MIETINTÖ Dublin III -asetuksen täytäntöönpanosta
2.12.2020 - (2019/2206(INI))
Kansalaisvapauksien sekä oikeus- ja sisäasioiden valiokunta
Esittelijä: Fabienne Keller
PERUSTELUT – YHTEENVETO TOSISEIKOISTA JA HAVAINNOISTA
Johdanto
Vuosien 2015–2016 pakolaiskriisi muuttui turvapaikkajärjestelmän kriisiksi, joka osoitti, että Dublin III -asetuksella ei pystytä tehokkaasti vastaamaan tällaiseen tilanteeseen, sekä paljasti asetuksen rakenteelliset ongelmat ja monet puutteet sen täytäntöönpanossa.
Komissio totesi, että nykyinen Dublin-järjestelmä aiheuttaa ”rakenteensa tai heikon täytäntöönpanonsa vuoksi tietyille jäsenvaltioille suhteettoman vastuun ja edistää hallitsemattomia sääntöjenvastaisen maahantulon virtoja[1].” Tästä syystä komissio esitti vuonna 2016 uuden ehdotuksen puutteiden korjaamiseksi. Vaikka Euroopan parlamentti hyväksyi neuvotteluvaltuudet jo marraskuussa 2017, neuvosto ei ole vieläkään hyväksynyt yleisnäkemystään.
Umpikujasta pääsemiseksi komissio ilmoitti EU:n maahanmuutto- ja turvapaikkasopimuksen laatimisesta ja myös Dublin III -asetuksen tarkistamista koskevasta uudesta ehdotuksesta.
Kunnianhimoinen uudistus edellyttää, että voimassa olevan säädöstekstin vahvuudet ja heikkoudet ovat tarkasti selvillä. Vaikka komissio julkistikin joulukuussa 2015 ja maaliskuussa 2016 kaksi asetusta (46 artiklaa) koskevaa arviointia, se ei ole vieläkään julkistanut säännöllisin väliajoin laadittavaa arviointia, joka oli tarkoitus julkistaa heinäkuussa 2018.
Tässä yhteydessä ja kun otetaan huomioon Dublin III -asetuksen epäonnistuminen, Euroopan parlamentti päätti laatia asetusta koskevan ajan tasalle saatetun analyysin, koska parlamentilla on EU:n kansalaisiin nähden vastuu hyväksymistään säädöksistä.
Menetelmä
Tämä arviointi perustuu useisiin toisiaan täydentäviin lähteisiin: LIBE-valiokunnassa 19. helmikuuta 2020 järjestetty julkinen kuuleminen, paikan päälle tehdyt vierailut, sidosryhmien kanssa käydyt keskustelut, kaikkiin asetusta soveltavien jäsenvaltioiden pysyviin edustustoihin ja kansallisiin parlamentteihin lähetetyt kaksi kyselytutkimusta, Euroopan parlamentin tutkimuspalvelun (EPRS) tutkimus[2] ja esittelijän ja varjoesittelijöiden väliset säännönmukaiset koordinointikokoukset.
1. I OSA: Saatujen kokemusten analysointi kriisin jälkeen ja niiden hyödyntäminen Dublin III -asetuksen uudistuksessa
1.1. Dublin-asetuksen laatiminen: vaiheittainen yhteensovittaminen
EU:ssa vapaan liikkuvuuden alueen perustaminen liittyi tiiviisti unionin turvapaikka-alan yhteistyön käynnistämiseen. Sekä Schengenin että Dublinin yleissopimus tulivat voimaan lähes samaan aikaan vuonna 1990.
Dublin-järjestelmän päätavoitteena on sen luomisesta asti ollut turvapaikkahakemuksen käsittelystä EU:ssa vastuussa olevan jäsenvaltion määrittäminen ja siten useiden hakemusten jättämisen estäminen. Vuonna 1999 järjestetyn Tampereen huippukokouksen suuntaviivojen pohjalta luotiin Euroopan yhteinen turvapaikkajärjestelmä pyrittäessä laajempaan yhdenmukaisuuteen.
Dublinin yleissopimus saatettiin vuonna 2003 osaksi unionin lainsäädäntöä Dublin II -asetuksen muodossa.
Lissabonin sopimuksella on vuodesta 2007 alkaen mahdollistettu yhteisvastuullisuuden periaatteen sisällyttäminen turvapaikkapolitiikkaan (SEUT-sopimuksen 80 artikla) ja tavallisen lainsäätämisjärjestyksen noudattaminen. Neuvostossa jatketaan kuitenkin yksimielisten päätösten tekemistä, mikä selittää osittain nykyisen umpikujan.
Komissio käynnisti vuonna 2008 Euroopan yhteisen turvapaikkajärjestelmän toisen vaiheen julkistamalla turvapaikkapolitiikan toimintasuunnitelman[3] ja myös Dublin III -asetuksen tarkistamisen.
1.2. Euroopan yhteiseen turvapaikkajärjestelmään kohdistuva ennennäkemätön paine
EU on joutunut viime vuosina vastaamaan toisen maailmansodan jälkeisen ajan suurimpaan muuttoliikehaasteeseen. Turvapaikanhakijoiden määrä on yli nelinkertaistunut kolmessa vuodessa. EU:sta haki vuosina 2015–2016 turvapaikkaa 2,5 miljoonaa ihmistä, kun heitä oli 562 000 vuonna 2014 ja 278 000 vuonna 2012[4]. Tärkeimpiä lähtömaita ovat edelleen Syyria, Afganistan ja Irak, joissa käydään sisällissotaa ja joissa esiintyy väkivaltaisuuksia ja selkkauksia[5]. Kansainvälisen siirtolaisuusjärjestön mukaan vuodesta 2014 alkaen 33 000 EU:hun pyrkinyttä ihmistä on menehtynyt matkalla.
Vuoden 2020 alussa käsiteltävänä oli yhä 855 000 turvapaikkahakemusta, mikä on selvästi vähemmän kuin viisi vuotta aiemmin[6]. Tilintarkastustuomioistuimen mukaan ns. järjestelykeskuksissa turvapaikkahakemuksen vuonna 2018 jättäneille henkilöille on kuitenkin annettu puhutteluaikoja vasta vuodelle 2022 ja jopa vuodelle 2023. Lisäksi sellaisten henkilöiden, jotka eivät täytä turvapaikan myöntämistä koskevia vaatimuksia, palauttamista koskevan EU:n politiikan tehottomuus lisää merkittävästi turvapaikkajärjestelmien ylikuormitusta.
1.3. Turvapaikka-asioihin liittyvä merkittävä epätasapaino
Poikkeuksellinen maahanmuuttaja-aalto on korostanut unionissa vallitsevaa epätasapainoa.
Vuosina 2008–2017 kolmasosa jäsenvaltioista vastaanotti 90 prosenttia unionin turvapaikanhakijoista. Turvapaikanhakijoita rekisteröitiin vuonna 2018 eniten Saksassa (184 180 hakemusta eli 28 prosenttia kokonaismäärästä) ja sen jälkeen Ranskassa (120 425 hakemusta eli 19 prosenttia), Kreikassa (66 695 hakemusta eli 11 prosenttia), Italiassa (59 950 hakemusta eli 10 prosenttia) ja Espanjassa (52 700 hakemusta eli 9 prosenttia). Ensimmäisissä maahantulomaissa, kuten Kreikassa, Maltassa ja Kyproksessa, jätetään myös runsaasti turvapaikkahakemuksia suhteessa niiden väestömäärään.
Jotkin jäsenvaltiot lakkasivat kriisin seurauksena soveltamasta asetusta vuosina 2015–2016. Monia Kreikan, Italian tai Espanjan kautta tulleita siirtolaisia ei rekisteröity Eurodac-järjestelmään resurssien puutteen vuoksi mutta myös protestina jäsenvaltioiden välisen yhteisvastuun puutetta vastaan.
On selvää, että vuodesta 1990 käytännössä muuttumattomana pysynyt Dublin-järjestelmä on epäonnistunut.
1.4. Kriisin aikana toteutetut kiireelliset toimenpiteet
Reaktiona muuttoliikkeen vuonna 2015 saavuttamaan huippuun, komissio hyväksyi kiireellisiä toimenpiteitä, kuten järjestelykeskusten perustaminen hallinnoimaan siirtolaisten vastaanottoa ja turvapaikkahakemusten rekisteröintiä, hakijoiden väliaikaisia siirtoja koskevan mekanismin perustaminen ja Frontexin ja EASOn toiminnallisten ja taloudellisten valmiuksien vahvistaminen ennennäkemättömällä tavalla.
Näiden kiireellisten toimenpiteiden avulla ei pystytty korjaamaan Euroopan yhteisen turvapaikkajärjestelmän ja Dublin III -järjestelmän puutteita. Kreikan järjestelykeskukset ovat surullisenkuuluisia siitä, että ne ovat pahasti ylikansoitettuja ja että niiden hygieniaolot ovat kestämättömät[7]. Vuoden 2020 alussa niissä oleskeli 42 000 siirtolaista, vaikka ne on suunniteltu 6 000 hengelle.
Eurooppa-neuvosto teki 18. maaliskuuta 2016 Turkin kanssa sopimuksen hillitäkseen maahanmuuttajien tulvaa ja näiden lähtöä vaarallisille matkoille itäisen Välimeren alueelta. Tämän kansainvälisen oikeudellisen kehyksen ulkopuolella ja Euroopan parlamenttia kuulematta laaditun julkilausuman oli tarkoitus tuoda väliaikainen ratkaisu pakolaiskriisiin. Turkin presidentin erityisesti Kreikan ja Turkin rajaa koskevien toistuvasti toteuttamien diplomaattisten painostustoimien myötä on kuitenkin käynyt ilmi, että sopimus on hauras ja että tarvitaan kestävä eurooppalainen ratkaisu.
Maahantulijoiden humanitaarinen tilanne erityisesti Kreikassa edellyttää, että otetaan käyttöön jäsenvaltioiden vastuunjakoa koskeva pysyvä mekanismi, jota sovelletaan turvapaikanhakijoiden rekisteröintiin.
1.5. Järjestelykeskukset, erityissopimukset ja siirrot: yhteisvastuun ensimmäiset osatekijät
Euroopan pakolais- ja ihmisoikeusjärjestöjen neuvottelukunnan (ECRE) mukaan Dublin III -asetusta on yleisesti ottaen sovellettu asianmukaisesti järjestelykeskuksissa vuosina 2016–2018[8]. Kreikka on siirtänyt perheenyhdistämistä koskevan periaatteen mukaisesti 8 604 turvapaikanhakijaa muihin jäsenvaltioihin. Se on Euroopan turvapaikka-asioiden tukiviraston (EASO) tuella lähettänyt 19 784 vastaanottopyyntöä, joista 43 prosenttia koskee järjestelykeskuksessa oleskelevia henkilöitä.
Tilintarkastustuomioistuin kritisoi EU:n Kreikalle ja Italialle vuodesta 2015 alkaen antamaa tukea. Se huomauttaa toiminnallisista puutteista, jotka vaikuttavat haitallisesti siirtojen tehokkuuteen, EASOn asiantuntijatuen käyttöön ja määräaikojen noudattamiseen[9].
Neuvosto hyväksyi vuonna 2015 Euroopan parlamentin tukemana kaksi päätöstä, jotka koskevat 160 000:n Kreikassa ja Italiassa oleskelevan turvapaikanhakijan siirtoa[10]. Jäsenvaltiot sitoutuivat kuitenkin ainoastaan 98 256 turvapaikanhakijan siirtämiseen, ja lopulta näistä siirroista pantiin täytäntöön vain 34 705. Jotkin päätöstä vastustaneet jäsenvaltiot kieltäytyivät yksinkertaisesti soveltamasta sitä.
Keskisen Välimeren alueella Italiaan ja Maltaan kohdistui voimakasta painetta Libyan kautta kulkeneiden maahantulijoiden määrän lisääntymisen myötä. Sen jälkeen, kun tilanteen havaittiin ajautuneen umpikujaan 27 jäsenvaltion kesken, vuonna 2019 tehtiin useita erityissopimuksia meripelastuksen jälkeen maihin nousseiden henkilöiden siirtämiseksi. Dublin III -asetuksen oikeudellisen kehyksen nojalla oli mahdollista toteuttaa vapaaehtoisia siirtoja Maltan julistukseen sitoutuneisiin jäsenvaltioihin.
1.6. Ensimmäisen maahantulomaan vastuu ja jäsenvaltioiden välinen yhteisvastuu
Ensimmäisen maahantulomaan periaatteen tarkoituksena on vuodesta 1990 alkaen ollut jäsenvaltioiden saattaminen vastuuseen EU:n ulkorajaturvallisuudesta. Periaatteesta aiheutuu kuitenkin näille maille suhteetonta rasitusta, minkä vuoksi Frontexin henkilöstön toiminnallinen tuki on välttämätöntä.
Toisaalta, vaikka uusien turvapaikkahakemusten määrä väheni vuonna 2017 (654 600) ja vuonna 2018 (580 000) vuosien 2015–2016 huippuun verrattuna, vuonna 2019 määrän havaittiin olevan jälleen kasvussa (+18 prosenttia, 714 000 uutta turvapaikkahakemusta). Suuntaus vahvistui vuoden 2020 alussa: +20 prosenttia verrattuna vuoteen 2019. Myös muuttoreittien ja lähtömaiden on havaittu monimuotoistuneen. Syyrialaisten ja afganistanilaisten jälkeen EU:hun saapuu nyt sankoin joukoin venezuelalaisia ja kolumbialaisia.
EU:ssa on siis otettava käyttöön yhteisvastuumekanismi ja varmistettava taakanjaon ja vastuun tasapuolinen jakautuminen jäsenvaltioiden kesken, myös toteuttamalla objektiivisten perusteiden mukaisia siirtoja.
