Sanatarkat istuntoselostukset

Keskiviikko 9. toukokuuta 2007 - Bryssel

13. Uudistukset arabimaissa: mikä on Euroopan unionin strategia? (keskustelu)

  Puhemies. Esityslistalla on seuraavana Rocardin laatima ulkoasiainvaliokunnan mietintö (A6-0127/2007): Uudistukset arabimaissa: mikä on Euroopan unionin strategia? (2006/2172(INI)).

  Michel Rocard (PSE), esittelijä. – (FR) Arvoisa puhemies, kiitän ministerin ja komission jäsenen tahdonvoimaa: tiedän millaista on osallistua keskusteluihin voimatta poistua huoneesta, ja toivon, etteivät he pitkästy liiaksi. Käsittelen tässä keskustelussa seuraavaksi aihetta, joka on meille melko uusi.

Mietinnön nimi ei ole sopiva. Kyse ei ole niinkään Euroopan unionin suhteesta arabimaiden uudistuksiin kuin Euroopan unionin ja arabimaiden välisestä vuorovaikutusprosessista uudistusten edistämiseksi.

Käsittelyn nopeuttamiseksi esitän huomautukseni muutaman kohdan avulla. Kuten kaikki tiedätte, ensimmäinen kohta on se, että useissa arabivaltioissa kaikki ei ole hyvin. Saamme valtavat määrät tietoa ja kuulemme valituksia ihmisoikeusloukkauksista, diktatuurihallituksista, suunnattomasta ja pöyristyttävästä taloudellisesta eriarvoisuudesta useissa maissa sekä heikosta talouskasvusta niilläkin alueilla, joissa on öljyä. Arabimailla on tosiaankin epäonnea. Libanonilainen arabikirjailija on jopa nimittänyt sitä arabimaailman kovaksi onneksi. Tämän kovan onnen taustalla on pitkä nöyryytysten historia: siirtomaavalta, itsenäisyys, puutteellinen resurssien ja erityisesti öljyn hallinta, älyllinen rappio ja sen seurauksena vastaavasti uskonnollisen fundamentalismin lisääntyminen.

Toiseksi huomautan, että kuuluminen arabimaihin ymmärretään tätä taustaa vasten useimmissa näistä maista tietoiseksi identiteetiksi, kollektiivisten vaikutusmahdollisuuksien kehittämiseksi. Kehitys lähti tähän suuntaan 1900-luvun jälkipuoliskolla ja etenkin sen lopulla. Nykyään Arabivaltioiden liitto ottaa kansainvälisesti kantaa eri valtioiden puolesta, ja sitä arvostetaan. Liiton päätöslauselmien avulla on saavutettu jonkin verran edistystä niin kutsutussa Lähi-idän rauhanprosessissa, joka ei vielä ole rauhanprosessi mutta josta toivottavasti saadaan joitakin tuloksia Arabiliiton huippukokouksessa. Tiedotusvälineiden ansiosta jonkinlaista kehitystä on tapahtunut myös arabien yleisessä mielipiteessä, joka on paljon homogeenisempi kuin eri valtioiden diplomaattiset kannat. Myös monet, etenkin egyptiläiset mutta myös libanonilaiset ja algerialaiset, älymystön edustajat esittävät sanomansa pikemminkin panarabialaisesta näkökulmasta kuin kansallisesta taustastaan käsin. Todettakoon lopuksi, ettei Arabiliitto ole koskaan joutunut käsittelemään uskonnollisia ongelmia. Ne jätetään täysin erityyppisen Islamilaisten maiden konferenssin ratkaistaviksi. Arabi-identiteetti on maallinen käsite, joka voi tehdä suhteestamme helpomman.

Kolmas huomautukseni koskee sitä, miten Euroopan unioni suhtautuu arabi-identiteettiin: se sivuuttaa sen. Meillä on vahvat ja tiiviit suhteet Irakiin ja me keskustelemme siitä paljon. Käsittelemme Israelin ja Palestiinan välistä konfliktia ja kiinnitämme hyvin vähän huomiota edelliseen niistä. Keskustelemme Algeriasta. Meillä on vahvat kahdenväliset suhteet Algerian, Marokon, Tunisian ja myös Egyptin kanssa. Lyhyesti sanoen meillä on kaikkiin näihin maihin julkiset, valtiolliset, kahdenväliset suhteet, mutta sivuutamme niiden arabi-identiteetin.

Tässä valiokunta-aloitteisessa mietinnössä esitetään komissiolle ja neuvostolle seuraava kysymys: eikö olisi hyvällä syyllä luovuttava tästä käytännöstä ja mentävä hieman pidemmälle niiden huomautusten perusteella, jotka esitin toisessa kohdassa? Arabimaihin on nyt muodostunut henkisiä, poliittisia ja diplomaattisia yhteisöjä. Eikö ole Euroopan unionin edun mukaista luoda suhteita myös tällä tasolla? Arabimaissa pysähtyneisyyttä on monilla aloilla: luonnollisesti taloudessa, rahoituksessa, politiikassa, instituutioissa ja uskonnossa mutta myös paljolti henkisessä elämässä ja kulttuurissa.

Muunlaiset suhteet kehittyvät henkisten suhteiden ja kulttuurisuhteiden kautta, ja tämän mietinnön tarkoituksena on teroittaa, että meidän on otettava tämä huomioon. Ensinnäkin on tunnustettava, että arabi-identiteetti sopii yhteen demokratian ja nykyaikaisuuden kanssa, vaikka siitä ei olekaan todisteita. Henkisesti ja poliittisesti sekä Arabiliiton kannanottojen mukaan tähän on todelliset mahdollisuudet. Lisäksi Arabiliitto on monia jäsenvaltioitaan jossain määrin painostamalla laatinut Arabien ihmisoikeuskirjan. Yleisesti tiedetään, ettei se ole suuri edistysaskel ja että se jää huomattavasti jälkeen Euroopan ihmisoikeussopimuksesta ja Ihmisoikeuksien yleismaailmallisesta julistuksesta. Silti todellista edistystä on tapahtunut verrattuna jonkin aikaa sitten vallinneeseen tilanteeseen. Katson myös, että nykyinen merkittävä terrorismintorjuntaongelma edellyttää kaikilta halua luoda arabivaltioihin kumppanuus- ja liittolaissuhteet ääriaineksen ja murhaajien varalta sen sijaan, että tuomitsisimme kaikki nämä valtiot ja veisimme pohjan torjuntatoimilta.

Tällä perusteella mietinnössä ehdotetaan, että koko Euroopan unioni lujittaisi suhteitaan kaikkiin tämän asian kollektiivisiin osapuoliin: tietenkin Arabivaltioiden liittoon, mutta miksei myös Persianlahden yhteistyöneuvostoon ja jopa Maghrebin arabiunioniin, jos se herätetään uudelleen henkiin. Näiden elinten kautta on mahdollista kehittää kulttuurisuhteiden ja henkisten suhteiden verkosto sekä järjestää keskusteluseminaareja, jotka vahvistavat tukeamme uudistuksille.

Arvoisa puhemies, tämä mietintö on jokseenkin hienovarainen. Tämä on ystävällinen kädenojennus sellaisille maille, joissa on kiistatta paljon arvostelemisen aihetta. Tarkistuksista käymämme keskustelu liikkuu äärimmäisen tuomitsevuuden ja maltilliseen kädenojennuksen välimaastossa, ja siinä kyllä myönnetään voimakkaat kritiikin aiheet mutta mieluummin vaietaan niistä niin kauan kuin tällä ystävällisellä kädenojennuksella voidaan edistää meidän kaikkien tarvitsemaa uudistusprosessia.

  Günter Gloser, neuvoston puheenjohtaja. (DE) Arvoisa puhemies, arvoisa komission varapuheenjohtaja, hyvä jäsen Rocard, hyvät parlamentin jäsenet, nykyinen keskustelu arabimaiden asemasta kansainvälisessä politiikassa on ajankohtainen. Nähdäksemme yksi tähän liittyvistä kysymyksistä on se, miten kehittää länsimaiden ja arabivaltioiden välistä yhteistyötä niin, että molemmat osapuolet hyötyvät siitä. Esitän lämpimät kiitokset jäsen Rocardille, jonka mietinnössä myös Euroopan parlamentti korostaa EU:n ja arabivaltioiden yhteistyön merkitystä.

Arabiliitto on lisännyt aktiivista osallistumistaan alueelliseen toimintaan jo muutamien vuosien ajan: maaliskuussa 2002 tehty Beirutin rauhanaloite on vain yksi esimerkki tästä. Erityisesti viime viikkoina arabimaat ovat osoittaneet myös oma-aloitteisesti valtavaa kiinnostusta koordinoinnin ja yhteistyön tiivistämiseen alueensa rajojen ulkopuolella.

