Sanatarkat istuntoselostukset

Keskiviikko 31. tammikuuta 2007 - Bryssel

16. Ilmastonmuutos (keskustelu)

  Puhemies. – Esityslistalla on seuraavana neuvoston ja komission julkilausumat ilmastonmuutoksesta.

  Stavros Dimas, komission jäsen. (EL) Arvoisa puhemies, haluaisin aluksi onnitella teitä valinnastanne varapuhemiehen virkaan. Olen varma, että täytätte kaikki vaatimukset ja odotukset, joita teitä äänestäneillä parlamentin jäsenillä on.

(EN) Arvoisa puhemies, ilmastonmuutos ei ole koskaan aikaisemmin ollut näin merkittävä kysymys politiikassa. Tieteellisessä tutkimuksessa on ilmaistu selvä viesti: ilmastonmuutos on todellisuutta. Kansalaiset odottavat Euroopan unionin ottavan ohjat käsiinsä tässä asiassa. Sternin raportissa ja vuoden 2012 jälkeisestä aikaa koskevassa komission tiedonannossa perustellaan toiminnan tarve taloudellisesti. Ilmastonmuutoksen riskit ovat huomattavasti suuremmat kuin kulut, joita aiheutuu siitä, että asialle tehtäisiin jotain. Useat luonnonilmiöt, erityisesti tämänvuotinen lämmin talvi, ovat herättäneet vilkasta julkista keskustelua ilmastonmuutoksen uhasta. Euroopan unionin on hyödynnettävä tämä poliittinen tahto ja ryhdyttävä toimiin. Nyt on aika päättää, kuinka Eurooppa ja koko maailma saadaan tielle kohti varmempaa energiahuoltoa ja vähäpäästöisempää tulevaisuutta.

Ilmastonmuutoksen aiheuttaman haasteen suuruuden ja kiireellisyyden vuoksi EU:n on vähennettävä entisestään kasvihuonekaasupäästöjään ja suostuteltava yhteistyökumppaninsa ympäri maailmaa tekemään samoin. Euroopan unionin tavoitteena on, ettei maapallon lämpötila nouse yli kahta astetta esiteolliseen aikaan verrattuna. Komission 10. tammikuuta esittämä ilmastonmuutos- ja energiapaketti on suunnitelma Euroopan unionin strategiaksi, jolla tämä tavoite saavutetaan. Siinä hahmotellaan vuoden 2012 jälkeistä aikaa koskevan ilmastosopimuksen pääpiirteet ja todetaan selkeästi, kuinka kunnianhimoinen sopimuksen on oltava. Tämä edistää neuvottelujen aloittamista vuoden 2012 jälkeistä aikaa koskevasta sopimuksesta. Tämän täysin yhdennetyn paketin vahvuus on, että siinä osoitetaan, että Euroopan unionin kasvihuonepäästöjen vähentämisen jatkaminen on sopusoinnussa kilpailukykymme ja energiahuollon varmuuden vahvistamisen kanssa. Paketin uskottavuutta lisää myös joukko konkreettisia toimenpide-ehdotuksia, joita ryhdytään toteuttamaan vuonna 2007 tai myöhemmin.

Tavoitteemme hyväksyttiin, mikä on erittäin tärkeää. Haluan muistuttaa, että noin vuosi sitten emme edes keskustelleet tavoitteista. Emme edes harkinneet yksipuolisia sitoumuksia. Noin 15 kuukautta sitten Eurooppa-neuvostossa käytettiin sanaa "tutkia", kun komissiolle annettiin toimeksianto: toimeksiantona oli tutkia mahdollisia tapoja vähentää päästöjä 15–30 prosenttia yhdessä muiden kehittyneiden maiden kanssa. Nyt meillä on tavoite, josta neuvotella, ja kehotamme neuvostoa antamaan meille valtuudet neuvotella 30 prosentin tavoitteesta muiden kehittyneiden maiden kanssa. Sen lisäksi meillä on yksipuolinen sitoumus vähentää päästöjä 20 prosenttia. Se ei riipu sopimuksesta ja on voimassa kunnes sopimukseen päästään. Sitoumuksen ansiosta meidän on mahdollista päästä muihin tavoitteisiimme, jotka koskevat energiatehokkuutta, hiilidioksidipäästöjä ja energiahuollon varmuutta.

Muitakin täsmällisiä toimia tarvitaan näiden tavoitteiden saavuttamiseksi. Kansallisia jakosuunnitelmia koskevista päätöksistämme haluan todeta tämän: jos olisimme hyväksyneet ehdotetut kansalliset jakosuunnitelmat, päästökauppajärjestelmä – joka on tärkein keino ilmastonmuutoksen torjunnassa – olisi jo romahtanut.

Mainitsen myös tiettyjen alojen vähennykset: lentoliikenneala on mukana Euroopan unionin päästökauppajärjestelmässä ja vähentää osaltaan päästöjä merkittävästi. Myös autoalan olisi osallistuttava lisääntyvien päästöjen vähentämiseen huomattavalla tavalla, liikennealahan, kuten tiedätte, lisää Euroopan unionin hiilidioksidipäästöjä valtavasti, ja niinpä sen on myös vähennettävä niitä. Autoteollisuuden on parannettava ajoneuvojen tekniikkaa niin, että päästään tavoitteeseen, jonka neuvosto antoi minulle viime kesäkuussa – 120 grammaa kilometriä kohden vuoteen 2012 mennessä.

(Suosionosoituksia)

Tänään voin erittäin tyytyväisenä ilmoittaa teille, että olemme hyväksyneet polttoaineen laatua koskevan direktiivin. Tällä tavoin voidaan lisätä polttoaineita koskevia vaatimuksia, jotta ne olisivat puhtaampia, tuottaisivat vähemmän hiilidioksidipäästöjä ja olisivat parempia ympäristön, terveyden ja ilmastonmuutoksen torjunnan kannalta. Vuoteen 2020 mennessä ilmakehään pääsee 500 miljoonaa tonnia nykyistä vähemmän hiilidioksidia. Tämänpäiväinen päätös olikin hyvin merkittävä, eikä se ole sidoksissa autoja koskevaan ehdotukseen, jota käsittelemme ensi viikolla, kuten puheenjohtaja totesi tänään.

Lisäksi tarvitaan useita muita toimia, jottei tämä olisi vain tyhjää puhetta. Emme koskaan saavuta tavoitteitamme siten, että kun tulee aika sopia konkreettisista toimista ilmoittamamme tavoitteen – päästöjen vähentämisen vuoteen 2020 tai 2050 mennessä – saavuttamiseksi, kaikki sanovat "emme me ole vastuussa, me olemme erikoistapaus, muiden on tehtävä vähennykset". Meidän on torjuttava ilmastonmuutosta määrätietoisesti. Jotta tämä onnistuu, vastuussa ilmastonmuutoksen torjumisesta eivät voi olla vain komissio tai neuvosto – haluankin kiittää teitä lämpimästi kaikesta tähän mennessä antamastanne tuesta – vaan myös kansalliset viranomaiset, eivätkä vain ministerit ja hallitukset, vaan kaikki viranomaiset.

