Sanatarkat istuntoselostukset

Keskiviikko 16. syyskuuta 1998 - Strasbourg

7. Kosovon tilanne

  Puhemies . – Esityslistalla on seuraavana neuvoston ja komission julkilausumat Kosovon tilanteesta.

  Alavanos (GUE/NGL). – (EL) Arvoisa puhemies, puhun aivan lyhyesti. Neuvosto ja komissio ovat antamassa julkilausumia Kosovosta. Koska kuitenkin on kehitteillä vallankaappaus – Albanian tilanne on tällä hetkellä vielä avoin – ja koska Albania liittyy läheisesti Kosovon kysymykseen, olen sitä mieltä, että neuvostolla ja komissiolla olisi nyt – tänään eikä huomenna, jolloin on jo ehkä liian myöhäistä – hyvä tilaisuus tuoda esiin kantansa Albanian tapahtumista ja tukensa Albanian laillisesti valitulle hallitukselle.

  Puhemies . – Ehdottomasti, herra Alavanos.

  Dupuis (ARE). – (FR) Arvoisa puhemies, sanon vain sen, että vallankaappaus tapahtui puolitoista vuotta sitten, ja siihen liittyi skandaaleja, kuten tiedämme, eikä se siis kuulu tällä viikolla tapahtuneisiin asioihin.

Se, mitä tällä viikolla tapahtuu, on loogista jatkoa aikaisemmille tapahtumille.

  Puhemies . – Hyvät kollegat, tuollaiset puheenvuorot eivät ole mielestäni työjärjestyspuheenvuoroja.

Iloitsen rouva Ferrero‐Waldnerin läsnäolosta, hän puhuu täällä neuvoston puolesta. Annan hänelle heti puheenvuoron. Herra van den Broek on yhä estynyt saapumasta paikalle, mutta muistutan siitä, että komissio on luonteeltaan kollegiaalinen ja että herra Monti on läsnä. Hän on täysin pätevä kuulemaan keskusteluamme, ja herra van den Broek liittyy joukkoomme heti kun mahdollista.

  Ferrero‐Waldner, neuvoston puheenjohtaja. – (DE) Arvoisa puhemies, hyvät parlamentin jäsenet, Kosovon konflikti on yhä edelleen se konflikti, joka pysyvimmin uhkaa Euroopan turvallisuuteen ja vakauteen liittyviä intressejä. Konflikti on kytenyt vuosikausia. Toistuvasti huomautettiin, että seurauksena voisi olla räjähdys. Valitettavasti, kuten on käynyt ilmi, valtioiden yhteisön ponnistelut asiassa olivat riittämättömät.

Kun presidentti Milošević ei reagoinut mitenkään Kosovon albaanien Ibrahim Rugovan johdolla seitsemän vuoden aikana harjoittamaan rauhanomaiseen politiikkaan ja maakunta ajautui autonomiansa poistamisen jälkeen apartheidia muistuttavaan tilaan, tilanne kärjistyi Kosovon taholla. Niin kutsutun Kosovon vapautusarmeijan UCK: n tekemiä attentaatteja seurasi sitten Serbian turvallisuusjoukkojen väkivaltainen vastaus.

Tämänhetkisen tilanteen kauheus käy ilmi seuraavista luvuista: tähän mennessä alueelta on lähtenyt noin 250 0‐300 000 pakolaista ja kodeistaan häädettyä ihmistä. Näistä 50 0‐70 000 joutuu yöpymään tällä hetkellä metsissä ja vuorilla. Joukkoon liittyy lähes päivittäin lisää kotoaan häädettyjä ihmisiä. Sellaisia ihmisiä, jotka ovat viime päivinä ja viikkoina arkaillen palailleet kotikyliinsä ja ‐kaupunkeihinsa, on monin verroin vähemmän kuin niitä, jotka joutuvat serbialaisten poliisija sotilasvoimien toimien vuoksi yhä lähtemään kodeistaan ja kylistään.

Minun tuskin tarvitsee erikseen korostaa, että olemme lähestyvän talven vuoksi ajautumassa kohti humanitääristä katastrofia, jollei tilanne pian parane. Erittäin pahoin se koskettaa tietenkin erityisen haavoittuvia väestönosia, kuten vastasyntyneitä, lapsia, naisia, vanhuksia ja sairaita. Päävastuu pakolaisten ja häädettyjen ihmisten suuresta määrästä kuuluu yksiselitteisesti Jugoslavian hallitukselle.

Serbian ja Jugoslavian viranomaiset esittävät jatkuvasti, että kyseessä olisi vain puolustautuminen terroristeja ja separatisteja vastaan, että sotilaalliset hyökkäykset – jotka sitä paitsi ovat jatkuneet keskeytyksettä heinäkuun lopulta lähtien – olisivat pelkästään vastaus UCK: n iskuihin ja hyökkäyksiin. Tämä voi pitää paikkansa, mutta jokaiselle Kosovon tilanteen viime aikoina nähneelle on selvää, että siviiliväestöön kohdistuvat sotilas‐ ja poliisitoimet ovat saavuttaneet mittasuhteet, joita ei missään nimessä enää voi pitää kohtuullisina.

Kun on nähnyt hajalle pommitetut talot, tuhotut kylät, maan tasalle poltetut maatilat ja koulut, kun on nähnyt tahallisesti tuleen sytytetyt viljapellot ja tapetun karjan, on selvää, että Serbian poliisin ja Jugoslavian sotavoimien vastaus UCK: n toimintaan on ollut liioiteltua ja anteeksiantamatonta. On itsestään selvää, että myös UCK: lle kuuluu suuri vastuu turvallisuustilanteen huononemisesta. Siitä huolimatta ei pidä unohtaa asioiden oikeita suhteita. Tätä nykyä Kosovossa on 35 000 Jugoslavian armeijan sotilasta. Lisäksi tulevat 20 000 serbialaista poliisia sekä pahamaineiset Seseljin ja Arkanin puolisotilaalliset joukot.

Näillä joukoilla on käytössään raskaita konetuliaseita, panssareita ja tykistöä, joita ne myös käyttävät. UCK: n joukot näyttävät puolestaan koostuvan 500‐800 miehen ydinjoukosta. Näiden lisäksi tulevat useat tuhannet tai ehkä jopa kymmenet tuhannet vapaaehtoiset. He eivät ole aina varsinaisesti järjestäytyneitä, mutta he ovat joka tapauksessa valmiita puolustamaan aseilla sitä, mitä he pitävät puolustamisen arvoisena, olkoon se sitten haavekuva Kosovon itsenäisyydestä tai vaikka vain yksittäisen kylän tai perheen loukkaamattomuus.

Näistä luvuista käy ilmi, että konfliktin voittaminen sotilaallisesti ei ole mahdollista kummallekaan osapuolelle. Se on tosiasia, jota EU: n puheenjohtajamaa on yrittänyt ponnekkaasti ja toistuvasti saada välitetyksi kummallekin osapuolelle. Valitettavasti kumpikin puoli näyttää olevan vakuuttunut siitä, että se pystyy saavuttamaan päämääränsä taistelemalla. Serbialainen osapuoli pyrkimällä hajottamaan sotilaallisesti UCK: n ja kosovolais‐albanialainen puoli vuosikausia jatkuvalla sissisodalla.

Tämä verenvuodatus on saatava mahdollisimman pian loppumaan! On selvää, että poliittinen ratkaisu voi olla tähän ainoa käyttökelpoinen tie. Sille on kolme ensisijaista edellytystä: ensinnäkin serbialais‐jugoslavialaiset hyökkäykset on lopetettava ja on saatava aikaan vähintäänkin epävirallinen tulitauko. Toiseksi alueen humanitäärisessä tilanteessa on saatava aikaan pikainen ja perusteellinen parannus. Vasta kun nämä molemmat edellytykset ovat toteutuneet, voidaan odottaa, että myös kolmas keskeinen tavoite, nimittäin mielekkäiden neuvottelujen aloittaminen, voidaan todella toteuttaa.

Sotilaallisten toimien lopettamiseksi EU: n puheenjohtajamaa on toiminut monin tavoin aina vetoomusten esittämisestä ja sovittelusta erilaisiin taloudellisiin pakotteisiin. Koska kumpikin osapuoli kuitenkin näyttää yhä edelleen uskovan sotilaalliseen ratkaisuun, nämä ponnistelut eivät toistaiseksi ole johtaneet tuloksiin. Tietenkin tilanteeseen voitaisiin saada aikaan muutos valtioiden yhteisön sotilaallisella väliintulolla. Tämä keino ei kuitenkaan ole Euroopan unionin mahdollisuuksien rajoissa.

Kaiken lisäksi useimmat EU‐maat ovat vakaasti sitä mieltä, että sotilaallisille toimille tarvittaisiin Yhdistyneiden kansakuntien turvallisuusneuvoston valtuutus, jollaista ei ainakaan tällä hetkellä ole saatavissa. Turvallisuusneuvostossa vallitsevan valtaja etunäkökohtiin perustuvan asetelman valossa ei myöskään voi pitää realistisena, että tällainen päätös olisi lähitulevaisuudessa saatavissa.

Sitten toiseen tärkeään tavoitteeseen, humanitaariseen tilanteeseen. Ottaen huomioon yhä kestämättömämmäksi käyvän tilanteen Euroopan unioni pyrkii tiivistämään humanitaarisia toimiaan. Neuvoston puheenjohtajamaa on perustanut ulkoministeri Kinkelin ja Védrinen aloitteesta Belgradiin ja Geneveen työryhmät, joihin kuuluu edustajia EU‐maista, USA: sta, Venäjältä, UNHCR: stä, ICRC: stä sekä ECMM‐ ja KDOM‐tarkkailijavaltuuskunnista.

Päämääränä on se, että keskitetysti ja paikan päällä toimimalla pystytään osoittamaan ne kylät ja paikkakunnat, joihin kodeistaan karkotetut, parastaikaa taivasalla elävät ihmiset voisivat palata, ja että tämä tapahtuisi turvallisesti ja ihmisarvoisesti. Se helpottaisi huomattavasti humanitaarisen avun perille saamista. Merkittävin este paluulle on, serbien sotilastoimista johtuvan laajamittaisen asuinsijojen tuhoutumisen ohella, uusien vainojen pelko. Väestön palaamishalukkuutta eivät ole omiaan edistämään sellaiset tapaukset, kuten viimeksi Orahovacissa, missä poliisi haki koteihinsa palanneita kosovolaisia – olkoonkin, että nämä olivat asekuntoisia miehiä – niin kutsuttuihin haastatteluihin ja järjesti kotietsintöjä heidän vasta uudelleen asutetuissa kodeissaan.

