoituksena ovat lukuisat haastattelut ja sanomalehtiartikkelit samoin kuin aktiivinen Twitter-tilini. Saksalainen FAZ-sanomalehti arvioi minut äskettäin saksankielisen alueen vaikutusvaltaisimmaksi naispuoliseksi ekonomistiksi. Ennen kaikkea olen aina ollut avoin hyville argumenteille ja puolustanut oikeina pitämiäni näkemyksiä.

2. Onko Teillä liiketoiminta- tai rahoitusosuuksia tai muita sitoumuksia, jotka saattaisivat olla ristiriidassa tulevien tehtävienne kanssa, ja onko sellaisia muita henkilökohtaisia tai muita tekijöitä, jotka parlamentin on otettava huomioon harkitessaan nimitystänne?

Ei.

3. Mihin yleistavoitteisiin aiotte pyrkiä toimikaudellanne Euroopan keskuspankissa?

Päätavoitteenani olisi EKP:n hintavakautta koskevan tehtävän täyttäminen ja samalla keskuspankin riippumattomuuden säilyttäminen. Toisena tavoitteenani olisi edistää perusteellisen ja tietoon perustuvan analyysin kulttuuria, jonka avulla voidaan pohtia ja parantaa rahapolitiikkaa ja vastata uuteen kehitykseen, kuten digitaaliseen muutokseen tai ilmastonmuutokseen. Tällainen lähestymistapa olisi hyödyllinen rahapolitiikan kehyksen tulevassa tarkistuksessa. Pyrkisin myös viestimään EKP:n toimista nykyistä paremmin suurelle yleisölle, jotta kansalaiset ymmärtäisivät paremmin EKP:n päätöksiä ja niiden taustalla olevaa ajattelutapaa, mutta pysymään samalla avoimena kritiikille.

B. EKP:n rahapolitiikka

4. Millaista rahapolitiikkaa EKP:n olisi mielestänne harjoitettava nykyisessä makrotaloudellisessa tilanteessa? Miten arvioitte EKP:n toimintaa hintavakauden ylläpitämistä koskevan ensisijaisen tavoitteen saavuttamiseksi? Saksan talousasiantuntijoiden neuvosto on kannattanut vuodesta 2017 lähtien ”rahapolitiikan käännettä”. Mikä on Teidän mielipiteenne? Voisitteko kuvailla tätä käännettä?

EKP on viimeisten kahdenkymmenen vuoden aikana onnistunut erittäin hyvin ensisijaisen tavoitteensa eli hintavakauden saavuttamisessa. Keskimääräinen YKHI-inflaatio on ollut tänä ajanjaksona 1,7 prosenttia, mikä vastaa pääosin tavoitetta hieman alle 2 prosentin inflaatioasteesta. Se on huomattava saavutus, koska tämä on ollut vaikea ajanjakso, johon sisältyivät laajimmat finanssikriisit sitten 1930-luvun suuren laman. Suurin uhka tänä aikana ei ollut liiallinen inflaatio, kuten eräät aluksi pelkäsivät, vaan pikemminkin deflaatiopaineet finanssikriisien jälkeen. EKP:n päättäväisellä politiikalla nämä deflaatioriskit pystyttiin torjumaan. Kun korot laskivat lähelle nollatasoa, EKP:n oli turvauduttava ”epätavanomaisiin rahapolitiikan välineisiin”, mikä osoittautui kokonaisuutena erittäin menestykselliseksi. Kaikkina näinä vuosina EKP:n politiikka perustui sen tehtävänantoon ja pysyi aina tiukasti sen rajoissa. Tutkimusten mukaan EKP:n politiikka on paitsi edistänyt korkeampaa inflaatiota myös lisännyt talouskasvua ja alentanut työttömyyttä.

Nykyiselle tilanteelle on tunnusomaista maailmanlaajuinen laskusuhdanne, joka liittyy epävarmuuden lisääntymiseen kauppakonfliktin ja uhkaavan brexitin vuoksi. Talouskasvun hidastuminen näkyy teollisuuden heikkoutena ja investointikysynnän vähenemisenä. Tämän seurauksena kasvu on hidastunut myös euroalueella. Toistaiseksi palvelualat kasvavat monissa maissa yhä vakaasti, ja kulutuksen kasvu ja työmarkkinat ovat vankat. On kuitenkin olemassa vaara, että teollisuussektorin heikkous saattaa levitä muihin talouden osiin, mikä heikentää kuluttajien ja yritysten luottamusta ja vähentää siten kulutusta ja investointeja.

Koska EKP on sitoutunut ylläpitämään hintavakautta euroalueella, sen on seurattava tätä kehitystä hyvin tarkasti. Inflaatiopaineet ovat olleet vaimeita, ja nykyinen talouskehitys saattaa lisätä heikkenemisriskejä. Nykyiset paria seuraavaa vuotta koskevat ennusteet osoittavat, että inflaatio ei edelleenkään ole EKP:n tavoitteen mukainen. Tästä syystä tarvitaan edelleen joustavaa rahapolitiikkaa. Samalla on seurattava tarkasti sivuvaikutuksia, jotta varmistetaan, että myönteiset vaikutukset ja sivuvaikutukset pysyvät kokonaisuutena positiivisina.

Saksan talousasiantuntijoiden neuvoston talousnäkymät vuosina 2017 ja 2018 poikkesivat vahvasti tämän päivän tilanteesta. Tuolloin Saksan talousasiantuntijoiden neuvosto ennusti kuluttajahintojen kohoavan selvästi lyhyellä aikavälillä. Euroalueen inflaatiota vuonna 2017 koskevaa ennustetta korotettiin 0,6 prosenttiyksikköä – 1,3 prosentista 1,9 prosenttiin – marraskuun 2016 ja maaliskuun 2017 välisenä aikana.

Euroalueen kasvun huomattavan hidastumisen vuoksi tämä hintakehityksen vauhdittuminen ei ole toteutunut. Saksan talousasiantuntijoiden neuvosto myös totesi tämän marraskuussa 2019 julkaistussa viimeisimmässä raportissaan. Rahapolitiikan käänne ei tästä syystä olisi asianmukainen tässä vaiheessa. Saksan talousasiantuntijoiden neuvoston esittämiä rahapolitiikan sääntöjä (kuten perinteinen Taylorin sääntö) olisi tulkittava positiivisina pikemmin kuin normatiivisina käsitteinä. Näiden sääntöjen arviointi edellyttää etenkin vakaata taustalla olevaa rakennetta. Jos perustana olevassa sarjassa on rakenteellinen murros, sääntöjä ei voida käyttää sen arvioimiseen, onko nykyinen politiikan viritys asianmukainen.

Saksan talousasiantuntijoiden neuvosto on korostanut rahapolitiikan mahdollisia sivuvaikutuksia, joista on keskusteltu myös EKP:n neuvostossa, koska ne saattavat vaikuttaa rahapolitiikan välittymiseen. Yksi esimerkki ovat mahdolliset sivuvaikutukset rahoitusvakauteen. Pitkä alhaisten korkojen ajanjakso vaikuttaa kiinteistöjen hintoihin, ja EJRK on antanut varoituksia ja suosituksia useille jäsenvaltioille asunto-omaisuusmarkkinoilla mahdollisesti tapahtuneiden ylilyöntien vuoksi. Tällaisiin haavoittuvuustekijöihin olisi vastattava ensisijaisesti makrotason vakavaraisuuspolitiikalla, jota voidaan myös mukauttaa yksittäisten maiden kulloisiinkin tilanteisiin. Lisäksi arvonmääritysten suuri vaihteluväli varsinkin suurkaupunkialueilla on myös osoitus muuttoliikkeestä suuriin kaupunkeihin ja asuntotarjonnan riittämättömyydestä. Tästä syystä tarvitaan paljon laajempaa poliittista ratkaisua, joka sisältää makrotason vakavaraisuuspolitiikan ja asuntopolitiikan.

5. Mitä mieltä olette EKP:n neuvoston 12. syyskuuta hyväksymästä elvytyspaketista ja ennakoivaa viestintää koskevasta päätöksestä? Miten arvioisitte tapaa, jolla tämä päätös tehtiin, etenkin ottaen huomioon, että eräät EKP:n neuvoston jäsenet vastustivat julkisesti päätöstä sen tekemisen jälkeen? Mitä mieltä olette yleisemmin tavasta, jolla rahapolitiikkaa koskevia päätöksiä on aikaisemmin tehty, ja olisiko sitä mielestänne muutettava? Jos olisi, miten?

EKP:n neuvoston syyskuussa tekemät päätökset heijastivat viime kuukausien aikana havaittua talouskasvun hidastumista. Heikomman inflaatiopaineen vuoksi nämä päätökset voidaan perustella nykyisillä inflaatiotiedoilla sekä keskipitkän aikavälin inflaationäkymillä, jotka eivät vielä lähene hieman alle kahden prosentin tavoitetta.

Päätökset ovat myös osoitus siitä, että rahapoliittisia elvytystoimenpiteitä on vaikea jatkaa, kun korot ovat käytännössä lähellä alarajaa. Toimenpiteillä, joista päätettiin, voitaneen antaa lisätukea reaalitaloudelle säilyttämällä suotuisat rahoitusehdot. Ennakoivaa viestintää mukautettiin älykkäästi kytkemällä tulevat toimenpiteet suorasti inflaationäkymiin, mikä lisää avoimuutta EKP:n reagointitehtävästä ja helpottaa markkinatoimijoiden ennakointia siitä, miten EKP vastaa päätösten perustana olevien tietojen muutoksiin. Korkopäätöksiä käsitellään seuraavassa kysymyksessä.

Tiedotusvälineiden raportoinnin perusteella oletan EKP:n neuvosto katsoneen yksimielisesti, että nykytilanteessa tarvitaan joustavaa rahapolitiikan viritystä. Olen siitä täysin samaa mieltä. Tietyistä rahapolitiikan välineistä, erityisesti tarpeesta aloittaa uudelleen omaisuuserien ostot, oli kuitenkin erilaisia näkemyksiä. Tällaiset erimielisyydet ovat pikemmin osoitus lähtökohtaisesti vaikeasta tilanteesta kuin päätöksentekoprosessin ongelmista. Suhtaudun EKP:n neuvoston päätöksentekoprosessiin itse asiassa hyvin myönteisesti. Käsitykseni mukaan päätökset tehtiin sääntöjen mukaisesti, kun kaikilla, myös äänioikeudettomilla jäsenillä, oli ollut mahdollisuus tulla kuulluksi.

6. Miten arvioitte alhaisten korkojen vaikutuksia? Saksan talousasiantuntijoiden neuvosto on toistuvasti varoittanut EKP:n rahapolitiikan virityksen aiheuttamista inflaatiopaineista ja suositellut korkojen nostamista. Miten selitätte sen, että inflaatiopaineet eivät toteutuneet, ja mitä päätelmiä teette näistä ennusteista, jotka eivät käyneet toteen?

Kokemukset alhaisista ja jopa negatiivisista koroista euroalueella vaikuttavat olleen kokonaisuutena myönteisiä. Ohjauskorkojen välittyminen rahoitusehtoihin vaikuttaa toimineen ongelmitta ja hyödyttäneen taloutta.

Alhaiset korot ovat kuitenkin aiheuttaneet huolta kansalaisissa, jotka pelkäävät niiden vaarantavan heidän kykynsä säästää etenkin vanhuuden varalle. Alhaiset korot heijastavat itse asiassa taustalla olevia pitkän aikavälin kehityssuuntauksia, kuten yhteiskuntien ikääntymistä ja siirtymää kohti vähemmän pääomaa vaativia sektoreita, eikä niiden voida katsoa johtuvan vain rahapolitiikasta. Joka tapauksessa EKP:n ohjauskorkojen nostaminen tuskin auttaisi parantamaan kansalaisten tilannetta.

EKP:n neuvosto seuraa tarkasti kielteisiä sivuvaikutuksia ja on osoittanut olevansa valmis torjumaan niitä. EKP:n päätöstä ottaa käyttöön varantovelvoitteen ylittävistä talletuksista maksettavaan korkoon sovellettava kaksitasoinen järjestelmä voidaan tarkastella tässä kontekstissa, koska sillä vähennetään pankkien taakkaa, joka johtuu keskuspankissa pidettävistä varantovelvoitteen ylittävistä talletuksista, joiden korko on negatiivinen.

Viime vuosien kokemukset ovat osoittaneet, että käytännön nollataso on alempi kuin nimelliskoron nollataso. Saattaa kuitenkin olla, että tietyn korkotason alapuolella rahapolitiikan tehokkuus vähenee. Tämä johtuu alhaisten ja negatiivisten korkojen mahdollisesti kielteisistä sivuvaikutuksista pankkien kannattavuuteen, jotka saattavat rajoittaa rahapolitiikan välittymistä reaalitalouteen. Nämä vaikutukset ovat luonnollisesti myös riippuvaisia siitä, voidaanko negatiiviset korot siirtää yrityksille ja kotitalouksille, mikä vaikuttaa olevan vaikeaa erityisesti vähittäisasiakkaiden kohdalla. Yleisesti ottaen laskeva tuottokäyrä vaikuttaa todennäköisesti enemmän kannattavuuteen kuin korkotaso. Lisäksi suotuisammasta taloudellisesta toimintaympäristöstä johtuva luottotappioiden väheneminen parantaa todennäköisesti pankkien kannattavuutta, kuten viimeaikaiset tutkimukset osoittavat. Vaikka pankkien kannattavuus ei ole rahapolitiikan tavoite, kannattamattomasta pankkialasta saattaa tulla rahapolitiikan välittymisen este.

Näkymät vuosina 2017 ja 2018 – jolloin Saksan talousasiantuntijoiden neuvosto kehotti lopettamaan omaisuuserien ostot aikaisemmin ja ilmoittamaan normalisointistrategiasta – olivat hyvin erilaiset kuin nyt. Tuolloin tuotannon kasvu oli potentiaalisella tasolla tai mahdollisesti jopa ylitti sen. Ajan myötä tämä olisi voinut edistää vahvempaa kuluttajahintojen kehitystä, joka – jos se olisi osoittautunut kestäväksi ja pitkäaikaiseksi – olisi myös oikeuttanut rahapolitiikan virityksen tiukentamisen jossain vaiheessa. On kuitenkin huomattava, ettei Saksan talousasiantuntijoiden neuvosto kannattanut tuolloin korkojen nostamista. Se pelkäsi ainoastaan, että tällaiset korotukset saattaisivat – tulevaisuudessa – tapahtua liian myöhään. Saksan talousasiantuntijoiden neuvoston inflaatioennusteet olivat yleisesti ottaen samaa luokkaa kuin muut, myös EKP:n, ennusteet.

Nimitystäni ajatellen jätin allekirjoittamatta viimeisimmän raportin rahapolitiikkaa koskevat osat. On syytä huomata, että tällä kertaa raportissa ei vaadittu normalisointia. Saksan talousasiantuntijoiden neuvosto ei kuitenkaan kannattanut omaisuuserien ostojen aloittamista uudelleen.

7. Katsotteko, että kaksikymmentä vuotta euron käyttöönoton jälkeen on tullut aika tarkistaa EKP:n rahapolitiikan kehystä?

Euron käyttöönoton jälkeisenä aikana EKP:n rahapolitiikan kehys on osoittautunut hyvin menestykselliseksi. EKP pystyi ylläpitämään hintavakautta myös syvimpien kriisien, markkinoiden pirstaloitumisen ja pankkien kaatumisten aikoina. Kahdenkymmenen viime vuoden aikana makrotalous ja rahapolitiikka ovat kuitenkin kehittyneet varsin huomattavasti. Rahapolitiikan välineistö on laajentunut, jotta sillä voidaan vastata rahapolitiikan haasteisiin lähellä nollatasoa. Vaikka nykyisellä kehyksellä on onnistuttu säilyttämään hintavakaus euroalueella, välineiden kalibroinnista on tullut haastavampaa.

EKP:n rahapolitiikan kehystä tarkistettiin viimeksi vuonna 2003. Tästä syystä vaikuttaisi asianmukaiselta toteuttaa kattava tarkistus, jolla pyritään varmistamaan, että EKP:n rahapoliittisilla toimilla voidaan saavuttaa hintavakauden tavoite parhaalla mahdollisella tavalla. Näin ollen kannatan varauksetta Christine Lagarden aikomusta käynnistää strateginen tarkistus lähitulevaisuudessa ja annan siihen mielelläni oman panokseni. On tärkeää, että tällainen tarkistus perustuu aiempien rahapoliittisten toimenpiteiden huolelliseen arviointiin sen suhteen, ovatko ne edistäneet tehtävän täyttämistä. Tähän olisi sisällyttävä myös analyysi mahdollisista sivuvaikutuksista, jotka saattavat haitata rahapolitiikan välittymistä.

Johtokunnan jäsenenä keskustelisin mielelläni näistä kysymyksistä avoimesti EKP:n neuvostossa ja henkilöstön kanssa. Tärkeää on, että rahapolitiikan kehyksen mahdolliset muutokset johtavat parannuksiin. Joissain tapauksissa saatetaan tarvita selvennyksiä. Yleisesti ottaen olisi muistettava, että keskuspankin uskottavuus saattaa kärsiä, jos toiminnallista tavoitetta muutetaan silloin, kun sitä on vaikea saavuttaa. Tästä syystä mahdolliset mukautukset olisi toteutettava hyvin huolellisesti ja vahvoin empiirisin perustein.

8. Miten varmistatte avoimuuden omaisuuserien osto-ohjelman (APP-ohjelma) täytäntöönpanossa? Oletteko samaa mieltä siitä, että omaisuusvakuudellisten arvopapereiden osto-ohjelmassa (ABSPP-ohjelma) ja kolmannessa katettujen joukkovelkakirjalainojen osto‑ohjelmassa (CBPP3-ohjelma) voitaisiin lisätä avoimuutta?

EKP on aina pitänyt avoimuutta keskeisen tärkeänä kaikelle keskuspankin toiminnalle, ja sillä varmistetaan tilivelvollisuus. Samalla asianmukaisen avoimuuden asteen varmistaminen edellyttää EKP:ltä tasapainottelua.

