Puhemies. − (ES) Esityslistalla on seuraavana keskustelu kuudesta tukea Sierra Leonen erityistuomioistuimelle käsittelevästä päätöslauselmaesityksestä(1).
Corina Creţu , laatija. – (RO) Yksi oikeusjärjestelmään vaikuttavista ongelmista useissa maissa eri puolilla maailmaa ei niinkään ole hyvin suunnitellun oikeudellisen kehyksen puuttuminen, vaan erityisesti oikeuslaitoksen antamien tuomioiden täytäntöönpanon puuttuminen. Sisällissodan piinaamissa maissa, joissa selkkauksia tai joukkomurhia tapahtuu jatkuvasti, tämän tilanteen seuraukset ovat humanitaarisesta ja kehitystä koskevasta näkökulmasta katsottuna katastrofaalisia.
Sierra Leonen erityistuomioistuimen tapauksessa on erityisen tärkeää, että sen antamat tuomiot pannaan täytäntöön, koska kyseinen tuomioistuin antaa tärkeitä ennakkotapauksia kansainvälisessä oikeudessa. Se on ensimmäinen tämänkaltainen tuomioistuin, joka on perustettu samaan maahan, jossa käsiteltävät tapaukset tapahtuivat. Sen lisäksi se on ensimmäinen tuomioistuin, joka on asettanut syytteeseen ja tuominnut afrikkalaisen valtionpäämiehen, joka oli yhä virassa oikeudenkäynnin alkaessa. Kysymyksessä oli Liberian entinen presidentti Charles Taylor.
Nämä näkökohdat yhdessä kolmen entisen sisällissodan aikaisen kapinallisjohtajan äskettäisen tuomitsemisen kanssa ovat vankkoja merkkejä kansainvälisen yhteisön ja Sierra Leonen hallituksen päättäväisyydestä kamppailla lujasti rankaisemattomuutta vastaan, jota hirmutekoja kokonaisen vuosikymmenen ajan tehneet henkilöt ovat osoittaneet.
Kansainvälisen yhteisön on saatettava täysimääräisesti päätökseen ehdotetun hankkeen toteuttaminen oikeusjärjestelmää ja lainsäädäntöä koskevan menettelyn tukemiseksi Sierra Leonessa. Tuomioistuimen toimikausi päättyy pian, vuonna 2010. Sierra Leonen hallitus on ilmoittanut täysin avoimesti, että se ei kykene takaamaan annettujen tuomioiden täytäntöönpanoa.
Siksi on ensisijaisen tärkeää, että Euroopan unioni ja sen kansainväliset kumppanit osallistuvat rauhanprosessiin pitääkseen yllä ja tukeakseen erityistuomioistuimen antamien tuomioiden täytäntöönpanoa. Tästä riippuu sekä alueen edistyminen kohti rauhaa ja vakautta että kansainvälisen yhteisön tuella muihin maihin perustettujen erityistuomioistuinten uskottavuus.
Charles Tannock, laatija. − (EN) Arvoisa puhemies, kansainvälinen humanitaarinen oikeus on suhteellisen uusi ja jokseenkin vajavainen oikeuskäytäntöön liittyvä elin. Siitä huolimatta se on jo saavuttanut menestystä. Euroopassa entisen Jugoslavian alueen kansainvälisellä rikostuomioistuimella on ollut äärimmäisen tärkeä asema tuotaessa oikeutta alueelle, jota useat raa'at sodat ovat runnelleet. Samoin Tansanian tuomioistuin on asettanut syytteeseen Ruandan kansanmurhasta vuonna 1994 vastuussa olleita henkilöitä.
Me tunnemme tällaisten tuomioistuinten mahdollisuudet auttaa sodan repimiä alueita lopettamalla rankaisemattomuuden ilmapiirin ja siirtymällä eteenpäin. Näin toteutettu oikeudenmukaisuus on monilla tavoin yhtä arvokasta kuin Euroopan unionin taloudellinen apu. Siksi kansainvälisen yhteisön pitäisi jatkaa Sierra Leonen erityistuomioistuimen tukemista tarjoamalla tarvittaessa jäsenvaltioissa varmoja vankiloita tuomittujen tyrannien tuomioiden täytäntöönpanoa varten.
