Sanatarkat istuntoselostukset

Torstai 21. helmikuuta 2008 - Strasbourg

3. Neljäs kertomus taloudellisesta ja sosiaalisesta yhteenkuuluvuudesta - Alueellisen agendan ja Leipzigin peruskirjan seuranta – kohti eurooppalaista aluekehityksen ja alueellisen yhteenkuuluvuuden toimintaohjelmaa (keskustelu)

  Puhemies. – (EL) Esityslistalla on seuraavana yhteiskeskustelu

- Ambroise Guellecin aluekehitysvaliokunnan puolesta laatimasta mietinnöstä neljännestä kertomuksesta taloudellisesta ja sosiaalisesta yhteenkuuluvuudesta (2007/2148(INI)) (A6-0023/2008)

ja

- Gisela Kallenbachin aluekehitysvaliokunnan puolesta laatimasta mietinnöstä alueellisen agendan ja Leipzigin peruskirjan seurannasta – kohti eurooppalaista aluekehityksen ja alueellisen yhteenkuuluvuuden toimintaohjelmaa (2007/2190(INI)) (A6-0028/2008).

  Ambroise Guellec, esittelijä. – (FR) Arvoisat puhemies ja komission jäsen, hyvät kollegat, tänä aamuna keskustelemme kahdesta parlamentin mietinnöstä, mutta mielestäni molemmat niistä ovat äärimmäisen tärkeitä useistakin syistä.

Ensinnäkin käsittelemme komission neljättä kertomusta taloudellisesta ja sosiaalisesta yhteenkuuluvuudesta. Tämä on todella huomionarvoinen ja edellisiä versioita paljon parempi asiakirja, joka tarjoaa vankan perustan kaikenlaisille EU:n tulevaa yhteenkuuluvuutta koskeville pohdinnoille. Se on tärkeä myös siksi, että upouudessa Lissabonin sopimuksessa asetetaan alueellinen yhteenkuuluvuus yhdeksi EU:n päätavoitteista. Jo tiedossamme olevien haasteiden lisäksi on tunnetusti ilmennyt uusia merkittäviä haasteita, ja koheesiopolitiikan tärkeää ja arvokasta panosta on hyödynnettävä niiden käsittelyssä, jotta voimme edetä kohti tavoitteidemme mukaista EU:ta, toisin sanoen tehokasta, yhteisvastuullista EU:ta.

Mitä neljäs kertomus paljastaa? Jäsenvaltioiden välinen lähentyminen sosiaaliasioiden ja talouden alalla etenee oikeaan suuntaan: tuloja ja työpaikkoja koskevat erot ovat vähentyneet selvästi edellisellä vuosikymmenellä. Kertomus paljastaa kuitenkin myös, että alueiden välillä – ja satunnaisesti niiden sisälläkin – on edelleen huomattavia eroja, joilla on usein taipumus muuttua entistä pahemmiksi. Kehitys on kyllä konkreettista, mutta edelleen aivan liian epätasapainoista. Tässä yhteydessä uusi alueellisen yhteenkuuluvuuden käsite pääsee oikeuksiinsa, ja juuri tässä se on asetettava keskeiseen asemaan aluekehityksen jatkamiseksi koko EU:n alueella taloudellisen ja sosiaalisen yhteenkuuluvuuden rinnalla. Tämän toteuttaminen edellyttää alakohtaisten politiikkojen välistä yhtenäistä lähestymistapaa ja todellista monitasoista hallintoa.

Nyt odotamme kiinnostuneina ja jopa hieman kärsimättöminä syyskuussa julkaistavaa komission vihreää kirjaa. Tässä kysymyksessä tarvitaan ilmeisestikin yhteistä käsitteistöä, kuten aluekehitysvaliokunnassa käydyissä keskusteluissa kävi ilmi.

Neljännestä kertomuksesta saamiemme ohjeiden perusteella suuntaamme ajatuksemme vuoden 2013 jälkeiseen aikaan, sillä vuosia 2007–2013 koskevat toimintaohjelmat on nyt otettu käyttöön lähestulkoon kaikkialla. Yksi tärkeimmistä erityispiirteistä on määrärahojen jakamisjärjestelmä, jolla pääosa perusvaroista kohdennetaan Lissabonin strategian tavoitteisiin. Vaikka haluammekin korostaa tiivistä yhteyttä Lissabonin strategian ja koheesiopolitiikan painopistealojen välillä, mielestämme jälkimmäisen on edettävä vielä tästäkin pidemmälle ja vakiinnutettava asemansa laajemmassa yhteydessä.

Mietinnössämme todetaan selvästi, että lähentyminen eri tasoilla on alueiden pitkäaikaisen kilpailukyvyn edellytys ja että tulevina vuosina näiden kahden toimintalinjan on välttämätöntä täydentää toisiaan tehokkuuden ja yhteisvastuun yhteensovittamiseksi. Olemme vaatineet vuosia 2007–2013 koskevan jakson säännöllistä arviointia varmistuaksemme prosessin tarkoituksenmukaisuudesta tai toteuttaaksemme asianmukaisten tietojen perusteella kaikki tarvittavat muutokset. On myös pohdittava nykyisellä aikataulujaksolla toimeenpantavaa maaseudun kehittämisen ja aluepolitiikan irrottamista toisistaan. Vaikuttaa siltä, ettei tämän asian käytännön merkitystä ole todennettu asianmukaisesti, ja mielestämme näiden alojen pitäminen erillään vuoden 2013 jälkeen saattaa tuottaa ongelmia.

Mietinnössä korostetaan EU:n edessä olevia uusia haasteita ja niiden merkittävää vaikutusta alueisiin. Ongelmia ovat esimerkiksi väestön ikääntyminen, ilmastonmuutos, energia-asiat, kaupungistuminen ja niin edelleen. Mielestämme näitä haasteita koskeva välttämätön ja kiireellinen lähentyminen sekä asianmukainen alueellinen lähestymistapa edellyttävät koheesiopolitiikan toimintapoliittisten ja rahoituksellisten näkökohtien kehittämistä vuoden 2013 jälkeen. Näin ollen parlamentti vastustaa entiseen tapaansa jyrkästi tämän politiikan uudelleenkansallistamista.

Arvoisa puhemies, lopuksi kiitän varjoesittelijöitä, joista oli minulle valtavasti apua tässä tehtävässä ja joiden ansiosta pystyimme saavuttamaan lukuisia kompromisseja. Korostan myös johdonmukaisuutta Gisela Kallenbachin mietinnön kanssa. Mielestäni olisi hyvä, jos parlamentissa esiteltäisiin tänään täysin johdonmukainen kokonaisuus.

  Gisela Kallenbach, esittelijä. − (DE) Arvoisat puhemies ja komission jäsen, hyvät kollegat, kiitän aluksi kaikkia varjoesittelijöitä hyvästä ja myönteisestä yhteistyöstä. Kiitän myös valiokuntaa ja parlamenttiryhmien henkilöstöä sekä jäsenten avustajia. Mitä vahvempi yhteisö, sen parempi tulos!

Olen erittäin tyytyväinen siihen, että järjestämme tänään yhteiskeskustelun Ambroise Guellecin mietinnöstä ja minun mietinnöstäni. Todettakoon, että kun tavoitteena on aidosti kestävä kehitys EU:ssa, nämä kaksi mietintöä muodostavat toisiaan täydentävän kokonaisuuden. Koheesiopolitiikka on ikään kuin laitteisto, ja Leipzigin peruskirja ja alueellinen agenda ovat puolestaan ohjelmistoja. Nämä välineet toimivat vain yhdessä. EU saa oikeudellista ja taloudellista toimivaltaa koheesiopolitiikkansa kautta. Sillä ei ole konkreettista vastuuta aluekehityksestä eikä kaupunki- ja aluesuunnittelusta. Tästä syystä johdonmukainen toimintalinja – paikallis- ja aluetasolla, jäsenvaltioiden ministeritasolla ja EU:ssa – on edellytys EU:n kestävälle kaupunki- ja aluekehitykselle. Tämä on ainoa tapa tuottaa eurooppalaista lisäarvoa. Ongelmat ja mahdollisuudet keskittyvät kaupunkeihin. Ne vaikuttavat maaseutuun ja välittömään lähiympäristöön. Siksi turvaudumme koko alueen tasapainoiseen kehittämiseen ja kokonaisvaltaisesta näkökulmasta toteutettuihin ratkaisuihin, jotka ovat samalla tilannekohtaisia. Yhtä yksittäistä ratkaisua ei ole, mutta kylläkin yhteisiä periaatteita, kuten kaupunkien ja reuna-alueiden välinen horisontaalisesti ja vertikaalisesti kokonaisvaltainen lähestymistapa, kumppanuusperiaate. Siihen voivat osallistua myös ne lukuisat toimijat, joita asia välittömästi koskee.

EU:ssa on saavutettu huomattavaa edistystä. Leipzigin peruskirjan ja Portugalin puheenjohtajakauden ensimmäisen toimintaohjelman eli alueellisen agendan lisäksi alueellinen yhteenkuuluvuus sisällytettiin yhteisön tavoitteisiin uudistussopimuksessa. Tämä lisää parlamentin painoarvoa jaetun toimivallan ja yhteispäätösmenettelyn kautta. Tämänpäiväisessä keskustelussa parlamentti halusi antaa lausuman ennen keväällä pidettävää neuvoston huippukokousta, jotta alueelliset ja kaupunkeja koskevat kysymykset voidaan sisällyttää selkeinä osa-alueina Lissabonin ja Göteborgin strategioihin.

Leipzigin epävirallisen ministerikokouksen yhteinen toive oli myös, että puheenjohtajavaltio Slovenian olisi otettava alueellinen agenda tämän vuoden kevään huippukokouksen asialistalle, jotta alueiden ja kaupunkien kehittämistä koskeva toimintakehys ja uudet osallistumismahdollisuudet EU:n poliittiseen päätöksentekoon saisivat laajempaa poliittista tunnustusta. Tämä toistettiin selkeästi Azoreilla pidetyssä kokouksessa marraskuussa. Toistaiseksi minulla ei ole käytännön tietoa tämän asian edistymisestä.

Olisinkin arvostanut suuresti neuvoston edustajan läsnäoloa tänään parlamentissa, jotta olisimme voineet saada tietoja valmistelujen edistymisestä. Valitettavasti olen kuullut, että neuvostossa ei ilmeisesti ole päästy yhteisymmärrykseen ministerin pyynnön noudattamisesta. Olisin halunnut kuulla neuvostolta, onko alueellisesta agendasta tarkoitus keskustella kevään huippukokouksessa ja jos on, niin missä muodossa. Olisin myös kiinnostunut kuulemaan, pitääkö paikkansa, ettei nykyisessä luonnoksessa neuvoston päätelmiksi mainita lainkaan alueellisia kysymyksiä eikä Lissabonin sopimukseen ole suunnitteilla olennaisia tarkistuksia. Tämä on joka tapauksessa ainoa tapa siirtyä juhlapuheista käytännön tekoihin.

  Danuta Hübner, komission jäsen. − (EN) Arvoisa puhemies, haluan aluksi onnitella – tai ehkä paremminkin kiittää – sekä Gisela Kallenbachia että Ambroise Guellecia heidän mietinnöistään ja aluekehitysvaliokuntaa sekä neljännen koheesiokertomuksen että alueellista yhteenkuuluvuutta koskevan kertomuksen erinomaisesta käsittelystä.

Komissio on kanssanne täysin samaa mieltä siitä, että EU:n koheesiopolitiikalla on vaikutettu ratkaisevasti erojen tasoittamiseen koko Euroopan unionin alueella ja näin edistetty Euroopan yhdentymistä ja tuotu EU:ta lähemmäs kansalaisia. Siksi komissio torjuu määrätietoisesti yritykset uudelleenkansallistaa tätä politiikkaa.

Komissio on kanssanne samaa mieltä myös siitä, että tulevaisuudessa on huolehdittava koheesiopolitiikan riittävästä rahoituksesta, jotta voidaan selvitä kaikkia EU:n alueita koskettavista uusista ennakoiduista haasteista. On myös pidettävä mielessä, että samanaikaisesti koheesiopolitiikan avulla on edelleen käytävä käsiksi alueellisiin eroihin, jotka johtuvat edellisistä ja tulevista laajentumisista.

Vakuutan teille, että toimintalinjamme ”lissabonisoinnin” yhteydessä EU:n koheesiopolitiikan tärkein painopiste on nyt – ja vuoden 2013 jälkeenkin – erojen kaventamista koskeva tavoite sellaisena, kuin se on vahvistettu uudistussopimuksessa. Toimintalinjan yhteisvastuunäkökohdat ovat koheesiopolitiikan kannalta keskeisiä, ja varoja myönnetään todellakin käänteisessä suhteessa maiden ja alueiden vaurauteen nähden.

Myös EU:n alueen sidosryhmien ylivoimainen enemmistö on tästä asiasta samaa mieltä. Yksimielisyys vallitsee myös siitä, että EU:n koheesiopolitiikka on paljon muutakin kuin vain väline varojen jakamiseksi jäsenvaltioiden ja alueiden kesken: tämä politiikanala on ennen kaikkea kehittämispolitiikkaa, jonka tavoitteena on kaikkien EU:n alueiden kehityksen tukeminen niiden omista lähtökohdista käsin.

Komissio on parlamentin tavoin huolissaan tarvittavan johdonmukaisuuden lisäämisestä EU:n koheesiopolitiikan ja muiden yhteisön alakohtaisten politiikkojen välillä, esimerkiksi maaseudun kehittämisen, tutkimuksen ja kilpailun välillä. Lisättäköön vielä, että johdonmukaistamisen tarve kehittämispolitiikan eri alojen välillä koskee myös EU:n koheesiopolitiikan ja kansallisten politiikanalojen välistä koordinointia. Olen vakuuttunut siitä, että tämä on keskeinen kysymys EU:n tulevan yhteenkuuluvuuden kannalta myös alueellisen ulottuvuuden näkökulmasta.

Olen kanssanne täysin samaa mieltä siitä, että alueellisen agendan ja Leipzigin peruskirjan onnistumiselle on kaksi edellytystä. Ensinnäkin on noudatettava aluekehitystä koskevaa yhtenäistä lähestymistapaa, jotta vältetään osaratkaisuihin perustuva näkökulma EU:n alueisiin. Tavanomainen esimerkki tällaisesta ajattelutavasta on strategioiden luokittelu yksinomaan maaseutua ja kaupunkeja koskeviin strategioihin, jolloin varsinaisten talousalueiden keskeinen merkitys jää huomiotta.

Toisaalta yhtenäinen lähestymistapa merkitsee myös tarvetta yhtenäistää EU:n ja jäsenvaltioiden erilaiset alakohtaiset politiikat, jotka vaikuttavat EU:n kaikkien alueiden kehitykseen.

Kuten perustellusti huomautitte, toinen edellytys on, että komissio seuraa ja arvioi säännöllisesti alueellisen agendan nojalla vahvistettujen toimien täytäntöönpanon edistymistä, ja tätä varten komissio tarvitsee enemmän tietoa kyseisten toimien vaikutuksesta jäsenvaltioihin, jotta se voi tarjota niille asianmukaista tukea. Paremman seurannan avulla komissio voi esimerkiksi edistyä pidemmälle alueellista yhteenkuuluvuutta koskevien indikaattoreiden määrittelyssä.

Komissiossa – kuten parlamentin mietinnössäkin – pidetään koheesion alueellisen ulottuvuuden käsitteen käyttöönottoa Lissabonin sopimuksessa selvästi myönteisenä. Nyt onkin hyödynnettävä parhaalla mahdollisella tavalla tätä koheesiopolitiikan uutta ulottuvuutta ja sen tarjoamia uusia mahdollisuuksia, kuten toissijaisuusperiaatteen uutta määritelmää, jolla lisätään paikallis- ja alueviranomaisten vaikutusmahdollisuuksia. Tästä syystä komissio sisällytti alueellista yhteenkuuluvuutta koskevan vihreän kirjan vuotta 2008 koskevaan lainsäädäntö- ja työohjelmaansa.

Vaikka alueellisen ulottuvuuden käsitteelle ei olekaan vielä vakiintunutta määritelmää, siinä yhdistyvät EU:n oikeudelliset tavoitteet, joilla pyritään EU:n alueen kestävän tasapainon ja yhtenäisen kehityksen saavuttamiseen ja yleishyödyllisten palvelujen tasapuolisen saatavuuden varmistamiseen. Nykyisin on yleisesti tiedossa, että monet EU:n alueelliseen tasapainoon liittyvät seikat vaarantavat EU:n yhtenäisen talous- ja yhteiskuntakehityksen lähivuosina. Ne koskevat EU:ta, jäsenvaltioita ja alueita sekä joitakin erityisaloja ja liittyvät myös syrjäisimpiin alueisiin.

