Puhemies. – (DE) Esityslistalla on seuraavana neuvoston ja komission julkilausumat EVV:n pääjohtajien nimityksistä.
Enikő Győri, neuvoston puheenjohtaja. − (EN) Arvoisa puhemies, haluan kiittää komission jäsentä ja arvoisia parlamentin jäseniä – rakkaita entisiä kollegoitani – siitä, että sain tilaisuuden kommentoida neuvoston puolesta uusien Euroopan valvontaviranomaisten – EVV:n – puheenjohtajien ja toimitusjohtajien nimitysprosessia ja niitä periaatteita, joiden olisi ohjattava heitä tehtäviensä hoidossa.
EVV-asetuksissa, jotka hyväksyimme vajaat kolme kuukautta sitten, ei anneta neuvostolle erityistä roolia kunkin EVV:n puheenjohtajan ja toimitusjohtajan nimittämisessä, josta huolehtivat viranomaisten hallintoneuvostot.
Näin ollen EVV-asetusten mukaisesti kunkin EVV:n puheenjohtajan nimittää hallintoneuvosto. Lisäksi EVV-asetuksissa annetaan ratkaiseva rooli Euroopan parlamentille, jolle on annettu mahdollisuus vastustaa kyseisten pääjohtajien nimitystä ja irtisanoa puheenjohtaja toimestaan hallintoneuvoston päätöksen jälkeen.
Mikä sitten on neuvoston paikka tässä suunnitelmassa? Neuvosto on toisena lainsäätäjänä sopinut parlamentin kanssa, että näihin asetuksiin lisätään säännöksiä, joiden tarkoitus on varmistaa, että kunkin EVV:n hallintoneuvoston jäseniä – johtokuntaa – puheenjohtajaa ja toimitusjohtajaa suojaa ja sitoo tiukka riippumattomuus, jotta he toimivat ainoastaan unionin edun mukaisesti.
En aio lainata kokonaan asetusten säännöksiä ja erityisesti 42, 46, 49 ja 52 artiklaa, mutta niiden henki on selvä: hallintoneuvostojen äänivaltaiset jäsenet, puheenjohtaja ja toimitusjohtaja toimivat pyytämättä tai ottamatta ohjeita unionin toimielimiltä tai laitoksilta, jäsenvaltioiden hallituksilta tai muilta julkisilta tai yksityisiltä elimiltä, eivätkä nämä puolestaan pyri vaikuttamaan puheenjohtajaan tai toimitusjohtajaan heidän suorittaessaan tehtäviään.
EVV-asetuksiin sovelletaan EU:n toimielinten hyväksymiä henkilöstösääntöjä. Ne myös sisältävät joukon keskeisiä säännöksiä, joiden tarkoitus on taata, että kunkin viranomaisen puheenjohtaja ja toimitusjohtaja valitaan mahdollisimman objektiivisesti, tiukasti asetusten 48 ja 51 artiklassa vahvistettujen arviointiperusteiden pohjalta.
Toimitusjohtajan toimeen tarvittavan johtokokemuksen lisäksi huomautan, että molemmissa artikloissa luetellaan arviointiperusteina ansiot, pätevyys, finanssimarkkinoiden toimijoiden ja markkinoiden tuntemus sekä finanssivalvontaan ja finanssialan sääntelyyn liittyvä kokemus.
Rahoituksen osalta neuvosto asetti EVV:lle kunnianhimoiset tavoitteet asetuksia hyväksyessään, ja olen varma, että sama päti parlamentin kohdalla. Nyt on molempien toimielinten tehtävä budjettivallan käyttäjinä varmistaa, että nämä tavoitteet muutetaan asianmukaisiksi määrärahoiksi joka vuosi, komission talousarvioesityksen pohjalta.
Puheenjohtajavaltio pitää myös erittäin tärkeänä, että kaikki jäsenvaltiot täyttävät velvoitteensa uusia viranomaisia kohtaan. Neuvostolle toisena lainsäätäjänä on ratkaisevan tärkeää, että asetusten kaikki säännökset pannaan täytäntöön täysimääräisesti ja tarkasti. Odotamme Euroopan komission perussopimusten valvojana varmistavan, että näin todella tapahtuu.
Kuten arvoisat parlamentin jäsenet varmasti tietävät, komissiolle on asetusten johdanto-osan 55 kappaleessa myös annettu vastuu laatia lopullinen ehdokasluettelo kunkin viranomaisen ensimmäisen puheenjohtajan valintaprosessia ohjaamaan. Parlamentti ja neuvosto sopivat tästä alkumenettelystä asetuksia hyväksyessään.
