Mietintö - A9-0212/2020Mietintö
A9-0212/2020
Euroopan parlamentti

MIETINTÖ kehitysyhteistyön tuloksellisuuden ja avun vaikuttavuuden parantamisesta

9.11.2020 - (2019/2184(INI))

Kehitysvaliokunta
Esittelijä: Tomas Tobé


Menettely : 2019/2184(INI)
Elinkaari istunnossa
Asiakirjan elinkaari :  
A9-0212/2020
Käsiteltäväksi jätetyt tekstit :
A9-0212/2020
Keskustelut :
Äänestykset :
Hyväksytyt tekstit :

EUROOPAN PARLAMENTIN PÄÄTÖSLAUSELMAESITYS

kehitysyhteistyön tuloksellisuuden ja avun vaikuttavuuden parantamisesta

(2019/2184(INI))

Euroopan parlamentti, joka

– ottaa huomioon 25.–27. syyskuuta 2015 pidetyn YK:n kestävän kehityksen huippukokouksen ja sen päätösasiakirjan ”Transforming our world: the 2030 Agenda for Sustainable Development”, jonka YK:n yleiskokous hyväksyi 25. syyskuuta 2015, sekä erityisesti asiakirjassa vahvistettuihin kestävän kehityksen tavoitteisiin kuuluvan tavoitteen 17, jonka mukaan YK:n jäsenvaltiot sitoutuvat lujittamaan toimintaohjelman toimeenpanovälineitä ja elvyttämään kestävän kehityksen maailmanlaajuista kumppanuutta[1],

– ottaa huomioon Addis Abebassa, Etiopiassa, 13.–16. heinäkuuta 2015 järjestetyssä kehitysyhteistyön rahoitusta käsittelevässä kolmannessa kansainvälisessä konferenssissa hyväksytyn päätösasiakirjan ”Addis Ababa Action Agenda” (Addis Abeban toimintaohjelma), jonka YK:n yleiskokous vahvisti 27. heinäkuuta 2015 antamassaan päätöslauselmassa 69/313,

– ottaa huomioon YK:n kehitysyhteistyön rahoitusta käsittelevän työryhmän (Inter-agency Task Force on Financing for Development) vuoden 2019 raportin ”Financing for Sustainable Development Report 2019”[2],

– ottaa huomioon Pariisin sopimuksen, joka hyväksyttiin ilmastosopimuksen osapuolten 21. konferenssissa (COP 21) ja Kioton pöytäkirjan osapuolten kokouksena toimivassa osapuolten 11. konferenssissa (CMP 11), jotka pidettiin Pariisissa (Ranskassa) 30. marraskuuta – 11. joulukuuta 2015,

– ottaa huomioon vuonna 2005 pidetyssä avun tuloksellisuutta käsittelevässä toisessa korkean tason foorumissa annetun Pariisin julistuksen avun tuloksellisuudesta, Ghanan Accrassa vuonna 2008 pidetyssä avun tuloksellisuutta käsittelevässä kolmannessa korkean tason foorumissa hyväksytyn Accran toimintaohjelman sekä Busanissa, Korean tasavallassa, joulukuussa 2011 pidetyn avun tuloksellisuutta käsittelevän neljännen korkean tason foorumin, jonka tuloksena käynnistettiin kehitysyhteistyön tehostamista koskeva maailmanlaajuinen kumppanuus (Global Partnership for Effective Development Cooperation, GPEDC),

– ottaa huomioon Nairobin päätösasiakirjan, joka hyväksyttiin GPEDC:n toisessa korkean tason kokouksessa, joka pidettiin Nairobissa, Keniassa, marras- ja joulukuussa 2016[3],

– ottaa huomioon 13. ja 14. heinäkuuta 2019 pidetyn GPEDC:n korkean tason kokouksen, joka järjestettiin YK:n kestävää kehitystä käsittelevän korkean tason foorumin yhteydessä New Yorkissa,

– ottaa huomioon maailmanlaajuisen kumppanuuden vuoden 2019 korkean tason kokouksen ohjauskomitean kokouksen, joka järjestettiin 26. ja 27. maaliskuuta 2019 Kampalassa, Ugandassa,

– ottaa huomioon GPEDC:n vuoden 2019 raportin ”Making Development Co-operation More Effective”[4],

– ottaa huomioon 20. marraskuuta 1989 tehdyn YK:n yleissopimuksen lapsen oikeuksista,

– ottaa huomioon Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen (SEUT) 208 artiklan, jossa vahvistetaan, että unionin kehitysyhteistyöpolitiikan päätavoite on köyhyyden vähentäminen ja lopulta sen poistaminen, ja määrätään, että unioni ja sen jäsenvaltiot noudattavat niitä velvoitteita ja ottavat huomioon ne tavoitteet, jotka ne ovat hyväksyneet Yhdistyneissä kansakunnissa ja muissa toimivaltaisissa kansainvälisissä järjestöissä, ja ottavat huomioon kehitysyhteistyön tavoitteet toteuttaessaan politiikkaa, joka vaikuttaa todennäköisesti kehitysmaihin,

– ottaa huomioon 30. kesäkuuta 2017 julkaistun uuden kehityspolitiikkaa koskevan eurooppalaisen konsensuksen[5],

– ottaa huomioon yhteisen Afrikka–EU-strategian, joka hyväksyttiin toisessa EU–Afrikka-huippukokouksessa Lissabonissa vuonna 2007,

– ottaa huomioon 29. ja 30. marraskuuta 2017 pidetyn Afrikan unionin ja EU:n viidennen huippukokouksen ja kokouksessa annetun julistuksen ”Investing in Youth for Accelerated Inclusive Growth and Sustainable Development”[6],

– ottaa huomioon komission varapuheenjohtajan / unionin ulkoasioiden ja turvallisuuspolitiikan korkean edustajan kesäkuussa 2016 esittelemän Euroopan unionin ulko- ja turvallisuuspoliittisen globaalistrategian ”Jaettu näkemys, yhteinen toiminta: vahvempi Eurooppa”,

– ottaa huomioon 12. toukokuuta 2016 annetut neuvoston päätelmät yhteisen ohjelmasuunnittelun tehostamisesta,

– ottaa huomioon 16. toukokuuta 2019 annetut neuvoston päätelmät EU:n kehitysaputavoitteita koskevasta vuoden 2019 vuosikertomuksesta Eurooppa-neuvostolle[7],

– ottaa huomioon korkean tason viisaiden ryhmän lokakuussa 2019 laatiman kehitysrahoituksen eurooppalaista rahoitusrakennetta koskevan kertomuksen ”Europe in the World – the future of the European financial architecture for development”[8],

– ottaa huomioon EU:n kansainvälisen kehitysyhteistyön tuloskehyksen käynnistämisestä 26. maaliskuuta 2015 annetun komission yksiköiden valmisteluasiakirjan ”Launching the EU International Cooperation and Development Results Framework” (SWD(2015)0080) ja siitä 26. toukokuuta 2015 annetut neuvoston päätelmät,

– ottaa huomioon kansainvälistä yhteistyötä ja kehitysyhteistyötä koskevan komission vuosien 2016–2020 strategisen suunnitelman,

– ottaa huomioon 12. syyskuuta 2018 annetun komission tiedonannon uudesta Afrikan ja EU:n kestävien investointien ja työpaikkojen allianssista (COM(2018)0643),

– ottaa huomioon maaliskuussa 2019 julkaistun Afrikan maaseutua käsittelevän komission erityistyöryhmän loppuraportin ”An Africa-Europe Agenda for Rural Transformation”[9],

– ottaa huomioon heinäkuussa 2019 julkaistun tuloksellisuuden periaatteiden soveltamista koskevan tutkimuksen ”Effectiveness to Impact – Study on the application of the effectiveness principles”[10],

– ottaa huomioon 22. toukokuuta 2008 antamansa päätöslauselman avun tuloksellisuudesta vuonna 2005 annetun Pariisin julistuksen seurannasta[11],

– ottaa huomioon 5. heinäkuuta 2011 antamansa päätöslauselman kehitysmaille annettavan EU:n budjettituen tulevaisuudesta[12],

– ottaa huomioon 25. lokakuuta 2011 antamansa päätöslauselman avun tuloksellisuutta käsittelevästä neljännestä korkean tason foorumista[13],

– ottaa huomioon 6. lokakuuta 2015 antamansa päätöslauselman kehitysmaiden paikallisviranomaisten roolista kehitysyhteistyössä[14],

– ottaa huomioon 19. toukokuuta 2015 antamansa päätöslauselman kehitystyön rahoituksesta[15],

– ottaa huomioon 14. huhtikuuta 2016 antamansa päätöslauselman yksityisestä sektorista ja kehitysyhteistyöstä[16],

– ottaa huomioon 7. kesäkuuta 2016 antamansa päätöslauselman EU:n vuotta 2015 koskevasta kertomuksesta kehitykseen vaikuttavien politiikkojen johdonmukaisuudesta[17],

– ottaa huomioon 13. syyskuuta 2016 antamansa päätöslauselman EU:n Afrikka-hätärahastosta: kehitysapuun ja humanitaariseen apuun liittyvät vaikutukset[18],

– ottaa huomioon 22. marraskuuta 2016 antamansa päätöslauselman kehitysyhteistyön tehokkuuden parantamisesta[19],

– ottaa huomioon 14. helmikuuta 2017 antamansa päätöslauselman kehityspolitiikkaa koskevan eurooppalaisen konsensuksen uudelleentarkastelusta[20],

– ottaa huomioon 16. marraskuuta 2017 antamansa päätöslauselman EU:n Afrikka-strategiasta: kehityksen vauhdittaminen[21],

– ottaa huomioon 17. huhtikuuta 2018 antamansa päätöslauselman kehitysyhteistyön rahoitusvälineen, humanitaarisen avun välineen ja Euroopan kehitysrahaston täytäntöönpanosta[22],

– ottaa huomioon 14. kesäkuuta 2018 antamansa päätöslauselman tulevista neuvotteluista Euroopan unionin ja Afrikan, Karibian ja Tyynenmeren valtioiden ryhmän välisestä uudesta kumppanuussopimuksesta[23],

– ottaa huomioon 14. maaliskuuta 2019 antamansa päätöslauselman vuotuisesta strategisesta mietinnöstä kestävän kehityksen tavoitteiden täytäntöönpanosta ja tuloksista[24],