Toisaalta tämä kehitys johtuu mielestäni siitä, että arabimaat ovat alkaneet jossain määrin uudelleen käyttää ajan mittaan unohduksiin jäänyttä Arabiliittoa yhteistyövälineenä. Toisaalta tämä vastaa mielestäni muiden kuin arabivaltioiden ja arabijärjestöjen tarpeeseen löytää luotettava alueellinen kumppani levottomalla alueella.

Heti viimekesäisen sodan jälkeen alkanut Arabiliiton jatkuva mukanaolo Libanonissa on erittäin tärkeää, ja kannustammekin Arabiliittoa jatkamaan nykyisiä toimiaan.

Tästä huolimatta olen vakaasti sitä mieltä, että selvin osoitus vaikutusvaltaisen Saudi-Arabian johtaman Arabiliiton uudenlaisesta kansainvälisestä roolista oli arabien rauhanaloitteen vahvistaminen Riadin huippukokouksessa maaliskuun lopussa. Tämä aloite on osoitus mahdollisuudesta palauttaa normaalit suhteet Israelin ja arabivaltioiden välille. Arabiliiton jatkuva sisäinen keskustelu vahvistaa näkemystä, jonka mukaan arabimailla on halu saavuttaa todellista edistystä.

Myös EU on ollut aktiivisemmin mukana Lähi-idän tapahtumissa viime vuosina ja kuukausina, ja kvartetti kuuluu edelleen sen keskeisiin vaikuttajiin.

Hiljattain molemmat osapuolet – arabimaat ja EU – ovat lisänneet keskustelua, joka koskee niiden ajatuksia poliittisen yhteistyön tiivistämisestä. Tässä yhteydessä haluan vain mainita EU:n troikan ja Arabiliiton valtuuskunnan kokouksen Sharm el-Sheikhissä sekä korostaa, että EU:n yleisten asioiden ja ulkosuhteiden neuvoston puheenjohtaja Frank-Walter Steinmeier on kutsunut Arabiliiton ministerivaltuuskunnan EU:n ulkoasiainministerien kokoukseen Brysseliin 14. toukokuuta.

Arabimaiden sisäisiä poliittisia, sosiaalisia ja kulttuuriin liittyviä haasteita ei tietenkään vähennetä pelkästään tällä tavalla, mutta haluan korostaa selvästi, että EU tarjoaa arabimaille ja arabiyhteisöille yhteistyötä kaikilla aloilla. Toivon, että tällä yhteistyöllä voidaan edistää laajempaa ymmärtämystä ja suvaitsevaisuutta Euroopan ja arabimaiden välillä. Ymmärtämys ja suvaitsevaisuus ovat ne kaksi arvoa, joilla on ratkaiseva merkitys vuoropuhelun onnistumisessa – nämä tunnusmerkit muodostavat EU:n ydinajatuksen, kuten neuvoston puheenjohtaja Angela Merkel kuvaili Strasbourgissa Saksan puheenjohtajakauden alussa.

Siksi suhtaudun myönteisesti siihen, että jäsen Rocard sisällytti mietintöönsä myös kulttuurinäkökohtia. Niillä on suuri merkitys määriteltäessä EU:n mahdollisuuksia tukea uudistusprosesseja arabimaissa. Tietämättömyys, stereotypiat ja keskinäinen vihanpito estävät tuloksekkaan kumppanuuden, jolla on tulevaisuutta. Vuoropuhelu ja toisen osapuolen kulttuurin ymmärtäminen ovat edellytys sille, että EU valitsee oikean lähestymistavan uudistusprosessien edistämiseen.

Viimevuotisen "pilapiirrosselkkauksen" yhteydessä keskusteltiin paljon tarpeesta lisätä "kulttuurien välistä vuoropuhelua". Tätä termiä on kuitenkin käytettävä varoen, sillä ajatus kulttuurien välisestä vuoropuhelusta saattaa vahingossa edistää kulttuurirelativismia. Ajatus, siitä, että normit ja arvot määräytyvät periaatteessa yksilön kulttuurin mukaan, on vastoin käsitystämme yleismaailmallisista ihmisoikeuksista. Tässä suhteessa yhdyn täysin mietinnön näkemykseen, jossa korostetaan kulttuurien välisen vuoropuhelun merkitystä samalla, kun siinä otetaan selvästi kantaa yleismaailmallisten ihmisoikeuksien puolesta.

Meidän on vältettävä "kulturismin ansaan" joutumista kaikin tavoin eikä vain silloin, kun on kyse ihmisoikeuksista. Ihmisillä on erilaisia identiteettejä. Emme ole vain muslimeja, kristittyjä tai ateisteja, vaan myös tietyn ammattialan edustajia, opiskelijoita, isiä, yhdistysten jäseniä ja paljon muuta. Islamilaisen fundamentalismin, samoin kuin kaiken muunkin fundamentalismin ongelma on se, että yksi henkilökohtaisen identiteetin osatekijä – uskonnollisuus – asetetaan kaiken muun yläpuolelle, ja monimutkainen todellisuus pelkistetään pohjimmiltaan "islamin" ja "länsimaiden" vastakkainasetteluksi. Meidän on vältettävä toiminnassamme kaikkea, mikä edistää tällaista pelkistämistä. On korostettava pikemminkin meitä yhdistäviä kuin meitä erottavia tekijöitä. Meidän on käytettävä neuvotteluissamme ja hankkeissamme EU:n ja arabimaiden yhteisiä foorumeja, etenkin Anna Lindh -säätiötä.

Jäsen Rocardin mietinnössä korostetaan myös sitä, että poliittinen islamismi on osoitus arabiyhteisöjen nykyaikaistumiskriisistä. Sen ratkaiseminen on ensisijaisesti arabiyhteisöjen tehtävä. Niissäkin on maallisia ja liberaaleja vaikuttajia. Silti näissä yhteisöissä käydään harvoin vuoropuhelua siitä, millainen poliittinen suhde valtion, uskonnon ja yhteiskunnan välille pitäisi muodostaa.

Yhteiskunnan sisäisessä vuoropuhelussa tehdään selväksi, että uskonnollisesti puolueeton valtio ja ihmisoikeuksien valvonta eivät ole uudistusohjelma, jota länsimaat pakottavat arabimaat noudattamaan, vaan että näistä seikoista on pikemminkin hyötyä arabimaille. Voimme tukea tätä yhteiskunnan sisäistä vuoropuheluprosessia muodostamalla vuoropuhelufoorumeja. Tämä on merkittävä tehtävä esimerkiksi Saksassa toimiville lukuisille poliittisille säätiöille.

  Günter Verheugen, komission varapuheenjohtaja. (DE) Arvoisa puhemies, arvoisa neuvoston puheenjohtaja, hyvät parlamentin jäsenet, komissio on tyytyväinen jäsen Rocardin mietintöön, jossa pohjimmiltaan käsitellään sitä, mitä merkitystä arabimaiden kehityksellä on meille ja mitä voimme tehdä vaikuttaaksemme tähän kehitykseen.

Nyt kun olemme löytämässä uudelleen yhteistä kulttuuriperintöämme ja historiallista perintöämme, on tärkeää, että Euroopan parlamentti haluaa ratkaisevalla tavalla edistää tiiviimpiä suhteita lähialueen arabimaiden kanssa. Arabimaailman uudistuksia koskevassa Euroopan parlamentin päätöslauselmassa korostetaan selvästi, että Välimeren ympäristön ihmiset ja valtiot ovat riippuvaisia toisistaan. Olemme toisistamme riippuvaisia poliittisia kumppaneita, jotka pyrkivät palauttamaan järjestyksen Lähi-itään sekä edistämään aktiivisesti moniarvoisuutta ja demokratiaa. Tarvitsemme toisiamme kulttuurin alalla edistääksemme kipeästi kaivattua, syvällistä vuoropuhelua kulttuurien ja uskontojen välillä. Tarvitsemme toisiamme ympäristöasioissa yli 46 000 kilometriä pitkän yhteisen Välimeren rannikkoalueen takia sekä ilmastonmuutoksen, meren pilaantumisen ja ympäristön parantamisen kaltaisten yhteisten haasteiden takia. Tarvitsemme toisiamme myös energiapolitiikan alalla Välimeren alueelta peräisin olevien tai sen kautta johdettujen öljy- ja maakaasutoimitusten takia ja etenkin väestötekijöiden takia, sillä sekä lailliseen että laittomaan maahanmuuttoon liittyvien kysymysten ratkaisemiseen tarvitaan vuoropuhelua Pohjois-Afrikan valtioiden kanssa.

Vastauksena keskinäiseen riippuvuuteemme käynnistimme yhdessä Barcelonan prosessin, jota täydennetään nyt EU:n naapuruuspolitiikalla. Lisäksi suhteita ovat kehittäneet yhteistyösopimus Persianlahden yhteistyöneuvoston kanssa, sopimus Jemenin kanssa ja Cotonoun sopimus Saharan eteläpuolisten arabivaltioiden kanssa.