Toivon puheenjohtajien pystyvän nyt aloittamaan työnsä. On ensisijaisen tärkeää, että uudet viranomaiset ovat toimintavalmiita mahdollisimman pian. Ne ovat olennainen osa EU:n reaktiota finanssikriisin tuomiin haasteisiin. Meillä ei ole varaa odottaa, ja olen varma, että voin luottaa parlamentin antavan täyden tukensa uusien viranomaisten sujuvan perustamisen ja toiminnan varmistamiseksi.
Tuloksena hyvästä yhteistyöstä parlamentin ja neuvoston välillä EU:lla on upouusi valvontaviranomaisrakenne. On yhteinen velvollisuutemme varmistaa, että EVV:t pääsevät asiaan mahdollisimman pian.
Parlamenttiin myönteisesti suhtautuvan puheenjohtajavaltion edustajana olen täysin sitoutunut työskentelemään mahdollisimman harmonisesti Euroopan parlamentin kanssa, ja toivon myös voivani työskennellä uskollisena kumppanina toimivan parlamentin kanssa.
Michel Barnier , komission jäsen. − (FR) Arvoisa puhemies, arvoisa ministeri, hyvät parlamentin jäsenet, Euroopan unioni sai 1. tammikuuta uuden finanssialan valvontajärjestelmän.
Tämä järjestelmä, yhdistettynä markkinoiden ja finanssialan toimijoiden sääntelyn perusteelliseen uudistukseen, lisää unionin finanssivakautta, ja uskon sen myös laajentavan finanssialan mahdollisuuksia ja antavan sille vakaan perustan, mikä on äärimmäisen tärkeää maillemme.
Haluan aloittaa onnittelemalla Euroopan parlamenttia siitä keskeisestä roolista, joka sillä on ollut tässä prosessissa useita vuosia. Meidän on pitkälti kiittäminen Euroopan parlamenttia siitä, että meillä nyt on tehokkaampi finanssialan valvontajärjestelmä ja että opimme tämän alan, kuten muidenkin, kriisien kokemuksista.
Lähestymme nyt näiden kolmen Euroopan valvontaviranomaisen muodostaman uuden rakenteen luomisen loppuvaihetta, jossa nimitämme puheenjohtajat ja toimitusjohtajat tulevina päivinä. Hyvät parlamentin jäsenet, nimitysmenettelyt on hoidettu täysin avoimesti ja noudattaen täysimääräisesti viranomaisten perustamista koskevia asetuksia sekä muita sääntöjä, joilla säännellään unionin sääntelyvirastojen johtajien nimittämistä.
Näihin kuuteen juuri mainitsemaani tehtävään haki noin 275 henkilöä. Kaikkia hakemuksia tarkasteltiin huolellisesti ja objektiivisesti. Eri sidosryhmille, Euroopan parlamentille, hallintoneuvostolle ja komissiolle itselleen, annetuista tehtävistä pidettiin tunnollisesti kiinni. Tulevaisuudessa aiomme edelleen varmistaa, että prosessi on avoin ja asianmukaisesti suunniteltu, jotta Euroopan parlamentin talous- ja raha-asioiden valiokunta voi parhaalla mahdollisella tavalla hoitaa erittäin tärkeän tehtävänsä.
Tämä parlamentti on asettanut ja asettaa edelleen suuria vaatimuksia näille viranomaisille, ja mielestäni se on oikeassa. Se esittää vaatimuksia, jotka ymmärrän. Kuten parlamentti, komissio katsoo, että viranomaisten puheenjohtajat ja toimitusjohtajat on valittava ansioiden, kokemuksen, riippumattomuuden, sitoutumisen Eurooppaan sekä finanssimarkkinoiden valvontaan ja sääntelyyn liittyviä kysymyksiä koskevan tiedon perusteella. Hyvät parlamentin jäsenet, tässä hengessä meneillään olevia valintamenettelyitä on tähän mennessä hoidettu saamiemme hakemusten pohjalta.
Lisäksi, koska parlamentti ja neuvosti päättivät viranomaisten perustamista koskevien asetusten 68 artiklassa, että puheenjohtajiin ja toimitusjohtajiin sovelletaan unionin toimielinten henkilöstöön sovellettavia sääntöjä, komissio on varmistanut, että näin tapahtuu ja että tällä alalla kuten muillakin noudatetaan asetuksia.
Hyvät jäsenet, olette ilmaisseet olevanne huolissanne viranomaisten pääjohtajien palkoista ja enimmäisiästä. Olemme tältä osin tutkineet kaikkia lähestymistapoja saavuttaaksemme mahdollisimman suuren jouston, ja tätä kysymystä voidaan tarvittaessa tarkastella uudelleen viranomaisten toimintaa tarkistettaessa, mikä on tarkoitus tehdä vuoden 2013 loppupuolella.
