Hakemisto 
 Edellinen 
 Seuraava 
 Koko teksti 
Sanatarkat istuntoselostukset
Keskiviikko 18. helmikuuta 2009 - Bryssel EUVL-painos

21. Minuutin puheenvuorot poliittisesti tärkeistä asioista
Puheenvuorot videotiedostoina
Pöytäkirja
MPphoto
 

  Puhemies. − (EN) Esityslistalla on seuraavana minuutin puheenvuorot poliittisesti tärkeistä asioista.

 
  
MPphoto
 

  Csaba Sógor (PPE-DE).(HU) Romanian Székelyn alueen autonomialla on useiden satojen vuosien historia. Nykyisen Romanian valtion perustamisasiakirjoissa taattiin Székelyn alueen alueellinen itsenäisyys, joka säilyi jopa kommunistihallinnon aikana.

Kun otetaan huomioon EU:n jäsenvaltioissa taatut erilaiset autonomian muodot, useiden tuhansien ihmisen joukko vaati 8. helmikuuta 2009 Sepsiszentgyörgyssa (Sfântu Gheorghe), että presidentti peruu Transylvanian unkarilaisia koskevat loukkaavat lausuntonsa, takaa etnisten kansalaisuusryhmien mukaisen edustuksen valtion toimielimissä, lopettaa alueelle kohdennetut uudelleensijoittamiset, lopettaa Székelyn alueen tarkoituksellisen vahingoittamisen, nopeuttaa kirkollisen ja julkisen omaisuuden palauttamista, lopettaa sotilasyksiköiden laajentamisen, perustaa valtion rahoittamia itsenäisiä unkarilaisia yliopistoja, tunnustaa unkarin alueen viralliseksi kieleksi ja tunnustaa Székelyn alueen kollektiiviset oikeudet ja alueellisen autonomian.

 
  
MPphoto
 

  Iliana Malinova Iotova (PSE).(BG) Tšekin tasavallan parlamentin alahuonetta on syytä onnitella Lissabonin sopimuksen ratifioimisesta. Kyseessä on uusi voitto yhteisön ajatukselle ja uusi todiste siitä, että yhä useammat ihmiset uskovat eurooppalaisiin arvoihin. Tästä syystä vetoankin meihin kaikkiin, jotta pysyttäydymme erossa niistä, jotka loukkaavat näitä arvoja ja tuhoavat uskomme niihin.

Miten pystymme toisaalta kirjoittamaan perusoikeudet kultakirjaimin peruskirjaan ja toisaalta samalla kestämään niiden haukkumisen ja loukkaukset? Puhumme uskonnollisesta ja etnisestä suvaitsevaisuudesta ja vanhusten oikeudesta arvokkaaseen elämään ja aktiiviseen osallistumiseen, mutta samalla bulgarialaisen puolueen johtaja, Euroopan kansanpuolueen täysivaltainen jäsen, syrjii useita etnisiä ryhmiä ja ikäryhmiä ja tuo esille ajatusta ihmisten eri luokista. Miten tällaisia johtajia pitäisi kohdella? Kysymykseni on osoitettu parlamentin oikealle laidalle, koska PPE-ryhmän puheenjohtaja Wilfried Martens on suositellut, että kyseinen henkilö valitaan maani seuraavaksi pääministeriksi. Hylätkäämme tekopyhyys ja kunnioittakaamme omaa toimintaamme ja omia sanojamme ja muistakaamme, että juuri ihmisoikeudet saattoivat meidät yhteen yli 50 vuotta sitten.

 
  
MPphoto
 

  Filiz Hakaeva Hyusmenova (ALDE) . – (BG) Euroopan talouden elvytyssuunnitelma on nyt paikallaan. Kriisi on yleinen ongelma, mutta protektionismi ja kansallisen teollisuuden ja työllisyyden suojelu on hiipimässä sisään. Työntekijöiden vapaan liikkuvuuden ja vapaakaupan perusoikeuksia testataan. Kriisi kulkee eri maissa eri reittejä. Euroopan unionin hiljattain taloudellisesti nopeasti nousseissa maissa, kuten Bulgariassa, pankkijärjestelmä on melko vakaa, työttömyysaste ei ole kovin korkea, ammattitaitoista työvoimaa on saatavana ja valuutta on vakaa. Kriisin dynamiikka huomioon ottaen pyydän, että elvytyssuunnitelma päivitetään vastaamaan paremmin talouden todellista tilannetta. Kriisitilanteissa pääoma hakeutuu alhaisen riskin aloille ja uusiin vihreisiin tekniikoihin on mahdollista sijoittaa mieluummin kuin elinkelvottomille toimialoille. Viimeisten lamaan vaipuvien talouksien mahdollisuuksia tulisi käyttää niiden elvyttämiseen ensimmäisenä. Tämän rahoituksen ja tietämyksen avulla niistä voi tulla vakauden keskuksia, joiden ympärillä yhteisön talous- ja rahoitusjärjestelmä voi toipua nopeammin.

 
  
MPphoto
 

  Andrzej Tomasz Zapałowski (UEN).(PL) Arvoisa puhemies, näin leviävän kriisin keskellä haluaisin onnitella Euroopan komissiota Puolan telakoiden tuhoamisesta. Euroopan eliitin egoistinen suhtautuminen ja riemu yli 100 000 ihmisen työpaikkojen menettämisestä telakoilla ja niiden yhteydessä toimivissa yrityksissä tuo varmasti lähitulevaisuudessa suuren osan näistä työntekijöistä Länsi-Euroopan työmarkkinoille. Tämä päätös on vain syventänyt Euroopan kriisiä.

Haluaisinkin nähdä, miten Euroopan eliitti käyttäytyy. Osoittavatko he solidaaarisuutta jäsenvaltioille, joissa kriisi on kasvanut valtavan suureksi, vai huolehtivatko he vain omista eduistaan? Juuri kriisin aikana yhteisössä nähdään, ovatko Euroopan unionin perustana olevat julistukset ja periaatteet totta, vai onko kyseessä vain peli, jota jotkin jäsenvaltiot pelaavat toisiaan vastaan ylevin periaattein perustetussa instituutiossa. Olen tässä asiayhteydessä yllättynyt siitä, ettei komissio ole reagoinut monien jäsenvaltioiden nykyisiin toimenpiteisiin, jotka rikkovat vallitsevia periaatteita, kun taas Puolaa rangaistaan vastaavista toimenpiteistä.

