Sanatarkat istuntoselostukset

Keskiviikko 12. maaliskuuta 2008 - Strasbourg

19. Vankilassa olevien naisten erityistilanne ja vanhempien vangitsemisen vaikutukset yhteiskunnalliseen elämään ja perhe-elämään (keskustelu)

  Puhemies. − (EN) Esityslistalla on seuraavana Marie Panayotopoulos-Cassiotoun naisten oikeuksien ja sukupuolten tasa-arvon valiokunnan puolesta laatima mietintö vankilassa olevien naisten erityistilanteesta ja vanhempien vangitsemisen vaikutuksesta yhteiskunnalliseen elämään ja perhe-elämään (A6-0033/08).

  Marie Panayotopoulos-Cassiotou, esittelijä. − (EL) Arvoisa puhemies, naisten oikeuksien ja sukupuolten tasa-arvon valiokunta, joka esittelee tämän valiokunta-aloitteisen mietinnön, on tehnyt tämän asian parissa paljon työtä ja käyttänyt siihen paljon resursseja. Valiokuntamme jäsenet ovat työskennelleet tämän mietinnön parissa ja laatineet mittavan raportin naisten tilanteesta eurooppalaisissa vankiloissa. Kuulemistilaisuudessa kuulimme johtavien tutkijoiden ja kansalaisyhteiskunnan edustajien puhuvan tästä aiheesta. Euroopan parlamentin virkamiehet ovat pitäneet meille mielenkiintoisia esitelmiä tästä aiheesta. Niissä korostetaan parlamentin tekevän tärkeää työtä ihmisoikeuksien suojelun alalla ja vaikeissa vankilaolosuhteissa elävien naisten erityisoikeuksien turvaamisen puolesta. Naisvangit muodostavat oman erityisryhmänsä: he ovat eurooppalaisissa vankiloissa vähemmistö, sillä kaikista vangeista naisia on keskimäärin vain viisi prosenttia. Tämä luku tietenkin vaihtelee nollan ja seitsemän prosentin välillä.

Mietinnössä käsitellään naisvankien tilannetta mielestäni varsin perinpohjaisella tavalla, sillä kaikki mahdolliset näkökohdat on otettu huomioon. Mietinnössä käsitellään naisten erityisiä ja yleisiä terveydenhoitotarpeita, myös hygieniaan liittyviä erityisongelmia ja naisten psyykeen liittyviä erityisvaatimuksia. Siinä käsitellään naisvankien menneisyydestä johtuvia ongelmia. Lisäksi siinä käsitellään äitien erityistä tilannetta – tilastot nimittäin osoittavat että puolella eurooppalaisista naisvangeista on alaikäisiä lapsia – ja raskaudenaikaisia erityisolosuhteita, lapsen syntymää vankilassa ja lasten suojelua heidän ensimmäisinä elinvuosinaan, kun heidän on elettävä äitinsä kanssa vankilassa. Näistä syistä katsomme voivamme pyytää jäsenvaltioita luomaan EU:n avustuksella asianmukaiset aineelliset edellytykset varmistaa, että laitosten vangitsemistilat ovat asianmukaiset, niin kuin kansainvälisissä ja eurooppalaisissa säännöstöissä ja sopimuksissa määrätään. Lainsäädäntöä pitäisi voida nykyaikaistaa niin, että tuomiot vastaisivat sopivalla tavalla äitien erityisiä tilanteita. Lisäksi vankiloiden vakituista henkilökuntaa pitäisi valvoa säännöllisesti ja kouluttaa, jotta työntekijät suhtautuisivat ymmärtäväisesti naisten ongelmiin. Naisten vankilaolot pitäisi ottaa huomioon Euroopan komission vuotuisessa kertomuksessa EU:n ihmisoikeustilanteesta.

Tämänpäiväinen raportti luo pohjan keskustelulle, josta tulee toivoakseni hedelmällinen.

  Louis Michel, komission jäsen. − (FR) Arvoisa puhemies, hyvät parlamentin jäsenet, kollegani komission jäsen Špidla on hyvin iloinen siitä, että Euroopan parlamentti on päättänyt tarkastella naisvankien tilannetta ja sen vaikutusta heidän sosiaaliseen elämäänsä ja perhe-elämäänsä. Hän haluaa kiittää esittelijä Marie Panayotopoulosta erinomaisesta mietinnöstä.

Vaikka naisten osuus EU:n vankiloissa elävien vankien kokonaismäärästä on pieni, vain viisi prosenttia, on selvää, että heidän vangitsemisensa vaikuttaa vakavalla tavalla koko perheeseen. Lisäksi suhteellisen suurella osalla naisvangeista on lapsia.

Komissio kannattaa menettelytapoja, joilla torjutaan heikossa asemassa olevien ryhmien syrjäytymistä. Tähän ryhmään kuuluvat myös vangit. On kuitenkin korostettava, että jäsenvaltiot vastaavat ensisijaisesti sosiaalista osallisuutta koskevista kysymyksistä. Tällä alalla komission tehtävänä on lähinnä auttaa jäsenvaltioita torjumaan sosiaalista syrjäytymistä käyttämällä avointa koordinointimenetelmää ja toteuttamalla muita, tarkempia erityistoimia. Mielenkiintoista on kuitenkin se, että Lissabonin sopimuksessa määrätään oikeuteen, vapauteen ja turvallisuuteen liittyvistä uusista aloitteista. Juuri tällä alalla, jonka merkitys kasvaa jatkuvasti, yhä useampiin asioihin ryhdytään soveltamaan yhteispäätösmenettelyä, ja tämä tietenkin laajentaa parlamentin toimivaltaa käsitellä muutamia mietinnössänne esitettyjä ehdotuksia. Marie Panayotopoulosin mietinnössä käytetty lähestymistapa on tasapainoinen. Siinä noudatetaan täysin toissijaisuusperiaatetta ja pannaan merkille komissio toimivan tukijan tehtävässä, ja hyväksymme täysin käyttämänne menetelmät. Olemme tietoisia siitä, että torjuakseen naisvankien kohtaamia haasteita jäsenvaltioiden ja komission on keskityttävä vankiloiden elinolosuhteisiin, siihen, että perhesiteiden ja sosiaalisten suhteiden ylläpitäminen on hyvin tärkeää, ja tietenkin siihen, miten tärkeää on, että vangit sopeutuvat uudelleen yhteiskunta- ja työelämään. Tämä lähestymistapa vastaa komission sosiaalisen osallisuuden strategiaa, joka kattaa kolme laajaa alaa: sillä parannetaan mahdollisuuksia käyttää peruspalveluja ja tarttua eri tilaisuuksiin ja mahdollisuuksiin, siinä seurataan lain noudattamista syrjinnän torjumisessa ja siinä kehitetään tarvittaessa kohdennettuja menettelytapoja eri ryhmien tarpeiden täyttämiseksi.

