Hakemisto 
 Edellinen 
 Seuraava 
 Koko teksti 
Puheenvuorot
Keskiviikko 25. lokakuuta 2006 - Strasbourg EUVL-painos

5. Juhlaistunto – Unkari
PV
MPphoto
 
 

  Puhemies. Arvoisa Unkarin tasavallan presidentti, hyvät parlamentin jäsenet, presidentti Sólyom, minulla on kunnia toivottaa teidät tervetulleeksi Euroopan parlamentin täysistuntoon.

Presidentti Sólyom on arvostettu lakimies, joka on osoittanut aina puolustavansa määrätietoisesti lakia, poliittista vapautta ja ihmisarvoa. Hän oli yksi niistä viidestä ensimmäisestä tuomarista, joiden nimitykset hyväksyttiin kansallisissa pyöreän pöydän neuvotteluissa, jotka käytiin Unkarissa vuonna 1989 Unkarin ja muiden maiden vapautuessa.

Perustuslakituomioistuimen puheenjohtajana presidentti Sólyom vaikutti voimakkaasti päätöksiin, jotka lujittivat Unkarin nuorta demokratiaa ja instituutioita.

Unkarin tasavallan kolmantena presidenttinä hän on lisännyt maansa painoarvoa ja arvovaltaa.

Hän on sosiaalisten oikeuksien ja ympäristöoikeuksien puolustaja. Hän sai ensimmäisellä kaudellaan osakseen arvostusta, sillä hän hoiti tehtäviään harkitsevasti mutta toimi tarpeen tullen myös päättäväisesti.

Presidentti on myös järkähtämätön ympäristönsuojelija. Tämä on johtanut siihen, että hän on perustanut Euroopan vihreiden presidenttien ryhmän. Ryhmä muodostuu valtionpäämiehistä, jotka ovat huolissaan ympäristöongelmista. Sen perustaminen oli omaperäinen ja luova aloite.

(Suosionosoituksia)

Arvaatte varmaankin, mihin ryhmään teille suosionosoituksia esittävät jäsenet kuuluvat.

Viisikymmentä vuotta sitten Unkarin kansannousu vahvisti sen, että Unkarin kansa kannatti voimakkaasti demokratian periaatteita ja halusi määrätä oman maansa kohtalosta. Muistelemme ja juhlimme nyt useita virstanpylväitä.

Muutos alkoi vuonna 1989, jolloin Unkari julistautui itsenäiseksi valtioksi. Vuonna 1990 Unkarin parlamentti julisti lokakuun 23. päivän Unkarin kansalliseksi juhlapäiväksi osoittaen, että vuoden 1956 kansannousun perintö elää yhä keskuudessamme.

Eilisessä täysistunnossaan Euroopan parlamentti muisteli vuonna 1956 tapahtunutta Unkarin kansannousua. Tänään torstaina hyväksymme sitä koskevan päätöslauselman. Lisäksi tänään iltapäivällä Euroopan parlamentti juhlistaa tätä muistopäivää avaamalla valokuvanäyttelyn "Unkari: menneisyys ja tulevaisuus, 1956–2006", johon kutsun kaikki Euroopan parlamentin jäsenet.

Arvoisa presidentti, kiitos, että olette täällä kanssamme hetkenä, joka on hyvin tärkeä sekä Unkarin historian että koko Euroopan historian kannalta.

(Suosionosoituksia)

 
  
MPphoto
 
 

  László Sólyom, Unkarin tasavallan presidentti. (EN) Arvoisa puhemies, hyvät Euroopan parlamentin jäsenet, arvoisat neuvoston ja komission edustajat, hyvät kuulijat, Unkari ja koko maailma juhlivat yhdessä vuoden 1956 Unkarin kansannousun ja vapaustaistelun 50. vuosipäivää. On rohkaisevaa ja mieltä ylentävää tuntea, että käynnissä on yhteinen juhlatapahtuma, johon kaikki voivat osallistua ilman mielipide-eroja ja epäluuloa. Juhla on meidän kaikkien yhteinen kunnianosoitus vuoden 1956 tapahtumiin osallistuneiden unkarilaisten sankareiden muistolle. Nyt, 50 vuotta myöhemmin, historiallisesta näkökulmasta ja Neuvostoliiton kommunistihallinnon kaaduttua näemme selvästi, millainen historiallinen merkitys vuoden 1956 Unkarin kansannousulla ja vapaustaistelulla oli.

