Päätöslauselmaesitys - B7-0245/2011Päätöslauselmaesitys
B7-0245/2011

PÄÄTÖSLAUSELMAESITYS seksuaalisen väkivallan käytöstä Pohjois-Afrikan ja Lähi-idän konflikteissa

4.4.2011

komission julkilausuman johdosta
työjärjestyksen 110 artiklan 2 kohdan mukaisesti

Britta Thomsen, Véronique De Keyser, Emine Bozkurt, Richard Howitt, Ana Gomes, Maria Eleni Koppa S&D-ryhmän puolesta

Ks. myös yhteinen päätöslauselmaesitys RC-B7-0244/2011

Menettely : 2011/2661(RSP)
Elinkaari istunnossa
Asiakirjan elinkaari :  
B7-0245/2011
Käsiteltäväksi jätetyt tekstit :
B7-0245/2011
Äänestykset :
Hyväksytyt tekstit :

B7‑0245/2011

seksuaalisen väkivallan käytöstä Pohjois-Afrikan ja Lähi-idän konflikteissa

Euroopan parlamentti, joka

–   ottaa huomioon 26. marraskuuta 2009 antamansa päätöslauselman naisiin kohdistuvan väkivallan poistamisesta,

–   ottaa huomioon 17. tammikuuta 2008 antamansa päätöslauselman tilanteesta Kongon demokraattisessa tasavallassa ja raiskauksesta sotarikoksena[1],

–   ottaa huomioon YK:n turvallisuusneuvoston naisia, rauhaa ja turvallisuutta käsittelevän päätöslauselman 1325 (2000) kymmenvuotispäivästä 25. marraskuuta 2010 antamansa päätöslauselman,

–   ottaa huomioon 17. helmikuuta 2011 Egyptin tilanteesta antamansa päätöslauselman,

–   ottaa huomioon 7. maaliskuuta 2011 antamansa päätöslauselman eteläisistä naapurimaista ja erityisesti Libyasta,

–   ottaa huomioon korkean edustajan Catherine Ashtonin Euroopan unionin puolesta antaman julkilausuman 25. marraskuuta 2010 vietettävästä kansainvälisestä päivästä naisiin kohdistuvan väkivallan poistamiseksi,

–   ottaa huomioon korkean edustajan Catherine Ashtonin Euroopan unionin puolesta antaman julkilausuman kansainvälisestä naistenpäivästä 8. maaliskuuta 2011,

–   ottaa huomioon Yhdistyneiden kansakuntien ihmisoikeuksia ja erityisesti naisten oikeuksia koskevat oikeudelliset välineet, kuten YK:n peruskirjan, ihmisoikeuksien yleismaailmallisen julistuksen, kansalaisoikeuksia ja poliittisia oikeuksia sekä taloudellisia, sosiaalisia ja sivistyksellisiä oikeuksia koskevat kansainväliset yleissopimukset, ihmisten kaupan ja toisten prostituutiosta hyötymisen tukahduttamista koskevan yleissopimuksen, kaikkinaisen naisen syrjinnän poistamista koskevan yleissopimuksen ja sen valinnaisen pöytäkirjan, kidutuksen ja muun julman, epäinhimillisen tai halventavan kohtelun tai rangaistuksen vastaisen yleissopimuksen, pakolaisten oikeusasemaa koskevan vuonna 1951 tehdyn yleissopimuksen ja palauttamiskiellon periaatteen,

–   ottaa huomioon muut naisiin kohdistuvaa väkivaltaa koskevat YK:n asiakirjat, kuten 25. kesäkuuta 1993 ihmisoikeuksien maailmankonferenssissa hyväksytyt Wienin julistus ja toimintaohjelma (A/CONF. 157/23) sekä naisiin kohdistuvan väkivallan poistamisesta 20. joulukuuta 1993 annetun julistuksen (A/RES/48/104),

–   ottaa huomioon seuraavat YK:n yleiskokouksen antamat päätöslauselmat: 12. joulukuuta 1997 rikosten estämisestä ja rikosoikeudellisista toimista naisiin kohdistuvan väkivallan lopettamiseksi (A/RES/52/86), 18. joulukuuta 2002 työstä naisiin kohdistuvien kunniarikosten poistamiseksi (A/RES/57/179) sekä 22. joulukuuta 2003 naisiin kohdistuvan perheväkivallan poistamisesta (A/RES/58/147),

