Sanatarkat istuntoselostukset

Keskiviikko 22. lokakuuta 2008 - Strasbourg

14. Ukrainan suuren nälänhädän Holodomorin (1932−1933) muistopäivä (keskustelu)

  Puhemies. − (EL) Esityslistalla on seuraavana komission julkilausuma Ukrainan suuren nälänhädän holodomorin (1932−1933) muistopäivästä.

Haluaisin käyttää tämän tilaisuuden hyväkseni ja toivottaa suurlähettilään johtaman Ukrainan valtuuskunnan tervetulleeksi parlamenttiin.

(Suosionosoituksia)

  Antonio Tajani, komission varapuheenjohtaja. − (IT) Arvoisa puhemies, arvoisat parlamentin jäsenet, minulla on kunnia osallistua tähän keskusteluun, jossa muistetaan vuosien 1932 ja 1933 suurta nälänhätää, joka oli yksi 1900-luvun suurista tragedioista. Monen hiljaisuuden vuoden jälkeen huomiotamme vaativat kärsineiden todistukset sekä niiden monen selviytyjän kertomukset, jotka joutuivat kohtaamaan tuon kauhean tapahtuman.

On elintärkeää, että holodomorin kokemuksia ei unohdeta. Suuren nälänhädän kertomus ei ole vain Ukrainan kansan tragedia, vaan se muistuttaa meitä jälleen siitä, mihin ihmisolennot ovat kykeneväisiä. Holodomorilla on kuitenkin meille jotakin tärkeää opetettavaa: niin monen uhri ei ole ollut turha. Heidän uhrauksensa muistuttaa meitä siitä, että yksittäisten ihmisten alistamista ei pidä hyväksyä missään tilanteessa, ei minkään syyn tai tarkoituksen takia. Tuo hirvittävä nälänhätä on osoittanut, että perustuslaillinen valtio on ylivertainen verrattuna valtioon, jossa mitään toisinajattelun muotoa ei sallita. Holodomorin kaltaisia tragedioita tapahtuu vain sellaisissa ihmisyhteisöissä, joissa loukataan kansalaisten oikeuksia, oikeusvaltion periaatetta ja demokraattisia periaatteita.

Euroopan unioni syntyi sodan ja monien totalitaaristen järjestelmien tuhkasta, niiden diktatuurien, jotka niin syvästi haavoittivat Euroopan ja koko maailman historiaa. Noista samoista tragedioista ja katastrofeista nousivat kuitenkin esiin Euroopan demokratiat ja, 50:en viime vuoden aikana, noille raunioille on rakennettu rauhan kausi, rauhan, jota meidän velvollisuutemme on puolustaa ja viedä unionin rajojen ulkopuolelle: viisikymmentä rauhan vuotta ovat olleet yhdistyneen Euroopan suurin saavutus.

Ukraina on nyt myös muuttunut. Itsenäisenä valtiona, Euroopan neuvoston jäsenenä ja Euroopan ihmisoikeussopimuksen ja monien muiden näitä perusoikeuksia suojaavien kansainvälisten välineiden allekirjoittajana Ukrainalla on loistava tilaisuus vakiinnuttaa itsensä, vahvistaa asemaansa demokraatisena valtiona, joka kunnioittaa ihmisoikeuksia ja oikeusvaltion periaatetta. Se on ehdottomasti kunnianhimoinen ja vaikea tehtävä. Olemme todistaneet monia vaikeuksia; monet poliittiset taistelut ovat jättäneet merkkinsä tämän maan viime vuosien historiaan, ja maa on vahvistunut demokratiassaan.

Tänä historiallisena aikana meidän on annettava kaikki poliittinen tukemme ja rohkaisumme oikeuslaitoksen riippumattomuudelle. On tärkeää, että Ukraina jatkaa korruption torjuntaa ja äskettäisten vaalien tulosten huomioon ottamista, jotta demokraattisia periaatteita noudatetaan. Eikä se saa jättää suojelematta heikoimpia ja syrjäytyneitä, heidän rodustaan, etnisestä alkuperäistään tai uskonnostaan tai todellakin heidän sukupuolisesta suuntautumisestaan tai terveydentilastaan riippumatta.

Euroopan unioni jatkaa Ukrainan tukemista näissä merkittävissä ponnisteluissa. Samalla jatkamme yhteistyötä ukrainalaisten kumppaneidemme kanssa lisätäksemme kaikkien kyseisen kansan kansalaisten vaurautta avaamalla uusia markkinoita ja lisäämällä taloudellisen toiminnan ja investointien mahdollisuuksia sekä syventämällä kansalaistemme välisiä suhteita.

Haluaisin liikenteestä vastaavana komission jäsenenä lisätä, että Euroopan laajuisten verkkojen osalta meidän pitäisi muistaa, että niillä ei vain vahvisteta sisämarkkinoitamme, vaan ne ovat myös väline Euroopan rajojen laajentamiseen, Euroopan avaamiseen uusille näkymille ja yhteyksien vahvistamiseen Euroopan unionin rajalla sijaitseviin läheisiin ja ystävällisiin maihin, kuten Ukrainaan.

Holodomorin uhreille ei voi olla parempaa kunnianosoitusta kuin vauraan, vakaan ja demokraattisen Ukrainan luominen, Ukrainan, joka perustuu vakaisiin instituutioihin ja osallistuvaan kansalaisyhteiskuntaan. Vain, jos tämä tavoite saavutetaan, niin monen syyttömän uhrin uhraus ei ole ollut turha.

  Charles Tannock, PPE-DE-ryhmän puolesta. − (EN) Arvoisa puhemies, Euroopan unioni on perustettu sovinnolle: uskolle, että voimme luoda paremman tulevaisuuden tunnustamalla menneisyytemme kaikessa raakuudessaan.

Saksa on aivan oikein kohdannut ja pyrkinyt sovittamaan natsien kauden ja holokaustin sanoinkuvaamattomat kauheudet. Unionimme uusimmat jäsenvaltiot etsivät omia tapojaan pyrkiä totuuteen ja sovintoon analysoimalla suoraan ja kompromisseja tekemättä kommunistista totalitaarista menneisyyttään. Mutta jotkin maat pyrkivät pakoon historiaansa. Esimerkiksi Turkki kieltää mielestäni edelleen ensimmäisen maailmansodan varjolla toteutetun armenialaisten ja assyrialaisten kansanmurhan. Venäjä on myös taistellut päästäkseen sovintoon Stalinin kommunistisen diktatuurin raakuuden kanssa.

Tämäniltaisen päätöslauselman tarkoitus on ilmaista kauhumme holodomorista, tarkoituksella aikaansaadustä nälänhädästä vuosina 1932−1933. Päätöslauselma kuvastaa päätöstämme muistaa sen miljoonat uhrit, joista jotkut ovat vielä nytkin elossa ja voivat kertoa hirvittävän tarinansa. Heidän todistuksensa on olennaisen tärkeä, koska pian he ovat kaikki poissa. Vain muistuttamalla itseämme tällaisista hirvittävistä rikoksista ihmisyyttä vastaan voimme yrittää varmistaa, että niitä ei tapahdu koskaan uudelleen. Tässä päätöslauselmassa ei ole sanaa "joukkotuhonta", koska tämän parlamentin muut ryhmät eivät katso, että holodomoriin pitäisi soveltaa kyseisen käsitteen tiukkaa määrittelyä. Loppujen lopuksi joukkotuhontaa koskeva yleissopimus laadittiin vasta toisen maailmansodan jälkeen. Mutta ehkä myös – ja mikä on mielestäni vielä valitettavampaa – koska pelätään tämän päivän Venäjän loukkaamista.

Mutta kukaan meistä ei halua vähätellä Ukrainaa kohdanneita käsittämättömiä kärsimyksiä Millään sanalla tai sanoilla ei voida asianmukaisesti kuvailla holodomorin epäinhimillisyyttä. Tärkeää ei niinkään ole käyttämämme teksti vaan tunne, jota yritämme ilmaista päätöslauselmassamme – solidaarisuus Ukrainaa kohtaan sen pitkään kärsineeseen kansaan kohdistuneiden joukkomurhien 75. vuosipäivänä.

Yksi historian meille antama opetus on olemassa olevien vankkojen kansainvälisten laki- ja tuomioistuinrakenteiden merkitys, jos sellaisen kurjuuden aiheuttajia aiotaan ikinä rangaista. Nürnberg oli tämän pitkän ja pitkäksi venyneen prosessin alku. Entisen Jugoslavian rikoksia käsittelevä tuomioistuin, jossa pian syytetään Radovan Karadzićia, osoittaa, että nämä periaatteet ovat nyt tärkeämpiä kuin koskaan. Tämä parlamentti ilmaisi eilen vahvan tukensa ugandalaisen herran vapautusarmeijan johtajan, Joseph Konyn, tuomiselle kansainvälisen rikostuomioistuimen tuomittavaksi. Massamurhiin ja tuhoon syyllistyvillä tyranneilla, olivatpa he missä tahansa, ja tänä iltana kyse on Josif Stalinista, ei pitäisi olla turvapaikkaa missään.

Ukraina on kokenut paljon surua historiansa aikana, ja toivon todella, että seuraava vaihe sen loistokkaassa historiassa sisältää sen, että Ukraina ottaa ei niin kaukaisessa tulevaisuudessa oikeutetun paikkansa Euroopan unionin täysimääräisenä jäsenenä. Georgian kriisin jälkeen ei voi olla epäilystäkään, että monet venäläiset nationalistit eivät ole tyytyväisiä esimerkiksi Ukrainan valtaan Krimin niemimaalla. Mutta olen varma, että jos tuemme yhdessä solidaarisesti Ukrainan kansaa, eräänä päivänä se ottaa paikkansa Euroopan kansojen perheessä.

  Adrian Severin, PSE-ryhmän puolesta. − (EN) Arvoisa puhemies, tämä on hyvin erityinen keskustelu. Poliittisena elimenä Euroopan parlamenttia pyydetään antamaan lainsäädäntöä ja tarjoamaan toimeenpaneville päätöksentekijöille poliittista ohjausta nykyaikamme haasteiden, mahdollisuuksien ja vaarojen asianmukaisesta käsittelystä. Olemme toisin sanoen historian tekijöitä emmekä historioitsijoita. Meitä ei pyydetä arvioimaan menneisyyttä vaan rakentamaan nykyisyyttä, ja tulevaisuus oletettavasti arvioi meidät.

Siksi sosialidemokraattien ryhmä suostui vastahakoisesti tukemaan päätöslauselmaa, jolla ilmeisesti pyritään luomaan historiallinen totuus Ukrainassa aiemmin tapahtuneesta traagisesta tapahtumasta.