 
  
MPphoto
 

  Rebecca Harms (Verts/ALE).(EN) Arvoisa puhemies, sain viime viikolla Pohjois-Irlannista outoja uutisia. Alueellisen hallinnon ympäristöministeri Sammy Wilson kielsi Yhdistyneen kuningaskunnan hallituksen energiatehokkuutta koskevan tiedotuskampanjan. En voi uskoa, että jäsenvaltion alueellisessa hallinnossa ei hyväksytä yhteisten ympäristö- ja energiatavoitteidemme – 20 prosenttia vähemmän hiilidioksidipäästöjä, 20 prosenttia uusiutuvia ja 20 prosenttia parempi energiatehokkuus – taustalla olevia hyviä syitä.

Pyydänkin komissiota selvittämään, mitä syitä tämän Pohjois-Irlannin oudon ja erikoisen kiellon taustalla on. Mielestäni jopa Wilsonin kaltaisen ilmastoskeptikon pitäisi huolehtia kansalaisista ja tukea energiatehokkuutta ja energialaskujen pienentämiseen tähtääviä ponnisteluja.

 
  
MPphoto
 

  Ilda Figueiredo (GUE/NGL).(PT) Haluan tänään kertoa portugalilaiseen Corticeira Amorim -yhtiöön liittyvästä skandaalimaisesta tilanteesta. Yrityksen kahden viime vuoden voitot ovat yhteensä yli 30 miljoonaa euroa, mistä 6 miljoonaa on kirjattu vuodelle 2008. Corticeira Amorim ilmoitti kuitenkin tässä kuussa lähes 200 työntekijän irtisanomisesta. Se syyttää kriisin vaikutuksia. Yritys kuitenkin unohtaa, että nämä työntekijät ovat auttaneet rakentamaan miljoonien arvoisen konsernin, joka on saanut julkista tukea, myös yhteisön varoista, ja tuottaa edelleen miljoonien voittoja. Haluankin esittää protestini tässä parlamentissa ja ilmaista närkästykseni tästä skandaalimaisesta ilmoitukseta. Toivon, että kaikki yhtyvät tuomitsemaan yrityksiä, jotka käyttävät kriisiä irtisanomisten tekosyynä, vaikka ne tuottaisivat edelleen suuria voittoja.

 
  
  

Puhetta johti
varapuhemies Edward McMILLAN-SCOTT

 
  
MPphoto
 

  Puhemies. − (EN) Ennen kuin kutsun seuraavan puhujan, voin ilokseni ilmoittaa, että Ayman Nour, Egyptin parlamentin jäsen, joka vangittiin muutamia vuosia sitten syistä, jotka EU:n neuvoston mukaan eivät olleet vakavia, on tänään vapautettu. Hän on ollut useiden Euroopan parlamentin päätöslauselmien aiheena, joten olen hyvin iloinen voidessani nyt ilmoittaa, että hänet on vapautettu.

 
  
MPphoto
 

  Bernard Wojciechowski (IND/DEM).(PL) Arvoisa puhemies, Puola palauttaa jäseniä Euroopan parlamenttiin, mutta heidän kykynsä toimia omassa maassaan on rajallinen. Puolan lainsäädäntö ei tarjoa Euroopan parlamentin jäsenille mitään oikeudellisia keinoja, joilla heidän mandaattinsa tehokas toteutuminen voitaisiin varmistaa. Tämä koskee vakavia asioita, kuten keskus- ja paikallishallinnon viranomaisiin vaikuttamista.

Senaattoreilla ja kansallisen parlamentin jäsenillä on useita oikeuksia: oikeus saada tietoja valtion toimielimiltä, oikeus pyytää tietoja keskus- ja paikallishallinnon virkamiehiltä ja saada tiedot 40 päivän lakisääteisen määräajan kuluessa. Puolassa juuri kukaan ei enää kiinnitä huomiota Euroopan parlamentin jäsenen toimiin sensaatiouutisia etsiviä viestimiä lukuun ottamatta. Olen omalla internetsivustollani tiedottanut äänestäjille Euroopan parlamentin jäsenten käytettävissä olevien lakisääteisten toimintamahdollisuuksien puutteesta. Puolan useiden peräkkäisten lainsäätäjien hitaus on tältä osin hyvin tiedossa. Uskon, että Euroopan parlamentin pitäisi vaatia jäsenilleen parempia mahdollisuuksia toimia omissa maissaan.

 
  
MPphoto
 

  Jim Allister (NI).(EN) Arvoisa puhemies, EU:n rahoituksen arpajaismainen jakaminen nopeimmille hakijoille on väärin. Tätä olemme kuitenkin nähneet tällä viikolla Pohjois-Irlannissa. Ministeri, joka päätti EU:n maaseuturahaston varojen jakamiseta kevytmielisesti tällä perusteella, mistä seurasi alentava ja outo tilanne, kun viljelijät jonottivat kaksi päivää saadakseen takaisin osan omista muunnettavista varoistaan, ei sovellu hoitamaan tehtäväänsä. Näin toimiessaan hän yhdellä iskulla sekä nöyryytti ahkerasti työskenteleviä viljelijöitä että osoitti karkeaa välinpitämättömyyttä EU:n varojen jakamisen perusvaatimuksista.

Tämän häpeän lähteenä on ministerin räikeä kieltäytyminen riittävien varojen myöntämisestä maaseudun kehittämiselle. Tiistain spektaakkeli johtui siitä, että hän kohdensi akseliin 1 vain säälittävät 50 miljoonaa puntaa, mistä vain 15 miljoonaa puntaa kohdistui nykyaikaistamisrahastoon.

Haluan vielä todeta Wilsonin puolustukseksi, että olen iloinen, ettei hän vastaa tämän parlamentin ajattelemattomien ilmastonmuutoshysteerikkojen odottamaa stereotypiaa.

 
  
MPphoto
 

  Colm Burke (PPE-DE).(EN) Arvoisa puhemies, Irish Times -lehden maanantaina julkaisema mielipidekysely osoitti Lissabonin sopimuksen kannatuksen kasvaneen Irlannissa. 51 prosenttia äänestäjistä vastasi nyt, että äänestäisi "kyllä" etenkin Irlannin nykyisessä herkässä taloudellisessa tilanteessa. Lukema on noussut kahdeksan prosenttiyksikköä Irish Times -lehden viime marraskuussa tekemän edellisen kyselyn jälkeen. Myös ei-vaihtoehdon äänestäjien osuus on pudonnut kuusi prosenttiyksikköä ja on nyt 33 prosenttia.

Kun otetaan huomioon nykyhallituksen johtajuuden puutteesta johtuva nykyinen kireä suhteemme Euroopan unioniin, on pyrittävä selvittämään, mikä pohjimmiltaan aiheuttaa Irlannin äänestäjien ajoittaisen tyytymättömyyden unioniin. Irlantilaisten kanssa on käytävä rakentavaa keskustelua EU:n yhdentymisprosessin ymmärtämisen ja tuen rakentamiseksi uudelleen. Viestinnän puutteet voidaan korjata antamalla EU:hun kuulumisen etuja koskevien myönteisempien tietojen virrata vapaasti.