Komissio järjesti keväällä 2006 julkisen kuulemistilaisuuden, jossa käsiteltiin sitä, pitäisikö EU:n ryhtyä uusiin toimenpiteisiin lisätäkseen työmarkkinoilta pahiten etääntyneiden aktiivista osallisuutta. Tulokset esiteltiin lokakuussa 2007 julkistetussa tiedonannossa. Tällöin käynnistettiin myös kuulemisen toinen vaihe. Työmarkkinaosapuolia kehotettiin esittämään mielipiteensä mahdollisuudesta parantaa avointa koordinointimenetelmää hyväksymällä yhteiset periaatteet – erityisesti tulotuen, aktiivisen työmarkkinapolitiikan ja laatupalvelujen saatavuuden osalta – yhteisten periaatteiden sisällöstä sekä siitä, kuinka näiden yhteisten periaatteiden toteuttamista voitaisiin tukea EU:ssa toteutettavalla valvonnalla ja tehtävillä arvioinneilla. Kuuleminen päättyi 28. helmikuuta 2008, ja komissio tutkii nyt työmarkkinaosapuolten ja muiden asianomaisten osapuolten esittämiä ehdotuksia.

Haluan vielä esittää lyhyesti muutaman kommentin mietinnöstä. Siinä käsitellään naisvankien sopeutumista uudelleen yhteiskunta- ja työelämään. Olemme samaa mieltä siitä, että kohdennetut täytäntöönpanotoimenpiteet pitäisi yhdistää turvaverkkoihin, jotka on mukautettu ehkäisemään sosiaalista syrjäytymistä. Vankien kotouttaminen pitäisi aloittaa jo vankilaympäristössä yhteistyössä asiaan perehtyneiden sosiaaliviranomaisten kanssa.

Olemme varsin tietoisia siitä, että hyväksyttävät ja kohtuulliset elinolot parantavat tuntuvasti vankien mahdollisuuksia sopeutua jälleen yhteiskuntaan. Viranomaisia, myös vankilaviranomaisia, pitäisi rohkaista tarjoamaan vangeille laadukasta ammatillista koulutusta. Vankiloiden sekä vangeille tarjottaviin töihin erikoistuvien yritysten välistä yhteistyötä on selvästikin tuettava osana kotouttamisprosessia.

Haluamme korostaa tältä osin Euroopan sosiaalirahaston tehtävää edistää mies- ja naisvankien osallistumista ja sopeutumista työmarkkinoille ja yleisesti yhteiskuntaan. Kuten uskoakseni tiedätte, Euroopan sosiaalirahastosta myönnetään osarahoitusta toimiin, jotka liittyvät vankien opetus- ja koulutusohjelmiin. Sen sijaan aloitteisiin, jotka koskevat suoraan vankien elinolosuhteiden parantamista, kuten uusien rakennusten rakentamista ja uusien palvelujen käyttöönottoa, voi saada rahaa muista rakennerahastoista.

Olen pannut merkille pyynnön, jonka Euroopan parlamentti on esittänyt komissiolle ja neuvostolle ja joka koskee puitepäätöksen tekemistä vankien oikeuksien turvaamista koskevista vähimmäissäännöistä sekä Euroopan vankeinhoidon peruskirjan laatimista. Katson, että minun on muistutettava parlamenttia jälleen siitä, että monet mietinnössä esiin tuodut asiat kuuluvat jäsenvaltioiden yksinomaiseen toimivaltaan, vaikka – kuten mainitsin – Lissabonin sopimuksen myötä yhteispäätösmenettelyä ryhdytään soveltamaan monissa oikeuteen, vapauteen ja turvallisuuteen liittyvissä asioissa. Tämä tarjoaa todellisen mahdollisuuden laajentaa Euroopan parlamentin roolia ja parantaa tämän hyvin tärkeän asian tilannetta ja käsittelyä.

  Anna Záborská, PPE-DE-ryhmän puolesta. – (SK) Naisvankeja koskeva valiokunta-aloitteinen mietintö on luonteeltaan hyvin symbolinen. Yhtäältä siinä vahvistetaan naisten oikeuksien ja sukupuolten tasa-arvon valiokunnan suhtautuvan asiaan hyvin käytännönläheisellä tavalla, ja toisaalta se vahvistaa kollegamme Marie Panayotopoulos-Cassiotoun sitoutuneen ihailtavalla tavalla asiaan.