Tuen myös parlamentin aikomusta saavuttaa ihanteellinen sukupuolitasapaino viranomaisten johtoportaassa. Esivalintamenettelyssä komissio sovelsi tiukasti yhtäläisten mahdollisuuksien periaatetta rekisteröityjen hakemusten pohjalta. Huomautan tässä yhteydessä, että viimeisimmässä toimitusjohtajien nimitysprosessissa, joka on vielä kesken, kaksi erittäin kyvykästä naista on mukana kilvassa yhdestä toimitusjohtajan toimesta.
Olen täysin samaa mieltä parlamentin kanssa siitä, että tarvitsemme vahvoja viranomaisia, jotka ovat riippumattomia poliittisesta tai muunlaisesta asioihin puuttumisesta. Puheenjohtajien, toimitusjohtajien ja hallintoneuvostojen äänivaltaisten jäsenten on oltava täysin riippumattomia ja toimittava ainoastaan unionin edun mukaisesti. Parlamentti ja neuvosto ovat kirjanneet tämän periaatteen viranomaisten perustamista koskeviin asetuksiin, erityisesti 42, 46, 49 ja 52 artiklaan, joihin ministeri Győri juuri viittasi.
Komissio hoitaa velvollisuutensa EU:n lainsäädännön valvojana täysimääräisesti varmistaakseen näiden artiklojen tiukan soveltamisen. Haluan lisätä, että komissio on läsnä viranomaisten hallintoelimissä ja että se on tietenkin tältä osin valppaana taatakseen, että kaikki tehtävät päätökset ovat unionin edun mukaisia.
Hallintoneuvoston kokoonpanon osalta komissio on jo painottanut, että on oikeudellisesti välttämätöntä ja poliittisesti tärkeää taata, että hallintoneuvostot koostuvat toimivaltaisten kansallisten viranomaisten johtajista. Olen henkilökohtaisesti kirjoittanut viranomaisille tämän seikan selventämiseksi tapauksissa, joissa selvennystä tarvittiin. Jotkin kansalliset viranomaiset ovat sen jälkeen muuttaneet edustustaan. Muiden on vielä tehtävä se. Voitte olla varmoja siitä, että komissio pitää tätä seikkaa erittäin tarkasti silmällä ja on asiassa joustamaton.
Viranomaisten hallintoneuvostojen kokoonpanon on vastattava täysin toiveitanne ja lainsäätäjän toiveita yleensä, ja huolehdin henkilökohtaisesti siitä, että kansallisten viranomaisten johtajat ovat todella läsnä vähintään, toistan, vähintään kaksi kertaa vuodessa viranomaisten perustamista koskevien asetusten 40 artiklan mukaisesti.
Lopuksi haluan sanoa, hyvät parlamentin jäsenet, että tuen parlamentin aikomusta varmistaa, että viranomaisilla on taloudelliset ja henkilöstöresurssit, joita tarvitaan niiden tehtävien hoitamiseen uskottavasti. Budjettivallan käyttäjä voi luottaa komission tekniseen tukeen sen varmistamiseksi, että viranomaisille annetut velvollisuudet ja toisaalta tietenkin niille näiden velvollisuuksien hoitamiseksi osoitetut resurssit ovat johdonmukaisessa suhteessa toisiinsa.
Arvoisa puhemies, hyvät parlamentin jäsenet, nyt on olennaista saada menestyksekkäästi päätökseen menettelyt viranomaisten puheenjohtajien ja toimitusjohtajien nimittämiseksi ja vahvistamiseksi. Viranomaisten on päästävä töihin. Voin vakuuttaa teille, että saan joka päivä todisteita näiden uusien viranomaisten hyödyllisyydestä, koska käännymme niiden puoleen tällä hetkellä lähes päivittäin.
Tehtävät, joita viranomaisten on hoidettava yhteistyössä Euroopan järjestelmäriskikomitean kanssa, ovat äärettömän tärkeitä. Halusimme niiden olevan täysin toimintakykyisiä 1. tammikuuta alkaen. Nyt on jokaisen meistä velvollisuus omassa erityisroolissamme antaa niille mahdollisuus hoitaa tehtävänsä nopeasti ja hyvissä olosuhteissa. Tähän tavoitteeseen päästäkseen ne tarvitsevat toimielimenne täyden tuen.
Haluan vakuuttaa tässä yhteydessä komission aikovan osaltaan varmistaa, että lainsäätäjän tahtoa noudatetaan täysimääräisesti ja että viranomaiset toimivat yksinomaan ja ainoastaan Euroopan unionin eduksi.
Puhetta johti varapuhemies Dagmar ROTH-BEHRENDT
Jean-Paul Gauzès, PPE-ryhmän puolesta. – (FR) Arvoisa puhemies, arvoisa puheenjohtaja Győri, arvoisa komission jäsen Barnier, tämä nyt käymämme keskustelu ei ole oikeudellinen keskustelu; se on todellinen poliittinen keskustelu. Se on keskustelu Euroopan finanssialan sääntelyn tulevaisuudesta. Se on parlamentin neuvoston kanssa, komission ohjauksessa, tekemän työn yhden osan huipentuma. Sen vuoksi aion puhua suoraan.
