Sanatarkat istuntoselostukset

Keskiviikko 30. tammikuuta 2008 - Bryssel

17. Gazan tilanne (keskustelu)

  Puhemies. − Esityslistalla on seuraavana yhteisen ulko- ja turvallisuuspolitiikan korkean edustajan ja komission antamat julkilausumat Gazan tilanteesta.

  Javier Solana, YUTP:n korkea edustaja. − Kiitos, arvoisa puhemies, että annatte minulle puheenvuoron tässä tärkeässä keskustelussa, jota olemme aloittamassa.

Arvoisa puhemies, aloitamme keskustelun traagisista tapahtumista, jotka ovat tulleet julki viime viikkojen ja päivien aikana: Gazan kysymys, Gazan ja Egyptin väliseen rajaan sekä Gazan ja Israelin välisiin rajanylityspaikkoihin liittyvä kysymys.

Viime päivinä todistamamme tulos on traaginen: humanitaarinen tilanne on huonontunut erittäin selvästi, ja jopa turvallisuustilanne on huonontunut huomattavasti.

Uskon, että tämänpäiväisen keskustelun pitäisi olla keskustelu siitä, miten voimme vaikuttaa ongelmien ratkaisemiseen.

Meillä on ollut tässä istuntosalissa monia keskusteluja menneisyyden ongelmista, ja uskon, että tänään meidän pitäisi selvittää, voimmeko me Euroopan unionissa vaikuttaa tämän tärkeän kysymyksen ratkaisemiseen (koska sillä on vaikutusta myös Annapolisin konferenssiin ja rauhanprosessiin).

Haluaisin huomauttaa jälleen kerran, että me Euroopan unionissa olemme johdonmukaisia vaatiessamme rajanylityspaikkojen avaamista ja ihmisten ja tavaroiden vapaan liikkuvuuden turvallisuuden takaamista, eikä vain humanitaariseen apuun tarkoitettujen tavaroiden, vaan tavaroiden, joilla voidaan auttaa alueen, tarkemmin sanottuna Länsirannan ja Gazan, taloudellista kehitystä.

Jos nämä kolme peruselementtiä – poliittinen kehitys, taloudellinen kehitys ja vallitsevan tilanteen muutokset – puuttuvat, meidän on hyvin vaikeaa edetä. Edistystä on tapahduttava näillä kolmella alueella, ja sitä edistystä on tapahduttava kaikissa kolmessa samanaikaisesti.

Mitä me eurooppalaiset voimme tehdä?

Tämän uuden tilanteen ilmenemisestä lähtien olemme olleet jatkuvasti yhteydessä päätoimijoihin.

Kuten tiedätte, sunnuntaina oli Arabiliiton tärkeä kokous, jossa otettiin esiin kaikki kysymykset ja yritettiin laatia ratkaisun sanamuoto: sanamuoto, joka ei ole kovin kaukana siitä, jonka ministeri Fayad esitti Euroopan neuvostolle muutama viikko sitten ja jonka hän toisti sunnuntaina Arabiliiton huippukokouksessa eli Arabiliiton ministerikokouksessa: on etsittävä menetelmä rajojen valvonnan takaisinsaamiseksi, niin että palestiinalaishallinto voi olla vastuussa niistä.

Tällöin mielestäni Euroopan unionin pitäisi ottaa taas esiin Rafahin kysymys aivan kuten vuonna 2005.

Kuten tiedätte, meillä ei ole fyysistä läsnäoloa siellä; olemme käytettävissä heti, kun puoleemme käännytään, mutta tällä hetkellä emme ole läsnä siellä; emme ole olleet läsnä rajalla sen jälkeen, kun Gaza siirtyi Hamasin määräysvaltaan, koska meille ei annettu lupaa siihen.

Uskon, että meidän pitäisi toimia maanantaina Euroopan neuvostossa käydyn keskustelun ja neuvoston päätöslauselmien mukaisesti, koska uskon maanantain päätöslauselmien olevan erittäin hyviä ja tarjoavan oikean suunnan, johon kaikki osapuolet, Egypti, palestiinalaiset ja Israel, ovat suhtautuneet myönteisesti.

Siksi uskon meidän olevan oikealla tiellä. Meidän on selvitettävä, miten varmistetaan, että tämä neuvoston päätöslauselmien mukainen kehitys voi toteutua nopeasti.

Koettu inhimillinen kärsimys on kauheaa: niin on myös inhimillinen kärsimys Etelä-Israelissa, joka myös joutuu Pohjois-Gazasta heidän omaa kansaansa kohti laukaistujen rakettien aiheuttaman tulituksen kohteeksi – itse asiassa tämä tekijä tekee vakauden mahdottomaksi.

Jos minun pitäisi laatia kaikki nämä asiat kattava paketti, mukaan lukien Al-Haram ash-Sharifin vapauttaminen, mikä on otettava mukaan, jos tavoitteemme on tilanteen vakiinnuttaminen, voisimme ehkä työskennellä yhdessä tilanteen ratkaisemiseksi, ja tämän haluaisin mielelläni tehdä taas.

Kuten sanoin, olen jatkuvasti yhteydessä tärkeimpiin toimijoihin. Matkustan Egyptiin heti, kun palestiinalaisten ja egyptiläisten väliset käynnissä olevat työistunnot, jotka alkoivat tänään, ovat päättyneet. Huomenna tai ylihuomenna olen siellä niin, että voin myös osallistua ja esittää pääpiirteittäin avun, jonka me Euroopan unionissa voisimme antaa.

Uskon rehellisesti, että paras ratkaisu olisi palaaminen monipuolisempaan tilanteeseen, jossa palestiinalaishallinto valvoisi rajoja ja jossa kunnioitettaisiin tavaroiden ja ihmisten vapaata liikkuvuutta; ei vain humanitaariseen apuun vaan myös taloudelliseen kehitykseen ja kauppaan, jotka ovat välttämättömiä aidon edistyksen aikaansaamiseksi.

Hyvät parlamentin jäsenet, uskon että edessämme on erittäin vaikea tilanne, koska kuten sanoin alussa, kaikki Lähi-idässä on läheisessä yhteydessä kaikkeen muuhun.

Jos emme voi edistyä Gazan kysymyksen ratkaisussa, myös rauhanprosessi on vaikeuksissa. Siksi harteillamme on suuri vastuu; ymmärtäkää siis mikä meillä on edessämme ja ymmärtäkää, että me, komission jäsen ja minä, teemme kaiken mahdollisen ja omistamme meillä olevan ajan näinä muutamina viikkoina nähdäksemme, voimmeko auttaa ratkaisun löytämisessä Euroopan unionin puolesta.

