Sanatarkat istuntoselostukset

Keskiviikko 6. heinäkuuta 2005 - Strasbourg

28. Maailma ilman miinoja

  Puhemies.   Esityslistalla on seuraavana neuvoston ja komission julkilausuma maailmasta ilman miinoja.

  Douglas Alexander, neuvoston puheenjohtaja. (EN) Arvoisa puhemies, on kunnia saada avata keskustelu maailmasta ilman maamiinoja. Kansainvälisen miinanraivaustyön tukeminen on yksi Euroopan unionin tärkeimmistä prioriteeteista, ja olen vilpittömästi kiitollinen siitä, että Euroopan parlamentti on ponnistellut varmistaakseen, ettei aihe ole jäänyt pois kansainvälisestä keskustelusta.

Euroopan unionilla oli aktiivinen rooli jalkaväkimiinojen käytön, varastoinnin, valmistuksen ja kaupan kieltämistä ja niiden hävittämistä koskevan yleissopimuksen ensimmäisessä tarkistuskonferenssissa marraskuussa 2004. Konferenssi tunnetaan myös nimellä miinatonta maailmaa käsittelevä Nairobin huippukokous. Euroopan unioni pitää yleissopimuksen ensimmäistä tarkistuskonferenssia tärkeänä virstanpylväänä, jolloin voitiin arvioida mitä siihen mennessä oli saavutettu yleissopimuksen toimeenpanemiseksi ja mitä tarvitsee vielä tehdä, jotta sopimusvaltiot saadaan edelleen sitoutumaan jalkaväkimiinojen julmien vaikutusten lakkauttamiseen.

Vaarana on, että keskustellessamme turvallisesti täällä Euroopan sydämessä – tai New Yorkissa tai Genevessä – unohdamme asian tärkeyden. Haluaisin siis aloittaa tämän iltapäivän keskustelun muistuttamalla ongelman laajuudesta ja vakavuudesta sekä siitä, miksi on niin tärkeää, että Euroopan unioni ja Euroopan parlamentti jatkavat johtavassa roolissa.

Arvioiden mukaan 15 000–20 000 ihmistä kuolee tai haavoittuu vuosittain maamiinojen vuoksi. Onnettomuuksia sattuu yli 80 maassa ympäri maailmaa, Angolasta Zimbabween, ja myös lähempänä meitä, Balkanilla. Hämmästyttävintä on, että tämä tarkoittaa yli 40 tapausta päivässä, mikä varmasti jokaisen täällä tänään olevan mielestä on täysin tuomittavaa. Suurin osa tapauksista sattuu maissa, joissa konflikti on jo ohi, mutta maamiinat eivät kuitenkaan tiedä, koska vihamielisyydet ovat loppuneet. Järkyttävä totuus on, että miljoonia jalkaväkimiinoja on vielä olemassa ja että jossain puolella maailmaa niitä vielä lasketaan maahan. Jalkaväkimiinat koettelevat köyhimpien maiden köyhimpiä ihmisiä, joilla on huonoimmat mahdollisuudet selviytyä uhasta ja jotka eniten tarvitsevat apuamme ja tukeamme.

Jalkaväkimiinoja ei voi tarkkaan kohdentaa, joten ne ovat armottomia eivätkä tee eroa sotilaiden ja siviilien, aikuisten ja lasten välillä. Maamiinojen aiheuttamat vammat niille epäonnisille, jotka joutuvat kosketuksiin niiden kanssa, ovat todella kauheat. Tämä on tarkoituksenmukaista, sillä jalkaväkimiinat on suunniteltu pikemminkin vammauttamaan kuin tappamaan uhrejaan. Maamiinojen uhrit kärsivät kauheita kipuja, sillä he kirjaimellisesti räjähtävät palasiksi. Maamiinat yksinkertaisesti aiheuttavat puutetta, sattumanvaraisia kuolemia ja mittamaattoman suurta kärsimystä monille viattomille siviiliväestöille.

