Israelin toimiin osoitetut Horisontti Eurooppa -puiteohjelman varat
16.1.2025
Kirjallisesti vastattava kysymys E-000180/2025
komissiolle
työjärjestyksen 144 artikla
Per Clausen (The Left), Merja Kyllönen (The Left), Jonas Sjöstedt (The Left), Hanna Gedin (The Left), Jussi Saramo (The Left)
Yli 42 000 palestiinalaista on kuollut ja yli 97 000 loukkaantunut sen jälkeen, kun Israel aloitti sotilaallisen hyökkäyksensä Gazan alueelle[1]. YK katsoo, että on selviä merkkejä siitä, että Israel rikkoo joukkotuhontaa koskevaa yleissopimusta[2].
EU on 7. lokakuuta 2024 jälkeen edelleen osoittanut Horisontti Eurooppa -ohjelmansa kautta varoja israelilaisille puolustusalan yrityksille. Yksi niistä on Israelin suurin ilmailu-, avaruus- ja puolustusyritys, Israel Aerospace Industries, joka on 7. lokakuuta lähtien saanut varoja joihinkin kaksikäyttöhankkeisiinsa[3].
Tämä tapahtuu siitä huolimatta, että Horisontti Eurooppa -ohjelman rahoituksessa on noudatettava ihmisoikeusnormeja, kansainvälistä oikeutta ja EU:n perussopimuksia, joissa kielletään rahoittamasta ”operaatioita, joilla on sotilaallista merkitystä tai merkitystä puolustuksen alalla”.
Tiedämme, että EU:n Horisontti Eurooppa -ohjelmasta ennen 7. lokakuuta rahoitettuja ohjelmia hyödynnetään nyt aktiivisesti Israelin sotilaallisessa toiminnassa Gazassa. Niihin sisältyy Skylord drone -ohjelma, jota Israelin puolustusvoimat käyttävät nyt Gazan operaatioissaan[4].
Miten komissio varmistaa, että Horisontti Eurooppa -ohjelman varoja ei osoiteta israelilaisille yliopistoille tai ohjelmiin, joita toteutetaan miehitetyillä alueilla tai joilla on kytkös sotilaalliseen toimintaan, joka suoraan tai välillisesti edistää ihmisoikeusloukkauksia ja kansainvälisen oikeuden rikkomista?
Jätetty: 16.1.2025
- [1] https://www.dr.dk/nyheder/seneste/over-42000-palaestinensere-meldes-draebt-siden-7-oktober-sidste-aar.
- [2] https://www.dr.dk/nyheder/udland/fn-rapport-rimelig-mistanke-om-israel-har-begaaet-folkedrabslignende-handlinger-i.
- [3] https://euobserver.com/eu-and-the-world/ar108cf70a.
- [4] https://euobserver.com/eu-and-the-world/ar108cf70a.