– ottaa huomioon 27. maaliskuuta 2019 antamansa lainsäädäntöpäätöslauselman ehdotuksesta Euroopan parlamentin ja neuvoston asetukseksi naapuruus-, kehitys- ja kansainvälisen yhteistyön välineen perustamisesta[25],

– ottaa huomioon 28. marraskuuta 2019 antamansa päätöslauselman meneillään olevista neuvotteluista Euroopan unionin ja Afrikan, Karibian ja Tyynenmeren valtioiden ryhmän välisestä uudesta kumppanuussopimuksesta[26],

– ottaa huomioon 28. marraskuuta 2019 antamansa päätöslauselman vuonna 2019 Madridissa Espanjassa järjestetystä YK:n ilmastokokouksesta (COP 25)[27],

– ottaa huomioon 15. tammikuuta 2020 antamansa päätöslauselman Euroopan vihreän kehityksen ohjelmasta[28],

– ottaa huomioon 26. lokakuuta 2015 annetut neuvoston päätelmät sukupuolten tasa-arvon edistämistä koskevasta toimintasuunnitelmasta (2016–2020)[29],

– ottaa huomioon komission ja korkean edustajan yhteisen valmisteluasiakirjan: ”Gender Equality and Women’s Empowerment: Transforming the Lives of Girls and Women through EU External Relations 2016–2020” (SWD(2015)0182),

– ottaa huomioon 12. syyskuuta 2012 annetun komission tiedonannon ”Demokratian ja kestävän kehityksen juuret: EU:n suhtautuminen kansalaisyhteiskuntaan ulkosuhteissa” (COM(2012)0492),

– ottaa huomioon toukokuussa 2020 julkaistun komission teettämän tutkimuksen ”Effective Development Cooperation – Does the EU deliver? – Detailed Analysis of EU Performance”[30]

– ottaa huomioon toukokuussa 2020 julkaistun tutkimuksen ”The use of development funds for de-risking private investment: how effective is it in delivering development results?”,

– ottaa huomioon 15. toukokuuta 2013 annetun komission tiedonannon ”Kumppanimaiden paikallisviranomaisten vaikutusvallan lisääminen hallinnon tehostamiseksi ja kehitystulosten vaikuttavuuden parantamiseksi” (COM(2013)0280),

– ottaa huomioon 9. maaliskuuta 2020 annetun komission ja korkean edustajan yhteisen tiedonannon Euroopan parlamentille ja neuvostolle ”Tavoitteena kokonaisvaltainen EU–Afrikka-strategia”,

– ottaa huomioon EU:n kehitysyhteistyötä koskevan 10. joulukuuta 2018 julkaistun OECD:n vertaisarvioinnin ”OECD Development Co-operation Peer Reviews: European Union 2018”,

– ottaa huomioon 22. helmikuuta 2019 annetun OECD:n kehitysapukomitean (DAC) humanitaarisen avun, kehitysyhteistyön ja rauhan välisiä yhteyksiä koskevan suosituksen ”DAC Recommendation on the OECD Legal Instruments Humanitarian-Development-Peace Nexus”,

– ottaa huomioon 24. kesäkuuta 2020 julkaistun koroviruskriisin vaikutuksia kehitysrahoitukseen käsittelevän OECD:n kertomuksen ”The impact of the coronavirus (COVID-19) crisis on development finance”[31],

– ottaa huomioon 25. syyskuuta 2019 annetun hallitustenvälisen ilmastonmuutospaneelin (IPCC) valtameriä ja kryosfääriä muuttuvassa ilmastossa käsittelevän erityiskertomuksen ”Special Report on the Ocean, Cryosphere and Climate Change”,

– ottaa huomioon työjärjestyksen 54 artiklan,

– ottaa huomioon kehitysvaliokunnan mietinnön (A9-0212/2020),

A. toteaa, että kehitysyhteistyön toimintaympäristö on muuttunut ajan mittaan, kun on ilmaantunut uusia maailmanlaajuisia haasteita, kuten ilmastonmuutos ja biologisen monimuotoisuuden väheneminen, muuttoliike, puutteellinen elintarviketurva, sisäiset konfliktit, terrorismi ja väkivaltaiset ääriliikkeet ja tartuntatautien puhkeaminen sekä toistuvat ja vakavat luonnonkatastrofit, joita esiintyy erityisesti kehitysmaissa ja jotka vaikuttavat kaikkein haavoittuvimmassa asemassa oleviin; toteaa, että maailmanlaajuinen ympäristö on muuttumassa monitahoisemmaksi ja epävarmemmaksi ja konfliktit ja geopoliittinen kilpailu lisääntyvät; korostaa, että eurooppalaisen avun tehokkuuden ja vaikutuksen parantamiseksi tarvitaan tehokkaampaa monenvälistä toimintaa ja jatkuvia toimia;

B. toteaa, että covid-19-pandemia on koetellut maailmaa; toteaa, että vielä on epäselvää, miten tämä pandemia vaikuttaa kehitysmaihin ja avunsaajamaihin, ja että pandemian vaikutukset koettelevat sekä avunantajamaiden että yksityisten investoijien avustusvalmiuksia;

C. toteaa, että kaikkiin maihin niiden kehitystasosta riippumatta vaikuttaneella covid-19-pandemialla on terveyteen liittyvien vaikutusten lisäksi myös taloudellisia ja sosiaalisia vaikutuksia; toteaa, että pandemia on vaikuttanut kehitysyhteistyöhön ja velvoittaa varmistamaan tehokkuuden lisäämisen;

D. toteaa, että nykyinen pandemia on häirinnyt vakavasti matkailua, meriliikennettä ja muita valtameripohjaisia aloja ja sillä voi olla niihin pitkäaikaisia vaikutuksia, mikä vaikuttaa kielteisesti talouteen monissa kehitysmaissa, mukaan lukien haavoittuvimmassa asemassa olevat maat, pienet kehittyvät saarivaltiot ja vähiten kehittyneet maat;

E.  toteaa, että avun tuloksellisuus riippuu siitä, miten kehitykseen vaikuttavien politiikkojen johdonmukaisuuden periaatetta pannaan täytäntöön; toteaa, että on toteutettava vielä lisätoimia edellä mainitun periaatteen noudattamiseksi erityisesti EU:n muuttoliike-, kauppa-, ilmasto- ja maatalouspolitiikan alalla;

F. katsoo, että kehitykseen vaikuttavien politiikkojen johdonmukaisuuden periaatteen mukaisesti EU:n ja jäsenvaltioiden sisä- ja ulkopolitiikka ei saisi vaikuttaa kielteisesti kehitysmaihin; toteaa, että EU:n ulkopoliittisten etujen edistämistä painotetaan yhä enemmän; katsoo, että EU:n ulkoisen avun keskiössä olisi jatkossakin oltava kehitysyhteistyön tuloksellisuus ja tehokkuus ja kumppanimaiden tarpeet SEUT-sopimuksen 208 artiklan mukaisesti, jossa määrätään, että kehitysyhteistyöpolitiikan päätavoite on köyhyyden vähentäminen ja sen poistaminen;

G. katsoo, että kehitysyhteistyön tuloksellisuutta koskevat periaatteet ja kehitysyhteistyön kaikki rahoituslähteet olisi muotoiltava siten, että niiden avulla voidaan saavuttaa Pariisin ilmastosopimuksen tavoitteet;

H. toteaa, että maailman väkiluku kasvaa nopeammin kuin bruttokansantulo (BKTL), erityisesti Saharan eteläpuolisessa Afrikassa, jossa väkiluvun ennustetaan kaksinkertaistuvan seuraavien 30 vuoden aikana eli vuoteen 2050 mennessä 2,1 miljardiin ja kasvavan vuosisadan loppuun mennessä 3,8 miljardiin; toteaa, että vahvasta talouskasvusta huolimatta köyhyydessä elävien ja työttömien ihmisten määrä lisääntyy, minkä vuoksi on tarpeen tukea kiireellisesti kehitysmaita näiden pyrkimyksissä saavuttaa kestävän kehityksen tavoitteet;

I. katsoo, että tasavertaiseen kumppanuuteen perustuva EU–Afrikka-strategia edellyttää, että otetaan huomioon Afrikan maiden erityiset huolenaiheet, jotka liittyvät talouden monipuolistamiseen, teollistumiseen, valtion tulojen menettämiseen ja alueelliseen yhdentymiseen;

J. toteaa, että maiden välinen eriarvoisuus on edelleen merkittävä ja että eriarvoisuus vaikuttaa kielteisesti avun tehokkuuteen ja tuloksellisuuteen;

K. toteaa, että on tärkeää ottaa käyttöön toimenpiteitä, joilla pyritään kehittämään ja parantamaan yhteisöjen selviytymis- ja palautumiskykyä erityisesti hauraissa kumppanimaissa, konflikteista tai luonnonkatastrofeista kärsivissä maissa ja pakolaisia vastaanottavissa maissa;

L. toteaa, että lasten terveys ja hyvinvointi ovat kehitysyhteistyöpolitiikan olennaisen tärkeä tavoite;

M. toteaa, että EU, joka on yhdessä sen jäsenvaltioiden kanssa maailman suurin virallisen kehitysavun (ODA) antaja (yhteensä 74,4 miljardia euroa vuonna 2018, mikä vastasi 57:ää prosenttia kaikesta virallisesta kehitysavusta), on sitoutunut edistämään tehokasta kehitysyhteistyötä, jonka tavoitteena on kaikkien köyhyyden muotojen ja eriarvoisuuden poistaminen, ja tukemaan kehitysyhteistyökumppaneitaan kestävän kehityksen Agenda 2030 ‑toimintaohjelman toteuttamisessa; toteaa, että OECD:n kehitysapukomitean jäsenet käyttivät yhdessä ainoastaan 0,3 prosenttia bruttokansantulosta viralliseen kehitysapuun (ODA) ja että ainoastaan viisi jäsentä täytti tai ylitti ODA-tavoitteen (Yhdistynyt kuningaskunta, Ruotsi, Tanska, Luxemburg ja Norja);

N. katsoo, että kaikkien kehitysyhteistyömuotojen olisi perustuttava maiden demokraattisen omavastuullisuuden ja yhteensovittamisen periaatteisiin, tuloskeskeisyyteen, osallistumista korostavaan kumppanuuteen, avoimuuteen ja vastuuvelvollisuuteen, jotta voidaan varmistaa, että kehitysyhteistyövaroja käytetään tuloksellisesti ja tehokkaasti kestävän kehityksen tavoitteiden saavuttamiseksi asianmukaisesti;