Voin ilokseni vahvistaa, että komissio on ottanut vihreää kirjaa laatiessaan huomioon kaikki Gisela Kallenbachin mietinnössä annetut keskeiset suositukset, jotka liittyvät alueellisen yhteenkuuluvuuden määritelmään, aluekehitystä koskevan yhtenäisen lähestymistavan toteuttamiseen ja yhteisön politiikanalojen välisen synergian parantamiseen. Komission jäsenten kollegion on määrä hyväksyä vihreä kirja ensi syyskuussa.

Haluan myös käyttää tilaisuutta hyväkseni ja ilmoittaa, että komission ja jäsenvaltioiden yhteisymmärrys alueellisesta yhteenkuuluvuudesta ja sen keskeisistä osatekijöistä edistyy. Komissio käsittelee parhaillaan vastauksia, joita se on saanut 25 jäsenvaltiolle lähetettyyn alueellista yhteenkuuluvuutta koskevaan kyselyyn, mikä luo selkeitä edistymismahdollisuuksia.

Komissio on myös perustanut yksiköidenvälisen työryhmän, joka tarjoaa puitteet alueellisen yhteenkuuluvuuden sisäiseen käsittelyyn, ja se on jo toteuttanut tämän toiminnan ensimmäisen osan eli määritellyt EU:n tärkeimpien politiikanalojen alueellisen ulottuvuuden. Komissio on nyt käynnistänyt prosessin, tarkalleen ottaen prosessin parlamentin toiveita vastaavien välineiden kehittämiseksi. Kuten varmaankin tiedätte, politiikanalojen alueellisten vaikutusten arviointia koskeva tutkimus ja alueellista yhteenkuuluvuutta koskevien indikaattoreiden kehittäminen kuuluvat uuden tehostetun ESPON-ohjelman painopistealoihin.

Kaupunkiasioista todettakoon, että maaliskuussa tehdään seuraava Urban Audit -kaupunkitutkimus, joka on parhaillaan viimeistelyvaiheessa, ja Euroopan kaupunkien tilannetta koskevan toisen kertomuksen on määrä valmistua kesäkuussa 2009. Urbact II -ohjelmasta on nyt kehitetty strateginen väline verkostoitumista ja kaupunkikehitystä koskevaa näkemystenvaihtoa varten.

Minulla on sellainen tunne, että parlamentin ja komission näkemykset molemmista mietinnöistä ovat hyvin yhteneväiset, ja odotan nyt innokkaasti keskustelua saadakseni paremman käsityksen parlamentin huolenaiheista.

  Nathalie Griesbeck, budjettivaliokunnan lausunnon valmistelija. – (FR) Arvoisat puhemies ja komission jäsen, minäkin haluan kiittää esittelijöitä ja etenkin Ambroise Guellecia hänen esittelystään ja aiheen käsittelystä. Koska toimin rakennerahastoja käsittelevänä pysyvänä esittelijänä budjettivaliokunnassa, haluan käsitellä hyvin lyhyesti myös talousarvioon liittyviä kysymyksiä.

Tämä politiikanala on nykyisin talousarviovaikutuksiltaan yksi merkittävimmistä Euroopan kansojen välistä yhteisvastuuta koskevista politiikanaloista. Kuten tänä aamuna olemme jo kuulleet, tärkein kysymys on koheesiopolitiikan tehokkuuden yhä suurempi optimointi. Budjettivaliokunta halusi kiinnittää parlamentin huomion muutamiin huolestuttaviin merkkeihin, kuten viivästyksiin ja maksamatta oleviin sitoumuksiin.

Haluan korostaa muutamia tähän ongelmaan liittyviä näkökohtia, jotka ovat mielestäni keskeisiä. EU:n on kiireesti otettava menettelyjen yksinkertaistaminen kunnia-asiakseen; tämä koskee muun muassa teknisen avun täytäntöönpanoa monien maillemme välttämättömien hankkeiden valmistelua ja toteuttamista silmällä pitäen.

Lisäksi on selkiytettävä EU:n ja jäsenvaltioiden välistä tehtävänjakoa yhteisen hallinnoinnin parantamiseksi. Kannatan sitä, mitä komission jäsen totesi rakennerahastojen tilintarkastusstrategiaa koskevan toimintasuunnitelman hyväksymisestä tiistaina tehdystä päätöksestä.

Olen jo pitkään kiinnittänyt huomiota erääseen asiaan, ja ilokseni komission jäsen mainitsi sen juuri äsken: kaikille jäsenvaltioille on laadittava määrää ja laatua koskevia yhteisiä tulosindikaattoreita, jotta voidaan arvioida määrärahatarpeita ja edistää vuoden 2013 jälkeistä monivuotiskautta koskevan seuraavan lainsäädäntökehyksen suunnittelua sekä sanalla sanoen selkeyttää EU:n mukanaoloa EU:n politiikanalojen ja Euroopan kansalaisten kannalta.

  Pedro Guerreiro, kalatalousvaliokunnan lausunnon valmistelija. − (PT) Aluksi esitän pahoitteluni siitä, ettei aluekehitysvaliokunta ole sisällyttänyt mietintöön yhtään niistä neljättä koheesiokertomusta koskevista tarkistuksista, jotka kalatalousvaliokunta jätti käsiteltäväksi. Tarkistuksissa korostetaan esimerkiksi kalastusalan korvaamatonta merkitystä lähentymisalueiden ja pysyvistä maantieteellisistä haitoista tai luonnonhaitoista kärsivien alueiden – kuten syrjäisimpien alueiden – kalastajayhteisöjen sosioekonomiselle tilanteelle mutta myös vauraammilla alueilla sijaitseville köyhille kalastajayhteisöille. Pidän valitettavana myös sitä, että Euroopan kalatalousrahaston rahoitus 27 jäsenvaltion EU:ssa ei ratkaisevasti poikkea kalatalouden ohjauksen rahoitusvälineen (KOR) talousarviosta 15 jäsenvaltion EU:ssa. Näin ollen Euroopan kalatalousrahasto tarvitsee lisärahoitusta.

Tästä syystä olen jättänyt tällä istuntojaksolla uudelleen käsiteltäväksi kaksi tarkistusta, joiden tarkoituksena on korostaa kalatalousalan rakennepolitiikan merkitystä taloudelliselle ja sosiaaliselle yhteenkuuluvuudelle.

  Oldřich Vlasák , PPE-DE-ryhmän puolesta. – (CS) Arvoisa komission jäsen, hyvät kollegat, tänään käsiteltyjen mietintöjen merkitys perustuu paitsi siihen, miten niissä käsitellään EU:n koheesiopolitiikan ja sen alueellisen ulottuvuuden nykytilannetta, myös siihen, että niissä kiinnitetään huomiota vuoden 2013 jälkeiseen aikaan. Kiitän tässä vaiheessa Gisela Kallenbachia ja Ambroise Guellecia heidän erinomaisesta työstään ja heidän ennakkoluulottomasta näkökulmastaan.

Kuten molemmat esittelijät mainitsivat, mietinnöt täydentävät toisiaan, ja niitä pitäisi tarkastella yhdessä. Alueellisen yhteenkuuluvuuden lisääminen Lissabonin sopimukseen on tehnyt siitä yhtä tärkeän käsitteen kuin taloudellisesta ja sosiaalisesta yhteenkuuluvuudesta. Käsitteenä alueellinen yhteenkuuluvuus on kuitenkin vähiten tutkittu ja huonoimmin ymmärretty. Toistaiseksi alueelliselta yhteenkuuluvuudelta puuttuu jopa selkeä määritelmä. Yhteenkuuluvuuden yleinen tavoite on erojen tasoittaminen, mutta erot eivät kuitenkaan ole hävinneet, ja ne korostuvat entisen itäblokin ja demokraattisen lännen välisillä raja-alueilla. Näkemykseni mukaan alueellinen yhteenkuuluvuus käsittää myös kaupunkien ja maan yhteenkuuluvuuden. Kaupungit ovat kiistatta yksittäisten maiden kasvua lisäävä voimatekijä, ja siksi on oikein sisällyttää kaupunkikehitystä koskeva kysymys parlamentin päätöslauselmaesitykseen ja vaatia samalla yhtenäisen lähestymistavan vahvistamista. Tulevaisuudessa on kuitenkin tässä suhteessa välttämätöntä parantaa ja yksinkertaistaa kaupunkialueiden mahdollisuuksia rakennerahastojen käyttöön ja tukea parempia yhteyksiä kunnallisviranomaisten ja rakentajien välillä silloin, kun kaupunkien kehittämishankkeita rahoitetaan yksityisin varoin.

Olemme hyväksyneet Leipzigin peruskirjan, ja nyt sitä on vähitellen alettava toteuttaa käytännössä. Samanaikaisesti maaseudulle on luotava oikeanlaiset tulevaisuuden elinehdot ja kehittämisedellytykset. Olen vakuuttunut siitä, että meidän pitäisi analysoida erittäin tarkasti, onko järkevintä liittää maaseutupolitiikka yhteiseen maatalouspolitiikkaan vai pitäisikö harkita toisenlaista ratkaisua.

Hyvät kollegat, huomautan vielä lopuksi, että koheesiopolitiikasta käytävässä keskustelussa on kyse ennen kaikkea varojen jakamisesta. On ilmeistä ja oikeutettua, että koheesiopolitiikka alkaa vahvistua ja saada näkyvyyttä EU:n talousarviossa. Koheesiopolitiikalla on käytävä käsiksi uusiin ilmiöihin, kuten EU:n väestön ikääntymiseen ja väestökatoon, energiahuollon epävarmuustekijöihin ja ympäristön pilaantumiseen. Näin on välttämätöntä mukauttaa tätä politiikanalaa vastaavasti ja varmistaa sille riittävä rahoitus.

  Constanze Angela Krehl, PSE-ryhmän puolesta. – (DE) Arvoisa puhemies, jäsen Vlasák totesi aivan oikein, että tehtävämme on valmistella koheesiopolitiikkaa vuoden 2013 jälkeistä aikaa varten. Olemme hyödyntäneet näitä kahta mietintöä käsitelläksemme tätä kysymystä. Itse asiassa olemme tehneet yhteenvedon kaikesta, millä on mielestämme merkitystä tässä yhteydessä.

Haluaisin kuitenkin muistuttaa, että meidän on otettava huomioon EU:n koheesiopolitiikan strategiset tavoitteet, nimittäin erojen kaventaminen Euroopan unionin alueiden elinolosuhteissa sekä Lissabonin ja Göteborgin strategioiden tukeminen. Jos Euroopan parlamentti haluaa olla mukana tulevan koheesiopolitiikan suunnittelussa, sen on mielestäni parempi keskittyä tärkeimpiin strategioihin kuin alkaa uudelleen hajauttaa toimintaansa mahdollisimman monelle alalle. Meidän on tartuttava rohkeasti koheesiopolitiikan yhteydessä ilmeneviin uusiin haasteisiin. Mainitsen esimerkkeinä vain väestörakenteen muutoksen, ilmastonsuojelun, alueiden väestökadon sekä ennen kaikkea modernin eurooppalaisen kaupunkipolitiikan.

Mielestäni tätä alaa koskevissa ratkaisuissa tarvitaan välttämättä ihmisten ja alueiden yhdenvertaisiin mahdollisuuksiin perustuvaa lähestymistapaa. Katson, että lisäinvestoinnit koulutukseen, tutkimukseen ja innovaatioihin sekä niiden infrastruktuuriin ovat tärkeitä, ja niiden merkitys vain kasvaa, ja mielestäni ne ovat myös todella kestäviä investointeja. Tämä on kuitenkin toimiva ratkaisu vain, jos otamme tulevaisuudessa Euroopan kansalaiset tiiviimmin mukaan ohjelmien ja hankkeiden suunnitteluun, kuten Euroopan parlamentti on jo pitkään vaatinut ja vaatii jälleen näissä mietinnöissä.

Vetoan jäsenvaltioihin – mielestäni on valitettavaa, ettei neuvoston edustaja ole paikalla – ja korostan, että niiden on myös tehtävä osuutensa. Jos aiomme rahoittaa koheesiopolitiikan alaan kuuluvia lisätoimia, on tähän tarkoitukseen myös myönnettävä tarvittavat määrärahat.

  Grażyna Staniszewska, ALDE-ryhmän puolesta. – (PL) Neljännessä koheesiokertomuksessa ja Ambroise Guellecin mietinnössä korostetaan jäsenvaltioiden välisten erojen onnistunutta kaventamista koheesiopolitiikan avulla. Niissä korostetaan myös kasvua, joka on saavutettu aiemmin kehityksessä jälkeen jääneissä maissa, kuten Kreikassa ja Portugalissa. Samanaikaisesti kuitenkin vahvistetaan, että alueiden kehitystason lähentäminen tämän politiikan avulla on selvästi epäonnistunut.

Valitettavasti jäsenvaltiot hyväksyvät investointien ja muiden kehitystekijöiden liiallisen keskittämisen pääkaupunkeihinsa. Tilanne on samanlainen alueilla, joissa investoinnit yleensä keskitetään tärkeimpiin osiin, mikä estää koko alueen tasatahtisen kehityksen. Euroopan unionin alueilla sisäiset ja keskinäiset erot ovat huomattavasti suurempia kuin Yhdysvalloissa tai Japanissa.

Kaikki viittaa siihen, että jäsenvaltioissa on tarpeen ottaa käyttöön hajauttamista edistävä mekanismi. Seuraava rahoituskehys edellyttää pitkäkestoista mutta aktiivista aluepolitiikkaa. Ambroise Guellecin mietinnössä osoitetaan harkitusti, että Lissabonin strategia ja koheesiopolitiikka on kytkettävä tarkoituksenmukaisella tavalla yhteen. Jälkimmäisestä ei saa tulla vain edellisen välikappale. Koheesiopolitiikan tavoitteena on kestävä ja yhdenmukainen kehitys, ja se on jo itsessään tärkeä päämäärä. Se on halvin tapa estää sellaisten tilanteiden kehittyminen, jotka voivat myöhemmin osoittautua erittäin kalliiksi. Tarkoitan selkkauksia, joukkosiirtolaisuutta, yritysten uudelleensijoittamista ja samankaltaisia tapahtumia, jotka ovat paikallisväestön kannalta mullistavia.

Tänään hyväksytyssä mietinnössä korostetaan Lissabonin sopimuksen lisäksi alueellisen ulottuvuuden merkitystä. On kuitenkin välttämätöntä selventää tätä käsitettä ja vahvistaa alueellisen ulottuvuuden sisällölle yksiselitteinen määritelmä. Nykyisin käytämme tätä termiä jokseenkin kritiikittömästi, ja se voidaan ymmärtää monella tavalla. Joissakin Ambroise Guellecin mietinnön kohdissa tämä käsite asetetaan taloudellisen ja sosiaalisen yhteenkuuluvuuspolitiikan edelle, kun taas toisissa kohdissa sen katsotaan täydentävän näitä politiikanaloja. Toisinaan se koskee palveluiden yhtäläistä saatavuutta, ja toisinaan siihen kuuluu esimerkiksi tutkimuskeskusten tasapuolisempi jakautuminen.

Mielestäni on valitettavaa, että keskustelu alueellista yhteenkuuluvuutta koskevasta vihreästä kirjasta on määrä käydä syksyllä koheesiopolitiikkaa koskevan mietinnön jälkeen. Vihreästä kirjasta pitäisi keskustella paljon aikaisemmin.

  Mieczysław Edmund Janowski, UEN-ryhmän puolesta. – (PL) Arvoisa puhemies ja komission jäsen, Unioni kansakuntien Euroopan puolesta -ryhmän nimissä haluan kiittää molempia esittelijöitä vilpittömästi heidän työstään.

Termi ”koheesio” on saanut EU:ssa erityismerkityksen. Jo Rooman sopimuksessa viitataan siihen, että eri alueiden välisiä eroja on vähennettävä kansantalouksien yhdistämiseksi ja niiden yhtenäisen kehityksen tukemiseksi.

Neljäs kertomus kattaa vuodet 2000–2006. Sitä käsitellään Guellecin mietinnössä, joka sisältää monia arvokkaita havaintoja. Mietinnössä esitetään yhteenveto kaikkien jäsenvaltioiden tilanteesta. Siinä korostetaan myös niitä alueita, joilla erot ovat suurimmat. Kyseisten alueiden erojen vähentämiseen on suhtauduttava pitkän aikavälin hankkeena.

Komission kertomukseen sisältyy monia vertailuparametreja, joita aiemmista asiakirjoista puuttui. Ehdotus, joka kokee eri NUTS-tasojen yhteydessä peruslähtökohtana käytetyn asukaskohtaisen BKT:n täydentämistä indikaattoreilla, on kuitenkin säilytetty.

