Menettely : 2013/2612(RSP)
Elinkaari istunnossa
Asiakirjan elinkaari : B7-0194/2013

Käsiteltäväksi jätetyt tekstit :

B7-0194/2013

Keskustelut :

Äänestykset :

PV 23/05/2013 - 13.8
Äänestysselitykset

Hyväksytyt tekstit :

P7_TA(2013)0224

PÄÄTÖSLAUSELMAESITYS
PDF 131kWORD 68k
Ks. myös yhteinen päätöslauselmaesitys RC-B7-0188/2013
15.5.2013
PE509.822v01-00
 
B7-0194/2013

komission varapuheenjohtajan / unionin ulkoasioiden ja turvallisuuspolitiikan korkean edustajan julkilausuman johdosta

työjärjestyksen 110 artiklan 2 kohdan mukaisesti


siirtymävaiheessa olevien arabikevään maiden varallisuuden takaisin hankinnasta  (2013/2612(RSP))


Hélène Flautre, Nicole Kiil-Nielsen, Franziska Katharina Brantner, Isabelle Durant, Jean-Paul Besset, Judith Sargentini, Eva Joly Verts/ALE-ryhmän puolesta

Euroopan parlamentin päätöslauselma siirtymävaiheessa olevien arabikevään maiden varallisuuden takaisin hankinnasta (2013/2612(RSP))  
B7‑0194/2013

Euroopan parlamentti, joka

–   ottaa huomioon aiemmat päätöslauselmansa siirtymävaiheessa olevista arabikevään maista ja erityisesti 14. maaliskuuta 2013 antamansa päätöslauselman Egyptin tilanteesta(1),

–   ottaa huomioon 12. huhtikuuta 2013 annetut Välimeren unionin parlamentaarisen edustajakokouksen poliittisten ja turvallisuusasioiden sekä ihmisoikeuksien valiokunnan suositukset,

–   ottaa huomioon EU–Tunisia-työryhmän 29. syyskuuta 2011 pidetyn kokouksen jälkeen annetut yhteispuheenjohtajien päätelmät ja EU–Egypti-työryhmän 14. marraskuuta 2012 pidetyn kokouksen jälkeen annetut yhteispuheenjohtajien päätelmät,

–   ottaa huomioon Tunisian tilanteen johdosta tiettyihin henkilöihin, yhteisöihin ja elimiin kohdistuvista rajoittavista toimenpiteistä 4. helmikuuta 2011 annetun neuvoston asetuksen (EU) N:o 101/2011 sekä sen muuttamisesta annetun neuvoston asetuksen (EU) N:o 1100/2012,

–   ottaa huomioon Egyptin tilanteen johdosta määrättävistä tiettyihin henkilöihin, yhteisöihin ja elimiin kohdistuvista rajoittavista toimenpiteistä 21. maaliskuuta 2011 annetun neuvoston asetuksen (EU) N:o 270/2011 sekä sen muuttamisesta annetun neuvoston asetuksen (EU) N:o 1099/2012,

–   ottaa huomioon Libyan tilanteen johdosta määrättävistä rajoittavista toimenpiteistä 28. helmikuuta 2011 annetun neuvoston päätöksen 2011/137/YUTP sekä sen muuttamisesta annetut päätökset 2011/625/YUTP ja 2011/178/YUTP, Libyan tilanteen johdosta määrättävistä rajoittavista toimenpiteistä 2. maaliskuuta 2011 annetun neuvoston asetuksen sekä sen muuttamisesta annetun neuvoston asetuksen (EU) N:o 965/2011 ja Libyan tilanteen johdosta määrättävistä rajoittavista toimenpiteistä annetun asetuksen (EU) N:o 204/2011 16 artiklan 2 kohdan täytäntöönpanosta annetut neuvoston täytäntöönpanoasetukset (EU) N:o 364/2013 ja N:o 50/2013,

–   ottaa huomioon EU:n nykyiset oikeusvälineet, joilla pyritään helpottamaan menetetyksi tuomitsemista ja varojen takaisin hankkimista neuvoston päätösten 2001/500/YOS, 2003/577/YOS, 2005/212/YOS, 2006/783/YOS ja 2007/845/YOS mukaisesti, sekä rikoshyödyn jäädyttämisestä ja menetetyksi tuomitsemisesta Euroopan unionissa 12. maaliskuuta 2012 annetun ehdotuksen Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiiviksi (COM(2012)0085),

