Sanatarkat istuntoselostukset

Tiistai 22. huhtikuuta 2008 - Strasbourg

15. Työntekijöiden lähettämisestä annetun direktiivin täytäntöönpano yhteisöjen tuomioistuimen tuomioiden johdosta (keskustelu)

  Puhemies. − (ES) Esityslistalla on seuraavana komission julkilausuma työntekijöiden lähettämisestä annetun direktiivin täytäntöönpanosta yhteisöjen tuomioistuimen tuomioiden johdosta. Tämä on tärkeä asia, joka on johtanut useisiin väärinkäsityksiin ja ennen kaikkea erilaisiin huhuihin ja huoliin joissakin jäsenvaltioistamme. Siksi seuraamme tätä keskustelua ja erityisesti komission jäsenen Špidlan komission puolesta antamaa julkilausumaa hyvin kiinnostuneena.

  Vladimír Špidla, komission jäsen. − (CS) Arvoisa puhemies, hyvät naiset ja herrat, kesäkuussa 2007 antamassaan tiedonannossa ”Palvelujen tarjoamisen yhteydessä tapahtuva työntekijöiden lähettäminen työhön toiseen jäsenvaltioon: mahdollisuuksista täysi hyöty ja työntekijöille taattu suoja” komissio korosti joitakin työntekijöiden lähettämisestä annetun direktiivin täytäntöönpanon ja rajatylittävän valvonnan puutteita.

Tuolloin teimme sellaisen johtopäätöksen, että asia voitaisiin ratkaista vain, jos jäsenvaltiot parantaisivat keskinäistä yhteistyötään, ja erityisesti, jos ne täyttäisivät hallinnollista yhteistyötä ja tiedonsaantia koskevat velvollisuutensa direktiivin vaatimusten mukaisesti.

Asianmukainen ja tehokas täytäntöönpano ja valvonta ovat keskeisiä asioita lähetettyjen työntekijöiden oikeuksien suojelemisessa, kun taas riittämätön valvonta heikentää tällä alalla voimassa olevien yhteisön direktiivien tehokkuutta.

Siksi komissio antoi 3. huhtikuuta 2008 suosituksen paremmasta yhteistyöstä korjatakseen puutteet nykyisen direktiivin täytäntöönpanossa, soveltamisessa ja valvonnassa. Suosituksessa keskitytään erityisesti parempaan tiedonvaihtoon, tiedonsaannin parantamiseen ja parhaiden käytäntöjen vaihtoon.

Paremman hallinnollisen yhteistyön pitäisi siksi johtaa työolojen parempaan käytännön suojeluun, yritysten pienempään hallinnolliseen taakkaan, nykyisten työolojen valvontaa koskevien velvoitteiden täyttämisen tehokkaampaan valvontaan ja tehokkaampaan tarkkailuun.

Suosituksessa myös ehdotetaan sellaisen korkean tason komitean perustamista, jonka toiminnassa olisivat suoraan mukana työmarkkinaosapuolet, joilla on eniten tietoa käytännön ongelmista. Siinä myös laaditaan perusta työsuojeluviranomaisten tiiviimmälle yhteistyölle. Komitea muodostaisi asianmukaisen foorumin työntekijöiden lähettämisestä annetun direktiivin täytäntöönpanosta johtuvien useiden eri asioiden käsittelylle.

Komissio on vakuuttunut, että tällä ehdotuksella voidaan luoda perusta työntekijöiden oikeuksien rikkomisen tehokkaammalle torjunnalle ja että sillä parannetaan siirtotyöläisten työoloja koko Euroopan unionissa.

Jäsenvaltioiden on nyt ryhdyttävä tarvittaviin toimenpiteisiin parantaakseen työntekijöiden lähettämisestä annetun direktiivin täytäntöönpanoa. Työllisyys- ja sosiaaliasioiden neuvoston odotetaan hyväksyvän suositus seuraavassa kokouksessaan 9. kesäkuuta.

Komissio aikoo sitten arvioida direktiivin täytäntöönpanoa Euroopan yhteisöjen tuomioistuimen viimeisimpien päätösten perusteella tehden tiivistä yhteistyötä Euroopan parlamentin kanssa sen valiokunta-aloitteisen mietinnön laatimisen osalta.

Komissio on täysimääräisesti sitoutunut varmistamaan työntekijöiden oikeuksien tehokkaan suojelun, ja se jatkaa sosiaalisen polkumyynnin ja työntekijöiden oikeuksien rikkomisen kaikkien muotojen torjuntaa.

On korostettava, että työntekijöiden johdonmukaisen tuen ja kilpailukykyisten sisämarkkinoiden tuen välillä ei ole ristiriitaa, sillä kilpailukykyisten sisämarkkinoiden avulla voimme säilyttää Euroopan sosiaalisen hyvinvoinnin. Jos haluamme yhteiskuntamme ja taloutemme kukoistavan, meidän on annettava samanlainen etusija yhteiskunnallisille näkökohdille ja kilpailukyvylle.

  Gunnar Hökmark, PPE-DE-ryhmän puolesta. – (SV) Arvoisa puhemies, haluaisin kiittää komission jäsentä hänen esityksestään. Pidän myönteisenä sitä, että hän korostaa jäsenvaltioiden välisen paremman yhteistyön merkitystä ja vastuuta, joka jäsenvaltioilla on työntekijöiden lähettämisestä annetun direktiivin asianmukaisessa täytäntöönpanossa.

Minun mielestäni tässä keskustelussa voi olla perusteltua korostaa yhtä asiaa eli sitä, että vuodesta 2004 lähtien Euroopan työmarkkinoilla on tapahtunut nopea muutos. Liikkuvuus on lisääntynyt. On tärkeää mainita, että erilaiset kauhuskenaariot, joita lisääntyneen liikkuvuuden seurauksista aikoinaan leviteltiin, ovat osoittautuneet vääriksi. Puhuttiin sosiaaliturismista ja lukemattomista muista ongelmista.

Tällä hetkellä eri maihin on itse asiassa lähetetty miljoona eurooppalaista. Avoimimmissa jäsenvaltioissa myös työmarkkinat ja palkkaolot ovat kehittyneet parhaiten. Työntekijöiden lähettämisestä annettu direktiivi on auttanut varmistamaan paremmat mahdollisuudet yksittäisille ihmisille, ja se on myös edistänyt Euroopan taloutta ja työmarkkinoita. Miljoona ihmistä!

Meidän on muistettava tämä keskustellessamme kolmesta eri oikeusasiasta. Tämä johtuu siitä, että kun tuomioistuin on antanut tuomionsa, näemme, että eri asioissa on kyse eri tilanteista. Tärkeää on kuitenkin myös, että missään ei sanota, että eri jäsenvaltioiden työtaistelutoimenpiteiden eri muodoille ei ole esteitä. Tuomioistuimen tuomioissa ei ole mitään, mikä tarkoittaisi, että ne olisivat ristiriidassa erityyppisten työehtosopimusten tai muiden palkkajärjestelyjen kanssa. Toisaalta jäsenvaltioilla on oltava lainsäädäntö, ja yhteiskunnan on toimittava liikkuvuuden mahdollistamiseksi ja edistämiseksi. Tässä yhteydessä katson myös, että paremman yhteistyön kehittäminen on nyt tärkeää. Tärkeää on myös, että eri jäsenvaltiot varmistavat, että ne toteuttavat ja arvioivat yhteistyötä niin, että liikkuvuus voidaan yhdistää yhteiskunnan turvallisuuteen ja vakauteen kaikkien osalta Euroopassa. EU:ta ei pidä syyttää nykyisistä ongelmista. Sen sijaan eri jäsenvaltioissa on otettava vastuu ja pidettävä myönteisenä lisääntynyttä liikkuvuutta ja hyvinvointia, joita voidaan pitää työntekijöiden lähettämisestä annetun direktiivin tarjoamina tilaisuuksina.

  Anne Van Lancker, PSE-ryhmän puolesta. – (NL) Arvoisa puhemies, haluaisin kiittää komission jäsentä parempaa hallinnollista yhteistyötä ja työsuojeluviranomaisten parempia vaihtoehtoja koskevasta suosituksesta. Kuitenkin, arvoisa komission jäsen, oletteko tietoinen siitä, että meidän tästä kokemaamme iloa heikentävät asioissa Laval ja Rüffert annetut tuomiot? Ne aiheuttivat suurta levottomuutta sekä Euroopan parlamentin sosialidemokraattisessa ryhmässä että ammattiliitoissa parlamentin ulkopuolella ja Lissabonin sopimusta ratifioimassa olevissa maissa.

Olemme ajatelleet kauan, että työntekijöiden lähettämisestä annettu direktiivi oli erinomainen direktiivi, jossa on selkeä periaate. Koska emme voi taata, että palkat ja työolot ovat tasavertaisia koko Euroopassa, ei ole kohtuutonta, että työntekijät voisivat odottaa yhdenvertaista kohtelua työpaikoissaan kansallisuudesta riippumatta. On oikein, että työntekijöiden lähettämisestä annetussa direktiivissä ei käytetä kattavaa työskentelyvaltion periaatetta vaan vain säädetään muutamista sitovista ehdoista. Direktiivin nojalla jäsenvaltiot voivat kuitenkin myös säätää työntekijöiden suojelua koskevista anteliaammista säännöksistä omien sosiaalisten perinteidensä mukaisesti ja työehtosopimuksia tai yleissitovia työehtosopimuksia noudattaen.

Tuomioilla meiltä vietiin matto alta yhdenvertaisen kohtelun osalta. Direktiivissä tarkoitetusta vähimmäissuojasta on vähitellen tulossa enimmäissuoja. Jo jonkin aikaa ongelmana ei ole ollut direktiivin epäonnistunut saattaminen osaksi kansallista lainsäädäntöä tietyissä jäsenvaltioissa. Olemme yhä enemmän tietoisia siitä, että direktiivin perusfilosofia on väärin eli työntekijöitä pitäisi suojella, mutta kohtuullisesti. Sosiaaliset neuvottelu- ja lakko-oikeudet ovat olemassa, mutta sillä ehdolla, että ne eivät häiritse palvelujen vapaata liikkuvuutta. Tässä ei ole kyse muukalaisvihamielisistä huomautuksista vaan aivan päinvastoin. Ulkomaiset työntekijät ovat enemmän kuin tervetulleita. Työntekijöiden vapaalla liikkuvuudella todella taataan yhdenvertainen kohtelu alusta alkaen, ja sen myös haluamme saavuttaa palvelujen vapaan liikkuvuuden osalta.