Tärkein edellytys onkin sen vuoksi huolehtia koteihinsa palaavien kosovolaisten turvallisuudesta, minkä kuitenkin pystyvät takaamaan vain serbialaiset turvallisuusjoukot itse. Euroopan unioni yhteistyökumppaneineen voi kuitenkin myötävaikuttaa tähän siten, että alueille nimetyt tarkkailijavaltuuskunnat pyrkivät osoittamaan kansainvälisen tarkkailijatoiminnan olemassaolon partioimalla näkyvästi kyseisillä paikkakunnilla. Tämän vuoksi Geneven ja Belgradin työryhmien päämääränä on osoittaa paikkakunnat, jotka soveltuvat tämänkaltaisiin paluuhankkeisiin.

Tällä hetkellä tällaisia paikkakuntia on neljä; ne ovat Klina, Uroševac, Orahovac ja Djakovica. Hankkeen aloittamista vaikeuttaa se, että myös näillä alueilla esiintyy toistuvasti taistelutoimintaa. Kuten sanottu, kun taistelutoimet ensin saadaan loppumaan ja toisaalta huomattava määrä karkotettuja on päässyt palaamaan koteihinsa, vasta silloin mahdollistuvat myös poliittiset neuvottelut Kosovon tulevasta asemasta kiistan osapuolten kesken.

Euroopan unioni osallistuu alusta asti valtioiden yhteisön ponnisteluihin asiassa. EU toimii usean jäsenvaltion ja kulloisenkin puheenjohtajamaan voimin ponnekkaasti kontaktiryhmässä, joka on laatinut Kosovon tulevaan asemaan liittyviä vaihtoehtoja esittelevän asiakirjan ja luovuttanut sen kiistan osapuolille. Asiakirja esittelee eri mahdollisuuksia hyväksyttävän autonomiaratkaisun aikaansaamiseksi. Sen lisäksi EU: n puheenjohtajavaltio pitää yllä tiiviitä yhteyksiä Eurooppa‐neuvoston niin kutsuttuun Venetsian komissioon, joka pohtii asiaa ja pyrkii esittämään siihen ratkaisumahdollisuuksia perustuslakioikeudellisella tasolla.

Edellisten lisäksi EU tukee USA: n erikoislähettilään Chris Hillin työskentelyä asian hyväksi, kun hän parhaillaan selvittää mahdollisuuksia kolmen tai viiden vuoden mittaisen väliaikaisen sopimuksen aikaansaamiseksi, minkä jälkeen neuvottelujen Kosovon lopullisesta asemasta on määrä alkaa. Epävirallisessa neuvoston kokouksessa Salzburgissa 5. ja 6. syyskuuta ulkoministerit ilmaisivat varovaisen tyytyväisyytensä Miloševićin periaatteelliseen suostumukseen tällaiseen väliaikaiseen sopimukseen.

Edustamme Kosovon asemaa koskevassa kysymyksessä seuraavaa kantaa: emme tue sen paremmin Kosovon itsenäisyyttä kuin tilanteen jatkumista nykyisellä, ei‐hyväksyttävällä tolallaan. Realistisesti ajateltuna pysyvä ratkaisu voi perustua vain siihen, että Kosovolle varataan laajalle ulottuva itsemääräämisoikeus. Nimitetäänkö tätä itsemääräämisoikeutta sitten autonomiaksi vai joksikin muuksi, on toissijainen kysymys. Tärkeää on vain se, että Kosovon asukkaat voivat häiriöttä itse päättää ja huolehtia omista asioistaan, että heille varataan heille kuuluva sananvalta liittovaltiota koskevissa asioissa ja että kaikkien kansanryhmien ja vähemmistöjen oikeudet taataan eurooppalaista vaatimustasoa vastaavasti.

Se, pitäisikö tämän itsemääräämisoikeuden toteutua Serbian vai Jugoslavian liittovaltion puitteissa, riippuu kiistan osapuolista. EU ei aseta etusijalle mitään vaihtoehtoa, mutta se ei myöskään toivo, että jokin mahdollisuuksista suljettaisiin jo etukäteen pois laskuista.

Vaihtoehtoja esittelevässä kontaktiryhmän asiakirjassa kuvataan erilaisia Euroopassa toteutettuja autonomiamalleja alkaen Etelä‐Tirolista ja Suomen Ahvenanmaasta Venäjän Tatarstaniin, jotka voisivat toimia esikuvina Kosovon tapauksessa. On selvää, ettei mitään kokonaista mallia voida ottaa käyttöön sellaisenaan, mutta jokaisesta voitaneen ottaa eri osatekijöitä, liittää ne yhteen ja soveltaa Kosovon tilanteeseen sopivalla tavalla.

Kumpikin osapuoli on nimennyt tahollaan neuvotteluryhmän, viimeksi Kosovo elokuun 13. päivänä. Vaikka ryhmään kuuluu edustajia vain presidentiksi kutsutun Ibrahim Rugovan LDK: sta ja samaan hallituskoalitioon kuuluvista puolueista, eivät Rugovan vastaiseen oppositioon kuuluvat poliittiset puolueet ole asettuneet vastustamaan tätä neuvotteluryhmää. Tämä on rohkaisevaa ja kuvastaa EU: n puheenjohtajamaan varsin hyvää menestystä, kun se kuukausien ajan yritti taivutella Kosovon puolueita aloittamaan yhtenäisen poliittisen perustan luomisen.

Kansainvälinen läsnäolo neuvotteluissa on olennaista, ja niitä on voitava käydä ilman ennakkoehtoja. Jokaisella osapuolella on oltava ainakin alussa oikeus ottaa käsiteltäväksi kaikki vaatimukset, joita ne pitävät tärkeinä.

Millaisia aloitteita EU: n puheenjohtajamaa aikoo vielä näiden lisäksi ryhtyä toteuttamaan? Jo edellä mainitun asukkaiden palauttamishankkeen yhteydessä vahvistetaan parhaillaan myös EU: n ECMM‐tarkkailijavaltuuskunnan kokoonpanoa. ECMM ja sen kanssa yhteistyössä työskentelevät eri EU‐maiden diplomaattiset tarkkailijat muodostavat Eurooppaa edustavan kiintiön niin kutsutussa Kosovon diplomaattisessa tarkkailijavaltuuskunnassa, KDOM: ssa (Kosovo Diplomatic Observer Mission) , joka käsittää myös vastaavat amerikkalaisten ja venäläisten edustajien kiintiöt.

Jotta mainitut palauttamishankkeet saataisiin toteutetuksi, tämänhetkistä eurooppalaisten tarkkailijoiden määrää nostetaan 28: sta 44: ää. Tällöin ei kuitenkaan saa unohtaa, että pelkkä kansainvälisten tarkkailijoiden määrän lisääminen ei yksinään riitä parantamaan siviiliväestön tilannetta. Tarkkailijoiden määrän näkyvä lisääminen saatetaan nähdä jopa kielteisenä, jos Kosovon siviiliväestön humanitaarinen tilanne ja turvallisuusolot samaan aikaan vain pahenevat. Se ymmärrettävästi synnyttäisi äänekkäitä vastalauseita valtioiden yhteisön tehottomuudesta.

Mitä tulee kummankin osapuolen toistuvasti esiin nostamiin syytteisiin mittavista sotarikoksista, jotka ulottuvat kokonaisiin ihmisjoukkoihin kohdistuvista rikoksista naisiin ja lapsiin kohdistuviin humanitaarisiin rikoksiin, EU: n puheenjohtajamaa on käynnistänyt aloitteen kansainvälisen, kokeneista oikeuslääketieteen asiantuntijoista koostuvan ryhmän lähettämisestä Kosovoon. Belgradissa on aiemmin suhtauduttu periaatteessa myönteisesti kansainvälisiin oikeudellisiin tutkimuksiin, minkä vuoksi toivommekin, että meidän äskettäin esittämiimme pyyntöihin viisumien myöntämiseksi ja hautojen avaamisen sallimiseksi tullaan suostumaan.

Euroopan unioni on asettanut Belgradin painostamiseksi erilaisia pakotteita, joihin kuuluu turvallisuusvastaaville asetettu viisumikielto, Serbian ja Jugoslavian hallitusten ulkomaisten saatavien jäädyttäminen, uusien Serbiaan aiottujen investointien kieltäminen sekä viimeksi lento‐ ja laskeutumiskielto jugoslavialaisille lentoyhtiöille.

Neuvoston puheenjohtajamaa on tietoinen siitä, että pakotteilla ei ole toistaiseksi saatu aikaan ratkaisevaa muutosta Jugoslavian suhtautumisessa. Syvemmälle meneviin toimenpiteisiin voidaan ryhtyä vasta, kun määräenemmistö EU‐maista asettuu tukemaan niitä, mutta näin ei tällä hetkellä ole asian laita. Lisäksi vallitsee koko EU: n laajuinen yksimielisyys siitä, että pakotteet eivät saisi kohdistua siviiliväestöön eivätkä Jugoslavian kanssa tiiviissä taloussuhteissa oleviin naapurivaltioihin, jotka vuorostaan voisivat ajautua Belgradin saarron seurauksena suuriin vaikeuksiin.

Salzburgin epävirallisessa ulkoministerien neuvostossa Euroopan komissio lupautui joka tapauksessa tutkimaan lokakuiseen neuvoston huippukokoukseen mennessä nykyisissä pakotteissa mahdollisesti ilmenevät porsaanreiät ja esittämään niihin parannuksia.

Jugoslavian liittovaltion naapurimaat, ennen kaikkea Albania ja entisen Jugoslavian tasavalta Makedonia, ovat jo joka tapauksessa kärsineet valtavasti Kosovon kriisistä. Näihin hyvin epävakaisiin olosuhteisiin nähden on pidettävä erittäin ilahduttavana, että Skopje on vaikeuksista huolimatta pystynyt säilyttämään suuressa määrin vakautensa. Toivomme, että lokakuun 18. päivän vaalit johtavat niin ikään myönteiseen tulokseen.

Ajankohtaisen tilanteen vuoksi vielä jokunen sana Albaniasta. Alkuviikon levottomuuksien jälkeen tilanne on jälleen jonkin verran rauhoittunut. Eiliset mielenosoitukset Tiranassa houkuttelivat kaduille enää pari sataa ihmistä eivätkä johtaneet tällä kertaa väkivaltaisuuksiin. Äkillisesti puhjennut jännitys ei kuitenkaan ole poistunut, etenkään siksi, että Fatos Nanon johtama hallitus, joka on nyt jälleen alkanut marssia samaan tahtiin, uhkaa entistä presidenttiä Sali Berishaa pidätyksellä ja oikeudenkäynnillä valtiopetoksen takia, mikä voisi johtaa kuolemantuomion langettamiseen.