Kansainvälisen yhteisön pitäisi siis toimia, ja Euroopan unionin olisi oltava ensimmäisten joukossa. Jalkaväkimiinat kieltävä Ottawan yleissopimus tai miinakieltosopimus on saanut valtavasti kansainvälistä tukea, ja sen allekirjoittaneita valtioita on jo 152. Paljon edistystä on tapahtunut näiden kauheiden aseiden poistamiseksi sen jälkeen kun yleissopimus astui voimaan vuonna 1999. Yleissopimus on menestystarina. Ennen sitä 34 valtion epäiltiin käyvän kauppaa jalkaväkimiinoista. Nyt, lukuun ottamatta laitonta toimintaa, kaupankäyntiä ei käytännöllisesti katsoen ole enää. Jalkaväkimiinoja valmisti 54 valtiota, kun taas tänä päivänä 15 valtion katsotaan kykenevän miinojen valmistukseen, mutta suurin osa niistä ei kuitenkaan sitä tee. Seitsemän vuotta sitten miinoja käytettiin 19 maassa, kun taas nyt luultavasti viidessä. Käytännössä jalkaväkimiinakielto on maailmanlaajuinen, koska näiden aseiden käyttö on saanut ansaitusti hyvin kielteisen leiman.

Yli 37 miljoonaa varastoitua jalkaväkimiinaa on nyt saatu tuhottua. Suuria alueita maailmassa on saatu puhdistettua miinoista, jolloin niitä voidaan taas hyödyntää tuottoisasti. Kansainvälinen yhteisö voi olla ylpeä näistä saavutuksista, joihin ei olisi päästy ilman jalkaväkimiinojen kieltosopimusta. Se ei silti tarkoita, etteikö meidän pitäisi edelleen pyrkiä saattamaan Ottawan yleissopimus täysin maailmanlaajuiseksi. Meidän on myös työskenneltävä saadaksemme aikaan sopimus siitä, että Nairobin tarkistuskokouksessa tehty kattava toimintasuunnitelma pannaan yksityiskohtaisesti täytäntöön.

Seisoessani täällä edessänne tänään olen erityisen ylpeä ja kiitollinen roolista, joka Euroopan unionilla on ollut taistelussa jalkaväkimiinoja vastaan. Euroopan unioni on auttanut niin poliittisen yhteistyön kuin käytännön tukitoimien ylläpitämisessä. Tuen täysin Euroopan unionin päämäärää "vähentää voimakkaasti maamiinojen pitkäaikaisia uhkia ja vaikutusta parantamalla paikallista turvallisuutta ja alueellista itseluottamusta". Jotkut voisivat väittää, että Euroopan unionin "nolla uhria" –tavoite on liian optimistinen, ja se onkin mahdotonta saavuttaa. Sen täytyy silti jäädä tavoitteeksemme, jonka saavuttamiseksi olemme sitoutuneet tekemään töitä.

Euroopan unionin miinoja koskeva toimintastrategia vuosina 2005–2007 perustuu kolmeen temaattiseen tavoitteeseen: on vähennettävä jalkaväkimiinojen aiheuttamaa uhkaa, lievennettävä miinojen uhrien kärsimyksiä ja tuettava sosioekonomista yhdentymistä sekä lisättävä tehokkaan miinanraivauskapasiteetin vaikutuksia paikallisella ja alueellisella tasolla.

Olemme osoittaneet sekä poliittista että taloudellista sitoutumista päämääriemme saavuttamiseksi ja aiomme jatkaa samalla tavalla myös vastaisuudessa. Euroopan unioni on pyrkinyt tukemaan kaikkia yrityksiä, jotka edistävät jalkaväkimiinojen totaalista eliminointia, niin yhteistyön ja diplomatian keinoin kuin lisäämällä dialogia kolmansien maiden kanssa sekä toimimalla aktiivisesti kansainvälisellä tasolla.

Silti on vielä paljon tehtävää. Euroopan unioni on aina tukenut miinojen vastaista taistelua ja aikoo jatkossakin ohjata resursseja asian tukemiseen. Toimintastrategiassa vuosiksi 2005–2007 Euroopan unionin tuki miinanraivaukseen on vähintään 140 miljoonaa euroa, joka liitetään Euroopan unionin laajempiin kehitystavoitteisiin. Jäsenvaltiot tukevat puutteenalaisia maita lisäksi kahdenkeskisin rahoituksin.