O. toteaa, että kehitysyhteistyön tehostamista koskevan maailmanlaajuisen kumppanuuden (GPEDC) tehtävänä on avun tuloksellisuutta koskevien periaatteiden edistäminen; toteaa, että sillä on kolme strategista ensisijaista tavoitetta, jotka ohjaavat sen osallistumista kestävän kehityksen vuosikymmenen käynnistämiseen ja jotka ovat kehitysyhteistyön tuloksellisuuden edistäminen Agenda 2030 -toimintaohjelman täytäntöönpanon nopeuttamiseksi, vahvempien kumppanuuksien muodostaminen ja seurannan tulosten hyödyntäminen toiminnassa;

 

P. ottaa huomioon, että ”Effective Development Cooperation – Does the EU deliver? – Detailed Analysis of EU Performance” -tutkimuksessa todetaan, että EU:n jäsenvaltiot ja toimielimet noudattavat heikommin tuloksellisuuden periaatteita ja niihin liittyviä indikaattoreita ja erityisesti ennakoitavuus on heikentynyt, kumppanimaiden tuloskehyksistä saatuja indikaattoreita ja kumppanimaiden julkisen varainhoidon järjestelmiä on käytetty vähemmän, sitoumusta ottaa kumppanien hallitukset mukaan hankkeiden arviointiin on noudatettu heikommin ja raportointi on ollut vähemmän avointa;

Q. katsoo, että EU:n kehitysyhteistyöpolitiikan ja -kumppanuuksien on perustuttava kestävään poliittiseen ja taloudelliseen yhteistyöhön, jossa kumppaneilla on tasavertainen asema ja jonka ytimessä on ihmisoikeuksien kunnioittaminen; katsoo, että EU:n kehitysyhteistyöpolitiikassa on otettava huomioon kotiseudultaan siirtymään joutuneiden henkilöiden, haavoittuvassa asemassa olevien väestöryhmien sekä maahantulijoiden ja turvapaikanhakijoiden tilanne;

R. katsoo, että ottaen huomioon pitkittyneiden kriisitilanteiden lisääntyminen EU:n olisi jatkettava toimia, joilla pyritään panemaan käytännössä täytäntöön humanitaarisen avun ja kehitysyhteistyön verkosto, jotta saataisiin aikaan pitkäaikaisia tuloksia;

S. katsoo, että avun pirstaloituminen on edelleen ongelma, koska avunantajia ja avustusjärjestöjä on paljon eikä niiden toimintaa ja hankkeita koordinoida;

T. katsoo, että ohjelmasuunnitteluprosessin aikana on tärkeää varmistaa, että kumppanimaissa kuullaan laajasti kaikkia asiaankuuluvia toimijoita, eli paikallisviranomaisia, kansallisia parlamentteja, kansalaisyhteiskuntaa, paikallisia kansalaisjärjestöjä, naisyhdistyksiä, syrjäytyneitä ryhmiä, YK:ta ja sen järjestöjä, pk-yrityksiä ja yksityistä sektoria;

U. katsoo, että kehitysyhteistyön tuloksia on mahdotonta maksimoida, jollei kehitysyhteistyöhön sovelleta alhaalta ylöspäin suuntautuvaa lähestymistapaa; katsoo, että kumppanimaissa paikan päällä toteutettuja menestyksekkäitä hankkeita koskevien konkreettisten esimerkkien ja neuvojen jakamisen parantaminen auttaa tuloksellisuuden periaatteiden täytäntöönpanossa ja toivottujen tulosten saavuttamisessa;

V. katsoo, että yksityisen sektorin tehokkaan osallistumisen olisi perustuttava seuraaviin viiteen Kampalan periaatteeseen: maiden osallistava omavastuullisuus, tulokset ja kohdennettu vaikutus, osallistava kumppanuus, avoimuus ja vastuuvelvollisuus ja se, ettei ketään saa jättää jälkeen;

W. toteaa, että kumppanimaissa on useita muita humanitaarista apua ja kehitysapua antavia toimijoita ja avunantajia;

X. toteaa, että EU:n toimielimillä, jäsenvaltioilla, paikallisilla ja alueellisilla viranomaisilla, kansainvälisillä järjestöillä ja kansalaisyhteiskunnan järjestöillä on paljon tietoa ja asiantuntemusta mutta tiedonvaihto ei ole riittävää; katsoo, että tiedon saatavuutta olisi helpotettava ja sitä olisi käytettävä hyväksi päätöksenteossa;

Y. katsoo, että kolmenvälinen yhteistyö on erityisen tehokasta parannettaessa yhteistyötä, jolla pyritään vastaamaan yhteisiin haasteisiin, joihin kuuluvat esimerkiksi kehitystä hidastavien ja sille esteen muodostavien luonnonkatastrofien estäminen ja hallitseminen sekä toipuminen niistä, laajempaa aluetta koskevat turvallisuushaasteet tai pienyritysmallien mukauttaminen koronaviruskriisin aikana ilmenneisiin uusiin taloudellisiin haasteisiin;

Z. katsoo tehokkaan tukipolitiikan suunnittelun ja täytäntöönpanon edellyttävän, että ymmärretään paremmin avun vaikutuksia ja sitä ympäristöä, jossa kehitysapua annetaan;

AA. toteaa, että käytettävissä olevat ja luotettavat apua koskevat tiedot vahvistavat kehitysavun toimittamisen avoimuutta ja auttavat kaikkia kehitysyhteistyökumppaneita suunnittelu- ja koordinointimenettelyissä; toteaa, että kansainvälisen avun läpinäkyvyyttä koskevan aloitteen edistämien kansainvälisten standardien avulla näiden tietojen vertailu on mahdollista; katsoo, että kehitysyhteistyön tulosten aikaansaamiseksi ja kestävän kehityksen tavoitteisiin pyrkimiseksi tarvitaan yksityiskohtaisia tietoja paikallisesta toimintaympäristöstä, sovittuja tavoiteltavia tuloksia, yhteisiä toimia niiden saavuttamiseksi ja nopeaa julkista palautetta vastuuvelvollisuuden edistämiseksi;

AB. toteaa, että sukupuolten tasa-arvo on EU:n kehitysavun keskeinen periaate; toteaa, että kehitysyhteistyöpolitiikan vaikutus naisiin ja tyttöihin on erilainen; toteaa, ettei kehitysyhteistyön alalla ole saatavilla sukupuolen mukaan eriteltyjä tietoja;

AC. toteaa, että tasa-arvoa edistävän tukipolitiikan on todettu auttavan tehokkaammin kestävän kehityksen tavoitteiden saavuttamisessa, erityisesti köyhyyden torjunnassa ja koulutuksen edistämisessä;

AD. katsoo, että on olemassa todellinen vaara, että kehitysapu ja suorat ulkomaiset investoinnit sekä humanitaarinen apu joutuvat poliittisen ja taloudellisen eliitin haltuun; katsoo, että tämä korostaa tarvetta kehitysyhteistyölle, jonka tavoitteena on saada aikaan suuria poliittisen talouden muutoksia, jotka liittyvät erityisesti hallintotapaan, vallan jakautumiseen, sosiaaliseen syrjäytymiseen, sosiaaliseen suojeluun ja resurssien saatavuuteen sekä maailmantalouden kanssa käytävään vuorovaikutukseen; katsoo, että tämä korostaa tarvetta tukea ja edistää hyvän hallintotavan, oikeusvaltion, vallanjaon ja ihmisoikeuksien edistämisen periaatteita kehitysyhteistyön avulla;

AE. toteaa, että YK:n kauppa- ja kehityskonferenssin (UNCTAD) arvion mukaan kehitysmaat tarvitsevat covid-19-kriisin jälkeen biljoonan Yhdysvaltain dollarin velkahelpotuksia; toteaa, että Maailmanpankki, Kansainvälinen valuuttarahasto (IMF), G20-ryhmä ja G7-ryhmä ovat toteuttaneet maailman köyhimpien maiden julkista velkaa koskevia velkahelpotustoimenpiteitä; katsoo, että näitä toimenpiteitä olisi täydennettävä siten, että kehitysyhteistyön avulla voidaan saavuttaa tehokkaasti kestävän kehityksen tavoitteet peruspalvelujen saatavuuden, hyvän hallintotavan ja perusihmisoikeuksien kaltaisilla aloilla kehitysmaissa;

AF. toteaa, että EU on edustettuna kaikilla valtamerillä merentakaisten alueidensa (sekä syrjäisimpien alueiden että merentakaisten maiden ja alueiden) vuoksi, ja katsoo, että on olennaisen tärkeää, että se kehittää alueellisia strategioita, joissa huomioidaan mahdollisimman tarkkaan paikallisella tasolla esitetyt tarpeet;

AG. katsoo, että paikallisviranomaisilla on keskeinen rooli kestävän kehityksen tavoitteiden saavuttamisessa ja että hajautetun yhteistyön on oltava EU:n kehitysstrategian ytimessä;

AH. katsoo, että kehitysyhteistyöpolitiikassa on otettava huomioon niihin ilmastonmuutoksen seurauksiin sopeutuminen, jotka koskevat haavoittuvassa asemassa olevien väestöryhmien siirtymistä kotiseuduiltaan ja sosiaalisen eriarvoisuuden pahentumista, jotta voidaan poistaa köyhyys;

AI. toteaa, että kehitysmaat menettävät laittomien rahavirtojen, muun muassa veronkierron, vuoksi tuloja yli kaksi kertaa sen määrän, mitä ne saavat virallisista ulkoisista lähteistä, mukaan lukien kehitysapu;

AJ. toteaa, että EU:n toimielimet käyttävät yhä vähemmän kumppanimaiden tuloskehyksiä ja suunnitteluvälineitä (julkinen varainhoito), vaikka niillä on merkittävä rooli tehokkaassa kehitysyhteistyössä ja kestävän kehityksen tavoitteiden ja sukupuolten tasa-arvon saavuttamisessa, sillä ne edistävät sukupuolten tasa-arvon huomioimisen valtavirtaistamista; toteaa, että tähän sitoutumista on lisättävä;

