Menettely : 2020/2047(INI)
Elinkaari istunnossa
Asiakirjan elinkaari : A9-0005/2021

Käsiteltäväksi jätetyt tekstit :

A9-0005/2021

Keskustelut :

PV 08/02/2021 - 21
CRE 08/02/2021 - 21

Äänestykset :

PV 09/02/2021 - 14
PV 10/02/2021 - 3

Hyväksytyt tekstit :

P9_TA(2021)0042

<Date>{20/01/2021}20.1.2021</Date>
<NoDocSe>A9-0005/2021</NoDocSe>
PDF 204kWORD 68k

<TitreType>MIETINTÖ</TitreType>

<Titre>kansainvälisen suojelun myöntämistä tai poistamista koskevista yhteisistä menettelyistä 26. kesäkuuta 2013 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2013/32/EU 43 artiklan täytäntöönpanosta</Titre>

<DocRef>(2020/2047(INI))</DocRef>


<Commission>{LIBE}Kansalaisvapauksien sekä oikeus- ja sisäasioiden valiokunta</Commission>

Esittelijä: <Depute>Erik Marquardt</Depute>

TARKISTUKSET
PERUSTELUT – YHTEENVETO TOSISEIKOISTA JA HAVAINNOISTA
 EUROOPAN PARLAMENTIN PÄÄTÖSLAUSELMAESITYS
 TIEDOT HYVÄKSYMISESTÄ  ASIASTA VASTAAVASSA VALIOKUNNASSA
 LOPULLINEN ÄÄNESTYS NIMENHUUTOÄÄNESTYKSENÄ  ASIASTA VASTAAVASSA VALIOKUNNASSA

PERUSTELUT – YHTEENVETO TOSISEIKOISTA JA HAVAINNOISTA

Tässä mietinnössä keskitytään rajamenettelyjen täytäntöönpanoon jäsenvaltioissa. Kansainvälisen suojelun myöntämistä tai poistamista koskevista yhteisistä menettelyistä annetun direktiivin 2013/32/EU (turvapaikkamenettelydirektiivi) 43 artiklassa säädetään rajamenettelyistä, joita jäsenvaltiot voivat käyttää osana Euroopan yhteisen turvapaikkajärjestelmän toimintaa. Kun turvapaikkahakemus tehdään rajalla tai kauttakulkualueella, jäsenvaltiot voivat tietyin edellytyksin tutkia hakemuksen näissä paikoissa.

Mietinnön tarkoitus

Mietinnön päätarkoituksena on taata parlamentille mahdollisuus tehdä näyttöön ja tietoon perustuvia päätöksiä muuttoliike- ja turvapaikkasopimuksesta käytävissä tulevissa neuvotteluissa, joissa rajamenettelyillä on ratkaiseva rooli. Rajamenettelyt ovat keskeisessä osassa sopimusta koskevassa ehdotuksessa. Komissio ei ole kuitenkaan koskaan pyrkinyt arvioimaan, miten rajamenettelyt on pantu täytäntöön, selvittämään, onko niiden tavoitteet saavutettu, eikä määrittämään, mitä päätelmiä uutta lainsäädäntöä varten olisi tehtävä.

 

Täytäntöönpanokertomukset ovat keskeinen osa komission paremman sääntelyn agendaa, jonka tarkoituksena on suunnitella ja arvioida EU:n politiikkoja niin, että niiden tavoitteet saavutetaan mahdollisimman tehokkaalla ja tuloksellisella tavalla. Komissio ei ole kuitenkaan tähän mennessä julkaissut turvapaikkamenettelydirektiivistä täytäntöönpanokertomusta, mikä on vastoin sille direktiivin 50 artiklan mukaisesti kuuluvaa raportointivelvollisuutta. Myöskään vaikutustenarviointia ei tehty silloin, kun komissio vuonna 2016 ehdotti turvapaikkamenettelydirektiivin uudistamista ja sen muuttamista asetukseksi. Sama pätee äskettäin julkaistuun muutosehdotukseen (COM(2020)0611).

Tällä mietinnöllä ei ole tarkoitus korvata turvapaikkamenettelydirektiivin täysimittaista täytäntöönpanokertomusta, joka komissiolta on myöhässä, eikä arvioida komission uusien ehdotusten vaikutuksia. Sen sijaan mietinnön tarkoituksena on antaa tietoa turvapaikkamenettelydirektiivin mukaisten rajamenettelyjen täytäntöönpanosta jäsenvaltioissa sekä haasteista ja täytäntöönpanossa olevista puutteista. Tämän pitäisi tarjota parlamentille mahdollisuus tehdä tietoon ja näyttöön perustuvia päätöksiä tulevissa neuvotteluissa muutetusta ehdotuksesta turvapaikkamenettelyasetukseksi.

Mietintö perustuu parlamentin tutkimuspalvelujen pääosaston (EPRS) marraskuussa 2020 tekemään täytäntöönpanoa koskevaan arviointiin, jossa esitetään vertaileva analyysi turvapaikkamenettelydirektiivin 43 artiklan soveltamisesta sekä oikeudellinen arvio siitä, miten jäsenvaltiot ovat saattaneet tämän artiklan osaksi kansallista lainsäädäntöään ja soveltaneet sitä. Alustava mietintöluonnos perustuu kyseisen arvioinnin alustaviin tuloksiin. Esittelijä saattaa vielä esittää mietintöluonnokseen tarkistuksia mietinnön mukauttamiseksi lopulliseen täytäntöönpanoa koskevaan arviointiin.

Rajamenettelyt on määritelty huonosti

EPRS:n täytäntöönpanoa koskeva arviointi osoittaa, että EU:n turvapaikkalainsäädännössä rajamenettelyt on käsitteenä huonosti määritelty. Tämä herättää vakavaa huolta niiden soveltamisesta, erityisesti perusoikeuksien ja menettelyllisten takeiden osalta.

Rajamenettelyt muodostavat poikkeuksen turvapaikkamenettelydirektiivin oikeudellisesti määriteltyyn sääntöön, jonka mukaan turvapaikanhakijoilla on oikeus jäädä jäsenvaltion alueelle, myös rajalle tai kauttakulkualueelle. Tämän vuoksi turvapaikkamenettelydirektiivissä rajamenettelyt rajataan tiukasti ja tyhjentävästi tiettyihin tapauksiin. Unionin lainsäätäjä pyrki rajaamaan tulkintaa myös korostamalla sitä, että jos hakija voi esittää hyväksyttäviä syitä, asiakirjojen puuttumisen maahantulon yhteydessä tai väärennettyjen asiakirjojen käyttämisen ei itsessään olisi automaattisesti johdettava rajamenettelyn tai nopeutetun menettelyn käyttöön (turvapaikkamenettelydirektiivin johdanto-osan 21 kappale). Käytännössä turvapaikkamenettelydirektiivi jättää kuitenkin jäsenvaltioille liikaa liikkumavaraa käyttää rajamenettelyjä kukin tavallaan, ja ne ovatkin usein selvästi ylittäneet turvapaikkamenettelydirektiivissä säädetyt rajat.

Osa jäsenvaltioista tutkii rajamenettelyissä turvapaikkahakemusten tutkittavaksi ottamista, kun taas osa tutkii myös niiden sisältöä. Osa jäsenvaltioista tutkii Dublin-tapauksia rajamenettelyissä, osa taas ei. Osa jäsenvaltioista myöntää kansainvälistä suojelua rajamenettelyssä, osa taas sallii hakijoille maahantulon todetessaan, että turvapaikanhakija voi olla oikeutettu kansainväliseen suojeluun. Lisäksi useat jäsenvaltiot soveltavat rajamenettelyjä huomattavasti laajemmin kuin turvapaikkamenettelydirektiivissä säädetään, ja jotkut jopa ohjaavat kaikki rajalla tehdyt turvapaikkahakemukset rajamenettelyyn. Lisäksi jotkin jäsenvaltiot soveltavat rajamenettelyjä määrittelemättä niitä sellaisiksi kansallisessa lainsäädännössä.