Koheesiopolitiikka on yhdentymisen perusta ja antaa arvokkaan panoksen EU:n yhtenäiseen kehitykseen. Koheesiopolitiikan alueelliset, paikalliset ja ympäristöön liittyvät näkökohdat ovat tärkeitä tässä yhteydessä, kuten jäsen Staniszewska jo mainitsi. Myös sen vaikutus EU:n innovaatioihin ja kilpailukykyyn ja siten Lissabonin strategian täytäntöönpanoon olisi tunnustettava. Väestökysymyksetkin ovat tärkeitä joitakin alueita uhkaavan väestökadon takia.

Viitatessamme yhteenkuuluvuuteen tarkoitamme taloudellista ja sosiaalista yhteenkuuluvuutta. Alueellinen yhteenkuuluvuus tarvitsee kiireesti järkevän määritelmän. Yhteenkuuluvuus olisi ymmärrettävä siten, että EU:n kansalaisilla on yhtäläiset mahdollisuudet esimerkiksi saada terveyspalveluja ja koulutusta sekä käyttää kulttuuripalveluja, Internetiä ja julkista liikennettä. Koheesiopolitiikkaa pitäisi vahvistaa ja kehittää riittävän EU:n rahoituksen avulla. Kaupunkinäkökohta on erityisen tärkeä, kuten Gisela Kallenbach huomautti.

Hiljattain on noussut esiin kysymys siitä, miten valita yhteenkuuluvuuden ja kilpailun sekä tasa-arvon ja tehokkuuden välillä. Vastaan lyhyesti, että valitaan molemmat sopivassa suhteessa.

  Elisabeth Schroedter, Verts/ALE-ryhmän puolesta. – (DE) Arvoisat puhemies ja komission jäsen, hyvät kollegat, 1990-luvun lopulla Euroopan unionissa vallinneen ajattelutavan mukaan sisämarkkinoiden toimivuus oli EU:n integraatiokyvyn mittari. Toive Euroopan unionin ongelmien ratkaisemisesta sisämarkkinoiden kehittämissuunnitelmilla, joiden ainoa tavoite oli talouskasvu, ei kuitenkaan toteutunut.

EU:n sisämarkkinoilla taloudellisen toiminnan kasvu keskittyi tärkeimpiin keskuksiin, jotka vetivät puoleensa lisää toimintaa epäedullisessa asemassa olevien alueiden ja luonnonympäristön kustannuksella. Edes keskeisillä aloilla kaikki eivät päässeet osallisiksi hyödyistä, vaan köyhyyden lisääntyminen sai aikaan jännitteitä ja levottomuutta.

Komissio tekee nyt saman virheen. Se on jättämässä koheesiopolitiikan Lissabonin strategian varjoon. Sen sijaan, että komissio todella asettaisi erityisen epäsuotuisien alueiden ongelmat etusijalle ja tukisi vain kestävää kehitystä koskevia hankkeita, se investoi vanhanaikaisiin infrastruktuurisuunnitelmiin ja siten vain talouskeskuksiin. Kunnat ja alueet tulevat sukupolvien ajaksi riippuvaisiksi suurimmista eurooppalaisista pankeista. Mielestäni tämä on valtava ongelma, koska viime kädessä seuraava sukupolvi saa maksaa epäonnistuneen kehittämispolitiikan seuraukset. Tämä puolestaan saa aikaan muuttoliikkeitä – Constanze Angela Krehl on jo kiinnittänyt huomiota nimenomaan tähän – ja se synnyttää myös eurooppalaisvastaista mielialaa, koska jotkut väestönosat eivät pääse osallisiksi hyödyistä. Nämä strategiat johtavat umpikujaan.

Mielestäni meidän on varottava hyvin tarkoin vaarantamasta Euroopan unionin sisäistä yhteenkuuluvuutta. Taloudellinen ja sosiaalinen yhteenkuuluvuus on säilytettävä kokonaan erillisenä politiikanalana, jonka hyödyt ovat kaikkien EU:n alueiden ja kansalaisten saatavilla. Tämä voi toteutua vain, jos koheesiopolitiikkaa tuetaan konkreettisesti yhteisvastuuseen ja ympäristöystävällisiin kestävän kehityksen malleihin perustuvalla sosiaalimallilla.

  Pedro Guerreiro, GUE/NGL-ryhmän puolesta. − (PT) Tässä lyhyessä puheenvuorossa, joka koskee niinkin tärkeää asiaa kuin Euroopan unionin koheesiopolitiikan tulevaisuutta, voimme vain korostaa joitakin perusperiaatteita, joiden pitäisi mielestämme ohjata tätä keskustelua.

Aluepolitiikka on ensinnäkin keskeinen väline hartaasti vaalitun taloudellisen ja sosiaalisen yhteenkuuluvuuden edistämisessä. Se on rakennepolitiikkaa, jonka ensisijaisiksi ja pääasiallisiksi tavoitteiksi on asetettava eri alueiden välisten kehityserojen kaventaminen, erityisen epäsuotuisan asemansa takia jälkeen jääneiden alueiden tukeminen ja todellisen lähentymisen ja kasvun sekä työllisyyden edistäminen. Sisämarkkinoista, talous- ja rahaliitosta sekä maailmankaupan vapauttamisesta aiheutuvat lisäkustannukset on sen avulla jaettava uudelleen ja korvattava Euroopan unionin heikommin kehittyneille maille ja alueille.

Toiseksi koheesiopolitiikkaa ja siihen liittyviä rahoitusvaroja on käytettävä taloudellista ja sosiaalista kehitystä sekä ympäristö- ja aluekehitystä edistäviin hankkeisiin. Tästä syystä kyseisissä hankkeissa ei pidä noudattaa toimintalinjaa, jonka korkeimpana ohjenuorana ovat kilpailu, sääntelyn purkaminen eli niin kutsuttu sopeutumiskyky ja yrittäjyys, jotka ovat Lissabonin strategian painopistealoja. Toisien sanoen kilpailukyky ei mielestämme saa korvata lähentymistä jäsenvaltioissa ja alueilla, jotka ovat jääneet jälkeen taloudellis-yhteiskunnallisessa kehityksessä.

Kolmanneksi totean, että yhteisön nykyiset koheesiopolitiikan määrärahat ovat liian niukat, jotta niillä voitaisiin vastata todellista lähentymistä, alueellisia eroja, korkeaa työttömyyttä sekä Euroopan unionin epätasaista tulonjakoa ja köyhyyttä koskeviin tarpeisiin. Toistammekin, että on tarpeen lisätä yhteisön määrärahoja ja asettaa Euroopan unionin taloudellisen ja sosiaalisen yhteenkuuluvuuden edistäminen keskeiseksi ja ensisijaiseksi tavoitteeksi.

  Bastiaan Belder, IND/DEM-ryhmän puolesta. – (NL) Arvoisa puhemies, luin kiinnostuneena Gisela Kallenbachin ja Ambroise Guellecin mietinnöt. EU:n jäsenvaltioiden yhteenkuuluvuus on edelleen kiehtova aihe. Yhdennetty sisäpolitiikka sekä EU:n jäsenvaltioiden ja alueiden välinen yhteistyö ovat hahmottumassa yhä selvemmin. Koheesiokertomus osoittaa selvästi tällaisen strategian tuloksellisuuden. Jäsenvaltioiden välinen yhteenkuuluvuus on lisääntynyt.

Samanaikaisesti se osoittaa, että eri alueiden välinen yhteenkuuluvuus vähenee jäsenvaltioissa etenkin kaupunkialueiden ja muiden kuin kaupunkialueiden välillä. Mielestäni on oikein, että tällaisissa tilanteissa kansalliset, alueelliset ja paikalliset viranomaiset ovat tärkeässä asemassa. En ymmärräkään, miksi jäsenvaltioiden mahdollisuus lisätä itsenäisesti panostaan aluekehitykseen on torjuttu etukäteen.

On liian aikaista varmistaa, kuinka kauan nykyistä politiikkaa pitäisi jatkaa. On selvää, että se asettaa joitakin erityishaasteita. On kuitenkin myös selvitettävä, pystytäänkö koheesiopolitiikalla ratkaisemaan niin kutsuttu etääntyminen, toisin sanoen saavuttamaan yhteenkuuluvuus paitsi jäsenvaltiotasolla myös aluetasolla jäsenvaltioiden välillä ja niiden sisällä. Koska tähän ei todennäköisesti pystytä, on suositeltavaa valita erilainen lähestymistapa, jossa jäsenvaltioilla on merkittävämpi asema. Kukaan ei tunne kansallisia ja alueellisia olosuhteita paremmin kuin jäsenvaltiot itse. Ne voivat ottaa käyttöön ratkaisuja, joiden avulla alueellista yhteenkuuluvuutta koskevat tavoitteet on mahdollista saavuttaa.

  Jean-Claude Martinez (NI). – (FR) Arvoisa puhemies, Euroopan komissio on niin kiinnostunut yhteenkuuluvuudesta jäsenvaltioiden kesken ja niiden sisällä, että tähän on myönnetty 350 miljardia euroa vuoteen 2013 saakka.

Tiedossa on myös vihreä kirja, sillä aina kun Brysselissä ilmenee ongelmia, siitä on laadittava asiakirja. Yhteenkuuluvuus on todellinen ongelma Länsi- ja Itä-Euroopan välillä, EU:n kylien ja kaupunkien välillä tai EU:n hienostoalueiden ja työläislähiöiden välillä.

Mutta kenen syytä tämä on? Arvoisa puhemies, kuka autioitti kylät Kreikassa, missä kasvatettiin viiniköynnöksiä ja karjaa, missä tuotettiin tupakkaa, puuvillaa ja oliiviöljyä? Kuka poisti tuhansia postikonttoreita Ruotsista, Saksasta ja Ranskasta ja millä toimilla? Kuka sulki rautatieasemia, rautateitä ja synnytyslaitoksia maaseudulla? Tuhoaako tuuli satamissa kalastusaluksia, kalastajien toimeentulon, pienyrityksiä ja telakoita? Hävisivätkö paimenet Pyreneiltä tai Alpeilta susien takia vaiko Uudesta-Seelannista tuodun lampaanlihan takia?

Vastaus on yleisesti tiedossa: GATT-sopimukseen perustuva komission kansainvälinen kauppapolitiikka ja WTO ovat johtaneet siihen, että Espanjassa ja Ranskassa on lopetettu päivittäin 90 maatilaa viimeisten 20 vuoden ajan. Tullisuojan kategorinen poistaminen murskasi teollisuuden taseet tuontitulvan alle.

Vahvistaaksemme yhteenkuuluvuutta meidän on nyt vahvistettava politiikanalojen välistä johdonmukaisuutta. Emme voi Cotonoussa soveltaa AKT-valtioihin yhtä toimintalinjaa, jonka sitten tuhoamme Genevessä banaanien kaupan takia. Emme voi soveltaa yhteisön etuuskohtelua maataloustuotteisiin vuosina 1962–1986 ja sitten romuttaa kaikkea tätä vapaakaupan takia Uruguayn ja Dohan kierroksilla.

Yhteenkuuluvuus edellyttää siten valinnoilta tiettyä johdonmukaisuutta. Arvoisa komission jäsen, joko kehitämme Eurooppaa tai maailmaa. Keskitymme joko yhteiskunnallisiin tai maailmanlaajuisiin tehtäviin.

  Lambert van Nistelrooij (PPE-DE). – (NL) Arvoisat puhemies ja komission jäsen Hübner, neljännen kertomuksen ainutlaatuisuus ja erikoisuus perustuvat siihen, että nykyinen toimintalinja on huolellisesti suunniteltu ja ennakoi niitä uusia haasteita, jotka EU:n on ratkaistava. Siinä otetaan huomioon globaalistuminen ja sen vaikutukset, ilmastonmuutos, energiaan liittyvät ongelmat ja väestönkehityksen haasteet. On hyvä, että olemme ryhtyneet tähän nyt, etenkin maaliskuussa olevaa kevättaukoa silmällä pitäen. Ambroise Guellec on tehnyt kaiken erittäin hyvin. Hän on todennut, etteivät muutosta kaipaa koheesiopolitiikan perusteet – mikä vahvistetaan nimenomaan uudessa perustamissopimuksessa – vaan alueellisten sitoumusten ja ohjelmien sisältö.

Tällä viikolla olemme käsitelleet myös Lissabonin strategiaa, ja minusta tuntuu, että meidän pitäisi jatkaa määrätietoisesti ja myöntää pikarahoitusta varaamalla 60–65 prosenttia koheesiovaroista käytettäväksi tähän tarkoitukseen. Näin saadaan selville, miten hyvin koheesiopolitiikan ydin on uusien olosuhteiden asettamien haasteiden tasalla. Gisela Kallenbachin mietinnössä on myös esitetty tärkeä toteamus, jonka mukaan alueellista yhteenkuuluvuutta pidetään Euroopan unionin keskeisenä tehtävänä. Globaalistuminen keskittyy määrätyille keskeisille alueille, suurkaupunkialueille, ja EU:n vastaus on se, että on välttämätöntä jakaa tietoa ja luoda edellytykset yrittäjyydelle kaikilla alueilla, myös maaseudulla. Tämä on uusi toimintaohjelma.

PPE-ryhmä vastusti lopulta sitä, että vuotta 2013 koskevassa keskustelussa olisi esitetty ratkaisuksi uudelleenkansallistamista. Tämä johtaa siihen, että tutkimus- ja kehittämistoiminnan, innovaatiopolitiikan, sisämarkkinoiden ja EU:n käytännön näkökohtien välillä saavutetaan uudelleen johdonmukaisuus yhdistämällä tietoon perustuva talous – joka otetaan mukaan pitkällä aikavälillä – alueidemme korkeaan työllisyyteen ja vaurauteen.

Kannatan myös ilomielin komission jäsen Hübnerin aloitetta, joka koskee avoimuutta. Ihmisten on tiedettävä, miten merkittävä tämä politiikanala on heidän kannaltaan.

  Iratxe García Pérez (PSE). – (ES) Arvoisa puhemies, puheenvuoroni aluksi kiitän Gisela Kallenbachia ja Ambroise Guellecia erityisesti näiden mietintöjen parissa tehdystä työstä, jonka avulla aluekehitysvaliokunnan enemmistö saavutti yksimielisyyden.

EU:n koheesiopolitiikka on ollut esimerkki onnistuneesta EU:n politiikasta, jossa on noudatettu EU:n perusperiaatteita ja jonka avulla on poistettu eriarvoisuutta.

Espanjan kaltaiset maat ovat koheesiopolitiikan ansiosta saavuttaneet kiistattomia tuloksia lähentymisen alalla. Vahvistamme näin tämän politiikanalan merkityksen jäsenvaltioiden kehitys- ja työllistämismahdollisuuksien parantamisessa inhimillistä pääomaa kehittävän koulutuksen avulla.

Tästä huolimatta on myös myönnettävä, että alueet ovat edelleen eriarvoisia. On siis reagoitava määrätietoisesti, jos aiotaan edistää toimintalinjaa, jolla vastataan uusiin haasteisiin, kuten väestön ikääntymiseen ja tiettyjen alueiden väestökatoon varsinkin maaseudulla.

Jäljellä olevat haasteet on ratkaistava alueellisten ja alueiden välisten erojen vähentämiseksi sekä talouskasvun ja teknologisen kehityksen turvaamiseksi. Näin ollen on ensisijaisen tärkeää keskittyä Lissabonin strategian noudattamiseen unohtamatta muita kysymyksiä, kuten väestörakenteen muutosta.

Jos EU:n aluepolitiikalla on määrä turvata tasapainoinen ja kestävä kehitys, se on toteutettava tiiviissä yhteistyössä alueellisten toimijoiden kanssa ja sovitettava yhteen muiden politiikanalojen kanssa. Olemme tietoisia myös siitä, että on edistettävä tarmokkaasti erityistoimenpiteitä erojen vähentämiseksi alueellisesti helppopääsyisten alueiden ja rakenteellisesti epäedullisten alueiden välillä, kuten vuoristoalueiden, saarien tai harvaan asuttujen alueiden välillä.

Tulevaisuutta ajatellen on siis aivan välttämätöntä vahvistaa koheesiopolitiikkaa merkittävillä taloudellisilla voimavaroilla, jotta selvitään kaikista siihen liittyvistä haasteista.

Parlamentti hyväksyi eilen Lissabonin sopimuksen selvällä enemmistöllä, ja edistääkseen EU:n vauraampaa tulevaisuutta sen on tänään vietävä määrätietoisesti eteenpäin perustamissopimuksen uutta osaa asettamalla alueellinen yhteenkuuluvuus EU:n perustavoitteeksi.

