Menettely : 2016/2537(RSP)
Elinkaari istunnossa
Asiakirjan elinkaari : B8-0169/2016

Käsiteltäväksi jätetyt tekstit :

B8-0169/2016

Keskustelut :

Äänestykset :

PV 04/02/2016 - 8.6
Äänestysselitykset

Hyväksytyt tekstit :

P8_TA(2016)0048

PÄÄTÖSLAUSELMAESITYS
PDF 272kWORD 68k
Ks. myös yhteinen päätöslauselmaesitys RC-B8-0146/2016
29.1.2016
PE576.530v01-00
 
B8-0169/2016

komission varapuheenjohtajan / unionin ulkoasioiden ja turvallisuuspolitiikan korkean edustajan julkilausuman johdosta

työjärjestyksen 123 artiklan 2 kohdan mukaisesti


Libyan tilanteesta (2016/2537(RSP))


Pavel Telička, Petras Auštrevičius, Dita Charanzová, Gérard Deprez, Filiz Hyusmenova, Ivan Jakovčić, Petr Ježek, Ilhan Kyuchyuk, Javier Nart, Norica Nicolai, Urmas Paet, Jozo Radoš, Marietje Schaake, Jasenko Selimovic, Ivo Vajgl, Johannes Cornelis van Baalen, Hilde Vautmans, Renate Weber, Nedzhmi Ali ALDE-ryhmän puolesta

Euroopan parlamentin päätöslauselma Libyan tilanteesta (2016/2537(RSP))  
B8-0169/2016

Euroopan parlamentti, joka

–  ottaa huomioon aiemmat päätöslauselmansa Libyasta ja erityisesti 15. syyskuuta 2011(1), 22. marraskuuta 2012(2), 18. syyskuuta 2014(3) ja 15. tammikuuta 2015(4) antamansa päätöslauselmat,

–  ottaa huomion 22. toukokuuta 2013 annetun neuvoston päätöksen 2013/233/YUTP, jolla luodaan Euroopan unionin yhdennetty rajavalvonnan Libya-avustusoperaatio (EUBAM Libya)(5),

–  ottaa huomioon komission varapuheenjohtajan / unionin ulkoasioiden ja turvallisuuspolitiikan korkean edustajan Federica Mogherinin äskettäin antamat julkilausumat Libyasta, mukaan luettuina 7., 11. ja 18. tammikuuta 2016 annetut julkilausumat,

–  ottaa huomioon 18. tammikuuta 2016 annetut neuvoston päätelmät Libyasta,

–  ottaa huomioon Libyan poliittisen sopimuksen, joka allekirjoitettiin 17. joulukuuta 2015,

–  ottaa huomioon 13. joulukuuta 2015 annetun Rooman julkilausuman,

–  ottaa huomioon 23. joulukuuta 2015 yksimielisesti hyväksytyn YK:n turvallisuusneuvoston päätöslauselman 2259,

–  ottaa huomioon 9. heinäkuuta 2015 antamansa päätöslauselman Euroopan naapuruuspolitiikan uudelleentarkastelusta(6),

–  ottaa huomioon Tripolissa heinäkuussa 2011 pidetyn Libyan heimojen kansallisen konferenssin, jossa vaadittiin yleistä armahdusta sisällissodan lopettamiseksi,

–  ottaa huomioon Algerian, Ranskan, Saksan, Italian, Marokon, Espanjan, Tunisian, Yhdistyneiden arabiemiirikuntien, Yhdistyneen kuningaskunnan ja Yhdysvaltojen hallitusten antaman lausunnon, jolla tuetaan Libyan kansallisen sovinnon hallitusta,

–  ottaa huomioon työjärjestyksen 123 artiklan 2 kohdan,

A.  ottaa huomioon, että Libyan valtio koostuu kolmesta perinteisestä osasta (Tripolitania, Fezzan ja Kyrenaika), joista muodostettiin itsenäinen kuningaskunta vuonna 1951, ja että Gaddafin johtama sotilasvallankaappaus syrjäytti kuninkaan vuonna 1969; toteaa, että tällöin alkoi ”Libyan vallankumouksen” nimellä kulkenut raakalaismainen toisinajattelijoiden vaino, joka jatkui itsevaltaisena hallintona 42 vuoden ajan, ottaa huomioon, että Gaddafin diktatuurin aikana Libyalla oli Välimeren etelärannan suurin asevarasto ja että siitä tuli merkittävä laittomien aseiden kaupan ja salakuljetuksen keskus, joka toimitti aseita kaikille Sahelin alueen (Mali, Niger, Nigeria) terroristeille ja ääriliikkeille;

