Sanatarkat istuntoselostukset

Keskiviikko 19. marraskuuta 2008 - Strasbourg

6. Juhlaistunto - Sir Jonathan Sacks

  Puhemies. − (DE) Arvoisa johtava rabbi Sacks, arvoisa Lady Sacks, arvoisa komission jäsen, hyvät kollegat, minulla on suuri ilo ja kunnia toivottaa Kansanyhteisön yhdistyneiden heprealaisten kongregaatioiden johtava rabbi ja hänen vaimonsa tervetulleiksi Euroopan parlamenttiin Strasbourgiin osallistumaan tähän juhlaistuntoon, joka järjestetään osana Euroopan kulttuurienvälisen vuoropuhelun teemavuotta 2008. Arvoisa Sir Jonathan, toivotan teidät lämpimästi tervetulleeksi Euroopan parlamenttiin.

(Suosionosoituksia)

Ensimmäisenä vieraanamme tänä kulttuurienvälisen vuoropuhelun teemavuotena täysistunnossamme puhui Syyrian suurmufti šeikki Ahmad Badr Al-Din Hassoun. Vuoden kuluessa meille on pitänyt puheen myös Konstantinopolin ekumeeninen patriarkka Bartholomeos I. Arvoisa johtava rabbi, kun te olette pitänyt tänään puheenne, olemme kuulleet juutalaisuuden, kristinuskon ja islamin edustajia.

Kukin näistä uskonnoista on tuonut oman erityispanoksensa siihen, millaiseksi eurooppalainen yhteiskunta on muodostunut ja mikä sille on tunnusomaista. Sama pätee humanismiin ja valistukseen. Vaikka elämme maallisissa yhteiskunnissa, joissa kirkko ja valtio on erotettu selkeästi toisistaan, on asianmukaista tunnustaa myönteinen rooli, joka järjestäytyneellä uskonnolla on yhteiskunnissamme.

Tämä ei koske ainoastaan konkreettista toimintaa koulutuksen, terveydenhoidon ja sosiaalipalvelujen kaltaisilla aloilla, vaan yhtä lailla myös etnisen tietoisuutemme kehitystä ja arvojemme muodostumista. Euroopan unioni on arvoyhteiskunta, ja jokaisen ihmisen synnynnäinen arvo on sen tärkein arvo.

Arvoisa johtava rabbi, teidät tunnetaan suurena kirjailijana ja professorina, voittamattomana oppineena ja yhtenä maailman johtavista juutalaisuuden edustajista. Olette usein kirjoittanut ja puhunut vaarasta, jonka antisemitismin uudelleen voimistuminen aiheuttaa yhteiskunnillemme.

Järjestimme viime viikolla Euroopan parlamentissa Brysselissä yhdessä Euroopan juutalaiskongressin kanssa erityisen muistotapahtuman, jossa muisteltiin 70 vuotta sitten tapahtunutta kristalliyötä. Totesin tässä tilaisuudessa, että Euroopan unionin velvollisuutena ja tehtävänä on vastustaa ääriliikkeiden, rasismin, muukalaisvihan ja antisemitismin kaikkia muotoja ilman minkäänlaisia poikkeuksia tai myönnytyksiä sekä puolustaa demokratiaa ja ihmisoikeuksien ja ihmisarvon suojelua kaikkialla maailmassa.

Arvoisa johtava rabbi, totean lopuksi, että kirjassa The Dignity of Difference, jonka kirjoititte vuoden kuluttua syyskuun 11. päivän 2001 hirveistä tapahtumista, käsittelitte yhtä aikamme oleellisimmista kysymyksistä, nimittäin sitä, voimmeko kaikki elää yhdessä rauhanomaisesti ja jos voimme, niin miten? Minulla on nyt suuri ilo ja kunnia pyytää Kansanyhteisön yhdistyneiden heprealaisten kongregaatioiden johtavaa rabbia pitämään meille puheen.