Toisaalta avoimuuden rajoittaminen on perusteltua, jos on olemassa riski siitä, että avoimuus saattaa rajoittaa rahapolitiikan tehokkuutta. Erityisesti on vältettävä sitä, että rahoitusalan toimijat pääsevät keskuspankin edelle, kuten saattaa tapahtua, jos julkaistaisiin tietoja yksittäisten arvopaperien omistuksesta.

Toisaalta EKP:n olisi annettava toimiensa arvioimiseen tarvittavat tiedot. Tästä syystä EKP toimii hyvin avoimesti rahapolitiikan, myös omaisuuserien osto-ohjelman, täytäntöönpanon suhteen. EKP julkaisee verkkosivustollaan kuukausittaiset ostomäärät, yhteenlasketut omistukset ja lunastukset ohjelmittain.

Kokonaisuutena nykyinen avoimuuden taso on nähdäkseni järkevä kompromissi tilivelvollisuuden ja rahapolitiikan tehokkuuden heikkenemistä koskevan huolen välillä.

9. Mitä mieltä olette yrityssektorin osto-ohjelmaan (CSPP-ohjelma) liittyvistä riskeistä? Miten arvioisitte CSPP-ohjelman tällä hetkellä kasvavaa osuutta ensimarkkinoilla ja samaan aikaan julkisen sektorin velkapapereiden osto-ohjelman tällä hetkellä vähenevää osuutta jälkimarkkinoilla?

EKP on vuodesta 2016 lähtien ostanut joukkovelkakirjalainoja rahoitussektorin ulkopuoliselta yksityissektorilta yrityssektorin osto-ohjelmassa (CSPP-ohjelma). Yleisesti ottaen CSPP‑ohjelmalla pyritään parantamaan euroalueen yritysten rahoitusehtoja suoremmin ja vaikuttamaan tällä tavoin investointeihin ja siten reaalitalouteen.

Ostot suoritetaan sekä ensi- että jälkimarkkinoilla tiettyjen kelpoisuusvaatimusten perusteella, joita ovat muun muassa liikkeeseenlaskujen ja liikkeeseenlaskijoiden osuutta koskevat rajoitukset. Näin varmistetaan, että ostetaan vain omaisuuseriä, joiden luottokelpoisuus on riittävä.

Ensi- ja jälkimarkkinoilla ja EKP:n eri välineillä tehtävien ostojen osuudet saattavat vaihdella markkinaolosuhteiden mukaan. Tällaiset vaihtelut johtuvat APP-ohjelman sujuvan täytäntöönpanon edellyttämästä joustavuudesta, jossa otetaan huomioon etenkin markkinalikviditeettiä ja liikkeeseenlaskumalleja koskevat näkökohdat. Salkkua on mukautettava eri politiikan välineiden ja oikeudenkäyttöalueiden osalta ohjelman muuttujiin asteittain, jotta turvataan vakaat markkinaolosuhteet. Nämä vaihtelut eivät ole merkki APP‑ohjelman kalibroinnin muutoksesta: EKP on ilmoittanut voivansa jatkaa netto-ostojaan nykyisillä ohjelman muuttujilla pidemmän aikaa.

CSPP-ohjelman puolella on kuitenkin olemassa vaara siitä, että tietyt yritykset asetetaan etusijalle suhteessa muihin yrityksiin, etenkin suuret yritykset suhteessa pienempiin yrityksiin. Tästä syystä EKP huolehtii siitä, että se ostaa hyvin erilaisia yritysjoukkovelkakirjalainoja, myös pieniä liikkeeseenlaskuja. Pienet yritykset eivät kuitenkaan yleensä laske liikkeeseen lainkaan joukkovelkakirjalainoja. On kuitenkin näyttöä siitä, että rahoituskustannuksiin kohdistuvilla myönteisillä vaikutuksilla on heijastusvaikutuksia pieniin ja keskisuuriin yrityksiin.

Yleisesti ottaen CSPP-ohjelman laajuus riippuu markkinarahoituksen merkityksestä euroalueen yrityksille. Koska joukkovelkakirjalainojen merkitys yritysten rahoituksessa on suhteellisen pieni, myös CSPP-ohjelman laajuus on suppea.

10. Miten EKP:n tulisi mielestänne edistää talouskasvua, ekologista siirtymää ja täystyöllisyyttä, niin että se voi samalla noudattaa täysimääräisesti ensisijaista tavoitettaan ylläpitää hintavakautta? Onko mielestänne olemassa mahdollisia muita rahapoliittisia toimia, jotka lisäisivät myönteisiä vaikutuksia reaalitalouteen?

Vaikka EKP:n politiikan on perustuttava ennen kaikkea sen Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen (SEUT-sopimus) 127 artiklan 1 kohtaan kirjattuun ensisijaiseen tavoitteeseen ylläpitää hintavakautta, samassa artiklassa määrätään myös, että ”EKPJ tukee yleistä talouspolitiikkaa unionissa osallistuakseen Euroopan unionista tehdyn sopimuksen 3 artiklassa määriteltyjen unionin tavoitteiden saavuttamiseen, sanotun kuitenkaan rajoittamatta hintatason vakauden tavoitetta”.

Hintavakautta edistävä rahapolitiikka tukee yleensä todennäköisesti myös talouskasvua ja työllisyyttä. Miljoonien työpaikkojen luominen euroalueella viime vuosina ei olisi ollut mahdollista ilman EKP:n toimia. EKP:n erittäin joustava rahapolitiikka on lisännyt kuluttajien kulutusta ja yksityisiä investointeja euroalueella ja siten edistänyt talouskasvua ja vähentänyt työttömyyttä. EKP:n syyskuussa toteuttamat rahapoliittiset toimenpiteet ovat lisäksi osaltaan auttaneet varmistamaan hyvin suotuisat rahoitusehdot. Näin ollen EKP:n toimenpiteet hyödyttävät edelleen reaalitaloutta.

EKP muodostaa parhaillaan näkemyksiään siitä, miten se voi tukea ilmastopolitiikkaa. Tätä varten se osallistuu Network for Greening the Financial System -yhteistyöverkostoon (NGFS), jossa suuri joukko keskuspankkeja, valvontaviranomaisia ja kansainvälisiä instituutioita tekee yhteistyötä. Tässä ryhmässä se osallistuu näkemysten muodostamiseen ilmastonmuutokseen liittyvistä näkökohdista ja siitä, miten sekä keskuspankki- että valvontapolitiikat voivat mukautua ilmastonmuutokseen ja auttaa hillitsemään sitä. Koska tämä työ on ilmeisesti vasta alkuvaiheessa, odotan kiinnostuneena saavani osallistua tähän keskusteluun.

Vaikka keskuspankkien pohdinnat vaikuttavat tässä vaiheessa koskevan lähinnä ilmastonmuutoksesta johtuvien riskien seurantaa ja hallintaa, EKP:n rahapolitiikkapuolen on vastattava kysymykseen siitä, miten se voi sisällyttää ilmastonmuutokseen liittyvät kehityskulut analyysiinsa ja voiko se edistää – ja miten – ilmastonmuutoksen hillitsemistä muun muassa omaisuuserien osto-ohjelmansa avulla.

Yksi seikka, johon on puututtava, on omaisuuserien riskinarviointi ilmastoon liittyvien riskien sekä rahoitusvakauteen kohdistuvien seurausten suhteen. Ilmastoriski on sisällytettävä riskimalleihin. Sen selvittämiseksi, miten tämä voidaan tehdä, tarvitaan lisätyötä. Tällaisten mallien perusteella EKP:n olisi otettava tällaiset riskitekijät huomioon myös mikro- ja makrotason vakauden valvontatehtävissään sekä omaisuuserien osto-ohjelmien aliarvostuksia koskevassa arvioinnissaan. Vaikeampi kysymys on se, olisiko EKP:n suosittava omaisuuserien osto-ohjelmissaan mieluummin ”vihreitä” kuin ”ruskeita” joukkovelkakirjalainoja (tästä lähemmin seuraavassa vastauksessa).

11. Mitä mieltä olette toimista, joita tarvitaan Euroopan vihreän kehityksen ohjelman rahoittamiseksi? Mitä mieltä olette EKP:n toimien vaikutuksista ilmastonmuutokseen? Katsotteko, että EKP:n olisi saatettava omaisuuserien ostonsa YK:n kestävän kehityksen tavoitteiden ja Pariisin ilmastosopimuksen mukaisiksi? Olisiko EKP:n omaisuuserien osto‑ohjelmien oltava EU:n luokitusjärjestelmän mukaisia? Millainen rooli EKP:llä olisi Network for Greening the Financial System ‑yhteistyöverkostossa?

Uusi Euroopan komissio on perustellusti asettanut Euroopan vihreän kehityksen ohjelman yhdeksi tärkeimmistä prioriteeteistaan. Ongelman globaalin luonteen vuoksi tarvitaan yhteistyötä paitsi Euroopan, myös koko maailman tasolla. Asian kiireellisyyden vuoksi kaikkien talouspolitiikan toimijoiden, myös keskuspankkien, on joka tapauksessa sisällytettävä ilmastonmuutoksen torjunta asialistoilleen.

Eurooppalaiset päätöksentekijät voivat näin ollen vaikuttaa asiaan merkittävästi vastaamalla tähän haasteeseen yhdessä. Esimerkiksi EIP:llä on tärkeä rooli ilmastoon liittyvien investointien rahoittamisessa. Komission suunnitelmien mukaan näitä toimia vahvistetaan EU:n talousarviolla, josta voidaan – myös Kestävä Eurooppa ‑investointiohjelman yhteydessä – antaa elintärkeää tukea siirtymän rahoittamiseksi. Yksityisten varojen hyödyntämiseksi tarvitaan lisätoimia, ja tämä voitaisiin saavuttaa yhteisrahoitusrakenteiden avulla. EU:n kestävää rahoitusta koskeva toimintasuunnitelma on toinen merkittävä osatekijä, joka edistää Euroopan vihreän kehityksen ohjelman rahoitusta.

Omaisuuserien asianmukainen luokittelu niiden kestäväpohjaisuuden mukaan on erittäin tärkeää investointipäätösten ohjaamiseksi. Vihreiden investointien luokittelu on tällaisten toimien kannalta keskeistä, ja se auttaa suojautumaan niin kutsutulta viherpesulta. Kun tällainen luokittelu on hyväksytty ja otettu käyttöön, sillä luodaan perusta kestävälle investointipolitiikalle ja muille tämän alan toimenpiteille.

Useimmat ekonomistit ovat yhtä mieltä siitä, että hiilen hinnoittelun käyttöönotto on tehokkain tapa toteuttaa ilmastopolitiikkaa ja saavuttaa Pariisin sopimuksen tavoitteet (ks. myös Saksan talousasiantuntijoiden neuvoston tänä vuonna julkaisema erityisraportti hiilen hinnoittelusta). Koska hiilen hinnoittelulla tehdään hiili-intensiivisestä toiminnasta kalliimpaa, sillä luodaan oikeat kannustimet yksityishenkilöille ja yrityksille sekä innovoinnille. Lisäksi ekologinen siirtymä edellyttää yksityisiä ja julkisia investointeja (esimerkiksi infrastruktuuriin ja tutkimus- ja kehittämistoimintaan) sekä ei-toivottujen jakautumisvaikutusten sosiaalista lieventämistä. Tästä syystä vallitsee myös laaja yksimielisyys siitä, että hiilen hinnoittelusta saatavat tulot olisi suureksi osaksi palautettava tulonsiirtomenoilla. Kattava hiilen hinnoittelujärjestelmä tarjoaa periaatteessa asianmukaisia kannustimia ohjata pääomavirtoja haluttuun suuntaan. Näin ollen hiilen hinnoittelun käyttöönoton kaikilla talouden aloilla olisi oltava hallitusten ensisijainen tavoite.

Ekologinen siirtymä vaikuttaa makrotaloudelliseen ympäristöön, jossa EKP toimii. Tästä syystä EKP:n on pohdittava rooliaan tässä muuttuvassa ympäristössä, mutta pysyttävä selvästi tehtävänsä rajoissa. Edellä mainittu päätös liittyä Network for Greening the Financial System ‑yhteistyöverkostoon on tässä suhteessa ensimmäinen askel ja osoittaa selvästi, että EKP on sitoutunut edistämään vuoropuhelua ja laatimaan toimintapolitiikkoja keskuspankeille ja valvontaviranomaisille. Käsitykseni mukaan EKP ottaa aktiivisen roolin tässä verkostossa, mitä pidän myönteisenä. Christine Lagarde on suhtautunut hyvin avoimesti ilmastonmuutoskysymykseen ja aloittaa varmasti keskustelun siitä, miten EKP voi edistää ilmastonmuutoksen torjumista tehtävänsä puitteissa. Osallistun erittäin mielelläni tähän keskusteluun.

EKP:n omaisuuserien ostot perustuvat toistaiseksi markkinaneutraalisuusperiaatteeseen. Kuten Christine Lagarde kirjoitti äskettäin Euroopan parlamentin jäsenelle Ernest Urtasunille lähettämässään kirjeessä, markkinaneutraaliuden operatiivisen toimintaperiaatteen on katsottu olevan asianmukaisin toimintaperiaate yhtäältä EKP:n rahapoliittisten toimenpiteiden tehokkuuden varmistamiseksi hintavakauden näkökulmasta ja toisaalta avoimen markkinatalouden periaatteen noudattamisen varmistamiseksi. Kuten kyseisessä kirjeessä mainittiin, rahapolitiikan kehyksen tarkistuksen yhteydessä pohditaan myös kysymystä siitä, miten kestävyysnäkökohdat voidaan sisällyttää siihen.

On syytä huomata, että nykyinen omaisuuserien osto-ohjelma tarjoaa jo nyt yrityksille ja hallituksille suotuisia rahoitusehtoja ekologisen siirtymän rahoittamiseksi. EKP ostaakin huomattavia määriä julkisia ja yksityisiä vihreitä joukkovelkakirjoja. Kun vihreiden joukkovelkakirjojen merkitys markkinoilla kasvaa, tämä parantaa joidenkin markkinoiden likviditeettiä ja lisää automaattisesti vihreiden joukkovelkakirjojen merkitystä APP‑ohjelmassa.

Vihreiden joukkovelkakirjojen suosimista olisi arvioitava huolellisesti. Se saattaa aiheuttaa liiallisen rasitteen keskuspankille, jonka päätöksiä ohjaa sen hintavakautta koskeva tehtävä.

12. Pitäisikö EKP:n mielestänne ostaa enemmän EIP:n joukkovelkakirjoja auttaakseen rahoittamaan eurooppalaisia investointeja pankin ensisijaisten ja toissijaisten tavoitteiden mukaisesti?

EIP:n ja muiden ylikansallisten toimielinten liikkeeseen laskemat joukkovelkakirjat kuuluvat jo nyt julkisen sektorin velkapapereiden osto-ohjelmaan, ja niitä ostetaan myös uudelleen aloitetuissa omaisuuserien ostoissa. Sääntöjen mukaan EKP ostaa näitä joukkovelkakirjoja jälkimarkkinoilla ostojen enimmäisrajojen mukaisesti, jotka tällä hetkellä ovat 50 prosentissa. Tällaisten joukkovelkakirjojen osuus kaikista ostoista on nykyisin 12 prosenttia. Kun EIP:n joukkovelkakirjojen liikkeeseenlaskut lisääntyvät, EIP:n joukkovelkakirjojen osuutta omaisuuserien ostoista voitaisiin mahdollisesti lisätä nykyisten sääntöjen rajoissa.

13. Mitä mieltä olette hätärahoituksena annettavan maksuvalmiusavun soveltamisesta? Mitä asioita hätärahoituksena annettavan maksuvalmiusavun myöntämistä koskevassa päätöksentekoprosessissa voitaisiin parantaa?

Hätärahoituksena annettavalla maksuvalmiusavulla on erittäin tärkeä rooli kriisitilanteissa. Sitä annetaan poikkeuksellisesti vakavaraisille pankeille, joilla on lyhyen aikavälin maksuvalmiusongelmia ja jotka eivät voi turvautua perusrahoitusoperaatioihin esimerkiksi hyväksyttävän vakuuden puutteen vuoksi.

Hätärahoituksena annettavaa maksuvalmiusapua koskevat toimet päätettiin toteuttaa kansallisella tasolla (ks. EKPJ:n perussäännön 14 artiklan 4 kohta). Tämä merkitsee sitä, että hätärahoituksena annettavan maksuvalmiusavun kustannuksista ja riskeistä myös vastataan kansallisella tasolla. Jotta vältetään se, että hätärahoituksena annettava maksuvalmiusapu haittaa EKP:n tavoitteiden saavuttamista, käytössä on useita kaavaillun tuen suuruudesta riippuvaisia suojatoimia, jotka saattavat johtaa jopa toimien toteuttamisen kieltämiseen, mikäli niiden katsotaan häiritsevän eurojärjestelmän yhtenäistä rahapolitiikkaa. Heinäkuussa 2017 hyväksytyssä hätärahoituksena annettavaa maksuvalmiusapua koskevassa sopimuksessa määritellään vastuunjako ja tietojen jakamisen kehys tällaisten häiriöiden estämiseksi.

Kokonaisuutena hätärahoituksena annettava maksuvalmiusapu on osoittautunut tehokkaaksi keinoksi vastata lyhyen aikavälin maksuvalmiusvajeisiin euroalueen rahoituslaitoksissa. Kun otetaan huomioon rajat ylittävien heijastusvaikutusten merkitys etenkin maksuvalmiuskriisien suhteen, tulevaisuudessa voitaisiin keskustella siitä, olisiko hätärahoituksena annettavaa maksuvalmiusapua annettava EU:n tasolla. Koska EU:n pankkiala ja pääomamarkkinat yhdentyvät yhä enemmän pankkiunionin toteuttamisen ja pääomamarkkinaunionin perustamisen myötä, on yhä enemmän syytä pohtia hätärahoituksena annettavan maksuvalmiusavun merkittävän roolin siirtämistä ylikansalliselle tasolle. Tämä voisi myös helpottaa koordinointia muiden viranomaisten, kuten yhteisen kriisinratkaisuneuvoston, kanssa kriisitilanteissa. Jotkut ovat pelänneet, että tämä voisi hidastaa maksuvalmiusavun antamista kriisin keskellä. Tällaiset huolet on otettava huomioon.