Arvoisa puhemies, minulla ei ole kovinkaan paljon muuta lisättävää, mutta haluan ilmaista toiveeni, että voisin auttaa saavuttamaan tämän päämäärän ja saada tämän parlamentin jäsenten tuen sen saavuttamisessa.

  Benita Ferrero-Waldner, komission jäsen. − Arvoisa puhemies, luulen että ollessamme Annapolisissa, olimme toiveikkaita. Puhuin aina varovaisesta optimismista tietäen, miten vaikeaa olisi käynnistää kahdenväliset neuvottelut pääministeri Olmertin ja presidentti Abbasin välillä, ja sitten meillä oli Pariisissa kokous, jota kutsuisin sitä hyvin onnistuneeksi lupauskonferenssiksi, jossa todistimme niin paljon tukea, että luulimme nyt todellisen uuden voiman olevan liikkeellä. Mutta samalla koko ajan tiesimme. että tämä uusi voima voisi suistua raiteilta millä hetkellä hyvänsä. Luulen, että Gazan tilanne ja tammikuussa näkemämme väkivallan suuri määrä on yksi noista erittäin vaikeista tilanteista – mukaan lukien raketti- ja kranaatinheitiniskut, joissa on loukkaantunut israelilaista siviiliväestöä – joka voisi saada koko prosessin suistumaan raiteiltaan. Ymmärrämme tietysti Israelin valtion velvoitteen puolustaa kansalaisiaan. Israelin sotilaallinen reaktio on aiheuttanut monia kuolemantapauksia ja vammoja Gazan palestiinalaisten keskuudessa. Olemme aina sanoneet, että siviilien aitaamista koskevat toimet eivät ole käyttökelpoisia, ja olemme aina puhuneet suoraan vapaan pääsyn ja liikkumisvapauden puolesta. Nämä ovat vaatineet raskaan veronsa Gazan siviiliväestön keskuudessa. Joten ei ole ihme, että asiat menivät liian pitkälle, kun ihmiset murtautuivat erilaisten aitojen ja muurien läpi Egyptin ja Gazan välillä.

Nyt kysymyksenä – ja tuen täysin Javier Solanaa tässä – on: mitä voimme tehdä saadaksemme todella taas muutosta aikaan? Me toteutimme siellä kauan Euroopan unionin rajavalvonnan avustusoperaatio Rafahia varten, mutta valitettavasti viime kuukausina he eivät ole voineet tehdä mitään, joten ehkä meillä eurooppalaisilla on mahdollisuus ottaa tämä taas esille ja yrittää päästä jonkinlaiseen ratkaisuun. Mielestäni on hyvä, että Javier Solana menee Egyptiin ja alkaa kysellä, mitä voimme tehdä ja ehkä saattaa kaikki eri osapuolet yhteen, mikä on hyvin monimutkaista. Mielestäni on myös hyvä huomata, että Salem Fayed on jonkin aikaa ollut valmis ottamaan mukaan palestiinalaishallinnon rajojen valvomiseen, koska tämä on myös tärkeää. Se on loppujen lopuksi heidän vastuullaan. Luulen, että sen mahdollistamiseksi Euroopan unioni saattaisi olla taas järjestävä tekijä. Ehkä emme olekaan siellä sovittelijoita vaan järjestäjiä. Meillä oli ensimmäinen seurantakokous Pariisissa aivan hiljattain, ja Bernard Kouchner, Norjan ulkoministeri ja myös Tony Blair tapasivat siellä. Olen myös yksi tämän konferenssin yhteispuheenjohtajista. Yritimme selvittää, mitä voitaisiin tehdä paikan päällä tilanteen edistämiseksi, ettei olisi vain negatiivisia kokemuksia. Päätimme kaikki pyrkiä niin sanottuihin pikastarttihankkeisiin – jotka toisaalta liittyvät turvallisuuden infrastruktuuriin ja toisaalta erityisesti kouluihin, koska tällä alalla jokainen voi nähdä, tuntea ja ehkä jopa haistaa, että on toivoa, että haluamme juurruttaa vähitellen toivoa ja että vapaa pääsy ja liikkumisvapaus ovat todellakin välttämättömiä ehtoja, koska muuten taloudellinen kehitys ei voi lähteä liikkeelle. Siksi tuemme tätä täysin ja yritämme nyt noudattaa tätä strategiaa.

  José Ignacio Salafranca Sánchez-Neyra, PPE-DE-ryhmän puolesta. – Arvoisa puhemies, jos minun pitäisi kuvailla yhdellä sanalla sitä, mitä olemme nähneet parin viime päivän aikana Gazan alueen etelärajalla, käyttäisin sanaa ”epätoivo”.

Kaksi vuotta sitten Palestiinassa pidettiin vaalit. Usea kollega tästä parlamentista – jäsen De Keyser, jäsen McMillan-Scott ja muut — olivat läsnä tämän vaaliprosessin aikana, ja nyt, kaksi vuotta myöhemmin, Palestiinan asia on palasina ja tilanne on lohduton, epätoivoinen ja toivoton, mikä osoittaa sen, että demokratian lujittaminen ei tarkoita ainoastaan äänestysoikeuden käyttämistä vaan on oltava edustukselliset instituutiot, lainmukainen vallanjako ja ihmisoikeuksien kunnioitus alkaen oikeudesta elämään.

Kansainvälinen yhteisö pyysi Hamasia luopumaan väkivallasta. He eivät tehneet niin, ja tästä syystä se säilyy Euroopan unionin terroristijärjestöjen listalla.

On ilmeistä, että asioita ei ole hoidettu hyvin toisellakaan puolella: Israel on suhtautunut myönteisesti Palestiinan asiaan liittyvään jakoon, on noudattanut asutuspolitiikkaansa, käyttänyt mielivaltaista sortoa ja on myös toteuttanut julman saarron, joka ei ole saanut aikaan muuta kuin Hamas-järjestön vahvistumisen.

Mitä voimme tehdä? Uskon, että korkea edustaja Solana kuvaili asioita täydellisesti: tukekaa korkean edustajan pyrkimyksiä, tukekaa Napolin konferenssin kvartetin ja maltillisten arabimaiden välityksellä noudattamaa lähestymistapaa ja ennen kaikkea tukekaa politiikkaa, jonka suhteen mielestäni meidän pitäisi osoittaa arvostuksemme komissiolle ja komission jäsenelle Ferrero-Waldnerille, nimittäin politiikka, joka asettaa ihmiset Euroopan unionin toimien ytimeen, ihmiset jotka ovat kärsineet, olleet tuskissaan, ahdingossa ja kuolemaisillaan, ja mielestäni ovat valitettavasti tehneet niin turhaan jo pitkään Lähi-idässä.

