Puhemies. Esityslistalla on seuraavana Brepoelsin laatima parlamentin sovittelukomiteavaltuuskunnan mietintö (A6-0021/2007) yhteisön paikkatietoinfrastruktuurin (INSPIRE) perustamisesta (PE-CONS 3685/2006 – C6-0445/2006 – 2004/0175(COD)).
Frieda Brepoels (PPE-DE), esittelijä. – (NL) Arvoisa puhemies, arvoisa komission jäsen, hyvät parlamentin jäsenet, olemme viimeinkin saamassa palkinnon yli kaksi ja puoli vuotta kestäneestä työstä, johon ovat sitoutuneet monet sekä komissiossa että parlamentissa työskentelevät henkilöt. He uskovat vakaasti Inspire-direktiivin Euroopan unionin ympäristöpolitiikalle tuomaan lisäarvoon. Tiedän, ettei tämä ole aiheena sieltä kiinnostavimmasta päästä, ja ottaen huomioon ehdotuksen erittäin teknisen sisällön kaikki olettivat, että siitä päästäisiin sopimukseen todennäköisesti jo ensimmäisessä käsittelyssä. Tällöin jätettiin kuitenkin huomiotta se seikka, että muutamat jäsenvaltiot vastustivat jyrkästi ympäristöä koskevan paikkatiedon kaikenlaista yhdenmukaistamista ja olivat ennen kaikkea myös huolissaan korvauksista ja luvista sekä pitivät tätä aloitetta uhkana kansallisille monopoleille. Peräti viisi neuvoston puheenjohtajavaltiota oli ottanut Inspire-infrastruktuurin painopistealueekseen, mutta vasta Suomi onnistui yön tunteina 21. marraskuuta 2006 taivuttelemaan jäsenvaltiot luopumaan vastustuksestaan. Haluan myös käyttää tätä tilaisuutta kiittääkseni lämpimästi kaikkia, jotka ovat kantaneet kortensa kekoon tämän tavoitteen saavuttamiseksi, etenkin komission jäsentä ja hänen henkilöstöään. He ovat tehneet suuren osan pohjatyöstä yhdessä asiantuntijoista koostuvan kansainvälisen ryhmän kanssa. Ryhmä on työskennellyt erityisen innostuneesti, minkä ansiosta aikaa ei ole kulunut hukkaan. Haluan myös aivan erityisesti kiittää varjoesittelijöitä ja heidän avustajiaan, parlamentin oikeudellista yksikköä, ympäristön, kansanterveyden ja elintarvikkeiden turvallisuuden valiokunnan sihteeristöä ja sovittelukomitean sihteeristöä, neuvoston puheenjohtajavaltiota ja kaikkien edellä mainittujen henkilöstöä.
Käsiteltyäni menettelyä haluan nyt siirtyä tarkastelemaan direktiiviehdotuksen sisältöä. Kuten tiedätte, Inspire-direktiivillä on tarkoitus perustaa Euroopan paikkatietoinfrastruktuuri, jonka on määrä toimia ympäristöpolitiikan apuna kaikilla tasoilla. Kaikki lienevät yksimielisiä siitä, että järkevää politiikkaa voidaan harjoittaa vain luotettavan ja mahdollisimman korkealuokkaisen tiedon pohjalta. Uusia poliittisia toimia valmistellessaan poliittisten päätöksentekijöiden on otettava huomioon, että elämänlaatuun vaikuttavat ongelmat ovat monimutkaisia ja yhä enenevässä määrin sidoksissa toisiinsa. Alat, joihin kuudennessa ympäristöä koskevassa yhteisön toimintaohjelmassa kiinnitetään huomiota, ovat juuri luotettava tieto ja kansalaisten tietoon perustuva osallistuminen. Direktiivissä, jonka toivomme hyväksyvämme huomenna, asetetaan tavoitteet, ja jäsenvaltioilla on nyt kaksi vuotta aikaa hienosäätää kansallista lainsäädäntöään ja hallinnollisia menettelyjään. Inspire-infrastruktuuri on toisin sanoen toiminnassa seuraaviin