Günter Verheugenin komission puolesta antama vastaus
12.6.2009
Komissio yhtyy parlamentin jäsenen arvioon, että sähköverkon tiedonsiirtoteknologia on lupaavaa teknologiaa, jonka avulla voidaan käyttää monia merkittäviä sovelluksia. Tällainen on esimerkiksi yksi vaihtoehtoisista sovelluksista, joilla varmistetaan tiedonsiirto älykkäiden energiaverkkojen osien välillä. Komissio on myös samaa mieltä siitä, ettei kyseisen teknologian kehitystä saisi aiheetta ehkäistä.
Sähköverkon tiedonsiirtoteknologiaan sovelletaan sähkömagneettista yhteensopivuutta koskevan direktiivin[1] nojalla julkaistua eurooppalaista standardia EN 55022. Nykytilanteessa standardista voidaan käyttää sekä vuoden 1998 että vuoden 2006 versiota. Vuoden 1998 versio on tarkoitus kumota lokakuussa 2009, minkä jälkeen vaatimustenmukaisuus arvioidaan yksinomaan vuoden 2006 version perusteella.
Aiemmin sähköverkon tiedonsiirtoteknologiaan liittyviä selvitettäviä tapauksia ei ole ollut merkittävästi, mutta vuoden 2006 standardilla asetetaan tiukat rajat kyseisille teknologioille. Parhaillaan ollaan kuitenkin kehittämässä sähköverkon tiedonsiirtoteknologioihin sopivia uusia lupaavia verkkostandardeja osana standardointityötä, joka liittyy komission CENELECille antamaan toimeksiantoon laatia standardit mieluummin sähköverkoista kuin voimalaitoksista peräisin olevalle säteilylle.
Tästä syystä komissio aikoo kuulla jäsenvaltioiden ja sidosryhmien näkemyksiä nykyisestä tilanteesta johtuvista seurauksista sähkömagneettista yhteensopivuutta koskevaan direktiiviin liittyvän työryhmän kokoontuessa 30. kesäkuuta 2009. Yksi mahdollisuus olisi pitää vuoden 1998 standardi voimassa pidempään, kunnes sähköverkon tiedonsiirtoteknologiaan sopivat uudet verkkostandardit on hyväksytty lopullisesti. Toinen vaihtoehto olisi muuttaa vuoden 2006 standardia siten, etteivät siinä annetut rajoitukset hankaloita kohtuuttomasti sähköverkon tiedonsiirtoteknologian käyttöä.
Mitä tulee CENELECin menettelyjen avoimuuteen, komissio ei ole saanut viitteitä siitä, etteikö kaikilla alan toimijoilla olisi ollut mahdollisuutta tutustua standardin tarkistukseen johtaneisiin prosesseihin. Ne ovat olleet direktiivissä 98/34/EY[2] säädettyjen avoimuusvaatimusten mukaisia.
- [1] Direktiivi 2004/108/EY, annettu sähkömagneettista yhteensopivuutta koskevan jäsenvaltioiden lainsäädännön lähentämisestä ja direktiivin 89/336/ETY kumoamisesta, EUVL L 390, 31.12.2004.
- [2] Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 98/34/EY, annettu 22 päivänä kesäkuuta 1998, teknisiä standardeja ja määräyksiä koskevien tietojen toimittamisessa noudatettavasta menettelystä, EYVL L 204, 21.7.1998.
EYVL C 189, 13/07/2010