Hakemisto 
 Edellinen 
 Seuraava 
 Koko teksti 
Menettely : 2005/2238(REG)
Elinkaari istunnossa
Asiakirjojen elinkaaret :

Käsiteltäväksi jätetyt tekstit :

A6-0143/2007

Keskustelut :

Äänestykset :

PV 10/05/2007 - 7.1
Äänestysselitykset

Hyväksytyt tekstit :

P6_TA(2007)0173

Sanatarkat istuntoselostukset
Torstai 10. toukokuuta 2007 - Bryssel EUVL-painos

8. Äänestysselitykset
Pöytäkirja
  

- Reynaudin mietintö (A6-0143/2007)

 
  
MPphoto
 
 

  Richard Corbett (PSE), kirjallinen. (EN) Totean sosialistiryhmän puolesta, että olen hyvin tyytyväinen tähän työjärjestyksen tarkistukseen, jonka myötä parlamentti voi paljon entistä tehokkaammin ja nopeammin käsitellä ehdotuksia yhteisön lainsäädännön yksinkertaistamiseksi joko nykyisen lainsäädännön kodifioinnin kautta, jolloin sisältöön ei puututa, tai lainsäädännön uudelleen laatimista koskevin ehdotuksin, joissa sisältömuutokset yhdistyvät nykylainsäädännön yksinkertaistamiseen.

Yhä useammat yhteisön lainsäädäntöehdotukset, joita me täällä parlamentissa tarkastelemme, koskevat pikemminkin nykyisen lainsäädännön tarkistamista tai nykyaikaistamista kuin uusia aiheita koskevaa uutta lainsäädäntöä. Kuitenkin harva asia lisää niin paljon yhteisön lainsäädännön epäselvyyttä ja monimutkaisuutta kuin tapa, jolla direktiiviryhmällä muutetaan aiempia direktiivejä, ilman että tekstejä kokonaisuudessaan konsolidoitaisiin yhtenäiseksi asiakirjaksi. Komission on vauhditettava nykyisen yhteisön lainsäädännön kodifiointia koskevaa ohjelmaansa, ei pelkästään pyrkimyksenä vähentää yhteisön säännöstön sivumäärää, vaan myös lisätäkseen sen avoimuutta ja helppoa saatavuutta kaikille. Muuttaessaan tänään työjärjestystään parlamentti antaa voimakkaan signaalin siitä, että se on valmis auttamaan tässä prosessissa nopeasti ja uutterasti.

 
  
  

- Meijerin mietintö (A6-0131/2007)

 
  
MPphoto
 
 

  Pedro Guerreiro (GUE/NGL), kirjallinen. (PT) Jos jollain olisi epäilyksiä tämän suosituksen tavoitteista, riittää, kun tarkastelee huolellisesti parlamentin esittämiä tietoja: tunnustetaan ensimmäistä kertaa julkisten viranomaisten oikeus valita vapaasti niin kutsuttujen tie- ja rautatieliikenteen "julkisten palvelujen" tarjoajat, olivatpa nämä yksityisiä tai julkisia. Toisin sanoen tämä merkitsee julkisia palveluhankintoja koskevien sopimusten tekemistä kilpailun puitteissa eli sellaisten julkisten viranomaisten tarjoamien julkisten palvelujen käsitteen heikentämistä, joissa työntekijöiden ja käyttäjien oikeudet korkealaatuiseen, edulliseen julkiseen palveluun turvataan.

Vaikka hyväksyttyyn suositukseen sisältyykin joitain tärkeitä kohtia – kuten että viranomaisilla on mahdollisuus tarjota palvelut itse tai tehdä sopimus suoraan itse valvomansa yksikön kanssa – asiakirja on osa liberalisointipolitiikkaa, jolla edistetään yksityistämisiä ja monopoleja julkisella rahoituksella sillä perusteella, että kaikkien valtioiden voimat yhdistetään.

Olemme hyvin pettyneitä siihen, että esittämämme ehdotukset, joilla pyrittiin turvaamaan alan työntekijöiden oikeudet, kuten sellaisten määräysten sisällyttäminen sopimuksiin, joilla turvataan työpaikat liikenteen harjoittajan muuttuessa, hylättiin.

 
  
MPphoto
 
 

  David Martin (PSE), kirjallinen. (EN) Kannatin näitä tarkistuksia uusien sääntöjen luomiseksi julkisen tie- ja rautatieliikenteen alalla. Tällä pyritään tasapainottamaan näitä palveluja koskevien sopimusten tekemistä julkisen ja yksityisen sektorin välillä. Erityisesti kannatan ajatusta vanhan EU:n lainsäädännön kumoamisesta ja julkisen liikennealan nykyisten kansallisten sääntöjen korvaamisesta Euroopan laajuisilla standardeilla.

 
  
MPphoto
 
 

  Erik Meijer (GUE/NGL), kirjallinen. (NL) Komission vuonna 2000 esittämä ehdotus, jossa tarjouspyyntöjä koskevaa velvoitetta oli määrä soveltaa koko julkisen liikenteen alaan, sopi tuolloiseen poliittiseen kontekstiin, kun yleinen ajatus oli, että hallitusten olisi luovuttava monista tehtävistään, että veroja voitaisiin laskea sen seurauksena ja että markkinat voisivat järjestää kaiken asianmukaisella tavalla. Tämä muodosti osan niistä sopimuksista, jotka tehtiin muutamaa kuukautta ennen tätä ehdotusta hallitusten päämiesten huippukokouksessa Lissabonissa, jolloin odotettiin, että markkinataloudesta ja suuremmista voitoista seuraisi myös entistä suurempaa talouskasvua ja jopa parempia ja halvempia palveluita kuluttajille. Tämä uusliberalistinen ideologia on sittemmin osoittautunut käytännössä vääräksi. Lissabonin strategia ei ole täyttänyt odotuksia. Markkinat eivät tarjoa mitään vastauksia, varsinkaan julkisen liikenteen alalla tai muidenkaan sekä välttämättömien että kannattamattomien palvelujen alalla. Tämä johtaisi yhdennettyjen verkostojen häviämiseen, ja vain eniten käytetyt linjat säilytettäisiin. Viimeisten seitsemän vuoden aikana olemme saaneet enemmän kokemusta yksityistämisestä ja tarjouskilpailuista, ja tässä koetut pettymykset ovat voimistaneet vastustajien joukkoja. Osittain tämän vuoksi tavoitteeni esittelijänä, nimittäin kunnallisten liikenneyritysten ja valinnanvapauden säilyttäminen, oli mahdollista saavuttaa.

 
  
MPphoto
 
 

  Luís Queiró (PPE-DE), kirjallinen. (PT) Julkisia palveluja koskevia vaatimuksia käsittelevä mietintö, josta äänestimme tänään, herättää odotuksia vuosikymmenen ajan käsitellyn asian saattamisesta myönteisellä tavalla päätökseen toisessa käsittelyssä. Nykytilanteen oikeudellinen epävarmuus on vain lietsonut kiistoja ja omalta osaltaan haitannut julkisen matkustajaliikenteen palvelumarkkinoiden kehitystä.

Toivomme tämän vuoksi, että tekstistä sovitaan ja taataan avoimet edellytykset markkinoille pääsemiseksi ilman keinotekoisia rajoituksia, joilla on vain määrä suojella nykytilannetta, jossa hukumme byrokratiaan ja jossa yhä uusia esteitä asetetaan henkilöliikenteen paremmalle ja tehokkaammalle tarjoamiselle.

 
  
MPphoto
 
 

  Georgios Toussas (GUE/NGL), kirjallinen. (EL) Ehdotus asetukseksi rautateiden ja maanteiden julkisista henkilöliikennepalveluista on jälleen hyökkäys ruohonjuuritason tuloja sekä yleisesti julkisen liikenteen työntekijöiden ja matkustajien oikeuksia kohtaan.

Sen jälkeen kun meri- ja rannikkoliikenteen vapauttaminen oli toteutettu ruohonjuuritason vastaisella EU:n lainsäädännöllä, asetuksella (ETY) N:o 3577/92, ja myös lento- ja rautatieliikenne oli vapautettu, nyt on vuorossa paikallisen rautatie- ja maantieliikenteen yksityistäminen suuryritysten voittojen kasvattamiseksi.

Suuryritykset ulottavat lonkeroitaan työntekijöiden päivittäiseen matkustamiseen raitiovaunuilla, maanalaisella, rautateiden lähiliikenteessä ja busseissa, lippujen hinnat nousevat hyvin korkeiksi ja valtiontukipaketteja ohjataan yksityisille monopoliasemassa oleville liikenneyhtiöille. Tällä on hyvin kielteisiä vaikutuksia näissä liikennevälineissä työskentelevien ja niitä käyttävien turvallisuudelle, siis koko ruohonjuuriluokalle.