On selvää, että siellä missä on maamiinoja, on myös huonot tulevaisuudennäkymät. Juuri miinojen olemassaolo pahentaa köyhyyttä, koska se estää maaperän ja infrastruktuurin tuottoisan käytön, samalla kun miinoissa haavoittuneiden hoito vaatii summia, jotka kuluttavat köyhimpien valtioiden muutenkin niukkoja resursseja. Tämän vuoksi humanitaarinen miinanraivaustyö on erityisen tärkeää. Jatkamme köyhimpiin maihin keskittyvän miinanraivauksen tukemista. Tulevaisuudessa miinanraivaus on kuitenkin riippuvainen siitä, että se yhdistetään valtioiden kehityssuunnitelmiin. Yhdistämisen epäonnistuminen vaikuttaisi haitallisesti vuosituhattavoitteiden saavuttamiseen, jotka ovat syyskuussa pidettävän vuosituhannen kehitystavoitteita koskevan huippukokouksen keskipisteenä.

Lopuksi haluaisin todeta, että Euroopan unioni on päättänyt eliminoida täydellisesti jalkaväkimiinojen uhkan edistämällä miinakieltosopimuksen saattamista maailmanlaajuiseksi, tuhoamalla varastoja, raivaamalla miinoja ja auttamalla uhreja. Tämä tapahtuu tiiviissä yhteistyössä kansainvälisten toimijoiden kanssa, olivatpa ne sitten hallituksia, kansainvälisiä järjestöjä tai kansalaisjärjestöjä. Toimikaamme sitkeästi kunnes viimeinenkin jalkaväkimiina on raivattu maan päältä ja "nolla uhria" –tavoite on vihdoin saavutettu.

  Benita Ferrero-Waldner, komission jäsen. (EN) Arvoisa puhemies, maamiinat ovat äärimmäisen tärkeä aihe kansainvälisessä yhteisössä. Aihe koskettaa minua myös henkilökohtaisesti, sillä sodan aikana isäni astui maamiinaan ja hänen toinen jalkansa amputoitiin. Kuten voitte kuvitella asia jätti jälkensä koko lapsuuteeni. Olen siten ulkoministerinä ollessani sitoutunut vahvasti taisteluun maamiinoja vastaan, ja se on mielestäni ihmisten turvallisuuden takaamiseksi tehtävän työn keskipiste. Kuten olemme kuulleet, maamiinat uhkaavat ihmisiä vielä liian monessa maassa.

Viisi vuotta miinakieltosopimuksen voimaantulosta ja viimevuotisen menestyksekkään Nairobin tarkistuskonferenssin jälkeen kansainvälinen yhteisö, jossa Euroopan unioni on ollut johtava voima, on edistänyt merkittävästi maailmaa ilman miinoja. Tähän päivään mennessä miinakieltosopimuksen on ratifioinut 144 maata.

Vaikka olemme edistyneet paljon, paljon on vielä tehtävää eikä yleistä turvallisuutta voida saavuttaa pitkällä aikavälillä ilman, että ihmisten turvallisuus ensin on taattu. Kansainvälisen miinanraivaustyön tukeminen on siis vastaisuudessakin yksi Euroopan unionin tärkeimpiä poliittisia prioriteetteja.

Taistelu maamiinoja vastaan on olennainen osa ulkomaan humanitaarista kehityspolitiikkaamme. Vastauksena Nairobin toimintasuunnitelmaan Euroopan komissio hyväksyi viime vuoden lopulla toisen miinoja koskevan toimintastrategian vuosiksi 2005-2007, ja senkin kaikkia koskeva tavoite on nolla uhria. Haluamme maailman, jossa kukaan ei joudu maamiinojen haavoittamaksi tai tappamaksi. Tämä ei ole kaukainen poliittinen haave, vaan saavutettavissa ole tavoite. Jotta se eräänä päivänä olisi myös realiteetti, komissio jatkaa kansainvälisen miinanraivaustyön tukemista kannustamalla vahvasti valtioita ratifioimaan miinakieltosopimuksen ja auttamalla niitä sopimuksen täytäntöönpanossa.

