Sanatarkat istuntoselostukset

Keskiviikko 8. syyskuuta 2010 - Strasbourg

11. Aseidenvienti (keskustelu)

  Puhemies. – (IT) Esityslistalla on seuraavana keskustelu Arturs Krišjānis Kariņšin, Tunne Kelamin, Vytautas Landsbergisin, Gunnar Hökmarkin, Bendt Bendtsenin, Jacek Saryusz-Wolskin, Ville Itälän, Sandra Kalnieten, Inese Vaideren, Michael Gahlerin, José Ignacio Salafranca Sánchez-Neyran ja Laima Liucija Andrikienėn Euroopan kansanpuolueen ryhmän puolesta laatimasta aseidenvientiä koskevasta suullisesta kysymyksestä (O-0076/2010 – B7-0320/2010).

  Arturs Krišjānis Kariņš , laatija. – (LV) Arvoisa puhemies, arvoisa ministeri, olette vastaanottanut kysymyksen. Aion tänään käsitellä kysymyksen sisältöä. Kyse on 200 metrin pituisesta helikopteritukialuksesta, joka voi kuljettaa yhdellä kerralla samanaikaisesti 16 raskasta helikopteria, 40 tankkia, 900 palveluksessa olevaa henkilöä, maihinnousualuksia, ja jossa on sotilassairaala. Ranska haluaa myydä neljä tällaista hyökkäysalusta Venäjälle kuulematta ensin Euroopan unionin muita jäsenvaltioita. Haluaisin muistuttaa teitä, että Venäjä hyökkäsi 18 kuukautta sitten naapuriaan Georgiaa vastaan ja että se ei täytä vieläkään Ranskan presidentin neuvottelemia aselevon ehtoja. Lisäksi Venäjä suoritti Viron rajalla viime syksynä taisteluharjoituksia, joiden tähtäimessä oli Baltian maiden miehittäminen. Haluaisin esittää teille kaikille kysymyksen. Mikä on Euroopan unioni ja miksi me tarvitsemme sitä? Kun Kreikassa oli keväällä rahoituskriisi, EU:n piti valita, auttaako se Kreikkaa vai jättääkö se Kreikan oman onnensa nojaan. EU:n jäsenvaltiot päättivät osoittaa solidaarisuutta ja auttaa Kreikkaa, koska jäsenvaltiot olivat samaa mieltä siitä, että jos Kreikan taloudellinen tilanne heikentyy, se huonontuu myös Euroopan unionin muissa jäsenvaltioissa. Ulkoisen turvallisuuden ala ei ole mikään poikkeus. Olemme sopimusten nojalla sitoutuneet toimimaan solidaarisesti myös tällä alalla. Monet Euroopan unionin jäsenvaltiot ovat vakavasti huolissaan siitä, minne Venäjä sijoittaa hyökkäysalukset ja mitä käyttötarkoitusta varten. Työpaikat Ranskassa ovat tärkeitä. Niitä ei voi kuitenkaan luoda EU:n muiden jäsenvaltioiden turvallisuuden kustannuksella. Hyvät kollegat, pyydän, että ette salli minkäänlaisten aseiden myyntiä kolmansiin valtioihin ennen kuin asiasta on keskusteltu neuvostossa ja on ehdottoman varmaa, että tällainen toimenpide vahvistaa turvallisuustilannetta koko Euroopan unionissa eikä heikennä sitä. Kiitos tarkkaavaisuudestanne.

  Olivier Chastel, neuvoston puheenjohtaja. – (FR) Arvoisa puhemies, hyvät kollegat, olen tyytyväinen mahdollisuudesta keskittyä tänä iltapäivänä aseidenviennin valvontaan.

Koska Catherine Ashton ei voinut osallistua tähän istuntoon, hän pyysi puheenjohtajavaltiota puhumaan hänen puolestaan tässä keskustelussa. Pyrin sen vuoksi vastaamaan eräisiin kysymyksiin, joita olemme saaneet tästä aiheesta.

Kuten tiedätte, Euroopan unioni on jo useiden vuosien ajan ollut johtavassa asemassa aseidenviennin valvonnan alalla sekä alueellisessa että kansainvälisessä mittakaavassa, ja tavoitteemme on selkeä: haluamme estää sellaisen sotateknologian viennin, jota voidaan käyttää haitallisiin tarkoituksiin, kuten sisäisiin tukahduttamistoimiin tai kansainväliseen hyökkäykseen.

Neuvosto hyväksyi yli kymmenen vuotta sitten aseiden vientiä koskevat Euroopan unionin käytännesäännöt, joissa asetettiin useita edellytyksiä tavanomaisten aseiden viennille. Nämä käytännesäännöt korvattiin vuonna 2008 yhteisellä kannalla, johon sisältyy joitakin uusia edellytyksiä, minkä vuoksi Euroopan unionilla on tiukin aseidenviennin valvontaa koskeva järjestelmä maailmassa. Yhteisen kannan oikeudellisesti sitovilla säännöksillä varmistetaan, että jäsenvaltiot vievät aseita vastuullisella ja avoimella tavalla.

Yhteisen kannan tavoitteena on koordinoida tehokkaasti kansallisia aseidenviennin valvontaa koskevia toimintalinjoja, ja tässä käytetään erityisesti epäämisilmoituksia ja kuulemismekanismia. Tämä mekanismi merkitsee, että kun joku jäsenvaltio aikoo myöntää vientiluvan, jonka toinen jäsenvaltio on aikaisemmin evännyt olennaisesti samanlaisen liiketoimen osalta, sen on kuultava kyseistä jäsenvaltiota ja tiedotettava kaikille jäsenvaltioille lopullisesta päätöksestään. Toisin sanoen sen jäsenvaltion, joka antaa luvan liiketoimeen, jonka luvan toinen jäsenvaltio on evännyt, on annettava yksityiskohtainen selvitys päätöksestään kaikille jäsenvaltioille.

Totean kuulemista koskeviin kysymyksiin vastatakseni, että tilanne on selkeä: yhteisessä kannassa pyydetään järjestelmällistä kuulemista tietenkin ainoastaan, kun lupa samanlaiseen liiketoimeen on aiemmin evätty.

Yleisesti ottaen jäsenvaltioiden valtuuskunnat vaihtavat neuvoston toimivaltaisissa rakenteissa järjestelmällisesti ja usein tietoja asevalvonnasta ja erityisesti niin sanotuista "herkistä" kohteista. Jäsenvaltiot pyytävät usein lausuntoja neuvoston toisilta jäseniltä kohteista, jotka voivat mahdollisesti aiheuttaa huolta tai joista voi olla epäilyksiä. Tämä säännöllinen tietojenvaihto muodostaa keskeisen osan Euroopan unionin aseviennin valvontaa koskevasta politiikasta.

Totean tiedoksi, että vuoden 2009 aikana jäsenvaltioiden välisissä neuvotteluissa tarkasteltiin yhteensä neljäätoista kolmannen valtion kohdetta. Jäsenvaltiot ilmoittivat sen jälkeen, minkä syiden vuoksi ne päättivät myöntää vientiluvan näihin kohteisiin tai evätä sen.

Näin, arvoisa puhemies, toimimme jäsenvaltioiden välisen tietojenvaihdon, valvonnan ja keskinäisen toiminnan osalta. Annan näin käsityksen siitä, miten myönnämme luvan aseidenviennille.

Vastaan mielelläni mahdollisiin muihin näkökohtiin, jotka otetaan esille tämän iltapäivän keskustelussa.

  Roberto Gualtieri, S&D-ryhmän puolesta. – (IT) Arvoisa puhemies, hyvät kollegat, Euroopan puolustuksen teollisen ja teknologisen perustan vahvistaminen on tärkeä osa yhteisen puolustusjärjestelmän kehittämistä.

Siihen tarvitaan kuitenkin yhteisiä sääntöjä ja koordinoitua lähestymistapaa, jotta Euroopan puolustusteollisuuden kehittämistä ja kilpailukykyä voidaan tehostaa ja jotta samalla varmistetaan, että tämä kehitys on EU:n periaatteiden ja kansainvälisten sitoumusten mukaista. Sen vuoksi, yhdessä puolustukseen liittyviä sisämarkkinoita koskevan direktiivin kanssa, joulukuussa 2008 annettu yhteinen kanta, jossa määriteltiin menettelyt ja edellytykset puolustustarvikkeiden viennistä kolmansiin valtoihin, oli merkittävä edistysaskel.