Siksi ryhmäni pyytää tarkistamaan työntekijöiden lähettämisestä annetun direktiivin seuraavasta kolmesta syystä: ensinnäkin on varmistettava kotimaisten ja ulkomaisten työntekijöiden yhdenvertainen kohtelu, toiseksi on taattava sosiaalista vuoropuhelua koskevien kansallisten järjestelmien täysimääräinen noudattaminen, ja kolmanneksi on varmistettava, että kaikille taataan sosiaaliset perusoikeudet. Me luotamme teidän tukeenne, arvoisa komission jäsen.

  Anne E. Jensen, ALDE-ryhmän puolesta. – (DA) Arvoisa puhemies, haluaisin kiittää komission jäsentä hänen julkilausumastaan. Tuomioistuimen viime aikoina antamiin moniin tuomioihin on reagoitu usein ja vahvasti. Joidenkin tarkkailijoiden mielestä muun muassa Laval-tuomion takia Lissabonin sopimusta pitäisi tarkistaa ja tuomioistuinta pitäisi hillitä. Haluaisin sanoa, että tämä on aivan liiallista ja johtuu siitä, että jotkut ihmiset tietyillä laidoilla haluaisivat heittää kapuloita rattaisiin ja saada ihmiset uskomaan, että Lissabonin sopimus voi olla ongelma työntekijöiden oikeusturvalle. Asia on päinvastoin, Lissabonin sopimuksen nojalla työntekijät saavat lisää oikeuksia.

Toiset tarkkailijat, kuten Anne Van Lancker, uskovat, että työntekijöiden lähettämisestä annettua direktiiviä on tarkistettava. Taas haluaisin sanoa ei. En usko, että sitä pitäisi tehdä ensisijaisesti. Katson, kuten sitä ehdottanut komission jäsen, että meidän pitäisi ensin tehdä perusteellista työtä nähdäksemme, miten työntekijöiden lähettämisestä annettua direktiiviä pannaan käytännössä täytäntöön, ja arvioida mahdollisuuksia sosiaaliselta polkumyynniltä suojaamiseen soveltuvan lainsäädännön puitteissa.

Katson myös, että meidän pitäisi odottaa jäsenvaltioiden reaktiota. Tässä yhteydessä tarkoitan ehkä erityisesti Laval-asiaa. Ruotsissa Laval-asiassa ei ole annettu lopullista tuomiota, ja tässä tuomiossa on monia näkökulmia: sekä ulkomaisten yritysten ilmiselvää syrjintää, jota emme voi tukea, että yrityksille annettuja epäselviä tietoja. Tanskassa hallitus on perustanut yhteiskunta-alan asiantuntijoista – sekä oikeusasiantuntijoista että työmarkkinaosapuolista – koostuvan työryhmän arvioimaan sitä, miten viimeisimmät tuomiot sovitetaan Tanskan malliin, joka perustuu sopimuksiin ja jota ohjataan lainsäädännöllä vain hyvin rajallisesti. Minun mielestäni olisi hyödyllistä odottaa tämän työryhmän työn tuloksia. Työryhmä toimii nopeasti ja saattaa työnsä päätökseen kesäkuuhun mennessä.

Kuten usein politiikassa, yksityiskohdat ratkaisevat, ja siksi on tärkeää, että säilytämme tasapainoisen suhtautumistavan näihin kysymyksiin. Vain puolitoista vuotta sitten keskustelimme parlamentissa perusteellisesti työntekijöiden lähettämisestä annetusta direktiivistä ja kuulimme työmarkkinaosapuolia. Kaikki sanoivat, että direktiivi on hyvä, mutta että sitä on vaikea panna käytännössä täytäntöön. Työntekijät eivät tunne oikeuksiaan, ja työantajat eivät tunne tarpeeksi hyvin velvollisuuksiaan. Siksi johtopäätöksemme on, että tarvitaan enemmän tietoa ja enemmän yhteistyötä. Tätä te, arvoisa komission jäsen, ehdotatte nyt myös. Me olemme esimerkiksi myös ehdottaneet, että käytettäisiin sekä hallituksia että työmarkkinaosapuolia edustavaa Dublinin virastoa tämän alan hyvien käytäntöjen kehittämiseksi. Toivoisin kovasti kuulevani, mitä tällä alalla tapahtuu. Voin ymmärtää hyvin sosiaalisen polkumyynnin pelon. Katson kuitenkin, että meidän on käsiteltävä tätä kysymystä viisaasti. Työntekijöiden lähettämisestä annetun direktiivin tarkistaminen vie kauan, joten on tärkeää tutkia kaikki mahdollisuudet varmistaa perusta Tanskan työmarkkinoiden kaltaisille joustaville työmarkkinoille soveltuvien sääntöjen nojalla. Kyse on sen varmistamisesta, että meillä tosiaan voi olla joustavat työmarkkinat.

Tuomio ei uhkaa oikeutta ryhtyä työtaistelutoimiin, mutta ristiriitoihin liittyvien asioiden välillä pitäisi olla tasapaino. Minun mielestäni on tärkeää korostaa, että Lissabonin sopimuksella vahvistetaan työntekijöiden oikeuksia ja että sekä työmarkkinaosapuolten että hallitusten on työskenneltävä yhdessä rajoista välittämättä, jotta lainsäädäntö toimisi paremmin ja sujuvammin. Tämä on tie eteenpäin!

  Roberts Zīle, UEN-ryhmän puolesta. – (LV) Kiitos, arvoisat puhemies ja komission jäsen. Tuomio tässä asiassa antaa todellakin toivoa, että Euroopan yhteisöjen tuomioistuin ymmärtää todellisuudessa Euroopan unionin neljä perusvapautta. Tässä yhteydessä käsite ”sosiaalinen polkumyynti”, joka on parlamentissakin hyvin suosittu, ei ollut asianmukainen asiassa, jossa tavoitteena oli kieltää toisessa jäsenvaltiossa toimivaa liikeyritystä tarjoamasta palveluja EU:n sisämarkkinoilla. Haluaisin tässä keskustelussa käsitellä erikseen yhtä poliittista näkökulmaa: EU:n jäsenvaltiot ja niiden joukossa suurelta osin Ruotsin kaltaiset maat ovat viime vuosina saaneet valtavia voittoja Baltian maissa tarjoamalla ”aggressiivisia” rahoituspalveluja, erityisesti lainoja kiinteistöjä varten. Me emme ole koskaan rajoittaneet tätä pääomavirtaa, emme edes silloin, kun voitot olivat poikkeuksellisen suuria ja ne saatiin osittain erityisen viennin sosiaalisen polkumyynnin avulla eli siten, että kyseisissä pankeissa työskennelleiden latvialaisten palkka ei ollut lähelläkään Ruotsissa samaa työtä tehneiden ruotsalaisten palkkaa. Nyt talouskriisin aikana monet latvialaiset perheet joutuvat maksamaan itsensä kipeiksi pitkään lainaamansa rahan takia, mutta meidän kansamme ja liikeyrityksemme eivät pysty kilpailemaan EU:n markkinoilla, eivätkä perheet siksi pysty maksamaan takaisin näitä velkoja. Tämän tuloksena ruotsalaiset eläkerahastot ja muut pankkien osakkeenomistajat ovat todellisuudessa häviäjiä. Hyvät naiset ja herrat, me olemme kaikki samassa eurooppalaisessa veneessä: tehkäämme Euroopan unionin perusvapauksista todella vapaita, ja me kaikki voitamme! Kiitos.

  Elisabeth Schroedter, Verts/ALE-ryhmän puolesta. – (DE) Arvoisa puhemies, hyvät naiset ja herrat, kaikki tuomioistuimen tuomiot koskevat asioita, joissa ammattiliitot ovat ryhtyneet kansainvälisesti tunnustettuihin työtaistelutoimiin sosiaalista polkumyyntiä vastaan. Kaikissa kolmessa tuomiossa Euroopan yhteisöjen tuomioistuin tunnusti, että ammattiliitoilla oli lainmukainen oikeus ryhtyä näihin toimiin. Tuomioistuin kuitenkin kyseenalaisti tämän oikeuden sisämarkkinoiden osalta.

Asioissa Laval ja Rüffert lainmukainen vähimmäisnormi tulkittiin ainoaksi sisämarkkinoilla päteväksi enimmäisnormiksi. Euroopan yhteisöjen tuomioistuin tulkitsi siksi työntekijöiden lähettämisestä annettua direktiiviä hyvin erikoisella tavalla. Lainsäätäjä ei kuitenkaan tarkoittanut sitä siten. Direktiiviä käsitellessä on edistettävä palvelujen vapaata kauppaa oikeudenmukaisessa kilpailussa ja työntekijöiden oikeudet on turvattava. Työntekijöiden lähettämisestä annettu direktiivi sisältää myös suosituimmuuslausekkeen, eikä sitä otettu huomioon tuomioistuimen tuomioissa.

Tuomioistuin on nyt luomassa Euroopan unioniin tilanteen, jossa työntekijöiden lähettämisestä annettu direktiivi on muutettu vähimmäisdirektiivistä enimmäisdirektiiviksi ja jossa on lainmukaista vahvistaa kilpailukykyä sosiaalisella polkumyynnillä. Kansainväliseen sosiaalilainsäädäntöön pitäisi nyt soveltaa yritysmaksuja vapailla sisämarkkinoilla. Voi olla, että siksi arvostelen tuomioistuimen tuomioita. Mikäli unionissa ei kuitenkaan ole vastaavia osia sosiaalisesta Euroopasta, kuten työehtosopimusneuvotteluja, työtaistelutoimenpiteitä ja sosiaalisen polkumyynnin torjuntaa, se on tuomittu epäonnistumaan eikä sillä enää ole kansalaisten tukea. Siksi ryhmämme vastaus tähän kohtaan on seuraava: periaatteella ”sama palkka samasta työstä samassa yrityksessä” on oltava samanlainen asema sisämarkkinoilla vapautta koskevan perusteen osalta.

  Francis Wurtz, GUE/NGL -ryhmän puolesta. − (FR) Arvoisa komission jäsen, ensiksi haluaisin huomauttaa, että kaikki puheenjohtajakokouksen kollegani, jotka päättivät vastoin toiveitani tästä myöhäisillan keskustelusta, ovat poissa tänä iltana. Mikäli kyseessä ei olisi myöhäisillan keskustelu, olisin iloinen siitä, että lopulta voisin aloittaa keskustelun tästä vakavasta asiasta eli siitä, että tuomioistuin on hyväksynyt palkkojen polkemisen, mihin te, arvoisa komission jäsen, juuri käytitte 20 sekuntia huomattavan välinpitämättömästi.