2. II OSA: Rakenteelliset puutteet, tulkintaerot, toiminnalliset ongelmat ja poliittiset esteet
2.1. Turvapaikkahakemuksen käsittelystä vastuussa olevan jäsenvaltion määrittämiseen liittyvät esteet
2.1.1. Eurodac-järjestelmään rekisteröintiä koskeva velvollisuus
Kun turvapaikkahakemus rekisteröidään henkilön saapuessa EU:hun, kyseinen jäsenvaltio on velvollinen rekisteröimään hakijan sormenjäljet Eurodac-tietokantaan. Viranomaiset pystyvät tarkastamaan Eurodac-järjestelmästä, että henkilöä ei ole rekisteröity tai että hän ei ole jättänyt turvapaikkahakemusta toisessa jäsenvaltiossa.
Vuonna 2015 – ennen järjestelykeskusten perustamista – kahdessa maassa, joissa ilmeni eniten luvatonta rajanylitystä, eli Kreikassa (885 000) ja Italiassa (154 000), rekisteröitiin kuitenkin ainoastaan 11 370 (Kreikka) ja 83 245 (Italia) turvapaikkahakemusta[11]. Nämä puutteet heikentävät huomattavasti Dublin-järjestelmää ja ensimmäisen maahantulomaan periaatetta ja aiheuttavat merkittävää edelleen liikkumista.
2.1.2. Vastuussa olevan jäsenvaltion määrittämiseksi käytettävän etusijajärjestyksen vääristynyt soveltaminen
Dublin-asetuksen III luvussa vahvistetaan niiden perusteiden etusijajärjestys, joiden mukaan määritetään, minkä jäsenvaltion on otettava turvapaikanhakija vastaan. Etusijalle asetetaan perheen yhtenäisyys (8–11 artikla) ja sen jälkeen oleskelulupa ja viisumi (12 artikla), luvaton maahantulo tai oleskelu (13 artikla), viisumivapaa maahantulo (14 artikla), hakemuksen tekeminen lentokentän kansainvälisellä kauttakulkualueella (15 artikla) ja ensimmäinen jäsenvaltio, jossa hakemus on jätetty (3 artiklan 2 kohta).
Vastaanottopyynnöissä ei kuitenkaan oteta tätä etusijajärjestystä huomioon. Vuonna 2018 perheen yhtenäisyyttä koskevaan perusteeseen vedottiin 5 prosentissa tapauksista Ranskassa (12 000 tapauksesta) ja 3,7 prosentissa tapauksista Saksassa (17 500 tapauksesta). Luku oli vielä pienempi Belgiassa, Ruotsissa, Sveitsissä ja Itävallassa[12], toisin kuin Kreikassa, jossa se oli 79,3 prosenttia.
Perheenyhdistämispyynnöt hyväksytään harvemmin: ainoastaan 48 prosenttia verrattuna siihen, että kaikkien menettelyjen osalta pyynnöistä hyväksyttiin keskimäärin 67,6 prosenttia. Jäsenvaltiot asettavat liian usein sääntöjä perheenyhdistämisen sääntelemiseksi ja rajoittamiseksi ja vaativat sitovaa näyttöä (esim. dna-testit ja iän arviointi).
2.1.3. Dublin-menettelyjen hallinnollinen taakka ja niiden vaihteleva täytäntöönpano
Dublin-menettelyjen määrä on kasvanut noin 90 000:sta vuonna 2014 160 000:een vuosina 2016–2017. Saksa ja Ranska esittivät vuosina 2016–2019 selvästi eniten Dublin-pyyntöjä, yhdessä 68 prosenttia. Jotkin jäsenvaltiot ovat esittäneet vähän Dublin-pyyntöjä (Bulgaria, Espanja, Latvia, Liettua, Puola, Slovakia, Tšekki ja Viro). Yllättävää on, että Espanja ei esitä juuri lainkaan Dublin-pyyntöjä (7 vuonna 2016, 11 vuonna 2017 ja 7 vuonna 2018) huolimatta turvapaikkahakemusten suuresta ja kasvavasta määrästä (16 544 vuonna 2016, 31 738 vuonna 2017 ja 55 570 vuonna 2018). Vertailun vuoksi voidaan todeta, että Kreikka esitti 2 886 pyyntöä vuonna 2016 (51 091:tä turvapaikkahakemusta kohden), 9 784 pyyntöä vuonna 2017 (58 661:tä turvapaikkahakemusta kohden) ja 5 211 pyyntöä vuonna 2018 (66 969:ää turvapaikkahakemusta kohden).
Dublin-järjestelmästä aiheutuu siis merkittävää hallinnollista, inhimillistä ja taloudellista taakkaa, etenkin koska ainoastaan 11 prosenttia siirroista pannaan tosiasiallisesti täytäntöön. Myös maiden välillä on havaittavissa merkittäviä eroja: Kreikassa siirroista toteutui 54,6 prosenttia ja Ruotsissa 42,2 prosenttia mutta Saksassa ainoastaan 11,2 prosenttia, Ranskassa 6,7 prosenttia ja Italiassa 1,6 prosenttia vuosina 2016–2019.
Lisäksi harkintavaltalausekkeita (17 artikla) sovelletaan harvoin. Suvereniteettilauseketta käytettiin vain noin 2 000 kertaa vuonna 2018 yli 155 000 turvapaikkahakemuksen osalta. Sitä käyttivät eniten Saksa (65 prosenttia), Alankomaat (13 prosenttia) ja Ranska (10 prosenttia). Jotkin jäsenvaltiot ovat käyttäneet sitä vain yhden kerran (Itävalta, Puola, Tanska) ja toiset eivät koskaan (Bulgaria, Portugali, Romania, Slovenia, Viro).
2.1.4. Liian monimutkaisia ja liiaksi pitkittyviä menettelyjä
Turvapaikanhakijaa odottavat monimutkaiset hallinnolliset menettelyt hänen saapuessaan EU:hun[13]. Asianomaisten osapuolien määrä (hallinto- ja oikeusviranomaiset, sairaanhoitohenkilöstö, poliisi, valtiosta riippumattomat järjestöt), maantieteellinen jakautuminen ja puutteellinen käytettävissä olo hidastavat huomattavasti hakemusten käsittelyä. Tähän ovat syynä myös näiden toimijoiden välisen yhteistyön puute ja joissakin tapauksissa turhautuminen. Esimerkiksi Ranskassa turvapaikanhakijat rekisteröidään jossakin valtion 11 prefektuurista, mutta kaikkien on mentävä Pariisissa sijaitsevaan kansalliseen turvapaikkavirastoon (OFPRA) puhuttelua varten.
Dublin-menettelyjen osuus kaikkien turvapaikkahakemusten kohdalla nousi 15 prosentista vuonna 2014 aina 26–27 prosenttiin vuosina 2016–2017. Jäsenvaltioiden Dublin-yksiköiden työmäärä on siis kasvanut merkittävästi, minkä seurauksena on syntynyt ruuhkia ja käsittelyajat ovat pidentyneet.
Joissakin kansallisissa viranomaisissa on toteutettu organisaatiouudistus tapausten määrän kasvusta johtuvan ylikuormituksen vuoksi. Viivästymiset johtuvat pääasiassa inhimillisten resurssien (erityisesti suojelutoimista vastaavien viranomaisten ja tulkkien) puutteesta. Saatavilla olevien tietojen mukaan Espanjassa, Kreikassa ja Kyproksessa on vähiten turvapaikka-asioista vastaavaa henkilöstöä turvapaikanhakijoiden määrään suhteutettuna. Vuonna 2019 Espanjassa oli 197 virkamiestä 55 290:tä hakemusta kohden, kun taas Itävallassa oli 1 121 virkamiestä 5 780:tä hakemusta kohden. Määräaikaisten työntekijöiden käytön kasvu (esim. Kreikka ja Kypros) saattaa heikentää hakemusten käsittelyvalmiuksia.
Dublin-asetuksessa vahvistetaan määräajat kaikille Dublin-menettelyjen vaiheille[14]. Määräajat ovat kuitenkin ylittyneet säännöllisesti ja reippaasti, usein jopa useilla kuukausilla. Myös kunkin menettelyn alkamisajankohtaan liittyy tulkintaeroja, joita on pitänyt selventää Euroopan unionin tuomioistuimessa (ks. asiassa Mengesteab annettu tuomio).
Joidenkin lausekkeiden (esim. perheen yhdistäminen ja ilman huoltajaa olevista alaikäisistä huolehtiminen) puutteellinen soveltaminen ja määräaikojen ylittyminen korostavat myös ongelmia, joita kohdataan, kun on tarkastettava hakijoita koskevat tiedot. Monet tulevat ilman minkäänlaisia henkilötodistuksia, mikä vaikeuttaa iän, kansalaisuuden ja perhesuhteiden määrittämistä ja edellyttää lisätarkastusten toteuttamista.
2.2. Turvapaikanhakijoiden siirtojen esteet
2.2.1. Jäsenvaltioiden liian lyhyt vastuuaika
Kun siirtopäätös on tehty, jäsenvaltioilla on 6 kuukautta (18 kuukautta, jos hakija on paennut) aikaa panna siirto täytäntöön. Tämän jälkeen lähettävä jäsenvaltio on vastuussa hakemuksesta.
Rajoitettu vastuuaika kannustaa käytännössä vastaanottamaan pyydettyjä jäsenvaltioita tietyissä tapauksissa viivyttämään siirtojen täytäntöönpanoa. Sen vuoksi myös turvapaikanhakijat pyrkivät pysyttelemään menettelyn ulkopuolella voidakseen jättää hakemuksensa toisessa jäsenvaltiossa[15].
Pidentämällä vastuuaikaa olisi mahdollista torjua edelleen liikkumista ja luvatonta oleskelua.
2.2.2. Moninaisia esteitä
Esteet ovat moninaisia ja luonteeltaan monimuotoisia. Niitä ovat esimerkiksi pyynnön vastaanottaneiden jäsenvaltioiden kieltäytyminen yhteistyöstä tai puutteellinen yhteistyö, päätösten kumoaminen jäsenvaltioiden muutoksenhakuelimissä tai määräaikojen noudattamatta jättäminen. Merkittävä tekijä on myös sellaisten henkilöiden, joiden siirtoa ollaan parhaillaan panemassa täytäntöön, pakeneminen. Jäsenvaltioiden viranomaiset kertovat operationaalisen tason ongelmista, jotka liittyvät siirtojen tekemiseen ja matkustukseen liittyviin rajoituksiin (usein lentoliikenteessä), joita lentoyhtiöt ovat asettaneet (esim. lentojen henkilömäärää koskeva rajoitus, nimetylle henkilölle kirjoitetun matkalipun hallussapitoa koskeva velvoite ja reittien puute).
Vaatimusten mukaisten vastaanottovalmiuksien puutetta ja Dublin-menettelyjen noudattamatta jättämistä on tarkasteltu Euroopan unionin tuomioistuimen ja Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen oikeuskäytännössä. Ne ovat kieltäneet siirrot sellaisiin jäsenvaltioihin, joissa hakijoilta evättäisiin kansainvälinen suojelu perusteetta tai joissa he altistuisivat perusoikeuksien loukkauksille[16].
Dublin-päätöksiin haetaan myös hyvin usein muutosta. Se on keskeinen oikeus, mutta se pidentää lukuisia Dublin-menettelyjä, koska muutoksenhakujen määrä on suuri kaikissa jäsenvaltioissa, jopa 80 prosenttia. Muutoksenhaku on joissakin tapauksissa siirtoa vastustavien turvapaikanhakijoiden kannalta keino jäädä jonkin jäsenvaltion alueelle.
2.3. Siirtolaisten muuttoreitit – Euroopan turvapaikkajärjestelmässä aliarvioitu tekijä
2.3.1. Edelleen liikkuminen vahingoittaa yhden turvapaikkahakemuksen jättämistä koskevaa periaatetta
Edelleen liikkumisella tarkoitetaan henkilön liikkumista turvapaikkahakemuksen käsittelystä vastuussa olevasta jäsenvaltiosta toiseen jäsenvaltioon. Ilmiö vaikeuttaa huomattavasti Dublin-koneiston toimintaa. Se hankaloittaa vastaavan jäsenvaltion nimittämistä koskevaa prosessia, lisää Dublin-menettelyjen määrää ja vaarantaa EU:ssa noudatettavan yhden turvapaikkahakemuksen jättämistä koskevan periaatteen.
Muuttoliikeasioita käsittelevän alankomaalaisen neuvoa-antavan komitean[17] mukaan edelleen liikkuminen on lisääntynyt huomattavasti huolimatta sitä, että turvapaikkahakemusten määrä on vähentynyt vuosien 2015–2016 jälkeen. Saksa ja Ranska ovat turvapaikanhakijoiden edelleen liikkumisen kaksi pääkohdetta. Syyt ovat moninaisia, kuten olemassa olevat perhesuhteet, maahanmuuttajayhteisö, kielitaito, vastaanotto-olosuhteet, työllistymismahdollisuudet ja siirron epääminen.
Edelleen liikkumiseen vaikuttaa myös toinen merkittävä ongelma eli suojelutoimien tasoon liittyvät erot. Huomiota herättävänä esimerkkinä voidaan mainita, että afganistanilaisia koskevien suojelutoimien taso vaihtelee 6 prosentista 98 prosenttiin jäsenvaltiosta riippuen. Irakilaisia koskevien suojelutoimien taso vaihtelee 8 prosentista 98 prosenttiin. Koska ei ole olemassa EU:n luetteloa turvallisista lähtömaista eikä yhteistä analyysia maariskeistä, turvapaikanhakijat pyrkivät näiden arviointierojen seurauksena jäsenvaltioihin, joissa heillä on parhaat mahdollisuudet saada kansainvälistä suojelua. Hakijoiden vastaanotto-olosuhteiden erot ovat myös tekijä, joka kannustaa edelleen liikkumiseen.
