Takaisin Europarl-portaaliin

Choisissez la langue de votre document :

 Hakemisto 
 Koko teksti 
Sanatarkat istuntoselostukset
Keskiviikko 8. kesäkuuta 2005 - Strasbourg EUVL-painos

Transatlanttiset suhteet
MPphoto
 
 

  Cem Özdemir, Verts/ALE-ryhmän puolesta. (DE) Arvoisa puhemies, hyvät kollegat, myös oma ryhmäni on iloinen siitä, että transatlanttisten suhteiden väliaikaisen kylmän kauden jälkeen asiat alkavat ilmeisesti olla taas oikeilla raiteilla. Kumppanusten Atlantin molemmin puolin on ymmärrettävä, kuinka paljon ne tarvitsevat toisiaan, jos niiden yhteisiä arvoja on tarkoitus puolustaa ja levittää vallitsemaan kautta maailman. Tämän vuoksi transatlanttinen huippukokous on hyvin merkittävä, koska se toivon mukaan auttaa meitä eteenpäin.

Olen tyytyväinen myös siihen, ettei unionin perustuslain hyväksymättä jättäminen Ranskassa ja Alankomaissa ole aiheuttanut vahingoniloa Yhdysvalloissa. Monet meistä varmasti odottivat toisenlaista reaktiota. Mielestäni tätä on pidettävä hyvänä enteenä.

Päätöslauselmaesityksessä on kuitenkin tällaisenaan muutamia epäkohtia, ja siksi ryhmäni on esittänyt siihen tarkistuksia, jotka esittelen nyt lyhyesti. Ne käsittelevät muun muassa ilmastonmuutosta. Tämänpäiväisissä uutisissa raportoitiin, ettei edes Tony Blair ole pystynyt saamaan Yhdysvaltoja tekemään myönnytyksiä ilmastonmuutoksen suhteen. Yhdysvallat estää valitettavasti vieläkin tehokkaat toimet ilmastonmuutosta vastaan juuri, kun alamme ymmärtää, miten vahva yhteys köyhyyden torjunnan ja ilmastonmuutoksen jarruttamisen välillä vallitsee.

Vielä muutama sana ihmisoikeuksista ja kansainvälisestä oikeudesta. Yhdysvalloissa senaattori Biden on jälleen korostanut, kuinka tärkeää Yhdysvaltojen julkisen imagon kannalta olisi sulkea Guantanamon vankileiri. Olemme taas saaneet lukea vankien kapinoivan Abu Ghraibissa. Nämä leirit ja muut laittomat leirit kaikkialla maailmassa on suljettava pikaisesti, koska ne ovat häpeäksi ja sotivat Yhdysvaltojen arvoja vastaan.

Jos halutaan taistella köyhyyttä vastaan, mielestäni on tärkeää, ettei palata entiseen ja aleta kilpailla siitä, kuka sijoittaa eniten asevarusteluun. Asevarusteluennätykset eivät saa olla se, josta aikakautemme muistetaan. Meidän on pyrittävä kaikin tavoin hoitamaan velvollisuutemme maailmaa kohtaan.

 
Oikeudellinen huomautus - Tietosuojakäytäntö