  Jean Marie Beaupuy (ALDE). – (FR) Arvoisat puhemies ja komission jäsen, hyvät kollegat, totean arvoisalle komission jäsenelle, että kuunnellessani vastaustanne kollegojemme Guellecin ja Kallenbachin mietintöihin minusta tuntui, ettei minun tarvitse lisätä mitään, sillä oli niin ilmeistä, että osoititte ymmärtäneenne meitä täydellisesti.

Olemme vasta alkuvaiheessa, ja olen äärimmäisen tyytyväinen ja kiitän parlamenttia, sillä teidän, kollegojenne, valiokuntamme ja parlamentin tiiviissä yhteistyössä laatimat mietinnöt ovat yhdenmukaistaneet näkemyksiämme merkittävästi. Yhdenmukaisuuden lisäksi meidän on kuitenkin jatkettava täytäntöönpanoa, sillä vaikka keskinäinen yhteenkuuluvuus onkin hieno asia, sen on tuotettava konkreettisia tuloksia.

Mielestäni tämä on mahdollista vihreän kirjan avulla, jonka komissio aikoo laatia syksyksi. Haluankin tässä yhteydessä mainita kaksi minulle tärkeää asiaa, jotka mielestäni ovat olennaisia koko koheesiopolitiikan ja hartaasti odottamamme Leipzigin peruskirjan täytäntöönpanolle.

Nämä asiat ovat seuraavat: ensinnäkin on tarpeen määritellä, miten EU:n eri politiikanalat on yhdenmukaistettava kaupungeissa ja niiden lähialueilla. Tämän mainitsittekin jo, ja haluan korostaa tätä voimakkaasti. Eilen keskustelimme illalla väestöstä ja iltapäivällä liikenteestä ja sitä ennen sosiaaliasioista. Kaikki komission pääosastot ja kaikki Euroopan parlamentin valiokunnat ovat mukana. Nämä seikat on yhdenmukaistettava kaupunkien ja niitä ympäröivien alueiden mikroympäristössä. Oletan, että vihreästä kirjasta laaditaan kannanotto.

Sitten toinen asia: jos parlamentti ja komissio pääsevät yhteisymmärrykseen tästä kaikesta, miten ne voisivat onnistua ilman Euroopan kansalaisten ja hallitusten mukanaoloa? Arvoisa komission jäsen, olen jo todennut teille, että meiltä vaaditaan valtavasti toimia, ja tiedän teidän pyrkivän toteuttamaan niitä viestinnän keinoin, jotta kaikki yhteenkuuluvuutta koskevat puheenvuoromme, huomautuksemme ja toiveemme ilmaistaan sanallisesti tavalla, joka kannustaa hallituksia toimimaan ja saa kansalaiset vakuuttuneiksi ja motivoituneiksi.

Arvoisa komission jäsen, nämä ovat kaksi tärkeintä näkökohtaa, jotka oletan näkeväni vihreässä kirjassa. Kuunneltuani parlamentin puheenvuoroja luotan siihen, että autatte meitä löytämään käytännön ratkaisuja.

  Wiesław Stefan Kuc (UEN). – (PL) Arvoisat puhemies ja komission jäsen, yksi Euroopan unionin perustavoitteista on yksittäisten maiden ja alueiden välisten kehitys- ja tuloerojen tasoittaminen. Nämä erot ovat viime vuosina kasvaneet, koska EU:hun on edellisissä laajentumisissa liittynyt huomattavasti heikommin kehittyneitä maita.

Arvioiden mukaan nämä maat ovat yli 15 vuotta muita maita jäljessä. Ainoa tapa tasoittaa eroja on nopea kehitys. Tämä on merkittävä haaste, etenkin kun otetaan huomioon rahoitusvaroihin tehdyt leikkaukset ja kehityshaluisten maiden vähäiset mahdollisuudet hyödyntää kyseisiä varoja. Espanjassa, Portugalissa, Kreikassa ja Irlannissa saavutettu menestys ei luultavasti toistu, ainakaan nopeasti. Todennäköisesti emme myöskään lähitulevaisuudessa saa kiinni Yhdysvaltoja ja Japania. On kuitenkin muistettava, että alkuvaihe on aina hankalin ja Tšekin tasavaltaa on pidettävä myönteisenä esimerkkinä siitä, kuinka paljon voidaan saavuttaa. Kansalaistemme elämänasenne on muuttunut ja muuttuu edelleen, mikä enteilee hyvää tulevaisuudelle. Lisäksi Lissabonin strategia asettaa selvät suuntaviivat toiminnallemme.

Lopuksi haluan kiittää esittelijöitä vilpittömästi heidän lausunnoistaan. Nähdäkseni Jean-Claude Martinez ei ole enää istuntosalissa, mutta totean vielä olevani täysin eri mieltä hänen puheenvuorostaan.

  Alyn Smith (Verts/ALE). – (EN) Arvoisa puhemies, on mukava nähdä komission jäsen täällä parlamentissa. Odotamme innokkaasti pikaista jälleennäkemistä Skotlannissa ja erittäin tuloksekkaan yhteistyömme jatkamista tällä politiikanalalla.

Ennen kuin esitän näkemykseni lyhyesti, toistan Pedro Guerreiron huomautukset kalastusalan tukemisesta koheesiopolitiikan yhteydessä. Kannatamme hänen tarkistuksiaan, ja mielestäni tällä alalla on erityinen strateginen merkitys omalle alueellemme.

Käsittelen esittelijän vaatimusta paremmista tilastotiedoista etenkin rahoitusohjelmien kohdentamista ja niiden tehokkuuden seurantaa varten. Kehityksen valossa vaikuttaa varsin selvältä, että kohdentaminen on NUTS I-, NUTS II- ja jopa NUTS III -tasolla melko yleisluonteista ja sattumanvaraista. Kannatan rahoituksen suuntaamista tulevaisuudessa voimakkaammin alakohtaisiin toimiin, kuten Lissabonin strategiaan, tietoperustaisen talouden edistämiseen, tutkimus- ja kehittämistoiminnan tukemiseen, rajat ylittävään yhteistyöhön tai vaikkapa kalatalousalan tukemiseen Lissabonin strategian mukaisesti.

Tällaista on mielestäni tulevaisuudessa Euroopan unionin todella aktiivinen koheesiopolitiikka, josta EU on syystäkin ylpeä. Se on lähentänyt EU:ta kansalaisiin ja tehnyt meistä yhtenäisen unionin siinä missä jäsenvaltiot säilyttäisivät EU:n erilaisten valtioiden ryhmänä.

Meillä on valtavat mahdollisuudet lisätä entisestään tämän politiikanalan merkitystä, ja odotamme innokkaasti komission kertovan vihreästä kirjasta omassa puheenvuorossaan.

  Bairbre de Brún (GUE/NGL). – (GA) Arvoisa puhemies, molemmista tänään esitellyistä mietinnöistä käyvät ilmi koheesiopolitiikan tarpeellisuus ja toteuttamiskeinot. Tasapainoinen aluekehitys on erittäin tärkeää. Ambroise Guellecin mietinnön painopiste oli aluerahastojen riittävyyden varmistaminen ja niiden tehokas kohdentaminen kansalaisten ja alueiden tarpeiden mukaan. Ainoa tapa koheesiopolitiikan hoitamiseksi on Lissabonin strategian täytäntöönpanoväline. Haluan kiittää esittelijää.

Irlannille on ollut paljon hyötyä koheesiovaroista, ja jotta muut maat hyötyisivät vastaavasti, on varmistettava lisävarojen kohdentaminen aluekehityksen edistämiseen ja sosiaalisen syrjäytymisen torjuntaan. Eroja on vähennettävä paitsi jäsenvaltioiden välillä myös niiden sisällä. Samoin on vähennettävä alueiden välisiä eroja.

Ambroise Guellecin mietinnössä käsitellään Irlannin, Espanjan, Portugalin ja Kreikan vaikuttavaa talouskasvua vuosina 2000–2006. Hän on kuitenkin korostanut, että talouskasvusta huolimatta kyseisten maiden alueet ovat keskenään hyvin eriarvoisia.

Kiitän myös Gisela Kallenbachia hänen mietinnöstään ja olen erityisen tyytyväinen siihen, että siinä on painotettu kaupunkien paikallisviranomaisten aseman vahvistamista, jotta jokaisella kansalaisella on mahdollisuus julkisten palvelujen käyttöön. Paikalliset vaikutusmahdollisuudet, ympäristön kunnioittaminen ja yleisesti saatavilla olevat korkealaatuiset julkiset palvelut ovat välttämättömiä, jotta kaupunkiympäristö olisi houkutteleva asuin- ja työpaikka.

Kestävä kehitys on valtava haaste 2000-luvun kaupunkialueilla, ja Gisela Kallenbachin tänään esittelemän toimintakehyksen avulla voimme käydä käsiksi tähän haasteeseen.

  Derek Roland Clark (IND/DEM). – (EN) Arvoisa puhemies, näissä mietinnöissä esitetään näkemyksiä maaseudun ja kaupunkien taloudellisista eroista, rikkaiden ja köyhien välisistä eroista varsinkin Itä-Euroopassa sekä vähempiosaisten ja muun yhteiskunnan välisistä eroista.

On ilmeistä, että tähän tarjotaan vastaukseksi suunnattomasti erilaisia kulttuuriin liittyviä, taloudellisia ja teknisiä ratkaisuja sekä yhteiskuntasuunnittelua. Mietinnössä huomautetaan, että tällaisilla ohjelmilla on onnistuttu vähentämään eriarvoisuutta Irlannissa, Espanjassa, Portugalissa ja Kreikassa, ja kehotetaan hyödyntämään samankaltaisia strategioita, järjestelmiä ja toimintaohjelmia varsinkin Itä-Euroopan haitoista kärsivien alueiden kehittämiseen. Mietinnössä mainitaan ennen muuta koheesiorahastot. Pääsemme asian ytimeen. Köyhille läntisille maille on viime vuosina myönnetty 65 miljardia euroa tällaisiin ohjelmiin, mutta Itä-Eurooppa on paljon köyhempi kuin kyseiset maat ovat koskaan olleet. Näin ollen nämä tuet – sillä juuri niistä on kyse – otetaan nykyisiltä edunsaajamailta ja aina vain pienemmästä rahamäärästä, kun Yhdysvaltojen talouden kylmät tuulet saavuttavat meidät.

Valitettavasti nämä tuet ovat tuhoisia kaikille kansalaisille – niin varakkaille kuin köyhillekin – sillä ne vievät ihmisiltä aloitekyvyn ja aiheuttavat riippuvuutta.

Jos todella halutaan auttaa, on kuunneltava professori Buchanania London School of Economicsista. Hänen tutkimuksessaan todetaan selvästi, että köyhän maan auttamisessa kauppa on kuusi kertaa tehokkaampaa kuin tuki. Opitaanko tätä koskaan? Toisin sanoen: jos annat köyhässä maassa nälkää näkevälle kalan, ruokit hänet yhtenä päivänä. Jos opetat hänet kalastamaan, hänellä on ruokaa loppuiäkseen.

  Rolf Berend (PPE-DE). – (DE) Arvoisat puhemies ja komission jäsen, hyvät kollegat, tässä yhteydessä on tarpeetonta korostaa toistuvasti neljännen taloudellista ja sosiaalista yhteenkuuluvuutta koskevan kertomuksen huomattavaa poliittista merkitystä. Olen esittelijän kanssa samaa mieltä kaikista peruskysymyksistä ja kiitän häntä hyvästä työstä. Hän korostaa aivan oikein, että ennakoiduista uusista haasteista voidaan selvitä vain, jos koheesiopolitiikka säilyy jatkossakin yhteisön politiikanalana, mikä on joka tapauksessa perustamissopimuksen mukaista. Mietinnössä torjutaan selvästi kaikki pyrkimykset tämän politiikanalan uudelleenkansallistamiseksi. Edellytyksenä on kuitenkin EU:n tasapainoinen koheesiobudjetti.

Myönnettäköön, että EU:n kaikkien alueiden yhdenmukaisen kehityksen turvaamiseksi ja uusien haasteiden ratkaisemiseksi on oltava käytettävissä riittävästi varoja. Erimielisyys vallitsee kuitenkin mietintöön valitusta sanamuodosta, jossa vaaditaan rahoitusvaroja vuoden 2013 jälkeen toteutettavalle koheesiopolitiikalle. Monien kollegojeni tavoin katson, ettei ole oikein sisällyttää mietintöön näinkin varhaisessa vaiheessa kuin vuonna 2008 ennakkovaatimuksia rahoitusvarojen lisäämisestä tulevaisuudessa, varsinkin kun meitä arvostellaan oikeutetusti siitä, että emme aina nosta ajoissa kaikkea käytettävissä olevaa rahoitusta.

Valiokunta onkin valinnut sanamuodoksi järkevän kompromissin, joka kuitenkin koskee vain päätöslauselmatekstiä, mutta ei johdanto-osan kappaleita. Näin ollen johdanto-osan kappaleisiin ei saisi lisätä ristiriitaisia ilmauksia, vaan niiden pitäisi noudattaa johdonmukaisesti seuraavaa sanamuotoa: ”riittävästi varoja tasapainoiseen koheesiopolitiikkaan”.

Pohjimmiltaan tässä on kyse uskottavuudesta: aikaisemmin koheesiopolitiikalla on pystytty saavuttamaan kestäviä tuloksia, ja niitä voidaan riittävän rahoituksen avulla saavuttaa myös tulevaisuudessa tarvitsematta tässä vaiheessa esittää lisärahoitusta koskevia vaatimuksia. Arvoisa komission jäsen, alustuspuheenvuorossanne viittasitte riittävään rahoitukseen kaikkien uusien haasteiden ratkaisemiseksi. Tämä on hyvä sanamuoto.

  Pierre Pribetich (PSE). – (FR) Arvoisat puhemies ja komission jäsen, kaupunki rakennetaan käsin, mutta valtio muodostuu ihmisistä. Jean-Jacques Rousseau on varmastikin kannattanut yhtenäistä lähestymistapaa. Kyseinen menetelmä on luonteenomainen osa toimintamallia, jossa sirpaleisten kaupunkien sijaan rakennetaan taajamia, kuten Leipzigin peruskirjassa ja alueellisessa agendassa esitetään.

Näin ollen haluan kiittää kaikkia asiasta vastaavia henkilöitä – etenkin Gisela Kallenbachia – heidän erinomaisesta yhteistyöstään tämän tehtävän parissa. Olen tyytyväinen sosiaalisia ja taloudellisia näkökohtia, ympäristöä, aluekehitystä ja alueellista yhteenkuuluvuutta koskevien ehdotusten soveltamisalaan samoin kuin siihen, että sosialidemokraattien ryhmän esittämät ehdotukset, joilla on tarkoitus parantaa mietintöä, on käsitelty erittäin huolellisesti.

Kiinnittämällä tarkempaa huomiota EU:n politiikanalojen alueelliseen ulottuvuuteen ja kaupunkiulottuvuuteen etenkin kokonaisvaltaisten kehittämissuunnitelmien sekä kaupunkien ja niiden lähialueiden paremman yhteistyön avulla saadaan hyödynnettyä yhtenäisen lähestymistavan kaikki edut. Yhteistyö ei kuitenkaan saa loppua tähän. On huolehdittava myös yhteydestä tai jonkinlaisesta kytköksestä maaseudun, kaupunkien ja niiden lähialueiden välillä. Korostan samalla maaseutualueiden houkuttelevuuden ja kilpailukyvyn edistämisen merkitystä maaseudulta tapahtuvan joukkomuuton torjumiseksi.

Jos pitäisi eritellä tarkemmin tämän mietinnön pääkohdat, mainitsisin ensinnäkin sen, että EU:n tuella on kiireesti perustettava yhtenäisiä multimodaaliliikenneverkkoja infrastruktuurin kehittämiseksi etenkin ympäristöystävälliselle liikenteelle kuten pyöräilylle ja kävelylle.

Tunnistamalla rappeutumisen merkit määrätyillä alueilla ja vauhdittamalla yhteiskunnallisen integraatiopolitiikan täytäntöönpanotoimia kehitetään eriarvoisuutta tehokkaasti vähentävä julkispoliittinen strategia ja ehkäistään sosiaalista syrjäytymistä.

On edelleen välttämätöntä asettaa ihminen infrastruktuuritoimien kehittämisen keskipisteeksi. Tätä varten on sovitettava yhteen kaupunkeja koskevat näkökohdat ja inhimilliset näkökohdat sitäkin suuremmalla syyllä, että nykyisen asuntopulan aikana on yhteiskuntia, joissa kaikilla ei ole kattoa päänsä päällä, ja lisäksi on kiinnitettävä enemmän huomiota asianmukaisiin ja kohtuuhintaisiin asuntoihin. Näillä asioilla on ratkaiseva vaikutus myös kaupunkien sosiaaliseen integraatioon ja elintasoon kestävän kaupunkikehityksen yhteydessä.