Edelleen liikkumista ja sen suuntauksia koskevassa analyysissa asetetaan joidenkin alkuperäisten Dublin III -periaatteiden mielekkyys kyseenalaiseksi. Jäsenvaltioiden väliset elinolojen erot vaikuttavat myös vastaanotto-olosuhteisiin. Turvapaikanhakijoiden toiveiden huomiotta jättäminen ja jäsenvaltioiden rajallinen vastuuaika kannustavat henkilöitä pyrkimään toivottuun jäsenvaltioon ja jatkamaan järjestelmän ulkopuolella pysymistä, jotta he voivat jättää turvapaikkahakemuksensa jossakin muussa valtiossa.
Ilmiöön voidaan vastata jäsenvaltioiden strategioiden avulla mutta vain osittain. Nämä strategiat keskittyvät yksinomaan seuraamuksiin tai turvapaikan saantia koskeviin rajoituksiin, ja jäsenvaltioiden enemmistö suosii niitä. Järjestelmä, jossa ei oteta huomioon turvapaikanhakijoiden muuttoreittejä ja heidän syitään turvapaikan hakuun edes jossain määrin, on tuomittu epäonnistumaan[18].
2.3.2. Maahantuloon liittyvät suuntaukset
On siis aiheellista analysoida siirtolaisten muuttoreittejä, jotta voidaan vastata laajamittaiseen maahantuloon jäsennellymmällä tavalla ja parantaa turvapaikkamenettelyjen organisointia.
On havaittavissa, että viisumivapauden tai oleskelua varten myönnetyn viisumin turvin laillisesti maahan tulleiden henkilöiden jättämien turvapaikkahakemusten määrä on kasvanut. EASOn mukaan vuonna 2019 neljäsosa hakemuksista oli viisumivapauden nojalla maahan tulleiden henkilöiden jättämiä. Näissä turvallisina pidetyissä tulomaissa on kuitenkin hyvin alhainen suojelutaso: Pohjois-Makedonia (1 prosentti), Moldova (1 prosentti), Venezuela (5 prosenttia), Kolumbia (7 prosenttia), Ukraina (9 prosenttia). Nämä lukuisat hakemukset, joita ei todennäköisesti hyväksytä, kuormittavat turvapaikkajärjestelmiä.
Siirtolaisten reittejä koskevien tietojen puute estää Dublin III -järjestelmän ongelmien paremman ymmärtämisen. On siis olennaisen tärkeää varmistaa turvapaikka-alan tietojen yhteentoimivuus. Lisäksi on sallittava EASOn suojattu pääsy Eurodac-järjestelmän tietoihin analyysin toteuttamiseksi ja eu-LISAn roolin laajentamiseksi.
2.3.3. Dublin-järjestelmän epäonnistumisen vaikutus maahantulijoihin
Dublin-asetuksen tehottomuus vaikuttaa ennen kaikkea maahantulijoihin, jotka ovat jo traumatisoituneet kotimaassaan tai matkallaan EU:hun. Kuukausia ja jopa vuosia kestävä hallinnollinen epätietoisuus ja epävarmuus aiheuttavat uusia traumoja ja hyödyttävät ihmiskaupan harjoittajia, jotka pitävät maahantulijoita tiukassa otteessaan prostituution ja pakkotyön verkkojen välityksellä. Dublin-järjestelmän ja Euroopan yhteisen turvapaikkajärjestelmän epäonnistumisesta aiheutuu useita perusoikeusloukkauksia. Kreikan järjestelykeskuksissa vallitsevat olot ovat valitettavia ja epäinhimillisiä.
On kiinnitettävä erityistä huomiota lasten ja ilman huoltajaa olevien alaikäisten etujen suojaamiseen. Tietyissä jäsenvaltioissa (Belgia, Ranska, Unkari) on perustettu erityisesti ilman huoltajaa olevista alaikäisistä huolehtivia yksiköitä, ja toisissa jäsenvaltioissa (Kypros, Puola, Saksa) on erikoistunutta henkilöstöä. Nämä hyvät käytännöt eivät kuitenkaan ole yleistyneet.
Maahantulijoiden iän määrittäminen on yksi suurimmista esteistä. Käytännöt vaihtelevat jäsenvaltiosta toiseen eivätkä arvioinnit (esim. lääketieteellisiin testeihin perustuvat arvioinnit) ole luotettavia. Alan asiantuntijoiden johdolla täytäntöön pantujen monialaisten lähestymistapojen avulla voidaan kerätä hyödyllisiä indikaattoreita ja määrittää luotettavammin henkilöiden ikä (Alankomaat, Italia, Kreikka, Malta, Ranska, Yhdistynyt kuningaskunta). Lisäksi, vaikka oikeudellisen edustajan nimeäminen alaikäisten avustamiseksi tai edustamiseksi turvapaikkamenettelyissä on pakollista (6 artikla), soveltamisessa on havaittu merkittäviä puutteita. Lisäksi joissakin jäsenvaltioissa ei anneta alaikäisten tarpeisiin mukautettua tietoa.
Tiedonsaantioikeus (4 artikla) on myös periaate, jota ei noudateta asianmukaisesti: ongelmia ovat muun muassa se, että hakijoille annetaan osittaista tietoa ja rajoitetaan heidän mahdollisuuksiaan saada oikeusapua, minkä lisäksi asiaa vaikeuttavat kieliesteet ja tulkkien puute sekä tietojen antamiseen liittyvät viivästykset[19]. Puutteet ovat selitettävissä paikan päällä käytettävissä olevien varojen riittämättömyydellä, mutta kyse on myös poliittisten päätösten seurauksista.
2.4. Euroopan yhteisen turvapaikkajärjestelmän ja Dublin-menettelyjen täytäntöönpanon keskeyttäminen covid-19-kriisin aikana
Dublin-menettelyjä on vähennetty merkittävästi ja jopa keskeytetty kansanterveyskriisin aikana ja sulkutoimien vuoksi. Tämä koskee erityisesti turvapaikkamenettelyihin liittyviä puhutteluja. Vaikka joissakin maissa on järjestetty ”etäpuhutteluja”, monet puhuttelut on kuitenkin siirretty tulevaisuuteen[20]. EASO julkaisi 16. huhtikuuta 2020 suosituksia turvapaikkaoikeuden jatkuvuuden varmistamiseksi, mutta ei ole olemassa kriisinhallintasuunnitelmaa, jota voitaisiin soveltaa näissä oloissa, millä heikennetään entisestään Dublin III -asetuksen soveltamista.
2.5. Uudet hallintojärjestelyt ja unionin virastojen kasvava rooli
Dublin III -asetukseen liittyvät jäsenvaltioiden väliset lukuisat tulkinta- ja soveltamiserot asettavat asetuksen tehokkuuden kyseenalaiseksi. Jotkin erot johtuvat kansallisista strategioista, joilla torjutaan edelleen liikkumista tai lyhennetään käsittelyaikoja. Toiset erot johtuvat historiallisista käytännöistä tai kansallisten turvapaikkaviranomaisten välisen vuoropuhelun puutteesta. Tämä vaikuttaa aina kielteisesti yhteisön etuun, koska yhdessä valtiossa estetty edelleen liikkuminen muuttuu toisen valtion ongelmaksi.
Lisäksi jäsenvaltioiden ja kolmansien maiden välillä tai jäsenvaltioiden välillä on tehty kahdenvälisiä sopimuksia, joilla parannetaan menettelyjen tehokkuutta tai varmistetaan siirrot tai sellaisten henkilöiden tosiasiallinen palautus, joilta on evätty turvapaikka (esim. Espanjan ja Marokon välinen sopimus ja Saksan ja Albanian välinen sopimus). Näistä sopimuksista saatuja kokemuksia on hyödynnettävä ja niitä on toistettava mahdollisimman laajalti, jotta voidaan välttää virheet tulevaisuudessa.
Lähentämällä jäsenvaltioiden viisumipolitiikkaa voidaan myös parantaa Euroopan yhteisen turvapaikkajärjestelmän ja Dublin III -järjestelmän toimintaa, kun otetaan huomioon, että monet turvapaikanhakijat saapuvat unionin alueelle laillisesti viisumin tai viisumivapauden turvin.
Jäsenvaltioiden järjestelmien lähentymisen parantamiseksi komissio on luonut jäsenvaltioiden Dublin-asiantuntijoiden verkoston. Se kokoontuu kuitenkin liian harvoin (1–2 kertaa vuodessa), jotta sillä olisi toiminnan kannalta merkitystä.
EASO toimii entistä tärkeämmässä ja ennakoivassa roolissa jäsenvaltioiden lähentymisen ja keskinäisen luottamuksen parantamiseksi ja yhteisen turvapaikkakulttuurin kehittämiseksi. EASO perusti vuonna 2016 Dublin-yksikköjen verkoston, joka on komission vastaavaa aktiivisempi. EASO laatii myös monia ohjeasiakirjoja[21]. Se järjestää lisäksi koulutustilaisuuksia Dublin-yksikköjen henkilöstölle.
Jäsenvaltioille annettu toiminnallinen tuki on tähän mennessä EASOn merkittävin panos Dublin-järjestelmän täytäntöönpanossa. Se, että tuetaan EASOn muutosta todelliseksi riippumattomaksi virastoksi, on Euroopan yhteisen turvapaikkajärjestelmän tehostamiseen liittyvä painopisteala.
Komission on myös varmistettava parempi johdonmukaisuus Dublin III -asetuksen täytäntöönpanossa muihin Euroopan yhteistä turvapaikkajärjestelmää koskeviin säännöksiin nähden (jotka koskevat vastaanottoa ja turvapaikkamenettelyjä). On syytä huomata, että Euroopan yhteisen turvapaikkajärjestelmän uudistaminen on turhaa, jollei samalla paranneta merkittävästi sellaisten henkilöiden palauttamisastetta, jotka eivät täytä turvapaikan myöntämistä koskevia vaatimuksia.