Kuten tiedämme, näihin menettelyihin ei sisälly yleistä kuulemismenettelyä. Yhteiseen kantaan sisältyy kuitenkin oikea-aikainen viittaus tarpeeseen tehostaa yhteistyötä ja lähentymistä tällä alalla yhteisen ulko- ja turvallisuuspolitiikan puitteissa. Ennen kuin tällä alalla toivottavasti edistytään ja ennen kuin yhteisen puolustusjärjestelmän luomisen ansiosta voidaan ottaa käyttöön vieläkin sitovampia mekanismeja, 7 artiklassa mainitut yhteistyö ja lähentyminen eivät saa jäädä vain paperille, ja asevientiä koskeva vuosikertomus olisi annettava parlamentin saataville.

Vaikuttaa siltä, että Euroopan kansanpuolueen (kristillisdemokraatit) esittämässä kysymyksessä pyritään epäsuorasti välttämään pelkästään yleisluonteisiin kysymyksiin keskittymistä, vaikka tämä on nyt käynyt selkeästi ilmi. Koska olisi ollut parempi viitata asioihin niiden oikeilla nimillä alusta saakka, ei vaikuta siltä, että ranskalaisten alusten myyminen Venäjälle olisi ristiriidassa vuoden 2008 yhteisen kannan kanssa. Tällainen vienti voisi päinvastoin vahvistaa EU:n ja Venäjän suhteita ja yhteistyötä turvallisuuden alalla ja tehdä niistä sitovampia. Tällaiset siteet pitäisi kuitenkin poistaa kahdenväliseltä tasolta, ja niihin olisi puututtava, niistä olisi keskusteltava ja niitä olisi käsiteltävä kokonaisuudessaan EU:n tasolla.

  Elmar Brok, PPE-ryhmän puolesta. – (DE) Arvoisa puhemies, haluaisin esittää muutaman näkökohdan. Tämä asia koskee vanhaa kysymystä unionin toimivallasta. Emme pystyneet sisällyttämään asekauppaa perustuslaillisissa ja hallitustenvälisissä kokouksissa EU:n yleisen toimivallan piiriin. Mielestäni olisi järkevää pyrkiä edelleen saamaan tämä aikaan, jotta käytännesäännöistä ja neuvoston vuonna 2008 käyttöön ottamista säännöksistä voidaan tehdä sitovampia. Euroopan parlamentin pitäisi pyrkiä tähän.

Toiseksi minusta on selvää, että jäsenvaltioiden välillä ei saisi olla tämän asian suhteen niin vähän yhteydenpitoa, että tietyt jäsenvaltiot katsovat aseiden viennin kolmansiin valtioihin tapahtuvan niiden kustannuksella ja uhkaavan niiden turvallisuutta. Se, onko tämä oikein vain väärin, on lähes merkityksetöntä. Siksi katson, että meidän on löydettävä tehokkaampia eurooppalaisia ratkaisuja.

Kolmanneksi olen sitä mieltä, että muun muassa teollisuuspoliittisista syistä tarvitaan enemmän eurooppalaista yhteistyötä viennin, tutkimuksen, suunnittelun, tuotannon ja hankinnan aloilla esimerkiksi Euroopan puolustusviraston välityksellä, sillä kun jollain valtiolla on oma aseteollisuus, tämä kysymys koskee sen riippumattomuutta. Jos jollain valtiolla ei ole omaa aseteollisuutta ja sen on hankittava kaikki puolustustarvikkeensa kolmannesta valtiosta, sen turvallisuus riippuu muista valtioista. Tämä kysymys koskee vapauttamme eikä pelkästään taloudellisia näkökohtia, vaikka en voi kieltää, että niillä on myös tärkeä asema.

Meidän on asetettava tämä kysymys oikeaan asiayhteyteen ja sen jälkeen voimme saada aikaan paljon vahvemman yhteisöllisyyden tunteen ilman, että jäsenvaltioiden kesken syntyy väärinkäsityksiä, kuten ymmärrettävästi hiljattain Baltian maiden keskuudessa.

  Johannes Cornelis van Baalen, ALDE-ryhmän puolesta. – (EN) Arvoisa puhemies, haluaisin tehdä selväksi, että on todellakin sallittua puolustautua; muut valtiot voivat puolustautua, joten aseiden vienti ei ole kiellettyä. Tämä on ALDE-ryhmän kanta.

Emme halua kuitenkaan harjoittaa vientiä konflikti- tai sota-alueille. Meidän pitäisi keskittyä oikeudellisesti sitovaan aseiden vientiä koskevaan järjestelmään, jos sitä ei ole todella olemassa. Tämä merkitsee, että Euroopan unionin 27 jäsenvaltiolla ei ole tasapuolisia edellytyksiä. Ne kilpailevat ja taistelevat tilauksista, ja minkäänlaista todellista kuulemista ei käydä.

Minusta ainoa tapa ratkaista tämä ongelma on luoda sitova yhteinen järjestelmä, ja kannatan tässä asiassa kollegani Elmar Brokin kantaa.

  Indrek Tarand, Verts/ALE-ryhmän puolesta. – (EN) Arvoisa puhemies, tämä on tärkeä asia, ja kiitän kollegoitani ymmärtäväisyydestä alueeni huolenaiheille Ranskan Mistral-aluksia koskevasta päätöksestä.

EU:n käytännesäännöt, jotka ovat olleet laillisesti sitovia vuodesta 2008 lähtien, ovat edistysaskel, mutta ne eivät riitä, kuten liberaaliryhmän kollegamme totesi. Meidän olisi jatkettava työtä kansainvälisen tason asekaupasta, koska EU:lla on suuri vastuu. Olemme vastuussa yhdestä kolmasosaa asekaupan määrästä.

Jos todetaan, että Venäjä on strateginen kumppanimme ja että voimme tehdä yhteistyötä sotilaallisissa asioissa Venäjän kanssa, niin minusta kyse on loogisuudesta. Miksi ystävämme tarvitsee hyökkäysasejärjestelmän? Osallistuakseen jonkinlaisen hyvän hallintotavan järjestämistä koskeviin pyrkimyksiin Afganistanissa? Ei, Venäjän hallinnolla ei ole mitään aikomusta osallistua kyseiseen operaatioon. Suojellakseen ihmisoikeuksia ja vähemmistöjen oikeuksia Kirgisiassa? Ei, kummassakaan tapauksessa Mistralista ei ole apua, koska sitä ei voida käyttää näissä sisämaavaltioissa. Tämä muuttaa tilannetta Mustallamerellä – ei paremmaksi vaan pahemmaksi – ja vaikuttaa kahdeksaan Euroopan unionin jäsenvaltioon Itämeren alueella. Näiden valtioiden – Puolasta ja Saksasta Viroon, Latviaan ja Liettuaan – turvallisuustilanne huonontuu.

Olen samaa mieltä Roberto Gualtierin kanssa siitä, että yhteistyö strategisen kumppanimme kanssa on hyvä asia, mutta luottakaa minuun, Venäjän kanssa voidaan tehdä muullakin tavalla yhteistyötä kuin huipputeknologian asejärjestelmillä. Ajatelkaa autoja: tämä on jotain, jonka kanssa Venäjän teollisuus kamppailee. Tällainen asia on myös palokuntien välinen yhteistyö. Venäjän palomiehet olivat pulassa tänä kesänä, kun Belgian kokoinen metsäalue paloi.

Ceterum censeo. Mistral-aluksen myynti on peruutettava.

  Geoffrey Van Orden, ECR-ryhmän puolesta. – (EN) Arvoisa puhemies, ryhmäni pitää erittäin tärkeänä, että itsenäisillä valtioillamme on oikeus päättää, antavatko ne luvan aseiden vientiin EU:n yhteisessä kannassa sovittujen perusteiden mukaisesti. Tämä ei ole selvästikään asia, josta EU tekee päätöksen, eikä sen pidäkään olla niin. Yhteisessä kannassa luonnollisesti kehotetaan aseita vieviä jäsenvaltioita harkitsemaan muun muassa alueellisen rauhan, turvallisuuden ja vakauden ylläpitoa.