14. Millainen rooli EKP:llä olisi mielestänne oltava virtuaalivaluuttojen yhteydessä? Mitä mahdollisuuksia ja mitä riskejä katsotte virtuaaliomaisuuteen liittyvän? Millainen olisi mielestänne virtuaalivaluuttojen (ja erityisesti niin kutsuttujen stablecoin-virtuaalivaluuttojen) asianmukainen sääntelykehys?

Viime vuosikymmeninä on kehitetty suuri määrä lohkoketjuihin ja hajautetun tilikirjan teknologiaan perustuvia virtuaalivaluuttoja. Tähän asti nämä virtuaalivaluutat eivät ole pystyneet täyttämään rahan tehtäviä lähinnä niiden arvonmääritysten suuren volatiliteetin vuoksi. Tästä syystä useimpia virtuaalivaluuttoja ei tosiasiallisesti käytetä vaihtovälineinä, vaan niitä voidaan pitää pikemminkin spekulatiivisina omaisuuserinä.

Äskettäiset yksityiset aloitteet, varsinkin Facebookin ja Libra Association -järjestön Libra‑aloite, ovat Bitcoinin kaltaisia aiempia virtuaalivaluuttoja parempia kahdessa suhteessa: niiden vakuutena on omaisuuseriä, mikä vakauttaa niiden arvoa (tästä syystä niitä kutsutaan ”stablecoin”-valuutoiksi), ja ne voivat tukeutua tarjoajiensa, kuten Facebookin, valtaviin verkostoihin. Stablecoin-valuuttojen etuna on, että ne voivat helpottaa maksuja erityisesti globaalissa kontekstissa vähentämällä niiden kustannuksia ja nopeuttamalla niitä. Lisäksi niistä voi olla hyötyä kehitysmaissa, joissa monilla ihmisillä ei ole mahdollisuutta käyttää pankkeja, mutta he voivat suorittaa maksuja mobiililaitteillaan.

Stablecoin-valuuttoihin liittyy kuitenkin huomattavia riskejä. Stablecoin-valuutat ovat uusi ja suurelta osin testaamaton teknologia. Niiden potentiaalin hyödyntämiseksi on ratkaistava niiden luontaiset riskit. Kuluttajiin kohdistuu useita riskejä, jotka liittyvät valuutan arvoon ja likviditeettiin samoin kuin yksityisyyden suojaan, koska maksutapahtumat saattavat periaatteessa kytkeytyä muihin kyseisessä verkostossa oleviin tietoihin. Toinen merkittävä riski liittyy laittomien maksujen kuten terrorismin rahoituksen tai rahanpesun riskiin, jota saattaa olla vaikea valvoa tällaisessa ympäristössä. Kolmas riski koskee rahoitusvakautta. Sen mukaan, miten järjestelmä tarkalleen toteutetaan, saattaa syntyä talletuspakojen riskejä, jotka aiheuttavat omaisuuserien pikaisia myyntejä ja voivat mahdollisesti levitä muuhun rahoitusjärjestelmään. Lisäksi stablecoin-valuutat saattavat haitata rahapolitiikan välittymistä. Tämäkin riippuu siitä, millaisiksi ne tarkalleen suunnitellaan.

Tästä syystä on tärkeää pyrkiä määrittelemään asianmukainen sääntely. Tässä suhteessa tärkeitä aloja ovat hallinto, rahoitusalan eheys, turvallisuus (mukaan lukien suoja kyberriskejä vastaan), tietosuoja ja kuluttajansuoja sekä rahoitusvakaus. Innovointia ei saisi kuitenkaan tukahduttaa sääntelyllä, vaan siinä olisi noudatettava ”sama liiketoiminta, samat säännöt” ‑periaatetta sekä teknologianeutraaliuden ja suhteellisuuden periaatteita.

Stablecoin-järjestelyistä voi helposti tulla systeemisiä niiden potentiaalisen koon ja globaalin laajuuden vuoksi. Tällöin niiden valvonta kuuluisi eurojärjestelmän vastuualueelle. EKP:n tehtävänä on myös edistää maksujärjestelmän sujuvaa toimintaa, turvallisuutta ja tehokkuutta. Rajat ylittävästi toimivien stablecoin-järjestelyjen globaalien mittasuhteiden vuoksi kaikkien sääntelytoimien on perustuttava maailmanlaajuiseen yhteistyöhön. Tästä syystä G7-tasolla meneillään olevat aloitteet ovat erittäin tärkeitä.

Virtuaalivaluuttojen ja erityisesti stablecoin-valuuttojen syntymisen voidaan katsoa viittaavan siihen, että nykyisessä maksujärjestelmässä on tehottomuutta, johon olisi puututtava. EKP on jo aiemmin sitoutunut parantamaan maksujärjestelmiä, ja sen olisi toimittava näin jatkossakin maksujärjestelmäoperaattorin, valvojan ja muutoksen käynnistäjän ominaisuudessaan.

15. Miten arvioisitte maksujärjestelmien ja rahapolitiikan välistä vuorovaikutusta? Millainen rooli EKP:llä liikkeeseen laskevana keskuspankkina olisi oltava keskusvastapuolten suhteen?

Maksujärjestelmillä on rahapolitiikan kannalta merkittävä rooli. Jos esimerkiksi stablecoin-valuuttoja käytettäisiin yhä enemmän arvon säilyttäjänä ja myös antolainausta harjoitettaisiin stablecoin-valuutoilla, kansallisen rahapolitiikan välittyminen voisi heikentyä huomattavasti. Se, missä määrin näin tapahtuisi, riippuisi tässä nimenomaisessa tapauksessa ratkaisevasti siitä, mitä valuuttoja varantokori sisältää. EKP:llä on joka tapauksessa vahva intressi seurata yksityisten maksujärjestelmien kehitystä, jotta se säilyttää määräysvallan rahapolitiikan suhteen.

Keskusvastapuolet ovat toinen rahoitusjärjestelmän tärkeä toimija. Kymmenen viime vuoden aikana keskusvastapuoliselvityksen kasvu on lisännyt keskustavastapuolten systeemistä merkitystä monilla oikeudenkäyttöalueilla. Tästä syystä tarkistettu sääntelykehys (EMIR 2 ‑asetus) on avaintekijä riskien vähentämiseksi, ja se auttaa estämään tulevat rahoitusjärjestelmän romahdukset. EMIR 2 -asetuksella tehostetaan etenkin sellaisiin systeemisesti merkityksellisiin keskusvastapuoliin kohdistuvaa EU:n valvontaa, jotka sijaitsevat euroalueen ulkopuolella ja selvittävät huomattavia määriä euromääräisiä välineitä. Sillä varmistetaan liikkeeseen laskevien keskuspankkien (jollainen EKP on euroalueella) osallistuminen, ja nämä voivat toteuttaa valvontatoimia.

YVM-asetuksessa säädetään nimenomaisesti, että EKP ei ole keskusvastapuolten valvoja. Tästä huolimatta keskusvastapuoliselvityksen, maksujärjestelmän ja EKP:n tehtävän välillä on läheisiä yhteyksiä.

Ensinnäkin eurorepomarkkinoiden toiminta, joka on ratkaisevan tärkeä seikka rahapolitiikan välittymisen kannalta, on pitkälti riippuvainen keskusvastapuolista. Tästä syystä EKP:lle on hyvin tärkeää välttää tai lieventää eurorepomarkkinoiden häiriöitä, jotka liittyvät tai vaikuttavat keskusvastapuoliin. Toiseksi, keskusvastapuolilla on tärkeä tehtävä maksujärjestelmässä, koska niiden kautta kulkee suuria määriä käteisvaroja ja samalla ne toimivat rahoitusmarkkinoiden keskuksina, joiden kautta häiriöt voivat levitä nopeasti. Kolmanneksi, EKP:tä voidaan pyytää antamaan hätärahoituksena annettavaa maksuvalmiusapua keskusvastapuoliin osallistuville pankeille tai itse keskusvastapuolille.

16. Millaisena näette tulevaisuudessa käteissiirtojen roolin verrattuna sähköisiin maksutapahtumiin?

Vaikka käteisen käyttö todennäköisesti vähenee edelleen, en usko käteisen katoavan lähivuosina.

Tiedot osoittavat selvästi, että ilman käteistä suoritettavat maksutapahtumat ovat lisääntyneet huomattavasti viime vuosina. Digitalisaatio ja innovaatiot ovat olleet keskeisiä tätä edistäviä tekijöitä. Samalla jäsenvaltioiden välillä on suurta vaihtelua, ja käteinen on edelleen suosituin maksuväline tietyn tyyppisissä maksutapahtumissa. Tämä käteisen käytön jatkuminen kaikesta huolimatta johtuu sen ainutlaatuisista ominaisuuksista, kuten yksityisyydensuojasta. Lisäksi sen käyttö ei edellytä tietotekniikkainfrastruktuuria. Myös kulttuurisilla tekijöillä voi olla merkitystä.

Tästä syystä uskon, että vaikka maksutottumusten voidaan odottaa muuttuvan nopeasti varsinkin verkkokukkaroiden lisääntyvän käytön myötä, käteisen suosio säilynee tietyissä maissa ja tietyissä käyttäjäryhmissä.

17. Mitä mieltä olette suurista euromääräisistä seteleistä?

Tavallisten kansalaisten arkielämässä suurilla seteleillä on vain vähän merkitystä Ne saattavat kuitenkin olla tärkeitä arvon säilyttäjinä ja maksuvälineinä kalliiden tavaroiden ostoissa. Samalla ne saattavat helpottaa laitonta toimintaa, koska niiden avulla on mahdollista siirtää suuria rahamääriä alhaisin kuljetuskustannuksin.

Tästä syystä kaikki eurojärjestelmän keskuspankit lopettivat 500 euron setelien liikkeeseen laskemisen vuoden alussa. On tärkeää tehdä selväksi, että 500 euron setelit säilyttävät arvonsa ja ovat edelleen laillisia maksuvälineitä. Tällaisten setelien kierto vähenee asteittain, ja lopulta ne poistetaan kierrosta.

Kokonaisuutena tämän poistamisen seuraukset kansalaisille ovat vähäiset. Laillista toimintaa harjoitetaan pienempien setelien avulla, kun taas laiton toiminta saattaa siirtyä digitaalialalle. Tästä syystä digitaalisten maksujärjestelmien valvonnalla saattaa tulevaisuudessa olla laittomien maksutapahtumien torjunnassa suurempi merkitys kuin suurista seteleistä luopumisella.

18. Mikä on näkemyksenne euroalueen rahatalouden ja luotonsaannin heterogeenisyydestä ja sen vaikutuksesta EKP:n yhtenäiseen rahapolitiikkaan?

Ennen globaalia finanssikriisiä vaikutti siltä, että rahapoliittinen tilanne ja luotonsaanti olivat pitkälti lähentyneet, mikä helpotti rahapolitiikan välittymistä. Kriisi aiheutti kuitenkin sen, että lainaehdot vaihtelivat jyrkästi eri jäsenvaltioissa, mikä haittasi rahapolitiikan välittymistä yrityksiin ja kotitalouksiin.

Viime vuosina rahapoliittinen tilanne ja luotonsaanti ovat parantuneet huomattavasti euroalueella, mikä johtuu paljolti EKP:n mukautustoimista. Vuoden 2014 puolivälissä aloitetuilla elvytystoimilla pystyttiin alentamaan huomattavasti pankkien antolainauskorkoja euroalueella. Lisäksi myös niiden vaihtelu eri maiden välillä pieneni, mikä merkitsi yritysten ja kotitalouksien rahoitusedellytysten merkittävää helpottumista koko euroalueella. Nämä suotuisat rahoitusedellytykset ovat edistäneet pankkien lainanannon lisääntymistä, mikä puolestaan on vaikuttanut myönteisesti yksityisiin investointeihin ja kulutukseen ja vahvistanut siten talouskasvua.

Kokonaisuutena euroalueen yhtenäinen rahapolitiikka, joka estyi kriisin aikana, on nyt palautettu EKP:n toimenpiteiden ansiosta. Homogeenisempi rahapoliittinen tilanne auttoi EKP:tä turvaamaan rahapolitiikan välittymismekanisminsa.

19. Useat EU:n jäsenvaltiot valmistautuvat liittymään euroalueeseen. Miten aiotte välttää lisäerojen syntymisen euroalueen jäsenvaltioiden välillä tulevan vuosikymmenen aikana, kun otetaan huomioon ehdokasvaltioiden taloudellinen tilanne? Mikä on euroalueen laajentumisen paras skenaario talouden kannalta?

Euron käyttöönotto edellyttää riittävää lähentymisastetta. Tästä syystä EKP ja Euroopan komissio julkaisevat säännöllisesti kertomuksia, joissa käsitellään euroalueen ulkopuolisten maiden edistymistä lähentymisen suhteen. Tähän sisältyy kunkin maan edistyminen Maastrichtin kriteerien saavuttamisessa. Tämän lisäksi kertomuksissa tarkastellaan myös sitä, onko lähentymiskehitys kestävää, mikä riippuu myös institutionaalisista tekijöistä.

Pankkiunionin perustamisen myötä euron käyttöönotto edellyttää lisäksi osallistumista yhteiseen pankkivalvontaan eli yhteiseen valvontamekanismiin (YVM). Näin ollen maiden, jotka haluavat liittyä euroon, odotetaan aloittavan tiivis yhteistyö EKP:n pankkivalvonnan kanssa ennen euron käyttöön ottamista ja täyttävän tietyt uudistusvaatimukset. Tiiviin yhteistyön aloittamisprosessi on vahvistettu YVM-asetuksessa ja asiaa koskevassa EKP:n päätöksessä. Kun tiivis yhteistyö on käynnistetty, EKP valvoo maan merkittäviä pankkeja kansalliselle toimivaltaiselle viranomaiselle annettavien ohjeiden avulla. Tällä perusteellisella ja huolellisella valmistelutyöllä pyritään varmistamaan kitkaton siirtyminen valuuttakurssimekanismiin ja lopulta euroon.

Perussopimusten mukaisesti kaikkien EU:n jäsenvaltioiden odotetaan lopulta ottavan euron käyttöön lukuun ottamatta Yhdistynyttä kuningaskuntaa ja Tanskaa, joihin sovelletaan ulkopuolelle jäämistä koskevaa lauseketta.

20. Mitkä ovat euron suurimmat riskit ja mahdollisuudet?

Euron ensimmäiset kaksikymmentä vuotta ovat asettaneet vakavia haasteita yhteisvaluutalle. Euroopan talous- ja rahaliitto (EMU) on kuitenkin selvinnyt näistä haasteista erittäin hyvin. Nyt, kaksikymmentä vuotta myöhemmin, kansalaisten tuki eurolle on ennätyksellisen laaja, sillä 76 prosenttia heistä ilmaisee kannattavansa yhteisvaluuttaa. Kriisin keskelläkin yhteisvaluutan tuki kansalaisten ja useimpien eurooppalaisten johtajien keskuudessa pysyi vankkana.

Euro on tuonut useita etuja jäsenvaltioille ja niiden kansalaisille: suuret rahatalouden vakauden tukemat kotimarkkinat, rahoitus- ja transaktiokustannusten pieneneminen sekä valuuttariskin poistuminen rajat ylittävästä kaupasta ja investoinneista. Kriisi paljasti toki vakavia heikkouksia euroalueen rakenteessa rahoituksen sekä finanssi- ja talouspolitiikan aloilla. Rahoitusalan hajanaisuus, riittämättömät suhdanteita tasoittavat finanssipoliittiset toimet ja rakenneuudistusten hidas vauhti muodostivat merkittävän haasteen euroalueelle. Merkittävää edistystä on kuitenkin saavutettu etenkin perustamalla pankkiunioni, johon sisältyy yhteinen valvonta ja yhteinen kriisinratkaisumekanismi, sekä EVM.

Tarvitaan kuitenkin lisätoimia, jotta voidaan vakauttaa euroalue kestävästi ja hyötyä sisämarkkinoista täysimittaisesti. Kuten korostimme niin kutsutussa ”7 plus 7” -raportissa, tämä edellyttää tasapainoista lähestymistapaa, jossa yhdistetään riskinjako ja markkinakuri. Konkreettisesti tähän sisältyy pankkiunionin toteuttaminen, yhteinen eurooppalainen talletussuojajärjestelmä ja valtiovastuiden asianmukainen sääntely mukaan luettuina, nykyistä syvempi pääomamarkkinaunioni sekä muutettu finanssipoliittinen kehys. Tällaisia uudistuksia on tuettava vakaalla ja kestävällä talouspolitiikalla, jolla edistetään innovointia, osallisuutta ja talouskasvua ja jossa samalla asetetaan ilmastopolitiikka etusijalle.

Globaalien voimasuhteiden muutoksista johtuvat geopoliittiset haasteet merkitsevät sitä, että Euroopan ja euroalueen on luotava vahva perusta omalla alueellaan voidakseen jatkossakin puolustaa monenvälisen kehyksen säilyttämistä.

Euroalueella on myös useita rakenteellisia haasteita, jotka liittyvät uusiin kryptovaluuttoihin, digitalisaatioon, kyberturvallisuuteen ja rahanpesun torjuntaan.

EKP voi tehtäviensä puitteissa edistää näiden haasteiden ratkaisemista suhtautumalla muutokseen avoimesti ja antamalla luotettavia analyyseja ja neuvoja.

21. Mitkä ovat mielestänne EKP:n suurimmat riskit ja haasteet?

Lyhyellä aikavälillä tarkasteltuna euroalue on nauttinut pitkästä kasvun ajanjaksosta, mutta talouden vauhti on alkanut hieman hidastua. Maailmantalouden lisääntynyt epävarmuus näyttäisi olevan keskeinen tähän kehitykseen vaikuttanut tekijä. Jos jokin näistä heikkenemisriskeistä toteutuu, esimerkiksi kauppakonfliktin uuden kärjistymisen vuoksi, taantuma saattaa olla vaikeampi välttää. Rahapolitiikan vahva elvyttävyys vähentää kuitenkin tällaisen skenaarion todennäköisyyttä.

Pidemmällä aikavälillä EKP:n on mukauduttava rakennemuutoksiin aivan kuten kaikkien muidenkin talouden toimijoiden. Tämä koskee ennen kaikkea digitalisaatiota ja ilmastonmuutosta, mutta myös korkojen rakenteellista alenemista – joka on maailmanlaajuinen ilmiö – yhteiskuntien ikääntymisen ja tuotantorakenteiden muuttumisen myötä.