(Suosionosoituksia)

  Sir Jonathan Sacks, Kansanyhteisön yhdistyneiden heprealaisten kongregaatioiden johtava rabbi. − (EN) Arvoisa puhemies, hyvät Euroopan parlamentin jäsenet, kiitän siitä, että minulla on tänään tilaisuus puhua teille, ja esitän erityiskiitokset siitä, että olette tehneet tämän kulttuurienvälistä vuoropuhelua koskevan tärkeän aloitteen. Kiitän teitä kaikkia, mutta erityisesti avarakatseista, viisasta ja erittäin humaania puhemiestänne Hans-Gert Pötteringiä. Tämä on toivottavasti ainoa kerta, kun rikon kirkon ja valtion sekä uskonnon ja politiikan välistä jakoa, mutta rukoilen, että Jumala siunaa teitä kaikkia ja kaikkia tekemisiänne, ja haluan antaa teille myös oman siunaukseni. Kiitos.

Edustan juutalaisuutta, joka on Euroopassa pisimpään jatkuvasti läsnä olleita kulttuureita. Haluan aluksi muistuttaa, että eurooppalainen sivilisaatio syntyi 2 000 vuotta sitten vuoropuhelussa, jota käytiin kahden suurimman muinaiskulttuurin – antiikin Kreikan ja raamatullisen Israelin eli Ateenan ja Jerusalemin – välillä. Ne toi yhteen kristinusko, joka oli peräisin Israelista mutta jonka pyhät tekstit oli kirjoitettu kreikaksi. Tästä alkoi eurooppalainen vuoropuhelu. Myös jotkin seuraavien 2 000 vuoden aikana koetut Euroopan historian suurimmat hetket olivat vuoropuhelun tulosta. Mainitsen kolme esimerkkiä.

Ensimmäinen suuri hetki oli 900–1200-luvuilla al-Andalusissa tapahtunut suuri kulttuuriliike, jonka umaijadit olivat aloittaneet Espanjassa. Tämän islamilaisen vuoropuhelun aloittivat Averroësin kaltaiset filosofit, joiden ajatukset olivat peräisin Platonilta ja Aristoteleelta. Islamilainen vuoropuhelu innoitti juutalaisia filosofeja kuten Mooses Maimonidestä, ja juutalainen vuoropuhelu innoitti kristittyjä filosofeja, joista Tuomas Akvinolainen on kuuluisin.

Toinen kulttuurienvälisen vuoropuhelun suuri hetki oli Italian renessanssin alussa, kun nuori kristitty intellektuelli Pico della Mirandola matkusti Padovaan, jossa hän tapasi juutalaisen tiedemiehen rabbi Elijah Delmedigon. Tämä opetti hänelle heprealaista Raamattua, Talmudia ja kabbalaa niiden alkuperäisillä kielillä. Tästä vuoropuhelusta syntyi kuuluisin renessanssin arvoihin perustuva teos, Picon kirjoittama Ihmisen arvokkuudesta.

Kolmas ja kaikkein merkittävin näistä suurista tapahtumista on ollut kristittyjen ja juutalaisten holokaustin jälkeen käymä vuoropuhelu, joka on saanut innoituksensa Martin Buberin dialogisesta filosofiasta ja Vatikaani II:n Nostra aetate -julistuksesta. Tämän ansiosta lähes 2 000 vuotta kestäneen etäisen suhteen ja murhenäytelmän jälkeen juutalaiset ja kristityt kunnioittavat nykyään toisiaan ja ovat keskenään ystäviä.

Haluan kuitenkin todeta muutakin. Lukiessani heprealaista Raamattua kuulen jo aivan alussa Jumalan kehottavan vuoropuheluun. Haluan kiinnittää huomionne kahteen kohtaan. En tiedä, miten tämä menee perille tulkattuna, mutta toivon, että kaikki tulkkausta kuuntelevat ymmärtävät asian. Haluan ottaa esiin kaksi Raamatun ensimmäisissä luvuissa olevaa kohtaa, joiden merkitys on ollut käännöksissä kadoksissa 2 000 vuotta.