Julkisen liikenteen yksityistämisen vaikutukset ovat erityisen kielteisiä syrjäisillä alueilla ja yhteiskunnan alimmissa luokissa, kuten osoittavat kokemukset kaupungeista, joissa sitä on jo sovellettu, sekä rannikkomerenkulun ja lentoliikenteen vapauttaminen.

Työntekijät taistelevat myös Euroopan unionin ruohonjuuritason vastaista politiikkaa vastaan liikennealalla. Taistelemme nykyaikaisen julkisen liikenteen korkeiden standardien ja halpojen lippujen puolesta, jotka vastaavat työtätekevien ja ruohonjuuriluokkien tarpeita, ja tämän vuoksi äänestimme tätä EU:n asetusta vastaan.

 
  
  

- Toubonin suositus (A6-0144/2007)

 
  
MPphoto
 
 

  David Martin (PSE), kirjallinen. (EN) Äänestin valmiiksi pakattujen tuotteiden pakkauskokojen vapauttamista koskevan neuvoston yhteisen kannan puolesta. Kun lainsäädäntö pannaan täytäntöön, on mahdollista myydä päivittäisiä kulutustavaroita nykyistä useammassa pakkauskoossa. Uskon tämän olevan kuluttajien etujen mukaista.

 
  
MPphoto
 
 

  Marianne Thyssen (PPE-DE), kirjallinen. (NL) Yhteisön nykyinen pakollisia pakkausmateriaaleja koskeva lainsäädäntö on 30 vuotta vanhaa eikä vastaa enää nykyisiä kulutustottumuksia. Tänään toisessa ja viimeisessä käsittelyssä hyväksymämme uudet säännöt – täydessä sovussa neuvoston kanssa, mistä haluan suuresti onnitella esittelijää – ovat kuluttajien yhä moninaisempia pakkauskokoja koskevan kysynnän mukaisia. Kilpailuesteet poistetaan ja innovointia kannustetaan kaikkialla Euroopassa. Eurooppalaiset valmistajat voivat itse päättää, mitkä pakkauskoot vastaavat parhaiten heidän asiakkaidensa vaatimuksia. Mitä tulee mietinnössä esitettyyn mahdollisuuteen laajentaa kuluttajille tarjottavien tuotteiden hintojen ilmoittamisesta mittayksikköä kohden annetun direktiivin soveltamista tiettyihin pienyrityksiin, haluan ilmaisemalla varauksen todeta, että kannatan täysin asianmukaista tiedottamista kuluttajille, eikä minulla ole mitään sitä vastaan, että markkinoiden leijonanosasta vastaavilta suurilta jakeluketjuilta vaaditaan, että ne merkitsevät hinnan mittayksikköä kohden tuotteisiinsa, mutta tämän velvoitteen asettaminen pk-yrityksille tai paikallisille kaupoillekin ei olisi hyvä asia. Tämän vuoksi taistelen kynsin ja hampain tässä asiassa, kun parlamentti piakkoin tarkistaa nykyistä kuluttajalainsäädäntöä.

 
  
  

- Harbourin suositus (A6-0145/2007)

 
  
MPphoto
 
 

  David Martin (PSE), kirjallinen. (EN) Kannatin näitä tarkistuksia uusien sääntöjen käyttöönottamiseksi tieliikenneajoneuvojen valmistusstandardeista. Näin nostetaan ympäristö- ja turvallisuusstandardeja ja tehdään valmistajille helpommaksi myydä ajoneuvojaan Euroopan laajuisesti. Olen erityisen iloinen siitä, että lainsäädännössä otetaan entistä enemmän huomioon vammaisten ajoneuvon käyttäjien tarpeet.

 
  
MPphoto
 
 

  Marianne Thyssen (PPE-DE), kirjallinen. (NL) Arvoisa puhemies, hyvät kollegat, minusta Harbourin mietintö, josta äänestimme tänään toisessa käsittelyssä, ansaitsee parlamentin täyden tuen, sillä tänään näytettiin vihreää valoa tyyppihyväksynnälle, jota sovelletaan henkilöautojen lisäksi myös linja-autoihin ja kuorma-autoihin. Myös hyvin monenlaisten ajoneuvojen hyväksynnän vastavuoroinen tunnustaminen on merkittävä askel kohti sisämarkkinoiden loppuunsaattamista. Lisäksi puitedirektiivin käyttöönotosta on etua turvallisuuden kannalta, osittain sen vuoksi, että tämä todennäköisesti nopeuttaa lukuisten linja-autojen turvallisuutta koskevien toimenpiteiden voimaantuloa.

Puitedirektiivin mukanaan tuoma yksinkertaistaminen on hyvä asia niin valmistajan kuin kuluttajankin kannalta, sillä se takaa laajemmat sisämarkkinat, lisää turvallisuutta ja on ympäristön edun mukainen. Kaikista näistä syistä olen valmis antamaan esittelijälle täyden tukeni.

 
  
  

- Costan mietintö (A6-0124/2007)

 
  
MPphoto
 
 

  Bogusław Liberadzki (PSE), kirjallinen. (PL) Äänestän ehdotuksesta Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiiviksi peilien jälkiasentamisesta yhteisössä rekisteröityihin raskaisiin tavarankuljetusajoneuvoihin laaditun mietinnön puolesta.

Esittelijä Paolo Costa korostaa perustellusti, että peilien jälkiasentaminen kaikkiin vuoden 2000 jälkeen rekisteröityihin raskaisiin ajoneuvoihin kuolleiden kulmien poistamiseksi kuljettajan näkökentästä pelastaisi yli tuhat ihmishenkeä vuoteen 2020 mennessä. Ilman tätä pakollista lainsäädäntöä ja jälkiasentamista kuorma-autoihin vuodesta 2007 alkaen suosittelevan vuoden 2003 direktiivin mukaisesti ajoneuvot, joissa ei ole laajakulmapeiliä, olisivat poistuneet tieliikenteestä vasta vuonna 2023. Tämä olisi viivästyttänyt merkittävästi tehtävää työtä.

Myös lisäpeilien rahoitusmenetelmä kuvattiin tarkkaan. Jälkiasennuskustannukset eivät saa ylittää 100—150 euroa, mikä vastaa yhtä polttoainetankillista.

Kannatan myös ehdotusta, jonka mukaan tutkittaisiin, olisiko myös pakettiautojen tai muiden jakeluautojen kaltaisiin ajoneuvoihin asennettava tällaisia peilejä.

 
  
  

- Päätöslauselmaesitys RC-B6-0190/2007

 
  
MPphoto
 
 

  Zuzana Roithová (PPE-DE).(CS) Olen iloinen siitä, että parlamentin jäsenten enemmistö on etääntynyt niistä EU:n ja Venäjän huippukokousta koskevan päätöslauselman osista, joissa vasemmisto yritti manipuloida yhteisön kansalaisia uskomaan, että Yhdysvaltojen ohjuskilven asentaminen Puolaan ja Tšekin tasavaltaan johtaisi uuteen kilpavarusteluun. Tämä vasemmiston väite on väärä kahdesta syystä: ensinnäkin koska se koskee sellaisen puolustusjärjestelmän loppuunsaattamista, jolla on määrä torjua hyökkäyksiä idästä, rauhaa uhkaavista järjestelmistä, ja toiseksi mitä tulee kilpavarusteluun, Venäjä on Putinin valtaantulosta alkaen lisännyt merkittävällä tavalla sotilasmenojaan niin absoluuttisesti kuin suhteessa BKT:henkin, koska neljän prosentin osuus on edelleen 30 prosenttia enemmän kuin EU:n jäsenvaltiot osoittavat puolustukseen. Nyt aikaansaatu päätöslauselma on suorapuheinen poliittinen viesti vietäväksi Venäjän kanssa pidettävään huippukokoukseen. Siinä todetaan, ettemme hyväksy kyseisen valtion aggressiivista Tšetšenian, Viron, Puolan ja muiden valtioiden vastaista politiikkaa.

 
  
MPphoto
 
 

  Czesław Adam Siekierski (PPE-DE). – (PL) Arvoisa puhemies, keskustelu, jonka kävimme parlamentissa ennen EU:n ja Venäjän välistä huippukokousta, oli esimerkki yksimielisyydestämme ja yhtenäisyydestämme. Siinä korostettiin, että unioni puolustaa kaikkien jäsenvaltioiden etuja suhteissaan Venäjään. Useimmiten esimerkkinä käytettiin Viroa, ja myös Venäjän asettama puolalaisten lihatuotteiden tuontikielto mainittiin. Sitä, että tietyt jäsenvaltiot toimivat Venäjän kanssa yksipuolisesti muiden jäsenvaltioiden selän takana ja vastoin unionin etuja, ei mainittu. Sen sijaan esitettiin paljon kritiikkiä koko Venäjää kohtaan pyrkimättä yksilöimään niiden valtaapitävien roolia, jotka päättävät tästä politiikasta, sekä tavallisen Venäjän kansalaisen kantaa, johon kohdistuu tiedotusvälineiden manipulointia. On sekä Euroopan unionin ja Venäjän että koko maailman etujen mukaista taivutella Venäjän yhteiskunta kannattamaan sellaisia arvoja, kuten vapaus, ihmisoikeudet, demokratia ja tasavertainen kansainvälinen yhteistyö.