Uskon, että koulutusjärjestelmissämme on tärkeää korostaa Euroopan myönteistä roolia. Tämä ei koske pelkästään Irlantia, vaan kaikkia jäsenvaltioita. Kannustan puuttumaan viestinnän puutteeseen mahdollisimman pian.

 
  
MPphoto
 

  Marusya Ivanova Lyubcheva (PSE).(BG) Haluaisin kiinnittää huomionne Bulgarian ortodoksikirkon uuden skisman ongelmaan. Tämä skisma syntyi jo silloin, kun maa oli erittäin politisoitunut, jolloin Bulgarian ortodoksikirkko joutui monen muun rakenteen tapaan säilyttämään asemansa Bulgarian demokratian edessä. Valitettavasti tämä johti Bulgarian ortodoksikirkon niin sanottuun toiseen synodiin Bulgarian uskonnollisista yhteisöistä annetusta laista huolimatta. Laki on hyvin vapaamielinen ja sallii kaikkien uskontojen rekisteröitymisen Bulgariassa, ellei uskontoon liity epäinhimillisiä tavoitteita. Niin sanottu toinen synodi haluaa kuitenkin rekisteröityä Bulgarian ortodoksikirkon pyhän synodin nimellä. Lain mukaan Bulgarian ortodoksikirkko on massa perinteinen kirkko, jonka ei tarvitse rekisteröityä. Pyhän synodin patriarkan ja jäsenten valintaa ei säädellä lailla. Vetoan kaikkiin niihin, jotka arvostavat oikeutta valita uskonto omien henkisten tarpeiden mukaan, jotta he eivät hyväksyisi niin sanotun toisen synodin manipulatiivisia määritelmiä. Tätä synodia ei voida rekisteröidä eikä sille ole laillista perustaa.

 
  
MPphoto
 

  Toomas Savi (ALDE).(EN) Arvoisa puhemies, Israelin viimeviikkoiset vaalit osoittivat, että valtaosa kansalaisista tukee puolueita, jotka pitävät sotavoimien vahvistamista parhaana keinona maan suojelemiseksi. Vaikka suurimman äänimäärän sai keskustalainen Kadima-puolue, oikeistolaispuolueilla on nyt Knessetissä 65 paikkaa, kun niillä edellisten vaalien jälkeen oli 50 paikkaa. Tämä heijastelee sitä, että Israelin kansalaisten näkemykset Israelin ja Palestiinan konfliktista ovat muuttumassa. Oikeistopuolueet ajavat loputtomilta vaikuttavien, tehottomien rauhanneuvotteluiden asemesta kovempaa linjaa.

Lähi-idän on oltava Euroopan unionin yhteisen ulko- ja turvallisuuspolitiikan tärkeimpiä painopisteitä. Koko alueen turvallisuus riippuu pitkälti Israelin ja Palestiinan suhteista. Sen vuoksi onkin aivan välttämätöntä, että Euroopan unioni jatkaa rauhanneuvottelujen kannattaimsta ja palauttaa israelilaisten ja palestiinalaisten uskon rauhallisen rinnakkaiselon mahdollisuuteen.

 
  
MPphoto
 

  Mirosław Mariusz Piotrowski (UEN).(PL) Arvoisa puhemies, Tšekin tasavallan presidentti Vaclav Klaus vierailee huomenna Euroopan parlamentissa. Prahassa kehittynyt skandaali huomioiden, toivomme, että Euroopan unionin puheenjohtajavaltion valtionpäämies otetaan vastaan asianmukaisesti ja kunnioittavasti. Presidentti Klausin Lissabonin sopimusta koskeviin perusteltuihin mielipiteisiin on kohdistunut peittely-yrityksiä, jotta voitaisiin kätkeä se tosiasia, että Saksa voi osoittautua sopimuksen toteutumisen suurimmaksi esteeksi. Karlsruhen perustuslakituomioistuimen päätös on ratkaiseva. Viestimissä esitettyjen lausuntojen mukaan puolella sen jäsenistä on vakavia epäilyksiä ja he katsovat, että sopimus saattaa olla maan perustuslain vastainen. Tämä osoittaa, ettei näin suuria päätöksiä tehtäessä saa kiirehtiä, ja sen ymmärtävät muutkin kuin vierailulle tuleva Tšekin presidentti.

 
  
MPphoto
 

  László Tőkés (Verts/ALE). (RO) Romanian syksyisten vaalien ja uuden hallituksen muodostamisen jälkeen on nähty Unkarin-vastaisen vihan paluu Romanian poliittiseen elämään aiempaa vahvempana.

Unkarilaisten kirkkojen 9. helmikuuta Sfântu Gheorghessa järjestämä mielenosoitus kohdistui juuri tätä vihaa vastaan. Mielenosoituksessa tehdyssä vetoomuksessa tuhannet Szekélyn alueen asukkaat protestoivat alueen etnisten voimasuhteiden muuttamista vastaan, sillä alueelle sijoitetaan suoraan romanialaisia asukkaita muilta alueilta.

Presidentti Traian Băsescu on syyttänut alueen unkarilaisia järjettömästi etnisestä puhdistuksesta. Samaan aikaan Clujin kunnallisvaaleissa demokraattien lentolehtiset nostattivat vihaa unkarilaisia ehdokkaita vastaan samaa panettelua käyttäen. Kun takana on vuosikymmeniä syrjintää ja oikeuksien kieltämistä, kuka syyttää ja ketä?

Haluaisin kiinnittää parlamentin huomion siihen, että Romaniassa on paraikaa käynnissä jatkuva prosessi, jossa hienovaraisin keinoin homogenisoidaan ja muutetaan Transylvaniaa romanialaiseksi alueen etnisiä määräsuhteita muuttamalla.

 
  
MPphoto
 

  Gerard Batten (IND/DEM).(EN) Arvoisa puhemies, Alankomaiden parlamentin jäsenen Geert Wildersin pääsy Yhdistyneeseen kuningaskuntaan estettiin 12. helmikuuta 2009 sisäministeriön määräyksestä. Demokraattisen eurooppalaisen maan demokraattisesti valitun, demokraattista puoluetta edustavan poliitikon pääsyä maahan ei ole estetty koskaan aiemmin.

Vaikuttaa oudolta, että Yhdistyneen kuningaskunnan hallitus löytää lailliset keinot estää Wildersin pääsy maahan, mutta on täysin voimaton, kun sen pitäisi estää monenlaisten terroristien, poliittisten ja uskonnollisten ääriaineistojen, gangsterien, rikollisten, raiskaajien ja pedofiilien maahanpääsy Euroopan unionista ja koko maailmasta.