Euroopan parlamentin vaaleihin mennessä ja perustuu eri jäsenvaltioiden olemassa olevaan paikkatietoinfrastruktuuriin. Paikkatietoportaalinahan Inspire tarjoaa jäsenvaltioille mahdollisuuden taata pääsy kaikkiin maantieteellisiin tietokantoihin ensimmäisenä askeleena kohti yhdenmukaistamista. Tämä ajatus, jota kaikki tietysti pitävät myönteisenä sinänsä, herätti kuitenkin erittäin vilkasta keskustelua joissakin jäsenvaltioissa, jotka halusivat suojella maantieteellisten tietojen myynnistä saamiaan tuloja mutta myös asettaa tiedon saannin osalta tiukempia rajoituksia kuin Århusin yleissopimuksessa määrätään. Juuri nämä kaksi viimeksi mainittua haastetta ovat estäneet parlamenttia pääsemästä asiasta sopimukseen neuvoston kanssa toisessa käsittelyssä. Haluan toistaa parlamentille olevani iloinen siitä, että onnistuimme sovittelumenettelyn kuluessa varmistamaan, että paikkatietoaineistojen haku- ja selailupalvelut on pääsääntöisesti tarjottava käyttöön maksutta. Vain selvästi määritellyin ehdoin voidaan periä maksuja, jotta ei vaaranneta joidenkin hallituksen tarjoamien palvelujen taloudellista asemaa.
Teollis- ja tekijänoikeuksien osalta parlamentti on päättänyt soveltaa kirjaimellisesti Århusin yleissopimukseen sisältyviä määräyksiä tiedon saannista ympäristöasioissa ja kieltää siten tietojen luottamuksellisuuden perusteella asetettavat tiukemmat rajoitukset, joita neuvosto oli pyytänyt. Olemme mielestäni saavuttaneet kunniakkaan kompromissin ja toivon, että parlamentti tukee huomenna tätä sopimusta yksimielisesti, jotta direktiivin täytäntöönpano voi todellakin alkaa jäsenvaltioissa.
Haluan lisäksi esittää lyhyen huomautuksen soveltamisalasta. Direktiivin soveltamisala on lähes rajaton, kunhan on tukittu siinä olevat porsaanreiät ja ratkaistu eurooppalaisten maantieteellisten tietokantojen yhteensopivuusongelmat, jotka tällä hetkellä tekevät suunnittelun usein mahdottomaksi ja aiheuttavat tietyissä tapauksissa jopa kaaoksen. Nykyinen järjestelmä on olennainen vedenlaadun ylläpitämiseksi ja parantamiseksi Euroopan unionissa. Kerätty tieto voi myös auttaa ehkäisemään ja hallitsemaan tulvia.
Kaiken kaikkiaan sanoisin jopa, että Inspire-direktiivi on arvokas lisä Euroopan unionin olemassa olevaan ympäristölainsäädäntöön. Seuraamme sen saattamista osaksi jäsenvaltioiden kansallista lainsäädäntöä läheltä ja suurella mielenkiinnolla.
Stavros Dimas, komission jäsen. (EL) Arvoisa puhemies, haluan käyttää tätä tilaisuutta onnitellakseni teitä valinnastanne puhemiehen virkaan. Olen varma, että täytätte EU:n kansalaisten ja teidät valinneiden kaikki odotukset.
Puhun hyvin lyhyesti.
Arvoisa puhemies, arvoisat parlamentin jäsenet, haluan aloittaa esittämällä erittäin lämpimät kiitokset parlamentin valtuuskunnalle, joka pääsi kompromissiin neuvoston kanssa sovittelukomiteassa 21. marraskuuta 2006. Haluan erityisesti kiittää ja onnitella jäsen Vidal-Quadrasia, joka johti parlamentin valtuuskuntaa, ja tietysti esittelijä Brepoelsia, jota haluan kehua ja kiittää etenkin hänen poikkeuksellisen arvokkaasta panoksestaan keskusteluihin koko neuvottelujen ajan.