Tähän liittyen minulla on ilo ilmoittaa, että sen jälkeen kuin Ukrainan parlamentti hiljattain ratifioi miinakieltosopimuksen, komissio ja Ukrainan hallitus ovat sopineet merkittävien maamiinavarastojen tuhoamisprojektin yksityiskohdista. Olemme selittäneet ukrainalaisille yhteistyökumppaneillemme, että heidän on ratifioitava sopimus ennen kun voimme vapauttaa varoja. Tämä on siis rohkaiseva esimerkki konkreettisesta yhteistyöstä, jonka tavoitteena on sopimuksen saattaminen maailmanlaajuiseksi.

Toimintastrategian tukena on 140 euron määräraha, mikä on kymmenen prosenttia enemmän kuin vuosien 2002-2004 strategiassa. Rahat on käytetty hyvin, eikä ainoastaan miinojen merkitsemiseen, raivaamiseen ja tuhoamiseen, vaan myös uhrien kärsimysten lievittämiseen ja yhteiskuntaan sopeuttamiseen niin sosiaalisesti kuin taloudellisesti, sekä paikallisen ja alueellisen toimintakyvyn parantamiseen. Esimerkiksi Afganistanissa käytämme lähes 40 miljoonaa euroa vuosien 2001 ja 2006 välisenä aikana tehdäksemme maasta turvallisen siviiliväestölle.

Haluaisin painottaa sitä, että miinakieltosopimuksen allekirjoittamisen jälkeen yhteisöstä ja jäsenmailta tuleva taloudellinen tuki on saavuttanut ennätysmäärän, yli miljardi euroa, joka on melkein puolet koko maailmanlaajuisesta maamiinabudjetista. Tämä todistaa, että tässäkin asiassa Euroopan unioni on maailmanlaajuinen toimija, joka voi vaikuttaa asioihin. Se myös todistaa, että Euroopan parlamentti ja komissio yhdessä neuvoston kanssa ovat vahva tiimi ulkoasioissa. Minä suhtaudun erittäin myönteisesti aloitteisiinne ja kannatan niitä sekä kiitän teitä siitä, että olette ottaneet ne käsittelyyn.

Lopuksi toteaisin, että vaikka nyt olemmekin joutuneet hieman vastatuuleen, se ei ole mikään syy kääntyä takaisin päin. Meidän on pysyttävä tiukkana tavoitellessamme ulkopolitiikkamme ylintä tavoitetta, joka on turvallinen Eurooppa turvallisessa ja paremmassa maailmassa.

(Suosionosoituksia)

  Geoffrey Van Orden, PPE-DE-ryhmän puolesta. – (EN) Arvoisa puhemies, haluaisin kiittää komission jäsen Ferrero-Waldneria hänen huomioistaan ja sitoutumisestaan. Haluan toivottaa erityisesti tervetulleeksi Yhdistyneen kuningaskunnan EU-asioista vastaavan varaministeri Douglas Alexanderin. On oikein mukava nähdä hänet täällä.

Olen osallistunut jalkaväkimiinojen aiheuttaman tuhon vastaiseen taisteluun jo noin kymmenen vuoden ajan. On sääli, että aihe täytyy vieläkin ottaa esille. Kuten ministeri Alexander mainitsi, nämä aseet koettelevat monia maailman köyhimpiä kolkkia. Arvioiden mukaan miinojen uhreja on edelleen noin 15 000 vuosittain ja miljoonia miinoja on edelleen varastoituna. Tosiasia on, että miinoista kärsivien maiden armeijat eivät osallistu tarpeeksi miinanraivaukseen, vaan liikaa työtä jätetään kansalaisjärjestöjen ja kansainvälisen yhteisön vastuulle. Tällöin vaarana on, että miinanraivausta tukeva poliittinen kampanja joutuu sivuraiteille sen sijaan, että se keskittyisi siihen millä on todella merkitystä eli tehdä turvallisiksi alueet, joissa epäillään olevan miinoja, sillä miinat estävät normaalin elämän, taloudellisen kehityksen ja uhrien auttamisen alueella.