EUROOPAN PARLAMENTIN PÄÄTÖSLAUSELMAESITYS
Dublin III -asetuksen täytäntöönpanosta
Euroopan parlamentti, joka
– ottaa huomioon Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen (SEUT) 78 artiklan 2 kohdan e alakohdan,
– ottaa huomioon SEUT-sopimuksen 80 artiklan jäsenvaltioiden yhteisvastuun ja oikeudenmukaisen vastuunjaon periaatteesta, myös rahoituksen osalta,
– ottaa huomioon Euroopan unionin perusoikeuskirjan 1, 2, 3, 4, 18, 19 ja 47 artiklan,
– ottaa huomioon Euroopan ihmisoikeussopimuksen 2, 3, 5, 8 ja 13 artiklan,
– ottaa huomioon YK:n yleiskokouksessa vuonna 1948 hyväksytyn ihmisoikeuksien yleismaailmallisen julistuksen 14 artiklan,
– ottaa huomioon pakolaisia koskevan Global Compact -aloitteen,
– ottaa huomioon YK:n pakolaisten oikeusasemaa koskevan vuoden 1951 yleissopimuksen ja siihen vuonna 1967 liitetyn pöytäkirjan (Geneven sopimus),
– ottaa huomioon kolmannen maan kansalaisen tai kansalaisuudettoman henkilön johonkin jäsenvaltioon jättämän kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksen käsittelystä vastuussa olevan jäsenvaltion määrittämisperusteiden ja -menettelyjen vahvistamisesta 26. kesäkuuta 2013 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) N:o 604/2013 (uudelleenlaadittu), joka tunnetaan nimellä Dublin III -asetus[22],
– ottaa huomioon 14. syyskuuta 2015 annetun neuvoston päätöksen (EU) 2015/1523[23] ja 22. syyskuuta 2015 annetun neuvoston päätöksen (EU) 2015/1601[24] Italian ja Kreikan hyväksi toteutettavien kansainvälistä suojelua koskevien väliaikaisten toimenpiteiden käyttöön ottamisesta,
– ottaa huomioon komission ehdotuksen Euroopan parlamentille ja neuvostolle (COM(2016)0270) Dublin III -asetuksen uudistamisesta,
– ottaa huomioon kansalaisvapauksien sekä oikeus- ja sisäasioiden valiokunnan 19. lokakuuta 2017 vahvistamat ja 16. marraskuuta 2017 pidetyssä täysistunnossa hyväksytyt neuvotteluvaltuudet ja kyseisten neuvotteluvaltuuksien vahvistamisen puheenjohtajakokouksen kokouksessa 17. lokakuuta 2019,
– ottaa huomioon 12. huhtikuuta 2016 antamansa päätöslauselman Välimeren tilanteesta ja tarpeesta kokonaisvaltaiselle EU:n lähestymistavalle muuttoliikkeeseen[25],
– ottaa huomioon Euroopan unionin tuomioistuimen antamat asetukseen (EU) N:o 604/2013 liittyvät tuomiot, erityisesti seuraavat: C-695/15 PPU Mirza (ECLI:EU: C:2016 :188), C-63/15 Ghezelbash (suuri jaosto) (*) (ECLI:EU:C:2016:409), C-155/15, Karim (ECLI:EU:C:2016:410), C-578/16 PPU C.K. ja muut (*) (ECLI:EU:C:2017:127), C-528/15 Al Chodor (ECLI:EU:C:2017:213), C‑36/17 Ahmed (määräys) (ECLI:EU:C:2017:273), C-490/16 A.S. (suuri jaosto) (ECLI:EU:C:2017 :585), C-646/16 Jafari (suuri jaosto) (*) (ECLI:EU:C:207:586), C‑670/16 Mengesteab (suuri jaosto) (ECLI:EU:C:2017:587), C-60/16 Khir Amayri, ECLI:EU:C:2017:675, C-201/16 Shiri, (ECLI:EU:C:2017:805), C-360/16 Hasan (ECLI:EU:C:2018:35), C-647/16 Hassan (ECLI:EU:C:2018:368), C-213/17 X (ECLI:EU:C:2018:538), C-56/17 Fathi (ECLI:EU:C:2018:803), C-47/17 X (suuri jaosto) (ECLI:EU:C:2018:900), C-661/17 M.A. ja muut (suuri jaosto) (*) (ECLI:EU:C:2019:53), C-163/17 Jawo (suuri jaosto) (*) (ECLI:EU:C:2019:218), C‑582/17 H. (suuri jaosto) (*) ECLI:EU:C:2019:280 ja C-715/17, C-718/17 ja C-719/17 komissio v. Puola, Unkari ja Tšekin tasavalta,
– ottaa huomioon Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen asetukseen (EU) N:o 604/2013 liittyvät tuomiot ja erityisesti seuraavat: Sharifi v. Itävalta, 5. joulukuuta 2013 (jaoston tuomio), Mohammadi v. Itävalta, 3. heinäkuuta 2014 (jaoston tuomio), Sharifi ja muut v. Italia ja Kreikka, 21. lokakuuta 2014 (jaoston tuomio) ja Tarakhel v. Sveitsi, 4. marraskuuta 2014 (suuren jaoston tuomio), ja 18. helmikuuta 2003 annettuun asetukseen (EY) N:o 343/2003 liittyvä Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen 21. marraskuuta 2011 antama tuomio asiassa M.S.S. v. Belgia ja Kreikka (suuren jaoston tuomio), hakemus nro 30696/09,
– ottaa huomioon komission 13. toukokuuta 2015 esittämän Euroopan muuttoliikeagendan (COM(2015)0240),
– ottaa huomioon syyskuussa 2019 annetun niin kutsutun Maltan julistuksen,
– ottaa huomioon Yhdistyneiden Kansakuntien pakolaisasiain päävaltuutetun elokuussa 2017 julkaiseman tutkimuksen ”Left in Limbo” Dublin III -asetuksen täytäntöönpanosta,
– ottaa huomioon ICF Internationalin komission puolesta vuonna 2015 tekemän tutkimuksen Dublin III -asetuksen arvioinnista ja vuonna 2016 tekemän tutkimuksen Dublin III -asetuksen täytäntöönpanon arvioinnista,
– ottaa huomioon marraskuussa 2019 julkaistun Euroopan tilintarkastustuomioistuimen erityiskertomuksen nro 24/2019 ”Muuttajien turvapaikka-, siirto- ja palauttamismenettelyt: Aika puuttua tehokkaammin tavoitteiden ja tulosten välisiin eroihin”,
– ottaa huomioon komission tiedonannon ”Koronavirustauti: ohjeet turvapaikka- ja palauttamismenettelyjä koskevien asiaankuuluvien EU-säännösten täytäntöönpanosta sekä uudelleensijoittamisesta” (2020/C 126/02),
– ottaa huomioon Euroopan turvapaikka-asioiden tukiviraston 2. kesäkuuta 2020 julkaiseman raportin covid-19-kriisiin liittyvistä toimenpiteistä turvapaikka- ja vastaanottojärjestelmien yhteydessä,
– ottaa huomioon kesäkuussa 2020 julkaistun Euroopan turvapaikka-asioiden tukiviraston raportin ”Vuosikertomus turvapaikkatilanteesta Euroopan unionissa”,
– ottaa huomioon Euroopan parlamentin tutkimuspalvelun (EPRS) tammikuussa 2019 julkaiseman Dublin-asetuksen täytäntöönpanon arvioinnin, jonka laativat Amandine Scherrer Euroopan parlamentin vaikutustenarvioinnin ja Euroopan tason lisäarvon osaston jälkiarviointiyksiköstä (ensimmäinen osa) ja Euroopan pakolais- ja ihmisoikeusjärjestöjen neuvottelukunnan (ECRE) tutkimusryhmä jälkiarviointiyksikön pyynnöstä (toinen osa),
– ottaa huomioon muut Euroopan parlamentin tilaamat tutkimukset, erityisesti vuonna 2016 julkaistun EPRS:n Dublin-asetusta ja turvapaikkamenettelyjä Euroopassa koskevan täytäntöönpanon arvioinnin, jonka laativat Gertrud Malmersjo ja Milan Remáč, kesäkuussa 2016 julkaistun kansalaisoikeuksien sekä perussopimus-, työjärjestys- ja toimielinasioiden politiikkayksikön (unionin sisäasioiden pääosasto) Dublin III -asetuksen uudistamista koskevan Francesco Maianin laatiman tutkimuksen, EPRS:n lokakuussa 2018 julkaiseman tutkimuksen ”The Cost of Non-Europe in Asylum Policy”, jonka laativat Wouter van Ballegooij ja Cecilia Navarra, sekä maaliskuussa 2019 julkaistun EPRS:n Dublin-järjestelmän uudistamista käsittelevän, Anja Radjenovicin laatiman tutkimuksen,
– ottaa huomioon kansalaisvapauksien sekä oikeus- ja sisäasioiden valiokunnan (LIBE) 19. helmikuuta 2020 pitämän kuulemisen,
– ottaa huomioon Euroopan parlamenttien tutkimus- ja dokumentaatiokeskuksen automaattisen järjestelmän kautta annetut jäsenvaltioiden parlamenttien vastaukset niiden työstä Dublin III -asetuksen parissa,
– ottaa huomioon Saksan antaman vastauksen viiteen kysymykseen, jotka LIBE-valiokunnan puheenjohtaja ja esittelijä lähettivät kaikille Dublin-menettelyssä osallisena oleville kansallisille viranomaisille,
– ottaa huomioon esittelijän tiedonhankintamatkat Bochumiin (Saksa), Ter Apeliin (Alankomaat), Bukarestiin (Romania) ja Lampedusaan (Italia),
– ottaa huomioon työjärjestyksen 54 artiklan sekä valiokunta-aloitteisten mietintöjen laatimista koskevasta lupamenettelystä 12. joulukuuta 2002 tehdyn puheenjohtajakokouksen päätöksen 1 artiklan 1 kohdan e alakohdan ja liitteen 3,
– ottaa huomioon naisten oikeuksien ja sukupuolten tasa-arvon valiokunnan kirjeen,
– ottaa huomioon kansalaisvapauksien sekä oikeus- ja sisäasioiden valiokunnan mietinnön (A9-0245/2020),
A. ottaa huomioon, että vuonna 2015 turvapaikkaa EU+-maista haki 1 393 920 henkilöä ja vuonna 2016 1 292 740 henkilöä ja että määrä oli noussut nelinkertaiseksi verrattuna vuosiin 2012 (373 375 hakemusta) ja 2013 (464 515 hakemusta); ottaa huomioon, että kansainvälistä suojelua koskevien hakemusten määrä EU+-maissa kasvoi jälleen vuosien 2018 (665 920 hakemusta) ja 2019 (738 425 hakemusta) välillä, ja vastasi 0,13 prosenttia EU:n kokonaisväestöstä vuonna 2019;
B. ottaa huomioon, että lähes puolet EU:ssa tehdyistä turvapaikkahakemuksista koskee lapsia ja että noin 17 700 ilman huoltajaa olevaa alaikäistä jätti kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksen vuonna 2019; ottaa huomioon, että 86 prosenttia heistä oli poikia ja 90 prosenttia 14–18-vuotiaita;
C. ottaa huomioon, että jäsenvaltio, joka myöntää viisumin kolmannen maan kansalaiselle, on vastuussa kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksen käsittelystä Dublin III -asetuksen 12 artiklan mukaisesti; ottaa huomioon, että Dublin III -asetuksen 14 artiklan mukaan viisumivapauden myöntävän jäsenvaltion alueelle tulleen kolmannen maan kansalaisen tai kansalaisuudettoman henkilön hakemuksen käsittelee tämä jäsenvaltio;
D. ottaa huomioon, että vuonna 2019 Dublin-pyynnöistä tehtiin 145 000 päätöstä; ottaa huomioon, että Dublin-pyyntöjen hyväksyntäprosentti oli samana vuotena 62 prosenttia;
E. ottaa huomioon, että vuosina 2008–2017 kolmasosa jäsenvalioista otti vastaan 90 prosenttia turvapaikanhakijoista;
F. ottaa huomioon, että jäsenvaltion vastuuta turvapaikkahakemuksesta koskevat määrittämisperusteet sisältävät etusijajärjestyksessä perheyksikön, oleskelulupien tai viisumien myöntämisen, luvattoman maahantulon tai oleskelun ja viisumivapaan maahantulon; toteaa, että jos mitään näistä perusteista ei voida soveltaa, käsittelystä vastaa 3 artiklan 2 kohdan mukaisesti ensimmäinen jäsenvaltio, jossa turvapaikkahakemus on jätetty; ottaa huomioon, että 13 artiklan mukaan turvapaikkahakemuksen käsittelystä vastaa se jäsenvaltio, johon hakija on ensiksi saapunut luvattomasti, ja että tämän artiklan kohtuuttoman usein tapahtuvan käytön johdosta vastuut eivät jakaudu tasaisesti EU:n jäsenvaltioiden välillä; ottaa huomioon, että useat Välimeren ”ensimmäiset maahantulovaltiot”, eli Kreikka, Italia, Malta, Kypros ja Espanja, vastaanottivat suuren osan ensimmäisistä hakemuksista erityisesti vuosien 2015–2016 kriisin aikana;
G. ottaa huomioon, että vuonna 2018 Saksassa (82,8 miljoonaa asukasta, 18,6 prosenttia EU:n koko väestöstä) tehtiin eniten hakemuksia (184 180 hakemusta eli 28 prosenttia kaikista hakemuksista, mikä vastaa 0,22 prosenttia Saksan väestöstä), seuraavaksi eniten Ranskassa (66,9 miljoonaa asukasta, 15 prosenttia koko EU:n väestöstä), 120 425 hakemusta (19 prosenttia kaikista hakemuksista, mikä vastaa 0,18 prosenttia Ranskan väestöstä), Kreikassa (10,74 miljoonaa asukasta, 2,4 prosenttia koko EU:n väestöstä) 66 695 hakemusta (11 prosenttia kaikista hakemuksista, 0,62 prosenttia Kreikan väestöstä), Italiassa (60,48 miljoonaa asukasta, 13,6 prosenttia koko EU:n väestöstä) 59 950 hakemusta (10 prosenttia kaikista hakemuksista, 0,01 prosenttia Italian väestöstä) ja Espanjassa (46,66 miljoona asukasta, 10,49 prosenttia koko EU:n väestöstä) 52 700 hakemusta (9 prosenttia kaikista hakemuksista, 0,11 prosenttia Espanjan väestöstä);
H. korostaa, että vuosina 2016–2019 Saksa ja Ranska tekivät selvästi eniten Dublin-pyyntöjä (68 prosenttia EU:n kokonaismäärästä), kun taas Espanja, Viro, Liettua, Latvia, Slovakia, Bulgaria, Puola ja Tšekki tekivät pyyntöjä vain vähän; ottaa huomioon, että Espanja ei ole esittänyt Dublin-pyyntöjä lähes lainkaan huolimatta turvapaikkahakemusten suuresta ja kasvavasta määrästä; ottaa huomioon, että maiden välillä on merkittäviä eroja, sillä siirroista 54,6 prosenttia tehtiin Kreikasta, 42,2 prosenttia Ruotsista, 11,2 prosenttia Saksasta, 6,7 prosenttia Ranskasta ja 1,6 prosenttia Italiasta vuosina 2016–2019; panee merkille huomattavan tietovajeen useiden maiden osalta;