Komission ehdotuksen mukaan kehittyneet maat, Euroopan unioni mukaan lukien, sitoutuisivat vähentämään päästöjä keskimäärin 30 prosenttia vuoden 1990 tasosta vuoteen 2020 mennessä. Lisäksi komissio on esittänyt muutamia tapoja kehitysmaiden saamiseksi mukaan – tavoitteena on pysäyttää niiden päästöjen kasvu ja lopulta alkaa vähentää niiden päästöjä vuoden 2020 jälkeen. Kehittyneiden maiden uusien tavoitteiden ja tapojen saada kehitysmaat mukaan ilmastonmuutoksen torjuntaan on sisällyttävä uuteen sopimukseen, joka korvaisi Kioton pöytäkirjan sen ensimmäisen tavoitejakson päätyttyä, vuodesta 2013 alkaen.

Tuollaiseen uuteen sopimukseen pääseminen ei ole helppoa, ja se edellyttää, että Euroopan unioni ottaa ohjat käsiinsä. Komissio on ehdottanut, että Euroopan unioni ottaa tämän johtoaseman sitoutumalla selvästi ja itsenäisesti tavoitteeseen vähentää kasvihuonekaasupäästöjä vuoteen 2020 mennessä vähintään 20 prosenttia vuoden 1990 tasoon nähden, kuten jo totesin. Tämä yksipuolinen sitoumus auttaa meitä pääsemään umpikujasta, johon kansainväliset ilmastoneuvottelut ovat ajautuneet. Se tukee vakaata päätöstämme saavuttaa kansainvälinen sopimus, jonka avulla kehittyneet maat saadaan vähentämään päästöjään 30 prosenttia ja lähetetään kumppaneillemme vahva viesti. On mahdollista, edullista ja kannattavaa ryhtyä kunnianhimoisiin toimiin. Nyt on aika siirtyä sanoista tekoihin. Itsenäinen yksipuolinen sitoutuminen on ensiarvoisen tärkeää myös kilpailukykyä, energiatehokkuutta ja energiahuollon varmuutta koskevien päämääriemme saavuttamiseksi. Se varmistaa päästökaupan jatkumisen ja tarjoaa kannustimia hiilidioksidipäästöjä vähentävään tekniikkaan investoimiseen vuoden 2012 jälkeenkin.

Euroopan unionin johtaessa YK:ssa käytävää keskustelua sen painopiste on nyt entistä enemmän siirtymässä kysymyksiin, jotka ovat tärkeitä vuoden 2012 jälkeistä aikaa koskevan sopimuksen kannalta. Vaikka marraskuussa järjestetyssä Nairobin ilmastonmuutoskokouksessa ei tehty suurta julkisuutta saaneita päätöksiä, se oli kuitenkin askel eteenpäin tulevan sopimuksen pohjustamisessa. Esimerkiksi Kioton pöytäkirjan sopimuspuolet sopivat Nairobissa teollistuneiden maiden vuoden 2012 jälkeisiä sitoumuksia koskevan kattavan työsuunnitelman laatimisesta vuoteen 2008 tai 2009 mennessä. Päästiin myös pitkään tavoiteltuun sopimukseen Kioton pöytäkirjan kattavasta arvioinnista vuonna 2008 ja tehtiin muutamia tärkeitä päätöksiä puhtaan kehityksen mekanismeista ja sopeutumisesta. Tämä tukee kehitysmaita ilmastonmuutokseen sopeutumisessa ja edistää puhtaan tekniikan hankkeiden lisäämistä Afrikassa ja muilla köyhillä alueilla.

Puheiden ja toimiin sitoutumisen välillä on kuitenkin iso ero. Jos haluamme päästä sopimukseen seuraavien kahden tai kolmen vuoden aikana, kansainvälisen yhteisön on osoitettava paljon enemmän poliittista tahtoa. Neuvotteluille, kehittyneiden maiden sitoumuksille ja kehitysmaiden muille yhteistyötavoille tarvitaan lähtölaukaus. Esitetyt 30 prosentin tavoite ja 20 prosentin itsenäinen sitoumus on tarkoitettu juuri sellaiseksi sysäykseksi.

Uskon, että kevään Eurooppa-neuvoston kokouksessa ilmaistaan vahva viesti tarpeesta toimia päättäväisesti ilmastonmuutoksen torjumiseksi ja oleellisen tärkeästä yhteydestä energiapolitiikan ja ilmastonmuutoksen välillä – ilmastopolitiikasta. Uskon myös, että Eurooppa-neuvostossa tuetaan tavoitteita, joiden pääpiirteet olen juuri esittänyt teille.

Toivon, että myös Euroopan parlamentti antaa tukensa komission ehdottamalle lähestymistavalle. Tarvitsemme tuota tukea kasvattaaksemme poliittista tahtoa, jolla edistetään toimia kahden asteen tavoitteen saavuttamiseksi. Euroopan unionin on elettävä puheidensa mukaan, jotta muutkin maat saadaan toimimaan samoin – erityisesti Yhdysvallat, joka on maailman suurin kasvihuonekaasujen tuottaja ja antaa verukkeen nopeasti kehittyville maille kuten Kiinalle, Intialle ja muille Kaakkois-Aasian nouseville talouksille: ne voivat kysyä, miksi nekään toimisivat, jos maailman suurin kasvihuonekaasujen tuottaja Yhdysvallat ei toimi. Niinpä tällä tavoin osoitamme, että elämme puheidemme mukaan ja taivutamme muut tulemaan mukaan maailmanlaajuiseen sopimukseen, sillä ilmastonmuutos on maailmanlaajuinen uhka ja edellyttää maailmanlaajuista ratkaisua.

(Suosionosoituksia)

  Sigmar Gabriel, neuvoston puheenjohtaja. – (DE) Arvoisa puhemies, arvoisa komission jäsen Dimas, hyvät parlamentin jäsenet, paljon kiitoksia siitä, että annatte uudelle puheenjohtajavaltiolle mahdollisuuden esittää muutaman ilmastonmuutosta koskevan kannanoton.

Aluksi haluan todeta, että valmistellessamme neuvostossa viimeisintä ilmastokonferenssia olemme saaneet aikaan yhteiset kannat komission ja teidän parlamenttinne kanssa olennaisista kysymyksistä, strategioista ja tavoista vastata tähän maailmanlaajuiseen haasteeseen. Mielestäni meillä on tulevina vuosina mahdollisuus onnistua vaikeiksi osoittautuneissa neuvotteluissa ainoastaan, jos Euroopan unioni puhuu jatkossakin yhdellä äänellä ja pyrkii pysymään johtoasemassa kansainvälisissä ilmastonmuutosneuvotteluissa. Olen varma, että muutaman viime vuoden menestys johtuu siitä, että Euroopan unioni on ottanut tämän johtoaseman. Komission jäsen Dimas on juuri – perustellusti – todennut, että Euroopan unionin on asetettava huomattavia tavoitteita ilmastopolitiikassa, mutta lisäksi todella myös vastattava kysymykseen siitä, missä määrin se on valmis toteuttamaan tavoitteita käytännössä omien aloitteidensa sekä EU:n ja jäsenvaltioiden politiikan avulla.

