Sanatarkat istuntoselostukset

Maanantai 22. syyskuuta 2008 - Bryssel

24. Monterreyn kehitysrahoituskokouksen (2002) seuranta (lyhyt esittely)

  Puhemies. − (ES) Esityslistalla on seuraavana Thijs Bermanin kehitysyhteistyövaliokunnan puolesta laatima mietintö vuonna 2002 pidetyn Monterreyn kehitysrahoituskokouksen seurannasta (2008/2050(INI)) (A6-0310/2008).

  Thijs Berman, esittelijä. − (NL) Arvoisa puhemies, YK:ssa keskustellaan parhaillaan vuosituhattavoitteista New Yorkissa. Elleivät asiat muutu, emme saavuta näitä tavoitteita vuoteen 2015 mennessä. Köyhyyttä ei siis ole puolitettu, äitiyskuolleisuutta ei ole vähennetty merkittävästi, eivätkä kaikki lapset saa alemman perusasteen koulutusta vuonna 2015. Kuulemme sieltä täältä jopa vaatimuksia vuosituhattavoitteiden hyllyttämisestä. Ne eivät toimi. Ongelmana on se, että into kehitysavun antamiseen on hiipumassa. Sitä voitaisiin nimittää myös kyynisyydeksi ja lyhytnäköiseksi omien etujen ajamiseksi. Riittämätön kehitysapu ei ainakaan tuota tulosta. Ja kyllä, avustusohjelmat epäonnistuvat usein. Juuri se on ongelma. Liian vähäisestä avusta ei ole hyötyä. Se on sama kuin jos jalkapallovalmentaja varustaisi joukkueensa vain oikean jalan kengillä. Joukkueen pelattua kymmenisen ottelua valmentaja sanoo, "te häviätte joka kerta, teistä ei tule koskaan mitään. Häivyn täältä – pitäkää kengät, mutta olette tästä lähtien omillanne."

On paljon maita, joissa kehitysapu tuottaa tulosta. Avun määrä on tärkeä. Ruandalle annettiin merkittävää apua kansanmurhan jälkeen. Maa on toipunut siitä ihailtavasti. Presidentti Kagamea voidaan arvostella monestakin asiasta – minä itse etunenässä – mutta vuoden 1994 kauhukokemusten jälkeen Ruanda on todella näyttänyt koko maailmalle elämisen mallia. Ilman kehitysapua sen talouskasvu ei kuitenkaan olisi ollut yhtä vaikuttavaa. Myös Mosambikissa kehitysapu on tuottanut tulosta, ja esimerkkejä on monia muitakin. Vuosituhattavoitteiden muotoilemisen jälkeen 29 miljoonaa lasta on saanut alemman perusasteen koulutusta. Jos kansainvälinen yhteisö pitäisi lupauksensa, elintarvikekriisiä ei olisi. Jos jokainen vauras maa käyttäisi 0,7 prosenttia bruttokansantulostaan kehitysapuun, aliravittujen lasten määrä ei olisi jälleen nousussa laskettuaan useiden vuosien ajan.

Mietintö on siis Euroopan parlamentin selkeä muistutus jäsenvaltioille, että niiden on pidettävä lupauksensa. Tämä koskee erityisesti jäsenvaltioita, jotka yrittävät harata vastaan – Ranska, Saksa, Yhdistynyt kuningaskunta ja Italia, vain suuret jäsenvaltiot mainitakseni. Niiden on lisättävä kehitysapuaan vuoteen 2015 mennessä selkeässä aikataulussa ja tasaisesti. Lisäyksiä ei saa jaksottaa, koska kehitysavun merkittävä nostaminen myöhemmin useiden pienten lisäysten jälkeen merkitsisi sitä, että köyhät maat menettävät kehitysapua 17 miljardin euron arvosta seuraavien viiden vuoden aikana.