Teimme sen kuitenkin, koska ymmärrämme, että solidaarisuus Ukrainan kansaa ja heidän kärsimyksiään kohtaan voisi tukea ukrainalaisia heidän pyrkimyksissään yhdistää maansa, tehdä siitä demokratia, nykyaikaistaa sitä ja tuoda se sen luonnolliseen perheeseen, joka on Euroopan unioni. Samalla me ymmärrämme, että jos menneisyyden tragediat ja rikokset unohdetaan, on suuri vaara, että ne toistuvat. Historian rikosten tuomitsemisella ei voida antaa hyvitystä niiden uhreille tai heidän jälkeläisilleen, mutta se on moraalinen korvaus. Se on lisäksi henkinen ja poliittinen takuu rikosten toistumista ja niiden alkuperänä olevien pahojen vaistojen uudelleen ilmestymistä vastaan.

Tuomitsemalla vanhat totalitaariset rikokset saatamme menneisyyden rikollisten lisäksi häpeään ne, jotka saattavat ajatella soveltavansa tulevaisuudessa samoja rikollisia menetelmiä. Tietoisuus siitä, että koskemattomuutta ei ole, voi vallan hyvin estää heitä tekemästä niin.

Meidän on tänään julistettava, että ei ole olemassa järjellistä perustaa, ei yhteiskunnallista tavoitetta eikä ideologista periaatetta, jolla voitaisiin perustella holodomorin kaltainen rikos, keinotekoinen nälänhätä, joka aiheutti niin paljon kärsimystä niin monelle syyttömälle ihmiselle hullussa yrityksessä tuhota Ukrainan kansan moraalinen arvokkuus, kansallinen ylpeys ja biologinen olemassaolo.

Vaikka tuomitsemme rikokset, ilmaisemme solidaarisuutta uhreja kohtaan ja sanoudumme irti tästä yrityksestä tuhota koko kansa, emme voi syyttää kyseisistä rikoksista toista kansaa.

Holodomor oli totalitaarisen poliittisen hallinnon tuote. Kaikki tuon hallinnon alaiset kansat olivat samanlaisten rikosten ja vaikeuksien uhreja. Tämän päivän keskustelun ei pitäisi muistuttaa meitä vain siitä, että meidän on aina vastustettava yhdessä totalitarismia, vaan myös siitä, että nykyisen sukupolven Ukrainassa on holodomorin uhrien puolesta ja heidän muistokseen poistettava maastaan ja historiastaan kaikki autoritääriset vaistot, halut ja käytännöt. Heidän on lujitettava kansallista yhteinäisyyttään ja toteutettava yhdessä demokraattiset ihanteensa.

Myös meidän solidaarisuuden ilmaisumme pitäisi inspiroida ukrainalaisia solidaarisuuteen ja sovintoon sekä maan sisällä että sen ulkopuolella. Sisällä eri etnisiin ja kulttuurisiin ryhmiin kuuluvien maanmiestensä kanssa ja ulkopuolella naapureiden kanssa.

Se on yksi parhaista tavoista, jolla he voivat tulla Euroopan unionin jäseniksi, ja jos he päättävät valita sen tien, se tarkoittaa, että keskustelumme tänä iltana ei ole ollut turha. Ukrainan jäsenyys EU:ssa olisi paras historiallinen hyvitys, jonka ukrainalaiset itse voivat tarjota holodomorin uhreille.

  Grażyna Staniszewska, ALDE-ryhmän puolesta. − (PL) Arvoisa puhemies, holodomor tai keinotekoinen nälänhätä Ukrainassa on yksi suurimmista Euroopassa 1900-luvun aikana tehdyistä rikoksista. Todistaakseen, että kollektiivinen talous toimii ja tuhotakseen kommunistisen Neuvostoliiton suurimman uhan, Ukrainan itsenäiset maanviljelijät, Stalinin hallinto pani toimeen keinotekoisen nälänhädän, joka aiheutti monien miljoonien ukrainalaisten kuoleman. Kaikki elintarvikkeet, joita ihmisillä oli, takavarikoitiin. Nälänhätä ajoi monet ihmiset maaseudulta kaupunkeihin, jotka viranomaiset sulkivat antamalla sisäisiä passeja ja kieltämällä raideliikenteen. Kyliin jääneiden oli pakko varastaa elintarvikkeita kolhoosien pelloilta, mistä seurasi vankeusrangaistus tai jopa teloitus. He eivät saaneet pitää itsellään edes kourallista jyviä. Säädettiin "viiden tähkän" sääntö, jonka mukaan kaikki, jotka poimivat enemmän kuin viisi tähkää, saivat kuolemantuomion.

Valitettavasti holodomor, tai suuri nälänhätä, on historian tapahtuma, jota ei käytännössä tunneta ollenkaan monissa Länsi-Euroopan maissa. Viime aikoihin asti Neuvostoliitto kielsi täydellisesti nämä historialliset tosiasiat. Kaikkia asiaa koskevia mainintoja pidettiin Neuvostoliiton romahtamiseen asti Neuvostoliiton vastaista propagandaa koskevana rikoksena. Länsimaisille toimittajille annettiin aktiivisesti väärää tietoa. Vasta viime aikoina julkisuuteen on tullut väestörekisteriasiakirjoja, jotka paljastavat joukkonälkiintymisestä kärsineiden määrän.

Ukrainan nälänhätä on tunnustettu joukkotuhonnaksi 26 maan hallituksessa tai parlamentissa, myös Puolassa. Olen lujasti vakuuttunut, että Euroopan parlamentti ei jää tässä asiassa passiiviseksi. Meidän on tunnustettava, että holodomor oli rikos Ukrainan kansaa vastaan ja rikos ihmisyyttä vastaan, ja tuomittava lujasti stalinistisen hallinnon toimet ukrainalaisia maanviljelijöitä vastaan.

Mielestäni on myös korkea aika, että kaikki tieto nälänhädästä julkaistaan. Entisen Neuvostoliiton maiden pitäisi avata Ukrainan vuosien 1931−1933 holodomoria koskevat arkistonsa tutkijoille, jotta voitaisiin tehdä puolueettomia tutkimuksia.

Tänä vuonna on tämän järkyttävän rikoksen 75. vuosipäivä. Haluaisin käyttää tämän tilaisuuden hyväkseni ilmaistakseni syvän myötätuntoni Ukrainan kansalle, jonka piti käydä läpi tämä valtava tragedia.

  Rebecca Harms, Verts/ALE-ryhmän puolesta. − (DE) Arvoisa puhemies, olen valinnut miltei saman johdannon puheeseeni kuin Charles Tannock. Sitä ei tapahdu kovin usein. "The past is the prologue of the future" on Washingtoinin kansallisarkiston sisäänkäynnin päällä oleva mietelause, ja hyvästä syystä. Tässä lauseessa tiivistyy toivo, että ihmiset voivat oppia menneisyydestä. Joskus he oppivat mutta eivät aina. Voimme vain yrittää.

Olen pannut kerta toisensa jälkeen merkille – ja päätöslauselmaesitys holodomorista oli tilaisuus panna uudelleen merkille – että kaikki luvut Itä- ja Länsi-Euroopan viime vuosisadan historiassa eivät ole tasapuolisesti yhteistä tietoa. Kun ryhmät keskustelivat siitä, esitetäänkö todella tämän päivän päätöslauselma, vallitseva mielipide oli alun perin epäilevä; kun asiasta kysyttiin, useimmat jäsenet myönsivät, että heillä ei ollut aavistustakaan, mitä holodomor itse asiassa tarkoittaa ja mitä sillä tarkoitetaan. Ehkä tämä on alku yhteiselle opetustoimelle kyseisestä historian kauheasta hetkestä, joka tapahtui aivan Euroopan sydämessä alle vuosisata, vain vähän yli puoli vuosisataa sitten, ja joka antaa meille tilaisuuden historian asianmukaiseen kirjoittamiseen selviytyjien avulla.

Vihreät / Euroopan vapaa allianssi -ryhmälle tämän tragedian uhrien muistamisen on oltava keskipisteessä siinä tunnustuksessa, jonka teemme allekirjoittamalla tämän päätöslauselman. Meidän mielestämme uhrien asianmukainen muistaminen riippuu tiedoistamme tästä tragediasta, tästä massiivisesta rikoksesta, jonka neuvostohallinto teki.

Toiseksi toivomme, että Ukraina ja Venäjä käsittelevät yhdessä tätä historiaa. Se, mitä me emme halua – ja sanon tämän 1950-luvulla syntyneenä saksalaisena – on, että historian käsitteleminen ja historian asianmukainen kirjoittaminen syventää kansojen välistä kuilua. Emme tahdo sitä Ukrainassa tai Ukrainan ja Venäjän välillä.

Siksi arkistojen avaaminen on mielestäni tärkeä ennakkoedellytys. Se vaatimus on täytettävä. Euroopan neuvoston pitäisi myös keskustella tästä, jotta Moskova avaa nämä arkistot.

Olen iloinen, että Euroopan parlamentti on onnistunut saamaan aikaan yhtenäisen kannan. Toivon todella, että historian kirjoittaminen ja uhrien muistaminen on Ukrainan ensisijainen tarkoitus ja että tätä katastrofia ei käytetä poliittisiin tarkoituksiin. Sitten olemme ottaneet suuren askelen kohti sen toiveen toteutumista, että ihmiset todella oppisivat menneisyydestä.

  Adam Bielan, UEN-ryhmän puolesta. − (PL) Arvoisa puhemies, vietämme tänä vuonna Ukrainan vuosien 1932−933 nälänhädän muistopäivää. Nälänhätä ei ollut luonnonkatastrofi vaan tulosta Josif Stalinin kansanmurhasuunnitelmasta, jolla hän pyrki tuhoamaan Ukrainan maaseutuväestön hoidettuaan ensin Ukrainan älymystön. Noin kymmenen miljoonaa miestä, naista ja lasta kuoli tämän joukkotuhonnan seurauksena. Se oli Neuvostoliiton viranomaisten suorittama päättäväinen ja järjestelmällinen tuhoaminen. Kommunistien rikolliset aikeet olivat selviä. Ukrainalaisten nääntyessä nälkään neuvostoliittolaiset veivät miljoonia tonneja viljaa ja sulkivat Ukrainan rajat estääkseen tuhottua väestöä pääsemästä Venäjälle. He kieltäytyvät tarjotusta kansainvälisestä humanitaarisesta avusta väittäen, että nälänhätää ei ollut.