Ehkäpä Wildersin käännytys liittyi jotenkin Yhdistyneen kuningaskunnan kollegan, Lordi Ahmedin väitettyyn uhkaukseen, että jos Wilders esiintyy parlamentin ylähuoneessa, rakennuksen ulkopuolelle kokoontuisi 10 000 islamistimielenosoittajan joukko. Toimenpide edustaa paluuta keskiajalle. Vaikuttaakin siltä, ettemme ole aivan täysin tajunneet ajatusta ihmisten vapaasta liikkuvuudesta Euroopan unionissa.

 
  
MPphoto
 

  Mairead McGuinness (PPE-DE).(EN) Arvoisa puhemies, kollegani puhui Lissabonin sopimukseen liittyen siitä, että irlantilaiset äänestäjät tukevat sopimusta aiempaa enemmän, mutta haluaisin varoittaa, ettei yksi pääsky kesää tee. Mielestäni tilannetta on tarkasteltava hiljattain tehdyn Eurobarometri-tutkimuksen valossa. Siinä todettiin, että Irlannin EU-jäsenyyden tuki on pudonnut 10 prosenttiyksikköä kevään 2006 77 prosentista syksyn 2008 67 prosenttiin. Kyllä, irlantilaisia äänestäjiä joudutaan vielä vakuuttelemaan Euroopan unionin hyödyistä.

Tästä syystä olen huolestunut niistä henkilöistä, jotka haluavat aikaistaa Irlannin toisen kansanäänestyksen ajankohtaa. Mielestäni meidän on syytä olla varovaisia, meillä on oltava aikaa selventää irlantilaisia äänestäjiä huolestuttavia asioita ja tarvitsemme aikaa näitä asioita koskevaan kattavaan julkiseen keskusteluun – ja riittävän ajoissa, jotta äänestäjät voivat esittää oman näkemyksensä.

 
  
MPphoto
 

  Vasilica Viorica Dăncilă (PSE). (RO) Nykyinen talous- ja rahoituskriisi on Euroopalle tärkeä testi. Yhteisön on nyt enemmän kuin koskaan aiemmin osoitettava yhtenäisyyttä niiden toimenpiteiden toteuttamisessa, jotka helpottavat talouden mahdollisimman nopeaa toipumista.

Jäsenvaltioiden talousarvioihin kohdistuu suuria paineita näihin haasteisiin vastaamisessa. Onkin etsittävä parhaat välineet ja toimenpiteet, joiden avulla estetään komission talousarvion alijäämälle suunnittelemien rajojen reilu ylittyminen ja estetään joitakin jäsenvaltioita toteuttamasta protektionistisia toimenpiteitä tai joitakin yksityisiä valmistajia suosivia toimenpiteitä.

Tällaiset päätökset on tehtävä nopeassa hyväksymismenettelyssä kriisin pitkittymisen estämiseksi ja ennen kaikkea, jotta luottamus rahoitusmarkkinoihin palautuu ja vältytään kriisin pitkittyminen myös poliittiselta kannalta. Lisäksi Euroopan parlamentin vaalien lähestyminen on syytä pitää mielessä.

Eurooppalaisten arvopaperien laskeminen liikkeelle on yksi mahdollinen keino ratkaista julkisen kulutuksen rahoitus. On kuitenkin otettava huomioon se vaara, että toteutettavat toimenpiteet lisäävät velkaantumisemme äärirajoille, ja on vaikea välttyä tilanteelta, jossa velkojen maksaminen jää tulevien sukupolvien harteille.

 
  
MPphoto
 

  Ignasi Guardans Cambó (ALDE).(ES) Arvoisa puhemies, hyväksyimme audiovisuaalista mediaa koskevan direktiivin puolitoista vuotta sitten. Tekstin ytimenä oli alkuperämaan kunnioittamisen periaate, jota pidimme audiovisuaalisen informaation vapaan liikkuvuuden varmistamisen kannalta olennaisena.

Direktiiviä ei kuitenkaan voida soveltaa omassa kotimaassani Espanjassa, koska siellä tilanne on jäsenvaltion sisäinen. Valencian kunta soveltaa täysin päinvastaista periaatetta ja pakottaa poliittisten syiden vuoksi sulkemaan yhteydet, joiden ansiosta sen kansalaiset ovat tähän saakka pystyneet vastaanottamaan julkisia televisiolähetyksiä Kataloniasta.

Euroopan unionin jäsenvaltioiden välillä vallitsee siis täydellinen audiovisuaalisen informaation vapaa levitys, mutta samaan aikaan Espanjassa on viranomaisia, jotka pelkäävät juuri tätä samaa, olennaista kulttuurin vapautta. Periaate on niin tärkeä, että se on toteutettu kaikkialla Euroopassa, mutta silti Espanjan sisällä on tahoja, jotka estävät toisten lähettämien televisiolähetysten vastaanottamisen. Halusin kertoa teille tästä paradoksista.

 
  
MPphoto
 

  Zdzisław Zbigniew Podkański (UEN).(PL) (mikrofoni oli aluksi pois päältä) traagisia jaksoja ihmiskunnan historiassa. Sen aikana kymmenet miljoonat ihmiset kohtasivat kuolemansa. Monet näistä uhreista kuolivat jollakin Saksan yli kahdestatoista tuhannesta tuhoamisleiristä ja keskitysleiristä, jotka toimivat Kolmannen valtakunnan alueella ja miehitetyissä maissa. Nyt näitä traagisia vuosia koskevaa totuutta yritetään vääristää ja levitetään tietoja, joiden mukaan leirit olisivat olleet puolalaisia tai latvialaisia, eivät saksalaisia. Johtavana voimana toimii saksalainen lehdistö. Die Welt kirjoitti hiljattain, että Majdanek oli puolalainen keskitysleiri.

Olen tähän liittyen laatinut päätöslauselmaesityksen, jonka tarkoituksena on standardoida keskitysleirejä koskevat nimitykse lisäämällä niiden nimiin maininta "saksalainen" tai "natsien" keskitysleiri. Aloitteeni on otettu vastaan UEN-ryhmässä, mutta olen valitettavasti kuullut, että puheenjohtajakokous on estänyt sen etenemisen.

Hyvät kollegat, Euroopan unioni voi kestää ja kehittyä vain, jos historiallinen totuus ja ihmisoikeuksien kunnioittaminen ohjaavat sitä. Pyydänkin kollegojani tukemaan UEN:n aloitetta, jotta kukaan ei enää vääristäisi historiaa tai tekisi uhreista teloittajia ja teloittajista uhreja.

 
  
MPphoto
 

  Nicolae Vlad Popa (PPE-DE). (RO) Koska muutamat unkarilaiset kollegani ovat viime aikoina valittaneet, ettei heidän oikeuksiaan kunnioiteta Romaniassa, haluaisin todeta muutaman tosiseikan.