Ensimmäisessä kohdassa Jumala näkee ensimmäisen miehen yksin ja luo naisen. Nähdessään naisen ensimmäistä kertaa mies lausuu Raamatun ensimmäisen runon: "Tämä on luu minun luistani ja liha minun lihastani. Naiseksi (Aisha) häntä sanottakoon: miehestä (Aish) hänet on otettu." Tämä kuulostaa nyt hyvin yksinkertaiselta runolta. Se kuulostaa jopa hieman alentuvalta, ikään kuin mies olisi luotu ensin, ja nainen olisi pelkkä jälkikäteen syntynyt ajatus. Tosiasiassa kyse on kuitenkin siitä, että Raamatun hepreassa miehelle on kaksi sanaa. Toinen on Adam ja toinen Aish.

Äsken lainaamassani jakeessa sana "Aish" esiintyy ensimmäisen kerran Raamatussa. Kuunnelkaapa uudelleen. "Naiseksi (Aisha) häntä sanottakoon: miehestä (Aish) hänet on otettu." Toisin sanoen miehen on lausuttava vaimonsa nimi, ennen kuin hän tietää edes omaa nimeään. On sanottava "sinä", ennen kuin voi sanoa "minä". On tunnustettava toinen, ennen kuin voi todella ymmärtää itseään.

(Voimakkaita suosionosoituksia)

Tämä on ensimmäinen Raamatussa esitetty näkökohta: identiteetti perustuu vuoropuheluun.

Toinen asia tapahtuu pian tämän jälkeen ensimmäisessä suuressa tragediassa, johon ensimmäiset ihmislapset Kain ja Abel joutuvat. Odotamme veljellistä rakkautta. Sen sijaan esiintyy sisaruskateutta ja tapahtuu veljesmurha. Tämän ensimmäisen Mooseksen kirjan 4. luvussa olevan kertomuksen keskellä on jae, jota on mahdotonta kääntää. Sitä ei ole missään lukemassani englanninkielisessä Raamatussa käännetty suoraan, vaan se on aina esitetty mukaillen.

Käännän jakeen sanatarkasti, niin ymmärrätte, miksi kukaan ei käännä sitä näin. Hepreaksi todetaan sanatarkasti seuraavaa: "Ja Kain sanoi Abelille, ja heidän kedolla ollessaan Kain kävi Abelin kimppuun ja tappoi hänet." Ymmärrätte heti, ettei jaetta voi kääntää, koska siinä todetaan "ja Kain sanoi", mutta ei sanota, mitä hän sanoi. Virke ei ole kieliopin mukainen. Syntaksi on vaillinainen. Kysymys kuuluu: miksi? Vastaus on selvä. Raamattu osoittaa mitä dramaattisimmalla tavalla vaillinaisessa lauseessa, miten keskustelu katkeaa. Vuoropuhelu epäonnistui. Ja mitä Raamatussa sanotaan heti tämän jälkeen? "Kain kävi veljensä Abelin kimppuun ja tappoi hänet." Tämä voidaan ymmärtää yksinkertaistaen siten, että kun sanat loppuvat, alkaa väkivalta. Vuoropuhelu on ainoa tapa kukistaa luontomme pimeimmät puolet.

(Voimakkaita suosionosoituksia)

Vuoropuhelu osoittaa näin ollen kaikkien ihmisten välisten suhteiden kaksitahoisuuden, olipa kyseessä yksittäisten henkilöiden, valtioiden, kulttuurien tai uskontojen välinen suhde. Meissä on yhtäläisyyksiä, mutta myös eroja. Joitakin asioita pidämme yhteisinä ja joitakin vain ominamme.

Esitän tämän asian niin yksinkertaisesti kuin osaan. Jos olisimme täysin erilaisia, emme pystyisi kommunikoimaan, mutta jos olisimme täysin samanlaisia, meillä ei olisi mitään sanottavaa.