Puhetta johti
varapuhemies Mario MAURO

  Véronique De Keyser, PSE-ryhmän puolesta. – Arvoisa puhemies, kaikki muurit sortuvat lopulta: Jerikon muurit, Varsovan geton muuri, Berliinin muuri, Atlantin muuri ja välinpitämättömyyden muuri. Rafahin muuri ja sen symbolinen merkitys ovat osa tätä ihmisen sokeaa vimmaa olla vapaa.

Mitä gazalaiset sitten tekivät uudelleen löytämällään vapaudella? Pakenivatko he Egyptiin? Aseistautuivatko he kalasnikoveilla? Ei, koska valitettavasti aseet pääsevät aina määränpäähänsä, oli muureja tai ei. He menivät täydentämään varastoja hätätilatuotteilla. He menivät ostoksille ostamaan lääkkeitä ja maitoa vauvoille, sillä niitä ei ole saatavana Gazassa. Mopedit, vuohet ja karja nostettiin Rafahiin nostureilla ihmisten hurratessa. Se oli epätodellinen näky. Sen jälkeen kaikki menivät kotiin. Nämä kuvat sanovat kaiken: se mikä aiemmin oli mahdotonta, oli yhtäkkiä heidän ulottuvillaan, ja sitten he palasivat jokapäiväiseen elämäänsä.

Meillä on nyt historiallinen vastuu. Kyse ei enää ole siitä, kuka avaa ulkoilmavankilan portit, vaan siitä, kuka sulkee ne uudelleen ja palauttaa gazalaiset tukehtumaan hitaasti. Annapolisin alkamisesta lähtien Euroopan unioni on menettänyt kosketuksensa asiaan. Tiekartan vuoksi se luovutti rauhanprosessin valvonnan Yhdysvalloille. Lahjoittajakonferenssin yhteisen puheenjohtajan viran varmistaminen Pariisissa oli todellinen saavutus. Hyvä! Eurooppalaisilla on kuitenkin ollut valtuus pääsystä Gazaan vuodesta 2005. Pystymmekö me yhdessä egyptiläisten, palestiinalaishallinnon, Hamasin ja Israelin kanssa avaamaan uudelleen vuoropuhelun ja järjestämään palestiinalaisille pääsyn ulkomaailmaan vai aiommeko toisaalta katsoa toimettomana tarkkailijoina väistämättä tulevaa sortoa? Siinä koko kysymyksen ydin. Euroopan unionin rajavalvonnan avustusoperaation tehtävien lisäksi tämä käsittää Palestiinan yhtenäisyyden ja rauhanprosessin tulevaisuuden, kansainvälisen oikeuden kunnioituksen ja Euroopan unionin maineen. Ryhmäni puolesta haluan kertoa korkealle edustajalle Solanalle hyvin selvän viestin: jumalan tähden, jatkakaa!

  Chris Davies, ALDE-ryhmän puolesta. – Arvoisa puhemies, parlamentin Palestiinan lakia säätävän neuvoston valtuuskunnan jäsenenä olen yrittänyt selvittää, miksi pyytäessämme siirtokuntien rakentamisen lopettamista israelilaiset ovat välittämättä meistä, emmekä tee mitään. Miksi pyytäessämme tarkastusasemien poistamista israelilaiset ovat välittämättä meistä, emmekä tee mitään. Miksi pyytäessämme gazalaisten joukkorangaistuksen lopettamista israelilaiset ovat välittämättä meistä, emmekä tee mitään.

Joten olen todella kiitollinen EU:n Lähi-idän rauhanprosessin erityisedustajalle Marc Ottelle, joka tuli valtuuskunnan kokoukseen eilen ja sanoi, että politiikkanamme – Euroopan politiikkana – on seurata Amerikan johtajuutta.

Nyt vain muutama viikko sitten Israelin pääministeri sanoi presidentti Bushista: ”Hän ei tee ainoatakaan asiaa, josta en olisi samaa mieltä. Hän ei tue mitään, mitä vastustan. Hän ei sano mitään, minkä hän ajattelee tekevän elämän vaikeammaksi Israelille.”

Yhdysvaltain politiikka on siis Israelin politiikkaa, ja me eurooppalaiset leikimme ”seuraa johtajaa” -peliä. Ei siis ole ihme, että tuomiomme Israelin toimista kuulostaa niin tyhjältä palestiinalaisten mielestä. Eikä ole ihme, ettei se onnistu. Tämä eurooppalainen lähestymistapa sai meidät tukemaan Palestiinan vaaleja kaksi vuotta sitten, mutta sitten kieltäytymään ottamasta vaarin tuloksesta – heikentämään tukeamme demokratiaa kohtaan Lähi-idässä.

Tämä lähestymistapa on saanut meidät vaatimaan Palestiinan yhtenäisyyden hallituksen muodostamista – ja kun yhtenäisyyshallitus oli muodostettu, kieltäydyimme puhumasta pääministerille ja puolelle hallituksesta, ja hallitus kaatui.

Tämä lähestymistapa on merkinnyt sitä, että kieltäydymme puhumasta Hamasin edustajille Gazassa, vaikka heillä on todellinen valta alueella. Mitä olemme ottaneet opiksi historiastamme? Eikö Euroopan olekin aika katkaista siteet, jotka ovat silmillämme ja jotka sitovat meidät tähän yksipuoliseen Yhdysvaltain ja Israelin politiikkaan? Eikö meidän olekin aika puhua itsenäisesti ja toimia avarakatseisesti?

  Daniel Cohn-Bendit, Verts/ALE-ryhmän puolesta. – Arvoisa puhemies, arvoisa korkea jäsen Solana, arvoisa komission jäsen, kokonaisen kansan ottaminen panttivangiksi on ollut virhe. Se on toiselta aikakaudelta oleva opetus, joka ei toiminut, mutta sen pahin osa on, että tilanne on huonontunut poliittisesti ja ihmisten kannalta. Siksi meidän on esitettävä itsellemme kysymyksiä. Hamasin eristämiseen tähtäävä politiikka ja siten Gazan eristäminen on epäonnistunut. Hamas on nyt suositumpi kuin koskaan. Tämä on hyvin outoa: korkea edustaja Solana ja komission jäsen sanoivat, että palestiinalaisten on saatava takaisin valvonta rajoilla, mutta miten palestiinalaishallinto voi saada takasin vallan Gazassa? Länsiranta ei ole raja. Se on yksi ongelma. Toinen ongelma on Gazan raja. Lisäksi Egyptin ja Israelin välillä on sopimus, jonka mukaan Siinain egyptiläiset eivät saa olla aseistautuneita. Tämä sopimus on 20 vuoden takaa, rauhansopimuksesta. Vaikka egyptiläiset haluaisivat pysäyttää terroristit Siinailla, tämän vuoksi he eivät saa tehdä niin. Siten tilanne on aivan järjeton, ja on totta, että tässä järjettömässä tilanteessa meidän on otettava vastuu velvollisuuksistamme. Ensimmäinen velvollisuus on, että gazalaiset voisivat elää, ja sitä varten meidän on neuvoteltava niiden kanssa, joilla on hallinnollinen valta Gazassa. Emme voi sanoa: ”Haluamme antaa heille ruokaa ja juomaa, haluamme antaa heille lääkkeitä, mutta emme halua puhua niille, jotka voivat järjestää lääkkeet heille.”

