Puhemies. – (PL) Esityslistalla on seuraavana Georgios Papastamkosin perussopimus-, työjärjestys- ja toimielinasioiden valiokunnan puolesta laatima mietintö sääntelyvirastojen institutionaalisten näkökulmien sopimusta koskevasta strategiasta (2008/2103(INI)) (A6-0354/2008).
Georgios Papastamkos, esittelijä. − (EL) Arvoisa puhemies, Euroopan unionin 29 sääntelyvirastoa vaikuttavat ensi näkemältä "pieninstituutioilta", mutta niillä on kuitenkin itse asiassa ilmiselviä "suurvaikutuksia". Ne ovat jo kehittyneet toimielinten kaltaiseksi osaksi Euroopan unionia.
Sääntelyvirastojen määrän liiallinen kasvu on epäilemättä johtanut Euroopan unionin sääntelytoimien paisumiseen, sen toimintalinjojen pirstoutumiseen ja vaikeaselkoisuuteen sekä edelleen toiminnan yhteensovittamisen vaikeutumiseen.
Kaikkien EU:n virastojen osalta herää kiireellinen kysymys niiden työn ja niiden aikaansaamien tulosten väliarvioinnista. Tarvitaan vähimmäismäärä sääntelyvirastojen rakennetta, toimintaa ja valvontaa koskevia yhteisiä periaatteita ja sääntöjä, jotta nämä virastot liitettäisiin harmonisesti perussopimusten muodostamasta järjestelmästä juontuvien perusperiaatteiden puitteisiin.
Neuvoston kieltäydyttyä hyväksymästä laillisesti sitovaa asiakirjaa ja toimielinten välisen sopimuksen tekemistä koskevan ehdotuksen tultua hylätyksi, komissio päätti ehdottaa sellaisen toimielinten välisen työryhmän perustamista, jonka tehtävänä olisi muodostaa yhteinen kehys sääntelyvirastoille ja määrittää Euroopan unionin kunkin toimielimen toimivalta kyseisten virastojen suhteen.
Katson, että tämä ehdotus jää vajavaiseksi suhteessa Euroopan parlamentin toimielinten välisen sopimuksen tekemistä koskeviin odotuksiin. Yhteinen lähestymistapa on välivaihe edettäessä kohti laillisesti sitovan asiakirjan hyväksymistä. Ymmärrän luonnollisesti komission halun päästä ulos toimielinten välisestä pitkittyneestä toimettomuuden tilasta. Sellaisen toimielinten välisen työryhmän perustamista, joka ryhtyy laatimaan kollektiivista poliittista tilintekoa sääntelyvirastojen toiminnasta hankituista kokemuksista ja jonka tehtävänä tulee olemaan näiden virastojen aseman selkiyttäminen Euroopan unionin monitasoisessa hallinnossa, on pidettävä myönteisenä.
Tavoitellulla lähestymistavalla − mahdollisimman yhteisellä lähestymistavalla – pyritään rajoittamaan byrokraattista jäykkyyttä ja aikaansaamaan se, että nämä virastot toteuttavat oikeanlaisia ja tehokkaita sääntelytoimia ja että niitä valvotaan johdonmukaisesti, sekä tyydyttämään aikakautemme edellyttämä vastuu- ja tilintekovelvollisuuden vaatimus edes osittain. Tavoitellun toimielinten välisen yhteisymmärryksen ja lähestymistavan "yhteisen kehyksen" yhteydessä olisi asetettava etusijalle sääntelyvirastojen lisäarvon maksimointi yleisissä Euroopan unionin hallintorakenteissa siten, että edellytetään suurempaa avoimuutta, näkyvää demokraattista valvontaa ja lisättyä tehokkuutta
Haluaisin lopuksi huomauttaa, että parlamentaarisen valvonnan käyttöönotto, mitä tulee sääntelyvirastojen rakenteeseen ja työhön, vastaa klassista demokraattista periaatetta, jonka mukaan kaikkien toimeenpanovaltaa käyttävien elinten on oltava poliittisessa vastuussa. Euroopan parlamentin mahdollisuus pitää kyseisiä virastoja poliittisesti vastuussa liittyy edustuksellisen demokratian keskeiseen periaatteeseen, joka koskee toimeenpanovallan tekemien valintojen tutkimista laillisuuden ja tarkoituksenmukaisuuden näkökulmasta.
Joe Borg , komission jäsen. − (EN) Arvoisa puhemies, komissio pitää myönteisenä esittelijä Georgios Papastamkosin sekä vastuuvaliokunnan ja lausunnon antavien valiokuntien myönteistä asennetta maaliskuun tiedonantoon "Euroopan unionin virastot − tulevaisuuden näkymiä" esitettyihin avainkysymyksiin. Niihin sisältyvät komission päätös olla ehdottamatta uusia virastoja, virastojärjestelmän tuleva arviointi sekä toimielinten välisen työryhmän perustaminen.
Kuten tiedätte, pidämme erittäin tärkeänä, että käynnistämme uudelleen toimielinten välisen vuoropuhelun virastojen asemasta ja paikasta eurooppalaisessa hallintotavassa. Tällä vuoropuhelulla pyritään kehittämään johdonmukainen näkemys ja yhteinen lähestymistapa sääntelyvirastojen suhteen.
Komissio toivoo, että parlamentti voi nyt antaa pikaisesti toimeksiannon toimielinten välisen työryhmän edustajilleen.
Luotamme saavamme myönteisen vastauksen neuvostolta, jotta voidaan varmistaa, että komission tiedonannon seurantatoimet edistyvät ajoissa.
Olemme luottavaisia, että toimielinten välinen työryhmä luodaan ennen kuluvan vuoden loppua. Tämä ryhmä on tiiviisti mukana arviointimenettelyssä, jonka komissio aikoo juuri käynnistää.
Ennen kuin lopetan, haluaisin sanoa, että komissio on jättänyt avoimeksi kysymyksen siitä, mikä on toimielinten välisen vuoropuhelun lopullisen tuloksen muoto, jotta tämä ei estäisi keskustelua. Toimielinten välinen työryhmä voi päättää, missä muodossa se antaa päätelmänsä. Päätelmät voidaan panna täytäntöön eri tavoin: joissain tapauksissa parhaiden käytäntöjen levittäminen riittää, mutta joskus muutokset virastojen perussäädöksiin saattavat olla tarpeen.
Euroopan parlamentin ja komission yhteistyö tällä alalla on esimerkillistä, ja olen varma, että jatkamme työtä tältä pohjalta.