Tästä syystä kehotan kaikkia kollegojani äänestämään joukoittain tämän mietinnön puolesta. Se osoittaa parlamentin haluavan tukea vankinta alueellista yhteenkuuluvuutta ja laajaa yhtenäistä lähestymistapaa, jonka ansiosta pystymme vihdoinkin kehittämään taajamia.

Puhetta johti
varapuhemies Miguel Angel MARTÍNEZ MARTÍNEZ

  Elspeth Attwooll (ALDE). – (EN) Arvoisa puhemies, on vaikea valita yhtä ainoaa asiaa näistä kahdesta erinomaisesta mietinnöstä, mutta haluan kiittää Ambroise Guellecia erityisesti siitä, että hänen mietinnössään käsitellään laajasti kysymystä alueiden sisäisistä eroista.

Jopa niiden ryhmien joukossa, jotka voidaan yleisesti luokitella suhteellisen vauraiksi, saattaa edelleen olla tiettyjä epäedullisessa asemassa olevia tai syrjäytyneitä ryhmiä. Tämä saattaa johtua niiden alueellisesta sijainnista. Esimerkkinä voidaan mainita saarten, vuoristojen sekä harvaan asuttujen raja-alueiden ja erittäin syrjäisten alueiden asukkaat. Samoin voidaan mainita kalastuksesta riippuvaiset yhteisöt, etenkin kun ne sijaitsevat juuri mainitun kaltaisilla alueilla. Juuri tästä syystä minäkin toivon hartaasti, että parlamentti hyväksyy tarkistukset 19 ja 20, joiden tavoitteena on vahvistaa kyseisten alueiden asemaa.

Epäsuotuisa asema ja syrjäytyminen saattavat kuitenkin olla selvemmin yhteiskunnallisia ilmiöitä. Tarkoitan kotiseudullani Aberdeenshiressa toteutettavaa Can-Do-hanketta. Se on työllistänyt oppimisvaikeuksista kärsiviä ihmisiä kierrätystölkkien ja -pullojen lajittelijoina. Hanke ei enää voi saada EU:n tukea, koska nykyiselle kaudelle myönnettyä rahoitusta siirrettiin maan sellaisiin osiin, joissa puute on yleisempää. Kyseessä olevat ihmiset ovat kuitenkin yhtä suuressa vaarassa syrjäytyä yhteiskunnasta kuin ennenkin.

Molemmat esimerkit osoittavat, että jos rahoitusta aiotaan kohdentaa sitä eniten tarvitseville, on kyseisen tarpeen kvantifiointiin kehitettävä valikoivampi lähestymistapa. Kehotan komissiota kiinnittämään erityistä huomiota mietinnössä vaadittuihin parempiin tilastollisiin välineisiin, joilla voidaan mitata tarkemmin yhteenkuuluvuuden määrää ja arvioida paremmin yhteenkuuluvuuden saavuttamiseen tarkoitettujen paikallisten toimien tuloksia. Tällaisilla välineillä pystyisimme määrittelemään tarkasti konkreettisia epäsuotuisia tilanteita ja suunnittelemaan niihin parhaat ratkaisut.

  Andrzej Tomasz Zapałowski (UEN). – (PL) Arvoisa puhemies, koheesiopolitiikalla on ratkaiseva merkitys yhteiskuntien EU:hun integroitumisessa, kuten mietinnössä korostetaan. Hallinnollisten ja menettelyllisten esteiden moninkertaistuminen estää kuitenkin heikommasta infrastruktuurista kärsiviä alueita pääsemästä kehittyneiden alueiden tasolle.

Kenen on määrä hyötyä näin monimutkaisesta EU:n varojen käyttöönottomenettelystä? Loppujen lopuksi tieinfrastruktuuriin tarkoitetut varat voitaisiin siirtää suoraan asiasta vastaaville paikallishallinnon yksiköille, jotka ovat jäsenvaltioiden laitosten valvonnassa. Silloin rakennus- tai korjaustöiden toteuttamista ei tarvitsisi odottaa vuosikausia.

On selvää, että yksityishenkilöitä, lakiasiaintoimistoja ja yhdistyksiä koskevat toisenlaiset periaatteet. Jos vähemmän kehittyneillä alueilla halutaan saada jotain todellista aikaan, kohdennettua tukea pitäisi siirtää paikallisviranomaisten talousarvioon, jopa käyttämättä lainkaan niiden omia varoja, sillä toisinaan niillä ei köyhyytensä takia ole varaa edes pieneen maksuosuuteen.

  Jan Olbrycht (PPE-DE). – (PL) Arvoisat puhemies ja komission jäsen, Ambroise Guellecin mietinnössä esitetään Euroopan parlamentin kanta neljännestä taloudellista ja sosiaalista yhteenkuuluvuutta käsittelevästä kertomuksesta. Siinä on tietoa ja analyysejä koheesiopolitiikan tehokkuudesta. Hyväksytyn menettelyn mukaisesti kertomus on oikeastaan ensimmäinen vaihe uuden ohjelmakauden koheesiopolitiikkaa koskevassa keskustelussa. Ambroise Guellecin mietinnössä esitetään siis sekä ehdotuksia että analyysiä koskevia näkemyksiä.

Koheesiopolitiikan tulevaisuutta koskevassa keskustelussa on otettava huomioon uudet edellytykset ja haasteet. Meneillään oleva Lissabonin strategian toteuttaminen, ilmastonmuutos, energiapolitiikkaa koskevat muutokset ja siirtolaisuuden vaikutuksia koskevat arviot tarkoittavat, että Euroopan unionilla on edessään uusia haasteita. Kaikki tämä tarkoittaa myös sitä, että on toteutettava toimia uusien kehityserojen vähentämiseksi. Onkin selvää, että herää kysymys siitä, mitä toimia pitäisi rahoittaa yhteisistä varoista ja mitä tehtäviä taas hoitaa EU:n politiikanalojen kautta.

Tulevaa koheesiopolitiikkaa koskevassa keskustelussa viittaamme Euroopan unionin tulevaisuutta koskevaan keskusteluun. Puhumme usein niin kutsutusta ”toiminnan unionista” tai ”tulosten unionista” ja sellaisesta unionista, jota kansalaiset arvostavat ja kannattavat.

Samanaikaisesti olemme tietoisia siitä, että niin kutsutut reformistit tukevat uusia ratkaisuja, kuten esimerkiksi koheesiopolitiikan uudelleenkansallistamista. Pohjimmiltaan se merkitsisi yhteisvastuupolitiikan romuttamista. On muistettava, että jäsenvaltiot toteuttavat erojen vähentämistä koskevaa sisäistä toimintalinjaansa ja että ne tekevät tämän EU:n rahoituksesta riippumatta omien voimavarojensa mukaisesti. Näin ollen rikkaimmat maat menestyvät parhaiten. Tosiasiassa uudelleenkansallistaminen johtaa koheesiopolitiikan supistamiseen, ja meidän on vastustettava sitä. Jos siis haluamme muodostaa niin kutsutun ”tulosten unionin” tai ”toiminnan unionin”, meidän on vahvistettava koheesiopolitiikkaa.

  Evgeni Kirilov (PSE). – (EN) Arvoisa puhemies, neljäs koheesiokertomus on osoitus EU:n koheesiopolitiikan myönteisistä vaikutuksista, joten EU:n on jatkettava alueidensa avustamista taloudellisen ja sosiaalisen hyvinvoinnin aikaansaamiseksi.

Olemme käymässä käsiksi uusiin haasteisiin ja olemme päässeet yhteisymmärrykseen toimiemme suuntaamisesta niiden ratkaisemiseen. Haluan kuitenkin painottaa ongelmaa, jota käsittelimme heinäkuussa 2007 EU:n köyhimmistä alueista annetussa päätöslauselmassa. Valitettavasti tähän tärkeään asiaan ei kiinnitetty enempää huomiota. Syrjäisimpiä alueita koskevan erityisstrategian tapaan tarvitaan nyt köyhimpiä alueita koskevaa erityiskohtelua ja strategista lähestymistapaa, jotta voidaan ratkaista niiden erityisongelmat, joissa sosioekonomiset ongelmat yhdistyvät alueellisiin ominaispiirteisiin. Toivon, että komission jäsen käsittelee tätä kysymystä vihreässä kirjassa.

Tuenkin voimakkaasti koheesiopolitiikan täytäntöönpanoa tulevaisuudessa sen kolmella osa-alueella: taloudellisella, sosiaalisella ja alueellisella. Tämä voisi olla onnistunut esimerkki Euroopan unionin yhteisvastuuperiaatteesta.

  Marian Harkin (ALDE). – (EN) Arvoisa puhemies, aluksi kiitän molempia esittelijöitä. Ambroise Guellecin mietinnössä korostetaan, että vaikka jäsenvaltiot lähentyvätkin talouden alalla, niin alueiden keskinäiset sisäiset erot kasvavat.

Tämä tilanne on koheesiopolitiikan todellinen ydinkysymys ja osoittaa selvästi, että merkittävä alueellinen ulottuvuus on tarpeen sisällyttää kaikkiin politiikanaloihin ja varsinkin Lissabonin strategiaan. Olen seurannut tilanteen kehittymistä kotimaassani Irlannissa, missä EU:n keskiarvo on saavutettu – jopa ylitetty – mutta jossa taloudellinen kuilu eri alueiden välillä ovat kasvamassa. On äärimmäisen tärkeää, ettei tämä kuilu kasva entisestään, mikä voidaan varmistaa muun muassa lisäämällä investointeja innovaatioihin, tutkimukseen ja kehittämiseen niillä alueilla, jotka ovat jääneet jälkeen kehityksessä.

Kiitän Ambroise Guellecia siitä, että hän otti huomioon ehdotukseni sosiaalisen pääoman merkityksestä alueiden talouskasvun vauhdittamisessa. Olemme kaikki tietoisia aineellisen pääoman, luonnonvarojen ja inhimillisen pääoman asemasta talouskasvun ja taloudellisen kehityksen perustana. Lisäarvo saadaan kuitenkin sosiaalisesta pääomasta, joka on ryhmien sisäiseen ja niiden keskinäiseen yhteistyöhön kätkeytyvä voimavara. YK:n käsikirjassa, joka koskee huomattavan monia maita, todetaan, että sosiaalisen pääoman osuus talouskasvusta on noin viisi prosenttia BKT:sta.

Lopuksi vastaan Derek Roland Clarkin huomautukseen, jossa hän ehdottaa tuen korvaamista kaupankäynnillä. Toteaisin, että EU:ssa pystytään toteuttamaan molemmat: kauppa yhtenäismarkkinoiden kautta ja tarvittaessa kohdennettu tuki. Tämä on paras ratkaisu kaikille maille.

  Bogusław Rogalski (UEN). – (PL) Arvoisat puhemies ja komission jäsen, tämän mietinnön soveltamisala on niin laaja, että esitän huomautuksia vain muutamasta kohdasta.

Yksi tärkeimmistä EU:n kehitykseen liittyvistä haasteista on taajama-alueiden nopea leviäminen ja siihen liittyvä energiankulutus, liikenne ja väestörakenteen muutos, kuten EU:n määrättyjen alueiden autioituminen ja erojen kasvu vauraampien ja heikommin toimeentulevien alueiden välillä. Kokonaisvaltainen kehittämispolitiikka, jossa keskitytään pääasiassa infrastruktuurin ajanmukaistamiseen, energiatehokkuuden parantamiseen ja edullisten ja ympäristöystävällisten liikennemuotojen käyttöönottoon, auttaa varmistamaan jatkuvuuden tällä alalla.

Kyseisen strategian avulla pitäisi kiinnittää huomiota maaseutualueiden kehittämiseen niiden kilpailukyvyn lisäämiseksi ja siten hidastaa niiden väestökatoa, millä on huomattava merkitys uusille jäsenvaltioille. Haluan kiinnittää huomiota myös kaupunki- ja maaseutualueiden välisen yhteistyön merkitykseen, jotta edistettäisiin alueiden kokonaisvaltaista kehittämistä. Informaatio- ja viestintäteknologioiden käyttömahdollisuuksilla pitäisi olla keskeinen asema alueellisen yhteenkuuluvuuden luomisessa ja yksittäisten alueiden kehittämisessä, ja tämä on nykyisin suurin ongelmamme.

  Markus Pieper (PPE-DE). – (DE) Arvoisa puhemies, käsittelen aluksi Gisela Kallenbachin mietintöä ja Leipzigin peruskirjaa ja totean, että aluesuunnittelu on todellakin otettava nykyistä paremmin huomioon EU:ssa. Mutta edellyttääkö tämä EU:n saavan uusia asuntopolitiikkaan ja aluesuunnitteluun liittyviä valtuuksia? Mielestäni tämä herättää paljon kysymyksiä. Ambroise Guellecin mietinnöstä ja etenkin rakennepolitiikan tulevaisuudennäkymistä voidaan todeta, että niissä on kuvattu tarkasti ne haasteet, joita muun muassa globaalistuminen, väestörakenne ja muuttoliike asettavat alueille. Sama pätee myös poliittisiin tulevaisuudennäkymiin.

Rakennepolitiikan hyväksi havaituista päämääristä olisi pidettävä kiinni, ja niitä pitäisi täydentää näillä uusilla osatekijöillä. Kannatan esittelijän puoltamaa yhtenäistä lähestymistapaa myös maaseudun kehittämiseen liittyvien haasteiden yhteydessä. Yleisen periaatteen mukaan meidän pitäisi kiinnittää enemmän huomiota näiden ohjelmien tuomaan eurooppalaiseen lisäarvoon. Olipa kyse sitten yhteenkuuluvuudesta, innovaatioista tai kansainvälisestä rahoituksesta, EU:n pitäisi myöntää tukea vain silloin, kun Eurooppa voi antaa todella merkittävän panoksen.

Menestyäksemme tulevaisuudessa meidän on myös tarkasteltava kriittisemmin tähän asti hyödynnettyjä välineitä. Kertaluonteinen toimintatuki ei tuota eurooppalaista lisäarvoa, kun taas tutkimuksen, koulutuksen ja infrastruktuurin laajentaminen pitkällä aikavälillä varmasti tuottaa sitä! Voimme tehostaa rakennepolitiikkaa vain avoimemman varojen käytön ja vipuvaikutusten avulla esimerkiksi rahoittamalla luottoja ja lisäämällä julkisen ja yksityisen sektorin kumppanuuksia.

Vaikka emme varmastikaan ole hyödyntäneet tässä yhteydessä kaikkia mahdollisuuksia, en voi tukea esittelijän yleisvaatimusta rahoituksen lisäämisestä vuodesta 2014 alkaen. Ensin on arvioitava nykyinen kausi, ja välineet on kohdennettava tehokkaammin ilmastonmuutoksen ja väestörakenteen kaltaisiin haasteisiin. Sen jälkeen voimme alkaa vaatia talousarviomäärärahoja.

On mahdotonta ottaa vakavasti mietinnön nykyistä vaatimusta, joka koskee avokätisen rahoituksen myöntämistä tulevaisuudessa. Näin ollen kehotan teitä tukemaan tarkistustamme äänestyksessä.

  Emanuel Jardim Fernandes (PSE). – (PT) Arvoisat puhemies ja komission jäsen, kiitän aluksi esittelijä Guellecia ja ryhmäni varjoesittelijää Garcíaa laadukkaasta mietinnöstä ja heidän halukkuudestaan käydä vuoropuhelua yhteenkuuluvuudesta.

On aivan oikein, että mietinnössä tunnustetaan etenkin Portugalissa, Espanjassa, Kreikassa ja Irlannissa toteutetut merkittävät toimet kasvun ja lähentymisen hyväksi. Näitä toimia on kuitenkin jatkettava ja laajennettava paitsi niissä maissa, joiden yhteisvastuussa ja yhteenkuuluvuudessa on eniten puutteita, myös kyseisten maiden määrätyillä alueilla, sillä vaurauden arviointi ei voi perustua ainoastaan BKT:hen, vaan sen perusteita on laajennettava.

Tässä suhteessa haluan puheenvuoroissani selvästi tunnustaa eristyneisyyden ja syrjäisyyden kehitystä haittaaviksi tekijöiksi. Etenkin saavutettavuusongelmat, jotka on todettu EY:n perustamissopimuksen 299 artiklan 2 kohdassa ja jotka komission jäsen Hübner mainitsi, ovat yksi kehityksen tärkeimmistä esteistä. Tästä syystä yhteisön politiikanaloja on välttämätöntä mukauttaa siten, että niissä otetaan huomioon eristyneisyydestä ja syrjäisyydestä johtuva rajoitus.