Toiseksi on sanottava, että palestiinalaiset uskovat rauhaan sitten, kun rauha antaa heille jotakin. Länsirannalla ei tällä hetkellä ole ollut parannusta rajojen tai vapaan liikkuvuuden suhteen. Rauha on konkreettista, ei abstraktia. Raketit eivät pysähdy nykytilanteessa, ja jos Israelin on tarkoitus olla turvassa, meidän on sanottava sille: ”Saarto tekee palestiinalaisten elämän mahdottomaksi ja se vaarantaa Israelin turvallisuuden”. Se on totuus. Meidän on myös sanottava presidentti Bushille: ”Joka tapauksessa et ole enää parin kuukauden päästä siellä. Joten ole hiljaa ja jätä politiikka muille, jotka ymmärtävät tilanteen paremmin.” Noudattaapa Israelin politiikka amerikkalaista vai päinvastoin, ne ovat epäonnistuneita emmekä voi tukea niitä. Siksi ei riitä, että Euroopan unioni sanoo: ”Jatkakaa.” Sen tarvitsee sanoa: ”Jatkakaa oikeaan suuntaan, puhukaa niille, jotka ovat vastuussa ja puhukaa Israelin johtajille.” Sen on sanottava, että solidaarisuutemme Israelia kohtaan ei tarkoita, että jatkamme sen erittäin hengenvaarallisen politiikan tukemista.

  Francis Wurtz, GUE/NGL-ryhmän puolesta. – Arvoisa puhemies, arvoisa korkea edustaja Solana, arvoisa komission jäsen, Gazan sankarit ovat jälleen kerran näyttäneet, ettei vahvistettu muuri voi vangita ihmisyyden vapaata henkeä, eikä minkäänlainen väkivalta voi nujertaa elämää. Lainaan puhetta, jonka piti viime lauantaina Gazan porteilla israelilainen rauhan puolestapuhuja ja Saharov-palkinnon saaja Nurit Peled, joka oli siellä muiden palestiinalaisten ja israelilaisten mielenosoittajien kanssa.

On mahdotonta olla tuntematta sympatiaa sitä mielenliikutusta kohtaan, jota tämä äiti peloton tunsi katsoessaan näitä sietämättömästi sorrettuja ja nöyryytettyjä ihmisiä, jotka tunkeutuvat Israelin määräämän saarron läpi hengittäen lopulta raikasta ilmaa ja joilla on aikaa löytää maitoa lapsille, ruokaa perheelle ja vähän onnea henkisen ryhtinsä tukemiseen.

Mitä nyt tapahtuu? Voimme kaikki nähdä kaksinkertaisen uhan, joka näyttäytyy uhkaavana Israelin johtajien taholta. Ensiksi aikomuksena on käyttää voimaa tämän pienen vapaan tilan sulkemiseen tai suljetuttaa se taas. Toinen, yleisempi uhka on pääseminen eroon Gazan miehitysvallan vastuusta ja luovuttaa se Egyptille.

Jos 28. tammikuuta annetun neuvoston lausunnon tarkat sanat ovat todella tärkeitä, Euroopan unionin on suostuttava painostamaan Israelin viranomaisia enemmän kuin tavallisilla koukeroisilla kiertelyillä suoraan ja kvartetissa, hyväksymään periaate, että kauttakulkupisteet avataan pysyvästi ja ne kuuluvat palestiinalaishallinnon vastuualueeseen ja niitä tukee Euroopan unioni ja Arabiliitto. Jos palestiinalaishallinnolta viedään edelleen kaikki mahdollisuudet antaa kansalleen edes vähäistä toivoa tulevaisuuden suhteen ja pyrkiä tarvittavaan kansalliseen palestiinalaiseen sovintoon, se olisi pahimman mahdollisen tilanteen hyväksymistä. Pelkään, että olemme menossa nopeasti siihen suuntaan tällä hetkellä.

Tiedämme kaikki, että kansainvälisen yhteisön tarvitsee antaa sysäys Gazalle ja Länsirannalle, mukaan lukien Itä-Jerusalemille. Tämä sysäys ei tule täysin uupuneelta ja epäsuosioon joutuneelta Amerikan presidentiltä. Euroopan on nyt toimittava.

  Charles Tannock (PPE-DE). – Arvoisa puhemies, Gaza on edelleen inhimillinen tragedia, eikä kukaan meistä tässä parlamentissa voi moittia pitkään kärsineitä Palestiinan kansalaisia siitä, että he ryntäsivät Rafahin rajanylityspaikalla muurissa olevan aukon kautta ostamaan tavaraa Egyptistä.

Kuitenkin EU:n kieltämä terroristijärjestö Hamas hallitsee edelleen julmasti aluetta ja Gazan kansalaisia ja on jatkanut mielestäni mielivaltaista sotarikosta ja laukaissut Qassam-raketteja israelilaisia siviilejä kohti, mukaan lukien hiljattain heidän pitkän kantaman versionsa Ashkeloniin. Tämän vuoksi ei voi moittia Israelia siitä, että se ylläpitää taloussaartoa ja sallii vain elintärkeän humanitaarisen avun.

Olen pahoillani Chris Davies; olen pahoillani Daniel Cohn-Bendit: jos Hamas lopettaa raketit, Israel kumoaa saarron – se on niin yksinkertaista.

  Ioan Mircea Paşcu (PSE). – Arvoisa puhemies, itse asiassa Gazan erottaminen Länsirannasta toisaalta mutkistaa jo sekavaa kuvaa vielä lisää, mutta toisaalta se tekee sen yksinkertaisemmaksi.

Haluan antaa selityksen jälkimmäiseen. Ensiksi se helpotti Israelin ja Länsirannan palestiinalaishallinnon välistä vuoropuhelua. Toiseksi siihen sisältyivät islamilaiset radikaalit militantit, mikä mahdollisti selvän lähestymistavan, koska toisaalta meillä on Hamasin radikaalit johtajat ja muu väestö, ja siinä mielessä ei ole salaisuus, ketä meidän on tuettava.