Nykyisessä Venäjän federaatiossa on vallalla tekopyhyyttä kommunististen rikosten historiasta, ja Stalin esitetään tehokkaana johtajana. Jotkin länsimaat vaikenivat tämän Ukrainan kansan valtavan tragedian aikana, koska ne olivat luomassa diplomaattisia suhteita Neuvostoliittoon, jonka ne halusivat tehdä riippuvaiseksi taloudellisesta yhteistyöstä. Tänään emme voi vaieta, ja meidän velvollisuutemme on kunnioittaa holodomorin uhrien muistoa.

  Helmuth Markov, GUE/NGL-ryhmän puolesta. − (DE) Arvoisa puhemies, arvoisa komission jäsen, puhun teille ihmisenä, joka on viettänyt monta vuotta elämästään Ukrainassa, joka on elänyt siellä ja jolla on siksi luonnollisesti paljon tunteita mukana.

Ei ole mitään syytä, ei tekosyytä vuosien 1932 ja 1933 nälänhädän perustelemiselle tai oikeuttamiselle. Se vaikutti Ukrainaan, Venäjään, erityisesti Volgan ja Donin varrella, Kubanissa, Länsi-Siperiassa, Etelä-Uralilla ja Kazakstanin pohjoisosassa. Miljoonat eri kansallisuutta olevat ihmiset, ukrainalaiset, venäläiset, kazakstanilaiset, juutalaiset, saksalaiset, valkovenäläiset, tataarit ja monet muut nääntyivät nälkään. Meidän on muistettava näitä uhreja ja todettava selkeästi, että tämä nälänhätä oli ilmaus ja tulos epäinhimillisestä politiikasta, rikoksesta, jossa viljaa vietiin ja annettiin oman kansan kuolla nälkään.

Miksi en sitten voi tukea tätä päätöslauselmaa? Ensinnäkin siksi, että tässä päätöslauselmassa tämä katastrofi ja tämä rikos yhdistetään vain Ukrainaan ja vain ukrainalaisiin ihmisiin. Kuten alussa sanoin, se ei ole historiallinen totuus. Kaikki, jotka eivät ajattele samalla muita Neuvostoliiton sosialistisia tasavaltoja ja muita eri kansallisuuksia, syyllistyvät rasismiin ja kaikkien tästä kärsineiden halveksuntaan.

Toiseksi, tässä päätöslauselmassa holodomor tunnustetaan joukkotuhonnaksi. Joukkotuhonta määritellään etnisiin syihin perustuvaksi tuhoamiseksi. Se koskee erityisesti holokaustia. Mikäli nämä kaksi rinnastetaan, sillä heikennetään kansallissosialistien Euroopan juutalaisten tuhoamista koskevan rikoksen erityisyyttä, rikoksen, jonka tunnustamisesta on tähän asti vallinnut laaja demokraattinen yksimielisyys.

Näiden Neuvostoliiton tapahtumien tuomitsemisessa tarvittava ankaruus ei edellytä sellaista rinnastamista. Olen vakuuttunut siitä, että tämä oli tärkein syy Israelin Ukrainan suurlähettilään Kalay-Kleitmanin julkilausumaan. Hän totesi Serkalo Nedeli -lehden haastattelussa, että Israel ei voi tunnustaa holodomoria etnisyyteen perustuvaksi joukkotuhonnaksi.

Kolmanneksi, 10. joulukuuta 2008 on YK:n ihmisoikeusjulistuksen 60. vuosipäivä. Ihmisoikeudet ovat yleismaailmallisia ja jakamattomia. Niihin ei voi soveltaa valikoivaa, olosuhteista riippuvaa tai tarkoituksenmukaista lähestymistapaa. 1900-luvulla tapahtui kammottavan paljon hirvittäviä rikoksia, joita ei verrata toisiinsa mutta jotka kuitenkin aiheuttivat miljoonien syyttömien ihmisten kuoleman: ensimmäinen maailmansota, fasistien hyökkäys, Japanin hyökkäys Kiinaa ja Koreaa vastaan, Yhdysvaltojen Hiroshimaan ja Nagasakiin pudottamat atomipommit, Stalin toimet omaa kansaansa vastaan, eri siirtomaavaltojen tuhotyöt vaikutuspiireissään, punakhmerien terrori, tutsien ja hutujen teurastus. Kauhistuttava luettelo on miltei loputon. Euroopan parlamentin pitäisi olla kiinnostunut tällaisen epäinhimillisyyden tuomitsemisesta kaikissa muodoissaan.

Neljänneksi, nälkiintymistä ei ikinä enää pitäisi tapahtua – ei poliittisista eikä taloudellisista syistä. Pankeille annettujen miljoonien perusteella Ingeborg Schäuble, Welthungerhilfe-järjestön eroava puheenjohtaja, on kehottanut laatimaan pelastuspaketin maailman nälänhätää vastaan. Kehitysmaiden maataloutta varten tarvitaan 14 miljardia euroa, jotta vuosituhannen kehitystavoitteet voidaan saavuttaa ja jotta nälkää näkevien ihmisten määrä voidaan puolittaa vuoteen 2015 mennessä. Vuonna 2007 kyseinen luku oli 923 miljoonaa ihmistä.

Meidän on tehtävä kaikkemme, jotta nälkä hävitetään kuten ruttokin.

  Bastiaan Belder, IND/DEM-ryhmän puolesta. − (NL) Arvoisa puhemies, sana holodomor on yhdistelma ukrainan kielen sanoista holod (nälkiintyminen) ja moryty (saada kuolema aikaan), ja se merkitsee siten "nälkiintymisestä johtuvaa kuolemaa". Holodomor viittaa 6−7 miljoonan ihmisen nälkiintymisestä johtuvaan kuolemaan vuosina 1932 ja 1933. Heistä 3,5 miljoonaa oli Ukrainassa, kaksi miljoonaa Kazakstanissa ja satoja tuhansia Pohjois-Kaukasiassa Volgan varrella ja Länsi-Siperiassa.

Holodomor tarkoittaa sitä, että Stalin kätyreineen riisti Ukrainan viljelijäväestöltä viljasadon tehokkaana bolševistisena keinona kouluttaa maan kansaa maatalouden pakkokollektivisoinnin hengessä.

Holodomor tarkoittaa, että stalinistit kielsivät harkitusti ankaran nälänhädän Ukrainassa ja muualla Neuvostoliitossa, jotta miljoonille uhreille ei saatu minkäänlaista sisäistä tai ulkoista apua.

Holodomor tarkoittaa, että Neuvostoliiton johto vei viljaa keskeytyksettä nälänhädän aikana vuosina 1932−1933, vaikka niillä olisi ruokittu noin 1,5 miljoonaa ihmistä koko vuoden ajan.

Holodomor tarkoittaa ukrainalaisten kyläläisten joukkotuhontaa hyväksymällä puhdas ja yksinkertainen nälkiinnyttämispolitiikka Ukrainan maaseudun täydellisen taloudellisen saarron muodossa, säätämällä kaikenlaisia rangaistuksia ja jäädyttämällä toimitukset ja ottamalla käyttöön mustia listoja Stalinin silloisen Charkivin lähettilään Molotovin 18. marraskuuta 1932 antaman asetuksen nojalla.

Holodomor tarkoittaa Stalinin vainoharhaisuutta Ukrainan nationalismista, jota suuri johtaja piti suurimpana syynä siihen, mikä hänen mielestään oli riittämättömiä viljatoimituksia Euroopan vilja-aitasta.

Holodomor tarkoittaa Stalinin aikeita tehdä lopullisesti tyhjäksi kaikki ukrainalaisten haaveet autonomiasta tai jopa itsenäisyydestä.

Nyt tiedämme, että hänen pirullinen suunnitelmansa epäonnistui.

  Bruno Gollnisch (NI). − (FR) Arvoisa puhemies, Leninin neuvosto-Venäjästä Kim Il-Sungin nykyiseen Pohjois-Koreaan Maon Kiinan, Mengistun Etiopian ja Pol Potin Kambodžan kautta – ja tämä luettelo ei valitettavasti ole tyhjentävä – voidaan sanoa, että nälänhätä on yhtä kommunismin kanssa.

Nälänhätä, joka tappoi miltei kymmenen miljoonaa ukrainalaista vuosina 1932 ja 1933, ei kuitenkaan ollut tulosta vain kommunismin taloudellisesta ja yhteiskunnallisesta järjettömyydestä tai vihasta, jota se tunsi talonpoikayhteiskuntaa kohtaan, vaan sen suunnittelivat neuvostoviranomaiset, jotka toisaalta määräsivät pakkoluovutettaviksi kaikki talonpoikien elintarvikevarastot, mukaan luettuna vilja, ja toisaalta käyttivät poliisia estääkseen kaikin mahdollisin keinoin ukrainalaisia lähtemästä joukoittain, sillä he yrittivät paeta pakkoluovutuksesta seuraavaa kuolemaa. Näin tapahtuu edelleen tällä hetkellä Pohjois-Koreassa.

Kansainvälisen rikostuomioistuimen perussäännön 6 artiklassa joukkotuhonta määritellään tarkoitukseksi hävittää joko kokonaan tai osittain kansallinen, etninen, rodullinen tai uskonnollinen ryhmä tässä sen ominaisuudessa ja lisäksi, siteeraan, tahalliseksi sellaisten elinehtojen asettamiseksi ryhmälle, joiden tarkoituksena on sen fyysillinen hävittäminen kokonaan tai osittain. Neuvostokommunistien vuonna 1932 päättämä nälänhädällä tuhoaminen, holodomor, sopii tähän määritelmään riippumatta siitä, mikä kollegamme Helmuth Markovin mielipide on.

Ukrainan parlamentti päätti 28. marraskuuta määritellä holodomorin joukkotuhonnaksi. On valitettavaa, että Yhdistyneet Kansakunnat on Venäjän veton ja Ranskan ja Yhdistyneen kuningaskunnan hallitusten pelkuruuden takia kieltäytynyt antamasta sille kyseistä määritelmää. Sillä ei myöskään kyseenalaisteta Venäjän kansan kunniaa, sillä se oli myös kommunismin uhri, mutta sillä sanoudutaan irti tämän totalitarismin kauhusta, joka tappoi 200 miljoonaa ihmistä maailmanlaajuisesti, ja josta olemme, se on sanottava, sanoutumassa irti hyvin myöhässä.

  José Ignacio Salafranca Sánchez-Neyra (PPE-DE). − (ES) Arvoisa puhemies, tämän päivän keskustelulla on tarkoitus muistaa (eli pitää muistomme elossa) Stalinin politiikasta johtuvan, rauhan aikana ennennäkemättömän väestökatastrofin uhreiksi joutuneita niin monia miljoonia ihmisiä.

Arvoisa puhemies, mielestäni kyseisten ihmisten kohtaama nälänhätä oli suora hyökkäys kollektivisointia lujasti vastustaneita Ukrainan talonpoikia vastaan.