Tämä tapahtuma antaa kuitenkin aihetta juhlaan myös koko maailmalle – ja niin pitääkin. Voimme kokea yhdessä uudelleen sen innon, jolla kansat ryhtyivät tukemaan Unkarin kansannousua. Maailma voi nyt muistella antamaansa avokätistä lahjaa: vasta vapautunut Itävalta avasi rajansa 160 000 unkarilaiselle pakolaiselle. Puolalaiset auttoivat verenluovutuksillaan pelastamaan vapaustaistelussa haavoittuneiden henkiä. Kymmenet tuhannet unkarilaiset pakolaiset saivat uuden kodin monista eri maista eri puolilta maailmaa.

Tämän juhlan ja ilon perimmäinen syy on kuitenkin se, että Unkari on nyt itsenäinen, täysivaltainen ja demokraattinen valtio, joka noudattaa oikeusvaltioperiaatetta ja voi liittyä Euroopan unionin kaltaisten kansainvälisten organisaatioiden jäseneksi omasta vapaasta tahdostaan.

Vuoden 1956 tapahtumien ansiosta maailma suhtautuu Unkariin myönteisesti. Unkarin vapaustaistelijoiden sankarillinen kamppailu Neuvostoliiton ylivaltaa vastaan on tuonut Unkarille tunnustusta ja arvonantoa kaikkialla aina tähän päivään saakka.

Neuvostoliiton romahtamisesta lähtien Unkarin kansannousua onkin alettu pitää Neuvostoliiton maailmanjärjestyksen lopun alkuna. Kukaan ei kuitenkaan suhtautunut asiaan tällä tavoin sotilasvallan varhaisina vuosina ja Kádárin hallinnon aiheuttaman kauhun vuosina. Vuoden 1956 tapahtumat kyseenalaistivat kommunistisen ideologian ja asettivat Länsi-Euroopan vasemmistolaisen, neuvostomielisen älymystön pulmalliseen tilanteeseen, sillä sen oli kohdattava tosiasiat. Asennoitumista asiaan voidaan pitää edelleen älyllisen avoimuuden mittana. Poliittisesta näkökulmasta Neuvostoliitto oli kuitenkin oppinut, että se voisi vahvistaa asemiaan alueella esteittä ja rajoituksitta: läntisillä valloilla ei ollut siellä mitään suoria taloudellisia tai turvallisuuteen liittyviä intressejä.

Suurvaltojen todelliset poliittiset aikomukset ja niiden levittämä propaganda olivat keskenään ristiriidassa, ja siksi myös Unkarin kansan odotukset olivat ristiriitaiset. Yhdysvaltojen, Ranskan ja Yhdistyneen kuningaskunnan hallituksilla ei ollut aikomusta puuttua asiaan eikä edes kyseenalaistaa Neuvostoliiton vaikutusalueen loukkaamattomuutta. Tämän ne tekivät Neuvostoliitolle selväksi lokakuussa. Unkarin hallituksen ne jättivät sen sijaan yksin ja epätietoisuuteen ja antoivat vapaustaistelijoille ja kansalle väärän käsityksen, sillä läntisten valtiollisten radioasemien propaganda kehotti niitä luottamaan siihen, että pelastajat saapuisivat apuun.