Yksi tässä parlamentissa aikaan saamani saavutus, josta ole erityisen ylpeä, oli osallisuuteni tämän parlamentin päätöslauselmaan, jossa vaadittiin Nigeriaa luovuttamaan Charles Taylor tuomioistuimelle. Näin lopulta tapahtuikin YK:n välityksellä. On kuitenkin paljon muita henkilöitä, jotka selviävät rangaistuksetta ilman Sierra Leonen vankkaa ja riittävästi rahoitusta saavaa erityistuomioistuinta.
Mikel Irujo Amezaga, laatija. − (ES) Arvoisa puhemies, kaksi vuotta sitten minulla oli tilaisuus vierailla Sierra Leonessa, kun osallistuin täällä istuntosalissa läsnä olevan kollegani Marie Anne Isler Béguinin johtamaan valtuuskuntaan. Vierailimme erityistuomioistuimessa ja totesimme valtavan tehtävän, jota se suoritti sekä Sierra Leonen että koko ihmiskunnan hyväksi.
Sierra Leonen erityistuomioistuin on tietenkin toiminut esimerkkinä, kuten täällä on jo todettu. Se on näyttänyt esimerkkiä siinä, että kuten päätöslauselmassa todetaan, se on ensimmäinen vapaaehtoisin avustuksin rahoitettava kansainvälinen tuomioistuin ja ensimmäinen tuomioistuin, joka perustettiin siihen maahan, jossa väitetyt rikokset tapahtuivat. Se oli myös ensimmäinen tuomioistuin – kuten täällä on jo huomautettu – jossa on asetettu syytteeseen entinen valtionpäämies.
Kaikista näistä syistä, ei vain siksi, että Sierra Leonen erityistuomioistuin antaa ennakkotapauksia vaan myös siksi, että se on vertailukohta muille saman mallin mukaan perustetuille tuomioistuimille – kuten Ruandan, entisen Jugoslavian, Kambodžan tai Libanonin tuomioistuimille – pidämme erittäin tärkeänä sitä, että tämä yhdessä tuomioistuimen kanssa jo useiden kuukausien ajan työstetty päätöslauselma hyväksytään.
Kaksi vuotta sitten hyväksyimme päätöslauselman erityistuomioistuimen rahoituksen tukemiseksi, koska siihen aikaan se kävi läpi hankalaa vaihetta. Sillä ei ollut varoja eikä tarvittavaa kannatusta – tässä kohtaa meidän pitäisi kiittää myös Euroopan komissiota, joka myönsi tuomioistuimelle taloudellista tukea.
Nyt me pyydämme ennen kaikkea kahta asiaa: ensinnäkin sitä, että kaikkien tuomittujen pitäisi kärsiä rangaistuksensa – tässä ei ole kyse erityistuomioistuimen toiminnasta, joka päättyy ensi vuonna, vaan sen meille jättämästä perinnöstä. Toiseksi pyydämme tietenkin sitä, että kaikkeen tähän pitäisi myöntää enemmän rahoitusta.
Lyhyesti sanottuna Sierra Leonen erityistuomioistuin on hieno esimerkki ja vertailukohta meille kaikille ja kaikille tuomioistuimille, jotka ovat käsitelleet sotarikoksia. Se on hieno esimerkki ja vertailukohta ja maailman toiseksi köyhimmän maan meille antama opetus: kun astuimme sisään tuomioistuimeen, näimme iskulauseen "ei rauhaa ilman oikeutta". Juuri siksi meillä on moraalinen velvollisuus, ei vain eurooppalaisina vaan ihmisinä, varmistaa, että tämän erityistuomioistuimen perintö jättää jälkensä historiaan.
Erik Meijer, laatija. − (NL) Arvoisa puhemies, naapurinsa Liberian tavoin Sierra Leone on kärsinyt laajamittaisista hirmuteoista, joiden seurauksena useat kansalaiset menettivät henkensä tai haavoittuivat vakavasti joko henkisesti tai fyysisesti.
Rikollisia, jotka laittoivat lapsisotilaat leikkaamaan irti viattomien kansalaisten raajoja, pitäisi rangaista, eikä heille pitäisi antaa tilaisuutta toistaa rikoksiaan. Näyttää siltä, että yritys antaa tämä rangaistus vuosina 2000–2010 on tuomittu epäonnistumaan. YK:n asettama Sierra Leonen erityistuomioistuin ei kykene toimimaan. Syylliseksi todettuja ei voida passittaa vankilaan Sierra Leonessa kohtuullisen pitkäksi ajaksi.
