Sanatarkat istuntoselostukset

Tiistai 22. helmikuuta 2005 - Strasbourg

4. Talouspolitiikka / Julkinen talous

  Puhemies. Esityslistalla on seuraavana yhteiskeskustelu seuraavista mietinnöistä:

- Goebbelsin laatima talous- ja raha-asioiden valiokunnan mietintö (A6-0026/2005) taloudellisesta tilanteesta Euroopan unionissa – alustava kertomus talouspolitiikan laajoista suuntaviivoista [2004/2269(INI)];

- Karasin laatima talous- ja raha-asioiden valiokunnan mietintö (A6-0025/2005) Julkinen talous EMUssa – 2004 [2004/2268(INI)].

  Goebbels (PSE), esittelijä. – (FR) Arvoisa puhemies, arvoisa komission jäsen, hyvät kollegat, makrotalouspolitiikkaa koskeva keskustelu on käymässä yhä ideologisemmaksi. Tässä yhteydessä konservatiivinen ja liberaali enemmistö vääristeli alustavaa mietintöäni talouspolitiikan laajoista suuntaviivoista poistamalla kaikki viittaukset tarpeeseen koordinoida Euroopan talouspolitiikkaa, vaikka sitä edellytetäänkin perustamissopimuksen 4 artiklassa. Samainen enemmistö kieltäytyy hyväksymästä tosiseikkoja, sitä, että vakaus- ja kasvusopimusta on mukautettava talouden suhdanteisiin ja että komission on myös arvioitava julkisten menojen laatua analysoimalla valtioiden mahdollista alijäämää. Ecofin-neuvosto onneksi tuottaa pian pettymyksen näille vakautta hintaan mihin hyvänsä ajaville tahoille. Vahvistaakseen tätä ääriliberalistista jääräpäisyyttään enemmistö hyväksyi kaksi tarkistusta, joista toisessa vaaditaan verotuksen yleisen tason laskemista ja toisessa katsotaan, että työajan yleinen pidentäminen on välttämätöntä. Joidenkin jäsenten mielestä tämä todennäköisesti vastaa Kokin kertomuksessa vaalittua tasapainoa joustavuuden ja turvallisuuden välillä; enemmän työtä työntekijöille ja vähemmän veroja varakkaille.

Arvoisa puhemies, arvioikaamme tyynesti Euroopan taloutta. Vuosi 2004 oli maailmantalouden huippuvuosi. Kansainvälinen kauppa oli ennätyslukemissa. Kansainvälisen työjärjestön (ILO) uudessa raportissa kuitenkin todetaan, että vahvasta talouskasvusta – yli viiden prosentin kasvusta – huolimatta työttömyys ei juurikaan ole vähentynyt maailmassa. Suhteellinen köyhyys on tosin laskenut. EU:ssa on koettu vain maltillista kasvua ja työttömyyden hienoista vähentymistä, varsinkin uusissa jäsenvaltioissa, ja kuitenkin ILOn mukaan tuottavuus 25 jäsenvaltion EU:ssa on "parantunut maailman keskitasoa nopeammin". Tämä selittää kenties sen, miksi unioni on suurin tavaroiden ja palvelujen viejä ja miksi Saksa yksinään suoriutuu paremmin kuin Yhdysvallat, Kiina tai Japani.

Eurooppa, joka on maailman suurin viejä ja suurin ostaja – Eurooppa, joka saa taloutensa tasapainoon – ei voi olla niin huonossa tilanteessa kuin vallalla oleva europessimismi haluaisi meidän uskovan. En ole ajautumassa autuaaseen euro-optimismiin. Unioni voisi selviytyä paremminkin. Kasvu ei ole riittävää, ja työttömyyttä on liikaa, erityisesti tietyissä suurissa valtioissa, kuten vaikkapa unionin perinteisissä voimatekijöissä, Saksassa ja Ranskassa. Ääriliberaaleille perimmäiset syyt ovat selviä; ongelma perustuu vakauspolitiikan vaatimuksiin ja rakenneuudistusten puutteeseen. Rakenneuudistuksia on kuitenkin toteutettu lukuisissa valtioissa, Raffarinin hallitus on toteuttanut eläkeuudistuksia ja liittokansleri Schröder on varmistanut Hartz 1-, Hartz 2- ja hiljattain myös Hartz 3- ja 4- lakien hyväksymisen

Ilman kasvua rohkeimmatkin rakenneuudistukset kuitenkin menettävät voimansa. Tämä on talouspoliittisen komitean näkemys. Rakenneuudistuksia koskevassa vuosikertomuksessaan se toteaa selvästi, että hallitukset "voivat nauttia rakenneuudistustensa hedelmistä kasvun ja työpaikkojen osalta vain asianmukaisessa makrotaloudellisessa ympäristössä". Vaikka euroalueen alijäämä onkin kasvanut – tosin jääden edelleen merkittävästi jälkeen Yhdysvalloista ja Japanista – tulokset hämmästyttävät uskonsa puolustajia. Vakaus- ja kasvusopimuksen tarkoituksena oli estää se, että julkinen velka johtaisi korkojen nousuun, ja estää näin euron heikkeneminen. Asioiden edettyä Euroopan keskuspankki on voinut asettaa kaikkien aikojen alhaisimpia korkoja, ja euro on lähes liian vahva suhteessa kuningasdollariin. Kurssivaihteluista ja öljymarkkinoista huolimatta inflaatioaste on pysynyt euroalueella hyvin matalana, ja euroalueella asuvien ostovoima on suurempi kuin Yhdysvaltojen ja Yhdistyneen kuningaskunnan asukkailla.

Todisteiden mukaan euroalueen ongelma ei ole vakauden puute, vaan kasvun puute. Erityisesti Saksassa ja Ranskassa, mutta myös Italiassa sisäinen kysyntä on riittämätöntä. Kaikki valtiot ovat vähentäneet investointeja rajoittaakseen julkisen talouden alijäämää. Koska saksalaiset ja ranskalaiset eivät kuluta tarpeeksi, myös yksityinen sijoitustoiminta on pysähdyksissä. Miksi investoida, jos kysyntä hiipuu? Toisaalta säästöjen taso on euroalueella korkea, erityisesti Ranskassa ja Saksassa. Tämä on osoitus luottamuksen puutteesta ja tulevaisuuden pelosta. Yhdessä Euroopan valtiossa kasvu on kuitenkin huomattavaa, eivätkä työttömyysluvutkaan ole niin hälyttäviä. Tämä valtio on Yhdistynyt kuningaskunta. Miksi näin on? Yhdistyneen kuningaskunnan hallitus on tukenut sisäistä kysyntää aktiivisemmalla investointipolitiikalla ja veropolitiikalla, joka ei ole juuttunut sokeaan omistautumiseen vakauden oikeaoppisuudelle, vaan joka pyrkii tasapainottamaan suhdannevaihteluita. Lisäksi britit kuluttavat, vaikka heillä on lähes yhtä paljon velkaa kuin Yhdysvalloilla. Ainoa epäkohta Yhdistyneessä kuningaskunnassa verrattuna euroalueeseen on, että siellä maksetaan 4,75 prosentin peruskorkoa, joka euroalueella on vain kaksi prosenttia.

EU ja erityisesti euroalue tarvitsevat lisää kasvua, ja kasvu voi perustua vain sisäiseen kysyntään, julkisiin ja yksityisiin investointeihin sekä kulutukseen. Noin 90 prosenttia unionin kaupasta käydään 25 jäsenvaltion kesken. Vaikka unioni onkin kilpailukykyinen maailmankaupassa, kasvu ei perustu ulkoiseen kysyntään. Vaikka jotkin pienet valtiot elävätkin pääosin ulkoisen kysynnän varassa, suuret valtiot ovat aina ensisijaisesti riippuvaisia sisäisestä kysynnästä. Lisäksi niiden, jotka äänekkäästi vaativat, että Euroopan kilpailukyvyn on perustuttava sosiaalisesti alhaisimpaan tarjoukseen ja matalampiin palkkoihin, on tunnustettava, että kauppaa käydään suurimmilta osin niiden valtioiden kanssa, joissa palkkataso ja sosiaaliturvakustannukset ovat samanlaisia kuin Euroopassa. Unioni ei myöskään edisty leikkaamalla palkkoja ja näin myös kulutusta. Kulutusta ja varsinkin investointeja on elvytettävä koordinoidusti. Perustamissopimuksen 4 artiklan mukaan talouspolitiikkaa on koordinoitava. Vakaus- ja kasvusopimuksen älykkään uudistuksen ansiosta unionin kasvu ja työpaikkojen lisääntyminen elpyvät.

  Karas (PPE-DE), esittelijä. – (DE) Arvoisa puhemies, arvoisa komission jäsen, hyvät kollegat, esittelijöiden tehtävänä on sekä esitellä puolueidensa kannat että hyväksytyt mietinnöt. Se, että molemmat mietinnöt saivat aikaan kiivasta poliittista keskustelua valiokunnassamme, koska niissä käsitellään lainsäädännöllisten mietintöjen sijaan edistymistä koskevia päätöksiä, osoittaa, että vaikka molemmat mietinnöt hyväksyttiin suurella enemmistöllä, yksi ryhmä pidättyi äänestämästä kummastakaan mietinnöstä. Tämä on osoitus perustavaa laatua olevien poliittisten pohdintojen ja molemmissa mietinnöissä käsiteltyjen yleistä suuntausta koskevien kysymysten merkityksestä.

Rajaan huomautukseni koskemaan mietintöä sellaisena kuin se on hyväksytty. Esitän kolme alustavaa huomautusta. Ensinnäkin, Euroopan unioni on oikeudellinen yhteisö, ja vaikka olemme oikeudellinen yhteisö, 12 jäsenvaltiota on rikkonut vakaus- ja kasvusopimuksen tai perustamissopimuksen määräyksiä vakaus- ja kasvusopimuksen hyväksymisestä alkaen. Näistä viisi valtiota kuuluu euroalueeseen: Portugali, Saksa, Ranska, Alankomaat ja Kreikka. Lisäksi on Yhdistynyt kuningaskunta, johon ei sovelleta liiallista alijäämää koskevaa menettelyä, mutta jota perustamissopimuksen 116 artiklan 4 kohdassa esitetty vaatimus kuitenkin velvoittaa.

Toinen alustava huomautukseni on, että euro on menestyksekäs yhteisvaluutta, joka on tehnyt sisämarkkinoista kotimarkkinat, mutta yhteistä talousarviopolitiikkaa ei ole. Tämän vuoksi tarvitsemme yhteisen poliittisen kehyksen, jotta euro voi saavuttaa koko potentiaalinsa ja jotta Euroopan unioni voi saavuttaa kasvua ja työllisyyspolitiikkaa koskevat tavoitteensa. Tässä on kuitenkin ristiriita: vuonna 2002 vain neljässä euroalueen jäsenvaltiossa, jotka vastasivat yhteensä 18 prosentista euroalueen BKT:sta, oli edes jossakin määrin tasapainoinen talousarvio, ja vuonna 2004 näitä jäsenvaltioita oli viisi.

Kolmas alustava huomautukseni on, että Lissabonin strategia tarjoaa meille perustan entistä suuremman kasvun ja työllisyyden saavuttamiseksi ja kilpailukykymme lisäämiseksi. Mietinnössä esitetty tosiasia on, että viime vuosikymmenellä EU:n talouskasvu oli huomattavasti potentiaalia heikompi, eikä taantuma koskenut pelkästään yksityisiä investointeja vaan myös julkisia bruttoinvestointeja, jotka ovat euroalueella vähentyneet 1970-luvun alun 4 prosentista BKT:sta 2,4 prosenttiin.

Ihmiset tekevät tästä kaikesta erilaisia johtopäätöksiä. Jotkut syyttävät vakaus- ja kasvusopimusta, koska sanomme, että laillisesti sitovia määräyksiä ei ole noudatettu, ja toisten mielestä emme ole tehneet kotitehtäviämme ja meiltä puuttuu poliittista tahtoa. Meidän on käynnistettävä rakenneuudistukset. Meidän on otettava demografiset suuntaukset lähtökohdaksi muuttaessamme todellisuuttamme. Vakaus- ja kasvusopimus on menestys, sillä siinä korostetaan tarvittavia rakenneuudistuksia, epäonnistunutta talousarviopolitiikkaa ja euroon liittyviä riskejä koskevaa poliittista keskustelua, mikä näin saa aikaan poliittista keskustelua.

Valiokunnan enemmistö kannatti tätä näkökohtaa. Mietinnössä, jonka aiheena on, että täytäntöönpanossa tarvitaan vahvempaa poliittista tahtoa, enemmän rohkeutta ryhtyä pitkän ajanjakson uudistuksiin sekä vakavampaa lähestymistapaa ja vähemmän selityksiä, todetaan myös, että tarvitaan suurempaa uudistushalukkuutta sekä avoimempaa asennetta kansalaisiin. Saksan väite, jonka mukaan yhdistymisen kustannukset on tähän mennessä jätetty kokonaistuloksen ulkopuolelle, on osoitus siitä, kuinka epärehellistä keskustelusta on tullut, sillä Saksa on noudattanut vakautta ja kasvua koskevia kriteerejä jo tämän vuosikymmenen alusta alkaen; se on noudattanut vakaus- ja kasvusopimusta, eikä sillä ole ollut ongelmia sopimuksen kanssa 10 vuoteen.

Pyydän teitä kannattamaan käsiteltävänänne olevaa mietintöä, jos toivotte vakauden, kasvun ja työllisyyden lisääntyvän ja jos toivotte Euroopan lainsäädäntöä ja perustamissopimusta noudatettavan.

  Almunia, komission jäsen. (ES) Arvoisa puhemies, haluan aluksi onnitella omasta puolestani ja komission puolesta tarkasteltavana olevien kahden mietinnön esittelijöitä, jäsen Goebbelsiä ja jäsen Karasia, sekä kaikkia talous- ja raha-asioiden valiokunnan jäseniä, jotka ovat auttaneet laatimaan tekstin, josta tänään keskustelemme täysistunnossa.

Minun on todettava, että olen suuressa määrin samaa mieltä molemmissa mietinnöissä esitetyistä analyyseistä. Mitä tulee Lissabonin strategiaan, voimme nyt viiden vuoden kuluttua siitä, kun Eurooppa-neuvosto hyväksyi sen, olla kaikki yhtä mieltä tarpeesta vahvistaa uudelleen strategian tavoitteita ja pilareita, tarpeesta ratifioida ne ja tukea niitä sekä ilmaista pahoittelumme siitä, että näiden tavoitteiden saavuttamiseksi tarvittavan politiikan täytäntöönpano on viivästynyt.