Olemme turvanneet vankan perustan, jolle voimme rakentaa yhdennetyn Euroopan paikkatietoinfrastruktuurin.
Tarvitsemme tätä infrastruktuuria seuraavista syistä:
Ensinnäkin hyvät lainsäädännölliset järjestelyt perustuvat hyviin tietoihin. Hyvät tiedot tarkoittavat yhdennettyjä analyyseja ympäristöongelmistamme, niiden syistä ja eri ratkaisujen mahdollisista vaikutuksista.
Näiden analyysien tekemiseen tarvitaan maantieteellistä tietoa. Politiikkamme suunnittelua hankaloittaa tällä hetkellä se, että nämä tiedot on siroteltu useisiin eri tietokantoihin, joihin pääsy on vaikeaa. Lisäksi käytössä on erilaisia tietojen säilytystä koskevia sääntöjä, mistä seuraa, että niitä on mahdotonta yhdistää muihin tietoihin, mikä helpottaisi politiikan suunnittelua.
Olen iloinen, että onnistuimme voittamaan viimeisetkin vaikeudet ja pääsemään tyydyttävään tulokseen. Komissio hyväksyy kompromissitekstin varauksetta, ja kehotan parlamenttia hyväksymään hyvän tuloksen, jonka sen neuvotteluryhmä on saavuttanut.
Puhemies. Suuret kiitokset, arvoisa komission jäsen Dimas. Saanen omasta puolestani todeta, että olen hyvin kiitollinen toivotuksistanne ja että jatkamme hyvää yhteistyötämme.
Eija-Riitta Korhola, PPE-DE-ryhmän puolesta. – (FI) Arvoisa puhemies, haluan alkuun sovittelukomitean jäsenenä kiittää niin esittelijä Frida Brepoelsia kuin valtuuskunnan puheenjohtajaa Alejo Vidal-Quadrasia hyvin tehdystä työstä. Myös puheenjohtajavaltio Suomi ansaitsee kiitokset sovitteluprosessista.
Yhteisön ympäristöpolitiikan onnistumiseen vaikuttavat keskeisesti luotettavan tieteellisen tiedon saatavuus ja kyseisen tiedon sujuva välittäminen. Siten nyt sovittelun kautta saavutettu esitys direktiiviksi, jolla luodaan oikeudellinen kehys Euroopan paikkatietoinfrastruktuurin Inspiren perustamiselle, on perusedellytys ympäristölainsäädännön perusteella tehtävälle tieteelliselle arvioinnille.
Inspiren käsittelyn eri vaiheissa nousi tärkeimmäksi tavoitteeksi vähentää niitä esteitä, jotka hankaloittavat erityisesti ympäristöä koskevien tietojen yhteiskäyttöä viranomaisten kesken. Sovittelussa päästiin hyvään yhteisymmärrykseen niistä periaatteista, joilla viranomaiset ja yhteisön muut elimet voivat saada käyttöönsä toisten viranomaisten hallussa olevia, direktiivin alaan kuuluvia kartta- ja muita paikkatietoaineistoja.
Kansalaisten tiedon saatavuuden osalta päästiin myös hyvään lopputulokseen. Jatkossa tarjolla on entistä laajempia, ympäristöä kuvaavia verkkopalveluja. Nämä kansalaisille suunnatut palvelut ovat pääsääntöisesti ilmaisia.
Nopeasti muuttuvien aineistojen, kuten esimerkiksi tiettyjen säätietopalvelujen, osalta maksujen periminen sallitaan. Yhteisöllä on jo ennen Inspiren luontia ollut käytössä joitakin välineitä, joiden avulla voidaan aluksi edistää luotettavien tietojen, erityisesti julkista sektoria koskevien tietojen saatavuutta, ja myöhemmin yhtenäistää tiedot vertailukelpoisiksi yhteisön tasolla. Yksi niistä on ympäristötiedon julkista saatavuutta koskeva direktiivi, jonka esittelijänä olen toiminut. Sen käsittelyssä havaitut ongelmat on Inspiren valmistelussa otettu huomioon, mistä suuri kiitos. Kaiken kaikkiaan direktiivi luo hyvän ja toimivan pohjan sekä kansallisten että Euroopan yhteisön paikkatietoinfrastruktuurien kehittämiselle sekä mahdollistaa laadukkaiden tietoaineistojen ja -palveluiden ylläpidon jäsenmaissa.