Ihmiskunnalla on kaksi haastetta, ja ne ovat molemmat erittäin suuria. Ensimmäinen niistä on se, kuinka maailmalle – ja sen kasvavalle väestölle – tuotetaan tarpeeksi energiaa. Nykyisin planeetallamme elää 6,5 miljardia ihmistä, mutta jossain vaiheessa heitä on yli 9 miljardia. Teollistuneilla alueilla asuu nykyisin 1,4 miljardia ihmistä, ja maapallon teollistuneiden alueiden väestö kasvaa 4 miljardiin muutamassa vuosikymmenessä.

Voidaksemme käyttää energiaa seuraavien 50 vuoden aikana samalla tavalla kuin olemme käyttäneet viimeisen puolen vuosisadan aikana, tarvitsisimme kaksi maapalloa, jotta ihmiskunnalle riittäisi näitä luonnonvaroja. Jos haluamme edistyä kansainvälisissä ilmastonsuojeluneuvotteluissa, ensimmäinen kysymys, johon meidän on vastattava, onkin se, kuinka voimme varmistaa energiansaannin itsemme lisäksi myös kehitysmaille ja nousevan talouden maille, jotka tavoittelevat taloudellista kasvua kohentaakseen kansalaistensa elinoloja.

Jos Eurooppa ja muut teollistuneet alueet eivät pysty antamaan näille maille teknisiä ratkaisuja, joilla ne voivat tarjota kansalleen talouskasvua, sosiaaliturvaa ja vaurautta vahingoittamatta samalla ilmastoa, nämä maat eivät ryhdy etsimään kanssamme keinoja ilmastonmuutoksen torjumiseksi.

Ensimmäinen haaste onkin vastata kysymykseen, jonka kehitysmaat esittävät meille aina ensimmäiseksi kansainvälisissä ilmastoneuvotteluissa. Tuo kysymys kuuluu: "Kuinka sitten autamme ihmisiä – noin kahta miljardia ihmistä – joilla ei nykyään ole käytettävissään sähköä, jotka elävät pahimmassa köyhyydessä ja jotka tarvitsevat energiaa elinolojensa kohentamiseen? Kuinka sitten järjestämme energiahuollon maailman väestön tälle osalle, johon kuuluu kaksi miljardia ihmistä, ilman että samalla vahingoitamme ilmastoa?"

Euroopan kaltaisten teknisesti kehittyneiden alueiden haasteena on siis selvittää, mitkä ovat tulevaisuuden tekniikat, jotka mahdollistavat taloudellisen kasvun mutta eivät johda ilmaston tuhoamiseen ja jatkuvasti lisääntyviin hiilidioksidipäästöihin. Huipputeknologian alueiden kuten Euroopan on löydettävä vastaus tähän kysymykseen.

Toinen, edelliseen liittyvä haaste ihmiskunnalle on se, kuinka ilmastonmuutosta ja maapallon lämpenemistä voidaan rajoittaa. Saamme tällä viikolla käsiimme viimeisimmän tutkimustiedon hallitustenväliseltä ilmastonmuutospaneelilta (IPCC), jonka tutkijajäsenet ovat parhaillaan koolla Pariisissa tietojenvaihtoa varten. Jo nyt on selvää, mitä meille kerrotaan: on todennäköisempää, että kaikki ilmaston lämpenemiseen liittyvät uhkaavat ennusteet osoittautuvat joko oikeiksi tai aliarvioiduiksi, kuin että tilanne kääntyy parempaan suuntaan. Se puolestaan merkitsee, ettemme onnistu pitämään maapallon lämpenemistä alle kahdessa asteessa, ellemme pysty tekemään nykyistä enemmän hiilidioksidi- ja muiden kasvihuonekaasupäästöjen vähentämiseksi.

Meille on jo selvää, mitä seurauksia tällä olisi. Kotimaani Saksan viimeinen jäätikkö katoaa vuoteen 2020 mennessä. Muutama kuukausi sitten laskimme vesille uuden pelastusaluksen, jolla pelastetaan Pohjanmerellä haaksirikkoutuneita. Alus on lähes 50 metriä pitkä. Vuosikymmen tai kaksi sitten 20–30 metrin pituus olisi riittänyt hyvin. Nämä ovat ilmastonmuutoksen ensimerkkejä maassa, johon se vaikuttaa vain suhteellisen vähän.

Tiedämme, että Saksassa on jatkossa enemmän tulvia, mutta myös enemmän kuivia kausia. Maamme on kuitenkin suhteellisen vauras ja turvallinen. Kuulemme huomattavasti vakavammista ongelmista, kun keskustelemme espanjalaisten ja portugalilaisten kollegojemme kanssa. Noissa maissa pelätään todellista aavikoitumista ja kuivuuskausia, jotka johtavat vesipulan yleistymiseen. Jos tarkastelemme, miten ilmastonlämpeneminen vaikuttaa jo nyt Afrikkaan, tilanne on vieläkin huolestuttavampi.

Afrikan mantereella on jo nyt enemmän pakolaisia ilmastonmuutoksen kuin sisällissotien vuoksi. Sellaiset pakolaisvirrat, joita näemme Pohjois-Afrikassa Välimeren rannikolla Eurooppaa vastapäätä, ovat vasta esimakua siitä, mitä tapahtuu, jos ilmaston lämpenemistä ja Afrikan mantereen elinolojen pilaantumista ei pysäytetä.

Lisäisin myös, että tässä on pitkälti kysymys oikeudenmukaisuudesta. Taivaan tähden, onhan väärin, että Afrikan manner, joka ei ole vastuussa nyt meneillään olevasta ilmastonmuutoksesta, joutuu eniten kärsimään sen seurauksista, ja tämän näemme jo tapahtuvan.

Kuvitelkaa tilannetta, jossa maailman väestöstä neljä miljardia ihmistä asuu teollistuneissa yhteiskunnissa – kaksi kolmasosaa heistä Aasiassa – ja ilmaston lämpeneminen alkaa vaikuttaa Himalajan jäätiköihin, joista on peräisin 40 prosenttia Aasian makeasta vedestä. Kuvitelkaa, millaisia uhkia maailmalle aiheutuu, kun Aasian juomavesivarat alkavat loppua. On mahdollista, että enää ei sodita vain öljyn vuoksi, vaan sotia ja sisällissotia käydään myös vesivarastojen hallinnasta.

On siis kyse vakavasta uhasta ihmiskunnalle. Aluksi meidän on kuitenkin saatava nämä ihmiskunnan haasteita koskevat keskustelut asiantuntijoiden keskuudesta maailman päättäjien foorumeille. Tulevaisuudessa ei riitä, että 189 ympäristöministeriä YK:n jäsenvaltioista ja 5 000 tutkijaa kootaan kerran vuodessa kansainväliseen kokoukseen keskustelemaan ilmastonmuutoksesta. Näistä asioista on sen sijaan keskusteltava valtioiden ja hallitusten päämiesten kesken sekä myös YK:n yleiskokouksessa ja turvallisuusneuvostossa.