Kysymys kuuluukin, mitä me voimme vielä tehdä paremman tuloksen takaamiseksi? Tuomioistuin ei kykene toimimaan ilman ulkoista rahoitusta, sen toimikauden jatkamista tai ilman Sierra Leonen ulkopuolella sijaitsevia vankilapaikkoja. Päätöslauselmassa kiinnitetään oikeutetusti huomiota näihin vaihtoehtoihin. Tämän kannanoton on johdettava pikaisesti toimenpiteisiin. Muuten on liian myöhäistä.
Filip Kaczmarek, PPE-DE-ryhmän puolesta. – (PL) Arvoisa puhemies, meillä on Puolassa joskus tapana sanoa, että "se, minkä aloitat, sinun pitäisi myös tehdä loppuun". Tämä on erittäin olennaista tämänpäiväisessä keskustelussa, jossa on ennen kaikkea kyse taloudellisesta tuesta Sierra Leonen erityistuomioistuimelle. On totta, että olemme keskellä kriisiä ja että tuomioistuin, jota pidetään yllä eri maiden vapaaehtoisilla avustuksilla, imee suuria rahamääriä. Meidän ei kuitenkaan pidä antaa tämän ainutlaatuisen elimen päättää toimintaansa kansainväliseen häpeään – sillä olisihan häpeällistä, jos tuomioistuin joutuisi lopettamaan toimintansa taloudellisista syistä ja syytetyt päästettäisiin vapaaksi.
Euroopan unionilla ja mielestäni erityisesti Yhdistyneillä Kansakunnilla on velvollisuus saattaa tuomioistuimen toiminta päätökseen, varmistaa taloudellinen tuki ja panna täytäntöön tuomioistuimen antamat tuomiot.
Tuomioistuimen toiminta ja sen korkeat kustannukset ovat synnyttäneet paljon kiistelyä Sierra Leonessa, koska hyvin monet ihmiset siellä odottavat korvausta, ja Sierra Leone on yksi maailman köyhimmistä maista. Tästä syystä, annettaessa tuomioita menneisyydessä tehdyistä rikoksista, meidän ei pitäisi unohtaa tulevaisuutta.
Ewa Tomaszewska, UEN-ryhmän puolesta. – (PL) Arvoisa puhemies, Sierra Leonen erityistuomioistuin on tuominnut Vallankumouksellisen yhteisrintaman RUF:n komentavan upseerin Issa Hassan Sesayn 52 vuodeksi vankeuteen. Se on myös tuominnut Morris Kallonin, joka on yksi RUF:n komentajista, 40 vuodeksi vankeuteen, ja RUF:n turvallisuudesta vastaavan Augustine Gbaon 25 vuodeksi vankeuteen.
He johtivat yhtä nykyajan kaikkein julmimmista kapinallisliikkeistä. Siviiliväestön hirvittävä silpominen ja erityisesti laajamittainen raajojen amputointi, seksuaalisen väkivallan käyttö aseena, lasten värvääminen armeijaan – nämä ovat vain muutamia vastaajien johtaman RUF:n käyttämistä raaoista menetelmistä.
Heidän tapauksessaan ankara rangaistus on voimakas viesti, jonka pitäisi hillitä muita tekemästä samankaltaisia tekoja; merkki siitä, että sivistynyt, demokraattinen maailma ei vain katso vierestä, vaan sillä on voimakas väline näiden hirmutekojen tekijöiden varalle. Tuo väline on tuomioistuin, ja tuomioistuinta pitäisi tukea sekä taloudellisesti että poliittisesti.
Marie Anne Isler Béguin (Verts/ALE). – (FR) Arvoisa puhemies, olen itse asiassa iloinen siitä, että tämä keskustelu käydään, koska olemme yrittäneet saada sen useiden istuntojen esityslistalle.
Niinpä haluamme tänään, vähän ennen tämän vaalikauden loppua, todellakin korostaa, että Sierra Leonea pitäisi tukea. Se on yksi maailman köyhimmistä maista, ja on tosiaankin onnistunut asettamaan tämän erityistuomioistuimen tuomitsemaan hirmuteoista vastanneet henkilöt.
Toimittuani Euroopan unionin Sierra Leoneen lähettämän vaalitarkkailuvaltuuskunnan johtajana uskon todella, että poliittinen ja moraalinen velvollisuutemme on tukea tätä tuomioistuinta. Olisi mahdotonta hyväksyä ja käsittää sitä, että kyseinen tuomioistuin ei kykenisi jatkamaan toimintaansa mahdollisesti taloudellisista syistä.