Meille kyse ei ole jonkinlaiseen vallankumoukseen heittäytymisestä tai muskeleidemme esittelystä huvin vuoksi. Kyse on sen varmistamisesta, että henkeä, joka vallitsi neuvoston ja parlamentin välisiä sopimuksia tehtäessä, todella kunnioitetaan. Kyse ei ole poliittisesta oppitunnista. Teksteillä ei ole merkitystä. Tunnemme tekstit. Merkitystä on tavalla, jolla nämä tekstit pannaan täytäntöön. Tältä osin haluan kiittää komission jäsentä hänen puheenvuoronsa selkeydestä.
Emme koskaan ole pyrkineet kyseenalaistamaan komissiota, ja komission jäsenen sanat ovat täysin yhdenmukaisia parlamentin toiveiden kanssa. Puhumme poliittisesta teosta, jonka sanoma on tämä: "Nämä elimet on perustettu, joten meidän on annettava niille konkreettiset resurssit asianmukaista toimintaa varten."
Silti meillä on kuitenkin epäluuloja, ei pelkkiä epäilyksiä, tavasta, jolla nämä säädökset on tosi asiassa pantu täytäntöön joissakin jäsenvaltioissa, niissä, jotka haluavat purkaa unionin valvontaa ja estää finanssialan sääntelyn unionin tasolla. Tätä me vastustamme, koska katsomme, että jos näin on tapahtunut, meitä on huijattu valvontaa koskeneissa neuvotteluissa. Neuvottelut olivat pitkät; ne olivat vaikeat. Kaikki tekivät kompromisseja. Belgia teki puheenjohtajavaltiona hienoa työtä, ja komission jäsen sysäsi asiaa poikkeuksellisella tavalla eteenpäin. Nyt vaarana on, ettei näillä viranomaisilla ole todellista valtaa; nimitetyn henkilöstön alhaisen aseman takia, sen takia, etteivät jäsenvaltiot valinneet parhaita, ja ehkä sen takia, etteivät palkat olleet houkuttelevia.
Joka tapauksessa parlamentti tarvitsee tänään konkreettisen vastauksen. Arvoisa ministeri, minun on sanottava teille, huolimatta teitä kohtaan tuntemastani ystävyydestä sen takia, että olemme istuneet samalla penkillä, samassa ryhmässä ja samassa valiokunnassa, että kirje, jonka olen nähnyt ja joka, myönnän kyllä, on vain ensimmäinen luonnos, on riittämätön.
Annan teille Euroopan kansanpuolueen ryhmän (kristillisdemokraattien) vastauksen. Se on yksinkertainen. Sanoitte, neuvoston puolesta, että yhdytte täysin komission jäsenen puheenvuoroon. Voin sanoa, että meille tämä on tyydyttävä julkilausuma. Komission jäsenen ilmaisema kanta on täsmällinen. Siinä käsitellään henkilöstöresursseja ja määrärahoja. Kirjeessänne on todettava: "Yhdymme lähes kaikkeen komission jäsenen sanomaan." Hyvä puheenjohtaja Győri, tämä on erittäin tärkeää.
Yhdymme lähes kaikkeen, mitä komission jäsen sanoi täysistunnossa tänä iltana.
Udo Bullmann, S&D-ryhmän puolesta. – (DE) Arvoisa puhemies, hyvät kollegat, miksi olemme täällä? Komission jäsen Barnier sanoi meidän olevan täällä, koska Euroopan parlamentti on onnistunut perustamaan Euroopan valvontaviranomaiset, jotka ovat nimensä arvoisia. Tämä ei ollut osa neuvoston suunnitelmaa. Tämä ei ollut osa jäsenvaltioiden suunnitelmaa. Komissiollakin oli epäilyksiä siitä, miten pitkään sinnittelisimme tämän uuden toimielimen perustamisessa. Neuvosto ymmärtää – sen on ymmärrettävä – ja komissiokin ymmärtää – mahdollisesti jopa oman arvionsa pohjalta – miksi olemme huolissamme.
Ei, tämä Euroopan parlamentti – ja mielestäni tämä on kaikkien ryhmien kanta, ei vain meidän sosiaalidemokraattien – ei salli kansallisia pelejä, jotka horjuttavat uusien valvontaviranomaisten toimivaltaa. Tämän vuoksi olemme tietenkin kiinnostuneita henkilöstön nimittämisestä. Meillä on oikeuksia tässä asiassa – meitä on kuultava.