Olen myös Saksan valtiopäivien eli parlamentin jäsen. Meidän on onnistuttava saamaan nämä asiat merkittävään asemaan parlamenttien keskusteluissa. Rehellisyyden nimissä minun on todettava, että verrattuna teidän parlamenttiinne, Saksan valtiopäivien jäsenistä todennäköisesti pienempi osa, ei suurempi, tulisi paikalle ilmastonmuutoskeskusteluun.

Meidän on myös otettava vastuullemme huolehtia siitä, ettemme vain jatkuvasti lue ja kerro kansalaisille, että ilmastonmuutos kuuluu ihmiskunnan merkittävimpiin haasteisiin, vaan että todella myös keskitämme siihen poliittiset toimemme ja pidämme sitä ensisijaisena tavoitteena jokapäiväisessä työssämme.

Olen vakuuttunut siitä, että energiaa ja ilmastonmuutoksen hallintaa koskevat komission ehdotukset osoittavat, että se on tunnustanut tämän tavoitteeksi, mutta myös että se on siten saanut historiallisen tilaisuuden. Komissio on ensimmäistä kertaa energia- ja ilmastonmuutoskeskustelussa esittänyt ehdotuksen, jota pidän historiallisena mahdollisuutena, koska siinä yhdistetään energiahuollon varmuus ja ilmastonmuutoksen hallinta. Emme enää keskustele energiahuollon takaamisesta ja ilmastonmuutoksen torjunnasta erikseen, vaan meillä on paketti, jossa on molempiin aloihin liittyviä ehdotuksia ja politiikan välineitä.

Meillä on nyt ensimmäistä kertaa mahdollisuus päättää EU:n tasolla energiapolitiikkaan ja ilmastonmuutokseen liittyvistä kysymyksistä yhtenä yhtenäisenä kokonaisuutena. Tiedän, että tulevina viikkoina ja kuukausina tästä keskustellaan paljon valiokunnissa, työryhmissä ja virkamiesten neuvotteluissa, ja te tiedätte sen vielä paremmin kuin minä, koska teillä on minua enemmän kokemusta EU:n päätöksentekomenettelyistä.

Ystäväni jäsen Schulz – oli vaivan arvoista tulla tänne jo siksikin, että saan puhua hänen edessään, kun yleensä osamme ovat päinvastaiset – tietää, tai ainakin hän sanoi minulle niin aiemmin, että on aina olemassa vaara poliittisen tahdon, jota minä kutsuisin historialliseksi mahdollisuudeksi, hukkumisesta noissa yksityiskohtiin keskittyvissä keskusteluissa. Mielestäni tulevina viikkoina ja kuukausina on olennaisinta, ettemme yksityiskohtia koskevien välttämättömien keskustelujen vuoksi menetä tätä historiallista mahdollisuutta yhdistää EU:n energia- ja ilmastonmuutospolitiikka ja käyttää niitä kansainvälisen keskustelun suuntaviivojen hahmottamiseen. Mielestäni tuo on tärkeä päämäärä komission, parlamentin ja neuvoston poliitikoille.

Tietenkin on joitakin tapauksia, joissa on selvitettävä kansallisiin etuihin liittyviä erimielisyyksiä, kuten autoteollisuuden esimerkki osoittaa nyt selvästi. Olennaista on kuitenkin oltava, että hyödynnämme tämän historiallisen mahdollisuuden, ja haluankin neuvoston puolesta mainita muutaman esimerkin korostaakseni, mikä on erityisen tärkeää valtioiden ja hallitusten päämiesten kevään huippukokouksessa.

Ensinnäkin kansainvälisissä neuvotteluissa on oltava kunnianhimoiset ilmastonsuojelutavoitteet. On täysin oikein, että komissio asettaa itselleen tavoitteeksi kansainvälisiin neuvotteluihin 30 prosentin vähennyksen hiilidioksidipäästöihin vuoteen 2020 mennessä. Tähän lukuun ei ole päästy sen perusteella, minkä uskomme varmasti saavuttavamme tai mikä on taloudellisesti mahdollista, vaan ainoastaan sen perusteella, miten paljon päästöjä on vähennettävä vuoteen 2020 mennessä, jotta pystymme pitämään ilmaston lämpenemisen alle kahdessa asteessa. Mielestäni tämä on asia, jonka on oltava selvemmin esillä jokapäiväisessä poliittisessa keskustelussa, koska ilmastonmuutoskeskustelussa kohdataan usein yksi iso ongelma.

Kun 1970- ja 1980-luvuilla kaatopaikat aiheuttivat kotimaassani ongelmia ihmisille, niiltä valuvat myrkyt olivat silminnähtäviä. Koska ihmiset haistoivat ja näkivät ne joka päivä, päivittäisistä poliittisista kysymyksistä vastaavat poliitikot pääsivät yksimielisyyteen siitä, että kaatopaikat oli siivottava ja niihin oli jatkossa lisättävä vähemmän jätettä.

Ilmakehäkin on kaatopaikka, vaikkei kukaan näe eikä haista sitä – ainakaan joka päivä – ja, luojan kiitos, katastrofeja ei tapahdu päivittäin. On hyvin todennäköistä, että tämän kaatopaikan näkymättömyyden vuoksi emme muista toimenpiteiden tarpeellisuutta päivittäin. Lisäksi jos kerromme ihmisille, äänestäjillemme, että haluamme rajoittaa maapallon ilmaston lämpenemisen kahteen asteeseen, monet heistä ihmettelevät ja sanovat: "Eihän kaksi astetta ole kovin paljon, ja olisi oikeastaan miellyttävää, jos Pohjois-Euroopassa ei olisi ihan niin kylmä." Toisin sanoen ihmisiä on vaikea saada ymmärtämään, että nykyisten lämpötilojen ja tuhansien vuosien takaisen jääkauden lämpötilojen ero on vain kaksi tai kolme astetta.

Jos taas sanomme ihmisille, että kaikki tämä on saatava tehtyä ennen vuotta 2100, koska silloin tällä planeetalla on todella paljon ihmisiä, parlamenteissamme ja puolueissamme vastataan: "No, tuo on niin pitkän aikavälin tavoite, että seuraajamme saavat huolehtia siitä."

On tehtävä selväksi, että ilmastonmuutos on jo alkanut ja pääasiassa siitä joutuvat kärsimään lapsemme ja lapsenlapsemme. Kaikki ne, jotka ovat minun ikäisiäni ja toimivat nyt aktiivisesti politiikassa, voivat toki elää rauhassa elämänsä loppuun maapallolla. Tyttäreni, joka on 18-vuotias, joutuu sen sijaan maksamaan kovan hinnan, jos emme onnistu toimimaan seuraavien 10–15 vuoden aikana ja saamaan aikaan todellista muutosta ilmaston lämpenemisessä tai pysäyttämään sitä kokonaan. Ilmastonsuojelussa on pitkä jarrutusmatka, se on 30 vuoden pituinen. Jos toimimme oikein, myönteiset vaikutukset näkyvät tuon 30 vuoden kuluttua, mutta lapsemme ja lapsenlapsemme kärsivät seurauksista, jos toimimme väärin.

Tämän vuoksi on tärkeää, että päätämme kahden asteen tavoitteesta valtioiden ja hallitusten päämiesten kevään huippukokouksessa, ja päädymme siten kansainväliseen ilmastonsuojelutavoitteeseen, 30 prosentin päästövähennykseen vuoteen 2020 mennessä.