Esitän siksi lyhyesti EU:n lainsäädännön uuden ulottuvuuden kolme vaihetta. 11. joulukuuta 2007: tuomioistuin tukahdutti ammattiliittojen toiminnan, jolla pyrittiin siihen, että suomalainen Viking Line -laivayhtiö ei saisi rekisteröidä laivojaan Viroon vähentääkseen työntekijöiden palkkoja. 18. joulukuuta 2007: tuomioistuin katsoi jälleen liitot syyllisiksi, tällä kertaa Växholmissa, Ruotsissa, siihen, että ne keskeyttivät sellaisen latvialaisen yrityksen työt, joka kieltäytyi noudattamasta rakennusalalla sovellettavaa työehtosopimusta. 3. huhtikuuta 2008: tuomioistuin katsoi Saksan Ala-Saksin osavaltion syylliseksi vähimmäispalkan säätämiseen hankintasopimuksen voittaneille rakennusyrityksille. Tuomioistuin ratkaisi asian saksalaisen yrityksen puolalaisen alihankkijan hyväksi. Alihankkija maksoi työntekijöilleen alle puolet säädetystä vähimmäispalkasta. Tämä oli tuomio asiassa Rüffert.

Kaikissa kolmessa tapauksessa tärkein syy, johon tuomioistuin vetosi perustellessaan palkkojen polkemisen edistämistä, oli se, että yhteisön lainsäädännössä kielletään kaikki toimet – pankaa tämä merkille – jotka todennäköisesti tekisivät toisesta jäsenvaltiosta peräisin olevan yrityksen työolot ”vähemmän houkutteleviksi”, koska tämä on – suora lainaus – palvelujen tarjoamisen vapauden rajoitus tai sijoittautumisvapauden rajoitus, vapauksien, jotka ovat perustamissopimuksessa vahvistettuja perusvapauksia. Tätä ei yksinkertaisesti voida hyväksyä. Missä on tämän liberaalin päättelyn sosiaalinen näkökulma?

Käytännössä mikä tahansa sosiaalinen edistys maassa tekee markkinoista – tuomioistuimen ilmausta käyttääkseni – vähemmän houkuttelevia kilpaileville yrityksille. Haluaisin lisätä, että kaikissa kolmessa tapauksessa työntekijöiden lähettämisestä annettu direktiivi ei ole tarjonnut minkäänlaista suojaa kyseisille työntekijöille. Tuomioistuin muuten selitti, että – suora lainaus – direktiivillä pyritään erityisesti toteuttamaan palvelujen tarjoamisen vapaus. Se ei maininnut työntekijöiden suojelua.

Lopuksi totean, että kaikissa kolmessa tapauksessa tuomioistuin teki päätöksensä perustamissopimuksen tiettyjen artiklojen eikä pelkästään direktiivin perusteella. Kyseiset artiklat olivat ensimmäisessä tapauksessa 43 artikla ja kahdessa muussa tapauksessa 49 artikla, jotka molemmat on toistettu sanasta sanaan tällä hetkellä ratifioitavana olevassa Lissabonin sopimuksessa.

Minun johtopäätökseni on siksi selkeä. Direktiivin tarkistaminen näiden tuomioiden aiheuttamien ongelmien ratkaisemiseksi ei riitä. Kaikkien, jotka haluavat, että sosiaalisilla oikeuksille on taas etusija vapaakauppaan nähden, on vaadittava perustamissopimusten tarkistamista ja erityisesti niiden artiklojen tarkistamista, joita tuomioistuin käytti viimeaikaisten päätöstensä perustelemisessa. Tämä on vaikeaa mutta minun mielestäni välttämätöntä, koska muuten meitä odottaa nykyisen eurooppalaisen taloudellisen ja sosiaalisen mallin todellinen kriisi.

  Kathy Sinnott, IND/DEM-ryhmän puolesta. – (EN) Arvoisa puhemies, äskettäin Rüffert-asiassa puolalainen yritys maksoi 53 työntekijälle vain 46 prosenttia kyseisellä alalla Saksassa sovitusta palkasta. Puolalaista urakoitsijaa vastaan nostettiin syyte, johon se vastasi viemällä asian oikeuteen, ja äskettäin Euroopan yhteisöjen tuomioistuin päätti asian puolalaisen alihankkijan hyväksi.

Vähän aikaa sitten Euroopan ammatillisen yhteistyöjärjestön puheenjohtaja John Monks puhui työllisyyden ja sosiaaliasioiden valiokunnassa aiemmasta asiasta – Laval-asiasta – ja varoitti tulevista tapauksista todeten, että meille on sanottu, että lakko-oikeus on perustavanlaatuinen oikeus, mutta ei niin perustavanlaatuinen kuin palvelujen vapaa liikkuvuus.

Nämä tuomiot tekevät ammattiyhdistysliikkeestä voimattoman. Palveludirektiivi ja työntekijöiden lähettämisestä annettu direktiivi ovat välitön uhka kaikelle, mitä työntekijöiden oikeuksissa on saavutettu 30:n viime vuoden aikana.

Kolme tapausta – Laval, Viking ja nyt Rüffert – ja oikeuden tulkinnan keskeinen osa ovat yhdistelmä, joka tekee sopimuksista merkityksettömiä, liitoista voimattomia ja palkkaoikeudenmukaisuudesta kuolleen kirjaimen. Kuten John Monk sanoi Laval-asiaa koskevassa kuulemisessa, Lissabonin sopimukseen tarvitaan suojaava pöytäkirja, tai sosiaalinen polkumyynti on edessä.

  Philip Bushill-Matthews (PPE-DE). – (EN) Arvoisa puhemies, muistelen, että komissio julkaisi ensimmäisen kerran ohjeasiakirjan työntekijöiden lähettämisestä annetun direktiivin täytäntöönpanosta jo vuonna 2006 ja että silloin sosialidemokraattien ryhmä vastasi kehottamalla parlamenttia direktiivin tiukentamiseen. Komission mielestä tämä ei ollut välttämätöntä silloin eikä se selvästikään ole sen mielestä välttämätöntä nyt, ja tiedoksenne, minä olen samaa mieltä.

Kuten komissio on selvästi määritellyt, ongelma johtuu heikkouksista kansallisessa täytäntöönpanossa, jäsenvaltioiden välisen yhteistyön riittämättömyydestä ja huonosta tiedonjakamisesta. EU:n lainsäädännön tiukentamisella ei puututtaisi näihin heikkouksiin. Itse asiassa se tekisi niihin puuttumisesta entistä vaikeampaa.

Lopuksi haluaisin huomauttaa, että komission jäsen vahvistaa sitoutuvansa täysimääräisesti työntekijöiden oikeuksien suojeluun ja sosiaalisen polkumyynnin torjumiseen. Meidän kaikkien parlamentin kaikilla puolilla pitäisi olla tästä samaa mieltä, mutta meidän pitäisi olla samaa mieltä myös siitä, että on suojeltava toistakin oikeutta: kaikkien työntekijöiden oikeutta liikkuvuuteen, lähettämiseen ja rajatylittävien palvelujen tarjoamiseen.

Sosiaaliturvaan liittyvät oikeudet on yhdistettävä oikeuteen tarjota palveluja, eikä niiden välillä saa olla ristiriitaa. Oikean tasapainon löytäminen on tietysti suuri haaste. Jäsenvaltioiden on kuitenkin ratkaistava tämä haaste, EU:n ei pidä sitä tehdä ehdottamalla tiukempaa lainsäädäntöä. Katson, että komission jäsen on osoittanut meille tien, ja kehotan häntä yhtymään mielipiteeseeni siitä, että Euroopan parlamentin jäseninä meidän pitäisi saada omat maamme seuraamaan.

  Jan Andersson (PSE). – (SV) Arvoisat puhemies ja komission jäsen, pidän suositusta myönteisenä ja vielä myönteisempänä pidän sitä, että komission jäsen pyrkii torjumaan sosiaalista polkumyyntiä ja että komission jäsenet Barroso ja Špidla sanovat, että lakko-oikeutta ei alisteta vapaalle liikkuvuudelle. Ehdotuksenne ei kuitenkaan ole riittävä. Se ei riitä estämään sosiaalista polkumyyntiä.

Katsotaan ensin, mitä tuomioistuin sanoi asioissa Rüffert ja Laval. Se sanoi, että huomioon otetaan lähtömaan vähimmäispalkka, toisin sanoen puolalaisen työntekijän on työskenneltävä saksalaisen työntekijän kanssa samassa työpaikassa palkalla, joka on 46 prosenttia saksalaisen työntekijän palkasta. Jos olisi sanottu, että naisten on saatava työstään 46 prosenttia miesten palkasta, olisimme sanoneet, että se on syrjintää. Tässä tapauksessa se on puolalaisten työntekijöiden syrjintää, sillä he eivät saa saksalaisten työntekijöiden kanssa samaa palkkaa. Tätä on mahdotonta hyväksyä.

Toiseksi, eri sosiaalisia malleja ei arvioida samalla tavalla. Rüffert-asiassa huomautettiin, että työehtosopimuksia on voitava soveltaa yleisesti eikä Ala-Saksin valitsemaa mallia voida. Samoin on tehty Laval-asiassa. Tiettyjä työmarkkinamalleja suositaan toisten kustannuksella. Myös tätä on mahdotonta hyväksyä.

Kolmanneksi, sanotaan, että lakko-oikeus on perustavanlaatuinen, mutta kun sitä punnitaan vapaan liikkuvuuden kanssa, se ei paina paljon, ei todellakaan paljon. Sen sijaan vapaalla liikkuvuudella on etusija siihen verrattuna.

Jotkut puhujat ovat sanoneet: ”kyllä, mutta meillä on oltava vapaa liikkuvuus”. Tietysti meillä on oltava, mutta miten voimme edistää vapaata liikkuvuutta, jos samalla poljemme maiden työehtoja? Uskotteko, että näissä maissa asuvat ihmiset toivottavat toiset ihmiset tervetulleiksi? Ei, he vaativat rajojen sulkemista. Minä kannatan avoimia rajoja uusien ja vanhojen jäsenvaltioiden välillä, mutta kannatan myös samoja ehtoja samalle työlle, ja tämän myös on oltava perusoikeus. Siksi komission on toimittava päättäväisemmin työntekijöiden lähettämisestä annetun direktiivin tarkistusten osalta.

