Hakemisto 
 Edellinen 
 Seuraava 
 Koko teksti 
Puheenvuorot
Maanantai 17. marraskuuta 2008 - Strasbourg EUVL-painos

2. Tervetulotoivotukset
Puheenvuorot videotiedostoina
PV
MPphoto
 
 

  Puhemies. − (DE) Hyvät parlamentin jäsenet, EuroMedScola sai tänään ja eilen valmiiksi ohjelmansa täällä Strasbourgissa. Meillä oli suuri ilo ottaa vastaan yli kaksisataaviisikymmentä 16–18-vuotiasta nuorta eri puolilta Euro–Välimeri-aluetta, toisin sanoen Välimeren unionin alueelta, EU:n 27 jäsenvaltiosta ja alueella sijaitsevista kumppanimaistamme, yhteensä siis 37 maasta.

Osallistujat istuvat nyt yleisölehterillä. He ovat keskustelleet viimeisten kahden päivän aikana monenlaisista aiheista, kuten ympäristöstä, maahanmuutosta, tasa-arvosta, kansalaisten roolista, koulutuksesta ja monista muista kysymyksistä. Tämä on Euroopan unionin ja Välimeren eteläpuolisten maiden välisen yhteistyön muoto.

Täällä on myös ollut koululaisia Israelista, Palestiinasta, arabivaltioista ja jokaisesta EU:n jäsenvaltiosta, ja haluan toivottaa nuoret ystävämme tervetulleiksi yleisölehterille. Tämä on ollut hieno tapahtuma, ja olen iloinen siitä, että sain mahdollisuuden tavata teidät. Toivotan teidät vielä kerran lämpimästi tervetulleeksi Euroopan parlamenttiin.

 
Oikeudellinen huomautus - Tietosuojakäytäntö