Puhetta ryhtyi johtamaan varapuhemies WALLIS
Inés Ayala Sender, PSE-ryhmän puolesta. – (ES) Haluan ensinnäkin onnitella jäsen Brepoelsia ja muita jäseniä työstä, jota he ovat tehneet tämän mietinnön laatimisessa. Pidän lopputulosta myönteisenä, mistä kiitos kuuluu parlamentin työlle, jolla on huomattavasti parannettu ehdotusta, komissiolle, joka on auttanut meitä – puhun jäsen Sornosan puolesta – ja myös neuvostolle, joka on osoittanut ymmärtäväisyyttä sovittelukomiteassa.
Olen täysin varma tämän ehdotuksen hyödyllisyydestä perusvälineenä ympäristöpolitiikan laadintaan, soveltamiseen, seurantaan ja arviointiin kaikilla tasoilla. Tämä pätee myös politiikkaan tai toimiin, joilla saattaa olla suoria tai välillisiä vaikutuksia ympäristöön.
Lisäksi katsomme, että on tarkoituksenmukaista ottaa tämän yhteisön infrastruktuurin perustaksi jäsenvaltioiden jo perustamat ja hallinnoimat paikkatietoinfrastruktuurit. Tässä yhteydessä sovelletaan täysimääräisesti toissijaisuusperiaatetta, erityisesti kun jäsenvaltioiden julkishallinto toimii useilla tasoilla, kuten monissa jäsenvaltioissa, esimerkiksi kotimaassani Espanjassa.
Tietoverkot ovat tarpeen paikkatietojen vaihdon mahdollistamiseksi eri viranomaisten välillä yhteisössä. Näillä palveluilla on mahdollistettava paikkatietojen löytäminen, muokkaaminen, tarkastelu ja käyttöönotto sekä paikkatieto- ja verkkokauppapalvelujen käyttö.
Tätä välinettä on käytettävä apuna hyödynnettäessä mahdollisimman hyvin etuja ja mahdollisuuksia, joita tiedon ja palvelujen globalisoituminen tarjoaa hallituksille, yksityisille yrityksille, korkeakouluille, koko yhteiskunnalle ja, mikä tärkeintä, kansalaisille. Inspire-infrastruktuuri on mielestäni olennainen, koska se saattaa meidät ajan tasalle asiassa, joka on jo yhteinen Internetin ja sen tarjoaman tiedon tuloksena.
Mielestäni on myös hyvin tärkeää, että Inspire-infrastruktuuri on suunniteltu yleisölle tiedottamisen välineeksi. Tältä osin toivomme, että Inspire-infrastruktuuri täydentää julkisen sektorin tiedottamista ja tiedon saantia ympäristöasioissa käsitteleviä direktiivejä, jotka on annettu äskettäin hyväksymämme Århusin yleissopimuksen soveltamisen yhteydessä. Toivomme myös, että siinä käsitellään useita kysymyksiä, joista ei ole säädetty kyseisissä direktiiveissä, kuten tietojen yhteiskäyttöä viranomaisten välillä ja yhteentoimivuuteen liittyviä kysymyksiä.
Lopuksi minun on ilmaistava tyytyväisyyteni siihen, että neuvosto on päässyt yhteisymmärrykseen palvelun useimmissa tapauksissa maksuttomasta saatavuudesta samoin kuin tietojen luottamuksellisuutta käsittelevästä luvusta, joka viime kädessä vastaa Århusin yleissopimuksen määräyksiä ympäristötiedon julkisesta saatavuudesta.