Mitä tulee julkisen talouden tilaan ja talousarvioiden ja julkisen talouden tilinpidon kehityksen nykyiseen seurantakehykseen — vakaus- ja kasvusopimukseen — olemme yhtä mieltä viitearvoista, perustamissopimuksessa esitetyistä pilareista. Yleisesti ottaen julkisen talouden kehitys talous- ja valuuttaliitossa on sopimuksen voimaantulosta alkaen ollut oikeansuuntaista, mutta kuten jäsen Karas totesi, on liian paljon valtioita, tällä hetkellä kymmenen, joilla on liikaa alijäämää. Joissakin unionin jäsenvaltioissa julkisen velan taso verrattuna niiden BKT:hen on yli 60 prosenttia enemmän kuin perustamissopimuksessa esitetty viitearvo. Meidän on siis tarkasteltava ja etsittävä parannuskeinoja sopimuksen soveltamiseen, ja meidän on vahvistettava välineitä, joilla pyrimme tekemään tästä taloushallinnon kehyksestä menestyksekkään.

Haluan selittää teille komission kannan ensimmäiseen mietintöön. On selvää, että Euroopan unionissa ja varsinkin euroalueella kasvu on alhaisempaa kuin kilpailijoillamme, kuin muilla teollistuneen maailman alueilla, puhumattakaan uusista talouksista, joissa kasvuaste on kuusi, seitsemän tai jopa kymmenen prosenttia. Alhainen kasvu johtaa tilanteeseen, jossa työttömyyttä on runsaasti ja työpaikkoja vähän. Tämä uhkaa sosiaalisen mallimme kestävyyttä ja yleisesti ottaen yhteiskuntamallimme kestävyyttä.

Rakenneuudistukset ovat näin ollen välttämättömiä, ja tämän osalta komissio ehdotti, kuten arvoisat parlamentin jäsenet tietävät, 2. helmikuuta antamassaan tiedonannossa tiettyjä suuntaviivoja Lissabonin strategian tarkistamiseksi ja parantamiseksi. Komissio esitti myös lukuisia ensisijaisia tavoitteita, jotka perustuivat kolmeen olennaiseen tekijään: ensinnäkin, Euroopasta on tehtävä houkuttelevampi paikka investoinneille ja työnteolle, sisämarkkinoita on laajennettava ja kehitettävä, sääntelyä on kehitettävä, on taattava avoimet ja kilpailukykyiset markkinat sekä laajennettava ja parannettava Euroopan infrastruktuuriverkostoa. Toiseksi, on parannettava tietämystä ja innovaatioita kasvun keskeisinä tekijöinä, lisättävä ja parannettava tutkimusta ja kehittämistä, kannustettava innovaatioita ja tietotekniikan käyttöönottoa sekä panostettava vankan eurooppalaisen teollisuuden luomiseen. Kolmanneksi, on noudatettava tavoitetta, jonka mukaan on luotava enemmän ja parempia työpaikkoja, suunniteltava toimintatapoja, joilla ihmiset kiinnostuvat yhä enemmän työmarkkinoista, on nykyaikaistettava sosiaaliturvajärjestelmiä, lisättävä työntekijöiden ja yritysten mukautuvuutta ja investoitava inhimilliseen pääomaan.

Näiden tekijöiden perusteella voimme saada aikaan uutta vauhtia, jota Lissabonin strategian luojat — jos saan käyttää tätä ilmaisua — ajattelivat viisi vuotta sitten, ja ottaa kiinni menettämämme ajan. Samalla meidän on toimittava vastuullisemmin kansallisella tasolla, sillä on selvää, että monet Lissabonin strategian menestymisen edellyttämät toimet kuuluvat kansalliseen toimivaltaan.

Komissio katsoo, että makrotalouspolitiikan tehtävänä on tässä yhteydessä ylläpitää kasvua. Kasvumahdollisuuksien lisääminen liittyy kuitenkin olennaisesti rakenneuudistuksiin. Emme voi luottaa siihen, että se on saavutettavissa makrotalouspolitiikalla. Tämä tehtävä kuuluu rakenneuudistuksille, kuten Euroopan komission esittämässä luettelossa mainituille uudistuksille.

Mitä tulee toiseen mietintöön — jossa käsitellään vakaus- ja kasvusopimusta ja julkisen talouden tilannetta — jonka jäsen Karas juuri esitteli, minun on korostettava, että Ecofinissä käytävät neuvottelut edistyvät tyydyttävällä tavalla: viime viikon istunnossa edistyttiin jälleen. Vielä järjestetään kokouksia, kuten euroryhmän kokous 7. maaliskuuta ja Ecofinin istunto 8. maaliskuuta, jotka ovat hyödyllisiä sopimukseen pääsemisen kannalta.

Suhtaudun optimistisesti mahdollisuuteen päästä Eurooppa-neuvoston istunnossa, joka pidetään 22. ja 23 maaliskuuta, sopimukseen, jossa säilytetään perustamissopimuksessa esitetyt periaatteet ja viitearvot sekä noudatetaan kurinalaista verotus- ja talousarviopolitiikkaa koskevia perustamissopimuksen pilareita, joita meidän kaikkien on noudatettava. Sopimuksessa olisi parannettava välineitä, jotta vakaus- ja kasvusopimuksen hallinnossa voidaan ehkäistä viime vuosina koetut epäonnistumiset, auttaa liiallisen alijäämän ongelmista kärsiviä valtioita mukautuksiin, noudattamaan perustamissopimuksen viitearvoja niin alijäämän kuin velankin kannalta, korostamaan entistä enemmän kestävyyttä ja pitkän ajanjakson politiikkaa, sillä kohtaamme väestön ikääntyessä haasteen, ja samalla meidän on luotava selkeämpi yhteys kasvun ja kasvustrategian kannalta tarpeellisen tekijän, budjettikurin, sekä lisääntyvän työllisyyden ja kestävyyden — toisin sanoen Lissabonin strategian — välille, sillä nämä kaksi strategiaa ovat yhteydessä toisiinsa.

Makrotaloudellinen tasapaino on kasvun ehdoton edellytys, mutta tarvitaan myös muuta politiikkaa: tarvitaan rakenneuudistuksia. Ne ovat hyvin myönteisiä tänään parlamentissa käsiteltävien kahden aiheen kannalta. Komissio ja neuvosto käsittelevät näitä aiheita maaliskuun Eurooppa-neuvoston istuntoa silmällä pitäen, jotta saisimme aikaan kauaskantoisen sopimuksen, parantaisimme kahden strategian välistä suhdetta ja säilyttäisimme luonnollisesti selkeän näkemyksen molempien strategioiden periaatteista. Toisen periaatteisiin kuuluu kestävyyden, sosiaalisen koheesion, kasvun, työllisyyden ja kilpailukyvyn lisääminen. Toisen periaatteita ovat entistä tiukempi budjettikuri ja julkisen talouden kestävyys taloudellisen vakauden välttämättömänä perustana, sellaisten edellytysten luomiseksi, joita kaikki sijoittajat, vaurauden luojat, tarvitsevat suhtautuakseen luottavaisesti tulevaisuuteen.

  Hökmark (PPE-DE), PPE-DE-ryhmän puolesta. (SV) Arvoisa puhemies, ensinnäkin haluan sanoa, että monissa valtioissa ilmenneet julkisen talouden alijäämät ovat oireita kansantalouksien ongelmista. Ongelmaa ei ratkaista sallimalla yhä suuremmat alijäämät. Itse asiassa näin vaarantaisimme matalan korkotason synnyttämät vakaat kasvuolosuhteet. Matalien korkojen kotitalouksille antama kannustin uhkaisi heikentyä, ja heikentäisimme myös matalien korkojen luomaa perusedellytystä pitkän aikavälin kasvulle.

Tämän vuoksi on tärkeää korostaa rakenneuudistusten merkitystä, kuten komission jäsen teki puheenvuorossaan. Euroopan taloudet tarvitsevat joustoa, eivät yhteiset sääntömme. Voimme luoda uutta vaurautta ja uusia työpaikkoja perustettavia yrityksiä koskevilla yhteisillä perusedellytyksillä. On valitettavaa, että talous- ja raha-asioiden valiokunnan sosialistiryhmä päätti pidättyä äänestämästä Goebbelsin mietinnöstä. Mietintö sisältää nyt useita käytännön ehdotuksia suurempien kasvumahdollisuuksien luomiseksi Euroopassa.

Katsomme, että työlle olisi luotava entistä paremmat perusedellytykset, mutta ei jäsen Goebbelsin juuri mainitsemalla tavalla, nimittäin ihmisten työaikaa pidentämällä. Haluamme saada aikaan paremmat perusedellytykset, jotta yhä useammat voivat osallistua työelämään, jotta ihmiset voivat työskennellä pidempään ja tehdä myös niin halutessaan pidempää työaikaa elämänsä eri vaiheissa. Tämä edellyttää muutoksia niin yrityksissä, tutkimuksessa kuin sisämarkkinoilla. Juuri nyt olemme muutosvaiheessa, joka on kilpailun vuoksi merkittävä.

Nyt on tärkeää varmistaa, että Euroopan talous vahvistuu lisääntyvän kilpailun myötä. Ajattelemme tässä yhteydessä palveludirektiiviä ja kilpailukyvyn lisäämistä monilla aloilla. Tämä on tehtävämme, ja tavoitteenamme on kasvun lisääminen, työpaikkojen määrän lisääminen ja parhaan palkkatason saavuttaminen Euroopassa.

  Van den Burg (PSE), PSE-ryhmän puolesta. – (NL) Kiitos, arvoisa puhemies. Minusta jäsen Karas oli oikeassa todetessaan, että tässä keskustelussa parlamentti osallistuu eräänlaiseen taisteluun valittavasta suunnasta ja keskusteluun siitä, kuinka makrotalouspolitiikkaa olisi käsiteltävä Euroopan unionissa.

Minusta tuntuu usein, että tässä keskustelussa Euroopan kansanpuolueen (kristillisdemokraatit) ja Euroopan demokraattien ryhmä ja osittain myös Euroopan liberaalidemokraattien liiton ryhmä taistelevat edelleen vanhaa taistelua ja paneutuvat yhä, vanhaan keskusteluun uppoutuneina, vakaus- ja kasvusopimuksen uudistuksiin, eivätkä suhtaudu avoimesti tämän päivän haasteisiin. Lisäksi minusta tuntuu usein, että olemme sitoutuneet kansallisiin politiikkoihin ja että parlamentissa jatketaan kansallisia keskusteluja sen sijaan, että keskityttäisiin eurooppalaiseen ulottuvuuteen.

Ryhmäni pitää parempana komission valitsemaa lähestymistapaa vakaus- ja kasvusopimuksen uudistamiseen sekä puheenjohtajavaltio Luxemburgin asiassa noudattamaa lähestymistapaa. Viittaan Ecofin-neuvoston 13. syyskuuta tekemiin päätöksiin, joissa selkeästi kannatettiin vakaus- ja kasvusopimuksen uudistusta laajempien keskustelujen yhteydessä ja suhteessa Lissabonin strategiaan ja talouspolitiikan laajoihin suuntaviivoihin.

Vakaussopimuksen uudistamisessa olisi otettava huomioon ehkäisevät näkökohdat, erot jäsenvaltioiden talouskehityksessä sekä korjaavat näkökohdat ja edistettävä myös liiallista alijäämää koskevan menetelmän parannuksia. Olennaista tässä on kuitenkin se, ja tätä ryhmämme haluaa korostaa ja tämän myös presidentti Bush toisti hiljattain ulkopolitiikan yhteydessä, että meidän on jatkettava todellista makrotalouspolitiikkaa Euroopassa, ja tässä yhteydessä Eurooppaa on kohdeltava taloudellisena yksikkönä, yhtenäisenä yksikkönä. Minusta makrotalouspolitiikan pitäisi todella näkyä siinä, että emme esimerkiksi kilpaile jäsenvaltioiden kesken ja luo itsellemme erilaisia profiileja, joita olisi myös puolustettava vakaus- ja kasvusopimuksen yhteydessä, vaan että valitsemme eurooppalaisen näkökulman ja harjoitamme sen mukaista talouspolitiikkaa.

Tämän vuoksi on tarkasteltava huolellisesti Lissabonin strategiaa ja sen yhteyksiä vakaus- ja kasvusopimuksen uudistukseen. Tämän vuoksi ryhmäni haluaa myös korostaa edelleen keskustelussa, että meidän olisi keskityttävä investointeihin ja siihen, miten voimme vakaus- ja kasvusopimuksessa kuvattujen parametrien perusteella tehdä eron nykyisten menojen ja todellisuudessa Lissabonin strategian osana tavoittelemamme tietopohjaisen talouden investointimenojen kesken. Emme halua toimia siten, että jäsenvaltiot voisivat hoitaa luovasti tilinpitonsa, vaan tekemällä selkeitä valintoja Eurooppaa varten ja laatimalla Euroopan tason strategian, jotta olisi mahdollista esimerkiksi laskea pitkän ajanjakson investointien arvoa, kuten teollisuudessa tavallisesti tehdään.

Toivomme, että joitakin näistä seikoista käsitellään mietinnöissä ja että tätä keskustelua jatketaan maaliskuun täysistunnossa, jolloin tarkastellaan Lissabonin strategiaa ja valmistellaan kevään huippukokousta.

  Klinz (ALDE), ALDE-ryhmän puolesta. – (DE) Arvoisa puhemies, arvoisa komission jäsen, hyvät kollegat, talous- ja raha-asioiden valiokunnan jäsenten enemmistö hyväksyi hyvin tasapainoisen mietinnön, vaikka jäsen Goebbels tänään ottaakin etäisyyttä siihen. Minusta on tärkeää pyytää komissiota ottamaan huomioon seuraavat neljä seikkaa.

Ensinnäkin, Lissabonin strategian täytäntöönpano on viivästynyt merkittävästi. Yksi syy tähän on se, että strategiaan liittyy niin paljon tavoitteita. Kokin ryhmä suositteli marraskuussa keskittymistä rajattuihin ensisijaisiin tavoitteisiin. Tämä on järkevä strategia, ja kannatamme sitä. Kannustamme komissiota keskittämään pyrkimyksensä Kokin ryhmän ehdottamiin ensisijaisiin tavoitteisiin, ja komission tästä antamat lausunnot antavat aihetta optimismiin. Kehotamme komissiota myös analysoimaan jäsenvaltioiden parhaita käytäntöjä ja oppimaan niistä. Parhaisiin käytäntöihin perustuva lähestymistapa tekee mahdolliseksi sen, että yhden jäsenvaltion menestyksekkään esimerkin perusteella voidaan antaa suosituksia muille jäsenvaltioille.

