Päätöslauselmaesitys - B8-1042/2016Päätöslauselmaesitys
B8-1042/2016
Euroopan parlamentti

PÄÄTÖSLAUSELMAESITYS maailman ravitsemus- ja elintarviketurvaa koskevien globaalien tavoitteiden ja unionin sitoumusten saavuttamisen edellyttämistä seuraavista toimista

28.9.2016 - (2016/2705(RSP))

suullisesti vastattavan kysymyksen B8-0717/2016 johdosta
työjärjestyksen 128 artiklan 5 kohdan mukaisesti

Linda McAvan kehitysvaliokunnan puolesta


Menettely : 2016/2705(RSP)
Elinkaari istunnossa
Asiakirjan elinkaari :  
B8-1042/2016
Käsiteltäväksi jätetyt tekstit :
B8-1042/2016
Keskustelut :
Äänestykset :
Hyväksytyt tekstit :

B8-1042/2016

Euroopan parlamentin päätöslauselma maailman ravitsemus- ja elintarviketurvaa koskevien globaalien tavoitteiden ja unionin sitoumusten saavuttamisen edellyttämistä seuraavista toimista

(2016/2705(RSP))

Euroopan parlamentti, joka

–  ottaa huomioon vuonna 1948 annetun ihmisoikeuksien yleismaailmallisen julistuksen ja erityisesti sen 25 artiklan, jossa todetaan, että oikeus ravintoon on osa oikeutta riittävään elintasoon,

–  ottaa huomioon taloudellisia, sosiaalisia ja sivistyksellisiä oikeuksia koskevan kansainvälisen yleissopimuksen ja erityisesti sen 11 artiklan, jossa tunnustetaan oikeus tyydyttävään elintasoon, joka käsittää riittävän ravinnon, sekä perusoikeus olla vapaa nälästä,

–  ottaa huomioon taloudellisia, sosiaalisia ja sivistyksellisiä oikeuksia koskevan kansainvälisen yleissopimuksen vuonna 2008 hyväksytyn valinnaisen lisäpöytäkirjan, jossa oikeudesta ravintoon tehdään tuomioistuinten toimivaltaan kuuluva oikeus kansainvälisellä tasolla,

–  ottaa huomioon maailman elintarviketurvaa koskevan Rooman julistuksen, joka hyväksyttiin YK:n elintarvike- ja maatalousjärjestön (FAO) järjestämässä maailman elintarvikehuippukokouksessa Roomassa vuonna 1996,

–  ottaa huomioon FAO:n vuonna 2004 hyväksymät oikeutta ravintoon koskevat suuntaviivat, joissa valtioille annetaan ohjeita siitä, miten ne panevat täytäntöön oikeutta ravintoon koskevat velvoitteensa,

–  ottaa huomioon FAO:n vuonna 2011 julkaistun tutkimuksen ”Global food losses and food waste”, jossa annetaan tarkat tiedot joka vuosi hukkaan menevän ja haaskatun ruoan määrästä,

–  ottaa huomioon 19.–21. marraskuuta 2014 Roomassa pidetyn toisen kansainvälisen ravitsemuskonferenssin ja sen päätösasiakirjat, eli ravitsemusta koskevan Rooman julistuksen sekä elintarviketurvaa ja ravitsemusta pitkittyneissä kriiseissä koskevan toimintakehyksen,

–  ottaa huomioon G8-maiden vuonna 2009 hyväksymän Aquilan elintarviketurva-aloitteen,

–  ottaa huomioon Scaling Up Nutrition (SUN) -etenemissuunnitelman, jonka tavoitteena on hyödyntää kansainvälisten sidosryhmien voimavarat ja valmiudet tukea kansallisten hallitusten johtamia aloitteita ja ensisijaisia tavoitteita aliravitsemuksen torjumiseksi,

–  ottaa huomioon Maailman terveyskokouksen (WHA) vuonna 2012 hyväksymän päätöslauselman 65.6, jonka aiheena on äitien, imeväisten ja pikkulasten ravitsemusta koskeva kattava toimeenpanosuunnitelma,

–  ottaa huomioon YK:n pääsihteerin Rio+20-konferenssissa käynnistämän Zero Hunger Challenge -aloitteen, jossa kehotetaan hallituksia, kansalaisyhteiskuntaa, uskonnollisia yhteisöjä, yksityistä sektoria ja tutkimuslaitoksia tekemään yhteistyötä nälän sekä aliravitsemuksen pahimpien muotojen poistamiseksi,

–  ottaa huomioon YK:n yleiskokouksen 1. huhtikuuta 2016 antaman päätöslauselman nro A/RES/70/259 ravitsemusta koskevan toiminnan vuosikymmenestä (UN Decade of Action on Nutrition) (2016–2025), jonka tarkoituksena on käynnistää tehostettuja toimia nälän ja aliravitsemuksen poistamiseksi maailmasta ja varmistaa entistä terveellisemmän ja kestävämmän ravinnon yleinen saatavuus kaikille ihmisille – riippumatta siitä ketä he ovat ja missä he asuvat,