Kommunistit pääsivät näin rakentamaan Berliinin muurin vuonna 1961 ja kukistamaan sotilastoimin Prahan kevät -uudistusliikkeen vuonna 1968. Se, että kommunistit luopuivat vaikutusvallastaan Baltiassa sekä Keski- ja Itä-Euroopassa vuonna 1989 ja että järjestelmä romahti, ei kuitenkaan johtunut vuoden 1956 tapahtumista vaan järjestelmälle ominaisista puutteista ja siitä, ettei Neuvostoliitosta ollut vastusta taloudellisessa kilvassa eikä kilpavarustelussa.

Toisesta näkökulmasta Unkarin kansannousu ja maan taistelu itsenäisyytensä puolesta olivat kuitenkin ensimmäinen ja painavin todiste kommunististen järjestelmien epävakaudesta Keski-Euroopan valtioissa, joiden historialliset, poliittiset ja kulttuuriset perinteet poikkesivat Neuvostoliiton perinteistä. Näillä valtioilla oli demokratian perinne. Maiden itsenäisyydestä oli tullut lähes itseisarvo. Taistelut, joita käytiin Puolassa ja Unkarissa vuonna 1956, Tšekkoslovakiassa vuonna 1968 ja tämän jälkeen taas Puolassa ja joita Solidaarisuus-ammattiliitto johti 1980-luvusta eteenpäin, olivat taistelua demokraattisten vapauksien puolesta ja Neuvostoliiton vaikutusvallan rajaamiseksi. Nämä tapahtumat ja taistelut johtivat vuosina 1989–1990 Keski-Euroopan demokratiakehitykseen.

Vuoden 1956 kansannousun ja vuoden 1989 hallintojärjestelmän muutoksen yhteisenä piirteenä oli se, että molemmissa tapauksissa puoluevaltioon perustuva kommunismi torjuttiin. Se, kuinka lojaalisti suhtaudumme kansannousuun ja kuinka perusteltuja sitä koskevat vaatimuksemme ovat, riippuu siitä, annammeko nykyisen vapaan Unkarin ja vuotta 1989 edeltävän ajan Unkarin välisen eron hämärtyä.

Olemme oppineet sekä vuoden 1956 että vuoden 1989 tapahtumista sen, että molemmissa tapauksissa historia ylitti toiveet vapauden lisäämisestä sosialistisessa järjestelmässä. Pääministeri Imre Nagylla oli suuri merkitys juuri siksi, että hän pani tämän merkille. Hän jätti kommunistisen menneisyytensä ja Neuvostoliiton maailmanjärjestyksen. Hän pysyi vasemmistolaispoliitikkona mutta toimi historiallisessa tehtävässä: hän suostui ottamaan vastaan sen tulevaisuuden, jota kumouksellinen Unkarin kansa tarjosi hänelle. Lisäksi hän halusi ennemmin kuolla kuin perääntyä.

(DE) Kansannousua edeltävänä päivänä, 22. lokakuuta, valtionpäämiehet, pääministerit ja muut korkea-arvoiset vieraat osallistuivat Budapestin valtionoopperassa järjestettyyn gaalajuhlaan. Osa kutsuvieraista tuli maista, jotka olivat tuohon aikaan ottaneet vastaan monia unkarilaisia pakolaisia.

Vuoden 1956 loppuun mennessä yli 153 000 unkarilaista oli paennut Itävaltaan, ja heitä seurasi vielä 30 000 muuta. Itävalta varmisti epäitsekkäällä tavalla, että nämä pakolaiset majoitettiin ja että heistä pidettiin huolta, ja järjesti kansainvälistä apua, josta oli tullut lähes välttämätöntä. Tätä apua laajennettiin niin, että siihen kuului neuvontaa, oikeusapua ja apua työn löytämiseksi sekä jopa koulutusta ja oma papisto. Itävalta helpotti myös muuttamista muihin maihin. Kuitenkin joka kymmenes unkarilainen jäi Itävaltaan – maahan, jonka unkarilaiset ovat kokeneet itselleen läheiseksi.

