Souladakis (PSE). – (EL)Arvoisa puhemies, arvoisa komission jäsen, olemme keskustelleet tänään laajentumista käsittelevistä mietinnöistä samanaikaisesti Brokin mietinnön kanssa sekä myös säännösten muuttamisesta, ja voimme epäilyksittä todeta, että tämä päivä on juhlapäivä 21. vuosituhannen Euroopalle.
Kaikissa mietinnöissä on runsaasti myönteisiä piirteitä, niin että olemme selkeästi siirtyneet seuraavaan vaiheeseen innostavalla ja myönteisellä tavalla. Mietintöjen ilmapiiri on kauttaaltaan myönteinen, ja tästä syystä moitteet jäävät vähiin. Meidän on nähtävä metsä puilta. Nyt historia ja politiikka yhdistyvät samaksi hetkeksi. Nyt meidän on otettava suuri askel. Nyt Euroopan on vastattava tulevaisuuden kutsuun, nyt laajentumiselle on annettava ideologinen sisältö.
Yleisten asioiden lisäksi haluaisin kiinnittää huomiota erityisesti kahteen Välimeren saareen, jotka ovat saarivaltioita – (EL) Kyprokseen ja Maltaan – jotka ovat nyt liittymässä Euroopan unioniin. Ne ovat varsin valmiita Euroopan alueita, varsinkin Kypros. Tässä mielessä laajenemisen logiikkaa ei arvioida puhtaasti taloudellisin perustein, vaan myös yleisempien periaatteiden kunnioittamisen perusteella, joiden pitää olla huomiomme kohteena Euroopan tulevaisuuden osalta, rauhanomaisen Euroopan, kansojen Euroopan, valtioiden Euroopan, yhtäläisten oikeuksien Euroopan, ihmisoikeuksia kunnioittavan Euroopan.
Tässä mielessä uskon, että Kyproksen kysymys on se, jossa Eurooppa voi arvioida soveltuvuutensa nähdä oma poliittinen luonteensa. Kyproksen ja Maltan kysymys on se, joka näyttää Euroopalle, että myös geometrisia määritelmiä käytetään laajenemisessa, mutta ei maantieteellisen symmetrian vuoksi, vaan yhtenäisten kansojen tulevaisuudenkuvien ja poliittisen ja kulttuurillisen kokonaisuuden johdosta.