Puhemies. − (EN) Hyvät parlamentin jäsenet, puheenjohtajakokous on pyytänyt minua antamaan julkilausuman Lähi-idän tilanteesta. Keskustelua aiheesta käydään keskiviikkona iltapäivällä ulkoasiainministerien neuvoston puheenjohtajan, Tšekin ulkoministerin Karel Schwarzenbergin kanssa. Mainitsin tämän, koska se ei ollut ihan selvä. Olemme nähneet paljon vaivaa ja todenneet, että Tšekin ulkoministeri on halukas keskustelemaan kanssamme, vaikka hänen on matkustettava samana päivänä Etelä-Afrikkaan. Haluan kuitenkin käyttää tämän lyhyen ajan hyväkseni voidakseni esittää vilpittömät kiitokseni Tšekin tasavallalle tästä mahdollisuudesta.
Hyvät parlamentin jäsenet, samaan aikaan, kun me kokoonnumme uuden vuoden kynnyksellä tähän täysistuntoon, Lähi-idässä kuolee jälleen ihmisiä.
Minulle tulee ikävä déjà vu -tunne nähdessäni kuvia televisiosta, ja sama tunne on varmaan useimmilla meistä.
Haluankin ilmaista Euroopan parlamentin puolesta syvimmät pahoitteluni sen vuoksi, että Israelin ja Hamasin välinen konflikti levinnyt Gazassa.
Sanon nyt suoraan, että emme hyväksy ihmisten kärsimyksiä, väkivaltaisuuksien jatkumista ja YK:n työntekijöiden tulittamista. Kuinka pitkälle väkivaltaisuudet voivat mennä ennen kuin järki voittaa?
Väkivaltaisuudet on saatava loppumaan välittömästi molemmilla puolilla. Hamasin raketti-iskut Israelin kyliin ja kaupunkeihin ovat täysin tuomittavia ja ansaitsevat ankaran kritiikin. Emme saa myöskään unohtaa, että Hamas oli se, joka rikkoi tulitauon. Ei pidä kuitenkaan unohtaa, että vastareaktioissa käytettävien keinojen on oltava kohtuullisia.
Kaikki Lähi-idän asukkaat ovat samanarvoisia. Valtion luovuttamaton oikeus itsesuojeluun ei oikeuta väkivaltaisuuksia, joista kärsivät ensisijaiset siviilit.
Gasan alueen asukkaille on toimitettava kiireesti apua. Palestiinalaiset ovat samanarvoisia kuin Israelin, Euroopan tai Yhdysvaltain kansalaiset. Kaikki maailman ihmiset ovat samanarvoisia. Emme saa antaa humanitaarisen tilanteen huonontua!
Meidän on vastuullisina poliitikkoina pyrittävä päättäväisesti löytämään pysyvä pikainen ratkaisu väkivaltakierteen katkaisemiseksi.
Mielestäni turvallisuuskysymyksen rajaaminen vain sotilaallisiin näkökohtiin on tuomittu epäonnistumaan. Sen vuoksi Lähi-idän ongelman ratkaisu ei voi olla yksistään sotilaallinen. Siihen on löydettävä lopulta myös poliittinen ratkaisu. Tämä tarkoittaa ennen kaikkea sitä, että otetaan oppia aiempien lähestymistapojen virheistä. On siis toteutettava toimia, jotka ovat paitsi toimivia myös ennen kaikkea kestäviä.
Olen viime päivinä ollut puhelimitse yhteydessä Israelin presidenttiin Shimon Peresiin, Palestiinalaishallinnon presidenttiin Salam Fayyadiin, Knessetin puhemieheen Dalia Itzikiin ja tietenkin YUTP:n korkeaan EU:n edustajaan Javier Solanaan, joka on ollut alueella jo jonkin aikaa.
Lisäksi olen ollut yhteydessä parlamentaarisen Euro–Välimeri-edustajakokouksen varapuheenjohtajaan (koska toimin itse edustajakokouksen puheenjohtajana) Jordanian parlamentin puhemieheen Abdel Hadi Al-Majaliin, Italian edustajainhuoneen puhemieheen Gianfranco Finiin sekä Marokon parlamentin puhemieheen Mustapha Mansouriin.
Olen tehnyt kaikissa näissä puhelinkeskusteluissa selväksi, että Euroopan parlamentti tukee täysin neuvoston Euroopan unionin nimissä asettamia vaatimuksia, jotka saavat vahvistuksen 8. tammikuuta 2009 annetussa YK:n turvallisuusneuvoston päätöslauselmassa.
On masentavaa, ettei kumpikaan konfliktin osapuolista eli Israel ja Hamas ole piitannut YK:n turvallisuusneuvoston laillisesti sitovasta päätöslauselmasta, josta Yhdysvallat kieltäytyi äänestämästä.
Välitön ja pysyvä tulitauko on saatava aikaan. Se on saatava aikaan Egyptin välityksellä niin, että kaikki asianosaiset osallistuvat siihen. On varmistettava humanitaarisen avun välitön ja esteetön pääsy, ja YK:n avustus- ja työjärjestölle (UNRWA) on annettava mahdollisuus jatkaa humanitaarista työtään esteettömästi. Lisäisin vielä, ettei vain kolme tuntia päivässä riitä!
Jos jopa humanitaariset järjestöt ja YK joutuvat keskeyttämään työnsä siksi, etteivät konfliktin osapuolet noudata puolueettomuutta, kansainvälinen oikeus ja humaanisuus ovat saavuttaneet hävyttömän alhaisen tason.