–  ottaa huomioon YK:n yleiskokouksen 25. syyskuuta 2015 antaman päätöslauselman A/RES/70/1 kestävästä kehityksestä (Transforming our world: the 2030 Agenda for Sustainable Development),

–  ottaa huomioon kestävän kehityksen tavoitteet, niiden toisiinsa kytkeytyneen ja integroituneen luonteen ja erityisesti tavoitteen 1 (poistetaan köyhyys kaikissa muodoissaan kaikkialta), tavoitteen 2 (poistetaan nälkä, saavutetaan elintarviketurva, parannetaan ravitsemusta ja edistetään kestävää maataloutta) ja tavoitteen 12 (varmistetaan, että kulutus- ja tuotantomallit ovat kestävyysajattelun mukaisia),

–  ottaa huomioon 1. joulukuuta 2011 hyväksytyn tehokasta kehitysyhteistyötä koskevan Busanin kumppanuuden[1] ja etenkin sen 32 kohdan, jossa mainitaan tarve tunnustaa yksityisen sektorin keskeinen rooli innovoinnin edistämisessä, vaurauden, tulojen ja työpaikkojen luomisessa, kotimaisten resurssien käyttöönotossa ja siten köyhyyden poistamisen edistämisessä
(tavoite 1),

–  ottaa huomioon Euroopan unionista tehdyn sopimuksen 21 artiklan, jossa vahvistetaan, että EU:n ulkoisen toiminnan on edistettävä kestävän kehityksen tavoitteita, ihmisoikeuksia ja sukupuolten tasa-arvoa,

–  ottaa huomioon Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen 208 artiklan, jonka mukaan ”unioni ottaa huomioon kehitysyhteistyöpolitiikan tavoitteet toteuttaessaan muita sellaisia politiikkoja, jotka voivat vaikuttaa kehitysmaihin”,

–  ottaa huomioon elintarvikeapua koskevan yleissopimuksen, jonka Euroopan unioni ratifioi 13. marraskuuta 2013,

–  ottaa huomioon 8. kesäkuuta 2013 kasvua edistävää ravitsemusta koskevassa huippukokouksessa Lontoossa hyväksytyn Global Nutrition for Growth -sopimuksen,

–  ottaa huomioon 3. lokakuuta 2012 annetun komission tiedonannon aiheesta ”EU:n lähestymistapa: selviytymiskyvyn kehittäminen hyödyntämällä ruokaturvakriiseistä saatuja kokemuksia” (COM(2012)0586),

–  ottaa huomioon 12. maaliskuuta 2013 annetun komission tiedonannon ”Ulkomaanavulla parannusta äitien ja lasten ravitsemukseen: EU:n toimintakehys” (COM(2013)0141) ja 28. toukokuuta 2013 esitetyt neuvoston päätelmät elintarvike- ja ravitsemusturvasta ulkoisessa avussa,

–  ottaa huomioon vuonna 2014 hyväksytyn ravitsemusta koskevan komission toimintasuunnitelman, jossa sitoudutaan vähentämään hidastuneesta kasvusta kärsivien alle viisivuotiaiden lasten määrää seitsemällä miljoonalla vuoteen 2025 mennessä[2],

–  ottaa huomioon komission ravitsemusta koskevaa toimintasuunnitelmaa käsittelevän ensimmäisen edistymiskertomuksen,

–  ottaa huomioon 2. joulukuuta 2014 hyväksytyn komission kertomuksen Euroopan parlamentille ja neuvostolle aiheesta ”EU:n elintarvike- ja ravitsemusturvapolitiikkaa koskevien sitoumusten täytäntöönpano: ensimmäinen kaksivuotiskertomus” (COM(2014)0712),

–  ottaa huomioon unionin, FAO:n ja Maailman ruokaohjelman (WFP) maaliskuussa 2016 julkaistun yhteisen kokonaisarvioinnin, jossa esitetään globaali analyysi elintarvike- ja ravitsemusturvan tilanteesta elintarvikekriisikeskittymissä,

–  ottaa huomioon Maailman ruokaturvakomitean 11. toukokuuta 2012 hyväksymät maanomistuksen, kalastuksen ja metsien vastuullista hallinnointia kansallisen elintarviketurvan yhteydessä koskevat vapaaehtoiset suuntaviivat,

–  ottaa huomioon elintarviketurvaa ja ravitsemusta pitkittyneissä kriiseissä koskevan toimintakehyksen[3],

–  ottaa huomioon 7. kesäkuuta 2016 antamansa päätöslauselman uudesta kumppanuudesta elintarviketurvan ja ravitsemuksen parantamiseksi[4],