Näkymiin kohdistuvien riskien kasvun ja rakenteellisesti matalampien korkojen yhdistelmä tekee rahapolitiikan harjoittamisesta haastavampaa. Koska keskeiset ohjauskorot ovat jo alhaiset, EKP:n perinteisten rahapolitiikan välineiden toimintavara on niukka.

Tästä syystä EKP:n rahapoliittisten toimenpiteiden on perustuttava niihin liittyvien hyötyjen ja kustannusten huolelliseen arviointiin, jossa otetaan huomioon niiden vaikutukset talous- ja inflaationäkymiin sekä rahoitusvakauteen. Pitkän aikavälin haasteita silmällä pitäen EKP:n on keskusteltava siitä, miten se voi tehtäviensä rajoissa edistää rakenteellisten haasteiden ratkaisemista. EKP:n rahapolitiikan strategian ja toimintakehyksen tuleva tarkistus tarjoaa erinomaisen tilaisuuden pohtia näitä kysymyksiä.

Toimintaympäristön monitahoisuus merkitsee myös sitä, että kansalaisille tiedottamisella on oltava tulevaisuudessa merkittävämpi rooli. Joissain maissa mataliin korkoihin suhtaudutaan hyvin kriittisesti ja EKP:tä syytetään tästä kehityksestä. Tämä uhkaa heikentää luottamusta yhteisvaluuttaan pitkällä aikavälillä. Menneisyydessä viestintätoimet suunnattiin lähinnä rahoitusmarkkinoille. Tulevaisuudessa laajemmalle yleisölle kohdistettavalla viestinnällä olisi oltava suurempi rooli. Kun otetaan huomioon rahapolitiikan vaikutukset kansalaisten elämään, heidän on syytä ymmärtää paremmin sekä keskuspankin politiikan rooli että sen rajoitukset. Tämä koskee myös tarvetta luoda parempi talouspolitiikkayhdistelmä euroalueen talouskehityksen edistämiseksi.

22. Mitä riskejä brexitistä voi aiheutua rahoitusvakaudelle? Millaisen roolin näette EKP:llä olevan näiden riskien ratkaisemisessa?

Pitkät ja tuloksettomat brexit-neuvottelut ovat aiheuttaneet runsaasti epävarmuutta EU:n taloudessa. Tämä on todennäköisesti hidastanut investointeja ja talouskasvua Yhdistyneessä kuningaskunnassa ja aiheuttanut joitakin heijastusvaikutuksia euroalueelle. Vaikka Yhdistyneen kuningaskunnan jäsenyyttä on jatkettu 31. tammikuuta 2020 asti, poliittinen epävarmuus jatkuu, ja sopimuksettoman brexitin mahdollisuutta ei edelleenkään voida sulkea pois. Tällainen skenaario voisi aiheuttaa merkittäviä markkinaheilahteluja, eikä systeemisiä kerrannaisvaikutuksia voida täysin sulkea pois.

Keskuspankit ja rahoituslaitokset vaikuttavat olevan hyvin valmistautuneita tällaiseen skenaarioon, joten systeemisen tapahtuman riskiä pidetään pienenä. EU ja jäsenvaltioiden hallitukset ovat toteuttaneet suojatoimia mahdollisten häiriöiden torjumiseksi erityisesti rajat ylittävien rahoituspalvelujen osalta. Kriittisiä kysymyksiä ovat sopimusten jatkuvuus ja keskusvastapuoliselvitys.

EKP on osallistunut tähän prosessiin, ja sen olisi jatkossakin seurattava kehitystä tiiviisti ja arvioitava euroalueen talouteen ja rahoitusjärjestelmään kohdistuvia riskejä. Pankkeja ja muita yksityisiä toimijoita pyydettiin laatimaan varautumissuunnitelmia ja valmistautumaan sopimuksettomaan eroon. Suojatoimet olisi säilytettävä, kunnes brexitistä saadaan täysi varmuus. EKP ylläpitää joka tapauksessa suotuisia likviditeettiolosuhteita ja rahapolitiikan vahvaa elvyttävyyttä, ja se voi toteuttaa tarvittavat toimet rahoitusvakauden turvaamiseksi, jos rahoitus- ja likviditeettitilanne heikkenee.

23. Edistääkö nykyinen talouden ohjausjärjestelmä mielestänne myötäsyklistä finanssipolitiikkaa? Onko siinä vahvistettu oikeanlaisia kannustimia julkisille investoinneille? Millaisia uudistuksia tähän järjestelmään mielestänne tarvitaan? Mitä mieltä olette EU:n tason yhdenmukaistamisen jatkamisesta yhteisöverotuksen alalla?

Tehokas suhdanteita tasoittava finanssipolitiikka on keskeinen seikka makrotalouden vakauden kannalta. Rahaliitossa finanssipolitiikka on tärkein väline epäsymmetrisiin häiriöihin vastaamiseksi, koska yhteinen rahapolitiikka on kohdistettu koko euroalueeseen eikä vaihtokurssia enää voida käyttää tähän tarkoitukseen. Tätä varten finanssipoliittisten sääntöjen on oltava riittävän joustavia mahdollistaakseen suhdanteita tasoittavan politiikan samalla, kun niillä estetään liiallinen ja kestämätön julkinen velka ja tehdään avustuskieltolausekkeesta (SEUT-sopimuksen 125 artikla) uskottava.

Kokonaisuutena nykytilanne näyttää suotuisalta. Monet euroalueen maat ovat saavuttaneet vakaus- ja kasvusopimuksessa asetetut julkisen talouden keskipitkän aikavälin tavoitteensa, eikä liiallisia alijäämiä koskevia menettelyjä ole käynnissä. Eräät maat eivät kuitenkaan ole edistyneet riittävästi julkisyhteisöjen velan vähentämisessä, koska finanssipoliittisten sääntöjen noudattaminen – ja noudattamisen valvominen – ei ole ollut optimaalista. Vaikka valtionvelkakirjojen tuotot ovat pienentyneet huomattavasti aiempaan verrattuna, tällainen kehitys voi kääntyä nopeasti, jos tapahtuu poliittisia tai taloudellisia häiriöitä.

Kaiken kaikkiaan EU:n finanssipoliittinen kehys, vakaus- ja kasvusopimuksen säännöt mukaan lukien, ei ole täysin täyttänyt odotuksia. Sen lisäksi, että kehys on liian monitahoinen, rakenteellisten alijäämien luotettava reaaliaikainen arviointi on osoittautunut vaikeaksi. Tästä syystä finanssipoliittiset säännöt saattavat olla liian tiukat huonoina aikoina ja liian sallivat hyvinä aikoina. On myös selvää, että avustuskieltolauseke ei ole uskottava, koska valtion maksukyvyttömyyden aiheuttamat kustannukset olisivat huomattavat. Lisäksi EMUlla ei ole riskinjako- ja vakautusvälineitä. Kaikki nämä kysymykset liittyvät toisiinsa: ”7 plus 7” -raportin aiheeseen viitaten, markkinakuri ei voi olla uskottavaa, koska riskinjakoa ei ole riittävästi leviämisen rajoittamiseksi ja velan uudelleenjärjestelykustannusten alentamiseksi.

EU:n finanssipoliittisen kehyksen uudistukset vaikuttavat perustelluilta kolmen ulottuvuuden suhteen. Ensinnäkin itse sääntöjen suhteen huomattavin ehdotettu vaihtoehto on edetä kohti pitkän aikavälin velkatavoitteen ja menosäännön yhdistelmää. Toiseksi, vaikuttaa erittäin tärkeältä, että hallitukset kasvattavat tuottavuutta lisäävien investointien osuutta kokonaismenoistaan. Kolmanneksi, näitä uudistuksia olisi täydennettävä euroalueen yhteisellä rahoituskapasiteetilla, joka mahdollistaa riskinjaon. Tällainen rahoituskapasiteetti voitaisiin suunnitella kannustimien kanssa yhteensopivaksi työttömyysvakuutusjärjestelmäksi, mutta muitakin vaihtoehtoja on. Keskeinen seikka on se, että euroalueen tasoisen välineen avulla voidaan ottaa huomioon jäsenvaltioiden väliset heijastusvaikutukset, joita jäsenvaltiot itse eivät ota huomioon.

Lisäksi aloitteet, joilla pyritään ottamaan käyttöön yhteisöverotuksen vähimmäistaso, saattavat olla hyödyllisiä liian aggressiivisten verokäytäntöjen ja veropohjan rapautumisen välttämiseksi. Verokilpailulla voi kuitenkin yhä olla hyödyllinen rooli eikä sitä pitäisi lopettaa täysin.

24. Katsotteko, että euroalue tarvitsee euroalueen turvallista sijoitusvälinettä, joka auttaisi vakauttamaan rahoitusmarkkinoita ja antaisi pankeille mahdollisuuden vähentää alttiuttaan kansalliselle velalle ja lisäksi toimisi keinona helpottaa rahapolitiikan asianmukaista välittymistä? Miten tämä voidaan saada aikaan?

”Turvallisilla sijoitusvälineillä” on monia etuja: ne tarjoavat vertailukorkotason koko tuottokäyrälle, toimivat arvon säilyttäjinä ja muodostavat halvan rahoituslähteen liikkeeseenlaskijalle. Niiden toinen keskeinen ominaisuus on se, että jos ne suunnitellaan hyvin, ne tuovat turvaa kriisiaikoina.

Epätavanomaisten rahapoliittisten toimien toteuttamiselle voisi olla hyödyllistä, jos siinä voitaisiin käyttää yhtä euroalueen turvallista sijoitusvälinettä. Turvallinen sijoitusväline voisi myös auttaa yhdenmukaistamaan EKP:n rahapolitiikan välittymistä eri jäsenvaltioissa estämällä hajanaisuuden. Lisäksi turvallinen sijoitusväline, joka ei ole herkkä valtion riskin kehitykselle yksittäisissä jäsenvaltioissa, voisi myös auttaa hillitsemään viime kriisin aikana havaittuja valtioiden ja kotimaisten pankkien välisiä negatiivisia kierteitä – sekä turvallisuushakuisuutta – ja helpottaa rahoitusalan yhdentymistä. Tämä voisi myös raivata tietä pankkiunionin toteuttamiselle, koska valtionvastuiden sääntelyä koskevilla huolilla on vähemmän merkitystä, kun euroalueen turvallinen sijoitusväline on olemassa.

Viime finanssikriisi johti riskien jyrkkään uudelleenarvioitiin ja tosiasiallisesti vähensi turvallisten sijoitusvälineiden tarjontaa. Samalla useat eri tekijät (esimerkiksi uusi sääntely, kuten pankkien maksuvalmiutta koskevat vaatimukset, ja edistyneiden talouksien väestökehitys) ovat lisänneet turvallisten sijoitusvälineiden kysyntää. Näistä syistä turvallisten sijoitusvälineiden tarjontaa pidetään nykyisessä toimintaympäristössä niukkana, ja niiden niukkuus saattaa vaikuttaa kielteisesti rahoitusmarkkinoihin ja pankkialaan, rahapolitiikan täytäntöönpanoon ja talouskasvuun.

Yhteisellä turvallisella sijoitusvälineellä voitaisiin lievittää tehokkaasti turvallisten sijoitusvälineiden niukkuutta euroalueella, siitä voisi olla hyötyä EMUn rakenteelle ja se voisi vahvistaa euron kansainvälistä roolia. Euroalueen turvalliset sijoitusvälineet on kuitenkin suunniteltava hyvin huolellisesti, jotta vältetään riskien keskinäinen jakaminen, joka ei olisi asianmukaista, kun otetaan huomioon EMUn nykyinen rakenne itsenäisten valtioiden liittona. Näkyvimmin keskustellut ehdotukset turvallisiksi sijoitusvälineiksi ovat SBBS-arvopaperit ja euroalueen yhteiset joukkolainat. Ensimmäinen ehdotus perustuu etuoikeusluokkiin jakamiseen, kun taas toinen ehdotus perustuu etuoikeusasemiin. Molemmilla ehdotuksilla on heikkoutensa, mutta ne osoittavat, että älykkäät suunnitelmat, jotka eivät johda velan keskinäiseen jakamiseen, ovat mahdollisia. Työtä on jatkettava.

Vaikka EKP voi tarjota turvallista sijoitusvälinettä koskevia analyyseja ja neuvoja, sen käyttöönotto ja rakenne ei ole EKP:n päätettävissä.

25. Mikä on näkemyksenne käynnissä olevasta keskustelusta euroalueen yhä suuresta julkisesta ja yksityisestä velasta? Millaisena näette Euroopan komission kaavaileman mahdollisuuden euroalueen varainhoitohallinnosta, joka hankkisi rahoitusmarkkinoilta jäsentensä puolesta rahoitusta osaan niiden tavanomaisista jälleenrahoitustarpeista?

Suuri yksityinen ja julkinen velka ovat yksi euroalueen merkittävä haavoittuvuustekijä. Tilanne on nykyisin hieman parempi kuin kriisin jälkeisinä vuosina. Yksityisen velan suhde BKT:hen on laskenut 147 prosentin huipputasosta vuonna 2015 nykyiseen noin 137 prosenttiin, ja koko euroalueen julkisen velan suhde BKT:hen on laskenut noin 87 prosenttiin vuonna 2018, kun se vuonna 2014 oli 94,4 prosenttia. Nämä luvut ovat kuitenkin yhä huomattavan korkeita.

Ei siis ole syytä itsetyytyväisyyteen. Suuri julkinen ja yksityinen velka ennen finanssikriisiä osoittautui merkittäväksi haavoittuvuustekijäksi monissa jäsenvaltioissa. Lisäksi kokonaiskuvan parantuminen peittää alleen taustalla olevan voimakkaan heterogeenisyyden. Yksityinen velka on edelleen suurempi kuin mitä makrotalouden epätasapainoa koskevassa menettelyssä pidetään järkevänä, ja julkinen velka on monissa maissa vakaus- ja kasvusopimuksessa sallittua suurempi, sillä useissa jäsenvaltioissa julkisen velan suhde BKT:hen on yli 100 prosenttia. Useat jäsenvaltiot eivät hyödyntäneet riittävästi edeltäviä vuosia, jolloin korot olivat alhaiset ja kasvu vankkaa, vähentääkseen julkista velkaansa. Tämä voi muodostaa uhan euroalueen vakaudelle, jos tilanne pahenee laskusuhdanteessa.

Sekä julkisten että yksityisten velkasuhteiden pienentäminen on väistämätöntä. Kansallisella tasolla tämä edellyttää tervettä finanssipolitiikkaa sekä makrovakausvälineistön käyttämistä. Vakauttamisvaiheessa sillä, minkä tyyppisiä menoja leikataan, on merkitystä. Kasvuystävällisempi julkisen talouden koostumus merkitsisi resurssien siirtämistä kohti julkisia investointeja. Yksityisellä puolella se voisi auttaa luomaan suotuisammat puite-edellytykset yksityissektorin ylivelkaantumisen vähentämiseksi.

Se edellyttää ennen muuta talouskasvun vahvistumista, jotta voidaan kasvattaa velkasuhteiden nimittäjää. Tuottavuutta lisäävien rakenneuudistusten toteutus, jolla varmistetaan vauraus pitkällä aikavälillä, on tässä suhteessa erittäin tärkeää. Sisämarkkinoiden edistäminen on yksi merkittävä keino tuottavuuden lisäämiseksi.

Kansallisia toimia voidaan tukea EU:n tasolla parantamalla kansallisten poliittisten päättäjien kannustimia harjoittaa tervettä finanssi- ja talouspolitiikkaa. Euroalueen varainhoitohallinnon perustaminen olisi kuitenkin hyvin kauaskantoinen toimi. Se edellyttäisi, että päätösvaltaa siirretään yhä enemmän kansalliselta tasolta EU:n tasolle, jotta voidaan säilyttää vastuun ja valvonnan yhtenäisyys.

26. Mitä mieltä olette arvostelusta, jonka mukaan EKP:n vakuuskäytännöt eivät ole riittävän asteittaisia ja että niissä luotetaan liikaa ulkoisiin luottoluokituslaitoksiin?

Vakuusvaatimukset ovat tärkeä näkökohta kaikissa EKP:n luottotoimissa. Tämä on pakollista EKPJ:n ja EKP:n perussäännön 18 artiklan 1 kohdan nojalla. Lisäksi EKP:n on järkevää vaatia vakuus suojatakseen itsensä näihin toimiin liittyvältä rahoitusriskiltä. Nykyisten vakuuskäytäntöjen perusteella EKP voi hyväksyä monia erilaisia omaisuuseriä, ja se soveltaa niihin erityisiä arvonleikkauksia riskinarvioinnin mukaan. Tässä EKP ei turvaudu vain ulkoisiin luottoluokituslaitoksiin, vaan myös kansallisten keskuspankkien omiin luottoriskinarviointijärjestelmiin ja vastapuolten sisäisiin luottoluokituksiin perustuviin järjestelmiin. Tämä vaikuttaisi vastaavan taustalla olevia riskejä kohtuullisen hyvin.

EKP:n olisi kuitenkin jatkossakin tuettava aloitteita, joilla lisätään edelleen ulkoisten luottoriskiarviointien samoin kuin keskuspankkien omien luottoriskiarviointien avoimuutta, koska ne saattavat suojata EKP:n tasetta vielä paremmin.

27. Miten arvioisitte euron ja Yhdysvaltain dollarin välisen vaihtokurssin kehitystä viime aikoina? Kuinka suuri rooli kauppaan liittyvillä näkökohdilla olisi oltava rahapolitiikan harjoittamisessa?

Vaihtokurssin kehitystä on seurattava, koska se voi vaikuttaa inflaatioon. EKP ei kohdista toimiaan vaihtokurssiin. Tämä on kansainvälisen yhteisymmärryksen mukaista ja auttaa välttämään valuuttasotien haitalliset vaikutukset. Toisin sanoen kauppaan liittyvillä näkökohdilla olisi oltava rahapolitiikkaa koskevissa päätöksissä merkitystä vain analyyttisena panoksena, joka auttaa ymmärtämään talousnäkymiä. Vaihtokurssi olisi jätettävä markkinavoimien määritettäväksi talouspolitiikan perusteiden mukaisesti, jotta mahdollistetaan oikeudenmukainen kilpailu ja edistetään kansainvälistä kauppaa.