Toiseksi, komission olisi keskityttävä yhä enemmän sisämarkkinoiden loppuun saattamiseen, jotta voitaisiin selkeästi osoittaa kuluttajille Euroopan yhtenäismarkkinoiden konkreettiset edut, kuten paremmat ja halvemmat tuotteet ja palvelut. Joillakin aloilla on edelleen kaupan esteitä. Tämä on anteeksiantamatonta niin sisämarkkinoiden asianmukaisen toiminnan kuin reilun kilpailunkin kannalta. Kansalaisten on nähtävä tässä todellista edistymistä.

Kolmanneksi, ja toisin kuin jäsen Goebbels väitti, emme vastusta vakaus- ja kasvusopimusta, mutta vastustamme sen vesittämistä, sillä sopimuksella taataan sekä EKP:n itsenäisyys että euron vakaus. Kannatamme komission toivetta vahvistaa sopimuksen ennalta ehkäisevää puolta, mutta toisin kuin jäsen Goebbels kenties ajattelee, tämä ei tarkoita, että olisi hyväksyttävä alle kolmen prosentin alijäämä silloin, kun asiat menevät hyvin, mutta yli kolmen prosentin alijäämä huonoina aikoina. Hyvinä aikoina on luotava varauksia, jotta alijäämävaatimusta voidaan noudattaa tai ylittää se vain marginaalisesti taloudellisesti vaikeina aikoina, jotta velan yleistä kumulatiivista tasoa voidaan asteittain vähentää.

Siirryn nyt neljänteen ja viimeiseen seikkaan. Talous- ja raha-asioiden valiokunnan ALDE-ryhmään kuuluvat jäsenet esittivät tarkistuksen jäsenvaltioiden välttämättömistä rakenneuudistuksista. Vaikka tarkistus hyväksyttiin, sitä ei virheen vuoksi – enkä tiedä kenen tekemän virheen vuoksi – sisällytetty lopulliseen mietintöön. Haluamme tämän vuoksi esittää tarkistuksen uudelleen täällä täysistunnossa suullisena tarkistuksena. Tarkistuksen teksti kuuluu seuraavasti: Euroopan parlamentti suosittelee, että jäsenvaltiot panevat täytäntöön pitkälti viivästyneet rakenneuudistukset talouskasvun kannalta olennaisen sijoitusilmapiirin parantamiseksi.

Olennaista tässä on se, että korostamme rakenneuudistusten valtavaa merkitystä talouskasvulle ja teemme selväksi, että vastuu on jäsenvaltioilla. EU:n on korkea aika päästä siitä ongelmasta, että varoja tuhlataan jatkuvasti vanhentuneiden rakenteiden ylläpitoon. Lisäksi jäsenvaltioiden olisi toteutettava kohdennettuja toimia pimeän talouden valvomiseksi, sillä se haittaa tervettä kasvua ja vakautta. Tämä on ainoa tapa edetä nopeasti Lissabonin tavoitteiden saavuttamisessa.

  Jonckheer (Verts/ALE), Verts/ALE–ryhmän puolesta. – (FR) Arvoisa puhemies, arvoisa komission jäsen, arvostettu ranskalainen taloustieteilijä julkaisi hiljattain teoksen nimeltä La politique de l'impuissance (Voimattomuuden politiikka), ja uskon, että kansalaiset tuntevat aivan samoin. Lisään kuitenkin, että voimattomuuden politiikka on itse asiassa Maastrichtin jälkeen, vuodesta 1992 alkaen, tietoisesti valittu strategia, joka perustuu laajalti kolmeen tekijään: markkinoiden rakenneuudistukseen – kuten me sitä kapulakielellämme kutsumme – julkisen alijäämän pienentämiseen sekä ulkoisten markkinoiden valtaamiseen.

Lisäksi, mitä tulee toimielimiin ja toimivallan jakautumiseen, EU:lla on yksinomainen toimivalta kilpailulainsäädännön ja valuuttaunionin aloilla. Jäsenvaltioiden on selvittävä omillaan ja kilpailtava keskenään. Minusta tuntuu, että nyt, 15 vuoden kuluttua – ja tämä on mielestäni valitettavaa – perustuslakisopimus tukee tätä institutionaalista valintaa. Kannatan perustuslakisopimusta, vaikka siinä onkin paljon puutteita. Olemme 15 vuoden kuluessa nähneet tulokset, tai pikemminkin niiden puutteen, kasvun, erityisesti kasvun laadun, sekä työpaikkojen luomisen osalta.

Arvoisa komission jäsen, viestimme ekologisena ryhmänä on näin ollen, että strategiaa on todellakin muutettava. Meistä tuntuu, että vakaus- ja kasvusopimusta koskevia keskusteluja käydään reuna-alueilla, ja että jos todella haluamme saavuttaa parempia tuloksia, meidän on noudatettava ennakoivampaa politiikkaa euroalueen tasolla, sellaista politiikkaa, jossa ministerit ovat viime kädessä yhtä mieltä tukikehyksestä, joka perustuu entistä kunnianhimoisempiin tavoitteisiin ja jossa toimintaa kanavoidaan siten, että kansalliset taloudet voivat lähentyä toisiaan. Koska minulla ei ole paljon aikaa, mainitsen kolme näistä tavoitteista.

Minusta ensimmäisenä tavoitteena on keventää työn verotusta merkittävästi ja pyrkiä löytämään vaihtoehtoisia tapoja sosiaaliturvajärjestelmien rahoittamiseksi, ottaen huomioon jokaisen valtion erilainen luonne. Minusta on kuitenkin hyvin tärkeää, että kansalaisille voidaan sanoa, että työssäkäyvien ihmisten – ihmisten, joilla on mahdollisuus tehdä työtä – on voitava ansaita sopiva elintaso omalla työllään. Minusta tämä on mahdollista vain alentamalla merkittävästi työn verotusta.

Toinen tavoite – joka ei tule teille yllätyksenä – on, että tarvitsemme laadukasta kasvua, mikä merkitsee sitä, että energiaa on säästettävä ja saastumista vähennettävä. Pyydän teitä tutustumaan komission asiakirjaan yhteisön kestävän kehityksen strategian arvioinnista: tulokset ovat surkeita, siksi tässä tarvitaankin kiireesti muutosta.

Kolmanneksi ja viimeiseksi, meidän on tuettava unionin sisäistä kysyntää. Ei pidä keskittyä vain ulkoisten markkinoiden valtaamiseen, aivan kuin talous muodostuisi pelkästään innovatiivisista suuryrityksistä tai pienistä ja keskisuurista yrityksistä, jotka valtaavat Kiinan tai Intian markkinoita. On tuettava sisäistä kysyntää, joka saa aikaan julkisia ja yksityisiä investointeja. On ilmaistava selkeästi julkisille viranomaisille niin EU:n kuin jäsenvaltioidenkin tasolla, että olemme ylpeitä eurooppalaisuudestamme ja että olemme luoneet sekä valuuttaunionin että sisämarkkinat. Nyt tarvitsemme aitoa taloudellista ja sosiaalista unionia, joka tarjoaa jokaiselle kansalaiselle tulevaisuuden.

  Wagenknecht (GUE/NGL), GUE/NGL-ryhmän puolesta. – (DE) Arvoisa puhemies, hyvät kollegat, voisimme Euroopan talouspolitiikan osalta tietysti jatkaa entisellä tiellä. Voisimme jatkaa muka välttämättömien rakenneuudistusten varjolla Euroopan sosiaalisten rakenteiden tuhoamista, pakottaa ammattiliitot polvilleen uhkailemalla korkeilla työttömyysluvuilla ja vielä suuremmalla matalapalkkaisten työpaikkojen määrällä, jättää entistä enemmän julkisia palveluja markkinavoimien armoille ja rajoittaa näin tarjotut palvelut niihin, jotka yksityinen sektori voi voitollisesti tarjota. Voisimme myös luoda tilanteen, jossa jatkuvan verojen polkemisen ansiosta keskituloinen työntekijä osallistuu pian julkiseen rahoitukseen enemmän kuin monikaan miljardivoittoja tekevä eurooppalainen yritys.

Vaikka voisimmekin toki jatkaa tällä tiellä ja olla varmoja tällaisesta politiikasta hyötyvien suosionosoituksista, meidän ei pidä pyrkiä huijaamaan Euroopan kansalaisia uskomaan, että tällainen politiikka edistäisi kasvua ja työllisyyttä. Kuka nyt vakavissaan uskoo, että mietinnössä vaadittu työajan pidentäminen loisi uusia työpaikkoja sen sijaan, että se tuhoaa niitä vielä enemmän? Kuka uskoo vakavissaan, että julkisiin investointeihin kohdistuvat lisäleikkaukset lisäisivät sisäistä kysyntää sen sijaan, että ne tuhoavat yhä enemmän pk-yrityksiä? Kuka uskoo vakavissaan tähän mennessä yksityistämisestä saatujen kokemusten perusteella, että se lisää työllisyyttä sen alentamisen sijaan?

On totta, että monien Euroopan valtioiden taloudelliset suoritukset eivät ole vaikuttavia, mutta on vale, että kilpailukyvyn puute olisi syynä tähän. Työllisyyskustannukset ovat viime vuosina laskeneet monissa Euroopan valtioissa; suuntaus on ollut erityisen huomattava Saksassa, jossa työntekijät ovat joutuneet hyväksymään reaalipalkkoihin kohdistuvat keskimäärin kahden prosentin leikkaukset viimeisten 12 kuukauden aikana.

Onko tästä syntynyt erityisen paljon uusia työpaikkoja Saksassa? Täysin päinvastoin! Työttömyysaste on saavuttanut uuden huippulukeman. Sama koskee tosin myös vientiä, eikä pelkästään Saksassa. Kerron tämän, koska ainoa asia, mitä nyt käsiteltävänä olevassa mietinnössä esitetyillä poliittisilla prioriteeteilla voidaan saavuttaa, on Euroopan globaalien yritysten ja vientiyritysten investointien tuoton kasvu. Tämä voi olla mieluisaa Euroopan teollisuusjohtajien pyöreässä pöydässä, mutta suurimmalle osalle ihmisistä se on kauhistus. Ryhmäni ei koskaan suostu tällaiseen politiikkaan, vaan teemme kaikkemme sen vastustuksen tukemiseksi.

  Whittaker (IND/DEM) , IND/DEM-ryhmän puolesta. – (EN) Arvoisa puhemies, jäsen Goebbelsin mietinnössä myönnetään rehellisesti, että paljon on pielessä Euroopan unionissa. Esittelijä tunnustaa, että korkeat kasvuluvut ovat olennaisen tärkeitä alhaisen työttömyysasteen saavuttamiseksi, eläkkeiden maksamiseksi ja niin kutsutun "sosiaalisen koheesion" tai "sosiaalisen suojelun" toteuttamiseksi.

Miksi kasvu sitten on niin heikkoa? Monet puhujat ovat syyttäneet vakaus- ja kasvusopimusta. Jotkut sanovat, että sitä tulkitaan liian tiukasti ja että hallitukset eivät kuluta tarpeeksi. Toiset väittävät päinvastoin, että meidän olisi noudatettava sopimusta entistä tiukemmin. Molemmat eivät voi olla oikeassa. Minusta molemmat ovat väärässä.

Esittelijä Goebbels väittää, että lisäämme kasvua kannustamalla kilpailua, yrityksiä, yrittäjyyttä, aloitteita ja riskinottoa varsinkin pk-yrityksissä. Minäpä analysoin tätä. Olen samaa mieltä siitä, että pienet yritykset ovat merkittäviä; suurilla monikansallisilla yrityksillä on kaikki vaikutusvalta, mutta ne luovat työpaikkoja EU:n ulkopuolelle. En kuitenkaan usko, että pieniltä yrityksiltä puuttuisi mahdollisuuksia, investointipääomaa tai yrittäjiä, jotka olisivat valmiit ottamaan riskejä yritysten perustamisessa ja työntekijöiden palkkaamisessa. Miksi näin ei sitten tapahdu? Ja miksi niin usein epäonnistutaan, kun tällaista yritetään? Se johtuu siitä, että olemme tehneet kaikkemme sen vaikeuttamiseksi.

Menkääpä ja keskustelkaa pienyrittäjien kanssa. Kuulette kaikkialla saman tarinan: liikaa turhaa byrokratiaa ja liikaa sääntöjä, varsinkin mitä tulee ihmisten palkkaamiseen. Ongelmia ilmenee, koska koko EU:n pyrkimys on hyödyntää keskitettyä johtoa pyrittäessä turhaan saavuttamaan ideaaliyhteiskunta laatimalla lakeja ja rajoittamalla toimintaa. Tästä ovat esimerkkeinä työaikadirektiivi ja erilaisten oikeuksien puolustamiseksi annetut lukemattomat säännöt, joilla nujerretaan yrittäjiä ja rikastutetaan lakimiehiä. Koko toimintaperiaate on työnantajavastainen.

Me kaikki haluamme työllisyyden lisääntyvän, ja haluamme asua myötätuntoisessa ja yhtenäisessä yhteiskunnassa. Tämän mahdollistaa kuitenkin vain vauraus. Pyrkiessämme saavuttamaan ihanteemme pakkokeinoin tuhoamme vaurautemme lähteen. Koko mallia olisi radikaalisti uudistettava.

Yhdistyneen kuningaskunnan muiden poliittisten puolueiden kollegani tarrautuvat edelleen siihen ajatukseen, että he voisivat suostutella Euroopan unionin muutamaan tapojaan. Itsenäisyyspuolueessa olemme todenneet tämän mahdottomaksi. Ainoa tapa säilyttää edes jonkinlaista vaurautta Isossa-Britanniassa on lähteä EU:sta. Haluamme myös naapureidemme EU:ssa kukoistavan, mutta kun ne eivät siinä onnistu, koska noudattavat sokeasti väärää mallia, emme halua tulla vedetyksi niiden mukana maan tasalle.

  Ryan (UEN), UEN-ryhmän puolesta. – (EN) Arvoisa puhemies, olemme nähneet sisämarkkinoiden menestyksen, sisämarkkinoiden, joilla tavarat, ihmiset, palvelut ja pääomat liikkuvat vapaasti. On selvää, että Euroopan yhtenäisvaluuttajärjestelmä toimii hyvin. Se nauttii sekä Euroopan kansalaisten että yritysten ja sijoittajayhteisöjen luottamusta.

Jotta Euroopan unioni menestyisi, on 25 jäsenvaltion talouspolitiikkaa koordinoitava. Tämä on olennainen osa Lissabonin prosessin yleistä täytäntöönpanostrategiaa, jotta voidaan varmistaa, että Euroopan unionista tulee vuoteen 2010 mennessä maailman kilpailukykyisin talous. EU:n hallitusten on kuitenkin saatava aikaan sopimus siitä, kuinka talous- ja rahaliittoa koskevia sääntöjä sovelletaan tulevaisuudessa. Keskeinen seikka on se, että tietyissä valtioissa on vakavia alijäämiä, mikä on selvästi vastoin EMUn edellytyksiä.