1. korostaa, että tuloksellisuus merkitsee sitä, että tuki vaikuttaa laajemmin ja tehokkaammin, kestävän kehityksen tavoitteet saavutetaan eikä ketään jätetä sen ulkopuolelle; katsoo, että EU:n kehitysyhteistyö vaikuttaa laajemmin, nopeammin ja kestävämmin, kun se mukautetaan yhteensopivaksi kumppanimaiden omien toimien ja paikallisten tarpeiden kanssa, sitä koordinoidaan muiden avunantajien toimien kanssa, se toteutetaan kumppaneiden omien elinten ja järjestelmien sekä paikallisten toimijoiden ja kansalaisyhteiskunnan välityksellä ja sillä tuetaan ensisijaisia kohteita, joista on sovittu osallistumista tukevien ja oikeudenmukaisten toimintapoliittisten prosessien avulla, joilla varmistetaan maiden demokraattinen omavastuullisuus ja kaikkien sidosryhmien mukaan ottaminen;

2. korostaa, että maailman suurimpana avunantajana ja sääntöihin perustuvaa monenvälisyyttä ja demokratiaa edistävänä tärkeimpänä kansainvälisenä toimijana EU:n olisi käytettävä eri tukivälineiden ja ‑muotojen tehokasta yhdistelmäänsä koordinoidusti tehtävien jaon mahdollistamiseksi ja avun pirstaloitumisen välttämiseksi ja määriteltävä ensisijaisia kohteita, joissa voidaan saada tehokkaasti aikaan vaikutuksia, joilla on eniten lisäarvoa;

3. korostaa, että EU:n olisi otettava johtava asema avun tuloksellisuuden ja tehokkuuden periaatteiden soveltamisessa, jotta voidaan varmistaa, että apu todella vaikuttaa ja kestävän kehityksen tavoitteet saavutetaan kumppanimaissa ilman, että ketään jätetään jälkeen; korostaa tässä yhteydessä, miten EU:n kehitysavun ja suorien ulkomaisten investointien käyttö voisi vaikuttaa muuttoliikkeen ja pakkomuuton perimmäisiin syihin puuttumiseen;

4. korostaa, että uuden kehityspolitiikkaa koskevan konsensuksen toimintapoliittiset tavoitteet täytyy toteuttaa strategisemmalla tavalla ja kohdentaa paremmin kussakin kumppanimaassa soveltaen siten humanitaarisen avun ja kehitysyhteistyön yhdistävää lähestymistapaa ja ottaen huomioon kehitykseen vaikuttavien politiikkojen johdonmukaisuuden; korostaa, että avustusohjelmiin olisi liitettävä velkakestävyysanalyysi ja niissä olisi otettava huomioon tarve vahvistaa parlamentaarista valvontaa kumppanimaassa;

5. korostaa, että EU:n on edelleen seurattava tiiviisti varojen käyttöä ja ryhdyttävä kaikkiin tarvittaviin toimenpiteisiin avustusvarojen väärinkäytön välttämiseksi ja varmistettava sen poliittisten tavoitteiden ja arvojen noudattaminen kehitysyhteistyössä; kehottaa ottamaan käyttöön tehokkaita mekanismeja, jotta voidaan valvoa aukottomasti, minne kyseiset varat lopulta päätyvät, ja arvioida rahoitusta saaneita hankkeita;

6. korostaa, että avun oikeudenmukainen ja asiaankuuluva jakaminen edellyttää ehdottomasti hyvää hallintotapaa, ja toteaa, että kestävän kehityksen tavoitteiden saavuttaminen ja siten myös rahoituksen tuloksellisuus riippuu suurelta osin kumppanimaiden valmiuksista käyttää varoja oikeudenmukaisella ja avoimella tavalla;

7. kehottaa EU:ta olemaan suoraan yhteydessä muuttoliikkeen alkuperä- ja kauttakulkumaihin ja rakentamaan niiden kanssa osallistavia kestäviä kumppanuuksia kunkin maan erityistarpeiden ja maahanmuuttajien yksilöllisten olosuhteiden pohjalta;

8. korostaa, että kehitysyhteistyön tehostamista koskevan maailmanlaajuisen kumppanuuden (GPEDC) periaatteet perustuvat aiempien – sekä onnistuneiden että epäonnistuneiden – kehitysyhteistyöstrategioiden ja ‑käytäntöjen tärkeisiin ja pysyviin oppeihin ja että nämä periaatteet ovat edelleen osoitus monenkeskisestä yhteistyöstä ja koordinoinnista, joita EU on sitoutunut pitämään yllä; kehottaa komissiota käyttämään hyväkseen GPEDC:n ja kehitysapukomitean jäsenyyttä ja asemaansa kansainvälisillä foorumeilla ja kansainvälisten rahoituslaitosten hallintorakenteissa vahvistaakseen edelleen tuloksellisuuden periaatteita ja edistääkseen niiden noudattamista ja täytäntöönpanoa kehitysyhteistyön kaikissa muodoissa ja kaikkien asiaankuuluvien toimijoiden keskuudessa;

9. toteaa, ettei EU:n antama kehitysapu riitä yksinään takaamaan tuloksellista kehitysyhteistyötä ja että se voi olla aidosti tuloksellista vain, jos kaikki kehitysyhteistyön toimijat tekevät yhteistyötä; on huolissaan siitä, että kun muut toimijat eivät noudata ja pane täytäntöön tuloksellisuuden periaatteita kehitysyhteistyöohjelmissaan, tästä johtuva pirstaloituminen ja kumppanimaiden järjestelmien ohittaminen heikentävät kaiken avun, myös EU:n avun, yhteistä tuloksellisuutta ja vaikutuksia;

10. kehottaa komissiota julkaisemaan vähintään kaksi kertaa vuodessa avun tuloksellisuuden edistymistä koskevan kertomuksen, jossa käsitellään EU:n toimielinten, jäsenvaltioiden ja paikallisten ja alueellisten viranomaisten yhteistä suunnittelua, toteuttamista ja tuloskehystä sekä niiden yhdessä toteuttamia toimia; korostaa, että tämän kertomuksen olisi perustuttava yhdessä sovittuihin toimintapoliittisiin ja muihin tavoitteisiin, esimerkiksi kestävän kehityksen tavoitteisiin ja konsensukseen; kehottaa komissiota kuulemaan sidosryhmiä laatiessaan kyseisen kertomuksen ja esittämään sen parlamentille;

11. kehottaa komissiota ja neuvostoa tehostamaan EU:n ja sen jäsenvaltioiden välistä yhteistä ohjelmasuunnittelua; toteaa, että EU:n ja jäsenvaltioiden on mentävä maakohtaisella tasolla nykyisiä kahdenvälisiä ensisijaisia kehitystavoitteita ja toimia pitemmälle ja muodostettava yhtenäinen ja yhteinen eurooppalainen kanta, joka koskee kumppanimaiden kanssa käytävässä poliittisessa ja politiikkaa koskevassa vuoropuhelussa käsiteltäviä strategisia kysymyksiä ja jossa olisi myös otettava huomioon tarvittaessa EU:n vastapuolina toimivat alueellisen yhdentymisen tahot sekä innovatiiviset rahoitusmenetelmät, kuten rahoituslähteiden yhdistäminen ja takuut silloin kun ne ovat tehokkaita; vaatii selkeitä, toteuttamiskelpoisia sitoumuksia, joissa otetaan huomioon aiemmat strategiat ja käytännöt;

12. kehottaa komissiota varmistamaan, että EU:n ja jäsenvaltioiden edustajien, täytäntöönpanosta vastaavien yksiköiden, kansainvälisten järjestöjen, paikallis- ja alueviranomaisten ja kansalaisyhteiskunnan järjestöjen säännölliset kokoukset järjestetään paikan päällä asianomaisissa kumppanimaissa, jotta voidaan yksilöidä haasteet ja mahdollisuudet, ja että kokouksia seuraavat yhteiset toimet ja täytäntöönpano vastaavat yksilöityjä tarpeita; toteaa, että operaatioiden johtajien ohjauksessa toteutettu yhteinen ohjelmasuunnittelu on osoittautunut menestyksekkääksi poliittisiin sekä kauppaa, kehitysyhteistyötä ja turvallisuutta koskeviin strategioihin liittävän politiikan johdonmukaisuuden kannalta; kehottaa lisäksi EU:ta ja sen jäsenvaltioita sitoutumaan ohjelmien yhteiseen toteuttamiseen ja arviointiin sekä laatimaan jaetun mekanismin, joka koskee vastuuvelvollisuutta kansalaisia kohtaan; kehottaa EU:ta tekemään yhteistyötä muiden kuin perinteisten avunantajien kanssa, jotka voivat osoittaa noudattavansa avun tuloksellisuuden periaatetta;

13. pitää myönteisenä 8. kesäkuuta 2020 annettuja neuvoston päätelmiä, joissa korostetaan, että kaikkien Team Europeen osallistuvien toimijoiden on tärkeää koordinoida toimia sekä jakaa tietoa ja viestintää maakohtaisesti, EU:n sisällä, kumppanimaissa sekä maailmanlaajuisilla ja monenvälisillä foorumeilla; pyytää komissiota ja jäsenvaltioita soveltamaan tätä lähestymistapaa tulevaisuudessa kaikissa kehitysyhteistyöhön liittyvissä toimenpiteissä, ohjelmasuunnittelussa ja ohjelmien toteutuksessa; toistaa vuonna 2013[32] ja 2017[33] esittämänsä pyynnöt ja pyytää komissiota esittämään SEUT-sopimuksen 209 ja 210 artiklan nojalla ehdotuksen säädökseksi EU:n kehitysavun antajien koordinointia koskevista sääntelynäkökohdista;

14. korostaa, että naapuruus-, kehitys- ja kansainvälisen yhteistyön välineen (NDICI) tulevan täytäntöönpanon vuoksi EU:n, sen jäsenvaltioiden ja EU:n kehitysyhteistyön rahoituskumppaneiden yhteisen ohjelmasuunnittelun ja ohjelmien yhteisen toteutuksen olisi perustuttava avun tuloksellisuuden periaatteisiin; toteaa, että on tärkeää asettaa yhdessä strategisia ensisijaisia tavoitteita ja määrittää investointitarpeet/-puutteet ohjelmasuunnittelua edeltävässä vaiheessa ja tämän jälkeen tarkastella tapoja optimoida EU:n toimielinten tukimuotoja, mukaan lukien avustukset, budjettitukiavustukset ja EIP:n lainat, sekä jäsenvaltioiden antamaa rahoitusta; on tässä yhteydessä huolissaan siitä, että vähiten kehittyneille maille annettava sidottu apu on lisääntynyt, ja toteaa jälleen, että avun sidonnaisuuksien purkaminen voi vähentää kustannuksia 15–30 prosenttia;