On ajanhukkaa keskustella siitä, oliko sunnuntain ja maanantain levottomuuksissa itse asiassa kyse Berishan toimeenpanemasta vallankaappausyrityksestä, kuten hallitus väittää, vai kansalaisten hallitsemattomasta vihanpurkauksesta pidetyn oppositiopoliitikon Azem Hajdarin murhan vuoksi, mikä on Berishan mielipide. Tosiasia on, että Albanian tilanne ei vielä nytkään ole todella vakiintunut, että väkivaltaisuuksien ja mellakoiden todennäköisyys on edelleen suuri ja että vielä nytkin voi sen vuoksi puhjeta uusia levottomuuksia ja että sekä Nanon johtama hallitus että Berishan johtama oppositio ovat toimineet erittäin hämäräperäisesti. Berisha on joka tapauksessa ollut suureksi osaksi syypää tilanteen kärjistymiseen.

Vastavuoroinen uhkavaatimusten esittäminen ei johda tilanteen vakiintumiseen. EU: n puheenjohtajamaa yrittää tehdä tämän selväksi myös albanialaisille poliitikoille. Lisäksi tuemme valtion päämiehen Mejdanin ponnisteluja kriisin lopettamiseen tähtäävissä, kaikki puolueet kattavissa keskusteluissa.

Puheenjohtajamaa on nimittänyt eilen oman erikoislähettiläänsä (presidency special emissary) , joka on jo tänään matkustanut Tiranaan. Lisäksi EU: n puheenjohtajamaa on mukana ETYJin, Eurooppa‐neuvoston ja EU: n puheenjohtajiston edustajista koostuvassa yhteisessä valtuuskunnassa, joka matkustaa Tiranaan perjantaina.

Juuri nyt on tärkeää, että kansainvälinen yhteisö ei jätä Albaniaa pulaan, vaan omistaa maalle entistä enemmän huomiota. Lokakuun loppupuolelle suunnitellun kansainvälisen Tirana‐konferenssin on määrä – edellyttäen, että se voidaan näissä olosuhteissa ylipäänsä järjestää – tarjota tähän sopiva foorumi. Tulemme jatkossakin työskentelemään alueen vakauden puolesta, emme vain esittääksemme abstrakteja poliittisia pohdintoja, vaan ennen kaikkea suojellaksemme ihmisiä väkivallalta, karkotuksilta ja sorrolta.

  Puhemies . – Kiitän teitä, arvoisa ministeri, tästä erittäin kokonaisvaltaisesta ja hyvin valaisevasta puheenvuorosta ja annan saman tien puheenvuoron komissaari van den Broekille, joka puhuu komission puolesta.

  Van den Broek, komission jäsen. – (NL) Arvoisa puhemies, puheenjohtajamaan edustajan perusteellisen kannanoton jälkeen esitän vain muutaman lyhyen huomautuksen. Ensinnäkin komissio tekee hyvin läheistä yhteistyötä puheenjohtajamaan kanssa, jotta se voisi koordinoida mahdollisimman hyvin kaikkea, mitä voimme tehdä humanitaarisesti, mutta komissio myös tekee puheenjohtajamaan lisäksi yhteistyötä monien kansainvälisten järjestöjen kanssa, joiden kanssa olemme tottuneet toimimaan tällä alalla.

Toinen huomautukseni koskee sitä, että komissiolla on myös tärkeä tehtävä, kun tehdään ehdotuksia esimerkiksi pakotteista. Kuten puheenjohtajamaa jo mainitsi, meidänkin täytyy tarkastella lähemmin niiden voimakkuutta. Mielestäni on myös oikein sanoa, että komissio on aluksi ehdottanut joitakin voimakkaita toimenpiteitä ja että lopuksi on saatu aikaan paketti, jonka me toivomme riittävän, mutta joka olisi meidän kannaltamme voinut olla tukevampi. Toivon, että ne ongelmat, joita parille jäsenvaltioille on muodostunut aikaisemmin tehtyjen lentokieltoa koskevien päätösten vuoksi, voidaan ratkaista, koska luonnollisestikaan ei ole uskottavaa, jos ensin tehdään yhteinen päätös kiellosta, minkä jälkeen jotkin jäsenvaltiot eivät näe itsellään olevan minkäänlaisia mahdollisuuksia osallistua kiellon täytäntöönpanoon. Suhtaudun kuitenkin viimeisimpien uutisten perusteella hyvin toiveikkaasti siihen, että ongelmista, joita tästä asiasta näyttää syntyvän, voidaan kuitenkin ehkä selviytyä. Odotamme kuitenkin viestiä pääkaupungeista.

Sitten kolmas asiani. Olemme nyt maaliskuusta lähtien olleet tekemisissä Kosovon tilanteen kehittymisen kanssa. Samalla on 250 0‐300 000 pakolaista ja koditonta, jotka ovat lähestyvän talven vuoksi yhä vaarallisemmassa tilanteessa. Tämän vuoksi on syytä ryhtyä myös muihin kuin pelkästään humanitaarisiin toimiin, eikä pidä pyrkiä vain oireiden poistamiseen, mihin itse asiassa olemme keskittyneet, vaan on syytä keskittyä suoranaisemmin konfliktin syihin.

Olen jossain määrin toiveikas, kuten uskon myös puheenjohtajamaan olevan, Ranskan presidentin selkeän aloitteen johdosta. Hän on ottanut yhteyttä Venäjän presidenttiin ja ilmoittanut, että hän haluaisi yhteysryhmän kokoontuvan ensi viikolla New Yorkissa keskustelemaan mahdollisuudesta saada aikaan turvallisuusneuvoston päätöslauselma Kosovon tilanteesta. Näin on mielestäni varmasti tarkoitus pyrkiä jälleen selvittämään, olisiko viimeinkin mahdollista käyttää voimakkaampia toimenpiteitä aselepoon pakottamiseksi.

Komission kannalta, ja varmaankin meidän kaikkien kannalta, on hyvin turhauttavaa, että toisaalta pyritään runsain panoksin helpottamaan ihmisten hätää yhdellä Kosovon alueella, kun samalla toisella alueella hyökkäykset ja taistelut jatkuvat ja syntyy uusia pakolaisvirtoja ja ihmisiä joutuu kodittomiksi. Tähän noidankehään me olemme jo itse asiassa joutuneet.

Mitä sitten tulee komissioon, ja olemmekin keskustelleet tässä mielessä ministerineuvoston kanssa, presidentti Miloševićin painostamista ei saa unohtaa. Meillä on opittavaa Bosnian tapahtumista, ja voimme havaita tällä hetkellä olevan kehittymässä sellaisia näkymiä, jotka luultavasti saavat meidät muistamaan, mitä me aikaisemmin huomasimme tapahtuvan ja mihin kansainvälinen yhteisö reagoi liian myöhään. Komission mielestä niin ei saa eikä voi tapahtua. Komissio on myös sitä mieltä, että Euroopan unionin täytyisi pyrkiä siihen, että saataisiin aikaan voimakas ja yksiselitteinen kannanotto voimallisen turvallisuusneuvoston päätöslauselman hyväksi, niin että siihen sisältyisivät 7 luvun pykälät.

Lopuksi voin sanoa, että Albanian kehitys, josta pääministeri Ferrero puhui, aiheuttaa sen, että Kosovon taistelut pitäisi yrittää saada päättymään mahdollisimman pikaisesti. Albanian levottomuudet ovat hyvin vakava asia. Konfliktien leviäminen suuntaan tai toiseen on yhä yksi pahoista uhkista. Myös tässä asiassa Euroopan unionin täytyy ponnistella voimakkaasti. Olemme erityisen iloisia siitä, että muun muassa puheenjohtajavaltio on tehnyt aloitteita yhteistyössä italialaisten kanssa, kuten olen lukenut, jotta saataisiin selvitettyä, millä tavoin toimenpiteisiin voidaan ryhtyä ehkä myös pyytämällä Länsi‐Euroopan unionia harkitsemaan vakauttavia poliisivoimia tai jotain sen suuntaista, jotta rauha ja järjestys voitaisiin yrittää palauttaa. Muistutan teitä siitä, että suunnilleen vuosi sitten, kun sijoituspyramidien romahdettua ilmeni levottomuuksia, tätä keskustelua käytiin aivan samalla tavalla, ja myös silloin teimme päätöksemme alunperin liian myöhään. Kolme kuukautta kestäneen tarkan harkinnan jälkeen, joka ei johtanut yksimielisyyteen, saatiin aikaan Italian johtama coalition of the willing ja Albaniaan lähetettiin joukkoja turvaamaan vakautta. Toivon, että myös tässä tapauksessa tehtäisiin nopeasti päätöksiä. Sanomme, että vakavan vastuumme tuntien pyrimme jälleen vaikuttamaan konfliktien seurauksiin. Haluamme mielellämme auttaa vainottuja, kodittomia ja pakolaisia, mutta unionin kansalaisille ei voi enää selittää, miksi vain kauheuksien seurauksiin puututaan eikä niiden syihin. Tämän vuoksi toivon, että sekä Albanian että Kosovon tilanteeseen puututaan voimakkaasti.

(Suosionosoituksia)

Puhetta ryhtyi johtamaan
varapuhemies PODESTÀ

  Swoboda (PSE). – (DE) Arvoisa puhemies, arvoisa neuvoston puheenjohtaja, arvoisa komissaari, periaatteessa olen täysin samaa mieltä kanssanne siitä, mitä esititte asiaan liittyvistä peruskysymyksistä. Arvoisan komissaarin sanoissa olen kuitenkin kuulevinani tiettyä tyytymättömyyttä siihen, että asiassa ei ole ryhdytty ankarampiin toimenpiteisiin. Haluaisin mielelläni tietää, mitä toimenpiteitä tai ehdotuksia nämä ovat olleet, ja minkä vuoksi neuvosto ei ole toteuttanut niitä. Kannatan itse kovempia toimia. Olin kauhistunut niistä vaikeuksista, joita lentokiellon toteuttamiseen liittyi. Mitä mahtaakaan Milošević ajatella Euroopasta, jolle jo näin pienen toimenpiteen toteuttaminen tuottaa suuria vaikeuksia? Siltä osin yhdyn siihen, mitä arvoisa komissaari sanoi.