Meidän pitäisi olla tietoisia Itämeren ja Mustanmeren alueiden herkästä tilanteesta asiassa, johon tässä keskustelussa vaikutetaan keskittyvän. Mustanmeren osalta meidän olisi pidettävä mielessä äskettäinen Georgian konflikti sekä se, että kuudesta Mustanmeren rannalla sijaitsevasta valtiosta kolme, Bulgaria, Turkki ja Romania, ovat Naton jäseniä ja että kaksi muuta, Georgia ja Ukraina, ovat Naton kumppaneita ja valtiota, jotka haluavat liittyä siihen. Sen vuoksi voimme asettaa kyseenalaiseksi sen, kuinka järkevää on myydä maalla ja merellä kulkeva hyökkäysalus kuudennelle: Venäjälle.

On kuitenkin olemassa vakiintuneita järjestelyitä, joilla katetaan aseiden vientiin liittyvät kysymykset. EU:ssa kyseessä on neuvoston tavanomaisten aseiden viennin työryhmä, joka kokoontuu virallisesti noin kuuden viikon välein Brysselissä. Koska se on hallitusten välinen ryhmä, se on oikea foorumi keskusteluille aseidenviennistä, mikä Strasbourgin täysistunto ei ole. Meidän olisi annettava tavanomaisten aseiden viennin työryhmän tehtävä työnsä.

  Sabine Lösing, GUE/NGL-ryhmän puolesta. – (DE) Arvoisa puhemies, Euroopan unioni ilmoitti selkeästi Lissabonin strategiassa vuonna 2000 tavoitteensa olla maailman johtava taloudellinen mahti vuoteen 2010 mennessä. Emme ole päässeet tähän tavoitteeseen monilla aloilla, mutta EU:n aseviennin osalta tilanne on toinen.

Ajanjakson 2005–2009 kuluessa EU:n jäsenvaltiot ohittivat Yhdysvallat ja niistä tuli maailman suurimpia aseidenviejiä. Pidän tätä kehitystä erittäin kyseenalaisena. On selvää, että aseiden vientiä koskevat käytännesäännöt koostuivat tyhjistä sanoista, koska ne eivät olleet koskaan oikeudellisesti sitovia ja niihin sisältyi rajoittava vientilupajärjestelmä. Pidän sen vuoksi erittäin myönteisenä, että aseiden vientiä koskevat käytännesäännöt muutettiin yhteiseksi kannaksi joulukuussa 2008.

Meillä ei kuitenkaan ole vieläkään tehokkaita rankaisujärjestelmiä. Esimerkiksi Saksa tunnusti kauan ennen vuotta 2008, että käytännesäännöt olivat oikeudellisesti sitovia. Tästä huolimatta Saksa on nyt kolmanneksi suurin aseidenviejä maailmassa ja toimittaa aseita kriisialueille, kuten Saudi-Arabiaan ja Pakistaniin. Lisäksi jäsenvaltioiden neuvostolle toimittamat aseiden vientiä koskevat selvitykset eivät ole yhdenmukaisia eivätkä monesti avoimia. Tarvitsemme pikaista yhdenmukaistamista tällä alalla, jotta kaikki asiaankuuluvat aseidenvientitoimet ovat jäljitettävissä ja jotta niistä voidaan tehdä kriittinen arvio. Valitettavasti näiden selvitysten yhdenmukaistamiseen ei pyritä juuri ollenkaan. Suhtaudun joka tapauksessa epäilevästi siihen, onko mahdollista saada käyttöön eettisesti asianmukaista aseidenvientiä koskeva järjestelmä. Yksi asia on kuitenkin varma: se, että Euroopan unioni on vielä kaukana tämän tavoitteen saavuttamisesta.

(Puhuja suostui vastaamaan sinisen kortin kysymykseen työjärjestyksen 149 artiklan 8 kohdan mukaisesti)

  Geoffrey Van Orden (ECR). – (EN) (puheen alku ei kuulu) ... komissio, koska Sabine Lösing joutui ansaan, josta usein kuulemme Euroopan parlamentissa ja muualla unionissa viitattaessa EU:n asevientiin.

Euroopan unioni ei vie aseita minnekään. Euroopan unionilla ei ole puolustusteollisuutta. Euroopan unionilla ei ole asevoimia. Ne kuuluvat kaikki unionin jäsenvaltioille, joten meidän ei pitäisi käyttää sanamuotoa "EU:n asevienti". Sellaista ei ole olemassakaan.

  Sabine Lösing (GUE/NGL). – (DE) Arvoisa puhemies, puhuin Euroopan unionin jäsenvaltioista.

  David Campbell Bannerman, EFD-ryhmän puolesta. – (EN) Arvoisa puhemies, EU:n kiinnostus asevientiä kohtaan on selkeästi osoitus EU:n sotilaallistumisesta Lissabonin sopimuksen jälkeisenä aikana.

Tony Blair kertoi itse toimittajille hiljattain, että hän haluaisi nähdä, että EU kehittää sotilaallista luonnetta. Suuri osa tästä koskee sitä, keneltä EU saa aseensa ja kenelle se myy niitä.

On jo puhetta siitä, että EU:n armeijaa varten tuotetut varusteet eivät ole yhteentoimivia Yhdysvaltojen varusteiden kanssa. On järjetöntä, että se, että britit jakavat lentotukialuksen ranskalaisten kanssa, veisi hetkessä briteiltä mahdollisuuden käyttää Yhdysvaltojen salaista tekniikkaa.

Tämä sulkisi myös Yhdistyneen kuningaskunnan markkinat yhdysvaltalaisilta tuontituotteilta ja Yhdysvaltojen markkinat brittien vientituotteille, jolloin työpaikkoja menetetään Atlantin kummallakin puolella.

Puolustustarvikkeiden viennin arvo Yhdistyneen kuningaskunnan taloudelle on 7 miljardia puntaa vuodessa eli saman verran kuin maksamme EU:lle nettomaksuna joka vuosi. Meidän pitäisi vastustaa kaikkia tällaisia toimia.

  Andrew Henry William Brons (NI). – (EN) Arvoisa puhemies, kaikilla aseita tuottavilla mailla on ongelma edessään asevientiä koskevan kysymyksen vuoksi. Kiinteät kustannukset ovat selvästi ja väistämättä korkeat, minkä vuoksi suurimmalle osalle valtioista – ellei kaikille – on taloudellisesti kannattamatonta valmistaa aseita pelkästään omaa käyttöä varten. Eräille aseita valmistaville valtioille olisi houkuttelevaa noudattaa politiikkaa, jonka mukaan aseita viedään kaikkialle muualle kuin sellaiseen maahan, josta voidaan olettaa, että se hyökkää niitä tai niiden etuja vastaan. Näin maksimoidaan aseita tuottavan valtion etu. Tämä olisi parhaimmassakin tapauksessa moraalisääntöjen ulkopuolella olevaa politiikkaa ja pahimmillaan täysin moraalitonta.

Alkuperäisessä kysymyksessä esitettiin monenlaisia perusteita sen päättämiseksi, viedäänkö aseita. Erityyppisiin aseisiin voidaan soveltaa erilaisia perusteita. Sellaisilta valtioilta, joiden ihmisoikeustilanne on huono, kuten Iranilta – ja totta puhuen niiltä EU:n valtioilta, jotka vangitsevat ihmisiä poliittisen toisinajattelun tai harhaoppisten lausuntojen vuoksi, miten toimivat puolet EU:n jäsenvaltioista – pitäisi kieltää käsiaseet, valvontajärjestelmät ja pidätinjärjestelmät, mutta niiltä ei pitäisi ehkä kieltää aseita, joilla ne voivat puolustautua ulkoiselta hyökkäykseltä.

Niille valtioille, joilla on taipumusta aggressiiviseen sodankäyntiin, mutta jotka kunnioittavat omien kansalaistensa oikeuksia, voidaan myydä käsiaseita ja pidätinjärjestelmiä, mutta ei joukkotuhoaseita. Erityisesti Yhdysvalloilta – joka on todennäköisesti kaikkein aggressiivisin valtio maapallolla ja joka on käynyt lukemattomia epävakauteen johtavia, aggressiivisia ja laittomia sotia – pitäisi kieltää kaikki tekniikka, jota voitaisiin käyttää joukkotuhoaseita varten.