28. Mitä mieltä olette G20-ryhmän saavutuksista? Miten arvioisitte tärkeimpien keskuspankkien välisen koordinoinnin nykyistä tasoa?

Koska maiden välillä on maailmantaloudessa erilaisia tiiviitä keskinäisiä yhteyksiä, kansainvälinen yhteistyö on erittäin tärkeää yleisen hyvinvoinnin lisäämiseksi. Kauppakonflikti on osoittanut, kuinka vahingollista voi olla, jos monenväliset sopimukset korvataan ”oma maa ensin” -tyyppisellä politiikalla. Euroalueen talouden tämänhetkinen hidastuminen johtuu pääasiassa ulkoisista tekijöistä, mikä osoittaa maailmantalouden ja rahoitusjärjestelmän vakauden merkityksen euroalueelle. Tällainen vakaus edellyttää puolestaan vahvaa kansainvälistä yhteistyötä ja muun muassa vahvoja monikansallisia organisaatioita, jotka seuraavat ja vähentävät epätasapainoa, tehostavat kriisinhallintavälineitä ja analysoivat pitkän aikavälin kehityssuuntauksia, jotka vaikuttavat maailmantalouden näkymiin.

Erityisesti G20-ryhmä ja finanssimarkkinoiden vakauden valvontaryhmä ovat muodostaneet kulmakiven, joka on koordinoinut talouspoliittista vastausta globaaliin finanssikriisiin ja muokannut uudistusohjelmaa. G20-ryhmän uusiin tehtäviin sisältyy se, miten vastataan kauppaan liittyvästä ja geopoliittisesta epävarmuudesta, digitalisaatiosta ja maksuja koskevista innovaatioista johtuviin globaaleihin haasteisiin.

G20-ryhmä tarjoaa myös keskuspankeille tärkeän vuorovaikutusfoorumin G7-ryhmän ja Kansainvälisen järjestelypankin (BIS) ohella. Tällä tavoin ne tarjoavat kanavan vaihtaa saatuja kokemuksia, jotka saattavat joissain tapauksissa antaa viitteitä yhteisistä toimintatavoista.

29. Pitäisikö EKP:n ryhtyä konkreettisiin toimiin euron vahvistamiseksi kansainvälisenä valuuttana? Jos pitäisi, mitä toimia toteuttaisitte?

Euron kansainvälisen aseman vahvistamisella olisi todennäköisesti merkittäviä seurauksia rahapolitiikan harjoittamiselle. Niitä ovat muun muassa rahapoliittisten päätösten mahdollisesti vahvempi välittyminen, valuuttakurssien kehityksen heikompi vaikutus inflaatioon sekä valuuttakurssien ja valtionvelkakirjojen tuottojen tasolla aiheutuvat vaikutukset. Kokonaisuutena EKP:n havainnot viittaavat siihen, että yhteisvaluutan kansainvälisen aseman vahvistamisen nettovaikutus euroalueen talouteen olisi positiivinen.

Yhtenäisempi talous- ja rahaliitto, jolla olisi vahvemmat pääomamarkkinat, vahvistaisi euron kansainvälistä asemaa. Myös kansainvälisten sijoittajien silmissä parempi häiriönsietokyky, joka perustuu täysimittaiseen pankkiunioniin ja terveisiin jäsenvaltioiden julkisen talouden rahoitusasemiin ja talousrakenteisiin, tukisi euron kansainvälistä asemaa. Tätä voitaisiin tukea edelleen ottamalla käyttöön turvallinen sijoitusväline.

30. Mitkä ovat mielestänne keskuspankkiviestinnän suurimmat haasteet ja mahdollisuudet lähitulevaisuudessa?

Viestinnällä ohjataan odotuksia ja edistetään luottamusta, mikä tukee EKP:n toimien tehokkuutta. Keskuspankkien harjoittaman luotettavan viestinnän tarve lisääntyi huomattavasti kriisin aikana, kun käyttöön otettiin monimutkaisempia epätavanomaisia välineitä. Ennakoivan viestinnän myötä viestinnästä on itse asiassa tullut itsenäinen rahapolitiikan väline.

Keskuspankkien joutuminen huomion keskipisteeseen ja uusien välineiden monimutkaisuus loi tarvetta lisätä paitsi rahoitusmarkkinoille myös suurelle yleisölle kohdistettua viestintää. Se edellyttää – myös jatkossa – keskuspankkien vahvaa tilivelvollisuutta parlamenteilleen. Vastatakseen tarpeeseen lisätä avoimuutta EKP on alkanut julkaista selontekoja rahapolitiikkaa käsittelevistä kokouksistaan ja lisännyt omaisuuseriensä julkistamista.

Laajemman toimijapiirin tavoittaminen edellyttää, että EKP pyrkii selittämään toimensa yksinkertaisemmin. Tässä yhteydessä sen on myös osoitettava, miten toimet liittyvät kansalaisten päivittäiseen elämään ja parantavat sitä. Tämä merkitsee myös osallistumista keskusteluihin siitä, miten EKP voi tehtäviensä rajoissa auttaa ratkaisemaan uusia haasteita.

31. Miten arvioisitte erityisesti Yhdysvalloista peräisin olevia rahapolitiikan heijastusvaikutuksia euroalueen rahapolitiikan harjoittamiseen?

Kaikki kehittyneet taloudet ovat tiiviisti toisiinsa kytkeytyneitä kauppayhteyksien ja globaalien rahoitusmarkkinoiden kautta, joilla kaupataan kaikkien maiden omaisuuseriä. Tämän vuoksi Yhdysvaltojen rahapolitiikka, joka vaikuttaa Yhdysvaltojen rahoitusmarkkinoihin ja vaihtokurssiin, vaikuttaa näin myös euroalueeseen. Nämä vaikutukset ovat erityisen näkyviä rahoitusmarkkinoilla, mutta niitä esiintyy myös kaikilla muilla markkinoilla.

EKP:n olisi tarkasteltava heijastusvaikutuksia arvioidessaan euroalueen kasvu- ja inflaationäkymiä ja otettava ne huomioon rahapolitiikan muotoilussa. Aina olisi kuitenkin oltava selvää, että vaihtokurssi ei ole rahapolitiikan kohde ja että EKP keskittyy kotimaisen hintavakauden ylläpitämiseen euroalueella.

32. Saksan talousasiantuntijoiden neuvosto katsoi Kreikan tapaukseen viitaten, että on oltava mahdollista erota euroalueesta, jotta vaikeuksissa oleva maa ei voi kiristää muita euroalueen jäseniä. Mikä on Teidän mielipiteenne? Miten määrittelisitte eurooppalaisen yhteisvastuun tässä yhteydessä? Miten arvioisitte rahoitusmarkkinoiden epävarmuuden todennäköisiä vaikutuksia?

Euro on suunniteltu peruuttamattomaksi. Tämä peruuttamattomuus yhdessä rahapolitiikan yhtenäisyyden kanssa erottaa euron muista valuuttakurssijärjestelyistä, kuten valuuttakatejärjestelmistä tai epävirallisista rahaliitoista. Niin kauan kuin se on uskottava, se suojelee euroaluetta spekulatiivisilta hyökkäyksiltä. Yhden jäsenvaltion eroaminen euroalueesta voisi vahingoittaa vakavasti tätä uskottavuutta ja aiheuttaa keinottelua muita jäsenvaltioita vastaan. Tästä syystä jäsenvaltion eroamista ei tulisi pitää mahdollisena vaihtoehtona.

C. Rahoitusvakaus ja finanssivalvonta

33. Mitä mieltä olette tarpeesta varmistaa tiukka rahapolitiikan ja pankkivalvonnan eriyttäminen ja millaiset uudistukset parantaisivat ja edistäisivät mielestänne tätä eriyttämistä?

YVM:n perustamisen yhteydessä tehty päätös antaa EKP:lle valvontatehtäviä perustui pitkälti tarpeeseen perustaa eurooppalainen valvontamekanismi nykyisen perussopimuksen rajoissa. Päätöksen nojalla YVM pystyi aloittamaan toimintansa nopeasti EKP:n ja EKPJ:n jo olemassa olleiden organisaation ja valmiuksien ansiosta.

Ei ole lähtökohtaisesti selvää, että eriytetty järjestelmä on parempi kuin yhden toimielimen sisällä toteutettava yhdistelmä. Rahapolitiikan ja pankkivalvonnan yhdistämisellä voidaan saada aikaan tietoihin liittyviä etuja. Viimesijaisen lainanantajan ominaisuudessa toteutettuja toimia ja rahapolitiikkaa voidaan ehkä parantaa, jos ne voidaan perustaa valvonnasta saatuihin tietoihin. Tämä saattaa edistää rahoitusvakautta ja parantaa rahapolitiikkaa. Toisaalta rahapolitiikan ja pankkivalvonnan tavoitteet saattavat olla keskenään ristiriidassa, jolloin jompikumpi tavoite voi vaarantua, jos ne yhdistetään yhteen toimielimeen. Lisäksi saattaa syntyä maineriski, jos valvonnan puutteet heikentävät rahapolitiikan uskottavuutta.

YVM:n suunnittelussa on valittu keskitie yhdistämällä rahapolitiikka ja pankkivalvonta yhteen toimielimeen, mutta soveltamalla samalla eriyttämisperiaatetta. Tällä periaatteella varmistetaan henkilöstön organisatorinen eriyttäminen, tietojen jakamista koskevat salassapitosäännöt sekä pankkivalvonnasta ja rahapolitiikasta vastaavien EKP:n osien erilliset päätöksentekomenettelyt. Pidän näitä suojatoimia hyvin tärkeinä ja asianmukaisina. Tästä huolimatta on tärkeää tarkistaa säännöllisesti, voitaisiinko nykyistä järjestelmää parantaa. Eriyttämisperiaatteen toimintaan olisi kiinnitettävä erityistä huomiota. Toistaiseksi en ole nähnyt mitään viitteitä siitä, että vallitsevaa järjestelmää olisi tarpeen muuttaa.

34. Mitä mieltä olette EJRK:n nykyisestä institutionaalisesta rakenteesta EKP:n alaisuudessa, kun otetaan huomioon sen konkreettiset saavutukset makrovakausvalvonnassa?

Makrovakaussääntelyn ja -valvonnan perustaminen oli yksi keskeisistä toimista rahoitusjärjestelmän rakenteen uudistamisessa globaalin finanssikriisin jälkeen. Euroopan järjestelmäriskikomitealla (EJRK) on keskeinen rooli EU:n valvontarakenteessa, ja se on vakiinnuttanut asemansa hyödyllisenä elimenä, joka seuraa makrotalouden kehityksestä ja rahoitusjärjestelmästä johtuvia rahoitusvakautta uhkaavia riskejä.

Nykyinen elimen rakenne, jossa hallintoneuvosto on pääasiallinen päätöksentekoelin, jota täydentävät ohjauskomitea, sihteeristö, neuvoa-antava tekninen komitea sekä neuvoa‑antava tieteellinen komitea, on kokonaisuutena osoittautunut onnistuneeksi. Lisäksi tieteellisen asiantuntemuksen, EKP:n tutkimusten ja analyysien hyödyntämisen sekä useiden erilaisten finanssipoliittisten päätöksentekijöiden osallistumisen yhdistelmä on osoittautunut hyvin hyödylliseksi EJRK:n toiminnan kannalta. Tästä huolimatta EJRK saattaisi hyötyä suuremmista resursseista ja suoremmasta pääsystä tietoihin voidakseen hoitaa tehtävänsä nykyistä riippumattomammin. Vaikka läheinen yhteistyö EKP:n kanssa on toivottavaa, suuremmalla riippumattomuudella voitaisiin lisäksi varmistaa, että rahoitusvakauden uhat otetaan riittävästi huomioon silloinkin, kun ne johtuvat itse rahapolitiikasta.

Konkreettisia saavutuksia ajatellen EJRK:n monialainen toimintatapa, joka kattaa pankit, vakuutusyhtiöt sekä rahoitusmarkkinat ja markkinainfrastruktuurit, on ollut hyvin tehokas. Sen analyysit ja julkaisut ovat muodostaneet tärkeän perustan EU:n makrotason vakavaraisuuspolitiikan suunnittelulle. Sen tunnistamat uudet ja nykyiset systeemiset riskit ovat toimineet perustana useille suosituksille, varoituksille ja lausunnoille, joissa on kehotettu kansallisia viranomaisia toimimaan.

35. Mitä voimme tehdä järjestämättömien lainojen suurelle määrälle ja järjestämättömien lainojen virtaukseen liittyville riskeille? Miten arvioisitte keskisuurten ja pienten luottolaitosten taseissa olevien järjestämättömien lainojen ongelmaa? Millaisen roolin näette EKP:llä/YVM:llä olevan tämän ongelman ratkaisemisessa?

EKP:llä on ollut merkittävä rooli toimissa järjestämättömien lainojen vähentämiseksi, ja yhteinen valvontamekanismi (YVM) asetti jo varhaisessa vaiheessa järjestämättömien lainojen vähentämisen yhdeksi painopisteekseen. Järjestämättömien lainojen määritelmien yhdenmukaistaminen koko euroalueella oli tärkeä ensiaskel. Harjoittamallaan mikrotason vakauden valvonnalla EKP on asettanut selkeät odotukset siitä, miten pankkien olisi puututtava tähän ongelmaan, ja se on menestyksellisesti kehottanut pankkeja toteuttamaan järjestämättömien lainojen vähentämistä koskevia strategioita. Kun YVM perustettiin, pankeilla oli järjestämättömiä lainoja lähes 1 biljoonan euron arvosta. Suotuisan taloudellisen ympäristön ja päättäväisen valvontatoiminnan ansiosta järjestämättömien lainojen määrä on laskenut 560 miljardiin euroon.

Järjestämättömien lainojen määrät vaihtelevat kuitenkin edelleen huomattavasti eri jäsenvaltioissa, ja varsinkin useimmissa aikaisemmissa kriisimaissa järjestämättömien lainojen suhdeluku on yhä kriisiä edeltäneen tason yläpuolella. Tästä syystä järjestämättömien lainojen vähentäminen entisestään on edelleen tärkeä tehtävä. Lisäksi on tärkeää ehkäistä järjestämättömien lainojen kertyminen tulevaisuudessa. Uudet säännöt uusien järjestämättömien lainojen nopeammista luottotappiovarauksista ovat oikeansuuntaisia.

Toistaiseksi vähemmän merkittävät laitokset, joita EKP ei valvo suorasti ja jotka siksi eivät ole EKP:n järjestämättömiä lainoja koskevan ohjeistuksen alaisia, eivät ole kiinnittäneet riittävästi huomiota järjestämättömien lainojen ongelmaan. Koska ennen YVM:n toiminnan alkamista tehty kattava arviointi keskittyi vain merkittäviin laitoksiin, myöskään ongelman laajuus ei ole täysin selvillä. Tästä syystä voitaisiin harkita vähemmän merkittävien laitosten kattavaa arviointia erityisesti sen osalta, täyttävätkö vähemmän merkittävät pankit pankkiunionin etenemisen edellytykset.

Tarkistetun vakavaraisuusasetuksen pilarin 1 varautumisjärjestely koskee joka tapauksessa myös pienempiä pankkeja, jotta varmistetaan riittävät luottotappiovaraukset uusia järjestämättömiä lainoja varten. Tämä vastaa perustellusti tarvetta luoda pankkiunionissa tasapuoliset toimintaedellytykset kaikille pankeille, myös vähemmän merkittäville laitoksille, ja noudattaa samalla suhteellisuusperiaatetta.

36. Miten arvioisitte tason 2 ja tason 3 varojen suurta määrää monien pankkien taseissa? Onko nämä varat otettu asianmukaisella tavalla huomioon nykyisessä valvontakehyksessä?

Tason 2 ja tason 3 varojen määrä pankkien taseissa on huomattava. Vuoden 2019 toisella vuosineljänneksellä YVM-pankkien tason 3 varojen määrä oli EKP:n valvontatilastojen mukaan 194 miljardia euroa ja tason 2 varojen määrä 3 174 miljardia euroa. Tällaisten suuruusluokkien valossa tason 2 ja tason 3 varoista johtuvia arvostusriskejä olisi valvottava tarkasti. YVM vaikuttaa olevan tästä samaa mieltä, sillä kaupankäyntiin liittyvä riski ja omaisuuserien arvostus ovat edelleen valvonnan painopisteitä vuonna 2020.

Sellaisten omaisuuserien kirjanpitokäsittely, joilla ei ole luotettavia markkinahintoja, on ollut ongelma jo kauan. Tason 2 varoilla (tai vastuilla) ei usein käydä kauppaa, mutta niiden käypä arvo on silti mahdollista määrittää todettavissa olevien syöttötietojen perusteella. Tämä on osoittautunut hyvin vaikeaksi tason 3 varojen kohdalla, jotka arvostetaan ”mallin avulla” ei todettavissa olevien syöttötietojen ja oletusten perusteella. Tästä syystä niiden arvostuksen paikkansapitävyyteen liittyy runsaasti epävarmuutta. Tämä ei välttämättä tarkoita, että ne ovat lähtökohtaisesti vaarallisia tai uhka rahoitusvakaudelle. Tason 2 ja tason 3 varojen arvostukseen liittyvien vaikeuksien vuoksi jatkuva seuranta on kuitenkin perusteltua.

37. Mikä on kantanne varjopankkiyksiköiden sääntelyyn? Onko mielestänne olemassa sääntelyn ja valvonnan aukkoja, joihin lainsäätäjän olisi puututtava lyhyellä aikavälillä?

Finanssikriisin jälkeen pankkisektorin ulkopuolisten rahoituksen välittäjien, erityisesti omaisuudenhoitajien, merkitys on lisääntynyt. Rahoitusjärjestelmän suurempi monipuolistaminen on periaatteessa toivottavaa, koska pankkien hallitsemat rahoitusjärjestelmät ovat osoittaneet vain vähän häiriönsietokykyä kriisitilanteissa. Pankkisektorin ulkopuolisten rahoituksen välittäjien lisääntyminen heijastaa näin ollen osittain toivottavaa siirtymistä kohti markkinaperusteisempaa rahoitusta, joka voi auttaa lisäämään reaalitalouden yleistä häiriönsietokykyä.