Minun on korostettava, että Marie Panayotopoulos-Cassiotou toimii valiokunnassani hyvin aktiivisesti, ja kiitän häntä siitä, että hän suhtautuu aina vastuullisella tavalla työhönsä. Työskennellessämme tämän mietinnön parissa vierailimme henkilökohtaisesti Bruggen naisvankilassa. Tämän vierailun ansiosta voin todeta, ettei tämä mietintö ole todellakaan pelkästään teoreettinen. Olen iloinen siitä, että mietinnössä käsitellään naisvankien tilanteen kaikkia näkökohtia. Haluan itse korostaa erityisesti sitä, miten tärkeää on suojella lapsia psykologiselta vahingolta heidän vanhempiensa ollessa vankilassa.

Seuraava kertomukseni perustuu omiin kokemuksiini. Kommunistivallan aikana, ollessani viisivuotias, isäni pidätettiin ja hänelle langetettiin pitkä vankeusrangaistus tekaistuista poliittisista syistä. Koulussa opettajat kyselivät minulta usein, missä hän oli ja miksei hän koskaan tullut vanhempaintapaamisiin, vaikka kaikki tiesivät hänen olevan vankilassa. Se teki kipeää. Lapsien ei pitäisi joutua kärsimään heidän ympäristönsä tunteettoman käytöksen aiheuttamista traumoista, sillä tällainen käytös pahentaa heidän vanhempiensa vankeudesta johtuvaa häpeän leimaa. Säännöllisen yhteyden pitäminen vankilassa olevaan äitiin on hyvin tärkeää lapsen tulevan elämän ja tulevien ihmissuhteiden kannalta.

Lopuksi haluan kiinnittää huomionne erityisesti mietinnön 22 kohtaan ja korostaa sitä, kuinka tärkeänä Marie Panayotopoulos-Cassiotou pitää perhesuhteiden säilyttämistä.

  Teresa Riera Madurell, PSE-ryhmän puolesta. – (ES) Arvoisa puhemies, haluan ennen kaikkea kiittää esittelijää hänen tekemästään erinomaisesta työstä ja avoimuudestaan, mikä mahdollisti merkittävien sopimusten aikaansaamisen ryhmäni esittämistä tarkistuksista.

Tämä on hyvin kattava mietintö, eikä siinä jätetä käsittelemättä yhtäkään aihepiiriä, joka liittyy isien ja äitien vangitsemisesta johtuviin vaikeuksiin sosiaalisessa elämässä ja perhe-elämässä. Siinä tuodaan esiin monia uusia näkökohtia, joista yksi on lapsistaan vastuussa olevien isien ja äitien kohtelu vankilassa.

Tavoitteena oli löytää ratkaisu, jolla taattaisiin lasten oikeuksien kunnioittaminen tilanteessa, jossa on noudatettava vankeihin sovellettavia turvatoimenpiteitä. Mietinnössä ehdotetaan, että jäsenvaltioihin perustettaisiin tavallisesta vankilasta erillään olevia yksiköitä, joissa elinolot olisi mukautettu vastaamaan lasten tarpeita ja joissa huomioitaisiin heidän sopeutumisensa yhteiskuntaan.

Sama koskee vankeja, joilla on muita huollettavanaan. Suurin osa tässä tilanteessa olevista vangeista on naisia. Suosituksena on jälleen kerran, että näissä tapauksissa langetettaisiin vankeusrangaistuksen sijaan etupäässä vaihtoehtoisia rangaistuksia. Tältä osin mietinnössä tuodaan selvästi esiin, että sellaisiin miesvankeihin, joilla on pieniä lapsia tai muita perheeseen liittyviä velvoitteita, pitäisi soveltaa samoja toimenpiteitä kuin naisvankeihinkin.

Lisäksi on varmistettava, että näissä toimenpiteissä kunnioitetaan täysin vankien seksuaalista suuntautumista ja kaikkia lain mukaisia perhemuotoja. Naisvankien on päästävä osallistumaan ehkäisykampanjoihin ja saatava yhtäläiset mahdollisuudet osallistua perhesuunnitteluohjelmiin.

Mietinnössä pyydetään myös käynnistämään ohjelmia, joilla vähennetään vankien vaaraa joutua väkivaltatilanteisiin, ja tarjoamaan psykologista apua seksuaaliväkivallan uhreiksi joutuneille naisille. Lisäksi siinä suositellaan, että vankilan työntekijöille järjestettäisiin tätä asiaa koskevaa koulutusta ja että heidän tietoisuuttaan siitä lisättäisiin.

Ryhmämme teki tiivistä yhteistyötä esittelijän kanssa ja esitti näitä ja muita tarkistuksia. Katson, että olemme saaneet kaiken kaikkiaan aikaan mietinnön, josta Euroopan parlamentti voi olla ylpeä. Kiitän siksi esittelijää vielä kerran.

  Marios Matsakis, ALDE-ryhmän puolesta. – (EN) Arvoisa puhemies, puhun tästä asiasta yksityishenkilönä. Marie Panayotopoulos-Cassiotou on tehnyt kovasti työtä ja laatinut viisaudessaan erinomaisen mietinnön, jossa käsitellään erittäin tehokkaalla tavalla naisvankien ongelmia.

Useimmat Marie Panayotopoulos-Cassiotoun mietinnössä esitetyt asiat pitävät tietenkin paikkansa. Mietin kuitenkin, onko mietintö laadittu todellisen maailman sijaan idealistisessa maailmassa, jossa vankilat eivät toimi niinkään tuomittujen yksilöiden rangaistuslaitoksina vaan kuntoutuslaitoksina. Kylmä totuus on se, että niin EU:ssa kuin maailmallakin vankiloiden toiminta on yleisesti puutteellista sekä miesten että naisten kannalta. Tämä ei tietenkään tarkoita, etteikö meidän pitäisi pyrkiä muuttamaan tilannetta. Se ei myöskään tarkoita sitä, ettei meidän tarvitsisi olla kiinnostuneita naisvankien erityistarpeista. Päinvastoin meidän velvollisuutenamme on vaatia parannuksia. Emme saa kuitenkaan unohtaa seuraavia yksinkertaisia tosiasioita.