Siksi kehotan komissiota tukemaan sitä, tietenkin taloudellisesti. Tuolloin näiden tuomioistuinten tuomarit pyysivät meiltä taloudellista tukea erityistuomioistuimen toiminnan jatkamiseksi.
Asiaa käsitellään nyt poliittisella tasolla, koska tuomioistuimen toimikausi päättyy vuonna 2010. Meidän täytyy…
(Puhemies keskeytti puhujan.)
Antonio Tajani, komission varapuheenjohtaja. − (IT) Arvoisa puhemies, hyvät parlamentin jäsenet, Euroopan komissio on sitoutunut voimakkaasti tukemaan Sierra Leonen siirtymistä sodanjälkeisestä tilanteesta kasvuun ja kehitykseen. Komissio tietenkin tukee maan sitoutumista rauhan, vakauden ja ennen kaikkea demokratian lujittamiseen.
Tässä suhteessa komissio tunnustaa ja on mielissään keskeisestä asemasta, joka Sierra Leonen erityistuomioistuimella on ollut ja tulee olemaan rauhan ja vakauden palauttamisessa Sierra Leoneen. Olemme vakuuttuneita siitä, että erityistuomioistuimen toiminta voi välittää kaikille viestin, jonka mukaan mikään ihmiskuntaan kohdistunut vakava rikos, kansanmurha tai sotarikos ei jää rankaisematta.
Sierra Leonen erityistuomioistuin on itse asiassa toiminut keskeisessä asemassa kansainvälisen oikeuden kehittämisesssä. Se on luonut oikeuskäytännön kysymyksissä, kuten lapsisotilaiden värväyksessä ja pakkoavioliitoissa, joista erityistuomioistuin antoi ensimmäiseksi tuomioita. Tätä tarkoitusta varten komissio on tukenut erityistuomioistuimen toimintaa vuodesta 2003. Olemme osoittaneet erityistuomioistuimelle 2 700 000 euroa demokratiaa ja ihmisoikeuksia koskevasta eurooppalaisesta rahoitusvälineestä. Rahoituksen avulla on tarkoitus tukea erityistuomioistuimen toimintaa tiedotettaessa sen tavoitteista, jotka koskevat oikeusvaltion periaatteiden, kansainvälisen humanitaarisen oikeuden ja Sierra Leonen ja koko Länsi-Afrikan ihmisoikeuksien edistämistä.
Vuonna 2008 komissio hyväksyi hankkeen, jota rahoitettiin 1 miljoonalla eurolla kymmenennestä Euroopan kehitysrahastosta. Erityistuomioistuin ja Sierra Leonen hallitus kehittivät hankkeen yhdessä. Hanke on määrä toteuttaa vuosina 2009–2010. Siinä yhdistetään aikaisempia toimintoja ja pyritään varmistamaan kestävä perintö, johon voidaan turvautua erityistuomioistuimen toiminnan päättymisen jälkeen. Hankkeessa erityisesti kehitetään oikeusalan toimijoiden toimintaedellytyksiä ja parannetaan Sierra Leonen koko oikeusjärjestelmän institutionaalisia valmiuksia.
Saatuaan tietää erityistuomioistuimen talousarvioon liittyvistä ongelmista komissio osoitti sille vuonna 2008 vakautusvälineestä 2,5 miljoonaa euroa hätäapua, jolla oli tarkoitus kattaa erityistuomioistuimen työntekijöiden rahoituskustannuksia ja erityisesti palkkoja. Tältä osin komissio oli mielissään saadessaan tietää, että erityistuomioistuin on onnistunut kattamaan budjettivajeen useiden kuukausien ajaksi. Olemme vakuuttuneita siitä, että maailman rahoituskriisistä huolimatta kansainvälinen yhteisö onnistuu saamaan kokoon tarvittavat varat, jotta erityistuomioistuin voi suorittaa tehtävänsä menestyksekkäästi ja kokonaisuudessaan, ja saattaa päätökseen Liberian entisen presidentin Charles Taylorin oikeudenkäynnin.
Ennen kuin lopetan, haluan sanoa tukevani pyyntöä, joka koskee eri erityistuomioistuinten aseman ja tehtävien tarkastelua ja tutkimista. Tältä osin minulla on ilo kertoa teille komission puolesta, että tällä alalla rahoitetaan kahta aloitetta seitsemännen tutkimuksen, teknologian kehittämisen ja demonstroinnin puiteohjelman ihmisoikeuksiin liittyvästä budjettikohdasta "konfliktit ja turvallisuus".