Hakemisto 
 Edellinen 
 Seuraava 
 Koko teksti 
Sanatarkat istuntoselostukset
Maanantai 19. toukokuuta 2008 - Strasbourg EUVL-painos

18. Käsittelyjärjestys
Pöytäkirja
MPphoto
 
 

  Puhemies. − (DE) Esityslistaluonnoksen lopullinen versio, jonka puheenjohtajakokous laati kokouksessaan torstaina 15. toukokuuta 2008 työjärjestyksen 130 ja 131 artiklan nojalla, on jaettu.

 
  
MPphoto
 
 

  Hartmut Nassauer (PPE-DE). - (DE) Arvoisa puhemies, tapana on, että kaikki valiokunnat tapaavat kerran vuodessa – jostain selittämättömästä syystä toukokuussa – Strasbourgissa. Tähän ei näytä olevan loogista syytä. Tämän käytännön seurauksena meillä on tänä iltana valiokuntien kokouksia samaan aikaan kuin valiokuntien vastuualueeseen kuuluvia asioita käsitellään täysistunnossa.

Tämä tilanne on kestämätön. Ainut mahdollinen ratkaisu on siis se, että konfliktin ratkaisemiseksi valiokunnat tapaavat jatkossa Strasbourgissa ja että täysistunnot siirretään Brysseliin! Vakavasti puhuen asia on kuitenkin niin, ettei valiokuntien kokouksia voida pitää jatkossa täällä Strasbourgissa enää samaan aikaan täysistuntojen ja ryhmien kokousten kanssa siinä määrin kuin mitä tähän asti ja etenkin kahden viimeisen vuoden aikana on tehty huolimatta kaikista julkilausumista, joiden mukaan tällaisia samanaikaisuuksia pitäisi välttää. Nyt meillä on jopa neuvotteluaika. Käytännössä ei ole yhtäkään syytä, miksi valiokuntien kokoukset pitäisi pitää täällä Strasbourgissa samaan aikaan täysistunnon kanssa. Olisin kiitollinen, jos voisitte tehdä kaikkenne korjataksenne tämän epäkohdan.

(Suosionosoituksia)

 
  
MPphoto
 
 

  Puhemies. − (DE) Hyvä Hartmut Nassauer, kiitokset puheenvuorostanne. Ilmoitan puheenjohtajakokoukselle kuvailemastanne tilanteesta. Uskon, että löydämme asiaan tyydyttävän ratkaisun.

Esityslistaan on ehdotettu seuraavia muutoksia:

Maanantai:

Ei muutoksia.

Tiistai:

Sosialistiryhmä on pyytänyt lisäämään tiistain esityslistaan komission julkilausuman romanien tilanteesta Italiassa ilman päätöslauselmaesityksiä.

 
  
MPphoto
 
 

  Martin Schulz, PSE-ryhmän puolesta. (DE) Arvoisa puhemies, hyvät parlamentin jäsenet, haluan täsmentää pyyntöämme. Pyydämme komissiota antamaan julkilausuman romanien tilanteesta paitsi Italiassa myös yleisesti Euroopassa. Ryhmämme tämänpäiväisessä kokouksessa keskusteltiin siitä, että tilanne on Italiassa tällä hetkellä hyvin vaikea. Emme halua kuitenkaan vihjailla, että tämä tilanne koskisi vain Italiaa tai että vähemmistöjen suojeluun ja romanien sosiaaliseen integraatioon liittyviä ongelmia esiintyisi vain Italiassa. Olemme viitanneet Italiaan ainoastaan siksi, että ongelma on tällä hetkellä hyvin ajankohtainen juuri siellä.

Haluamme kuulla komissiolta, mitä se on tehnyt viime vuosina suurilla määrärahoilla, joita olemme kohdentaneet sille, jotta se voisi tukea tehokkaasti paikallishankkeita, joilla pyritään torjumaan Italiassa käynnissä olevien tapahtumien kaltaisia tilanteita.

Pyydämme siis yleistä keskustelua aiheesta. Sen lähtökohtana voidaan käyttää Italian tilannetta, mutta haluan ehdottomasti korostaa, ettemme halua keskustelun keskittyvän yksinomaan Italiaan. Italian tilanteen lisäksi meidän on otettava huomioon myös monia muita tekijöitä. Haluamme ennen kaikkea kuulla, mitä komissio on tehnyt viime vuosina ja mihin lisätoimiin se aikoo ryhtyä tulevaisuudessa. Olisimme siksi kiitollisia, jos komissio voisi antaa tällaisen lausunnon tiistaina.

 
  
MPphoto
 
 

  Monica Frassoni, Verts/ALE-ryhmän puolesta. – (IT) Arvoisa puhemies, hyvät parlamentin jäsenet, Verts/ALE-ryhmä kannattaa tätä ehdotusta kahdesta syystä. Ensinnäkin meistä on tärkeää keskustella siitä, mitä romaneille tapahtuu Euroopan unionissa juuri nyt – tiedämme nimittäin liiankin hyvin, mitä Italiassa on viime aikoina tapahtunut – ja toiseksi tiedämme kaikki, että Euroopan unionilla on keinot puuttua asiaan, mutta näitä keinoja ei tunneta hyvin eikä niistä ryhdytä tavallisesti käymään keskustelua.

Haluamme keskustella tästä aiheesta näistä molemmista syistä, mutta pelkäämme, ettei tämä keskustelu jää viimeiseksi – ainakaan Italian osalta.

 
  
MPphoto
 
 

  Joseph Daul, PPE-DE-ryhmän puolesta.(FR) Arvoisa puhemies, puheenjohtajakokous ei ennakoinut tätä, mutta ilmeisesti tälle on tilaa esityslistalla. Keskustelimme tästä aiheesta syyskuussa 2007. Romanien ongelma on varsin todellinen paitsi yleisesti Euroopassa myös Romaniassa, ja huomasimme tämän käydessämme Romaniassa. Tästä aiheesta on uskoakseni määrä keskustella syyskuussa. Eikö olisi parempi – kuten ryhmämme ehdottaa – että Italian ongelmista keskusteltaisiin aluksi kansalaisvapauksien sekä oikeus- ja sisäasioiden valiokunnassa ja että täällä täysistunnossa käytäisiin virallista keskustelua vasta sitten, kun olemme valmistautuneet siihen? Tämä on PPE-DE-ryhmän kanta.

 
  
  

(Parlamentti hyväksyi ehdotuksen.)

Keskiviikko ja torstai:

Ei muutoksia.

(Käsittelyjärjestys vahvistettiin.)

 
  
MPphoto
 
 

  Hannes Swoboda (PSE). - (DE) Arvoisa puhemies, haluan käytännön syistä ilmoittaa, että aiomme lykätä äänestystä Mathieu Groschin mietinnöstä, jossa käsitellään lepoaikoja ja kysymystä linja-autonkuljettajista. Työntekijäpuoli ja työnantajapuoli ovat tehneet asiasta periaatepäätöksen, ja haluamme ottaa tämän asian huomioon Mathieu Groschin mietinnössä. Halusin vain varoittaa muille ryhmille, että aiomme pyytää tämän äänestyksen lykkäämistä.

 
Oikeudellinen huomautus - Tietosuojakäytäntö