–   ottaa huomioon YK:n ihmisoikeusvaltuutetun erityisraportoijien kertomukset naisiin kohdistuvasta väkivallasta ja yleisen suosituksen nro 19, jonka naisten syrjinnän poistamista käsittelevä komitea on hyväksynyt (11. istunto vuonna 1992),

–   ottaa huomioon neljännen naisten maailmankonferenssin 15. syyskuuta 1995 hyväksymän Pekingin julistuksen ja toimintaohjelman sekä 18. toukokuuta 2000 antamansa päätöslauselman Pekingin julistuksen ja toimintaohjelman seurannasta, 10. maaliskuuta 2005 antamansa päätöslauselman YK:n neljännessä naisten maailmankonferenssissa hyväksytyn toimintaohjelman seurannasta (Peking + 10)[2] ja 25. helmikuuta 2010 antamansa päätöslauselman aiheesta "Peking 15 – YK:n sukupuolten välisen tasa-arvon toimintaohjelma",

–   ottaa huomioon YK:n yleiskokouksen 19. joulukuuta 2006 antaman päätöslauselman toimenpiteiden tehostamisesta kaikenlaisen naisiin kohdistuvan väkivallan poistamiseksi (A/RES/61/143) sekä YK:n turvallisuusneuvoston päätöslauselmat 1325 ja 1820, jotka koskevat naisia, rauhaa ja turvallisuutta,

–   ottaa huomioon vuonna 1998 hyväksytyn Kansainvälisen rikostuomioistuimen Rooman perussäännön ja erityisesti sen 7 ja 8 artiklan, joissa raiskaus, seksuaalinen orjuus, pakkoprostituutio, pakkoraskaus, pakkosterilisaatio tai muu yhtä törkeä seksuaalisen väkivallan muoto katsotaan rikoksiksi ihmisyyttä vastaan ja sotarikoksiksi ja rinnastetaan ne kidutukseen ja vakaviin sotarikoksiin riippumatta siitä, tehdäänkö näitä tekoja järjestelmällisesti tai ei kansainvälisissä tai kansallisissa selkkauksissa,

–   ottaa huomioon työjärjestyksen 110 artiklan 2 kohdan,

A. ottaa huomioon, että naiset ovat osallistuneet aktiivisesti kansannousuihin, joilla pyritään lisäämään demokratiaa, oikeuksia ja vapauksia Pohjois-Afrikassa ja Lähi-idässä,

B.  ottaa huomioon, että Libyassa ja Egyptissä vallassa olevat hallinnot ovat turvautuneet seksuaaliseen väkivaltaan osana konfliktia näissä vallankumouksissa, tähdänneet väkivallan erityisesti naisiin ja tehneet heistä suojattomia,

C.  ottaa huomioon, että seksuaalista väkivaltaa käytetään systemaattisesti naisten pelotteluun ja häpäisyyn myös pakolaisleireillä ja että nyt syntynyt valtatyhjiö saattaa johtaa naisten ja tyttöjen oikeuksien heikentymiseen,

D.  ottaa huomioon, että libyalainen nainen Iman al-Obeidi, joka kertoi tripolilaisessa hotellissa toimittajille sotilaiden joukkoraiskanneen ja pahoinpidelleen häntä, pidätettiin tuntemattomassa paikassa 26. maaliskuuta, ja hänen raiskauksesta syyttämänsä miehet ovat haastaneet hänet oikeuteen kunnianloukkauksesta,

E.  ottaa huomioon, että Egyptissä naispuoliset mielenosoittajat väittävät, että sotilaat piirittivät heidät Tahrir-aukiolla 9. maaliskuuta ja alistivat heidät neitsyystesteihin, joiden yhteydessä heitä kidutettiin, raiskattiin ja valokuvattiin miespuolisten sotilaiden läsnä ollessa,

F.  ottaa huomioon, että egyptiläisiä naisia joutuu sotilastuomioistuinten eteen epäonnistuttuaan neitsyystestissä,

1.  kehottaa komissiota ja jäsenvaltioiden hallituksia tuomitsemaan jyrkästi seksuaaliset hyökkäykset, pelottelun ja naisten ottamisen väkivallan kohteeksi Libyassa ja Egyptissä;