Yhden asian on oltava selvä: kehitystä ei käynnistetä eikä pidetä yllä pelkästään julkisin varoin. Siihen tarvitaan muutakin. Euroopan unionin on investoitava rauhaan ja turvallisuuteen, hyvään hallintoon ja ihmisoikeuksien kunnioittamiseen. Keniassa tämä on toiminut, ja EU:n painostuksen ansiosta Raila Odinga on nyt maan pääministeri. Tšadin itäosassa EUFORin tilanne on paljon vaikeampi. On kuitenkin erittäin tärkeää käyttää yksityisiä varoja yleishyödyllisiin päämääriin. Lainanantokyky on avainasemassa. Lainoja on harvoin saatavilla kaikkein köyhimmille maille, ja tähän on tultava muutos. Tavoitteena on kehitys, joten on taattava naisten ja miesten yhtäläiset mahdollisuudet saada lainoja, niiden korot eivät saa olla kohtuuttomia, ja on investoitava mahdollisuuksien luomiseen pienille työnantajille, jotka ovat erittäin hyviä verkottumisessa. Kaikki tämä on tehtävä yhteistyössä paikallisten organisaatioiden kanssa. Yksityiset pankit eivät automaattisesti ajattele näitä lainaehtoja ja myöntävät lainoja vähemmän naisille kuin miehille. Euroopan unioni voi vaikuttaa asioihin erittäin paljon luottotakausten avulla. Ja Euroopan investointipankin on annettava paljon nykyistä enemmän lainoja mikroluottolaitoksille. Näin ihmiset saavat todellisen mahdollisuuden osoittaa, mistä heidät on tehty, ja vahvistaa asemaansa itsenäisinä, omillaan toimeen tulevina kansalaisina. Köyhille maille on myös annettava enemmän sananvaltaa Kansainvälisessä valuuttarahastossa (IMF).

Lisää rahaa tarvitaan myös ilmastonmuutoksen vaikutusten torjumiseen päästökauppajärjestelmän avulla. Saastuttaja maksaa, sillä köyhät maat eivät ole vastuussa maapallon lämpenemisestä. Tätä koskevassa kehitysavussa on keskityttävä kestäviin energiamuotoihin.

Kehitysyhteistyöpolitiikka on keskeinen asia Euroopan unionille. Euroopan unionin on oltava vahva toimija kansainvälisesti. Tämä koskee niin yksittäisiä jäsenvaltioita kuin niitä kaikkia yhdessä. Jäsenvaltioiden on osoitettava kehitysapuun 0,7 prosenttia bruttokansantuotteestaan. Tämä on kahdeksas vuosituhattavoite, ja tämän kahdeksannen tavoitteen saavuttamisen myötä muut tavoitteet ovat hieman lähempänä toteutumistaan.

Totean lopuksi, että sinä aikana, jonka olen käyttänyt tähän puheenvuoroon, 80 ihmistä on kuollut nälkään ja 50 alle 5-vuotiasta lasta on kuollut sairauksiin, jotka olisi voitu helposti parantaa.

  Ján Figeľ, komission jäsen. − (EN) Arvoisa puhemies, haluan kiittää erityisesti Thijs Bermania hänen mietinnöstään. Se on hyvin seikkaperäinen ja kaukonäköinen.

Mietintö on mielestäni hyvin ajankohtainen ja voi vaikuttaa kahteen asiaan. Ensinnäkin New Yorkissa käytäviin YK:n neuvotteluihin, joissa käsitellään marraskuun lopussa alkavan kehitysrahoitusta koskevan Dohan seurantakokouksen päätösasiakirjaa. Toiseksi EU:n kantaan YK:ssa käytävissä neuvotteluissa ja unionin panokseen Dohan kokouksen onnistuneen lopputuloksen varmistamiseksi. Tätä kantaa muotoillaan parhaillaan.

Kuten totesitte, vuonna 2002 pidetty Monterreyn kehitysrahoituskokous oli menestys. Kehittyneet maat ja kehitysmaat yhdistivät voimansa ja sitoutuivat toteuttamaan useita konkreettisia toimia niin sanotussa Monterreyn konsensuksessa. Euroopan unionin rooli oli merkittävä ja ratkaiseva kokouksen onnistuneen lopputuloksen kannalta. EU on nähdäkseni suhtautunut vakavasti Dohassa tehtyjen sitoumusten noudattamiseen, ja komissio on arvioinut jäsenvaltioidemme edistymistä vuosittain. Vuonna 2005 EU tarkisti ja vahvisti entisestään sitoumuksiamme.

Näkyvimmät EU:n sitoumukset ovat määräajalliset tavoitteet julkisen kehitysavun lisäämiseksi siten, että vuoteen 2015 mennessä siihen on tarkoitus käyttää 0,7 prosenttia EU:n bruttokansantulosta. Te kaikki uskoakseni tiedätte, että päätimme pyrkiä tähän tavoitteeseen asteittain ja asettaa ensimmäisen tavoitteen vuodelle 2006 – jonka EU yhteisesti saavutti. Seuraava määräaika on vuosi 2010, jolloin yhteisen kehitysapumme pitäisi nousta 0,56 prosenttiin BKT:stä.

