Clearstream, Menatep ja Bolkestein
30.5.2005
KIRJALLINEN KYSYMYS E-2075/05
esittäjä(t): Paul van Buitenen (Verts/ALE)
komissiolle
Harlem Désir (PSE) esitti 26. maaliskuuta 2001 Euroopan komissiolle kysymyksen P-1069/01[1]. Hän pyysi komissiota tutkimaan paljastuksia, jotka koskivat Luxemburgiin sijoittuneen Clearstream-nimisen clearing-yhtiön laajamittaisia rahoitussääntöjen rikkomuksia. Hän mainitsi muun muassa, että Menatep-pankki oli sekaantunut IMF:n varojen kavallukseen Venäjällä. Oli olemassa salaisia pankkitilejä sekä tutkimatta jääneitä epäilyttäviä rahasiirtoja ja offshore-keskuksia.
Bolkestein vastasi 2. toukokuuta 2001 komission nimissä, ettei eurooppalaiseen selvitykseen ole aihetta, koska Luxemburg on ottanut asiaa koskevan rahanpesudirektiivin osaksi lainsäädäntöään ja soveltaa sitä oikein. Hän ilmaisi luottavansa vakaasti Luxemburgin tuomioistuimiin.
Menatep käynnisti vuonna 2001 oikeustoimet mainittujen rikkomusten paljastajia kohtaan. Ranskalainen tuomioistuin hylkäsi nämä vaatimukset, ja hylkäyspäätös säilyi vuonna 2004 pidetyssä muutoksenhakukäsittelyssä. Shell-ryhmällä on salaisia tilejä Clearstreamissa. Bolkestein on ollut 16 vuotta Shellin palveluksessa.
Bolkestein on sittemmin siirtynyt Menatepin neuvoa-antavaan neuvostoon. Hän auttaa Menatep-ryhmän johtoa suojaamaan ryhmän etuja Venäjän viranomaisten Menatep-ryhmän osia vastaan nostamilta rikosoikeudellisilta kanteilta.
1. Katsooko komissio, että nyt on sittenkin syytä aloittaa eurooppalainen selvitys, kun asia ei selvästikään ole Luxemburgin sisäinen?
2. Voiko komissio selvittää jäsen Bolkesteinin roolia, kun otetaan huomioon, että hänellä on aiempia yhteyksiä Shelliin ja että hän on nykyään Menatepin palveluksessa?
3. Mitä tulee komission vastaukseen, ottiko Menatep yhteyttä komission jäsen Bolkesteiniin vai hänen kabinettiinsa?
4. Noudattaako komission Venäjän rikostuomioistuinten tuomioita siten, että se ryhtyy niiden ehdottamiin tarvittaviin toimiin, mitä tulee Euroopan komission jäsenten käytännesäännöiksi?
- [1] EYVL C 340 E, 4.12.2001, s. 162.
EYVL C 299, 08/12/2006