Edistystä on saavutettu hiljattain Barcelonan prosessin ja naapuruuspolitiikan ansiosta. Kaksi esimerkkiä mainitakseni: assosiaatiosopimukset on tehty lähes kaikkien alueen maiden kanssa ja naapuruuspolitiikan toimintaohjelmia on käynnistetty. Vähitellen on muotoutumassa EU:n ja Välimeren alueen vapaakauppa-alue, jonka on tarkoitus toimia yhdyssiteenä yhä globaalistuvamman maailman ja EU:n harjoittaman avoimen, yhdennetyn alueellisuuden välillä.

Vuosi 2007 voisi varmastikin olla merkkipaalu suhteissamme perinpohjaisen muutoksen kourissa olevaan alueeseen, joka odottaa paljon kauaskantoiselta kumppanuudelta EU:n kanssa. Yhteistyö kumppaneidemme kanssa perustuu käsitykseen, jonka mukaan ainoastaan yhteiskunnan sisältä käsin saadaan aikaan kestäviä muutoksia. Myös poliittisten ja taloudellisten uudistusten asteittainen toteuttaminen naapuruuspolitiikan yhteydessä edistää EU:n ja Välimeren maiden tiiviimpää lähentymistä.

Keskeinen tekijä suhteissa arabikumppaneihimme on halu edistää alueen turvallisuutta, kasvua ja vakautta. Lisäksi olemme vakaasti sitä mieltä, että näillä suhteilla on paljon laajempi päämäärä, nimittäin yhdessä perustettu yhteistyön ja vakauden alue sekä yhteisten tavoitteidemme ja arvojemme vaaliminen.

Puhetta ryhtyi johtamaan
varapuhemies COCILOVO

  Antonio Tajani, PPE-DE-ryhmän puolesta. – (IT) Arvoisa puhemies, hyvät parlamentin jäsenet, Euroopan ja arabimaiden välisillä suhteilla on keskeinen merkitys rauhan rakentamiselle Välimeren alueella ja Lähi-idässä. Meidän kaikkien on osallistuttava kulttuurien ja uskontojen väliseen vuoropuheluun seuraavina vuosina siinä vakaassa uskossa, että ystävälliset suhteemme perustuvat vilpittömyyteen, lojaalisuuteen ja pyrkimykseen ymmärtää toisia kuitenkin siten, että oma identiteetti säilyy. Rocardin mietinnössä vahvistetaan, miten ensisijaisen tärkeää on laatia Euroopan unionille arabimaita koskeva uudistusstrategia, ja mietinnössä määritetään joitakin luovuttamattomia periaatteita, joiden on luonnehdittava suhteitamme tulevaisuudessa.

Euroopan parlamentin tehtävänä on kannustaa tekemään sellaisia päätöksiä, joilla edistetään demokratiaa, ihmisoikeuksien kunnioittamista, naisten asemaa, vapaakauppa-alueen luomista, tiedottamisen vapautta, talousapua ja uskonnonvapauden kunnioittamista.

Rocardin mietinnössä – ja voin ilmoittaa, että Euroopan kansanpuolueen (kristillisdemokraatit) ja Euroopan demokraattien ryhmä äänestää sen puolesta – määritetään vastavuoroisuuden perusperiaate, jonka mukaan samoin kuin kaikilla on oikeus harjoittaa omaa uskontoaan Euroopassa, myös arabimaiden kansalaisilla on oltava sama oikeus. Tältä osin Rocardin mietinnössä vaaditaan nimenomaisesti, että Euroopan unionissa asuvien arabien kokemukset olisi otettava huomioon. Tässä, kuten muissakin kysymyksissä olemme kuitenkin vielä kaukana Euroopan unionin asettamista tavoitteista.

Kun vaalimme näitä periaatteita ja autamme arabimaita toteuttamaan uudistuksensa siten, että kunnioitamme kuitenkin samalla niiden itsemääräämisoikeutta, estämme fundamentalismin kannatuksen lisääntymisen. Fanaattisuuden muodostama uhka huolestuttaa paitsi Euroopan unionia myös koko arabimaailmaa. Fundamentalismi synnyttää terrorismia, ja siksi Euroopan unionin ja arabimaiden on ensisijaisen tärkeää tehdä yhteistyötä tämän 2000-luvun vitsauksen torjumiseksi. Hiljattain tehdyt hyökkäykset osoittavat, että juuri nyt Al-Qaidan tavoitteena on iskeä maltillisiin arabimaihin, jotka pyrkivät käymään vuoropuhelua ja helpottamaan uudistuksia. Euroopan unioni ei voi pysyä vaiti, eikä se voi seurata tilanteen kehittymistä sivusta.

  Hannes Swoboda, PSE-ryhmän puolesta. – (DE) Arvoisa puhemies, kollegani ja ystäväni, jäsen Rocard sallinee minun aloittaa tarkastelemalla yhtä hyvin tärkeää aihetta, jonka parissa jäsen De Keyser on työskennellyt tiiviisti viime kuukausien ja vuosien aikana ja joka koskee palestiinalaisalueita. En usko, että voimme edistyä tässä asiassa muuttamatta palestiinalaiskysymykseen sovellettavaa EU:n politiikkaa tai ilman lukuisia jäsen Rocardin oikeutettuja vaatimuksia.

Ryhmäni päätti tänään yksimielisesti vaatia komissiota ja neuvostoa tekemään perusteellisia muutoksia palestiinalaisalueita koskevaan politiikkaansa. EU:n politiikka – jota edustavat neuvosto ja komissio – on perustelematonta, kyynistä ja sitä on mahdotonta hyväksyä arabimaiden väestön kannalta. Jotkin hallitukset voivat pitää tätä politiikkaa hyväksyttävänä, mutta arabimaat eivät voi hyväksyä palestiinalaishallintoon soveltamaamme nykyistä politiikkaa.

Vaadimme ensin vapaita vaaleja, ja vapaat ja oikeudenmukaiset vaalit järjestettiin – jäsen De Keyser oli näiden vaalien päätodistajana – mutta sen jälkeen totesimme, ettemme voi hyväksyä tulosta. Tämä on hyvin epädemokraattista. Sen jälkeen totesimme, että palestiinalaisten olisi muodostettava ainakin yhteishallitus, ja he muodostivat yhteishallituksen. Pyysimme palestiinalaisia myös sitoutumaan selvästi rauhanprosessiin ja vuonna 1967 vahvistettuihin rajoihin. Palestiinan nykyhallinto on ilmoittanut sitoutuneensa kunnioittamaan näitä rajoja. Israel ei ole sitä tehnyt, mutta meistä se ei vaikuta olevan mikään ongelma.

Monet virkamiehemme kieltäytyvät edelleen ottamasta vastaan Palestiinan ulkoministeriä, kuten neuvoston puheenjohtaja teki hiljattain. Emme voi hyväksyä sitä, että neuvoston puheenjohtaja Angela Merkel suostuu ottamaan vastaan Israelin ulkoministerin, samalla kun hän torjuu Palestiinan ulkoministerin, jolla ei ole mitään tekemistä Hamas-liikkeen kanssa, ja toteaa, ettei Palestiinan ulkoministerin tapaaminen sovi hänen arvolleen.

Kun otetaan huomioon palestiinalaisalueiden erityistilanne, vaadimme, että neuvosto ja komissio muuttavat merkittävästi kantaansa. Neuvoston ja komission yksittäiset jäsenet voivat olla asiasta eri mieltä, mutta näiden toimielinten harjoittama politiikka on vääränlaista ja kyynistä. Tiedättekö, millainen tilanne palestiinalaisalueilla on? Tiedättekö, että alueet ovat politiikkamme vuoksi ajautumassa kaaokseen ja että mafiaryhmittymät ovat ottamassa alueella vallan? Tiedättekö, että tällaisen politiikan jatkaminen on paras keino lisätä Israelin turvattomuutta?

Meidän on siten muutettava kantaamme – etenkin tämän mietinnön yhteydessä mutta myös Israelin turvallisuuden vuoksi, sillä se liittyy olennaisesti arabimaiden ja Euroopan unionin turvallisuuteen. Meidän on tehtävä näin tekemällä aitoa yhteistyötä palestiinalaishallinnon kanssa – tämä hallitus on valittu vaaleilla, joita olemme itse olleet vaatimassa – mikäli kyseinen hallitus on yhtä halukas tukemaan rauhanprosessia kuin Israelkin. Halusin sanoa tämän heti alkuvaiheessa keskustelua, jota käymme tästä erinomaisesta mietinnöstä. Mietintö on kuitenkin vaarassa jäädä toteutumatta, jollemme muuta palestiinalaisalueita ja palestiinalaishallintoa koskevaa politiikkaamme.