Vaalikampanjan lähestyminen ei saisi johtaa lailliseen valtioon kohdistuviin hyökkäyksiin ja loukkauksiin, kun kyseinen valtio on lainsäädäntönsä avulla tarjonnut mallin etnisten ryhmien välisten suhteiden järjestämiselle. Romanian perustuslaki takaa vähemmistöjen oikeuksien kunnioittamisen.

Aluperältään unkarilaiset kansalaiset ovat edustettuina paikallishallinnon rakenteissa suhteellisuusperiaatteen mukaisesti. Unkarin vähemmistöpuolueilla on esimerkiksi 195 pormestaria ja neljä piirikuntaneuvostojen puheenjohtajuutta, 2 684 paikallista valtuutettua ja 108 piirikuntavaltuutettua. Koska heillä on enemmistö edellä mainituissa paikalliselimissä ja piirikuntaneuvostoissa, he hallitsevat paikallisia talousarvioita oman harkintansa mukaan. Paikallinen autonomia tarkoittaa juuri tätä.

Parlamentin tasolla unkarilaisvähemmistöllä on kolme Euroopan parlamentin jäsentä, 22 kansallisen parlamentin jäsentä ja yhdeksän senaattoria, ja se on osallistunut Romanian johtamiseen viimeksi kuluneiden 12 vuoden ajan. Täällä kuullut valitukset ovat pelkästään poliittista vaalityötä.

 
  
MPphoto
 

  Luis Yañez-Barnuevo García (PSE).(ES) Arvoisa puhemies, Venezuelan kansanäänestys päättyi kyllä-puolen voittoon, minkä demokraattinen oppositio on ystävällisesti tunnustanut.

On myös totta, etteivät mahdollisuudet olleet yhtäläiset kampanjan aikana ja että valtaapitävällä puolueella on ollut koko valtion koneiston ylivoimainen tuki, kun taas oppositio on kärsinyt jatkuvasta häirinnästä ja painostuksesta.

Näistä olosuhteista huolimatta maa on käytännössä jakautunut kahtia ja tulevaisuuden rakentaminen vain yhden ryhmän osallistumisella tulee olemaan hyvin vaikeaa. Euroopan unionin on edistettävä Venezuelan poliittisten ja yhteiskunnallisten johtajien välistä vuoropuhelua, osallisuutta ja konsensusta koko valtion edun vuoksi.

Tunnetason asenteet, tuomitseminen ja loukkaukset eivät auta Venezuelaa löytämään demokraattista, pluralistista ja vapaata tietä.

Kritisoimmekin Venezuelan hallituksen päätöstä karkottaa espanjalainen Euroopan parlamentin jäsen ja etenkin tapaa, jolla asiassa toimittiin. Kannustamme kuitenkin parlamenttia estämään edustajiamme esittämästä kolmansissa maissa vieraillessaan lausuntoja, jotka loukkaavat paikallista lainsäädäntöä ja etenkin valtionpäämiestä, vaikka kritiikkiin olisi kuinka paljon aihetta tahansa. Tällaiset asenteet vaarantavat Euroopan parlamentin tulevat käynnit muissa maissa.

 
  
MPphoto
 

  Marian Harkin (ALDE). (EN) Arvoisa puhemies, haluan tuoda esille elintarvikkeiden avoimet ja täsmälliset merkinnät etenkin siipikarjan ja sianlihan osalta.

Tällä hetkellä lihaa voi tuoda yhteisön ulkopuolelta yhteisöön, muuntaa sitä huomattavasti – millä tarkoitan sisällyttämistä leivänmurujen tai taikinan sisään – ja sen jälkeen merkitä ja myydä tuotteet yhteisössä valmistettuina. Tässä ei ole mitään järkeä, ja merkintöjen tarkoituksena on kuluttajien huijaaminen. Tarvitsemme alkuperämaamerkintöjä, jotta kuluttajat voivat tehdä tietoon perustuvia valintoja.

On myös käynyt niin, että sianlihaa ja siipikarjanlihaa on jäädytetty, sen jälkeen sulatettu, merkitty ja myyty tuoreena lihana. Tässä ei ole kyse vain virheellisistä merkinnöistä, vaan toimintatapa voi vaarantaa ihmisten terveyden.

Olen huomannut, että Yhdistyneen kuningaskunnan ympäristöministeri Hilary Benn sekä varjoministeri ovat vaatineet selkeämpiä merkintöjä. Olen varma, että tätä kannatetaan laajalti EU:ssa, sillä kukaan ei halua huijata kuluttajia. Pyydänkin komissiota puuttumaan pikaisesti tähän asiaan.

 
  
MPphoto
 

  Hanna Foltyn-Kubicka (UEN).(PL) Arvoisa puhemies, UEN-ryhmä hyväksyi tämänpäiväisessä kokouksessaan yksimielisesti päätöslauselmaesityksen, jossa esitetään toukokuun 25. päivän nimeämistä totalitarismia vastaan taistelleiden sankareiden päiväksi. Sen teksti lähetetään pian EU:n korkeimmille edustajille, puhemies Pöttering mukaan lukien. Toukokuun 25. päivää ei ole valittu sattumanvaraisesti. Neuvostoliiton viranomaiset murhasivat juuri tuona päivänä vuonna ratsuväen kapteeni Witold Pileckin, puolalaisen sotilaan, joka soluttautui vapaaehtoisesti Auschwitzin keskitysleirille järjestääkseen siellä vastarintaliikettä. Hän pakeni myöhemmin ja taisteli sodan päättymiseen saakka natseja vastaan. Kun Neuvostoliiton armeija työntyi Puolaan, hän aloitti maanalaisen taistelun miehittäjiä vastaan. Pilecki oli vain yksi niistä monista eurooppalaisista, jotka menettivät henkensä taistelussa brutaaleja totalitaarisia järjestelmiä vastaan. Monet jäävät tuntemattomiksi, mutta heidän urheutensa ja sitoutumisensa ansaitsevat muistamisen. Pyydänkin teitä, arvoisa puhemies, tukemaan ryhmämme aloitetta.

 
  
MPphoto
 

  Alexandru Nazare (PPE-DE) . – (RO) Euroopan unionin viimeaikainen historia on vähemmistöjen oikeuksien suojelun menestystarina. Tämä pätee myös Romanian unkarilaisväestöön. Kyseisellä vähemmistöllä on monenlaisia oikeuksia, myös hallinnollisia virkoja, ja Romanian presidentti Traian Băsescu on jatkuvasti tukenut näitä oikeuksia.