–  ottaa huomioon 27. syyskuuta 2011 antamansa päätöslauselman EU:n poliittisesta toimintakehyksestä kehitysmaiden auttamiseksi selviämään elintarviketurvaan liittyvistä haasteista[5],

–  ottaa huomioon 27. marraskuuta 2014 antamansa päätöslauselman lasten aliravitsemuksesta ja virheravitsemuksesta kehitysmaissa[6],

–  ottaa huomioon 30. huhtikuuta 2015 antamansa päätöslauselman aiheesta ”Milanon maailmannäyttely 2015: Planeetalle ravintoa, elämälle energiaa”[7],

–  ottaa huomioon Milanossa 15. lokakuuta 2015 allekirjoitetun elintarvikepolitiikkaa koskevan kaupunkien sopimuksen[8], jonka allekirjoitti 113 maailman kaupunkia ja joka luovutettiin YK:n pääsihteerille Ban Ki‑moonille, ja toteaa, että sopimus on osoitus kaupunkien keskeisestä roolista elintarvikepolitiikan laatimisessa,

–  ottaa huomioon komissiolle esitetyn kysymyksen maailman ravitsemus- ja elintarviketurvaa koskevien globaalien tavoitteiden ja unionin sitoumusten saavuttamista edesauttavista toimista (O-000099/2016 – B8-0717/2016),

–  ottaa huomioon kehitysvaliokunnan päätöslauselmaesityksen,

–  ottaa huomioon työjärjestyksen 128 artiklan 5 kohdan ja 123 artiklan 2 kohdan,

A.  ottaa huomioon, että kestävän kehityksen tavoitteella 2 ja siihen liittyvillä tavoitteilla pyritään poistamaan nälkä ja aliravitsemus vuoteen 2030 mennessä etenkin lisäämällä pientilojen mahdollisuuksia ja tuottavuutta sekä toteuttamalla ympäristöä säästäviä ja ilmastonmuutosta kestäviä maatalous- ja elintarvikejärjestelmiä, joilla voidaan ruokkia vuodelle 2030 ennakoitu 8,5 miljardin väestömäärä ja suojella samalla biologista monimuotoisuutta ja ympäristöä sekä pientilojen etuja ja hyvinvointia;

B.  ottaa huomioon, että pienviljelijät ovat investointiensa ja tuotantonsa ansiosta suurin yksityisen sektorin toimija maatalouden, elintarviketurvan ja ravitsemuksen aloilla;

C.  toteaa, että ihmisten oikeus ravintoon voidaan saavuttaa täysimääräisesti ainoastaan, jos köyhyyttä ja eriarvoisuutta vähennetään rajusti, tasa-arvoisuus taataan ja häiriönsietokykyä tehostetaan etenkin perustamalla oikeuksiin perustuvia sosiaalisia turvaverkkoja ja varmistamalla muita heikommassa asemassa olevien ryhmien täysipainoinen osallistuminen sekä turvaamalla maan saatavuus ja hallinta sekä luonnonvarojen ja muun tuottavan omaisuuden hallinnointi pientiloille ja paimentolaisyhteisöille;

D.  ottaa huomioon, että aliravitsemuksen vähentämisessä on edistytty mutta se on yhä liian hidasta ja epäyhtenäistä ja että tällä hetkellä 795 miljoonaa ihmistä maailmassa ei saa riittävästi ruokaa voidakseen elää ihmisarvoisella tavalla ja aktiivisesti; toteaa, että yksi kolmesta ihmisestä on tavalla tai toisella aliravittu;

E.  toteaa, että Maailman terveyskokous hyväksyi vuonna 2012 kuusi maailmanlaajuista ravitsemustavoitetta, jotka halutaan saavuttaa vuoteen 2025 mennessä, eli 40 prosentin vähennys kasvun hidastumisesta kärsivien alle viisivuotiaiden lasten määrään, 50 prosentin vähennys hedelmällisessä iässä olevien naisten anemiatapauksiin, 30 prosentin vähennys alipainoisina syntyneiden lasten määrään, lasten ylipainon lisääntymisen ehkäisy, imetyksen lisääminen ainoana ravintona ensimmäisen kuuden kuukauden aikana vähintään 50 prosentilla ja lasten riutumistapausten vähentäminen alle 5 prosenttiin;

F.  toteaa, että imetys on kaikkein luonnollisin ja paras ruokintatapa vastasyntyneille vauvoille ja pienille lapsille erityisesti kehitysmaissa, mutta tietämättömyys käytännöstä ja kulttuurilliset esteet johtavat yhä siihen, että riittävän monia vauvoja ei imetetä;

G.  toteaa, että unioni sitoutui vuonna 2013 pidetyssä kasvua edistävää ravitsemusta koskevassa huippukokouksessa vähentämään hidastuneesta kasvusta kärsivien lasten määrää vähintään seitsemällä miljoonalla vuoteen 2025 mennessä ja lupasi 3,5 miljardia euroa kaudella 2014–2020 tämän tavoitteen saavuttamiseksi;

