Kroatian edistymiskertomus vuodelta 2007 – Entistä Jugoslavian tasavaltaa Makedoniaa koskeva vuoden 2007 edistymiskertomus (keskustelu)
Borut Pahor (PSE). – (SL) Kroatiaa koskevan mietinnön osalta on todettava, että Euroopan parlamentti ja komissio ovat lähes innostuneesti vastaanottaneet uutisen siitä, että Kroatian parlamentti on luopunut päätöksestään ottaa käyttöön ekologinen kalastussuojelualue. Vaikuttaa siltä, että tämän päätöksen vuoksi Kroatiaa voidaan palkita nopeasti etenevillä neuvotteluilla.
Vaikka toiveeni on, että Kroatian pitäisi joka tapauksessa liittyä Euroopan unioniin mahdollisimman pian, haluaisin varoittaa parlamenttia ja erityisesti esittelijää, ystävääni Hannes Swobodaa, että Kroatian tasavallan yksipuoliset toimet rajoja koskevassa kysymyksessä naapurivaltioiden kanssa eivät ole poikkeus vaan sääntö.
Tässä asiassa on poikkeuksellista ainoastaan se, että kerrankin Kroatia joutui vetäytymään yksipuolisista toimista, koska sillä ei ollut vaihtoehtoa: osaksi Euroopan unionia tai kansallismielinen eristäytyminen.
Tässä yhteydessä painostus on osoittautunut hyödylliseksi, ja toivon, että Hannes Swoboda ja komissio ja puheenjohtajavaltio pitävät edelleen kiinni politiikasta, jonka mukaan Kroatian tasavallan yksipuolisia toimia rajojen määrittämiseksi naapurivaltioiden kanssa ei palkita.