Muilla alueilla meillä kuitenkin riittää vielä tehtävää, ja haluaisinkin nyt käsitellä hieman romaniyhteisön ongelmaa. Se tarjoaa Euroopan unionille mahdollisuuden testata kykyään integroida ryhmiä, joilla on suuri syrjäytymisvaara.

Kahden Unkarin romaniyhteisön jäsenen raa'asti surmaaman romanialaisen käsipallonpelaajan Marian Cozman tapaus osoittaa meille jälleen kerran, ettei rikos tunne rajoja ja että tämän yhteisön ongelmien sivuuttaminen ei johda hyvään.

Tämän vähemmistön tilanne on luonteeltaan valtioiden rajat ylittävä ja ryhmän syrjäytymisriski on suuri. Sitä voidaan parantaa vain toteuttamalla Euroopan tasolla keskitettyä politiikkaa. Olen nämä asiat huomioon ottaen laatinut yhdessä kollegani Rareş Niculescun kanssa päätöslauselmaesityksen Euroopan romaniviraston perustamisesta. EU:lla on romanivähemmistöä koskeva strategia, mutta yksikään virasto ei vastaa sen yhtenäisestä ja tehokkaasta täytäntöönpanosta.

Jotta EU pysyisi kansainvälisissä yhteyksissä olennaisena toimijana, sen täytyy säilyttää sisäinen yhteenkuuluvuus ja pystyä luomaan koko Euroopan kattava suvaitsevaisuuden ilmapiiri.

 
  
MPphoto
 

  Vicente Miguel Garcés Ramón (PSE). (ES) Arvoisa puheenjohtaja, olen juuri palannut Venezuelasta, jonne maan vaaliviranomainen kutsui minut kansainvälisen vaalitukiryhmän jäsenenä 15. helmikuuta pidettyä kansanäänestystä varten.

Ryhmän eurooppalaiset jäsenet ovat lähettäneet maan vaalineuvostolle raportin, jossa prosessi arvioidaan pääosin myönteiseksi vaalien järjestämisen, avoimuuden, osallistumisen, vapauden ja äänestyssalaisuuden ja turvallisuuden osalta prosessin kaikissa vaiheissa.

Mitä tulee Herreron Venezuelan televisiossa esittämiin lausuntoihin, voin kertoa, että niiden tarkoituksena oli heikentää vaaliprosessin laillisuutta. Niissä esitettiin vakavia syytteitä maan demokraattisia instituutioita vastaan ja ne olivat hyvin lähellä itsenäisen valtion sisäpolitiikkaan puuttumista.

Parlamentin ei tulisi kannustaa minkäänlaista vastakkainasettelua Venezuelan demokraattisten instituutioiden kanssa. Herrero voi kuitenkin itse esittää parlamentille syyt meihin kaikkiin vaikuttavaan toimintaansa.

 
  
MPphoto
 

  Călin Cătălin Chiriţă (PPE-DE) . – (RO) Haluan osoittaa vääräksi kollegojeni Csaba Sógorin ja László Tőkésin Romaniaa vastaan esittämät syytteet.

Romania on Euroopan unionin, NATOn, Euroopan neuvoston ja Euroopan turvallisuus- ja yhteistyöjärjestön jäsen ja kunnioittaa eurooppalaisten vaatimusten mukaisesti kansallisiin vähemmistöihin kuuluvien ihmisten ihmisoikeuksia ja henkilökohtaisia oikeuksia. Romania noudattaa kaikkien tätä koskevien kansainvälisten sopimusten kirjainta ja henkeä.

Unkarin kieltä käytetään lakisääteisesti hallintoasioissa kaikilla paikkakunnilla ja kaikissa piirikunnissa, joissa unkarilaiseen vähemmistöön kuuluvien osuus on yli 20 prosenttia väestöstä. Tämä on juridinen tosiasia. Romania tarjoaa unkarilaisille laajat koulutusmahdollisuudet omalla äidinkielellään päiväkodeissa, peruskouluissa, toisen asteen opetuksessa, ammattikoulutuksessa ja yliopistoissa aina maisteri- ja tohtoritasolle saakka. Alueilla, joilla etnisesti unkarilaisia asuu romanialaisten rinnalla, noudatetaan hyvin sääntöä, jonka mukaan kouluissa on tarjolla unkarinkielistä opetusta kaikille alkuperältään unkarilaisille lapsille. Siltä varalta, että asia on jotenkin päässyt unohtumaan, Cluj-Napocassa sijaitsevassa Babeş-Bolyain yliopistossa on kolme osastoa, jotka tarjoavat opetusta romaniaksi, unkariksi ja saksaksi, kukoistava juutalaistutkimuksen kehityshanke ja erityispaikkoja romaneille.

 
  
MPphoto
 

  Csaba Sándor Tabajdi (PSE).(HU) Arvoisa puhemies, haluaisin onnitella Euroopan parlamentin virallisen kotisivun laatijoita, EP:n lehdistöpalvelua, monikielisyyden kunnioittamisesta ja paikannimien ilmoittamisesta kullakin sivulla kansallisella kielellä. Näin EU:n kansalaiset voivat saada omalla äidinkielellään tietoa muista 26 maasta. Saksasta kertovalla tšekinkielisellä sivulla Köln on muodossa Kolín, ja ranskalaisella sivulla kaupunki on Cologne. Slovakialaisilla Unkaria koskevilla sivuilla kaupunkien nimet on esitetty aivan oikein slovakiksi. Slovakiassa asuville unkarilaisille pitäisi olla aivan yhtä luontevaa viitata omaan syntymäkyläänsä tai -kaupunkiinsa omalla äidinkielellään, unkariksi.

Olenkin tyytyväinen siitä, että Slovakian parlamentti on hyväksynyt yleistä koulutusta koskevan lainsäädännön, jonka mukaan maantieteelliset nimet on esitettävä vähemmistökielisissä kirjoissa vähemmistön kielellä. Jos tämä laki pannaan täytäntöön, aiempi asiaintila voidaan siis palauttaa, ja unkarilaiset voivat taas käyttää unkarilaisia paikannimiä.

 
  
MPphoto
 

  James Nicholson (PPE-DE). (EN) Arvoisa puhemies, haluaisin kiinnittää huomionne tilanteeseen, joka sattui vaalipiirissäni eilen aamulla. Maanviljelijät joutuivat jonottamaan valtion virastojen ulkopuolella jopa kaksi yötä, jotta he pääsivät hakemaan rahoitusta Euroopan unionin maatilojen nykyaikaistamisrahastosta.

Maatalousministerimme päätti jakaa varat hakemusten saapumisjärjestyksessä. Tätä voidaan kuvailla pelkästään riittämättömäksi tavaksi jakaa EU:n maaseudun kehittämiseen tarkoitettuja varoja. Olinkin iloinen kuullessani, että komissio kyseenalaisti eilen virallisesti tämän jakomenettelyn laillisuuden.