 
  
MPphoto
 
 

  Mario Borghezio (UEN).(IT) Arvoisa puhemies, Lega Nord itsenäisen Padanian puolesta äänesti EU:n ja Venäjän huippukokousta koskevasta päätöslauselmaesityksestä osittain halutessaan protestoida Euroopan unionin äärimmäisen vaimeaa asennetta Viron kriisissä. Jäsenvaltioon, pieneen ja nuoreen kansakuntaan, jonka kansa on rohkeasti ja määrätietoisesti saavuttanut vapauden neuvostokommunismin vankeudesta, on kohdistunut merkittäviä uhkia entisten neuvostomiehittäjien toimesta kansallisen poliittisen päätöksen seurauksena.

Yhteisö on tyytynyt seuraamaan sivusta, lähinnä änkyttäen jonkinlaista protestia tapahtumista Viron Moskovan-lähetystössä. Meidän on korvattava tai ainakin lisättävä niihin tyhjiin sanoihin, joilla Rooman sopimuksen 50-vuotispäivää juhlittiin, hieman tiukempia ja rohkeampia sanoja puolustaaksemme jäsenvaltiota, jonka vapautta on uhattu.

 
  
MPphoto
 
 

  Hélène Goudin ja Nils Lundgren (IND/DEM), kirjallinen. (SV) Kuten yleisesti tiedetään, Junilistan katsoo, ettei EU:n tai sen toimielinten pidä tehdä ulkopolitiikkaa. Euroopan parlamentissa toistuu kuvio, jossa suhteet kolmanteen maahan alkavat kauppapolitiikan tasolla. Tämän me hyväksymme. Ongelmat alkavat, kun tähän lisätään muita politiikan aloja, kuten ulkosuhteet, tuki ja kalastuspolitiikka. EU:n olisi omistauduttava yksinomaan kauppapoliittisiin asioihin sekä rajat ylittäviin ympäristöasioihin.

Sellaisenaan Vihreät / Euroopan vapaa allianssi –ryhmän tarkistus 9 on hyväksyttävä. Euroopan parlamentin ei kuitenkaan pidä käsitellä sitä, sillä se koskee ulkopolitiikkaa. Presidentti Ahtisaari on YK:n pyynnöstä laatinut Kosovo-suunnitelman. Parlamentin tehtävänä ei kuitenkaan ole esittää kantaansa sen paremmin tästä suunnitelmasta kuin Venäjän toimistakaan.

Mitä tulee Venäjän ongelmiin, esimerkiksi ihmisarvojen ja oikeusvaltion kunnioituksen puutteeseen, kaupan lisääntyminen on hyvä asia. Kun on kyse varsinaisista ulkopoliittisista asioista, työ kuuluu kuitenkin kansallisille parlamenteille ja hallituksille yhteistyössä YK:n kanssa.

 
  
MPphoto
 
 

  David Martin (PSE), kirjallinen. (EN) Äänestin tämän mietinnön puolesta, jossa tunnustetaan Venäjän merkitys Euroopan unionille varsinkin energian osalta mutta jossa myös korostetaan demokraattisten arvojen ja ihmisoikeuksien tarvetta. Erityisesti kannatan sitä, että Venäjää kehotetaan kunnioittamaan tinkimättä diplomaattisia suhteita koskevan Wienin yleissopimuksen velvoitteita takaamalla diplomaattien sekä suurlähetystöjen suojelun.

 
  
MPphoto
 
 

  Cristiana Muscardini (UEN), kirjallinen. (IT) Venäjä on Euroopan unionille merkittävä talous- ja kauppakumppani, ja meidän olisi kehitettävä lisää suhteitamme kyseiseen valtioon, osittain helpottaaksemme demokratisoitumisprosessia sekä kansalais- ja ihmisoikeuksien kunnioittamista.

Emme kuitenkaan voi peitellä huoltamme viime päivien tapahtumista Venäjän ja Baltian maiden suhteissa, erityisesti suhteissa Viroon. On korostettava, että Venäjän viranomaisille on jo tullut tavaksi käyttää taloudellista ja kaupallista painostusta naapurimaihinsa saavuttaakseen alueen geopoliittisen johtoaseman.

EU:n on yhdessä ja yhtenäisesti puolustettava Viroa ja yleisemmin kaikkia jäsenvaltioitaan minkä tahansa EU:n ulkopuolisen valtion kaupallista painostusta ja uhkia vastaan.

 
  
MPphoto
 
 

  Catherine Stihler (PSE), kirjallinen. (EN) Venäjän ja Viron väliseen jännitteeseen on löydettävä ratkaisu. On hyvin huolestuttavaa, kuinka nopeasti tämä Viron paikallista päätöstä koskeva ongelma eskaloitui energiatoimitusten katkaisemiseen Venäjän toimesta. Energiariippuvuutemme Venäjästä huolestuttaa edelleen niitä, jotka ovat kiinnostuneet toimitusvarmuudesta. Venäjän vientiöljystä 60 prosenttia tuodaan EU:hun, ja tämä vastaa 25 prosenttia öljyn kulutuksestamme. Lisäksi 50 prosenttia Venäjän kaasuviennistä vastaa 25 prosenttia EU:n kaasun kokonaiskulutuksesta. Toivon, että näitä asioita korostetaan ja käsitellään 18. toukokuuta EU:n ja Venäjän huippukokouksessa.

 
  
  

- Rocardin mietintö (A6-0127/2007)

 
  
MPphoto
 
 

  Frank Vanhecke (ITS). – (NL) Arvoisa puhemies, äänestin Rocardin mietintöä vastaan, sillä asiakirja on jälleen uusi osoitus siitä, että Euroopan unionissa ei ole halukkuutta kohdata arabimaailman todellisuutta. Halusimmepa tai emme, arabimaailmassa ei ole vähäisintäkään kiinnostusta poliittisia uudistuksia kohtaan, ja vielä vähemmän täällä niin ylistettyä kulttuurista tai kulttuurienvälistä vuoropuhelua kohtaan.

Rocardin mietinnön olisi pitänyt olla syytekirjelmä oikeusvaltion, ilmaisunvapauden ja uskonnonvapauden kammottavasta tilasta arabimaissa. Sen sijaan parlamentissa ja tässä mietinnössä on asetettu niin kutsuttu ihmisoikeuksien kulttuurinen määritelmä aivan uudelle tasolle.

Lisäksi se, etteivät eurooppalaiset virkamiehet voisi vähempää välittää uskonnollisten vähemmistöjen tilanteesta islamilaisissa valtioissa, on havaittu useaan otteeseen myös Euroopan unionin asenteessa Turkkia kohtaan. Huolimatta turkkilaisten imaamien nostattamista ja Turkin valtion maksamista vihakampanjoista kristittyjä kohtaan kaikkine niihin liittyvine kohtalokkaine seuraamuksineen liittymisprosessi jatkuu hiljaa radallaan. Puolueeni tulee edelleen taistelemaan tätä islamin aggressiivisia vaikutuksia koskevaa selkärangatonta lepyttämispolitiikkaa vastaan.

 
  
MPphoto
 
 

  Marco Cappato (ALDE).(IT) Arvoisa puhemies, hyvät kollegat, keskustelun ja äänestyksen aikana todistimme esittämäämme tarkistukseen, joka iloksemme hyväksyttiin, liittyvää konfliktia. Mietinnössä tehdään selväksi, että haluamme sitoutumista uskonnonvapauteen, haluamme, että yksilöillä ja yhteisöillä on oikeus vapaasti tunnustaa uskoaan ja harjoittaa sitä, ja tarkistuksen mukaan on myös taattava instituutioiden ja poliittisen vallan riippumattomuus ja erottaminen uskonnollisesta auktoriteetista.

Hyväksyin jäsen de Keyserin suullisen tarkistuksen, jonka mukaan on selvää, että tämä pätee kaikissa demokratioissa. Pahoittelen sitä, että äänestystä vastustettiin, mutta en usko sen muuttaneen tarkistuksen luonnetta. Itse asiassa kun puhumme arabimaailmasta, me emme puhu pelkästään arabivaltioista, arabikansakunnista tai pelkistä instituutioista, vaan kansalaisista ja näin ollen myös Euroopan unionissa asuvista arabikansalaisista. Kun puhumme instituutioiden ja poliittisen vallan erottamisesta uskonnollisista auktoriteeteista, puhumme myös itsestämme, sillä ongelma on olemassa aivan erityisessä muodossa ja erityisluonteisena niin Mekassa kuin Roomassakin. Kun tarkastelemme maallisuutta näissä valtioissa, meidän on tarkasteltava sitä myös omissa valtioissamme.

Lopuksi haluan ilmaista tyytyväisyyteni myös "demokraattista Palestiinan valtiota" koskevan suullisen tarkistuksen hyväksymiseen, sillä muutoin kansallisvaltio ei välttämättä ole vapauden raja, kuten me toivomme.