Säilöönotto pääsääntönä rajamenettelyissä

Rajamenettelyt perustuvat usein oikeudelliseen fiktioon siitä, ettei maahantuloa ole tapahtunut, jolloin oletetaan, että rajamenettely tapahtuu ennen päätöstä hakijan oikeudesta tulla jäsenvaltion alueelle tai päätöksen yhteydessä. Tällä on vakavia seurauksia turvapaikanhakijoille. Kaikissa EPRS:n täytäntöönpanoa koskevassa arvioinnissa analysoiduissa tapauksissa turvapaikanhakijat otetaan tosiasiallisesti säilöön rajamenettelyissä.

Säilöönotolla ja vapaudenmenetyksellä on vakava vaikutus henkilön perusoikeuksiin. Sen vuoksi unionin oikeudessa ja ihmisoikeuksia koskevassa kansainvälisessä oikeudessa asetetaan korkeat kynnykset turvapaikanhakijoiden säilöönotolle. Turvapaikkamenettelydirektiivin 26 artiklassa kielletään ottamasta henkilöä säilöön ainoastaan sen vuoksi, että hän on hakija. Direktiivissä 2013/33/EU (vastaanotto-olosuhteita koskeva direktiivi) on tyhjentävä luettelo säilöönoton perusteista ja säilöön otetuille hakijoille myönnettävistä takeista.

Rajamenettelyissä näitä kynnyksiä ja takeita ei kuitenkaan useinkaan oteta huomioon. Yleensä jäsenvaltiot ottavat turvapaikanhakijoita tosiasiallisesti säilöön ilman, että välttämättömyyskriteeri täyttyy tai että säilöönotolle tarjotaan vaihtoehtoja. Monissa tapauksissa turvapaikanhakijoilla ei ole mahdollisuutta saada takeita, joita sovelletaan maan sisäisissä menettelyissä säilöön otettuihin turvapaikanhakijoihin. Useat jäsenvaltiot ottavat turvapaikanhakijoita tosiasiallisesti säilöön sen fiktion perusteella, ettei maahantuloa ole tapahtunut, eivätkä ne tunnusta säilöönottoa vapaudenmenetykseksi. Näin ollen turvapaikanhakijoilla, jotka on otettu säilöön tällaisessa rajamenettelyssä, ei ole edes käytettävissään perusluonteisia menettelyllisiä takeita, kuten säilöönoton laillisuuden tutkimista. Tämä on erityisen huolestuttavaa, koska säilöönotto-olosuhteet rajoilla ovat usein huonot. Jos tulijoita on paljon, kuten Kreikan saarilla, rajamenettelyjen olosuhteet ovat epäinhimilliset.

Jos turvapaikanhakijoita otetaan tosiasiallisesti säilöön rajoilla, säilöönotosta olisi aina säädettävä laissa ja olisi sovellettava samoja menettelyllisiä takeita kuin maan sisäisissä menettelyissä säilöön otettuihin turvapaikanhakijoihin. Turvapaikanhakijoita ei missään tapauksessa saisi ottaa säilöön oletusarvoisesti.

Maahanpääsyn epääminen

Henkilöille on annettava mahdollisuus tehdä turvapaikkahakemus rajalla. Jos on viitteitä siitä, että ulkorajoilla oleva henkilö haluaa mahdollisesti hakea kansainvälistä suojelua, jäsenvaltioiden on ilmoitettava henkilölle mahdollisuudesta tehdä näin ja järjestettävä tulkkaus turvapaikkamenettelyyn pääsyn helpottamiseksi.

 

On kuitenkin lukuisia tietoja siitä, että henkilöiltä on evätty maahanpääsy tai heidät on käännytetty rajamenettelyjen yhteydessä ilman, että heidän suojelutarpeitaan on arvioitu tai turvapaikkahakemuksiaan rekisteröity. Tämä merkitsee vakavaa unionin lainsäädännön ja kansainvälisen oikeuden rikkomista.

Tällaisten laittomien käytäntöjen estämiseksi ja sen varmistamiseksi, että jäsenvaltiot noudattavat unionin lainsäädäntöä ja kansainvälistä oikeutta ulkorajoilla, olisi perustettava riippumattomia valvontamekanismeja. Rajavalvontaa koskevien perusoikeusviraston ohjeiden mukaisesti jäsenvaltiot olisi velvoitettava myöntämään valvontaelimille pääsy rajoilla sijaitseviin yksiköihin, jotta voidaan varmistaa perusoikeuksien tehokas suojelu ja järjestelmällinen raportointi rikkomisista. Jäsenvaltioiden olisi myös varmistettava, että kaikki väitetyt rikkomiset tutkitaan tehokkaasti ja niistä määrätään seuraamuksia.

Haavoittuvuuden arviointi

On huolestuttavaa, että jäsenvaltioilla ei ole käytössä riittäviä mekanismeja erityistarpeisten henkilöiden tunnistamiseksi, jotta heidät voidaan vapauttaa rajamenettelyn soveltamisesta. EPRS:n täytäntöönpanoa koskeva arviointi osoittaa, että kaikista tarkastelluista maista puuttuu asianmukaiset ja tehokkaat haavoittuvuuden tunnistamismekanismit ja että useissa jäsenvaltioissa ei ole minkäänlaista mekanismia. Henkilöitä, joiden haavoittuvuudet eivät näy ulospäin, esimerkiksi kidutuksen tai seksuaalisen hyväksikäytön uhreja, ei juuri koskaan tunnisteta rajamenettelyssä. Asianmukaisten tunnistamismekanismien puute tekee erityisistä menettelyllisistä takeista ja riittävästä tuesta käytännössä usein merkityksettömiä. Tämä on erityisen huolestuttavaa lasten kannalta ja herättää kysymyksiä siitä, otetaanko lapsen etu huomioon Euroopan unionin perusoikeuskirjan 24 artiklan 2 kohdassa tarkoitetulla tavalla. Sen vuoksi lapset ja heidän perheensä olisi yleisesti ottaen vapautettava rajamenettelyistä.

Menettelylliset takeet ja rajamenettelyjen oikeudenmukaisuus

EPRS:n täytäntöönpanoa koskevassa arvioinnissa todetaan, että kaikissa tarkastelluissa jäsenvaltioissa on merkittäviä ongelmia menettelyllisissä takeissa. Hakijoille on tiedotettava heidän oikeuksistaan ja turvapaikkamenettelystä, ja heille on tarjottava tosiasiallinen mahdollisuus olla yhteydessä neuvontaa antaviin organisaatioihin ja henkilöihin. Käytännössä tällaista mahdollisuutta ei kuitenkaan usein ole. Monet jäsenvaltiot säätävät lainsäädännössä oikeudesta maksuttomaan oikeusapuun rajamenettelyssä tehtävän ensimmäisen päätöksen yhteydessä, vaikka niillä ei olekaan velvollisuutta tehdä niin. Lyhyet määräajat ja (tosiasiallinen) säilöönotto estävät kuitenkin usein tosiasiallisen mahdollisuuden saada oikeusapua. Turvapaikanhakijat eivät voi ottaa yhteyttä asianajajaan viestintävälineiden puutteen vuoksi, asianajajille ei anneta riittävästi aikaa valmistella muutoksenhakua tai asian oikeuskäsittelyä päämiehensä kanssa tai päteviä asianajajia ei ole edes saatavilla. Valtiosta riippumattomat järjestöt eivät useinkaan pysty täyttämään tätä aukkoa, sillä niiden mahdollisuudet päästä rajalla sijaitseviin tiloihin ovat vähäiset tai mahdollisuutta ei ole lainkaan. Tulkkausta ei useinkaan ole saatavilla tai se on huonolaatuista tai puhelimitse tehtynä hankalaa. Lisäksi hakijoille ei useinkaan ilmoiteta järjestelmällisesti turvapaikkamenettelystä ja heidän oikeuksistaan.