15. kehottaa komissiota varmistamaan, että nämä muodollisuudet suunnitellaan ja pannaan täytäntöön koordinoidusti ja kumppanimaiden painopisteisiin ja prosesseihin yhteensopivalla tavalla ja että niiden avulla pyritään saamaan aikaiseksi tuloksia ja vaikutuksia, jotka ovat olennaisen tärkeitä kestävän kehityksen tavoitteiden saavuttamiseksi kunkin kumppanimaan erityistilanteessa; korostaa tarvetta helpottaa omavaraisten markkinoiden luomista ja varmistaa, että hyvät irtautumiskäytännöt otetaan huomioon jo ohjelmasuunnittelua edeltävässä vaiheessa; kehottaa komissiota ja jäsenvaltioita vauhdittamaan niiden virallisen kehitysavun sidonnaisuuksien purkamistoimiaan konsensuksen sitoumusten mukaisesti ja kannustamaan kaikkia kehitysyhteistyön tarjoajia, myös voimakkaasti kasvavia talouksia, toimimaan samoin; kannustaa paikallisia hankintoja ja paikallista vastuuta;

16. korostaa, että NDICI-välinettä koskevassa parlamentin neuvotteluvaltuudessa kehotetaan säätämään rahoitusalan toimijoiden velvollisuudesta noudattaa paremmin ihmisoikeuksia ja ympäristöä koskevia sekä sosiaalisia vaatimuksia käytettäessä rahoituslähteiden yhdistämisen ja takuiden mekanismeja EKKR+-rahaston ja ulkosuhdetoimien takuujärjestelyn avulla; palauttaa mieliin, että parlamentin kannan mukaan 45 prosenttia EKKR+:n ja ulkosuhdetoimien takuujärjestelyn rahoituksesta on käytettävä investointeihin, jotka edistävät ilmastotavoitteita, ympäristöasioiden hallintaa ja -suojelua, biologista monimuotoisuutta ja aavikoitumisen torjumista, ja 30 prosenttia kokonaisrahoituksesta on käytettävä ilmastonmuutoksen hillitsemiseen ja siihen sopeutumiseen;

17. toteaa, että EU on asettanut itselleen kunnianhimoisia ympäristö- ja ilmastotavoitteita, ja kehottaa EU:ta tukemaan kumppanimaita tiiviin yhteistyön avulla, jotta nämä voivat saavuttaa sekä sopimuksissa vahvistetut että itse asettamansa ilmasto- ja ympäristötavoitteet, sillä useiden kumppanimaiden talouksien perustana on omien resurssien kestävä käyttö, joka on olennaisen tärkeää kestävän kehityksen tavoitteiden saavuttamiseksi;

18. kehottaa EU:n toimielimiä, jäsenvaltioita ja muita julkisia ja valtiosta riippumattomia kehitysyhteistyöalan toimijoita jakamaan tietoja ja kokemusta siitä, millaiset kehitysyhteistyötoimet ovat olleet menestyksekkäitä ja millaiset ovat epäonnistuneet, olleet hankalia toteuttaa tai eivät ole vaikuttaneet toivotulla tavalla;

19. pitää myönteisenä korkean tason viisaiden ryhmän laatimaa mietintöä kehitysyhteistyön eurooppalaisesta rahoitusrakenteesta ja kehottaa perustamaan investoinneista ja kestävästä kehityksestä vastaavan eurooppalaisen pankin;

20. korostaa, että kaikkien julkisten varojen, myös virallisen kehitysavun (ODA), käyttöä koskeva vastuuvelvollisuus on erittäin tärkeää sekä Euroopassa että kumppanimaissa; katsoo, että vastuuvelvollisuus edellyttää lujia toimielimiä ja että on tärkeää sopia selkeästi Euroopan virallisen kehitysavun kohteista, jotta voidaan varmistaa jatkossakin julkinen tuki EU:n kehitysyhteistyötoimille; palauttaa mieliin, että kumppanuudet kansalaisyhteiskunnan järjestöjen ja valtiosta riippumattomien järjestöjen kanssa sekä näiden kanssa tehtävä yhteistyö voivat parantaa viralliseen kehitysapuun osoitettujen julkisten varojen käyttöä koskevaa vastuuvelvollisuutta; toteaa, että kansalaisyhteiskunnan järjestöillä on rooli kestävän kehityksen tavoitteiden saavuttamiseksi tarvittavien varojen käyttöönotossa;

21. korostaa, että vastuuvelvollisuutta varten on luotava avoimia ja vakaita menettelyjä sekä huolehdittava tehokkuudesta ja konkreettisten tulosten saavuttamisesta, laadittava perusteellisia ennakko- ja jälkiarviointeja ja analysoitava epäonnistumisia kriittisesti sekä opittava, miten saavutetaan tehokkaita ja kestäviä tuloksia; kehottaa näin ollen komissiota koordinoimaan vaikutusindikaattoreiden Euroopan laajuista standardointia, jotta hankkeiden tuloksellisuutta ja tehokkuutta voidaan vertailla jäsenvaltioiden välillä;

22. kehottaa edunsaajamaiden parlamentteja hyväksymään kehitysapua koskevia kansallisia toimintapolitiikkoja, jotta voidaan parantaa avunantajien vastuuvelvollisuutta ja edunsaajamaiden hallitusten vastuuta, mukaan lukien paikallisviranomaisten vastuu, kitkeä korruptiota ja kaikenlaista avun hukkaanmenoa ja parantaa budjettituen saamisen ehtoja sekä vähentää pitkällä aikavälillä riippuvuutta avusta;

23. korostaa olevan tärkeää, että EU:n virallista kehitysapua osoitetaan enemmän eriarvoisuuden vähentämiseen, köyhyyden poistamiseen ja siihen, ettei ketään jätetä jälkeen;

24. korostaa, että maiden johtamille strategioille ja valmiuksien kehittämiselle osoitettu tuloksellinen ja tehokas tuki vähentää lapsikuolleisuutta ja että köyhyyden kierteen katkaiseminen edellyttää lasten hyvinvointiin investoimista, mukaan lukien pakko- ja lapsityövoiman torjunta;

25. katsoo, että tuloksiin perustuvien lähestymistapojen soveltaminen on kriittisen tärkeää EU:n kumppanimaille ja olennainen osa niiden valmiuksia saavuttaa kestävän kehityksen tavoitteet kansalaisiaan varten; toteaa kuitenkin, että on tärkeää ottaa huomioon kumppanimaiden erityistilanteet ja haasteet, erityisesti vähiten kehittyneiden maiden ja hauraiden maiden tapauksissa; kehottaa EU:ta ja jäsenvaltioita tukemaan ja käyttämään kumppanimaiden omia kansallisia tulosten mittaamisen kehyksiä ja seuranta- ja tilastojärjestelmiä ja ottamaan toimiin mukaan kaikissa vaiheissa kaikki asiaankuuluvat toimijat: paikallisviranomaiset, kansalliset parlamentit, kansalaisyhteiskunnan, mukaan lukien naisyhdistykset ja syrjäytyneet ryhmät, sekä yksityissektorin ja erityisesti pk-yritykset; korostaa, että tehokas apu edellyttää ehdottomasti paikallisten kansalaisyhteiskunnan järjestöjen valmiuksien kehittämiseen investoimista;

26. toteaa, että kehitysavun tehokkuutta ja tuloksellisuutta on vaikea mitata joillakin aloilla, mutta kehottaa kuitenkin komissiota tarkastelemaan asianmukaisia arvioinnin indikaattoreita ja käyttämään tästä saatuja tuloksia kehitysavun tuloksellisuutta ja tehokkuutta koskevien maakohtaisten tietojen laatimiseksi ja parhaiden käytäntöjen kehittämiseksi;

27. kehottaa EU:ta ja sen jäsenvaltioita tehostamaan avointa tiedonkulkua koskevaa sitoumustaan investoimalla jatkuvasti tietojen esittämiseen visuaalisessa muodossa, tilastoista raportoimiseen ja avoimen datan julkaisemiseen, soveltamalla kansainvälisiä standardeja, kuten kansainvälisen avun läpinäkyvyyttä koskevan aloitteen standardia, ja päivittämällä ja kehittämällä säännöllisesti EU Aid Explorer ‑verkkosivustoa; kannustaa tehostamaan EU:n tason toimia, joilla varmistetaan EU:n kehitysavun menoja koskevien tietojen yleinen saatavuus ja levittäminen sekä kyseisistä menoista raportoiminen; toistaa tässä yhteydessä, että komission olisi julkaistava vuosikertomus unionin ulkoisen toiminnan rahoitusvälineiden täytäntöönpanosta ennen kunkin vuoden vastuuvapausmenettelyn alkamista;

28. toteaa, että sukupuolten tasa-arvo on olennaisen tärkeää kestävän kehityksen kannalta ja että kumppanimaiden edistymistä naisiin ja tyttöihin kohdistuvan syrjinnän ja väkivallan torjunnassa olisi pidettävä avun tuloksellisuuden olennaisena osana; palauttaa mieliin, että kehitysyhteistyö voi vaikuttaa eri tavalla tyttöihin ja poikiin ja naisiin ja miehiin;

29. kehottaa komissiota ja jäsenvaltioita sekä kaikkia kehitysyhteistyökumppaneita asettamaan sukupuolten tasa-arvon painopisteeksi hyödyntämällä entistä enemmän sukupuolten tasa-arvon valtavirtaistamista, sukupuolitietoista budjetointia ja sukupuolinäkökohdat huomioivaa kohdentamista; korostaa lisäksi, että on koottava vertailukelpoisia ja sukupuolen mukaan eriteltyjä tietoja, jotta voidaan edistää kattavaa ja yhdenmukaista lähestymistapaa tasa-arvoon liittyviä tavoitteita koskevissa EU:n raporteissa, ja tuettava naisia, jotta näistä tulee toimijoita, joilla on mahdollisuudet edistää kehitystä yhteisöissään ja niiden ulkopuolella;