Jotkut valtiot haluavat joustavoittaa yhtenäisvaluuttajärjestelmää koskevia sääntöjä. Minusta tämä on asia, jota EU:n hallitusten olisi tarkasteltava huolellisesti varmistaakseen, että ne pystyvät toteuttamaan tarvittavat infrastruktuurihankkeet liikenteen, energian ja tietoliikenteen aloilla.

En suhtaudu vihamielisesti EMU-kriteereihin, mutta emme voi sallia sellaisen tilanteen jatkuvan, jossa valtioilla on valtavat budjettialijäämät ja ne rikkovat selvästi yhtenäisvaluuttajärjestelmän toimintaa säänteleviä niin kutsuttuja tiukkoja sääntöjä. Tämä vaarantaa koko EMU-kehyksen uskottavuuden.

Jotta laajalla kansainvälisellä sijoittajayhteisöllä olisi vankka luottamus EU:n talous- ja valuuttaliittoon, EU:n on siivottava oma talonsa. Olemme kaikki nähneet, kuinka ailahtelevia valuuttamarkkinat voivat olla. Joko kaikkien valtioiden on noudatettava sääntöjä ja luotettava järjestelmään tai meillä on todellinen uskottavuusongelma, joka kestää ennalta määräämättömän ajan.

  Martin, Hans-Peter (NI). – (DE) Arvoisa puhemies, katson, että nyt käsiteltävänä oleva mietintö on jälleen uusi osoitus avuttomuudesta, joka on vallannut Euroopan unionin. On havaittavissa merkkejä siitä, että asiat alkavat mennä pieleen useiden kielteisesti vaikuttavien suuntausten ansiosta. Vaikka sisämarkkinat on pantu täytäntöön, meiltä puuttuu kaikki mahdollinen, mitä järkevä talouspolitiikka edellyttää, ja tarkoitan tällä yhteisten periaatteiden vähimmäismäärää. Tuloksena on rauhanajan merkittävin varojen uusjako. Tämä ei koske pelkästään meidän maanosaamme, vaikka tilanne täällä onkin erityisen vaikea, sillä meillä on laaja hajoamassa oleva keskiluokka. Tämän vuoksi olen pahoillani siitä, ettei tässä mietinnössä ehdoteta minkäänlaista konkreettista lähestymistapaa tämän torjumiseksi. Mielestäni laajentuminen toteutui liian varhain, mistä on seurannut, että edistämme palkkojen polkemista. Näin ollen monet seikat, joista meitä varoitettiin, ovat nyt toteutumassa. Meidän on aloitettava valitsemalla aidosti avoin lähestymistapa, jotta nämä erovaisuudet ovat ainakin kaikille selvät.

  Radwan (PPE-DE). – (DE) Arvoisa puhemies, arvoisa komission jäsen, keskustelemme Lissabonin strategiasta ja siitä, kuinka Euroopasta pitäisi tulla maailman kilpailukykyisin alue. Emme ole onnistuneet tässä viimeisten viiden vuoden aikana, ja olemme nyt määrittäneet sen pääasiallisen syyn: vakaus- ja kasvusopimuksen! Sanotaan, että jos revimme sopimuksen, Euroopan tilanne paranee, sillä näin voimme edistyä paremmin.

En ole kuullut kenenkään puhuneen kansallisella tasolla tehtävistä kotitehtävistä ja siitä, mistä todelliset syylliset löytyvät – nimittäin jäsenvaltioista. Saksa uskoo jopa, että on parempi maksaa suurempaa nettomaksua yhteisölle korvauksena vakaus- ja kasvusopimuksen kumoamisesta.

Arvoisa komission jäsen Almunia, edeltäjänne, espanjalainen sosialisti, komission jäsen Solbes vakuutti useaan otteeseen parlamentissa, että vakaus- ja kasvusopimus on riittävän joustava, ja minä uskon häntä. En kuitenkaan voi hyväksyä sitä, että säilytämme sekä kolmen prosentin kriteerin että 60 prosentin kriteerin ja pyrimme sitten sulkemaan tiettyjä tekijöitä ulkopuolelle menettelyn aikana tai jopa sen jälkeen, kuten liittokansleri Schröder on tehnyt. Tämä esitellään sitten meille Lissabonin nimissä väittämällä, ettemme voi enää tästä lähtien ottaa menettelyssä huomioon tehokasta kasvua. Se on otettava huomioon. Saksalaiset taloustieteilijät kertovat, että päädymme näin kahdeksan tai kymmenen prosentin vajeeseen. Tässä ei sovelleta asianmukaisia seuraamuksia.

Jos aiomme suhtautua vakavasti Lissaboniin, meidän on ensin suhtauduttava vakavasti vakaus- ja kasvusopimukseen. Ei pidä käyttää perusteena sitä, että kymmenen jäsenvaltiota rikkoo sopimusta. Olisin iloinen, jos nopeusrajoitussääntöjä sovellettaisiin sanomalla, että jos jäät liian monta kertaa kiinni ylinopeudesta, me nostamme nopeusrajoitusta, jotta liian monet eivät saisi vastaisuudessa sakkoja! Sääntöjä on noudatettava.

Meidän on suhtauduttava vakavasti Lissabonin strategiaan. Meidän on suhtauduttava siihen vakavasti, kun laadimme EU:n lainsäädäntöä, siten, että vastaisuudessa jokainen direktiivi tarkistetaan siltä osin, onko se ristiriidassa Lissabonin tavoitteiden kanssa vai edistääkö se näitä tavoitteita. Jäsenvaltioiden on varmistettava, että ne eivät torpedoi sisämarkkinalainsäädäntöä silloin, kun se on niille epämukavaa, ja komission on ryhdyttävä toimiin niitä jäsenvaltioita vastaan, jotka toimivat väärin. Komission olisi esitettävä vertaisanalyysejä ja ilmaistava tämä mahdollisimman selkeästi. Meidän on Euroopassa ymmärrettävä, että maapallo ei ole litteä ja että osallistumme maailmanlaajuiseen kilpailuun. Meidän on lopultakin reagoitava siten, että ihmiset ymmärtävät meidän suhtautuvan tähän vakavasti.

  Berès (PSE). – (FR) Arvoisa puhemies, jäsen Karas ei ole enää paikalla, mutta olisin halunnut sanoa hänelle olevani samaa mieltä siitä, että EU on oikeusyhteisö. Perustamissopimus on vakaus- ja kasvusopimuksen yläpuolella. Eräässä sen ennalleen jätetyssä artiklassa kehotetaan jäsenvaltioita pitämään talouspolitiikkaansa yhteistä etua koskevana asiana. Samalla tavoin koko euroalueen kasvu on yhteistä etua koskeva asia, eikä nykyinen vakaus- ja kasvusopimus ole mielestäni tarvitsemamme väline.

Jäsen Radwanille totean, ettei kyse ole nopeusrajoituksen ylittämisestä vaan pikemminkin siitä, haluammeko hidastella Mercedeksellä, ja minusta vaikuttaa siltä, että vakaus- ja kasvusopimuksen kanssa on käynyt jokseenkin näin.

Esitän kolme huomautusta vakaus- ja kasvusopimuksesta. Ensinnäkin hyvä uudistus on mielestäni sellainen, joka tarjoaa unionille makrotaloudellisen välineen Lissabonin strategian täytäntöönpanoa varten. Tässä yhteydessä "menojen huomioon ottaminen" on tärkeä aihe. Ei ole tarkoitus käynnistää katukaupustelun kaltaisia neuvotteluja, joissa jäsenvaltiot yrittävät kilvan saada vaatimuksensa läpi, vaan selvittää, mistä löytyy Euroopan kasvua edistävää lisäarvoa, ja vain komissio voi kertoa meille sen, sillä siihen henkilöityy Euroopan yleinen etu.

Toiseksi huomautan, että joidenkin mielestä otsakkeeseen "menojen huomioon ottaminen" voisivat kirjanpitosyistä sisältyä myös joidenkin jäsenvaltioiden toteuttamat eläkkeitä koskevat rakenneuudistukset. Mielestäni tämä on vaarallista, sillä – niin ikään kirjanpitosyistä – se johtaisi keskusteluihin, jotka osuvat suoraan kansallisen yhteenkuuluvuuden ytimeen.

Kolmanneksi huomautan, että jäsenvaltioista tekemämme tilannearvion perusteella ei todellakaan voida väittää, että kaikilla on tasapuoliset toimintaedellytykset. Vakaus- ja kasvusopimuksen kannalta taloudellinen tilanne merkitsee eri asioita valtion koosta riippuen; on riittämätöntä sanoa, että kaikki jäsenvaltiot ovat yhtäläisessä asemassa sopimukseen nähden. Nykyisin kaikki talouselämän toimijat myöntävät – vaikka politiikassa on edelleenkin paheksuttavaa tuoda tätä julki – että talousarviomenettelyn käyttö vaikuttaa eri tavoin valtion talouden koosta riippuen. Tällä hetkellä kaksi valtiota, Saksa ja Ranska, ovat sekä syypäitä että kärsijöitä tilanteessa, josta ei ole etua yhdellekään euroalueen tai EU:n jäsenvaltiolle. Kukaan ei hyödy siitä, että euroalueen talous heikkenee euroalueen tärkeimmän talouden hiipuvan kasvun takia. Tämä on ristiriidassa sekä perustamissopimuksen että jäsenvaltioiden yhteisen edun kanssa.

  Starkevičiutė (ALDE). – (LT) Kiitos, arvoisa puhemies. Totean, että keskustelemme samanaikaisesti kahdesta asiakirjasta, jotka on pohjimmiltaan valmisteltu loistavasti ja täydentävät toisiaan. Niiden on muodostettava taloudellinen perusta käsittelemällemme kolmannelle asiakirjakokonaisuudelle, vakaus- ja kasvusopimukselle. Ehkäpä kannattaisi siis harkita, että jos haluamme lähettää selkeän viestin kansalaisillemme, Euroopan unionin kansalaisille, elinkeinoelämälle ja viime kädessä kansainväliselle yhteisölle, meidän olisi siinä tapauksessa kiinnitettävä enemmän huomiota muutamiin määräyksiin makrotaloudellisen vakauden perusasiakirjassa, eli vakaus- ja kasvusopimuksessa. Olisi lapsellista ajatella, että vakaus- ja kasvusopimuksen ylläpitäminen tai vahvistaminen onnistuisi säädöksillä tai oikeudellisin perustein. Sanon tämän 15 vuoden kokemuksella maani toteuttamista uudistuksista. Jos haluamme toteuttaa uudistuksia, emme saa etsiä eroavaisuuksia vaan yhteisymmärrystä. Uskoakseni voimme olla yhtä mieltä neljästä kohdasta, ja kokemuksemme uudistuksista osoittavat, että niillä saattaa olla myönteinen vaikutus talouteen. Ensinnäkin meidän on kiinnitettävä huomiota tuottavuuden edellyttämiin investointeihin, sillä tarvitsemme määrätynlaisia investointeja. Meidän on kiinnitettävä huomiota rakenneuudistuksiin, jotka kuitenkin ovat mahdottomia ilman verotustoimia. Koska rakenneuudistukset aiheuttavat työttömyyttä, tarvitaan tukea, mutta pelkkään tukeen ei voida panostaa, sillä silloin määrärahat eivät riitä. Meidän on kiinnitettävä huomiota yritystoiminnan lisäämiseen, toisin sanoen selkeytettävä verohallintoa, jotta pienet yhtiöt ja pienyritykset voivat menestyä Euroopassa. Neljäs seikka on kaikkein hankalin – meidän on tajuttava, että Eurooppaan tulvii halpoja hyödykkeitä ja että lähialueillamme tuotantokustannukset ovat alhaiset. Meidän onkin pohdittava, miten voimme alentaa veroja makrotalouden tasapainoa järkyttämättä, sillä kuten kokemuksemme uudistuksista osoittavat, verohallinnon toimia parantamalla voidaan saada paljon aikaan. Ei ole yllättävää, että voitonjako ja arvonlisäveron alentaminen aiheuttavat ongelmia monille valtioille, mutta on kuitenkin monia tapoja parantaa verohallintoa ja keventää verorasitusta, kuten maidemme esimerkit osoittavat. Mielestäni tämä on paras tapa hyödyntää meille kertynyttä tietämystä. Kiitos.

  Manolakou (GUE/NGL). – (EL) Arvoisa puhemies, julkista taloutta EMUssa ja taloudellista tilannetta Euroopan unionissa koskevissa mietinnöissä ei lainkaan oteta huomioon jäsenvaltioiden työssä käyvälle väestölle yhteisiä ruohonjuuritason ongelmia, joiden taustalla on sama syy: Euroopan unionin tavallisista kansalaisista piittaamaton toiminta. Näiden ongelmien yhteisyydestä kertoo se, että useimmissa maissa työntekijät osoittavat mieltään elinkustannuksia, työttömyyttä, matalia palkkoja, irtisanomisia, terveydenhuolto-, koulutus- ja sosiaaliturvajärjestelmien yksityistämistä, työajan pidentämistä, turvattomuutta ja epävarmaa tulevaisuutta vastaan.

Sen sijaan, että esittelijät ottaisivat kantaa edellä mainittuihin seikkoihin, he kannattavat vakaussopimuksen, nylkyrimäisten vero-ohjelmien ja kansalaisten kannalta epäinhimillisten säästöohjelmien tiukempaa noudattamista alijäämien torjumiseksi. Toisin sanoen maksumiehiä ovat aina työntekijät eikä koskaan rahavalta. Samalla esittelijät vaativat pientä ihmistä sortavan Lissabonin strategian pikaista täytäntöönpanoa, jotta työvoimaa voidaan riistää entistä enemmän teettämällä osa-aika- ja tilapäistyötä, pidentämällä työaikaa, nostamalla eläkeikää, poistamalla hallituksen osuus sosiaaliturvakustannuksista ja kiertämällä työehtosopimuksia. Tällainen varallisuuden uusjako hyödyttää entistä enemmän suuryrityksiä ja lisää eriarvoisuutta ja epäoikeudenmukaisuutta. Esittelijät vaativat elvyttämään unionin taloutta – jolla he tarkoittavat eurooppalaisten monopolien kannattavuutta – uusilla, ankarammilla ja epäinhimillisemmillä säästöohjelmilla, työntekijöitä tekemään yhä suurempia uhrauksia omaksi parhaakseen ja samalla hallituksia leikkaamaan jopa jäljellä olevaa vähimmäissosiaaliturvaa ja tekemään vakuutus- ja eläkejärjestelmiin välittömiä muutoksia, jotka ovat esittelijöiden mielestä välttämättömiä.