–   ottaa huomioon vuonna 2003 tehdyn korruption vastaisen Yhdistyneiden kansakuntien yleissopimuksen (UNCAC), joka tuli voimaan vuonna 2005 ja jonka Euroopan unioni hyväksyi 25. syyskuuta 2008 neuvoston päätöksellä 2008/801/EY,

–   ottaa huomioon vuonna 2000 tehdyn kansainvälisen järjestäytyneen rikollisuuden vastaisen Yhdistyneiden kansakuntien yleissopimuksen (Palermon yleissopimus),

–   ottaa huomioon YK:n turvallisuusneuvoston Libyasta antamat päätöslauselmat 1970 (2011), 1973 (2011) ja 2009 (2011),

–   ottaa huomioon 19. huhtikuuta 2012 annetun YK:n ihmisoikeusneuvoston päätöslauselman 19/38 kielteisestä vaikutuksesta, jota laitonta alkuperää olevien varojen palauttamatta jättämisestä aiheutuu alkuperämaan ihmisoikeuksien toteutumiselle, ja kansainvälisen yhteistyön parantamisen merkityksestä,

–   ottaa huomioon varastettujen varojen takaisin hankkimista koskevan aloitteen (StAR), joka on Maailmanpankin ja YK:n huumeiden ja rikollisuuden torjunnasta vastaavan järjestön yhteinen ohjelma,

–   ottaa huomioon G8-ryhmän ja siirtymävaiheessa olevien arabimaiden väliseen Deauvillen kumppanuuteen kuuluvan varallisuuden takaisin hankintaa koskevan, 21. toukokuuta 2012 annetun toimintasuunnitelman,

–   ottaa huomioon ensimmäisen varallisuuden takaisin hankkimista käsitelleen arabimaiden foorumin (AFAR), jonka Qatar ja G8-maiden puheenjohtaja Yhdysvallat järjestivät 11.‑13. syyskuuta 2012, ja sen loppuraportin,

–   ottaa huomioon työjärjestyksen 110 artiklan 2 kohdan,

A. pitää erittäin tärkeänä, että EU osoittaa konkreettisesti ja aidosti sitoutumisensa siihen, että se myöntää Välimeren etelärannikon valtioiden kanssa aiemmin harjoittamansa lähestymistavan ja muuttaa sitä; toteaa, että EU:n toiminta perustui vahvoihin poliittisiin ja taloudellisiin suhteisiin paikallisten eliittien kanssa, vaikka niillä ei ollut demokraattista oikeutusta ja vaikka ihmisoikeusrikkomukset olivat yleisiä;

B.  toteaa, että varallisuuden takaisin hankinta on tärkeä ja arkaluonteinen taloudellinen kysymys kyseisille eteläisille naapureille, koska varallisuus tarjoaa mahdollisuuksia ja takaisin hankinnalla on moraalisia vaikutuksia; toteaa, että varallisuuden takaisin hankkiminen antaa korruptioon osallistuneille vahvan viestin rankaisemattomuutta vastaan ja edistää myös kansainvälisen rahoitusjärjestelmän epävakauden vähentämistä, koska sillä puututaan usein rahoituskeinotteluihin liittyviin varoihin;

C. toteaa, että kansainvälisellä yhteisöllä on vakaa korruptiota, rahanpesua ja lainvalvontaa koskeva kansainvälisten sopimusten ja normien järjestelmä, johon kuuluu erityisesti vuonna 2003 tehty korruption vastainen YK:n yleissopimus; toteaa, että varallisuuden takaisin hankkiminen on näiden toimien leikkauspisteessä; toteaa, että yleissopimuksen 51 artiklan mukaan varallisuuden palauttaminen ”kuuluu tämän yleissopimuksen perusperiaatteisiin, ja sopimusvaltioiden yhteistyön ja avun on tältä osin oltava mahdollisimman laajaa”; toteaa, että 46 artiklan 1 kohdassa korostetaan, että sopimusvaltioiden on annettava ”toisilleen mahdollisimman laajaa keskinäistä oikeusapua tutkinnassa, syytetoimissa ja oikeudenkäynneissä, jotka liittyvät tämän yleissopimuksen soveltamisalaan kuuluviin rikoksiin”;