 

Rajamenettelyjen luonteen vuoksi täysimääräisten menettelyllisten takeiden tarjoaminen käytännössä on vaikeaa. Takeiden tehokkuutta heikentävät sekä (tosiasiallinen) säilöönotto että rajamenettelyjen lyhyemmät määräajat. Jäsenvaltiot asettavat yleensä hyvin lyhyitä, vain muutaman päivän määräaikoja myös muutoksenhakumenettelylle, mikä loukkaa oikeutta tehokkaisiin oikeussuojakeinoihin, kun otetaan huomioon vähäiset mahdollisuudet saada apua ja olla yhteydessä ulkomaailmaan. Siksi on sitäkin huolestuttavampaa, että turvapaikkamenettelydirektiivissä ei säädetä muutoksenhaun lykkäävästä vaikutuksesta.

Mitä tulee nopeutettuun rajamenettelyyn Kreikan saarilla, perusoikeusvirasto, YK:n pakolaisvaltuutettu ja maahanmuuttajien ihmisoikeuksia käsittelevä YK:n erityisraportoija ovat kaikki ilmaisseet vakavan huolensa asianmukaisista menettelyllisistä takeista ja perusoikeuksiin liittyvistä haasteista, jotka vaikuttavat lähes ylitsepääsemättömiltä.

Rajamenettelyihin liittyy se väistämätön ongelma, että oikeudenmukaista menettelyä varten ei ole riittävästi aikaa ja säilöönottoaika olisi pidettävä mahdollisimman lyhyenä, jos hakija otetaan säilöön. Tämän vuoksi rajamenettelyt eivät edistä direktiivin tavoitteiden saavuttamista. Sen vuoksi jäsenvaltioiden olisi yleisesti pidättäydyttävä soveltamasta rajamenettelyjä, eikä jäsenvaltioita saisi missään tapauksessa velvoittaa soveltamaan rajamenettelyjä. Soveltaessaan rajamenettelyjä jäsenvaltiot joko eivät pysty takaamaan oikeudenmukaista menettelyä tai rikkovat hakijoiden perusoikeuksia ottamalla heidät säilöön pitkiksi ajoiksi.

Jos rajamenettelyjä kuitenkin sovelletaan, ne olisi rajattava tiukasti tapauksiin, jotka ovat vähemmän monimutkaisia, esimerkiksi tapauksiin, joissa hakijalle on myönnetty kansainvälistä suojelua toisessa (jäsen)valtiossa tai joissa nousee esiin vain sellaisia kysymyksiä, joilla ei ole merkitystä turvapaikkamenettelyn tutkinnan kannalta.

 


 

EUROOPAN PARLAMENTIN PÄÄTÖSLAUSELMAESITYS

kansainvälisen suojelun myöntämistä tai poistamista koskevista yhteisistä menettelyistä 26. kesäkuuta 2013 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2013/32/EU 43 artiklan täytäntöönpanosta

(2020/2047(INI))

Euroopan parlamentti, joka

 ottaa huomioon ihmisoikeuksien yleismaailmallisen julistuksen, jonka Yhdistyneiden kansakuntien (YK) yleiskokous hyväksyi vuonna 1948, sekä kansalaisoikeuksia ja poliittisia oikeuksia koskevan kansainvälisen yleissopimuksen,

 ottaa huomioon YK:n yleissopimuksen lapsen oikeuksista,

 ottaa huomioon Euroopan ihmisoikeussopimuksen,

 ottaa huomioon pakolaisten oikeusasemaa koskevan vuoden 1951 yleissopimuksen ja siihen vuonna 1967 liitetyn pöytäkirjan, ja erityisesti palauttamiskiellon,

 ottaa huomioon Euroopan unionin perusoikeuskirjan ja erityisesti sen 1, 3, 4, 6, 7, 18, 19, 20 ja 47 artiklan,

 ottaa huomioon YK:n yleiskokouksen 19. joulukuuta 2018 hyväksymän maailmanlaajuisen sopimuksen turvallisesta, hallitusta ja laillisesta muuttoliikkeestä,

 ottaa huomioon Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen (SEUT) 78 artiklan,

 ottaa huomioon kansainvälisen suojelun myöntämistä tai poistamista koskevista yhteisistä menettelyistä 26. kesäkuuta 2013 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2013/32/EU[1] (turvapaikkamenettelydirektiivi),

 ottaa huomioon Euroopan unionin tuomioistuimen ja Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen asiaa koskevan oikeuskäytännön,

 ottaa huomioon kansainvälistä suojelua hakevien henkilöiden vastaanottoa jäsenvaltioissa koskevista vaatimuksista 26. kesäkuuta 2013 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2013/33/EU[2] (vastaanotto-olosuhteita koskeva direktiivi),

 ottaa huomioon 14. kesäkuuta 2018 tehdyn Euroopan parlamentin ja neuvoston välisen alustavan sopimuksen uudelleenlaaditusta vastaanotto-olosuhteita koskevasta direktiivistä,

 ottaa huomioon henkilöiden liikkumista rajojen yli koskevasta unionin säännöstöstä (Schengenin rajasäännöstö) 9. maaliskuuta 2016 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) 2016/399[3],

 ottaa huomioon kolmannen maan kansalaisen tai kansalaisuudettoman henkilön johonkin jäsenvaltioon jättämän kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksen käsittelystä vastuussa olevan jäsenvaltion määrittämisperusteiden ja -menettelyjen vahvistamisesta 26. kesäkuuta 2013 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) N:o 604/2013[4] (Dublin III-asetus),

 ottaa huomioon 16. huhtikuuta 2020 annetun komission tiedonannon ”Koronavirustauti: ohjeet turvapaikka- ja palauttamismenettelyjä koskevien asiaankuuluvien EU-säännösten täytäntöönpanosta sekä uudelleensijoittamisesta” (C(2020)2516),

 ottaa huomioon marraskuussa 2020 julkaistun EPRS:n Euroopan tason täytäntöönpanon arvioinnin turvapaikkamenettelyistä rajalla[5],

 ottaa huomioon syyskuussa 2020 julkaistun Euroopan turvapaikka-asioiden tukiviraston (EASO) tutkimuksen turvapaikkahakemuksia koskevista rajamenettelyistä EU+-maissa (”Border Procedures for Asylum Applications in EU+ Countries”) ja syyskuussa 2019 julkaistut EASOn ohjeet turvapaikkamenettelystä (”Guidance on asylum procedure: operational standards and indicators”),

 ottaa huomioon Euroopan unionin perusoikeusviraston (FRA) laatiman perusoikeusraportin 2020,

 ottaa huomioon perusoikeusviraston 4. maaliskuuta 2019 antaman lausunnon 3/2019 perusoikeuksista Kreikkaan ja Italiaan perustetuissa järjestelykeskuksissa (”Update of the 2016 Opinion of the European Union Agency for Fundamental Rights on fundamental rights in the ‘hotspots’ set up in Greece and Italy”),

 ottaa huomioon 8. joulukuuta 2020 julkaistun perusoikeusviraston raportin perusoikeuksia koskevista haasteista (”Migration: Fundamental Rights Challenges at Land Borders”),

 ottaa huomioon YK:n ihmisoikeusvaltuutetun toimiston vahvistamat kansainvälisillä rajoilla sovellettavat ihmisoikeuksia koskevat suositeltavat periaatteet ja suuntaviivat,

 ottaa huomioon vuonna 2016 tehdyn Euroopan parlamentin, Euroopan unionin neuvoston ja Euroopan komission välisen toimielinten sopimuksen paremmasta lainsäädännöstä,

 ottaa huomioon 30. toukokuuta 2018 antamansa päätöslauselman parempaa lainsäädäntöä koskevan toimielinten välisen sopimuksen tulkinnasta ja täytäntöönpanosta[6],

 ottaa huomioon 22. toukokuuta 2018 julkaistun kansalaisvapauksien sekä oikeus- ja sisäasioiden valiokunnan mietinnön ehdotuksesta Euroopan parlamentin ja neuvoston asetukseksi kansainvälistä suojelua unionissa koskevan yhteisen menettelyn luomisesta ja direktiivin 2013/32/EU kumoamisesta,

 ottaa huomioon työjärjestyksen 54 artiklan sekä valiokunta-aloitteisten mietintöjen laatimista koskevasta lupamenettelystä 12. joulukuuta 2002 tehdyn puheenjohtajakokouksen päätöksen 1 artiklan 1 kohdan e alakohdan ja liitteen 3,

 ottaa huomioon kansalaisvapauksien sekä oikeus- ja sisäasioiden valiokunnan mietinnön (A9-0005/2021),