  Marco Cappato, ALDE-ryhmän puolesta. – (IT) Arvoisa puhemies, hyvät parlamentin jäsenet, haluaisin onnitella jäsen Rocardia, jonka mietinnön tarkoituksena on, kuten hän itse totesi, auttaa vuoropuhelun ja keskustelun käynnistämisessä. Katson kuitenkin, että esittäessämme tällaisen lausunnon meidän on tehtävä ensin selväksi – sillä tämä asia koskee meitä ja Euroopan unionin politiikkaa – että kyse on vuoropuhelusta ja keskustelusta, jonka aiomme käynnistää valtioiden sijasta kansalaisten ja yksittäisten henkilöiden kanssa.

Tämä pätee varsinkin, kun keskustelemme ensisijaisesti kulttuurisista – ja siten myös poliittisista ja institutionaalisista – toimista, joiden perusteella keskustelua on käytävä ennen kaikkea yksittäisten ihmisten eikä niinkään Arabiliiton tai yksittäisten valtioiden kanssa. Näin on etenkin koska arabimaailman kaksi suurinta ongelmaa – nationalismi ja fundamentalismi – koskevat nyt myös eurooppalaisia kaupunkeja, jotka ovat väestörakenteensa vuoksi muuttumassa yhä enemmän arabimaailman kaupungeiksi. Siksi Euroopan unionin on käsiteltävä näitä ongelmia. Tämä tilanne vaikuttaa myös toimielinjärjestelmäämme ja siihen, miten uskonto käsitetään Euroopan unionissa.

Islamilaisen fundamentalismin olemassaolosta ei ole epäilystäkään. Olemme tältä osin rohjenneet esittää kahta tarkistusta, jotka koskevat seksuaaliseen suuntautumiseen perustuvan syrjinnän torjuntaa sekä poliittisten ja uskonnollisen vallan selvää erottamista toisistaan. Mielestäni tämä ei ole provosoivaa. Ehdin vielä tuoda esiin, että kun osallistuimme kollegoideni kanssa Jerusalemissa järjestettyyn Gay Pride -tapahtumaan, panimme merkille, että tapahtuman estämiseksi järjestettyjen ajoittain väkivaltaisten mielenosoitusten aikana syntyi ortodoksijuutalaisten, islamilaisten ja katolisten fundamentalistien yhteisrintama. Tämä kysymys koskee näin ollen myös meitä, ja tähän myös perustuvat tarkistukset, jotka toivottavasti hyväksytään.

  Mario Borghezio, UEN-ryhmän puolesta. – (IT) Arvoisa puhemies, hyvät parlamentin jäsenet, mietinnössä esitetyillä hyvillä aikomuksilla valmistellaan tietä toimille, joiden pelkään olevan vääriä. Esimerkiksi myönnytykset ja varsinkin rohkaiseminen arabimaiden yhteisen foorumin perustamiseen voivat johtaa juuri siihen, mistä edellinen puhuja perustellusti varoitti: arabinationalismiin. Itse en suhtautuisi tällaiseen kovin hyväksyvästi ja levollisesti.

En ole innostunut siitä, että tämän vuoropuhelua koskevan tarjouksen takaa paljastuu merkkejä suunnitelmista, joita eräs vaikutusvaltainen arabi-intellektuelli on kuvaillut pelottavasti "Eurabia-hankkeeksi". Italialainen kirjailija Oriana Fallaci on sittemmin omaksunut tämän ilmaisun tehokkaasti käyttöönsä. Minua huolestuttaa tässä mietinnössä kuitenkin ennen kaikkea tapa, jolla arabien ihmisoikeuskirjaa koskevat epäilykset on tuotu julki, sillä mietinnössä todetaan, että ihmisoikeuskirjan joitakin artikloja voidaan niiden muotoilun perusteella tulkita monin eri tavoin. Tekstiä ei kuitenkaan juuri voida tulkita eri tavalla! Islamilainen ihmisoikeuskirja on hyvin selkeä: siinä todetaan, että muslimien ihmisoikeuksiin sovelletaan sharia-lakia. Se todetaan johdanto-osassa ja kaikissa seuraavissa artikloissa, ja se todetaan erittäin selkeästi.

Sitä sovelletaan peruskirjan – vuonna 1948 hyväksytyn ihmisoikeuskirjan – allekirjoittaneisiin arabimaihin, sikäli kuin Allah niin määrää. Toisin kuin mietinnössä todetaan, meidän on sen sijaan tehtävä selväksi paitsi kansalaisille myös niille arabihallinnoille, joiden kanssa käymme neuvotteluja, että uskonnolliset käsitykset, lait ja omantunnonvapautta koskeva periaate ovat kaikki erillisiä kysymyksiä. Näin siitä huolimatta, ettei ole selvää, miten innokkaasti kansalaiset ja arabihallinnot tarkastelevat ja kannattavat hyvin optimistiseen sävyyn julki tuotavaa Barcelonan prosessia, kun pidetään mielessä, etteivät he edes osallistu prosessiin liittyviin kokouksiin. Ihmisoikeuskirja perustuu filosofiseen periaatteeseen, jonka mukaan lait erotetaan hengellisistä ja uskonnollisista säännöistä.

Tämä käsitys on vahvistettava uudelleen hyvin selkeästi, muutoin Euroopan unioni teeskentelee jatkossakin, ettei se näe tällaisia hyvin vakavia uhkia, kuten Hamasin lähettämiä televisio-ohjelmia, joissa Mikki-hiiri opettaa arabilapsille näkemyksiä terrorismin vastaisesta sodasta, Israelin vastaisesta sodasta ja itsemurhapommittajien tekemistä uhrauksista. Tällaista ohjelmaa arabimaailman kansoille esitetään.

  Caroline Lucas, Verts/ALE-ryhmän puolesta. – (EN) Arvoisa puhemies, minunkin on pyydettävä anteeksi jäsen Rocardilta sitä, että keskityn vain yhteen asiaan – Palestiinaan. Myös minä olen sitä mieltä, että niin kauan kuin EU ei muuta nykyistä kantaansa ja tunnusta Palestiinan kansallista yhteishallitusta, heikennämme mahdollisuuksiamme hyvien suhteiden muodostamiseen arabimaailman kanssa, pahennamme köyhyyttä ja kärsimystä miehitetyillä alueilla, olemme vaarassa tuhota palestiinalaishallinnon ja olemme luultavasti jo tuhoamassa Palestiinan kansan toiveet.

Olemme myös täysin epäjohdonmukaisia ja tekopyhiä, sillä tapaamani palestiinalaiset ovat kyseenalaistaneet toimemme vedoten siihen, että myös EU pitää demokratiaa väkivaltaa parempana. Tämä on totta. Julistivatko EU:n tarkkailijat Palestiinan vaalit vapaiksi ja oikeudenmukaisiksi? Kyllä, näin tehtiin. Lisäksi muodostiko laillisesti valittu Hamasin johtama hallitus oikean kansallisen yhteishallituksen, kun sitä pyydettiin niin tekemään? Kyllä, tämäkin pitää paikkansa. Suostuiko hallitus kvartetin kolmeen pyyntöön, jotka koskivat väkivallan tuomitsemista, aiemmin tehtyjen sopimusten noudattamista ja Israelin valtion tunnustamista? Kyllä suostui. Palestiinalaiset ovat kysyneet minulta, ja minä puolestani kysyn neuvostolta tänä iltana, mitä muuta EU odottaa heidän tekevän?

Olen juuri palannut parlamentin valtuuskunnan vierailulta Palestiinasta, jossa tapasimme pääministeri Haniyehin ja monia hänen ministereitään, ja heidän kaikkien viesti oli sama: he ovat täyttäneet kvartetin asettamat vaatimukset, he hyväksyvät kahden valtion ratkaisun, joka perustuu vuoden 1967 rajoihin, ja he ovat valmiita ja halukkaita käynnistämään rauhanneuvottelut. He eivät voi ymmärtää, miksei EU vastaa heidän toimiinsa ja miksi EU vaatii esimerkiksi avun kanavoimista väliaikaisen kansainvälisen mekanismin (Temporary International Mechanism) välityksellä, jolla ei voida estää kasvavaa humanitaarista ja poliittista kriisiä, vaikka sillä autetaankin kaikkein köyhimpiä. Se heikentää Palestiinan valtion toimintakoneistoa ja toimivaltaa, ja ennen kaikkea se riisuu EU:lta sen vaikutusvallan, jota voisimme käyttää – ja jota meidän olisi käytettävä – Israelin viranomaisia kohtaan painostaaksemme niitä vapauttamaan edelleen laittomasti pidättämänsä Palestiinan verotulot. Tapasimme tiedotusministeri Mustafa Barghoutin, ja hän sai meidät epäileväisiksi todettuaan, että "jos EU haluaa palestiinalaishallinnon epäonnistuvan, sen pitäisi sanoa se". Olkaamme täysin selkeitä: juuri tähän politiikkamme johtaa. Olen varma siitä, ettei sen enempää parlamentti kuin neuvostokaan halua palestiinalaishallinnon epäonnistuvan, ja kysyn siksi neuvostolta jälleen kerran: mitä se sitten aikoo?