Iran, jonka ihmisoikeustilannetta pidämme – ja ainakin minä pidän – valitettavana, ei ole kuitenkaan suorittanut minkäänlaisia hyökkäyksiä naapureitaan vastaan. Se ei ollut esimerkiksi hyökkäävä osapuoli Iranin ja Irakin välisessä sodassa. Se voi olla kuitenkin Yhdysvaltain ja mahdollisesti Israelin hyökkäyksen ja niiden suunnitteleman iskun kohde. Emme ehkä halua, että sillä on aseita, joita voidaan käyttää hyökkäyksen aloittamiseksi – ainakaan minä en halua – mutta haluamme ehkä, että se voi käyttää ydinkilpeä estääkseen sitä vastaan kohdistuvan hyökkäyksen.

  Charles Tannock (ECR). – (EN) Arvoisa puhemies, en yleensä puutu asiaan ja kaikkein vähiten keskustelussa Britannian kansapuolueen Euroopan parlamentin jäsenen kanssa, mutta että hän todella kehtaa syyttää jäsenvaltioita siitä, että ne vangitsevat ihmisiä poliittisten näkemystensä ja mielipiteidensä vuoksi! Voin suhtautua kriittisesti Euroopan unioniin, mutta en tiedä yhtään Euroopan unionin jäsenvaltiota, joka vangitsee ketään poliittisten näkemysten vuoksi, miksi muuten hänen kaltaisiaan henkilöitä päästettäisiin tänne, hyvänen aika?

(Välihuomautus: "Unkari".)

Pelkkää pötyä! Voitteko nimetä ja saattaa ne valtiot häpeään, jotka vangitsevat ihmisiä poliittisten mielipiteidensä vuoksi?

(Välihuomautuksia jäseniltä mukaan lukien Andrew Bronsilta, jolle annettiin puheenvuoro)

  Andrew Henry William Brons (NI). – (EN) Arvoisa puhemies, totesin, että Unkari vangitsi edellisen hallinnon aikana useita henkilöitä pelkästään poliittisen toisinajattelun vuoksi. EU:ssa on monia valtioita, jotka vangitsevat ihmisiä vääräoppisen akateemisen mielipiteen vuoksi. Vaikka tämä akateeminen mielipide olisi väärä, ei ole perusteltua, että ihmisiä pidätetään sellaisten mielipiteiden vuoksi, joilla ei yllytetä väkivaltaan.

  Michael Gahler (PPE). – (DE) Arvoisa puhemies, en halua kunnioittaa edellistä puhujaa viittaamalla hänen puheenvuoroonsa, mutta sen alussa hän sanoi jotain asianmukaista. Hän sanoi, että monille yksittäisille jäsenvaltioille, joilla on pienempi aseteollisuus, on kalliimpaa valmistaa aseita kustannustehokkaasti. Päätelmäni tästä on luonnollisesti eri kuin hänellä, eli että tarvittavat puolustustarvikkeet olisi valmistettava Euroopan unionissa huokeammin Euroopan puolustusviraston ja yhteisiä hankintoja koskevien ohjelmien avulla.

Haluaisin kuitenkin ensiksi kiittää neuvoston puheenjohtajaa puheenvuorostaan. Minusta on poliittisesti erittäin tärkeää voida todeta, että meillä on maailman uudenaikaisimmat oikeudellisesti sitovat perusteet aseiden viennistä. Mielestäni Euroopan unionin pitäisi olla ylpeä tästä.

Tässä yhteydessä minulla on yksi kysymys neuvoston puheenjohtajalle. Selvititte tapauksia, joista järjestetään kuuleminen, ja näin toimitaan luonnollisesti ainoastaan, kun jonkun valtion vastaava hakemus on hylätty ja toinen valtio aikoo vahvistaa vientihakemuksen. Rajoitettiinko keskustelut tästä asiasta neuvoston työryhmään vai, ja tämä on toinen kysymykseni, onko tästä jo keskusteltu poliittisella tasolla ministerineuvostossa? Tämä on tässä yhteydessä toinen kysymys, joka kiinnostaa minua.

  Justas Vincas Paleckis (S&D). – (LT) Eräät kollegat ovat jo maininneet, että tähän Euroopan kansanpuolueen (kristillisdemokraatit) esittämään kysymykseen sisältyy tiettyjä arvoituksia ja teeskentelyä, ja siinä ei selvitetä selkeästi, miksi ja miten ongelma on syntynyt. Olisi ollut hyvä esittää asia selkeämmin tässä kysymyksessä. Meidän on toisaalta tunnustettava, että eräät Keski- ja Itä-Euroopan valtiot ovat erityisen herkkiä ja tuntevat olonsa vähemmän turvalliseksi kuin vanhat Euroopan unionin jäsenvaltiot. Neuvoston 8. joulukuuta 2008 annettuun yhteiseen kantaan sisältyi tiettyjä aseviennin alan ohjeita. Asiantuntijat myöntävät, että valtio, jota käsittelemme tänään, Ranska, ei rikkonut näiden sääntöjen rajoja, mutta tämä ei merkitse, etteikö meidän pitäisi parantaa ja tarkistaa näitä sääntöjä ja määräyksiä, kun turvallisuus- ja puolustuspolitiikkaa sovelletaan yhä enemmän käytössä. Olen täysin samaa mieltä kollegani Elmar Brokin kanssa siitä, että meidän on tehtävä enemmän yhteistyötä asealalla. Aseviennin osalta meidän on varmistettava, että luottamusta on enemmän ja epäilyjä vähemmän: ne ovat joskus perusteltuja ja joskus niitä syntyy ilman syytä. Ilman syytä syntyvät asettavat pienet ja suuret, uudet ja vanhat EU:n jäsenvaltiot vaarallisesti toisiaan vastaan. Tarvitsemme enemmän luottamusta ja solidaarisuutta, mikä ei synny itsekseen. Meidän on keskusteltava enemmän, käytävä rakentavia neuvotteluita ja vältettävä kiihkeitä syytöksiä ja keinotekoisia rinnastuksia 20. vuosisadan alkuun tai puoleenväliin, kun vahvemman oikeus hallitsi Eurooppaa. Meidän on parannettava kuulemismenettelyä EU:ssa, jotta saamme aikaan todellisia tuloksia. Silloin tästä keskustelusta on myös jotain hyötyä.

  Ryszard Czarnecki (ECR). – (PL) Täällä on esitetty kauniita sanoja yhteistyöstä ja luottamuksesta, mutta minusta tuntuu, että unionin ulkopuolelle suuntautuvaa vientiä koskeva politiikka päätetään itse asiassa Ranskan tosiasiassa toteuttamien toimien perusteella. Suurimmat ja varakkaimmat jäsenvaltiot tekevät mitä haluavat, ja ne eivät kiinnitä huomiota normeihin ja sääntöihin, joista puhutaan niin paljon nykyään. Pelkästään viime päivinä olemme kuulleet jälleen kerran, että Ranska myi Mistral-hyökkäysaluksia Venäjälle. Jos tätä asiaa ei ole vielä lyöty lukkoon, niin ainoa syy on se, että Venäjä on aloittanut erityiset tarjouskilpailut, mutta me tiedämme joka tapauksessa, että tämä liiketoimi toteutetaan. Samaan aikaan venäläinen amiraali totesi juuri Venäjän Georgiaa vastaan tekemästä hyökkäyksestä, että jos Venäjällä olisi ollut Mistral-hyökkäysaluksia, Georgiaa vastaan käyty sota ei olisi kestänyt neljä tai viisi päivää vaan ainoastaan kaksi tuntia. Pitääkö EU:n jäsenvaltioiden todella myydä tällaisia aseita, kun tiedetään, että niitä ostavat valtiot eivät käytä niitä puolustautuakseen vaan hyökkäystarkoitukseen? Georgia ei ole voinut kuitenkaan ostaa puolustukseen käytettäviä aseita EU:n jäsenvaltioilta vuosiin, koska voimassa on näiden aseiden ostoa koskeva erityinen kauppasaarto. Tämä on kaksinaismoraalista toimintaa, ja sitä olisi vältettävä.

