Hakemisto 
 Koko teksti 
Sanatarkat istuntoselostukset
Keskiviikko 12. maaliskuuta 2008 - Strasbourg EUVL-painos

Tšadin tilanne (keskustelu)
MPphoto
 
 

  Gay Mitchell (PPE-DE). – (EN) Arvoisa puhemies, kollegani esitteli lukuja, enkä ryhdy toistamaan niitä, lukuun ottamatta sitä, että hänen mainitsemistaan 57 000 pakolaisesta 12 000 on lähtenyt Keski-Afrikan tasavaltaan vuoden 2008 alusta lähtien. Tšadissa on nyt suuri joukko irlantilaissotilaita. Toivon heille kaikkea hyvää. He ovat osa suuria EU-joukkoja, joihin osallistuu yhteensä 14 EU:n jäsenvaltiota, kun taas operatiiviseen esikuntaan kuuluu 21 jäsenvaltiota.

Tilanne on tämä: meillä on edessämme hyvin vakava humanitaarinen ongelma. En ole samaa mieltä siitä, että vain Nato voisi ratkaista ongelman. EUROFOR voi ratkaista sen, jos operaatio on huolellisesti valmisteltu, ja sitä valmistellaan parhaillaan. Mielestäni on hyvä, että operaatio saa viimein työn tekemiseen tarvittavat välineet, mutta pyydän, että annamme sille myös aikaa saada jalansija alueella ja päästä alkuun työssä, jonka tavoitteena on tehdä alueesta turvallinen humanitaarisen työn tekijöille, sen sijaan, että arvostelemme sitä ikävin poliittisin kommentein, joita olemme kuulleet tänään äärivasemmistolta.

 
Oikeudellinen huomautus - Tietosuojakäytäntö