Ensinnäkin koko vankilajärjestelmämme kaipaa muutoksia.

Toiseksi naisten ja miesten välillä ei saisi ilmetä odottamatonta syrjintää, lukuun ottamatta asioita, jotka ovat tarpeen pelkästään biologisten eroavaisuuksien, myös äitiyden ja siihen liittyvien erityisten näkökohtien vuoksi.

Kolmanneksi vankilat eivät ole hotelleja. Ne eivät ole myöskään synnytysosastoja eivätkä lastentarhoja.

Neljänneksi useimmat vangit – niin miehet kuin naisetkin – ovat tuomittuja rikollisia, ja monet heistä ovat syyllistyneet hirvittäviin tekoihin, jotka kohdistuvat muihin ihmisiin.

Viidenneksi, niin kovalta kuin tämä saattaakin kuulostaa, monet tuomitut naiset eivät kykene hoitamaan tehtäviään äitinä, ja siksi heidän lastensa kasvatus on pyrittävä järjestämään vaihtoehtoisin keinoin.

Kuudenneksi kysymys siitä, pitäisikö naisvankien saada mahdollisuus hankkiutua raskaaksi vankilassa, ei ole millään muotoa kiistaton.

Kaiken tämän todettuani haluan kuitenkin ilmoittaa lopuksi äänestäväni tämän mietinnön puolesta.

  Ewa Tomaszewska, UEN-ryhmän puolesta. – (PL) Arvoisa puhemies, haluan kiinnittää parlamentin jäsenten huomion kahteen mietinnössä todettuun seikkaan.

Ensimmäinen niistä liittyy olosuhteisiin, joissa vankeusrangaistus suoritetaan. On hyvin tärkeää, että naiset saavat mahdollisuuden käyttää henkilökohtaiseen hygieniaan tarkoitettuja tiloja ja mukavuuksia ja että he saavat tarvitsemiaan lääketieteellisiä erityispalveluja. Ollessani kommunistisen Puolan poliittinen vanki minulle annettiin neljäsosa harmaasta saippuanpalasta, ja sen piti riittää puoli vuotta. Saattoi kulua viikkoja ilman että pääsin käyttämään lakisääteistä oikeuttani peseytyä. Tämä on kohtuutonta. Naisvankien pitäisi saada käyttöönsä juoksevaa vettä ja kuumaa vettä peseytymistä varten sekä mahdollisuus päästä gynekologille ja mammografiaan riippumatta heidän tuomionsa tyypistä ja sen pituudesta.

Toinen asiani liittyy siihen, kuinka äitien ja raskaana olevien naisten vankeustuomio vaikuttaa heidän lastensa elämään ja terveyteen. Etenkään naiset eivät usein pääse käyttämään oikeuttaan osallistua oikeudenkäynteihin, joissa käsitellään heidän oikeuksiaan vanhempina. Vangeilta evätään mahdollisuus osallistua kuulemisiin. Lapsilla, joiden äidit ovat vankilassa, on vain rajalliset oikeudet olla heihin yhteydessä. Vastasyntyneet vauvat viedään usein äideiltään pian synnytyksen jälkeen, joten he eivät saa rintamaitoa. On muistettava, että aina kun naiselle langetetaan vankeusrangaistus, rangaistus koskettaa välillisesti myös hänen lapsiaan ja koko perhettä. Siksi tällaisia rangaistuksia pitäisi langettaa vain poikkeustapauksissa. Lopuksi haluan vielä kiittää esittelijää.

  Hiltrud Breyer, Verts/ALE-ryhmän puolesta. – (DE) Arvoisa puhemies, tämä valiokunta-aloitteinen mietintö on tärkeä, sillä naisvankien tilanne on tuotava vihdoin päivänvaloon ja heidän ongelmansa on määritettävä. Naisten oikeudet ovat voimassa myös – ja erityisesti – vankilassa. Onneksi meillä ei ole vielä Euroopan unionissa samanlaista tilannetta kuin Yhdysvalloissa, missä vankiloista ja ihmisten vangitsemisesta on tullut tuottoisaa liiketoimintaa. Naisvankien määrä kasvaa kuitenkin Euroopassa, ja siksi meidän on kiinnitettävä huomiota heidän erityiseen tilanteeseensa.

Ensimmäinen kysymys koskee terveydenhuoltoa, josta olemme juuri puhuneet. Naisvangit ovat kokeneet väkivaltaa, joskus seksuaalista väkivaltaa, joko vankilassa tai ennen vankeusrangaistusta. He tarvitsevat asianmukaista psykologista apua ja terapiaa, sillä he kärsivät usein myös riippuvuuksista. Lisäksi naiset ovat vaarassa joutua vankilassa seksuaalisen hyväksikäytön uhreiksi. Äitien tilanteeseen on kiinnitettävä erityistä huomiota. Emme voi sallia sitä, että Saksan tapaukset toistuvat: vain muutaman kuukauden ikäiset vauvat on otettu pois äideiltä, koska vankilassa ei ole paikkoja äideille ja lapsille. Tämä on johtanut kuukausien erossaoloon. Tarvitsemme myös lisää varoja siihen, että autamme naisia sopeutumaan vapautumisensa jälkeen uudelleen yhteiskuntaelämään.

Yksi mielestäni erityisen huolestuttava asia on se, että siirtolaistaustaisten tyttöjen ja naisten erityinen tilanne on noussut selvästi esiin. On tärkeää, että kiinnitämme huomiota niiden naisten tilanteeseen, jotka ovat saapuneet Eurooppaan muualta ja joita pidetään pidätyskeskuksissa. Monet näistä naispakolaisista, turvapaikanhakijoista ja laittomista siirtolaisista elävät vankilamaisissa olosuhteissa näissä pidätyskeskuksissa, eikä Euroopan unionilla ole toistaiseksi lainsäädäntöä siitä, kuinka pitkään heitä voidaan pisimmillään pitää näissä keskuksissa.