I. ottaa huomioon, että Dublin III -asetus perustuu keskeiseen olettamukseen, jonka mukaan turvapaikanhakijoille myönnetään yhtäläiset oikeudet kaikissa jäsenvaltioissa ja että jokainen hakemus tutkitaan tasapuolisesti riippumatta siitä, missä EU-maassa hakemus on jätetty; toteaa, että tämä ei kuitenkaan toteudu käytännössä;
J. ottaa huomioon, että jäsenvaltiot ovat käyttäneet asetuksen riippuvuussuhteessa olevia henkilöitä koskevaa lauseketta (16 artikla) tai humanitaarista ja harkintavaltalauseketta (17 artikla) vain hyvin rajoitetusti; katsoo, että nämä lausekkeet tarjoavat kohtuullisia ratkaisuja perheenyhdistämiseen tai uudelleensijoittamiseen myös maahantulon jälkeen;
K. ottaa huomioon, että useimmissa Dublin-menettelyissä ei noudateta perusteiden etusijajärjestystä koskevia säännöksiä ja vahvistettuja määräaikoja asianmukaisesti eikä siirtoja panna täytäntöön; ottaa huomioon, että kun on kyse lapsista ja perheistä, nämä puutteet ovat erityisen haitallisia lapsen edun ja turvapaikanhakijoiden perheenyhdistämisoikeuden kannalta;
L. ottaa huomioon, että Dublin III -asetuksen täytäntöönpanoa koskevat tiedot ja tutkimukset osoittavat, että perhesäännöksiin suhtaudutaan toistuvasti välinpitämättömästi ja lapsen edun periaatetta sovelletaan virheellisesti; ottaa huomioon, että esimerkiksi vuonna 2018 perheyksikkökriteeriä sovellettiin 5 prosentissa vastuunottopyynnöistä Ranskassa (12 000 pyynnöstä) ja 3,7 prosentissa Saksassa (17 500 pyynnöstä) ja vielä harvemmin Belgiassa, Ruotsissa ja Sveitsissä; korostaa sitä vastoin, että Kreikka esitti 79,3 prosenttia vastuunottopyynnöistään perheiden yhtenäisyyskriteerin perusteella vuonna 2018; korostaa myös, että perheenyhdistämistä koskevat hakemukset hyväksytään harvemmin (48 prosenttia tapauksista) verrattuna kaikkien menettelyjen keskimääräiseen hyväksymisasteeseen (67,6 prosenttia); ottaa huomioon, että asetuksen 16 ja 17 tehokkaalla täytäntöönpanolla voitaisiin taata turvapaikanhakijoiden perhe-elämää ja perheen yhtenäisyyttä koskevan oikeuden tehokas toteutuminen;
M. ottaa huomioon, että Dublin III -asetukseen on liittynyt merkittäviä täytäntöönpanoa koskevia puutteita, myös vuoden 2015 suurten saapujamäärien ja covid-19-pandemian aikana, ja että tämä on vaikuttanut haitallisesti jäsenvaltioiden väliseen luottamukseen sekä kansainväliseen suojeluun ja johtanut perusoikeusloukkauksiin; ottaa huomioon, että Dublin III -säännöt ovat osoittautuneet soveltumattomiksi suurten muuttovirtojen käsittelyyn, mikä on johtanut järjestelmään, joka asettaa liian suuren vastuun ja rasituksen muutamille jäsenvaltioille;
N. ottaa huomioon, että väliaikainen Välimeren etsintä- ja pelastusmekanismi, josta päätettiin Maltan julistuksella ja jonka Saksa, Ranska, Italia ja Malta allekirjoittivat 23. syyskuuta 2019, oli voimassa ainakin kuusi kuukautta; ottaa huomioon, että tähän tilapäiseen sopimukseen ei liittynyt muita jäsenvaltioita;
O. ottaa huomioon, että ennaltaehkäiseviä toimia koskevaa säännöstä (33 artikla) ei ole koskaan käytetty;
P. ottaa huomioon, että Dublin III -asetuksen 28 artiklassa sallitaan säilöönotto poikkeuksellisena toimenpiteenä ”siirtomenettelyjen turvaamiseksi”, jos hakijaan liittyy ”huomattava pakenemisen riski”; ottaa huomioon, että tämä määritelmä on edelleen epäselvä ja että sen tulkinta vaihtelee jäsenvaltioittain;
Q. ottaa huomioon, että prosessuaalisia takeita ja turvapaikanhakijoiden, erityisesti lasten, takeita ei noudateta; ottaa huomioon, että menettelyjen kesto ja ennustettavissa olevien myönteisten päätösten puute sekä huonot vastaanotto-olosuhteet ja sosiaalinen epävarmuus vaikuttavat sellaisten turvapaikanhakijoiden hyvinvointiin, joilla on monissa tapauksissa ollut traumaattisia kokemuksia kotona ja/tai matkalla EU:hun;
R. ottaa huomioon, että Dublin III -asetuksen täytäntöönpano liittyy läheisesti EU:n turvapaikka- ja muuttoliikepolitiikan muiden toimintapoliittisten asiakokonaisuuksien täytäntöönpanoon; ottaa erityisesti huomioon, että puutteet uudelleenlaaditun turvapaikkamenettelydirektiivin (2013/32/EU), uudelleenlaaditun vastaanottodirektiivin (2013/33/EU) ja uudelleenlaaditun aseman määrittelyä koskevan direktiivin (2011/95/EU) täytäntöönpanossa ovat vaikuttaneet Dublin III -asetuksen täytäntöönpanoon; katsoo, että komission olisi tehostettava työtään sen varmistamiseksi, että jäsenvaltiot noudattavat näitä direktiivejä, myös rikkomusmenettelyjen avulla;
S. ottaa huomioon, että osa puutteista liittyy Dublinin asetuksen suunnitteluun eikä niitä voida ratkaista pelkästään paremman täytäntöönpanon avulla;
T. toteaa, että tietojen puute estää tekemästä Dublin III -asetuksen täytäntöönpanon kattavaa arviointia; ottaa huomioon, että jäsenvaltiot eivät toimita tilastotietoja järjestelmällisesti ja johdonmukaisesti eivätkä yhtä yksityiskohtaisesti tai yhtä usein; toteaa, että keskeisiä tietopuutteiden aiheita ovat pyyntöjen perusteet, menettelyjen kesto, resurssit, peruutetut hakemukset, epäonnistuneet siirrot, muutoksenhaut ja säilöönotto;
U. ottaa huomioon, että parlamentti hyväksyi 6. marraskuuta 2017 kahden kolmasosan enemmistöllä lainsäädäntöpäätöslauselman uudelleenlaaditusta Dublin IV -ehdotuksesta;
Yhteisvastuun periaatteen sisällyttäminen Euroopan yhteiseen turvapaikkajärjestelmään
1. katsoo, että nykyinen Dublin III -asetus asettaa jäsenvaltioiden vähemmistön suhteettoman suureen vastuuseen erityisesti silloin, kun maahanmuuttajia saapuu paljon; katsoo, että Dublin III -asetuksen ensimmäistä saapumismaata koskevan perusteen takia etulinjan maat joutuvat maantieteellisen sijaintinsa vuoksi kantamaan turvapaikanhakijoiden rekisteröintiä ja vastaanottoa koskevan ennennäkemättömän ja suhteettoman suuren taakan; huomauttaa, että Dublin III -asetuksella, sellaisena kuin se on suunniteltu ja pantu täytäntöön, ei ole pystytty takaamaan asetuksen päätavoitetta eli turvapaikkahakemuksen käsittelystä vastuussa olevan jäsenvaltion nopeaa määrittämistä, ja siten varmistamaan vastuun oikeudenmukaista jakautumista jäsenvaltioiden välillä, sekä tehokasta ja nopeaa pääsyä turvapaikkamenettelyjen piiriin;
2. korostaa, että komission vuonna 2015 ehdottamien järjestelykeskusten ja väliaikaisen siirtojärjestelmän käyttöönoton tarkoituksena oli helpottaa turvapaikkahakemusten hallintoa hakijoiden saapuessa EU:n alueelle ja olla käytännönläheinen tapa tasoittaa Dublin III -asetuksen puutteita, jotka siihen aikaan olivat tulossa esiin; muistuttaa lisäksi, että Euroopan turvapaikka-asioiden tukiviraston (EASO) ja Frontexin kaltaiset EU:n virastot ovat tukeneet jäsenvaltioita, joihin kohdistuu kohtuuton taakka turvapaikkasäännöstön täytäntöönpanossa, ja korostaa tarvetta parantaa näiden virastojen välistä yhteistyötä;
3. korostaa, että perusteiden etusijajärjestyksen epäasianmukainen soveltaminen, erityisesti ensimmäistä saapumismaata koskevan perusteen liiallinen käyttö ja siirtojen tehoton toteuttaminen, on lisännyt tiettyjen jäsenvaltioiden ja erityisesti etulinjassa olevien jäsenvaltioiden suhteetonta vastuuta; katsoo siksi, että EU tarvitsee kestävän yhteisvastuumekanismin, jossa vahvistetaan oikeudenmukaiset säännöt vastuun jakamiseksi jäsenvaltioiden kesken SEUT-sopimuksen 80 artiklan mukaisesti ja jossa kunnioitetaan täysimääräisesti turvapaikanhakijoiden turvallisuutta ja suojelua koskevaa perusoikeutta;
4. katsoo, että on olennaisen tärkeää tarjota etulinjassa oleville jäsenvaltioille enemmän resursseja ja valmiuksia, esimerkiksi EASOn kautta, niin kauan kuin Dublin-järjestelmää ei uudisteta;
5. muistuttaa, että oikeus turvapaikkaan on perusoikeus; korostaa, että turvapaikkamenettelyn avulla tutkitaan hakemukset ja myönnetään kansainvälistä suojelua hakijoille, jotka täyttävät kelpoisuusvaatimukset, ja varmistetaan samalla nopea ja oikeudenmukainen päätös niille, jotka eivät täytä vaatimuksia;
6. panee merkille, että Dublin III -asetuksen 24 artiklan 4 kohdan mukaan jäsenvaltiot voivat joko pyytää ottamaan henkilön takaisin tai toteuttaa palauttamismenettelyn sellaisten henkilöiden tapauksessa, joiden kansainvälistä suojelua koskeva hakemus on hylätty jäsenvaltiossa tehdyllä lopullisella päätöksellä; korostaa, että 24 artiklan 4 kohdan soveltamisen yhteydessä sellaisten henkilöiden palauttaminen, jotka eivät voi saada kansainvälistä suojelua, erityisesti vapaaehtoisen noudattamisen perusteella, voisi edistää EU:n muuttoliikepolitiikan toimivuutta;
7. suhtautuu myönteisesti neuvoston vuosina 2015 ja 2016 tekemiin siirtopäätöksiin, jotka hyväksyttiin kiireellisenä yhteisvastuutoimenpiteenä; ilmaisee pettymyksensä siihen, että jäsenvaltiot eivät ole täyttäneet solidaarisuutta ja vastuunjakoa koskevia sitoumuksiaan, ja panee samalla merkille joidenkin jäsenvaltioiden myönteisen panoksen; muistuttaa, että komissio ei noudattanut parlamentin 18. toukokuuta 2017 antaman päätöslauselman kehotusta ehdottaa siirtotoimenpiteiden jatkamista siihen asti, kunnes Dublin III -asetuksen uudistus on hyväksytty; korostaa, että väliaikaisilla siirtoa koskevilla sopimuksilla ei voida korvata yhdenmukaistettua ja kestävää Euroopan yhteistä turvapaikkajärjestelmää;
8. pitää valitettavana, että neuvosto, toisin kuin parlamentti, ei ole ottanut kantaa Dublin IV -uudelleenlaadintaehdotukseen, ja ajanut näin ollen umpikujaan yritykset uudistaa Dublin III -asetusta, vaikka sen puutteet on hyvin dokumentoitu; katsoo, että tämä umpikujaan ajautuminen voidaan tulkita niin, että se rikkoo SEU-sopimuksen 13 artiklan 2 kohdassa määrättyä EU:n toimielinten keskinäisen vilpittömän yhteistyön periaatetta, ottaen huomioon myös sen, että neuvosto on aina pyrkinyt yksimieliseen sopimukseen, vaikka perussopimuksissa määrätään määräenemmistöstä; pitää erityisen valitettavana, että unionilla on edelleen samat säännöt, jotka ovat osoittautuneet tehottomiksi tulijoiden suuren määrän hallinnoinnissa; kehottaa uudistamaan nopeasti Euroopan yhteisen turvapaikkajärjestelmän;
9. panee merkille, että 33 artiklan mukaista varhaisvaroitus-, valmius- ja kriisinhallintamenettelyä ei ole tähän mennessä sovellettu, ei edes vuosina 2015 ja 2016, kun tulijoita oli paljon; toteaa lisäksi, että vielä ei ole vedottu tilapäistä suojelua koskevan direktiivin säännöksiin, joiden tarkoituksena on käsitellä tilapäistä suojelua silloin, maahan tulee suuri määrä siirtymään joutuneita henkilöitä, jotka eivät pysty palaamaan alkuperämaahansa;
10. katsoo, että EU:hun olisi perustettava solidaarisuuteen perustuva mekanismi turvapaikkaa koskevan perusoikeuden jatkuvuuden varmistamiseksi EU:ssa, jotta voidaan varmistaa turvapaikan saanti ja vastuun jakaminen jäsenvaltioiden kesken; korostaa, että turvapaikanhakijoiden perusoikeuksien suojelun olisi aina oltava tämän mekanismin keskiössä; katsoo, että ammattitaitoista ja erityisesti oikeudellista apua kansainvälistä suojelua tarvitseville henkilöille tarjoavien kansalaisyhteiskunnan organisaatioiden olisi voitava osallistua tällaiseen mekanismiin;
11. korostaa, että 17 artiklassa tarkoitettua harkintavaltalauseketta, jonka mukaan jäsenvaltio voi ottaa vastuun turvapaikkahakemuksesta, vaikka sitä ei ole määritetty Dublin III -asetuksen mukaisesti hakemuksen käsittelystä vastuussa olevaksi jäsenvaltioksi, käytetään eri tavalla, harvoin ja vain muutamassa jäsenvaltiossa; panee merkille, että vuonna 2018 suurin osa tällaisista tapauksista oli Saksassa, Alankomaissa ja Ranskassa; kehottaa kaikkia jäsenvaltioita hyödyntämään paremmin 17 artiklan harkintavaltalauseketta haastavissa tilanteissa ja humanitaarisissa hätätilanteissa pysyvän solidaarisuusmekanismin puuttuessa; katsoo, että 17 artiklan harkintavaltalausekkeita olisi käytettävä yhteisvastuun välineenä vastuun jakamisessa erityisesti tilanteissa, joissa maahantulijoita saapuu paljon maitse ja meritse, tai siirrettäessä järjestelykeskuksissa tällä hetkellä epäinhimillisisissä, ihmisarvoa alentavissa, epäterveellisissä ja turvattomissa oloissa ja ilman riittävää fyysistä ja mielenterveyteen liittyvää tukea oleskelevia turvapaikanhakijoita;