Itävallan apu ei kuitenkaan rajoittunut ainoastaan pakolaisten auttamiseen. Paitsi että naapurimaamme seurasi tapahtumia läheltä, se tunsi myös todellista empatiaa Unkaria kohtaan. Itävallan miehittäjät olivat vasta vähän aikaa sitten jättäneet maan: puna-armeija oli vasta hiljattain lähtenyt Wienistä. Itävallan kansa tiesi, millaista oli elää maassa, joka ei ollut vapaa. He olivat kokeneet itse päivästä toiseen, kuinka itsemääräämisoikeuden puuttuminen vaikutti kaikkeen ja haittasi kaikkea. Itävallalla ja Unkarilla oli molemmilla kokemusta myös totalitaarisesta hallintojärjestelmästä.

Olemme myös erityisen kiitollisia Saksan liittotasavallalle. Ensimmäiset unkarilaiset pakolaiset saapuivat Saksaan 2. marraskuuta 1956. Kun hallitus tajusi, kuinka paljon pakolaisia oli, se päätti antaa heistä 10 prosentille turvapaikan, vaikka se oli aluksi, 7. marraskuuta, suostunut ottamaan vastaan vain 3 000 pakolaista. Vaikka Itä-Saksan pakolaiset ja karkotetut rasittivat jo voimakkaasti Saksan hyvinvointijärjestelmää, unkarilaiset otettiin hyvin myötätuntoisesti vastaan. Saksan Punainen risti käytti yhteensä 30 miljoonaa Saksan markkaa pakolaisten tukemiseen. 20 000 unkarilaista pakolaista sai uuden kodin Saksasta. Saksan yliopistoihin otettiin 1 200 opiskelijaa ja Kastliin perustettiin kaksikielinen toisen asteen oppilaitos.

Unkarin kansan puolesta haluan kiittää Saksaa tästä kaikesta.

(HU) Vuoden 1956 muistojuhlassa on kyse maan vapautumisesta ja siihen liittyvästä, syvältä kumpuavasta ja puhtaasta ilon tunteesta. Mielenosoittajien kasvoilta hehkuva ilo näkyy kaikissa 23. lokakuuta 1956 otetuissa ja tuolta ajalta säilyneissä valokuvissa ja kuvanauhoissa, ja juuri ilosta kertovat kaikki ne, jotka muistavat nuo tapahtumat.

Haluan päättää puheenvuoroni maineikkaan kirjailijan sanoihin. Géza Ottlik kirjoitti: "Vaikka sinulla olisi runoilijan mielikuvitus, vallankumouksellisen kiihkeä sydän tai neron mieli, et kykene käsittämään, millaista se oli, ellet ollut läsnä alusta loppuun saakka. En osannut kuvitella etukäteen, kuinka onnelliseksi tuntisin itseni kävellessäni Budapestin kaduilla, sillä en tiennyt, millaista se olisi, eikä minulla yksinkertaisesti ollut käsitystä siitä, että sellaista onnea olisi mahdollista tuntea… Kenenkään rakkaus kurjaa elämänsä kohtaan – elämää, josta on kenties tehty liian kurjaa – ei voi ylittää kunnioituksen tunnetta kotimaata kohtaan. Katsokaa kasvoja ja huomatkaa… niiden huojentunut ilme, joka kuvastaa rauhaa. Sillä tärkeintä ei ole se, minkä rohkeat ajavat pakoon, eikä se, mitä sankarit uskaltavat, vaan se, mikä heidän silmissään loistaa: iloinen helpotus. He marssivat, yhdessä tai erikseen, kohti heihin tähtääviä panssarivaunuja, kanuunoita ja konekiväärejä tuntien syvää, onnellista rauhaa. Mikään ei ole heille rakkaampaa kuin heidän takaisin saamansa ihmisarvo."

Kiitos.

 
  
MPphoto
 
 

  Puhemies. Arvoisa presidentti, suuret kiitokset siitä, että kerroitte meille ajatuksistanne, jotka liittyvät tänään muistelemiimme tapahtumiin. Toivomme maallenne kaikkea hyvää.