Pari seikkaa tosiaankin antaa meille aihetta huolestua. Me saamme henkilöluetteloita ja saamme luetteloita, joista emme varsinaisesti voi nähdä, onko niiden kohdalla sovellettu sukupuoliperustetta. Meille annetaan ehdotuksia, joita tarkastellessamme – ja sanon tämän arvostaen kyseisiä henkilöitä – emme näe ketään, josta uskoisimme, ettei hän pystyisi tekemään työtään asianmukaisesti. Nämä ovat selvästi hyviä ihmisiä, jotka ovat jo työssään osoittaneet pystyvänsä tekemään hyvää työtä, mutta ihmiset, jotka meille on esitelty, eivät ole ihmisiä, jotka edellisen työnsä antaman auktoriteetin perusteella voisivat todella sanoa kansallisille valvontaviranomaisille, mikä heidän paikkansa olisi konfliktin sattuessa. Siellä missä on unionin valvontaa, kansallinen liikevoima pysähtyy. Se yllättää meidät ja suututtaa meitä, ja sen on saatava meidät toimimaan.
Ei, nämä menettelyt ovat epätyydyttäviä, ja kysynkin, miksemme voi esimerkiksi noudattaa samaa lähestymistapaa kuin OLAFin vastuullisten henkilöiden kohdalla; siinä asiassa teitä kiinnostaa parlamentin mielipide. Miksemme voi toimia niin? Meillä on vielä toinen tilaisuus toimitusjohtajien kohdalla. Voitte vielä osoittaa olevanne kiinnostuneita Euroopan parlamentin mielipiteestä. Teillä on vielä toinen tilaisuus. Kehotan teitä molempia – arvoisaa neuvoston puheenjohtajaa ja entistä kollegaamme Győriä ja arvoisaa komission jäsen Barnieria – käyttämään tämän tilaisuuden. Voitte ottaa huomioon parlamentin vastalauseet. Voitte kertoa meille erittäin selvästi, miten haluatte työskennellä kanssamme tulevaisuudessa. Voitte kertoa meille erittäin selvästi, mitä tavoitteita tuette vuoden 2013 uudistuksessa ja miten aiotte varustaa toimielimet. Voitte myös tehdä erittäin selväksi, oletteko kiinnostuneita mielipiteestämme niiden henkilöstön jäsenten kohdalla, joita ei vielä ole nimitetty. Siksi pyydän teitä hartaasti Euroopan edun nimissä ilmoittamaan näistä säännöistä nopeasti.
Sylvie Goulard, ALDE-ryhmän puolesta. – (FR) Arvoisa puhemies, arvoisa puheenjohtaja Győri, arvoisa komission jäsen, kiitos että olette luonamme tänä iltana. Olemme tietoisia siitä, että aikaa oli rajoitetusti, joten kiitämme teitä vielä enemmän siitä, että aloitte vastata meille. Mielestäni on tärkeää asettaa motivaatiomme oikeisiin mittasuhteisiin, kuten kollegani ovat tehneet.
Meitä motivoi se, että olemme kuukausia taistelleet yhdessä varmistaaksemme, että oli tilanne "ennen kriisiä" ja on tilanne "kriisin jälkeen", ja että näillä sisämarkkinoilla, jotka ovat helpottaneet finanssipalvelujen ja pankkitoiminnan laajentumista – ja me kannatamme täysimääräisesti kaikkea alalla tehtyä rajat ylittävää työtä – saadaan aikaan yhteisiä sääntöjä ja yhteistä valvontaa. Suoraan sanottuna neuvottelujen aikana – ja lisäksi komission tuella – tuli erittäin selväksi, että me olemme häiriköitä. Näimme selvästi, että jotkin jäsenvaltiot halusivat pitää valvonnan omissa käsissään eivätkä halunneet kenenkään pistävän nenäänsä niiden asioihin.
Hyvä puheenjohtaja Győri, sanotte meille, ettei neuvostolla ole sananvaltaa näiden virkamiesten nimityksissä, mikä on oikeudellisesti katsoen totta, mutta jotkin jäsenvaltiot eivät kerro totuutta. Lisäksi komission jäsen huomautti, että hänen yksiköidensä oli kehotettava joitakin maita lähettämään ylemmän tason henkilöitä. Siksi parlamentti tekee työtään yrittäessään taata riippumattomuuden, resurssit ja määrätietoisuuden viedä asioita eteenpäin.
Olemme tietenkin tietoisia velvollisuuksistamme. Enemmän kuin kukaan muu me haluamme viranomaisten ryhtyvän työhön, koska olemme henkilökohtaisesti osallistuneet niiden perustamiseen. Meillä ei ole halua viivyttää niiden työtä; ajattelen esimerkiksi pankkistressitestejä, jotka ovat erittäin tärkeitä. Asia on kuitenkin niin, että kuten on jo mainittu, me aiomme olla vaativia, me aiomme jättää asian hautumaan ja käyttää riittävästi aikaa sen tutkimiseen yksityiskohtaisesti, mitä kerroitte meille, kukin vuorollanne, ja aiomme tehdä päätöksen omantuntomme mukaan.