12. katsoo, että perheiden yhtenäisyyttä koskevat säännökset, jotka ovat ensimmäisiä vastuun määrittämistä koskevien perusteiden etusijajärjestyksessä, olisi pantava tehokkaasti täytäntöön ja että huollettavia henkilöitä (16 artikla) ja harkintavaltalausekkeita (17 artikla) olisi käytettävä laajemmin perheiden yhtenäisyyden tukemiseen;
13. korostaa, että Dublin III -asetuksen täytäntöönpanoon liittyy monia haasteita; panee merkille, että EASO antaa merkittävää operatiivista ja teknistä tukea jäsenvaltioiden viranomaisille Dublin-menettelyjen täytäntöönpanossa erityisesti järjestelykeskuksissa;
14. kehottaa komissiota ja jäsenvaltioita helpottamaan EASOn henkilöstön työtä ja sallimaan turvapaikanhakijoiden puhuttelut muilla kuin sen valtion virallisella kielellä, jossa ne järjestetään, ja varmistamaan samalla, että hakijalle tarjotaan tulkkaus tämän ymmärtämällä kielellä; korostaa, että EASOn on operatiivisessa työssään noudatettava korkeimpia vaatimuksia ja asetettava työnsä keskiöön kansainvälistä suojelua tarvitsevien hakijoiden etu, myös lapsen etu; kehottaa perustamaan Euroopan turvapaikkaviraston ja myöntämään sille riittävät taloudelliset ja henkilöresurssit ja tukemaan näin jäsenvaltioita Dublin-menettelyissä; kehottaa organisoimaan eurooppalaiset Dublin-yksiköt asianmukaisesti ja antamaan niille riittävästi henkilöstöä, jotta voidaan virtaviivaistaa ja nopeuttaa Dublin-menettelyjen saattamista päätökseen ja varmistaa erityisesti, että sovelletaan oikein Dublin III -asetuksen III luvun säännöksiä, joilla turvapaikanhakija yhdistetään tiettyyn jäsenvaltioon;
Perusoikeuksien suojeleminen
15. muistuttaa, että perusoikeuksien suojelemisen on oltava keskeisessä asemassa kaikissa toimenpiteissä, joilla Dublin III -asetusta pannaan täytäntöön, mukaan lukien lasten, ihmiskaupan uhrien, hlbti-henkilöiden ja haavoittuvassa asemassa olevien henkilöiden suojelu; huomauttaa, että Euroopan yhteisen turvapaikkajärjestelmän puutteet aiheuttavat inhimillisiä kustannuksia turvapaikanhakijoille, joiden mielenterveyttä heikentävät jo heidän alkuperämaassa ja mahdollisesti muuttoreittien varrella kokemansa traumat;
16. muistuttaa, että turvapaikanhakijoilla on oikeus saada kaikki tiedot menettelyistä; pitää valitettavana, että turvapaikanhakijoille annettavien tietojen taso vaihtelee huomattavasti jäsenvaltiosta toiseen; kehottaa jäsenvaltioita takaamaan, että alaikäiset saavat tarpeisiin sovitettua, lapsiystävällistä tietoa ja erityistä tukea; korostaa, että oikeusavun ja tulkkauksen tarjoaminen on keskeistä, jotta varmistetaan hakijoiden tiedonsaantioikeus;
17. huomauttaa, että turvapaikanhakijoiden ja erityisesti haavoittuvassa asemassa olevien henkilöiden, alaikäisten ja perheiden siirrot voivat johtaa heidän ihmisoikeuksiensa loukkaamiseen; toistaa, että palauttamiskiellon periaate ja ihmisoikeusloukkaukset ovat riittävä syy keskeyttää siirto, vaikka kohdemaassa ei olisi järjestelmäpuutteita; kehottaa jäsenvaltioita arvioimaan asianmukaisesti riskit, joille hakijat altistuisivat kohdejäsenvaltioissa; korostaa erityisesti, että siirrot on toteutettava tavalla, joka ei missään tapauksessa altista yksilöitä palauttamisriskille;
18. muistuttaa, että 28 artiklan mukaan turvapaikanhakijoiden säilöönottoa voidaan Dublin-menettelyn puitteissa käyttää vain viimeisenä keinona ja vain jos säilöönotto on suhteellisuusperiaatteen mukainen, eikä mitään muuta vähemmän rajoittavaa vaihtoehtoa voida panna tehokkaasti täytäntöön, jotta varmistetaan siirtomenettelyn toteuttaminen tapauksissa, joissa on huomattava pakenemisen vaara; kehottaa jäsenvaltioita ryhtymään konkreettisiin toimiin pätevien vaihtoehtojen löytämiseksi säilöönotolle;
19. katsoo, että säilöönoton on oltava mahdollisimman lyhytaikainen eikä se saa kestää pidempään kuin on kohtuudella välttämätöntä tarvittavien hallinnollisten toteuttamiseksi asianmukaista huolellisuutta noudattaen, kunnes tämän asetuksen nojalla toteuttava siirto toteutetaan; korostaa, että koska pakenemisen vaaran määrittämiseen ei ole yhdenmukaistettuja perusteita, jäsenvaltiot ovat hyväksyneet erilaisia ja joskus kiistanalaisia perusteita; kehottaa jäsenvaltioita ja komissiota selventämään käsitettä ”huomattava pakenemisen vaara”;
20. kehottaa jäsenvaltioita ja komissiota selventämään, että säilöönotto ei koskaan ole lapsen edun mukaista;
21. muistuttaa, että Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen mukaan[26] on lainvastaista ottaa alaikäistä säilöön mutta jättää ottamatta huomioon hänen etuaan tai hänen henkilökohtaista tilannettaan ilman huoltajaa olevana alaikäisenä, jos sitä voidaan soveltaa, tai jättää arvioimatta oikeasuhteisuutta tai saatavilla olevia vaihtoehtoja säilöönotolle;
22. korostaa, että lasten suojelun perimmäiset tavoitteet, kuten lapsikaupan torjunta, on aina asetettava etusijalle, jotta varmistetaan, että maahanmuuttajalapsilla on nopea pääsy koulutukseen, terveydenhuoltoon ja asianmukaiseen majoitukseen; korostaa, että ilman huoltajaa olevien lasten tulisi nauttia asianmukaisista suojelutoimenpiteistä, kuten tehokkaasta edunvalvonnasta;
23. huomauttaa, että perusteiden etusijajärjestyksen noudattamisessa on useita ja järjestelmällisiä puutteita; korostaa, että perheiden yhtenäisyys ei ole läheskään yleisin kriteeri, vaikka se on asetuksen III luvun mukaisen etusijajärjestyksen kärjessä; katsoo, että jäsenvaltioiden olisi keskinäisen yhteistyön periaatteen mukaisesti autettava toimivaltaisia viranomaisia ja kolmansien maiden kansalaisia parantamaan olemassa olevien ja todistettujen perhesiteiden vahvistamista, kun määritellään vastuussa olevia jäsenvaltioita; kehottaa komissiota varmistamaan, että perusteiden etusijajärjestystä noudatetaan täysimääräisesti;
24. katsoo, että on selvennettävä perheenyhdistämistä koskevien perusteiden soveltamisen edellytyksiä ja asetuksen 7 artiklan 3 kohdan mukaisesti asetettava 8, 10 ja 16 artiklan soveltaminen etusijalle tärkeimpinä perusteina hakemuksen käsittelystä vastuussa olevan jäsenvaltion määrittämiseksi, jotta taataan perheen yhtenäisyyttä koskevan oikeuden tehokas toteutuminen ja perheenyhdistämispäätösten nopeampi täytäntöönpano; kehottaa komissiota ja jäsenvaltioita yhdenmukaistamaan perheenyhdistämisen edellyttämän näyttökynnyksen saavutettavissa olevien normien ja vaatimusten suuntaisesti; huomauttaa, että määritelmät siitä, mikä on ”perhe”, vaihtelevat jäsenvaltioittain, mikä edesauttaa perusteiden etusijajärjestyksen laiminlyömistä ja järjestelmän toimintahäiriöitä; kehottaa siksi komissiota valvomaan huolellisesti, että jäsenvaltiot soveltavat asianmukaisesti perheeseen liittyviä määritelmiä, sellaisina kuin ne on määritelty asetuksen 3 artiklassa;
25. muistuttaa, että tämän asetuksen mukaisesti lapsen edun olisi oltava ensisijainen huomioon otettava tekijä kaikkien Dublin-menettelyjen soveltamisessa ja lasta koskevissa päätöksissä; pitää valitettavana, että jäsenvaltiot soveltavat erilaisia tulkintoja lapsen edusta;
26. pitää valitettavana, että riittämättömät tunnistamismekanismit ja toisinaan virheelliset ikäarviointimenetelmät pahentavat alaikäisten tilannetta entisestään, mikä aiheuttaa viivästyksiä tai vaikuttaa kielteisesti Dublin-menettelyjen lopputulokseen; toteaa, että tietyissä jäsenvaltioissa on kehitetty hyviä käytäntöjä, kuten ilman huoltajaa oleville alaikäisille suunnatun erityishenkilöstön käyttö tai monialainen lähestymistapa iän määrittämiseksi;
27. on erittäin huolissaan siitä, että monissa jäsenvaltioissa edustajan nimittäminen avustamaan ilman huoltajaa olevia alaikäisiä Dublin-menettelyissä on käytännön haasteiden vuoksi usein viivästynyt tai sitä ei ole taattu; toteaa myös, että joissakin maissa nämä edustajat eivät saa riittävästi tietoa Dublin-menettelyistä ja että ilman huoltajaa olevat alaikäiset eivät saa lapsiystävällistä tukea;
Menettelyjen yksinkertaistaminen, käsittelyaikojen huomattava lyhentäminen ja tehokkaita oikeussuojakeinoja koskevien oikeuksien kunnioittaminen
28. korostaa, että siirtomenettelyjen lukumäärä kasvoi huomattavasti vuosina 2016–2017 ja että niistä aiheutui merkittäviä inhimillisiä, aineellisia ja taloudellisia kustannuksia; pitää kuitenkin valitettavana, että siirtoja tehtiin vain 11 prosentissa tapauksista, mikä entisestään lisää turvapaikkajärjestelmien ylikuormitusta ja osoittaa selvästi asetuksen tehottomuuden; pitää erittäin tärkeinä toimia tiedonsaannin ja turvapaikanhakijoiden perheenyhdistämistä ja siirtoja koskevien nopeiden menettelyjen takaamiseksi;
29. korostaa Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen ja Euroopan unionin tuomioistuimen viime vuosien tärkeää oikeuskäytäntöä, jossa on selvennetty Dublin-siirtojen ehkäisemisen hyväksyttäviä perusteita, erityisesti kaikkia yksilölle aiheutuvia riskejä; panee erityisesti merkille, että unionin tuomioistuimissa ja kansallisissa tuomioistuimissa tehdään yhä enemmän päätöksiä keskeyttää siirrot jäsenvaltioihin, joissa turvapaikanhakijalta evättäisiin epäoikeudenmukaisesti kansainvälinen suojelu (välillinen palautus) tai heidän oikeutensa Dublin-menettelyyn; pitää valitettavana, että turvapaikanhakijat joutuvat epäinhimillisen tai halventavan kohtelun kohteeksi tietyissä jäsenvaltioissa;
30. panee merkille, että kansallisen turvapaikkaviranomaisen rakenteellisen organisoinnin ja toiminnan puutteet yhdessä resurssipulan kanssa ovat viivästyttäneet Dublin-menettelyjä ja haitanneet asetuksen soveltamista; panee merkille, että vaikka useimmissa maissa on yksi erikoistunut turvapaikkaviranomainen, jotkin jäsenvaltiot ovat päättäneet jakaa vastuun eri viranomaisten kesken, mikä aiheuttaa tietyissä tapauksissa turvapaikanhakijoille käytännön monimutkaisuuksia ja eroja asetuksen täytäntöönpanossa;
31. korostaa, että Dublin-menettelyjen tehokkuus riippuu myös kunkin kansallisen turvapaikkaviranomaisen laadukkuudesta ja henkilöstön määrästä; panee merkille, että turvapaikkaviranomaisten välillä on merkittäviä eroja henkilöstön määrässä turvapaikanhakijaa kohti; korostaa, että kansallisilla Dublin-yksiköillä on liian vähän henkilöstöä samalla kun niiden työmäärä kasvaa huomattavasti; kehottaa jäsenvaltioita lisäämään Dublin III -asetuksen toimivuuden edellyttämiä resursseja, erityisesti turvapaikkaviranomaisten määrää;
32. korostaa yhteistyön ja tiedonjaon puutetta jäsenvaltioiden välillä, mikä heikentää aktiivisesti EU:n yhteisvastuun periaatetta ja edistää suoraan järjestelmien ylikuormitusta tietyissä jäsenvaltioissa;
33. korostaa, että ”luvatonta maahantuloa” koskevan kriteerin liiallinen ja osittain epäasianmukainen soveltaminen rasittaa suhteettomasti ensimmäisiä maahantulomaita, joilla ei useinkaan ole resursseja ja valmiuksia turvapaikanhakijoiden vastaanottamiseen ja rekisteröintiin; toteaa, että ”takaisinottopyynnöt” ovat olleet Dublin-menettelyn hallitseva muoto viime vuosina, mikä tarkoittaa, että useimmat Dublin-menettelyyn asetetut henkilöt olivat jo hakeneet turvapaikkaa toisessa jäsenvaltiossa; toteaa, että Schengen-alueen jäsenvaltioihin ja myös sen ulkopuolisiin jäsenvaltioihin olisi sovellettava asianmukaisia toimenpiteitä edelleen liikkumisen estämiseksi;