  Kyriacos Triantaphyllides, GUE/NGL-ryhmän puolesta. – (EL) Arvoisa puhemies, jos olisin Palestiinan kansalainen ja odottaisin innostuneena, että Euroopan unioni auttaisi minut pois siitä umpikujasta, johon olen joutunut, olisin samaa mieltä jäsen Swobodan ja Lucasin kanssa ja olisin hyvin huolissani Rocardin mietinnön joistakin kohdista.

Mietinnön ensimmäinen ongelma on se, että siinä ylistetään Eurooppa-neuvoston ja Euroopan komission Lähi-idän strategiaa, jossa meitä kaikkia kehotetaan keskustelemaan ainoastaan palestiinalaishallituksen toisen puoliskon kanssa ja jättämään huomiotta sen, että tämä hallitus on muodostettu demokraattisten vaalien tuloksena ja että kyse on yhteishallituksesta, jota kannattaa 96 prosenttia Palestiinan kansasta.

Olemme nähneet tämän katastrofaalisen politiikan seuraukset. Palestiinassa toimii laillinen hallitus, jonka Eurooppa-neuvosto ja Euroopan komissio ovat eristäneet, ja ne ovat tuhonneet siten kaikki mahdollisuudet, jotka tämä hallitus antoi meille käydä laillisia neuvotteluja. Jos Euroopan unioni ohittaa tämän tärkeän käännekohdan, tie eteenpäin voi olla hyvin vaikea.

Mietinnön toisessa kohdassa pannaan merkille, että EU:n ja arabimaiden välisten suhteiden syventäminen riippuu siitä, kuinka tarmokkaasti ja kykenevästi Eurooppa sovittaa yhteen historialliset velvoitteensa ja vastuunsa Israelin valtiota ja juutalaiskansaa kohtaan. Mitä ovat sen historialliset velvoitteet ja vastuut palestiinalaisia kohtaan? Meidän on lakattava hautaamasta päätämme hiekkaan. Palestiinan alueella on laillisesti valittu hallitus, jota emme saa eristää ja jonka kanssa Euroopan unionin on käynnistettävä välittömästi suora vuoropuhelu.

  Philip Claeys, ITS-ryhmän puolesta. – (NL) Arvoisa puhemies, Rocardin mietintö sisältää useita myönteisiä kohtia. Tällaisena poliittisen korrektiuden aikana esimerkiksi puhuminen avoimesti arabimaailman pahasta onnesta osoittaa tiettyä rohkeutta. Mietinnössä korostetaan perustellusti muutamia kipeitä aiheita. Demokratiaa, vapaata markkinataloutta, ihmisoikeuksien kunnioittamista ja naisten tasa-arvoista kohtelua on parannettava, ja myös muiden kuin muslimien on voitava harjoittaa uskontoaan vapaasti.

Tässä yhteydessä on ensisijaisen tärkeää soveltaa vastavuoroisuusperiaatetta, ja on hyödyllistä mainita siitä erikseen mietinnössä. Euroopan unionilla voi olla ja sillä on oltava tärkeä tehtävä näiden periaatteiden edistämisessä arabimaailmassa. Se, tuottaako tämä lähestymistapa hedelmää, on toinen asia, mutta meidän on edes yritettävä.

Lainaan nyt mietintöä, jossa todetaan, että arabiyhteiskuntien länsimaistuminen ei ole ainoa tie uudistusten toteuttamiseksi. Olen tästä samaa mieltä, mutta haluaisin korostaa, että ratkaisu ei ole myöskään Euroopan arabisoituminen ja islamisoituminen. Tanskalaisten sarjakuvien aiheuttamien mellakoiden perusteella olemme joutuneet toteamaan, että jotkin mielipiteenilmaisun kaltaisia keskeisiä vapauksia uhataan myös Euroopan unionissa. Euroopan unionin reaktio tähän oli jokseenkin – tai pikemminkin hyvin – laimea. Siksi haluan todeta täysin rauhallisesti ja tyynesti, että vapautemme ja oikeutemme pysyä omana itsenämme Euroopassa ja kaikissa Euroopan unionin jäsenvaltioissa on säilytettävä koskemattomina.

  Francisco José Millán Mon (PPE-DE). – (ES) Arvoisa puhemies, ei ole helppo tehtävä laatia mietintö arabimaailman uudistuksista, sillä arabimaihin kuuluu jokseenkin epäyhtenäinen joukko maita.

Arabimaissa toteutettavien uudistusten tarpeesta ollaan kuitenkin yhtä mieltä, ja tämä kanta tuodaan esiin jo mietinnön otsikossa. Myös arabijohtajat tunnustivat tämän Tunisissa vuonna 2004 järjestetyssä huippukokouksessa. Lisäksi hiljattain järjestetyssä Riadin huippukokouksessa vaadittiin nykyaikaistamista, vaikka huomaankin, etteivät uudistukset ole kovin keskeisessä asemassa kokouksessa laaditussa tekstissä.

Arabimaat kohtaavat useita haasteita, jotka heidän on ratkaistava tekemällä merkittäviä parannuksia politiikan, talouden ja sosiaalielämän aloilla. Näiden uudistusten on johdettava demokratisoitumiseen ja ihmisoikeuksien parempaan kunnioittamiseen, sillä kyse ei ole vain länsimaiden oikeuksista vaan yleismaailmallisista oikeuksista.

Demokratisoimisessa on usein haasteellista se, miten maltilliset islamilaiset, väkivaltaa vastustavat vaihtoehdot voidaan ottaa mukaan politiikkaan.

Lisäksi tarvitaan taloudellisia ja sosiaalisia uudistuksia. Taloudellisesta näkökulmasta valtion läsnäolo on kohtuutonta, osallistuminen kansainväliseen kauppaan on vähäistä ja talouksien eriytyminen on heikkoa. Yleisesti voidaan sanoa, että valtaosassa näistä maista talouden kehittymisen taso on alhainen ja kasvuasteet ovat pienet, minkä takia nopeasti kasvavalle väestölle ei pystytä luomaan työpaikkoja. Korkea työttömyysaste ja huonot näkymät aiheuttavat yhteiskunnallista tyytymättömyyttä, mikä ruokkii radikaaleja poliittisia voimia.

Arabimaiden vakaus ja vauraus ovat hyvin tärkeitä Euroopan unionille. Meillä on oltava niihin hyvät suhteet, joista molemmat hyötyvät vastavuoroisesti. Meidän on pohdittava öljyn ja kaasun merkitystä Euroopan unionille, sillä suuri osa sen energiavaroista on peräisin Euroopan unionin ulkopuolelta. Lisäksi useilla Euroopan unionin jäsenvaltioilla on naapurimainaan arabivaltioita, ja monet arabikansalaiset asuvat kaupungeissamme.

Lisäksi viime vuosina on ilmennyt uusi, äärimmäisen vakava uhka, jihadismi, joka taistelee paitsi meitä myös muslimivaltioita vastaan.

Lyhyesti sanottuna, meidän on tehtävä yhteistyötä monilla aloilla. Meidän on myös rohkaistava ja autettava heitä toteuttamaan poliittiset, taloudelliset ja sosiaaliset uudistukset. Kuten mietinnössä todetaan, status quo -tilanteen säilyttäminen ei pitkällä aikavälillä takaa mitään vaan päinvastoin.

  Véronique De Keyser (PSE). – (FR) Arvoisa puhemies, jotkut ovat todenneet tämän mietinnön luettuaan, että se on outo. Se on, koska siinä ei mainita tai mainitaan tuskin lainkaan tässä maailmanosassa harjoitettavaa alueellista ja kansainvälistä politiikkaa, Lähi-itää tuhoavia konflikteja, terrorismia, radikaalia islamismia tai laitonta maahanmuuttoa. Siinä ei myöskään mainita tiettyjen suurvaltojen siirtomaamenneisyyttä tai sitä, miten sinnikkäästi ne edelleen haluavat vaikuttaa asioihin. Mitä sitten tavoitellaan tällä hyvää tarkoittavalla mietinnöllä, joka on muuten todellinen vastamyrkky Muhammed-sarjakuville?

Ensinnäkin se ei ole hyvää tarkoittava mietintö vaan rohkea lausunto ja valtaisa luottamuksenosoitus arabimaailman demokraattisia mahdollisuuksia, hallituksesta riippumattomien toimijoiden monimuotoisuutta, sen kansalaisyhteiskunnan voimaa ja sen kulttuuria kohtaan. Lisäksi siinä todetaan selvästi, mikä asema Euroopan unionilla on oltava: sen on tuettava ja edistettävä maiden sisäisiä demokraattisia prosesseja ja muistutettava niitä ihmisoikeuksien tärkeydestä asettamatta kuitenkaan koskaan itseään hegemoniseen asemaan.