 
  
MPphoto
 
 

  Patrick Gaubert (PPE-DE), kirjallinen. – (FR) Rocardin mietintö arabimaailman uudistuksista hyväksyttiin juuri suurella enemmistöllä, ja haluan onnitella esittelijää hänen työnsä laadukkaasta ja tasapainoisesta lähestymistavasta.

Mietinnössä ehdotetaan innovatiivista EU:n strategiaa suhteissa arabimaailmaan tasapainoisen kumppanuuden perusteella. Tavoitteena on kannustaa perustavaa laatua oleviin uudistuksiin, joihin liittyy muutoksia lainsäädännössä ja elintärkeässä kansalaisyhteiskunnan osallistumisessa.

Mietinnön ansioksi on katsottava myös se, että siinä korostetaan joustavaa lähestymistapaa, josta on ollut hyötyä joillekin tämän alueen järjestelmille. Samalla siinä annetaan tunnustusta pyrkimyksille käynnistää vuoropuhelua Barcelonan prosessin kaltaisten alueellisten yhdentymismekanismien kautta.

Lopuksi mietinnössä korostetaan erityisesti näiden valtioiden tarvetta vaatia suvaitsevaisuuden, ihmisoikeuksien ja demokraattisten periaatteiden kunnioittamista, jos ne haluavat taata vakauden ja vaurauden. Siinä korostetaan myös tiiviitä yhteyksiä, joita on ääriliikkeiden poliittiselle kentälle ilmaantumisen sekä valtioiden taloudellisen ja sosiaalisen todellisuuden välillä.

Koska kannatan uutta, realistista ja tasapainoista lähestymistapaa, äänestin mietinnön puolesta täysistunnon lopullisessa äänestyksessä.

 
  
MPphoto
 
 

  Hélène Goudin ja Nils Lundgren (IND/DEM), kirjallinen. (SV) Euroopan parlamentti on tänään omaksunut kannan siitä, mitä EU:n olisi tehtävä arabimaailman uudistusten aikaansaamiseksi. Vastustamme tätä voimakkaasti, sillä tällaiset asiat on ratkaistava YK:ssa.

Euroopan liberaalidemokraattien liiton ryhmän esittämässä tarkistuksessa 20 ehdotetaan, että EU:n ei pidä tukea fundamentalistisia ja äärikansallisia liikkeitä. Tämä on luonnollista, mutta EU:n ei pidä lainkaan osallistua ulkopolitiikkaan tukemalla liikkeitä muualla maailmassa. Äänestimme tämän vuoksi tarkistusta vastaan.

Tarkistuksella 21 ALDE-ryhmä haluaa vielä saada arabimaat takaamaan instituutioiden ja poliittisen vallan riippumattomuuden ja erillisyyden uskonnollisista auktoriteeteista. Instituutiona EU:lla ei todellakaan pidä olla mielipidettä toisen valtion järjestelmistä.

Koska katsomme, ettei tämä asia kuulu EU:lle, äänestimme tämän päivän äänestyksessä koko mietintöä vastaan.

 
  
MPphoto
 
 

  David Martin (PSE), kirjallinen. (EN) Olen samaa mieltä esittelijän kannasta tässä asiassa. Lähi-itään on saatava aikaan rauha, ja Euroopan unioni on sopivassa asemassa vaikuttaakseen tähän prosessiin.

 
  
MPphoto
 
 

  Luís Queiró (PPE-DE), kirjallinen. (PT) Tässä asiassa ja tämän mietinnön yhteydessä haluan korostaa ajatusta, jonka olen esittänyt useaan otteeseen.

Tavoitteena edistää rauhaa, vaurautta, demokratiaa ja ihmisoikeuksia naapurimaissamme niin EU:n välittömien etujen kuin universaalien arvojenkin vuoksi kannatan eurooppalaista hanketta, joka perustuu kumppanuuteen Välimeren alueen naapuriemme kanssa. Kumppanuuteen, joka parhaimmillaan voisi keskipitkällä aikavälillä luoda Välimeren alueelle vapaan liikkuvuuden alueen, mahdollisimman samankaltaisen kuin EU:n malli, johon demokratiaa, markkinataloutta ja ihmisoikeuksien kunnioittamista koskevat, toisin sanoen Kööpenhaminan keskeiset kriteerit täyttävät naapurivaltiot voivat liittyä. Uudistuksien vastapainona olisi vahvistettu kumppanuus. Toissijaisesti ratkaisu voisi koskea myös Turkkia, jos liittymisneuvotteluissa todettaisiin prosessin törmänneen ylipääsemättömiin esteisiin, olettaen, että tämä kiinnostaisi Marokkoa, Israelia ja Tunisiaa.

Vauraat ja demokraattiset naapurimaat, joita houkuttaisivat etunäkökohdat ja joiden väestön ei tarvitse muuttaa maasta hintaan mihin tahansa, olisivat rakentava eurooppalainen hanke, joskaan ei mikään uusi asia.

 
  
MPphoto
 
 

  Marc Tarabella (PSE), kirjallinen. (FR) Äänestettäessä Rocardin arabimaailman uudistuksia koskevasta mietinnöstä meidän oli ilmaistava kantamme tarkistukseen 21, jossa kehotetaan niitä arabimaita, jotka eivät vielä ole sitä tehneet, sitoutumaan entistä kattavammin uskonnonvapauteen ja yksilöitten ja yhteisöjen oikeuteen tunnustaa ja harjoittaa vapaasti uskontoaan sekä takaamaan instituutioiden ja poliittisen vallan riippumattomuus ja erillisyys uskonnollisista auktoriteeteista.

Sitten esitettiin suullinen tarkistus, jolla pyrittiin laajentamaan tämä perussääntö koskemaan kaikkia demokratioita, ja minä kannatan tätä täysin. Euroopan kansanpuolueen (kristillisdemokraatit) ja Euroopan demokraattien ryhmän jäsenet vastustivat tätä soveltamisalan laajennusta. Minä puolestani kannatin täysin tarkistuksen 21 alkuperäistä tekstiä. Tämän vuoksi äänestin tarkistuksen puolesta ja olen iloinen, että se hyväksyttiin 382 äänellä 222 jäsenen äänestäessä vastaan ja 33 jäsenen äänestäessä tyhjää.

 
  
  

- Kaczmarekin mietintö (A6-0146/2007)

 
  
MPphoto
 
 

  Edite Estrela (PSE), kirjallinen. (PT) Äänestin Kaczmarekin Afrikan sarvesta: EU:n aluepoliittinen kumppanuus rauhan, turvallisuuden ja kehityksen edistämiseksi laatiman mietinnön (A6-0146/2007) puolesta, koska minusta on hyvin tärkeää lujittaa EU:n läsnäoloa alueella, jota kolme suurta konfliktia ovat raastaneet – Sudanissa, Etiopiassa/Eritreassa ja Somaliassa – ja jossa merkittävä osa väestöstä, yli 22 prosenttia, elää köyhyysrajan alapuolella.

Kumppanuus rauhan, turvallisuuden ja kehityksen alalla onnistuu ainoastaan, jos sovelletaan alueellisen strategian lähestymistapaa, jolla pyritään saamaan Afrikan unionin, Afrikan sarven alueen maiden yhteistyöjärjestön sekä muiden YK:n alaisten kansainvälisten kumppanien kaltaiset alueelliset organisaatiot mukaan yhteistyöhön.

Lisäksi kansainvälisen yhteisön on tuettava aluetta lisätäkseen sen mahdollisuuksia mukautua ilmastonmuutoksen vakaviin seurauksiin. Loppujen lopuksi vaikka Afrikka on maanosa, jonka kasvihuonekaasupäästöt ovat kaikkein vähäisimpiä, se kärsii kaikkein eniten maapallon lämpenemisestä kehittymättömyytensä ja köyhyytensä vuoksi.

 
  
MPphoto
 
 

  Pedro Guerreiro (GUE/NGL), kirjallinen. (PT) Katsomme, että periaatteina, jotka ohjaavat lähestymistapaa Afrikan sarven alueen monimutkaiseen tilanteeseen, olisi oltava kansainvälisen oikeuden ja Yhdistyneiden kansakuntien peruskirjan tiukka noudattaminen sekä konfliktien rauhanomainen ratkaiseminen ja liennytys.

Aidon ratkaisun alueen kansojen ja valtioiden kohtaamiin ongelmiin ei pidä olla osa tai edistää edes epäsuorasti alueen imperialistisia suunnitelmia. Tällainen imperialismi vahvistaa interventionismia ja militarismia, kuten todistavat Yhdysvaltojen yhtenäisen sotilaskomennon luominen ja uusien sotilastukikohtien perustaminen maanosaan.