Lopuksi puhun asiasta, josta Euroopan parlamentti on laatinut tutkimuksen: vaadimme tehostamaan kiireesti erityisen riskialttiiden ryhmien ja erityisesti seksuaaliväkivallan uhriksi joutuneiden naisten suojelua.

  Věra Flasarová, GUE/NGL-ryhmän puolesta. – (CS) Arvoisa puhemies, hyvät parlamentin jäsenet, kuuluisassa teoksessaan ”Tarkkailla ja rangaista” ranskalainen filosofi Michel Foucault mainitsee muun muassa kolme vankeuteen liittyvää näkökohtaa. Nämä näkökohdat ovat säilyneet koko rankaisemisen pitkän historian ajan nykypäivään asti.

Ensinnäkin vankeuden alkuperäisenä tarkoituksena on eristää rikoksentekijä yhteiskunnasta. Toiseksi rangaistus tarjoaa mahdollisuuden sovittaa syyllisyys (ahdistuneisuuden laukeaminen). Kolmanneksi asiaan liittyy nykyaikainen näkökulma, jonka mukaan vangille tarjotaan mahdollisuus kuntoutua ja sopeutua uudelleen yhteiskuntaan. Tätä viimeisintä näkökulmaa on pidetty sivistysmaissa kaikkein tärkeimpänä.

Yhteiskunta ei kosta rikoksentekijälle eikä halua häpäistä häntä. Päinvastoin se pyrkii muuttamaan tuomitun rikollisen toimintamalleja, joiden vuoksi hän on rikkonut lakia, vaikka mahdollisuudet saada muutosta aikaan ovat toisinaan varsin pienet. Vankeuden ei ole tarkoitus vahingoittaa vangittua – puhumattakaan hänen perheenjäsenistään.

Esittelijä on määritellyt yhden vankeuteen liittyvän ongelman varsin selvästi: pääpaino on yksilön syyllisyydellä ja hänen rankaisemisellaan, ja se, että rangaistus vaikuttaa myös tuomitusta riippuviin ihmisiin, sivuutetaan. Tällaiset ihmiset ovat yleensä naisvankien lapsia.

Yli puolella kaikista eurooppalaisista naisvangeista on yksi lapsi. Tarkat luvut vaihtelevat maakohtaisesti, samoin vankilaolosuhteet. Esimerkiksi kotimaassani Tšekin tasavallassa vakavin ongelma on vankiloiden tilanahtaus. Toisaalta asiasta vastaavat viranomaiset pyrkivät lieventämään rangaistusten haittavaikutuksia naisiin ja heidän perheenjäseniinsä sekä helpottamaan näiden naisten paluuta normaaliin elämään. Näitä pyrkimyksiä auttaa vankeja sopeutumaan yhteiskuntaan haittaa kuitenkin tarvittavan rahoituksen, esimerkiksi sosiaalityöntekijöiden tarvitsemien varojen, puute.

Olen esittelijän kanssa samaa mieltä siitä, että perhesiteiden ylläpitämisen edellytyksiä on tärkeää parantaa, sillä perheestä erottaminen yhdistettynä syyllisyyteen ja rangaistukseen johtaa etääntymiseen, jolloin vankilasta palaaminen on vielä paljon vaikeampaa. En viittaa tietenkään tapauksiin, joissa perhesiteet ovat katkenneet jo ennen vangitsemista.

Päätän puheenvuoroni erääseen merkittävään asiaan: psykologiset tutkimukset osoittavat, että naisvankien on vaikeaa sopeutua elämään hyvin lähellä toisiaan. Miesten on helpompaa sietää pakonalaista läheisyyttä, ja he ovat parempia ratkomaan konflikteja.

  Zita Pleštinská (PPE-DE). – (SK) Arvoisa puhemies, Marie Panayotopoulos-Cassiotou esittelee mietintönsä ajankohtana, jona monissa jäsenvaltioissa toteutetaan vankilainfrastruktuurin muutoksia, muun muassa perustetaan naisvankiloita. Maantieteellinen sijainti on merkittävä asia: se voi esimerkiksi parantaa naisvankien mahdollisuuksia ylläpitää perhe- ja ystävyyssuhteita ja osallistua uskonnollisiin tilaisuuksiin.

Naisvankien, erityisesti äitien ja raskaana olevien naisten eristäminen ja ahdinko voivat vaikuttaa haitallisesti paitsi itse äitiin myös ennen kaikkea hänen lapseensa tai lapsen kehitykseen. Siksi uskonnollisiin tilaisuuksiin osallistuminen voi saada aikaan myönteisiä muutoksia näiden vankien elämässä.

Jäsenvaltioiden on kunnioitettava vankilapolitiikassaan tiukasti ihmisarvon loukkaamattomuuden ja perusoikeuksien kunnioittamisen kaltaisia arvoja. Järjestyksen ylläpitäminen vankiloissa edellyttää pätevää henkilökuntaa, joka kykenee tukahduttamaan naisvankeihin kohdistuvan väkivallan ja heidän hyväksikäyttönsä. Emme saa myöskään unohtaa, että henkilökunnan pitäisi kyetä tarjoamaan myös psykologista tukea, sillä monet naiset kantavat mukanaan menneisyydessään saamia traumoja.

Kiitän esittelijää ajantasaisesta analyysista, joka sisältää useita merkittäviä havaintoja. Mietinnössä esitetään myös joukko ehdotuksia naisvankien, erityisesti yksinhuoltajaäitien ja nuorten vankien olosuhteiden parantamisesta. Olen iloinen siitä, että esittelijä kiinnitti erityistä huomiota raskaana oleviin naisiin.

