PÄÄTÖSLAUSELMAESITYS Puolan tilanteesta
11.4.2016 - (2015/3031(RSP))
työjärjestyksen 123 artiklan 2 kohdan mukaisesti
Stanisław Żółtek ENF-ryhmän puolesta
Euroopan parlamentti, joka
– ottaa huomioon 19. tammikuuta 2016 annetut neuvoston ja komission julkilausumat Puolan tilanteesta,
– ottaa huomioon työjärjestyksen 123 artiklan 2 kohdan,
A. ottaa huomioon, ettei Euroopan unionilla ole kapasiteettia eikä oikeutta sekaantua jäsenvaltioiden sisäisiin asioihin; ottaa huomioon, ettei Euroopan unioni saisi uhata jäsenvaltioita seuraamuksilla tai määrätä niille seuraamuksia, jos niiden demokraattisesti tehdyt päätökset eivät ole EU:n toiveiden mukaisia;
B. ottaa huomioon, että komissio on jo esittänyt epäasianmukaisia kannanottoja arvostellessaan unionin kansalaisten äänestyspäätöksiä muissa jäsenvaltioissa pidettyjen vaalien ja kansanäänestysten jälkeen ja että nyt komissio aikoo ottaa kritiikin kohteeksi Puolan uuden hallituksen;
C. ottaa huomioon, että Unkarin pääministeri Viktor Orbán totesi äskettäin, ettei Euroopan unionin kannata harkita minkäänlaisten seuraamusten määräämistä Puolalle, koska se edellyttäisi yksimielistä päätöstä ja koska Unkari ei aio koskaan kannattaa seuraamusten määräämistä Puolalle;
1. muistuttaa, että komissio ei ole poliittinen elin vaan unionin toimeenpaneva elin, ja että sen on näin ollen noudatettava tiukasti Euroopan unionista tehdyn sopimuksen (SEU) 17 artiklaa sekä Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen (SEUT) 234, 244–250, 290 ja 291 artiklaa;
2. vahvistaa juhlallisesti sitoutumisensa ensisijaisiin identiteetin ja kansallisen itsemääräämisoikeuden periaatteisiin, jotka muodostavat jakamattoman kokonaisuuden vapauden periaatteen kanssa;
3. kehottaa puhemiestä välittämään tämän päätöslauselman neuvostolle ja komissiolle sekä jäsenvaltioiden hallituksille ja parlamenteille.