On kuitenkin esitetty huolia toimijalle suotuisimman sääntelyn hyväksikäytöstä, koska riskialtis toiminta on saattanut siirtyä vahvemmin säännellyltä pankkialalta ”varjopankkeihin”. Vaikka ei pidä paikkaansa, että muut rahoitusjärjestelmän osat olisivat sääntelemättömiä, huomio on vasta äskettäin siirtynyt näiden sektorien aiheuttamiin mahdollisiin systeemisiin riskeihin. Finanssimarkkinoiden vakauden valvontaryhmä (FSB), EJRK ja ESMA ovat tehneet hyödyllistä työtä pankkisektorin ulkopuolisten rahoituksen välittäjien aiheuttamien systeemisten riskien tunnistamiseksi ja ratkaisemiseksi erityisesti likviditeettiriskien ja velkaantuneista laitoksista johtuvien riskien osalta. Lisätyö on tarpeen, jotta voidaan ymmärtää paremmin pankkisektorin ulkopuolisten rahoituksen välittäjien heijastusvaikutuksia muihin rahoitusalan osiin, myös perinteiseen pankkisektoriin.

Tällaiset tiedot voisivat olla hyödyllisiä syöttötietoja mikro- ja makrotason vakauden valvonnan puutteiden tunnistamiseksi ja korjaamiseksi pankkisektorin ulkopuolisten rahoituksen välittäjien alalla.

38. Mitä mieltä olette mahdollisista toimista pankkiunionin toteuttamiseksi siten, että siihen sisältyy eurooppalainen talletussuojajärjestelmä ja varautumisjärjestely, mukaan lukien nykyisen pankkiunionia koskevan lainsäädännön välttämätön täytäntöönpano?

Eurooppalainen talletussuojajärjestelmä on pankkiunionin kiinteä ja välttämätön osa. Pankkiunionin yleisenä tavoitteena oli höllentää valtioiden ja pankkien tiukkaa yhteyttä. Yhteinen valvonta ja kriisinratkaisu ovat toivottavia askeleita tähän suuntaan. Jäljellä on kuitenkin merkittäviä puutteita. Tämän vuoksi suhtaudun erittäin myönteisesti siihen, että etenemissuunnitelmasta kohti eurooppalaista talletussuojajärjestelmää käytävät neuvottelut ovat saaneet uutta vauhtia.

Pankkien ja valtioiden välillä on läheinen yhteys kansallisten talletussuojajärjestelmien kautta, sillä talletussuojan uskottavuus perustuu viime kädessä implisiittiseen varautumisjärjestelyyn. Näin ollen talletussuojan uskottavuus riippuu valtion tilasta, aivan kuten pankkialan häiriöt voivat vaikuttaa kielteisesti valtioon. Kansallinen talletussuoja toimii pankkialan yhdentymisen esteenä, koska sillä asetetaan kannustimia erottelulle (”ring‑fencing”) kriisiaikoina. Pankkialan hajanaisuuden vuoksi pankkien on vaikeampi hyödyntää Euroopan suurten markkinoiden etuja, mistä on tullut yhä tärkeämpää digitaalisten liiketoimintamallien kehityksen myötä.

Eurooppalainen talletussuojajärjestelmä olisi suunniteltava jälleenvakuutusjärjestelmäksi, jossa on pysyviä kansallisia osioita, joita on käytettävä ennen EU:n varoihin turvautumista. Vakuutusmaksujen tulisi riippua pankki- ja maakohtaisista riskitekijöistä. Tulevaisuudessa etenemissuunnitelma johtanee myös eurooppalaisen talletussuojajärjestelmän yhteiseen yleiseen varautumisjärjestelyyn, joka on viimeinen tarvittava toimi kansallisten pankkijärjestelmien ja valtioiden välisen yhteyden katkaisemiseksi.

Eurooppalaiseen talletussuojajärjestelmään on liitettävä muita sääntelytoimia. Niihin kuuluu ennen kaikkea asianmukainen valtionvastuiden sääntely, jotta vältetään se, että valtioiden maksukyvyttömyysriskit voidaan siirtää EU:n tasolle yhteisen talletussuojan avulla. Tämä voitaisiin toteuttaa riskiperusteisilla valtiovastuiden keskittymämaksuilla, joita peritään yksittäisen valtion vastuiden ylittäessä tietyn tason.

Lisäksi pankkiunionin toteuttaminen edellyttää riskien vähentämistä edelleen, esimerkiksi järjestämättömien lainojen vähentämistä ja alentamiskelpoisen pääoman (TLAC ja MREL) kertymistä. Eurooppalainen turvallinen sijoitusväline (jota käsiteltiin edellä) voisi helpottaa siirtymistä uuteen järjestelmään tarjoamalla pankeille turvallisen ja hajautetun sijoitusvälineen, ja sillä voitaisiin hillitä huolia sääntelykohtelun muuttumisen vaikutuksista valtionvelkamarkkinoiden vakauteen.

Vaikka uusi kriisinratkaisujärjestelmä on läpäissyt ensimmäiset testinsä, myös kriisinratkaisukehyksessä on edelleen puutteita. Nykyisessä järjestelmässä vain suuremmat kriisinratkaisutapaukset käsitellään EU:n tasolla, kun taas vähemmän systeemiset tapaukset ovat jäsenvaltioiden vastuulla. Pankkeja koskevia kansallisia maksukyvyttömyysjärjestelmiä ei kuitenkaan ole yhdenmukaistettu, mikä tarkoittaa, että tosiasiallisesti yhden kriisinratkaisujärjestelmän sijasta on olemassa 19 erillistä järjestelmää. Tästä syystä pankkeja koskevien kansallisten maksukyvyttömyysjärjestelmien yhdenmukaistamisen olisi oltava tärkeällä sijalla. Toinen kysymys koskee likviditeetin tarjoamista kriisinratkaisussa. Vaikka yhteisen kriisinratkaisurahaston varautumisjärjestelyä koskeva sopimus oli merkittävä askel, yhteinen kriisinratkaisurahasto ei edelleenkään kykene selviytymään likviditeettitarpeesta, koska se nousee helposti mittasuhteisiin, jotka ylittävät selvästi yhteisen kriisinratkaisurahaston koon varautumisjärjestely mukaan luettuna.

39. Mitä riskejä jo ennestään erittäin velkaantuneille yrityksille myönnetyistä lainoista voi mielestänne aiheutua rahoitusvakaudelle ja miten niihin pitäisi puuttua?

Alhaisten korkojen vuoksi sijoittajat ovat etsineet paremmin tuottavia sijoituksia. Ennestään erittäin velkaantuneille yrityksille myönnettäviä lainoja myönnetään yrityksille tai henkilöille, joilla on verrattain huono luottohistoria. Tästä syystä niihin liittyvä luottoriski on luontaisesti suurempi ja niiden tuotot korkeampia.

EKP:n pankkivalvonnan toukokuussa 2019 julkaiseman uutiskirjeen mukaan 18:lla näillä markkinoilla aktiivisimmalla ja EKP:n valvomalla pankilla oli viime vuoden lopussa vastuita 321 miljardin euron arvosta. Tämä on yhä huomattavasti vähemmän kuin Yhdysvaltojen erittäin velkaantuneille yrityksille myönnettyjen lainojen markkinoilla. EKP on kuitenkin toistuvasti korostanut väärinhinnoittelun ja luotonantostandardien heikentämisen vaaraa erittäin velkaantuneille yrityksille myönnettyjen lainojen markkinoilla. Tästä syystä EKP julkaisi vuonna 2017 erittäin velkaantuneille yrityksille myönnettävää antolainausta koskevat ohjeet, ja se on sisällyttänyt vipurahoituksen valvonnan vuoden 2020 painopisteisiin. Taantumassa erittäin velkaantuneille yrityksille myönnetyt lainat voisivat nopeasti nostaa maksukyvyttömyysasteita. Niihin liittyy myös potentiaalinen systeemisen riskin elementti, koska sijoittajat ovat tiiviissä yhteydessä toisiinsa ja pankeilla on epäsuoria vastuita muun muassa lainavakuudellisten velkasitoumusten (CLO-instrumenttien) kautta.

40. Millaisia haasteita EKP:lle mielestänne aiheutuisi siitä, että Euroopan vakausmekanismista (EVM) tehtäisiin Euroopan valuuttarahasto (EMF)? Millaisen roolin osoittaisitte rahoitusmarkkinakurille valtioiden hinnoittelussa?

Keskeinen tekijä euroalueen kriisinhallinnassa oli Euroopan vakausmekanismin (EVM) ja sen edeltäjän, Euroopan rahoitusvakausvälineen (ERVV), perustaminen. Sen vuodesta 2010 maksaman rahoitustuen kokonaismäärä, 295 miljardia euroa, korostaa EVM:n merkittävää roolia.

EVM:n tehokkuudesta huolimatta kriisi osoitti myös, että EVM:n toimintaa voidaan parantaa edelleen. Nämä uudistukset ovat kahdensuuntaisia. Ensinnäkin tällä hetkellä keskustellaan joukosta uudistuksia, joilla pyritään vahvistamaan EVM:n hallintoa ja täydentämään sen välineistöä. Tämä koskee EVM:n roolin vahvistamista rahoitustukiohjelmissa ja muutoksia EVM:n ennalta varautuviin luottoihin, joita ei toistaiseksi ole koskaan käytetty. (Tämä ei välttämättä tarkoita, että ne olisivat tehottomia – rahapoliittista suoraa kauppaakaan ei ole käytetty, mutta sillä on selvästi ollut vakauttavia vaikutuksia.) Toiseksi, eräillä uudistuksilla pyritään muuttamaan EVM:n roolia siten, että se antaa tukea muille euroalueen rakenteen osille. Tähän sisältyy varsinkin EVM:n rooli yhteisen kriisinratkaisurahaston varautumisjärjestelynä, joka vahvistaa pankkien kriisinratkaisukehystä.

Kun otetaan huomioon suunnitellut parannukset näissä molemmissa ulottuvuuksissa, joulukuussa 2019 aikaan saatava poliittinen sopimus EVM:n uudistuksesta olisi erittäin tervetullut, samoin kuin sitä seuraavat kansalliset ratifiointiprosessit vuonna 2020.

Katson EVM:n muutoksen suhteen kuitenkin, että olisi väärin kutsua muutettua EVM:ää ”Euroopan valuuttarahastoksi”, koska tämä nimitys ei kuvaisi asianmukaisesti EVM:n tehtäviä.

Terve finanssipolitiikka on oleellisen tärkeää sen varmistamiseksi, että julkinen velka pysyy kestävällä tasolla ja että kansallisilla hallituksilla on riittävästi finanssipoliittista liikkumavaraa vastata talouskriiseihin. Riskipreemioiden nousu voi toimia varoituksena siitä, että julkisen velan kestävyys on uhattuna. Aikaisemmat kokemukset ovat kuitenkin osoittaneet, että markkinat eivät aina toimi täydellisesti ja erityisesti kriisiaikoina voi esiintyä markkinahäiriöitä, jotka aiheuttavat vahingollisia voimakkaita suhdannevaihteluita. Tästä syystä mihin tahansa finanssipoliittiseen kehykseen olisi sisällyttävä markkinakurinäkökohtia, jotta ehkäistään julkisen talouden epätasapainon keräytyminen, mutta niissä olisi myös oltava tehokas kriisinhallintakehys. Molemmat ovat keskeisen tärkeitä euroalueen vakauden kannalta.

41. Miten arvioisitte EKP:n osallistumista rahoitustukiohjelmiin? Miten arvioitte EKP:n mahdollisen osallistumisen rahoitustukiohjelmiin ja ohjelmien jälkeiseen valvontaan kehittyvän tulevaisuudessa?

Euroalueen kriisissä EKP osallistui tiiviisti rahoitustukiohjelmiin. Sillä ei kuitenkaan ollut virallista päätösvaltaa ohjelmien yhteydessä toteutettujen toimien ja tehtyjen päätösten suhteen, eikä se allekirjoittanut yhteisymmärryspöytäkirjoja rahoitustukea saaneiden maiden kanssa. Palautan mieliin oikeudellisen perustan: sekä budjettikuripaketin asetuksessa että EVM-sopimuksessa EKP:lle annetaan tehtäväksi antaa Euroopan komissiolle neuvoja tämän rahoitustukiohjelmia koskevassa työssä. EKP:n osallistumisella ohjelmien jälkeiseen valvontaan varmistetaan myös, että EKP pystyy arvioimaan sen tehtäviin kohdistuvia seurauksia ja tarjoamaan asiantuntemustaan kaikille osallistuville osapuolille.

Minun näkemykseni mukaan EKP:n osallistuminen rahoitustukiohjelmiin ja ohjelmien jälkeiseen valvontaan voisi kuitenkin mahdollisesti aiheuttaa eturistiriitoja – vaikkakin sen rooli on vain neuvoa-antava. Lisäksi EKP:n tällaisissa ohjelmissa toteuttamien toimien olisi liityttävä mahdollisimman tiiviisti sen tehtäviin.

Tästä syystä on tervetullutta, että EKP on rajoittanut toiminta-alaansa keskittymällä enemmän makrotalouden ja rahoitusalan kysymyksiin. Tällä tavoin EKP voi hyödyntää parhaiten asiantuntemustaan ja edistää rahoitusalaa koskevia toimia ohjelmamaissa ja helpottaa näin rahapolitiikan harjoittamista.

42. Miten arvioitte pankkien kriisinratkaisumekanismin täytäntöönpanoa EU:ssa? Mitä mieltä olette sellaisista laitoksista, jotka ovat ”liian suuria tai liian riippuvaisia toisistaan päästettäviksi kaatumaan”, säästö- ja osuuspankeista ja yleensä EU:n pankkialan kannattavuutta koskevasta kysymyksestä ja miten mielestänne olisi edettävä sen rakenteen suhteen, jotta voidaan täyttää reaalitalouden ja pitkäaikaisen rahoituksen tarpeet?

Pankkien muuttaminen purkamiskelpoisemmiksi aiheuttamatta systeemisiä häiriöitä ja käyttämättä veronmaksajien varoja oli yksi kriisin jälkeisten uudistusten päätavoitteista. Tätä varten EU loi uuden pankkien kriisinratkaisujärjestelmän, joka perustuu vuonna 2015 voimaan tulleeseen pankkien elvytys- ja kriisinratkaisudirektiiviin (sen alaskirjausmenettelyjä alettiin soveltaa 1. tammikuuta 2016). Euroalueella tämä virallistettiin yhteisellä kriisinratkaisumekanismilla (YKM), johon sisältyy yhteinen kriisinratkaisurahasto. Keskeisenä ajattelutavan muutoksena on korvata pankkien pelastamisen yleinen käytäntö velkojien velkakirjojen arvon alaskirjaamisella.

Uusi kriisinratkaisukehys on iso askel oikeaan suuntaan. Viime vuodet ovat kuitenkin osoittaneet, että se ei vielä riitä. Vaikka useissa tapauksissa etuoikeusasemaltaan heikompi velka on kirjattu alas, näin ei tavallisesti ole tehty etuoikeutetun velan kohdalla. Kansallisia maksukyvyttömyysjärjestelmiä voitiin käyttää tiukempien EU:n sääntöjen kiertämiseen. Kävi myös nopeasti selväksi, että yhteinen kriisinratkaisurahasto oli liian pieni suurten kriisien käsittelyyn, mikä johti ehdotukseen varautumisjärjestelystä.

Näin ollen kriisinratkaisujärjestelmää on kehitettävä edelleen pyrkien yhdenmukaistamaan pankkeja koskevat kansalliset maksukyvyttömyysjärjestelmät ja perustamaan varautumisjärjestely sekä likviditeettiä kriisinratkaisussa tarjoava rahoitusväline.

Kokemus on myös osoittanut, että alaskirjaus voi olla kiistanalaista myös muina kuin kriisiaikoina verrattain pienissä pankeissa. Tämä viittaa siihen, että suuressa pankissa suoritettava alaskirjaus kriisin aikana saattaa olla paljon vaikeampaa. Tätä suurten pankkien mahdollista purkamiskelvottomuutta (joka johtuu niiden koosta – liian suuria kaatumaan – tai keskinäisestä riippuvuudesta – liian riippuvaisia toisistaan päästettäväksi kaatumaan) olisi torjuttava asettamalla paljon suurempia pääomavaatimuksia pankeille, joita on vaikea purkaa. Tappionsietokyvyn lisääminen sekä täydentävien pääomapuskurien luominen systeemisesti merkittäville pankeille on jo osaltaan ratkaissut tätä ongelmaa. Minun mielestäni systeemisesti merkittäviä pankkeja koskevat lisäpääomavaatimukset ovat kuitenkin yhä liian pieniä.

Euroalueen pankkien kannattavuus on kansainvälisesti verraten suhteellisen heikko. Tämä on ongelma rahoitusvakauden näkökulmasta, sillä heikosti kannattavien pankkien on vaikeaa kerryttää pääomaa jakamattomilla voitoilla. Se saattaa myös aiheuttaa sen, että pankkien on vaikeampaa kilpailla markkinoiden uusien toimijoiden kanssa digitaalitaloudessa, koska alhainen tuotto haittaa investointeja digitaalisiin liiketoimintamalleihin ja tietotekniikkajärjestelmiin, ja tämä heikentää pankkien kilpailukykyä entisestään.

Heikko kannattavuus ei ole viimeaikainen ilmiö, vaan se on peräisin jo kriisiä edeltäviltä vuosilta, mikä viittaa rakenteellisiin syihin. Kustannus-tuottosuhteet ovat yleensä korkeita, ja ne ovat jopa osittain nousseet viime vuosina. Tämä johtuu osittain kovasta kilpailusta, mikä viittaa mahdolliseen pankkitoiminnan liialliseen laajentumiseen. Tämä on itse asiassa seurausta siitä, että finanssikriisin jälkeen ei oltu halukkaita antaa pankkien poistua markkinoilta. Kun useimmat pankit oli pelastettu ja markkinoille tuli uusia, myös pankkisektorin ulkopuolisia kilpailijoita, voittomarginaalit pienenivät yleisesti huolimatta Euroopan pankkialan jatkuvasta vakauttamisprosessista.