Naisvangit ovat joutuneet usein väkivallan uhreiksi. Siksi tätä aihealuetta on käsiteltävä hyvin hienotunteisesti. On myös löydettävä rohkeutta esittää vankilapolitiikkaa koskevia uusia innovatiivisia toimenpiteitä. Vankilasta vapautumisen jälkeen naisille on tarjottava kaikki mahdollinen apu, jotta he voivat sopeutua ongelmitta uudelleen yhteiskuntaan.

  Zita Gurmai (PSE). – (HU) Arvoisa puhemies, kiitos puheenvuorosta. Arvoisa komission jäsen, hyvät parlamentin jäsenet, myös vangeilla on oltava yhtäläiset mahdollisuudet. Naisvangeille on järjestettävä asianmukaiset terveydenhoito- ja hygieniatilat, jotka poikkeavat miesten tiloista. Mahdollisuus ylläpitää perhesuhteita on naisvangeille erityisen tärkeää, sillä se helpottaa heidän sopeutumistaan uudelleen yhteiskuntaan, kuten jotkut kollegoistani ovatkin jo maininneet. Huumeriippuvuustapauksissa ja muutamissa muissakin tapauksissa psykologinen tuki on hyvin tärkeää, ja monet jäsenvaltiot ovat laatineet monipuolisia, sukupuolilähtöisiä ohjelmia ratkoakseen näitä ongelmia. Uusien jäsenvaltioiden on noudatettava tätä esimerkkiä. Entisten naisvankien on hyvin vaikeaa saada työtä. Koulutusohjelmien järjestäminen vankiloissa voi auttaa löytämään ratkaisuja tähän ongelmaan ja vähentää myös näin rikoksen uusimisen vaaraa. Mietintö on erinomainen, ja suosittelen sen hyväksymistä.

  Bairbre de Brún (GUE/NGL). – (GA) Arvoisa puhemies, Marie Panayotopoulos-Cassiotoun valiokunta-aloitteinen mietintö naisvankien tilanteesta on mielestäni hyvä. Sitä voitaisiin mielestäni parantaa vielä muutamalla tarkistuksella.

Mietinnössä pitäisi painottaa uudelleensijoittamisen käsitettä, koska se kuvaa tarkemmin prosessia, jossa naisvangit valmistautuvat lähestyvään vapautumispäivään. Tätä pitäisi helpottaa ottamalla käyttöön totutteluasuntoloita, joiden ympäristö on vangeille sopiva ja heitä tukeva.

Kehotan teitä kannattamaan tarkistuksia, joiden tavoitteena on lopettaa tyttöjen sulkeminen aikuisten vankiloihin. Naisvankiloiden henkilökunnan pitäisi muodostua mahdollisimman suurelta osin naisista. Tämä koskee myös lääkintähenkilöstöä.

Vuonna 2004 julkaistiin raportti ja jälleen viime vuonna uusi raportti, jossa kuvailtiin, millaisissa hirvittävissä oloissa naisvangit keskimäärin elävät vaalipiirissäni Pohjois-Irlannissa. Kehotan komissiota lukemaan kyseisen raportin ja tämän mietinnön suositukset.

  Kathy Sinnott (IND/DEM). – (EN) Arvoisa puhemies, monet naisvangit ovat kokeneet väkivaltaa ja hyväksikäyttöä, minkä vuoksi heidän saattaa olla vaikeaa luoda vakaita ihmissuhteita – ja juuri niitä he viime kädessä todella tarvitsisivat.

Sen lisäksi, että pyrimme sopeuttamaan vangit yhteiskuntaan, meidän tavoitteenamme pitäisi olla myös heidän henkilökohtainen kehityksensä. Tässä yhteydessä esiin nousee tietenkin lapsia koskeva kysymys. Vankilassa naiset erotetaan vauvoistaan usein vain muutama tunti synnytyksen jälkeen. Tämä vaikuttaa suoraan äidin ja vauvan mahdollisuuksiin kehittää tervehenkinen keskinäinen suhde. Äidin ja vauvan välisen erityisen suhteen kehittyminen edellyttää viime kädessä sitä, että he saavat kasvaa yhdessä. Heidän on mahdollista kasvaa yhdessä terveellä ja normaalilla tavalla vain siten, että he saavat olla yhdessä kaikkialla ja heille luodaan tukeva ja turvallinen elinympäristö.

Jos erotamme äidin ja vauvan toisistaan, tuomitsemme heidän suhteensa epäonnistumaan. Miksi tekisimme niin, kun useimmat näistä naisista tarvitsevat elämäänsä ennen kaikkea vakaita, helliä ihmissuhteita?

  Corina Creţu (PSE). – (RO) Arvoisa puhemies, keskustelumme kohteena olevassa mietinnössä tuodaan esiin useita ongelmia, joita jäsenvaltiot kohtaavat tällä alalla.

Rikollisuuden määrän kasvettua tietyissä ympäristöissä, etenkin niissä, jotka ovat muita huonommassa asemassa ja joiden asukkaille on tyypillistä köyhyys, lukutaidottomuus ja perheen hylkääminen, ja sosiaaliturvajärjestelmän heikennyttyä jäsenvaltioiden hallitukset ovat päätyneet mielestäni huonoon ratkaisuun – rangaistusten tiukentamiseen.

Romaniassa yleisön huomio kiinnittyi hiljattain samaan perheeseen kuuluvien kolmen naisen – äidin, tyttären ja isoäidin – tapaukseen. Heille langetettiin samaan aikaan vankeustuomio vähäisestä rikkomuksesta. Tämä esimerkki ei ollut ainut laatuaan. Katson siksi, että yksi tärkeimmistä mietinnössä esitetyistä suosituksista on se, että vankeusrangaistuksen sijasta pitäisi käyttää muita rangaistuksia. Tämä on erityisen tärkeää silloin, kun kyse on lapsen elämästä. Erikoistilanteena voidaan pitää tapausta, jossa alaikäisen lapsen molemmat vanhemmat ovat vankilassa.