B.  toteaa, että ”Arabikevään” yhteydessä helmikuussa 2011 libyalaiset lähtivät kaduille ja seurauksena oli yhdeksän kuukauden siviilikonflikti; toteaa, että Nato tuki kapinoitsijoita valtion mielivaltaista sortokoneistoa vastaan, ja että tämä tuki johti Gaddafin hallinnon kukistamiseen; toteaa, että kansannousun jälkimainingeissa ja Gaddafin diktatuurin loputtua useat heimojohtajat vetivät tukensa pois hallitukselta, ylemmät upseerit jättivät paikkansa Abdel Fattah Younesin ja Suleiman Mahmoudin tavoin ja armeijan asevarastoja ryöstettiin, mikä johti siihen, että puolisotilaallisia heimojoukkoja perustettiin ja ne levisivät maan kaikille kolmelle alueelle;

C.  toteaa, että Libyan yhteiskunta oli jo ennen vallankaappausta ja varsinkin sen jälkeen järjestäytynyt heimojärjestelmän perusteella siten, että noin 140 heimoa yhdistyivät 30 pääheimoksi tai etniseksi kokonaisuudeksi; ottaa huomioon, että heimon neuvosto on vastuussa sen henkisestä ja poliittisesta suunnasta; toteaa, että heimojen liittosuhteet ja etniset identiteetit (enemmistönä olevat arabit, amazighit, toubout ja tuaregit) ovat yhä merkittävässä asemassa nykypäivän Libyan sekavassa tilanteessa;

D.  toteaa, että islamistiryhmät muodostivat useimpien Gaddafia vastaan taistelleiden puolisotilaallisten joukko-osastojen rungon ja joillakin oli keskeinen rooli konfliktissa johtajiensa Ismail al-Salabin (Bengasissa vaikuttavan Helmikuun 17. päivän prikaatin komentaja) ja Abdelhakim Belhadjin (Tripolin sotilasneuvoston päällikkö) johdolla; toteaa, että kyseisten ryhmien johtajat ovat jäseninä kapinallisten johtoryhmässä, kansallisen siirtymäkauden neuvostossa (NTC), joka otti maan johtaakseen lokakuussa 2011; toteaa, että NTC:llä oli vaikeuksia järjestyksen palauttamiseksi Gaddafin syrjäyttämistä edeltäneinä kuukausina aktivoituneiden aseellisten ryhmittymien keskuudessa;

E.  toteaa, että elokuussa 2012 NTC luovutti vallan kansalliskokoukselle, joka oli vaaleilla valittu parlamentti ja valitsi sittemmin väliaikaisen valtionpäämiehen; toteaa, että keskushallitus on ollut heikko ja kykenemätön saamaan maata hallintaansa; toteaa, että kesäkuussa 2014 äänestäjät valitsivat kansalliskokouksen tilalle uuden parlamentin, edustajainhuoneen, joka muutti Tobrukiin; toteaa, että islamistien hallitsema entinen kansalliskokous kokoontui uudelleen pian vaalien jälkeen ja valitsi oman pääministerinsä eikä kunnioittanut edustajainhuoneen päätösvaltaa aikana, jolloin jopa pääkaupunki Tripoli vaihtoi leiriä taistelujen kuluessa;

F.  toteaa, että elokuusta 2014 lähtien nämä poliittiset elimet (edustajainhuone Tobrukissa, joka on kansainvälisen yhteisön tunnustama, sekä uusi kansalliskokous, joka on kokoontunut Tripolissa) väittävät kumpikin olevansa maan virallinen hallitus, ja kummankin tukena on useita raskaasti aseistettuja puolisotilaallisia joukko-osastoja eri alueilta, kaupungeista ja heimoista; ottaa huomioon, että nämä kaksi hallintoa ovat käytännöllisesti katsottuna sodassa toisiaan vastaan Kyrenaikassa ja Tripolitaniassa, ja molemmat pyrkivät lietsomaan heimojen ja kansojen välisiä kiistoja vähemmälle huomiolle jääneessä Fezzanissa; toteaa, että Fezzanin paikalliset heimot, ennen kaikkea toubout ja tuaregit, ovat huolissaan tulevaisuudestaan Libyan poliittisen sopimuksen jälkeen, koska ne vastustavat kiivaasti eräitä Libyan tulevan perustuslakiluonnoksen vuodettuja yksityiskohtia jäätyään laatimisprosessin ulkopuolelle;