  Pierre Jonckheer (Verts/ALE). – (FR) Arvoisat puhemies ja komission jäsen, olen kollegoideni Anne Van Lanckerin ja Francis Wurtzin kanssa samaa mieltä useimmista asioista. Loppujen lopuksi kysymys on siitä, kuinka monta köyhää työntekijää me haluamme Euroopan unioniin. Se on peruskysymys.

Toistamatta tuomioistuimen tuomioita olen sitä mieltä, että olemme nyt siinä pisteessä, että työntekijöiden lähettämisestä annettua direktiiviä käytetään sellaisia kansallisia tai alueellisia säännöksiä vastaan, joilla pyritään varmistamaan ”tasapuoliset toimintaedellytykset” kaikille työntekijöille ja takaamaan vähimmäispalkka kaikille työntekijöille.

Me olemme siis tilanteessa, jossa tällä direktiivillä heikennetään työoikeuden alueellistamista. Me voimme taata työntekijöiden liikkuvuuden ja samalla varmistaa työoikeuden alueellistamisen, ja siitä nyt keskustellaan. Jätän työntekijöiden lähettämisestä annetun direktiivin sivuun hetkeksi ja kiinnitän huomionne toiseen asiaan liittyvään aiheeseen eli valitukseen, jonka TNT-yhtiö on Berliinin hallinto-oikeuden päätöksen jälkeen jättänyt komissiolle ja jossa väitetään, että Saksan hallitus on postialan vähimmäispalkasta säätäessään jättänyt ottamatta huomioon vähimmäispalkan – eli noin 9,80 euron vähimmäistuntipalkan – taloudelliset vaikutukset sen kilpailijoihin. Me olemme tilanteessa, jossa kansalliseen toimivaltaan kuuluva vähimmäispalkka todellisuudessa estää kilpailua. Tämä on TNT:n tulkinta.

Komissio tutkii tällä hetkellä kyseistä vetoomusta. Mikäli te ja teidän kolleganne, arvoisa komissio jäsen Špidla, ratkaisette kollegiossa tämän asian TNT:n hyväksi, uskon, että menetätte kaiken uskottavuutenne tässä ja muissa tapauksissa ja että pelkkä komission suositus jäsenvaltioiden välisestä paremmasta tietoihin liittyvästä ja hallinnollisesta yhteistyöstä ei riitä todella varmistamaan Euroopan unionin työntekijöiden kunnioitusta.

  Eva-Britt Svensson (GUE/NGL). – (SV) Arvoisa puhemies, Euroopan yhteisöjen tuomioistuimen tehtävänä on antaa perustamissopimusten mukaisia tuomioita. Siksi perustamissopimuksia on tarkistettava työntekijöiden etujen suojelemiseksi. Johtopäätös tuomioistuimen tuomioista asioissa Laval, Viking Line ja Rüffert on, että Euroopan palkansaajat eivät voi hyväksyä Lissabonin sopimusta, ellei sopimukseen lisätä lauseketta työntekijöiden oikeuksista – oikeutta puolustaa työehtosopimuksia, oikeutta ryhtyä työtaistelutoimiin palkan ja työolojen parantamiseksi.

Vähimmäispalkkaa korkeamman palkan pyytäminen on tuomioistuimen mukaan nyt kaupan este, eivätkä ammattiliitot pysty estämään palkkojen polkemista. Komission jäsen McCreevy vastasi kirjallisesti kysymykseeni ammattiyhdistysoikeuksista 17. huhtikuuta 2008 seuraavasti: Ammattiyhdistykset voivat edelleen ryhtyä työtaistelutoimiin edellyttäen, että niiden vaikuttimena ovat EY:n lainsäädännön mukaiset legitiimit tavoitteet. Sitä ei voi selkeämmin sanoa. EY:n lainsäädäntöä on siksi muutettava. Vapaa liikkuvuus, kyllä, mutta muista maista peräisin olevia työntekijöitä syrjimättä.

  Hélène Goudin (IND/DEM). – (SV) Arvoisa puhemies, Euroopan yhteisöjen tuomioistuin on jälleen kerran tehnyt jäsenvaltioille selväksi, että ne eivät voi pitää itseään itsenäisinä sellaisilla perustavanlaatuisilla politiikanaloilla kuin terveyspolitiikka, uhkapelipolitiikka, alkoholimainontapolitiikka ja nyt viimeisimpänä työmarkkinapolitiikka. Tämä tunnetaan oikeudellisena aktivismina, ja sitä on pidettävä välittömänä uhkana demokratialle ja toissijaisuusperiaatteelle. Euroopan yhteisöjen tuomioistuin on tosiasiassa itse nimittänyt itsensä eurooppalaiseksi voimatekijäksi jäsenvaltioiden demokraattisesti valittuja hallituksia kohtaan osoittamansa ylimielisen asenteen takia.

Laval-asiassa tämä tarkoittaa, että ruotsalaiset ja ulkomaiset yritykset toimivat aivan eri ehdoin Ruotsin alueella. Tätä on täysin mahdotonta hyväksyä. Kehotan jäseniä harkitsemaan tarkkaan seuraavan kerran, kun he päättävät antaa lisää valtaa sellaisille EU:n toimielimille, joita ei ole valittu vaaleilla. Nyt näyttää siltä, että olemme vihdoinkin heräämässä.

  Jacek Protasiewicz (PPE-DE). – (PL) Arvoisa puhemies, työntekijöiden lähettämisestä annettu direktiivi on yksi perustoista, joille neljän yhteisön perusvapauden, eurooppalaisen vapauden, käytännön täytäntöönpano perustuu ja jotka ovat aivan alusta alkaen olleet mukana perustamissopimuksissa ja Euroopan yhteisössä.

Perustamissopimuksen 49 artikla on yksi selkeimmin muotoilluista säännöksistä, joilla ohjataan Euroopan unionin sisäasioita, ja siinä todetaan yksiselitteisesti, että ”kielletään rajoitukset, jotka koskevat muuhun yhteisön valtioon kuin palvelujen vastaanottajan valtioon sijoittautuneen jäsenvaltion kansalaisen vapautta tarjota palveluja yhteisössä”. Monen jäsenvaltion pysyvät käytännöt, joilla pyritään tämän perustamissopimuksessa vahvistetun vapauden hallinnolliseen rajoittamiseen, ovat siksi yllättäviä.

Siitä asti, kun minut valittiin tähän parlamenttiin, minulle on virrannut valituksia lähinnä vuoden 2004 jälkeen liittyneistä uusista jäsenvaltioista peräisin olevilta liikemiehiltä paikallisten ja alueellisten viranomaisten toiminnasta, sillä nämä määräävät tahallisesti kyseisille liikemiehille lisävaatimuksia, joita ei voida mitenkään perustella millään EU:n säädöksellä. Olen ottanut tämän asian useasti esille täällä parlamentissa ja vaatinut Euroopan komissiolta yksiselitteistä lausuntoa EU:n lainsäädännöstä ja tämän seurauksena palvelujen vapauden tarjoamisen puolustamisesta.

Olen iloinen, että ponnisteluni on vahvistettu niin selvästi Euroopan yhteisöjen tuomioistuimen päätöksessä, josta keskustelemme tänään. Olen vakuuttunut siitä, että tuomioistuimen viimeaikaisten tuomioiden perusteella me – siis parlamentti ja Euroopan komissio yhdessä – voimme laatia sisämarkkinoiden järjestelyä varten mallin, jolla työntekijöiden perusoikeuksien varmistamisen lisäksi taataan, että kyseiset oikeudet, kyseiset perusoikeudet, eivät lisää EU:n liikemiesten taakkaa, joka estäisi heidän toimintansa ja joka jo sinänsä – tuomioistuimen tuomioiden mukaan – rikkoisi EU:n lainsäädäntöä.

Palvelujen vapaita markkinoita ja työntekijöiden liikkuvuutta pitäisi tukea, ei torjua. Nämä ovat 2000-luvun haasteet.

  Magda Kósáné Kovács (PSE). – (HU) Kiitos, arvoisat puhemies ja komission jäsen. Euroopan yhteisöjen tuomioistuimen monien tuomioiden jälkeen työntekijöiden lähettämisestä annetusta direktiivistä (96/71/EY) on tullut unionin huomion keskipiste. Tuomioistuin on tuomionsa antanut. Siitä, mitä tuomiossa todella sanottiin, voidaan keskustella, mutta se ei olisi hyödyllistä, koska päätös pysyy voimassa ja joka tapauksessa tuomioistuin ei laatinut arvoasteikkoa.

Voimme nähdä, että parlamentissa nämä tuomiot ovat johtaneet toisensa poissulkeviin mielipiteisiin. On kuitenkin hyvä, että komissio on miettinyt, mitä on tehtävä, ja että se on kysynyt sitä jäsenvaltioilta. Tämä on vieläkin tärkeämpää, koska ne yrittävät valaa öljyä laineille. Tästä syystä komission aiempi laiminlyönti kiristi valitettavasti edelleen tunnelmaa, sillä se ei ollut vieläkään käsitellyt perusteellisesti lähetetyistä työntekijöistä annetun direktiivin saattamista osaksi kansallisia järjestelmiä, vaikka kaksi vuotta aiemmin Euroopan parlamentti oli sitä päätöslauselmassaan painokkaasti pyytänyt. Meillä ei siis ole vastausta siihen, vastaavatko jäsenvaltioiden toimenpiteet työntekijöiden suojelemiseksi työntekijöiden lähettämisestä annettua direktiiviä, ja vastauksen puuttuessa emme voi todeta, toimiiko työntekijöiden lähettämisestä annettu direktiivi todella hyvin vai pitääkö sitä tarkistaa palvelumarkkinoiden lait huomioon ottaen. Täytäntöönpanosta ei ole mitään opittavaa, enintään siitä on tuloksena suuria mielipide-eroja. Meitä askarruttaa kysymys siitä, johtaako tämä epävarma tilanne populismiin ja demagogiaan. Ja mekö emme ole luomassa poliittista ongelmaa satunnaisista oikeudellisista puutteista? Voi olla, että olemme luoneet poliittisia jännitteitä sinne, missä pitäisi olla vain selväjärkistä sääntelyä.

