Parlamentin kysymys - E-0733/2007Parlamentin kysymys
E-0733/2007

José Couson tapaus – Yhdysvallat ja oikeusmenettelyn laiminlyöminen ihmisoikeuksien rikkomistapauksessa

KIRJALLINEN KYSYMYS E-0733/07
esittäjä(t): Emilio Menéndez del Valle (PSE)
neuvostolle

Huhtikuussa 2003 kolme hyökkäysvaunussa ollutta sotilasta surmasi bagdadilaiseen hotelliin suunnatussa kranaatti-iskussa espanjalaisen Tele 5 ‑televisiokanavan kuvaajan José Couson ilman, että tämä olisi mitenkään yllyttänyt heitä.

Espanjan oikeuslaitoksen pyrkimykset saada sotilaat vastaamaan teoistaan eivät ole tähän mennessä tuottaneet tulosta.

Äskettäin Yhdysvaltain Madridin suurlähettiläältä kysyttiin asiasta, ja hän vastasi sananmukaisesti, että asiasta tehtiin tutkimus vuonna 2003 ja tutkimuksen tulokset toimitettiin Espanjan viranomaisille. Lisäksi sotilaat olivat omien sanojensa mukaan toimineet taistelusääntöjen mukaisesti.

Tällainen asenne on aiheuttanut selvää tyytymättömyyttä Espanjan oikeusalalla. Eräs tuomari ihmetteli julkisesti, miten amerikkalainen tuomari reagoisi, jos hän pyytäessään palvelusta meiltä saisi vastaukseksi toteamuksen, että hallituksemme on jo ottanut hoitaakseen asian tutkimuksen.

Valtakunnallisen ylioikeuden (Audiencia Nacional) tuomari Santiago Pedraz, joka hoitaa kyseistä asiaa on pyytänyt Interpolia etsintäkuuluttamaan kyseiset kolme sotilasta ja jättämään heistä kansainvälisen pidätysmääräyksen. Interpol vastasi hänelle, että tämä on mahdotonta, koska sillä ei ole sotilaiden täydellisiä virkatodistuksia. Näin ollen tuomari kääntyi Yhdysvaltain suurlähetystön puoleen (26. tammikuuta 2007) saadakseen kyseiset virkatodistukset. Tämä tuotti tuloksen, jonka mainitsin jo edellä.

Espanjalainen tuomari syyttää näitä kolmea sotilasta rikoksesta kansainvälistä yhteisöä vastaan ja murhasta. Uhri oli siviilihenkilö, jonka suojelusta määrätään vuonna 1949 tehdyssä Geneven yleissopimuksessa.

Neuvostolla on lämpimät suhteet Yhdysvaltoihin, mikä edellyttää yhdenmukaista ja tehokasta oikeudellista yhteistyötä. Kun otetaan huomioon Couson tapaukseen liittyvät olosuhteet, eikö neuvosto katso, että se voi säännöllisten transatlanttisten suhteiden yhteydessä pyytää Yhdysvaltain johtoa tiivistämään yhteistyötä tämäntyyppisissä asioissa kahdenvälisissä suhteissaan unionin yksittäisen jäsenvaltion kanssa?

EYVL C 293, 05/12/2007