Tärkeintä on, että maamiinaongelma olisi käytännöllisesti katsottuna voitettu viiden vuoden päästä eli vuoteen 2010 mennessä ja ettei siitä tule pysyvä ongelma. Tämä vaatii sekä kansainväliseltä yhteisöltä että miina-alueiden mailta yhä enemmän poliittista ja taloudellista sitoutumista.

Komissio on ansainnut onnittelut antamansa panoksen suuruudesta, laadusta ja jatkuvuudesta. Ongelmaan pitää silti kiinnittää vielä enemmän huomiota, ja meidän on varmistettava varojen monivuotinen sitouttaminen sekä varmistettava, että rahat käytetään hyvin.

Tärkeää on myös säilyttää määrätietoisuus ja ottaa huomioon myös omien palkka- ja vastaavien armeijoidemme vaatimukset. Jotkut näyttävät unohtaneen, että länsimaiset demokratiat eivät ole ongelma. Suurimmaksi osaksi ne ovat osa ratkaisua. Viittaan omiin hallituksiimme – Yhdistyneen kuningaskunnan ja muiden Euroopan maiden hallituksiin – ja myös Yhdysvaltoihin, joka on yksi miinanraivauksen suurimmista avunantajista.

PPE-DE-ryhmä esittää asiasta oman päätöslauselman, eikä pysty kannattamaan muiden poliittisten ryhmien esittämiä päätöslauselmia, joissa halutaan laajentaa kampanja koskemaan myös panssarimiinoja ja aseita.

Tällä viikolla huomio keskittyy Afrikkaan Gleneaglesin G8-huippukokouksen vuoksi ja tänne unionin toimielimiin. Palauttakaamme mieliimme, että monet Afrikan maat kuuluvat maamiinojen eniten koettelemien maiden joukkoon ja miinojen läsnäolo on suurin este nopealle kehitykselle, joka on tarpeen koko maanosassa, mikäli haluamme poistaa Afrikan ihmisten köyhyyden. Uusikaamme siis sitoutumisemme jalkaväkimiinojen hirveiden vaikutusten nujertamiseksi.

  Ana Maria Gomes, PSE-ryhmän puolesta. – (PT) Minäkin liikutuin neuvoston puheenjohtajan ja komission jäsenen puheenvuoroista, joissa viitattiin toisen maailmansodan aikana sattuneisiin onnettomuuksiin. Silti tilastot osoittavat, että vielä tänäänkin vuosittain 20 000 ihmistä joutuu miinojen tai hylättyjen ammusten uhreiksi. Näistä 8 000-10 000 ovat lapsia, jotka kuolevat tai silpoutuvat yleensä jalkaväkimiinojen vuoksi. Näiden moraalittomien aseiden sosiaalinen, taloudellinen, ympäristöllinen ja humanitaarinen vaikutus väestöön jatkuu, ja ne uhkaavat edelleen sietämättömästi kokonaisten ihmisyhteisöjen turvallisuutta.

Ottawan yleissopimus on valtava askel eteenpäin taistelussa tätä vitsausta vastaan, mutta vielä on paljon tehtävää, kuten kuulimme Jody Williamsilta ja suurlähettiläs Wolfgang Petritschiltä 16. kesäkuuta täällä Euroopan parlamentissa järjestetyssä kuulemistilaisuudessa. Niiden velvollisuuksien lisäksi, joihin sopimusvaltiot ovat sitoutuneet, kansainvälisellä yhteisöllä on velvollisuus eliminoida lopullisesti ei vain jalkaväkimiinat vaan kaikenlaiset miinat tai laitteet, jotka voivat tappaa tai silpoa satunnaisesti. Valtioilla, kuten kotimaallani, jotka ovat laskeneet miinoja muihin maihin siirtomaasodissa tai muissa yhteyksissä, on nyt erityisesti velvollisuus auttaa miinanraivauksessa ja tukea uhrien kuntouttamista ja yhteiskuntaan sopeutusta.