H.  toteaa, että jos lapsi saa liian vähän ravinteikasta ravintoa elämänsä tuhannen ensimmäisen päivän aikana, sillä on merkittäviä terveydellisiä, sosiaalisia ja taloudellisia seurauksia, ja että yksi kuudesta lapsesta maailmassa on alipainoinen, 41 miljoonaa alle viisivuotiasta lasta on ylipainoisia tai vakavasti ylipainoisia ja aliravitsemus on syynä noin 45 prosentissa alle viisivuotiaiden lasten kuolemantapauksista, mikä tarkoittaa noin kolmen miljoonan nuoren elämän tarpeetonta katkeamista vuosittain; toteaa, että kroonisesta aliravitsemuksesta kärsii noin 161 miljoonaa lasta maailmassa;

I.  toteaa, että naiset ovat haavoittuvampia ravintoaineiden puutteen suhteen ja siitä on useita vakavia seurauksia, muun muassa se, että heidän tuottavuutensa ja kykynsä huolehtia perheestään heikkenee, mikä jatkaa aliravitsemuksen kierrettä seuraavaan sukupolveen;

J.  toteaa, että maailman väkiluvun odotetaan nousevan 8,5 miljardiin vuoteen 2030 mennessä;

K.  katsoo, että tehokkaat keinot maananastuksen torjumiseksi, myös konkreettiset mahdollisuudet maan käyttö- ja hallintaoikeuden varmuuden takaamiseksi, ovat olennaisen tärkeitä maailman ravitsemus- ja elintarviketurvaa koskevien globaalien tavoitteiden ja unionin sitoumusten saavuttamiseksi;

L.  toteaa, että aliravitsemus ja kehno ruokavalio ovat ylivoimaisesti suurimmat kokonaistautitaakan taustalla olevat riskitekijät;

M.  toteaa, että aliravitsemuksen torjuminen edellyttää viljelyn monipuolistamista suosivan kestävän maatalouspolitiikan kehittämistä, jotta voidaan tuottaa ravitsevaa ruokaa ja monipuolistaa ruokavaliota; toteaa näin ollen, että siementen valvonta, omistaminen ja edullisuus ovat ratkaisevan tärkeitä pientilallisten ja perheviljelijöiden selviytymiskyvylle elintarviketurvan kannalta;

N.  toteaa, että ravintoa koskevan oikeuden toteutuminen riippuu muun muassa maan ja muiden tuotantoresurssien saatavuudesta;

O.  toteaa, että investointeja koskevilla kauppasopimuksilla voi olla haitallinen vaikutus elintarviketurvaan ja pahentaa aliravitsemusta, jos viljelysmaan vuokraamisen tai yksityisille sijoittajille myymisen seurauksena paikallinen väestö menettää toimeentulolleen välttämättömät mahdollisuutensa käyttää tuotantoresursseja tai elintarvikkeita viedään tai myydään suuria määriä kansainvälisille markkinoille ja vievästä isäntävaltiosta tehdään tällä tavoin entistä riippuvaisempi kansainvälisillä markkinoilla tapahtuvasta hyödykkeiden hintojen vaihtelusta tai entistä haavoittuvaisempi sille;

P.  toteaa, että biopolttoaineiden tuotanto on synnyttänyt uusia paineita maailman elintarvikejärjestelmään aiheuttamalla kilpailua maasta ja vedestä;

Q.  toteaa, että kestämätön lihantuotanto vaikuttaa kielteisesti elintarviketurvaan; toteaa, että kolmannes maailman viljasta käytetään eläinten rehuksi ja että laidunmaiden ja ravintona käytettävien kasvien viljelyn laajentaminen on merkittävä syy metsäkatoon, erityisesti Etelä-Amerikassa[9];

R.  ottaa huomioon, että 240 miljoonaa ihmistä 45:ssä alhaisen tulotason maassa ja/tai konflikteista kärsivässä maassa kärsii ruoka- ja vesipulasta ja 80 miljoonaa ruokakriisistä, mukaan luettuna 41,7 miljoonaa ihmistä vuonna 2016 El Niño -ilmiön takia, joka on voimakkain vuosikymmeniin;

S.  toteaa, että Unicefin mukaan joka päivä 2 000 alle viisivuotiasta lasta kuolee saastuneen veden aiheuttamiin tauteihin ja että maailman sairaaloiden vuodepaikoista puolet on sellaisten potilaiden käytössä, jotka kärsivät huonolaatuisen juomaveden aiheuttamista taudeista;

T.  ottaa huomioon, että vuonna 2050 maailman asukkaista 70 prosenttia elää suurkaupungeissa ja on yhä tärkeämpää löytää ravintokysymykseen sekä globaali että paikallinen vastaus;