Hyvät naiset ja herrat, palvelumarkkinoiden vapaus toimii harvoja poikkeuksia lukuun ottamatta lainsäädännön puitteissa. Toisaalta hyvän lain laatimiseen tarvitaan erityistoimenpiteitä. Toivomme näitä erityistoimenpiteitä komissiolta, koska tuomioistuin ei voi kattavasti tutkia oikeudellista aineistoa. Se on komission tehtävä. Komission tehtävä on myös aloittaa tarvittaessa lainrikkomista koskevat menettelyt. Tämä voisi vahvistaa komission jäsenen Špidlan sanat siitä, että meidän on toimittava yhtä aikaa ja yhdessä työntekijöiden laillisten oikeuksien etujen mukaisesti ja sosiaalisten markkinoiden etujen mukaisesti. Kiitos.

  Gabriele Zimmer (GUE/NGL). – (DE) Arvoisa puhemies, arvoisa komission jäsen, en ole kanssanne samaa mieltä siitä, että työntekijöiden vahvan sosiaaliturvan ja vahvojen sisämarkkinoiden välillä ei olisi ristiriitaa. Maailmanlaajuista kilpailua koskevan järjestelmän kanssa yhdenmukaiset EU:n sisämarkkinat ovat tällaisen vastakohtaisuuden ruumiillistuma. Olen kuitenkin kanssanne samaa mieltä siitä, että jäsenvaltiot vastaavat EU:n lainsäädännön saattamisesta osaksi kansallista lainsäädäntöä. Ainakaan Rüffert-asiassa johtajat Berliinissä ja Ala-Saksissa eivät syytä vain Euroopan yhteisöjen tuomioistuinta.

He ovat yleisesti epäonnistuneet työehtosopimusneuvotteluja koskevan lain selittämisessä hyväksyttävästi ja lainmukaisen vähimmäispalkan vaatimisessa. Arvoisa komission jäsen, vaadin, että te täytätte velvollisuutenne ja avoimesti kehotatte tarvittaessa vaatimaan, että EU:n oikeusperustat tarkistetaan. Tämä koskee esimerkiksi Lissabonin sopimuksen 15. huhtikuuta konsolidoidun toisinnon 50 artiklaa ja 56 artiklaa, työntekijöiden lähettämisestä annetun direktiivin terävöittämistä, työtaistelutoimiin ryhtymistä koskevan oikeuden ja työtaistelutoimiin ryhtymistä koskevan rajatylittävän oikeuden myöntämistä. Viittaan myös siihen, että poliittisten ongelmien tarkastelua ei pitäisi jättää pelkästään Euroopan yhteisöjen tuomioistuimelle vaan että kaikki EU:n toimielimet – neuvosto, komissio ja Euroopan parlamentti – ja kansallisvaltiot ovat siitä vastuussa lainsäädäntönsä nojalla.

  Elmar Brok (PPE-DE). – (DE) Arvoisat puhemies ja komission jäsen, hyvät naiset ja herrat, Lissabonin sopimus tarkoittaa huomattavaa parannusta työntekijöille – arvoisa parlamentin jäsen Wurtz, minun on oltava eri mieltä kanssanne. Meidän on hyväksyttävä se siksi, että sosiaalipolitiikasta on tulossa velvollisuus kaikkialla. Tulevaisuudessa kaikki on tarkistettava oikeudellisin keinoin sosiaalipolitiikan kannalta, ja sopimuksessa tarkoitettu sosiaalisen markkinatalouden määritelmä edustaa huomattavaa edistystä.

Tarvitsemme kilpailukykyä, tarvitsemme parempaa tuottavuutta – ja tämän on ehdottomasti oltava maailmanlaajuisen järjestyksen pääkohta – mutta kaikissa kolmessa asiassa huomaamme, että kyse ei ole maailmanlaajuisesta kilpailusta vaan pikemminkin siitä, tehtiinkö työ tietyillä aloilla Euroopan unionissa sen jäsenvaltioiden kesken osana yhteisiä sisämarkkinoita.

Me emme saa joutua tilanteeseen, jossa maailmanlaajuista järjestystä käytetään siihen, että eri jäsenvaltioiden työntekijät saadaan toisiaan vastaan kansainvälisen kilpailukyvyn perusteella. Jos työntekijöiden välinen solidaarisuus tuhoutuu, Euroopan unioni, yhteiskuntiemme yhteenkuuluvuus, tuhoutuu myös.

Tämän takia on tärkeää, että emme nyt arvostele tuomioistuimia, vaan teemme selväksi, että meidän on tarkasteltava lainsäädäntöä. Työntekijöiden lähettämisestä annettu direktiivi on peräisin 1990-luvun alusta. Se ei ole enää pätevä. Meidän on saatava selville, mikä siinä on vialla. En tiedä sitä tarkasti. Työehtosopimusten neuvottelukumppanien on tarkistettava, että ne tekevät työehtosopimuksensa sisämarkkinoiden mukaisesti. Kansallista lainsäädäntöä on mukautettava siihen. Kaikki tämä meidän on tarkistettava. Se ei saa kuitenkaan samaan aikaan johtaa jakaantumiseen ja protektionismiin, koska liikkuvuus on taattava.

Neljää perusvapautta käsitellessämme tarkoitamme neljää markkinoiden perusvapautta. Minun määritelmäni sosiaalisesta markkinataloudesta tarkoittaa kuitenkin sitä, että markkinat voivat toimia ainoastaan lainsäätäjän sallimissa puitteissa, jotta voimme jakaa tämän taloudellisen järjestyksen edut oikeudenmukaisesti emmekä jätä niitä markkinavoimien vapaasti käytettäväksi. Jos näin tapahtuu, markkinat tuhoavat jopa itsensä. Siksi tarvitsemme tällaiset puitteet sosiaaliselle markkinataloudelle.

Arvoisa puhemies, haluaisin lopuksi esittää erään lainauksen. Ei menneiden aikojen välinpitämättömän ryöstelyn vapaa markkinatalous eikä markkinavoimien vapaa toiminta – ja niin edelleen – vaan sosiaalisesti vastuullinen markkinatalous, jossa yksilö saa takaisin oikeutensa, jossa henkilöllä on suuri arvo ja jossa siten myös tehdystä työstä saadaan oikeudenmukainen tuotto. Tämä on nykyaikaista markkinataloutta. Nämä sanat ovat Ludwig Erhardin, jota varmastikaan ei voida pitää markkinatalouden vastustajana.

  Stephen Hughes (PSE). – (EN) Arvoisa puhemies, sallinette minun sanoa, miten samaa mieltä olen Elmar Brokin kanssa ja miten eri mieltä olen Philip Bushill-Matthewsin kanssa, mutta siihen palaan hetken päästä. Haluaisin kiittää komission jäsentä 3. huhtikuuta annetusta suosituksesta. Se on tärkeä askel oikeaan suuntaan. Uskon, että tietojen parempi saatavuus ja vaihto ja parhaiden käytäntöjen vaihto auttavat ehdottomasti, mutta suosituksen ja Rüffert-tuomion antaminen samana päivänä oli taas yksi ajoituksen kummallinen oikku. Minun mielestäni erityisesti Laval- ja Rüffert-asiat edellyttävät, että menemme nykyistä suositusta pidemmälle.

Kyseiset asiat nostavat esiin mahdollisuuden tulkita taloudellisia vapauksia siten, että niiden nojalla yritykset saavat oikeuden välttää tai kiertää kansallisia sosiaali- ja työllisyyslakeja ja -käytäntöjä. Näyttää siltä, että ainoana suojana ovat lähetetyistä työntekijöistä annetun direktiivin säännökset. Mikäli asia on näin, on selvää, että direktiiviä on käsiteltävä uudelleen. Erityisesti on selvennettävä työehtosopimusten soveltamisalaa, laadittava pakolliset normit ja pantava kyseiset normit täytäntöön työtaistelutoiminnan osalta.

Minun mielestäni meidän on tehtävä monia asioita. Meidän on varmistettava, että vastaanottajavaltion työehtosopimuksilla voidaan säätää vähimmäisnormit ylittävistä normeista. Meidän on säädettävä pakolliseksi se, mikä nyt on valinnaista jäsenvaltioille, kuten kaikkien yleissitovien työehtosopimusten soveltaminen lähetettyihin työntekijöihin. Minun mielestäni tarvitsemme myös selkeän aikarajan lähetetyn työntekijän käsitteen määrittämiselle, jotta meillä olisi selkeä näkemys siitä, milloin lähetetty työntekijä lakkaa olemasta lähetetty työntekijä.

Lopuksi, ainakin toistaiseksi, minä katson, että meidän on laajennettava direktiivin oikeusperustaa sisältämään työntekijöiden vapaan liikkuvuuden sekä palvelujen tarjoamisen vapauden. Tämä ehdotus torjuttiin vuonna 1996, mutta toivottavasti nyt tajutaan, miten tärkeä se on.

Tuomioistuin totesi itse, että lakko-oikeus ja järjestäytymisoikeus ovat perusoikeuksia mutta eivät niin perustavanlaatuisia kuin taloudelliset vapaudet. On ymmärrettävää, että ammattiyhdistykset saattavat ajatella joutuneensa yllättäen keskelle Eläinten vallankumousta. Niiden takia meidän on palautettava asianmukainen tasapaino. Katson, että nämä ehdotetut vaatimattomat muutokset työntekijöiden lähettämisestä annettuun direktiiviin olisivat alku.

  Søren Bo Søndergaard (GUE/NGL). – (DA) Arvoisa puhemies, kun käsittelimme helmikuussa Lissabonin sopimusta, sekä kollegani että minä ehdotimme, että työtaistelutoimiin ryhtymistä koskevan oikeuden pitäisi kuulua jäsenvaltioiden toimivaltaan. Valitettavasti enemmistö teistä äänesti sitä vastaan, ja nyt on otettava seuraava kysymys esiin: miksi te teitte niin? Ainoa looginen selitys ja looginen seuraus on se, että rajatylittävä pyrkimys työnantajien mahdollisimman suuriin voittoihin ylittää lopulta työntekijöiden oikeuden puolustaa itseään sosiaalista polkumyyntiä vastaan. Te voitte tietysti pitää tätä totena, mutta sitten teidän täytyy lakata puhumasta sosiaalisesta Euroopasta.

Työntekijöillä on kaikissa maissa oltava ehdoton oikeus ryhtyä työtaistelutoimiin varmistaakseen, että siirtotyöläiset saavat ainakin samaa palkkaa kuin he itse. Tämä ei ole syrjintää. Meidän mielestämme siirtotyöläisten ei pitäisi saada pienempää palkkaa kuin maassa jo asuvien työntekijöiden. Me vastustamme syrjintää, ja siksi on ryhdyttävä toimiin. Vaihtoehtona on sosiaalinen polkumyynti. Tämä on laskukierre. Siksi meidän on kaikkia tarvittavia keinoja käyttämällä varmistettava vähintään vapaa ja rajoittamaton oikeus ryhtyä työtaistelutoimiin Lissabonin sopimuksen oikeudellisesti sitovan pöytäkirjan nojalla.