30. kehottaa EU:ta ja sen jäsenvaltioita parantamaan niiden avun yhteensopivuutta tuloksellisuuden periaatteiden ja siihen liittyvien indikaattorien kanssa ja erityisesti ennakoitavuutta, kumppanimaiden tuloskehyksistä saatujen indikaattoreiden käyttöä, kumppanimaiden julkisen varainhoidon järjestelmien käyttöä ja sitoutumista siihen, että ne ottavat kumppanimaiden hallitukset mukaan hankkeiden arviointeihin, sekä raportoinnin avoimuutta;

31. kehottaa jäsenvaltioita sovittamaan apunsa paremmin yhteen unionin yhteisten apua koskevien tavoitteiden kanssa, jotta voidaan parantaa EU:n kehitysyhteistyöpolitiikan yleistä tuloksellisuutta;

32. tukee hajautettuihin ja alhaalta ylöspäin suuntautuviin tarvearviointeihin ja ohjelmasuunnitteluun pohjautuvaa katalyyttivaikutukseen perustuvaa monialaista lähestymistapaa, jossa asetetaan etusijalle paikallinen vastuu ja otetaan huomioon kunkin kumppanimaan tilanteen perusteellinen analysointi ja kansalaisyhteiskunnan ja muiden sidosryhmien kuuleminen kussakin kumppanimaassa ja jossa tehdään tiivistä yhteistyötä paikallisyhteisöjen ja -järjestöjen kanssa;

33. kannustaa vahvistamaan etelä–etelä-yhteistyötä ja kolmenvälistä yhteistyötä myös hankkeissa, joilla pyritään tehostamaan alueellista yhteistyötä ja yhdentymistä sekä syrjäisimpien alueiden ja merentakaisten maiden ja alueiden osallistumista unionin kehitysyhteistyön täytäntöönpanoon omilla maantieteellisillä alueillaan kaikilla hallintotosoilla, jotta voidaan tukea kestävän kehityksen tavoitteiden saavuttamista ja elpymistä covid-19-pandemiasta; korostaa, että keskitulotason maiden, myös OECD:n kehitysapukomitean laatimasta virallisen kehitysavun saajien luettelosta äskettäin poistettujen maiden, valmiuksia olisi hyödynnettävä tarvittaessa;

34. korostaa, että kehitysavun tehokkuuden parantamiseksi, pitkäaikaisten tulosten varmistamiseksi ja paikallisiin tarpeisiin vastaamiseksi erityisesti pitkittyneissä kriiseissä ja kriisien jälkeisissä tilanteissa on välttämätöntä parantaa humanitaarisen avun ja kehitysavun koordinointia ja vahvistaa humanitaarisen avun ja kehitysavun yhdistelmää ja sen yhteyksiä rauhaan ja turvallisuuteen liittyviin toimiin kehitysmaissa; kehottaa EU:ta kehittämään edelleen tällaista lähestymistapaa;

35. panee merkille ennakoitavan ja joustavan rahoituksen arvon, mukaan lukien monivuotinen humanitaarisen avun rahoitus, jota myönnetään pitkittyneitä kriisejä ja sellaisia kehitysapuohjelmia varten, joita voi mukauttaa ennakoimattomiin humanitaarisiin kriiseihin soveltuviksi;

36. korostaa, että on tärkeää vahvistaa kansalaisyhteiskunnan järjestöjä riippumattomina kehitysyhteistyötoimijoina; korostaa, että kansalaisyhteiskunnan järjestöjen mahdollistava ja avoin toimintaympäristö on kansainvälisesti sovittujen oikeuksien mukainen ja maksimoi kansalaisyhteiskunnan järjestöjen osallistumista kehitysyhteistyöhön; on erittäin huolestunut kansalaisyhteiskunnan järjestöjen toimintaympäristön kutistumisesta monissa kumppanimaissa; kehottaa komissiota parantamaan kansalaisyhteiskunnan järjestöjen mahdollisuuksia saada rahoitusta, myös kumppanimaissa;

37. korostaa olevan tärkeää, että EU ja muut kumppanimaissa apua antavat tahot, esimerkiksi YK ja sen järjestöt, vaihtavat parhaita käytäntöjä ja koordinoivat toimintapolitiikkojaan ja toimintaansa ja tekevät niitä koskevaa yhteistyötä; korostaa, että tämä on vieläkin tärkeämpää hauraissa kumppanimaissa, konflikteista tai luonnonkatastrofeista kärsivissä maissa ja pakolaisia vastaanottavissa maissa; katsoo, että tässä yhteydessä on olennaista asettaa yhteisöjen selviytymis- ja palautumiskyky keskeiseen asemaan ja tukea toimia, joilla pyritään kehittämään riskit huomioivia ohjelmia ja koulutusohjelmia hätätilanteita varten ja edistämään yhteisöjen osallistumista ja kumppanuuksia;

38. kehottaa komissiota ja jäsenvaltioita tehostamaan kumppanimaiden paikallisviranomaisten kanssa tehtävää ja myös EU:n sisäistä yhteistyötä; vaatii, että budjettitukea olisi voitava käyttää tukimuotona myös alueellisella tasolla ja kehottaa kehittämään eri hallintotasojen ja alueiden välisiä uudelleenjakomekanismeja, jotta voidaan ensisijaisesti vähentää maiden sisäisiä eroja ja eriarvoisuutta ja varmistaa, ettei ketään jätetä jälkeen;

39. korostaa kirkkojen ja lähetystyöjärjestöjen roolia humanitaarisessa ja kehitysavussa ja niiden merkitystä paikan päällä, sillä ne ovat suurimpia kehitysyhteistyön ja avustuksen aloilla toimivia kansalaisyhteiskunnan järjestöjä; korostaa, että työskentely kehitysmaiden monien paikallisyhteisöjen uskonnollisten johtajien kanssa on usein tehokkain tapa tavoittaa avun tarpeessa olevat paikalliset;

40. tunnustaa kansalaisyhteiskunnan keskeisen roolin kumppanina sekä kuulemismenettelyn aikana että palvelujen toimittajana; kehottaa tässä yhteydessä komissiota ja jäsenvaltioita ottamaan huomioon niiden roolin ja vahvistamaan sitä osallistavien kehitysyhteistyökumppanuuksien luomiseksi;

41. kehottaa kiinnittämään enemmän huomiota paikallisiin pk-yrityksiin, pienviljelijöihin ja naisten vaikutusmahdollisuuksien parantamiseen, sillä tämä lähestymistapa on osoittautunut erityisen tehokkaaksi köyhyyden ja eriarvoisuuden vähentämisessä ja kansalaisyhteiskunnan ja yhteisöjen vahvistamisessa;

42. toteaa, että yksityisen sektorin osallistuminen – paikallisella, kansallisella, kahdenvälisellä ja kansainvälisellä tasolla – on tärkeää kestävän kehityksen tavoitteiden saavuttamiseksi, lisärahoituksen hankkimiseksi kehitystä varten sekä kestävän talouden kehityksen, kasvun ja vaurauden saavuttamiseksi;

43. kehottaa toteuttamaan toimia, joilla varmistetaan, että yksityinen sektori mukautuu kehitysmaiden kansallisten hallitusten ensisijaisiin kehitystavoitteisiin ja paikallisväestön tarpeisiin ja erityisesi syrjäytyneiden ja haavoittuvassa asemassa olevien ryhmien tarpeisiin, ja joilla mukautetaan yksityisen sektorin osallistumista kehitysyhteistyöhön tuloksellisuuden periaatteiden ja Kampalan periaatteiden mukaiseksi ja parannetaan suorien ulkomaisten investointien ja globaalien arvoketjujen avoimuutta, seurantaa, arviointia ja vastuuvelvollisuutta sekä ihmisoikeuksien kunnioittamista ja due diligence -periaatteiden noudattamista;

44. kehottaa unionin toimielimiä ja muita elimiä laatimaan selkeän, jäsennellyn, avoimen ja vastuuvelvollisuutta koskevan kehyksen, jolla säännellään yksityisen sektorin kanssa kehitysmaissa toteutettavia kumppanuuksia ja yhteenliittymiä, ja korostaa, että yksityisen sektorin roolin kasvaessa on tärkeä kehittää institutionaalisia valmiuksia;

45. korostaa, että kaikkien toimijoiden, myös yksityisen sektorin, on edistettävä tuloksellisuutta koskevaa toimintaohjelmaa osallistumalla siihen, suunnittelemalla ja panemalla sitä täytäntöön, keskinäisen vastuuvelvollisuuden ja avoimuuden avulla sekä seuraamalla ja arvioimalla sitä; korostaa, että avunantajien olisi parannettava ennakoitavuuttaan ja nopeuttaan työskennellessään kyseisten toimijoiden kanssa täytäntöönpanokumppaneina ja peruspalveluja toimittavina kumppaneina, jotta voidaan todella tavoittaa haavoittuvimmassa asemassa olevat väestönosat;

46. kehottaa komissiota ja jäsenvaltioita varmistamaan, että kehitysyhteistyökumppanuuksiin osallistuvat yksityisen sektorin toimijat noudattavat ihmisoikeuksia ja ympäristöä koskevia yritysten vastuullisuusperiaatteita hankkeiden koko elinkaaren ajan ihmisoikeuksia koskevan YK:n Global Compact -aloitteen, yritystoimintaa ja ihmisoikeuksia koskevien YK:n ohjaavien periaatteiden, ILO:n keskeisten työnormien ja korruption vastaisen YK:n yleissopimuksen mukaisesti; toistaa kehotuksensa laatia yritysten due diligence -velvoitetta koskeva unionin oikeudellinen kehys, jotta voidaan varmistaa, että EU:n investoijat toimivat vastuullisella tavalla kansainvälisesti ja paikallisesti ja edistävät paikallista kehitystä kehitysmaissa;

47. toteaa jälleen, että yksityisen kehitysavun on noudatettava yritystoimintaa ja ihmisoikeuksia koskevia YK:n ohjaavia periaatteita, ILO:n normeja ja OECD:n toimintaohjeita monikansallisille yrityksille; korostaa lisäksi, että sen on sitouduttava varmistamaan hyvä hallintotapa, köyhyyden vähentäminen ja vaurauden luominen kestävillä investoinneilla sekä vähentämään eriarvoisuutta, edistämään ihmisoikeuksia ja ympäristönormeja sekä parantamaan paikallisten talouksien vaikutusmahdollisuuksia;