Haluan kiittää komission jäsen Barnieria erittäin selkeiden kantojen esittämisestä, ja haluan pyytää teiltä, puheenjohtaja Győri, ettette olisi naiivi. Panokset ovat korkeat.
Sven Giegold, Verts/ALE-ryhmän puolesta. – (DE) Arvoisa puhemies, hyvät naiset ja herrat, hyvät kollegat, mielestäni tässä on kysymys siitä, että hyödynnetään parhaalla mahdollisella tavalla lainsäädännön tarjoamat mahdollisuudet vahvaan finanssivalvontaan Euroopassa, ja meillä on epäilyksiä siitä, käytetäänkö näitä mahdollisuuksia todella kunnolla hyväksi toimielimissä. Näemme menettelyssä puutteita. Parlamentti ei tähän mennessä ole saanut nähdä ehdokasluetteloa etukäteen, ainoastaan lopullisen tuloksen. Olisi erittäin helppoa lähettää meille tämä luettelo toimitusjohtajien osalta. Paikkojen täyttämisessä on aivan selvästi puutteita naisten ja miesten yhtäläisten oikeuksien osalta, ja johtuen tietyistä tapahtumista prosessin aikana meillä on epäilyksiä siitä, täyttävätkö jäsenvaltiot tämän toimielimen paikat todella Euroopan edun nimissä.
Tämä ja muut kohdat kirjeessämme saavat meidät esittämään perustavanlaatuisen kysymyksen. Tämän lisäksi kyse on tietenkin myös yksittäisten henkilöiden soveltuvuudesta, ja jokainen henkilö on arvioitava yksittäin ja pätevyytensä perusteella. Näemme tässä kaksi suurta ongelmaa. Kuulemisissa saimme kuulla yhden ehdokkaista kieltävän sen, että kyseessä on Euroopan toimielin; hän puhui sen sijaan valvontaviranomaisten verkostosta eikä edes asiasta kysyttäessä ollut valmis korjaamaan kantaansa.
Emme saaneet selviä vastauksia kysyessämme, olivatko he valmiita julkistamaan kaikki lobbausyhteydet finanssialaan. Olemme lähettäneet kirjeen kaikille kolmelle ehdokkaalle, ja meidän osaltamme äänestyksen tulos on riippuvainen siitä, saammeko selviä ja tyhjentäviä vastauksia tähän kysymykseen.
Kay Swinburne, ECR-ryhmän puolesta. – (EN) Arvoisa puhemies, EKR-ryhmä on tyytyväinen mahdollisuuteen keskustella näistä kysymyksistä täysistunnossa tänä iltana.
Haluan tehdä selväksi, että ryhmämme mielestä kaikki talous- ja raha-asioiden valiokunnalle eilen esitellyt kolme ehdokasta EVV:n puheenjohtajiksi ovat täysin päteviä ja kelvollisia hoitamaan kyseiset tärkeät tehtävät.
Nyt antamani kommentit koskevat pelkästään prosessia, jota on noudatettu tähän pisteeseen pääsemiseksi. Haluaisin siksi tulevissa valintaprosesseissa tavoitteena olevan ehdokkaiden rekrytoimisen mahdollisimman suuresta joukosta lahjakkaita ihmisiä, jotta takaamme riippumattoman ajattelun ja uuden moninaisuuden tällaisten viranomaisten ylimmässä johtoportaassa. Tässä tarkoituksessa palkka-asteikon on vastattava näiden tehtävien oletettua korkeaa arvoa. Tarpeettomia ikärajoituksia ja kaikkia muita arviointiperusteita kuin teknisiä taitoja ja pätevyyttä olisi vältettävä kaikin tavoin.
Voimme parantaa toimintaamme tästä kerrasta prosessin ja parlamenttiin sovellettavan avoimuuden osalta. Toivon, että tämä pannaan merkille tulevaisuudessa.
Marta Andreasen, EFD-ryhmän puolesta. – (EN) Arvoisa puhemies, en usko näitä viraston johtajan toimia tarvittavan, koska en usko itse virastoja tarvittavan. Merkitseekö uuden valvontatason nimeltään EAMV luominen parannusta verrattuna nykyisiin valvontaviranomaisiin? Mielestäni aiheutamme näin vain sekaannusta siitä, kuka on vastuussa mistä.
Tuottaako valvontaviranomainen säädöksiä, jotka soveltuvat maailman suurimmalle talousalueelle? En usko. Luulen, että sen sijaan omaksutaan markkinavastaisen porukan suosikkiteoriat ja pakotetaan Lontoon City hyväksymään ne. Viime vuosien finanssitoiminnan aiheuttamat ongelmat johtuivat siitä, että ne, joiden tehtävä oli valvoa sääntökirjojen noudattamista, joko repivät ne tai eivät piitanneet niistä.