  Jacques Toubon (PPE-DE). – (FR) Arvoisa komission jäsen, on totta, että olemme äärimmäisen pettyneitä siihen, miten palvelujen tarjoamisen vapautta sovelletaan oikeuskäytännössä. On ymmärrettävää, että joku saattaa ajatella Euroopan yhteisöjen tuomioistuimen pyrkineen joissakin tulkinnoissaan tekemään 43 ja 49 artiklasta ensisijaisia muihin näkökohtiin verrattuna. Suhtaudun kuitenkin varovaisesti näiden oikeuskäytännöstä tehtyjen päätösten manikealaiseen analysointiin, sillä ne ovat, kuten te kaikki tiedätte, ennen kaikkea ennakkotapauksia.

Minun mielestäni kysymys, joka meidän on itsellemme esitettävä, on se, miten voimme taata sosiaalisen säännöstön. Meidän on erityisesti vastattava kahteen kysymykseen. Ensinnäkin, mitä palkkatasoa yhtiöihin on sovellettava vastaanottajavaltion kansallisen lainsäädännön nojalla? Toiseksi, miten paljon voimme rajoittaa ammattiyhdistysten työtaistelutoimintaa, jolla pyritään varmistamaan kansallisten ja lähetettyjen työntekijöiden yhdenvertainen kohtelu?

Vastaukseni näihin kysymyksiin on, että minä en usko työntekijöiden lähettämisestä annetun direktiivin muutokseen. Minä jopa luulen, että siihen pyrkiminen olisi valtava riski. Sitä vastoin Euroopan ammatillisen yhteistyöjärjestön ehdotus sosiaalilausekkeesta on mielestäni kiinnostavampi. Minun mielestäni tämä on sangen selvästi, kuten Elmar Brok sanoi, perustamissopimusten, sekä vanhojen että uusien, soveltamista koskeva tapaus eli 3 artiklan 3 kohdan, 6 artiklan 1 kohdan ja perusoikeuskirjan, joka nyt on merkittävä oikeus, soveltamista koskeva tapaus.

Meidän on myös pantava täytäntöön – ja kansalliset parlamentin voisivat valvoa sitä – toissijaisuusperiaate kaikessa, mikä koskee oikeutta työhön, työntekijöiden oikeuksia ja erityisesti lakko-oikeutta.

Puheenjohtajavaltio Ranska aikoo lähitulevaisuudessa käynnistää sosiaalisen toimintaohjelman. Teille, arvoisa komission jäsen, haluaisin sanoa, että komission on edettävä teidän lausuntoanne ja hallinnollista vähimmäissuositusta pidemmälle poliittisempaan asiakirjaan, jossa otetaan täysimääräisesti huomioon oikeuskäytännöstä johtuva epävarmuus.

  Karin Jöns (PSE). – (DE) Arvoisat puhemies ja komission jäsen, hyvät naiset ja herrat, kansallisten hallintoviranomaisten tiiviimpi yhteistyö on tietysti oikein ja kohtuullista. Minä pidän sitä myönteisenä. Se on jopa olennaista.

Jos me kaikki kuitenkin aidosti haluamme estää kilpailun Euroopan alhaisimmista vähimmäispalkoista, tarvitaan enemmän, ja te, arvoisa komission jäsen, tiedätte sen myös. Rüffert-tuomion nojalla minun mielestäni on olemassa vain yksi ratkaisu. Meidän on parannettava työntekijöiden lähettämisestä annettua direktiiviä. Myös komissiolta edellytetään sen tekemistä.

Meidän on arvioitava tämän tuomion oikeudelliset seuraukset, sillä se muuttaa työntekijöiden lähettämisestä annetun direktiivin tarkoituksen. Nyt palvelujen tarjoamisen vapaus on asetettu korkeammalle kuin työntekijöiden suojelu. Jopa suunniteltu muutos vähimmäissuojasta enimmäissuojaan selitetään. Minun maassani, Saksassa, tämä tuomio vaikuttaa välittömästi 16 liittovaltiosta kahdeksaan. Aluehallitukset halusivat vain mallin palkkojen polkemista koskevista asioista.

Työntekijöiden lähettämisestä annetun direktiivin ja julkisia hankintamenettelyjä koskevien direktiivien perusteella ne halusivat varmistaa tiettyjen sosiaalisten kriteerien noudattamisen ainakin julkisia sopimuksia tehdessään. Ne ovat siksi vaatineet paikallisten vakiopalkkatasojen noudattamista sosiaalisena kriteerinä, sillä ne ovat enemmän kuin vähimmäispalkka.

Minun on vaikeaa ymmärtää tuomioistuimen päätöstä. Mikäli me todella haluamme sosiaaliset kriteerit – ja luulen, että kaikki me haluamme sitä – on oltava mahdollista saada jopa enemmän kuin vähimmäispalkka. Tuomion ei pitäisi voida estää meitä jatkamasta vähimmäisnormien vahvistamista lähetettyjen työntekijöiden osalta. Tämä ei ole minun ryhmäni toivoma sosiaalinen Eurooppa. Meidän on varmuuden vuoksi tutkittava huolellisesti myös julkisia hankintoja koskevat direktiivit.

Tänä iltana käsiteltävänä olevat Euroopan yhteisöjen tuomioistuimen tuomiot työllisyydestä ovat Saksassa olleet takaisku Euroopan unionin kannatukselle. Meidän kaikkien on nyt muutettava toimintatapaamme.

  Alejandro Cercas (PSE). – (ES) Arvoisa puhemies, arvoisa komission jäsen, jos olisimme tekemisissä vain pienen ongelman kanssa, ymmärtäisin, että hyvien käytäntöjen vaihtoa käsittelevä ja tehokkaampaa tiedonjakoa sisältävä suositus voisi ratkaista ongelman. Arvoisa komission jäsen, ongelma on kuitenkin siinä, että me olemme tekemisissä merkittävän ongelman kanssa, ettekä te valitettavasti edes maininnut sitä puheenvuorossanne.

Arvoisa komission jäsen, ongelma on se, että meillä on tällä hetkellä tuomioistuimen antama yhdenmukainen oikeuskäytäntö, jossa todetaan, että toisesta maasta peräisin olevat työntekijät voivat työskennellä toisessa maassa vähintään puolella palkasta sen direktiivin nojalla, joka – tämä on sanottava – laadittiin juuri estämään se.

Jos siis on mahdollista, että voimassa olevalla lainsäädännöllä sallitaan tämä tilanne, meillä on selvästikin käsissämme perustavanlaatuinen ongelma, jota ei voida ratkaista pelkästään tiedotusongelmia ratkaisemalla.

Toiseksi, arvoisa komission jäsen, meillä on ongelma, joka johtuu siitä, että palkkojen ja työehtosopimusten säätämistä koskevat erilaiset kansallisten liittojen käytännöt on jätetty pois. Suomi, Ruotsi, Tanska ja Saksa on jätetty pois. Tämä on siksi valtava ongelma, ei kyseisille maille vaan koko Euroopalle, joka näkee, miten sen kansallista lainsäädäntöä heikennetään ja miten Eurooppa lyö laimin työntekijöidensä paremman suojan varmistamisen ja rikkoo kansalliset suojajärjestelmät.

Arvoisa komission jäsen, tämän tilanteen perusteella en usko, että voimme katsoa muualle. En usko, että voimme määrätä aspiriinia, kun tarvitaan suurta leikkausta, ja uskon, että meidän on palautettava tasapaino työntekijöiden oikeuksia koskevien periaatteiden ja markkinoiden oikeuksien välille, sillä muuten sosiaalisen Euroopan lisäksi koko Eurooppa menee tätä tietä.

  Dariusz Rosati (PSE). – (PL) Arvoisat puhemies ja komission jäsen, työntekijöiden lähettämisestä annetun direktiivin tavoitteena on palvelujen tarjoamisen vapauden varmistaminen ja työntekijöiden oikeuksien takaaminen. Minun mielestäni tämä direktiivi on ollut eduksi Euroopan unionille, ja tänään täällä kuulemani arvostelu on enimmäkseen aiheetonta.

Haluaisin huomauttaa, että Rüffert-asiassa, josta nyt keskustelemme, sosiaalisten normien rikkominen ja palkkojen määrääminen pöyristyttävän alhaiselle 46 prosentin tasolle ei johtunut työntekijöiden lähettämisestä annetun direktiivin puutteista vaan yksinkertaisesti siitä, että Ala-Saksissa ei pantu asiaankuuluvan lainsäädännön osaa täytäntöön työntekijöiden lähettämisestä annetussa direktiivissä tarkoitetulla tavalla. Siksi me käsittelemme nyt ongelmaa, joka koskee lainsäädännön täytäntöönpanoa Saksassa eikä työntekijöiden lähettämisestä annetun direktiivin puutteita. Meillä on vastaava tilanne Laval-asiassa, jossa vuorostaan on kyse tilanteesta Ruotsissa, jossa vähimmäispalkasta ei ole säädetty asetuksella eikä työehtosopimuksessa työntekijöiden lähettämisestä annetussa direktiivissä tarkoitetulla tavalla. Minun mielestäni tilanteen ratkaisu on siksi etupäässä kansallisen lainsäädännön mukauttaminen nykyisen direktiivin säännöksiin, vaikka myönnänkin, että direktiivissä on vielä paljon parannettavia asioita, ja näissä asioissa tuen komission kantaa.

Haluaisin käyttää tämän tilaisuuden ja puhua käsitteestä ”sosiaalinen polkumyynti”, joka on mainittu tänään usein. Huomautan, että käsitettä ”sosiaalinen polkumyynti” ei esiinny kansainvälisessä lainsäädännössä eikä talousteorioissa. Se on pelkkä propagandakäsite. Polkumyynnistä ei voida puhua silloin, kun lähetetyt työntekijät – puolalaiset Saksassa tai latvialaiset Ruotsissa – saavat palkkaa, joka on suurempi kuin palkka, jota he saisivat omassa maassaan. Sosiaalisesta polkumyynnistä ei voida puhua myöskään silloin, kun kaikkia maita varten ei ole sitovia sosiaali- tai palkkanormeja, ja syy siihen, että kyseisiä normeja ei ole, on jäsenvaltioidemme erilainen kehityksen taso ja lisäksi se, että eri valtioiden politiikka on erilaista.