Yhden asian haluaisin tehdä selväksi: meidän on otettava selkeän kielteinen kanta kaikkiin – korostan sanaa kaikkiin – kiihkokansallisiin voimiin täysin riippumatta siitä, miten suuressa, keskimääräisessä tai yhtä hyvin pienessä määrin ne ovat tämänhetkisestä kriisitilanteesta vastuussa. Tämä pätee varmasti etenkin jugoslavialaisiin voimiin. Ei ole epäilystäkään siitä, että päävastuu kuuluu heille. Sama pätee kuitenkin myös UCK: hon, jonka täytyy olla selvillä siitä, mikä osuus sille itselleen kuuluu tästä vastuusta, ja myös siitä, millä tavoin se on omilla toimillaan ollut vaikeuttamassa Euroopan väliintuloa asiassa. Rauhanomaisia voimia, ennen kaikkea Rugovaa lähellä olevia tahoja, on tuettava. Ikävä kyllä – olen jo muutamia kertoja sanonut tämän – niin ei ole tehty riittävän ajoissa.

Toiseksi, tilanne Makedoniassa on hyvin tukala. Tiedämme varsin hyvin, että Kosovon itsenäisyys tai Suur‐Albanian syntyminen johtaisi suuriin maansisäisiin vaikeuksiin. Samalla meidän on kuitenkin huolehdittava myös siitä, että Makedoniassa periaatteessa vallitseva linja, nimittäin albanialaisvähemmistön kunnioittaminen, voi johdonmukaisesti jatkua ja – sikäli kuin mahdollista – sitä voidaan entisestään kehittää.

Kolmanneksi: arvoisa neuvoston puheenjohtaja, haluaisin liittää Albaniaa kohtaan omaksumaanne asenteeseen pienen lisävivahteen. Kuten mainitsitte, Berisha käyttää Kosovon tilannetta kaikin tavoin hyväkseen horjuttaakseen myös Albanian vakautta. Olen itsekin luonnollisesti sitä mieltä, että Fatos Nano ja hänen hallituksensa saavat käyttää vain oikeusvaltiolle ominaisia menetelmiä etsiessään syyllisiä syytösten esittämiseksi, syyllisiä rikoksiin tai vastaaviin, eivätkä he saa kaataa lisää öljyä liekkeihin. Täytyy kuitenkin olla selvää, kenelle päävastuu tämänhetkisistä olosuhteista kuuluu.

Loppujen lopuksi myös pyrkiminen täydelliseen itsenäisyyteen toisi mukanaan vaikeuksia ja ongelmia kuten Bosniassakin. Vaaleissa jo muutoinkin havaittava kiihkokansallisten voimien vahvistuminen saisi tästä vain entistä enemmän lisäpontta.

Viimeinen kohta: pakolaiskysymys. Meidän on annettava asialle täysi tukemme ja asetuttava vastustamaan Euroopassa kaikkia sellaisia ajatussuuntia, joiden mukaan emme voisi siksi, että olemme tehneet jo paljon Bosnian hyväksi, tehdä enää yhtä paljon Kosovon hyväksi. Meidän on tehtävä kaikkemme Kosovosta lähteneiden pakolaisten auttamiseksi.

  Pack (PPE). – (DE) Arvoisa puhemies, arvoisa neuvoston puheenjohtaja, olemme sanalla sanoen rukoilleet jo kuukausikaupalla – monet meistä jo kahdeksan vuoden ajan – että Euroopan yhteisö tekisi jotakin! Kuitenkin neuvosto vain puhuu puhumistaan, ja joka kerta näyttää syntyvän vain hyvin vähän tuloksia. Se ei onnistu pääsemään milloinkaan varsinaisiin toimenpiteisiin asti. Saimme tänäänkin jälleen kerran kuulla, miten Belgradiin asetetaan taas kerran työryhmiä. Kukaan tuskin tarkalleen tietää, keitä kaikkia niissä istuu ja missä tarkoituksessa.

Tilanteen etelässä – kuten totesittekin – on parannuttava. Tämä kuulostaa kauniilta, mutta millä tavoin tilanteen sitten olisi parannuttava? Mitä me eurooppalaiset oikeastaan teemme? Muistelen, että lentokiellostakin, jonka kaksi kollegaamme ja myös herra komissaari nyt ottivat puheeksi – päätettiin heinäkuussa Cardiffissa. Nythän on sentään syyskuu! Sitä ei ole vielä pantu täytäntöön. Tämä on naurettavaa! Tällainen ei ole millään tavoin selitettävissä.

Ulkopolitiikkamme, arvoisa puhemies – muistelen, että juuri teidän esimiehenne sanoi näin – muistuttaa linja‐autoa, jolla on 15 kuljettajaa! Jokainen heistä tahtoo ajaa omaa vauhtiaan. Monet haluavat jopa lähteä ajamaan aivan eri suuntiin, ja Milošević katselee vierestä ja nauraa meille vahingoniloisesti. Vahinkoa eivät nimittäin ole kärsineet vain hädänalaiset Kosovon asukkaat, vaan myös unionin arvovalta kärsii vahinkoa omien kansalaistemme silmissä. Kuinka pitkään annamme rikollisen valtionpäämiehen täysin häikäilemättömästi ja ilman minkäänlaista rangaistusta kieltää kansalaisiltaan jopa humanitäärisen avun saamisen? 60 % niistä 50 0‐70 000 pakolaisesta, jotka majailevat Kosovon metsissä paljaan taivaan alla, on lapsia! Heiltä puuttuu ruokaa, juomavettä ja peitteitä. Ensimmäiset ovat kuolleet lavantautiin, ja me katselemme vierestä ja sanomme, että tilanteen on parannuttava! Tämä ei voi olla totta!

Serbian hallitus ja länsimaat vaativat pakolaisia palaamaan takaisin kyliinsä. Entä mitä tämä tarkoittaa käytännössä? He menevät takaisin kyliinsä, jotka Milošević on tuhonnut maan tasalle. Sinnekö heidän olisi palattava? Minne heidän oikein pitäisi asettua näissä kylissä? Kuka huolehtii heidän turvallisuudestaan? Tilanteeseen on saatava parannus! Arvoisa neuvoston puheenjohtaja, ette voi asialle mitään, mutta te olette meidän keskustelukumppanimme. Olen siis sitä mieltä, että meidän on todella tajuttava se, että Milošević on suunnitellut tämän hyökkäyksen siviilejä vastaan. UCK on sivutuote, josta hän on hyvillään, koska nythän hän voi sanoa asettuneensa vastustamaan terroristien toimia. Hän on suunnitellut toimensa siviilejä, lapsia ja naisia vastaan, ja ne hän on myös toteuttanut. Emme voi lähettää ihmisiä takaisin, jollemme pysty takaamaan heidän turvallisuuttaan.

Toimikaamme lopultakin, vetoomukset eivät johda mihinkään! Tekin olette esittänyt tänään jälleen kerran monia vetoomuksia. Ymmärrätte myös paljon tilanteesta, mutta Miloševićia se ei kiinnosta vähääkään. Hän ei ole pitänyt Kosovon osalta vielä yhtään lupaustaan. Luuletteko, että hän tulee pitämään tämänkertaisen lupauksensa? Herra Milošević puhuu vain väkivallan kieltä!

Siis puhukaamme vihdoin hänen kanssaan hänen omaa kieltään. Vasta silloin on edellytykset päästä asiassa poliittiseen neuvotteluratkaisuun. Albanian tilanteeseen en valitettavasti enää ehdi puuttua, mutta kenties joku kollegoistamme tekee sen, ja voinette mahdollisesti kertoa minulle, kuka oikein on tämä arvon erikoislähettiläs, jonka pitäisi kenties parhaillaankin saada jotakin aikaan Albaniassa.

(Suosionosoituksia)

  Cox (ELDR). – (EN) Arvoisa puhemies, kuten olemme tänään jälleen kerran kuulleet, Cardiffin huippukokouksessa toistettiin EU: n Kosovoa koskevan ulkopolitiikan perusteet, joissa vaaditaan väkivaltaisuuksien lopettamista, palaamista neuvottelupöydän ääreen ja elinvoimaisen poliittisen prosessin aloittamista Kosovon kriisin ainoana ratkaisuna. Nämä ovat hyviä, kunnollisia, miellyttäviä ajatuksia, mutta ne eivät yksinkertaisesti toimi.

Viime kuukausien aikana Kosovon poliittinen prosessi on kokenut vakavia takaiskuja, eikä se ole edistynyt. Tilanne on olennaisesti muuttunut. Nyt on tullut aika edistää laadullisesti erilaista politiikkaa.

Surullinen totuus on se, että herra Slobodan Milošević on nykyään ainoa johtaja Euroopassa, jolla on selkeä näkemys Kosovosta sekä poliittinen tahto ja sotilaalliset keinot sen toteuttamiseksi. Herra Milošević on omalla tavallaan ottanut oppia Bosniasta ja soveltaa nyt saamiaan opetuksia.

Aikaisemmin sellaiset näyttävät kansanmurhat kuin Srebrenica herättivät niin paljon suuttumusta, että kansainvälinen yhteisö sai kimmokkeen toimia. Milošević on kuitenkin alentanut tehoa muuttamatta tavoitetta, sillä hän tietää, että kylä päivässä pitää lännen loitolla. Hän on oppinut käsittelemään kansainvälistä yhteisöä kuin vanhaa viulua, hän tietää vaistomaisesti, kuinka paljon hän voi rasittaa jousia rikkomatta niitä. Viime kuukausien etnisen sorron perusteella on selvää, että Milošević ainoastaan halveksii harkittua, punnittua ja tehotonta diplomatiaamme. Hän on alueellaan kiusaaja, ja ellei häntä pysäytetä, hän jatkaa kiusaamista.

Useita kuukausia sitten turhassa sapelinkalistelun puuskassa, jonka aiheuttamat väärät merkit olisivat voineet tehdä Kosovon albaaneista vieläkin radikaalimpia, NATO käynnisti operaation “Determined Falcon” . Tämä osoittautui pelkästään kuolleena syntyneeksi kalliiksi ajatukseksi, ja Milošević piti ja kohteli sitä sellaisena alusta alkaen. Eleet eivät pysäytä hänen hyökkäystään sen enempää kuin sanamme tai päätöslauselmammekaan.

Meidän on otettava oppia Bosniasta ja myös sovellettava saamiamme opetuksia. Väkivaltaisuuksien lopettaminen oli keskeinen edellytys poliittisessa vuoropuhelussa tarvittavan ilmapiirin luomiseksi Daytonissa. Tarvittiin päättäväistä kansainvälistä toimintaa, jotta voitiin jälleen korostaa politiikan ensisijaisuutta. Kymmenen päivää kestäneet rajoitetut, keskitetyt ja suhteutetut pommitukset pysäyttivät tuolloin hyökkäyksen. Nuo kymmenen päivää olisivat voineet olla koska tahansa noiden surullisten neljän vuoden aikana. Ellemme me pysty toimimaan nopeasti, voimme varautua Balkanilla ensi talvena humanitaariseen katastrofiin. Meillä on moraalinen, eettinen ja poliittinen velvollisuus toimia.