  Nikolaos Chountis (GUE/NGL). – (EL) Arvoisa puhemies, kun tarkastellaan yhteistä kantaa ja edellytyksiä, jotka aseita vievien valtioiden on täytettävä, niin mieleen tulee Israel. Israel on valtio, joka ei noudata kansainvälistä oikeutta, joka rikkoo ihmisoikeuksia ja joka on vallannut Gazan alueen. Haluaisin tässä yhteydessä todeta tämän kysymyksen esittäneille jäsenille, että en ole kuullut viimeaikaisten tapahtumien vuoksi yhtään vaatimusta siitä, että olisi määrättävä seuraamuksia puolustustarvikkeiden ja aseiden vientiä koskevan kiellon rikkomisesta tai että olisi määrättävä muita seuraamuksia Israelille, koska se ei noudata näitä kriteerejä. Näitä seuraamuksia on käsitelty yhteisessä kannassa.

Ensimmäinen puhuja viittasi Euroopan poliittiseen solidaarisuuden osalta Kreikan esimerkkiin. Haluaisin muistuttaa teitä, että vaikka yhteisen kannan kahdeksannessa perusteessa todetaan, että kun yksi Euroopan unionin jäsenvaltio haluaa viedä aseita toiseen jäsenvaltioon, sen on otettava huomioon kyseisen jäsenvaltion taloudellinen tilanne. Kreikan tapauksessa Ranska ja Saksa painostavat sitä ostamaan aseitaan niiden poliittisen tuen varmistamiseksi. Ne toimivat näin ajankohdalla, kun Kreikka on suuressa taloudellisessa ahdingossa, siihen kohdistuu monia tarkastustoimia ja kun muun muassa eläkkeitä ja palkkoja joudutaan leikkaamaan.

Tämä kanta on tekopyhä ja osoittaa, että tämän näkemyksen perusteella tosiasia on se, että etusijalla on aseteollisuuden voitto eikä rauha, mitä periaatetta Euroopan unionin olisi sovellettava sen sijaan, että erimielisyydet ratkaistaan sotilaallisin keinoin.

  Jaroslav Paška (EFD). – (SK) Monissa Euroopan unionin valtioissa on puolustustarvikkeiden tuottajien päämajoja ja operatiivisia sijoituskohteita. Monet muut valtiot kaikkialla maailmassa ovat hyvin kiinnostuneita niiden tuotteista. Kuitenkin näillä tarvikkeilla käytävä kauppa on erityistoimintaa, joka poikkeaa muilla hyödykkeillä käytävästä kaupasta, sillä kaupallisia yhteisöjä ja tiettyjä kaupallisia tapauksia koskevaan arviointiin liittyy turvallisuus- ja ulkopoliittisia rajoituksia.

Kyseessä oleva toiminta voidaan suorittaa ainoastaan, kun valtio antaa luvan käydä kauppaa puolustustarvikkeilla tai lisenssin puolustustarvikkeiden tuomiseksi, viemiseksi tai siirtämiseksi yhteisön rajojen sisällä. Koko menettely toteutetaan erittäin tarkkojen sääntöjen perusteella, ja sitä valvotaan tiukoilla tarkistuksilla, joita jäsenvaltioiden on suoritettava ulkopoliittisten velvoitteidensa mukaisesti. Jokaisen liiketoimen erityispiirteen ja ainutlaatuisen luonteen vuoksi tätä toimintaa pitäisi mielestäni koordinoida ainoastaan yksittäistapauksissa neuvoston tasolla ja useimmissa tapauksissa yleisesti siten, että keskitytään erityisesti arvioimaan mahdollisia tärkeitä ulkopoliittisia vaikutuksia.

  Arnaud Danjean (PPE). – (FR) Arvoisa puhemies, haluaisin esittää kolme lyhyttä huomautusta tästä asiasta. Ensinnäkin, koska kyseessä on Ranskan kanta Mistral-aluksen myynnistä, haluaisin muistuttaa teitä, että minkäänlaista pitävää sopimusta ei ole tehty, että Mistral on alus, laiva, joka myydään aseistamattomana – mikä on yksi keskeisimmistä kysymyksistä Venäjän kanssa käytävissä neuvotteluissa – ja että Venäjä ei ole ryhtynyt neuvotteluihin ainoastaan Ranskan kanssa tällaisten välineiden ostosta. Haluaisin asettaa asiat oikeisiin mittasuhteisiin. Ymmärrän, että joissain valtioissa asiasta ollaan kiihdyksissä, mutta tunteet ovat yksi asia ja tosiasiat ovat aivan toisenlaisia.

Toiseksi, kuten huomautitte, arvoisa ministeri, Euroopan unionissa on aseiden vientiä koskevat käytännesäännöt, joista tuli yhteinen kanta Ranskan puheenjohtajakaudella vuonna 2008. Nämä käytännesäännöt ovat yhdet vaativimmista maailmassa. Toimimme erityisen esimerkillisesti tässä asiassa ja meillä on näiden käytännesääntöjen lisäksi, kuten eräs kollegamme meitä muistutti, ryhmä, joka tapaa säännöllisesti yhteisen ulko- ja turvallisuuspolitiikan puitteissa ja käsittelee näiden sääntöjen täytäntöönpanon lisäksi jäsenvaltioiden aseiden vientiä koskevia kansallisia toimintalinjoja. Sen vuoksi on olemassa foorumeita, joissa Mistralia koskevaa asiaa voidaan käsitellä aivan riittävästi.

Haluaisin lopuksi sanoa, että kun puhumme Euroopan solidaarisuudesta aseiden viennin alalla ja kun tarkastelemme tarvetta yhteisestä strategiasta ja yhteisestä puolustuspolitiikasta, meidän olisi tarkasteltava aseilla ja puolustustarvikkeilla käytävän kaupan koko sykliä. Siihen sisältyy myös tuonti ja luonnollisesti puolustusteollisuus. Tämän näkökulman vuoksi uskon, että monella valtiolla on vielä paljon tekemistä sen varmistamiseksi, että Eurooppa voi säilyttää teknologian alan työpaikat, osaamisen ja todellisen strategisen kapasiteetin armeijamme toiminnassa.

  Zoran Thaler (S&D). – (SL) Modernien ranskalaisten sota-alusten viennissä Venäjälle on eurooppalainen ja poliittinen ulottuvuus. Siinä on myös solidaarisuuden ulottuvuus tai sen puute, koska asia koskee jäsenvaltioitamme Itämeren alueella sekä itäisen kumppanuuden kumppaneitamme: Georgiaa, Azerbaidžania, Ukrainaa ja niin edelleen.

Tiedämme, että Ranska oli välittäjänä Venäjän ja Georgian sodassa ja että siinä vaiheessa Venäjä hyväksyi ja allekirjoitti tietyt kansainväliset velvoitteet. Onko se kuitenkaan noudattanut niitä? Onko se esimerkiksi päästänyt Euroopan unionin tarkkailijat Etelä-Ossetiaan ja Abhasiaan? Pelkään, että tähän mennessä se ei ole.

Tiedämme, että neuvoston vuonna 2008 antama yhteinen kanta on hyvin tarkalleen määritelty. Tuojamaan on noudatettava kansainvälisiä velvoitteitaan ja ihmisoikeuksia ja sen on pidettävä yllä rauhaa, turvallisuutta ja vakautta alueella. Toimiiko Venäjä kuitenkaan näin?

Viimeinen kysymykseni on: onko Ranskalla tai pikemminkin presidentti Sarkozylla mahdollisuutta saada vastineeksi tästä epäilyttävästä hyökkäysalusten myynnistä Venäjälle takeet siitä, että Venäjä todella alkaa noudattaa kansainvälisiä velvoitteitaan?

  Charles Tannock (ECR). – (EN) Arvoisa puhemies, tavanomaisia aseita tuottava teollisuus on tärkeä tekijä monen jäsenvaltion, kuten kotimaani Yhdistyneen kuningaskunnan taloudessa. EU:n jäsenvaltioiden on kyettävä epävakaassa ja vaarallisessa maailmassa puolustamaan itseään, etujaan ja liittolaisiaan ympäri maailmaa.