  Manuel Medina Ortega (PSE). – (ES) Arvoisa puhemies, minun mielestäni on selvää, että tuomioistuimen tuomio uhkaa Euroopan unionin perustuksia. On selvää, että tuomioistuin on korkein Euroopan unionin lainsäädäntöä tulkitseva elin ja että kukaan täällä ei halua heikentää kyseistä laitosta. Tällä oikeuskäytännöllä kuitenkin, kuten Alejandro Cercas huomautti, uhataan sosiaalisen yhteenkuuluvuuden periaatetta. Monen Euroopassa asuvan ihmisen mielestä Euroopan unioni, joka ei takaa sosiaalisia vähimmäisoikeuksia, ei ansaitse olla olemassa, joten tämä on uhka Euroopan unionin olemassaololle.

Koska emme voi olla tuomioistuimen tuomioita vastaan ja koska meidän on noudatettava niitä, on selvästi koittanut aika, jolloin lainsäädäntövaltaa käyttävien toimielinten – komission, parlamentin ja neuvoston – on hyväksyttävä toimenpiteitä, joilla varmistetaan, että tästä oikeuskäytännöstä ei tule pysyvää, koska se on tiettyihin oikeudellisiin asiakirjoihin liittyvää oikeuskäytäntöä, jota voidaan muuttaa.

Näyttää siltä, että tuomioistuin itsekin kehottaa meitä tekemään tämän lainsäädännöllisen muutoksen, ja minun mielestäni on nyt ennen kaikkea komission mutta myös parlamentin ja neuvoston vastuulla muuttaa lainsäädäntöasiakirjoja, jotta tämän oikeuskäytännön muuttuminen pysyväksi voidaan estää.

  Monica Maria Iacob-Ridzi (PPE-DE). – (RO) Säännökset, joista tänään keskustelemme, voisivat parantaa yli miljoonan toisessa jäsenvaltiossa palvelujen toimittajana tai lähetettynä työntekijänä työskentelevän Euroopan unionin kansalaisen elämää.

Erityisesti direktiivin 3 artiklan säännöksiä ei ole pantu täysimääräisesti täytäntöön jokaisessa Euroopan unionin jäsenvaltiossa. Työterveys- ja turvallisuusnormeja, enimmäistyöaikaa ja vähimmäisvapaa-aikaa tai äitiysetuuksia ei ole pantu täytäntöön lähetettyjen työntekijöiden osalta.

Vastaanottajavaltion lainsäädännössä tarkoitettu vähimmäispalkka pitäisi myös taata. Tämän viimeisen seikan takia hyvin monet yritykset kuitenkin turvautuvat vaihtoehtoisiin työsopimuksiin, millä automaattisesti vältetään alempien palkkojen maksaminen.

Monissa eurooppalaisissa yhtiöissä on myös tullut tavaksi vuokrata työntekijöitä uusista jäsenvaltioista ja lähettää heidät ulkomaille lähetettyinä työntekijöinä ajanjaksoksi, jota voidaan jatkaa jopa 24 kuukauteen. Näin he käyttävät hyväkseen sosiaaliturvaetuuksien maksuissa olemassa olevia eroja.

Päätän sanomalla, että tällainen sosiaalinen polkumyynti on lopetettava panemalla täytäntöön työntekijöiden lähettämisestä annetun direktiivin kaikki säännökset.

  Genowefa Grabowska (PSE). – (PL) Arvoisa puhemies, täällä parlamentissa on esitetty paljon huomautuksia ja myös joitain hyvin kriittisiä arvioita tuomioista – Euroopan yhteisöjen tuomioistuimen antamista tuomioista. Minä kehottaisin rauhoittumaan.

Euroopan yhteisöjen tuomioistuimen tuomiothan eivät ole poliittisia, vaan ne perustuvat jäsenvaltioiden nykyisen tilanteen ja lainsäädännön perusteelliseen analyysiin. Se on kyseisen viraston tehtävä, joten kunnioitetaan sitä. Suhtaudutaan tähän tyynesti. Ei pidä pitää tuomioita huonoina silloin, kun ne eivät sovi meille, ja hyvinä, kun ne miellyttävät meitä. Toimintamme perustana ei saa olla senkaltainen valikoiva oikeus, eikä meidän pitäisi sitä hyväksyä.

Toinen asia, johon haluaisin kiinnittää huomiota, on tämä: emmehän salli sitä, että uusien ja vanhojen jäsenvaltioiden työntekijöiden välille syntyy ristiriitoja. Pahinta, mitä voisi tapahtua, olisi se, että saisimme vanhojen jäsenvaltioiden ammattiyhdistykset vastakkain uusien jäsenvaltioiden ammattiyhdistysten kanssa. Siihen Euroopan unionin oikeusjärjestyksen ei pitäisi perustua. Minä varoitan tästä.

  Marian Harkin (ALDE). – (EN) Arvoisa puhemies, keskustelemme tällä hetkellä Irlannissa Lissabonin sopimuksen eduista ja haitoista, ja tuomioistuimen viimeaikaisista tuomioista ja niiden vaikutuksista työntekijöiden ja heidän oikeuksiensa suojeluun on ristiriitaisia tulkintoja.

Tiedän, että Laval-asiassa ei vielä ole annettu lopullista tuomiota, mutta haluaisin kuitenkin pyytää komission jäsentä kertomaan lyhyesti reaktiostaan tilanteeseen ja hänen näkemyksistään siitä, miten työntekijöiden lähettämisestä annetun direktiivin saattaminen osaksi kansallista lainsäädäntöä ja sen täytäntöönpano erityisesti Ruotsissa on vaikuttanut tuomioon Laval-asiassa.

Aiempi puhuja, Jan Andersson, teki erittäin osuvan huomion siitä, että jos naisille maksettaisiin samassa maassa samasta työstä 46 prosenttia miesten palkoista, sitä pidettäisiin syrjintänä. Tuomioistuimet näyttävät kuitenkin hyväksyvän tämän, kun kyseessä ovat eri maista tulevat työntekijät, jotka tekevät samaa työtä samassa maassa. Haluaisin vielä kuulla komission jäsenen huomioita siitä, miten direktiivin saattaminen osaksi kansallista lainsäädäntöä ja sen täytäntöönpano vaikuttivat tähän tilanteeseen.

Lopuksi, kuuntelin hyvin tarkkaan, mitä komission jäsen sanoi, kun hän puhui työntekijöiden oikeuksien takaamisesta ja sosiaalisen polkumyynnin torjumisesta, mutta en ole täysin vakuuttunut siitä, että hänen ehdotuksillaan ja esityksillään tuo tavoite saavutetaan, ja odotan kuulevani komissiolta määrätietoisempia ehdotuksia.

  Georgios Toussas (GUE/NGL). – (EL) Arvoisa puhemies, Euroopan yhteisöjen tuomioistuimen kolme tuomiota asioissa Viking Line, Laval ja Rüffert perustuvat yhteen perusolettamaan. Tuo perusolettama on peräisin pääoman liikkuvuutta koskevasta neljästä vapaudesta, jotka on vahvistettu Maastrichtin sopimuksella, sisämarkkinoista ja työntekijöiden lähettämisestä annetuilla direktiiveillä, kuten on vahvistettu uudelleen nimetyn Euroopan perustuslain eli Lissabonin sopimuksen 43 ja 49 artiklassa.

Euroopan yhteisöjen tuomioistuimen tuomiot ovat poliittisia ja erittäin taantumuksellisia: suuret yritysryhmittymät määräävät keskiaikaisia työehtoja lisätäkseen voittojaan.

Oikeudet lakkoon ja työehtosopimusneuvotteluihin on kyseenalaistettu, mutta haluaisin lisätä vielä kolmannen tärkeän tekijän. Kansainväliset työsopimukset, jotka on allekirjoitettu ja ratifioitu Kansainvälisessä työjärjestössä (ILO) on myös kyseenalaistettu. Tämän takia on taattava yhdenvertainen palkka ja yhdenvertainen työ kaikille työntekijöille.

EU:hun 1. toukokuuta 2004 liittyneistä jäsenvaltioista tulevat työntekijät eivät ole kenellekään mitään velkaa. Heidän pitäisi taistella yhdessä Euroopan kaikkien muiden työntekijöiden kanssa parantaakseen työoloja ja palkkaa. Samasta työstä pitäisi maksaa samaa palkkaa.

  Małgorzata Handzlik (PPE-DE). – (PL) Arvoisa puhemies, työntekijöiden lähettäminen liittyy erottamattomasti palvelujen tarjoamisen vapauteen. Tuomioistuin tuki päätöksellään tätä periaatetta, joka minun mielestäni on äärimmäisen tärkeä yhtenäismarkkinoilla.

Haluaisin kuitenkin ilmaista pettymykseni siitä, että yhteisön markkinoilla on edelleen asetuksia, jotka eivät ole yhdenmukaisia työntekijöiden lähettämisestä annetun direktiivin kanssa. Emmehän unohda, että direktiivillä pyritään auttamaan sekä työntekijöitä että urakoitsijoita. Direktiivien tärkeimpien säännöksien tulkitsemista eri tavalla eri jäsenvaltioissa ei voida myöskään hyväksyä. Työntekijät eivät ole tietoisia oikeuksistaan, ja jäsenvaltiot eivät valvo, sovelletaanko direktiivin säännöksiä asianmukaisesti. Juuri kyseisten säännösten asianmukainen täytäntöönpano ja käyttöönotto ovat kuitenkin avain sisämarkkinoiden tehokkaaseen toimintaan.

Siksi kaikki toimenpiteet, olivatpa ne hallinnollista yhteistyötä tai neuvoja direktiivin asianmukaiseen soveltamiseen, ovat olennaisia toimenpiteitä. Toivon kuitenkin todella, että kyseiset aloitteet johtavat säännösten parantuneeseen tulkintaan eivätkä enää valituksiin olemattomasta sosiaalisesta polkumyynnistä.

  Katrin Saks (PSE). – (ET) Arvoisa puhemies, hyvät kollegat. Myös minä kannatan innokkaasti yhdenvertaista kohtelua periaatteena ja voin rehellisesti sanoa, että joskus minusta on vaikeaa ymmärtää, miksi minä saan parlamentissa tekemästäni työstä huomattavasti vähemmän palkkaa kuin länsimaiset kollegani (kymmenen kertaa vähemmän kuin italialaiset). Ymmärrän kuitenkin, että vie jonkin aikaa ennen kuin palkat Euroopassa tasoittuvat.