Interventionismin, ulkoisen puuttumisen pyrittäessä ratkaisemaan konfliktia sekä maanosan ja erityisesti tämän alueen militarisoimisen sijaan on aika edistää diplomaattisia pyrkimyksiä – joita ei todellakaan ole vielä käytetty loppuun, mistä on osoituksena Sudanin ja Tšadin hiljattain allekirjoittama rauhansopimus – niiden ongelmien ratkaisemiseksi, joihin nykyinen vakava tilanne perustuu. Näitä ovat varsinkin rikkaiden luonnonvarojen saatavuuden epäoikeudenmukainen jakautuminen alueella. Tarvitaan myös pikaista humanitaarista apua, aitoa yhteistyöpolitiikkaa ja kehitysapua.

 
  
MPphoto
 
 

  Bogusław Liberadzki (PSE), kirjallinen. (PL) Arvoisa puhemies, kannatan jäsen Kaczmarekin mietintöä Euroopan unionin Afrikan-strategiasta, jolla pyritään luomaan alueellinen poliittinen kumppanuus Euroopan unionin kanssa rauhan, turvallisuuden ja kehityksen edistämiseksi Afrikan sarvessa.

Esittelijä korosti asianmukaisesti ratkaisun tarvetta konfliktin repimän Afrikan sarven vakauttamiseksi. Alueen seitsemästä valtiosta viisi käy sotaa naapurimaidensa kanssa. Esittelijän esittämä ehdotus EU:n erityisedustajan nimittämisestä Afrikan sarveen ansaitsee tukemme. Edustaja koordinoisi Euroopan unionin aloitteita alueella.

Toinen kannatettava aloite on osoitettu neuvostolle ja komissiolle, joita kehotetaan aloittamaan muiden alueella toimivien kumppanien kuuleminen tavoitteena kaikkia Afrikan sarven valtioita koskevan yhteisen turvallisuuskonferenssin järjestäminen.

Esittelijä Filip Kaczmarek korostaa, että aloitteiden kohdentaminen ja koordinoiminen sekä yhteistyö alueella voivat auttaa ratkaisemaan esimerkiksi laittomia pakolaisia, rajavalvontaa, elintarvikevarmuutta sekä ympäristöä, asevalvontaa, koulutusta ja infrastruktuuria koskevia ongelmia sekä käynnistämään Afrikan sarven valtioiden välisen poliittisen vuoropuhelun.

 
  
MPphoto
 
 

  Cristiana Muscardini (UEN), kirjallinen. (IT) Äänestimme jäsen Kaczmarekin Afrikan sarvea koskevan mietinnön puolesta. Siihen hyväksyttiin neljä esittämäämme tarkistusta, jotka koskivat Somalian tragediaa.

Vaikka mietinnössä kokonaisuudessaan esitetään suuria toiveita Euroopan unionin ja Afrikan sarven välisestä poliittisesta kumppanuudesta, halusimme korostaa, että on tarpeen kutsua koolle globaali konferenssi, jossa ei keskitytä pelkästään turvallisuuteen vaan myös rauhaan ja kehitykseen, näiden asioiden käsittelemiseksi kaikkien Afrikan sarven valtioiden kanssa.

Halusimme korostaa sitä, että naiset ja lapset kärsivät eniten konflikteista, sillä he kuuluvat kaikkein haavoittuvimpiin väestöryhmiin, ja tämän vuoksi halusimme lisätä tekstiin tärkeän viittauksen naisia konfliktissa koskevaan Yhdistyneiden Kansakuntien päätöslauselmaan.

Lisäsimme myös toteamuksen, jonka mukaan köyhyyden torjumiseksi ja talouskehityksen edistämiseksi on käytävä määrätietoista taistelua naisten sukupuolielinten silpomisen kammottavaa käytäntöä vastaan.

Lopuksi esitimme tarkistuksen somalien ja Somalimaan itsemääräämisoikeuden merkityksestä, sillä kyseessä on valtion ainoa demokraattinen yhteisö, jonka klaanien välinen kilpailu ja islamilaisten tuomioistuinten soluttautumispyrkimys ovat repineet rikki. Näiden ainoa tarkoitus on vaarantaa valtion rauhanpyrkimykset.

 
  
  

- Maldeikisin mietintö (A6-0129/2007)

 
  
MPphoto
 
 

  Danutė Budreikaitė (ALDE). – (LT) Toisin kuin Euroopan hiili- ja teräsyhteisö, Euratom-organisaatio ei suunnittele toimintansa lopettamista. Vaikka se ei ole pannut täytäntöön kaikkia suunniteltuja atomienergiaa koskevia tehtäviään, tehtävät on saatettu menestyksekkäästi päätökseen yhteistyössä muiden atomienergiaa käsittelevien kansainvälisten instituutioiden kanssa. EU:n ja maailman energiamarkkinoiden nykytilanne sekä fossiilisten ja orgaanisten polttoaineiden käytön aiheuttaman ilmastonmuutoksen vaikutukset tekevät Euratom-organisaatiosta entistä tärkeämmän. Viidessätoista EU:n jäsenvaltiossa on ydinvoimaloita, ja ydinvoiman tuotanto lisääntyy muissa maailman valtioissa. Ydinvoiman väitetty turvallisuusongelma on nykyisten turvallisuuden valvontamekanismien ansiosta vain poliittinen kysymys. Euratomin on pysyttävä riippumattomana, ja tämä voi toteutua, kun sille annetaan sen tarvitsema ylimääräinen oikeusperusta. Äänestin kansainvälisen konferenssin koollekutsumista vastaan, sillä se olisi todennäköisesti tuloksetonta. Kuten ydinvoimaa koskeva keskustelu on osoittanut, parlamentin toimivaltaa ei juuri nyt ole syytä lisätä.

 
  
MPphoto
 
 

  Paul Rübig (PPE-DE).(DE) Arvoisa puhemies, haluan kertoa, kuinka iloinen olen siitä, että parlamentti teki tänään tämän päätöksen, sillä se vahvisti näin yksiselitteisesti, että Euratomin perustamissopimuksessa on viimeisten 50 vuoden ajan ollut demokraattinen vaje, ja vaati suurella enemmistöllä yhteispäätösoikeutta sitä koskevissa asioissa. On todellakin korkea aika olla jättämättä jäsenvaltioita yksin käsittelemään turvallisuusasioita, sillä turvallisuus ja terveyden suojelu ovat koko Eurooppaa koskevia huolenaiheita, ja tämän vuoksi valtuuskuntamme päätti tukea näitä vaatimuksia.

 
  
MPphoto
 
 

  Glyn Ford (PSE), kirjallinen. (EN) Äänestin tyhjää tästä mietinnöstä. Vaikken toivokaan nykyisten ydinvoimaloiden sulkemista, en kannata niiden suurta laajentamista kaikkine sen terveydelle ja ympäristölle aiheuttamine ongelmineen. Hiilidioksidin ja muiden kasvihuonekaasujen päästöt ovat kenties rajalliset, mutta Tšernobylin ja Uralin ydinonnettomuudet osoittivat hyvin havainnollisesti radioaktiivisen päästön aiheuttamat vaarat, kuten myös Roy Medvedev. Vastustan myös Euratomin päätöksenteon epädemokraattista luonnetta sekä resurssien tuhlausta Iter-hankkeessa, jossa tehtävä työ on hyödytöntä. Kannatin sen sijoittamista Japaniin Ranskan sijaan, sillä näin japanilaiset olisivat tuhlanneet omia rahojaan sen sijaan, että EU tuhlaa meidän varojamme!

 
  
MPphoto
 
 

  Bruno Gollnisch (ITS), kirjallinen. (FR) Ydinenergia on erityinen energiamuoto. Sillä on sotilaallisia ja strategisia käyttötarkoituksia, sitä koskevat vakavat rajoitteet ympäristön, laitosten ja väestön turvallisuuden kannalta, ja siihen liittyy poliittinen, todellinen ja jopa emotionaalinen ulottuvuus. Sellaisenaan se ei voi vastata energiahaasteisiin tai havaittuihin ilmastonmuutoksen haasteisiin, joita jäsenvaltiot kohtaavat, mutta se on välttämätöntä monin tavoin.

Nyt Euratom-sopimus antaa mahdollisuuden jonkinlaiseen valinnan vapauteen: halutessaan jäsenvaltiot voivat kehittää tätä alaa ja sen teknologiaa, jonka osalta Eurooppa on johtavassa asemassa. Jäsenvaltioiden, jotka eivät halua ydinvoimaa, ei ole pakko turvautua ydinalaan. Lisäksi sopimus sallii eri osapuolten yhteistyöpuitteet yhteisiä etuja koskevissa aiheissa.

Koska tämä kehys vaikuttaa meistä toimivan tyydyttävästi, äänestimme mietintöä vastaan. Itse asiassa mietinnössä suositellaan Euratomin muuttamista ETY:n perustamissopimuksen erityiseksi liitteeksi, jolloin institutionaaliset menettelyt veisivät jäsenvaltioilta valinnan mahdollisuuden. Lisäksi tähän voisi vaikuttaa Brysselin valvoma energiapolitiikka, jonka merkityksellisyyden ja legitiimiyden me kiistämme. Energiapolitiikka kuuluu jäsenvaltioiden yksinomaiseen toimivaltaan.