Nämä ovat niitä Euroopan unionin periaatteita ja toimintalinjoja, jotka saavat työntekijät osoittamaan mieltään jäämällä pois vaaleista, kuten Euroopan parlamentin vaaleista, joissa äänestysprosentti oli 40, tai Espanjassa niin kutsutusta Euroopan perustuslaista järjestetystä kansanäänestyksestä, jossa äänestysprosentti oli 35–40. Nämä ovat osoituksia työntekijöiden välinpitämättömyydestä, ja siksi he kääntävät selkänsä Euroopan unionille. Parasta vastarintaa tällaisille toimille ovat kuitenkin järjestäytynyt tottelemattomuus ja vastahyökkäys niiden perinpohjaiseksi muuttamiseksi.

  Wohlin (IND/DEM). (SV) Arvoisa puhemies, EU:n kasvu on selvästi heikompaa kuin se voisi olla. EU:ssa on korkea työttömyys; sen vaihtotase on nykyisin ylijäämäinen muihin valtioihin nähden, ja inflaatio alittaa rahapolitiikassa määrätyt tavoitteet. Rakenneuudistuksia tarvitaan kipeästi, kuten mietinnössä korostetaan. Siinä ei kuitenkaan painoteta riittävästi, että melkoinen joukko maita tarvitsisi kasvuhakuisempia toimia.

Yksi syy kohtuuttoman tiukkoihin toimiin on vakaus- ja kasvusopimuksen suunnitteluperusta. Mielestäni sen vääränlainen rakenne rajoittaa toimintaa kohtuuttomasti tietyissä maissa. Tämän virheen syynä on julkisen talouden alijäämän liiallinen korostaminen. Sen sijaan päähuomio tulisi kohdistaa velkasuhteeseen.

Valtiossa, jossa velkasuhde on alle 60 prosenttia BKT:sta ja inflaatio alle kaksi prosenttia, velkasuhde laskee, jos talouden reaalikasvu on yhden prosenttiyksikön tai enemmän ja julkisen talouden alijäämä kolme prosenttia. Jos maan talous kasvaa viisi prosenttia ja inflaatio on kaksi prosenttia, nimellinen BKT kasvaa seitsemän prosenttia. Julkisen talouden alijäämä voisi siinä tapauksessa nousta seitsemään prosenttiin, ja velkasuhde pysyisi silti vakaana tällaisessakin alijäämätilanteessa. Tällainen maa ei millään tavoin rasittaisi euroaluetta. Velan kasvu säilyisi vakaana ja näin ollen hyväksyttävänä pitkällä aikavälillä. Maalla pitäisi todennäköisesti olla hyvä luottoluokitus, eikä sen pitäisi aiheuttaa minkäänlaista luottoriskiä euroalueelle. Tällainen julkisen talouden alijäämä on hyväksyttävä pitkällä aikavälillä. Alijäämän rajoittaminen kolmeen prosenttiin merkitsee, että julkinen velka laskee jatkuvasti suhteessa BKT:seen. Koska 60 prosentin velkasuhde BKT:sta on taloudellisesti kohtuullinen, ei ole mitään syytä asettaa maalle tällaisia taloudellisia rajoituksia.

On vain luonnollista, että uusien, nopeasti kasvavien maiden vaihtotaseiden tasapaino ja pääomantuonti ovat huomattavasti alijäämäisiä. Yksityiset säästöt eivät kenties riitä, ja myös valtion talousarvio voi olla alijäämäinen. Tästä voidaan päätellä, että niiden maiden, joissa velkasuhde on alle 60 prosenttia suhteessa BKT:seen ja joiden inflaatio on hallinnassa, pitäisi voida kasvaa nopeammin ja toteuttaa kasvuhakuisempia toimia. Tämä vauhdittaisi kasvua koko EU:ssa. Suosittelen vakaus- ja kasvusopimuksen muuttamista näiden periaatteiden mukaisesti.

  Angelilli (UEN). – (IT) Arvoisa puhemies, hyvät kollegat, vakaus- ja kasvusopimuksen uudistamisen tarve käy selvästi ilmi myös julkista taloutta EMUssa koskevasta mietinnöstä. Sopimus on epäilemättä merkittävä vakauden kannalta, mutta sen on myös piristettävä kasvua.

Tiedämme, että ministerit valmistelevat sopimustekstin uudistamista Ecofin-neuvostossa, mutta parlamentti ei saa jäädä syrjään keskustelusta. Siksi olisi toivottavaa, että ennen neuvoston lopullista päätöstä parlamentilla olisi tilaisuus esittää näkemyksensä sopimuksen uudistusmenettelyistä aihetta koskevassa keskustelussa. Syyskuisesta keskustelusta lähtien parlamentin asenne on vaikuttanut välinpitämättömältä, vaikka sen pitäisi olla avainasemassa uudistusprosessissa ennen kaikkea siksi, että kaikki parlamentin jäsenet ja ryhmät voisivat hahmotella selkeästi mahdolliset strategiat.

Meidän on oltava käytännöllisiä ja realistisia. Emme voi väittää asiakirjoissamme, että unionista on tultava maailman kilpailukykyisin talous, kun luvut osoittavat samanaikaisesti kasvun selvästi pysähtyneen. Siksi sopimusta on uudistettava. Tarkoitan sopimuksen joustavampaa soveltamista laskusuhdanteen aikana, asianmukaisen tunnustuksen antamista jäsenvaltioiden toteuttamille rakenneuudistuksille ja mahdollisuutta jättää pois laskuista Lissabonin strategian vielä kaukaisten tavoitteiden saavuttamiseen tarkoitetut investointikustannukset.

Lopuksi totean, että mielestäni parlamentin on edelleen otettava aktiivisesti osaa tähän keskusteluun, sillä se on ainoa unionin kansalaisia suoraan edustava toimielin.

  García-Margallo y Marfil (PPE-DE). – (ES) Arvoisa puhemies, esittelijä Goebbels surkuttelee talouspolitiikan yhteensovittamisen puutetta. Olen samaa mieltä, mutta johtopäätökseni on erilainen.

Vakaussopimuksen joustavuuden lisääminen ilman kyseisiä yhteensovittamissääntöjä merkitsisi sopimuksen rikkomista, ja vakaussopimuksen rikkominen puolestaan tekisi tyhjäksi keskuspankin toimet hintavakauden säilyttämiseksi. Seurauksena olisi korkojen nousu, kasvun hidastuminen – sitähän me kaikki haluamme – rakenneuudistusten täytäntöönpanon viivästyminen ja, pahimpana kaikista, hyvinvointivaltion vakava vaarantuminen. Korkojen ja julkisen velan maksuun käyttämämme varat vähentävät julkisen talouden turvaamiseen tarkoitettuja varoja.

Meidän on lisättävä työllisyyttä ja tuottavuutta. Työllisyyden lisäämiseksi on kiinnitettävä huomiota ennen muuta kaikkein heikoimmassa asemassa oleviin väestönosiin, ja tiedämme, että niihin kuuluvat naiset, 15–25-vuotiaat nuoret ja yli 55-vuotiaat. Tuottavuuden lisääminen edellyttää investointien lisäämistä, suurempaa panostamista investointeihin ja kehitykseen sekä yleissivistävään ja ammatilliseen koulutukseen työn tuottavuuden nostamiseksi.

Komission jäsenen puhe tuo mieleeni myös – lainatakseni jälleen kerran jäsen Goebbelsin sanoja – entisessä Neuvostoliitossa pidetyt puheet, joiden mukaan sosialismiin johtava siirtymäkausi päättyisi väistämättä seuraavana vuonna. Kun siirtyminen havaittiin mahdolliseksi, pääteltiin siirtymäkauden olevan lopussa ja kommunismin toteutuneen. Rautaesirippu sortui muutaman vuoden kuluttua.

Makrotalouden vakautta ei ole tarpeen horjuttaa, mutta on oleellista vaatia entistä voimakkaammin ja ponnekkaammin rakenneuudistuksia, jotka ovat ainoa tae, ainoa järkevä keino, kasvun saavuttamiseksi.

  Bullmann (PSE). – (DE) Arvoisa puhemies, hyvät kollegat, jäsen Karas totesi aiemmin, että keskustelemme tulevaa suuntaamme koskevista päätöksistä, ja hän on aivan oikeassa. Suunnasta voidaan kuitenkin päättää vain, jos horisontti on näkyvissä. Kyky päättää tulevasta suunnasta edellyttää, että arviot ja ehdotukset ovat ajan tasalla, ja voin kertoa useimmille konservatiivien ryhmän jäsenille, että varsinkaan heidän ehdotuksensa näissä kahdessa mietinnössä eivät ole ajan tasalla ja että nimenomaan he eivät pysty näkemään horisonttia.

Tiedätte hyvin, että talouspolitiikan suuntaviivat ovat vuodesta toiseen Brysselin julkaisemien asiakirjojen ikävimmästä päästä. Mitä ehdotuksia talous- ja raha-asioiden valiokunnalla on tämän välineen uudistamiseksi? Missä viipyy panoksenne mielekkääseen keskusteluun?

Te puhutte rakenneuudistuksista! Aivan oikein! Unioni ja sen jäsenvaltiot tarvitsevat rakenneuudistuksia. Tiedätte kuitenkin oikein hyvin, että rakenneuudistukset ovat toimivia ja lisäävät kasvua ja työllisyyttä vain, jos niillä kehitetään aktiivista teollisuuspolitiikkaa, pieniin ja keskisuuriin yrityksiin suunnattuja aktiivisia toimia ja taloudelliseen tilanteeseemme soveltuvaa finanssipolitiikkaa. Ehdotuksenne saavat minut melkein itkemään. Teidän pitäisi lukea tekstinne kerran läpi ennen niiden hyväksymistä. Siitä olisi paljon apua.

Haluatte alentaa yleistä verotustasoa. Teidän olisi parempi keskustella kanssamme pk-yrityksiä koskevista asianmukaisista toimista kuin kirjoittaa mietinnöissänne tällaista roskaa. Haluatte pidentää työaikoja yleisesti. Miksi ette auttaisi meitä nostamaan työllisyysastetta, jotta useammilla ihmisillä olisi työtä? Eurooppa hyötyy siitä enemmän. Siksi voitte toivoa saavanne meiltä tukea vain, jos äänestätte järkevien tarkistusten puolesta. Muussa tapauksessa emme voi tukea tällaista hölynpölyä.

  Bourlanges (ALDE). – (FR) Arvoisa puhemies, EU:n talouspolitiikka muodostuu nykyisin kolmesta tekijästä: pyyteettömistä tavoitteista – Lissabonin strategiasta – halveksituista rajoituksista – julkisten menojen valvonnasta – ja torjutusta pyynnöstä – ostovoiman tukemisesta.

Lissabonin strategia muodostuu pyyteettömistä tavoitteista. Kukapa ei tukisi Lissabonissa asetettuja tavoitteita? Kukapa ei puoltaisi tietoon perustuvaa taloutta, koulutusmahdollisuuksien parantamista, tutkimuksen ja kehityksen edistämistä ja innovaatioihin perustuvaa yhteiskuntaa? Kuka ei olisi näiden tavoitteiden puolella? Toisaalta kenellekään ei jää epäselväksi, että ilmaus "avoin yhteistyö" on pelkkää sanahelinää. Avoin yhteistyö tarkoittaa ainoastaan, että valtioilla on toimintavapaus ja että ne järjestävät aika ajoin Euroopan unionin kanssa niin sanottuja kokouksia, joissa neuvoston, komission ja parlamentin tehtäväksi jää ainoastaan huomautusten tekeminen ja paheksunta. Tällä tavoin emme pääse voitolle.

Julkisten menojen valvontatoimet ovat halveksittuja rajoituksia. Keynesiläisten ja liberaalien niin kutsuttu väittely lyhyen aikavälin talouspolitiikan välineistä ja julkisten menojen käytöstä on 25 vuoden ajan peittänyt alleen julkisten menojen hallitsemattoman kasvun ja huonontanut monissa suurissa maissa systemaattisesti etenkin velkatilannetta, mikä estää lapsiamme päättämästä omasta tulevaisuudestaan. Tämä merkitsee käytännössä sitä, että kuolema, tai menneisyys, riistää meiltä elämän, eli tulevaisuuden.

Euroopan keskuspankkia (EKP) syytetään tässä tapauksessa aiheettomasti. Mistä EKP:ia syytetään? Kohtuuttoman korkeista koroista, vaikka ne ovat alhaisimmillaan sodan jälkeen; liian vahvasta eurosta, johon ovat ilmiselvästi syynä Yhdysvaltojen jatkuvan alijäämän aiheuttaneet toimet eivätkä eurooppalaisten oletetut hyveet. Todellisuudessa EKP:n varat riittävät hädin tuskin. Sitten on vielä vakaus- ja kasvusopimus, jota on uudistettava. Mistä sitä syytetään? Typeryydestä ja pahansuopuudesta. Siinä tapauksessa meidän on yritettävä järkeistää sitä ja säilytettävä samalla sen sitovuus.

Arvoisa puhemies, lopuksi mainitsen torjutun pyynnön – ostovoiman kannustamisen. Keneltäkään ei voi jäädä huomaamatta, että nykyisessä järjestelmässä työntekijöillä on yhä vähemmän rahaa ja ostovoimaa osakkeenomistajiin verrattuna. Tähän tilanteeseen on varteenotettavia parannuskeinoja, kuten osakkeenomistuksen laajentaminen ja työn verotuksen alentaminen, ja silti nämä parannuskeinot jätetään huomiotta.

Arvoisa puhemies, pelkään, että EU:sta ja sen toimielimistä tulee pelkkä taustakuoro klassisessa tragediassa, jossa ainoa varteenotettava rooli on kansallisilla hallituksilla.

  Guerreiro (GUE/NGL). – (PT) Nyt kun taloudellinen ja sosiaalinen tilanne heikentyvät useimmissa EU:n jäsenvaltioissa, vakaus- ja kasvusopimus asetetaan vihdoin kyseenalaiseksi, vaikkakin varsin myöhäisessä vaiheessa ja vasta sitten, kun Ranska ja Saksa ovat epäonnistuneet sen noudattamisessa. Parempi kuitenkin myöhään kuin ei milloinkaan.