Kuten tässä talossa on muistutettu, erityisesti Adam Bielan on muistuttanut, se oli harkittu teko, koska vaikka vuoden 1932 sato oli keskimääräistä pienempi, se olisi riittänyt ruokkimaan koko väestön, ja sen todistaa se, että tuona vuonna Neuvostoliitto vei yli miljoona tonnia viljaa Länsi-Eurooppaan.

Tuloksena oli, kuten kaikki keskustelun puhujat ovat korostaneet, 6−8 miljoonan ihmisen kuolema koko Neuvostoliitossa ja 5−6 miljoonan Ukrainassa. Tilanteen vakavuus ei johdu ainoastaan niin monen ihmisen kuolemasta vaan myös vaikenemisesta ja salailusta.

Siksi, arvoisa puhemies, on mielestäni elintärkeää, että Euroopan parlamentti korottaa tänään äänensä, kuten Yhdistyneiden Kansakuntien ja Etyjin parlamentaarisen yleiskokouksen kaltaiset muut järjestöt ovat tehneet, kunnioittaakseen ja pitääkseen elossa meidän kaikkien muistoissa niiden kaikkien ihmisten uhrausta, jotka joutuivat totalitaarisen ja rikollisen ideologian uhriksi.

Arvoisa puhemies, tärkein asia kuitenkin on, ja myös tämä on sanottu täällä parlamentissa, katsoa tulevaisuuteen ja varmistaa, että hienossa Ukrainan maassa nyt syntyvillä lapsilla on käytössään lehtikirjastoja ja historian kirjoja, jotta he voivat löytää edellisten sukupolvien holodomorissa kokemat kauhut.

  Józef Pinior (PSE). − (PL) Arvoisa puhemies, Euroopan parlamentti viettää tänään Ukrainan joukkonälänhädän 75. vuosipäivää, nälänhädän, joka oli yksi 1900-luvun suurimmista rikoksista ihmisyyttä vastaan. Nälänhätä Ukrainassa, Volgan alueella, Kazakstanissa ja muissa Neuvostoliiton osissa vuosina 1932−1933 ei ollut seurausta luonnollisista syistä, vaan Stalinin vallankäyttöjärjestelmästä. Maatalouden pakkokollektivisointi ja maaseudun yksityisomistuksen torjunta, keskiluokan ja yksityisyritteliäisyyden tuhoaminen totalitaarisen diktatuurin nojalla, valtion väkivalta viljelijöitä kohtaan tarkoittivat häviötä, nälkiintymistä ja kuolemaa kauhistuttavissa olosuhteissa miljoonille ihmisille. Euroopan unioni kunnioittaa tämän rikoksen uhreja ja tekee kunniaa siitä selviytyneille, tämän tragedian viimeisille elossa oleville todistajille.

Suuri nälänhätä vaikutti erityisesti Ukrainan kansaan. Stalinin politiikka Ukrainassa sisälsi toisaalta kollektivisoinnin epäinhimilliset ehdot ja toisaalta kansallisen kulttuurin ja kirkkojen tuhoamisen ja älymystön vainon. Monia ukrainalaisia kirjailijoita ammuttiin, vangittiin tai lähetettiin työleireille 1930-luvulla. Olemassa olleet kirjailijoiden ryhmät hajotettiin vuonna 1932. Monet kansalliset kulttuurihahmot kuolivat. Rozstriliane Vidrodzenniya (Teloitusjoukkojen renessanssi) symboloi Ukrainaa 1900-luvulla.

Ukrainan sekä muiden Neuvostoliiton alueiden joukkonälänhätä on perustavanlaatuinen tutkimustehtävä historioitsijoille, politiikan tutkijoille ja totalitarismin tutkijoille. Suuri nälänhätä ei voi olla ideologisen manipuloinnin tai muun nationalistisen politiikan aihe. Kaikki stalinistisen hallinnon arkistot on avattava ja on tehtävä huolellisia tutkimuksia uhrien määrän määrittämiseksi sekä kuvattava tarkan tieteellisesti nälänhädän syyt, kulku ja seuraukset. Totuuden tietäminen menneisyydestä edistää yhtenäisyyttä, demokraattisen kulttuurin perustamista Euroopan pysyvänä perustana.

Haluaisin käyttää tämän keskustelun tarjoaman tilaisuuden hyväkseni ja muistella puolalaista emigranttia Jerzy Giedroycia, jonka Pariisissa julkaistu Kultura-lehti loi ymmärrystä Puolan ja Ukrainan välille. Haluaisin nostaa täällä Euroopan parlamentissa esille Kultura-lehdessä vuonna 1957 julkaistun ukrainalaisten kirjailijoiden vainoa koskevan ukrainankielisen antologian Rozstriliane Vidrodzenniya, jonka toimitti Lavrinenko, ja samassa lehdessä professori Bohdan Osadchukin vuonna 1952 kirjoittamat puolalais-ukrainalaiset kronikat esimerkkinä Euroopasta, joka tekee yhteistyötä voittaakseen historiallisen fatalismin ja luodakseen kansojen välistä yhteisymmärrystä tulevan demokraattisen yhteisön osalta.

  Šarūnas Birutis (ALDE). − (LT) Hyvät kollegat, Ukrainassa tapahtunut suuri holodomor on Euroopan historian tapahtuma, jota emme saa unohtaa. Olen vakuuttunut siitä, että nälänhätä on tunnustettava Neuvostoliiton Ukrainan kansaa vastaan täytäntöönpanemaksi joukkotuhonnaksi. Tämä on yksi pahimmista Neuvostoliiton aikana tehdyistä rikoksista ihmisyyttä vastaan. Ukrainan kansan tragedia oli tarkoin varjeltu salaisuus, jopa Euroopassa vain harvat ihmiset tiesivät, että yhtä 1900-luvun raaimmista rikoksista ei tehty jossakin kaukaisessa maassa vaan täällä Euroopassa rauhan aikana. Miljoonat ukrainalaiset joutuivat neuvostoviranomaisten aiheuttaman nälänhädän uhreiksi. Totalitaarisen neuvostohallinnon toteuttama talonpoikien tuhoaminen on Ukrainalle myös identiteettikriisi. Siksi meidän on ensin tuomittava entisten neuvostotasavaltojen hallinnon kannattajat, jotka kieltävät tämän ja kommunistiajan muut rikokset. Toiseksi meidän on tuettava Ukrainan tavoitetta, tulevan kollegamme tavoitetta siitä, että tämä Ukrainan kansan joukkotuhonta tunnustetaan kansainvälisellä tasolla. Kolmanneksi, holodomor on vain yksi kommunismin rikoksista, kommunismin, jonka rikoksia on väistämättä käsiteltävä toisessa Nürnbergissä.

  Milan Horáček (Verts/ALE). − (DE) Arvoisa puhemies, Euroopan unioni on monien muiden maiden kanssa tunnustanut Ukrainassa vuosina 1932−1933 tapahtuneen holodomorina tunnetun katastrofin rikokseksi Ukrainan kansaa vastaan. Jopa Yhdistyneet Kansakunnat antoi vuonna 2007 yleiskokouksessaan päätöslauselman, jossa muistettiin holodomorin uhreja ja tuomittiin hallinto.

Neuvostoliiton stalinistinen hallinto sai keinotekoisesti aikaan elintarvikepulan, jolla Ukraina – mutta ei pelkästään Ukraina – pakotettiin sen maatalouden suunnitelmatalouteen. Tämä tavoite oli tuon ajan johtajien mielestä arvokkaampi kuin ihmishenkien säilyttäminen. Ihmisiä ei ajateltu lainkaan, ja miljoonat kärsivät tuskallisen kuoleman. Tämä merkitsee, että holodomor ei ollut luonnonkatastrofi, ihmiset suunnittelivat sen ja panivat sen täytäntöön kylmäverisesti.

Pidän tämän päivän keskustelua myönteisenä. Johdonmukainen maineenpalautus ja rikosten julkaiseminen ovat ainoita keinoja päästä sovintoon menneisyyden kanssa. Arkistojen avaaminen on ensimmäinen, merkittävä askel oikeaan suuntaan. Tämä ei koske pelkästään Ukrainaa vaan myös kaikkia muita kommunistisen neuvostohallinnon alla eläneitä ja tietysti itse Venäjää.

Kuten arkistojen käsittelyä koskeva kokemus on osoittanut, yleinen ja julkinen saatavuus ei yksin riitä. On päinvastoin tarjottava tukea tiedon etsinnän aikana. Tämä voidaan saada aikaan esimerkiksi avaamalla asiakirjakeskuksia ja ottamalla töihin historioitsijoita.

Rikoksia ei voida peruuttaa, mutta niitä – ja ennen kaikkea niiden uhreja – ei pitäisi milloinkaan unohtaa. Holodomorin maailmanlaajuisella tunnustamisella Ukrainan ja muiden maiden kansojen joukkomurhaksi on valtava merkitys maailmanpolitiikalle. Siitä voisi tulla ennakkotapaus monelle muulle maalle, jonka menneisyydessä on tehty joukkomurha.

Joka tapauksessa Euroopan unioni lähettää Venäjälle selkeän viestin, jossa muistutetaan tehdystä rikoksesta ja tuomitaan se ankarasti ja tehdään siten täysin selväksi tulevia kumppanuus- ja assosiaationeuvotteluja varten, että yhdestä EU:n peruspilarista, nimittäin ihmisoikeuksien kunnioittamisesta, ei neuvotella.

  Wojciech Roszkowski (UEN). − (PL) Arvoisa puhemies, Neuvostoliiton viranomaiset alkoivat vuosina 1932−1933 voimakkaasti toteuttaa elintarvikkeiden pakkoluovutusta Ukrainan kolhooseilta jättäen siten tilojen työntekijät ilman elintarvikkeita. Tästä seurasi holodomorina tunnettu nälänhätä ja miljoonien asukkaiden kuolema maassa, joka tunnettiin aiemmin vilja-aittana. Koska tämän operaation kohteena, josta Stalin kätyreineen oli vastuussa, olivat Ukrainan maanviljelijät yhteiskunnallisena ryhmänä ja kansallisuutena, holodomor vastaa YK:n vuoden 1948 yleissopimuksessa olevaa joukkotuhonnan määritelmää.