A. toteaa, että tällä päätöslauselmalla pyritään antamaan lainsäätäjille näyttöön perustuvaa tietoa rajamenettelyjen nykyisestä soveltamisesta arvioimalla, miten jäsenvaltiot panevat täytäntöön turvapaikkamenettelydirektiivin 43 artiklan ja siihen liittyvät säännökset; toteaa, että tällä mietinnöllä ei ole tarkoitus korvata sen enempää turvapaikkamenettelydirektiivin täysimittaista täytäntöönpanokertomusta, joka komissiolta on myöhässä, kuin lainsäädäntöneuvotteluja uudesta muutetusta ehdotuksesta turvapaikkamenettelyasetukseksi;

B. ottaa huomioon, että turvapaikkamenettelydirektiivin 43 artiklan täytäntöönpanosta ei juurikaan kerätä eriteltyjä ja vertailukelpoisia tietoja tai niitä ei ole julkisesti saatavilla; ottaa huomioon, ettei rajamenettelyjen taloudellisia kustannuksia ole saatavilla; ottaa huomioon, että vapaudenmenetyksestä voi aiheutua ihmisille huomattavaa inhimillistä haittaa, erityisesti jos rajalla sijaitsevat säilöönottoyksiköt ovat epäasianmukaisia tai jos menettelyllisiä takeita ei sovelleta tai niitä sovelletaan puutteellisesti;

C. toteaa, että turvapaikkamenettelydirektiivissä rajamenettelyjä ei määritellä selkeästi eikä yksilöidä niiden tavoitteita; ottaa huomioon, että turvapaikkamenettelydirektiivin 43 artiklan 1 kohdassa annetaan jäsenvaltioille mahdollisuus päättää rajamenettelyjen käytöstä; ottaa huomioon, että rajamenettely on käytössä 14 jäsenvaltiossa ja että näistä kolme EPRS:n Euroopan tason täytäntöönpanon arvioinnissa tarkasteltua jäsenvaltiota on käyttänyt turvapaikkamenettelydirektiivin säännökset ylittäviä perusteita; ottaa huomioon, että jäsenvaltiot voivat säätää menettelyistä, joissa tutkitaan edellytykset ottaa hakemus tutkittavaksi ja/tai hakemuksen sisältö rajalla tai kauttakulkualueella tarkasti määritellyissä olosuhteissa; toteaa, että suurin osa jäsenvaltioista arvioi myös Dublin-menettelyn sovellettavuutta rajalla tai kauttakulkualueilla; ottaa huomioon, että rajamenettelyt muodostavat vain pienen osuuden määrittävien viranomaisten käsittelemien tapausten kokonaismäärästä, lukuun ottamatta Kreikkaa, missä yli puolet turvapaikkahakemuksista käsitellään nopeutetussa menettelyssä EU:n ja Turkin julkilausuman seurauksena;

D. toteaa, että turvapaikkamenettelydirektiivin 43 artiklassa ei nimenomaisesti säädetä siitä, millä rajoilla jäsenvaltiot voivat käyttää rajamenettelyjä; ottaa huomioon, että EPRS:n Euroopan tason täytäntöönpanon arvioinnissa todetaan, että edellä mainitussa artiklassa käsitteen ”raja” olisi katsottava tarkoittavan EU:n ulkorajoja; toteaa, että kaksi jäsenvaltiota soveltaa rajamenettelyä myös sisärajoilla ja ottaa hakijoita säilöön poliisin pidätystiloihin;

E. toteaa, että osa jäsenvaltioista ottaa turvapaikanhakijoita säilöön rajamenettelyissä ilman, että tälle on oikeusperustaa kansallisessa lainsäädännössä; toteaa, että hakijoiden saatavilla olevien takeiden riittämättömyyden lisäksi tämä voi johtaa myös parlamentin jäsenten vierailuoikeuden epäämiseen;

F. ottaa huomioon, että rajamenettelyssä tehtyyn säilöönottoon sovelletaan samoja sääntöjä kuin hakijoiden säilöönottoon muualla jäsenvaltion alueella; ottaa huomioon, että vastaanotto-olosuhteita koskevassa direktiivissä säädetään, että hakijan voi ottaa säilöön vasta viimeisenä keinona sen jälkeen, kun kaikki säilöönotolle vaihtoehtoiset toimenpiteet, jotka eivät sisällä vapauden menettämistä, on tutkittu asianmukaisesti, ja että säilöönoton on perustuttava tarpeellisuus- ja suhteellisuusperiaatteisiin; toteaa, että kun hallintoviranomaiset antavat säilöönottomääräyksen, jäsenvaltioiden on varmistettava viran puolesta tai hakijan pyynnöstä, että oikeusviranomainen tutkii viipymättä säilöönoton laillisuuden; toteaa, että säilöön otettujen alaikäisten osalta jäsenvaltioiden on nykyisen lainsäädäntökehyksen mukaisesti tehtävä kaikki mahdollinen heidän vapauttamisekseen ja sijoittamisekseen asianmukaiseen alaikäisille soveltuvaan majoitukseen;

G. ottaa huomioon, että huolimatta perusoikeuksien väitettyjen loukkausten merkittävästä lisääntymisestä EU:n ulkorajoilla jäsenvaltioilla ei ole velvollisuutta perustaa riippumatonta valvontamekanismia perusoikeuksien suojelemiseksi ulkorajoilla;

H. katsoo, että rajamenettelyn piirissä oleville kolmansien maiden kansalaisille tai kansalaisuudettomille henkilöille olisi annettava selkeää tietoa ja asianmukaista apua, mukaan lukien oikeudellinen apu ja tulkkausjärjestelyt, erityisesti kun on kyse mahdollisuudesta tehdä kansainvälistä suojelua koskeva hakemus;

I. ottaa huomioon, että EPRS:n Euroopan tason täytäntöönpanon arvioinnissa todettiin, että arvioinnissa tarkastellut jäsenvaltiot eivät soveltaneet turvapaikkamenettelydirektiivissä säädettyjä menettelyllisiä takeita, erityisesti oikeutta tiedonsaantiin, oikeusapuun ja tulkkaukseen, käytännössä lainkaan tai sovelsivat niitä vain suppeasti;

J. ottaa huomioon, että EPRS:n Euroopan tason täytäntöönpanon arviointi toi ilmi useita tapauksia, joissa turvapaikkamenettelydirektiiviä ei noudatettu; ottaa huomioon, että komissio on käynnistänyt rikkomusmenettelyn ainoastaan kahta jäsenvaltiota vastaan;

Yleiset huomautukset

1. toteaa, että komissio on kuullut sidosryhmiä sekä keskustellut Euroopan parlamentin ja jäsenvaltioiden kanssa valmisteltaessa uutta muuttoliike- ja turvapaikkasopimusta; korostaa kuitenkin, että lakisääteisestä raportointivelvollisuudestaan ja toimielinten välisestä parempaa lainsäädäntöä koskevasta sopimuksesta johtuvista vaatimuksista huolimatta komissio ei ole koskaan esittänyt täytäntöönpanoa koskevaa kertomusta turvapaikkamenettelydirektiivistä ja että vuosina 2016 ja 2020 se esitti ehdotuksia turvapaikkamenettelyasetukseksi tekemättä vaikutustenarviointia; odottaa komission esittävän tämän kertomuksen, joka oli määrä julkaista jo vuonna 2017;

