Ryszard Czarnecki, esittelijä. – (PL) Voinemme todeta, että olemme huomattavasti paremmassa tilanteessa kuin viime vuonna, koska viime vuonna myönsimme vastuuvapauden vasta marraskuussa. Tällä kertaa meillä on tilaisuus tehdä tämä kuusi kuukautta aikaisemmin, vaikka on syytä todeta hyvin selvästi, että parlamentin on viimein vakuutettava neuvosto ensinnäkin toimittamaan asiakirjat entistä aikaisemmin ja toiseksi esittämään täydelliset asiakirjat, jotka todella kattavat mainitun raportointijakson. Meille on esimerkiksi toimitettu asiakirjoja edelliseltä vuodelta.
Mielestäni tällaisessa tilanteessa, kun parlamentin ja neuvoston väliset suhteet ovat eräänlaisessa kriisissä, on tärkeää, että Euroopan parlamentti painostaa neuvostoa entistä enemmän, jotta se toimisi avoimemmin talousarviomenojen esittämisessä. Kun otetaan huomioon erityisesti Lissabonin sopimus, joka vahvistaa Euroopan parlamentin roolia, tämä on yksinkertaisesti välttämätöntä.