Holodomorin 75. vuosipäivän kunniaksi laatimamme päätöslauselma on kompromissi, jossa laajalti tunnustetaan totuus tästä rikoksesta. Siitä puuttuu vain se, että holodomoria kutsutaan selkäksi joukkotuhonnaksi. Tämä johtuu monista tämän parlamentin ryhmistä. Kompromissineuvottelujen aikana huomasin, että sosialidemokraattien ryhmä vastustaa yleisesti historiallisia keskusteluja. Se on oiva kanta omaksuttavaksi, kun ajatellaan, miten eurooppalaiset sosialidemokraatit ovat aina innokkaasti tuomitsemassa natsismin ja kenraali Francon, kun taas neuvostoviranomaisten tai Espanjan tasavaltalaisten osalta he kieltäytyvät tunteellisesti tekemästä sitä.

Kuulin neuvottelujen aikana myös, että uhrien muistamiseen kuuluu hienotunteisuus ja siten joukkotuhonnan kaltaisten sanojen välttäminen. Tällainen Euroopan sosialidemokraattien moralisointi ja valikoiva muisti kertoo, että hysteerinen relativismi on syrjäyttänyt historiallisen materialismin. Olen kuitenkin edelleen toiveikas, että se ei koske kaikkia tämän parlamentin vasemmiston jäseniä.

Kuulin myös, että sosialidemokraatit vastustavat historiallisesta totuudesta äänestämistä. Se on rehellinen totuus. Ongelma on siinä, että emme puhu holodomorin totuudesta vaan ilmaisemme vain totuuden omasta itsestämme. Päätöslauselma historiallisista asioista on aina arvojen tunnustamista, kun taas kannan puuttuminen on myös itsessään kanta. Se tarkoittaa, että sanotut lauseet ovat onttoja. Miten muuten on mahdollista ilmaista suhteensa arvoihin kuin arvioimalla menneisyyden tapahtumia? Joukkotuhonta on joukkotuhonta riippumatta siitä, tekikö sen Hitler vai Stalin, tai siitä, minä Venäjän nykyinen hallitus sitä pitää. Jos joku nykyään sanoisi, että holokaustin uhrit eivät ansaitse niin paljon huomiota kuin kaasukammiot, hän asettaisi uskottavuutensa kyseenalaiseksi. Olemme yhdenvertaisia lain ja totuuden edessä!

  Georgios Toussas (GUE/NGL). − (EL) Arvoisa puhemies, Ukrainan nälänhädän nuoli on vedetty antikommunismin viinestä kommunismin vastaisen kampanjan tarpeiden palvelemiseksi ja historian uudelleenkirjoittamiseksi, kommunistisen ideologian kriminalisoimiseksi ja kommunistien toiminnan kieltämiseksi. Lisäksi on monia esimerkkejä, joita voisimme siteerata, maista, joissa kommunistipuolueiden symbolit ja toiminta ovat edelleen kiellettyjä, Euroopan unioniin kuuluvissa maissa.

Siten tehdään peittelemätön yritys vääristää historiallisia tosiasioita ja tulkita niitä mielivaltaisesti ja epätieteellisesti, koska, sangen yksinkertaisesti, perustavoitteena on tukea sosialismin ja kommunismin strategista häpäisyä.

Raaimmat ja julmimmat hyökkäykset ihmisiä vastaan ovat aina liittyneet antikommunismiin. Kun Euroopan unionin ruohonjuuritason vastainen hyökkäys työväenluokan vaivoin ja uhrauksin saavutettuja perusoikeuksia vastaan vahvistuu, kun pääoman hyväksikäyttö käy julmemmaksi ja raaemmaksi, kun Euroopan unionin imperialistinen politiikka maita ja kansoja vastaan käy aggressiivisemmaksi ja rikollisemmaksi, myös antikommunismi, 1900-luvulla nähty sosialismin taantumuksellinen häpäisy ja hyökkäys työväenluokan etujoukkoja ja kommunistipuolueiden sorrettuja osia vastaan tiivistyy.

Tämä karkea propaganda on jatkoa yrityksille käyttää hienostumattomia valheita ja panetteluja sosialistisen järjestelmän valtavan panoksen mustamaalaamiseksi erityisesti nuorten silmissä; sen panoksen fasismin häviössä ja sellaisen yhteiskunnan rakentamisessa, joka on ensimmäistä kertaa ihmiskunnan historian aikana vapaa ihmisten välisestä hyväksikäytöstä. Nyt yritetään rinnastaa sosialismia, eli kaikkea edistyksellistä ihmisen ajatuksissa, taantumukselliseen ja epäinhimilliseen fasismiin, joka on itse asiassa raakalaismaisen kapitalistisen järjestelmän tuote.

Tämä Ukrainan nälänhätä johtui pääasiassa, kuten kaikki puolueettomat historioitsijat myöntävät, rikkaiden talonpoikien valtavasta sabotaasista, koska he aiheuttivat vastauksena uuteen neuvostovaltaan ja maan kollektivisointiin ensin sisällissodan ja sitten tuhosivat koneet, tappoivat eläimet, sytyttivät kolhoosien omaisuuden palamaan ja yleisesti häiritsivät sadon kylvämistä ja korjaamista kaikilla mahdollisilla tavoilla, sekä valtavasta kuivuudesta ja pilkkukuume-epidemiasta, joka puhkesi tuolloin kyseisellä Ukrainan alueella.

Tällaista historiallisen totuuden paljastamiseen pyrkivää keskustelua ei tietenkään voida käydä näin. Jos todella uskotte, että teillä on perusteita, järjestäkää keskustelu, jossa on mahdollista paljastaa kaikki tieteelliset tosiseikat, joiden avulla totuus voidaan saada selville.

  Zbigniew Zaleski (PPE-DE). − (PL) Arvoisa puhemies, holodomor on tosiasia, ja se symboloi yhtä teurastuksen epäinhimillisintä tapaa. Ideologia, jolla pyrittiin palvelemaan tavallisia ihmisiä, sai muodon, jota on nyt vaikea kuvitella. Se oli yksinkertainen menetelmä – se ei edellyttänyt aseita tai miehiä, ei kaasukammioita. Piti vain kerätä kaikki maan antimet ja "tottelematon" väestö katoaisi kylistään, koska se ei sopinut järjestelmään. Ihmisiä ajettiin utopistiseen näkemykseen, ja sen kauhuista ja kustannuksista huolimatta se on monista silti houkuttelevaa, ja jotkut tämän parlamentin vasemmiston jäsenet puolustavat sitä. Bolševistisessä ideologiassa käytettiin menetelmiä, joita ei voi puolustella millään tavalla. Ukrainaa koskevassa tohtorin väitöskirjassani käsiteltiin niiden ihmisten traumoja, jotka ovat selvinneet sosialistisesta kauhusta, vaikka nämä selviytyjät olivat poikkeus. Selviytyjien kertomukset paljastavat, että nälkiintyminen johti ihmissyöntiin; tiedämme esimerkiksi tapauksen, jossa äiti lähetti kuusivuotiaan poikansa metsään talvella, koska tämä ei olisi selviytynyt kylässä vaan tullut syödyksi.

Toisaalta meillä on 1930-luku ja Josif Stalin, viisas isä ja kansojen ystävä, joka johtaa maailmanvallankumousta, ja toisaalta meillä on miljoonia kuolemassa kaduille turvonnein vatsoin. Sen on täytynyt olla kauhistuttava näky jopa hallintoa palveleville poliittisille komissaareille. Näin asiat olivat Itä-Ukrainassa. Samankaltainen tragedia kohtasi kuitenkin kymmenen vuotta sitten puolalaisia nykyisessä Itä-Puolassa, tosin pienemmässä mittakaavassa. Natsien kanssa yhteistyötä tehneen Ukrainan kapinallisarmeijan nationalistinen ideologia johti puolalaisten etnisiin puhdistuksiin. Menetelmät olivat yhtä raakoja: elävältä polttaminen, raskaana olevien naisten vatsan leikkaaminen auki, lasten mestaaminen kirveellä. Miehet olivat silloin rintamalla. Tällä hetkellä tämä idän Golgata, kuten selvinneet sitä kuvailevat, on kielletty aihe, jota ympäröi hämmentynyt hiljaisuus, ja mikä on ironisinta, nyt tuon ajan nationalistisille johtajille pystytetään patsaita. Ehkä nyt on tilaisuus – ja täällä on tarkkailijoita Ukrainasta – holodomorin uhreja kunnioitettaessa – myös kunnioittaa puolalaisia ja ukrainalaisia, jotka murhattiin niin raa’asti, koska he eivät olleet samaa mieltä ideologiasta. Ei ole helppoa myöntää kyseisiä tosiasioita, mutta sen tekemättä jättäminen vaikeuttaa kansojen lähentämistä toisiinsa ja Ukrainan hyväksymistä niiden eurooppalaisten arvojen piiriin, joita pyrimme tässä parlamentissa edistämään.

Ymmärrän Venäjän vastalauseet Euroopan unionia vastaan. Jos aiomme puhua holodomorista, meidän pitäisi, kuten he ehdottavat, puhua myös uudisasukkaiden uudessa maailmassa toteuttamasta intiaanien tuhoamisesta. Holodomor ansaitsee erityisen tuomion. Lisätään kuitenkin toisen maailmansodan aikana Siperiaan työleireille eli kuolemanleireille lähetetyt miljoonat ihmiset – ukrainalaisia, puolalaisia, tataareja. Vain tämän kokoontumisen vuoksi haluaisin lisätä, että 100 000:sta kenraali Pauluksen armeijaan kuuluneesta Stalingradin jälkeen Siperiaan lähetetystä sotavangista vain 5 000 eli vuoteen 1955 asti. Parlamentti ei voi Euroopan takia vähätellä näitä 1900-luvun tragedioita.

  Csaba Sándor Tabajdi (PSE). − (HU) Suurin 1900-luvun unkarilainen runoilija sanoi, että meidän on tunnustettava menneisyys. Kyllä, meidän on tunnustettava menneisyys, mutta ei jännitteiden lisäämiseksi kansojen ja maiden välillä. Kunkin ihmisen on kohdattava omat syntinsä; tapa, jolla saksalaiset ovat käsitelleet omaa asemaansa toisessa maailmansodassa on esimerkillinen. Zbigniew Zaleski on puolalaisena viitannut siihen, että monilla ihmisillä on syntejä tunnustettavanaan ja että holodomor ei ole ainoa. Puhun sellaisen kansan edustajana, jonka parlamentti tuomitsi vuonna 2003 ensimmäisenä holodomorin. Samalla haluaisin kovasti, että tämä keskustelu ei olisi Venäjän vastainen, koska täällä parlamentissa läsnä olevien, puheenvuoron käyttävien, pitäisi tuntea Ukrainan etninen kartta ja pitäisi tietää, mihin maihin tämä stalinistinen kauhu vaikutti, kauhu, jonka avulla kommunistinen diktatuuri pyrki talonpoikien tuhoamiseen, sillä suurin osa kuolleista oli ukrainalaisia, mutta ei yksinomaan ukrainalaisia. Noissa kaupungeissa – Donetskissa, Dnepropetrovskissa, Odessassa – oli myös romanialaisia, venäläisiä, juutalaisia ja muita ryhmiä, jotka kuolivat. Näissä paikoissa pyrittiin tuhoamaan talonpoikaisto.