G.  toteaa, että pirstaloituminen, polarisaatio ja legitimiteetin puute vaivaavat maan poliittista ilmapiiriä, ja Libyan poikki kulkevat jakolinjat alueiden ja heimojen halki, kaupunkien, poliittisten ryhmien ja uskonnollisten rintamalinjojen sekä eri sukupolvien ja uusien ja vanhojen eliittien halki usein epävakaiden yhdistelmien ja liittoutumien muodossa; toteaa, että tämä tilanne on syynä Libyan eteläisen alueen luhistumiseen kohti väkivaltaista kaaosta ja pohjoisesta johdettujen, mutta paikallisten Ouled Slimane- Zawiya Arab- heimojen jatkuvia kahakoita, joita ne käyvät toubouiden ja tuaregien puolesta; toteaa, että neuvottelijat eivät vaikuta liian huolestuneilta tästä tilanteesta (Fezzanin paikallisista konflikteista) tai alkuvaiheen sekasorrosta toipuneiden Gaddafin joukkojen jäänteiden uudelleenjärjestäytymisestä Beni Walidin, Bengasin, Sirten ja Sebnan alueilla;

H.  toteaa, että kahden kilpailevan hallituksen heikkouden aiheuttama valtatyhjiö täyttyy vähitellen Libyan islamisteilla, jotka ovat palaamassa kotiin taisteltuaan Irakissa ja Syyriassa; toteaa, että nämä paluumuuttajat ja heidän mukanaan saapuneet islamistit muista maista valtasivat Benghazista itään sijaitsevan Dernan kaupungin marraskuussa 2014 ja vannoivat uskollisuutta Daeshille; toteaa, että siitä lähtien nämä joukot tai niiden liittolaiset ovat olleet aktiivisia koko Dernasta Tripoliin ulottuvalla rannikkokaistaleella, jossa sijaitsevat myös Beyda, Benghazi, Ajdabiya, Abugrein ja Misrata, ja ne pitävät täydellisesti hallussaan yli 200 km:n aluetta Sirten ympärillä ja koulutuskeskusta Tunisian rajan lähellä Tripolista länteen; toteaa, että Daesh käynnisti paikallisen terrorikampanjan mestauksineen, ampumisineen ja pommituksineen samalla, kun se laajentaa aluettaan, on ottanut tieverkon hallintaansa ja voi haitata idän ja lännen välisiä yhteyksiä;

I.  toteaa, että Daeshilla on Libyassa suurimmat asevoimansa Lähi-idän ulkopuolella ja että Libya on Daeshin sillanpääasema Välimeren eteläpuolella, jossa se on vaarallisena uhkana Sahelin ja Saharan alueen naapurimaille, mutta uhkaa myös Eurooppaa terroritoiminnallaan; toteaa, että Daesh on toteuttanut useita hyökkäyksiä siviilikohteisiin Bengasissa, Ajdabiassa ja Dernassa sekä on vastuussa erityisen paljon uhreja vaatineen kuorma-autopommin räjäyttämisestä poliisin koulutuskeskuksen ulkopuolella Zlitenissä 7. tammikuuta 2016; toteaa, että Daesh on pyrkinyt 4. tammikuuta 2016 lähtien rahoittamaan sotataloutensa miehittämällä ja valvomalla maan itäosissa sijaitsevia al-Sidran, Ras Lanufin ja Marsa al-Bregan valtavia öljynjalostamoja;

J.  toteaa, että Libyasta on tullut salakuljettajien suosikkikohde anarkiaan suistumisensa myötä ja että vuonna 2014 Lampedusan saarelle selvisi hengissä 170 000 maahanpyrkijää, mutta Kansainvälisen siirtolaisjärjestön (IOM) tietojen mukaan yli 3 770 kuoli Välimeressä vuonna 2015;

K.  toteaa, että Libyan edessä olevien haasteiden takia on kiirehdittävä kansallisen sovinnon hallituksen perustamista, sillä se tulee hyödyttämään kaikkia libyalaisia ja toimimaan perustana rauhalle, vakaudelle, jälleenrakennukselle ja maan kehitykselle;

L.  toteaa, että turvallinen ja poliittisesti vakaa Libya on äärimmäisen välttämätön niin Libyan kansalaisille kuin koko alueen ja Euroopan unionin turvallisuudelle;