2.  suosittelee, että on järjestettävä riippumaton tutkinta ja yksittäiset syylliset on asetettava vastuuseen; katsoo, että erityisesti on tutkittava Gaddafin tekemät rikokset kansainvälisen rikostuomioistuimen ehtojen mukaisesti; katsoo, että kaikille turvallisuusjoukoille ja sotilaille on ilmoitettava selkeästi, että kidutusta ja muita vääryyksiä, kuten pakotettuja neitsyystestejä ei enää suvaita ja että kaikki tapaukset tutkitaan; muistuttaa, että kyseisistä teoista vastuussa olevat henkilöt on tuotava oikeuden eteen ja että näistä väärinkäytöksistä ilmoittaneita urheita naisia on suojeltava kostotoimilta;

3.  korostaa, että jokaisella on oltava oikeus esittää mielipiteensä maansa demokraattisesta tulevaisuudesta ilman että joutuu pidätetyksi, kidutetuksi tai alistetuksi halventavaan ja syrjivään kohteluun;

4.  katsoo vakaasti, että Pohjois-Afrikassa ja Lähi-idässä meneillään olevat muutokset vaikuttavat osaltaan naisiin kohdistuvan syrjinnän loppumiseen ja siihen, että naiset osallistuvat täysimääräisesti yhteiskuntaan yhtäläisin oikeuksin miesten kanssa ja kaikkinaisen naisen syrjinnän poistamista koskevan YK:n yleissopimuksen mukaisesti;

5.  korostaa, että naisten oikeudet on yleisesti turvattava näiden yhteiskuntien uusissa demokraattisissa ja oikeudellisissa rakenteissa; kehottaa tähän liittyen toteuttamaan 25 prosentin naiskiintiön parlamentin ja hallituksen jäsenistössä ja myös perustuslaillisissa komiteoissa, mikä parantaisi naisten asemaa näiden maiden tulevaisuutta koskevissa järjestelyissä;

6.  korostaa, että naisilla voi olla merkittävä asema vallankumouksissa ja demokratisointiprosesseissa, mutta painottaa silti, että naiset voivat joutua kohtaamaan tiettyjä uhkia; korostaa, että naisten oikeuksia on tuettava ja puolustettava;

7.  korostaa, että ihmisoikeuksiin tiukasti kiinnittyneessä Euroopan naapuruuspolitiikassa on tarvetta sukupuolinäkökohtien huomioon ottamiselle ja että EU:n on osana demokratisointiprosessia aktiivisesti jaettava kokemuksiaan sukupuolisesta väkivallasta ja tasa-arvosta;

8.  korostaa tarvetta toteuttaa sukupuolten tasa-arvon valtavirtaistamistoimia ja tukea erityistoimia, jotta Euroopan naapuruuspolitiikan kohdemaissa saadaan aikaan tehokas ja järjestelmällinen sukupuolten tasa-arvoa koskeva lähestymistapa; kehottaa hallituksia ja kansalaisyhteiskuntaa lisäämään naisten sosiaalista osallistumista, torjumaan naisten lukutaidottomuutta, torjumaan vahingollisia perinteisiä käytäntöjä ja edistämään naisten työllisyyttä, jotta varmistetaan, että naisten läsnäolo on merkittävä kaikilla tasoilla; katsoo lisäksi, että naisten ja tyttöjen koulutuksen olisi oltava painopistealue, johon koulutuksen lisäksi kuuluisi heidän oikeuksiaan koskevan tietoisuuden lisääminen; katsoo, että taloudellinen riippumattomuus ja positiiviset roolimallit ovat tärkeitä tekijöitä naisten voimauttamisessa, johon voidaan päästä kannustamalla yrittäjyyteen vaikkapa mikroluottojen avulla;

9.  kehottaa komission varapuheenjohtajaa / korkeaa edustajaa, Euroopan ulkosuhdehallintoa ja komissiota asettamaan kontakteissa Euroopan naapuruuspolitiikan eteläisten kohdemaiden kanssa etusijalle EU:n poliittiset prioriteetit, joita ovat kuolemanrangaistuksen poistaminen, ihmisoikeuksien, naisten ihmisoikeudet mukaan lukien, ja perusvapauksien kunnioittaminen ja useiden kansainvälisen oikeuden välineiden, muun muassa kansainvälisen rikostuomioistuimen Rooman perussäännön ja vuonna 1951 tehdyn pakolaisten oikeusasemaa koskevan yleissopimuksen, ratifiointi;

10. pyytää puhemiestä välittämään tämän päätöslauselman neuvostolle, komissiolle sekä komission varapuheenjohtajalle / unionin ulkoasioiden ja turvallisuuspolitiikan korkealle edustajalle.