D. ottaa huomioon, että varallisuuden takaisin hankintaan liittyvä käytännön toimivalta kuuluu ennen kaikkea niiden valtioiden kansallisille viranomaisille, joilta takaisin hankintaa on pyydetty; toteaa, että EU:n tapauksessa varallisuuden jäädyttäminen kuuluu unionin toimivaltaan ja varallisuuden takaisin hankkiminen ja palauttaminen jäsenvaltioiden toimivaltaan niiden kansallisen lainsäädännön perusteella; ottaa huomioon, että luonteensa vuoksi varallisuuden takaisin hankinta edellyttää monien kansallisten virastojen yhteistyötä maissa, joilta takaisin hankintaa on pyydetty, ja takaisin hankintaa pyytäneissä maissa;

E.  ottaa huomioon, että Egyptissä ja Tunisiassa tapahtuneiden arabikevään vallankumousten johdosta EU jäädytti nopeasti entisten diktaattorien, heidän perheenjäsentensä ja joidenkin muiden heidän hallintoonsa yhdistettyjen henkilöiden varat; ottaa huomioon, että EU teki Libyan tapauksessa vastaavan päätöksen YK:n turvallisuusneuvoston päätöslauselman 1970 (2011) mukaisesti; ottaa huomioon, että neuvoston 26. marraskuuta 2012 hyväksymän uuden lainsäädäntökehyksen ansiosta EU:n jäsenvaltiot voivat vapauttaa jäädytettyjä varoja tunnustettujen oikeudellisten päätösten nojalla Egyptissä ja Tunisiassa;

F.  ottaa huomioon, että 29. syyskuuta 2011 annetuissa EU–Tunisia työryhmän yhteispuheenjohtajien päätelmissä todettiin, että työryhmä on sitoutunut tekemään kaikkensa auttaakseen viranomaisia palauttamaan Tunisian kansalle edellisen hallinnon korruption viemän varallisuuden ja että tämän varallisuuden palauttamisen helpottamiseksi EU ilmoitti, että se tukee Tunisian viranomaisia erityisesti perustamalla varallisuuden takaisin hankintaa käsittelevän tukiryhmän, jonka asiantuntijat sijoittautuvat Tunisiin ja Brysseliin;

G. ottaa huomioon, että EU–Egypti-työryhmän yhteispuheenjohtajien päätelmissä todettiin, että anastetun varallisuuden jäädyttäminen ja palauttaminen on tärkeä poliittinen kysymys EU:lle ja Egyptille ja että EU aikoo edelleen toimia johtoasemassa varallisuuden palauttamista koskevassa kysymyksessä ja toimia tiiviisti kansainvälisten kumppaneiden, kuten Sveitsin, kansainvälisten rahoituslaitosten, erityisesti Maailmanpankin StAR‑aloitteen sekä G8-ryhmän, kanssa kartoittaakseen tilanteen, ehdottaakseen seuraavia konkreettisia vaiheita ja tehostaakseen koordinointia;

H. toteaa, että Egypti, Libya ja Tunisia ovat toteuttaneet merkittäviä toimia varmistaakseen, että entisten diktaattorien ja heidän hallintojensa varastama varallisuus palautetaan kyseisille maille; toteaa, että useat keskeiset kansainväliset toimijat, kuten EU, G8-maiden ryhmän jäsenet ja Sveitsi, ovat suhtautuneet myönteisesti näihin toimiin; katsoo kuitenkin, että toistaiseksi on saavutettu vain vähän konkreettisia tuloksia ja takaisin hankintaa pyytäneiden maiden hallituksissa ja kansalaisyhteiskunnissa on havaittavissa lisääntyvää, oikeutettua turhautumista;

I.   toteaa, että High Court of London päätti, että 10 miljoonan punnan arvoinen Lontoossa sijaitseva kartano, jonka syrjäytetyn Libyan diktaattorin Muammar Gaddafin vanhin poika osti, kuuluu oikeutetusti Libyan kansalle; ottaa huomioon, että Maailmanpankin ja YK:n yhteisen StAR-ohjelman valtuuskunta tapasi Libyan viranomaiset Tripolissa 27. maaliskuuta 2013 ja vahvisti osallistuvansa Libyan varojen jäljittämiseen ja pyrkivänsä varmistamaan, että kaikki Gaddafin hallinnon varastamat varat palautetaan;

J.   toteaa, että Libanonin viranomaiset palauttivat huhtikuussa 2013 Tunisian viranomaisille lähes 30 miljoonaa dollaria, jotka oli talletettu laittomasti Tunisian entisen hallitsijan pankkitileille;

K. toteaa, että asiaankuuluvien rahoituskeskusten ennakoiva toiminta ja kansalaisjärjestöjen osallistuminen ja panos maissa, joilta takaisin hankintaa on pyydetty, sekä takaisin hankintaa pyytäneissä maissa ovat tärkeitä varallisuuden takaisin hankintaa koskevien aloitteiden onnistumisen kannalta;