Valitettavasti 8. maaliskuuta pidettävää Ecofin-neuvoston kokousta varten esitettyjen suunnitelmien täytäntöönpano ei muuta tilannetta miksikään. Vakaus- ja kasvusopimuksen niin kutsuttu joustava soveltaminen riippuisi siitä, missä määrin valtiot pystyvät vaarantamaan julkisen sosiaaliturvan, eläke- ja terveydenhuoltojärjestelmät ja, kuten jotkut ovat korostaneet, julkishallinnon uudistustoimenpiteet. Toisien sanoen mitä enemmän jäsenvaltio toteuttaa äärimmäisen raskaana pitämämme Lissabonin strategian mukaisia toimia ja tavoitteita, sitä joustavammin se voi panna täytäntöön vakaussopimusta, ja tätä on mahdotonta hyväksyä.

  Janowski (UEN).   (PL) Arvoisa puhemies, arvoisa komission jäsen, hyvät kollegat, en pysty paneutumaan aiheeseen perusteellisesti ajanpuutteen vuoksi, joten korostan vain muutamia seikkoja.

Ensinnäkin rahan ja tarmon tuhlaaminen liialliseen ja useimmiten järjettömään byrokratiaan rajoittaa merkittävästi EU:n talouskehitystä. Toiseksi jäsenvaltioiden verotusjärjestelmiä olisi arvioitava perusteellisesti, ja tämän menetelmän tavoitteena olisi muun muassa selvittää, onko nykyinen arvonlisäverojärjestelmä paras mahdollinen ratkaisu. Muut verotusmuodot saattavat hyvinkin olla tehokkaampia, ja kokemuksesta tiedämme, että tämä pitää paikkansa. Kolmanneksi EU:n ja yksittäisten jäsenvaltioiden taloudellista tilannetta on arvioitava järjestelmällisesti joka kolmas tai neljäs vuosi, ja siitä on annettava palautetta sekä saavutetun edistyksen toteamiseksi että riittävän nopean ongelmiin puuttumisen mahdollistamiseksi. Neljänneksi talouskehityksen edistämiseen tarkoitettuun tutkimukseen suunnataan aivan liian vähän määrärahoja.

Käsittelen lopuksi vielä kysymystä, joka on jätetty huomiotta. Kiivas taloudellinen väittely ja toinen toistaan nokkelammat suunnitelmaehdotukset, jotka ovat aiheuttaneet paljon huolta, ovat pelkkää kerskailua siihen saakka, kunnes todella puututaan EU:ta uhkaavaan väestökatastrofiin. Varoitukseni eivät ole tuulesta temmattuja. Parlamentin jäsenten on vain kiireesti tutustuttava väestötilastoihin. Vaikka ne eivät olekaan helppoa luettavaa, niiden antamasta varoituksesta ei voi erehtyä. Kun nykyisin jokaista eläkeikäistä kohti on neljä työikäistä, 30 vuoden kuluttua heitä on enää kaksi, ja voidaankin kysyä, onko tällainen tilanne kestävä. On muistettava, että perhe, jossa on molemmat vanhemmat ja lapsia, on talouden perusyksikkö. Vuoden 1992 nobelisti Gary Becker on jopa sanonut, että perheiden ja niissä tehdyn työn osuus on jopa 30 prosenttia kansantulosta. Ranskalainen taloustieteilijä Jean-Didier Lecaillon on esittänyt samansuuntaisia näkemyksiä, ja voisin mainita muitakin esimerkkejä, varsinkin paavi Johannes Paavali II:n, jonka sanoilla on erityistä painoarvoa. Kaikkien tunnustama todellinen valtiomies Charles de Gaulle oli täysin vakavissaan todetessaan, että jos on köyhä eikä ole muita vaihtoehtoja, on sijoitettava perheeseen. Käytä järkeäsi Eurooppa! Kiitos.

  Claeys (NI). – (NL) Arvoisa puhemies, tässä mietinnössä tehdään suuri joukko ehdotuksia Lissabonin strategian täytäntöönpanon yhteydessä syntyneen alijäämän poistamiseksi. Arvostan erityisesti mietinnön 7 kohtaa, jossa korostetaan pienten ja keskisuurten yritysten (pk-yritykset) merkittävää asemaa työpaikkojen ja yleisen hyvinvoinnin luomisessa. On ensiarvoisen tärkeää saada aikaan nuorten yrittäjähenkeä kannustavat olosuhteet, joissa hallinnollista taakkaa ja verorasitusta vähennetään tuntuvasti ja joissa pk-yrityksillä on paremmat mahdollisuudet saada käyttöönsä riskipääomaa. Toinen päätelmäni on, että mietinnössä ei sanota halaistua sanaa taloudellisin perustein tapahtuvaa maahanmuuttoa koskevasta komission vihreästä kirjasta. Se on vain hyvä, varsinkin nykyistä työttömyysastetta ajatellen. Vetoomus, jonka komissio esitti maahanmuuton lisäämisen ja kannustamisen puolesta, on kapeakatseinen, kielteisesti vaikuttava ja täysin hukkaan heitetty, vaikka komissio viittaakin ehdotuksensa käsittelyä ajatellen Lissabonin tavoitteisiin.

  Lulling (PPE-DE). – (FR) Arvoisa puhemies, kun otetaan huomioon tämän keskustelun luonne, kollegani Euroopan liberaalidemokraattien liiton ryhmässä ja Euroopan kansanpuolueen (kristillisdemokraatit) ja Euroopan demokraattien ryhmässä ilahtuvat varmasti kuullessaan jäsen Goebbelsin todenneen avoimesti Luxemburgin lehdistölle, että heidän valiokunnassaan hyväksytyt tarkistukset osoittivat "näiden kahden parlamenttiryhmän olevan pohjimmiltaan taantumuksellisia ja uusliberalistisia". Tässä eriskummallisessa toteamuksessa on myös jotain naurettavaa: sen mukaan parlamentti on vähintäänkin piintyneiden taantumuksellisten tyyssija. Silti näistä sanoista on syytä olla myös huolissaan. Parlamentin sosialidemokraattinen ryhmä tulkitsee mielellään jokseenkin kaksiselitteisesti talouspolitiikan periaatteita. Sosialistit tekevät tästä kaksiselitteisyydestä todella vastenmielistä.

Mielestäni ei ole turhaa korostaa tässä keskustelussa, että terve julkinen talous ja kohtuulliset pakolliset vähennykset ovat vakaan ja kestävän kehityksen edellytyksiä. Vakaus ei ole kasvun este vaan sen edellytys.

Meidän puolemme parlamentista ei sorru samaan ideologiseen sokeuteen. Olemme paljon käytännöllisempiä. Tietyissä tilanteissa tiukemmat interventiotoimet osoittautuvat tarpeellisiksi, jotta talous saataisiin elpymään, mutta se ei ole tässä tapauksessa oleellista. Euroopan nykytilanne tuskin sopii samaan kaavaan. Jäsen Goebbels, joka on löytänyt keynesiläisyyden hiukan liian myöhään, haluaisi soveltaa sitä kaikissa tapauksissa ja kaikkiin tilanteisiin, jopa silloin, kun sitä ei tarvita. Julkisen talouden alijäämän lisääminen ei ratkaise nykyisiä ongelmiamme. Jos näin olisi, höllästä raha- ja finanssipolitiikastaan tunnettujen maiden esimerkkiä olisi seurattu jo pitkään.

Hyvä jäsen Bullman, ei ole rikos sanoa, että eurooppalaisilla on velvollisuus työskennellä kovemmin ja paremmin taatakseen nykyisen elintasonsa globaalin kilpailun edessä. Ranskassa kokeiltu 35-tuntinen työviikko kertoo aiheesta enemmän kuin pitkälliset keskustelut. Tietenkin jäsen Goebbels esitti mietinnössään monia hyviä ideoita, kuten tiettyjen sosiaalipalveluihin tai kestävään kehitykseen suunnattujen investointien edistäminen, mutta hän ei ole kunnolla sisäistänyt asian ydintä, eli sitä, että tehokas talous noudattaa selkeitä sääntöjä, joiden huomiotta jättäminen on kohtalokasta.

  Andersson (PSE). (SV) Arvoisa puhemies, esitän aluksi pahoitteluni siitä, että Euroopan kansanpuolueen ryhmän (kristillisdemokraatit) ja Euroopan demokraattien ryhmän edustaja Hökmark, on poistunut istunnosta. Mielestäni me sosialidemokraatit emme voi hyväksyä valiokunnan tekemää ehdotusta kolmesta syystä.

Ensinnäkään työajan yleinen pidentäminen ei ole tarpeen. Sen sijaan on työllistettävä enemmän ihmisiä. Toiseksi yleisen verotustason alentaminen Euroopassa ei ratkaisisi ongelmia. Miten on mahdollista, että EU:n kasvu on nopeinta Pohjoismaissa, joissa on kirein verotus? Tämä viittaa siihen, että PPE-DE-ryhmä on kokonaan pudonnut kärryiltä. Kolmanneksi meidän on tasapainotettava Lissabonin prosessia. Nykyisen ehdotuksen tekijät ovat vielä komissiotakin pahempia siinä suhteessa, että he yleensä korostavat vain Lissabonin prosessin ensimmäistä pilaria, vaikka pilarien pitäisi tukea toisiaan.

Minunkin mielestäni rakenneuudistuksia tarvitaan, mutta tärkeintä on, että prosessissa noudatetaan yhteiskuntavastuuta ja siihen otetaan mukaan molemmat työmarkkinaosapuolet. Jäsen Hökmark on kotoisin Ruotsista, jossa hänen puolueensa on nykyisin hyvää pataa sosialidemokraattien kanssa. Kotimaassaan he eivät puhu veronalennuksista tai työajan lisäämisestä, mutta parlamentissa kylläkin.

Ruotsin sodanjälkeinen talouspolitiikka on ollut erittäin onnistunutta vuosia 1991–1994 lukuun ottamatta. Jäsen Hökmark oli tuolloin yksi Ruotsin päättäjistä. Olisi valitettavaa, jos PPE-DE-ryhmä hyväksyisi tämän uusliberalistisen toimintalinjan ja alkaisi noudattaa sitä. Se aiheuttaisi poliittista vihamielisyyttä. Me sosialidemokraatit vaadimme tasapainoisia toimia uusliberalismin sijasta. Uusliberalistiset toimet eivät ratkaise Euroopan ongelmia.

  Czarnecki, Ryszard (NI).   (PL) Arvoisa puhemies, hyvät kollegat, olemme aivan ensimmäistä kertaa sellaisessa tilanteessa, että valtaosa jäsenvaltioista, eli 13 jäsenvaltiota 25:stä, ei kuulu euroalueeseen. Korotkin ovat Euroopassa alhaisimmat sitten toisen maailmansodan, mutta sekään ei millään tavoin kannusta investoimaan. Meidän on myönnettävä, että euroalueen talouskasvu on hidasta. Tiedämme jo, että sisäinen kulutus pysyy alhaisena seuraavat kaksi vuotta, ja tämä koskee koko EU:ta. Samaan aikaan kansalaisten taloudelliset pyrkimykset ovat laajentumisen jälkeen lisääntyneet huomattavasti varsinkin EU:n uusissa jäsenvaltioissa, kuten kotimaassani Puolassa. Nämä pyrkimykset ovat ristiriidassa huonon taloudellisen tilanteen kanssa, jossa kuluttajien odotuksiin vastaaminen on mahdotonta. Politiikassa tämä saattaa ajan myötä lisätä euroskeptisyyttä, jonka todennäköisyyttä lisää vielä sekin, että kaikkien arvioiden – myös Goebbelsin mietinnössä esitettyjen – mukaan työttömyys pysyy korkeana lähitulevaisuudessa.

EU:n kansalaiset odottavat esimerkiksi EU:n huippukokouksissa viime vuosina toistuvasti luvattua talouden reaalikasvua. Silti he haluavat myös oikeudenmukaista ja tasa-arvoista kohtelua kaikille jäsenvaltioille. Sallimalla suuret julkisen talouden alijäämät Saksan ja Ranskan kaltaisissa valtioissa ja nuhtelemalla ankarasti heikommassa asemassa olevia köyhempiä valtioita vähäisimmästäkin alijäämästä EU toteuttaa käytännössä ajatusta, jonka tunnemme Orwellin teoksesta "Eläinten vallankumous": kaikki ihmiset ovat tasa-arvoisia, mutta jotkut ovat tasa-arvoisempia kuin toiset. Tämä ei millään tavoin vahvista EU:n arvovaltaa muiden jäsenvaltioiden silmissä. Suoraan sanoen tämä on häpeällistä.

  Kauppi (PPE-DE). – (EN) Arvoisa puhemies, kiitän aluksi kollegoitani Goebbelsia ja Karasia heidän työstään julkista taloutta koskevien mietintöjen laatimiseksi.

Kuten tiedämme, EU:n kasvu ei ole vastannut odotuksiamme. Yksityisten ja julkisten investointien osuus BKT:sta on laskenut rajusti 1970-lukuun verrattuna, kuten kollegamme Karas kuvaili. Toteutumattomien rakenneuudistusten ja vähäisten investointien vuoksi kasvu ei ole riittävää suhteessa BKT:seen. Emme kuitenkaan voi luottaa siihen, että kasvua piristetään ainoastaan julkisilla investoinneilla: meidän on kannustettava yksityisten investointien lisäämistä, sillä niillä saadaan aikaan todellista kestävää kasvua Euroopassa.

Tämän keskustelun ydinkysymys on vakaus- ja kasvusopimuksen tulevaisuus. Sopimuksen tavoite oli jäsenvaltioiden julkisen talouden rahoitusaseman tasapainottaminen ja julkisen talouden ylijäämä vuoteen 2003 mennessä. Tausta-ajatuksena oli, että jäsenvaltiot maksaisivat velkansa noususuhdanteen aikana ja varmistaisivat julkisen sektorin rakenneuudistuksilla tasapainoisen julkisen talouden rahoitusaseman myös laskusuhdanteessa. Meidän poliitikkojen ei kuitenkaan ole helppoa pitää menoja kurissa hyvinä aikoina. Valitettavasti tämä näkyy monien jäsenvaltioiden heikoista tuloksista sopimuksen noudattamisessa.

Olen vahvasti sopimuksen kannalla. Jäsenvaltiot, jotka ovat täyttäneet velvoitteensa ja pitäneet julkisen taloutensa aisoissa – varsinkin kotimaani Suomi – kärsivät joidenkin jäsenvaltioiden piittaamattomuudesta! Valitettavasti sopimuksen joidenkin osien joustavoittaminen näyttää väistämättömältä. Meidän on kuitenkin varottava vesittämästä sopimusta.