EU on kuitenkin hallitusten välisellä yksimielisellä sopimuksella tehnyt vaikuttavaa työtä. Se on saanut aikaan edistystä viime vuosina tiettyjen aseiden tuotannon ja jakelun rajoittamisen osalta, ja se on saanut jopa kiellettyä aseiden toimittamisen tietyille sortohallituksille. Voimme olla oikeutetusti ylpeitä, että puolustamme Ottawan sopimusta, minkä perusteella jalkaväkimiinat kielletään maailmanlaajuisesti. Viime vuonna voimaan tullut rypäleaseita koskeva yleissopimus on toivottavasti askel kohti näiden ikävien aseiden käytöstä poistamista, vaikka panen merkille, että ainakin kuusi EU:n jäsenvaltiota ei ole vielä ratifioinut sitä.

Teemme paljon työtä MPI:n alaisuudessa EU:n naapurivaltioissa, jotta aseidentuotantoa valvotaan ja ydinasevarastoja tuhotaan, ja tätä olisi jatkettava ja jopa tehostettava.

Meidän pitää aina suhtautua valppaasti terroristien pyrkimyksiin hankkia aseita maista, joissa loppukäyttäjiä koskevaa lupajärjestelmää ja aseiden vientiä valvotaan ja sovelletaan vähemmän tiukasti.

Lopuksi Euroopan unionin olisi pidettävä kahdesta syystä ennallaan Kiinaa koskeva aseidenvientikielto. Ensinnäkin koska sen hallinnon harjoittama ihmisoikeuspolitiikka kansalaisiaan kohtaan on surkeaa ja toiseksi, koska olisi osoitettava tukemme demokraattiselle liittolaisellemme Taiwanille, joka on mahdollisesti ensimmäisenä Kiinan tulilinjalla.

  Inese Vaidere (PPE). – (LV) Hyvät kollegat, aseet ja puolustustarvikkeet eivät ole pelkästään kauppatuotteita; ne muodostavat erityisen alan, joka vaikuttaa suoraan kansalliseen turvallisuuteen. Aseiden ja puolustustarvikkeiden vienti kolmansiin maihin, erityisesti niihin, joiden demokratia on kyseenalainen, joissa ihmisoikeuksia rikotaan ja jotka ovat yhteistyössä sellaisten valtioiden kanssa, joissa voidaan havaita terrorismin merkkejä, voi muodostaa vakavan uhan Euroopan unionin lisäksi kolmansille maille. Juuri tämän vuoksi tätä on pidettävä tärkeänä osana Euroopan unionin ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa. Miten voimme puhua yhteisestä puolustuspolitiikasta, kuten komission puheenjohtaja Barroso eilen, jos jokainen valtio voi harjoittaa omaa erillistä asekauppaansa? Ranskan päätös myydä Mistral-hyökkäysalus merkitsee puolustusteknologian suoraa siirtoa kolmanteen maahan, jolla ei ole sotilasliittoa EU:n kanssa. Meidän on tunnustettava että teknologian siirto ei sinänsä tarkoita, että kyseinen valtio suhtautuu myönteisemmin Euroopan unionia kohtaan, kuten jäsen Lelouch, Ranskan Eurooppa-ministeri ja jotkut parlamentin jäsenet ovat esittäneet tämänpäiväisessä keskustelussa. Mikään Euroopan unionin strategia ei onnistu, jos siinä ei noudateta yhteisesti hyväksyttyjä periaatteita. Tämä pätee myös Euroopan unionin valtioiden väliseen solidaarisuuteen sekä yhteisen edun tunnustamiseen päätöksentekoprosessissa. Euroopan unionista tehdyssä sopimuksessa ja neuvoston yhteisessä kannassa, joissa määritellään yhteiset säännöt, joilla hallitaan puolustusteknologian ja puolustustarvikkeiden viennin valvontaa, korostetaan solidaarisuuden merkitystä. Yksittäiset lyhyen aikavälin taloudelliset etunäkökohdat eivät saa olla Euroopan unionin yhteisten painopisteiden ja tavoitteiden esteenä. Euroopan unionin ulko- ja turvallisuuspolitiikkaan vaikuttavat päätökset on tehtävä yhdessä ja EU:n kaikkia jäsenvaltioita kuulleen, ja niitä varten on laadittava asianmukainen ja oikeudellisesti sitova mekanismi, jonka perusteella kaikkia mahdollisia vaikutuksia tarkastellaan yhteisesti laadittujen edellytysten perusteella. Kiitos.

  Marietta Giannakou (PPE). – (EL) Arvoisa puhemies, tänään neuvostolle esitetty kysymys tarjoaa tilaisuuden ottaa esille toisen tärkeän seikan, jota monet meistä tukivat Eurooppa-valmistelukunnan ja hallitustenvälisen konferenssin puitteissa. Tarkoitan tällä yleistä kysymystä puolustuksesta ja turvallisuudesta Euroopassa sekä aseiden valmistusta koskevan viraston ja yhteistä puolustusta koskevan viraston luomista.

Emme saa unohtaa, että Yhdysvalloissa valmistetaan panssarivaunuja yhdellä tuotantolinjalla, mutta Euroopassa niitä valmistetaan 16 eri tuotantolinjalla. Siten meillä olisi suurtuotannon etu. Kuitenkin, kun otetaan huomioon neuvoston vuoden 2008 yhteinen kanta aseviennin valvonnasta, meidän on myönnettävä, hyvä Olivier Chastel, että todellista valvontaa ei ole olemassakaan. En viittaa Ranskaan; Viittaan jokaiseen valtioon Euroopassa, koska todellista valvontaa ei harjoiteta sen varmistamiseksi, vievätkö ne valtiot, joihin me viemme tuotteita, tavarat sellaisiin kolmansiin maihin, joille emme koskaan antaisi aseita, eli toimivatko ne välittäjinä.

Minusta tuntuu, että YUTP:n puitteissa perustettu ryhmä ei pysty valvomaan jäsenvaltioita, jotta varmistetaan, minne ne tarkalleen vievät aseita. Jos pystymme soveltamaan tätä yhteistä kantaa ja jos on olemassa erityisiä rajoituksia, niin silloin olemme edistyneet. Onnistumme kuitenkin aseiden viennin valvonnassa ainoastaan, jos voimme luoda aidon yhteisen puolustusviraston, jonka avulla voimme supistaa kustannuksia ja samanaikaisesti tukea periaatteitamme ja arvojamme sekä osoittaa niitä käytännössä aseiden tuotannon ja viennin yhteydessä.

  Alf Svensson (PPE). – (SV) Arvoisa puhemies, eilen, kun komission puheenjohtaja piti puheensa, korostettiin, että EU:n olisi puolustettava yhteistä ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa. Olemme kuulleet tämän asian jo monta kertaa. Komission puheenjohtaja Barroso puhuu myös yhteisestä puolustuksesta. Minun mielestäni tämä politiikka ei ole kuitenkaan johdonmukaista jos emme sisällytä siihen myös puolustusteollisuutta ja aseiden vientiä. Kuten sanottu, EU:n perustamissopimukseen sisältyy – ja tämä on tietenkin oltava itsestään selvää – solidaarisuusperiaate ja jäsenvaltiota sitova edellytys kuulla toisia neuvostossa ja Eurooppa-neuvostossa kaikista ulko- ja turvallisuuspolitiikan kysymyksistä. Voiko tämä olla yhtään selkeämpää?

Neuvoston yhteisessä kannassa, joka annettiin 8. joulukuuta 2008, vahvistetaan yhteiset säännöt puolustusteknologian ja -välineiden valvonnasta. Minne nämä kaikki yhteiset kannat päätyvät? Eivätkö ne koske Ranskaa? Eivätkö ne koske mahdollisesti edes meitä? EU:n jäsenvaltiot Liettua, Viro, Puola ja sen lisäksi Georgia väittävät, että Mistral-aluksen myynti Venäjälle on heikentänyt näiden valtioiden turvallisuutta. Amiraali Vladimir Vysotski, Venäjän laivaston ylipäällikkö, on todennut, että jos Venäjällä olisi ollut Mistral-luokan alus Georgian konfliktin aikana, Venäjän Mustanmeren laivasto olisi toteuttanut operaationsa 40 minuutissa 26 tunnin sijasta.