Kolmantena vaatimuksena on rauhanprosessin vauhdittaminen. Ainoa toimiva ratkaisu kestävälle rauhalle on edelleen kahden suvereenin valtion eli Israelin ja Palestiinan valtion perustaminen turvattuine rajoineen.
Euroopan unionin on yhdessä Lähi-idän kvartetin jäsenten, maltillisten arabikumppanien sekä konfliktin kaikkien osapuolten kanssa käynnistettävä rauhanneuvottelut nopeasti uudelleen YK:n alaisuudessa. Kokonaisvaltainen ratkaisu edellyttää kuitenkin selkeästi sovittelua etenkin palestiinalaisryhmien kesken.
Meidän on nyt syytä kyseenalaistaa tähän asti käyttämämme, "rauhanprosessiksi" kutsumamme menetelmä. Vielä muutama viikko sitten saatoimme todeta, että neuvottelut ovat oikeilla jäljillä tunnetusti vaikeista olosuhteista ja hädin tuskin havaittavissa olevasta edistyksestä huolimatta. Kansainvälinen yhteisö ja ennen kaikkea me Euroopan unionin ominaisuudessa olemme tukeneet neuvotteluja vahvan sitoumuksemme kautta. Olemme myös myöntäneet taloudellista tukea palestiinalaisvaltion perustamisen mahdollistavien perusolosuhteiden luomiseksi.
Voidaan kuitenkin kysyä, onko poliittinen sitoutumisemme ollut tarpeeksi luja? Meidän on pohdittava tätä. Tällä välin olemme joutuneet jälleen tilanteeseen, jossa väkivaltaisuudet ovat päässeet leviämään. On ymmärrettävää, että kriisinhallinnan ollessa käynnissä meillä on taipumus ajatella lyhytnäköisesti. Tulitauko olisikin saatava välittömästi aikaan, ja Israelin joukkojen olisi vetäydyttävä kokonaisuudessaan YK:n turvallisuusneuvoston vaatimuksen mukaisesti.
Viime vuosikymmenien kokemukset ovat opettaneet, ettei Lähi-idän rauhaa saavuteta vain tuolta alueelta käsin. Totta on myös se, ettei rauha ole mahdollinen ilman konfliktin vihollisosapuolten välistä sovintoa.
Kansainvälisen yhteisön on siten valmistauduttava edistämään Lähi-idän rauhaa ponnekkaammin kuin koskaan ennen, jotta menneiden vuosikymmenten katkerat tapahtumat eivät toistuisi tulevina vuosikymmeninä.
Kansainväliset joukot voivat ja niiden on autettava varmistamaan tulitauon aikaan saaminen. Siksi meidän kaikkien on ponnisteltava sen varmistamiseksi, että Egyptin ja Ranskan laatima suunnitelma ottaa käyttöön kansainvälinen mekanismi Gazan rajojen turvaamiseksi myös onnistuu. Suunnitelman ensisijaiseksi ehdoksi on luonnollisesti asetettava aseiden ja rakettien salakuljetuksen estäminen Gazan alueelle. Euroopan unioni ilmoitti jo strategisessa toiminta-asiakirjassaan Annapoliksen prosessin alussa, että se on valmis toimimaan tämänsuuntaisesti.
Saanen kuitenkin korostaa yhtä asiaa erityisesti: EU:n ja kansainvälisten turvallisuusjoukkojen lähettämisellä alueelle ei ehkä voida varmistaa tulitaukoa lyhyellä aikavälillä. EU:n on asetettava selkeä poliittinen tavoite ja pyrittävä luomaan tarvittavaa uskoa rauhanneuvottelujen loppuun viemiseen niin, että taataan sekä Israelin että Palestiinan turvallisuus. Tämä tarkoittaa sitä, että joukkojen lähettämisellä, joka on mahdollista vain asianmukaisella mandaatilla, lisätään poliittista vaikutusvaltaa kaikin puolin rauhanomaisen ratkaisun löytämiseksi.
Meidän on sitouduttava uudelleen rauhanprosessiin, jonka olemme niin usein ennen asettaneet tavoitteeksemme. Tarvitaan tahtoa paitsi rauhaan pyrkimiseksi myös sen saavuttamiseksi ennen kuin vuosikymmenten kuluessa syntynyt vihamielisyys leviää todelliseksi maailmanpaloksi.
Lopuksi haluan muistuttaa teitä siitä, että vuotta 2008 vietettiin kulttuurienvälisen vuoropuhelun eurooppalaisena vuotena. Haluan muistuttaa myös siitä, miten paljon olemme tehneet Euroopan parlamentissa, jotta tuosta vuodesta tulisi toivon vuosi. Nyt asetamme poliittisia ensisijaisia tavoitteita, joissa korostetaan, että kulttuurienvälinen yhteentörmäys ei ole mikään luonnonlaki.
Maailmanlaajuiset reaktiot Gazan sotaan osoittavat, kuinka nopeasti pyrkimykset harjoittaa kulttuurienvälistä vuoropuhelua voidaan tuhota uutisissa päivittäin näkemiemme todellisuudesta kertovien kuvien vuoksi. Vielä pahempaa on se, että todellisuus on ääriainesten ja fundamentalistien käsissä, joiden tavoitteena ei ole rauha vaan vastakkainasettelun jatkuminen.
Väkivalta synnyttää väkivaltaa. Tätä ei voida korostaa liikaa. Vuoropuhelu ja neuvottelut ovat ainoa keino päästä ulos kriisistä. Ne eivät ole itsetarkoituksia, vaan niitä on käytävä rohkeasti, jotta Israelin ja Palestiinan kansa voisi elää turvassa ja rauhan vallitessa niin, että heidän ihmisarvoaan kunnioitetaan.