(Suosionosoituksia)

Minulla ei ole muuta sanottavaa vuoropuhelusta, mutta haluan vielä todeta, ettei pelkkä vuoropuhelu ehkä riitä. Juutalaiset ja saksalaiset näet kävivät vuoropuhelua 1700-luvun lopusta vuoteen 1933, ja myös Ruandan hutujen ja tutsien tai Bosnian ja Kosovon serbien, kroaattien ja muslimien välillä oli vuoropuhelua ja jopa ystävyyttä. Vuoropuhelu tuo meidät yhteen, mutta se ei voi aina pitää meitä yhdessä, kun muut voimat ajavat meitä erilleen.

Haluan siksi tuoda esiin vielä yhden sanan, jolla on ollut oleellinen merkitys pirstoutuneiden yhteiskuntien eheyttämisessä. Tämä sana on "liitto". Sillä oli 1500- ja 1600-luvuilla tärkeä merkitys Euroopan politiikassa Sveitsissä, Hollannissa, Skotlannissa ja Englannissa. Liitto on kuulunut amerikkalaiseen kulttuuriin aivan alusta alkaen, vuonna 1620 tehdystä Mayflowerin sopimuksesta ja John Winthropin Arabella-aluksella vuonna 1631 pitämästä puheesta nykypäiviin saakka. En tiedä, mitä Barack Obama toteaa virkaanastujaispuheessaan, mutta hän varmasti mainitsee liiton käsitteen tai ainakin viittaa siihen.

Liitto on tietenkin heprealaisen Raamatun avainsana siitä yksinkertaisesta syystä, että raamatullinen Israel perustettiin kahdestatoista eri heimosta, joista kukin oli vaatinut oman identiteettinsä säilyttämistä.

Mikä on liitto? Liitto ei ole sama kuin sopimus. Sopimus tehdään määräajaksi tiettyä tarkoitusta varten kahden tai useamman omaa etuaan tavoittelevan osapuolen välillä. Liitto on kahden tai useamman osapuolen ennalta määrittämättömäksi ajaksi solmima uskollisuuden ja luottamuksen side, jonka avulla pyritään saavuttamaan yhdessä jotain, mitä ei voida saavuttaa yksin. Sopimus on vain sovittu asia, ja liitto on kuin avioliitto. Sopimuksia tehdään markkinoilla, valtioissa, talouselämässä ja politiikassa, jotka ovat kaikki kilpailuareenoita. Liitot ovat ominaisia perheissä, yhteisöissä ja hyväntekeväisyydessä, joissa tehdään yhteistyötä. Sopimus tehdään minun ja sinun – kahden erillisen yksilön – välillä, mutta liitossa on kyse meistä – kollektiivisesta siteestä. Sopimuksessa on kyse eduista ja liitossa tasa-arvoisuudesta. Sosiaalisella sopimuksella ja sosiaalisella liitolla on siis merkityksellinen ero, joka ei ole eurooppalaisessa politiikassa riittävän selkeä: sosiaalisella sopimuksella luodaan valtio, ja sosiaalisella liitolla luodaan yhteiskunta.

(Suosionosoituksia)

Yhteiskunta voi olla olemassa ilman valtiota – historiassa on tästä esimerkkejä – mutta voiko valtiota olla ilman yhteiskuntaa, ilman tekijää, joka pitää ihmiset yhdessä? En tiedä. Ihmiset voidaan pitää yhdessä monin eri tavoin: voimakeinoin, pelottelemalla, tukahduttamalla kulttuurierot tai olettamalla, että kaikki sopeutuvat. Yhteiskunnan perustaminen edellyttää kuitenkin liittoa, jos päätetään kunnioittaa monen kulttuurin koskemattomuutta – jos kunnioitetaan sitä, mitä kutsun "erilaisuuden arvokkuudeksi", kuten puhemies muistutti.

Liitto palauttaa yhteistyön kielen kilpailua täynnä olevaan maailmaan. Siinä kiinnitetään huomiota myös velvollisuuksiin eikä pelkästään oikeuksiin. Oikeudet ovat tärkeitä, mutta ne aiheuttavat konflikteja, joita ei voida ratkaista oikeuksilla: oikeus elämään vastaan oikeus valita ja minun oikeuteni vapauteen vastaan sinun oikeutesi kunnioitukseen. Oikeudet ilman velvollisuuksia ovat moraalisen maailman subprime-asuntolainoja.