2. muistuttaa, että näyttöön perustuva lähestymistapa on tärkeä ohjenuora johdonmukaista politiikkaa laadittaessa;

3. toteaa, että valvonta ja tilastotiedot ovat olennaisen tärkeitä unionin oikeuden noudattamisen varmistamiseksi; kehottaa jäsenvaltioita keräämään tilastoja i) rajamenettelyssä käsiteltävien hakemusten lukumäärästä ja siitä, mihin ryhmään asianomaiset hakijat kuuluvat; ii) rajamenettelyn käyttämisen perusteista ja näiden perusteiden yleisyydestä; iii) rajamenettelyjen tuloksista sekä ensimmäiseen päätökseen liittyvässä menettelyssä että muutoksenhaussa ja iv) muuhun kuin rajamenettelyyn ohjattujen henkilöiden lukumääristä ja ryhmistä;

Soveltamisala

4. korostaa, että rajamenettelyt muodostavat tällä hetkellä poikkeuksen siihen oikeudellisesti määriteltyyn sääntöön, että turvapaikanhakijoilla on oikeus tulla jäsenvaltion alueelle; toteaa, että monet kansainvälistä suojelua koskevat hakemukset tehdään jäsenvaltion rajalla tai kauttakulkualueella ennen kuin hakijan maahantulosta on tehty päätös; toteaa, että tällöin jäsenvaltiot voivat säätää rajamenettelyistä ainoastaan turvapaikkamenettelydirektiivin 31 artiklan 8 kohdassa ja 33 artiklassa tyhjentävästi määritellyissä tapauksissa ja kyseisen direktiivin II luvun perusperiaatteiden ja takeiden mukaisesti; panee merkille, että turvapaikkamenettelydirektiivin mukaisten rajamenettelyjen saattamisessa osaksi kansallista lainsäädäntöä ja niiden soveltamisessa on eroja jäsenvaltioiden välillä, minkä vuoksi lopputulos koko EU:n tasolla on hajanainen; panee merkille, että useimmat jäsenvaltiot soveltavat rajamenettelyjä vain pieneen osaan tapauksista ja että useat jäsenvaltiot yleensä pidättäytyvät rajamenettelyjen käytöstä; korostaa kuitenkin, että kolme seitsemästä EPRS:n Euroopan tason täytäntöönpanon arvioinnissa tarkastellusta jäsenvaltiosta soveltaa rajamenettelyjä muilla kuin turvapaikkamenettelydirektiivin 43 artiklassa säädetyillä perusteilla, ja kehottaa niitä olemaan toimimatta näin; kehottaa lisäksi jäsenvaltioita pidättäytymään rajamenettelyjen soveltamisesta sisärajoilla;

5. toteaa, että on kaikkien kansainvälistä suojelua hakevien henkilöiden etujen mukaista, että heidän hakemuksensa käsitellään mahdollisimman nopeasti ja tehokkaasti edellyttäen, että kaikki hakemukset arvioidaan yksilöllisesti ja että hakijat saavat unionin oikeuden mukaiset menettelylliset takeet ja oikeudet ja voivat käyttää niitä tehokkaasti;

Maan alueen ulkopuolella olemista ja säilöönottoa koskeva oikeudellinen fiktio

6. muistuttaa, että rajamenettely tarkoittaa, että turvapaikkahakemus tutkitaan rajalla tai kauttakulkualueella ennen jäsenvaltion alueelle tuloa koskevan päätöksen tekemistä; toistaa, että Schengenin rajasäännöstön mukainen pääsyn epääminen ei saa rajoittaa turvapaikkaoikeutta ja kansainvälistä suojelua koskevien erityissäännösten soveltamista; toteaa siksi, että jäsenvaltioilla on velvollisuus arvioida, onko turvapaikanhakija suojelun tarpeessa;

7. toteaa lisäksi, että turvapaikkamenettelydirektiivin 9 artiklan 1 kohdan mukaan turvapaikanhakijoiden on annettava jäädä jäsenvaltioiden alueelle, myös sille rajalle tai kauttakulkualueelle, missä kansainvälistä suojelua koskeva hakemus on tehty;

8. huomauttaa, että se seikka, että hakija ei ole oikeudellisesti katsoen tullut jäsenvaltion alueelle, vaikka on tosiasiallisesti jäänyt tälle alueelle, on oikeudellinen fiktio; tähdentää, että kyseinen oikeudellinen fiktio vaikuttaa ainoastaan maahantulo- ja oleskeluoikeuteen, mutta ei tarkoita, ettei hakijaan sovellettaisi kyseisen jäsenvaltion lainkäyttövaltaa;

9. korostaa, että hakijat, joihin sovelletaan rajamenettelyä, otetaan todennäköisesti säilöön heidän turvapaikkahakemuksensa tutkimisen aikana; huomauttaa lisäksi, että kaikki EPRS:n Euroopan tason täytäntöönpanon arvioinnissa tarkastellut jäsenvaltiot ottavat säilöön turvapaikanhakijoita rajamenettelyjen yhteydessä;

10. palauttaa mieliin, että vastaanotto-olosuhteita koskevan direktiivin mukaisesti jäsenvaltiot eivät saa ottaa ketään säilöön vain siitä syystä, että hän on hakija, ja että hakijoiden säilöönoton olisi tapahduttava ainoastaan selvästi määritellyissä poikkeuksellisissa olosuhteissa; palauttaa mieliin neuvoston kanssa tekemänsä alustavan sopimuksen uudelleenlaaditusta vastaanotto-olosuhteita koskevasta direktiivistä, jossa täsmennetään, että jäsenvaltiot eivät saa ottaa hakijaa säilöön tämän kansalaisuuden perusteella; painottaa, että vastaanotto-olosuhteita koskevassa direktiivissä säädetään, että säilöönoton on oltava viimesijainen keino, sen on oltava mahdollisimman lyhytkestoinen ja hakijaa on pidettävä säilöön otettuna ainoastaan niin kauan kuin vastaanotto-olosuhteita koskevan direktiivin 8 artiklan 3 kohdassa säädetyt perusteet ovat sovellettavissa ja että säilöön otetuille henkilöille on annettava mahdollisuus hakea muutosta vapaudenmenetystään koskevaan päätökseen; toistaa, että Euroopan unionin perusoikeuskirjan 6 artiklassa ja Euroopan ihmisoikeussopimuksen 5 artiklassa vahvistettu oikeus vapauteen pätee myös EU:n rajoilla; pitää valitettavana, että rajamenettelyissä säilöönotolle ei ole juurikaan kehitetty vaihtoehtoja tai sovellettu niitä, ja kannustaa jäsenvaltioita varmistamaan tarvittavin toimenpitein, että säilöönotolle on saatavilla vaihtoehtoja;

11. on huolissaan siitä, että osa jäsenvaltioista ottaa turvapaikanhakijoita säilöön rajamenettelyissä ilman, että kansallisessa lainsäädännössä on asianmukaista oikeusperustaa säilöönotolle rajamenettelyn yhteydessä, sillä tämä voi johtaa riittämättömiin takeisiin; painottaa, että jos jäsenvaltiot päättävät turvautua säilöönottoon, niiden olisi säädettävä sitä koskevasta oikeusperustasta kansallisessa lainsäädännössä;

12. muistuttaa, että yhdistetyissä asioissa C-924/19 PPU ja C-925/19 PPU Euroopan unionin tuomioistuin totesi, että vaikka hakija voisikin lähteä kauttakulkualueelta kolmannen maan suuntaan, kyseessä voi silti olla säilöönotto;