Pankkitoiminnan liiallisen laajentumisen vähentämiseksi lisävakauttaminen näyttää väistämättömältä. Lisäksi heikkojen pankkien olisi sallittava poistua markkinoilta sen sijaan, että niitä pidetään hengissä veronmaksajien varoilla. Rajat ylittävät sulautumat voisivat olla Euroopan pankkimarkkinoilla houkutteleva vaihtoehto. Ulkomaisten pankkien kotimaisten tytäryritysten erottelu vaikeuttaa kuitenkin tällaisia sulautumia. Pankkiunionin toteuttaminen vähentäisi osaltaan rajat ylittävien sulautumien kitkaa. Tämä auttaisi vahvistamaan pankkeja ja mahdollistaisi siten osaltaan sen, että pankkiala voi täyttää tehtävänsä ja rahoittaa reaalitaloutta.

43. Millä tavoin pankkiunionissa voitaisiin puuttua tehokkaammin rahanpesuun, veronkiertoon ja terrorismin rahoitukseen? Miten rahanpesun riskit olisi otettava huomioon, kun EKP arvioi pankkien rahoitusvakautta? Onko rahanpesun valvonta tarpeen keskittää yhteen EU:n virastoon tai mekanismiin?

Rahanpesusta on tullut yksi pankkimarkkinoiden suurimmista operatiivisista riskeistä. Kun pankit osallistuvat rahanpesuun, tämä ei ole vain rikos, vaan saattaa myös johtaa pankin konkurssiin, kuten äskettäiset tapaukset ovat vahvistaneet.

Finanssikriisistä opittiin, että kansalliset rajat eivät pysäytä rahoitusriskejä, ja vastatoimena perustettiin yhdennetyn eurooppalaisen pankkivalvonnan järjestelmä. Samanlainen toimi saattaa olla tarpeen rahanpesun ja terrorismin rahoituksen torjunnan kehyksen tehostamiseksi. Laittomat rahoitustransaktiot ovat luontaisesti rajat ylittävä ongelma, joka on ratkaistava ylikansallisella tasolla. Nykyinen järjestelmä kärsii yhä liiallisesta hajanaisuudesta eikä vastaa Euroopan yhdennettyjen pankkimarkkinoiden todellisuutta. Tuleviin toimiin olisi sisällyttävä paitsi rahanpesun ja terrorismin rahoituksen valvonnasta vastaavan keskitetyn EU:n elimen perustaminen myös sääntelyn yhdenmukaistaminen edelleen muun muassa muuntamalla rahanpesunvastainen direktiivi asetukseksi.

Lisäksi EU:n ja EKP:n on myös kehitettävä johdonmukainen lähestymistapa siihen, miten rahanpesun ja terrorismin rahoituksen riskit voidaan sisällyttää vakavaraisuusvalvontaan. Pankkien osallistuminen laittomaan toimintaan on myös osoitus heikoista hallintokehyksistä ja riittämättömistä noudattamista, valvontaa ja riskinhallintaa koskevista järjestelmistä. EKP on myös selittänyt varsin tarkasti, mitä se on tehnyt vahvistaakseen toimiaan rahanpesun ja terrorismin rahoituksen torjunnan alalla.

Rahanpesun torjunta ei kuitenkaan ole vakavaraisuuteen liittyvä tehtävä, mikä tarkoittaa sitä, että vakavaraisuusvalvojalla ei ole suoraa pääsyä tietoihin, vaan sen on turvauduttava muiden viranomaisten toimittamiin tietoihin. Äskettäin allekirjoitetut yhteistyösopimukset EKP:n ja rahanpesun torjunnasta vastaavien kansallisen tason viranomaisten välillä oikea‑aikaisemman tietojen jakamisen mahdollistamiseksi ovat hyvin myönteinen kehitysaskel.

Myös neuvoston toimintasuunnitelmassa esitetään useita merkittäviä muita kuin lainsäädäntötoimenpiteitä ongelmien ratkaisemiseksi, ja EPV:n lausunnolla lähetetään selkeä viesti rahanpesun riskien merkityksestä vakavaraisuusvalvonnalle koko sisämarkkinoilla.

44. Pitäisikö euroalueen ulkopuolisten jäsenvaltioiden mielestänne täyttää lisäedellytyksiä – kuten hallita tehokkaasti rahanpesun riskejä, osoittaa kiinteistömarkkinoiden suhteellinen vakaus ja valvoa tehokkaasti korruptiota – ennen kuin niistä voi tulla euroalueen ja tätä kautta pankkiunionin jäseniä?

Kuten edellä todettiin, EKP ja Euroopan komissio julkaisevat säännöllisesti lähentymisraportteja arvioidakseen, kuinka pitkälle kukin euroalueen ulkopuolinen maa on edistynyt perussopimuksessa määrättyjen kriteerien saavuttamisessa ja onko tämä lähentyminen kestävää. Koska euron käyttöönotto edellyttää myös osallistumista YVM:ään, maita, jotka haluavat liittyä euroalueeseen, kehotetaan aloittamaan läheinen yhteistyö EKP:n pankkivalvonnan kanssa ennen euron käyttöönottoa. Tähän sisältyy jo nykyisin kansallisen oikeuskehyksen arviointi, jonka avulla EKP voi hoitaa valvontatehtäviään, sekä suoraan valvottavien pankkien kattava arviointi. On tärkeää, että näihin prosesseihin liittyy tiivis näkemystenvaihto kaikkien niin osallistuvien osapuolten kanssa. Tähän saattaa sisältyä myös keskusteluja muista kuin vakavaraisuuteen liittyvistä seikoista, kuten rahanpesun torjunnasta, koska ne voivat vaikuttaa merkittävästi pankkien riskeihin.

45. Onko rahoitusalan syvempi yhdentyminen aina sopusoinnussa rahoitusvakaustavoitteen kanssa? Katsotteko, että mahdolliset rajat ylittävät pankkien sulautumat pahentavat ”liian suuri kaatumaan” -ongelmaa? Mitä tavoitteita pääomamarkkinaunionille pitäisi asettaa?

Rahoitusalan yhdentymisen ja rahoitusvakauden suhde voi olla kaksisuuntainen.

Rahoitusalan yhdentyminen voi haitata rahoitusvakautta. Jos rahoitusmarkkinat ovat vahvasti yhdentyneet, myös niiden kyky levittää riskejä kasvaa. Tämä edistää rahoituskriisin leviämistä, mikä puolestaan lisää systeemisten kriisien mahdollisuutta. Tämä riippuu kuitenkin rajat ylittävien pääomavirtojen häiriönsietokyvystä. Tutkimustulokset osoittavat, että pääomavirtojen, pitkäaikaisten sijoitusten virtojen ja vähittäistason virtojen häiriönsietokyky on parempi kuin velkojen virtojen, lyhytaikaisten sijoitusten virtojen ja tukkutason virtojen häiriönsietokyky.

Toisaalta, rahoitusalan yhdentyminen voisi riskinjakoa edistämällä lisätä rahoitusjärjestelmän häiriönsietokykyä ja vakautta. Se voisi myös lisätä tuottavuutta ja talouskasvua edistämällä resurssien tehokasta jakautumista eri maihin. Keskuspankkien näkökulmasta voimakkaampi rajat ylittävä yhdentyminen parantaisi lisäksi rahapolitiikan välittymismekanismia.

Tästä syystä pankkiunioni- ja päämarkkinaunionihankkeet ovat niin tärkeitä talous- ja rahaliiton toimivuuden kannalta. Näiden hankkeiden toteuttaminen mahdollistaa vaikeasti löydettävän tasapainon aikaansaamisen tiiviimmän yhdentymisen ja suuremman rahoitusvakauden välillä. Jotta nämä hyödyt toteutuisivat, on tärkeää, että EU:n tasolla on hyvin toimiva institutionaalinen rakenne.

Kun sekä pankkien valvonta että niiden kriisinratkaisu on siirretty kansalliselta tasolta EU:n tasolle, pankkiunionin osalta on nyt mahdollista avata tie kohti aidosti yhdentyneitä eurooppalaisia pankkimarkkinoita ja hallita samalla riskejä, jotka liittyvät suurten rajat ylittävien pankkien käsittelyyn kriisitilanteessa. Aidosti eurooppalaisilla pankkimarkkinoilla rajat ylittävistä sulautumista tulisi normi. Koska tällaisista laitoksista voisi helposti tulla hyvin suuria, niihin saattaisi liittyä ”liian suuri kaatumaan” -ongelma. Tällaisten sulautumien kieltämisen sijasta näihin pankkeihin olisi sovellettava tiukempaa sääntelyä ja valvontaa esimerkiksi suurempien pääomavaatimusten muodossa. Olisi myös pidettävä mielessä, että Euroopan pankkisektorin tapaan sulautuneetkin pankit olisivat verrattain pieniä. Ellei pankkiunionia toteuteta, aidosti eurooppalaisia pankkimarkkinoita ei saada aikaan.

Vastaavasti aidot pääomamarkkinat vähentäisivät pankkien käyttöä edistämällä markkinapohjaisia rahoituslähteitä. Tämä lisäisi rahoitusjärjestelmän häiriönsietokykyä ja parantaisi yksityisten riskinjakokanavien toimintaa, kun taloudessa ilmenee häiriöitä. Näiden tavoitteiden saavuttamiseksi olisi keskityttävä pääasiassa häiriönsietokykyisiin rahoitusmuotoihin, varsinkin pääomavirtoihin. Tätä varten on tärkeää laatia kunnianhimoinen pääomamarkkinaunionia koskeva suunnitelma. Tämän hankkeen olisi tuotettava konkreettisia politiikkaehdotuksia, jotka pannaan tehokkaasti täytäntöön, sillä rahoitusympäristön muuttaminen ei todellakaan ole helppo tehtävä. Tähänastinen edistys on ehdottomasti tervetullutta, mutta tehtävää on vielä jäljellä. Valvonnan lähentämisen tehostamiseksi koko EU:ssa tarvitaan kunnianhimoinen suunnitelma. Saattaa mahdollisesti olla tarpeen perustaa keskitetty valvoja, joka panee johdonmukaisesti täytäntöön EU:n pääomamarkkinoiden vahvistettua yhteistä sääntökirjaa. Lisäksi kansallisten maksukyvyttömyysjärjestelyjen yhdenmukaistamista on jatkettava. Oman pääoman ehtoisen rahoituksen edistämiseksi olisi myös puututtava velanoton suosimiseen verotuksessa.

46. Useille merkittäville yksityisille ja julkisen sektorin joukkovelkakirjoille Euroopassa on ominaista negatiivinen tuotto. Onko tällä vaikutuksia rahoitusvakauteen, ja jos on, miten tähän olisi puututtava?

Nykyinen vähätuottoinen toimintaympäristö aiheuttaa paineita rahoituslaitosten voittoja kohtaan ja kärjistää taustalla olevia rakenteellisia ongelmia. Lisäksi se aiheuttaa tuottohakuista käyttäytymistä, mikä saattaa johtaa riskipreemioiden pienenemiseen. Toimintaympäristö, jossa tuotot pysyvät pitkään matalina, uhkaa perinteisten rahoituksen välittäjien liiketoimintamalleja.

Perinteistä pankkitoimintaa harjoittavien pankkien osalta tärkein ongelma ei ole korkotaso, vaan laskeva tuottokäyrä. Lisäksi sillä, missä määrin negatiiviset korot voidaan siirtää pankkien asiakkaille, on merkitystä. Yleisesti pankkialalla voidaan havaita kasvava maturiteettiero, joka myös altistaa nämä pankit huomattavalle korkoriskille. Basel-säännöstön ensimmäinen pilari ei kata tätä riskiä, ja siksi siihen olisi puututtava toisen pilarin toimenpiteillä.

Aiemmista sitoumuksista johtuvien velvoitteiden ja etuuspohjaisten järjestelmien maksamiseksi eläkerahastojen ja henkivakuutusyhtiöiden on saatava riittävän suuri tuotto sijoituksilleen, ja tämä voi olla vaikeaa ympäristössä, jossa nimelliskorot ovat alhaiset. Tämä perustuu mekaniikkaan, jossa tuottojen pienentyessä edelleen tuleviin kassavirtoihin sovellettava diskonttokorko laskee, mikä lisää sekä varojen että velkojen nykyarvoa. Lisäys on kuitenkin tavallisesti merkittävämpi velkojen osalta. EU:n vakuutusyhtiöiden velkojen erääntymisaika on yleensä keskimäärin 11 vuotta, kun taas varojen erääntymisaika on noin 6,7 vuotta. Tätä taustaa vasten tarkasteltuna matalat tuotot voivat todella olla haastavia vakuutusyhtiöille ja eläkerahastoille, ja ne ovat pakottaneet monet näistä yhtiöistä siirtymään kohti maksuperusteisia järjestelmiä.

Sekä vakuutusyhtiöt että pankit ovat kuitenkin myös hyötyneet siitä, että matalat korot ovat edistäneet talouskasvua ja auttaneet vähentämään talouden riskejä. Esimerkiksi työttömyyden väheneminen ja vakaat inflaationäkymät vähentävät kotitalouksien tuloihin ja säästöihin liittyvää epävarmuutta, mikä puolestaan helpottaa uusien henkivakuutus- ja eläkerahastotuotteiden myyntiä. Samat voimat vaikuttavat edullisesti myös pankkien taseiden riskeihin lähinnä vähentämällä luottotappioita.

Kaiken kaikkiaan EKP:n toimien vaikutusta rahoitusalaan on näin ollen analysoitava varsin huolellisesti ja tasapainoisesti. Viime kädessä on tärkeää muistaa, että EKP:n tehtävänä ei ole varmistaa rahoitusalan voittoja, vaan se, että ala toimii rahapolitiikan ja hintavakauden kanavana. Itse asiassa EKP:n toimilla pyritään osittain luomaan rahoitusalan toimijoille kannustimia etsiä suuririskisempiä ja epälikvidejä varoja, jotta helpotetaan muiden kuin finanssialan yritysten rahoitusedellytyksiä.

On tiedostettava, että tämä voi myös osaltaan kerryttää riskejä ja haavoittuvuustekijöitä pankkien ja pankkialan ulkopuolisten toimijoiden taseisiin, mikä puolestaan edellyttää makrovakausvälineistön soveltamista pankkialalla ja tällaisen kehyksen laatimista pankkisektorin ulkopuolisille toimijoille, muun muassa vakuutusyhtiöille.

47. Mitä mieltä olette EKP:n nykyisistä toimista eturistiriitojen ehkäisemiseksi EKP:ssä? Tarvitaanko niihin muutoksia?

EKP:n tärkein valtti on luottamus. Tästä syystä on äärimmäisen tärkeää, että EKP toimii mahdollisimman rehellisesti, tilivelvollisesti ja avoimesti. Tämän olisi koskettava kaikkia tasoja eli EKP:n päätöksentekoelimiä (neuvostoa ja johtokuntaa) samoin kuin koko sen henkilöstöä. EKP:n olisi työstettävä jatkuvasti eettisiä normejaan ja pyrittävä sisällyttämään parhaat käytänteet sisäiseen eettiseen kehykseensä ja samalla otettava huomioon EKP:n erityispiirteet keskuspankkina, pankkivalvojana ja EU:n toimielimenä.

Vaikutelmani on, että EKP on parantanut huomattavasti sääntöjään eturistiriitojen ehkäisemiseksi. EKP hyväksyi esimerkiksi aiemmin tänä vuonna yhteiset käytännesäännöt, jotka koskevat yhtä lailla EKP:n neuvoston, johtokunnan ja valvontaelimen jäseniä. Tämä oli ymmärtääkseni osittain reaktio Euroopan parlamentilta saatuun palautteeseen, Euroopan oikeusasiamiehen suosituksiin sekä eurooppalaisten kansalaisjärjestöjen julkaisemiin riippumattomiin raportteihin.

D. EKP:n toiminta sekä demokraattinen vastuuvelvollisuus ja avoimuus

48. Mikä on henkilökohtainen kantanne työmarkkinaosapuolten vuoropuheluun EKP:ssä?

EKP on houkutteleva työnantaja, jonka työehdot ja -olot ovat yleisesti ottaen hyvät. Oletan kuitenkin, että työympäristö on samalla hyvin vaativa. Toimielimen menestyksen kannalta pidän hyvin tärkeänä, että työntekijät ovat tyytyväisiä työoloihinsa. Jos näin ei ole, henkilöstön ja sen edustajien sekä johdon välillä on käytävä avointa ja rakentavaa vuoropuhelua, ja osallistun mielelläni siihen. Koska EKP on sitoutunut tuottamaan laadukkaita tuloksia, sen on myös varmistettava laadukas työympäristö henkilöstölleen. Ymmärtääkseni EKP on jo toteuttanut toimia parantaakseen henkilöstönsä työtaakkaa, työaikoja ja joustavia työaikajärjestelyjä, mikä on myönteistä.

49. Euroopan parlamentin rooli EKP:n vastuuvelvollisuudessa on keskeinen. Millaisia johtopäätöksiä teette vertaillessanne tätä muihin oikeudenkäyttöalueisiin (esimerkiksi Yhdysvaltojen kongressi / Yhdysvaltojen keskuspankki, Euroopan parlamentti / EKP ja Yhdistyneen kuningaskunnan parlamentti / Englannin keskuspankki)? Mitkä toimenpiteet ja tulevat uudistukset vahvistaisivat mielestänne EKP:n demokraattista vastuuvelvollisuutta Euroopan parlamentille?

Riippumattomien keskuspankkien tarve on osoitettu luotettavasti. Tämä edellyttää kuitenkin vastapainoa vastuuvelvollisuuden muodossa. Tätä varten EKP selittää päätöksensä ja niiden perustelut sekä EU:n kansalaisille että näiden vaaleilla valituille edustajille. Tältä pohjalta nämä voivat arvioida EKP:n tuloksia suhteessa sen tavoitteisiin, erityisesti hintavakauden ylläpitämistä koskevaan tavoitteeseen, jotka on määritetty Euroopan unionin toiminnasta tehdyssä sopimuksessa (SEUT-sopimus).