(Voimakkaita suosionosoituksia)

Liitto saa meidät ajattelemaan vastavuoroisuutta. Liitto tarkoittaa meille kaikille, että meidän on kunnioitettava toisia, jos odotamme heidän kunnioittavan meitä, ja että meidän on kunnioitettava toisten vapautta, jos haluamme heidän kunnioittavan omaamme. Eurooppa tarvitsee uuden liiton, ja sen perustamisen aika on nyt.

(Suosionosoituksia)

Se on perustettava nyt keskellä rahoituskriisiä ja taloudellista taantumaa, koska huonoina aikoina ihmiset tietävät, että meillä kaikilla on yhteinen kohtalo.

Profeetta Jesajan ennustuksen mukaan tulee päivä, jona leijona ja lammas elävät yhdessä. Sitä ei ole vielä tapahtunut. Oli tosin eläintarha, jossa leijona ja lammas elivät samassa häkissä, ja vierailija kysyi eläintarhan pitäjältä: "Miten oikein onnistutte siinä?" Eläintarhan pitäjä vastasi: "Se on aivan helppoa. Tarvitsemme vain yhden uuden lampaan joka päivä!"

(Naurua)

Leijona ja lammas ovat todellakin kerran eläneet yhdessä. Missä tämä tapahtui? Se tapahtui Nooan arkissa. Miksi? Tämä ei johtunut siitä, että ne olivat päässeet ihannemaahan, vaan siitä, että ne tiesivät muuten hukkuvansa molemmat.

Hyvät ystävät, viime torstaina – kuusi päivää sitten – johdin Canterburyn arkkipiispan kanssa kaikkien Yhdistyneen kuningaskunnan uskontojen johtajien valtuuskuntaa. Siihen kuuluivat muslimiyhteisön, hindujen, sikhien, buddhalaisten, jainalaisten, zoroastrialaisten ja bahá'i-uskonnon johtajat. Matkustimme yhdessä ja vietimme päivän Auschwitzissa. Itkimme ja rukoilimme siellä yhdessä ja tiesimme, mitä tapahtuu, jos emme kunnioita meistä poikkeavien ihmisyyttä.

Jumala on antanut meille monta kieltä ja monta kulttuuria, mutta vain yhden maailman, jossa meidän on elettävä yhdessä, ja tämä maailma pienenee päivä päivältä. Toivon, että me Euroopan valtiot ja kulttuurit muodostamme kaikessa suurenmoisessa erilaisuudessamme yhdessä uuden eurooppalaisen toivon liiton.

(Parlamentti osoitti puhujalle suosiota seisaallaan.)

  Puhemies. − (EN) Arvoisa Sir Jonathan, minulla on Euroopan parlamentin puolesta kunnia kiittää teitä tärkeästä viestistänne. Haluan kiittää teitä kulttuurienvälisen vuoropuhelun suurenmoisesta edistämisestä.

Puhuitte keskinäisestä kunnioittamisesta ja toisten tunnustamisesta. Nämä asiat olemme mielestäni oppineet Euroopan historiasta. Sanoitte, että meillä on paljon enemmän yhteisiä kuin erottavia seikkoja. Kuten lopuksi totesitte, tämä on se periaate, jonka pohjalta me eurooppalaiset pyrimme luomaan jokaisen yksilön ihmisarvoon perustuvan vahvan, demokraattisen Euroopan unionin.

Arvoisa Sir Jonathan, kiitos arvokkaasta viestistänne. Toivotan teille ja edustamallenne uskonnolle kaikkea hyvää, ja toivon, että kaikki maanosamme ja koko maailman uskonnot voivat elää rauhanomaisesti yhdessä. Kiitos, Sir Jonathan.

(Suosionosoituksia)

Puhetta johti
varapuhemies Edward McMILLAN-SCOTT