  Samuli Pohjamo (ALDE). – (FI) Arvoisa puhemies, arvoisa komission jäsen, tuon tähän keskusteluun pohjoisen näkökulman. On tärkeää, että pohjoisen pysyvät haitat – pitkät etäisyydet, kylmä ilmasto ja harva asutus – otetaan huomioon tulevaisuudessakin tukea edellyttävinä tekijöinä yhtä lailla kuin vuoristojen ja saaristojen ongelmat.

On myös hyvä muistaa, että pohjoiset alueet tuottavat lisäarvoa muun muassa kaivostoiminnassa, puunjalostuksessa ja matkailussa. Lisäksi pohjoisen tutkimustoiminta ja uuden teknologian sovellukset yliopistojen, yritysten, julkisen sektorin ja kuluttajien yhteistyönä tuottavat jatkuvasti uusia merkittäviä innovaatioita, joista koko Eurooppa hyötyy.

Haluan myös muistuttaa Itämeri-strategian ja pohjoisen ulottuvuuden yhdistämisen mahdollisuuksista muun muassa Barentsin alueen energiavarojen hyödyntämisessä.

Lopuksi haluan onnitella esittelijöitä erittäin hyvistä mietinnöistä ja kiittää komission jäsentä Hübneriä mielenkiinnosta unionin pohjoisinta kolkkaa kohtaan.

  Emmanouil Angelakas (PPE-DE). – (EL) Arvoisat puhemies ja komission jäsen, kiitän esittelijöitä heidän hyvin merkittävistä mietinnöistään.

Koheesiopolitiikka on tärkeää, koska se on edistänyt monien alueiden taloudellista ja sosiaalista kehitystä. Se on vähentänyt alueiden välisiä eroja, auttanut alueita saavuttamaan sovitut tavoitteet ja vähentänyt niiden sisäisiä eroja.

Tehtävää on vielä paljon. Kehitystä ei ole onnistuttu yhdenmukaistamaan, ja monissa tapauksissa erot ovat jyrkkiä. Kaikki ajatukset koheesiopolitiikan uudelleenkansallistamisesta on hylättävä. EU:n uusissa jäsenvaltioissa on alueita, jotka ovat hyvin kaukana tavoitteista. Lissabonin sopimuksessa kuvattua termiä ”alueellinen yhteenkuuluvuus” on työstettävä ja analysoitava perusteellisemmin.

Lopuksi totean, että eristyksissä olevat alueet ja saaret tarvitsevat erityishuomiota. Mainittakoon esimerkkinä Kreikka, jossa koheesiopolitiikalla autetaan ratkaisevasti paikallisväestöä pysymään asuinseudullaan, työllistymään, saamaan käyttöönsä uutta teknologiaa ja löytämään työtilaisuuksia sekä noudattamaan yhteisön tavoitteita.

Näistä syistä koheesiopolitiikkaa koskevan mietinnön ehdot ovat oikeat: rahoitus on turvattava ja sitä on lisättävä jopa vuoden 2013 jälkeen alkavalla jaksolla. Haasteet ovat mittavia, eikä koheesiopolitiikka saisi supistua tai viivästyä varojen riittämättömyyden takia, kun kerran kaikki osapuolet myöntävät sen tarpeellisuuden.

Lopuksi totean kannattavani myös komission jäsenen Hübnerin tämänpäiväisiä lausuntoja ja komission määrätietoisia toimia koheesiopolitiikan edistämiseksi. Odotamme kiinnostuneina vihreää kirjaa ja siinä tehtyjä päätelmiä.

  Andrzej Jan Szejna (PSE). – (PL) Arvoisat puhemies ja komission jäsen, EU:n alueiden välisten sosiaalisten ja taloudellisten erojen vähentäminen on Euroopan unionin keskeinen tavoite. Päämääränämme on muodostaa Eurooppa, jossa kaikki alueet ovat tasavertaisia.

Edellisten laajentumisten jälkeen on entistäkin välttämättömämpää vahvistaa koheesiotavoitetta. Tämä johtuu siitä, että määrättyjen arvioiden mukaan Puolan, Bulgarian ja Romanian kaltaisilta mailta kestää nykyisellä talouskasvuvauhdilla yli 15 vuotta saavuttaa BKT:n taso, joka vastaa 75:ttä prosenttia EU:n keskiarvosta.

EU:n alueiden välisten sosiaalisten ja taloudellisten erojen vähentäminen edellyttää ehdottomasti rakennerahastojen täysimääräistä hyödyntämistä. Tämä koskee erityisesti uusia jäsenvaltioita, joilla on monia vaikeuksia. Esimerkiksi Puolan paikallisviranomaiset ovat viime aikoina joutuneet ratkaisemaan ongelmia, jotka johtuvat euron jatkuvasta arvonalennuksesta Puolan valuuttaan nähden, mikä puolestaan laskee jo hyväksyttyjen alueellisten hankkeiden täytäntöönpanoon myönnettyjen EU:n varojen reaaliarvoa.

Lisäksi työvoima- ja tuotantokustannukset nousevat Euroopassa jatkuvasti, mikä johtaa EU:n varoista rahoitettujen investointikustannusten kasvuun ja kyseisten varojen reaaliarvon alenemiseen. Näin ollen monien EU:n hankkeiden täytäntöönpano vaarantuu.

  Sérgio Marques (PPE-DE). – (PT) Arvoisat puhemies ja komission jäsen, hyvät kollegat, korostan aluksi Ambroise Guellecin tekemää erinomaista työtä ja sitä järkevää ja määrätietoista tapaa, jolla hän painottaa ja puolustaa EU:n alueita koskevan yhteisvastuupolitiikan optimointia ja vahvistamista vuoden 2013 jälkeen.

Tosiasiassa keskustelu toiveitamme vastaavasta koheesiopolitiikasta vuoden 2013 jälkeen alkavalla kaudella on avattu pikemminkin tällä mietinnöllä kuin koheesiopolitiikan vaikutuksia vuosina 2000–2006 koskevalla arvioinnilla. Esitänkin yhden nykyhetkeä koskevan huomautuksen ja kolme tulevaisuutta koskevaa huomautusta.

Ensimmäiseksi huomautan, että kuten neljännestä koheesiokertomuksesta ilmenee, koheesiopolitiikka on edelleen välttämätöntä eri alueiden kehityserojen vähentämiseksi sekä muita heikommassa asemassa olevien ja kehityksessä jälkeen jääneiden alueiden tukemiseksi, toisin sanoen yhdenmukaisemman, elinkelpoisemman ja yhteisvastuullisemman Euroopan unionin luomiseksi. On kuitenkin pidettävä mielessä, että tämän keskeisen tavoitteen lisäksi koheesiopolitiikalla on edistetty ratkaisevasti sisämarkkinoiden perustamista ja laajentamista, peräkkäisten laajentumisten onnistumista, yhtenäisvaluutan käyttöönottoa ja vahvistamista sekä kansalaisten lähentymistä Euroopan unioniin.

Toiseksi huomautan, että Lissabonin sopimuksessa vahvistettu koheesion uusi alueellinen ulottuvuus on edistänyt ja lujittanut koheesiopolitiikan merkitystä, jota on nyt uudistettava hyödyntämällä alueiden monimuotoisuutta ja keskinäistä täydentävyyttä sekä asettamalla määrätietoiseksi tavoitteeksi Euroopan unionin monikeskuksisuuden kehittäminen.

Kiitän myös Gisela Kallenbachia, jonka mietinnössä tarjotaan tässä suhteessa hyviä ohjeita.

Kolmanneksi huomautan, että koheesiopolitiikalla on yhä suuremmassa määrin käytävä käsiksi ja vastattava nykyisiin haasteisiin, joita asettavat esimerkiksi globaalistuminen, muuttoliike, väestön ikääntyminen, ilmastonmuutos, energiansaannin monipuolistaminen, tutkimus ja teknologian kehittäminen. Johdonmukaisuuden vuoksi onkin harkittava aluepolitiikan tehostamiseen tarkoitettujen varojen lisäämistä.

Lisäksi on välttämätöntä kehittää syrjäisimpiä alueita koskeva uusi näkökulma sen takaamiseksi, että kyseiset alueet tuntevat jatkossakin pärjäävänsä hyvin EU:n alueella. On välttämätöntä löytää uusia vastauksia näitä alueita koskeviin vakaviin ongelmiin, kuten eristyneisyyteen, saavutettavuusongelmaan ja epäedulliseen kilpailuasemaan.

  Gábor Harangozó (PSE). – (HU) Arvoisat puhemies ja komission jäsen, hyvät kollegat, kiitän Gisela Kallenbachia ja Ambroise Guellecia heidän erinomaisista mietinnöistään, joista molemmat ovat merkittäviä saavutuksia koheesiopolitiikasta käytävässä keskustelussa.

EU:n alueiden kehityksessä on merkittäviä eroja, mutta asian perinpohjaisempi tarkastelu paljastaa vielä suurempia eroja kyseisten alueiden eri seutujen välillä. Emme ole onnistuneet hoitamaan asianmukaisesti köyhyyden poistamista maaseudulta ja tasaamaan kehityksessä jälkeen jääneiden alueiden tilannetta maatalouspolitiikan avulla. Tällä alalla on toteutettava huomattavasti aktiivisempia toimia uudistetun ja kokonaisvaltaisen koheesiopolitiikan yhteydessä. Sen avulla pystytään muuttamaan köyhtyvien alueiden kielteinen kehityssuunta päinvastaiseksi.

Yhteenkuuluvuuden ja paremman kilpailukyvyn välistä synergiaa on vahvistettava, koska nämä asiat eivät voi olla toisilleen alisteisia. On käsiteltävä myös ilmaantuneita uusia haasteita, kuten ikääntymistä tai jopa energiatehokkuutta ja ilmastonmuutosta koskevia kysymyksiä. Juuri tästä syystä on välttämätöntä vahvistaa koheesiopolitiikkaa, ja sen kansallistaminen on torjuttava. Jos yhteisvastuu ja yhteenkuuluvuus asetetaan keskeiselle sijalle Euroopan kehittämishankkeessa, EU:sta tulee todella vahva ja kilpailukykyinen. Kiitos mielenkiinnostanne.

  Miroslav Mikolášik (PPE-DE). – (SK) Hyvät kollegat, kaupunkialueiden harkitusta ja vastuullisesta kehittämisestä on tulossa äärimmäisen tärkeää, etenkin kun joudutaan ratkaisemaan kaupunkien liikenneverkkojen ruuhkautumista, ympäristön pilaantumista ja maankäyttöä koskevia haasteita. Tästä syystä annan suuren arvon alueellisen agendan ja Leipzigin peruskirjan hyväksymiselle.

Kaupungeilla on ainutlaatuinen vastuu ilmastonsuojelusta: sen pitäisi olla etusijalla politiikan kaikilla tasoilla. Kaupunkien avulla voitaisiin ratkaista liikennepulmia ja vähentää kasvihuoneilmiön aiheuttavia maailmanlaajuisia päästöjä esimerkiksi kytkemällä toisiinsa eri liikennemuotoja ja kehittämällä pyöräily- ja jalankulkuinfrastruktuuria. Ehdottaisin myös, että uusien rakennushankkeiden sijasta kaupungit asettavat etusijalle energiatehokkaat rakennukset ja hyödyntävät nykyisiä rakennuksia uusiin tarkoitusperiin.

Korostan, että kaupunkialueiden lisäksi myös esikaupunki- ja maaseutualueet onnistuvat yhteenkuuluvuutta koskevien tavoitteiden saavuttamisessa. Siksi kehotan komissiota seuraamaan tällaisia onnistuneita hankkeita ja laatimaan niiden pohjalta suurkaupunkialueiden ulkopuolella sijaitsevia pienempiä ja keskikokoisia kaupunkeja koskevan kehittämismallin. Euroopan suhteellisen pienestä koosta huolimatta sen ominaispiirteisiin kuuluu maantieteellinen monimuotoisuus. Siksi on välttämätöntä ottaa huomioon ainutlaatuiset alueelliset ominaispiirteet ja niistä johtuvat erot sekä antaa eri alueiden ihmisille tilaisuus hyödyntää oman asuinalueensa tarjoamia yksilöllisiä mahdollisuuksia ja voimavaroja. Minusta on myös erittäin tärkeää sisällyttää toimintatavoitteisiimme saaria ja vuoristoja, sekä raja-alueita ja harvaan asuttuja alueita koskevien alueellisten ongelmien ratkaiseminen, jotta myös kyseisten alueiden asukkaiden elämänlaatu kohenee.

Lopuksi totean, että kaupunkikehityksessä on noudatettava yhtenäistä ja hyvin koordinoitua strategiaa, jota sekä hallitus että yksityinen sektori tukevat varauksetta.

  Miloš Koterec (PSE). – (SK) Arvoisa puhemies, samalla kun keskustelemme neljännestä taloudellista ja sosiaalista yhteenkuuluvuutta käsittelevästä kertomuksesta ja Gisela Kallenbachin ja Ambroise Guellecin mietinnöistä, vuosien 2014–2020 talousarvioesityksen ensimmäiset aiheet alkavat hahmottua.

Haluaisin liittää nämä asiat yhteen ja korostaa tällaisen kytköksen merkitystä. En pelkää koheesiopolitiikan rahoituksen poistamista talousarvioesityksestä, mutta en myöskään haluaisi, että näiden varojen määrää leikataan ensi budjettikaudella. Kuten esittelijät oikeutetusti huomauttavat, myös alueelliset erot ja rakenneongelmat ovat edelleen suuria, ja koska laajentuminen on pahentanut tilannetta, on välttämätöntä harkita tämän talousarvioluvun painoarvon lisäämistä.

Mietinnön aiheellisen huomautuksen mukaan tilanne on niin mutkikas, että emme pysty ratkaisemaan sitä komissiossa. Vaikka jäsenvaltioiden hallituksilla onkin merkittävä asema tässä asiassa, on käymässä yhä selvemmäksi, että ongelman ratkaiseminen on mahdotonta ilman alue- ja paikallisviranomaisten mukanaoloa. Viranomaisten merkitys ei perustu ainoastaan niiden ja hallituksen väliseen synergiamahdollisuuteen alueiden kehittämiskysymyksiä koskevassa päätöksenteossa vaan myös kehittämisvastuuseen ja ennen kaikkea kehittämistä ja yhteenkuuluvuutta koskevan palautteen antamiseen.

Kuka voisi antaa enemmän palautetta alueen todellisesta kehityksestä kuin alueen asukkaat? Kehotankin komissiota sekä sisällyttämään seurantamenettelyynsä makrotaloudelliset indikaattorit että toimimaan luovasti ja hyödyntämään tällaisia tietoja...

(Puhemies keskeytti puhujan.)

  James Nicholson (PPE-DE). – (EN) Arvoisa puhemies, aluksi kiitän esittelijöitä heidän erinomaisista mietinnöistään. Haluan myös sanoa, että ymmärrän uusia jäsenvaltioita edustavien jäsenten innostuksen. Tiedän, että teidän on kaikkea muuta kuin helppo tehdä äänestäjänne jäsenvaltioissa tyytyväisiksi, mutta kuulutte nyt Euroopan unioniin ja näin ollen joudutte muiden jäsenten tavoin ajoittain tyytymään vähempään kuin toivoisitte tai haluaisitte.

Niille, jotka vain leikittelevät sanoilla, toteaisin, että ero lisäresurssien ja riittävien resurssien välillä on todellakin hiuksenhieno. Aion varmasti tukea sanamuotoa ”riittävät resurssit”.

Toisinaan on viisasta tunnustaa saavutuksensa ja pitää siitä kiinni. Itse kannatan tällä kertaa sanan ”riittävä” käyttöä, etenkin kun kyseisillä alueilla on jäänyt runsaasti varoja käyttämättä. Toivon vain, että oma alueeni olisi edes puoliksi niin onnekas saadessaan tällaista tukea – se ei koskaan ollut. Olemme nyt jääneet yhtä paljon jälkeen kuin jotkut niistä maista, joista keskustelimme.

  Stavros Arnaoutakis (PSE). – (EL) Arvoisat puhemies ja komission jäsen, kiitän esittelijöitä heidän erinomaisesta työstään näiden mietintöjen parissa.

Euroopan parlamentti vahvistaa jälleen kerran erittäin selkeästi koheesiopolitiikan merkitystä ja asemaa koskevan kantansa: koheesiopolitiikka tuo EU:ta lähemmäs kansalaisia. Tämä politiikanala tuottaa hyvin selvää lisäarvoa koko EU:lle. Tulevaisuudessa tätä politiikanalaa on paitsi jatkettava myös vahvistettava tarvittavilla voimavaroilla.