Kannatan mietinnössä esitettyä, komissiolle osoitettua pyyntöä laatia Euroopan vankeinhoidon peruskirja, jonka ansiosta jäsenvaltioiden vankilaolosuhteet voitaisiin yhtenäistää ja vankeusrangaistuksen suorittaneet voisivat sopeutua nopeammin takaisin yhteiskuntaan. Kiitän esittelijää hänen tekemästään työstä.

  Zuzana Roithová (PPE-DE). – (CS) Arvoisa puhemies, kuten olemme kuulleet, EU:n vankiloissa elävistä vangeista viisi prosenttia on naisia. Puolet heistä on äitejä, joilla on pieniä lapsia, ja useimmat heistä ovat kokeneet väkivaltaa ja hyväksikäyttöä.

Kannatan tätä mietintöä täysin ja kiitän kaikkia, jotka ovat osallistuneet sen laatimiseen. Mietinnössä korostetaan, että jäsenvaltioiden on edistettävä naisille sopivien erityisten vankilaolosuhteiden kehittämistä. Mielestäni on hyvin tärkeää, että mietinnössä korostetaan, ettei vankien ihmisarvoa saa loukata, jotta heidän tuleva sopeutumisensa takaisin yhteiskuntaan onnistuisi. Lasten vierailuja varten on luotava miellyttävä ympäristö, ja naisille on opetettava, mitä ihmisarvo merkitsee.

Olin siksi hyvin yllättynyt liberaalien vaatimuksesta äänestää erikseen 19 kohdasta, jossa ehdotetaan, että naiset saisivat oikeuden osallistua uskonnollisiin tilaisuuksiin. Mielestäni on surullista, että huominen äänestystulos saattaa ratkaista sen, onko naisvangeilla eri oikeudet kuin vankilan muurien ulkopuolella elävillä naisilla.

  Louis Michel, komission jäsen. − (FR) Arvoisa puhemies, hyvät parlamentin jäsenet, haluan luonnollisesti kiittää kaikkia puhujia äärimmäisen rikkaasta ja mielenkiintoisesta keskustelusta. En vastaa tästä asiasta komissiossa, mutta tämä oli silti äärimmäisen rohkaiseva ja mielenkiintoinen keskustelu. Mieleeni nousi useita omakohtaisia asioita, ja se on kiistaton todiste siitä, että olette vanginneet mielenkiintoni keskustelemalla aiheesta, joka on selvästikin hyvin tärkeä.

Voidaksemme poistaa esteet, jotka vaikeuttavat naisvankien sopeutumista takaisin yhteiskuntaelämään ja työmarkkinoille, meidän on selvästikin korostettava jälleen, että täytäntöönpanotoimenpiteet on yhdistettävä mukautettuun turvaverkkoon. Tämä edellyttää toimia kaikilta asianosaisilta, myös työmarkkinaosapuolilta.

Komissio jatkaa sosiaalista osallisuutta koskevien kysymysten käsittelyä jäsenvaltioiden kanssa avoimen koordinointimenetelmän mukaisesti. Täällä on esitetty monia ehdotuksia, jotka välitän tietenkin komission jäsen Špidlalle ja jotka ovat vanginneet mielenkiintoni. Esimerkiksi se, että tuomitulle pyrittäisiin langettamaan vaihtoehtoinen rangaistus aina, kun se on mahdollista – eli silloin, kun hän ei ole vaaraksi yhteiskunnalle – on hyvin mielenkiintoinen lähestymistapa. Tämä malli on jo käytössä monissa jäsenvaltioissa. Puhun nyt avoimesti: mieleeni tuli myös mahdollisuus käyttää sähköisiä tunnistimia, joiden ansiosta tuomitut voitaisiin päästää pois vankilasta ja he voisivat elää perheidensä parissa. Näissä yhteyksissä on kiinnitettävä huomiota moniin eri asioihin, ja se, mitä täällä on todettu, pitää hyvin paikkansa: vankeusrangaistuksessa on ennen kaikkea kyse teon sovittamisesta yhteiskunnalle, ja siksi on pyrittävä siihen, että tämä yhteiskuntaan sopeutuminen olisi myönteinen asia. Myös Anna Záborská toi esiin hyvin mielenkiintoisia huomioita, ja monet puhujat toistivat niitä eri tavoin. Ne koskivat perhesiteitä ja suhteita lapsiin – jälkimmäisten ylläpitäminen edellyttää tietenkin erityisiä toimintatapoja.

Koska vastaan komissiossa kehitysyhteistyöstä, vankiloiden hygienia, terveydenhuolto, seksuaaliset mieltymykset, seksuaalinen hyväksikäyttö ja seksuaalinen väkivalta ovat minulle tuttuja asioita, vaikken vastaakaan juuri tästä asiasta. Teen luonnollisesti säännöllisiä vierailuja kehitysmaiden vankiloihin. Voin siksi luvata teille, että ymmärrän todellakin näitä asioita.

Lupaan joka tapauksessa kertoa komission jäsen Špidlalle tästä erinomaisesta keskustelusta ja täällä kuulemistani erinomaisista ajatuksista. Tiedän, että hän on niistä hyvin kiinnostunut.

  Marie Panayotopoulos-Cassiotou, esittelijä. − (EL) Arvoisa puhemies, kiitos, että olette jaksanut kanssamme näin myöhään. Haluan myös kiittää komission jäsen Micheliä ja komission jäsen Špidlaa heidän myönteisestä tavastaan osallistua esittelemämme mietinnön käsittelyyn. Lisäksi haluan kiittää parlamentin jäseniä ja Marios Matsakista, joka oli ainut tähän keskusteluun osallistunut parlamentin miesjäsen.