Viestimme voi vaikuttaa arkiselta. Se on kuitenkin ensisijaisen tärkeä todelliselle kulttuurien liitolle, sillä näin arabimaailmasta tulisi lopultakin kumppanimme rauhan, kehityksen ja kulttuurin aloilla. Monissa Euroopan parlamentin laatimissa mietinnöissä kuvaillaan niitä asioita, jotka uhkaavat meitä idästä. Jäsen Rocard on päättänyt korostaa asioita, jotka herättävät toivoa, ja kiitän häntä siitä.

Jäsen Rocard ei ole kuitenkaan käsitellyt tätä asiaa kattavasti. Mietinnössä mainitaan oikeutetusti Euroopan unionin vastuu Israelista ja sen turvallisuudesta. Hyväksymme tämän vastuun ja kannamme vastuumme jatkossakin, mutta sitä ei voida erottaa vastuustamme Palestiinaa kohtaan, joka käy parhaillaan läpi ennennäkemätöntä kriisiä. Emme voi koskaan uhrata toista toisen vuoksi. Jo vuonna 1917 annetussa Balfourin julistuksessa todettiin, että "kansallisen kodin perustamisella juutalaisille Palestiinaan ei ole vaikutusta muiden kuin juutalaisten yhteisöjen oikeuksiin Palestiinassa". Mitä olemmekaan tehneet vuosisata tämän julistuksen antamisen jälkeen?

Siksi kannatan ja puolustan voimakkaasti paitsi Euroopan parlamentin sosialidemokraattisen ryhmän esittämää vaatimusta myös kaikkien niiden vaatimuksia, jotka ovat puhuneet tänä iltana ja sanoneet meille: Palestiinan vastaiset pakotteet on purettava ja meidän on neuvoteltava Palestiinan kansallisen yhteishallituksen kanssa, sillä se hyväksyy arabimaiden rauhanaloitteen, mikä on merkittävä tae myös Israelin turvallisuudelle arabimaailman osalta. Se olisi harppaus eteenpäin, ja se herättäisi toivoa. Se herättäisi toivoa kaikissa niissä, jotka molemmin puolin vuonna 1967 vahvistettuja rajoja uskovat edelleen kansainväliseen oikeuteen ja haluavat valaa toivoa.

Siksi kysyn näiden arvojen ja rajan eri puolilla toimivien oikeamielisten henkilöiden nimissä, mitä me aiomme tehdä Euroopan unionissa? Odottaako? Sanon teille hyvät parlamentin jäsenet, ja sanon tämän myös neuvostolle ja komissiolle, emme saa odottaa enää kauempaa! Huomenna on jo liian myöhäistä, ja me saamme kantaa siitä musertavan vastuun.

  Luisa Morgantini (GUE/NGL). – (IT) Arvoisa puhemies, hyvät parlamentin jäsenet, en aio puhua Palestiinasta, sillä olen täysin samaa mieltä jäsen Swobodan, Triantaphyllidesin, Lucasin ja De Keyserin kanssa, ja siksi säästän teidät tässä yhteydessä Palestiinaa koskevilta huomautuksiltani.

Sen sijaan haluan kiittää jäsen Rocardia hänen laatimastaan mietinnöstä, joka sisältää monia tärkeitä näkökohtia – "toivoa", kuten jäsen De Keyser totesi. Näihin tärkeisiin näkökohtiin kuuluu toteamus, jonka mukaan monet arabimaiden intellektuellit ovat esittäneet selkeän arvion arabimaailman vastoinkäymisistä. Mielestäni Rocardin mietinnön puute on kuitenkin se, ettei siinä esitetä selkeää arviota eurooppalaisen yhteiskunnan vastoinkäymisistä demokraattisen arabimaailman uudistusten välttämättömyyden eikä toimintapolitiikkojemme kannalta.

Jäsen Rocardin itse esittämissä tarkistuksissa on muutamia korjauksia, joita kannatan täysin, vaikka katsonkin, ettemme voi puhua uudistuksista arabimaissa ottamatta huomioon niitä tragedioita, jotka ovat seurausta – eivät niinkään Euroopan unionin toimintapolitiikoista – vaan esimerkiksi Irakin sodasta ja siitä, ettei Israelin ja Palestiinan välistä konfliktia ole ratkaistu. Siksi katson, että meidän on aluksi tarkasteltava kriittisesti Irakin politiikkamme tuhoavia ja haitallisia vaikutuksia ennen, kun pohdimme politiikkamme muuttamista. Olemme esimerkiksi estäneet politiikallamme uudistusprosessin, joka on ensisijaisen tärkeä paitsi arabimaailmalle myös meille.

  Simon Busuttil (PPE-DE). – (MT) Kiitos arvoisa puhemies, arabimaailman uudistuksia koskeva aihe on erityisen monimutkainen. Aiheen monimutkaisuuden ymmärtää jo, kun lukee jäsen Rockarin mietinnön. Esittelijä kysyy itse asiassa, onko mitään arabiyhteisöä todella olemassa, ja huomauttaa, että on olemassa syy sille, miksi puhumme arabimaailmasta mutta emme arabikansasta tai arabiyhteisöstä. Tämä tarkoittaa selvästikin sitä, että ennen kuin keskustelemme arabimaailmasta ja tarjoamme ratkaisuja, meidän on ymmärrettävä sitä paremmin. Siksi on ensisijaisen tärkeää, ettemme käyttäydy ylemmyydentuntoisesti, kun puhumme arabimaiden uudistuksista, emmekä sanele ratkaisuja ikään kuin olisimme tietäväisempiä kuin toiset. Ei ole epäilystäkään siitä, että uudistukset ovat välttämättömiä, jotta arabimaat voivat hyötyä paremmin nykyaikaistamis- ja globalisaatioprosessista. Tehtävämme on antaa käyttöön Euroopan unionin kokemus ja tarjota apuamme kumppanuuden hengessä kahden tasavertaisen osapuolen välillä. Emme saa luoda sellaista ympäristöä, jossa kerromme toisille, mitä heidän pitäisi tehdä.

Barcelonan prosessin tarkoituksena oli lujittaa kumppanuutta, mutta kuten me kaikki tiedämme, päädyimme tilanteeseen, jossa Euroopan unioni saneli, mitä pitäisi tapahtua milloin ja miten. Meidän on myös hyödynnettävä paremmin arabimaiden neuvottelukumppaneitamme, kuten Arabiliittoa, joka omista ongelmistaan huolimatta on saanut riittävästi uskottavuutta antaakseen äänen arabimaailmalle. Malta on ehdottanut rakentavan vuoropuhelun käynnistämistä Euroopan unionin ja Arabiliiton välillä; vuoropuhelua, jossa pyritään käsittelemään niitä uudistuksia, jotka on toteutettava Välimeren molemmilla puolilla. Se on hyvä aloite, ja se on saanut hyvän vastaanoton Arabiliitossa, ja toivon, että sekä ministerineuvosto että komission jäsen voivat kannattaa sitä. Kiitos.

  Libor Rouček (PSE). – (CS) Haluaisin onnitella jäsen Rocardia hänen erinomaisesta mietinnöstään, joka on mielestäni hyvin tarpeellinen sekä arabimaiden että Euroopan unionin kannalta. Mielestäni tämän mietinnön tarpeellisuus näkyy siinä, miten paitsi Yhdysvalloissa myös Euroopassa on viime vuosina omaksuttu tietynlainen rajoittunut tapa tarkastella arabimaita ja islamistisia maita yksistään terrorismin vastaisen sodan näkökulmasta.

Euroopan unionin ja arabimaiden välisissä suhteissa on otettava huomioon terrorismin torjunta, mutta sen lisäksi on otettava huomioon esimerkiksi taloudellinen ja sosiaalinen kehitys, julkisten asioiden asianmukainen hoito sekä kansalaisyhteiskunnan, ihmisoikeuskäsitteen sekä kulttuurien ja uskontojen välisen ajatustenvaihdon ja vuoropuhelun lujittaminen. Euroopan unionin ja arabimaiden välisten suhteiden perustana pitäisi olla aito vuoropuhelu, jota käydään tasavertaisessa toimintaympäristössä siten, että vältetään luomasta ylemmyyden- tai alemmuudentunnetta.

Vuoropuhelua ja kumppanuutta EU:n kanssa olisi mielestäni hyödynnettävä voimakkaammin siten, että lujitetaan koko arabimaailman kanssa harjoitettavaa yhteistyötä. Toisin sanoen kahdenvälisten suhteiden lisäksi meidän olisi keskityttävä myös erityisiin organisaatioihin, ja osa niistä on jo mainittu edellä, kuten Arabivaltioiden liitto, Persianlahden yhteistyöneuvosto ja Maghreb-unioni.

Lopuksi totean, että koska olemme kokoontuneet tänne Euroopan parlamenttiin, haluan korostaa myös Euro–Välimeri-alueen parlamentaarisen edustajakokouksen tehtävää demokraattisena elimenä, joka tuo yhteen parlamenttien edustajat molemmin puolin Välimerta. Euro–Välimeri-alueen parlamentaarisella edustajakokouksella olisi mielestäni oltava paljon merkittävämpi asema esimerkiksi arabimaiden ja Israelin välisen konfliktin ratkaisemisessa.