U.  ottaa huomioon, että ravitsemusturva on kestävän ja osallistavan kasvun ratkaiseva edellytys, sillä aliravitsemuksesta aiheutuvien taloudellisten tappioiden suuruus voi olla kymmenen prosenttia BKT:sta vuosittain, ja että FAO:n vuoden 2015 maailmanlaajuisen ravitsemusraportin mukaan jokainen Scaling Up Nutrition -toimiin käytetty dollari tuottaa 16 dollaria;

V.  toteaa, että siementen yksityistäminen immateriaalioikeuksia koskevilla lausekkeilla sekä muuntogeeniset organismit uhkaavat maiden elintarvikeomavaraisuutta;

1.  muistuttaa, että globaalien, kansallisten, paikallisten sekä valtiotason, valtiosta riippumattomien ja yksityisten toimijoiden, mukaan lukien tieteelliset ja teolliset tutkimuselimet, sekä lahjoittajien, on tärkeää toteuttaa aidosti koordinoituja ja nopeita toimia aliravitsemuksen hoitamiseksi, jotta voidaan saavuttaa vuoden 2030 toimintaohjelman ja kestävän kehityksen tavoitteen 2 päämääränä oleva nälän poistaminen;

2.  toteaa, että kehitysmaissa lapset, joita äidit ovat imettäneet, kuolevat 15 kertaa epätodennäköisemmin keuhkokuumeeseen ja 11 kertaa epätodennäköisemmin ripuliin kuin lapset, joita ei ole imetetty;

3.  kehottaa komissiota, neuvostoa, jäsenvaltioita ja kansainvälistä yhteisöä sekä kehitysmaiden hallituksia ottamaan viipymättä käyttöön pitkän aikavälin investointeja elintarvike- ja ravitsemusturvaan ja kestävään maatalouteen sekä tehostamaan elintarviketurvaa ja ravitsemusta parantamalla hallinnointia ja vastuuvelvollisuutta systeemisillä elintarvike- ja ravitsemuspoliitikoilla, jotka perustuvat oikeuksiin ja ottavat huomioon sukupuolinäkökulman samoin kuin investoinnit kestävään maatalouteen, maankäyttöön ja maan saantiin, vesi- ja jätevesihuoltoon sekä hygieniaan ja osallistavien, tukioikeusperusteisten sosiaalisten turvaverkkojen perustamiseen ja laajentamiseen sekä kiinnittämään erityistä huomiota kaikkein heikoimmassa asemassa oleviin ryhmiin;

4.  korostaa tarvetta puuttua systeemisiin ongelmiin, jotka aiheuttavat huonoa ravinnonsaantia kaikissa muodoissaan; panee huolestuneena merkille, että aikaisempi vientivetoisen maatalouden tukeminen tapahtui sellaisten perhetilojen kustannuksella, jotka tuottivat ravintona käytettäviä viljelykasveja paikalliseen kulutukseen; katsoo, että paikalliseen elintarviketuotantoon kohdistuvat investoinnit, jotka keskittyvät erityisesti pienimuotoisiin elintarviketuottajiin ja agroekologisiin käytäntöihin, ovat onnistuneiden ravitsemusstrategioiden keskeisin edellytys; pitää yhtä tärkeänä sosiaaliturvajärjestelmien perustamista, jotta varmistetaan se, että ravitsevaa ruokaa olisi aina kaikkien saatavilla;

5.  panee huolestuneena merkille, että kolmasosa maailmassa tuotetuista elintarvikkeista ‑ noin 1,3 miljardia tonnia – menee hukkaan; toteaa, että suurimmat määrät haaskataan Pohjois-Amerikassa ja Oseaniassa, joissa henkilöä kohti lähes 300 kg elintarvikkeita menee jätteeksi; toteaa, että EU tuottaa vuosittain yhteensä 88 miljoona tonnia elintarvikejätettä, kun 842 miljoona ihmistä maailmassa – 12 prosenttia maailman väestöstä – kärsii nälästä; korostaa tarvetta mukauttaa kaikkia elintarvikejärjestelmiä elintarvikehävikin ja elintarvikkeiden haaskaamisen lopettamiseksi;

6.  kehottaa komissiota ja jäsenvaltioita kiinnittämään toiminnassaan huomiota kehityspolitiikan johdonmukaisuuteen ja tarkastelemaan vastaavasti kauppa-, maatalous-, energia- ym. poliitikkojensa vaikutuksia maailmanlaajuiseen elintarviketurvaan;