L.  toteaa, että viestinnällä ja avoimuudella on olennainen merkitys varallisuuden takaisin hankkimista koskevissa toimissa, jotta voidaan levittää parhaita käytäntöjä ja luoda kannustimia menestystarinoita julkaisemalla;

M. toteaa, että vastenmielistä velkaa on sellainen autoritaaristen hallintojen tekemä velka, joka on kyseisten maiden kansan etujen vastaista ja jota ei ole käytetty kansan etujen mukaisesti; toteaa, että Tunisian ja Egyptin kansalaisjärjestöt ja parlamentin jäsenet ovat vaatineet kansallisen velan riippumatonta tarkastusta; toteaa, että Tunisian presidentti Marzouki kehotti 1. helmikuuta 2013 Euroopan parlamentissa pitämässään puheessa EU:n jäsenvaltioita noudattamaan Saksan esimerkkiä ja muuttamaan osan Ben Alin hallinnon aikana tehdystä Tunisian ulkomaanvelasta kehitysavuksi; toteaa, että yli 100 Euroopan parlamentin jäsentä on allekirjoittanut vetoomuksen, jossa vaaditaan Tunisian ulkomaanvelan maksamisen jäädyttämistä riippumattoman tarkastuksen toteuttamiseen saakka, jotta voidaan arvioida, mikä osuus velasta on vastenmielistä ja laitonta; toteaa, että Maailmanpankin mukaan neljännes Tunisian ulkomaanvelasta on Ranskalle ja Euroopan investointipankille;

1.  korostaa, että entisten diktaattorien ja heidän hallintojensa anastaman varallisuuden palauttaminen ja niiden aikana tehdyn vastenmielisen velan tunnistaminen siirtymävaiheessa olevissa arabikevään maissa on taloudellisesti tärkeää mutta se on myös moraalinen velvoite ja poliittisesti erittäin arkaluonteinen asia, koska sillä on merkitys oikeuden ja vastuuvelvollisuuden palauttajana demokratian ja oikeusvaltioperiaatteen hengessä ja EU:n poliittisen sitoutumisen ja uskottavuuden vuoksi, joten se on keskeinen osa EU:n kumppanuutta eteläisten naapuriensa ja varsinkin Egyptin, Libyan ja Tunisian kanssa;

2.  korostaa, että vaikka varallisuuden takaisinhankintaprosessissa noudatetaan kansallista lainsäädäntöä ja vaikka EU:n jäsenvaltioiden, muiden Euroopan maiden ja sen ulkopuolisten maiden kansalliset viranomaiset ovat ensisijaisesti toimivaltaisia asiassa, EU:lla on tärkeä rooli tämän prosessin edistämisessä ja helpottamisessa erityisesti sellaisten maiden osalta, joiden kanssa on voimassa olevia puitesopimuksia, ja sellaisten monenvälisten poliittisten ja taloudellisten järjestöjen osalta, joiden jäsen EU on;

3.  pitää valitettavana, että vaikka Egyptin, Libyan ja Tunisian viranomaiset ovat toteuttaneet merkittäviä toimia ja kaikki osapuolet ovat ilmaisseet vahvan poliittisen tahtonsa, tähän mennessä anastetun varallisuuden takaisin hankkimista yrittäneet asianajajat ovat saavuttaneet vain vähäisiä tuloksia, ja toteaa, että tämä johtuu pääasiassa eri kansallisten oikeusjärjestelmien säännösten ja menettelyjen moninaisuudesta ja monimutkaisuudesta, oikeuslaitosten jäykkyydestä ja siitä, että arabikevään mailla ei ole asiantuntemusta EU:n ja muiden lainkäyttöalueiden monimutkaisista oikeudellisista, hallinnollisista ja rahoitusmenettelyistä;

4.  pitää valitettavana, että EU ja sen jäsenvaltiot eivät ole kokonaisuudessaan onnistuneet täyttämään kyseisten maiden oikeutettuja odotuksia sen suhteen, että ne toteuttavat kaikki tarvittavat toimet laittomasti hankittujen varojen pikaisen takaisin hankkimisen varmistamiseksi, ja että arabikevään maita koskevan EU:n tarkistetun politiikan uskottavuus on horjunut tämän seurauksena;