13. on erittäin huolissaan ilmoituksista, jotka koskevat vakavia ihmisoikeusloukkauksia ja huonoja säilöönotto-olosuhteita kauttakulkualueilla tai raja-alueiden säilöönottokeskuksissa; kehottaa jäsenvaltioita varmistamaan ihmisarvoa kunnioittavat vastaanotto-olosuhteet rajalla sijaitsevissa yksiköissä vastaanotto-olosuhteita koskevan direktiivin vaatimusten mukaisesti; muistuttaa tässä yhteydessä, että säilöön otettuja hakijoita olisi kohdeltava heidän ihmisarvoaan täysimääräisesti kunnioittaen;

14. muistuttaa, että jäsenvaltioiden olisi turvapaikkamenettelydirektiiviä soveltaessaan asetettava lapsen etu ensisijalle Euroopan unionin perusoikeuskirjan ja vuonna 1989 tehdyn Yhdistyneiden kansakuntien lapsen oikeuksien yleissopimuksen mukaisesti; toteaa, että YK:n lapsen oikeuksien komitea on täsmentänyt, että lapsia ei pitäisi koskaan ottaa säilöön maahanmuuttoon liittyvistä syistä; toistaa turvapaikkamenettelyasetusta koskevan kantansa, jonka mukaan alaikäisiä ei saisi koskaan ottaa säilöön rajamenettelyjen yhteydessä ja rajamenettelyä saa soveltaa alaikäisiin vain silloin, kun heidän säilöönotolleen on olemassa vaihtoehto; kehottaa niitä jäsenvaltioita, jotka tällä hetkellä soveltavat rajamenettelyjä alaikäisiin, ottamaan käyttöön vaihtoehtoja säilöönotolle lapsen edun mukaisesti; kehottaa jäsenvaltioita soveltamaan rajamenettelyjä vain tilanteissa, joissa on saatavilla vaihtoehtoja, jotka eivät sisällä vapauden menettämistä;

Maahanpääsyn epääminen ja valvonta

15. korostaa perusoikeusviraston viimeaikaisia havaintoja erityisesti siitä, että ulkorajoilla ilmoitettujen perusoikeuksien väitettyjä loukkauksia koskevien tapausten määrä on lisääntynyt merkittävästi viime vuosina; toteaa, että tähän sisältyy monia tapauksia, joissa henkilöiltä on evätty maahanpääsy myös rajamenettelyjen yhteydessä ilman, että heidän turvapaikkahakemuksiaan on rekisteröity; toistaa, että jäsenvaltioilla on velvollisuus estää luvattomat rajanylitykset, ja muistuttaa, että tämä velvoite ei vaikuta kansainvälistä suojelua hakevien henkilöiden oikeuksiin; on samaa mieltä perusoikeusviraston kanssa siitä, että näiden väitettyjen tapausten säännöllisyys ja vakavuus antavat aihetta vakavaan huoleen perusoikeuksista; toistaa, että automaattinen maahanpääsyn epääminen, palauttaminen ja automaattiset joukkokarkotukset ovat kiellettyjä unionin ja kansainvälisen oikeuden nojalla; korostaa lisäksi, että turvapaikkamenettelydirektiivin 8 artiklan mukaan jäsenvaltioiden on annettava henkilöille tietoa mahdollisuudesta hakea turvapaikkaa, jos on merkkejä suojelutarpeista, ja että henkilöille, joilta on evätty maahanpääsy, on taattava mahdollisuus käyttää tehokkaita unionin oikeuden ja Euroopan ihmisoikeussopimuksen mukaisia oikeussuojakeinoja; pitää valitettavana kaikkia tapauksia, joissa jäsenvaltiot laiminlyövät velvoitteitaan tältä osin, ja kehottaa niitä noudattamaan kyseisiä velvoitteita täysimääräisesti; kehottaa komissiota varmistamaan tehokkaasti, että jäsenvaltiot noudattavat näitä velvoitteita, muun muassa keskeyttämällä EU:n määrärahojen maksut vakavien puutteiden ilmetessä;

16. katsoo, että on tärkeää perustaa riippumaton valvontamekanismi, ja kehottaa jäsenvaltioita myöntämään valvontaelimille esteettömän pääsyn rajalla sijaitseviin yksiköihin, jotta voidaan varmistaa perusoikeuksien tehokas suojelu ja järjestelmällinen raportointi rikkomisista siten, kuin perusoikeusvirasto suosittelee maarajoilla ilmeneviä perusoikeusongelmia koskevassa raportissaan (”Migration: Fundamental rights issues at land borders”); katsoo, että riippumattoman valvonnan avulla olisi myös varmennettava päätöksentekoprosessin ja sen tulosten laatu sekä säilöönotto-olosuhteet ja menettelyllisten takeiden noudattaminen; katsoo, että myös riippumattomien ja toimivaltaisten kansallisten ihmisoikeusinstituutioiden ja valtiosta riippumattomien järjestöjen, EU:n virastojen, kuten perusoikeusviraston, sekä kansainvälisten järjestöjen, kuten UNHCR:n, olisi oltava osallisena valvontaelimissä;

Rajamenettelyn soveltaminen ilman huoltajaa oleviin alaikäisiin ja haavoittuvassa asemassa oleviin hakijoihin, jotka tarvitsevat erityisiä menettelyllisiä takeita

17. toteaa, että turvapaikkamenettelydirektiivin 24 artiklassa täsmennetään, että jäsenvaltioiden on arvioitava kohtuullisen ajan kuluessa kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksen tekemisestä, onko hakija erityisiä menettelyllisiä takeita tarvitseva hakija, ja että kun tällaisia takeita ei pystytä antamaan rajamenettelyjen puitteissa, jäsenvaltiot eivät sovella kyseistä menettelyä;

18. korostaa, että vaikka jäsenvaltiot ovat ottaneet käyttöön mekanismeja, joilla voidaan tunnistaa erityisiä menettelyllisiä takeita tarvitsevat hakijat, näillä mekanismeilla ei usein kyetä havaitsemaan tällaisia tarpeita ja jos tarpeet tunnistetaankin, ne arvioivat vain ulospäin näkyviä tarpeita; toteaa, että erityisiä menettelyllisiä takeita tarvitsevien hakijoiden tehokas ja nopea tunnistaminen on edelleen haasteellista; korostaa, että haavoittuvassa asemassa olevilla henkilöillä on oikeus saada erityisiä menettelyllisiä takeita koskevat tarpeensa arvioiduksi ja rajamenettelytapauksessa saada unionin oikeudessa vahvistettua asianmukaista tukea; kehottaa jäsenvaltioita varmistamaan, että kaikki erityisiä menettelyllisiä takeita tarvitsevat hakijat tunnistetaan tehokkaasti ja heille annetaan täydet mahdollisuudet käyttää näitä erityisiä takeita ja saada tukea vastaanotto-olosuhteita koskevassa direktiivissä säädetyllä tavalla; korostaa, että jos rajamenettelyn puitteissa ei pystytä antamaan asianmukaista tukea tai jos määrittävä viranomainen katsoo, että hakija tarvitsee erityisiä menettelyllisiä takeita ottaen erityisesti huomioon kidutuksen, raiskauksen tai muun vakavan henkisen, fyysisen taikka seksuaalisen tai sukupuoleen perustuvan väkivallan uhrit, määrittävä viranomainen ei saa soveltaa hakijaan näitä menettelyjä tai sen on lopetettava niiden soveltaminen;