48. korostaa, että EU:n kehitysyhteistyöstrategian kehyksissä on oltava konkreettisia toimia, joilla tuetaan kotimaisten resurssien käyttöönoton lisäämistä kumppanimaissa, kuten toimia, joilla tuetaan korruption torjuntaa ja progressiivisten verojärjestelmien kehittämistä sekä veronkierron ja veropetosten torjumista, jotta voidaan muuttaa nykyistä avunantajan ja edunsaajan dynamiikkaa ja lisätä ensisijaisia kehitystavoitteita koskevaa kehityskumppanimaiden omavastuuta kestävän kehityksen saavuttamiseksi;

49. pitää myönteisenä, että EU käyttää erilaisia kehitysyhteistyön rahoitusvälineitä köyhyyden poistamiseksi ja kestävän kehityksen tavoitteiden saavuttamiseksi; korostaa, että avunantajien on priorisoitava avustuksiin perustuva rahoitus erityisesti vähiten kehittyneille maille osoitettavan avun osalta, kun otetaan huomioon, että jo ennen covid-19-pandemian puhkeamista köyhemmät maat käyttivät enemmän varoja lainanhoitomaksuihin kuin terveydenhuoltopalveluihin;

50. toteaa, että komissio katsoo rahoituslähteiden yhdistämisen ja takuiden mekanismien roolin muuttuvan merkittävämmäksi EU:n kehitysyhteistyöpolitiikassa ja muiden tukimuotojen merkityksen heikkenevän; korostaa, että sekarahoitus on lisääntynyt nopeasti mutta on vain vähän todisteita sen vaikutuksesta kehitykseen, sillä tällä hetkellä suurin osa siitä suuntautuu keskitulotason maihin ja vain pieni osa vähiten kehittyneisiin maihin; korostaa Euroopan tilintarkastustuomioistuimen kriittistä lausuntoa siitä, miten komissio on hallinnoinut Euroopan kestävän kehityksen rahaston täytäntöönpanoa ja miten tehokasta tämä on ollut; kehottaa näin ollen EU:ta ja jäsenvaltioita suhtautumaan varovaisesti sekarahoitukseen ja varmistamaan, että kaikki sekarahoituksen avulla käyttöönotettu rahoitus on kehitysyhteistyön tuloksellisuuden periaatteiden mukaista;

51. kehottaa EU:ta jatkamaan ponnistelujaan, joilla tuetaan kumppanimaita sellaisten älykkäiden, kohdennettujen ja mukautuvien toimintapolitiikkojen toteuttamisessa, joilla voidaan auttaa saavuttamaan kestävän kehityksen tavoitteet mahdollisimman tehokkaasti; palauttaa tässä yhteydessä mieliin tutkimuksen ja kehittämisen keskeisen roolin innovoinnin ja yrittäjyyden edistämisessä ja sen, että niillä on myönteisiä heijastusvaikutuksia paikallisten talouksien kaikilla aloilla; kehottaa tämän vuoksi komissiota ja jäsenvaltioita tehostamaan tutkimus- ja kehitysyhteistyötä ja vahvistamaan investointeja strategiseen paikalliseen tuotantokapasiteettiin erityisesti terveyteen liittyvien tuotteiden osalta, mukaan lukien uusimmat biologiset lääketuotteet, jotta voidaan edistää riippumattomuutta globaaleista tuotantoketjuista;

52. korostaa kansalaisyhteiskunnan järjestöjen tärkeää roolia tarpeiden yksilöimisessä ja kehitysavun toimittamisessa suoraan köyhille, vähäosaisille ja haavoittuvassa asemassa oleville; kehottaa kuitenkin tehostamaan kansalaisyhteiskunnan järjestöjen ja muiden avunantajien toimittaman avun koordinointia, jotta voidaan taata avun ennakoitavuus ja välttää sen pirstoutumista, päällekkäisiä toimia ja sitä, että kehitysyhteistyöyhteisö laiminlyö joitakin maita;

53. kehottaa komissiota arvioimaan uudelleen, ovatko EU:n rahoituksen saamiseksi asetetut hallinnolliset velvoitteet oikeasuhteisia; pitää tässä yhteydessä valitettavana, että tukikustannusten rajoittamisvaatimusten ja hallinnollisten ja tarkastuksiin liittyvien rasitusten vuoksi EU:n avustuksista on tulossa yhä enenevässä määrin sellaisia, etteivät ne ole asianmukaisia eivätkä houkuttelevia kansalaisyhteiskunnan järjestöille;

54. kehottaa komissiota perustamaan luotettavien valtiosta riippumattomien kumppaneiden, kuten paikallisten kansalaisyhteiskunnan järjestöjen, kirkkojen, uskonnollisten järjestöjen ja pienimuotoisten hankkeiden toteuttamiseen erikoistuneiden jäsenvaltioiden virastojen, verkoston ja tekemään yhteistyötä näiden kanssa;

55. vahvistaa jälleen, että keskeisiä paikallisia ja kansallisia hankkeita varten oleviin eriasteisiin paikallisiin ja kansallisiin infrastruktuureihin investoiminen on tehokkain tapa, jolla apu voi vauhdittaa ja tehostaa koko väestöä hyödyttävää taloudellista ja sosiaalista kehitystä;

56. korostaa, että velkahelpotustoimenpiteiden toteuttamisen lisäksi on lisättävä virallisen kehitysavun käyttöönottoa; kehottaa sisällyttämään monenvälisen ja kaupallisen velan G20-ryhmän aloitteeseen velanhoidon keskeyttämisestä; korostaa tarvetta varmistaa kaikkien luotonantajien, mukaan lukien Maailmanpankin ja muiden monenvälisten kehityspankkien sekä yksityisten luotonantajien, osallistuminen edellä mainittuun aloitteeseen ja muihin velkahelpotustoimiin; kehottaa luomaan monenvälisen velanhoitokyvyn palauttamismekanismin, jolla puututaan sekä covid-19-kriisin vaikutuksiin että Agenda 2030 -toimintaohjelman rahoitusvaatimuksiin;

57. kehottaa kiinnittämään huomiota paikalliselle henkilöstölle ja paikan päällä toimiville henkilöille osoitettujen koulutusohjelmien erityisen tärkeään rooliin kumppanimaissa toteutettujen EU:n tukemien hankkeiden jatkuvuuden varmistamisessa ja siten myös omavastuun ja vastuuvelvollisuuden lisäämisessä;

58. korostaa virallisen kehitysavun olennaista roolia kehitysyhteistyön tuloksellisuutta koskevan tavoitteen saavuttamisessa; painottaa, että virallinen kehitysapu on joustavampaa, ennakoitavampaa ja vastuullisempaa kuin muut kehitystä mahdollisesti edistävät rahavirrat; varoittaa virallisen kehitysavun kriteerien heikentämisestä muiden kuin suoraan kestävän kehityksen tukemiseen kehitysmaissa liittyvien kustannusten kattamiseksi;

59. kehottaa jälleen neuvostoa ja jäsenvaltioita asettamaan selkeän aikataulun tavoitteelle nostaa virallisen kehitysavun budjetti 0,7 prosenttiin bruttokansantulosta, mukaan lukien kansainvälinen sitoumus osoittaa 0,15–0,2 prosenttia bruttokansantulosta vähiten kehittyneille maille suunnattavaan viralliseen kehitysapuun, ja kehottaa komissiota esittämään konkreettisen toimintasuunnitelman sen määrittelemiseksi, kuinka lisävoimavaroja hyödynnetään kestävän kehityksen tavoitteiden saavuttamiseksi; korostaa, että avun tuloksellisuus ei korvaa riittäviä tukimääriä ja että virallista kehitysapua koskevan 0,7 prosentin tavoitteen säilyttäminen tai ylittäminen on erittäin tärkeää; toteaa jälleen, että EU:n talousarviosta olisi osoitettava merkittävästi määrärahoja EU:n virallisen kokonaiskehitysavun lisäämiseen;

60. toteaa jälleen tukevansa seuraavien tavoitteiden sisällyttämistä NDICI-välineeseen: 20 prosenttia sosiaaliseen osallisuuteen ja inhimilliseen kehitykseen ja vähintään 85 prosentilla virallisella kehitysavulla rahoitetuista hankkeista olisi oltava merkittävänä tai pääasiallisena tavoitteena sukupuolten tasa-arvon ja naisten ja tyttöjen oikeuksien ja vaikutusmahdollisuuksien lisäämisen edistäminen OECD:n kehitysapukomitean määrittelemällä tavalla;

61. kehottaa lisäämään kehitysyhteistyöpolitiikan johdonmukaisuutta, jotta voidaan varmistaa, ettei EU:n tai jäsenvaltioiden toimintapolitiikoilla ole kielteisiä vaikutuksia kehitysmaihin eikä ristiriitaisia tavoitteita;

62. panee erittäin huolestuneena merkille, että EU ja jäsenvaltiot asettavat tällä hetkellä ehtoja avulle, joka liittyy muuttoliikettä ja rajavalvontatoimia koskevaan kehitysmaiden tekemään yhteistyöhön, mikä aiheuttaa selvästi huolta avunantajille ja on ristiriidassa kansainvälisesti sovittujen kehitysyhteistyön tuloksellisuuden periaatteiden kanssa; muistuttaa, että avun tavoitteena on edelleen oltava köyhyyden poistaminen, eriarvoisuuden vähentäminen, ihmisoikeuksien kunnioittamisen tukeminen ja humanitaarisiin tarpeisiin vastaaminen eikä sen saamisen ehdoksi saa milloinkaan asettaa muuttoliikkeen valvontaa;

63. toistaa, että EU:n kanssa muuttoliikekysymyksissä tai turvallisuusasioissa tehtävän yhteistyön asettaminen tuen myöntämisen ehdoksi ei vastaa kehitysyhteistyön tuloksellisuuden sovittuja periaatteita;

64. kehottaa puhemiestä välittämään tämän päätöslauselman neuvostolle, komissiolle, OECD:n jäsenvaltioiden hallituksille ja parlamenteille, Euroopan ulkosuhdehallinnolle, Euroopan investointipankille, Euroopan jälleenrakennus- ja kehityspankille, Maailmanpankkiryhmälle, Afrikan unionille, kehitysyhteistyön tehostamista koskevan maailmanlaajuisen kumppanuuden, YK:n kehitysohjelman ja YK:n talous- ja sosiaaliasioiden osaston yhteispuheenjohtajille, OECD:lle ja parlamenttien väliselle liitolle.