7.  kehottaa kansainvälistä yhteisöä ja EU:ta tekemään yhteistyötä eri valtioiden kanssa, jotta voidaan määritellä ja panna täytäntöön tilannekohtaiset, käyttökelpoiset ja vahvat kansalliset ravitsemustavoitteet, jotka ovat kestävän kehityksen tavoitteiden mukaisia, pituuskasvun hidastumisen ja aliravitsemuksen vähentämiseksi; vaatii komissiota ja EU:n edustustoja edistämään koordinoituja maajohtoisia ravitsemus- ja elintarviketurvaa koskevia strategioita ja lähestymistapoja sekä kannustamaan kumppanimaita parantamaan strategioiden seurantaa ja niihin liittyvää vastuuvelvollisuutta;

8.  kehottaa EU:ta ja kansainvälistä yhteisöä edistämään maailmanlaajuista ”oikeutta imetykseen” ja korostamaan imetyksen merkitystä äidin ja lapsen terveyttä koskevissa tiedotuskampanjoissa;

9.  kehottaa jäsenvaltioita ja EU:n toimielimiä ryhtymään toimiin lisätäkseen Euroopan kansalaisten tietoisuutta aliravitsemuksen jatkuvasta maailmanlaajuisesta ongelmasta, josta kärsivät erityisesti naiset ja lapset;

10.  korostaa, että aliravitsemuksen torjunnassa on annettava etusija paikalliselle elintarviketuotannolle ja korostaa, että on tärkeää tukea pientilallisia ja naispuolisia viljelijöitä elintarvikkeiden tuottajina; kehottaa EU:ta auttamaan kehitysmaita ja pientilallisia kehittämään paikallisia markkinoita, paikallisia arvoketjuja ja elintarvikkeiden jalostuslaitoksia ja pääsyä niihin sekä toteuttamaan samalla näitä pyrkimyksiä tukevaa kauppapolitiikkaa osana ravitsemusta koskevia globaaleja tavoitteitaan;

11.  korostaa, että tilanteessa, jossa perinteiselle maataloudelle on tyypillistä yksipuolinen viljely, siirtyminen monipuolisista viljelyjärjestelmistä yksinkertaistettuihin viljapohjaisiin järjestelmiin on lisännyt mikroravinteiden puutteesta johtuvaa aliravitsemusta monissa kehitysmaissa; kehottaa EU:ta sitoutumaan oikeutta ruokaan käsittelevän YK:n erityisraportoijan suositusten mukaisesti perustavanlaatuiseen siirtymiseen kohti agroekologiaa keinona, jonka avulla maat voivat ruokkia itsensä ja parantaa ravitsemusta sekä vastata ilmaston ja köyhyyden aiheuttamiin haasteisiin; kehottaa erityisesti EU:ta ja kehitysmaiden hallituksia tukemaan viljelykasvien laajaa geneettistä monimuotoisuutta muun muassa perustamalla paikallisia siementen vaihtojärjestelmiä, hyväksymään elintarvikkeiden ja maatalouden kasvigeenivaroja koskevan kansainvälisen sopimuksen mukaisia siemeniä koskevia säännöksiä sekä investoimaan monenlaisiin ravitseviin, paikallisiin ja kausittaisiin ravintona käytettäviin viljelykasveihin kulttuuriarvojen mukaisesti;

12.  muistuttaa, että elintarvikeomavaraisuuden kannalta on äärimmäisen tärkeää, että varmistetaan ihmisten mahdollisuudet maan käyttöön; korostaa, että maananastus, joka on seurausta mittavista maahankinnoista kehitysmaissa, on uusi uhka elintarviketurvalle ja ravitsemukselle; kehottaa komissiota ryhtymään konkreettisiin toimiin maananastuksen torjumiseksi ja laatimaan toimintasuunnitelman maananastuksen torjumiseksi ja varmistamaan FAO:n maanomistusta koskevien suuntaviivojen tehokkaan toimeenpanon;

13.  pitää valitettavana, että EU:n biopolttoainepolitiikka lisää keinottelua, joka koskee viljelysmaata, erityisesti kaikkien hedelmällisintä ja satamien ja teiden läheisyydessä sijaitsevaa maata; vaatii EU:ta poistamaan kehityspolitiikan johdonmukaisuuden periaatteen mukaisesti julkiset kannustimet kasvipohjaisten biopolttoaineiden tuotantoon;

14.  korostaa, että investoinnit ravitsemukseen ovat edelleen olennaisesti riittämättömiä, koska ravitsemusta koskevat erityistoimet saivat vuonna 2014 tukea vain 0,57 prosenttia globaalista julkisesta kehitysavusta, mikä on ainoastaan 1,4 prosenttia kokonaistarpeesta;