19. muistuttaa, että turvapaikkamenettelydirektiivin 25 artiklan 6 kohdan b alakohdassa säädetään rajatuista olosuhteista, joissa jäsenvaltiot voivat käsitellä ilman huoltajaa olevien alaikäisten hakemukset rajamenettelyssä; korostaa, että tarkastellut jäsenvaltiot eivät ole ottaneet käyttöön riittäviä menetelmiä iän arvioimiseksi; kehottaa jäsenvaltioita varmistamaan lapsen edun noudattamisen sekä suojelemaan lapsia, myös ihmiskaupan uhreja; korostaa, että turvapaikkamenettelydirektiivi tarjoaa jäsenvaltioille mahdollisuuden olla soveltamatta rajamenettelyä ilman huoltajaa oleviin alaikäisiin ja käsitellä heidän hakemuksensa tavanomaisen turvapaikkamenettelyn mukaisesti; kehottaa jäsenvaltioita olemaan soveltamatta rajamenettelyä ilman huoltajaa oleviin alaikäisiin;

Menettelylliset takeet

20. panee merkille, että rajamenettelyt ovat nopeutettuja menettelyjä, ja muistuttaa, että turvapaikkamenettelydirektiivin 43 artiklan mukaan hakijoilla on rajamenettelyissä samat oikeudet ja takeet kuin hakijoilla tavanomaisissa menettelyissä;

21. korostaa, että kaikkien tarkasteltujen jäsenvaltioiden osalta raportoitiin merkittävistä ongelmista oikeusavun saatavuudessa ja laadussa; painottaa, että oikeusapu on olennaisen tärkeää oikeudenmukaisten turvapaikkamenettelyjen takaamiseksi; suosittelee, että maksuton oikeusapu olisi taattava jo ensimmäiseen päätökseen liittyvissä menettelyissä heti turvapaikkahakemuksen rekisteröinnin jälkeen; kehottaa jäsenvaltioita mahdollistamaan oikeusavun tosiasiallisen saatavuuden myös käytännössä ja varmistamaan, että saatavilla on riittävästi päteviä oikeudellisia neuvonantajia;

22. toteaa, että turvapaikkamenettelydirektiivissä annetaan jäsenvaltioille mahdollisuus sallia valtiosta riippumattomille järjestöille pääsy rajamenettelyihin hakijoiden auttamiseksi; pitää valitettavana, että monet jäsenvaltiot eivät säädä rajamenettelyjen yhteydessä tällaisesta valtiosta riippumattomien järjestöjen pääsystä rajalla sijaitsevissa yksiköissä, rajanylityspaikoissa ja kauttakulkualueilla, sillä tällä voi olla keskeinen rooli hakijoiden aineellisten ja menettelyllisten oikeuksien turvaamisessa ja tämä voi parantaa asiassa tehtyjen ensimmäisten päätösten laatua;

23. korostaa, että rajamenettelyille luonteenomaisia ovat lyhyet menettelylliset määräajat ja säilöönotto; katsoo, että tehokkaat menettelylliset määräajat ovat tarpeen, jotta voidaan minimoida liikkumisvapauden väliaikaisen menetyksen kesto säilöönoton yhteydessä; palauttaa mieliin, että jäsenvaltiot voivat ottaa käyttöön lyhyempiä mutta kohtuullisia määräaikoja, tämän kuitenkaan rajoittamatta hakemuksen asianmukaista ja perusteellista tutkintaa ja turvapaikkamenettelydirektiivissä säädettyjen perusperiaatteiden ja takeiden tehokasta saatavuutta hakijan kannalta; toteaa, että rajamenettelyssä tehtävälle päätökselle asetettu määräaika vaihtelee jäsenvaltioiden välillä kahdesta päivästä 28 päivään, kun taas muutoksenhaussa tehtävän päätöksen määräaika vaihtelee kahdesta seitsemään päivään; huomauttaa, että lyhyet määräajat voivat olla haasteellisia puhuttelun tai muutoksenhaun perusteellisen valmistelun ja siten menettelyn oikeudenmukaisen soveltamisen kannalta, varsinkin jos turvapaikkamenettelydirektiivissä vahvistettuja menettelyllisiä takeita ei sovelleta tehokkaasti;

24. muistuttaa jäsenvaltioiden velvoitteesta tarjota hakijoille mahdollisuus saada avustaja, edustaja ja menettelyä koskevia tietoja turvapaikkamenettelydirektiivissä säädetyn mukaisesti; painottaa, että hakijoiden on saatava ajoissa käyttöönsä riittävät ja ymmärrettävät tiedot rajamenettelyistä sekä heidän oikeuksistaan ja velvollisuuksistaan; huomauttaa, että tulkkausta olisi tarjottava paikan päällä henkilökohtaisesti ja rajamenettelyn kaikissa vaiheissa; muistuttaa, että henkilökohtaiset puhuttelut juontuvat jäsenvaltioiden velvoitteesta antaa hakijoille tosiasiallinen tilaisuus esittää hakemukselleen perusteet ja arviointimenettelyn keskeiset tekijät, ja että puhuttelut suorittavalla henkilöstöllä on oltava asianmukainen koulutus; korostaa, että hakijoille olisi annettava riittävästi aikaa valmistautua puhutteluun; panee huolestuneena merkille, että EPRS:n Euroopan tason täytäntöönpanon arvioinnissa tarkastellut jäsenvaltiot eivät täytä turvapaikkamenettelydirektiivissä niille asetettuja rajamenettelyjen menettelyllisiä takeita koskevia velvoitteitaan, ja korostaa, että hakijoiden vaikeuksilla saada menettelyllisiä takeita voi olla vakavia seurauksia heidän Euroopan unionin perusoikeuskirjassa taatuille oikeuksilleen; kehottaa jäsenvaltioita ottamaan käyttöön turvapaikkamenettelydirektiivissä vahvistetut takeet ja soveltamaan niitä kaikilta osin;

25. toteaa, että turvapaikkamenettelydirektiivissä jätetään jäsenvaltioiden harkintavaltaan, onko muutoksenhaulla automaattisesti lykkäävä vaikutus; palauttaa kuitenkin mieliin, että Euroopan unionin tuomioistuin on todennut, että jos palauttamispäätöksen täytäntöönpano saattaa altistaa asianomaisen kolmannen maan kansalaisen vakavalle palauttamisriskille, kyseistä päätöstä koskevalla muutoksenhaulla on oltava lykkäävä vaikutus;

Rajamenettelyt ja tulijoiden suuri määrä

26. korostaa, että turvapaikkamenettelydirektiivin 43 artiklan 3 kohdassa säädetään, että jos maahan saapuu suuria määriä kolmansien maiden kansalaisia tai kansalaisuudettomia henkilöitä, jotka jättävät kansainvälistä suojelua koskevat hakemukset rajalla tai kauttakulkualueella, näitä menettelyjä voidaan soveltaa myös silloin ja niin kauan kuin nämä kolmansien maiden kansalaiset tai kansalaisuudettomat henkilöt majoitetaan tavanomaiseen tapaan rajan tai kauttakulkualueen läheisyydessä sijaitseviin tiloihin;

27. muistuttaa, että turvapaikkamenettelydirektiivin II luvussa säädetyt takeet pätevät myös silloin, kun tulijoita on suuri määrä; katsoo, että tässä yhteydessä henkilöstön ja resurssien riittävyys on olennaista; panee huolestuneena merkille, että näissä tilanteissa rajamenettelyjä voi olla haastavaa soveltaa oikein, ne voivat aiheuttaa perusoikeuksien loukkausten riskin ja herättää kysymyksiä tehokkuudesta;

28. jakaa perusoikeusviraston, YK:n pakolaisvaltuutetun ja maahanmuuttajien ihmisoikeuksia käsittelevän YK:n erityisraportoijan ilmaisemat huolet menettelyllisten takeiden ja perusoikeuksien kunnioittamisesta Kreikan järjestelykeskuksissa käytössä olevissa nopeutetuissa rajamenettelyissä; pitää valitettavina perusoikeuksissa ilmenneitä puutteita, joita perusoikeusvirasto on havainnut kyseisissä eurooppalaisissa järjestelykeskuksissa;