Ryhmäni mielestä Eurooppa‐prosessin tarkoitus on varmistaa se, etteivät tällaiset kauheudet enää koskaan toistu. Kosovo on kymmenen vuoden ajan katsonut puoleemme. Jos petämme nämä puolustuskyvyttömät ihmiset, ulkopoliittiset pyrkimyksemme ovat epäonnistuneet.

(Suosionosoituksia)

  Caccavale (UPE). – (IT) Arvoisa neuvoston puheenjohtaja, kuuntelin puheenvuoroanne kiinnostuksella, mutta huomasin teidän myös käyttäneen erästä eufemismia: sanoitte, että on meneillään taistelu, jossa pyritään ratkaisemaan Kosovon kysymys voimatoimin Kosovon vapautusarmeija UCK: n ja Jugoslavian armeijan välillä. Arvoisa puheenjohtaja, asia ei ole niin. Sanokaamme asiat niin kuin ne ovat: ensinnäkin meneillään on rikollisen Slobodan Miloševićin toimeenpanema hyökkäys Kosovon asukkaita vastaan, etninen puhdistus, johon rikollinen nimeltään Milošević syyllistyy tahtoessaan vapauttaa Kosovon albanialaisista, jotka, kuten tunnettua, asuttavat 90 % alueesta. Tämä on asioiden todellinen tila.

Toiseksi olen kuullut jopa korkeasti kunnioitetuilta kollegoiltani, ettemme voi huolehtia pakolaiskysymyksestä, sillä olemme jo ottaneet huoleksemme albanialaiset, ja itse asiassa haluammekin palauttaa nämä pakolaiset takaisin kyliin, jotka Milošević on hävittänyt maan tasalle. Arvoisa puheenjohtaja, kysyn teiltä ja komissaarilta, kuinka on mahdollista edes ajatella, että pakolaiset lähetettäisiin takaisin noihin maan tasalle tuhottuihin ja Miloševićin joukkojen miehittämiin kyliin?

Kolmanneksi, arvoisa komissaari van den Broek, olen kuullut puhuttavan lujasta Euroopasta; te olette sanonut, että meidän on annettava luja vastaus. Tähän asti Eurooppa on ollut poissaoleva, voimaton ja se on pessyt kätensä. Kuten jo Bosniankin tapauksessa, olemme taas tehneet itsemme naurunalaisiksi; viivytystekniikalla Milošević jatkaa sotaoperaatioitaan kansainvälisen yhteisön ja Euroopan seuratessa tapahtumia voimattomina. Parlamentti ei nyt kärsi huonosta omastatunnosta: se selitti useaan kertaan, millainen vaara Kosovossa saattoi piillä, mutta komissio, neuvosto ja kansainvälinen yhteisö eivät kuunnelleet meitä. Dramaattinen tilanne laajenee. Nyt kuulen puhuttavan työryhmistä ja erityislähettiläistä: toivon vain, ettei tässä ole kyse tavanomaisesta komitologiasta, josta ei ole hyötyä kuin kuolleiden ja pakolaisten laskemisessa.

  Carnero González (GUE/NGL). – (ES) Arvoisa puhemies, Kosovon tilanne on mutkistunut heinäkuusta lähtien. On selvää, että siitä kärsivät ennen kaikkea pakolaiset, ihmiset, jotka kuolevat. Tilanne mutkistuu myös poliittisesti. Se mutkistuu siellä ja se mutkistuu kaikissa maissa kyseisen alueen ympärillä. Esimerkkinä on – yhden tapauksen mainitakseni – Albanian tilanne, miten Berisha jälleen pyrkii tässä tapauksessa kumoamaan demokraattisen järjestyksen ja asettamaan selkä seinää vastaan hallituksen, joka ei varmastikaan ole ollut kovin tehokas, mutta jonka kuitenkin albanialaisten enemmistö on halunnut.

Kyse on siitä, että Euroopan unioni on jälleen voimaton. Se merkitsee poissaoloa; se merkitsee heikkoutta; se merkitsee hajaannusta. Aloitteita siellä, aloitteita täällä, erilaisia nimityksiä, boikotteja, joita ei sovelleta – kyse ei ole enää ikuisesti tuomitusta maasta, vaan siitä, että Yhdistyneen kuningaskunnan mukaan on olemassa sellaisia laillisia kansainvälisiä sitoumuksia, jotka estävät sitä soveltamasta ilmailuliikennettä koskevaa boikottia. Mitä on tehtävä? Painostettava entistä enemmän niitä, joille vastuu kuuluu. Milošević ja hänen hallituksensa ovat vastuussa siitä, eivätkä hänen asiansa mutkistu, koska hän pyrkii saavuttamaan tavoitteensa verellä ja tulella.

Kosovolla on ilman muuta oltava itsemääräämisoikeus demokraattisessa Serbiassa.

  Tamino (V). – (IT) Arvoisa puhemies, olen kuunnellut neuvoston ja komission edustajien puheenvuorot, mutta Kosovon tapahtumat vaativat mielestäni myös erään historiallisen huomautuksen. Yli kymmenen vuoden ajan Kosovon albaanit ovat pyrkineet poliittisin ja kulttuurisin keinoin vaikuttamaan sortovaltaan väkivallattoman vastarinnan periaatteita noudattaen. Näinä kymmenenä vuotena Kosovon albaanien poliittisten johtajien kansainvälisille järjestöille osoittamiin avunpyyntöihin ei kuitenkaan ole vastattu, ja väkivallattomuutta on pidetty voimattomuutena tai serbien sortovallan hiljaisena hyväksymisenä. Valitettavasti ei ole hämmästyttävää, että nyt tämän toimettomuuden seurauksena, johon Euroopan unionin toimielimet ovat syyllistyneet, tilanne on kärjistynyt ja on siirrytty aseelliseen taisteluun.

Tuloksena on suuri määrä kuolonuhreja, tuhottuja kyliä ja 300 000 pakolaista; mahdollisuudet rauhanomaiseen ratkaisuun ovat paljon huonommat. Tämä kaikki on lisättävä Bosniassa jo nyt vallitsevaan vakavaan tilanteeseen ja aiempaan vastaavaan etniseen puhdistukseen, jonka toimeenpanijoita olivat Belgradin johtajat, joita todellista yhteistä ulko‐ ja turvallisuuspolitiikkaa vailla olevan Euroopan unionin osoittama passiivisuus ilmiselvästi rohkaisee.

Tässä vakavassa tilanteessa, jota Albanian kriisi on vielä kärjistänyt, kansainvälisen poliisin määrätietoinen toiminta on välttämätöntä, jotta voidaan edesauttaa kaiken aseellisen toiminnan välitöntä lopettamista Yhdistyneiden kansakuntien valtuuksien puitteissa ja ETYJin suojeluksessa, Euroopan unionin jäsenvaltioiden aktiivisen osallistumisen tuella.

Tulitauon aikaansaaminen on erittäin tärkeää sekä siksi, että vältettäisiin kriisin laajeneminen naapurimaihin että siksi, että siten voitaisiin aloittaa todelliseen rauhankehitykseen tähtäävä vuoropuhelu, jossa ei voida olla ottamatta huomioon Kosovon kansan laillisia odotuksia oman alueensa autonomisesta hallinnosta. Rauhaa ei kuitenkaan voida saada aikaan, ellei voida taata pakolaisten paluuta koteihinsa kansainvälisten järjestöjen suojeluksessa – on otettava huomioon ne vakavat vaikeudet, joita he talven aikana kohtaisivat – ja ellei tarjota asuntoja niille pakolaisille, joiden kylät on tuhottu. Tästä syystä myös humanitaarista apua tarjoavien järjestöjen tuki on välttämätöntä, ja niillä on oltava Kosovon alueella todellinen liikkumisen vapaus.

Ensimmäinen symbolinen teko, jonka komissio voisi tehdä, on tukea Prištinaan rakennettavaa opiskelija‐asuntolahanketta, joka edustaisi näkyvää tukea yliopisto‐opiskelijoiden väliselle sovulle.

Lopuksi, arvoisa puhemies, vihreä ryhmä toivoo neuvostolta ja komissiolta päättäväisempiä toimia, jotta meneillään oleva konflikti voitaisiin mitä pikimmin ratkaista rauhanomaisesti.

  Dupuis (ARE). – (FR) Arvoisa puhemies, arvoisa komissaari, uskon, että kuulitte ja tunsitte suuttumuksen. Jotakin uskomatonta todellakin tapahtuu. Ensin oli Kroatia, sitten Bosnia, ja nyt tapahtumien käsikirjoitus on jälleen täysin sama: kyseessä on hyökkäyspolitiikka, joka tarkoittaa muuta kuin pelkkiä poliisitoimia, ja se on synnyttänyt 250 000 pakolaista.

Olemme nyt herra Miloševićin lähes kahdeksan vuotta sitten Kroatiassa aloittaman sodan kolmannessa vaiheessa. Sodan, jonka hän suunnitteli, jota hän parhaillaan järjestää ja toteuttaa askel askeleelta ja jonka hän vie loppuun saakka saaden aikaan sen, että 50 % tai 60 % Kosovosta on vapautettu täysin kaikista albanialaisista. Sitten hän voi tulla eteenne, neuvoston eteen, ja sanoa: “Olen rauhan mies. Tehkäämme sopimus kuten Bosniassa, jakakaamme hieman maata osiin, mitä ei aluksi kutsuttaisi jakamiseksi, mutta mikä on sitä tosiasiassa ja mikä merkitsee Kosovon tosiasiallista etnistä puhdistamista.”

Kyseessä ei ole hanke tulevaisuutta varten, vaan hanke, jota toteutetaan päivästä toiseen. 250 000 pakolaista, arvoisa puhemies, arvoisa komissaari van den Broek, pakolaisia on riittävästi voidaksemme puuttua asiaan toisella tavalla kuin lähettämällä tutkimusvaltuuskuntia ja toteuttamalla “plastiikkakirurgisia” toimia, kuten olemme tehneet jo vuosien ajan. On puututtava koko asian ytimeen.