Molemmissa mietinnöissä viitataan tähän lähestymistapaan. Haluan korostaa seuraavien asioiden merkitystä:

- erityisesti paikallisviranomaisten kumppanuutta ja osallistumista kaikilla tasoilla;

- yhteisön politiikanalojen välistä synergiaa etenkin koheesiopolitiikan ja maaseudun kehittämispolitiikan välillä;

- EU:n alueiden monikeskuksista kehittämistä tukevien politiikanalojen ja toimien suunnittelua etenkin maaseudun näkökulmasta;

- pienten ja keskisuurten kaupunkien merkittäviä mahdollisuuksia; ja lopuksi

- alueiden sisäisen eriarvoisuuden, nuorisotyöttömyyden ja monilla EU:n alueilla vallitsevan vakavan köyhyyden torjumista.

  Rumiana Jeleva (PPE-DE). – (BG) Erilaisista näkemyksistä huolimatta on muistettava koheesiopolitiikan perimmäinen tarkoitus ja sen tavoitteet: lyhyesti sanoen koheesiopolitiikka ilmentää toivoa vaurauden lisääntymisestä ja paremmasta yleiseurooppalaisesta tulevaisuudesta.

Kaikki eurooppalaiset tavoittelevat parempaa elämänlaatua, ja koheesiopolitiikan avulla tuetaan heidän pyrkimyksiään. On muistettava, että Euroopan unionin sisällä on paljon eroja, ja samanaikaisesti rahoitusvaroilla on taipumus huveta.

Siksi koheesiopolitiikkaa on mielestäni täydennettävä ja vahvistettava. On myös syytä varmistaa sen mahdollisimman tehokas täytäntöönpano. Jotkin menettelyt ja säännöt ovat edelleen liian monimutkaisia ja todennäköisesti juuri siksi tehottomia. Koheesiopolitiikan kokonaisvaltaisen uudelleentarkastelun kaltaisella menettelyllä voitaisiin edistää kyseisen politiikan yleistä kehittämistä kaikkien eurooppalaisten hyväksi.

Lopuksi haluan korostaa koheesiopolitiikan suurta merkitystä heikoimmin kehittyneiden alueiden kannalta. Kyseisillä alueilla asuvat kansalaiset luottavat EU:n tukeen. Emme saa jättää heitä pulaan.

  Jamila Madeira (PSE). – (PT) Arvoisa puhemies, hyvät kollegat, koheesiopolitiikka on erinomainen esimerkki yhteisön politiikasta. Sillä on ratkaiseva osuus yhteisvastuullisen, ihmisläheisen, jokaista tukevan ja kaikille tarkoitetun EU:n saavuttamisessa. Se on selkeä osoitus EU:n merkityksestä Euroopan kansalaisten jokapäiväisessä elämässä.

Laajentuminen 27 jäsenvaltioon aiheutti muutoksia EU:n ominaislaatuun. Nykyiset tavoitteet eroavat EU:n syntyaikojen tavoitteista. Nykyisin vastassamme olevat haasteet kuten globaalistuminen, väestökato, tiettyjen alueiden autioituminen tai ilmastonmuutos sekä yleistyneet ja mittavammat luonnonkatastrofit ovat paljon vaativampia ja edellyttävät meiltä aktiivisempia toimia.

Myös innovaatiot uudistavat tämän politiikanalan päämääriä, mutta suuremmista haasteista ja EU:n laajentumisesta huolimatta koheesiopolitiikan talousarvio ei ole kasvanut samassa suhteessa. Yhteisvastuun nimissä sitä on kuitenkin mukautettu, minkä johdosta esimerkiksi entiset tavoite 1 -alueet katsotaan nyt vauraiksi alueiksi, jotka eivät ole tukikelpoisia tilastovaikutuksen takia.

Onkin välttämätöntä vähentää eroja myöntämällä riittävästi määrärahoja, ettei tiettyjä alueita jouduta valtavassa EU:ssa jättämään oman onnensa nojaan.

Lissabonin sopimuksen hyväksyminen lisäsi määrärahatarvetta, ja sopimuksessa määriteltiin oikeudellisesti yksiselitteisesti alueellinen yhteenkuuluvuus, joka on koheesiopolitiikan tärkein näkökohta. Tämän politiikan yhteydessä on oleellista käsitellä paitsi taloudellista ja sosiaalista yhteenkuuluvuutta myös alueiden välistä yhteisvastuuta...

(Puhemies keskeytti puhujan.)

  Catherine Stihler (PSE). – (EN) Arvoisa puhemies, olen tyytyväinen saadessani tilaisuuden käsitellä lyhyesti koheesiopolitiikan tulevaisuutta. Tällä politiikanalalla on ratkaiseva merkitys niin vanhoille kuin uusillekin jäsenvaltioille.

Käsittelen tiiviissä yhteistyössä Skotlannin paikallisten hallintoelinten kanssa niitä koskevia asioita, ja ilokseni Skotlannin paikallisviranomaisten yleiskokous (Convention of Scottish Local Authorities, COSLA) hyväksyi hiljattain EU:n perustuslakiluonnoksen ainakin paikallishallinnon puolesta. Perustamissopimuksessa tunnustetaan sekä paikallisen itsehallinnon että alueellisen yhteenkuuluvuuden periaate.

Ei ollut mitenkään yllättävää, että aluepolitiikka oli niiden viiden tärkeimmän alan joukossa, joita hiljattain käsittelin COSLAn kanssa. EU:n rakennemäärärahoja ja -rahastoja on supistettu, ja tästä syystä – kuten monet puhujat ovat todenneet – aluekehitysmäärärahat on kohdennettava paremmin alueille ja paikallisviranomaisille, joiden on kannettava päävastuu kyseisten varojen hyödyntämisestä. Ambroise Guellecin mietinnössä korostetaan paikallisviranomaisten merkitystä rakennerahastojen hyödyntämisessä – loppujen lopuksihan on vastoin omaa etuamme unohtaa, että kaikki politiikanalat ovat paikallisia.

  Maria Petre (PPE-DE). – (RO) Arvoisat puhemies ja komission jäsen, kiitän molempia esittelijöitä käsittelemistämme mietinnöistä, joissa nostetaan mielestäni esiin muutamia erittäin tärkeitä kysymyksiä: koko alueen tasapainoista ja kestävää kehitystä edistävät kumppanuudet kaupunkien ja maaseudun välillä, kaupunkimaisen asutuksen hallitsematon laajentuminen, joka pirstoo maiseman, sekä maankäytön jatkuva lisääntyminen.

Kaikki nämä asiat ovat ilmastonmuutoksen ja maaseudun autioitumisen ohella haasteita, jotka on pakko ottaa huomioon sekä EU:ssa että näistä politiikanaloista huolehtivassa paikallishallinnossa.

Edustan parlamentissa Romaniaa ja kannatan vahvasti ajatusta, että kaupunkialueiden lisäksi muuallakin on innovaatiomahdollisuuksia. Kehotankin komissiota edistämään aktiivisemmin kehitysmallin laatimista maaseutualueiden pienempiä ja keskikokoisia kaupunkeja varten.

  Lidia Joanna Geringer de Oedenberg (PSE). – (PL) Arvoisa puhemies, neljäs taloudellista ja sosiaalista koheesiota käsittelevä kertomus on edellisiä kertomuksia yksityiskohtaisempi. Se perustuu lukuisiin indikaattoreihin, ja siinä esitetään hyödyllisiä vertailutietoja, jotka koskevat esimerkiksi Yhdysvaltoja, Japania, Kiinaa ja Intiaa.

Koheesiopolitiikalla on alusta alkaen parannettu ratkaisevasti kaikkien jäsenvaltioiden yhtenäisiä kehitysvalmiuksia sekä valmiuksia uusien ja pysyvien työpaikkojen luomiseen. On aivan liian aikaista arvioida koheesiopolitiikan tuloksia EU:n uusissa jäsenvaltioissa, mutta nykyisen rakennerahoituksen käytön selvä viivästyminen kyseisissä maissa antaa aihetta huoleen. Maiden välinen lähentyminen kätkee usein taakseen jyrkentyneet erot alueiden välillä ja yksittäisten alueiden sisällä. Monilla aloilla ilmenee alueellisia ja paikallisia eroja, jotka vaikuttavat työllisyyteen ja tuottavuuteen, tuloihin, koulutustasoon ja innovaatiomahdollisuuksiin.

Sosiaalinen integraatio ja yhdenvertaisia mahdollisuuksia koskeva toimintalinja on otettava huomioon yhteenkuuluvuuden alalla toteutettavien hankkeiden kaikissa täytäntöönpanovaiheissa. Luotan siihen, että rahoituskehyksen tulevan tarkistuksen ansiosta saadaan käyttöön tarvittavat talousarviomäärärahat, jotta voidaan vastata laajemman EU:n uuden koheesiopolitiikan mittaviin haasteisiin ja siten varmistaa, että kaikki kansalaiset...

(Puhemies keskeytti puhujan.)

  Daniel Dăianu (ALDE). – (EN) Arvoisa puhemies, kannatan molempia mietintöjä, mutta haluan samalla kiinnittää huomiota vastakkaiseen näkemykseen, joka liittyy teollisuuden uudelleensijoittamiseen EU:ssa sekä rakenne- ja koheesiorahastopolitiikkaan.

Rakennerahastoja voidaan pitää yleistukena, jota EU myöntää heikommin kehittyneille alueille. Tarkoittaako tämä, että EU:n merkittävimpien jäsenvaltioiden johtavat poliitikot asettavat alueellisen koheesiopolitiikan kyseenalaiseksi? Mitä pitäisi tehdä? Pitäisikö heikommin kehittyneissä EU:n jäsenvaltioissa sijaitsevien alueiden lopettaa infrastruktuurin kehittäminen epäreilua kilpailua koskevien syytteiden pelossa?

Viittaan toissa maanantaina Financial Times -lehdessä julkaistuun artikkeliin, jonka mukaan markkinatalouden ei pitäisi olla viidakko. Julkispolitiikan merkitys perustuu muuhunkin kuin sosiaalisiin syihin. Meidän on kuitenkin pidettävä varamme, koska maailman kaikissa paikallis- ja kansantalouksissa on omat puutteensa, ja riippumatta siitä, kuinka vahvasti kannatamme sosiaalista oikeudenmukaisuutta, kaikki kansalaiset eivät aina voi menestyä samanaikaisesti, samalla alueella ja jatkuvasti.

  Antonio De Blasio (PPE-DE). – (HU) Arvoisa puhemies, suuret kiitokset puheenvuorosta, arvoisa komission jäsen, koheesiopolitiikan merkityksestä ja menestyksestä ei ole epäilystäkään. Kiitän esittelijää mietinnöstä, joka mielestäni tukee tätä toteamusta.

Koheesiopolitiikan tavoitteena on todellinen lähentyminen, mutta tähän varatut määrärahat on välttämätöntä käyttää tehokkaasti. Olen vakuuttunut siitä, että toteuttavien hankkeiden arvoa ei mitata niihin varattujen määrärahojen vaan hankkeiden tehokkuuden perusteella.

Tehokkuutta voidaan mitata kahdella tavalla: sen mukaan, miten se edistää lähentymistä, ja sen mukaan, miten hyvin tietyt samankaltaisiin asioihin varatut määrärahat käytetään yksittäisissä maissa. Eihän tietty hanke voi yhdessä jäsenvaltiossa saada moninkertaisia määrärahoja toiseen jäsenvaltioon verrattuna. Haluan kiinnittää huomiota mittasuhteisiin ja siihen, että tulevaisuudessa tehokkuus on koheesiopolitiikan vahvistamisen perusta.

  Wolfgang Bulfon (PSE). – (DE) Arvoisa puhemies, milloin kansalaiset tarvitsevat EU:n yhteisvastuuta? Milloin jäsenvaltio tarvitsee EU:n yhteisvastuuta? Tietenkin ensisijaisesti katastrofitilanteissa. Siksi on mielestäni käsittämätöntä, että parlamentin vuonna 2006 tekemää päätöstä, joka koskee solidaarisuusrahaston mukauttamista koheesiokertomuksen 45 kohdassa esitetyllä tavalla, ei vieläkään ole pantu täytäntöön. Kehotan kaikkia parlamentin ja komission jäseniä painostamaan neuvostoa, jotta se ratkaisisi tämän kysymyksen hyvin pikaisesti, sillä uusia katastrofeja tulee takuuvarmasti.

  Zita Pleštinská (PPE-DE). – (SK) Jos koheesiopolitiikan täytäntöönpanossa aiotaan onnistua, tarvitaan toimintakykyisiä paikallistahoja, jotka pystyvät keskittämään toimensa ja hyödyntämään EU:n varoja parhaalla mahdollisella tavalla. Siksi jäsenvaltioiden pitäisi hajauttaa hallintoa, lisätä alueiden hallinnollisia valmiuksia ja karsia koheesiopolitiikan hallinnointiin liittyvää tarpeetonta byrokratiaa.

Toiminta-alojen jakaminen klustereihin ja innovaatiokeskuksiin tuo selviä hyötyjä laajemmille toiminta-aloille ja niiden lähialoille ja saattaa saada aikaan useita yhteneviä aloja. Pienempiä toiminta-aloja varten ei kuitenkaan ole käytettävissä tehokasta ja yksinkertaista aluetukea. Slovakiassa muutamat alle 2 000 asukkaan yhteisöt, jotka sijaitsevat maantieteellisistä haitoista kärsivillä alueilla, menettävät asemansa useissa toimintaohjelmissa ja koheesiopolitiikassa.

Kehotan jäsenvaltioita toteuttamaan kaikille alueilleen yhteisen syrjimättömän järjestelmän, jotta jokainen niistä voi osallistua aktiivisesti koheesiopolitiikan soveltamiseen.

  Reinhard Rack (PPE-DE). – (DE) Arvoisat puhemies ja komission jäsen, olen kaupunkiliikennettä koskevan mietinnön esittelijä. Kysymys kaupunkikeskusten ja reuna-alueilla sijaitsevien kuntien välisestä suhteesta on neuvotteluissamme erityisen tärkeällä sijalla. Olemme myös selvillä siitä, että uusilla jäsenvaltioilla on tässä suhteessa erityisen suuria vaikeuksia toteuttaa sellaisia infrastruktuurijärjestelyjä, joilla pystytään tukemaan ympäristöystävällisempiä liikennevaihtoehtoja siirtymättä takaisin yksityisautoiluun. Saanen tässä yhteydessä esittää konkreettisen pyynnön siitä, että komissio auttaisi meitä aluepolitiikkansa asettamissa rajoissa etsimään ja suunnittelemaan ratkaisuja kaupunkien reuna-alueiden liikennettä ja uusien jäsenvaltioiden sosiaalista yhteenkuuluvuutta koskeviin ongelmiin.

  Danuta Hübner, komission jäsen. − (EN) Arvoisa puhemies, haluan käyttää tilaisuutta hyväkseni ja kiittää keskustelun päätteeksi kaikkia jäseniä heidän puheenvuoroistaan. Ajanpuutteen vuoksi jätän nyt vastaamatta moniin kohtiin, mutta pidän ne kuitenkin mielessäni. Niihin kuuluvat muun muassa pienistä ja keskikokoisista kaupungeista esitetyt näkökohdat sekä kaupunkiliikenteen kehittämisestä esitetyt kysymykset.

Parlamentin mietinnöissä menneisyys ja tulevaisuus on kytketty selvästi yhteen. Itse asiassa olette sillanrakentajia, ja tästä syystä haluan käsitellä lyhyesti EU:n koheesiopolitiikan tulevaisuutta koskevien julkisten kuulemistilaisuuksien edistymistä. Kuulemiset käynnistettiin syyskuun lopussa vuonna 2007, ja tähän mennessä kansalliset viranomaiset sekä alue- ja paikallisviranomaiset, monet aluesuunnittelun alalla toimivat eurooppalaiset järjestöt samoin kuin talouselämän osapuolet ja työmarkkinaosapuolet, tutkijat, tutkimuslaitokset ja yksityiset kansalaiset ovat esittäneet yli sata huolellisesti laadittua selvitystä ja lausuntoa.

Yhden hallituksen pyynnöstä olemme jatkaneet kuulemisia helmikuun puoleenväliin saakka, koska lausuntojen valmistelu on edelleen kesken.

Lausuntojen alustavasta arvioinnista käy selvästi ilmi, että koheesiopolitiikalla on ylivoimainen ja vaikuttava kannatus. Lausunnoissa korostetaan koheesiopolitiikan suoraa vaikutusta kasvuun ja kehitykseen samoin kuin sitä, että se antaa virikkeitä uusiin ajattelutapoihin ja tuottaa erittäin tehokkaan vipuvaikutuksen vetämällä puoleensa lisää taloudellisia resursseja.