Pidän perhesiteiden säilyttämistä yhteisenä nimittäjänä, ja kaikki ovat korostaneet sen merkitystä. On myös hyvin tärkeää suojella lapsia, ennen kaikkea pieniä lapsia, ja luoda naisten tarpeita vastaavat asianmukaiset olosuhteet. Ensisijaisesti meidän pitäisi kuitenkin pyrkiä puolustamaan ihmisoikeuksia, ennen kaikkea naisten oikeuksia, riippumatta siitä, ovatko he vankilassa vai eivät. Siispä naisvankeihin pitäisi soveltaa samoja sääntöjä kuin muihinkin naisiin.

Sosiaalisesta syrjäytymisestä totean, että haluan kiittää erityisesti komission jäsen Špidlaa, joka korosti komission jäsen Michelin välityksellä tukitoimenpiteiden merkitystä jo vangitsemisvaiheessa. Niitä ovat esimerkiksi ammatillista koulutusta, työmarkkinoille sopeutumista ja yksityisen sektorin kanssa tehtävää yhteistyötä koskevat toimenpiteet. Arvoisa komission jäsen, voimme siis tehdä sanoistanne totta: meidän on varmistettava, että vankeustuomio merkitsee mahdollisuutta eikä kostoa. Marios Matsakisin esittämään ajatukseen vaarallisista taipumuksista totean, että niitä on havaittavissa sekä vankiloissa että niiden ulkopuolella. Siksi meidän on tarjottava tilaisuus ja lääketieteelliset keinot torjua niitä, jotta voimme ehkäistä yksilöiden syrjäytymistä. Syrjäytyminen on ristiriidassa niiden ajatusten kanssa, joita meillä on yksilöiden ihmisarvosta ja mahdollisuudesta tukea heitä niin, että he voivat tehdä yhteiskunnassa parhaansa.

Toivon, että uusi Lissabonin sopimus tarjoaa meille mahdollisuuden toteuttaa lisää toimia, kuten komission jäsen sanoi. Koska tämän mietinnön esittely ja sopimuksen ratifiointi ovat ajallisesti toisiaan lähellä, monista mietinnössä esitetyistä ehdotuksista voi tulla totta. Palaan kuitenkin vielä asiaan, jota ei mainittu, eli siihen, että ihmisoikeuksia koskevassa komission vuosikertomuksessa pitäisi käsitellä myös naisvankien tilannetta eurooppalaisissa vankiloissa.

  Puhemies. − (EN) Vaikka ainut puheenvuoron käyttänyt miesjäsen oli Marios Matsakis, komission jäsen Michel puhui komission puolesta, ja olen kuunnellut tätä kiinnostavaa keskustelua erittäin kiinnostuneena.

Kuten tavallista naiset käyttävät näissä myöhäisissä keskusteluissa puheenvuoroja miehiä enemmän, mutta tämä ei vähennä heidän työpanoksensa merkitystä. Kiitän esittelijää ja muita puheenvuoron käyttäneitä heidän puheenvuoroistaan: loppujen lopuksihan puhutte tällaisissa keskusteluissa niiden naisten puolesta, jotka eivät pääse puhumaan omasta puolestaan.

Keskustelu on päättynyt.

Äänestys toimitetaan torstaina 13. maaliskuuta.

Kirjalliset kannanotot (142 artikla)

  Katalin Lévai (PSE), kirjallinen. – (HU) Haluan kiinnittää parlamentin jäsenten huomion siihen, että vaikka EU:n vangeista noin 4–5 prosenttia on naisia ja vaikka naisvankien osuus kasvaa miesvankien osuutta nopeammin monien jäsenvaltioiden vankiloissa, itse vankilat ovat edelleen pääosin miehille suunniteltuja eikä niissä oteta huomioon naisvankien erityistarpeita, vaikka heidän määränsä kasvaa koko ajan.

Asiat, jotka antavat eniten aihetta huoleen, ovat terveydenhuolto, äitien tilanne sekä vankien sopeutuminen uudelleen työ- ja yhteiskuntaelämään. Naisvankeja koskevat tilastot osoittavat, että naisvankien koulutustaso on yleensä matala ja että heiltä puuttuu ammatillinen osaaminen. Jos haluamme, että naisvangit onnistuvat sopeutumaan uudelleen yhteiskuntaan ja luomaan itselleen vakaamman elämän vankeuden jälkeen, meidän on tarjottava kaikille vangeille tilaisuus perustavanlaatuiseen koulutukseen. Monissa eurooppalaisissa vankiloissa on havaittavissa, että naisille tarjottavan ammatillisen koulutuksen ja työmarkkinoiden tarpeiden välillä on selvä ero. Useimmissa vankiloissa naisille tarjottavassa ammatillisessa koulutuksessa kehitetään vain sellaisia taitoja, jotka liittyvät naisten perinteisiin kulttuurisiin ja sosiaalisiin rooleihin. Työmarkkinoilla tällaista ammatillista osaamista ei yleensä juurikaan arvosteta, ja nämä alat ovat matalapalkkaisia. Tämä voi puolestaan edesauttaa sosiaalisen epätasa-arvon jatkumista ja heikentää naisvankien mahdollisuuksia sopeutua uudelleen työ- ja yhteiskuntaelämään. Siksi vankilaviranomaisia pitäisi kannustaa tarjoamaan – kenties yhteistyössä ulkoisten palveluntarjoajien kanssa – laadukasta ammatillista koulutusta ja monipuolisia työllistymismahdollisuuksia, jotka vastaavat työmarkkinoiden vaatimuksia eivätkä ole sidoksissa sukupuolistereotypioihin.