15.  kehottaa komissiota noudattamaan sitoumustaan investoida 3,5 miljardia euroa, jotta vuoteen 2025 mennessä voidaan vähentää pituuskasvun hidastumisesta kärsivien lasten määrää vähintään seitsemällä miljoonalla; huomauttaa, että luvatusta 3,5 miljardin euron tuesta ainoastaan 400 miljoonaa euroa on osoitettu ravitsemusta koskeviin erityistoimiin, kun taas 3,1 miljardia euroa on osoitettu ravitsemuksen huomioon ottaviin toimiin, jotka koskevat muita asiaan liittyviä kysymyksiä, kuten maataloutta, elintarviketurvaa, sukupuolikysymyksiä, vesi- ja jätevesihuoltoa, hygieniaa ja koulutusta, mutta eivät välttämättä suoraan käsittele lasten aliravitsemuksen välittömiä syitä;

16.  korostaa, että lapsen kasvun hidastuminen eli hänen toteamisensa liian lyhyeksi ikäänsä nähden on yksi merkittävimmistä inhimillisen kehityksen esteistä ja sitä esiintyy, kun jatkuva riittämätön ravinto ja toistuvat infektiot estävät normaalin kasvun ja kehityksen ensimmäisten tuhannen elinpäivän aikana;

17.  kehottaa komissiota ja neuvostoa ennen Brasiliassa elokuussa 2016 järjestettävää ravitsemusta käsittelevää korkean tason huippukokousta ja EU:n poliittisen johtoaseman takaamiseksi edistämään globaalilla ja alueellisella tasolla kansainvälisesti sovittujen selkeiden ja kunnianhimoisten ravitsemustavoitteiden saavuttamista; kehottaa EU:n edustustoja ja komissiota edistämään koordinoituja ja maajohtoisia ravitsemusta ja elintarviketurvaa koskevia strategioita ja sisällyttämään yhteistyössä kumppanimaiden kanssa globaalit ravitsemustavoitteet kaikkiin asiaankuuluviin kehitysohjelmiin ja maakohtaisiin strategioihin;

18.  kehottaa EU:ta varmistamaan kestävät elintarviketuotantojärjestelmät ja panemaan täytäntöön tuottavuutta ja tuotantoa lisääviä kestäviä maatalouskäytäntöjä, jotta torjutaan kaupankäynnin vääristymistä maailmanlaajuisilla maatalousmarkkinoilla Dohan kehityskierroksen suositusten mukaisesti sekä sisällyttämään eniten kärsineet maat maailmanlaajuisille markkinoille, jotta voidaan puuttua heikkoon elintarviketurvaan;

19.  katsoo, että EU:n rahoituskehyksen arvioinnissa olisi otettava huomioon, että elintarviketurvallisuus ja -turva ovat haasteita tulevina vuosina luonnonvaroihin kohdistuvan paineen lisääntymisen vuoksi; huomauttaa, että tätä voitaisiin hyödyntää aliravitsemuskehityksen torjumiseksi sekä EU:n ulkopuolisissa maissa että EU:n jäsenvaltioissa;

20.  toteaa, että pituuskasvun hidastumisen ohella myös muut aliravitsemuksen muodot, kuten riutuminen (liian laiha pituuteen nähden) ja mikroravintoaineiden puute, on myös ratkaistava kestävien maatalouspolitiikkatoimien ja terveydenhuoltojärjestelmien kautta; huomauttaa, että riutumisen yleisyys, lähes 15 prosenttia, on Etelä-Aasiassa niin vakavaa, että siitä on tulossa vaikea kansanterveyden ongelma;

21.  korostaa, että riutumisongelmaa koskevaa humanitaarista apua on täydennettävä komission strategioilla, joissa yhdistetään humanitaarisen ja kehitysavun toimia; kehottaa komissiota määrittelemään rahoitusosuuden kehitysohjelmista vastikään määritettyyn sitoumukseen ja tavoitteeseen, jotta alle viisivuotiaiden lasten riutumista voidaan torjua välittömästi ja tehokkaasti;

22.  korostaa, että on tärkeää edistää ravitsemuskasvatusohjelmia kouluissa ja paikallisyhteisöissä;

23.  kehottaa komissiota vahvistamaan selkeän toimintapoliittisen kehyksen, jolla lisätään kansallisten, alueellisten ja kansainvälisten sitoumusten mukaisesti tukea kansallisille sosiaalisille turvaverkoille, jotka ovat osoittautuneet monissa maissa keskeiseksi välineeksi lisätä selviytymiskykyä ja vähentää aliravitsemusta;

24.  korostaa, että tarvitaan arviolta seitsemän miljardia dollaria lisäinvestointeja vuodessa, jotta voidaan saavuttaa maailmanlaajuiset tavoitteet lasten kasvun hidastumisen, naisten anemian ja imetyksen alalla, ja että tällainen investointi johtaisi 3,7 miljoonan lapsen hengen pelastumiseen, hidastuneesta pituuskasvusta kärsivien lasten määrän vähenemiseen vähintään 65 miljoonalla ja anemiasta kärsivien naisten määrän vähenemiseen 265 miljoonalla vuoteen 2015 verrattuna;