Komissio on todennut, että jos ei päästä monenväliseen sopimukseen tai Kioton pöytäkirjaan liittyvään lisäsopimukseen Yhdysvaltojen, Kiinan ja Intian kanssa, Euroopan unionin on asetettava itselleen vähintään 20 prosentin yksipuolinen tavoite. Jotkut poliitikot ovat sanoneet pitävänsä sitä taantumisena ilmastonmuutoksen torjunnassa, mutta itse olen hyvin eri mieltä. Viestimme on, että jopa siinä epätodennäköisessä tilanteessa, ettemme saisi aikaan kansainvälistä ilmastonmuutossopimusta EU:n ulkopuolisten valtioiden kanssa, EU:ssa kenenkään ei pidä kuvitella sen merkitsevän loppua ilmastonsuojelulle. Päinvastoin jos kansainväliset neuvottelut ilmastosopimuksesta epäonnistuvat – mikä on mahdollisuus, jota emme toivo, emmekä pidä todennäköisenä – huolehdimme silti siitä, että EU sitoutuu ilmastonsuojelun lisäämiseen ja vähintään 20 prosentin päästövähennystavoitteen saavuttamiseen vain 8 prosentin sijaan.

Haluamme, että sopimus koskee myös lentoliikennettä, ja tietenkin on tärkeää, että Euroopan autoteollisuuden vapaaehtoinen hanke toteutetaan. Jos Euroopan autoteollisuus ei ole vapaaehtoisesti valmis sitoutumaan keskimäärin 120 gramman päästötavoitteeseen kilometriä kohden, sen poliittisena seurauksena ei ole keskustelu siitä, tarvitaanko EU:n lainsäädännöllisiä toimia. Viime päivinä kuulemani perusteella minusta tuntuu pikemminkin, että me – komissio, minun hallitukseni ja valtaosa neuvostosta ja parlamentista – olemme yhtä mieltä siitä, että eurooppalaista lainsäädäntöä tarvitaan varmistamaan Euroopan autoteollisuuden pääsy tähän tavoitteeseen, 120 grammaan kilometriä kohden.

Keskusteluissa on selvitettävä, voidaanko tavoite saavuttaa pelkästään ajoneuvotekniikkaa kehittämällä vai onko sen saavuttamiseksi käytettävä apuna esimerkiksi osittaista biopolttoaineiden käyttöä. Tämä on mielestäni ehdottomasti aihe, josta sopii keskustella täällä parlamentissa, komissiossa ja neuvostossa, mutta pitäisi olla selvää, että lopullinen päämäärä on 120 gramman tavoite koko autoteollisuudelle.

Toiseksi totean, että meidän on huolehdittava siitä, että kaikkien ajoneuvotyyppien, niin suurten, keskikokoisten kuin pientenkin ajoneuvojen osalta edistytään kohti tätä tavoitetta. Lisäksi uusiutuvia energianlähteitä on kehitettävä merkittävästi. Puhun sekä omasta puolestani että neuvoston puolesta, kun sanon pitäväni erittäin tärkeänä, että sitoudumme kokonaistavoitteeseen, jonka mukaan 20 prosenttia EU:n primäärienergian tarpeesta katetaan uusiutuvilla energianlähteillä, ja todistamme voivamme siten saada teknologisen johtoaseman. Nämä ilmastonmuutosta koskevat tavoitteet ovat kunnianhimoisia, mutta ne tarjoavat myös merkittäviä mahdollisuuksia Euroopan unionin talouskasvulle, työpaikkojen syntymiselle ja koulutukselle.

Loppujen lopuksi kysymys on siitä, mikä on Euroopan asema silloin, kun Kiina on maailman verstas, Venäjä sen öljypumppu ja Brasilia sen maanviljelijä – mikä Eurooppa on silloin? Uskon, että me eurooppalaiset olemme silloin maailman insinöörejä ja teknologian tuntijoita, niitä, jotka ottavat vastaan teknologiset haasteet ja tarjoavat ratkaisuja, joilla voidaan vastata energiahuoltoa ja ilmastonmuutosta koskeviin ongelmiin. Näitä teknisiä ratkaisuja monet odottavat ilmastonmuutosneuvotteluilta ja kansainväliseltä energiapolitiikalta. Euroopan alue on se, jossa innovaatioita tehdään ja jolla on käytettävissään kaikki tarvittava näiden ratkaisujen tarjoamiseen. Mielestäni se, mitä komissio on ehdottanut tehokkuuden, ilmastonsuojelutavoitteiden ja energiaa koskevan toimintasuunnitelmansa osalta, tarjoaa meille kaiken, mitä tarvitsemme vastataksemme tähän haasteeseen.

(Suosionosoituksia)

  Peter Liese, PPE-DE-ryhmän puolesta. – (DE) Arvoisa puhemies, arvoisa komission jäsen, arvoisa neuvoston puheenjohtaja, hyvät parlamentin jäsenet, energiansaanti ja ilmastonmuutoksen hallinta ovat kaksi merkittävintä haastetta, jotka ihmiskunta joutuu kohtaamaan 2000-luvulla. Nämä eivät ole omia sanojani vaan EU:n neuvoston puheenjohtajan liittokansleri Merkelin, joka lausui ne täällä parlamentissa kaksi viikkoa sitten. Niinpä komissio ja puheenjohtajavaltio toimivat johdonmukaisesti pitäessään ilmastonmuutoksen torjuntaa ensisijaisena tavoitteena työohjelmassaan.

On kuitenkin todettava, että on aivan yhtä tärkeää, että noista sanoista ryhdytään tekoihin. Kuten Sternin raportissa selvitettiin, hallitsemattoman ilmastonmuutoksen aiheuttama taloudellinen vahinko on verrattavissa ainoastaan toisen maailmansodan tuhoihin. Omassa vaalipiirissäni meillä on tästä kouriintuntuva esimerkki, josta ihmiset puhuvat. Jouduimme nimittäin kokemaan Kyrill-myrskyn, joka aiheutti tuhansille ihmisille vakavia menetyksiä, sillä vaalipiirini oli myrskyn keskuksessa. Vaikka ilmastonmuutosta ei voida syyttää jokaisesta myrskystä, tutkijat ovat melko varmoja siitä, ettei äärimmäisten sääilmiöiden lisääntymistä voida enää jättää huomiotta.

Tämän vuoksi päämääränämme on oltava päästöjen vähentäminen 30 prosenttia vuoteen 2020 mennessä, ja meidän on tehtävä kaikki voitavamme sen eteen. Monien muiden parlamentin jäsenten tavoin minunkin mielestäni 20 prosentin tavoitteesta puhuminen oli vähintään hämmentävänä, sillä siitä sai käsityksen, ettei 20 prosentin tavoitetta pidä ottaa kovin vakavasti, vaikka meidän nimenomaan pitäisi ottaa se vakavasti.