Olemme tietoisia siitä, etteivät kaikki viljelijät voi saada tukea tästä rahoituspakkauksesta. Mielestäni tilanne osoittaa kuitenkin maatalousalan surkean tilanteen etenkin omalla alueellani, jos viljelijät joutuvat jonottamaan talviaikaan ulkona useita päiviä, jotta he voisivat saada EU:n kohtuullisen vähäistä rahoitusta.

 
  
MPphoto
 

  Silvia-Adriana Ţicău (PSE). (RO) Energia- ja ilmastonmuutospaketin täytäntöönpano edellyttää merkittäviä sijoituksia kasvihuonekaasupäästöjen leikkaamiseen tähtääviin toimenpiteisiin.

Rakennukset kuluttavat 40 prosenttia primäärienergiasta. Rakennusten energiatehokkuuden parantaminen auttaa vähentämään primäärienergian kulutusta ja hiilidioksidipäästöjä.

Komissio ja jäsenvaltiot arvioivat ensi vuonna kauden 2007–2013 puolivälissä toimintaohjelmia ja rakennerahastojen varojen käyttöastetta. Vetoan jäsenvaltioihin rakennerahastojen käyttötavan muuttamiseksi siten, että etusijalle asetetaan kaudella 2010–2013 rakennusten energiatehokkuus ja kaupunkiliikenne.

Kannustan Euroopan komissiota ja jäsenvaltioita nostamaan jokaiselle jäsenvaltiolle EAKR:stä rakennusten energiatehokkuuden parantamiseen ja uusiutuvan energian käyttöön varatun osuuden 3 prosentista 15 prosenttiin. Tämä lisäys lisää jäsenvaltioiden rakennerahastojen käyttöä ja nopeuttaa varojen käyttöä etenkin nykyisessä talouskriisissä.

 
  
MPphoto
 

  Ryszard Czarnecki (UEN).(PL) Arvoisa puhemies, haluan todeta hyvin surullisena ja vihaisena, että maanmieheni, puolalainen insinööri kuoli hiljattain Pakistanissa, mutta hän oli vain taas yksi EU:n kansalainen, joka kuoli kyseisellä alueella. Jälleen yksi kuolema, joka osoittaa vasta-arvojen maailman olemassaolon, sellaisten ihmisten maailman, jotka eivät tunnusta jotakin sellaista, mitä muissa sivilisaatioissa pidetään pyhänä: ihmishenkeä.

Mielestäni meidän tulisi pitää tätä dramaattista tosiseikkaa ja tosiaankin siitä seuraavaa tosiseikkaa jälleen uutena, tärkeänä signaalina ja kannusteena yhtyä taisteluun vasta-arvojen maailmaa vastaan ja yhdentyä poliittiseen taisteluun ja siinä asiayhteydessä – haluan sanoa tämän suoraan – yhteiseen terrorismin vastaiseen taisteluun. Mielestäni ne Euroopan unionin poliitikot, joiden mielestä terrorismia voidaan torjua ilman väkivaltaa, ovat väärässä.

 
  
MPphoto
 

  Oldřich Vlasák (PPE-DE). (CS) Paheneva talouskriisi vaikuttaa kaikkiin Euroopan unionin maihin. Työttömyyden lisääntyminen ei kuitenkaan riitä syyksi alkaa rikkoa yhteismarkkinoiden perusperiaatteita. Haluan esittää tässä parlamentissa vastalauseeni Ranskan presidentin Nicolas Sarkozyn esittämille lausunnoille, joissa hän vaati ranskalaista Peugeot'ta siirtämään tehtaan tšekkiläisestä Kolínin kaupungista takaisin Ranskaan. Tällaiset poliitikkojen, jotka haluavat suojella ja rajoittaa yrityksiä kriisiaikoina, esittämiä lausuntoja on mahdotonta perustella. Protektionismiyritykset ja maan sulkeminen ovat ei-toivottuja keinoja, jotka vaarantavat Euroopan unionin merkityksen.

Federal Reserve Bankin Dallasin-konttorin johtaja Richard Fisher on todennut: "Protektionismi on taloudelle kuin kokaiiniannos. Se voi virkistää, mutta vaikuttaa orjuuttavasti ja johtaa talouden kuolemaan." Pidetään tämä mielessä, vastustetaan populistisia paineita ja säilytetään malttimme kriisin edessä. Keskitytään Tšekin puheenjohtajuuden painopisteisiin ja edistetään avoimen, rajattoman Euroopan ideaa.

 
  
MPphoto
 

  Iuliu Winkler (PPE-DE). (EN) Arvoisa puhemies, Romaniassa perustettiin viime marraskuun vaalien jälkeen laaja koalitiohallitus, joka edustaa 73 prosenttia Romanian kaksihuoneisen parlamentin edustajista.

Yksi koalition ensimmäisistä toimenpiteistä oli laatia suunnitelma, jolla ryhmä jakaa keskenään valtion johtamien julkisten instituutioiden ja Romanian julkishallinnon johtovirat.

Tilannetta ei voida hyväksyä kahden syyn vuoksi. Ensinnäkin se johtaa valtionhallinnon vääristyneisyyden toistumiseen, mikä on julkishallinnon virkamiehiä koskevista säännöistä annetun lain vastaista. Toiseksi toimenpide vaikuttaa myös vähemmistöjen vastaisesti niillä alueilla, joilla unkarilaisväestö muodostaa suuren enemmistön: etnisesti unkarilaiset virkamiehet korvataan etnisesti romanialaisilla henkilöillä. Romanian Sfântu Gheorghessa / Sepsiszentgyörgyssa 8. helmikuuta järjestettyyn kokoontumiseen osallistui yli 3 000 ihmistä, jotka vastustivat romanialaisten puolueiden poliittista peliä ja vaativat jälleen unkarilaisyhteisöjen oikeuksien kunnoittamista.

 
  
MPphoto
 

  Nicodim Bulzesc (PPE-DE).(EN) Arvoisa puhemies, mitä tulee potilaiden oikeuksiin saada rajat ylittävää terveydenhoitoa, haluaisin painottaa potilaiden oikeutta saada tietoa saatavana olevista lääke- ja hoitovaihtoehdoista. Eurooppalaisten potilaiden tulisi saada laadukkaita terveydenhoitoa koskevia tietoja uusimmista lääkkeistä, hoitovaihtoehdoista kotimaassa ja ulkomailla, ulkomailla hoidosta seuraavista taloudellisista vaikutuksista, hoitokulujen korvaamisesta ja monista muista asioista. Tällä hetkellä tällaisia laadukkaita tietoja ei ole saatavana. Joitakin kansallisia aloitteita on tehty, mutta ei mitään koko yhteisön tasolla vaikuttavaa.