Euroopan unionin on erityisesti jatkettava johtavassa roolissa tässä asiassa, ja sen on laajennettava toimintaansa myös muihin aseistariisunnan puoliin. Panssarimiinojen, rypälepommien ja kevyiden aseiden valmistaminen, myynti ja käyttö ovat haasteita, joihin tulisi vastata viipymättä, muuten emme pysy enää vauhdissa mukana. Jäsenvaltioiden ja komission jäsenten tulee toimia yhteisessä rintamassa ja puhua yhdellä äänellä. Heidän on puhuttava kovempaa ja tehokkaammin korostaen Ottawan yleissopimuksen ratifioinnin ja täytäntöönpanon tärkeyttä ja edistettävä sopimuksen saattamista maailmanlaajuiseksi kaikilla kansainvälisen elämän aloilla niin, että kolmannet maat otetaan huomioon. EU:n jäsenvaltioiden, jotka eivät vielä tähän mennessä ole allekirjoittaneet tai ratifioineet yleissopimusta, on tehtävä se viipymättä, ja liityttävä 144 maan joukkoon, jotka uskovat tämän ja muiden aseistariisuntaa koskevien seikkojen olevan avaintekijöitä, jotta maapallolla saavutettaisiin pysyvä vakaus ja kaikkia koskeva turvallisuus.

Kuten Nairobin tarkistuskonferenssissa päätettiin, ensisijaisena tavoitteena on pyrkimys kohti maailmaa ilman miinoja. Olemme sen velkaa tuhansille yhteisöille, joiden kehitystä ovat heikentäneet miinat ja muut aseet, jotka tappavat ja silpovat sattumanvaraisesti. Olemme sen heille velkaa ihmisoikeuksien, rauhan ja EU:n perusarvojen nimissä. Tätä on käsitelty päätöslauselmassa, jonka olemme jättäneet käsittelyyn.

  Jelko Kacin, ALDE-ryhmän puolesta. – (SL) Vaikkakin useat maat ovat kieltäneet jalkaväkimiinojen käytön, varastoinnin, valmistuksen ja levityksen ja ovat sitoutuneet niiden eliminointiin ratifioimalla Ottawan yleissopimuksen, jalkaväkimiinoja ja muita maamiinoja on edelleen. Juuri eilen Slovenian armeijan ajoneuvo osui miinaan Afganistanissa. Miinat ovat piilossa maassa asutuksen ympärillä ja uhkaavat ihmisiä ja karjaa kylväen kuolemaa sekä aiheuttaen fyysistä ja psyykkistä vahinkoa, millä on sosiaalisia ja muita pitkän aikavälin seurauksia. Maailma ei ole vielä onnistunut pääsemään eroon tästä kiusankappaleesta, joka on kaikkein epäinhimillisin ase, joka saastuttaa planeettaamme.

Ymmärrän niiden kolmen Euroopan unionin jäsenvaltion tilanteen ja historialliset olosuhteet, joilla yleissopimus on vielä ratifioimatta, mutta nyt on muutosten aika. On käytettävä muunlaisia keinoja aseellisten konfliktien ehkäisemiseksi Euroopassa.

Miinojen uhreja on enemmän kuin voisi olettaa, tai kuin olemme tietoisia. Uhrit eivät ole ainoastaan viattomia siviilejä, pääasiassa maanviljelijöitä ja heidän jälkikasvuaan, jotka selviydyttyään ovat loukkaantuneet niin psykologisesti että fyysisesti, minkä vuoksi he ovat vaarassa koko loppuelämänsä. Myös heidän vanhempansa, sukulaisensa, naapurinsa ja ystävänsä ovat uhreja. On oikein ja asianomaista, että päätöslauselmassamme puhuisimme myös uhrien kuntouttamiseen ja yhteiskuntaan sopeutukseen ohjattavista varoista. Näiden ihmisten tuominen takaisin osaksi yhteiskuntaa on pitkän aikavälin projekti, joka on erittäin vaativa, mikäli halutaan turvata täydellinen ja todellinen kuntoutus.