SEUT-sopimuksen mukaan EKP on ensisijaisesti tilivelvollinen Euroopan parlamentille, joka edustaa EU:n kansalaisia, mutta sen on myös raportoitava säännöllisesti jäsenvaltioiden hallituksia edustavalle EU:n neuvostolle. SEUT-sopimuksen 284 artiklan 3 kohdan ja EKPJ:n perussäännön 15 artiklan 3 kohdan mukaan tilivelvollisuuskehys koostuu seuraavista osatekijöistä:

 vuosittainen kertomus Euroopan parlamentille, neuvostolle ja komissiolle sekä Eurooppa-neuvostolle EKPJ:n toiminnasta sekä rahapolitiikasta, jonka Euroopan keskuspankin johtokunnan puheenjohtaja esittää neuvostolle ja Euroopan parlamentille

 Euroopan keskuspankin johtokunnan puheenjohtajan ja muiden jäsenten mahdolliset kuulemiset Euroopan parlamentin toimivaltaisissa valiokunnissa Euroopan parlamentin pyynnöstä tai johtokunnan omasta aloitteesta.

Käytännössä EKP:n tilivelvollisuuden kanavat ovat kehittyneet selvästi perussopimuksen vaatimuksia pidemmälle, ja niihin sisältyy seuraavaa:

 EKP:n johtokunnan puheenjohtajan Euroopan parlamentin talous- ja raha‑asioiden valiokunnassa neljännesvuosittain järjestettävät kuulemiset, jotka ovat saatavilla verkkolähetyksinä ja joista julkaistaan sanatarkka kirjallinen selostus

 vastaukset Euroopan parlamentin jäsenten EKP:lle esittämiin kirjallisiin kysymyksiin, jotka ovat ladattavissa EKP:n verkkosivustolla

 EKP:n vuosikertomusta koskevaan Euroopan parlamentin päätöslauselmaan annettava kirjallinen palaute, joka julkaistaan EKP:n verkkosivustolla.

EKP:n tilivelvollisuuteen sen pankkivalvontatehtävistä sovelletaan lisäksi yhteisestä valvontamekanismista (YVM) annetussa asetuksessa säädettyä erityistä järjestelmää.

Tällä laajalla tilivelvollisuuskehyksellä varmistetaan, että vaaleilla valituilla edustajilla on mahdollisuus saada tietoa ja antaa kritiikkiä. Tämä on oleellinen perusta keskuspankkien legitiimiydelle ja tehokkuudelle niiden hoitaessa tehtäviään.

Vaikka kansainväliset vertailut ovat haastavia, EKP:n, Englannin keskuspankin tai Yhdysvaltojen keskuspankin tilivelvollisuudessa ei aihetta käsittelevän kirjallisuuden mukaan ole suuria eroja parlamenttien kanssa käytävien keskustelujen osalta. Kaikki keskuspankit osallistuvat neljännesvuosittain julkisiin kuulemisiin toimivaltaisissa valiokunnissa. Yksi ero on se, että EKP:n johtokunnan puheenjohtaja osallistuu lisäksi kerran vuodessa täysistuntoon ja keskustelee EKP:n vuosikertomuksesta. Toisin kuin EKP:n ja Yhdysvaltojen keskuspankin kohdalla, Englannin keskuspankin pääjohtajan lisäksi valiokunnan kuulemiseen osallistuu myös muita Englannin keskuspankin rahapoliittisen komitean jäseniä.

Tämän virallisen tilivelvollisuuskehyksen lisäksi pidän johtokunnan jäsenten velvollisuutena esiintyä säännöllisesti suurelle yleisölle. Myös medianäkyvyydellä voi olla merkitystä keinona saavuttaa viestinnällä laajempi yleisö. Pidän tätä osana henkilökohtaista viestintää (ja tilivelvollisuutta) koskevaa strategiaani.

50. Mitä EKP aikoo konkreettisesti tehdä saadakseen tulevaisuudessa sukupuolijakaumaltaan tasapuolisen ehdokasluettelon EKP:n huipputehtäviä varten ja lisätäkseen yleisesti sukupuolten moninaisuutta EKP:ssä, kun otetaan huomioon, että nykyisin vain kaksi EKP:n neuvoston 25 jäsenestä on naisia? Kuinka aiotte henkilökohtaisesti parantaa sukupuolten edustuksen tasapainoa EKP:ssä? Milloin odotatte ensimmäisiä tuloksia tässä asiassa?

Sukupuolten tasa-arvon edistäminen on tärkeä tavoite yhteiskunnassa, myös keskuspankeissa. Tutkimustulosten mukaan monimuotoiset ryhmät tuottavat parempia tuloksia, eikä ole mitään syytä uskoa, että keskuspankkien toiminta muodostaisi poikkeuksen tästä. Tästä syystä sukupuolten tasa-arvon edistämisen olisi oltava tärkeällä sijalla EKP:n asialistalla.

Keskuspankkien ongelmana on, että naiset ovat vakavasti aliedustettuina paitsi keskuspankeissa myös koko taloustieteen alalla. Tästä syystä yhtäläisten mahdollisuuksien luomisen on alettava uran varhaisessa vaiheessa. Ohjelmat, joilla yritetään houkutella naisia alalle varhaisessa vaiheessa, vaikuttavat erityisen lupaavilta. Tästä syystä kannatan täydestä sydämestäni EKP:n uutta ”Women in Economics” -apurahaa. Se on yksi esimerkki siitä, miten naisten urakehitystä voidaan tukea alusta lähtien. Hyödynnän mielelläni tietämystäni ja akateemista verkostoani muiden tämän suuntaisten ohjelmien kehittämiseksi.

Samalla on tärkeää ymmärtää sukupuolten eriarvoisuuden taustalla olevat syyt. On olemassa jonkin verran tutkimustuloksia, joiden mukaan implisiittisillä vääristymillä saattaa olla merkittävä rooli. Tämä tarkoittaa sitä, että sekä miehet että naiset pitävät naisia vähemmän pätevinä tietyntyyppisten käyttäytymismallien vuoksi. Tällaisten vääristymien torjumiseksi saattaa olla hyödyllistä kouluttaa rekrytoijia ja lisätä näiden tietoisuutta mahdollisista vääristymistä. On myös runsaasti näyttöä siitä, että roolimalleista voi olla hyötyä motivoitaessa nuoria naisia luomaan ammattiuraa. Tämä merkitsee sitä, että työhönottopäätösten vaikutus ulottuu paljon kyseistä henkilöä pidemmälle. Lisäksi voitaisiin harkita toimintaperiaatetta, jonka mukaan kukaan EKP:n neuvoston jäsen ei osallistu ainoastaan miehistä koostuviin poliittisiin paneeleihin. Olen nähnyt muiden instituutioiden noudattavan tällaista periaatetta. Tällainen sitoumus voitaisiin luonnollisesti tehdä myös yksilötasolla.

Kokonaisuutena ottaen vaikuttaa tärkeältä, että naispuolisten lahjakkuuksien houkutteleminen ja kehittäminen asetetaan strategiseksi prioriteetiksi kaikilla tasoilla, ja kannatan varauksetta tällaista strategiaa.

Organisaation tasolla sukupuolten moninaisuuden lisääminen ja edistäminen ei ole helppoa eikä siihen ole oikopolkuja, mutta siihen on jatkuvasti pyrittävä. On tärkeää, että EKP houkuttelee ja kehittää naispuolisia lahjakkuuksia jatkossakin kaikilla tasoilla.

On syytä korostaa, että EKP:n vaikutusmahdollisuudet kansallisten keskuspankkien pääjohtajien nimityksiin ovat rajalliset. Tällä hetkellä kaikki pääjohtajat ovat miehiä. EKP:n neuvoston olisi todettava selkeästi, että sukupuolten tasa-arvo on tärkeä tavoite ja sitä olisi parannettava myös EKP:n neuvostossa.

EKP:n olisi edistettävä monimuotoisuutta myös muiden näkökohtien, kuten kansallisuuden, etnisen taustan ja koulutustaustan osalta, erilaiset ajattelutavat mukaan lukien Monimuotoiset ja osallistavat ryhmät tuottavat yleensä parhaita tuloksia, koska niiden avulla voidaan välttää ryhmäajattelua. Ei ole kovin hyödyllistä, että toimielimen henkilöstö noudattaa sokeasti jotakin, mitä pidetään ”talon kantana”. Sen sijaan olisi oltava olemassa prosesseja, jotka mahdollistavat sisäisen näkemystenvaihdon.

51. Miten EKP:n vastuuvelvollisuutta Euroopan tilintarkastustuomioistuimelle voitaisiin mielestänne parantaa toiminnan tehokkuuden kannalta? Missä menee mielestänne tilintarkastustuomioistuimen toimeksiannon raja?

Minkä tahansa julkisen toimielimen tavoin EKP:n olisi varmistettava, että sen toiminta on tehokasta, ettei se tuhlaa varoja, jotka tulevat viime kädessä veronmaksajilta, ja että sen toimintarakenteet ovat sen tehtävien mukaisia. Tästä syystä on erittäin myönteistä, että Euroopan tilintarkastustuomioistuin (ETT) arvioi säännöllisesti EKP:n toiminnan tehokkuutta.

EKP:n raha- ja muun politiikan sisältö on kuitenkin määritelmällisesti EKP:n rooli. Nämä alat eivät kuulu tilintarkastustuomioistuimen tarkastustoimeksiantoon. Näkemykseni mukaan tilintarkastustuomioistuin tuottaa suurimman lisäarvon tarkastelemalla sitä, kuinka tehokkaasti EKP toteuttaa päätöksentekoprosessinsa.

52. Pitäisikö mielestänne EKP:n soveltaa sisäisesti uudessa direktiivissä unionin oikeuden rikkomisesta ilmoittavien henkilöiden suojelusta vahvistettuja normeja? Milloin odotatte EKP:n ottavan käyttöön erityisiä menettelyjä väärinkäytösten paljastajien suojelemiseksi?

Käsitykseni mukaan EKP:n johtokunta on määritellyt väärinkäytösten paljastamista koskevan kehyksensä parantamisen yhdeksi strategiseksi painopisteesi ja todennut, että tämä tarjoaa myös mahdollisuuden pohtia uudella väärinkäytösten paljastajien suojelua koskevalla direktiivillä asetettuja vaatimuksia sekä muiden toimielinten parhaita käytänteitä, toimintaperiaatteita ja prosesseja. Turvalliset ilmoituskanavat ja väärinkäytösten paljastajien suojelu ovat ratkaisevan tärkeitä riskinhallinnan varmistamiseksi ja työkulttuurin parantamiseksi.

53. Mitä mieltä olette siitä, että neuvosto jätti kerran aiemmin ottamatta huomioon Euroopan parlamentin lausunnon EKP:n johtokunnan jäsenen nimittämisestä? Hyväksyttekö nimityksenne EKP:n johtokunnan jäseneksi, jos Euroopan parlamentti äänestää nimittämistänne vastaan?

Euroopan parlamentin rooli EKP:n tilivelvollisuudessa on keskeinen. Ilman tällaista tilivelvollisuutta keskuspankki ei voi olla riippumaton. Tästä syystä Euroopan parlamentin osallistuminen johtokunnan jäsenten nimitysprosessiin on erittäin tärkeää.

Arvostan suuresti näkemystenvaihtoa Euroopan parlamentin kanssa merkittävänä osana nimitysprosessia, ja toivon, että arvio pätevyydestäni ja soveltuvuudestani EKP:n johtokunnan jäseneksi on myönteinen. Tämä muodostaisi perustan avoimelle ja luottamukseen perustuvalle suhteelle jatkossa.

54. Olisiko mielestänne sopivaa, jos Te tai joku muu EKP:n johtohenkilö kuuluisitte keskuspankkien ja rahoitusalan johtajien muodostamaan G30-ryhmään tai vastaaviin ryhmiin tai yhteenliittymiin?

Kaikkien EKP:n edustajien olisi noudatettava EKP:n eettisiä periaatteita, joiden puolestaan olisi oltava kansainvälisten parhaiden käytänteiden mukaiset.

Tästä huolimatta voi luonnollisesti olla tarpeen olla vuorovaikutuksessa useiden erilaisten sidosryhmien, muun muassa julkisen ja yksityisen sektorin edustajien, kanssa näkemysten ja tietojen vaihtamiseksi. Tämä voi itse asiassa olla ratkaisevan tärkeää tehtävän hoitamiseksi.

EKP:n vuonna 2019 hyväksymät yhteiset käytännesäännöt ovat parantaneet mahdollisten eturistiriitojen hallintaa, sillä niillä otettiin käyttöön erityisiä sääntöjä suhteista eri eturyhmiin. Kaikkien johtokunnan jäsenten olisi kaikkina aikoina ja etenkin vuorovaikutuksessaan eturyhmien kanssa pidettävä mielessään riippumattomuutensa sekä salassapitovelvollisuutensa. Aion ehdottomasti noudattaa tiukasti yhteisissä käytännesäännöissä vahvistettuja sääntöjä.

55. EKP on aikaisemmin käynnistänyt aloitteita, kuten AnaCredit-tietokannan ja eurooppalaisen velkainstrumenttien jakelua koskevan EDDI-aloitteen, jotka eivät ole kuuluneet EKP:n tehtävän ydinalueeseen. Millaisena näette EKP:n roolin tällaisissa aloitteissa ja missä tulevat mielestänne lainsäätäjän oikeuksien rajat vastaan?

Tutkijana olen hyvin tietoinen siitä, että tieto on keskeistä. Erityisesti suurten mikrodatatietokantojen avulla voidaan valottaa uusia taloudellisia ja rahoituksellisia yhteyksiä laajentamalla tiedot tarvittavalle erittelytasolle. Niiden avulla on myös mahdollista jäljittää tarkasti tietyn häiriön vaikutus talouteen.

Parantamalla ymmärrystä taustalla olevasta mekanismista laadukkaat tiedot antavat päätöksentekijöille mahdollisuuden tehdä parempia päätöksiä. Mitä parempilaatuisia tiedot ovat, sitä suurempi on tietämys ja sitä parempia ovat niistä johtuvat poliittiset päätökset.

Tämä koskee luonnollisesti myös EKP:tä. Tästä syystä EKP:n perussäännössä määrätään EKP keräämään sen tehtävien hoitamiseksi tarvittavat tilastotiedot. AnaCredit-tietokanta sisältää tarkkoja tietoja yksittäisistä pankkilainoista euroalueella. Katson, että tällaisten tarkkojen tietojen ansiosta olisi mahdollista parantaa huomattavasti EKP:n kykyä ymmärtää euroalueen talouden luottodynamiikkaa. Tästä puolestaan on apua, kun EKP tekee rahapoliittisia päätöksiä.

Perussopimuksessa EKP:lle ja eurojärjestelmälle annettu rahoitusmarkkinoita koskeva tehtävä mahdollistaa maksujärjestelmiä koskevien sääntelyaloitteiden tekemisen. Tässä yhteydessä EKP tutkii mahdollisuutta tukea euromääräisten velkainstrumenttien yhdenmukaistettua liikkeeseenlaskua ja jakelua EU:ssa (EDDI-aloite).

Katson, että EKP:n pitäisi kerätä keskeisiltä sidosryhmiltä näkemyksiä ja palautetta tilasto- ja markkinainfrastruktuurihankkeista – ja tietääkseni se on kahdessa tapauksessa näin tehnytkin. Lisäksi näissä aloitteissa olisi otettava täysimääräisesti huomioon EU:n lainsäädäntö ja perussopimuksessa määritetyt toimivaltuudet.

ASIAN KÄSITTELY ASIASTA VASTAAVASSA VALIOKUNNASSA

Otsikko

Euroopan keskuspankin johtokunnan jäsenen nimittäminen

Viiteasiakirjat

13651/2019 – C9-0173/2019 – 2019/0818(NLE)

Kuuleminen / hyväksyntäpyyntö (pvä)

14.11.2019

 

 

 

Asiasta vastaava valiokunta

 Ilmoitettu istunnossa (pvä)

ECON

25.11.2019

 

 

 

Esittelijä(t)

 Nimitetty (pvä)

Irene Tinagli

14.11.2019

 

 

 

Valiokuntakäsittely

3.12.2019

 

 

 

Hyväksytty (pvä)

3.12.2019

 

 

 

Lopullisen äänestyksen tulos

+:

–:

0:

41

13

4

Lopullisessa äänestyksessä läsnä olleet jäsenet

Gunnar Beck, Marek Belka, Stefan Berger, Gilles Boyer, Cristian-Silviu Buşoi, Derk Jan Eppink, Engin Eroglu, Markus Ferber, Jonás Fernández, Raffaele Fitto, Frances Fitzgerald, Luis Garicano, Valentino Grant, José Gusmão, Enikő Győri, Danuta Maria Hübner, Stasys Jakeliūnas, Othmar Karas, Billy Kelleher, Ondřej Kovařík, Philippe Lamberts, Aušra Maldeikienė, Jörg Meuthen, Csaba Molnár, Luděk Niedermayer, Dimitrios Papadimoulis, Piernicola Pedicini, Lídia Pereira, Jake Pugh, Evelyn Regner, Antonio Maria Rinaldi, Robert Rowland, Martin Schirdewan, Pedro Silva Pereira, Paul Tang, Irene Tinagli, Inese Vaidere, Johan Van Overtveldt, Stéphanie Yon-Courtin, Marco Zanni

Lopullisessa äänestyksessä läsnä olleet varajäsenet

Carmen Avram, Gabriele Bischoff, Damien Carême, Fabio Massimo Castaldo, Richard Corbett, Agnès Evren, Eugen Jurzyca, Pedro Marques, Fulvio Martusciello, Ville Niinistö, Bogdan Rzońca, Stéphane Séjourné, Monica Semedo, Antonio Tajani, Julie Ward

Lopullisessa äänestyksessä läsnä olleet sijaiset (209 art. 7 kohta)

Rosa D’Amato, Anna Deparnay-Grunenberg, Dino Giarrusso

Jätetty käsiteltäväksi (pvä)

6.12.2019

 

 

[1] Ei vielä julkaistu virallisessa lehdessä.

[2] Hyväksytyt tekstit, P8_TA(2019)0211.

Päivitetty viimeksi: 16. joulukuuta 2019Oikeudellinen huomautus - Tietosuojakäytäntö