Hakemisto 
 Edellinen 
 Seuraava 
 Koko teksti 
Puheenvuorot
Maanantai 18. lokakuuta 2010 - Strasbourg EUVL-painos

3. Puhemiehen ilmoitukset
Puheenvuorot videotiedostoina
PV
MPphoto
 

  Puhemies. (PL) Aluksi haluaisin tiedottaa teille lyhyesti neljästä asiasta. Olin erittäin tyytyväinen kuullessani, että Liu Xiaobo oli saanut Nobelin rauhanpalkinnon. Tämä ihmisoikeustaistelija on edelleen vankilassa, koska hän on toiminut rauhanomaisesti sananvapauden puolesta Kiinassa. Arvostamme Kiinan viranomaisten viimeaikaisia ponnistuksia vapaan maailman poliittisten, taloudellisten ja yhteiskunnallisten normien saavuttamiseen johtavalla tiellä. Ne eivät kuitenkaan vieläkään riitä, ja siksi moninkertaistamme kehotuksemme vapauttaa Liu Xiabo, Saharov-palkinnon voittaja Hu Jia ja muut ihmisoikeuksien puolustajat vankilasta. Euroopan parlamentti suojelee ja puolustaa jatkuvasti ihmisoikeuksia.

Toiseksi, Euroopan parlamentti järjestää tällä viikolla monia tapahtumia, jotka liittyvät eiliseen kansainväliseen päivään köyhyyden poistamiseksi. Monilla meistä on siihen liittyvä rintamerkki. Tälle aiheelle omistettujen täysistuntokeskustelujen lisäksi pyydän teitä osallistumaan Bronisław Geremek -aukiolla huomenna kello 14.15 järjestettävään tilaisuuteen, jossa on mukana YK:n pääsihteeri Ban Ki-Moon.

Kolmanneksi, vietämme tänään neljännen kerran EU:n ihmiskaupan vastaista päivää. Suhtaudumme tähän ongelmaan erittäin vakavasti. Neuvottelemme tällä hetkellä ehdotuksesta direktiiviksi ihmiskaupan ehkäisemisestä ja torjumisesta.

Neljänneksi ja viimeiseksi haluaisin kutsua teidät kuuntelemaan keskiviikkona kello 12.00 parlamentin puhemieskauteni väliarviointia. Siinä tehdään yleinen yhteenveto Euroopan parlamentin edistymisestä ja erityisesti siitä, mitä olette tänä aikana saaneet aikaan, sekä aloitteista, jotka itse olen käynnistänyt, siitä, missä me olemme ja mikä on asemamme muuttuneessa Euroopan unionissa, miltä Euroopan unioni näyttää ja yhteistyöstä muiden toimielinten kanssa. Mielestäni teillä on oikeus saada nämä tiedot kauteni puolivälissä.

 
Oikeudellinen huomautus - Tietosuojakäytäntö