Joka tapauksessa mikä tahansa miinanraivausprojekti on hyödyllisempi kuin se, että joudutaan tekemisiin räjähdyksen aiheuttamien seurausten tai uhrien kuntoutuksen kanssa. Myös Kaakkois-Euroopassa, vain tuhat kilometriä Strasbourgista, löytyy yhä uusia miinojen uhreja, joten meidän on jatkettava miinanraivausta kunnes viimeinenkin miina on poistettu Euroopasta. Jos emme toimi nopeammin, tulee yhä uusia uhreja, emmekä ole kykeneviä toimimaan vakuuttavasti ja menestyksellisesti muissa maanosissa, jos emme ensin pane järjestykseen omaamme.

Vain maailmassa ilman miinoja pakolaiset voivat palata koteihinsa ja maanviljely voidaan aloittaa uudelleen, mikä on ratkaiseva taloudellinen tekijä, erityisesti sotien myllertämissä maissa.

  Caroline Lucas, Verts/ALE-ryhmän puolesta. – (EN) Arvoisa puhemies, vain muutama viikko sitten Nepalissa bussi ajoi panssarimiinaan, jonka kapinalliset olivat laittaneet tielle. Yli 60 siviiliä kuoli. Onnettomuus – vain yksi tuhansista – tuo esiin sen kauhistuttavan tuhon, jonka nykyaikaiset panssarimiinat voivat saada aikaan.

Ottawan sopimuksen maamiinakielto oli tärkeä ensiaskel. Jotta saavutamme maailman täysin ilman miinoja, meidän on kuitenkin jatkettava eteenpäin ja vaadittava kaikenkattavaa kieltoa, joka käsittäisi kaikentyyppiset miinat, mukaan lukien panssarimiinat ja sirpalepommit. Olen pahoillani, ettei PPE-DE-ryhmä voi yhtyä meihin. Tämä kauhea onnettomuus Nepalissa osoittaa, että meillä on pakottava tarve sallia kansalaisjärjestöjen asiantuntijoiden tuoda mukaan ei-valtiollisia toimijoita raivaamaan miinoja myös alueilla, jotka ovat heidän hallinnassaan.

Emme saa unohtaa rahoituslaitosten roolia. Pidän erittäin tervetulleena belgialaisten yksityispankkien tekemää aloitetta olla investoimatta yrityksiin, jotka ovat mukana maamiinojen valmistuksessa. EU:n ja jäsenvaltioiden olisi työskenneltävä paljon, jotta tästä esimerkistä yrityksen sosiaalisesta vastuusta tulisi lainmukaisesti sitova koko Euroopassa. Toivon, että huomenna hyväksymällä tämän loistavan päätöslauselman lähetämme voimakkaan viestin monille ja jatkamme elintärkeää kampanjaa, jotta miinat, jotka ovat tappaneet ja vammauttaneet niin monia, vihdoin saataisiin eliminoitua.

  Douglas Alexander, neuvoston puheenjohtaja. Arvoisa puhemies, oli hyvä, että kävimme tämän tärkeän keskustelun. Arvostan tätä elävää ja syvällistä keskustelua, jota olemme käyneet rajoitetussa käytössä olleessa ajassa. Olemme kuulleet komission jäsenen liikuttavan henkilökohtaisen tarinan ja nähneet hänen henkilökohtaisen sitoutumisensa tähän aiheeseen ja ohjelmaan.

Kuten olemme kuulleet, meillä on lähes maailmanlaajuinen sopimus siitä, että meidän tarvitsee käydä käsiksi jalkaväkimiinojen aiheuttamiin kauheisiin ongelmiin. Tiedostamme samalla, että vaalipiiriemme asukkaat ympäri maanosaa odottavat meiltä samaa. Sallikaa minun vastata muutamiin keskustelussamme esille tulleisiin pääkohtiin.