On muistettava kolme seikkaa. Ensinnäkin kaikkiin jäsenvaltioihin on sovellettava samoja sääntöjä ja puolueettomia arviointiperusteita. Toiseksi mitään kustannuksia, kuten julkisia investointeja tai tutkimusrahoitusta, ei pitäisi automaattisesti jättää pois julkisista menoista: tällaiset poikkeukset antaisivat jäsenvaltioille mahdollisuuden mitä mielikuvituksellisimpiin tulkintoihin. Kolmanneksi jäsenvaltioille myönnetyn joustovaran tulee kytkeytyä niiden noususuhdanteen aikana toteuttamiin uudistuksiin. On aivan oikein, että niillä jäsenvaltioilla, jotka ovat maksaneet velkansa ja pienentäneet alijäämäänsä, on jonkin verran joustovaraa, mutta niille, jotka ovat laiminlyöneet velvoitteensa, ei pitäisi enää antaa mahdollisuutta taktikointiin.

Toivon, että terve järki voittaa ja että vakaus- ja kasvusopimus pysyy voimassa. Jos siihen kaikesta huolimatta tehdään muutoksia, haluamme ainakin ohjata niitä myönteiseen suuntaan.

(Suosionosoituksia)

  Rosati (PSE).   (PL) Arvoisa puhemies, vakaus- ja kasvusopimukseen ehdotetuilla muutoksilla on tarkoitus lisätä Euroopan unionin verotussääntöjen joustavuutta ja käytännöllisyyttä ja samalla säilyttää talousarvion kurinalaisuuden perusperiaate. Mielestäni nämä muutokset ovat oikeansuuntaisia, mutta korostan kolmea niihin liittyvää seikkaa.

Ensinnäkin komission ehdotuksissa käsitellään pääasiassa nykyistä julkisen talouden alijäämää ja kiinnitetään vähemmän huomiota julkiseen velkaan. Mielestäni asian pitäisi olla juuri päinvastoin, sillä pitkällä aikavälillä talouden vakauteen vaikuttaa ratkaisevimmin velan määrä suhteessa BKT:seen kuin tietyn vuoden alijäämä. Tällä perusteella raskaasti velkaantuneiden maiden alijäämää tulisi rajoittaa tiukemmin kuin vähemmän velkaantuneiden. Jälkimmäiset voivat lyhyellä aikavälillä kerryttää suuremman alijäämän, eikä niitä pitäisi rankaista siitä, että ne aiemmin noudattivat sääntöjä. Velkaantuneisuuden tulisikin olla nykyistä alijäämää tärkeämpi peruste.

Toiseksi alijäämien laskentatavassa on otettava huomioon erityisolosuhteet niissä uusissa jäsenvaltioissa, jotka ovat tarttuneet vaikeaan tehtävään eläkejärjestelmiensä uudistamiseksi. Kyseisiin uudistuksiin liittyvät menot ovat lisääntyneet näissä maissa tilapäisesti, kun samanaikaisesti on rahoitettava nykyiset eläkkeet ja perustettava eläkerahastoja tuleville sukupolville. Näitä menoja ei tulisi vakaus- ja kasvusopimuksen tavoitteiden saavuttamiseksi kirjata nykyisiin julkisiin menoihin, sillä ne eivät lisää nykyistä kysyntää vaan edistävät sen sijaan kansallista säästämistä. Uusia jäsenvaltioita ei pitäisi rankaista vaikeiden rakenneuudistusten toteuttamisesta.

Kolmanneksi ehdotan komission jäsenelle, että vakaus- ja kasvusopimuksen tavoitteiden saavuttamiseksi harkittaisiin EU:n talousarviomaksuihin liittyvien menojen jättämistä pois alijäämien laskentaperusteista. Tällaiset menot paitsi lisäävät kysyntää EU:ssa myös helpottavat keskeisen yhteisvastuuperiaatteen täytäntöönpanoa. Euroopan unionin vuosien 2007–2013 talousarvion määrästä saatettaisiin päästä helpommin yhteisymmärrykseen tällaisen ratkaisun avulla. Huomautan, että jotkin jäsenvaltiot vaativat "pientä" talousarviota muun muassa siksi, että ne ovat EU:n talousarvion nettomaksajia. Paljon kiitoksia.

  Samaras (PPE-DE). – (EL) Arvoisa puhemies, puhumme kilpailukyvystä, mutta kilpailukyky on suoraan kytköksissä valuuttakursseihin. Olemme antaneet euron kurssin kohota liiaksi dollariin nähden. Se on noussut 0,84:stä 1,30:een ja vahingoittanut vakavasti kilpailukykyämme.

Keskuspankki on periaatteessa uhrannut heikon kohtamme, eli kilpailukyvyn, lisätäkseen vakautta, jossa olemme vahvoilla. Toisin sanoen olemme turvanneet vahvuutemme ja jättäneet heikkoutemme suojaamatta. Niinpä kallis euro on pahentanut lamaa. Lama on vähentänyt yritysten halua ottaa sijoitusriskejä ja toteuttaa innovaatioita. Mitä hyötyä siis on Lissabonin strategiasta? Katsokaa, miten Yhdysvallat, Venäjä, Kiina ja Intia toimivat. Kaikki kilpailijamme keskittyvät kilpailukykyyn ja kasvuun, me taas tuhlaukseen ja velkaan. Ne saavuttavat meitä suurempia voittoja, me puolestaan ryvemme jatkuvassa lamassa. Pitäisiköhän meidän kyseenalaistaa talouspolitiikkamme keinovalikoimaa? Niin kauan kuin nykyiset keinot ovat käytössä, Lissabonin strategia ja vakaussopimus ovat yhä pahemmin ristiriidassa keskenään. Säilyttäkää Lissabonin strategia, mutta varmistakaa, että myös keskuspankin rahapolitiikasta on apua. Säilyttäkää vakaussopimus, kunhan pääpaino on menojen hillitsemisessä eikä tulojen lisäämisessä.

Euroopan keskuspankin on höllennettävä rahapolitiikkaa, jotta jäsenvaltiot voivat harjoittaa tiukempaa finanssipolitiikkaa varsinkin menoja hillitsemällä. Sen, minkä aktiivinen kysyntä menettää julkisissa menoissa, se saa takaisin lisääntyneen viennin kautta, ja pystymme näin välttämään veronkorotukset. Tässä toimintamallissa yhdistyvät harkitsevuus ja kasvu, mutta jos aiomme toteuttaa sitä, keskuspankin yhteistyö on tarpeen. Harkinta on tietenkin välttämätöntä, mutta se ei merkitse samaa kuin jäykkyys. Niin kauan kuin sekoitamme nämä käsitteet toisiinsa, meillä ei ole sen paremmin harkintakykyä, kasvua kuin joustavuuttakaan.

  Bersani (PSE). – (IT) Arvoisa puhemies, hyvät kollegat, käsittelen Goebbelsin mietintöä ja kiitän kollegaamme aiheen erinomaisesta käsittelystä. Pääpaino on tasapainon löytämisessä Euroopan talous- ja kasvupolitiikan kiistattoman elvyttämisen tarpeen sekä vakauden ja sen saavuttamisedellytysten välille. Keskustelun aikana tämä tasapaino on kuitenkin kadonnut, ja voidaan palauttaa vain käyttäytymällä järkevästi, kuten jäsen Lulling aiemmin kehotti.

Ei ole järkevää hyväksyä mietintöä, jossa ei myönnetä, että jäsenvaltioiden talouspolitiikan tiiviimpi yhteensovittaminen on välttämätöntä, emmekä voi olla samaa meiltä siitä, että tämänkaltainen lausunto on ristiriidassa rahapolitiikasta vastaavien viranomaisten riippumattomuuden kanssa. Ei ole järkevää hyväksyä mietintöä, jossa ei käsitellä vakaussopimuksen uudistamista ja sen yhteyttä Lissabonin tavoitteisiin nyt, kun olemme aivan ilmeisesti pääsemässä yhteisymmärrykseen. Ei ole järkevää väittää, että yleisen verotustason alentaminen on ratkaisevaa kilpailukyvyn kannalta, kun otetaan huomioon, että erinomaisiin tuloksiin on päästy sekä korkean että alhaisen verotustason maissa.

Joka tapauksessa ihmettelen, pitäisikö Euroopan parlamentin todellakaan suositella yleistä verotustason alentamista, kun yksikään jäsenvaltio ei pitäisi tällaista ehdotusta uskottavana nykyisessä tilanteessa. Ei myöskään ole järkeenkäypää väittää, että työajan yleinen pidentäminen olisi kannattavaa tai tehokasta. Palveluiden vapauttamisen ja parantamisen kytkeminen liian tiukasti niiden yksityistämiseen saattaa ainoastaan lisätä kaiken markkinoiden vapauttamiseen tähtäävän kehityksen vastustamista.

Lopuksi totean, että mietinnössä on mielestäni joitakin tärkeitä ohjeita ja se on kiitettävä yritys, mutta joissakin kysymyksissä tasapaino on palautettava luopumalla ideologisista vaatimuksista ja antamalla järkevä panos nykyiseen taloutta koskevaan keskusteluun, jota käydään kaikkialla Euroopassa.

  Mann, Thomas (PPE-DE). – (DE) Arvoisa puhemies, jäsenvaltiot ovat sitoutuneet saavuttamaan lähellä tasapainoa olevan tai ylijäämäisen julkisen talouden rahoitusaseman. Sitoumus on vakaus- ja kasvusopimuksen mukainen, ja Saksan kaltaiset valtiot ovat rikkoneet sitä kasvattamalla alijäämää. Vaikka ne käyttävätkin tekosyynä suhdanneongelmia, ne ovat laiminlyöneet tarvittavien rakenneuudistusten toteuttamisen.

Saksan valtiovarainministerin Theo Waigelin vuonna 1997 Euroopan etujen vuoksi tekemä sopimus oli vakavasti otettava yritys taata hintavakaus, talousarvion kurinalaisuus ja reagointikyky rakennemuutoksiin, kuten siihen, että yhteiskunta, jossa on yhä enemmän ikääntyneitä, tarvitsee rahoitusta. Tässä ei ollut kyse vasemmiston uusliberalistisista toimista, vaan se oli myös työvoiman edun mukaista.

Puheenjohtajavaltio Luxemburg ilmoitti sopimuksen muuttamisesta, mikä ei ole helppo tehtävä. Saksan hallitus haluaa kumota liiallisia alijäämiä koskevan menettelyn, kun taas euroalueen pienemmät valtiot vaativat oikeutetusti sopimuksen kirjaimellista noudattamista. Ne ovat hoitaneet velvoitteensa.

Neuvoston puheenjohtaja Juncker totesi talous- ja raha-asioiden valiokunnalle, ettei kolmen prosentin kynnysarvon ja liiallisia alijäämiä koskevan menettelyn muuttaminen tule kysymykseenkään. Kannatan itsekin sitä, että komissio säilyttää toimivaltansa tällä alalla ja voi antaa nuhteita tai määrätä sakkoja. Valitettavasti te olette kuitenkin ilmoittanut, että sopimusta "sovelletaan järkevästi". Tarkoittaako se sopimuksen vesittämistä?

Totesitte aivan oikein, että Kreikka on asetettava vastuuseen, mikäli se vielä antaa vääriä tietoja. Korjatkaa, jos olen väärässä, mutta pian sen jälkeen uskottelitte saksalaisille, että he voivat pitää Saksan itäosan rakenneuudistusmenoja ylimääräisinä kustannuksina, joka voidaan jättää pois laskentaperusteista. Muut maat seurasivat perässä ja ilmoittivat, että niiden omat investoinnit koulutukseen, sotilaskohteisiin tai infrastruktuuriin pitäisi myös jättää pois laskuista. Kun kirjanpitoa ryhdytään tällä tavoin peukaloimaan, voidaan sopimus heittää romukoppaan. Tämä on vain luvuilla leikkimistä, josta ei ole Euroopan kansalaisille mitään hyötyä.

Tuen kollegani Karasin erinomaista mietintöä; emme saa toimia kevytmielisesti ja menettää luottamusta euroon.

  Rasmussen (PSE). – (DA) Arvoisa puhemies, Goebbelsin laatima ja valiokunnan esittelemä mietintö on rakentava. Kiitän myös komission jäsentä Almuniaa ajatuksia herättävästä puheenvuorosta ja hänen sitoutumisestaan nykyisen vakaus- ja kasvusopimuksen uudistamiseen.

Keskityn tämänpäiväisessä puheenvuorossani kahteen unionille kaikkein tärkeimpään näkökohtaan. Parlamentin konservatiivi- ja liberaaliryhmät painottavat rakenneuudistuksia – ja totean, että olemme valmiit neuvottelemaan niistä – sekä Euroopan parlamentissa että yksittäisissä jäsenvaltioissa. Euroopan parlamentin sosialidemokraattinen ryhmä, jonka puheenjohtajana toimin, ei vastusta uudistuksia. Haluamme oikeanlaisia uudistuksia. Lisäisin vielä yhden asian: unionin keskeisimpiä ongelmia ei ole vain rakenneuudistusten tarve, vaan myös liian alhainen kysyntä jäsenvaltioissa.

Esitän aidon ja kiireellisen vetoomuksen Euroopan oikeistopuolueille. Henkilökohtaiset kokemukseni pääministerinä ja eurooppalaisen puolueen puheenjohtajana osoittavat, ettemme saa kansalaisten tukea uudistuksille, ellei kysyntä ja kasvu samanaikaisesti vahvistu yhteiskunnassamme. Toisin sanoen uudistukset eivät onnistu ilman talouskasvua, eikä kestävä talouskasvu ilman uudistuksia. Siksi esitän hyvin kiireellisen vetoomuksen eurooppalaisen ulottuvuuden toteuttamisen puolesta. Mikä on eurooppalainen ulottuvuus? Todelliseen eurooppalaiseen ulottuvuuteen kuuluu, että opimme tekemään asioita samanaikaisesti. Kysyntä sisämarkkinoilla on vähäistä, ja voimme puuttua tähän samanaikaisesti, jos kaikki valtiovarainministerit yhdessä komission jäsenen Almunian kanssa päättävät investoida Lissabonin tavoitteisiin seuraavien neljän vuoden ajan. Näin voisimme saada aikaan tarvitsemamme lisäkasvun. Pystymme vahvistamaan tämän, ja olisi suurenmoista, jos myös parlamentin oikeistopuolueet ymmärtäisivät, että meidän on investoitava ja toteutettava uudistuksia, vieläpä samanaikaisesti.

  Montoro Romero (PPE-DE). – (ES) Arvoisa puhemies, olen samaa mieltä parlamentissa tänä aamuna esitetyistä arvioista, joissa korostetaan Euroopan tarvitsevan lisää kasvua ja työllisyyttä.