 
  
MPphoto
 
 

  Pedro Guerreiro (GUE/NGL), kirjallinen. (PT) Ydinenergiasta puhutaan vähiten hiiltä tuottavana energialähteenä. Lisäksi ydinfission katsotaan olevan yksi parhaista tavoista vastata ilmastonmuutokseen, kun taas energiansäästö ja energiatehokkuus katsotaan toisarvoisiksi.

Katsomme kuitenkin, että energiansäästön, energiatehokkuuden ja uusiutuvien energialähteiden on aina oltava energiapolitiikan etulinjassa. Meidän olisi edistettävä ja toteutettava alalla enemmän julkista tutkimusta, jolla pyritään löytämään aidosti vaihtoehtoista energiaa, joka vastaa kansalaisten tarpeisiin ja yhteiskuntamme kestävää kehitystä koskeviin vaatimuksiin.

EU:n edistämä energia-alan yhä laajempi vapauttaminen, joka tapahtuu suurten monikansallisten yhtiöiden ehdoilla, vaarantaa kansalaisten oikeuden turvalliseen energiaan edullisin hinnoin. Ottaen huomioon alan merkityksen minkä tahansa maan kehityksen kannalta olemme sitä mieltä, että se tulisi säilyttää julkisella sektorilla, ja vastustamme näin ollen yksityistämistä.

Lisäksi olemme huolissamme mietinnön ydinenergiaa edistävästä lähestymistavasta, koska tämän energiamuodon tuottamiseen liittyy vaaroja – toisin sanoen ympäristöön ja ihmisiin kohdistuvia vaaroja, varsinaisten laitosten ja reaktorien turvallisuuteen liittyviä vaaroja sekä radioaktiivisen jätteen käsittelyyn ja kuljetuksiin liittyviä vaaroja, jotka me kaikki tunnemme.

 
  
MPphoto
 
 

  Luís Queiró (PPE-DE), kirjallinen. (PT) Mietinnössä esitetään joitakin keskeisiä ajatuksia. Siinä esimerkiksi todetaan, että "ydinenergialla tuotetaan tällä hetkellä 32 prosenttia Euroopan unionin energiasta ja että komissio katsoo (…) sen olevan yksi tärkeimmistä hiilidioksidittomista energialähteistä Euroopassa ja Euroopan kolmanneksi edullisin energianlähde". Sitten siinä päätellään, että "Euroopan unionin olisi Euratom-sopimus huomioiden puolustettava teollista ja teknologista johtavaa asemaansa, kun otetaan huomioon muiden toimijoiden (Venäjä, USA) ydinvoimaan liittyvän toiminnan voimakas elvyttäminen ja se, että ydinvoima-alalle on ilmaantunut uusia toimijoita (Kiina ja Intia), joista tulee Euroopan unionin kilpailijoita keskipitkällä aikavälillä".

Ymmärrän ja myönnän, että tämä on yksi vaihtoehto hyvin dokumentoituine ongelmineen ja että se herättää kielteisiä reaktioita, mutta minusta ydinenergiaa ei pidä sulkea pois tulevaisuuden energiantuotannossa, koska sen kulut, ympäristövaikutukset ja tekniset ratkaisut tuovat mukanaan kaikkein vähiten riskejä.

Katson, että vastaukset nykyisiin energiahaasteisiin ja niihin liittyviin asioihin löytyvät moninaisuudesta ja teknologisesta innovaatiosta.

 
  
  

- Wallisin mietintö (A6-0156/2007)

 
  
MPphoto
 
 

  Hélène Goudin ja Nils Lundgren (IND/DEM), kirjallinen. (SV) Koska Euroopan unioni on myös arvoihin perustuva liitto, jonka olisi turvattava jokaisen yksilön ihmisoikeudet, päätimme äänestää tämän mietinnön puolesta.

Katsomme, että tällä tavalla luodaan kohtuullinen tasapaino sellaisen eettisen politiikan laatimisen, jollaista jäsenvaltiot mielestämme tarvitsevat, ja jäsenvaltioiden suvereniteetin kunnioittamisen välille.

Katsomme näin ollen, että Tanskan on kannettava lääketieteellinen vastuu niistä henkilöistä, jotka Tanskan valtion käskystä tekivät työtä, jossa he ovat saaneet säteilyvammoja vuoden 1968 Thulen onnettomuudessa.

 
  
  

- Andrian mietintö (A6-0090/2007)

 
  
MPphoto
 
 

  John Attard-Montalto (PSE). – (MT) Arvoisa puhemies, paljon kiitoksia. Halusin puhua alue- ja asuntopolitiikasta. Perustamissopimuksessa ei anneta Euroopan unionille erityisiä toimivaltuuksia asuntopolitiikan alalla. Euroopan aluekehitysrahastoa vuosina 2007—2013 koskevissa asetuksissa kuitenkin katsotaan, että tietyissä tapauksissa asuntorakentaminen voi olla tukikelpoista. Äänestyskuviot olivat merkittäviä neljästä syystä. Ensimmäinen on sosiaalinen ulottuvuus, johon liittyy kotimaassani olevan ongelman tunnustaminen, nimittäin asumiskelpoisten kohtuuhintaisten asuntojen puute. Sitten on ympäristönäkökohta, johon liittyy kaupunkiasuntojen strateginen suunnittelu sen sijaan, että toteutettaisiin Maltassa hiljattain tehtyjen kehitysalueiden laajennusten kaltaisia toimia. Ympäristöulottuvuuteen sisältyvät myös energiavarmuus ja kohtuulliset veden ja sähkön hinnat. Tämäkään ei toteudu Maltassa, jossa hinnat ovat huimaavia. Neljäs ulottuvuus on integraatio, toisin sanoen integroitu prosessi elämänlaadun parantamiseksi, toisin kuin Maltan Marsaskalan kylässä tapahtuu. Siellä nimittäin rakennetaan parhaillaan jätteenkierrätyslaitosta. Paljon kiitoksia.

 
  
MPphoto
 
 

  Jan Andersson, Göran Färm, Anna Hedh, Inger Segelström ja Åsa Westlund (PSE), kirjallinen. (SV) Äänestimme asunto- ja aluepolitiikkaa koskevan mietinnön puolesta. Mietinnössä korostetaan hyvin asuntopolitiikan asemaa sosiaalisen ja alueellisen koheesion vahvistajana. Asuntopolitiikka on jäsenvaltioille merkittävä väline sosiaalisen erottelun torjumisessa, ja oikeus asuinpaikkaan on perusoikeus.

Katsomme, että asuntopolitiikka on merkittävä osa jäsenvaltioiden hyvinvointipolitiikkaa. Ruotsissa julkinen asuntorakentaminen on sosiaalisesti motivoitunutta yritystoimintaa, ja Ruotsin vuokra-asuntoja koskeva lainsäädäntö on suunniteltu sosiaalisesti suojaavaksi. EU:n on katsottava jäsenvaltioiden asuntopolitiikka olennaiseksi osaksi niiden hyvinvointipolitiikkaa ja näin ollen jätettävä se valtion tukea koskevien kilpailusääntöjen ulkopuolelle.

Katsomme myös, että EU:n julkisen asuntotuotannon määritelmän olisi oltava niin laaja, että se kattaisi Ruotsin asuntopoliittisen mallin, jossa kaikki hyötyvät.

 
  
MPphoto
 
 

  Françoise Castex (PSE), kirjallinen. – (FR) Kohtuuhintaisten asumiskelpoisten asuntojen puute vaikuttaa suoraan kansalaisten elämään rajoittaen sosiaalista osallisuutta sekä heidän valinnan vapauteensa koulutuksen ja ammatillisen kehityksen kannalta.

Katson, etteivät asuntopoliittiset ongelmat rajoitu rakentamiseen ja maankäyttöön liittyviin ongelmiin. Niihin vaikuttaa suuresti myös heikko kaupunkisuunnittelu, jonka tuloksena tiettyihin asuinalueisiin kohdistuu ympäristöhaittoja – ilman ja veden pilaantumista, melua, jätteitä, ruuhkaantumista ja niin edelleen – ja ongelmia julkisten palvelujen kannalta, joiden saatavuus ja varmuus heikkenevät, mikä johtaa köyhtymiseen.

Heikon asuntopolitiikan ongelmiin joutuvat etulinjassa vastaamaan yhä useammin paikallisviranomaiset. Tätä asiaa ei kuitenkaan ole riittävästi otettu huomioon yhteisön tasolla. Paikallisen tason ja yhteisön tason yhteistyötä tarvitaan siis käytännössä.

Euroopan parlamentin sosialistiryhmän ranskalaisena jäsenenä minulle on ehdottoman tärkeää, että kaikilla Euroopan kansalaisilla on pääsy sosiaalipalveluihin, terveydenhuoltoon ja koulutukseen sekä kauppaan ja julkishallintoon. Se on heidän oikeutensa.