Tämän vuoden (2008) kesäkuussa Eurooppa-neuvosto vahvisti nämä sitoumukset uudelleen painokkaasti, mikä on myönteinen ja tärkeä toimi, sillä EU:n kehitysavun määrä laski viime vuonna ensimmäistä kertaa Monterreyn kehitysrahakokouksen jälkeen. Se oli melkoisen huono merkki. Tätä taustaa vasten komissio suhtautuu edelleen luottavaisesti siihen, että Euroopan unionin kehitysapu kasvaa jälleen kuluvasta vuodesta eli vuodesta 2008 lähtien. Monivuotiset, välitavoitteita sisältävät aikataulut, jotka kuvaavat sitä, miten kukin EU:n jäsenvaltio haluaa saavuttaa sovitut tavoitteet, ovat tärkeä väline tässä yhteydessä. Meidän on nähtävä kokonaiskuva mutta myös yksittäisten jäsenvaltioiden tilanteet.

Monterreyn jälkeen Euroopan unioni on myös edistynyt muissa sitoumuksissaan. Dohan kokouksen tavoitteena on arvioida saavutettua edistystä, vahvistaa sitoumukset ja tunnistaa esteet mutta myös löytää keinoja näiden esteiden ylittämiseksi. Kokouksessa olisi myös käsiteltävä uusia haasteita, esimerkiksi ilmastonmuutosta sekä elintarvikkeiden, polttoaineen ja hyödykkeiden korkeita ja epävakaita hintoja, kun otetaan huomioon maailmanlaajuinen talouden laskusuhdanne ja rahoituskriisi.

Komissio toivoo, että kansainvälinen yhteisö vahvistaa Dohassa sitoutuvansa kehitysrahoitusta koskevaan maailmanlaajuiseen kumppanuuteen, joka perustuu kehittyneiden maiden ja kehitysmaiden jaettuun vastuuseen. Kyseessä ei siten ole yksipuolinen vaan vastavuoroinen prosessi.

Dohan kokouksessa olisi saatava aikaan toimintalähtöinen ja kaukonäköinen lopputulos, joka helpottaa Monterreyn konsensuksen kaikkien näkökohtien tehokasta toteuttamista. Näitä ovat kansallisen kehitysrahoituksen käyttöönotto, suorat ulkomaiset kehitysinvestoinnit, kansainvälinen kauppa, kehitysmaiden ulkomaanvelka, rahoituksellinen ja tekninen yhteistyö sekä maailmanlaajuinen hallinto.

Mietinnössä, jonka aiotte hyväksyä, käsitellään useita asianomaisia kysymyksiä, ja sillä annetaan myönteinen panos kansainväliseen keskusteluun. Kiitos mietinnöstänne ja tarkkaavaisuudestanne.

  Puhemies. − (ES) Keskustelu on päättynyt.

Äänestys toimitetaan huomenna.

Kirjalliset lausumat (työjärjestyksen 142 artikla)

  Sirpa Pietikäinen (PPE-DE), kirjallinen. – (FI) Arvoisa puhemies, hyvät kollegat, haluaisin kiittää Bermania ansiokkaasta raportista, joka kiteyttää hyvin EU:n kehityspolitiikan suunnan: kehitystä on tapahtunut, mutta paljon on vielä tekemistä.

EU julkaisi aivan hiljattain tutkimuspaperin Millenium Development Goals at midpoint, jossa tarkasteltiin vuosituhattavoitteiden toteutumista ja unionin roolia tavoitteiden saavuttamisessa. Raportista välittyy niin positiivista kehitystä kuin parannusta kaipaavia seikkoja.

EU on maailman suurin kehitysavun antaja 60 prosentin osuudellaan kaikesta maailman kehitysavusta. Vuonna 2006 EU ylsi viralliseen tavoitteeseensa luovuttaa 0,31 prosenttia unionin yhdistetystä bruttokansantuotteesta kehitysapuun.

Vuoden 2006 tavoitteen toteutumisesta huolimatta avun määrä on riittämätön ja vuoden 2007 ennusteiden mukaan sen määrä on hälyttävästi vähenemässä. Suurin osa EU-maista ei ole kasvattanut kehitysavun määrää edellisvuoden aikana ja joidenkin avun määrä on pudonnut jopa yli 100 prosentilla. Millenium Development Goal -tavoitteisiin sitoutuneilla EU-mailla on siis vielä huomattavasti parannettavaa.

EU:n omaksumien tavoitteiden mukaan avun prosenttiosuuden tulee kasvaa 0,7 prosenttiin BKT:stä vuoteen 2015 mennessä. Kehitys- ja köyhyysongelmat eivät poistu automaattisesti 0,7 prosentin mukana, vaan tarvitaan kipeästi myös suunnittelua, rakenteita ja seurantaa. Mutta ilman rahaa ei kuitenkaan tapahdu mitään ja onkin ensiarvoisen tärkeää, että edes tästä tavoitteesta ja lupauksesta pidetään kiinni.