Suurten jäsenvaltioiden ei pitäisi saada erivapauksia. Tiedämme, että suuret haluaisivat yksinoikeuden asevientiin, ja tätä ei luonnollisesti voida hyväksyä. Puheenjohtajavaltiona toimivan Belgian tehtävänä pitäisi olla keskustelun aloittaminen EU:ssa, jotta aseiden viennistä saadaan selkeät yhteiset määräykset.

  Tunne Kelam (PPE). – (EN) Arvoisa puhemies, tämä keskustelu koskee kahdenvälisiä toimia verrattuna yhteisiin toimintalinjoihin ja solidaarisuuteen. Itse asiassa monen jäsenvaltion kansalaiset ovat vakavasti huolissaan modernin puolustusteknologian välittömästä viennistä kolmansiin maihin.

Ainoastaan vuosi sitten Venäjä kävi sotaharjoituksia Koillis-Euroopassa, ja niiden suunnitelmat suunnattiin Baltian maita vastaan sotilaallisen hyökkäyksen kohteina. Kuulimme Venäjän laivaston komentajan kuuluisat sanat, että jos Venäjällä olisi ollut Mistral-tukialuksia käytössään elokuussa 2008, se olisi voinut suorittaa operaationsa kolmessa tunnissa kolmen päivän sijasta.

Olen tyytyväinen valtiosihteeri Chastelin ilmoituksesta, jota on minusta erittäin myönteinen vastaus huolenaiheisiimme, ja kollegamme Danjeanin ilmoituksesta, että mitään sotilasalan tekniikkaa ei myydä. Venäläiset ovat kuitenkin pitäneet kiinni ja pitävät kiinni jatkossakin siitä, että he ostavat juuri tällaista puolustustekniikkaa.

Yhteen kysymykseen on vielä vastattava. Miksi neuvostossa ei käydä neuvotteluja ja tavanomaisia keskusteluja siitä, kun yksi jäsenvaltio aikoo myydä puolustusteknologiaa kolmanteen maahan? Tämä on viestimme neuvostolle. Haluaisimme kiinnittää huomion siihen, että neuvostossa olisi keskusteltava säännöllisesti puolustustarvikkeiden viennistä kolmansiin maihin.

  Krzysztof Lisek (PPE). – (PL) Arvoisa puhemies, aseiden ja puolustusteknologian tuotantoa ja vientiä käsitellään nyt ja tulevaisuudessa monissa keskusteluissa ja se on jatkossakin vaikea keskusteluaihe kiistanalaisen luonteensa vuoksi. Konfliktien lietsomisesta ja epävakauden aiheuttamisesta eri alueille esiintyy aina epäilyksiä ja niitä voi esiintyä edelleen. Aseiden viennin valvonta on, kuten aikaisemmat puhujat korostivat, myös vaikeaa. Toisaalta aseteollisuus on monessa Euroopan unionin jäsenvaltiossa tärkeä teollisuudenala. Ranska, Yhdistynyt kuningaskunta, Saksa, Puola, Tšekin tasavalta ja monet muut jäsenvaltiot sekä myös Yhdysvallat, Venäjä ja muut Euroopan unionin ulkopuoliset valtiot vievät aseita. Olemme sen vuoksi kaukana tilanteesta, jossa aseiden tuotanto ja vienti on riippuvainen EU:n politiikasta. Jäsenvaltioilla on tällä hetkellä merkittävä itsemääräämisoikeus tällä alalla, mutta niiden on yhtenäistettävä lainsäädäntöään neuvoston vuonna 2008 antaman yhteisen kannan perusteella.

Lyhyt kommentti Mistralista: ranskalaisten kollegojeni pitäisi ymmärtää Baltian maiden ja Puolan levottomuus. Venäläiset kenraalit sanovat, että nämä alukset voidaan sijoittaa Itämerelle. Itämeri on meri, jonka ympärillä sijaitsee Venäjän lisäksi ainoastaan Euroopan unionin jäsenvaltioita.

  Andrzej Grzyb (PPE). – (PL) Arvoisa puhemies, Arturs Krišjānis Kariņšin esittämä kysymys on selvästi perusteltu, ja se esitettiin useita kertoja ulkoasiainvaliokunnan kokouksessa. Jäsenet eivät saaneet tyydyttävää vastausta. Neuvoston on toteutettava erityisiä toimia tässä asiassa, jotta tämän kysymyksen esittäneet henkilöt pystytään vakuuttamaan tästä erityisesti siksi, että kysymys on annettu olosuhteissa, joita Tunne Kelam ja Ryszard Czarnecki ovat kuvanneet täällä useasti. Viittaan tapaan, jolla Venäjän sotilasjohtajat suhtautuvat tähän asetyyppiin ja erityisesti siihen, että Mistral-hyökkäysalukset ovat hyökkäysaseita. Tämä merkitsee, että kyse ei ole ainoastaan myyntitapahtumasta, vaan se myös herättää kysymyksiä siitä, mitkä tämän myynnin seuraukset olisivat. Ymmärrämme, että vuoden 2008 direktiivi on voimassa, mutta meidän on myös hyväksyttävä, että elämässä on joskus enemmänkin kuin direktiivin säännöksiä ja voimassa olevia sääntöjä. Georgian konfliktin valvontaa koskeva tapaus, jossa Euroopan unioni on osapuolena ja jota ei ole ratkaistu, osoittaa, että tällaista päätöstä tarvitaan.

  Kyriakos Mavronikolas (S&D). – (EL) Arvoisa puhemies, Euroopan unioni todella rakentaa tällä hetkellä yhteistä ulkopolitiikkaa ja puolustuspolitiikkaa, joten epäilemättä olisi oltava tiettyjä protokollia, joilla säännellään aseteollisuuden toimia kolmansia maita kohtaan. Tämän keskustelun aihe kuitenkin herättää kysymyksen, jonka esille ottamista pidän tarpeellisena tämänpäiväisessä täysistunnossa.

Miten voimme perustella, että aseteollisuus erityisesti Yhdistyneessä kuningaskunnassa soveltaa kauppasaartoa Kyproksen tasavaltaan, joka on Euroopan unionin jäsenvaltio, ja Kyproksen asevoimiin, kun samaan aikaan Turkin annetaan nykyaikaistaa, siirtää ja kuljettaa puolustusvälineitä ja muita välineitä miehitetyn Kyproksen alueella?

  Raül Romeva i Rueda (Verts/ALE). – (ES) Arvoisa puhemies, toimin parlamentin esittelijänä usean vuoden ajan, jolloin tämä parlamentti vaati melkein yksimielisesti saattamaan vuoden 1998 käytännesäännöt sitovaksi yhteiseksi kannaksi, joka hyväksyttiin vuonna 2008. Silloin kuitenkin totesimme, että tämä olisi edistysaskel, mutta ei lopullinen askel; askel, joka oli tarpeellinen, mutta joka ei ollut riittävä, mikä on käynyt selväksi tämänpäiväisessä keskustelussa.

Haluaisin muistuttaa parlamenttia, että Euroopan unionin kaikki jäsenvaltiot tukevat aseviennin valvontaa koskevaa kansainvälistä sopimusta Yhdistyneissä Kansakunnissa ja että tämä on keskeinen asia.

Aseiden vienti ei ole sama asia kuin jääkaappien vienti. Sillä on erittäin vakavia seurauksia, koska aseet tappavat; ne tuhoavat ja köyhdyttävät yhteiskuntia. Euroopan unioni juuri edistää tätä, kun se vie aseita Israeliin, Kolumbiaan tai Afganistaniin. Meidän pitäisi toimia siten, että otamme huomioon tämän vastuun.

Sen vuoksi pidän tarpeellisena muistuttaa parlamenttia, että tämän asian käsittely ei koske ainoastaan sisämarkkinoita, kauppaa tai turvallisuutta vaan selkeästi kansainvälistä vastuuta, ja pelkään, että emme toimi näin.