 
  
MPphoto
 
 

  Den Dover (PPE-DE), kirjallinen. (EN) Brittiläiset konservatiivit äänestivät tyhjää Andrian mietintöä koskeneessa lopullisessa äänestyksessä.

Kannatamme monia mietinnön tavoitteita ja erityisesti parhaiden käytäntöjen jakamista asuntorakentamisessa ja teknisessä suunnittelussa keinona lisätä energiatehokkuutta.

Katsomme kuitenkin, että asuminen ja asuntopolitiikka kuuluvat toissijaisuusperiaatteen soveltamisalaan ja että ne tämän vuoksi kuuluvat kansallisvaltioiden yksinomaiseen toimivaltaan.

 
  
MPphoto
 
 

  Pedro Guerreiro (GUE/NGL), kirjallinen. (PT) Olemme iloisia siitä, että mietintöön sisällytettiin ehdotuksemme, joissa korostettiin sosiaalisen asuntotuotannon merkitystä ja katsottiin ensisijaiseksi "asunnottomien" ongelman ratkaiseminen jäsenvaltioiden asuntopolitiikassa.

Investoinneilla sosiaaliseen asuntotuotantoon on ratkaiseva asema tarjottaessa asuntoja monille sellaisille, joilla ei muuten olisi pääsyä kiinteistömarkkinoille, ihmisille, jotka tavallisesti havaitsevat asuntojen olevan heidän ulottumattomissaan.

Sosiaalinen asuntotuotanto on keino torjua kiinteistökeinottelua, taata sosiaalisten palvelujen rakentaminen ja edistää kestävää kaupunkisuunnittelua. Tässä rakennerahastojen ja aluepolitiikan tuki voisi osoittautua merkitykselliseksi.

Tämän vuoksi tuomme julki pettymyksemme siihen, ettei asunto-osuuskuntien tukea koskevaa ehdotustamme sisällytetty mietintöön. Valitettavasti mietinnössä esitetty malli on edelleen julkisen ja yksityisen sektorin kumppanuuden edistäminen osuuskuntasektorin sijaan.

Näin ollen "asunnottomien" ongelman ratkaiseminen on katsottava asuntopolitiikan ensisijaiseksi tavoitteeksi, kun pyritään takaamaan asumiskelpoiset asunnot kaikille ja torjumaan tehokkaasti tätä kasvavaa sosiaalisen syrjäytymisen muotoa.

Mitä tulee ajatukseen määrittää yhteisön tason laatuindikaattorit "asumiskelpoisen asunnon" määrittämiseksi, tässä meidän on tähdättävä korkealle.

 
  
MPphoto
 
 

  Marie-Noëlle Lienemann (PSE), kirjallinen. (FR) Suhtaudun myönteisesti siihen, että Euroopan parlamentti on kiinnostunut näin merkittävästä asiasta kuin asuntopolitiikka Euroopan unionissa. Tämä on vasta ensimmäinen askel, mutta se ei todellakaan ratkaise pääongelmaa: asunto-oikeuden takaamista kaikille Euroopan unionissa asuville.

Tämä oikeus piti vahvistaa perusoikeuskirjassa, jonka avulla jäsenvaltiot voivat nyt ainakin tukea kaikkein köyhimpiä. Tämä on hyvin rajoittunut näkemys asunto-oikeudesta – oikeudesta, jonka olisi oltava universaali ja kaikkia tehokkaasti koskeva. Lisäksi periaatteella, että yhtenäismarkkinoilla on oltava laajaa kilpailua, on haitallisia vaikutuksia sosiaaliseen asuntotuotantoon, joka on kaikissa jäsenvaltioissa ratkaisevan tärkeää.

Olen erityisesti huolissani siitä, että ranskalainen Livret A -järjestelmä – jolla taataan edullisen asuntotuotannon rahoitus – on kyseenalaistettu. Katson tämän vuoksi, että mietintö on uusi vaihe ja että meidän on mentävä pidemmälle sen takaamiseksi, että asuntopolitiikka kattaa erityisolot.

 
  
MPphoto
 
 

  David Martin (PSE), kirjallinen. (EN) Mietinnössä käsitellään asuntopolitiikkaa, joka on keskeinen kysymys. Vaikka EU:n toimivalta alalla on rajallinen, sen olisi tuettava aina kun se on mahdollista, esimerkiksi EAKR:n kautta, asumiskelpoisten asuntojen rakentamista.

 
  
MPphoto
 
 

  Olle Schmidt (ALDE), kirjallinen. (SV) Olemme tänään äänestäneet Euroopan parlamentissa mietinnöstä, jossa kuvataan tarvetta saada asumiskelpoisia asuntoja kaikille kohtuullista vuokraa vastaan. Liberaalina minulle on tietenkin hyvin tärkeää, että ihmisillä on katto päänsä päällä, mutta tämä on asia, jota on tarkasteltava pikemminkin paikallisella tai alueellisella kuin EU:n tasolla. Tämän vuoksi äänestin tänään tyhjää.

 
  
MPphoto
 
 

  Bart Staes (Verts/ALE), kirjallinen. (NL) Jos haluamme tehdä elämänlaadusta Euroopassa todella kestävää, (sosiaalinen) asuntopolitiikka on tässä merkittävä väline. Andrian mietinnössä asunto- ja aluepolitiikasta esitetään perustellusti tämä aihe eurooppalaisen sosiaalimallin, energiapolitiikan, työllisyyden, kaupunkikehityksen ja sisämarkkinoiden taustaa vasten. Kaikki nämä alat ovat osittain päällekkäisiä, vaikka tämä väistämättä aiheuttaakin kitkaa. Loppujen lopuksi kehnot asuinolot ja köyhyys kulkevat käsi kädessä, ja köyhyys lisääntyy edelleen. Asuntomarkkinoilla on toteutunut viime vuosina suuria muutoksia, jotka johtuvat kysynnästä ja tarjonnasta mutta myös yhteiskuntamme sosiaalisista ja demografisista muutoksista. Sosiaalisen asuntotuotannon puute on valtava, vaikka asuminen ei olekaan pelkästään perusoikeus vaan myös niin kaupunkien kuin maaseudunkin aluekehitykseen liittyvä perustava näkökohta.

Mietinnössä viitataan suoraan asuntopolitiikan sosiaaliseen osatekijään, siihen liittyvään energiaköyhyyteen sekä työllisyyteen, joka voi tuottaa järkeviä ja ympäristöystävällisiä taloja. Mietinnössä tarkastellaan myös syvällisesti yhdennetyn lähestymistavan ja paikallishallinnon tuen tarvetta. Vaikka asuntopolitiikka on nyt ja vastaisuudessakin kansallinen asia, sen edellytykset olisi taattava yhteisön tasolla. Tähän mietinnössä tähdätään, ja tämän vuoksi kannatan sitä.

 
  
MPphoto
 
 

  Catherine Stihler (PSE), kirjallinen. (EN) Andrian mietintö on merkittävä siksi, että siinä asetetaan asuntopolitiikka yhteisön poliittiselle esityslistalle. Kun yhä useammat ihmiset jäävät asuntomarkkinoiden ulkopuolelle, meidän on tehtävä kaikkemme asuntopulan ratkaisemiseksi. Tämän vuoksi 27 jäsenvaltion oppiminen toisiltaan, parhaiden käytäntöjen jakaminen ja yhteisten ratkaisujen löytäminen voivat auttaa meitä puuttumaan yhä kasvavaan ongelmaan.

 
  
  

- Janowskin mietintö (A6-0096/2007)

 
  
MPphoto
 
 

  John Attard-Montalto (PSE), kirjallinen. (EN) Aluepolitiikka vaikuttaa suoraan Maltan saaristoon. Katson, että kokonainen valtio, eikä pelkästään osa siitä, voi olla tukikelpoinen alueena erityisolosuhteissa. Tämän pitäisi sulkea pois sen, että kyseisessä valtiossa tiettyjä syrjäisiä tai eristyneitä alueita tarkastellaan tarkemmin.

 
  
MPphoto
 
 

  Pedro Guerreiro (GUE/NGL), kirjallinen. (PT) Innovaation kaltaisen häilyvän käsitteen määrittäminen sekä innovaation osuuden kuvaaminen talouskehityksessä eivät ole helppoja tehtäviä.

Mietinnössä esitetään monien komission ja neuvoston asiakirjojen tapaan innovaatio lääkkeenä kaikkiin tauteihin sekä uutena kasvumallina sekoittaen innovaatio teknologian kehitykseen.