Meidän on tunnustettava, että se oli joukkotuhonta mutta ei etnisyyteen perustuva. He pyrkivät pyyhkimään pois koko luokan, talonpojat, viljelijät, 1900-luvun vastenmielisen ja epäonnistuneen stalinistisen kommunistidiktatuurin periaatteiden nojalla. Tämän toimenpiteen uhrit olivat lähinnä ukrainalaisia, mutta meidän on osoitettava kunniaa kaikille uhreille kansallisuudesta riippumatta. Se, mitä Wojciech Roszkowski sanoi, ei ole totta, nimittäin, että sosialidemokraatit yrittävät kaunistella jotakin. Ei, me vain kunnioitamme tosiasioita ja vaadimme tosiasioita, koska valitsemalla puolen holodomorin puolesta emme ole valmiita osallistumaan Venäjän tuomitsemiseen – vaikka Venäjän on harjoitettava paljon itsetutkistelua stalinismista, Katynin joukkomurhasta – mutta meidän ei pitäisi myöskään unohtaa, että Venäjän kansa kärsi vähintään yhtä paljon stalinistisesta diktatuurista ja että sillä on yhtä paljon uhreja kuin muilla kansoilla.

Siksi sanon, että meidän on osoitettava kunnioitusta, mutta yritetään myös osoittaa näissä keskusteluissa hieman kunnioitusta historiallisia tosiasioita kohtaan. Laskemme päämme holodomorin uhrien edessä, mutta emme voi palvella ukrainalaista nationalismia; meidän on pikemminkin tehtävä työtä varmistaaksemme, että Venäjä, Ukraina ja kaikki maat kohtaavat menneisyytensä ja tekevät rauhan.

  István Szent-Iványi (ALDE). − (HU) Arvoisa puhemies, monien kieltämisen ja hiljaisuuden vuosien jälkeen kukaan ei tänään kiistä sitä, että holodomor oli yksi 1900-luvun vakavimmista, harkitusti tehdyistä ja poliittisesti perustelluista joukkomurhista. Euroopan parlamentti täyttää pitkäaikaisen velvoitteensa, kun se laskee päänsä uhrien muistoksi. Synnin lähin liittolainen on välinpitämättömyys ja unohtaminen. Emme saa unohtaa! Miljoonat kuolivat, jotta Stalin voisi toteuttaa diktatorisen suunnitelmansa. Suunnitelmassa ei ollut kyse vain maatalouden pakkokollektivisoinnista – se oli yksi hänen tavoitteistaan – vaan myös Ukrainan kansan itsetunnon murtamisesta ja kansallisen identiteetin laitosten tuhoamisesta. Holodomorin vuosien aikana ja 1930-luvulla tapettiin 80 prosenttia Ukrainan älymystöstä. Itsenäinen Ukrainan kirkko kiellettiin. Ukrainan kieli työnnettiin syrjään julkisesta elämästä. Siksi holodomor on lähtemätön osa Ukrainan kansallista identiteettiä ja yhteistä muistia.

Meidän on tunnustettava uhraus, jonka Ukrainan kansalaiset tekivät voidakseen elää vapaudessa ja voidakseen päättää omasta tulevaisuudestaan. Euroopan parlamentti tunnustaa Ukrainan EU:ta koskevat tavoitteet. Antamalla tämän päätöslauselman lähetämme viestin, että ei vain Ukrainan menneisyys vaan myös sen tulevaisuus on erottamattomasti sidottu Euroopan tulevaisuuteen. Kiitos puheenvuorosta.

  Inese Vaidere (UEN). − (LV) Hyvät kollegat, Ukrainan keinotekoisesti aikaan saatu nälänhätä tai joukkotuhontanälänhätä on yksi maailman historian suurimmista rikoksista ihmisyyttä vastaan. Se täyttää kaikkien perusteiden mukaan joukkotuhonnan määritelmän. Ensinnäkin sen luonne on etninen, koska se suunnattiin kapinoivaa Ukrainan kansaa vastaan, joka oli useammin kuin kerran osoittanut vastustavansa venäläistämistä. Toiseksi, se oli myös yhteiskunnallinen joukkotuhonta Ukrainan vauraita viljelijöitä vastaan, vaikka nälänhätä tappoikin kaikki vaurauden tasosta riippumatta. Tämä rikos oli täysin kyyninen. Stalinin totalitaarinen kommunistinen hallinto löysi halvimman tavan tappaa paljon ihmisiä. Miljoonat kuolivat Ukrainassa hitaan, hirvittävän nälänhädän kourissa. Nyt on saatavilla asiakirja-aineistoa, joka osoittaa, että itse natsit menivät 1930-luvulla Moskovaan hankkiakseen kokemusta joukkomurhan järjestämisestä. Päätökset elintarvikkeiden pakkolunastamisesta tehtiin tuolloin Moskovassa. Päätökset vuoden 2006 kaasusodasta Ukrainan ja Venäjän välillä tehtiin jälleen kerran Moskovassa. Nykyaikainen Venäjä osoittaa ulkopolitiikkaa koskevan käsitteensä avulla selkeästi, että se on ottamassa takaisin asemaansa maailmankolkassaan. Moskovan hovihistorioitsijat eivät häpeä sanoa, että Ukrainan keinotekoisesti aikaansaatu nälänhätä oli yksinomaan ihmisen aikaansaannos. On toivottava, että Ukraina ei ole Georgian jälkeen seuraava valtio, johon Venäjä voi iskeä julmasti. Meidän on sanottava selkästi, että Ukrainan tapahtumat olivat joukkotuhonta. Kotimaani Latvia on jo tehnyt niin, kuten monet muutkin valtiot parlamenttiensa julkilausumien avulla. Haluaisin korostaa jälleen kerran, että totalitaarisen kommunismin rikokset pitäisi tuomita samalla tavalla kuin natsien rikokset. Tarvitsemme toisen Nürnbergin, koska syyttömät uhrit ovat uhreja riippumatta siitä, kuka on tehnyt rikokset heitä vastaan. Vaikka kansoillamme on erilaisia kokemuksia, yhtenäinen käsitys historiallisista tapahtumista Euroopan unionissa on ehdottoman välttämätön. Se on itse asiassa yhteisen tulevaisuutemme perusta. Kiitos.

  Tunne Kelam (PPE-DE). − (EN) Arvoisa puhemies, totalitaariset kommunistiset hallinnot käyttivät keinotekoisia, ihmisen aikaansaamia nälänhätiä välineenä järjestelmällisesti. Stalin päätti 75 vuotta sitten juuria Ukrainan kansallisen identiteetin ja vastarinnan luomalla sellaisen nälänhädän Euroopan tosiasiallisessa vilja-aitassa.

Alueilta, joihin nälänhätä iski, ei vain evätty apua. Vielä pahemaa, puna-armeija eristi sadat kylät. Nälkiintyneiltä ihmisiltä evättiin perustavanlaatuisin ihmisoikeus – oikeus paeta varmaa kuolemaa. Pakoon yrittäneitä ihmisiä jahdattiin kuin villieläimiä ja ammuttiin. Reagoimme vasta tänään yhteen kommunistisen diktatuurin vastenmielisimpään rikokseen. Kyseisten rikosten virallinen arviointi olisi pitänyt tehdä jo kauan sitten.

Kaikkien ihmisyyttä vastaan tehtyjen rikosten uhrit ansaitsevat saman aseman. Ei voi olla ensimmäisen luokan natsien uhreja ja toisen luokan kommunismin uhreja vain siksi, että Euroopalla ei ole edelleenkään yhdennettyä lähestymistapaa kaikkiin totalitaarisiin järjestelmiin ja siksi, että se on epäröinyt ottaa konkreettista kantaa rikoksiin, jotka tehtiin mantereen itäosassa.

Meidän velvollisuutemme on tietää, mitä tapahtui Stalinin johdolla, aivan kuten tiedämme, mitä tapahtui Hitlerin johdolla. Meidän on laajennettava solidaarisuuttamme Ukrainan kansaan ja todellakin kaikkiin kansoihin, jotka ovat kärsineet totalitaarisista rikoksista, ja sen lisäksi meidän on annettava moraalinen tuomio. Vain siten voimme saavuttaa näiden keskustelujen tavoitteen: taata, että tämä valtava, tuhoisa, ihmisten henkeä ja arvokkuutta koskeva välinpitämättömyys ei koskaan toistu missään Euroopan osassa.

Me tarvitsemme yleiseurooppalaista sovintoa, sovintoa, joka voi olla tuloksena vain totuudesta ja oikeudesta. Velvollisuutemme on varmistaa, että kuuluisa "ei koskaan enää" pätee myös Ukrainen kansaan.

  Janusz Onyszkiewicz (ALDE). − (PL) Kun Mao Zedongilta kysyttiin, kannattaako ottaa riski ydinsodasta kapitalismin kukistamiseksi, hän sanoi, että kannattaa uhrata jopa satoja miljoonia henkiä, jotta muu ihmiskunta voi elää onnellisena kommunismissa. Josif Stalinilla oli sama julma, rikollinen ajatustapa. Kun talonpoikien vastarinta kollektivisointia vastaan kasvoi, hän päätti eliminoida fyysisesti kapinallisimmilla alueilla elävät ihmiset. Näillä alueilla asui ukrainalaisia. Heidän eliminointinsa ratkaisi myös kansallisuutta koskevan ongelman, koska kuten Stalin toisessa yhteydessä sanoi, "kansallisuutta koskeva ongelma on pääasiassa talonpoikia koskeva ongelma".

Suunnitellun rikollisen kampanjan seurauksena itse Ukrainassa kuoli siten miljoonia ihmisiä. Siitä kertoo riittävästi, että Ukrainaa koskevien virallisten väestötilastojen mukaan ihmisiä oli vuonna 1926 reilusti yli 31 miljoonaa, kun taas vuonna 1939 heitä oli vain 28 miljoonaa huolimatta merkittävästä luonnollisesta väestönkasvusta.

Neuvosto-Ukrainan ihmiset eivät olleet ainoita, jotka kuolivat. Hallinnon määräämät elintarvikkeiden pakkoluovutukset, joihin liittyi muilta alueilta peräisin olevien elintarvikkeiden tuontikielto, aiheuttivat nälänhädän Volgan alueella, Kubanissa ja Pohjois-Kaukasiassa. Väestön enemmistö näillä alueilla oli ukrainalaisia, mutta siellä oli myös venäläisiä. Otamme tänään esiin kysymyksen Ukrainan nälänhädästä osoittaaksemme vakaumuksemme siitä, että tätä osaa yhteisen Eurooppamme dramaattisesta historiasta ei vielä tunneta tarpeeksi.