34. muistuttaa, että Dublin-menettelyn kussakin vaiheessa asetettujen määräaikojen tarkoituksena on pitää menettely lyhyenä ja mahdollistaa nopea pääsy turvapaikkamenettelyyn; panee merkille, että jäsenvaltioiden välillä on edelleen epäselvyyksiä ja vaihtelua määräaikojen laskemisessa ja siinä, milloin kukin menettely katsotaan alkaneeksi; ehdottaa siirtomenettelyn käynnistävien ehtojen selkeyttämistä ja yhdenmukaistamista;
35. ottaa huomioon, että Dublin III -asetuksen mukaiset vastuun siirtämistä koskevat säännöt vaikuttavat joissakin tapauksissa haitallisesti turvapaikkamenettelyjen tehokkuuteen ja siirtojen täytäntöönpanoon, sillä ne lisäävät pakenemisen vaaraa; pitää valitettavina jäsenvaltioiden usein näennäisiä perusteluja siirroista kieltäytymiseksi; katsoo, että muun muassa nämä tekijät ovat lisänneet osaltaan edelleen liikkumista kannustamalla turvapaikanhakijoita jäämään järjestelmän ulkopuolelle; kehottaa komissiota tarkistamaan sääntöjä siirtojen täytäntöönpanon parantamiseksi ja luopumaan vastuun siirtämisestä tapauksissa, joissa turvapaikanhakija pakenee, edistämään jäsenvaltioiden välistä luottamusta, seuraamaan tilannetta ja tarvittaessa määräämään seuraamuksia siirroista kieltäytyville jäsenvaltioille;
36. panee merkille, että myös perusteiden etusijajärjestystä koskevien sääntöjen virheellinen soveltaminen, erityisesti perheenyhdistämisen ja ilman huoltajaa olevien lasten tilanteen osalta, sekä ensimmäisen luvattoman maahantulon maan kriteerin suhteeton käyttö heikentävät turvapaikkamenettelyjä; toteaa, että nämä täytäntöönpanon puutteet voivat kannustaa turvapaikanhakijoita jäämään järjestelmän ulkopuolelle; korostaa, että jäsenvaltioiden turvapaikkajärjestelmien yhdenmukaistamisen jatkaminen on keskeistä toimivan Dublin III -asetuksen ja edelleen liikkumisen ehkäisemisen kannalta; kehottaa komissiota ehdottamaan järjestelmää, jossa otetaan asianmukaisesti huomioon turvapaikanhakijoiden todistetut merkitykselliset yhteydet jäsenvaltioon, kuten aiempi laillinen oleskelu tai tutkintotodistukset, ja jolla varmistetaan, että turvapaikanhakijoita kohdellaan suhteellisesti yhdenvertaisesti kaikkialla EU:ssa;
37. katsoo, että oikeusavun tarjoaminen turvapaikanhakijoille Dublin-menettelyissä erityisesti järjestelykeskuksissa on olennaisen tärkeää sen varmistamiseksi, että hakijoille tiedotetaan heidän oikeuksistaan ja velvollisuuksistaan Dublin-menettelyn aikana; korostaa, että tämä parantaisi oikeuksia kunnioittavia menettelyjä, yksinkertaistaisi Dublin-menettelyjä ja parantaisi päätöksentekoa; toteaa, että oikeudellinen edustaja voi varmistaa, että jokainen asiakirja-aineisto on täydellinen ja täsmällinen, ja auttaa vähentämään muutoksenhakujen määrää ja turvaamaan oikeuden palauttamiskieltoon; panee huolestuneena merkille, että kansallisella tasolla on edelleen joitakin erityisiä kysymyksiä, kuten rajalliset mahdollisuudet käyttää riippumattomia oikeudellisia edustajia syrjäisissä turvapaikkakeskuksissa, vähäiset taloudelliset korvaukset oikeusavusta, riittämättömät valmiudet ennakoiviin ja henkilökohtaisiin puhutteluihin ja oikeusavun riittämätön tarjoaminen säilöönottokeskuksissa oleville hakijoille; kehottaa jäsenvaltioita ja komissiota lisäämään oikeusavun antamiseen Dublin-menettelyn aikana käytettävissä olevia varoja;
38. korostaa, että hakijoille Dublin-menettelyn aikana toimitettujen tietojen laatu ja määrä eivät ole mitenkään tyydyttäviä, tiedot vaihtelevat huomattavasti maiden välillä ja joissakin tapauksissa maiden sisällä; toteaa, että erilaiset tekijät vaikuttavat tiedonsaantioikeuden noudattamiseen, kuten tietojen laatu ja selkeys, tulkkien saatavuus, käännettyjen asiakirjojen saatavuus ja tietojen saatavuus ajoissa; muistuttaa, että asetuksen 4 artiklan mukainen tiedonsaantioikeus on olennaisen tärkeää Dublin-menettelyjen monimutkaisen luonteen vuoksi ja turvapaikkapyyntöjen oikeudenmukaisen käsittelyn takaamiseksi EU:ssa; korostaa, että puutteet tässä suhteessa voivat olla seurausta resurssien puutteesta, mutta ne johtuvat myös tahallisista poliittisista valinnoista tietyissä maissa, joissa on nimitetty hyvin vähän oikeudellisia edustajia; kehottaa jäsenvaltioita parantamaan komission ja EASOn tuella turvapaikanhakijoiden saatavilla olevaa tietoa monimutkaisista Dublin-menettelyistä sen varmistamisesi, että tieto erityisesti perheenyhdistämisestä on selkeää ja kaikkien saatavilla asetuksen 4 ja 26 artiklan mukaisesti, ja että saatavilla on tehokkaita oikeussuojakeinoja ja oikeusapua 27 artiklan mukaisesti;
39. kehottaa komissiota arvioimaan yhteisen eurooppalaisen turvapaikkajärjestelmän yleistä täytäntöönpanoa sekä Dublin III -asetuksen mahdollisia puutteita, jotka asettavat EU:n ulkorajoilla sijaitsevat maat kohtuuttoman suureen vastuuseen;
Yhtenäinen ja oikeuksiin keskittyvä Dublinin järjestelyjen täytäntöönpano turvapaikkakäsittelyissä kaikkialla EU:ssa
40. painottaa, että kun ei voida pitää kiinni periaatteesta, jonka mukaan EU:lla on yhden ainoan turvapaikkahakemuksen jättämiseen perustuva järjestelmä, toimitaan vastoin Dublin III -asetuksen todellista tarkoitusta; toteaa, että tämän periaatteen täytäntöönpanoa haittaavat useat tekijät, minkä vuoksi myöhempien turvapaikkahakemusten jättämiselle on useita syitä; katsoo, että toimivaltaisten kansallisten viranomaisten olisi jaettava hallussaan olevia merkityksellisiä tietoja erityisesti turvapaikkahakemusten myöntämisestä ja hylkäämisestä Eurodacin kaltaisessa EU:n tietokannassa, jotta nopeutetaan menettelyjä ja estetään edullisimman kohtelun tarjoavan maan etsiminen, henkilötietojen suojaa kunnioittaen; katsoo, että kaikkien rajat luvattomasti ylittävien maahanmuuttajien rekisteröiminen on ensisijainen tavoite;
41. toteaa, että turvapaikanhakijoita koskevien suojelutoimien laajuus vaihtelee merkittävästi jäsenvaltiosta toiseen joidenkin kansalaisuuksien kohdalla ja että tämä voi edistää edelleen liikkumista; katsoo, että edelleen liikkumista voitaisiin vähentää ottamalla huomioon hakijan yksilölliset tarpeet Dublin-menettelyissä; katsoo, että ottamalla huomioon ”todistetut merkitykselliset yhteydet” tiettyyn jäsenvaltioon voidaan tehokkaasti vähentää edelleen liikkumista, ja kehottaa sisällyttämään tämän kriteerin sisäisten siirtojen perusteeksi;
Hallinnon ja lähentymisen vahvistaminen jäsenvaltioiden välillä
42. korostaa, että komission jäsenvaltioiden Dublin-yksiköiden verkosto on kokoontunut vain kerran tai kahdesti vuodessa eikä sillä ole ollut operatiivista roolia; katsoo, että EASOn Dublin-yksiköiden koordinoimaton käyttö estää Dublin III -asetuksen tehokkaan toiminnan; panee kuitenkin merkille, että EASOn Dublin-verkosto on ollut aktiivisempi ja että EASO on toteuttanut useita hyödyllisiä operaatioita tukeakseen jäsenvaltioita Dublin III -asetuksen täytäntöönpanossa, kuten ohjeasiakirjojen tuottamisessa ja analyysin laatimisessa, koulutuskurssien järjestämisessä tai yhteyshenkilöiden lähettämisessä; kehottaa kansallisia turvapaikkaviranomaisia tekemään tiiviimpää yhteistyötä tietojen jakamiseksi, yhdenmukaisten ja parhaiden käytäntöjen kehittämiseksi, siirtojen virtaviivaistamiseksi ja päällekkäisten hakemusten ehkäisemiseksi; ehdottaa, että EASOlle annetaan tehtäväksi panna täytäntöön tarkasteltavana olevan asetuksen soveltamista koskeva vahvistettu hallinnointi, johon sisältyy jäsenvaltioiden viranomaisten välinen kuukausittainen toimintaa koskeva vuoropuhelu ja foorumi, jolla vaihdetaan ja jaetaan tietoja ja hyviä käytäntöjä;
43. kehottaa komissiota ja jäsenvaltioita sisällyttämään asetuksen täytäntöönpanon valvonnassa käytettäviin lähteisiin ei-valtiollisten toimijoiden, erityisesti kansainvälisten järjestöjen ja kansalaisjärjestöjen, toimittamaa luotettavaa ja ajantasaista tietoa;
44. panee merkille, että Schengen-alueelle ilman viisumia tai lyhytaikaisella viisumilla matkustaneet kolmansien maiden kansalaiset tekivät vuosina 2008–2017 huomattavan paljon turvapaikkahakemuksia[27]; panee lisäksi merkille, että osa näistä hakemuksista tehtiin muussa jäsenvaltiossa kuin siinä, jota varten viisumi myönnettiin; korostaa, että myöhemmät Dublin-menettelyt ovat osoittaneet, että 12 ja 14 artiklan säännöt eivät ole riittävän selkeitä, mikä haittaa vastuussa olevan jäsenvaltion määrittämistä; kehottaa komissiota selventämään, miten asetuksen 12 ja 14 artiklaa olisi sovellettava määritettäessä, minkä jäsenvaltion olisi oltava vastuussa turvapaikkahakemuksesta; ehdottaa, että yhtenä perusteena perusteiden etusijajärjestyksessä arvioidaan, miten viisumivapaata maahantuloa koskevat hakemukset mahdollisesti vaikuttavat Dublin-järjestelmän moitteettomaan toimintaan;
45. toteaa, että jäsenvaltioiden välillä on tehty kahdenvälisiä sopimuksia Dublin-menettelyjen tehokkuuden parantamiseksi tai turvapaikanhakijoiden siirron varmistamiseksi; korostaa kuitenkin, että niiden vaikutukset ovat myös osoittautuneet haitallisiksi ja joissakin tapauksissa heikentäneet asetuksen tavoitteiden saavuttamista unionin tasolla; kehottaa komissiota ja kaikkia jäsenvaltioita pikemminkin arvioimaan tehokkuutta lisääviä tekijöitä, toteuttamaan yhteisiä ja koordinoituja toimia Dublin III -asetuksen tehokkaan täytäntöönpanon optimoimiseksi ja työskentelemään asetuksen täytäntöönpanon yhdenmukaistamiseksi; 46. panee merkille, että jäsenvaltiot voivat 33 artiklan mukaisesti laatia komission tuella ja sen kanssa koordinoiden ennaltaehkäiseviä toimintasuunnitelmia, jos asetuksen soveltaminen voi vaarantua jäsenvaltioiden turvapaikkajärjestelmiin kohdistuvien erityisten paineiden ja/tai niiden turvapaikkajärjestelmien toiminnassa esiintyvien ongelmien vuoksi; toteaa, että näissä ennaltaehkäisevissä toimenpiteissä voidaan ottaa huomioon komissiolta ja EASOlta saadut tiedot ja että ne voivat johtaa aitoon käytännön yhteisvastuuseen SEUT-sopimuksen 80 artiklan mukaisesti niiden jäsenvaltioiden kanssa, joihin kohdistuu turvapaikkajärjestelmiin yleensä kohdistuvia erityisiä paineita, myös erilaisista ryhmistä koostuvien muuttovirtojen vuoksi, sekä hakijoiden kanssa, mikä mahdollistaa paremman varautumisen mahdollisen turvapaikkakriisin sattuessa;
46. katsoo, että Dublin III -asetuksen täytäntöönpano ei osoittaudu tehokkaaksi, koska sen ensisijaiset tavoitteet eivät täyty, eli kansainvälistä suojelua koskevasta hakemuksesta vastaavaa jäsenvaltiota ei määritellä nopeasti ja tasapuolisesti; muistuttaa, että useiden Dublin-asetuksen säännösten täytäntöönpanossa on havaittu merkittäviä puutteita; korostaa, että asetuksen täytäntöönpano on erittäin tehotonta suhteessa niihin ponnistuksiin, henkilöresursseihin ja henkilöstöön nähden, joita jäsenvaltiot ovat sitä varten tehneet tai antaneet;
47. kehottaa neuvostoa tekemään päätökset määräenemmistöllä, kun ne uudistavat Dublin III -asetusta ja kun ne panevat täytäntöön SEUT-sopimuksen 78 artiklan 2 kohdan säännöksiä;
48. pitää valitettavana, että komissio ei ole vieläkään julkistanut 46 artiklan mukaista arviointikertomustaan; pyytää komissiota varmistamaan tehokkaammin Dublin III -asetuksen soveltamisen;
°
° °
49. kehottaa puhemiestä välittämään tämän päätöslauselman neuvostolle ja komissiolle sekä jäsenvaltioiden hallituksille ja kansallisille parlamenteille.
NAISTEN OIKEUKSIEN JA SUKUPUOLTEN TASA-ARVON VALIOKUNNAN KIRJE
Juan Fernando López Aguilar
Puheenjohtaja
Kansalaisvapauksien sekä oikeus- ja sisäasioiden valiokunta
Bryssel
Asia: Lausunto Dublin III -asetuksen täytäntöönpanosta (2019/2206(INI))
Arvoisa puheenjohtaja
Naisten oikeuksien ja sukupuolten tasa-arvon valiokunta on päättänyt antaa edellä mainitussa menettelyssä lausunnon valiokunnallenne. Valiokunta päätti kokouksessaan 4. joulukuuta 2019 antaa kyseisen lausunnon kirjeen muodossa.