Kolmanneksi tästä seuraa, että kahden tekijän sijaan (yksi hyvin selvä, Israel, toinen, palestiinalaiset, vähän epäselvä) meillä on nyt kolme selvästi määritettyä tekijää – Gaza mukaan lukien – yhtälössä, jossa on kertomerkki tekijöiden välissä tarkoittaen sitä, että jos jokin niistä on nolla, tuote on nolla.

  David Hammerstein (Verts/ALE). – Arvoisa puhemies, vain muutama hyvin täsmällinen kysymys: miten voimme palata Euroopan unionin rajavalvonnan avustusoperaatioon Rafahin ylityspaikkaan edellisen tilanteen turvattomuuden huomioiden? Kyseessä ovat aseistamattomat eurooppalaiset joukot! Jos yksikin laukaus ammutaan tai jos syntyy tilanne, jossa on pienikin heikko kohta turvallisuudessa, palaavatko kaikki poliisit hotelliinsa Ashkeloniin?

Miten voimme neuvotella sopimuksen palestiinalaisten, Egyptin ja Israelin kanssa muuttaaksemme tilannetta? Jos emme voi tehdä niin, ei ole juurikaan järkeä palata edelliseen tilanteeseen, kuten komission jäsen Ferrero-Waldner sanoi. Meillä on oltava turvattomuuden kestävä tilanne.

Miten voimme edetä kohti rauhaa käsittelemättä Gazan tilannetta? Napolin prosessi kaunisteli Gazan tilannetta, ja uskon, että tätä asennetta on mahdotonta säilyttää: minkä tahansa palestiinalaishallinnon on mahdotonta olla olemassa, mikä voi lisätä turvattomuutta Gazassa rauhan puuttuessa.

Lopuksi haluaisin kysyä keskipitkän aikavälin ratkaisuista veden ja energian toimituksesta Gazaan. Eikö olisi mahdollista ehdotettiin ratkaisuja Gazan ja Egyptin väliselle rajavyöhykkeelle samaan tapaan kuin ehdotus suolanpoisto- ja energiantuotantolaitosten asentamisesta?

  Luisa Morgantini (GUE/NGL). – Arvoisa puhemies, hyvät parlamentin jäsenet, eilen kuoli lapsi Shifan sairaalassa Gazassa, ja 80 on kuollut Gazan sairaalassa, koska he eivät voineet mennä hoitoon Israeliin. Tänään israelilainen tuomioistuin teki päätöksen polttoainetoimitusten estämisestä ja vähentämisestä hallituksen, toisin sanoen Barakin, eduksi. Tämä on nykyinen tilanne.

Korkea edustaja Solana kysyi: mitä me eurooppalaiset voimme tehdä? Komission jäsen sanoi, että meidän pitäisi saada muutosta aikaan. Totuus voi saada muutosta aikaan. Muutos on rohkeutta olla sanomatta vain: tiedän, että teillä on valtava urakka, että teette aina töitä, että kärsitte meidän mukanamme palestiinalaisten ja israelilaisten kärsimysten puolesta, mutta, taivaan tähden, on myös tarpeen tehdä jotakin! Meidän on kerrottava Israelin hallitukselle selvin sanoin, että jos se haluaa auttaa Salam Fayyadia ja Mahmud Abbasia, sen ei ainoastaan pitäisi lopettaa Gazan saartoa, vaan sen pitäisi lopettaa nuorten poikien tappaminen, jota se harjoitti eilen Betlehemissä ja sen pitäisi lopettaa palestiinalaisten sulkeminen gettoon Länsirannalla.

Kyse ei ole vain Gazasta. Gazasta on tullut hallitseva kuva, mutta miehitys jatkuu joka päivä. Rauha on tärkeä kaikille, se on tärkeä sekä palestiinalaisille että israelilaisille. Meidän on saarrettava …

(Puhemies keskeytti puhujan.)

  Reinhard Rack (PPE-DE). – Arvoisa puhemies, on hyvä, että voimme käydä tämän keskustelun niin pian Gazan alueen pöyristyttävien tapahtumien jälkeen. On myös hyvä, että parlamentilla on tämä tilaisuus esitellä mielipiteensä korkealle edustajalle Solanalle ja komission jäsenelle Ferrero-Waldnerille. Samalla on tärkeää, että käytämme tätä tilaisuutta hyväksemme saadaksemme perusteellisempia tietoja. Daniel Cohn-Bendit sanoi, ettei ruoan järjestäminen riitä, vaan että meidän on myös puhuttava. Meillä on nyt uusia mekanismeja kuten Pegasus-ohjelma, jolla voidaan edistää hedelmällisempää vuoropuhelua ja yhteistyötä. Ehkä komission jäsen voi antaa meille lisätietoja näistä.

  Frieda Brepoels (PPE-DE). – Arvoisa puhemies, arvoisa korkea edustaja Solana, arvoisa komission jäsen, olen koko sydämestäni samaa mieltä niiden kollegoideni kanssa, jotka sanoivat, että sen aika on ohi, että ei ole enää aika ilmaista huolta Gazan dramaattisista tapahtumista ja humanitaarisesta tilanteesta ja että rahan antaminen ei yksinkertaisesti riitä.

Sitä vastoin mielestäni Gazan tilanne ja saarto on nähtävä Israelin ja Palestiinan välisen kokonaiskonfliktin yhteydessä. Palestiinalaiset ovat selvästi asettaneet kaiken toivonsa siihen, että EU keksisi viimein ratkaisun. Aiemmin on luvattu paljon, mutta voimme huomata, että itse asiassa EU Annapolisin konferenssin neuvotteluiden toteuttamisen seurannassa ja YK:ssa ei onnistu tyydyttävästi aktiivisena sovittelijana toimimisessa. Mielestäni tätä ei voi hyväksyä, eikä EU voi enää antaa Yhdysvaltojen työntää itseään syrjään, vaan sen on otettava käyttöön itsenäinen asenne.

  Bairbre de Brún (GUE/NGL). – Arvoisa puhemies, olen kuunnellut tarkkaavaisesti komission jäsentä Ferrero-Waldneria, mutta mielestäni ei riitä, että puhutaan helpottamisesta tai rohkaisemisesta, kun Israelin hallitus harjoittaa sellaista politiikkaa, jota olemme nähneet Gazan ja Egyptin välisellä rajalla.

EU:n toimielimien on toimittava; niiden on otettava jyrkkä kanta Israelin hallitukseen ja sanottava selväsanaisesti vastustavansa epäinhimillistä saartoa, joka kuristaa Gazan alueen hengiltä.