(Suosionosoituksia)

  Andrzej Tomasz Zapałowski (UEN). − (PL) Arvoisa puhemies, viime vuosisadalla tapahtui valtavasti hirvittäviä joukkomurhia. Jotkin toteutettiin ampumalla, kaasuttamalla, kirveillä ja heinähangoilla, kun taas toiset tehtiin nälkiinnyttämällä. Silloisen neuvosto-Ukrainan alueella se tehtiin tuomitsemalla miljoonat nälänhätään alueella, jolla on maailman rikkain maaperä. Se tehtiin harkitusti, eikä sitä aiheuttanut sää tai luonnonkatastrofi.

On huolestuttavaa, että vuosien ajan tätä ukrainalaisten, puolalaisten ja venäläisten joukkotuhontaa ei kutsuttu sen oikealla nimellä, ja on myös huolestuttavaa, että nyt joukkotuhontaa, joka kohdistettiin satoihin tuhansiin puolalaisiin, juutalaisiin ja ukrainalaisiin, jotka vastustivat ukrainalaisten nationalistien fasismia entisellä ja nykyisellä Puolan alueella toisen maailmansodan aikana, ei myöskään kutsuta joukkotuhonnaksi. Vielä huolestuttavampaa on se, että tuomitsematta jättämisellä nyt perustellaan ja oikeutetaan järjestöt, jotka vaalivat näiden murhaajien perintöä. Nämä järjestöt toimivat laillisesti tämän päivän Euroopassa. Ei ole poliittisesti oikeutettua joukkotuhontaa. Kaikki on nimettävä ja tuomittava.

  Ari Vatanen (PPE-DE). − (EN) Arvoisa puhemies, puhumme tästä ihmisten aikaansaamasta nälänhädästä nyt, 75 vuotta tapahtumien jälkeen, koska jos emme puhu siitä nyt, siitä voi tulla jonkinlainen oikeuden synkkä keskiyö. Nyt on vielä kaksi tuntia keskiyöhön, mutta rakennamme tulevaisuutta. Emme voi rakentaa sitä tulevaisuutta huojuvalle perustalle. Se on rakennettava vankalle perustalle, ja vankka perusta merkitsee totuutta. Tulevaisuutta ei voida rakentaa valheille, sillä se olisi kuin hiekkaan rakentamista.

Ei ole oikeastaan väliä, kuinka monta ihmistä Ukrainassa kuoli. Se, millä on väliä, on se, että ihmisten aikaansaaman nälänhädän uhrit – Ukrainan väestö – tuntevat, että oikeus tapahtuu, koska meidän on palautettava ihmisten luottamus oikeuteen. Muuten emme voi rakentaa oikeudenmukaista yhteiskuntaa eivätkä he voi uskoa tulevaisuuteen. Kaikkien uhrien huuto on kuultava riippumatta siitä, ovatko he natsismin, apartheidin, orjuuden vai kommunismin uhreja.

Tämä parlamentti puolustaa ihmisyyden perusarvoja. Emme voi antaa monitulkintaista viestiä. Siksi meidän on oltava täysin tasapuolisia, miten tuskallista se meille poliittisesti sitten onkaan. Muuten emme puolusta ihmisarvoa. On hyvin hälyttävää, että tämän päivän Venäjällä historiaa kirjoitetaan uudelleen, joten miten voimme rakentaa yhteistä tulevaisuutta? Nyt on meille sopiva aika keskustella Ukrainasta, koska juuri tällä hetkellä, vuonna 2008, Ukraina tarvitsee apua. Se tarvitsee toivoa paremmasta tulevaisuudesta, mikä tarkoittaa liittymistä EU:hun jonakin päivänä.

  Jana Hybášková (PPE-DE). − (CS) Nälänhätä oli tulosta Josif Stalinin huolellisesti suunnitellusta järjestelmällisestä politiikasta, jolla pyrittiin selkeisiin tavoitteisiin: vapaaehtoinen luopuminen maanomistuksesta, kolhoosien perustaminen, kaikkien maataloustuotteiden ja siemenvarastojen ohjaaminen Venäjän armeijan ruokkimiseen ja Ukrainan kaupunkien harkittu nälkiinnyttäminen. Tärkeimpänä tavoitteena oli Ukrainan kansan alistaminen ja tuhoaminen. Se oli joukkotuhonta. Siihen kuului maan siviiliväestön vainoa politiikkaan ja rotuun liittyvistä syistä, ja siksi se täyttää oikeudellisen määritelmän rikoksesta ihmisyyttä vastaan. Tässä ei ole kysymys vain nälänhädän muistamisesta. Tässä on kyse symbolisesta hyvityksestä uhreille, huolellisesta tutkimuksesta, analyysistä, tiedosta ja yhteisen vastuun hyväksymisestä ja sen myötä yhteisestä tilien tekemisestä Euroopan tasolla. Kommunismi on rikos ihmisyyttä vastaan. Sen seurauksia voidaan verrata fasismin ja natsismin seurauksiin.

Perustetaan siksi eurooppalaisen omantunnon eurooppalainen laitos ja vietetään myös elokuun 23. päivää kaikkien totalitaaristen järjestelmien uhrien muistopäivänä. Ymmärtäkäämme, että kommunismi on hirvittävä osa yhteistä eurooppalaista historiaamme. Vain jos yhdessä tunnustamme vastuumme menneisyydestä, löydämme tien tulevaisuuteen. Esimerkiksi Irakin yhteiskunnan ja muiden maailman osien tällä hetkellä kohtaamat tilanteet opettavat meille, että mitä syvempi yhteiskuntarakenteen vaurio on, sitä tuskallisempaa, kalliimpaa ja vaikeampaa sitä ihmisten kannalta on korjata. Ukrainalla on edelleen raskaat arvet. Tarjotaan sille apuamme.

  Urszula Gacek (PPE-DE). − (PL) Arvoisa puhemies, Euroopan parlamentti muistaa tänään Stalinin suurimpien rikosten uhreja, sen nälänhädän uhreja, jonka harkitusti aiheutti hirmuvaltainen bolševistihallinto, joka hallitsi Neuvostoliittoa ja jonka tarkoituksena oli heikentää ja tuhota Ukrainan kansa ja siten kuristaa sen toive vapaudesta ja oman, itsenäisen valtion perustamisesta. Ukrainassa, kuten tietyillä Etelä-Venäjän, Pohjois-Kaukasian ja Kazakstanin alueilla, oli kokonaisten nälkään nääntyvien perheiden kammottavaa, hirvittävää toivottomuutta, kärsimystä ja epätoivoa.

Tänään haluamme osoittaa kunnioitustamme kaikille niille, jotka tapettiin Ukrainan suuren nälänhädän aikana. Joukkotappamisten, sotilaallisten joukkomurhien ja etnisen puhdistuksen uhrit ansaitsevat myös, että heidän muistoaan kunnioitetaan ja että heille tehdyt vääryydet muistetaan. Riippumatta syystä, miksi ne tehtiin, ja näihin tekoihin johtaneista ideologisista tavoitteista, näiden kärsimysten pysyvä osa ovat uhrit.

Osoitetaan solidaarisuutta Ukrainan kansalle, mutta pyydetään myös Ukrainaa tekemään sovinto historiansa synkkien sivujen kanssa. Vuonna 1939−1945 Ukrainan kansallinen armeija murhasi raa’asti 150 000 puolalaista, pääasiassa naisia ja vanhoja ihmisiä. Siperiaan karkotetut aviomiehet ja isät saattoivat elää siellä helvetissä, mutta heillä oli toivoa, että heidän perheensä itäisillä rajamailla olivat turvassa. Valitettavasti nämä perheet joutuivat nationalistien uhreiksi, nationalistien, joiden mielestä puolalaisille naapureille ei ollut tilaa uudessa Ukrainan valtiossa. Itäisillä rajamailla tapahtuneiden joukkomurhien uhrit odottavat päivää, jolloin myös heidän kohtalonsa kirjoitetaan Euroopan yhteiseen omaantuntoon, kuten tänään on kirjoitettu suuren nälänhädän uhrien kohtalot.

  Colm Burke (PPE-DE). − (EN) Arvoisa puhemies, koska tulen Irlannista, maasta joka myös kärsi traagisesta nälänhädästä 150 vuotta sitten, ymmärrän ukrainalaisten toiveen siitä, että heidän vuosien 1932 ja 1933 keinotekoisen nälänhätänsä uhreja muistetaan.

Tämä parlamentin päätöslauselma seuraa Unescon ja Etyjin kaltaisten muiden kansainvälisten järjestöjen antamia muistopäätöslauselmia. Meidän päätöslauselmamme Ukrainan holodomorin uhrien muistamisesta annettiin Unescon yleiskokouksen 34. istunnossa, ja muun muassa Irlanti tuki sitä.

Madridissa marraskuussa 2007 järjestetyssä Etyjin ministerikokouksessa 30 maata liittyi Ukrainan julkilausumaan holodomorin 75. vuosipäivän muistamisesta.

Euroopan yhdentymisen jatkumisen on perustuttava valmiuteen tehdä sovinto 1900-luvun traagisen historian kanssa. Tällä Euroopan parlamentin päätöslauselmalla annetaan tärkeä kehotus entisen Neuvostoliiton maille sallia täysimääräinen pääsy tätä tragediaa koskeviin arkistoihin, jotta voidaan tehdä kattava tutkimus nälänhädän syiden ja seurausten paljastamiseksi ja niiden tutkimiseksi täysimääräisesti.

Uhrien sukulaiset pyrkivät nyt saamaan asian päätökseen, ja heillä pitäisi siksi olla oikeus saada kyseiset tiedot, jotta he voivat ymmärtää Ukrainan nykyajan historian suurinta katastrofia.

Lisään ääneni tähän myötätunnon ilmaukseen miljoonille ukrainalaisille, jotka kokivat tämän onnettomuuden, ja erityisesti niiden ihmisten sukulaisille, jotka kuolivat tämän keinotekoisen nälänhädän seurauksena.

  Zita Pleštinská (PPE-DE). − (SK) Isäni Štefan Kányai, joka vietti yli kymmenen hirveää vuotta venäläisillä vankileireillä Uralissa, Karagandassa ja Kazakstanissa, sanoi minulle usein näin: "Vielä on elossa todistajia, jotka näkivät ja muistavat Stalinin joukkotuhonnan, joukkomurhan, joka tehtiin ilman aseita. Stalinin hallinto repi pois monia sivuja Euroopan historian vuosikirjoista, ja teidän velvollisuutenne on siksi avata entisen Neuvostoliiton arkistot ja korvata nuo puuttuvat sivut. Uhrien muisto on pyhä, ja siksi teidän on toimittava!"