Tämän päivän keskustelusta minulle jää päällimmäiseksi tunteeksi suuri tekopyhyys. Monet ihmiset käyttävät puheenvuoron ja puhuvat miljoonien lähetettyjen työntekijöiden puolesta ja taistelevat heidän oikeuksiensa puolesta. Mutta ollaanpa rehellisiä – useimmat puhujat eivät itse asiassa edusta täällä noita miljoonaa lähetettyä työntekijää vaan sen sijaan puolustavat omia työmarkkinoitaan. Tämän takia olen hyvin iloinen siitä, että arvoisa komission jäsen on luvannut perustaa työryhmän tutkimaan tätä asiaa. Näistä kolmesta asiasta jäi hyvin epäoikeudenmukainen vaikutelma. Ne olivat kuitenkin välttämättömiä, jotta voitaisiin raportoida aloista, joilla esiintyy hyväksikäyttöä, sosiaalista polkumyyntiä, epävarmuutta. Onneksi näissä kolmessa asiassa ei ollut mitään niistä.

Palvelujen vapaa liikkuvuus on kaikkien meidän etujemme mukainen. Olen kolme viikkoa odottanut putkimiestä asuntooni Brysselissä – viemärit ovat tukossa. Voin vannoa teille, että legendaarinen puolalainen putkimies kummittelee unissani öisin.

  Vladimír Špidla, komission jäsen. − (FR) Arvoisa puhemies, hyvät naiset ja herrat, kiitos kaikista puheenvuoroistanne. On ollut hyvin mielenkiintoista kuunnella niitä. Minun mielestäni meillä on ollut hyvin antoisa ja vilkas keskustelu täällä tänään. Olen myös pannut merkille monenlaisia esitettyjä mielipiteitä. Näiden tulkintaerojen ja näkökulmien vuoksi käsittelen tätä aihetta varoen.

Keskustelu on myös paljastanut aiheen valtavan monitahoisuuden ja siihen liittyvät vaikeat oikeudelliset kysymykset. Kaikki kolme tuomioistuimen päätöstä ovat erityisiä. Olisi väärin tehdä niistä yleisiä johtopäätöksiä. Ensinnäkin kaikkien kyseessä olevien jäsenvaltioiden on arvioitava, mitä niiden on tehtävä kansallisesti noudattaakseen tuomioistuimen tuomioita. Haluaisin myös esittää tukeni rakentavalle toimintatavalle, joka Ruotsissa ja Tanskassa on omaksuttu tuomioiden noudattamiseksi.

Tämän päivän keskustelu on kuitenkin osoittanut, että perusteellinen keskustelu on tärkeää, jotta voimme vastata asianmukaisesti esitettyihin ongelmiin. Tämä on täsmälleen yksi komission tämänhetkisistä painopistealoista. Me olemme käytännössä päättäneet jatkaa tätä keskustelua, kun valmistelemme uutta sosiaalista toimintaohjelmaa. Tämä toimintaohjelma, jonka julkistan kollegiolle ensi kesäkuussa, sisältää tietysti uudesta sosiaalisesta todellisuudesta käynnistettyjen laajojen kuulemisten tulokset. Se on myös jatkoa komission tiedonannolle: ”Mahdollisuudet, väylät ja yhteisvastuu: 2000-luvun Euroopan uusi sosiaalinen visio”. Tämä on todellinen mahdollisuus edistää uusia ratkaisuja eurooppalaisten yhteiskuntien kohtaamiin haasteisiin vastaamiseksi.

Näitä haasteita ovat muun muassa tietenkin väestörakenteen muutos ja teknologisen kehityksen vauhdin kasvu mutta myös globalisaation sosiaalinen vaikutus. Työntekijöiden liikkuvuuden erilaiset muodot ja luultavasti väistämätön siirtolaisuuden kasvu tuovat uusia haasteita, joihin meidän on vastattava. Näitä kysymyksiä meidän on käsiteltävä säilyttääksemme eurooppalaisen sosiaalisen mallin ja vahvistaaksemme sitä.

Olen vakuuttunut siitä, että sosiaalinen toimintaohjelma on se väline, jolla voidaan ehdottaa liikkuvuuden haasteisiin suunniteltua ja räätälöityä perusvastausta työntekijöiden suojelun varmistamiseksi. Keskustelu, jonka Euroopan parlamentti käy valiokunta-aloitteisen mietintönsä puitteissa, on myös askel oikeaan suuntaan. Myös komissio on sitoutunut toimimaan tässä aktiivisesti ja edistämään keskusteluja ja ratkaisujen löytämistä.

Haluan työskennellä avoimin mielin ja asettaa korkeat vaatimukset, jotka ovat sopusoinnussa sosiaalisten ja taloudellisten todellisuuksien kanssa. Haluan, että edistymisemme on rakentavaa ja luottamuksellista. Sosiaalisten todellisuuksien monimutkaisuuden takia kokonaisratkaisujen laatiminen on vaikeampaa. Meidän on käytettävä enemmän aikaa sosiaalisesta toimintaohjelmasta keskustelemiseen. Näin tekemällä yhteisön työntekijöille voidaan kehittää suojaavampi ja globaalimpi toimintatapa.

  Puhemies. − (ES) Keskustelu päättyy komission jäsenen puheenvuoroon.

Vaikka ei olekaan tavanomaista, että puhemies sanoo näin, minun on kuitenkin tunnustettava, että päätän keskustelun sangen hämmentyneenä. Sen täytyy johtua siitä, että olen käyttänyt 30 vuotta elämästäni taisteluun sen varmistamiseksi, että espanjalainen työntekijä ei ansaitse Ruotsissa tai Saksassa vähemmän kuin ruotsalainen tai saksalainen työntekijä, ja siitä, että toiset 20 vuotta olen taistellut sen varmistamiseksi, että puolalainen, romanialainen tai marokkolainen työntekijä ei ansaitse Espanjassa vähemmän kuin espanjalainen työntekijä.

(Suosionosoituksia)

Kirjalliset kannanotot (142 artikla)

  Pedro Guerreiro (GUE/NGL), kirjallinen. – (PT) Tuomioistuimen viimeaikaiset päätökset asioissa Laval-Vaxholm Ruotsissa, Viking Line Suomessa ja nyt Rüffert Saksassa yksinkertaisesti selventävät tämän Euroopan unionin todellisia tavoitteita ja painopistealoja.

Tarkemmin sanottuna perustamissopimuksen 43 ja 49 artiklassa tarkoitettua ”sijoittautumisvapauden” ensisijaisuutta, jolla kielletään ”rajoitukset, jotka koskevat […] vapautta sijoittautua”.

Tuomioistuin katsoo, että työntekijöiden ja heidän edustuselintensä vapaus puolustaa oikeuksiaan ja etujaan, eli sen kunnioittaminen, mitä työehtosopimusneuvotteluissa on sovittu, on ”rajoitus” ja siten ”laitonta” yhteisön lainsäädännön nojalla.

Tällä oikeutetaan sosiaalinen polkumyynti ja hyökätään EU:n työehtosopimusneuvotteluja vastaan ja kannustetaan työntekijöiden välistä ”kilpailua”, käytännössä määräämällä ”vastaanottajavaltiota” koskevan periaatteen soveltamisesta, eli alhaisempien palkkojen maksamisesta ja työntekijöiden oikeuksien suojelun väheksymisestä sopimussuhteissa työntekijöiden kanssa.

Nämä tuomiot paljastavat, että EU on luokkayhteiskunta, ja sen, keitä tämä uusliberalistinen politiikka todella hyödyttää (ja ketkä sitä ohjaavat), ja tekevät tyhjiksi kaikki korupuheet usein mainitusta ”sosiaalisesta Euroopasta” ja osoittavat sen, että EU:n politiikka on loukkaus työntekijöiden vaikeasti saavutettuja oikeuksia kohtaan.

  Mary Lou McDonald (GUE/NGL), kirjallinen. – (EN) Tapa, jolla nykyisiä perustamissopimuksia käytetään työntekijöiden oikeuksien heikentämiseen, on skandaalimaista. Euroopan yhteisöjen tuomioistuin totesi, että sen tuomio asiassa Rüffert on nykyisten perustamissopimusten säännösten mukainen. Lissabonin sopimuksella ei tilannetta paranneta yhtään.

Heikossa asemassa olevien työntekijöiden suojelu koko Euroopan unionissa olisi pitänyt taata sopimusneuvotteluissa. Niin ei tehty. Sopimuksella halutaan kehittää Eurooppa, jossa Euroopan sosiaalista mallia heikennetään perustavanlaatuisesti.

Irlannissa on tiedetty Irish Ferries -tapauksesta lähtien ja jo sitä ennen, että sisämarkkinoiden ensisijaisuus johtaa tilanteisiin, joissa työntekijöiden oikeuksia vähennetään.

Tuen henkeä, joka näkyy EAY:n kehotuksessa sisällyttää sosiaalista edistystä koskeva lauseke sopimukseen. Uskon, että ainoa keino turvata työntekijöiden oikeudet tulevaisuudessa on hylätä tämä sopimus ja lähettää jäsenvaltiot takaisin neuvottelupöytään.

Uudella sopimuksella voitaisiin vakaasti osoittaa, että perusoikeudet, lakko-oikeus ja työntekijöiden oikeus ryhtyä työtaistelutoimiin työ- ja elinolosuhteidensa parantamiseksi yli vähimmäisnormien, olisivat ensisijaisia sisämarkkinoihin nähden.

  Esko Seppänen (GUE/NGL), kirjallinen. – (FI) Yhteisöjen tuomioistuin on antanut kolme ammattiyhdistysliikkeen näkökulmasta kielteistä päätöstä, ja niiden perusteella on odotettavissa lisää tapauskohtaisia tuomioita samassa sarjassa. Tapaukset ovat Viking Line, Vaxholm (Laval) ja Rüffert, ja kaikissa niissä tuomioistuin on tulkinnut unionin sopimuksia vain yhdestä eli kilpailun vapauden näkökulmasta ottamatta huomioon parlamentin tahtoa. Jätettiinhän ns. Bolkestein-direktiivin yhteydessä nimenomaan hyväksymättä esitys lähettävän maan työehtojen noudattamisesta lähetettyjen työntekijöiden työehdoissa. Valitettavasti tuomioistuin on näillä mainituilla tapauskohtaisilla päätöksillä ottanut itselleen lainsäätäjän roolin todellisen lakien säätäjän eli Euroopan parlamentin tahdon tulkitsemisen sijasta. Komission ei pidä puolustaa tällaista toimielimen toimivallan loukkausta.