Tämä politiikka on kertakaikkisen julmaa ja vahingollista koko väestölle, joka on Israelin miehityksen alaisena. Tällaista toimintaa ei voi perustella mitenkään 2000-luvulla. Ja on järjetöntä, että Israel väittää ainoastaan puolustavansa itseään, kun tavalliset palestiinalaiset tavoittelevat elämää ilman heille tuotettua kärsimystä.

Meidän on toimittava sen sijaan, että kulutamme päiviä, viikkoja ja kuukausia peräjälkeen, emmekä tee muuta kuin puhumme.

  Rodi Kratsa-Tsagaropoulou (PPE-DE). – Arvoisa puhemies, Gazan tapahtumat ovat traagisia ja kaikki kollegani ovat ilmaisseet järkytyksensä. Nämä tapahtumat ovat myös valitettavia Euroopan unionin kannalta. Emme kärsi ainoastaan poliittisesta heikkoudesta, enkä myöskään tiedä, miten voimme kunnioittaa tehokkaan taloudellisen avun ja humanitaarisen avun antamiseen liittyviä sitoumuksiamme. Kansainvälinen erityismekanismi TIM on kehittymässä PEGASE-mekanismiksi, ja panostamme henkilöresursseihin, mekanismeihin ja yhteisön varoihin.

Kysymys kuuluu, miten voimme menestyä tässä vaiheessa.

Komission jäsen, onko teillä mitään uutisia? Pääseekö humanitaarinen apu Gazaan? Tapahtuuko yhteistyötä Israelin kanssa, vaikka edes vain tämän asian osalta? Voiko palestiinalaishallinto vaikuttaa millään tavalla tien tasoittamiseen ja humanitaarisen avun helpottamiseen? PEGASE-mekanismi pitäisi tietenkin toteuttaa heti huomenna. Palvelunne ovat panostaneet yksityiskohtaisesti suunnitteluun ja henkilöresursseihin. Komission jäsen, miten voimme elää tämän vision ja näiden resurssien mukaan?

  Kyriacos Triantaphyllides (GUE/NGL). – Arvoisa puhemies, Gazan tilanne edellyttää Israelin saarron välitöntä kumoamista. Gazalaisille on toimitettava apua, jotta voidaan käydä käsiksi heidän välittömiin tarpeisiinsa. Arabiliiton, Euroopan unionin ja jopa Israelin on helpotettava Fatahin ja Hamasin välistä yhteyttä yhtenäisyyden saavuttamiseksi palestiinalaisten kesken, kuten tapahtui kansallisen yhtenäisyyshallituksen ollessa vallassa. Jotta näin tapahtuisi, kaikki palestiinalaisten valitut edustajat, jotka ovat Hamasin jäseniä, on vapautettava israelilaisista vankiloista. Yleisten vaalien pitämiselle on luotava oikeanlaiset olosuhteet. Sekä Euroopan unionin että Yhdysvaltojen on selvästi sitouduttava mukautumaan täysin vaalitulokseen, mikä se sitten onkin.

  Benita Ferrero-Waldner, komission jäsen. − Haluaisin vielä kertoa lyhyesti mielipiteeni tästä hyvin hankalasta asiasta, josta keskustelimme jälleen laajasti yleisten asioiden ja ulkosuhteiden neuvostossa maanantaina. Voin kertoa teille, vaikka se on sanomattakin selvää, että emme ainoastaan keskustele: Euroopan unioni on tehnyt oman osuutensa yhteisen strategian hyväksymisessä yhdessä Yhdysvaltojen, palestiinalaisten ja israelilaisten ja tietysti Yhdistyneiden Kansakuntien sekä Venäjän kanssa kvartetissa.

Mainitsin aiemmin, vaikkakin hyvin lyhyesti, Annapolisin yhteydessä tämän strategian yhden puolen, nimittäin presidentti Abbasin ja pääministeri Olmertin välisen kahdenvälisen neuvotteluprosessin. Toinen puoli, joka liittyy enemmän minuun ja komissioon, on yritys saada aikaan uutta kehitystä, joka tuo edistystä ihmisille, ja olen täysin tietoinen tämän tehtävän valtavuudesta. Olen aina ollut hyvin tietoinen näistä vaikeuksista, mutta luonnollisesti halusimme tehdä kaikkemme auttaaksemme ja haluamme edelleenkin. Tästä syystä politiikkamme suuntana on presidentti Abbasin tukeminen hänen ponnistuksissaan rauhan aikaansaamiseksi neuvottelujen avulla tarkoituksena käyttää tätä rauhaa Hamasin kanssa käytävän sovitteluprosessin edistämiseen. Tämä oli strategian varsinainen ajatus.

Aiomme myös tukea lisätapaamisia. Viime päivien aikana pääministeri Olmert ja presidentti Abbas ovat tavanneet. Tiedämme, ettei tapaamisessa saavutettu paljon sisällöllisesti, mutta tämä on ymmärrettävää, koska tämä hyvin kireä tilanne varjostaa kaikkia tapaamisia tällä hetkellä. Meidän on kuitenkin jatkettava tämän lähestymistavan noudattamista. Meillä on yhä keinoja saada jotakin aikaiseksi ajoissa ennen seuraavaa tapaamista Moskovassa, jos tuemme molempia osapuolia.

Tämä on kolikon toinen puoli. Toinen on humanitaarinen ja taloudellinen näkökulma. Tässä kohtaa haluaisin sanoa seuraavaa niille, jotka eivät ehkä ole lukeneet julkilausumaani: 21. tammikuuta esitin hyvin selvän kannanoton Gazan tilanteesta, koska tajusin, että asiat olivat yksinkertaisesti menneet liian pitkälle. Yhdessä ulkoministereiltä ja kansainvälisiltä järjestöiltä saatujen muiden julkilausumien kanssa se on helpottanut tilanteen parantumista. Saartoa ei tietenkään ole täysin purettu, mutta tilanne on parantunut huomattavasti. Vastaavasti humanitaariselta kannalta – ja tässä on vastaus kysymykseenne Rodi Kratsa-Tsagaropoulou – monet toimitukset todellakin pääsevät nyt perille Gazaan.

Tiedämme kuitenkin, ettei tämä riitä. Ja olen itse tietoinen siitä, hyvä Daniel Cohn-Bendit, että meillä on edessämme erittäin vaativa tehtävä. Olette aivan oikeassa sanoessanne, että tämä on erittäin vaikea tilanne; korkea edustaja on täysin tietoinen siitä, ja hän ehkä myös kommentoi sitä. Siitä huolimatta tällä hetkellä jatkamme sen yhteisen strategian noudattamista, jonka olemme yhdessä määrittäneet ja aiomme toteuttaa yhdessä, eikä meillä ole muuta mahdollisuutta kuin painostaa avaamaan raja, mitä pääministeri Salam Fayyad itsekin, kuten tiedätte, pitää tärkeänä askeleena.