  Laima Liucija Andrikienė (PPE). – (EN) Arvoisa puhemies, olemme Lissabonin sopimuksen ansiosta edelleen parantaneet toimintalinjojen yhteensovittamista ja solidaarisuutta monilla aloilla, kuten ulko- ja turvallisuuspolitiikassa. Sopimukseen sisältyy myös keskinäistä avunantoa koskeva lauseke, jos jotain jäsenvaltiota uhataan sotilaallisesti.

Tämän vuoksi Ranskan suunnitelmat myydä neljä Mistral-sota-alusta Venäjälle ja jakaa joitain laivanrakennusteknologian tietoja vaikuttavat huolestuttaville. Lisäksi Mistral-aluksia käytetään selvästi hyökkäystarkoitukseen. Korostan, että kyse on hyökkäyksestä eikä puolustuksesta.

Sen vuoksi ennen kuin todella teemme jotain Lissabonin sopimuksessa säädetyillä solidaarisuutta koskevilla määräyksillä, meidän pitäisi varmistaa, että emme heikennä EU:n muiden jäsenvaltioiden tai naapureidemme turvallisuutta.

Kehotan neuvostoa tekemään kaikkensa aloittaakseen laajat keskustelut EU:ssa tarpeesta luoda kolmansiin maihin myytäviä aseita koskeva yhteinen määritelmä ja uudistettu lähestymistapa.

  Janusz Władysław Zemke (S&D). – (PL) Arvoisa puhemies, haluaisin kiinnittää huomion siihen, että aseiden vienti liittyy aina EU:n turvallisuuspolitiikkaan. Aseiden vienti ei ole itsenäinen tai erillinen ala. Nämä asiat eivät rajoitu ainoastaan sotilaalliselle tai taloudelliselle alalle, koska vientiin liittyy yritysten voitto, ja tämä on aina yhteydessä menettelytapoihin. Sen vuoksi haluaisin tukea niitä, jotka ehdottavat, että keskusteluja käydään neuvoston täydessä kokoonpanossa kokouksessa, jossa käsitellään unionin politiikkaa viennin ja puolustusyhteistyön alalla. Meillä on esimerkiksi huomattava määrä huomautuksia ja epäilyksiä Mistral-hyökkäysalusten viemisestä Venäjälle, mutta jos tarkastelemme asiaa toisella tavalla ja pohdimme esimerkiksi Euroopan ohjuspuolustusjärjestelmän rakentamista, mielestäni olisi etujemme mukaista ottaa Venäjä mukaan asiaan. Toisin sanon, lyhyesti todettuna, nämä asiat eivät ole niin selviä, kuin miltä ne vaikuttavat.

  Katarína Neveďalová (S&D). – (SK) En ole missään nimessä asealan tai samankaltaisen alan asiantuntija, mutta olen täällä tänään pasifistina, ja haluaisin tarkastella tätä ongelmaa Euroopan unionin tavallisen kansalaisen näkökulmasta. On otettava huomioon, että Euroopan unioni tuottaa jatkuvasti aseita tällä hetkellä ja että maailmassa on käynnissä lähes 30 sotaa sekä lukuisia muita alueellisia ja paikallisia konflikteja ja että meidän pitäisi myös ymmärtää, että tuotamme aseita, jotka on suoraan tarkoitettu hävittämistä ja tappamista varten.

Meidän pitäisi ehkä pohtia, olisiko parempi, että joka vuosi valtioiden talousarvioihin antamamme varat, joilla aseistetaan tai varustetaan armeijoita, siirretään jollain tavalla koulutukseen, mistä olisi talouskriisin aikana paljon enemmän hyötyä kuin aseista. Minua kiinnostaa myös kovasti, miten jotkut teistä ehkä vastaavat tähän kysymykseen: kuinka moni jäsenvaltio on vähentänyt puolustusmäärärahojaan tämän talouskriisin aikana ja kuinka paljon? Ehkä meidän kaikkien pitäisi pohtia tätä, koska en usko, että tarjoamme hyvän esimerkin nuoremmille sukupolville uskomalla, että esimerkiksi ammunnan, mikä on itse asiassa eräänlaista tuhoamista, pitää olla olympialajin tasolla.

  Olivier Chastel, neuvoston puheenjohtaja. – (FR) Arvoisa puhemies, tämä oli erittäin mielenkiintoinen keskustelu, ja haluaisin palata kahteen käsitteeseen hieman tarkemmin.

Ensinnäkin haluaisin muotoilla uudelleen vastuuta koskevan käsitteen. Yhteisen kannan 4 artiklan 2 kohdan mukaan päätös sotilasteknologian tai puolustustarvikkeiden siirrosta tai siirron epäämisestä on kunkin jäsenvaltion omassa harkinnassa. Näin ollen tämä vastuu on ensinnäkin kansallisella tasolla ja yhteisessä kannassa tätä vastuuta ei viedä selvästikään pois jäsenvaltioilta, vaan sen perusteella otetaan käyttöön monenlaisia säännöksiä, joilla varmistetaan tietojen tehokas koordinointi ja vaihto jäsenvaltioiden välillä.

Toinen käsite, johon haluaisin palata, on avoimuutta koskeva käsite. Yhteisen kannan mukaan jäsenvaltioiden on laadittava vuosikertomus aseviennistään. Näiden kansallisten kertomusten perusteella laadittu Euroopan unionin kertomus julkaistaan vuosittain, ja siinä annetaan tietoa myönnettyjen lupien taloudellisesta arvosta vastaanottajamaan ja sotilastarvikkeiden luokan mukaan eriteltyinä sekä evättyjen lupien määrästä ja mahdollisista myöhemmistä kuulemisista jäsenvaltioiden kanssa.

Euroopan unionin vuosikertomuksen lisäksi yhteisessä kannassa edellytetään, että jäsenvaltiot julkaisevat kansallisia kertomuksia puolustusteknologian ja -tarvikkeiden viennistä. Yhteisessä kannassa tavoiteltu avoimuus koskee sen vuoksi Euroopan unionin tasoa ja kansallista tasoa, mutta on totta, että Euroopan unionin olisi näytettävä esimerkkiä tässä asiassa.

Haluaisin myös sanoa, kuten monet teistä ovat huomauttaneet, että yhteinen kanta merkitsee huomattavaa edistysaskelta käytännesääntöihin verrattuna. Yhteinen kanta hyväksyttiin joulukuussa 2008, eli alle kaksi vuotta sitten. On kohtuullista, että sallimme yhteisen kannan mukaan käyttöön otetuille uusille säännöksille aikaa tulla voimaan ennen kuin ryhdymme tarkistamaan tällaista uutta järjestelmää, vaikka nyt, kun olen kuunnellut teitä ja ymmärtänyt, mitä olette esittäneet, vaikuttaisi houkuttelevalta tiukentaa sitä tai liittää siihen seuraamusjärjestelmä.

Lopuksi hyvin erityisen kysymyksen selventämiseksi haluaisin rauhoittaa teitä, että yhteisestä kannasta on keskusteltu useasti poliittisella tasolla erityisesti neuvostossa etenkin Kiinaa koskevan asevientikiellon yhteydessä.

  Frédérique Ries (ALDE). – (FR) Arvoisa puhemies, en voi vedota mihinkään työjärjestyksen artiklaan. Haluaisin vain välittää tämän tärkeän uutisen: Iranin ulkoministeri on juuri ilmoittanut, että hän on lykännyt Sakineh Mohammadi-Ashtiani kuolemaan kivittämistä koskevaa tuomiota.

Me kaikki Euroopan parlamentissa olemme ponnistelleet ja koko maailman demokraattiset voimat ponnistelevat tällä hetkellä, että saataisiin enemmän aikaan kuin tuomion lykkääminen ja että hänen tuomionsa kumotaan. Tämä on alku, ja meidän on jatkettava toimia. Olen pahoillani, mutta minusta nämä tiedot oli jaettava.

  Puhemies. – (IT) Kiitos, Frédérique Ries. Tämä on juuri se, mitä sanoin istuntoa avattaessa, kun ilmoitin tämän uutisen, ja olen tyytyväinen, että vahvistatte tämän. Jatkamme taistelua, jotta oikeudenkäynti käydään uudelleen ja yleisesti, jotta ihmisoikeuksia noudatetaan kaikkialla maailmassa.

Keskustelu on päättynyt.