Euroopan unioni on toiminut johtotähtenä, joka on ohjannut monia maita, paitsi Itä-Euroopan myös Länsi- ja Etelä-Euroopan maita, kohti vapautta ja demokratiaa.

Asiat, joista kerroitte meille, lisäävät varmasti nuorempien sukupolvien tietoisuutta näistä historiallisista tapahtumista. Kiitämme teitä suuresti siitä, että olette täällä tänään, ja toivomme, että te ja Unkarin hallitus edistytte jatkossakin matkallanne kohti täydellistä yhdentymistä Euroopan unioniin. Kiitos.

(Suosionosoituksia)

(Juhlaistunto päättyi klo 12.25.)

 
  
MPphoto
 
 

  Gérard Onesta (Verts/ALE). – (FR) Arvoisa puhemies, totean istuntomme esityslistasta, että ellen erehdy, äänestyksen ilmoitettiin alkavan klo 12.30. Uskon tämän kenties selittävän, mikseivät monet parlamentin jäsenet ole vielä paikalla. Eikö äänestystä voitaisi yksinkertaisesti aloittaa klo 12.30, kuten ilmoitettiin?

(Suosionosoituksia)

 
  
MPphoto
 
 

  Puhemies. Äänestyksestä on ilmoitettu, ja jatkamme kaikki parlamentin työskentelyä. En usko, että on tarkoituksenmukaista odottaa, kunnes kello on tasan 12.30, sillä ilmoitin hyvin selvästi, että äänestys pidettäisiin juhlaistunnon päätyttyä.

 
  
MPphoto
 
 

  Ignasi Guardans Cambó (ALDE). – (ES) Arvoisa puhemies, kuulin aivan suoraan – en siis simultaanitulkin välityksellä – mitä sanoitte ihastuttavalla espanjan kielellänne. Totesitte tänä aamuna asiasta käydyn keskustelun päätteeksi, että äänestys toimitettaisiin klo 12.30. Ette sanonut mitään muuta, vaan sanoitte ainoastaan, että äänestys toimitettaisiin klo 12.30.

Tästä syystä ja kunnioituksesta parlamentin jäseniä kohtaan äärimmäisen arkaluonteisessa asiassa, jossa jokaisella äänellä on merkitystä, kuten aina, pyydän, että olisitte ymmärtäväinen ja että äänestys toimitettaisiin kello 12.30 eikä kello 12.25 tai 12.26.

 
  
MPphoto
 
 

  Puhemies. Hyvä jäsen Guardans, kiitos espanjan taitoani koskevasta kohteliaisuudesta. Ilmaisen todella itseäni yleensä melko hyvin kyseisellä kielellä, ja jos muistan oikein, sanoin "12.30, juhlaistunnon jälkeen". Pöytäkirjasta ilmenee, kumpi meistä on oikeassa. Teidän ei kuitenkaan tarvitse kehottaa minua olemaan ymmärtäväinen tehdessäni päätöksiä, joiden katson olevan tarkoituksenmukaisia.

 
  
MPphoto
 
 

  Josu Ortuondo Larrea (ALDE). – (ES) Arvoisa puhemies, haluan toistaa, mitä jäsen Guardans sanoi teille. Hän sanoi, että totesitte rauhanprosessia koskevan keskustelun päätteeksi, että äänestys pidettäisiin puoli yhdeltä, klo 12.30. Lisäksi espanjan kielellä, jota puhutte varsin hyvin, se, mitä sanoitte – 12.30, juhlaistunnon jälkeen – ei ole mitenkään ristiriidassa sen kanssa, että äänestys alkaa kello 12.30.

Jälkimmäinen osa oli siis vain tähdennys siltä varalta, että mikäli juhlaistunto ei päättyisi kello 12.30, äänestys pidettäisiin sen jälkeen. Espanjankieliset sananne tarkoittivat juuri tätä.

 
  
MPphoto
 
 

  Puhemies. En anna enempää työnjärjestyspuheenvuoroja.

 
Oikeudellinen huomautus - Tietosuojakäytäntö