Herra Milošević on ongelman ydin. Herra Miloševićin on vastattava suoraan Haagin sotatuomioistuimen edessä rikoksistaan, joita hän on tehnyt jo kahdeksan vuotta Kroatiassa, Bosniassa ja tällä hetkellä Kosovossa. Hetkeäkään ei ole hukattavana. Meidän ei tarvitse lähettää tankkeja eikä lentokoneita. Riittää, kun lähetämme haasteen saapua Haagin tuomioistuimen eteen, ja tämä voidaan tehdä huomenaamulla, jotta tästä henkilöstä päästäisiin eroon. Hän on henkilö, joka on aiheuttanut 200 000 ihmisen kuoleman, ja hän on vastuussa kahdesta miljoonasta pakolaisesta. Kosovossa on jo tällä hetkellä 250 000 pakolaista.

Voimme tosin jatkaa puhumista yhteisestä ulko‐ ja turvallisuuspolitiikasta, enemmistöllä tehtävistä päätöksistä tai paikalle lähetettävistä eurooppalaisista joukoista, mutta ensimmäisten toteuttamiskelpoisten suunnitelmien laatiminen kestää kaksi kuukautta. On tehtävä muuta kuin tällainen Amsterdamin sopimus, joka osoittautuu täysin merkityksettömäksi. On toimittava, on luotava sellainen Eurooppa, joka ei ole kyvyttömyyden Eurooppa, kuten se, joka meillä on ollut jo kymmenen vuotta. Täällä läsnä olevat parlamentin jäsenet eivät ole ainoita, jotka ovat kyllästyneet tällaiseen Eurooppaan, kansalaiset eivät usko siihen enää. Kansalaiset eivät usko! Ja sitten hämmästelemme heidän äänestyskäyttäytymistään. He eivät enää äänestä, he eivät enää luota tällaiseen Eurooppaan.

(Suosionosoituksia)

  Wiersma (PSE). – (NL) Arvoisa puhemies, tämä keskustelu on oikeastaan aivan kuin ikävää kertausta. Keskustelemme ties monennenko kerran Kosovon tilanteesta, ilman että mikään olisi muuttunut oleellisesti myönteiseen suuntaan. Todellista ratkaisua ei ole näkyvissä, ja tilanne on muuttunut pikemminkin mutkikkaammaksi kuin yksinkertaisemmaksi. Olemme hiukan jälkijunassa kaikista tosiasioista, jotka aiheutuvat ennen kaikkea serbeistä ja heidän häikäilemättömistä hyökkäyksistään. Neuvoston puheenjohtaja selvitteli juuri toistamiseen, mistä kaikesta on kysymys. Sekä täällä että muualla puhutaan jatkuvasti kovemmista kansainvälisistä toimenpiteistä. Tähän mennessä ei ole kuitenkaan otettu edes puolta askelta. Ajatelkaa vaikka lentokieltoa ja sitä, kuinka vaikeaa kiellon toimeenpano on. Ideoita on tarpeeksi, mutta kuinka ne pitäisi toteuttaa. Olen iloinen siitä, että komissaari sanoi täällä, että hänen ja komission mielestä Belgradin hallitusta vastaan saisi käyttää kovempia toimenpiteitä. Tässä parlamentissa on myös keskusteltu siitä, millaisiin toimenpiteisiin kansainvälisen yhteisön pitäisi ryhtyä. Ennen tätä keskustelua valmistellussa päätöslauselmassa on enemmän tai vähemmän ehdotettu, että Euroopan unionin pitäisi ryhtyä omin voimin sotilaalliseen väliintuloon. Minun ryhmäni vastustaa sitä, ja kannatan enemmän sitä ajatusta, että YK: n turvallisuusneuvostoa taivuteltaisiin antamaan lausunto, joka mahdollistaisi sotilaallisen väliintulon, ja puheenjohtaja ja komissaari ovat viitanneet tähän suuntaan. Lähtekäämme ensin tälle tielle, eikä mikään estä Euroopan unionia tekemästä aloitetta ja tekemään samalla Miloševićille selväksi, että raja tulee jossain kohdin vastaan. Samalla vastattaisiin myös Miloševićin ovelaan taktiikkaan, kuten komissaari kuvasi verratessaan tilannetta Bosnian aikaisempiin tapahtumiin.

Meidän on saavutettava aselepo, ei pelkästään neuvottelujen mahdollistamiseksi vaan myös välttämättömän hätäavun antamiseksi. Me aiomme – ja se on myös PSE‐ryhmän lähtökohtana – jatkaa poliittisen ratkaisun etsimistä, koska emme usko, että tilanne voitaisiin ratkaista sotilaallisesti, ja koska olemme sitä mieltä, että sotilaallisen väliintulon täytyy aina tapahtua poliittisen ratkaisun perusteella. Emme myöskään hyväksy esitettyä päätöslauselmaa, koska siinä aivan yksinkertaisesti ehdotetaan, että EU: n täytyy sotilaallisella väliintulollaan saattaa Kosovo itsenäiseksi. Me vastustamme itsenäisyyttä, koska uskomme, että sen myötä avattaisiin ikään kuin Pandoran lipas ja rajoja Euroopassa saatettaisiin kyseenalaisiksi kyseisellä alueella ja jopa muualla. Tässä mennään mielestämme Kosovon osalta liian pitkälle, eikä vain siksi, että poliittisen ratkaisun saavuttaminen vaikeutuu, vaan myös siksi, että mielestämme tällainen ratkaisu on täysin epärealistinen. Miettikää myös sitä, mitä neuvoston puheenjohtaja sanoi asiasta.

  Habsburg‐Lothringen (PPE). – (DE) Arvoisa neuvoston puheenjohtaja, arvoisa puhemies, arvelisin, että Kosovossa kokeillaan nyt uudenlaista strategiaa. Minulla oli viime viikolla tilaisuus käydä katsomassa itse, miltä tilanne siellä etelässä näyttää. Tuo uusi strategia on poltetun maan ja etnisen puhdistuksen strategia. Se on menetelmä, jota emme kerta kaikkiaan voi suvaita. Emme saa suvaita sitä, että taistelunhaluiset serbialaisvoimat raivaavat pääteiden varret molemmin puolin puhtaiksi kolmen kilometrin leveydeltä saadakseen itselleen esteettömän ampuma‐alan ja voidakseen tuhota maan tasalle jokaisen talon ja jokaisen puun ja jättää jälkeensä poltetun maan.

Emme myöskään pysty valvomaan sitä, millaiset pakolaisvirrat meillä on vastassamme, koska emme pääse käymään näillä alueilla. Arvion mukaan 60 000 pakolaista elää tällä hetkellä metsissä tai epätyydyttävissä majoitusolosuhteissa. Tarkkoja lukuja emme kuitenkaan tiedä, koska meillä ei ole pääsyä alueelle. Se meidän joka tapauksessa pitäisi keinolla millä hyvänsä itsellemme vaatia.

Meidän on täsmennettävä lausuntojamme. Kun puhumme tänään autonomiasta, miten sitä sitten tullaankaan soveltamaan, on puhuttava myös sen tietyistä perus‐ ja vähimmäisedellytyksistä, kuten esimerkiksi täysin selkeästä poliisin, hallinnon ja oikeuslaitoksen valvonnasta, jota toteuttavat Kosovoon demokraattisesti valittavat voimat. Tämä on oleva vähimmäisedellytys, joka meidän olisi otettava mukaan myös käyttämiimme sanamuotoihin. Meidän on puhuttava selkeää kieltä myös herra Miloševićin suuntaan. Yhden asian tahtoisin sanoa aivan yksiselitteisesti: kahdeksan viime vuoden kokemukset ovat osoittaneet, että herra Miloševićin kanssa ei voi neuvotella, vaan enintään voidaan neuvotella hänestä, ja silloinkin vain Haagissa.

Sallinette minun kuitenkin esittää myös pari Albaniaa koskevaa huomautusta. Ei nimittäin ollut ensimmäinen kerta, kun herra Hajdar on joutunut attentaatin kohteeksi. Kolmas attentaatti johti sitten hänen kuolemaansa. Ei pidä unohtaa, että ensimmäisellä kerralla häntä kohti ammuttiin parlamentissa, ja ampuja oli eräs hallituspuolueen edustaja.

Olen hyvin iloinen, että herra Swoboda tulee täällä jälleen esille, sillä hänen puhuessaan täällä oikeusvaltiollisista periaatteista, joiden mukaisesti Fatos Nano tahollaan toimii, tunnen kyllä aitoa epäilyä hänen oikeustajuaan kohtaan. Eihän Fatos Nano sovella minkäänlaisia oikeusvaltiollisia periaatteita. Ajattelen vain eilisiltaista demokraattisen puolueen päämajan saartamista – sekään ei juuri kerro hyvää hänen oikeustajustaan. Meidän on puhuttava selvää kieltä ja meidän on toimittava!

  Frischenschlager (ELDR). – (DE) Arvoisa neuvoston puheenjohtaja, arvoisa komissaari, me täällä voimme ainoastaan puhua. Emme kuitenkaan saisi kaunistella mitään, ja meidän olisi puhuttava selkeää kieltä tilanteesta vastuullisille tahoille. Ensinnäkin tämä: en totta totisesti jaksa enää kuunnella. Meidän olisi otettava opiksemme. Tragedia on jatkunut jo kahdeksan vuotta ja jokainen, joka on seurannut Bosnian tilannetta silmät ja korvat avoimina, on tiennyt, että Kosovo on oleva seuraava pommi ja että siitä on tuleva seuraava katastrofi, joka räjähtää käsiin. Vuosikausiin ei tapahtunut mitään.

Toiseksi: etnisten syiden vuoksi siviiliväestöä häädetään tietoisesti asuinsijoiltaan sotilaallista terroria käyttäen ja samalla hyväksytään tietoisesti se tosiasia, että väestön keskuudessa tapahtuu harvennuksia. Tämä on aivan ilmeinen sotarikos. Siitä meidän olisi puhuttava. Seuraava kysymys: kuka on vastuussa asiasta? Tietenkin Milošević! Siitä on kuitenkin puhuttu jo aivan tarpeeksi. Sen sijaan meidän olisi yhtä selvästi tuotava julki tämä: osavastuullisia ovat mitä suurimmassa määrin neuvostossa kokoontuvat jäsenvaltioidemme kansallisten hallitusten edustajat, jotka eivät ole useisiin vuosiin löytäneet sopivia poliittisia toimia päästäkseen tilanteen herroiksi. Nämä hallitukset ovat osavastuullisia. Sen lisäksi erityinen vastuu kuuluu tällä hetkellä kahdelle hallitukselle, nimittäin Kreikan ja Ison‐Britannian hallituksille, jotka eivät ole valmiita kantamaan omaa vastuutaan edes Cardiffissa tehdyistä lentopakotteita koskevista päätöksistä. Tässä ovat ne, jotka ovat päävastuullisia tilanteesta. Älköön kukaan yrittäkö puhua itseään vastuusta vapaaksi: 300 000 ihmisen henki on uhattuna. Jokainen, joka on tähän osavastuullinen, mutta ei tee mitään eikä ryhdy minkäänlaisiin pakotteisiin, on osasyyllinen. Tämä olisi sanottava aivan selkeästi!