Vaikka mietintöön sisältyykin joitakin ehdotuksia, jotka hyväksymme, siinä ei sanouduta irti uusliberalistisesta "Lissabonin" strategiasta tai kritisoida tätä strategiaa, jonka tarkoituksena on kaupallistaa osaaminen, tutkimus ja koulutus. Aivan päinvastoin: siinä kannatetaan (yhteisö-) patentteja, tutkimuksen keskittämistä niin kutsuttuihin "osaamiskeskuksiin", yksityisen ja julkisen sektorin kumppanuutta ja yritysten jumalatonta liittoa tutkimuskeskusten ja julkisten korkeakoulujen kanssa. Mietinnössä viitataan seitsemänteen puiteohjelmaan, muttei kritisoida ohjelman ensisijaisia tavoitteita ja siihen nykyisessä rahoituskehyksessä tehtyjä leikkauksia. Siinä vihjataan, että alueellinen ja paikallinen julkinen liikenne olisi yksityistettävä, ja korostetaan jälleen kerran tavoitetta, jonka mukaan rakennerahastoja olisi hyödynnettävä "Lissabonin strategian" rahoittamiseen.

Tämän vuoksi emme voineet äänestää mietinnön puolesta.

Lopuksi haluan aiemmin esittämiemme ehdotusten pohjalta mainita tarpeen taata syrjäisimmille aluille Internet-laajakaistayhteydet, mikä tosin esiintyy mietinnössä mutta aivan vesitetyssä muodossa.

 
  
MPphoto
 
 

  David Martin (PSE), kirjallinen. (EN) Tässä mietinnössä yhdistetään kaksi EU:n keskeistä toimialaa: aluepolitiikka ja innovointikyky. Kannatan esittelijän lähestymistapaa.

 
  
MPphoto
 
 

  Catherine Stihler (PSE), kirjallinen. (EN) Innovaatio ja tulevaisuuden aluepolitiikka ovat elintärkeitä tehtäessä EU:sta tietoon perustuvaa taloutta vuoteen 2010 mennessä. Esittelijän mainitsema asia, Nobel-palkinnon saaneen professori Huntin sitaatti, jonka mukaan vain kolme 20:sta huippuyliopistosta sijaitsee EU:ssa ja nekin Yhdistyneessä kuningaskunnassa, todistaa entistä strategisemman lähestymistavan tarpeen eurooppalaisten korkeakoulujen tutkimuksen rahoittamiseksi. Jos haluamme innovointia, tarvitsemme investointeja eurooppalaisiin korkeakouluihin.

 
  
MPphoto
 
 

  Andrzej Jan Szejna (PSE), kirjallinen. (PL) Äänestän tulevan aluepolitiikan vaikutuksesta Euroopan unionin innovaatiokykyyn laaditun mietinnön puolesta.

Aluepolitiikassa olisi Euroopan unionin innovaatiokyvyn puitteissa yhdistettävä yhteisön yhteenkuuluvuus innovaatiota kannustavien toimenpiteiden tarpeeseen. Ilman erityisiä ratkaisuja innovaatiot yleisesti ja erityisesti Lissabonin strategian kunnianhimoiset haasteet ovat olemassa vain paperilla. Hyviä esimerkkejä tästä ovat yksittäisten jäsenvaltioiden tulokset Lissabonin strategian täytäntöönpanossa. On pantava merkille, että Yhdysvallat ei ole nykyisin EU:n ainoa taloudellinen kilpailija ja että Kiinan ja Intian kaltaiset valtiot ovat asettumassa lähtötelineisiin.

Innovaatioperiaatteen käyttöönoton vaikutukset ovat nähtävissä vasta monen vuoden kuluttua, eivätkä monet meistä silloin enää ole täällä parlamentissa. Myöhemmät päätöksentekijät poimivat kenties menestyksekkään politiikan hedelmät, ja tämän vuoksi alaa koskevien päätösten on oltava kaukonäköisiä. Tätä kansalaiset meiltä odottavat.

 
  
  

- Päätöslauselmaesitys RC-B6-0189/2007

 
  
MPphoto
 
 

  Françoise Castex (PSE), kirjallinen. – (FR) Aikana, jolloin Euroopan parlamentissa keskustellaan työlainsäädännöstä, ja 13 vuotta eurooppalaisen yritysneuvoston perustamisesta annetun direktiivin hyväksymisen jälkeen tämän päätöslauselman hyväksyminen on olennainen edellytys.

Euroopan parlamentin sosialistiryhmän ranskalaisena jäsenenä katson, että on tarpeen kiireesti poistaa epäjohdonmukaisuudet ja ristiriidat työntekijöille tiedottamista ja heidän kuulemistaan koskevista erilaisista yhteisön teksteistä, jotta vältetään epärehellisten yritysten harjoittama hyväksikäyttö.

Jotta työntekijät eivät enää jäisi villien rakennemuutoshankkeiden vangeiksi, heidän on voitava aidosti näkyä yritysten johtokuntien päätöksenteossa. Yritykset on saatava toimimaan vastuullisesti ja soveltamaan nykyisiä direktiivejä, tai sitten niitä on rangaistava.

 
  
MPphoto
 
 

  Pedro Guerreiro (GUE/NGL), kirjallinen. (PT) On olemassa direktiivejä, jotka koskevat työntekijöille tiedottamista ja työntekijöiden kuulemista sekä eurooppalaista yritysneuvostoa ja joissa säädetään joidenkin tietojen toimittamisesta työntekijöille, erityisesti yritysten taloudellisten ja sosiaalisten näkökohtien kehittymisestä ja päätöksistä, joilla muutetaan merkittävällä tavalla työn organisointia tai työsopimuksia. Karu tosiasia on kuitenkin se, että näitä direktiivejä joko ei yksinkertaisesti noudateta tai että kun niitä noudatetaan, niillä ei taata työntekijöiden oikeuksia – esimerkiksi työpaikkaan – loputtomissa uudelleensijoittautumisissa, rakennemuutoksissa, fuusioissa tai yritysten lakkauttamisissa, joilla on vakavia taloudellisia ja sosiaalisia seuraamuksia.

Olemme jo pitkään puhuneet sen puolesta, että on varmistettava kattava tiedottaminen työntekijöille ja otettava työntekijäjärjestöt mukaan tällaisten merkittävien päätösten tekoon. Tämä parantaisi tiedonsaantioikeuden tilaa ja mahdollistaisi aidon osallistumisen päätöksentekoon, ja siihen sisältyisi veto-oikeus, mahdollisuus kumota yritysten lakkauttamista koskevat päätökset sekä oikeus pysäyttää joukkoirtisanomiset.

Tarvitaan myös muita toimenpiteitä, kuten sitä, että yhteisön tuki edellyttää investointeja, ja sitä, että yritykset noudattavat sopimusehtoja, joilla taataan vakaa, kestävä työllisyys ja kestävä talouskehitys. Meidän on myös luovuttava "joustoturvasta" ja liberalisoinneista.

 
  
MPphoto
 
 

  Catherine Stihler (PSE), kirjallinen. (EN) Tarvitaan kiireesti toimia työntekijöille tiedottamisen ja heidän kuulemisensa alalla. Nykyistä lainsäädäntöä on tarkistettava ja nykyaikaistettava. On myös varmistettava, että jäsenvaltiot noudattavat asianmukaisesti nykyisiä tiedottamista ja kuulemista koskevia sääntöjä. On myös pantava merkille kohta, jossa muistutetaan komissiota siitä, että tarvitaan johdonmukaista teollisuuspolitiikkaa, ja katsotaan, että työmarkkinaosapuolilla on keskeinen asema kehitettäessä tällaista politiikkaa.

 
  
MPphoto
 
 

  Marianne Thyssen (PPE-DE), kirjallinen. (NL) Parlamentti hyväksyi tänään suurella enemmistöllä päätöslauselman, jossa pyydetään uutta lainsäädäntöä työntekijöille tiedottamisen ja heidän kuulemisensa alalla. Valitettavasti nykyistäkään direktiiviä ei ole saatettu osaksi kansallista lainsäädäntöä kotimaassani. Belgian hallitus on jo pitkän aikaa epäonnistunut tässä ja saanut tästä hiljattain Euroopan yhteisöjen tuomioistuimen tuomion. Kun komissio esitti tämän ehdotuksen vuonna 1999, paljastui pian, että aihe oli poliittisesti arka. Tästä huolimatta se kiteytyy yksinkertaiseen vaatimukseen, jonka mukaan työntekijöille tiedotetaan ja heitä kuullaan yrityksen toiminnasta asianmukaisen edustuksen ja instituution avulla. Tämä on sekä työntekijöiden että yritysten edun mukaista. Tämän taloudellisen demokratian ja osallisuuden toteuttamisessa käytettävät välineet voivat tietenkin vaihdella yrityksen koon mukaan. Sanomattakin on selvää, ettei pk-yrityksiä pidä kohdella samalla tavalla kuin monikansallisia yhtiöitä. Lisäksi työmarkkinaosapuolten on päätettävä työntekijöiden ja työnantajien välisen vuoropuhelun yksityiskohtaisista säännöistä, ja päätöslauselmassa, josta tänään äänestimme, niille annetaan tämän osalta huomattava vastuu. Pidän tätä hyvin tärkeänä.

 
Oikeudellinen huomautus - Tietosuojakäytäntö