Lisäkasvua tarvitaan meitä eurooppalaisia kohtaaviin haasteisiin vastaamiseksi: näitä haasteita ovat laajentuminen sekä naisten ja nuorten työllisyyden lisääminen. Lisäkasvua tarvitaan, jotta Eurooppa voi nousta ansaitsemaansa johtavaan asemaan maailmantaloudessa, sillä muussa tapauksessa maailmatalous ei kasva tasapainoisesti. Kuten jäsen Rasmussen juuri korosti, se merkitsee, että eurooppalaisten kuluttajien ja sijoittajien luottamusta on lisättävä. Heidän on voitava luottaa toimintalinjoihin, toisin sanoen sellaisiin toimiin, joiden perusteella he tekevät kulutus- ja investointipäätöksensä. Tällainen luottamus puolestaan edellyttää tervettä julkista taloutta ja tasapainoista julkisen talouden rahoitusasemaa. Tasapainoinen julkisen talouden rahoitusasema alentaa työntekijöiden sekä pienten ja keskisuurten yritysten verotusta, jolloin niillä on suuremmat mahdollisuudet menestyä globaalistuneessa maailmantaloudessa.

Vakaussopimuksen joustavuuden lisääminen olisi vakava virhe ja, arvoisa komission jäsen Almunia, arvoisa komission jäsen, lehtikirjoitukset Ecofin-neuvostossa käydyistä keskusteluista eivät herätä luottamusta. Eurooppalaisten hallitusten yhteenotot vakaussopimuksen joustavuuden edistämisestä vaikuttavat kielteisesti markkinoiden luottamukseen. Vahvan vakaussopimuksen lisäksi tarvitsemme rakenneuudistuksia. Tarvitsemme joustavamman talouden, emme sellaista, josta on todellista etua vain harvoille, vaan tasapainoisen talouden, joka tukee joustavuuteen ja kilpailukykyyn perustuvaa kasvua.

  Langen (PPE-DE). – (DE) Arvoisa puhemies, jäsen Rasmussen totesi, etteivät uudistukset onnistu ilman talouskasvua. Tämä pätee myös päinvastoin: Euroopassa ei saavuteta talouskasvua ilman uudistuksia. Uudistukset ovat talouskasvun edellytys erityisesti Saksan ja Ranskan kaltaisissa suurissa valtioissa, joissa valtion osallistumisaste on korkea, verotus kireää ja sosiaaliturvajärjestelmät kohtuuttoman monimutkaisia.

Käsittelemme tänään Goebbelsin ja Karasin mietintöjä, joista käyvät selvästi ilmi yhteiseen rahapolitiikkaan yhdistetyn hajautetun finanssi- ja varainhoitopolitiikan aiheuttamat ongelmat. Vakaus- ja kasvusopimus laadittiin yhdistämismenetelmäksi ja välttämättömäksi edellytykseksi. Poliittinen aikomus uudistaa vakaus- ja kasvusopimusta horjuttaa sekä Maastrichtin sopimuksen että Euroopan talous- ja rahaliiton perusteita. Finanssipolitiikkaa koskevat määräykset ovat talous- ja rahaliiton kulmakivi. Euroopan kansalaisille luvattiin, että valtion velanottoa vähennetään, mutta tämä lupaus aiotaan perua vain kuuden vuoden jälkeen. Näiden määräysten tavoitteena on säilyttää kulloinkin vallassa olevan hallituksen uskottavuus ja luottamus. Vakaus- ja kasvusopimuksessa on kuitenkin vakava suunnitteluvirhe, jonka käsittelyn te, arvoisa komission jäsen, olette toistuvasti laiminlyönyt.

Valvontamenettelyssä komissiolla on liian vähän toimivaltaa ja vastuuta. Syylliset tuomitsevat itse itsensä, mikä ei ole hyvä merkki. Jos Ecofin-neuvosto ei noudata määräyksiä, komissio on voimaton. Jos talousarvion kurinalaisuutta ei haluta noudattaa, uudistuksetkaan eivät auta. Tässä ei ole kysymys vain määräyksistä, vaan myös poliittisesta tahdosta. Komissio haluaa ottaa käyttöön uusia määräyksiä noususuhdannetta ajatellen. Se on jossain määrin perusteltua, mutta myös naiivia. Jos nykyiset painostuskeinotkaan eivät tehoa, miten voimme kuvitella tämän toimivan vapaaehtoiselta pohjalta noususuhdanteen aikana?

Sosialidemokraatit ja kommunistit eivät ole ymmärtäneet euron mukanaan tuomia muutoksia. Ennen euron käyttöönottoa markkinat rankaisivat eniten velkaantuneita valtioita avoimesti ja ymmärrettävästi julkisen velan korkealla korolla, korkealla inflaatiolla ja devalvaatiolla. Vielä vuonna 1992 ero oli kuusi prosenttiyksikköä.

(Välihuomautuksia)

Kuunnelkaa, olkaa hyvät! Tiedätte, että olen oikeassa. Kuusi prosenttiyksikköä! Tuota eroa ei enää ole. Markkinavoimat eivät enää pakota valtioita noudattamaan rahoituskuria. Ellei EKP puutu tähän ongelmaan valtion lainojen eriytetyllä arviointijärjestelmällä, euron vakaus ei säily pitkällä aikavälillä..

  Almunia, komission jäsen. (ES) Arvoisa puhemies, kiitän kaikkia parlamentin jäseniä, jotka ovat käyttäneet puheenvuoron tässä keskustelussa, joka on ollut mielestäni erittäin kiintoisa.

Päätän puheenvuoroni toistamalla komission analyysin. Keskustelun aikana komission suuhun on pantu ajatuksia, joita sen paremmin minä kuin komissiokaan emme hyväksy.

Komissio ja minä olemme vakaasti sitä mieltä, että suurin haaste Euroopan unionin ja euroalueen kasvun lisäämisessä on kasvupotentiaalin lisääminen. Siihen tarvitaan rakenneuudistuksia, joita komissio on ehdottanut Lissabonin strategian väliarviointia ja uudelleen elvyttämistä koskevassa tiedonannossaan.

Jos emme lisää kasvupotentiaalia, taloutemme ja sosiaalinen mallimme ei kestä keskipitkällä ja pitkällä aikavälillä, ja heikko kasvu vaarantaa makrotalouden vakauden ja julkisen talouden vakauden vakavasti lyhyellä aikavälillä. Tämä on siis komission arvio, ja sen perusteella makrotalouspolitiikan, kuten Kokin raportissa todetaan – ja olen tästä täysin samaa mieltä – on tuettava rakenneuudistusstrategiaa. Se lisää kasvupotentiaalia, joka ylläpitää kasvua ja varmistaa, etteivät maksukyvyttömyys, rahoitusvaje ja kysynnän hiipuminen vaaranna kykyämme hyödyntää kaikkia niitä kasvumahdollisuuksia, jotka olemme saavuttaneet uudistusten ansiosta.

Komission mielestä Lissabonin strategian menestyksekäs uudelleen elvyttäminen on ensisijainen tavoite, ja sitä varten olemme ehdottaneet kymmentä painopistettä ja pohtineet, miten parantaisimme kunkin jäsenvaltion kykyä panna Lissabonin strategia täytäntöön oman senhetkisen tilanteensa mukaisesti, jotta voimme saavuttaa yhdessä sopimamme tavoitteet kaikissa kyseisissä valtioissa ja koko Euroopan unionissa. Näitä tavoitteita ei ole vähennetty komission tiedonannossa, ja ne on vahvistettu viisi vuotta sitten sovitun määritelmän mukaisesti.

Arvoisa puhemies, haluan tehdä muutaman vakaussopimusta koskevan selvennyksen. Mielestäni meidän on ymmärrettävä, mitä tapahtuu lähiviikkoina, jolloin neuvosto komission tuella ja puheenjohtajavaltio Luxemburgin erinomaisen yhteistyön avulla yrittää päästä yhteisymmärrykseen parantaakseen talousarvion kurinalaisuuteen liittyvien mekanismien soveltamista käytäntöön ja varmistaakseen, että perustamissopimuksen mukaisista tavoitteista, joissa julkisen talouden vakaus määritellään yhdeksi talous- ja rahaliiton edellytyksistä, tulee myönteisempiä ja selkeämpiä seikkoja kuin ne nyt ovat.

Mitä me teemme? Ensinnäkin toistamme sitoutuvamme vakaasti ja selkeästi perustamissopimuksessa määrättyihin viitearvoihin. Kolmen prosentin viitearvo on perustamissopimuksen mukainen, ja komissio huolehtii sen noudattamisesta. Teen vielä kerran, ja jatkossakin aina tarvittaessa, selväksi, ettei komission ehdotuksessa eikä Ecofin-neuvoston ministereiden nykyisessä yksimielisessä kannassa ehdoteta minkään menoluokan jättämistä pois alijäämälaskelmista. Harkitsemme perustamissopimuksen 104 artiklan mukaisesti, mitä tärkeitä tekijöitä tulee ottaa huomioon analysoitaessa syitä liialliseen ylijäämään ja mitä pitäisi tehdä tasapainon ja vakaan julkisen talouden palauttamiseksi, jotta alijäämä saadaan laskemaan viitearvon alapuolelle.

Kuten tästä keskustelusta käy ilmi, kaikkien menoluokkien sisällyttäminen alijäämän laskentaperusteisiin ja taloudellisen seikkojen samanaikainen huomioon ottaminen on mahdollista pitää erillään julkisten menojen rakenteesta, suhdannetilanteesta ja meneillään olevista rakennemuutoksista. Näin saadaan selville se, miten sopimuksen ennaltaehkäisevää osaa sovelletaan, kuinka tasapainoinen julkisen talouden rahoitusasema on keskipitkällä ja pitkällä aikavälillä tai mikä sen tilanne on liiallisia alijäämiä koskevassa menettelyssä sekä se, mitkä suositukset palauttavat todella tehokkaasti julkisen talouden rahoitusaseman tasapainon maassa, jossa on todettu liiallinen alijäämä. Tästä syystä on erittäin tärkeää – ja tämä on toinen keskeinen seikka keskustelussamme – ehkäistä sopimuksen soveltamisesta aiheutuva myötäsyklinen politiikka sekä liiallisesta alijäämästä johtuvan menettelyn ennaltaehkäisevässä että korjaavassa osassa.

Yksi ilmeisimmistä syistä, jonka vuoksi tietyt valtiot ovat rikkoneet kolmen prosentin alijäämää koskevaa sääntöä on, että ne eivät korkeasuhdanteen aikana toteuttaneet myötäsyklistä politiikkaa eivätkä vakiinnuttaneet riittävästi julkista talouttaan. Perustamissopimuksessa onkin määrätty ennakkovaroitusjärjestelmän kaltaisia välineitä, jotka vahvistetaan myös perustuslaissa ja kuuluvat suoraan komission toimivaltaan, ja niitä on sovellettava tehokkaammin. Lisäksi kunkin jäsenvaltion on vahvistettava kansallisia määräyksiä, joilla täydennetään tulojen ja talousarviomenojen koostumuksesta ja näin ollen kunkin jäsenvaltion julkisen talouden alijäämästä vastuussa oleviin kansallisiin päättäjiin kohdistuvaa vertaispainostusta. Muistutan kyseisten tekijöiden kuuluvan edelleenkin jäsenvaltioiden toimivaltaan, vaikka, kuten jäsen Berès totesi, kyseisten finanssipolitiikkaa koskevien kansallisten päätösten yhteisvaikutus onkin yleisen edun kannalta kiinnostavaa, koska muodostamme talous- ja rahaliiton.

Kaikkein hankalin aihe käymässämme keskustelussa on se, miten liiallisia alijäämiä koskeva menettely tulisi käynnistää. Toistan kantamme: mitään menoja ei jätetä pois alijäämätason laskentaperusteista. Jos kuitenkin luette uudelleen perustamissopimuksen 104 artiklan, huomaatte, että heti kun Euroopan komissio ilmoittaa neuvostolle, että jossain maassa on sen näkemyksen mukaan liiallinen alijäämä, neuvostolla on kokonaistilanteen arvioinnin jälkeen – 104 artiklan 6 kohta – täydet valtuudet päättää "onko liiallinen alijäämä olemassa".

Yritämme varmistaa, että ne perusteet, joita komissio käyttää ilmoittaessaan neuvostolle jonkin valtion liiallisesta alijäämästä, ovat yhdenmukaiset niiden perusteiden kanssa, joita neuvosto sen jälkeen soveltaa estääkseen vastaisuudessa aiemmin ilmenneet ristiriidat. Näin menetellään, jotta komission ja neuvoston toteuttamat tehtävät ja niiden käyttämä toimivalta – kumpikaan ei näet aio luopua niille perustamissopimuksen nojalla kuuluvasta toimivallasta –eivät tämän suhteen ja yhteistyön aikana aiheuttaisi toimintaa jarruttavia yhteentörmäyksiä, jotka johtaisivat samankaltaisiin ristiriitoihin, joita syntyi hieman yli vuosi sitten.

Hallintotavalla on erittäin paljon merkitystä. On erittäin tärkeää, että jäsenvaltioilla on kansallisia määräyksiä, jotka täydentävät niiden pyrkimyksiä noudattaa talousarvion kurinalaisuutta koskevia yleisiä määräyksiä. Selkeät, luotettavat ja paikkansapitävät tilastotiedot ovat keskeisessä asemassa, kuten viime aikoina olemme huomanneet. Neuvoston ja komission välinen yhteistyö on oleellinen tekijä, ja on äärimmäisen tärkeää, että parlamentti antaa tukensa ja keskustelee, kuten se on tänäänkin tehnyt ja tekee varmasti vastaisuudessakin.

On hyvin tärkeää päästä yhteisymmärrykseen. Yhdyn mainitsemaanne huoleen talous- ja rahaliiton uskottavuudesta ja erityisesti yhtenäisvaluuttamme uskottavuudesta markkinoilla. Markkinoilta ei riitä ymmärrystä, jos maaliskuun Eurooppa-neuvostossa ei päästä yksimielisyyteen, ja meidän kaikkien on oman vastuualueemme rajoissa yritettävä määrätietoisesti varmistaa, että sopimus tehdään ja julkistetaan 23. maaliskuuta Eurooppa-neuvoston päätelmissä. Komissio tekee omasta puolestaan kaikkensa tämän tavoitteen saavuttamiseksi.

Kiitän lopuksi erinomaisesta yhteistyöstä neuvoston puheenjohtajavaltiota, joka on vahvasti sitoutunut onnistuneen lopputuloksen saavuttamiseen.

  Puhemies. Yhteiskeskustelu on päättynyt.

Äänestys toimitetaan huomenna klo 12.00.

Puhetta ryhtyi johtamaan
varapuhemies VIDAL-QUADRAS ROCA