Meillä on nyt myös mahdollisuus saada kansainvälisesti jotain tehtyä tämän hyväksi, sillä esimerkiksi Yhdysvalloissa keskustelu on muuttunut olennaisesti Katrinan seurauksena. Viime kuukausien tapahtumien vuoksi meillä on aikaisempaa huomattavasti paremmat mahdollisuudet saada jotain aikaan yhdessä, niinpä kenelläkään ei ole realistista syytä olettaa, ettemme onnistu. Sen sijaan meidän olisi tehtävä kaikki voitavamme, jotta kansainvälinen sopimus todella saavutetaan.

On hyvä, että parlamentti valmistelee vastausta komission julkilausumaan, mutta on myös hyvä, ettemme äänestä siitä vielä huomenna. Ympäristön, kansanterveyden ja elintarvikkeiden turvallisuuden valiokunnan päätöslauselmassa on nimittäin paljon myönteistä, mutta meidän on vielä neuvoteltava siitä, jotta voimme päästä yhteisymmärrykseen muiden valiokuntien kanssa ja ilmasta erittäin selkeän vastauksen Strasbourgissa.

Itse olen esimerkiksi sitä mieltä, että ympäristön, kansanterveyden ja elintarvikkeiden turvallisuuden valiokunnan päätöslauselman ydinenergiaa koskeva kanta on erittäin epäolennainen ja huono. Se ei mielestäni ole tarkoituksenmukainen, ja tässä on varaa tehdä parannuksia, mutta on välttämätöntä, että ilmaisemme selvästi tukemme ilmastonmuutoksen torjuntatoimien lisäämiselle. Erään tutkimuksen mukaan 98 prosenttia kansalaisista haluaa EU:n päättäjien toimivan niin, eikä meidän pidä tuottaa heille pettymystä.

  Guido Sacconi, PSE-ryhmän puolesta. – (IT) Arvoisa puhemies, hyvät parlamentin jäsenet, kuten jäsen Liese juuri totesi, hyväksyimme eilen ympäristön, kansanterveyden ja elintarvikkeiden turvallisuuden valiokunnassa hyvin tärkeän ja erittäin yksityiskohtaisen päätöslauselman. Koska puheenjohtaja Gabriel puhui näistä yksityiskohdista, en mene niihin. Pyrimme vielä parantamaan päätöslauselmaa Strasbourgissa kevään Eurooppa-neuvostoa silmällä pitäen.

Haluaisin omistaa muutamat käytettävissäni olevat sekunnit puheenjohtaja Gabrielin puheessaan mainitseman, mielestäni erinomaisen lähtökohdan tukemiseen: tämä on tosiaan historian käännekohta. Uskon, että tämän ja ensi vuoden aikana, 2007–2008, on todella mahdollista ennustaa, onnistummeko kiristämään tahtia ja parantamaan huomattavasti politiikan tasoa tässä merkittävässä kysymyksessä, joka edellyttää kansainvälistä huomiota. Tilanne on muuttumassa, ei vain ilmastonmuutospaneelin tutkijoilta Pariisista saatavien uusien tietojen vuoksi vaan myös kansainvälisen poliittisen keskustelun osalta: esimerkiksi Atlantin toisella puolella on kehittymässä tai kehittyy mahdollisesti uudenlainen tietoisuus tästä asiasta.

Olenkin sitä mieltä, että meidän on tehtävä oma osamme ja luotava soveltuvaa lainsäädäntöä – päästökaupasta, lentoliikenteen vastuusta, autojen hiilidioksidipäästöjen vähentämisestä ja kaikista muista valmisteilla olevista asioista. Sen lisäksi meidän on kuitenkin myös parannettava huomattavasti politiikan laatua ja luotava voimakas liitto EU:n toimielinten välille, niin että ne voivat esiintyä kansainvälisissä neuvotteluissa mahdollisimman vahvoina.

Myös meidän, parlamentin, pitäisi ehkä tehdä työmme paremmin, tietenkin ensisijaisesti lainsäätäjän työmme, mutta voisimme mahdollisesti tukea komission ja neuvoston neuvotteluja ehdottamalla kansainvälistä parlamenttien yhteistyötä, jonka tarkoitus olisi ilmastonmuutoksen torjumisen nostaminen todella ensisijaiseksi tavoitteeksi, kuten kansalaiset vaativat.

  Graham Watson, ALDE-ryhmän puolesta. – (EN) Arvoisa puhemies, poliittinen ryhmäni pitää myönteisenä komission viimeaikaista keskittymistä energiapolitiikkaan: sen biomassaa koskevaa ehdotusta joulukuussa 2005, elektronisten laitteiden valmiustilaa koskevia ehdotuksia syyskuussa 2006, sen tässä kuussa esittämää energiapolitiikkaa ja tämänpäiväistä ilmoitusta polttoaineen laatua koskevasta direktiivistä. Mielestämme nämä ovat yhdessä kunnianhimoinen politiikka, jota ei kuitenkaan ole mahdotonta panna täytäntöön. Sellainen politiikka on olennaisen tärkeä, jos EU ja sen jäsenvaltiot aikovat täyttää velvollisuutensa kansalaisiaan kohtaan, jos aiomme nauttia varmasta energiahuollosta ja jos aiomme vakuuttaa muut maat toimiaan esimerkkimme mukaan.

Jos olisimme ottaneet vaarin kalifornialaisten tiedemiesten varoituksista 1970-luvun lopulla, olisimme luultavasti voineet estää ilmastonmuutoksen. Nyt voimme toivoa vain hillitsevämme sitä. Sen vuoksi liberaalidemokraattien liiton ryhmä pahoittelee saksalaisten autonvalmistajien Bild Zeitung -lehdessä esittämiä pyyntöjä ja joidenkin komission jäsenten yrityksiä vesittää päästötavoitteet.

(Suosionosoituksia)

Jos kerran japanilaiset voivat tehdä hybridiautoja ja ranskalaiset ja italialaiset voivat valmistaa paljon vähemmän polttoainetta kuluttavia autoja, mikseivät muutkin voi?

Siteeraan harvoin Konrad Adenaueria täällä parlamentissa – jätän sen oikeistokollegojeni huoleksi – mutta Adenauer osui naulan kantaan sanoessaan, että Jumala on asettanut rajat ihmisen järjelle, muttei ihmisen typeryydelle.

(Naurua ja suosionosoituksia)

Emme onnistu, elleivät kansalaisemme tunnusta ongelmaa ja ala muuttaa tapojaan. Tarvitsemmeko todella sähköllä toimivia parranajokoneita ja kihartimia? Tarvitsemmeko todella autoja, jotka kiihtyvät nollasta sataan kilometriin tunnissa alle kuudessa sekunnissa, jos se tuhoaa planeettamme alle kuudessa vuosisadassa? Autonvalmistajat kehuvat, että niiden autojen huippunopeus on 240 kilometriä tunnissa. Se on varmaan totta, mutta ne tuottavat 360 grammaa hiilidioksidia kilometriä kohden. Tämän lopettaminen ei ole työpaikkojen tuhoamista. Belgian hallituksen tutkimus viime vuodelta osoittaa, että hiilidioksidipäästöjen vähentäminen ei vaikuta työpaikkojen kokonaismäärään lainkaan, sillä uusilla korkean teknologian aloilla syntyy uusia työpaikkoja.