5.  vaatii EU:ta ja sen jäsenvaltioita tehostamaan Egyptin, Libyan ja Tunisian varallisuuden takaisin hankkimista koskevia toimiaan; korostaa, että varallisuuden takaisin hankinta on olennainen osa unionin tukea kyseisten maiden demokraattiselle siirtymävaiheelle ja talouden elpymiselle ja että se voi edelleen vahvistaa molemminpuolista luottamusta yhteiskuntien välisen kumppanuuden hengessä, joka on EU:n tarkistetun naapuruuspolitiikan kulmakiviä;

6.  pitää myönteisenä neuvoston 26. marraskuuta 2012 hyväksymää uutta lainsäädäntökehystä, joka helpottaa anastettujen varojen palauttamista Egyptille ja Tunisialle ja jonka ansiosta EU:n jäsenvaltiot voivat vapauttaa jäädytettyjä varoja tunnustettujen oikeudellisten päätösten nojalla, ja toteaa, että se helpottaa EU:n jäsenvaltioiden ja Egyptin ja Tunisian asianomaisten viranomaisten välistä tiedonvaihtoa; korostaa kuitenkin, että konkreettisia tuloksia tarvitaan kohtuullisessa määräajassa ja että Libya on otettava täysimääräisesti mukaan tähän prosessiin;

7.  kannustaa varallisuuden takaisin hankinnasta vastaavia kansallisia toimistoja kaikissa jäsenvaltioissa tekemään tiivistä yhteistyötä keskenään ja kehittämään suhteitaan arabikevään maiden asianomaisiin viranomaisiin auttaakseen niitä monimutkaisia oikeusmenettelyjä koskevissa järjestelyissä; kehottaa Euroopan ulkosuhdehallintoa toimimaan ennakoivasti johtoasemassa erityisesti jäsenvaltioiden toimien koordinoinnissa, valmiuksien kehittämisessä ja kaikkien asianomaisten valtioiden keskinäisen yhteistyön edistämisessä;

8.  pitää tässä yhteydessä tervetulleena Kanadan, Ranskan, Saksan, Italian, Yhdistyneen kuningaskunnan, Japanin, Sveitsin ja Yhdysvaltojen aloitetta julkaista opas, jossa kuvataan kattavasti niiden kansallisia oikeusjärjestelmiä varallisuuden takaisin hankkimisen kannalta, jotta takaisin hankintaa pyytävät maat saisivat paremmin käsityksen siitä, mikä on oikeudellisesti mahdollista, minkälaisia tietoja on saatavilla, minkälaisia tutkimuksia voidaan toteuttaa ja miten kuuluu edetä, jotta varallisuutta saadaan tehokkaasti takaisin keskinäisen oikeusavun avulla; kannustaa kaikkia jäsenvaltioita toimimaan samoin;

9.  panee tyytyväisenä merkille EU:n toimielinten ja muiden kansainvälisten päätoimijoiden välisen yhteistyön Egyptin, Libyan ja Tunisian varallisuuden takaisin hankinnassa ja erityisesti Maailmanpankin ja YK:n huumeiden ja rikollisuuden torjunnasta vastaavan järjestön varastettujen varojen takaisin hankkimista koskevan aloitteen (StAR); korostaa, että on tärkeää hyödyntää täysimääräisesti nykyisiä mekanismeja kansallisella ja kansainvälisellä tasolla ja samanaikaisesti antaa tarvittavaa uutta lainsäädäntöä tai mukauttaa näiltä osin kansallisten oikeusjärjestelmien nykyistä lainsäädäntöä;

10. pitää myönteisenä G8-maiden aloitetta Deauvillen kumppanuuteen liittyvästä varallisuuden takaisin hankintaa koskevasta toimintasuunnitelmasta, jossa yksilöidään konkreettisia toimenpiteitä yhteistyön, tapauskohtaisen avun, valmiuksien kehittämisen ja teknisen tuen edistämiseksi, ja ehdottaa, että perustetaan yhteistyöhön perustuva alueellinen aloite, varallisuuden takaisin hankkimista käsittelevä EU:n ja arabimaiden foorumi, jonka yhteydessä keskusteltaisiin toteutettavista toimista ja tehtäisiin niitä koskevaa yhteistyötä;