Toteuttamismekanismi herättää suurta kiinnostusta, ja kaikki periaatteet, joita on viime vuosina kehitetty yhdessä Euroopan parlamentin kanssa, saavat laajan kannatuksen.

Yleisesti kannatetaan myös sitä, että koheesiopolitiikalla on vastattava niihin haasteisiin, joista parlamentissa on tänään keskusteltu ja jotka liittyvät paitsi globalisaatioon myös väestörakenteeseen, ilmastoon ja energiaan sekä yleisiin rakenneuudistuksiin. Myös yhtenäisellä lähestymistavalla on vankka kannatus.

Yksi merkittävistä kysymyksistä, jonka parlamentti toi tänään esiin, on se, miten menettelemme vihreän kirjan kanssa, jonka komissio hyväksyy syyskuussa. Sen jälkeen on varattu pitkä aika – todennäköisesti neljä kuukautta – keskustelulle, jota käydään kaikissa muodoissa, ei ainoastaan verkossa. Sillä välin komission yksiköt järjestävät kokouksen tärkeimpien sidosryhmien kanssa huhtikuun puolessavälissä. Sen avulla pystymme ottamaan huomioon uusia näkemyksiä.

Jos tarvetta on, olen valmis järjestämään kuulemisen parlamentin aluekehitysvaliokunnalle ja muille elimille, jotka ovat kiinnostuneita jakamaan kanssamme näkemyksiä vihreästä kirjasta, ennen kuin komissio hyväksyy sen.

Toinen esiin tuotu kysymys, jota komissio myös pitää tärkeänä, koskee tilastoja ja indikaattoreita. Komissio on vahvistanut seurantakeskustaan ESPONia tulevaisuuden varalta huomattavasti – myös taloudellisesti – ja sen talousarviomäärärahat ovat nyt tuntuvasti suuremmat. Komissio pyrkii keskuksen avulla mittaamaan joitakin alueellisen yhteenkuuluvuuden uusia ja nykyisiä ulottuvuuksia. Työ on käynnissä, ja toivomme sen tuottavan pian tuloksia.

Vakuutan, että komissio jatkaa myös sopivien indikaattoreiden selvittämistä täydentääkseen sekä BKT:ta että työllisyyttä koskevia indikaattoreita ja aikoo viidennessä koheesiokertomuksessa esittää uusia yhdisteltyjä indikaattoreita.

Suuret kiitokset kaikista huomautuksistanne. Kiitän erityisesti esittelijöitä keskusteluun osallistumisesta – ei vain aiemmin vaan myös tulevaisuudessa.

  Ambroise Guellec, esittelijä. – (FR) Arvoisa puhemies, puhun lyhyesti. Käsittelen aluksi huomautuksia, jotka koskevat kalatalousvaliokunnan esittämiä tarkistuksia. Totean heti, että edustan Euroopan parlamentissa rannikkoaluetta, joten kalastus on minulle tärkeä aihe, mutta valitettavasti emme pystyneet lisäämään valiokunnan tarkistuksia tekstiin, josta aiomme äänestää. Tämä on valitettavaa, mutta ei mielestäni merkitse sitä, että tietyille EU:n alueille näin tärkeä ala ansaitsisi yhtään sen vähemmän huomiota.

Totean myös, että yhteenkuuluvuus on keskeinen EU:n politiikanala. Mielestäni se myös osoittautui merkittäväksi aiheeksi Euroopan parlamentissa tänä aamuna. Tämä on tärkeä seikka etenkin tulevien tehtävien kannalta. Komission jäsen totesi aiemmin meidän käsittelevän mietintöä, mutta selvästikin meitä kiinnostaa tulevaisuus. Hän käsittää, että alueelliseen yhteenkuuluvuuteen kohdistuu suuria odotuksia, aivan kuten sen vaikutuksiinkin, kunhan se kirjataan Lissabonin sopimukseen. Arvoisa komission jäsen, voisimme todeta, että nyt on komission vuoro toimia, parlamentin tuella ja avulla tietenkin. Työ on tehtävä, ja se on tehtävä hyvin, yhteisistä lähtökohdista.

Lisäisin vielä, että aluepolitiikka kuuluu nyt kokonaisuudessaan neuvoston ja parlamentin yhteispäätösmenettelyn soveltamisalaan, mikä helpottaa tulevaa yhteistyötä ja asian selkeyttämistä kansalaisten kannalta. Tämäkin tuotiin mielestäni yksimielisesti esiin tänä aamuna. Lisäksi voidaan toimia aidon yhteisvastuuperiaatteen mukaisesti niiden alueiden hyväksi, jotka sitä eniten tarvitsevat. Nämä molemmat näkökannat tuotiin määrätietoisesti esiin tänä aamuna.

Näin ollen meillä on edessämme valtava tehtävä. Suhtaudumme myönteisesti Euroopan unionin kannalta välttämättömään politiikanalaan.

  Gisela Kallenbach, esittelijä. − (DE) Arvoisa puhemies, minäkin esitän kiitokset monien kollegojen merkittävistä puheenvuoroista ja tuesta. Mielestäni on osoitettu toisaalta, että yhteisvastuu on säilytettävä EU:n keskeisenä voimavarana, ja toisaalta, että EU:n välineitä – tässä tapauksessa koheesiopolitiikkaa – on kohdennettava ja hyödynnettävä paljon tehokkaammin aidosti kestävän kehityksen hyväksi. Kolmanneksi totean, että kansalaisten kanssa on viestittävä avoimesti alusta lähtien.

Kiitän erityisesti komission jäsentä Hübneriä. Arvoisa komission jäsen, toitte selvästi esiin, että haluatte yhdessä parlamentin kanssa toteuttaa seuraavat käytännön toimet: yhtenäisen lähestymistavan, mitattavia tuloksia tuottavat indikaattorit, alueellisen ulottuvuuden määritelmän ja vihreän kirjan. Mielestäni parlamentti tarvitsee komission apua erityisesti varmistaakseen neuvoston mukanaolon. Lisäksi on mielestäni valitettavaa, ettei neuvoston edustaja ole paikalla tässä tärkeässä keskustelussa.

Molemmissa mietinnöissä tehtyjen päätelmien perusteella on tarkistettava Lissabonin strategiaa ja annettava varauksetonta käytännön tukea uudelle yhteisötavoitteelle eli alueelliselle ulottuvuudelle – muuten ne jäävät täysin sisällyksettömiksi.

Esitän vielä viimeisen vetoomuksen kollegoilleni ennen äänestystä: olkaamme käytännöllisiä. Älkäämme taas vain tarkastelko uudelleen ja analysoiko; asettakaamme rakennerahastoista myönnettävän rahoituksen edellytykseksi yhtenäisen lähestymistavan noudattaminen ja vahvistakaamme myös selkeät sitoumukset kasvihuonekaasujen vähentämiseksi. Kaupunkien on toteutettava ilmastonsuojelua; muuten kaikki EU:ta ja jäsenvaltioita koskevat lupauksemme ovat täysin turhia.

  Puhemies. − (ES) Keskustelu on päättynyt.

Mietinnöistä toimitettava äänestys alkaa hetken kuluttua.

Kirjalliset kannanotot (142 artikla)

  Filip Kaczmarek (PPE-DE), kirjallinen. – (PL) Taloudellinen ja sosiaalinen koheesiopolitiikka on EU:n yhteenkuuluvuuden perusta. Tätä EU:n politiikan erityispiirrettä kadehditaan muiden maanosien alueellista yhdentymistä koskevissa aloitteissa. EU:n kehittämishankkeen ainutlaatuisuus on suurelta osin juuri yhteenkuuluvuuden käsitteen ansiota.

Afrikan ja Etelä-Amerikan alueellisissa aloitteissa varat eivät riitä edes symboliseen koheesiopolitiikkaan. EU:n laajentumissuunnitelmia arvioidaan usein yhteenkuuluvuutta lisäävien tehokkaiden toimintamahdollisuuksien kannalta. Voidaan aivan yksiselitteisesti todeta, että koheesiopolitiikka on valtava menestys EU:lle ja kaikille sen jäsenvaltioille.

EU:n kansalaiset arvioivat koheesiopolitiikkaa epäilemättä sillä perusteella, pannaanko sitä heidän mielestään täytäntöön ja saavuttaako se sille asetetut tavoitteet. Monissa jäsenvaltioissa ja etenkin niissä valtioissa, jotka ovat aivan hiljattain liittyneet EU:hun, koheesiopolitiikkaan kohdistuu suuria toiveita. Toivotaan, ettei solidaarisuus paljastu vain hienoksi termiksi, vaan että se johtaa konkreettisiin sitoumuksiin niitä kohtaan, joille kohtalo ei ole ollut kovin suopea. Koheesion avulla voidaan myös luoda yhtäläisiä mahdollisuuksia, mikä on loistavaa mainosta EU:lle.

Nimenomaan tästä syystä meidän ei pitäisi harkita taloudellisen ja sosiaalisen yhteenkuuluvuuden lisäämiseen myönnettyjen määrärahojen leikkaamista. Jo yksistään monien uusien haasteiden takia olisi päinvastoin harkittava yhteenkuuluvuudelle myönnettävien määrärahojen lisäämistä.

  Janusz Lewandowski (PPE-DE), kirjallinen. – (PL) Arvoisa puhemies, koheesiopolitiikka ei kuulu niihin keskeisiin politiikanaloihin, jotka ovat olleet käytössä Euroopan unionissa sen perustamisesta lähtien. Ei ollut sattumaa, että koheesiopolitiikka suunniteltiin, kun Euroopan unioniin liittyi suhteellisen heikosti kehittyneitä maita, sillä kyseiset maat eivät soveltuneet hyvin kuuden alkuperäisen jäsenmaan joukkoon. Siitä lähtien yhteenkuuluvuuden merkitys on lisääntynyt, ja siitä on tullut EU:n yhdentymisen tukipylväs ja olennainen osa perustamissopimuksia ja talousarvioita. Yli 308 miljardin euron myöntäminen yhteenkuuluvuudelle vuosia 2007–2013 koskevasta rahoituskehyksestä on todiste tästä.

Hiljattain tätä keskeistä EU:n politiikanalaa on alettu kyseenalaistaa. Kummallista kyllä, tämä suuntaus osuu samaan ajankohtaan kuin Euroopan unionin laajentuminen Keski- ja Itä-Euroopan maihin. Ne ovat historiallisista syistä jääneet eniten jälkeen muista. Siksi ei suoraan ehdoteta koheesiopolitiikan lakkauttamista vaan sen perinpohjaista uudelleenkohdentamista rakennerahastovarojen haaskaamista ja alalla tapahtuneita väärinkäytöksiä koskevien väitteiden takia. Tämän suurempaa virhettä emme voisi tehdä! Väärinkäytökset on selvitettävä ja kitkettävä, mutta juuri aluepolitiikan kautta EU:n konkreettiset vaikutukset tuntuvat kaikissa 27 jäsenvaltiossa. Koheesio tarkoittaa yhtäläisten mahdollisuuksien luomista ja yhteenkuuluvuuden tunnetta, eikä sitä saa sulauttaa muihin politiikanaloihin. Yhteenkuuluvuudella, kilpailukyvyllä ja ilmastonmuutoksen torjumisella pitäisi esimerkiksi olla omat budjettikohtansa. Koheesiovaroista rahoitettavien hankkeiden vahvistamisen pitäisi edelleen kuulua maiden ja alueiden toimivaltaan. Niillä on paljon parempi käsitys omista tarpeistaan kuin EU:n viranomaisilla.

  Rareş-Lucian Niculescu (PPE-DE), kirjallinen. – (RO) Komission kertomuksessa viitataan maaseudun autioitumiseen, jonka taustalla ovat muiden kuin maatalousalan työpaikkojen puute tai heikot elinolosuhteet.

Maaseudun kehittämisrahastolla edistetään yhdessä muiden rahastojen kanssa taloudellista ja sosiaalista yhteenkuuluvuutta. Maaseudun kehittämisvarojen tehokas hyödyntäminen on tervetullut ratkaisu näihin ongelmiin.

Tästä huolimatta näiden varojen tehokas käyttö edellyttää, että tarjottujen rahoitusmahdollisuuksien edunsaajaehdokkaat tunnetaan paremmin.

Tiedonsaanti on vieläkin tärkeämpää uusissa jäsenvaltioissa, jotka eivät vielä perehtyneet yhteisön rahoitusvälineiden käyttöön.

Kerron esimerkin edustamastani maasta Romaniasta: erään tutkimuksen mukaan puolet maaseudun asukkaista ei ole lainkaan tietoisia heille tarkoitetuista varoista, ja vain joka kymmenes kansalainen tietää, minkä toimielimen puoleen hänen pitäisi kääntyä saadakseen näitä rahoja käyttöönsä. On valitettavaa, että Romanian hallitus ei ole suunnannut kansalaisille riittävästi tiedotustoimia, ja samanaikaisesti on selvää, ettei kukaan voi korvata Romanian hallituksen työtä.

Tästä huolimatta katson, että riittävän tiedonsaannin varmistamisen ja tulevien edunsaajien valmistelun pitäisi olla tärkeä aihe komission asialistalla, koska se on koheesiovälineiden tehokkaan käytön edellytys.

  Richard Seeber (PPE-DE), kirjallinen. – (DE) EU:n laajentuminen 1. toukokuuta 2004 on lisännyt taloudellisia ja sosiaalisia eroja EU:ssa. Tämän vuoden tammikuussa alkoi koheesiopolitiikan uusi ohjelmakausi. Siinä keskitytään uusiin painopisteisiin ja tavoitteisiin: ympäristönsuojeluun, kilpailukykyyn sekä uusien ja parempien työpaikkojen luomiseen.

EU:n koheesiopolitiikan tarkoituksena on lisätä neljän erillisen ohjelman avulla EU:n ja sen alueiden kilpailukykyä esimerkiksi innovaatioiden, osaamisyhteiskunnan kehittämisen ja talouden kilpailukyvyn vahvistamisen kautta. Sen tarkoituksena on myös lisätä alueiden houkuttelevuutta investoijien ja asukkaiden kannalta kestävän aluekehityksen avulla. On luotava parempia ja ennen kaikkea uusia työpaikkoja, ja alueiden kehittämistä on jatkettava mahdollisuuksien lisäämiseksi ja erojen vähentämiseksi. EU:n laajennuttua jälleen sen rahoitus joudutaan nyt jakamaan 27 jäsenvaltion kesken. Varat on näin ollen käytettävä paremmin, tehokkaammin ja avoimemmin.

Eurooppa-neuvosto on osoittanut rahoituskehyksestä 307,6 miljardia euroa vuosiksi 2007–2013. Tämä on valtava rahamäärä. On tärkeää, että Itävallan kaltaisissa vauraissa jäsenvaltioissa kehitysongelmista kärsivät alueet saavat kohtuullisen osuuden varoista. Erityisesti vuoristoalueet tarvitsevat lisätukea.

  László Surján (PPE-DE), kirjallinen. – (HU) Tarkastellessaan uudelleen kolmea edellistä vuotta yhteenkuuluvuuspolitiikan alalla ja pannessaan merkille hyvät asiat mutta myös korjaamista vaativat virheet Euroopan parlamentti ei katso ainoastaan taaksepäin vaan myös eteenpäin.

Alikehittyneiden alueiden kehityksen vauhdittamiseksi on muutettava kaksi asiaa. On kiinnitettävä paljon enemmän huomiota ohjelmien tehokkuuteen ja lisättävä niistä saatavaa käytännön hyötyä. Tätä aihetta koskevia tutkimuksia on jatkettava, jotta tuloksia voidaan arvioida tarkemmin. Emme kuitenkaan voi vaieta siitä, että vuoden 2013 jälkeen alkavalla kaudella on taattava nykyistä enemmän varoja ohjelmille, jotka hyödyntävät tukea tehokkaasti ja joihin ei liity korruptiota ja poliittista vaikuttamista.

Alikehittyneiden alueiden nopeampi lähentäminen on sekä kyseisten alueiden asukkaiden että kehittyneemmillä alueilla asuvien kansalaisten edun mukaista, sillä tarvittavat varat saadaan kehittyneemmiltä alueilta. Näin ollen kehotan kollegojani noudattamaan tässäkin suhteessa esittelijän neuvoa ja luopumaan tarkistusten tekemisestä käsittelemäämme tekstiin.

(Istunto keskeytettiin klo 11.55 äänestysten alkamista odotettaessa ja sitä jatkettiin klo 12.05.)

Puhetta johti
puhemies Hans-Gert PÖTTERING