Ongelmat, joita kohtaamme, ovat eurooppalaisia. Kannatan sen vuoksi eurooppalaisen terveystietoverkoston perustamista. Verkoston tulisi koostua kaikkien jäsenvaltioiden potilasjärjestöistä ja sen tulisi toimia läheisessä yhteistyössä terveydenhoitoalan ja poliittisten päättäjien kanssa. Olen laatinut terveystietojen tarjoamista koskevan kirjallisen kannanoton, ja toivon, että pystyn saamaan komission paremmin tietoiseksi tarpeesta antaa paremmin tietoja 150 miljoonalle eurooppalaiselle potilaalle. Olemme kaikki olleet potilaita jossakin vaiheessa elämäämme, emmekä koskaan tiedä, milloin olemme taas siinä asemassa.

 
  
MPphoto
 

  Maria Petre (PPE-DE).(RO) Rakennuksessamme liikkuu tänään ja huomenna nuoria moldovalaisia opiskelijoita. He ovat tulleet Euroopan parlamenttiin, koska he eivät voi omassa maassaan esittää näkemyksiään, tai jos he sen tekevät, he voivat odottaa seuraamuksia.

Kaikki Euroopan komission mietinnöt, ihmisoikeuskomitean kuulemiset ja Moldovan kansalaisyhteiskunnalta saadut raportit osoittavat, että mielipiteen ilmaisun vapautta loukataan usein ja etteivät joukkoviestimet voi olla itsenäisiä. Kymmenet nuoret ihmiset, jotka käyttivät Internet-keskusteluryhmiä mielipiteidensä ilmaisemiseen, joutuivat tutkinnan kohteeksi ja heitä uhattiin rikosrekisterimerkinnällä vuonna 2008.

Osoittaaka kiinnostuksenne heille, kutsukaa heidät toimistoihinne, kuunnelkaa heitä ja allekirjoittakaa kirjallinen kannanotto N:o 13/2009, joka on laadittu, jotta heillä olisi vapaus ilmaista itseään, tällä yhdentyneen Eurooppamme itälaidan sukupolvella.

 
  
MPphoto
 

  Avril Doyle (PPE-DE).(EN) Arvoisa puhemies, direktiivin 2000/84/EY mukaan kesäaika alkaa maaliskuun viimeisenä sunnuntaina ja päättyy lokakuun viimeisenä sunnuntaina. Haluaisin ehdottaa tämän kauden laajentamista, jotta voisimme maksimoida ne monet taloudelliset, turvallisuuteen ja ympäristöön liittyvät edut, joita kesäaikaan liittyy.

Yhdysvalloissa laajennettiin kesäaikaa vuonna 2005 neljällä viikolla lisäämällä kevääseen kolme viikkoa ja syksyyn yksi viikko. Sieltä on jo saatu selviä todisteita siitä, että muutos on auttanut vähentämään energiankulutusta ja hiilidioksidipäästöjä. Yhdysvaltojen energiaministeriö totesi itse asiassa eräässä raportissa, että kesäajan pidentäminen neljällä viikolla säästi sähköä noin 100 000 talon lämmittämiseen tarvittavan määrän vuodessa. Myös Cambridgen yliopiston hiljattain tekemässä tutkimuksessa esitetään, että kesäajan pidentäminen johtaisi sekä energiankulutuksen että hiilidioksidipäästöjen vähenemiseen, sillä päivittäisen huippukysynnän aikana klo 16–21 monet kalliista ja hiiltä vapauttavista lisävoimalaitoksista ovat pois käytöstä.

EU:n päästökauppajärjestelmän, joka muodosti EU:n viime joulukuussa tässä parlamentissa hyväksytyn ilmasto- ja energiapaketin kulmakiven, tarkistuksen esittelijänä kannustakin harkitsemaan tätä ehdotusta yhtenä keinona saavuttaa 2 °C:een tavoite. Haluaisinkin, että kesäaikadirektiivi tarkistettaisiin.

 
  
MPphoto
 

  Hans-Peter Martin (NI).(DE) Arvoisa puhemies, haluaisin tehdä kaksi ehdotusta. Lissabonin sopimus on mainittu tänään toistuvasti. Meidän pitäisi pystyä odottamaan tältä parlamentilta ainakin, että se pystyy erottamaan Lissabonin sopimuksen vastustajan EU:n vastustajasta. Lisäksi jos irlantilaisten pitäisi äänestää jälleen kerran, on toivottavaa, että heille annetaan reilu mahdollisuus ilman, että tähän saakka noudatettuja sääntöjä yritetään manipuloida. Nykysääntöjen mukaan kyllä- ja ei-vaihtoehdoilla on yhtäläiset mahdollisuudet näkyä julkisuudessa, ja tätä pidetään demokratian voittona – vai minä?

Toinen asiani on tietenkin se, että tämä parlamentti suhtautuu tuleviin vaaleihin huomattavan ylimielisesti. Ehdotan tutkimusta, jossa selvitetään, miten tämä parlamentti on vuosien mittaan suhtautunut maailmanlaajuisen talouskriisin ongelmiin ja kuka on äänestänyt milläkin tavalla, sillä niin saataisiin selville, että useimmat niistä, jotka esiintyvät nyt palomiehinä, olivat itse asiassa mukana sytyttämässä tulta.

 
  
MPphoto
 

  Danutė Budreikaitė (ALDE). - (LT) Euroopan komissio tarjosi tämän vuoden tammikuussa paketin, joka sisälsi uusia energia- ja laajakaistaverkkohankkeita koskevia ehdotuksia, jotka liittyivät EU:n talouden elvyttämissuunnitelmiin. Komissio esitti, että näihin hankkeisiin varataan 5 miljardia euroa, mistä 3,5 miljardia euroa otettaisiin vuoden 2008 maatalouden talousarviosta. Viime viikolla kuitenkin kuusi valtiota esti komission ehdotuksen etenemisen. Nähtävästi juuri nämä maat vaikuttavat nykyisiin talousnäkymiin ja ovat pyytäneet EU:n talousarvioon tehtävien maksujen alentamista yhteen prosenttiin BKT:stä. Palaamme taas nationalismiin ja protektionismiin, joita on torjuttu jatkuvasti 50 vuoden ajan aina yhteisön perustamisesta alkaen. Arvoisat kollegat, ainoastaan valtioiden keskinäinen solidaarisuus voi auttaa meitä vastaamaan rahoitus- ja talouskriisin haasteisiin ja varmistamaan EU:n tulevaisuus.

 
  
MPphoto
 

  Puhemies. − (EN) Keskustelu on päättynyt.

 
Oikeudellinen huomautus - Tietosuojakäytäntö