Olen suunnattoman liikuttunut siitä, että nimeni on yhdessä PPE-DE-ryhmän kollegoideni ja muiden ryhmien kollegoiden nimien kanssa sen päätöslauselman alussa, jolla vahvistamme, että Euroopan yhdentyminen perustuu valmiuteen hyväksyä 1900-luvun traaginen historia. Olkoon tämä päätöslauselma, joka annetaan vuonna 2008, nälänhädän 75. vuosipäivänä, merkki ystävällisestä suhtautumisestamme Ukrainan kansaan ja erityisesti nälänhädästä selviytyneisiin sekä uhrien perheisiin ja sukulaisiin.

Olkoon tämä päätöslauselma opetus uudelle sukupolvelle, joka ei ole kokenut vainoa. Vapaus on kallisarvoista eikä sitä saa pitää itsestäänselvyytenä. Pahuutta on edelleen, ja se on kohdattava.

  Czesław Adam Siekierski (PPE-DE). − (PL) Arvoisa puhemies, aloimme vasta itäblokin hajoamisen jälkeen tiedostaa hirvittävän totuuden siitä, mitä Ukrainassa ja muissa Neuvostoliiton osissa oli Stalinin johdolla tapahtunut. Totalitarismi oli estänyt maailmaa pääsemästä selville näistä vastenmielisistä rikoksista ihmisyyttä vastaan. Ukrainan vuosien 1932−1933 suuri nälänhätä on historiallinen tosiasia, jonka kommunistiviranomaiset kielsivät koko Neuvostoliiton olemassaolon ajan. Tiedämme nyt lukemattomista syyttömistä uhreista, jotka tuomittiin kuolemaan hitaasti nälkään nääntymällä. Vaikka holodomorin jälkeen on kulunut monia vuosia, emme vieläkään tiedä tarkasti, miten monta ihmistä Stalinin toimet tappoivat.

Haluaisin korostaa, että mikään suuren nälänhädän tunnustaminen joukkotuhonnaksi tai stalinistisen totalitarismin paljastaminen ei ole suunnattu Kremliä vastaan, kuten usein väärin tulkitaan. Siinä on yksinkertaisesti vain kyse siitä, että osoitamme kunnioitusta totalitaarisen järjestelmän uhreille. Koska Euroopan unioni on ihmisoikeuksille niin omistautunut kansainvälinen järjestö, sen pitäisi osoittaa kantansa selkeästi ja yksiselitteisesti. Jos haluamme kunnioittaa uhrien muistoa arvokkaasti ja heille sopivasti, meidän pitäisi antaa päätöslauselma, joka selkeästi osoittaa historiallisen totuuden ja jossa ilmaistaan Euroopan unionin solidaarisuus ja myötätunto.

  Mieczysław Edmund Janowski (UEN). − (PL) Arvoisa puhemies, meidän on nyt vaikea kuvitella, mitä joukkonälänhätä tarkoittaa. Meidän on myös vaikeaa kuvitella, miten oli mahdollista, että miljoonat ihmiset Ukrainassa, joka kykeni ruokkimaan koko Euroopan, saattoivat kuolla nälkään. Se oli tulosta totalitaarisesta kommunismista, ja se vei hengen lapsilta, naisilta ja miehiltä, ukrainalasilta ja muilta silloisessa Neuvostoliitossa asuneiden kansallisuuksien jäseniltä. Miten meidän pitäisi kutsua tätä 75 vuotta sitten tehtyä rikosta? Sille on vain yksi nimi, ja se on joukkotuhonta. Ihmiset tuomittiin kuolemaan tai lähetettiin vuosiksi leireille viiden tähkän varastamisesta kolhoosista.

Kun tänään puhumme tästä tapahtumasta, emme puhu Venäjää vastaan. Haluamme osoittaa kunnioitustamme kommunismin uhreille ja sanoa kovaa ja kirkkaasti: ei enää koskaan tällaisia rikoksia.

  Antonio Tajani, komission varapuheenjohtaja. − (IT) Arvoisa puhemies, hyvät parlamentin jäsenet, en tiedä, mitä muuta voidaan sanoa, jotta tuomitaan niin julma rikos, jonka teki stalinistinen diktatuuri, toinen kahdesta Eurooppaa viime vuosisadalla tuhonneesta diktatuurista. Enää ei tarvita enempää sanoja, koska puheenvuoron käyttäneet jäsenet ovat puhuneet vakuuttavasti ja arvokkaasti.

Arvoisa puhemies, haluaisin päättää tämän keskustelun lukemalla muutamia sanoja suurelta kirjailijalta Vasilij Grossmanilta, joka romaanissaan Kaikki virtaa kuvaili holodomorin traagisimpia hetkiä. Luin sen aivan kuin se olisi ollut jonkinlainen maallinen rukous, muisto miljoonista uhreista, joihin liittyy niin monen sellaisen syyttömän uhrin muisto, joiden uhraus, sanon sen uudelleen, ei saa olla Euroopan kannalta turha.

Miljoonien ihmisten kuoleman viime vuosisadalla julmien diktatuurien käsissä on oltava siemen, josta demokratian on edelleen versottava. Niillä on oltava päinvastainen vaikutus kuin mihin rikolliset diktaattorit pyrkivät. Kuten sanoin avauspuheenvuorossani, Euroopan unioni syntyi rakentamaan rauhaa ja takaamaan rauhan. Emme voi kuitenkaan unohtaa niin monen syyttömän uhrin uhrausta.

Luen teille nyt yksinkertaiset sanat, joilla Grossman kertoi tuosta tragediasta monta vuotta sitten: Nälkä vei maan pohjalle. Ensin se vei lapset, sitten vanhat ja sitten keski-ikäiset. Alussa he kaivoivat hautoja haudatakseen kuolleet; sitten he lopettivat, kun heillä ei enää ollut voimia. Kuolema asui pihoilla ja lopuksi jäi heidän mökkeihinsä. Kaikki vaikeni ja koko maa hävitettiin. En tiedä, kuka kuoli viimeisenä.

Nous n'oublierons jamais. Emme unohda koskaan noita syyttömiä uhreja, kun pyrimme rakentamaan toisenlaisen tulevaisuuden.

  Puhemies. − /EL) Olen vastaanottanut neljä työjärjestyksen 103 artiklan 2 kohdan mukaisesti käsiteltäväksi jätettyä päätöslauselmaesitystä⁽¹⁾ .

Tämä tunteikas keskustelu on päättynyt.

Äänestys toimitetaan huomenna torstaina 23. lokakuuta.

Kirjalliset lausumat (142 artikla)

  András Gyürk (PPE-DE) , kirjallinen. − (HU) Olen vakuuttunut siitä, että yhdentymisen syventämisen lisäksi Euroopan parlamentin on myös pyrittävä järjestelmällisesti kohtaamaan yhteisen historiamme synkimmät kaudet. Tämän takia on mielestäni ilahduttavaa, että tämän päivän täysistunto antaa mahdollisuuden kiinnittää huomiota Ukrainan nälänhätään, yhteen surullisimmista ja käsittämättömästi unohdettuun muistoon 1900-luvun kommunistidiktatuureista.

Noin kolme miljoonaa ihmishenkeä vaatinutta nälänhätää ympäröivät väitteet ovat hyvä osoitus siitä, että tähän päivään mennessä tuota historian jaksoa ei ole käsitelty kunnolla. Emme jaa niiden näkemystä, jotka katsovat, että katastrofi johtui pelkästään tavallista huonommista sadoista, Ukrainan kansan vastarinnasta tai todellakin muutamasta virheellisestä talouspolitiikan päätöksestä.

Meidän on todettava yksiselitteisesti, että Ukrainan tragedia oli suora seuraus valtion tasolla harjoitetusta terrorin politiikasta. Lopettamalla pakkokollektivisoinnin ja elintarvikevarastojen takavarikoinnin Neuvostoliiton johtajat olisivat voineet säästää miljoonia ihmishenkiä, mutta he eivät tehneet niin. Juuri tästä syystä Ukrainan 1930-luvun tapahtumat eivät eroa historian kauheimmista joukkotuhonnoista.

Mielestäni kaikki diktatuurit, puhummepa sitten kansallissosialististen tai kommunististen järjestelmien julmuuksista, kumpuavat samasta lähteestä. Meidän on käytettävä kaikkia mahdollisia välineitä vahvistaaksemme uusien sukupolvien tietoisuutta kommunismin hirvittävistä teoista. Eurooppalaisen tutkimuslaitoksen ja muistomerkin perustamisella diktatuurin uhreille voisi olla merkittävä asema tässä prosessissa.

  José Ribeiro e Castro (PPE-DE), kirjallinen. − (PT) Stalinistinen koneisto pani 75 vuotta sitten käyntiin yhden pahimmista rikoksista, joka Euroopassa on koskaan tapahtunut: holodomorin, suuren nälänhädän, joka vei yli kolmen miljoonan ukrainalaisen hengen.

Kun ukrainalaisilta oli riistetty, kuten edelleenkin, heidän yhteisen identiteettinsä merkittävät määrittävät elementit, heiltä riistettiin harkitusti elintarvikkeet "reaalisosialismin" julmassa näytöksessä ja yhden historian murhanhimoisimman hallinnon toteuttaman pakkokollektivisioinnin ja sovjetisointikampanjan puitteissa.

Ukrainalaiset muistavat tänään kaikkien muiden eurooppalaisten kanssa kommunistien julmuutta, tyranniaa ja väkivaltaa, jotka valuivat heidän päälleen ja jotka ovat kansainvälisen oikeuden nojalla selvästi joukkotuhontaa. Aikomus ryhmän elinehtojen tahallisesta huonontamisesta tarkoituksella aikaansaada sen fyysillinen hävittäminen joko kokonaan tai osittain, joukkotuhontana pidettävän rikoksen ehkäisemiseksi ja rankaisemiseksi vuonna 1948 tehdyn yleissopimuksen sanojen mukaan, on täysin selkeä.

Vuosi sitten tämän parlamentin puhemies kuvaili holodomoria hirvittäväksi rikokseksi ihmisyyttä vastaan. Olen täysin samaa mieltä tuosta näkemyksestä ja lasken pääni uhrien muiston edessä. Teen kunniaa kaikille ukrainalaisille, erityisesti niille, jotka elävät ja työskentelevät kotimaassani Portugalissa.

(1) Ks. pöytäkirja