PERUSTELUT

 

Kehityspolitiikkaa koskevan konsensuksen mukaisesti EU on sitoutunut tukemaan kestävän kehityksen tavoitteiden täytäntöönpanoa vuoteen 2030 mennessä unionin kehitysyhteistyön kumppanimaissa. Esittelijä haluaa mietinnössään korostaa, että on erittäin tärkeää, että kaikki EU:n kehitysyhteistyön toimijat soveltavat käytettävissä olevia tuen tuloksellisuuden ja tehokkuuden välineitä strategisesti.

 

Emme voi jatkaa vanhaan tapaan. Maailma on muuttumassa monitahoisemmaksi. Geopoliittinen kilpailu vaikutusvallasta ja resursseista sekä maiden sisäiset konfliktit yltyvät. Ilmastonmuutos vaikuttaa heikoimmassa asemassa oleviin henkilöihin. Maailman väkiluku kasvaa nopeammin kuin bruttokansantulo, minkä seurauksena köyhien ja työttömien määrä kasvaa. Vuodesta 2030 lähtien 30 miljoonan nuoren afrikkalaisen odotetaan tulevan vuosittain työmarkkinoille. Nämä haasteet osoittavat, kuinka tärkeää on, että kehitysyhteistyöllä on todellinen vaikutus ja se edistää rauhanomaista kestävää kehitystä, jossa toimeentulo ja mahdollisuudet on turvattu.

 

Hyvistä aikeista huolimatta EU:n toimielinten tai valtioiden kansalliset tavoitteet ja edut ohjaavat edelleen pääasiassa toimielinten ja jäsenvaltioiden toimintaa. Kun toimia koordinoidaan kokonaisvaltaisesti ja sovelletaan käytettävissä olevia avun tuloksellisuuden ja tehokkuuden välineitä, rahoitussitoumuksella voi olla voimakas vaikutus, ja sen avulla kumppanimaat voivat saavuttaa kestävän kehityksen tavoitteet.

 

Maailman suurimpana kehitysavun antajana ja vahvimpana kansainvälisenä demokratiaa ja ihmisoikeuksia tukevana toimijana olevan EU:n olisi oltava esimerkkinä muille. EU:n kehityspolitiikkaa koskevan konsensuksen toimintapoliittiset tavoitteet täytyy toteuttaa strategisemmalla tavalla ja kohdentaa paremmin kussakin kumppanimaassa siten, että niillä vahvistetaan ja täydennetään EU:n ulkopolitiikan tavoitteita ja arvoja. Avun tuloksellisuutta ja tehokkuutta koskevat sitoumukset ja periaatteet sekä rahoitustarpeita koskevat kansainväliset sitoumukset ovat jo olemassa. Unionilla on tehokas yhdistelmä erilaisia tukivälineitä ja -muotoja.

 

EU:lla on useita vaihtoehtoja edetä kokonaisvaltaisemmalla ja koordinoidummalla tavalla:

 

Yksi etenemisvaihtoehdoista on käyttää meneillään olevaa NDICI-välineeseen liittyvää ohjelmasuunnittelua koordinoinnin tehostamiseen. Yhteinen ohjelmasuunnittelu kuuluu yhteen ohjelmien yhteisen toteuttamisen kanssa: koko EU:n olisi asetettava yhteisiä strategisia ensisijaisia tavoitteita ja määritettävä investointitarpeet/-puutteet ohjelmasuunnittelua edeltävässä vaiheessa ja tämän jälkeen tarkasteltava tapoja optimoida EU:n toimielinten tukimuotoja, mukaan lukien avustukset, budjettituki ja EIP:n lainat, sekä EU:n jäsenvaltioiden antamaa rahoitusta.

 

Toinen vaihtoehto on, että EU tukee edelleen aloja, joilla toteutetut hankkeet ovat olleet menestyksekkäitä ja joilla on suuri mahdollisuus olla kestäviä myös tulevaisuudessa. Sovelletaan katalyyttivaikutukseen perustuvaa lähestymistapaa: valitaan alat, joilla kumppanimaat ovat motivoituneita jatkamaan hankkeita, vaikkei rahoitusta olisikaan.

 

Kolmas etenemisvaihto on soveltaa EU:n yhteisessä tietopohjassa olevia tietoja strategisella ja tuloskeskeisellä tavalla, kun määritellään ensisijaisia aloja jossakin maassa.

 

Neljäntenä vaihtoehtona on tarkastella menestyksekkäiden ja epäonnistuneiden hankkeiden arviointeja aloilla, joilla mahdollisuudet kestävyyteen ovat suuret. Valitaan esimerkiksi aloja, joilla tähän mennessä on annettu budjettitukea ja joilla sijoitustarpeisiin voidaan vastata EIP:n lainojen tai jäsenvaltioiden rahoituslaitosten ja asiantuntemuksen yhdistelmällä.

 

Viidentenä vaihtoehtona on hyödyntää EU:n ja jäsenvaltioiden päätoimipaikkojen/edustustojen kattavia tietoja siitä, mitkä tukimuodot ovat toimineet ja mitkä eivät tietyllä alalla käytännössä. Mukautetaan edelleen EU:n tukimuotoja paikallisiin oloihin ottamalla huomioon kyseisen maan tarpeet ja valmiudet.

 

Kuudentena vaihtoehtona on soveltaa avun tuloksellisuuden ja tehokkuuden välineitä kumppanimaiden ja EU:n välisen avoimuuden parantamiseksi.

 

Pyörää ei tarvitse keksiä uudelleen. Puuttuvan rahoituksen määrä on suuri ja kestävän kehityksen tavoitteiden saavuttamisessa edistyminen vaatimatonta. Tämän vuoksi on aika toimia strategisesti ja hyödyntää täysimääräisesti kaikkien EU:n toimielinten ja jäsenvaltioiden yhdistetty taloudellinen painoarvo ja tiedot – ja soveltaa käytettävissä olevia ainutlaatuisia avun tuloksellisuuden ja tehokkuuden välineitä. Näin saadaan aikaan todellisia vaikutuksia ja edistystä.

 

 


VÄHEMMISTÖÖN JÄÄNYT MIELIPIDE

 

työjärjestyksen 55 artiklan 4 kohdan mukaisesti

Bernhard Zimniok

 

Maailmanlaajuinen tilanne on edelleen yhtä monitahoinen ja epävarma kuin ennenkin. On puututtava siihen, että avustusvaroja on käytetty väärin useissa tapauksissa, ja siihen, että monilla avunantotoimilla ei ole pystytty vastaamaan tehokkaasti edunsaajien tarpeisiin. Lisäksi on tehtävä korjauksia itse kehitysavun käyttöön. EU:n on varmistettava, että toiminta valtiosta riippumattomien järjestöjen / kansalaisyhteiskunnan järjestöjen ja valtiojohtoisten kansalaisjärjestöjen kanssa on täysin avointa. EU:n on varmistettava, että valtava laiton toimintaympäristö, jossa useimmat näistä apurahojen käyttäjistä toimivat, paljastetaan ja siihen puututaan ja sitä säännellään, jotta varojen väärinkäyttö saadaan loppumaan. Kaikissa EU:n kehitysyhteistyötoimissa on alettava varmistaa paikan päällä saavutettavan vaikutuksen osalta täysi avoimuus, vastuuvelvollisuus, tuloksellisuus ja kestävyys jo ennen kuin kyseiset toimet hyväksytään. Luonnollisesti kaiken EU:n antaman avun ehdoksi on asetettava Eurooppaan suuntautuvan laajan laittoman muuttoliikkeen pysäyttäminen ja muiden edunsaajamaiden kansalaisten toteuttamien ei-toivottujen ulkoisten toimien estäminen, jotta voidaan pelastaa ihmishenkiä. Kaikissa avustustoimissa on kuitenkin samanaikaisesti kunnioitettava edunsaajien paikallista kulttuuria ja vältettävä uuskolonialistisia menettelyjä, joiden tarkoituksena on muuttaa edunsaajien kulttuuria, sillä se ei ole moraalisesti oikein eikä kestävää todellisen kehityksen saavuttamisen kannalta.

 


TIEDOT HYVÄKSYMISESTÄ ASIASTA VASTAAVASSA VALIOKUNNASSA

Hyväksytty (pvä)

29.10.2020

 

 

 

Lopullisen äänestyksen tulos

+:

–:

0:

23

1

0

Lopullisessa äänestyksessä läsnä olleet jäsenet

Anna-Michelle Asimakopoulou, Hildegard Bentele, Dominique Bilde, Udo Bullmann, Catherine Chabaud, Antoni Comín i Oliveres, Gianna Gancia, Charles Goerens, Mónica Silvana González, Pierrette Herzberger-Fofana, Rasa Juknevičienė, Pierfrancesco Majorino, Erik Marquardt, Norbert Neuser, Janina Ochojska, Jan-Christoph Oetjen, Michèle Rivasi, Marc Tarabella, Tomas Tobé, Miguel Urbán Crespo, Chrysoula Zacharopoulou, Bernhard Zimniok

Lopullisessa äänestyksessä läsnä olleet varajäsenet

Frances Fitzgerald, Ádám Kósa

 


LOPULLINEN ÄÄNESTYS NIMENHUUTOÄÄNESTYKSENÄ  ASIASTA VASTAAVASSA VALIOKUNNASSA

23

+

GUE/NGL

Miguel Urbán Crespo

ID

Dominique Bilde, Gianna Gancia

NI

Antoni Comín i Oliveres

PPE

Anna-Michelle Asimakopoulou, Hildegard Bentele, Frances Fitzgerald, Rasa Juknevičienė, Ádám Kósa, Janina Ochojska, Tomas Tobé

Renew

Catherine Chabaud, Charles Goerens, Jan-Christoph Oetjen, Chrysoula Zacharopoulou

S&D

Udo Bullmann, Mónica Silvana González, Pierfrancesco Majorino, Norbert Neuser, Marc Tarabella

Verts/ALE

Pierrette Herzberger-Fofana, Erik Marquardt, Michèle Rivasi

 

1

-

ID

Bernhard Zimniok

 

0

0

 

 

 

Symbolien selitys:

+ : puolesta

- : vastaan

0 : tyhjää

 

Päivitetty viimeksi: 20. marraskuuta 2020
Oikeudellinen huomautus - Tietosuojakäytäntö