Parlamentin kysymys - E-3396/2001(ASW)Parlamentin kysymys
E-3396/2001(ASW)

    António Vitorinon komission puolesta antama vastaus

    Komissio vahvistaa, että yhteisöllä ei ole toimivaltaa yhdenmukaistaa lainmukaisen täysi-ikäisyyden määritelmää Euroopan unionissa, niin kuin todetaan jo komission puheenjohtajan vastauksessa arvoisan parlamentin jäsenen kirjalliseen kysymykseen E-2821/01[1].

    Joissakin komission ehdotuksissa kuitenkin viitataan täysi-ikäisyyteen, sellaisena kuin se on määritettynä jäsenvaltioissa, tai tiettyyn ikäryhmään kuuluviin henkilöihin. Esimerkkinä voidaan mainita vähimmäisvaatimuksista tilapäisen suojelun antamiseksi siirtymään joutuneiden henkilöiden joukottaisen maahantulon tilanteissa, ja toimenpiteistä näiden henkilöiden vastaanottamisen ja vastaanottamisesta jäsenvaltioille aiheutuvien rasitusten tasapuolisen jakautumisen edistämiseksi 20 päivänä heinäkuuta 2001 annettu neuvoston direktiivi 2001/55/EY[2], jossa viitataan alle 18-vuotiaisiin alaikäisiin, lasten seksuaalisen hyväksikäytön ja lapsipornografian torjumista koskeva komission ehdotus[3] ja uhrin asemasta rikosoikeudenkäyntimenettelyissä 15 päivänä maaliskuuta 2001 tehty neuvoston puitepäätös 2001/220/YOS[4], jossa todetaan, että varsinkin haavoittuvimpia henkilöitä, esimerkiksi ihmiskaupan lapsiuhreja, olisi suojeltava julkisessa oikeudenkäynnissä todistamisen mahdollisesti aiheuttamilta haitallisilta seurauksilta, ja että heidän olisi saatava erityiskohtelua.

    On kuitenkin korostettava, että täysi-ikäisyydellä ja alaikäisyydellä on erilaisia merkityksiä ja että lainmukainen täysi-ikäisyyden käsite ei ole kaikkein tärkein, vaan yleensä viitataan ikään, jossa henkilön siviili- tai rikosoikeudellinen vastuu alkaa.

    Lainmukaisen täysi-ikäisyyden määritelmästä komissio muistuttaa, että Euroopan unionin perusoikeuskirjan 24 artikla takaa lapsen oikeudet. Artikla perustuu lapsen oikeuksista New Yorkissa 20. päivänä marraskuuta 1989 allekirjoitettuun yleissopimukseen, jonka kaikki jäsenvaltiot ovat ratifioineet. Yleissopimuksen 1 artiklassa todetaan, että "tässä yleissopimuksessa lapsella tarkoitetaan jokaista alle 18-vuotiasta henkilöä, ellei lapseen soveltuvien lakien mukaan täysi-ikäisyyttä saavuteta aikaisemmin".

    Tästä seuraa, että yleissopimuksen sopimuspuolet, myös jäsenvaltiot, voivat laskea täysi-ikäisyyden saavuttamisen rajan mainittua 18 vuoden ikää alhaisemmaksi.

    Arvoisan parlamentin jäsenen olisi kuitenkin muistettava, että lapsen oikeuksia koskevaa New Yorkin yleissopimusta ei sovelleta poliittisiin oikeuksiin. Tästä johtuu, että jäsenvaltiot voivat myös nostaa poliittisiin oikeuksiin liittyvää täysi-ikäisyyden rajaa. Täysi-ikäisyydestä päättäminen liittyy olennaisesti myös äänioikeuteen, josta määrätään yleensä perustuslaissa.

    Nykyisin useimmissa jäsenvaltioissa äänioikeus saadaan 18-vuotiaana, vaikka vaalikelpoisuuden saavuttaminen voikin edellyttää korkeampaa ikää. Toisaalta äänioikeusikäraja voi olla alle 18 vuotta esimerkiksi kunnallisvaaleissa.

    Koska täysi-ikäisyyttä koskeva lainsäädäntö kuuluu jäsenvaltioiden toimivaltaan, eikä jäsenvaltioilla ole velvollisuutta ilmoittaa kyseisestä lainsäädännöstä komissiolle, komissiolla ei ole kattavia tietoja "alaikäisen" ja "täysi-ikäisen" määritelmistä jäsenvaltioissa yleensä eikä suhteessa äänioikeuteen.

    Rikosoikeudellisessa mielessä lainmukaisen täysi-ikäisyyden määritelmä ei ole aina oleellisin, vaan on suotavampaa viitata ikään, jossa henkilön rikosoikeudellinen vastuu alkaa. Tämä ikä vaihtelee jäsenvaltioittain. Eräiden lakien perusteella tämä ikä voi olla jopa 21 vuotta. Ennen tätä ikää ja kunkin jäsenvaltion oikeusjärjestelmän mukaan on mahdollista, että henkilöllä ei ole lainkaan rikosvastuuta (kunkin jäsenvaltion lainsäädännössä vahvistettua ikärajaa nuoremmat lapset) tai että henkilön rikosvastuuta on lievennetty jäsenvaltioiden lainsäädännön mukaisesti. Nuorisorikollisen ikä voi näin ollen vaikuttaa siihen, millaista rangaistusta (mieluummin koulutuksellisia toimenpiteitä kuin rangaistustoimenpiteitä) tai menettelyä (suljettujen ovien takana käytävä menettely, erityistuomioistuimet jne.) häneen sovelletaan.

    Vastaavasti myös se, että uhri on alaikäinen, voi olla raskauttava asianhaara rikollisen kannalta. Neuvostossa tarkastellaan parhaillaan komission ehdotuksen pohjalta, missä määrin uhrin ikä voi olla raskauttava asianhaara lapsiin kohdistuneissa rikoksissa.

    Lopuksi komissio korostaa, että "täysi-ikäisen" ja "alaikäisen" käsitteet on alunperin määritetty oikeusjärjestyksen puitteissa eikä niillä ole yhteyttä tilastotieteeseen. Esimerkiksi työllisyyden alalla ei käytetä käsitteitä "täysi-ikäinen" tai "alaikäinen". Ilmaisu "työssäkäyvä väestö" on taloudellinen käsite. Tietojen vertailtavuuden varmistamiseksi on sovittu kansainvälisesti, että ilmaisulla "työssäkäyvä väestö" tarkoitetaan 15—64-vuotiaiden ikäryhmää. Kansainväliset järjestöt (ILO, YK, Eurostat, OECD jne.) ovat soveltaneet tätä sopimusta jo vuosia. Yhteisön työvoimaa koskevan otantatutkimuksen järjestämisestä annetun neuvoston asetuksen (EY) N:o 577/98 täytäntöönpanosta työttömyyden määritelmän osalta 7 päivänä syyskuuta 2000 annetussa komission asetuksessa (EY) N:o 1897/2000[5] vahvistetaan, että jo 15-vuotias on työtön, jos hän on vailla työtä, etsii työtä aktiivisesti tai on käytettävissä työntekijänä.

    Ikärajan (15 vuotta) valinta vastaa ikää, jossa henkilö voi aloittaa työnteon useimmissa jäsenvaltioissa ja jossa oppivelvollisuus yleensä päättyy, kun taas 64-vuoden ikä vastaa yleensä ikää, jossa työnteko päättyy.

    Lapsityöstä puhuttaessa viitataan alle oppivelvollisuusikäisten tekemään työhön.

    EYVL C 28 E, 06/02/2003