Naisten oikeuksien ja sukupuolten tasa-arvon valiokunta käsitteli edellä mainittua asiaa kokouksessaan 16. heinäkuuta 2020. Viimeksi mainitussa kokouksessa[28] se päätti pyytää asiasta vastaavaa kansalaisvapauksien sekä oikeus- ja sisäasioiden valiokuntaa sisällyttämään jäljempänä esitetyt ehdotukset päätöslauselmaesitykseen, jonka se myöhemmin hyväksyy:
Kunnioittavasti
Evelyn Regner
EHDOTUKSET
A. ottaa huomioon, että suuri osa haavoittuvassa asemassa olevista turvapaikanhakijoista on naisia ja tyttöjä, sillä he joutuvat usein monenlaisen syrjinnän ja kaikenlaisen sukupuoleen perustuvan väkivallan, ihmiskaupan ja hyväksikäytön kohteeksi lähtö-, kauttakulku- ja kohdemaissaan eli ennen kuin he saavat asemastaan viralliset asiakirjat;
1. korostaa, että on tärkeää havaita naisten ja tyttöjen tarpeet ja ottaa ne huomioon koko turvapaikkamenettelyn ajan; vaatii tarjoamaan erityistä psykologista apua naisille, joilla on traumoja ja jotka ovat kokeneet erityisesti sukupuoleen perustuvaa väkivaltaa, ja varmistamaan, että he voivat käyttää seksuaali- ja lisääntymisoikeuksiaan (mukaan lukien jälkiehkäisy, turvalliset aborttipalvelut ja HIV-altistuksen jälkeinen estolääkitys), sekä järjestämään sukupuolinäkökohdat huomioon ottavaa koulutusta kaikille turvapaikkaprosessin toimijoille, myös lainvalvontaviranomaisille ja maahanmuuttovirkailijoille;
2. on erityisen huolissaan jatkuvasta sukupuoleen perustuvasta väkivallasta, joka kohdistuu erityisesti naisiin, transihmisiin ja kaikkiin ihmisiin, jotka kokevat väkivaltaa sukupuoli-identiteettinsä ja/tai seksuaalisen suuntautumisensa vuoksi, ja johon on puututtava perusoikeuksien suojelemiseksi; tuomitsee sen, että useissa jäsenvaltioissa lainvalvontaviranomaiset ovat käyttäneet pakkokeinoja toteuttaessaan Dublin-asetuksen mukaisia siirtoja, joiden yhteydessä turvapaikanhakijoita on kahlittu käsiraudoilla ja huumattu ja he ovat joutuneet poliisin harjoittaman väkivallan kohteeksi; painottaa, että naiset, erityisesti raskaana olevat naiset, vastasyntyneiden lasten kanssa saapuvat naiset, vammaiset naiset ja ikääntyneet naiset, sekä hlbti+-henkilöt ovat turvapaikanhakijoina erityisen haavoittuvassa asemassa ja kärsivät pitkän aikavälin seurauksista;
3. tuomitsee turvapaikanhakijoiden säilöönoton sekä pitää paradoksaalisena turvapaikkaa hakevien väkivallan uhrien säilöönottoa ja katsoo, ettei raskaana olevia ja vastasyntyneiden lasten kanssa saapuvia naisia tule ottaa säilöön sekä äidin että lapsen fyysisen ja psyykkisen terveyden edun nimissä; korostaa, että säilöönoton vaihtoehtoja olisi tutkittava aktiivisesti ja että väkivaltaan liittyviä turvapaikkahakemuksia olisi käsiteltävä tavalla, joka suojelee naisia ja tyttöjä lisäkärsimyksiltä;
4. muistuttaa, että oikeus perhe-elämään on olennaisen tärkeä erityisesti turvapaikanhakijoiden tulevaisuudennäkymien ja integraation kannalta, ja siksi on ratkaisevan tärkeää kyetä jäljittämään riittävällä tavalla EU:n jäsenvaltiossa olevat perheenjäsenet heidän asiaankuuluvien tietojensa saamiseksi ja perheiden yhdistämiseksi Dublin III -asetuksen mukaisessa menettelyssä, jossa määritetään turvapaikkahakemuksen käsittelystä vastuussa oleva jäsenvaltio.
LOPULLINEN ÄÄNESTYS NIMENHUUTOÄÄNESTYKSENÄ
LAUSUNNON ANTAVASSA VALIOKUNNASSA
27 |
+ |
GUE/NGL |
Elena Kountoura, Eugenia Rodríguez Palop |
NI |
Isabella Adinolfi |
PPE |
Rosa Estaràs Ferragut, Frances Fitzgerald, Cindy Franssen, Lívia Járóka, Arba Kokalari, Elżbieta Katarzyna Łukacijewska, Christine Schneider, Elissavet Vozemberg-Vrionidi |
Renew |
Karen Melchior, Samira Rafaela, María Soraya Rodríguez Ramos, Hilde Vautmans, Chrysoula Zacharopoulou |
S&D |
Robert Biedroń, Vilija Blinkevičiūtė, Heléne Fritzon, Lina Gálvez Muñoz, Maria Noichl, Pina Picierno, Evelyn Regner |
Verts/ALE |
Gwendoline Delbos Corfield, Pierrette Herzberger Fofana, Diana Riba i Giner, Ernest Urtasun |
7 |
- |
ECR |
Derk Jan Eppink, Andżelika Anna Możdżanowska, Jessica Stegrud |
ID |
Simona Baldassarre, Isabella Tovaglieri, Christine Anderson, Annika Bruna |
0 |
0 |
Symbolien selitys:
+ : puolesta
- : vastaan
0 : tyhjää
TIEDOT HYVÄKSYMISESTÄ ASIASTA VASTAAVASSA VALIOKUNNASSA
Hyväksytty (pvä) |
30.11.2020 |
|
|
|
Lopullisen äänestyksen tulos |
+: –: 0: |
45 10 13 |
||
Lopullisessa äänestyksessä läsnä olleet jäsenet |
Magdalena Adamowicz, Katarina Barley, Pietro Bartolo, Nicolas Bay, Vladimír Bilčík, Vasile Blaga, Ioan-Rareş Bogdan, Patrick Breyer, Saskia Bricmont, Jorge Buxadé Villalba, Damien Carême, Caterina Chinnici, Marcel de Graaff, Anna Júlia Donáth, Lena Düpont, Cornelia Ernst, Laura Ferrara, Nicolaus Fest, Jean-Paul Garraud, Maria Grapini, Sylvie Guillaume, Andrzej Halicki, Balázs Hidvéghi, Evin Incir, Sophia in ‘t Veld, Patryk Jaki, Lívia Járóka, Marina Kaljurand, Assita Kanko, Fabienne Keller, Peter Kofod, Łukasz Kohut, Moritz Körner, Alice Kuhnke, Jeroen Lenaers, Juan Fernando López Aguilar, Nuno Melo, Nadine Morano, Javier Moreno Sánchez, Maite Pagazaurtundúa, Nicola Procaccini, Emil Radev, Paulo Rangel, Terry Reintke, Diana Riba i Giner, Ralf Seekatz, Michal Šimečka, Birgit Sippel, Martin Sonneborn, Tineke Strik, Ramona Strugariu, Annalisa Tardino, Tomas Tobé, Dragoş Tudorache, Milan Uhrík, Tom Vandendriessche, Bettina Vollath, Jadwiga Wiśniewska, Elena Yoncheva, Javier Zarzalejos |
|||
Lopullisessa äänestyksessä läsnä olleet varajäsenet |
Beata Kempa, Leopoldo López Gil, Kris Peeters, Anne-Sophie Pelletier, Sira Rego, Franco Roberti, Miguel Urbán Crespo, Hilde Vautmans |
|||
LOPULLINEN ÄÄNESTYS NIMENHUUTOÄÄNESTYKSENÄ ASIASTA VASTAAVASSA VALIOKUNNASSA
45 |
+ |
PPE |
Magdalena Adamowicz, Vasile Blaga, Ioan-Rareş Bogdan, Lena Düpont, Andrzej Halicki, Jeroen Lenaers, Leopoldo López Gil, Nuno Melo, Kris Peeters, Emil Radev, Paulo Rangel, Ralf Seekatz, Tomas Tobé, Javier Zarzalejos |
S&D |
Katarina Barley, Pietro Bartolo, Caterina Chinnici, Maria Grapini, Sylvie Guillaume, Evin Incir, Marina Kaljurand, Łukasz Kohut, Juan Fernando López Aguilar, Javier Moreno Sánchez, Franco Roberti, Birgit Sippel, Bettina Vollath, Elena Yoncheva |
Renew |
Anna Júlia Donáth, Fabienne Keller, Moritz Körner, Maite Pagazaurtundúa, Ramona Strugariu, Dragoş Tudorache, Hilde Vautmans, Sophia in 't Veld, Michal Šimečka |
Verts/ALE |
Patrick Breyer, Saskia Bricmont, Damien Carême, Alice Kuhnke, Terry Reintke, Diana Riba i Giner, Tineke Strik |
NI |
Laura Ferrara |
10 |
- |
PPE |
Balázs Hidvéghi, Lívia Járóka, Nadine Morano |
ID |
Nicolas Bay, Nicolaus Fest, Jean-Paul Garraud, Peter Kofod, Tom Vandendriessche, Marcel de Graaff |
NI |
Milan Uhrík |
13 |
0 |
PPE |
Vladimír Bilčík |
ID |
Annalisa Tardino |
ECR |
Jorge Buxadé Villalba, Patryk Jaki, Assita Kanko, Beata Kempa, Nicola Procaccini, Jadwiga Wiśniewska |
GUE/NGL |
Cornelia Ernst, Anne-Sophie Pelletier, Sira Rego, Miguel Urbán Crespo |
NI |
Martin Sonneborn |
Symbolien selitys:
+ : puolesta
- : vastaan
0 : abstention
- [1] COM(2016)0197.
- [2] EPRS, ”Dublin Regulation on International protection applications, European Implementation Assessment”, helmikuu 2020.
- [3] COM(2008)0360.
- [4] Eurostat.
- [5] EPRS, ”The reform of the Dublin system”, maaliskuu 2019.
- [6] EASO, ”Special Report: asylum trends and Covid-19”, huhtikuu 2020.
- [7] EU:n perusoikeusvirasto (FRA), lausunto 3/2019, maaliskuu 2019.
- [8] EPRS 2020, s. 39.
- [9] Tilintarkastustuomioistuin 2019, s. 4 ja 51.
- [10] Neuvoston päätös (EU) 2015/1601, johdanto-osan 23 kappale.
- [11] Eurostat, CP 44/2016: http://www.assemblee-nationale.fr/dyn/15/rapports/due/l15b2342_rapport-information.pdf (ks. sivu 23); https://www.senat.fr/rap/r15-795/r15-7952.html; https://frontex.europa.eu/assets/Publications/Risk_Analysis/Annual_Risk_Analysis_2017.pdf (ks. sivu 1819).
- [12] Tilintarkastustuomioistuin 2019, s. 48.
- [13] La Cimade, ”Dublin Regulation, European asylum machine”, huhtikuu 2019.
- [14] Ks. EPRS 2020, s. 68.
- [15] Dutch Advisory Committee on Migration Affairs 2019.
- [16] EPRS 2020, s. 63.
- [17] Dutch Advisory Committee on Migration Affairs 2019.
- [18] Alueiden komitean tukema kanta. Euroopan yhteisestä turvapaikkajärjestelmästä 8. joulukuuta 2018 annettu päätöslauselma.
- [19] EPRS 2020, s. 35–37.
- [20] EASO huhtikuu 2020, ECREn tiedotteet.
- [21] Esim. EASO, ”Practical guide on the implementation of the Dublin III Regulation”, lokakuu 2019.
- [22] EUVL L 180, 29.6.2013, s. 31.
- [23] EUVL L 239, 15.9.2015, s. 146.
- [24] EUVL L 248, 24.9.2015, s. 80.
- [25] EUVL C 58, 15.2.2018, s. 9.
- [26] EDAL, Euroopan ihmisoikeustuomioistuin – Rahimi v. Kreikka, hakemus nro 8687/08, tuomio 5. heinäkuuta 2011: https://www.asylumlawdatabase.eu/en/content/ecthr-rahimi-v-greece-application-no-868708-1
- [27] Euroopan komissio, Euroopan muuttoliikeverkosto, ”Impact of Visa Liberalisation on Destination Countries”, maaliskuu 2019, https://ec.europa.eu/home-affairs/sites/homeaffairs/files/00_eu_visa_liberalisation_2019_synthesis_report_en_0.pdf
- [28] Lopullisessa äänestyksessä olivat läsnä seuraavat jäsenet: Evelyn Regner (puheenjohtaja), Robert Biedroń (varapuheenjohtaja), Gwendoline Delbos-Corfield (varapuheenjohtaja), Evelyn Regner (valmistelija), Elena Kountoura, Eugenia Rodríguez Palop (GUE/NGL-ryhmän puolesta), Isabella Adinolfi (sitoutumattomien puolesta), Rosa Estaràs Ferragut, Frances Fitzgerald, Cindy Franssen, Lívia Járóka, Arba Kokalari, Elżbieta Katarzyna Łukacijewska, Christine Schneider, Elissavet Vozemberg Vrionidi (PPE-ryhmän puolesta), Karen Melchior, Samira Rafaela, María Soraya Rodríguez Ramos, Hilde Vautmans, Chrysoula Zacharopoulou (Renew-ryhmän puolesta), Robert Biedroń, Vilija Blinkevičiūtė, Heléne Fritzon, Lina Gálvez Muñoz, Maria Noichl, Pina Picierno, Evelyn Regner (S&D-ryhmän puolesta), Gwendoline Delbos Corfield, Pierrette Herzberger Fofana, Diana Riba i Giner, Ernest Urtasun (Verts/ALE-ryhmän puolesta), Derk Jan Eppink, Andżelika Anna Możdżanowska, Jessica Stegrud (ECR-ryhmän puolesta), Simona Baldassarre, Isabella Tovaglieri, Christine Anderson, Annika Bruna (ID-ryhmän puolesta) työjärjestyksen 209 artiklan 7 kohdan mukaisesti.