Aloittaisin ilmaisemalla kunnioitukseni jäsen Van Ordenia kohtaan hänen pitkäjänteisestä työstään tämän asian puolesta. Hän puhui todellisella asiantuntemuksella ja ilmaisi kuinka laaja edessämme oleva haaste on, asian kiireellisyyden huomioon ottaen. Hänen laillaan haluaisin onnitella komissiota sen työstä asian hyväksi ja tunnustan, kuten hän teki selväksi, Afrikan edessä olevan erityisen haasteen miinojen raivaamiseksi. Kaikki meistä, kaikella kunnioituksella maanosan tilannetta kohtaan, tunnistamme mikä merkittävä osuus miinojen raivauksella olisi vuosituhattavoitteiden saavuttamiseksi siellä.

Jäsen Gomes puhui erityisesti miinojen lapsille aiheuttamista vaaroista, tunnustamalla samalla kuinka merkittävä askel eteenpäin yleissopimus oli. Olen samaa mieltä hänen kanssaan siitä, että Euroopan unionilla on oltava johtava asema tässä asiassa ja Euroopan unioni onkin todella ollut aivan eturintamassa taistelussa maamiinoja vastaan. Voin vakuuttaa hänelle, että aiomme myös jatkaa samalla tavalla. Toimintastrategian vuosiksi 2005-2007 kunnianhimoisena tavoitteena on nolla uhria, mikä tarkoittaa sitä, että kukaan ei loukkaannu tai kuole maamiinoihin. Strategia on kaikkien 25 jäsenvaltion yhteinen tavoite.

Jäsen Kacin puhui maamiinojen tänä päivänä aiheuttamasta uhasta viitaten äskettäiseen onnettomuuteen Afganistanissa. Mitä tulee yleissopimuksen saattamiseen maailmanlaajuiseksi, osana Ottawan yleissopimuksen ensimmäisessä tarkistuskonferenssissa viime joulukuussa hyväksyttyä toimintasuunnitelmaa, Euroopan unioni on sitoutunut sen edistämiseen. Kansainvälinen yhteisökin on jo edistynyt asiassa, sillä jo 152 maata on allekirjoittanut ja 144 valtiota myös ratifioinut yleissopimuksen. Ottawan sopimus alkaa siis olla jo kansainvälinen standardi, mikä ei silti tarkoita, että meidän pitäisi hellittää taistelussamme sen saattamiseksi täysin maailmanlaajuiseksi.

Jäsen Lucas ilmaisi mielestäni oikeutetusti kunnioituksensa tätä ei-valtiollisten toimijoiden kesken tehtävää tärkeää työtä kohtaan, mitä ne ovat tehneet niin pyrkimällä saattamaan yleissopimus maailmanlaajuiseksi kuin puhumalla tarvittavien toimien puolesta. Meillä on itse asiassa ollut tilaisuus, ja mielestäni nyt velvollisuus, muuttaa todellakin miljoonien ihmisten elämä ympäri maailmaa toimimalla miinoja vastaan. Tämä on tilaisuus vapauttaa heidät pelon varjosta, jonka jalkaväkimiinat langettavat heidän jokapäiväisen elämänsä ylle viikosta toiseen. Meillä on velvollisuus kohdata haaste pystyssä päin ja saada aikaa todellisia tuloksia, jotka auttavat tuomaan vaurautta ja turvallisuutta seuraaville sukupolville, ei ainoastaan tässä maanosassa vaan maapallon kaikissa maanosissa.

Olen kiitollinen puheenvuoroista, joita olemme kuulleet tässä keskustelussa tänä iltapäivänä. Olen erittäin innostunut komission osoittamasta sitoutumisesta. Voin vakuuttaa teille, että puheenjohtajavaltio Yhdistynyt kuningaskunta jatkaa toimintaansa tämän tärkeän asian eteen.

(Suosionosoituksia)

  Puhemies.   Olen vastaanottanut kuusi työjärjestyksen 103 artiklan 2 kohdan mukaisesti käsiteltäväksi jätettyä päätöslauselmaesitystä¹⁽¹⁾ keskustelun päätteeksi.

Keskustelu on päättynyt.

Äänestys toimitetaan 7. heinäkuuta 2005.

(Istunto keskeytettiin klo 17.50 ja sitä jatkettiin klo 18.00.)

Puhetta johti
varapuhemies KAUFMANN

(1) ¹ Ks. pöytäkirja.