  Pierre Schapira (PSE). – (FR) Arvoisa puhemies, haluaisin ensimmäiseksi kiittää jäsen Rocardia hänen mietinnöstään, jossa tuodaan hyvin objektiivisesti esiin Euroopan unionin täysin kahdenkeskiset suhteet arabimaihin. Mietinnössä vaaditaan kuitenkin erityisesti uutta vuoropuhelua, jossa on tarkasteltava kehitykseen ja hyvään hallintotapaan liittyviä ongelmia. Haluaisin vielä palata tähän aiheeseen.

Euroopan unioni on jakanut arabimaat kahteen ryhmään kehitysyhteistyöpolitiikassaan: Välimeren alueen maihin ja Kaukasian maihin, jotka kuuluvat naapuruuspolitiikan piiriin, sekä Lähi-idän maihin, joihin sovelletaan kehitysyhteistyöpolitiikkaa. Tämä keinotekoinen jako ei salli tasapuolista ja kattavaa lähestymistapaa, joka mahdollistaisi perustavanlaatuisten uudistusten toteuttamisen.

Hyvän hallintotavan osalta jäsen Rocard korostaa kumppanuuteen perustuvaa lähestymistapaa ja kansalaisyhteiskunnan asemaa. Tämä on innovatiivinen lähestymistapa – ja siksi tarkastelen sitä – ja siinä on otettava huomioon paikallisviranomaisten rooli. Arabimaihin on itse asiassa kehittynyt hyvin tiivis kaupunkien välinen yhteistyöverkosto, jossa arabikaupungit ovat hyvin organisoituneita ja ne kuuluvat lisäksi laajempaan organisaatioon, kaupunkien maailmanlaajuiseen organisaatioon, joka kattaa myös yhteistyötä tekevät Palestiinan kaupungit ja Israelin kaupungit. Yhteistyöhankkeita on käynnistetty rauhan rakentamisen, kulttuurisen ja uskonnollisen vuorovaikutuksen, ihmisoikeuksien edistämisen ja kaikenlaisen syrjinnän torjumisen alalla.

Nämä ylikansalliset toimet ilmentävät Euroopan unionin ja arabimaiden välisiä siteitä valtiota pienempien alueiden, kehittyvien kansalaisyhteiskuntien, tasolla. Ne muodostavat myös laajemman arviointikehyksen kuin terrorismin torjuntaa varten luotu kehys, joka otettiin käyttöön 11. syyskuuta 2001 jälkeen.

  Richard Howitt (PSE). – (EN) Arvoisa puhemies, haluaisin onnitella arvostettua kollegaani, Michel Rocardia, hänen mietinnöstään. Kuten mietinnössä korostetaan, toiveemme saada aikaan uudistuksia arabimaissa voi täyttyä ainoastaan osallistavalla ja yhteisiin arvoihin perustuvalla ratkaisulla – mikä liian usein unohtuu terrorismin vastaisista toimista puhuttaessa.

Kuten useat sosialidemokraattiset kollegani ovat todenneet, meidän on saavutettava todellista edistystä rauhanomaisen ja pitkäaikaisen ratkaisun löytämiseksi konfliktin ongelmiin, varsinkin Israelin ja Palestiinan kansojen välillä. Sallinette minun kuitenkin korostaa, että on ehdottoman välttämätöntä rajoittaa EU:n tai jäsenvaltioiden antaman suoran tai epäsuoran tuen vaikutusta alueen autoritaarisuuteen. Meidän on arvioitava uudelleen Euroopan turvallisuuspalvelujen ja niiden vastapuolten suhdetta ja varmistettava, että kyseiset virastot jatkavat yhteistyötä yhteisten uhkien, myös terrorismin, käsittelemiseksi ja että kaikki toimet ovat selvästi ihmisoikeussäädösten mukaisia, kidutusta koskevat määräykset mukaan luettuina. Aseiden tai sotilastarvikkeiden siirtoja alueelle on valvottava tiukemmin, jotta voidaan varmistaa, ettei niitä käytetä sisäiseen sortoon tai ulkoiseen hyökkäykseen. Kaikkien EU:n ulkoisen avun ohjelmien yhteydessä on arvioitava uudelleen tuen antamista alueen maille, jotta voidaan paremmin edistää taloudellista oikeudenmukaisuutta ja tukea uudistajia ja uudistusprosessia.

  Michel Rocard (PSE), esittelijä. – (FR) Arvoisa puhemies, arvoisa neuvoston puheenjohtaja Gloser, arvoisa komission jäsen Verheugen, en pysty vastaamaan jokaiselle puhujalle käytettävissäni olevien kahden minuutin aikana.

Haluan ensimmäiseksi korostaa niitä tärkeitä näkökohtia, joita neljä puhujaa tarkastelivat, sen sijaan että he olisivat tarkastelleet suoraan tätä aihetta. He muistuttivat meitä ennen tämän aiheen käsittelyä siitä, että Israelin ja Palestiinan välinen ratkaisematon tragedia, Palestiinan uuden hallituksen tunnustamatta jättäminen ja eri esteet, joita asetamme tielle, haittaavat hyvien suhteiden luomista Euroopan unionin ja arabimaiden välille. He ovat oikeassa. Minä en tuonut tätä näkökohtaa esiin, mutta haluan kuitenkin kannattaa tätä näkökulmaa hyvin ponnekkaasti. Olen usein kannattanut sitä muissa yhteyksissä. Haluan kiinnittää huomionne siihen, että se on tärkeä asia.

Haluaisin myös kiittää suuresta ymmärtämyksestä mietinnössä omaksuttua lähestymistapaa kohtaan, ja se ilmeni niin neuvoston puheenjohtajan Gloserin kuin komission varapuheenjohtajan Verheugenin puheesta, enkä usko hänen seuraajansakaan toteavan muuta. Parlamentin lähestymistapa, jota minä täällä edustan, sekä ministerineuvoston ja komission näkemykset noudattavat samaa ajattelutapaa. Minulle se on todella tärkeää.

Eri ryhmien kollegoillemme totean yksinkertaisesti, että kumppanuusajatusta kannattavan jäsen Busuttilin näkökulma on mielestäni tärkeä. Sanoisin, että jäsen Cappato on oikeassa korostaessaan, että kaikilla näillä toimillamme pyrimme työskentelemään kansalaisyhteiskuntien ja loppujen lopuksi yksittäisten ihmisten kanssa, muttemme tietenkään voi työskennellä suoraan yksittäisten ihmisten kanssa, vaan meidän on tehtävä se instituutioiden, tiedotusvälineiden ja muiden välityksellä, ja juuri tähän tämän mietinnön lähestymistapa perustuu.

Jäsen Tajani keskittyi vastavuoroisuuteen. Haluaisin huomauttaa, että lähestymistapamme onnistuminen riippuu kyvystämme mukauttaa vastavuoroisuutta taloudellisen ja kulttuurisen epätasa-arvoisen kehitystason mukaan. Tavoitteena on tukea prosessia, jossa arabimaiden on lähennyttävä demokraattisia arvojamme ilman, että teeskentelemme ja syytämme niitä siitä, etteivät ne jakaneet kanssamme näitä arvoja jo prosessin alussa. Kuten jäsen Cappato hyvin tietää, tämän todettuani minun on hylättävä jotkut tarkistukset, mutta ei sen vuoksi, että olisin eri mieltä esitetystä kritiikistä, vaan pikemminkin siksi, että mielestäni nyt ei ole oikea hetki esittää niitä, sillä olemme parhaillaan ojentamassa kättämme auttaaksemme ihmisiä, jotka ovat jääneet meistä kauas jälkeen ihmisoikeuksien kunnioittamisessa.

Tuen antamisen edellytyksenä ei ole ongelman ratkaiseminen etukäteen. Emme aio lisätä vaatimuksiamme. Tässä mielessä tunnen jopa houkutusta rohkaista äänestämään oman ryhmäni esittämää tarkistusta vastaan. Olemme keskustelleet siitä perusteellisesti. Ryhmäni on joustamaton joidenkin koskemattomien periaatteiden osalta, joiden puolesta olen taistellut 50 vuoden ajan. Meidän on edettävä tässä kysymyksessä hyvin maltillisesti. Ehdotan, että käytämme hienotunteisuutta diplomaattisissa suhteissamme. Politiikassa hienotunteisuus on harvinaista, mutta ehdotan sitä kuitenkin.

(Naurua)

  Günter Gloser, neuvoston puheenjohtaja. (DE) Arvoisa puhemies, hyvät parlamentin jäsenet, haluaisin tarkastella vain muutamaa kohtaa. Onko meillä muuta vaihtoehtoa kuin käydä vuoropuhelua naapureidemme kanssa?