Haluan vielä sanoa muutaman sanan suunnittelemastamme mekanismista, joka itse asiassa alkaa toimia kahden päivän päästä, ensimmäisenä helmikuuta. Se on jatkuva mekanismi toisin kuin edellinen kansainvälinen erityismekanismi TIM, jota meidän piti aina pidentää. Hyvästä syystä myös uusi mekanismi on luotu yhdessä palestiinalaishallinnon kanssa. Työskentelimme hyvin tiiviisti pääministeri Fayyadin kanssa projektin parissa, jotta tulos vastaisi hänen vaatimuksiaan Palestiinan talouden ja tietysti sen infrastruktuurin kehittämis- ja edistyssuunnitelman osalta.

Tämän pitäisi olla yhteinen eurooppalainen ponnistus, jolla tarkoitan sitä, että meidän itsemme lisäksi myös jäsenvaltiot voivat käyttää mekanismia – rahoitusmekanismia. Ajatuksena todellakin on, että jotkut kansainväliset järjestöt ja Euroopan ulkopuoliset maat voisivat periaatteessa käyttää tätä mekanismia hyväkseen. Samoin kuin TIM se tarjoaa täyden valvonnan ja seurannan, koska luonnollisesti haluamme täyttää kaikki avoimuuden kriteerit, ja se on suunniteltu tarjoamaan suoraa budjettiapua, kanavoimaan apua UNRWA:n ja muiden järjestöjen kautta tai rahoittamaan projektejamme. Tiedän kuitenkin, että tämä kysymys asettuu tällä hetkellä taka-alalle suhteessa tärkeisiin poliittisiin kysymyksiin, nimittäin siihen, mitä voimme tehdä nykytilanteen ratkaisemiseksi. Olen tietenkin täysin tietoinen ongelmasta, mutta tässä vaiheessa tämä on ainoa vastaus, jonka voin antaa teille.

  Javier Solana, yhteisen ulko- ja turvallisuuspolitiikan korkea edustaja. − Arvoisa puheenjohtaja, olen kuunnellut erittäin tarkkaavaisesti, mitä on sanottu. Voisin sanoa samaa ja sanoa sen samalla tunteella ja samalla tunteellisuudella, koska jaamme samanlaiset tunteet.

Sanotte, että meidän on toimittava eikä puhuttava. Luuletteko, että tämä toiminta muuttaa politiikkaamme 180 astetta tänään? Sanoakseni totuuden, en todellakaan tiedä, onko se järkevä lähestymistapa.

Mitä on tapahtunut parin viime päivän aikana paitsi humanitaarinen draama? Voimme puhua tunteja ja todella ilmaista tunteemme, koska tunnemme tamaoin kuin te – ainakin minä tunnen – ja olen varma, että myös komission jäsen tuntee.

Arabiliitto tapasi aiemmin tällä viikolla, vain muutama tunti jännityksen puhkeamisen jälkeen. He tekivät päätöksen, jota yleisten asioiden ja ulkosuhteiden neuvosto tuki maanantaina, päätöksen jonka yritämme toteuttaa tulevina tunteina sen jälkeen kun tänä aamuna pidettävä palestiinalaishallinnon ja Egyptin välinen tapaaminen – joka jatkuu nyt meidän keskustellessamme ja joka jatkuu illan aikana ja luultavasti huomenna tai ylihuomenna – kun he ovat saavuttaneet sen vaiheen, jolloin voimme todella olla tehokkaita.

Mutta luulen, että kuukausi Pariisin konferenssin, puolitoista kuukautta Annapolisin konferenssin jälkeen, kun kaikki arabimaat ovat osallisena, kun muut maat ovat ensimmäistä kertaa rakentavassa roolissa, luulen että meidän on mukauduttava siihen suuntaan. Ei olisi vakavasti otettavaa meiltä toimia yksin. Meidän on toimittava yhdessä kaikkien siinä mukana olevien kumppaneiden kanssa. Tuemme – ja neuvoston päätelmät tästä ovat hyvin selvät – Arabiliiton sunnuntaista päätöslauselmaa rajoista, mikä osoitettiin maanantaina. Seuraamme keskusteluita keskiviikkona ja torstaina.

Mielestäni tämä on toimintaa, mutta en tiedä, mitä voin tehdä. On eri asia, jos pyydätte minua.

yhteisen ulko- ja turvallisuuspolitiikan korkea edustaja – ”jatkamaan oikeaan suuntaan”. Tämä tarkoittaa sitä, että olemme tällä hetkellä menossa väärään suuntaan.

(Jäsen Cohn-Bendit keskeytti: ”...tuntemattomaan suuntaan...”)

Arvoisa puhemies, olen sitä mieltä, että jos Daniel Cohn-Bendit,

yhteisen ulko- ja turvallisuuspolitiikan korkea edustaja – parlamentin huomattava jäsen, sanoo Euroopan unionin strategian olevan nykyään ‘inconnue’, je ne comprends rien. Voitte sanoa, mitä tahansa haluatte. Voitte sanoa, että Euroopan unionin strategia nykyään Annapolisin jälkeen, sen jälkeen kun se on toiminut Pariisin konferenssin puheenjohtajana, tukenut arabiliittoa on ‘inconnue’, voitte sanoa muitakin asioita, mutta mielestäni sanaa ‘inconnue’ ei voi hyväksyä. Ette ehkä pidä siitä –

(Vastustusta)

Ette ehkä ole samaa mieltä, mutta on hyvin vaikea sanoa, että se on tuntematon. Jaan monet niistä tunteista, jotka olette ilmaisseet hyvin kaunopuheisesti. Ja voisin sanoa, että teillä on, meillä on tulevina päivinä ja tunteina velvollisuuksia, joihin aiomme käydä käsiksi. Kykenemmekö ratkaisemaan tilanteen? Minä en tiedä. Te ette tiedä. Mutta voitte olla varmoja, että me yritämme ja aiomme yrittää tukea pääministeri Fayyadia, koska hän on ollut keskustelukumppanimme koko tämän ajanjakson. Hän on hyvän tahdon mies, minkä vuoksi emme voi jättää häntä pulaa. En aio jättää häntä pulaan.

Siksi meidän on jatkettava työskentelyä tähän suuntaan. Tulee turhautumisia. Se tulee olemaan turhauttavaa. Ratkaisemmeko kaikki ongelmat? En tiedä. Mutta aiomme yrittää kaikella tarmollamme ja parhaan tahtomme mukaan.