Uudenlaista ajattelua tarvitaan muuallakin kuin ilmastokysymyksissä: meidän on ruokittava maailman nopeasti lisääntyvä väestö ja nostettava elintaso sellaiseksi, että väestön määrä vakiintuu. Tämän saavuttamiseen on monia keinoja – esimerkiksi soijan kasvattaminen, koska sillä on sama ravintoarvo kuin naudanlihalla, mutta sen kasvattamiseen tarvitaan alle yksi prosentti karjankasvatukseen vaadittavasta panostuksesta.

Demokratiassa ei voida enää toimia kriisinhallinnan pohjalta niin, että vakavat ongelmat jätetään ratkaisematta, kunnes tilanne kärjistyy kriisiksi. Kun kyseessä ovat ihmisten toimeentulo ja elämän jatkuminen, tarvitaan tarkoituksenmukaista, ennakoivaa lähestymistapaa politiikkaan, sellaista, jota neuvoston puheenjohtaja on esittänyt tänään. Ihmisten tapojen muuttaminen ei ole helppoa. Komission ehdotuksissa ei korosteta tarpeeksi energiankulutuksen vähentämistä, mutta se on oleellisen tärkeää.

H. G. Wells sanoi, että ihmiskunnan historia on yhä enemmän koulutuksen ja katastrofin välistä kilpajuoksua. Jos komissio käsittää tämän tavoitteen ja haastaa jäsenvaltiot sen sijaan, että taipuisi niiden tahtoon, silloin on toivoa, että EU nauttii vielä joskus suurempaa luottamusta kansalaistemme keskuudessa.

(Suosionosoituksia)

  Seán Ó Neachtain, UEN-ryhmän puolesta. – (GA) A Uachtaráin, tá dualgas ar an Aontas Eorpach a bheith ina gceannródaithe agus dul i ngleic leis na fadhbanna a chothaíonn athrú aeráide. I measc na gcéimeanna a chaithfear a chur i bhfeidhm, tá siad seo a leanas: Úsáid Fuinnimh Inmharthana Inathnuaite a mhéadú san Eoraip; Laghdú 20% ar a laghad a dhéanamh ar sceitheadh CO2 san Eoraip; Barántas a thabhairt go mbeidh muide san Eoraip i bhfad níos éifeachtaí ó thaobh ídiú fuinnimh de. Tá muid ag cur an iomarca fuinnimh amú inár dtithe agus inár gcomhlachtaí ó lá go lá.

Caithfidh an tAontas Eorpach chuile fhóram idirnáisiúnta a úsáid chun a chinntiú go dtabharfaidh tíortha uile an domhain mhóir tacaíocht dár n-iarrachtaí. Caithfear ceannasaíocht a ghlacadh ar an bhfadhb seo láithreach. Tá seacht mBallstát is fiche san Aontas Eorpach anois, rud a thugann ról lárnach, tábhachtach dúinn inár gcath in aghaidh athrú aeráide. Tá deireadh le briathra, caithfear gníomhú. Agus mar fhocal scoir, tá ról againne uile san fhadhb seo a réiteach. Caithfidh muid athruithe nósmhaireachta a chur i bhfeidhm sa bhaile agus inár dtithe féin agus mar a deireann muid sa nGaeilge: 'Ní hé lá na gaoithe lá na scolb'. Tá brón orm faoin mbriseadh isteach sin a tharla níos túisce.

  Rebecca Harms, Verts/ALE-ryhmän puolesta. – (DE) Arvoisa puhemies, arvoisa komission jäsen, arvoisa ministeri, hyvät parlamentin jäsenet, te ette kaikki kuulleet neuvoston puheenjohtajan hetki sitten pitämää vaikuttavaa puhetta ilmastonmuutoksesta, mutta kuten minäkin, olette kuulleet monta vastaavaa. Puheenjohtaja Gabrielilla, joka on vanha ystäväni ajoilta, jolloin olimme molemmat mukana osavaltiopolitiikassa, on tapana olla suorapuheinen. Haluaisinkin vain sanoa, että jos sanat voisivat pysäyttää ilmastonmuutoksen, ongelmaa ei luultavasti enää olisi. Minun on kuitenkin todettava sekä puheenjohtaja Gabrielille että komission jäsenelle, että tätä tilannetta on arvioitava sen perusteella, mitä asialle tehdään, ei sen perusteella, mitä siitä sanotaan.

Se, mitä komissio on ehdottanut energiapaketin yhteydessä, on ongelmallista, eikä se johdu ainoastaan 20 prosentin tavoitteesta ja tasapainoilusta alun 20 prosentin yksipuolisen tavoitteen ja mahdollisen myöhemmän 30 prosentin kansainvälisen tavoitteen välillä. Toinen syy ongelmallisuuteen on, että tähän energiapakettiin sisällytettävät välineet ovat kaikki liian heikkoja, ja minua epäilyttää, onko niiden avulla lainkaan mahdollista saavuttaa 20 prosentin vähennystä hiilidioksidipäästöihin.

Arvoisa puheenjohtaja Gabriel, tässä paketissa on paljon vikoja eikä juurikaan hyviä puolia. Siinä esimerkiksi puhutaan liian vähän energiatehokkuudesta ja energian säästöstä sekä uusiutuvista energianlähteistä, mutta liikaa hiilestä ja fossiilisista polttoaineista. Lisäksi siinä omaksuttua myönteistä suhtautumista ydinvoimaan on nykyisin mahdotonta puolustaa, erityisesti kun otetaan huomioon taloudellinen katastrofi, jonka Areva aiheuttaa Suomessa. Uutiset tästä saavatkin varmasti kaikki ydinvoiman vastustajat iloitsemaan siitä, että ydinvoimateollisuus tuhoaa itsensä tällaisin virheinvestoinnein.

Mielestäni viime päivinä on tapahtunut jotain näistä hyvistä ja huonoista puolista riippumatonta, joka jättää väärät välineet varjoonsa ja josta puheenjohtajavaltio Saksa on vastuussa. Komission jäsen Dimas yritti – täysin perustellusti – asettaa sitovat tavoitteet hiilidioksidipäästöjen rajoittamiselle autoteollisuuden vapaaehtoisesti ilmoittamalle tasolle. Tuloksena oli kuitenkin vain, että tämän soveliaan yrityksen kariutti Saksa, joka ei ajatellut ilmastonmuutoksen torjumista eikä autoteollisuuden tulevaisuutta, vaan ainoastaan autoteollisuuden yhden alalajin suojelemista. Tuo alalaji on suurten luksusautojen valmistus, jota harjoitetaan Saksassa. Niinpä yhtäkkiä Saksa vähät välittää ilmastonmuutoksesta ja sitä kiinnostaa vain Porsche!

(Puhemies keskeytti puhujan.)