Viime vuosina EU on hyväksynyt laajan joukon toimenpiteitä – ei kuitenkaan yksipuolisesti vaan yhteistyössä monien arabimaiden kanssa. Keskeiset toimenpiteet on jo mainittu, kuten Barcelonan prosessi, mutta toimenpiteisiin kuuluu myös naapuruuspolitiikka, jota olemme parhaillaan kehittämässä edelleen. Panemme kuitenkin merkille, että eri jäsenvaltiot kehittyvät eri tavoin.

Kuka olisi uskonut, että esimerkiksi Marokon kuningas perustaisi totuuskomission, jonka tehtävänä on arvioida uudelleen menneisyydessä tehtyjä rikoksia? Tämä tutkintakomitea ei tietenkään vastaa EU:n jäsenvaltioiden tällaisille komiteoille asettamia vaatimuksia. Samaten kuka olisi uskonut, että tietyt kaukaiset maat laajentavat äänestysoikeutta?

On tapahtunut paljon, mutta on ilmeistä, että olisimme voineet edistyä enemmän tietyissä asioissa. Arabimaiden kansalaiset olisivat myös toivoneet nykyistä suurempaa osallistumista taloudelliseen kehitykseen. Vuoropuhelulle ei ole kuitenkaan mitään vaihtoehtoa.

Jäsen Rocard puhui tarpeesta laatia strategia, mutta se voi kuitenkin toimia ainoastaan, jos teemme yhteistyötä arabimaiden kanssa. On mahdollista, että tietyn maan strategiamme poikkeaa jonkin Persianlahden valtioon soveltamastamme strategiasta. On kuitenkin tärkeää panna merkille myös se, että Arabiliitto on jälleen voimissaan. Liitto suuntaa katseensa usein EU:hun, eurooppalaisten valtioiden liittoon, mutta sillä ei ole tällaista yhdistävää tehtävää. Sen jäsenet ajattelevat sen sijaan usein kansallisesta näkökulmasta, ja ne säätävät mieluiten itse omista asioistaan. Nyt ne ovat kuitenkin ymmärtäneet, että etenkin konfliktien ratkaisussa liittouma on parempi ja että sen avulla voidaan siten puolustaa paremmin maan omia etuja.

Haluaisin tarkastella myös huomautuksia, joita on esitetty Israelin ja Palestiinan välisestä konfliktista käydyn keskustelun aikana. Olen tietenkin tietoinen siitä, että Israelin ja Palestiinan alueiden ratkaisematon konflikti vaikuttaa usein moniin keskusteluihin ja vuoropuheluihin. Haluan kuitenkin todeta aivan tietoisesti, että monet arabimaiden ongelmista olisi voitu ratkaista jo ennen kuin tämä konflikti saadaan ratkaistua.

Meidän on kuitenkin pidettävä tässä keskustelussa mielessä – jäsen Swobodan ja muiden huomautusten ohella – miten tämä tilanne on kehittynyt. Emme ole koskaan väittäneet, että Palestiinassa järjestetyt vaalit olivat epäoikeudenmukaiset. Päinvastoin panimme merkille, että ne olivat oikeudenmukaisemmat kuin monissa muissa maissa järjestetyt vaalit. Jäsen Swoboda, toinen tärkeä näkökohta on kuitenkin se, että vasta valittu hallitus ei julistanut aikovansa noudattaa edellisen hallituksen tekemiä sitoumuksia, ainakaan se ei tehnyt niin heti toimikautensa alussa vaan vähitellen ja lopulta vasta Saudi-Arabian tekemän aloitteen seurauksena.

Monet arabivaltiot ovat onnistuneet muodostamaan kansallisen yhteishallituksen.

Haluan sanoa täysin selvästi – sillä tämä asia hämärtyy ajoittain, enkä halua, että joudutte moittimaan minua tästä prosessin lopussa – että saarron aikana EU antoi Palestiinalle merkittävää taloudellista tukea. Ulkosuhteista vastaava komission jäsen Ferrero-Waldner on aina tehnyt tämän selväksi. Maksetut määrät olivat usein suurempia kuin saartoa edeltävällä ajanjaksolla.

Meidän on nyt pyrittävä yhdessä Arabiliiton ja tietenkin molempien toimijoiden, Israelin ja Palestiinan, kanssa jatkamaan rauhanprosessin elvyttämistä – mikä on osittain myös EU:n ja kvartetin ansiota – ja täyttämään ne vaatimukset, jotka tänään on esitetty.

  Jacques Barrot, komission varapuheenjohtaja. (FR) Arvoisa puhemies, haluan yksinkertaisesti kiittää parlamenttia ja tietenkin sen esittelijää jäsen Rocardia siitä työstä, jota ne ovat tehneet tämän meille kaikille tärkeän aiheen parissa. Annan komission jäsenelle Verheugenille, joka on esittänyt komission kannan, selvityksen kaikista niistä keskusteluista, joihin olen voinut osallistua hänen puolestaan. Uskon, että parlamentti tuntee itse asiassa ylpeyttä siitä, että se herättää ajatuksia tällaisista tärkeistä kysymyksistä. Olen luonnollisesti kiitollinen puheenjohtajavaltio Saksalle, ja toivon, että tämän mietinnön ansiosta voimme laatia kipeästi kaipaamamme rauhanstrategian.

  Puhemies. Keskustelu on päättynyt.

Äänestys toimitetaan huomenna klo 11.00.

Kirjalliset lausumat (työjärjestyksen 142 artikla)

  Eija-Riitta Korhola (PPE-DE), kirjallinen. – (FI) Arvoisa puhemies, mielestäni Rocardin mietintö on melko ansiokas: siinä korostetaan unionin roolia kannustajana ja rohkaisijana arabimaiden uudistuspyrkimyksissä. Tämä rooli edellyttää aktiivista kulttuurien välistä dialogia.

Meidän tuleekin kiinnittää huomiota siihen, mistä lähtökohdista dialogia pyritään käymään. Mietinnössä todetaan, että "kulttuurien välinen vuoropuhelu voidaan käynnistää uudelleen määrittämällä yhteinen ja yleinen humanistinen nimittäjä, joka menee dogmien ja yhteisöllisyysajatusten edelle". Tätä ei pidä ymmärtää puhtaan sekularistiseksi pohjaksi, mikä saattaa juuri lisätä kulttuurisia jännitteitä.

Liberalistisessa yhteiskunnassa sekoitetaan kaksi ajattelutapaa: moniarvoisuutta korostava eettinen pluralismi sekä toisaalta kulttuurirelativismi, jota voisi kutsua sekularistiseksi relativismiksi.

Siinä missä relativismi lähtee siitä, että uskonnollista totuutta ei olemassa, pluralistinen lähestymistapa toteaa vain, ettemme järjen keinoin voi saavuttaa yhteisymmärrystä tästä. Relativismi katsoo siis, että arvo- ja uskomusjärjestelmät on jätettävä kokonaan poliittisen päätöksenteon ulkopuolelle.

Pluralismi taas pyrkii arvoja koskevaan dialogiin ja katsoo, että erilaisia arvo- ja uskomusjärjestelmiä on pyrittävä ymmärtämään päätöksenteossa - siitä yksinkertaisesta syystä, että ne ovat merkittävä osa ihmisten elämää. On huomattava, että tällainen dialogi mahdollistaa paitsi ymmärryksen ja vuorovaikutuksen, myös kritiikin.

Relativismista seuraa itse asiassa jännitteiden kasvu, koska se väistelee vaikeita alueita ja ohittaa ne. Pluralismilla jännitteet voivat lientyä, koska se lähtökohtaisesti ottaa huomioon ihmisten arvomaailmat ja niiden erot.

Uskonto ei välttämättä ole vain jännitteiden aiheuttaja eli ongelma. Se voi olla myös osa ratkaisua.

  Glyn Ford (PSE), kirjallinen. (EN) Aion kannattaa tätä mietintöä, joka koskee Euroopan unionin strategiaa arabimaissa. Vaikka arabimaiden ja Israelin välisen konfliktin molemmissa osapuolissa on vikaa, olen tyytyväinen siihen, että EU:lla on tähän konfliktiin paljon tasapainoisempi kanta kuin Bushin hallinnolla Yhdysvalloissa.

Indonesiassa – joka on maailman neljänneksi suurin valtio ja suurin muslimivaltio – Acehin konflikti, joka oli jossain määrin samankaltainen, osoitti hiljattain, mihin toimiin voisimme mahdollisesti ryhtyä. EU:n toimet johtivat tuolloin rauhansopimukseen ja rauhanprosessiin, jolla päätettiin 30-vuotinen kansalaissota, ja kustannukset olivat pienemmät kuin mitä kulutamme Irakissa muutamassa tunnissa. Tämän esimerkin olisi oltava mallina kehittyvän yhteisen ulko- ja turvallisuuspolitiikkamme mukaisille EU:n tuleville toimille.