(Suosionosoituksia)

  Daskalaki (UPE). – (EL) Arvoisa puhemies, minulla ei ollut mitään aikomusta puhua Kreikasta, mutta mielestäni Kreikalla on todella paljon ongelmia, joita emme aina näe kovin selvästi, ja tämän laatuiset kriisit ovat hyvin helppoja havaita.

Viittaan Kosovoon. Mainittiin, että pakolaisten määrä ylittää jo 250 000, ja arvioidaan, että talven tullessa osa heistä joutuu suuriin vaikeuksiin. On olemassa tietoja – näin sanoi jo arvoisa komissaari – että jo kuukausia jatkuneilla levottomuuksilla on vakavia vaikutuksia myös maanviljelyyn, mikä voi aiheuttaa puutetta viljasta talven ajaksi.

Tähän saakka kansainvälinen yhteisö on pysytellyt lähinnä tarkkailijan roolissa, samalla kun esiin on nousemassa uusi vaara, Albanian viimeaikaiset hyvin huolestuttavat tapahtumat, jotka koskettavat hyvin läheisesti Kreikkaa, jolla on hyvin kummallisia naapureita, mikä täällä usein unohdetaan. Jos tämä kehitys jatkuu, se voi aiheuttaa ketjureaktion.

Näissä puitteissa on välttämätöntä, että pakolaiset voivat palata turvallisesti, samoin kuin välttämättömiä ovat kaikki välitysyritykset tilanteen tasoittamiseksi. Kosovon ongelman historia ulottuu vuosisatojen taakse. Kuitenkin tässä tilanteessa, johon asiat ovat edenneet, meillä on velvollisuus puuttua asiaan kaikin käytettävissä olevin keinoin – niihin viittasi arvoisa ministeri neuvoston puheenjohtajan ominaisuudessa – jotta ääri‐ilmiöt saadaan lakkaamaan ja alueen maltilliset voimat vahvistuvat. Belgradin harjoittama väkivalta ja vapautusarmeijan julmuudet pitää yrittää lopettaa kaikin tavoin, ja pitää etsiä tyydyttävää ratkaisua Kosovon kysymykseen ilman oikeutta erota, kuten myös neuvoston puheenjohtaja sanoi.

Kaikkien osapuolten pitää suostua tähän ratkaisuun, jotta voidaan välttää kaikki muut huonot kehityssuunnat.

  Theonas (GUE/NGL). – (EL) Arvoisa puhemies, joka kerta kun Euroopan parlamentissa puhutaan tilanteesta entisessä Jugoslaviassa tai Balkanilla entisen Jugoslavian hajoamisen jälkeen, josta Euroopan unioni kantaa suuren vastuun, Euroopan parlamentissa kuullaan enemmän kuin tarpeeksi militaristisia puheenvuoroja ja vaatimuksia ongelmien ratkaisemisesta sotilaallisin keinoin. Meidän kaikkien pitäisi hyväksyä yksi asia: että Balkanin ja Kosovon ongelmiin ei ole olemassa sotilaallista ratkaisua, vaan ainoastaan mahdollisuuksia rauhanomaiseen poliittiseen ratkaisuun. Kysymys kuuluu: tukeeko Euroopan unioni tällaista mahdollisuutta?

Miloševic teki äskettäin ehdotuksen, jonka Rugova hyväksyi. Neuvosto vastasi tähän keskeyttämällä jugoslavialaisen yhtiön lennot Euroopan unioniin. Ketä tämä Euroopan unionin asenne tukee? Eikö se tuekin vapautusarmeijan jyrkän linjan voimia? Eikö juuri tämä tuki jyrkän linjan voimille johtanutkin Albanian jyrkän linjan voimien vahvistumiseen, mistä syystä Albania itse on vaarassa suistua levottomuuksiin? Kyselkäämme näiden vastuiden perään, arvoisa neuvoston puheenjohtaja.

  Sarlis (PPE). – (EL) Arvoisa puhemies, on sanottava että suurin humanitaarinen apu, jonka Euroopan unioni voi antaa, on vihollisuuksien lopettaminen Kosovossa, sillä jos epävarmuus jatkuu Kosovossa, sillä on välittömästi hyvin pahaenteisiä seurauksia Albanialle.

Tilanteen pitkittyminen Kosovossa horjuttaa Albanian vakautta, sillä siellä tasapaino on hyvin herkkä, koska Albanian albanialaisilla on hyvin erilaisia vakaumuksia ja he kuuluvat eri uskontokuntiin, eikä näin ollen tarvita paljon, ennen kuin tilanne ryöstäytyy käsistä.

Näiden seikkojen valossa haluaisin esittää neuvostolle joitakin konkreettisia kysymyksiä: herra Hill on tehnyt aloitteen, joka lehtitietojen mukaan on lähentänyt Miloševićia ja Rugovaa, ja jota meidän pitää tukea. En kuitenkaan ole kuullut kenenkään täällä antavan tukeaan tälle henkilölle, tälle sankarille, jotta voitaisiin aloittaa vuoropuhelu. Vuoropuhelu ei kuitenkaan ole tarpeeksi. Vuoropuheluun tai periaatesopimukseen vuoropuhelusta pitää liittyä sotilaallisten poliisivoimien läsnäolo Kosovossa. On sovellettava samoja keinoja, joita käytettiin Daytonin sopimuksessa. Meillä on ennakkotapaus. Dayton oli menestys, enkä näe mitään syytä miksei Belgradin vallanpitäjien ja Rugovan välisen laajemman sopimuksen puitteissa voitaisi turvata sopimuksen täytäntöönpanoa poliisiluonteisten sotavoimien läsnäololla.

  Haarder (ELDR). – (DA) Arvoisa puhemies, jos joukkomurhaajat Arkan ja Milošević istuisivat täällä lehterillä kuuntelemassa meitä, he voisivat tyytyväisinä hykerrellä verisiä käsiään. Meidän häpeällinen arkajalkapolitiikkamme on antanut heille voiton toisensa perään useina viime vuosina. Talvi lähestyy pakolaisia Kosovon vuorilla. Heiltä puuttuu ruokaa, lääkkeitä ja suojaa kylmyyttä vastaan. Milošević voi tehdä heistä panttivankeja vain sillä, että sallii avun erityisiin reservaatteihin, joita hän itse valvoo. Mutta kuten Emma Bonino on sanonut: se olisi kuin laittaisi Draculan vartioimaan veripankkia. Ei, arvoisa puhemies, emme voi antaa Srebrenican joukkomurhien toistua – siellä 7 000 ihmistä joutui arkajalkapolitiikkamme uhreiksi. On kyllin paha asia, että omat hallituksemme ovat pelokkaita ja että ne viittaavat kintaalla ihanteillemme. Jos emme mekään uskalla auttaa hätää kärsiviä ihmisiä, menee arkajalkapolitiikkamme liian pitkälle. On lähetettävä hätäapua joko saattueina maitse tai ilmateitse, YK: n valtuutuksella tai ilman, ja apu täytyy suojata. Jos saattueita ammutaan, niillä täytyy olla lupa itsepuolustukseen ja aseistus sitä varten. Juuri demokratioiden pelkuruus kiihotti Hitlerin verenhimoa. NATO ja EU perustettiin estämään sellaisen toistuminen. Nyt meidän on osoitettava se vähimmäismäärä rohkeutta, että ainakin vaadimme apua uhreille tekemättä heistä ja itsestämme panttivankeja.

  Bianco (PPE). – (IT) Arvoisa puhemies, ei olisi tarvittu mitään huomattavaa poliittista terävänäköisyyttä sen ymmärtämiseen, että Kosovossa vallitsevalla vakavalla tilanteella olisi kielteisiä ja vakautta uhkaavia seurauksia, kuten on käynyt koko alueella ja Albaniassa. Vanhan, historiallisen säännön mukaan Kosovo on kipinä, joka saattaa sytyttää koko Balkanin alueen tuleen. Mitä pitäisi tehdä? Sanoista ei ole apua, mutta Milošević oli riittävän ovela valitakseen jopa kuukaudet, joina hän harjoittaa sortotoimiaan – heinä‐ ja elokuun – jolloin Euroopan politiikka viettää lomaa. Me myös todella lähdimme lomalle!

Esitetyt julistukset ja komissaari van den Broekin ilmoittamat rajoittavat toimet ja pakotteet ovat epäonnistuneet; parlamentti on muistuttanut, ettei edes Cardiffin sopimuksen tavoitteita ole saavutettu.

Arvoisa neuvoston puheenjohtaja, olette sanonut, ettei aseellista puuttumista tilanteeseen voida ajatella. Tästä voimme olla yhtä mieltä, mutta kuinka voimme harjoittaa kouriintuntuvaa painostusta? Samaan aikaan Saksan puolustusministeri on ilmoittanut, että kolmen tai viiden viikon kuluessa siitä, kun Miloševićia on varoitettu, NATO puuttuu tilanteeseen. Mikä siis on Euroopan menettelytapa?

Kysynkin, olisiko mahdollista pyrkiä kehittämään vakautta valvova poliisi, sijoittaa joukkoja Kosovon rajoille, harjoittaa painostusta ja ennen kaikkea edistää vakautta Albaniassa, missä ei ole yhtä helppoa määritellä oikeata ja väärää, sillä vaikka Berisha on tehnyt vääryyksiä, ei myöskään Nanon hallitus ole virheetön. Meidän ei pidä pitää kummankaan puolta. Meidän on puututtava tilanteeseen, jotta demokratian sääntöjä kunnioitettaisiin, mutta nämä säännöt merkitsevät myös opposition kunnioittamista.

Mikäli emme onnistu puuttumaan tilanteeseen, politiikkamme on jälleen kerran tuottanut pettymyksen, enkä haluaisi, että siitä syytettäisiin puheenjohtajamaa Itävaltaa. Arvoisa puhemies, pelkään lisäksi, että Euroopalle koituu tästä vielä suurempia kustannuksia, kuten Bosniassa on käynyt.