Jaan kaikki tunteet, jotka on ilmaistu. En sanoisi voimakkaammin, mutta ainakin yhtä voimakkaasti kuin te, kaikki ystävämme täällä, koska olemme samalla puolella, olemme kauan olleet yhdessä mukana tässä taistelussa. Siksi tunteissa ei ole eroja, ja meidän on jatkettava sitä, mitä olemme tehneet.

Luulen, että meidän on toimittava näin. Lupaan teille, että menen paikan päälle. Yritän tavata egyptiläiset, saudit ja kaikki – yhdysvaltalaiset, venäläiset, kaikki – saadakseni selville, voimmeko keksiä jotakin, joka ei voi olla samaa. Sen on oltava jotakin kollektiivisesti erilaista. Muuten luulen, ettemme voi saada aikaan tuloksia.

Saatatte sanoa, ettette ole nähneet tuloksia moneen vuoteen. Vuoden 1967 jälkeen emme ole saaneet aikaan tulosta kollektiivisesti kansainvälisenä yhteisönä. Se on totta. Se on meidän vastuullamme. Mutta luulen, ettemme voi ratkaista ongelmaa huomenna tekemällä nyt päätöksen, joka on erilainen kuin se, jonka teimme neuvostossa maanantaina.

Meillä on nyt Euroopan neuvoston maanantaina tehty suunnitelma, ja meidän on yritettävä toteuttaa se. Palaan mielelläni puhumaan kanssanne ja kertomaan hyvin rehellisesti, kuten nyt teemme, tekojemme seurauksista.

Mutta älkää luulko, ettemme tunne samoin. Kyllä me tunnemme. Meillä on kokemusta tilanteesta siellä emmekä voi sanoa enempää. Mitä tulee toimintaan, voitte olla varmoja, että teemme niin paljon kuin vain voimme.

  Puhemies. − Keskustelu on päättynyt.

Äänestys toimitetaan helmikuun istuntojakson aikana.

Kirjalliset kannanotot (työjärjestyksen 142 artikla)

  Alessandro Battilocchio (PSE), kirjallinen. – Kiitos, arvoisa puhemies. Tämä parlamentti on puhunut pitkissä keskusteluissa Israelin ja Palestiinan kysymyksestä liian monta kertaa. Meidän kuitenkin pitäisi tunnustaa, että objektiivisesti katsottuna se osa, jonka Euroopan unioni on onnistunut esittämään tähän saakka tämän tilanteen suhteen, on ollut kaiken kaikkiaan marginaalinen: niin monta julistusta, tahdonilmaisua, esitystä ja asiakirjaa, mutta tosiaan hyvin vähän johdonmukaisuutta tekojen osalta. Kävin äskettäin Palestiinassa ja huomasin kärsimyksen, pettymyksen ja alistuneisuuden ilmapiirin ihmisten keskuudessa, jotka ovat väsyneitä rikottujen lupauksien vuosiin: tilanne on pahenemassa, ja vakavana uhkana on, että palestiinalaisalueet ajautuvat Hamasin ääriainesten käsiin. Ilma on Palestiinassa raskasta, ja turvautuminen väkivaltaan tuntuu melkein väistämättömältä. Juuri nyt aika on todella loppumassa: joko Euroopalla on voimaa ja kykyä muuttaa tämän tilanteen suuntaa tai meidän, meidän kaikkien, on kannettava vastuu siitä, ettei ole tehty tarpeeksi pahimman torjumiseksi.

  Tunne Kelam (PPE-DE), kirjallinen. – Kuten kollegani Michael Gahler sanoi, nykyinen päätöslauselma noudattaa kuuden vallan linjaa pitää yllä Iranin painostusta.

Mielestäni käytännön ongelmana on se, miten Iranin hallitus käsittää tämän päätöslauselman. Tilanteessa, jossa kansainvälisen politiikan tärkeät toimijat eivät ole halukkaita tai eivät voi suostua soveltamaan ankaria pakotteita Irania kohtaan, on tuskin mitään mahdollisuuksia, että tämä päätöslauselma saisi muutosta aikaan.

On kuitenkin vielä yksi keino – toistaiseksi siitä ei vielä ole kokemusta – vaikuttaa.

Se on mahdollisuuden antaminen Iranin oppositioliikkeelle lopettamalla EU:n jäsenvaltioiden hallitusten siihen kohdistama poliittinen sortaminen. Euroopan yhteisöjen ensimmäisen oikeusasteen kehittyy nopeasti. Olemme huolissamme. Tämä ei ole yksi pääkysymyksistä mutta kuitenkin kysymys. Nyt kantama on 1 300 kilometriä, mikä ei ole vähäinen asia. Kolmas asia on rikastettu materiaali, joka on rikkomus ja jonka valmistamista jatketaan. Tämä on ongelman ydin: meidän on selvitettävä, miten voisimme saada tästä sopimuksen.

Toistan vielä: energian tuottamiseen tarkoitettu ydinvoimala – pidätte siitä tai ette, mutta se ei ole asia, josta tänään keskustellaan – tarvitsee, kuten tiedätte, vähintään seitsemän tai kahdeksan vuotta sopimuksen allekirjoituksesta siihen, kun voimala on toiminnassa. Iranin ja kenenkään, joka voi valmistaa energian – kilowattien – tuottamiseen tarkoitetun ydinvoimalan, välillä ei ole minkäänlaista sopimusta lukuun ottamatta venäläisten kanssa tehtyä. Kuten tiedätte, venäläisten kanssa tehdyssä sopimuksessa on lisäehto, jossa sanotaan, että ensinnäkin Venäjä toimittaa rikastetun uraanin ja toiseksi, että poltettu materiaali – tämä tarkoittaa rikastettua plutoniumia tai mitä se nyt prosessin lopussa – viedään Venäjälle, joten heillä ei tarvitse olla rikastettua uraania, koska se toimitetaan heille.

Toiseksi, jos he jatkavat rikastusta, kysymys kuuluu miksi? – koska heillä ei ole paikkaa sille, ei toista voimalaa. Joten on oikeudenmukaista esittää tämä kysymys ja vaikea saada vastausta. Tämä on ainoa vastaus, jonka voin antaa teille tähän kysymykseen, koska se on teidän hallinnassanne ja samoin Euroopan unionin johtajien ja kansalaisten hallinnassa.

Olen yrittänyt antaa teille rehellisen selvityksen tilanteen tulkinnasta, ongelmista ja kolmesta pääkysymyksestä, joista meidän eurooppalaisina on oltava huolissamme. Sanon uudelleen, että kunnioitamme suuresti sitä maata – kunnioitamme syvästi Irania – ja haluaisimme erittäin mielellämme olla yhteydessä siihen ja nähdä myös heidän kulkevan siihen suuntaan.