25.  kehottaa komissiota ottamaan nykyistä vahvemman johtoaseman elintarviketurvan ja ravitsemuksen alalla laajentamalla sitoumuksiaan miljardin euron lisämäärärahoilla ravitsemusta koskeviin erityistoimiin WHA:n ja kestävän kehityksen ravitsemustavoitteiden saavuttamiseksi ja kehittämällä selkeän strategian siitä, kuinka se aikoo panna nämä tavoitteet täytäntöön ja sisällyttää ne suunnitelmiinsa ja politiikkoihinsa sekä tarjoamalla selkeän etenemissuunnitelman luvattujen varojen jakamiseksi kaudella 2016–2020;

26.  kehottaa komissiota ja Scaling-up Nutrition (SUN) -verkoston lahjoittajia jatkamaan säännöllistä raportoimista pituuskasvua edistävää ravitsemusta koskeviin sitoumuksiin liittyvästä edistymisestä käyttämällä yhteistä metodologista resource tracking ‑lähestymistapaa, kuten sovittiin SUN-verkoston kokouksessa Lusakassa vuonna 2013;

27.  korostaa, että kaikkien EU:n toimintapolitiikkojen olisi oltava kehityspolitiikan johdonmukaisuuden periaatteen mukaisia; korostaa, että EU:n kauppa- ja kehityspolitiikoissa on jätettävä kehitysmaille poliittista ja taloudellista toimintavaraa, jotta ne voivat ottaa käyttöön tarvittavat toimet kestävän kehityksen ja kansalaistensa ihmisarvoisen elämän edistämiseksi, mukaan lukien elintarvikeomavaraisuus;

28.  kehottaa kehittämään erityisiä indikaattoreita unionin toimintasuunnitelman täytäntöönpanon seuraamiseksi, mukaan luettuina indikaattorit ravitsemuksen huomioon ottavien menojen ja ravitsemusta koskevien erityismenojen seuraamiseksi määrittämällä uudestaan OECD:n kehitysapukomitean (DAC) perusravitsemuskoodi ja kehittämällä DAC-markkeri ravitsemuksen huomioon ottaviin toimiin; korostaa tässä yhteydessä, että tarvitaan tiukkoja valvonta- ja vastuuvelvollisuustoimenpiteitä, joilla varmistetaan avoimuus ja edistyksen tehokas seuranta;

29.  kehottaa komissiota kannustamaan pientilallisia kokeilemaan ja ottamaan käyttöön kestävämpiä ja tuottavampia maatalouskäytäntöjä (joiden voidaan katsoa olevan ”ilmaston kannalta älykkäitä” ja agroekologisesti järkeviä), joiden avulla torjutaan ympäristön pilaantumista ja parannetaan maatalouden elinkeinojen luotettavuutta ja riittävyyttä, mikä on elintarviketurvan ja ravitsemuksen parantamisen välttämätön edellytys;

30.  korostaa, että oikeus veteen täydentää oikeutta ravintoon ja että YK:n vuoden 2010 päätöslauselma ei ole vielä johtanut ratkaisevaan toimintaan, jolla oikeus veteen määritellään ihmisoikeudeksi;

31.  kehottaa komissiota sekä muita lahjoittajia ja elimiä parantamaan ravitsemuksen huomioon ottavaa, eriteltyä ja kattavaa tiedonkeruuta, jotta tulevat toimet voidaan kohdentaa paremmin;

32.  korostaa, että aliravitsemuksen haasteeseen on vastattava kokonaisvaltaisella lähestymistavalla ja on toimittava useilla talous- ja sosiaalialoilla; pitää siksi tärkeinä useiden sidosryhmien muodostamia kumppanuuksia ja yksityisen sektorin keskeistä roolia elintarviketurvan parantamisessa ja ravitsemusta koskevien erityistoimien lisäämisessä, erityisesti innovoimalla ja investoimalla kestävään maatalouteen, sekä maatalous- ja elintarvikejärjestelmien sosiaalisten, taloudellisten ja ekologisten käytäntöjen parantamisessa;

33.  kehottaa komissiota olemaan edelleenkin esimerkkinä lahjoittajille aliravitsemuksen kitkemisessä lisäämällä ponnistelujaan täyttääkseen sitoumuksensa ja antamalla tukensa sen varmistamiseksi, että varataan aikaa sen tarkasteluun, miten on edistytty vuoden 2013 kasvua edistävää ravitsemusta koskeviin sitoumuksiin nähden ja tekemällä lisäsitoumuksia ravitsemuksen rahoitusta koskevan vajeen täyttämiseksi;

34.  kehottaa puhemiestä välittämään tämän päätöslauselman neuvostolle, komissiolle, jäsenvaltioiden hallituksille ja parlamenteille, Afrikan unionille, FAO:lle sekä Maailman terveysjärjestölle.

 

 

 

Oikeudellinen huomautus - Tietosuojakäytäntö