Ei ole mitään takeita siitä, että nämä viranomaiset tekevät mitään paremmin. Lisäksi meille on esitelty vain yksi ehdokas kuhunkin toimeen – täysin epädemokraattista toimintaa. Prosessi on tietenkin sama kuin se, jota käytettiin nimitettäessä komission puheenjohtaja, muut komission jäsenet ja korkea edustaja. Voisin jatkaa pitkällä luettelolla. Kehotan teitä kaikki äänestämään näitä ja kaikkia muita ehdokkaita vastaan.
Michel Barnier, komissio. − (FR) Arvoisa puhemies, puhun lyhyesti, koska olen ilmaissut kantani mahdollisimman rehellisesti ja selkeästi. Olen punninnut tarkasti julkilausumani jokaisen sanan, mikä vahvistetaan kirjallisesti kirjeessä, jonka olen allekirjoittanut yhdessä varapuheenjohtaja Šefčovičin kanssa, jotta asia on täysin selvä.
Vastauksena kaikkiin puheenvuoroihinne, joista kiitän teitä, haluan mainita vain kolme seikkaa.
Ensimmäinen koskee viranomaisten puheenjohtajien riippumattomuutta ja auktoriteettia. Olen erittäin tyytyväinen parlamentin täysimääräiseen sitoutumiseen – joka ei yllätä minua ja jonka komissio jakaa – puolustaa tätä riippumattomuutta ja tätä auktoriteettia ja varmistaa, että niitä kunnioitetaan pitkällä aikavälillä. Se on olennaista, ja se on tärkeää tulevaisuuden kannalta, kun pidetään mielessä viranomaisten tehtävien moninaisuus ja painoarvo. Aiemmin otettiin esiin kysymykset luokituslaitoksista ja stressitesteistä. Näissä kysymyksissä tarvitsemme viranomaisia ja niiden uskottavuutta. Tämä oli ensimmäinen seikka, jonka halusin ottaa esiin ja josta parlamentti ja tietenkin komissio ja – toivon ja uskon – neuvosto voivat olla samaa mieltä.
Toinen seikka on valintamenettely. Hyvät parlamentin jäsenet, muistan keskustelut kolmikantaneuvotteluissa, joissa menettelystä käytiin useita keskusteluja ja lopulta päädyttiin sopimukseen lainsäätäjien kesken. Se on mitä on, ja siinä on epäilemättä puutteensa. Palautin itse mieliin uudelleentarkastelulausekkeen menettelyn parantamiseksi. Minulla ei ole syytä – ja sanon tämän teille hyvällä omallatunnolla – ajatella, ettei se olisi antanut hyville ehdokkaille mahdollisuutta tulla valituiksi. Minulla ei ole syytä kyseenalaistaa valittujen ehdokkaiden motiiveja. Saatuani lopullisen ehdokasluettelon ja tavattuani kunkin ehdokkaista henkilökohtaisesti otin itse vastuulleni heidän asettamisensa paremmuusjärjestykseen sen mukaan, mitkä omantuntoni mukaan olivat hyödyllisimmät ja uskottavimmat arviointiperusteet. Näiden ehdokkaiden löytämiseksi luotimme kuitenkin meille annettuihin luetteloihin ja jäsenvaltioiden sääntelyviranomaisilta saamiimme 275 hakemukseen. Meillä on uudelleentarkastelulauseke näiden menettelyjen parantamiseksi, ja epäilemättä niitä voidaan parantaa. Haluan kuitenkin sanoa, hyvällä omallatunnolla, että omalta osaltani minulla ei ole syytä sanoa tai ajatella, ettemme olisi valinneet hyviä ehdokkaita, jotka pystyvät täyttämään velvollisuutensa.
Lopuksi vielä kolmas seikka, jonka osa teistä otti esiin, nimittäin viranomaisten edustuksen taso. Komissio takaa aina, että tämä edustus noudattaa täysimääräisesti asetuksia ja on korkeatasoista. Haluan esittää vilpittömät kiitokseni Euroopan parlamentille siitä, että se on tukenut meitä tässä äärimmäisen ratkaisevassa asiassa, joka on myös yksi avaimista uskottavuuteen.
Arvoisa puhemies, hyvät parlamentin jäsenet, tämän halusin sanoa, ennen kuin me kaikki poistumme ja jätämme asian hautumaan, kuten yksi puhujista sanoi. Tämän halusin antaa teille vakuudeksi – jonka haluan ilmaista henkilökohtaisesti kaikkien komission jäsenten puolesta – siitä, että olemme valppaita ja varmistamme, että viranomaiset menestyvät. Näin saamme aikaan todellisen unionin valvonnan, joka ei korvaa kansallisia valvontaviranomaisia vaan saa ne työskentelemään yhdessä tehokkaammin ja jolla on oma toimivaltansa kohdattaessa haasteita ja riskejä, jotka ovat nyt selvästi kansainvälisiä.