  Francis Wurtz, GUE/NGL-ryhmän puolesta. – (FR) Arvoisa puhemies, olen tyytyväinen siihen, että keskustelemme tästä asiasta samaan aikaan, kun hallitustenvälinen ilmastonmuutospaneeli, jonka tuloksia me kaikki odotamme mielenkiinnolla, on koolla Pariisissa. Arvoisa puhemies, haluaisin tässä yhteydessä ehdottaa, että kutsuisimme tämän maailman johtavista alan tutkijoista koostuvan paneelin johtajan tohtori Pachaurin osallistumaan julkiseen kuulemiseen parlamentissa. Tapasin hänet lyhyesti eilen Pariisissa, ja mielestäni hänen selityksensä ja suosituksensa olisivat hyvin hyödyllisiä edessämme olevassa koitoksessa, jos haluamme edistää selviytymistä tästä ihmiskunnan haasteesta.

Mikä on tämänhetkinen tilanne? Itse sanoisin, että meidän on osoitettava kansalaisille selvä ja motivoiva viesti, joka sisältää yhden huonon ja kaksi hyvää uutista. Huono uutinen on asioiden nykyinen tila. Tilanne on huonontunut entisestään joka puolella maailmaa viimeisten kuuden vuoden aikana, ja EU:ssa olemme edistyneet huonosti pyrkiessämme Kioton tavoitteisiimme, jotka alun perinkin olivat valitettavan riittämättömiä. Jos jatkamme näin, vahingoitamme planeettaamme niin sietämättömällä tavalla, etteivät siitä kärsi vain tulevat sukupolvet, vaan myös jo lastemme sukupolvi. Siinä oli huono uutinen, joka todellakin on hyvin huono.

Seuraavaksi puhun ensimmäisestä hyvästä uutisesta, siitä, että suuntauksen kääntäminen on mahdollista.

(Puhuja osoitti sanansa jäsenille, jotka puhuivat eivätkä kuunnelleet häntä.)

Hyvät parlamentin jäsenet, jos kysymys ilmastonmuutoksesta kiinnostaa teitä vain silloin, kun tiedotusvälineet ovat paikalla, säälin teitä…

(Suosionosoituksia)

…sillä äsken neuvoston ja komission puheenvuorojen aikana laskin teidät, eikä paikalla ollut kuin 50 jäsentä. Älkää tulko äänestämään tuntematta asiaa. Tulkaa osallistumaan keskusteluun tai osoittakaa edes kunnioitusta puhujia kohtaan.

(Suosionosoituksia)

Puhuin huonosta uutisesta, ja nyt siirryn ensimmäiseen hyvään uutiseen, jonka voimme ilmoittaa kansalaisille. Suuntauksen kääntäminen on mahdollista, mutta tämä edellyttää kieltämättä todellista vallankumousta. Päästövähennystavoitteet ovat yleisesti tunnettuja – 50 prosentin vähennys koko maailmassa eli 75 prosentin vähennys meidän maissamme vuoteen 2050 mennessä. Tavoitteen saavuttaminen edellyttää paitsi puhtaiden energianlähteiden merkittävää lisäämistä, myös uutta suhtautumista energiatehokkuuteen. Se merkitsisi rautateiden ja merten moottoriteiden kehittämisen huomattavaa lisäämistä, muidenkin puhujien mainitsemien kunnianhimoisten saasterajoitusten asettamista autonvalmistajille liittokansleri Merkelin painostuksesta huolimatta, energiaa säästävien talojen runsasta rakentamista, polttoainetta säästävän tekniikan käytön opetusta, paljon enemmän yhteistyöhön kuin kilpailuun perustuvaa kansainvälistä kauppaa, merkittäviä pitkän aikavälin investointeja ja yhteisen hyvän käsitteen omaksumista. Toisin sanoen se merkitsisi monia huomattavia takaiskuja liberaalille globalisaatiolle.

Seuraavaksi puhun toisesta hyvästä uutisesta, nimittäin näitä asioita koskevan yleisen tietoisuuden huomattavasta lisääntymisestä, myös Yhdysvalloissa ja nousevan talouden maissa. Tämä on ehdoton edellytys sille, että vastaaminen tähän historialliseen haasteeseen voi onnistua. Sanoisin kuitenkin varoituksen sanan: en usko, että kansalaiset hyväksyvät väestömäärän rajoittamista ratkaisuksi ongelmiimme. Talouskasvusta huolehtimisen lopettaminen ei merkitse sosiaalisen kehityksen vaikeuttamista. Ilmastonmuutoksen torjumisesta ei tule kitkatonta.

(Suosionosoituksia vasemmalta ja keskeltä)

  Puhemies. – Hyvä jäsen Wurtz, olen pannut merkille ehdotuksenne siitä, että järjestäisimme parlamentissa mielipiteidenvaihdon niiden asiantuntijoiden kanssa, jotka keskustelevat tästä aiheesta tällä viikolla Pariisissa.

Keskustelu keskeytetään nyt äänestysten ajaksi, ja sitäjatketaan niiden jälkeen.

Puhetta ryhtyi johtamaan
puhemies POETTERING

  Martin Schulz (PSE). – (DE) Arvoisa puhemies, en tällä hetkellä tiedä mihin työjärjestyksemme kohtaan minun pitäisi viitata, mutta te varmasti löydätte kohdan jonka nojalla voin nousta puhumaan näin. Haluaisin pyytää, että juuri valittuna parlamentin puhemiehenä kehottaisitte uudistustoimikuntaa, jonka pitäisi keskustella parlamentin työtapojen uudistamisesta, antamaan meille jotain tarpeellista, nimittäin menettelyn, jonka avulla puhujia kohdeltaisiin oikeudenmukaisemmin kuin nyt.

Kun keskustelun ja äänestysten välillä ei ole taukoa, viimeiset puhujat joutuvat tilanteeseen, jossa ystäväni jäsen Wurtz juuri oli. Heidän puhettaan häiritsee pahasti melu, jonka aiheuttavat sadat istuntosaliin saapuvat jäsenet, joista kukaan ei kuuntele puhujaa, koska heillä kaikilla on toisilleen jotain tärkeää asiaa. Sitä on kerta kaikkiaan mahdotonta hyväksyä, ja pyytäisin teitä huolehtimaan siitä, että keskustelun päättymisen ja äänestysten alkamisen välissä on tauko, jotta välttyisimme äskeisen kaltaisilta noloilta tilanteilta. Nythän poliittisen ryhmän puheenjohtaja joutui taistelemaan pitääkseen puheenvuoronsa, vain siksi, että jäsenet eivät kuuntele. Tätä ei kerta kaikkiaan voida hyväksyä.

(Suosionosoituksia)

  Puhemies. Hyvä jäsen Schulz, vaikken tiedä mihin työjärjestyksemme kohtaan viittaatte, olen vakuuttunut siitä, että sellainen on, ja olette ehdottomasti oikeassa. Olen kanssanne täysin samaa mieltä siitä, että puheenvuorojen ja äänestysten väliin tarvitaan lyhyt tauko.

Hyvät parlamentin jäsenet, nyt meille on esitetty hyvä syy äänestää sovittuun aikaan, puoli kuudelta, mutta jos joku jäsen haluaa vielä puheenvuoron, jäämme aikataulusta jälkeen yhä enemmän. Niinpä kehotankin, että ryhdytte nyt äänestämään, se sujuu nopeasti. Sen jälkeen neuvoston puheenjohtajalla Gabrielilla on puheenvuoro, hänellä on vielä muutama minuutti aikaa.