  Ferrero‐Waldner, neuvoston puheenjohtaja. – (DE) Hyvät parlamentin jäsenet, tämä keskustelu osoittaa, että oikeastaan ei ole kyse vain Kosovosta käytävästä keskustelusta, vaan kyse on varmasti myös keskustelusta, joka koskee yhteistä ulko‐ ja turvallisuuspolitiikkaamme ja mahdollisuuksia, jotka meillä on käytössämme institutionaalisissa puitteissa. Minun on sanottava, että pidän valitettavana, että emme yksinkertaisesti ole päässeet institutionaalisella alueella vielä tämän pitemmälle. Mutta kuten tiedätte, neuvostossa on voimassa yksimielisyyden periaate, ja valitettavasti on juuri niin, että aina on valtioita, jotka eivät halua tiettyjä toimenpiteitä. Samaa minun on ikävä kyllä sanottava myös turvallisuusneuvostosta. Myös turvallisuusneuvostossa on pysyviä jäseniä, mutta mahdollisesti myös muitakin, jotka eivät hyväksy tiettyjä sellaisiakaan päätöksiä, jotka jotkut meistä olisivat mielihyvin valmiit toteuttamaan. Siksi olemme juuri nyt tilanteessa, jossa sotilaallisen uhan asettamisessa ei ole vielä päästy tuloksiin. Se ei tarkoita, ettei tämä voisi vielä tulevaisuudessa onnistua. Mutta totesin jo alustuspuheenvuorossani, että tällä hetkellä tällaisesta ei juurikaan ole toiveita. Olen iloinen siitä, ja minulle tämä oli aivan uusi tieto, että ranskalaiset olisivat – toisin kuin he ovat asiaan tähän asti reagoineet – sittenkin kiinnostuneita turvallisuuspäätöslauselman uudesta sanamuodosta, sillä tietysti se voisi muuttaa tilannetta.

Haluaisin palata lyhyesti esillä olleeseen kysymykseen siitä, missä määrin aikaisempaa ankarammat toimenpiteet – muut kuin sotilaallinen väliintulo – ovat olleet esillä keskusteluissa, vaikka niitä ei olekaan hyväksytty. Sekä investointien lopettamiseen liittyvät toimet, joista olemme päättäneet, että pankkisaamisten jäädyttämiseen liittyvät toimet ovat kaikki olleet toistaiseksi verraten lieviä. Mutta tämäkin johtuu juuri siitä, että se on ollut pienin yhteinen nimittäjä, johon olemme voineet yksimielisesti myöntyä. Minun on sanottava, että neuvoston puheenjohtajana minun on tällä hetkellä puolustettava tätä näkökantaa, mutta itsekään en ole siitä aina samaa mieltä.

Sitten palaisin myös kysymykseen siitä, kuka aivan konkreettisesti toimii nyt meidän erikoislähettiläänämme Albaniassa. Tämä henkilö on suurlähettiläs Grobmeyer, joka toimi jo edellisvuonna Albaniassa silloisen liittokansleri Vranitzkyn valtuuttamana edustajana, joka tuntee tilanteen erittäin hyvin, joka pystyy ryhtymään paikan päällä heti toimiin kootakseen kaikki puolueet jälleen yhteiseen vuoropuheluun ja joka tulee luonnollisesti työskentelemään yhteisymmärryksessä ETYJin ja muiden toimielinten kanssa. Olen komission kanssa samaa mieltä siitä, että tietenkin on etsittävä uusia mahdollisuuksia, mutta valitettavasti emme ole aikaisemminkaan onnistuneet saamaan aikaan WEU: n erityisryhmää Albaniaan. Kaiken kaikkiaan ETYJ on lyhyeen aikaan nähden saanut siellä paljon aikaan, mutta kuten voimme nähdä, sekään ei luonnollisestikaan ole pystynyt saamaan Albanian toimielimiä uuteen uskoon.

Puheena oli myös kysymys turvasaarekkeiden luomisesta. Tiedämme ilman muuta, että se, mikä johti Bosniassa katastrofiin, ei saa tällä kertaa enää tapahtua samassa muodossa Kosovossa. Olen itsekin puhunut Emma Boninon kanssa pitkään pakolaisongelmasta, ja uskokaa minua, mekin tiedämme, että se on hyvin pientä, mitä toistaiseksi on ehdotettu. Tällä hetkellä on kuitenkin hyvin vaikeaa ryhtyä pitemmälle meneviin toimiin ja yrittää yltää maksimaalisiin tuloksiin. Euroopan unionin ja Yhdysvaltojen välillä keskusteltiin asiasta. Siinä yhteydessä pohdimme myös, voisimmeko perustaa monikansallisen poliisiosaston, joka valvoisi paikan päällä pakolaisten paluuta koteihinsa ja takaisi heille tietynasteisen turvallisuuden. Tämäkään ei kuitenkaan ole mahdollista vielä tällä hetkellä – tällä hetkellä, minun on sanottava. Siksi vähin, mitä saatoimme tehdä, oli luoda ECMM: ään ja KDOM: ään sekakokoonpano, siis vahvistaa näitä molempia valtuuskuntia, joita käsittelin alustuspuheenvuorossani, sillä on yksi asia, joka uskoakseni häiritsee aina Miloševićia: se, että häntä valvotaan ja että tietoja annetaan eteenpäin.

Haluaisin puuttua vielä yhteen kohtaan: väitettiin, että ei olisi mitään mahdollisuuksia päästä yhteyksiin pakolaisten kanssa. Tämä ei pidä täysin paikkaansa. UNHCR: lla ja Punaisen ristin kansainvälisellä komitealla on varsin hyvät edellytykset päästä alueelle. Välillä niiden pääsy sinne on estetty, se on totta, mutta kaiken kaikkiaan asia on toiminut suhteellisen hyvin. Tämän on vahvistanut minulle myös Emma Bonino, joka vieraili vasta vähän aikaa sitten itse paikan päällä.

Arvoisa puhemies, kaikesta huolimatta uskon, että on havaittavissa tietynlaista näkökantojen lähenemistä, että ehdottomasti ensisijaiseksi asiaksi on asetettava tulitauon aikaansaaminen Kosovossa ja katastrofaalisen humanitäärisen tilanteen parantaminen. Käsittääkseni olemme olleet myös enemmän tai vähemmän yksimielisiä siitä, että vasta kun nämä molemmat edellytykset täyttyvät, mielekkäiden neuvottelujen aloittaminen Kosovon tulevasta asemasta mahdollistuu. Aiomme joka tapauksessa jatkaa tiiviisti työskentelyä tähän suuntaan.

  Bianco (PPE). – (IT) Arvoisa puhemies, uskon, että tämä on erittäin tärkeä keskustelu. Emme voi vaatia, että koko parlamentti olisi läsnä kuuntelemassa neuvoston itävaltalaisen puheenjohtajan ja komissaarin puheenvuoroja, mutta haluaisin pyytää puhemiestä kehottamaan ainakin niitä, jotka käyttävät puheenvuoron, olemaan paikalla kuulemassa ja kuuntelemassa neuvoston puheenjohtajan ja komissaarin vastauksia. Minusta tämä osoittaisi arvokkuutta ja parlamentin arvon kunnioittamista. Arvoisa puhemies, vetoan arvostelukykyynne, jonka hyvin tunnen!

  Puhemies . – Herra Bianco, on totta, että tämä on erityisen tärkeä keskustelu, mutta samaa sääntöä pitäisi kuitenkin soveltaa kaikkiin keskusteluihin.

  Van den Broek, komission jäsen. – (EN) Arvoisa puhemies, haluaisin ensin ilmoittaa sen hyvän uutisen, että puheenjohtajamaa ja komissio ovat juuri saaneet Robin Cookilta viestin, jossa todetaan, että Yhdistynyt kuningaskunta on keskeyttänyt kaikki jugoslavialaisten lentokoneiden lennot maahan välittömästi. Niinpä toiveikkuutemme edistymisestä siltä osin ei ollut turhaa.

Viimeinen huomioni on se, että meidän kaikkien saamien kokemusten ja tietojen perusteella – Bosniasta saatujen kokemusten ja Kosovosta saatujen tietojen perusteella – on varsin selvää, että niin kauan kuin tulitaukoa ei saada aikaan, niin kauan kuin väkivalta ei lopu, merkittäviä poliittisia neuvotteluja ei käydä ja pakolaisten ja hätäsiirtolaisten virta jatkuu. Kärsimykset jatkuvat. Sellaiset ovat meidän kokemuksemme, eikä ole mitään viitteitä siitä, että tämä tapaus olisi erilainen.

Sanoisin kaikille niille, joilla on vaikeuksia – kuten meillä oli aikoinaan Bosniassa – erottaa selvästi sitä, ketä olisi pidettävä hyökkääjänä, ketä olisi pidettävä kärsimysten pääasiallisena syynä, että ne 250 000 ihmistä, joista me puhumme, eivät ole serbejä. He ovat Kosovon albaaneja. Tämä ei tarkoita sitä, etteikö Kosovon vapautusarmeija käyttäisi väkivaltaa, mutta ensin olisi puututtava niihin, joilla on pääasiallinen vastuu.

Yhteenvetona – ja tältä osin puheenjohtaja on hyvin suoraan kuvannut tilannetta unionin sisällä – on kuitenkin äärimmäisen tärkeää, että parlamentti yhdistäisi mahdollisimman hyvin äänensä ja rohkaisisi unionia ottamaan vastuunsa asiasta. Sen vuoksi toistan, että olen hyvin iloinen kuullessani, mikäli lehtien tiedot pitävät paikkansa, että Ranskan presidentti on kuvannut tätä tilannetta kestämättömäksi ja sanonut Venäjän presidentille, että meidän on kutsuttava koolle yhteysryhmä ja puhuttava turvallisuusneuvostosta. Tiedän, että Ranska ja jäsenvaltioidemme suuri enemmistö ovat sitä mieltä, että turvallisuusneuvoston päätöslauselman pitäisi kattaa kaikenlainen voiman käyttö väkivaltaisuuksien lopettamiseksi. Se on aiheellinen näkökanta. Toivon kuitenkin, ettei kestä kauan hyväksyä sellaista päätöslauselmaa ja saada aikaan tarvittavaa rauhaa, ennen kuin voidaan käynnistää neuvottelut lopullisen poliittisen ratkaisun löytämiseksi, koska Miloševićille ja Kosovon vapautusarmeijalle ei ole olemassa sotilaallista ratkaisua. Pelkään kuitenkin, että ulkoista painostusta tarvitaan väkivaltaisuuksien lopettamiseksi ja poliittisen prosessin käynnistämiseksi.

  Puhemies . – Keskustelu on päättynyt.

Äänestys toimitetaan huomenna klo 12.00.