11. kehottaa perustamaan välittömästi EU:n mekanismin, joka koostuu EU:n jäsenvaltioista ja muista asianomaisista Euroopan maista ja Euroopan ulkopuolisista maista, kuten Kanadasta ja Yhdysvalloista, saapuvien tutkijoiden, syyttäjien, asianajajien ja muiden asiantuntijoiden ryhmästä ja jonka tarkoituksena on tarjota oikeudellista ja teknistä neuvontaa ja apua niille arabikevään maille, joiden varallisuuden takaisinhankintaprosessi on kesken; vaatii rahoittamaan tämän mekanismin asianmukaisesti asiaan liittyvästä unionin ulkosuhteiden alan rahoitusvälineestä; painottaa, että oikeusmenettelyjen monimutkaisuuden, arkaluonteisuuden ja pitkän keston vuoksi unionin mekanismin on oltava kestävä;

12. kehottaa EU:ta hyödyntämään aiempaa kokemusta, jota sillä on varallisuuden takaisin hankkimisesta arabikevään maiden kanssa, ja ottamaan oppia EU:n ja sen jäsenvaltioiden sekä kansainvälisten oikeudellisten ja toimintapoliittisten puitteiden puutteista tässä asiassa; kehottaa komissiota ja Euroopan ulkosuhdehallintoa laatimaan tiedonannon, jossa kuvataan mahdollisia EU:n ja kansainvälisen tason tavoitteita, jotta varmistetaan laittomasti hankitun varallisuuden nopea ja tehokas takaisin hankkiminen kolmansien maiden demokraattisen siirtymävaiheen prosessien jälkeen ja varmistetaan, että korruptoituneiden hallintojen varastamille varoille ei ole suojapaikkoja Euroopan rahoitusjärjestelmässä ja muualla maailmassa;

13. kehottaa Välimeren unionin parlamentaarista edustajakokousta käsittelemään siirtymävaiheessa olevien arabikevään maiden varallisuuden takaisin hankintaa koskevaa kysymystä, jotta kansallisten parlamenttien jäsenet Välimeren molemmin puolin osallistuisivat tähän prosessiin;

14. kehottaa Arabiliittoa määrittämään, hyväksymään ja toteuttamaan nopeasti varallisuuden takaisin hankintaa koskevia yhteistyömekanismeja ja kehottaa erityisesti Persianlahden maita tehostamaan yhteistyötään ja antamaan oikeusapua arabikevään maille varallisuuden takaisinhankintaprosessin käsittelyssä;

15. uskoo, että arabikevään maiden velasta osa saattaa hyvinkin sisältyä laittoman tai vastenmielisen velan määritelmään, ja kehottaa siksi selvittämään vastenmielisen velan osuuden;

16. vaatii, että Tunisian ulkomaanvelan korkojen maksua lykätään, kunnes vuoden 1987 ja helmikuun 2011 välillä valtion hankkimista tai valtiontakauksien piiriin kuuluvista ulkomaanlainoista on tehty riippumaton tarkastus, jotta voidaan selvittää, mikä osa velasta on vastenmielistä ja laitonta; kehottaa Euroopan investointipankkia, Ranskaa ja muita merkittäviä eurooppalaisia velkojia toteuttamaan riippumattoman, yksityiskohtaisen tarkastuksen lainoista, joita ne ovat antaneet Tunisialle Ben Alin hallinnon aikana; kannustaa niitä tarkastelemaan mahdollisuutta muuttaa osa velasta kehitysavuksi; kehottaa komissiota tukemaan tätä muutosprosessia muun muassa yhteisrahoituksen avulla;

17. korostaa, että kansalaisyhteiskunnan järjestöjen panos on tärkeä varallisuuden takaisin hankintaa pyytävissä maissa ja maissa, joilta sitä on pyydetty, varallisuuden takaisinhankintaprosessissa ja ulkomaanvelan vastenmielisen osuuden selvittämisessä, koska ne ovat erityisesti antaneet tietoja viranomaisille, kannustaneet keskeisten kansallisten ja kansainvälisten toimijoiden välistä yhteistyötä, seuranneet varallisuuden palauttamista ja varmistaneet, että palautetut varat on käytetty takaisin hankintaa pyytäneissä valtioissa avoimesti ja tehokkaasti;

18. kehottaa puhemiestä välittämään tämän päätöslauselman neuvostolle, komissiolle, unionin ulkoasioiden ja turvallisuuspolitiikan korkealle edustajalle / komission varapuheenjohtajalle, jäsenvaltioiden parlamenteille ja hallituksille, Sveitsin ja Kanadan parlamenteille ja hallituksilla, Yhdysvaltojen kongressille ja presidentille, Egyptin, Libyan ja Tunisian parlamenteille ja hallituksille sekä Euroopan investointipankille.

 

(1)

Hyväksytyt tekstit, P7_TA(2013)0095.

Oikeudellinen huomautus - Tietosuojakäytäntö