29. korostaa, että EU:n virastot voivat tukea jäsenvaltioita, jos rajanylityspaikkaan saapuu suuria määriä turvapaikanhakijoita, jotta voidaan varmistaa nopea ja oikeudenmukainen menettely kaikille hakijoille; panee erityisesti merkille, että EASOn edustajat voivat antaa operatiivista tukea turvapaikkamenettelyn eri vaiheissa ja että Frontex voi auttaa seulonnassa, henkilöllisyyden varmentamisessa ja sormenjälkien ottamisessa; toteaa, että tähän mennessä EASO on antanut tukea ainoastaan saaria koskevan ns. nopeutetun rajamenettelyn puitteissa Kreikassa; huomauttaa lisäksi, että parannuksia on tehty mutta vakavia puutteita on edelleen, sillä esimerkiksi rajamenettelyjen keskimääräinen kesto on useita kuukausia; toivoo, että suunnitteilla oleva Euroopan unionin turvapaikkavirasto osallistuu näiden puutteiden korjaamiseen;

Rajamenettelyjen soveltaminen

30. muistuttaa, että rajamenettelyjen soveltaminen kuuluu edelleen jäsenvaltioiden harkintavaltaan; toistaa, että jos jäsenvaltiot soveltavat rajamenettelyjä, niiden olisi säädettävä edellytyksistä, joilla varmistetaan, että kansainvälistä suojelua hakevat henkilöt saavat oikeudenmukaisen ja asianmukaisen menettelyn sekä nopean selvyyden menettelyn tuloksesta; toteaa, että erityisesti monimutkaisemmissa tapauksissa menettelyllisten takeiden, kuten oikeusapua koskevan oikeuden, tehokkuus voi heikentyä; korostaa, että tehokkaiden menettelyjen ja menettelyllisten takeiden on kuuluttava kiinteästi yhteen; korostaa, että jos päätöstä ei voida tehdä viimeistään neljän viikon kuluessa, hakemus on käsiteltävä turvapaikkamenettelydirektiivin muiden säännösten mukaisesti; kehottaa jäsenvaltioita noudattamaan turvapaikkamenettelydirektiivissä säädettyjä menettelyllisiä takeita kaikilta osin niin lainsäädännössä kuin käytännössä;

31. kehottaa jäsenvaltioita vaihtamaan jatkuvasti parhaita käytäntöjä nykyisten rajamenettelyjen oikeasta soveltamisesta ja tiedottamaan niistä myös komissiolle;

32. pyytää jäsenvaltioita arvioimaan kriittisesti, onko niillä nykyisellään riittävät operatiiviset valmiudet varmistaa, että ne täyttävät rajamenettelyihin liittyvät velvoitteensa; pyytää jäsenvaltioita tehostamaan operatiivista yhteistyötä ja avunantoa tarpeen mukaan;

33. kehottaa komissiota valvomaan tehokkaasti turvapaikkamenettelydirektiivin 43 artiklan ja siihen liittyvien säännösten täytäntöönpanoa ja ryhtymään toimiin, jos säännöksiä ei noudateta, myös käynnistämään tarvittaessa rikkomusmenettelyjä;

°

° °

 

34. kehottaa puhemiestä välittämään tämän päätöslauselman neuvostolle ja komissiolle.

 


TIEDOT HYVÄKSYMISESTÄ  ASIASTA VASTAAVASSA VALIOKUNNASSA

Hyväksytty (pvä)

12.1.2021

 

 

 

Lopullisen äänestyksen tulos

+:

–:

0:

50

11

3

Lopullisessa äänestyksessä läsnä olleet jäsenet

Magdalena Adamowicz, Malik Azmani, Katarina Barley, Pietro Bartolo, Nicolas Bay, Vladimír Bilčík, Vasile Blaga, Ioan-Rareş Bogdan, Patrick Breyer, Saskia Bricmont, Joachim Stanisław Brudziński, Jorge Buxadé Villalba, Damien Carême, Caterina Chinnici, Clare Daly, Marcel de Graaff, Lena Düpont, Cornelia Ernst, Laura Ferrara, Nicolaus Fest, Jean-Paul Garraud, Maria Grapini, Sylvie Guillaume, Andrzej Halicki, Balázs Hidvéghi, Evin Incir, Sophia in ‘t Veld, Lívia Járóka, Marina Kaljurand, Assita Kanko, Fabienne Keller, Peter Kofod, Łukasz Kohut, Alice Kuhnke, Jeroen Lenaers, Juan Fernando López Aguilar, Lukas Mandl, Nuno Melo, Roberta Metsola, Nadine Morano, Javier Moreno Sánchez, Maite Pagazaurtundúa, Nicola Procaccini, Emil Radev, Paulo Rangel, Terry Reintke, Ralf Seekatz, Michal Šimečka, Birgit Sippel, Martin Sonneborn, Tineke Strik, Ramona Strugariu, Annalisa Tardino, Tomas Tobé, Dragoş Tudorache, Bettina Vollath, Jadwiga Wiśniewska, Elena Yoncheva, Javier Zarzalejos

Lopullisessa äänestyksessä läsnä olleet varajäsenet

Nathalie Loiseau, Sira Rego, Miguel Urbán Crespo, Hilde Vautmans, Petar Vitanov

 


LOPULLINEN ÄÄNESTYS NIMENHUUTOÄÄNESTYKSENÄ  ASIASTA VASTAAVASSA VALIOKUNNASSA

50

+

PPE

Magdalena ADAMOWICZ, Vladimír BILČÍK, Vasile BLAGA, Ioan-Rareş BOGDAN, Lena DÜPONT, Andrzej HALICKI, Jeroen LENAERS, Lukas MANDL, Nuno MELO, Roberta METSOLA, Emil RADEV, Paulo RANGEL, Ralf SEEKATZ, Tomas TOBÉ, Javier ZARZALEJOS

S&D

Katarina BARLEY, Pietro BARTOLO, Caterina CHINNICI, Maria GRAPINI, Sylvie GUILLAUME, Evin INCIR, Marina KALJURAND, Łukasz KOHUT, Juan Fernando LÓPEZ AGUILAR, Javier MORENO SÁNCHEZ, Birgit SIPPEL, Petar VITANOV, Bettina VOLLATH, Elena YONCHEVA

RENEW

Malik AZMANI, Sophia IN 'T VELD, Fabienne KELLER, Nathalie LOISEAU, Maite PAGAZAURTUNDÚA, Michal ŠIMEČKA, Ramona STRUGARIU, Dragoş TUDORACHE, Hilde VAUTMANS

VERTS/ALE

Patrick BREYER, Saskia BRICMONT, Damien CARÊME, Alice KUHNKE, Terry REINTKE, Tineke STRIK

THE LEFT

Clare DALY, Cornelia ERNST, Sira REGO, Miguel URBÁN CRESPO

NI

Laura FERRARA, Martin SONNEBORN

 

11

-

PPE

Balázs HIDVÉGHI, Lívia JÁRÓKA, Nadine MORANO

ID

Nicolas BAY, Nicolaus FEST, Jean-Paul GARRAUD, Marcel de GRAAFF, Peter KOFOD, Annalisa TARDINO

ECR

Jorge BUXADÉ VILLALBA, Nicola PROCACCINI

 

3

0

ECR

Joachim Stanisław BRUDZIŃSKI, Assita KANKO, Jadwiga WIŚNIEWSKA

 

Symbolien selitys:

+ : puolesta

- : vastaan

0 : tyhjää

 

 

[1] EUVL L 180, 29.6.2013, s. 60.

[2] EUVL L 180, 29.6.2013, s. 96.

[3] EUVL L 77, 23.3.2016, s. 1.

[4] EUVL L 180, 29.6.2013, s. 31.

[5] W. van Ballegooij, K. Eisele, ”Asylum procedures at the border, European Implementation Assessment”, Euroopan parlamentin tutkimuspalvelu, 2020.

[6] EUVL C 76, 9.3.2020, s. 86.

Päivitetty viimeksi: 29. tammikuuta 2021Oikeudellinen huomautus - Tietosuojakäytäntö