Me tarvitsimme, ja nyt meillä suureksi osaksi on, teidän ansiostanne, nämä kolme tutkaa, nämä kolme viranomaista Euroopan järjestelmäriskikomitean lisäksi. Hyvät parlamentin jäsenet, nyt on välttämätöntä, että kaikki pääsevät nopeasti töihin, sillä suoraan sanottuna olen huomannut markkinoiden liikkuvan erittäin nopeasti, paljon meitä nopeammin, tässä demokratian ajassamme, ja viranomaisten on työskenneltävä nopeasti.
Enikő Győri, neuvoston puheenjohtaja. − (EN) Arvoisa puhemies, arvoisat parlamentin jäsenet, haluan ensin vastata kysymykseen, joka tuli esiin erittäin usein tässä keskustelussa: suostuuko neuvosto tarkistamaan asetuksen nimitysmenettelyä?
Tiedän, että samassa johdanto-osan kappaleessa todetaan puheenjohtajien nimitysten osalta, että myöhempiä nimityksiä varten olisi tarkasteltava kertomuksessa, onko tarpeen, että komissio laatii lopullisen ehdokasluettelon.
Tiedän myös, että asetuksen 81 artiklassa säädetään myös, että komission kertomus toimitetaan Euroopan parlamentille ja neuvostolle viimeistään 2. tammikuuta 2014 ja tämän jälkeen kolmen vuoden välein. Tämä siis antaa meille tilaisuuden parantaa asetusta aikanaan käytännön kokemusten perusteella, ja tässä hengessä toivon rakentavan vuoropuhelun toimielintemme välillä tasoittavan tietä tulevalle arvioinnille.
neuvoston puheenjohtaja. − (HU) Arvoisa puhemies, puheet, jotka komission jäsen ja minä pidimme, perustuivat meidän molempien toimivaltuuksiin. Saimme talousvaliokunnan puheenjohtajan kirjeen, ja me molemmat pyrimme vastaamaan toimivaltaamme kuuluviin kysymyksiin. Minä pyrin vakuuttamaan teidät siitä, että riippumattomuus on taattu, ja talousarviota laadittaessa neuvoston ja parlamentin tehtävä taloudellisen vastuun jakavina toimieliminä on varmistaa, että nämä toimielimet ovat toimintavalmiita. Näin ollen tehtävät on mielestäni jaettu selkeästi kaikkien toimielinten välillä, ja ne ovat epäilemättä sitoutuneita asiaan.
Ecofin-neuvoston puheenjohtajan ministeri György Matolcsyn tänään lähettämä kirje, joka oli vastaus talous- ja raha-asioiden valiokunnan puheenjohtajan tänä aamuna lähettämään kirjeeseen, kirjoitettiin tässä hengessä, ja luotan siihen, että katsotte sen yhdessä komission kannan kanssa olevan tyydyttävä vastaus. Neuvosto ja puheenjohtajavaltio antavat tälle täyden tukensa. Tämä oli parlamentin jäsen Gauzèsin kysymys, johon komissio vastasi toimivaltaansa kuuluvien seikkojen osalta. Toivon siksi, ettei mikään tämän jälkeen estä parlamenttia tukemasta ehdokkaita huomenna ja että valvontaviranomaiset pääsevät vihdoin aloittamaan työnsä.
Puhemies. − (DE) Keskustelun päätteeksi on annettu kolme päätöslauselmaesitystä työjärjestyksen 120 artiklan mukaisesti.(1)
Keskustelu on päättynyt. Äänestys toimitetaan huomenna klo 11.30.
Kirjallinen lausuma (työjärjestyksen 149 artikla)
Alfredo Pallone (PPE), kirjallinen. – (IT) Tämä parlamentti on osallistunut merkittävällä tavalla uusien Euroopan finanssivalvontaviranomaisten perustamiseen. Näin ollen se haluaa korostaa rooliaan myös tänä iltana ja kehottaa neuvostoa ja komissiota sitoutumaan sen takaamiseen, että viranomaiset toimivat riippumattomasti ja että niillä on tarvitsemansa henkilöstö ja resurssit. Tämä pätee riippumatta siitä, kenet nimitetään. EVV:n puheenjohtajien tehtäviin ehdolla olevat henkilöt ovat itse asiassa osoittautuneet päteviksi ammattilaisiksi, ja olen varma, että he pystyvät hoitamaan tehtävänsä puolueettomasti ja enemmän kuin tyydyttävästi. Mielestäni on olennaista tukea ehdokkaita ja varmistaa, että viranomaiset pystyvät aloittamaan työnsä mahdollisimman nopeasti, sillä ratkaistavia ongelmia on paljon ja ne edellyttävät välitöntä toimintaa. Tämä vaatimus sai meidät perustamaan viranomaiset, ja se meidän on muistettava huomenna äänestyksen aikana.