1.  pitää erityisen myönteisenä YK:n tukemaa Libyan poliittista sopimusta, joka allekirjoitettiin 17. joulukuuta 2015, ja tukee täysimääräisesti presidenttineuvostoa sekä onnittelee UNSMIL-operaatiota sekä YK:n pääsihteerin nykyistä ja edellistä erityisedustajaa tavattoman raskaan työn saattamisesta päätökseen;

2.  pitää valitettavana, että Tobrukin edustajainhuone hylkäsi ensimmäisen ehdotuksen yhteishallitukseksi, mutta odottaa Libyan instituutioiden hyväksyvän tämän sopimuksen, joka johdattaa kohti rauhaa; kehottaa Tobrukissa ja Tripolissa olevien kilpailevien parlamenttien jäseniä tarttumaan Libyan poliittisen sopimuksen myötä tarjottuun tilaisuuteen rauhan ja vakauden saamiseksi maahan ja kaikkien Libyan kansalaisten puolustamiseksi;

3.  vahvistaa aikovansa tunnustaa Libyan eri osapuolten yhdessä sopiman kansallisen sovinnon hallituksen Libyan ainoaksi legitiimiksi hallitukseksi ja tukevansa sen toimintaa;

4.  korostaa Libyan vastuuta poliittisesta prosessista ja prosessin pysyvästi osallistavan luonteen varmistamista muun muassa heimoneuvostojen rakentavan osallistumisen, naisten ja kansalaisyhteiskunnan myönteisen osallistumisen sekä poliittisten ja paikallisten toimijoiden hyödyllisen osallistumisen kautta demokratiaa, ihmisoikeuksia ja kansalaisvapauksia kunnioittavan perustuslain muuttamiseksi ja vahvistamiseksi hyvissä ajoin;

5.  kehottaa kansainvälistä yhteisöä, YK:ta, EU:ta, Afrikan unionia ja Arabiliiton jäsenvaltioita olemaan valmiina Libyan tukemiseen osana sopimuksen onnistunutta täytäntöönpanoa; odottaa jäsenvaltioiden ja kansainvälisten elinten lopettavan viralliset yhteydet kaikkien sellaisten henkilöiden kanssa, jotka eivät kuulu Libyan poliittisen sopimuksen piiriin tai ole sen osapuolia; kehottaa Libyan naapurimaita myötävaikuttamaan Libyan vakauteen; korostaa, että satamien, lentoasemien, öljylähteiden ja kaasuputkien kaltaisia elintärkeitä rakenteita on suojeltava;

6.  kiittää Euroopan unionia sen jo myöntämästä 100 miljoonan euron paketista ja valmiudesta tarjota välitöntä apua aloilla, joiden painopisteistä sovitaan yhdessä Libyan uuden kansallisen sovinnon hallituksen kanssa sen muodostamisen jälkeen; kehottaa EU:ta ja YK:ta valmistelemaan avustuksia valtionhallinnon rakentamiseen, turvallisuuteen ja rauhanturvaamiseen, hätätilanne- ja katastrofivalmiuksia koskevan koulutuksen täytäntöönpanoon sekä ihmisoikeuksien ja oikeusvaltioperiaatteen noudattamiseen;

7.  tuomitsee jyrkästi Daeshin terrorihyökkäykset öljylaitteistoja vastaan al-Sidrassa ja Ras Ranufissa sekä itsemurhaiskun Zlitenissä ja kaikki yritykset häiritä maan vakauttamisprosessia; toteaa, että on oikeus ja velvollisuus auttaa Libyan uusia viranomaisia Daeshin ja kaikkien terroristien vastaisessa taistelussa kunnes ne on kokonaan hävitetty; kehottaa kansainvälistä liittoumaa puuttumaan Libyassa Daeshin kasvavaan vaikutukseen, joka ei ole ainoastaan uhka naapurimaille Sahelin ja Saharan alueella, mutta myös EU:n jäsenvaltioille;

8.  kehottaa puhemiestä välittämään tämän päätöslauselman neuvostolle, komissiolle, Välimeren unionille, Arabiliitolle, Afrikan unionin neuvostolle ja Yhdistyneiden Kansakuntien pääsihteerille.

(1)

EUVL L 51 E, 22.2.2013, s. 114.

(2)

EUVL C 419, 16.12.2015, s. 192.

(3)

Hyväksytyt tekstit, P8_TA(2014)0028.

(4)

Hyväksytyt tekstit, P8_TA(2015)0010.

(5)

EUVL L 138, 24.5.2013, s. 15.

(6)

Hyväksytyt tekstit, P8_TA(2015)0272.

Oikeudellinen huomautus - Tietosuojakäytäntö